Antti Tuiskun Olympiastadionin konsertin liput varattiin loppuun muutamassa minuutissa, kun ne tulivat myyntiin maanantaina klo 9.
Suuren kysynnän vuoksi poptähden Bailantai-niminen show nähdään Helsingin uudistetulla Olympiastadionilla myös perjantaina 21. elokuuta. Viime viikolla julkistettu ensimmäinen konsertti järjestetään lauantaina 22. elokuuta.
Tuisku on ollut tauolla keikkalavoilta viime vuoden kesästä lähtien. Tänä syksynä hänet on nähty Vain elämää -ohjelman 10. kaudella.
Sunrise Avenuen maanantainen lopettamisuutinen on saanut etenkin naispuoliset saksalaisfanit järkyttymään.
Tämä ei ole mikään ihme: yhtye on ollut Saksassa hyvin suosittu ja laulaja Samu Haber pidetty ja ihailtu julkisuuden henkilö – Der Finnen, josta Voice of Germany -ohjelma teki supertähden. Sunrise Avenuesta uutisoitiin maanantaina Saksan päämedioissa laajalti.
Facebookin Universal Music Deutschland -ryhmässä Michi Kessel ei ole uskoa uutista:
– Ei voi olla totta! Olenkohan lukenut tämän ihan oikein, Kessel ihmettelee ja lisää lauseen loppuun hämmennystä kuvaavan hymiön.
Cindy Dakin taas suhtautuu asiaan neutraalimmin:
– Yhtyeen pitkäaikaisena fanina olen aavistanut, että näin tulee käymään, enkä varsinaisesti ole sokissa. On ollut vain ajan kysymys, että tällaista tapahtuu. Olen sitä mieltä, että Samun ympärille syntynyt hypetys on pilannut asioita.
Yhtyeen virallisella Facebook-sivustolla myös Ulrike Bischof suhtautuu asiaan ymmärtäväisesti:
– Joskus jonkun asian loppu voi olla jonkun uuden ja hienon asian alku.
Faneja masentaa myös se, ettei yhtyeen syksyllä järjestettävä jäähyväiskiertue ulotu Saksan joka kolkkaan.
– Ei ollenkaan Berliiniä, Renate Köhler harmittelee.
– Vain seitsemän konserttia, Anja Funk ihmettelee.
Augsburger Allgemein -lehden seinällä julkaistu uutinen on täyttynyt hymiöistä, jotka kuvaavat surua, murhetta, hämmästystä ja kauhistuneisuutta.
– Shiti, Karina Samtleben toteaa ytimekkäästi.
Radio Schleswig-Holsteinin seinällä on tähän mennessä lähes 200 pääosin surullista postausta.
Denise Kerwien on huolissaan kuusivuotiaan poikansa puolesta:
– Toivottavasti konsertteihin saa vielä lippuja. Poikani rakastaa Sunrise Avenuen musiikkia ja toivoisi kovasti näkevänsä yhtyeen livenä.
Saksalaisfanit spekuloivat myös tulevasta. Moni ennustaa, että Samu Haber jatkaa soolouralla. Fanit toivovat myös, että kyseessä olisi pelkkä luova tauko, jonka jälkeen bändi jatkaisi uusin voimin.
– Tässä voi käydä samalla tavalla kuin norjalaisen Aha-yhtyeen kohdalla. Ensin suuri jäähyväiskiertue, ja sitten palataan kahden vuoden kuluttua kuvioihin takaisin. Sitten taas lopetetaan, jätetään hyvästit ja hupsista: tullaan takaisin, Katrin Müller toteaa.
Saksan Rolling Stonen sivustolla Sunrise Avenuen lopettamisuutiseen suhtaudutaan hieman eri tavalla.
– Saako tässä nyt oikein iloita, Joachim Bauer kyselee.
– Onnittelut! Lauluääni onkin ollut ärsyttävä, Michael Feldhaus kirjoittaa.
– Hyviä uutisia. Toivottavasti he peruisivat kiertueenkin, Patrick Porr kuittailee.
Myös aiheen kommentointi Twitterissä on ollut vilkasta etenkin ottaen huomioon sen, että Saksassa käytetään Twitteriä melko vähän.
Samu Huberin haastattelu löytyy täältä.
Tanskalaisyhtyeen piti esiintyä Helsinki Areenalla viime viikolla. Loppuunmyyty keikka peruuntui, kun Volbeatin esiintymiskalustoa kuljettaneet kymmenkunta rekkaa juuttuivat Ruotsiin Postin tukilakon pysäytettyä Suomen lipun alla kulkevan rahtiliikenteen.
Uusi keikkapäivä löytyi kuitenkin nopeasti. Toukokuussa kesäkiertueensa Yhdysvalloista aloittava Volbeat nähdään Suvilahdessa 2.6.2020. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.12.
Helsinki Areenalle ostetut liput eivät käy sellaisenaan Suvilahden keikalle, vaan ne pitää palauttaa Ticketmasterille.
Volbeat on esiintynyt edellisen kerran Suomessa Provinssissa viime vuonna. Sitä ennen heidät nähtiin loppuunmyydyllä Helsinki Areenalla 2016.
Tallinnan matkustajasataman lähettyvillä sijaitsee nykytaidemuseo, jonne moni turisti ei ehkä ole tajunnut mennä. Museo sijaitsee nimittäin rouhean kuoren sisällä ja on kaukana vaikkapa Kumun arkkitehtuurista.
Kultuurikatelin eli Kulttuurikattilan kupeessa sijaitsevasta EKKM:stä on kolmentoista toimintavuotensa aikana muodostunut oleellinen osa uuden ja kokeellisen virolaisen taiteen esittelijänä. Näyttelyiden lisäksi se on lanseerannut Köler-palkinnon, joka on popularisoinut virolaista nykytaidetta.
Muun muassa Viron kulttuuriministeriöltä tukea saavan EKKM:n eli Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseumin toiminta on ei-kaupallista eikä esimerkiksi näyttelyihin ole ollut pääsymaksua. EKKM on järjestänyt myös kulttuuritapahtumia ja sen tiloissa pyöritetään kahvilaa ja kirjakauppaa. EKKM:n rakennuksessa on aiemmin toiminut muun muassa lämpövoimalan hiilivarasto ja konttoritiloja.
Nyt museon toiminnalle on tullut mutkia matkaan. Kulttuurikattilaa vetävä Tallinn Creative Hub ja sitä kautta Tallinnan kaupunki omistavat EKKM:n yli sata vuotta vanhan rakennuksen ja äskettäin sinne tilattiin kuntotarkastus. EKKM:n toimitusjohtajan Marten Eskon mukaan kuntotarkastuksessa selvisi, että rakennuksesta löytyy myös vaarallisia osia, vaikka pääosin se on hyvässä kunnossa
Kuntotarkastuksen perusteella Tallinn Creative Hub katkaisi EKKM:n vuokrasopimuksen. Päätöksen taustalla jyrää museon mielestä Tallinnan kaupunki, joka vetää ja määrittelee Tallinn Creative Hubin toimintaa.
Marten Esko kritisoi kuntotarkastusta pinnalliseksi ja tarkoitushakuiseksi.
– Esimerkiksi näyttelytiloista ei löytynyt huomautettavaa. Vuotava katto kertoo, ettei rakennus ole priimakunnossa, mutta se ei tee tiloja vaarallisiksi. Meidän mielestämme vaarallisiksi todetut rakennuksen osat olisi helppo korjata – jopa me voisimme sen tehdä.
–Tallinnan kaupungin mielestä rakennus on kokonaisuudessaan vaarallinen ja käyttökelvoton, ja se pitäisi purkaa. Suhteessa kuntotarkastuksessa esiin tulleisiin seikkoihin tämä on aika kaukaa haettu ratkaisu, Esko toteaa.
Rakennuksen omistajan edustaja, Tallinn Creative Hubin toimintaa vetävä Liina Oja taas on vahvasti sitä mieltä, että kuntotarkastuksessa esiin tulleet seikat ovat vakava turvallisuusriski.
– Käyttämämme asiantuntijan mukaan rakennus on valitettavasti huonossa kunnossa ja hengenvaarallinen, joten meidän piti katkaista vuokrasopimus. Olemme tietenkin pahoillamme, että esimerkiksi näyttely keskeytettiin tämän takia, mutta ensisijainen velvollisuutemme on varmistaa kaikkien turvallisuus.
Protestiksi EKKM sulki viikonloppuna kaksi viikkoa etuajassa A-tishoo, A-tishoo, We All Fall Down -näyttelynsä, jossa oli mukana taiteilijoita muun muassa Serbiasta, Liettuasta ja Suomesta. Tilanne on nyt museon toiminnan suhteen epävarma.
Marten Eskon mukaan varmaa tietoa ei myöskään ole siitä, mitä mahdollisesti purettavan rakennuksen tilalle saattaisi tulla.
– Meille on vastattu, ettei kaupungilla ole minkäänlaisia intressejä tontin suhteen, mitä kovasti epäilen.
Hyvällä paikalla sijaitseva tontti on kaavoituksessa määritelty nimenomaan ei-kaupallista, yhteiskuntaa hyödyttävää toimintaa varten.
– Kyse on juuri meidän kaltaisestamme kulttuuriin liittyvästä toiminnasta. Jos kaupunki haluaa purkaa rakennuksen ja myydä tontin, pitää alueen käyttötarkoitus määritellä kokonaan uudestaan, Marten Esko sanoo.
Eskon mukaan Tallinnan kaupunki ei muutenkaan ole ollut kovin kiinnostunut EKKM:n toiminnasta.
– Viimeisten kolmentoista vuoden aikana kaupunki on tukenut paria, kolmea projektiamme pienillä summilla. Kaupunki on auttanut toimintaamme lähinnä vuokraamalla rakennusta.
Marten Eskon mielestä EKKM edustaa Tallinnalle tärkeää elävää kaupunkikulttuuria, jonka pitäisi olla mahdollisimman vaivattomasti tavoitettavissa.
– Ei olisi millään tavalla hyvä juttu, jos joutuisimme muuttamaan jonnekin periferiaan. Meidän käyttötarkoituksiimme soveltuvia rakennuksia Tallinnan keskustassa ja sen läheisyydessä ei ole, koska kaupungissa on meneillään uudisrakentamisen buumi.
– Ja muutenkin: rakennuksen jättäminen on meille se kaikkein vihonviimeisin vaihtoehto.
Viron kulttuuripiireissä EKKM:n avoin kohtalo on aiheuttanut liikehdintää ja barrikadeille on noustu. Facebookissa kiertää kehys, jossa lukee Korda, mitte kinni eli Korjaa se, älä pistä kiinni.
Lähiaikoina julkaistaan myös museon toimintaa tukeva avoin kirje, jossa on allekirjoittajia paitsi Viron taidesektorilta, myös muualta maailmasta.
EKKM:n viimeisimmässä, nyt siis telakalle pistetyssä A-tishoo, A-tishoo, We All Fall Down -näyttelyssä oli esillä muun muassa Jussi Kiven teoksia.
Jutun otsikko muutettu 5.12. klo 14: Alkuperäinen otsikko: Viron nykytaiteen museon ympärillä kuohuu: Tallinnan kokeellisen kulttuurin kehto keskeytti protestiksi toimintansa.
Melodisesta punkista, postpunkista ja goottimusiikista ammentava New Model Army juhlii ensi vuonna 40-vuotista uraansa. Juhlakiertue päättää samalla suomalaisfanien pitkän odotuksen. NMA nähdään 2.2.2020 Tavastian-keikalla. Liput tulevat myyntiin 5.12.2019.
New Model Army esiintyi edellisen kerran Suomessa vuonna 2010.
Kantaaottavista teksteistään tunnettu yhtye julkaisi uransa 15. albumin From Here viime elokuussa. Se on saanut Isossa-Britanniassa ja Saksassa paremmat listasijoitukset kuin mikään yhtyeen aikaisemmista levyistä.
Yhtyeen nokkamies Justin Sullivan on tunnettu poliittisesta aktivismistaan. Sullivan on toiminut aktiivisesti muun muassa luonnonsuojelun ja inhimillisen siirtolaispolitiikan puolesta.
Suomalaisista 96 prosenttia käyttää Ylen palveluita viikoittain, käy ilmi Yleisradion tilaamasta selvityksestä. Vuotta aiemmin osuus oli 95 prosenttia.
Taloustutkimuksen tekemän Kanava- ja palvelumielikuvatutkimuksen mukaan päivittäin Yle tavoittaa 78 prosenttia suomalaisista.
Television tavoittavuus laski hieman edellisestä vuodesta erityisesti alle 45-vuotiailla. Yle Areena ja Ylen suomenkielinen uutissivusto kasvattivat viikkotavoittavuuttaan eniten.
Ylen palveluiden kiinnostavuus säilyi samalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna. 84 prosenttia suomalaisista piti Ylen sisältöjä ja palveluja kiinnostavina. Edellisvuonna osuus oli 85 prosenttia. Koko väestön tasolla Ylen kiinnostavin palvelu on Yle TV1 ja alle 45-vuotiailla Yle Areena.
Taloustutkimus toteutti selvityksen syksyllä 2019 verkon kyselytutkimuksena sekä yli 60-vuotiaalle ei-verkkoväestölle puhelinhaastatteluina. Selvitykseen osallistui 2 439 suomalaista.
Yle kertoi keskiviikkona tuloksia myös vuosittain tehtävästä Ylen arvo suomalaisille -kyselytutkimuksesta. Se selvittää muun muassa suomalaisten käsityksiä Ylen onnistumisesta julkisen palvelun tehtävien hoitamisessa ja luottamusta Yleen.
Luottamus Yleen on tutkimuksen mukaan edellisvuoden tasolla. Asteikolla 1–5 Yle sai luottamuksesta arvosanaksi 3,72, mikä on samaa tasoa kuin vuonna 2018. Selvityksen toteutti puhelinhaastatteluinaIRO Research Oy Ylen toimeksiannosta. Otos oli 1 000 suomalaista ja tulosten virhemarginaali 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Suomalaisista 67 prosenttia luottaa Yleen erittäin tai melko paljon, kun vuonna 2018 osuus oli 68 prosenttia. Kysyttäessä luottamusta 19 yhteiskunnallisen toimijan joukossa Yle sijoittui edellisvuoden tapaan kuudenneksi. Kärjessä olivat tasavallan presidentti, poliisi sekä yliopistot ja koululaitos. Yle on suomalaisten mielestä mediayhtiöistä luotettavin, mutta luottamustaan ovat vahvistaneet myös muut tiedotusvälineet.
Teatteritaiteenmaisteri Kari-Pekka Toivonen on valittu Hämeenlinnan Teatterin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi. Hämeenlinnan Teatterin hallitus kertoi valinnastaan keskiviikkona.
– Valinnassa tärkein kriteeri on ollut uudistaminen ja uudistus, koska me tarvitsemme muutosta. Tavoitteena on tehdä tuotantoja nykyistä enemmän ja monipuolisemmin, kertoo Hämeenlinnan Teatterin toimitusjohtaja Pasi Ruohonen.
Toivonen on työskennellyt taiteellisena johtajana aiemmin turkulaisessa Linnateatterissa 2012–2014 ja Oulun kaupunginteatterissa 2014–2019. Oulusta hän irtisanoutui, kun henkilökunnan kirjelmässä tuotiin esiin työilmapiirin, epätasa-arvoisen työnjaon ja johtamisen ongelmia.
– Totta kai me tiedostimme ongelman, mutta olemme sitä taustoittaneet ja selvittäneet. Toiveeni on, että voimme jättää tämän kaiken kohun Ouluun ja lähteä Hämeenlinnassa tyhjältä pöydältä rakentamaan tulevaisuutta, Ruohonen sanoo.
– Pidämme huolen siitä, että Oulun toimintakulttuuri ei toistu Hämeenlinnassa.
Valmistumisensa jälkeen Toivonen on ollut näyttelijänä Suomen eri teattereissa muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa ja Ryhmäteatterissa. Lisäksi hän on ollut ohjaajana vuodesta 2011 monissa teattereissa. Mies on tullut tutuksi monille myös televisiosta ja elokuvista.
Kari-Pekka Toivonen aloittaa Hämeenlinnan Teatterin taiteellisena johtajana 7.1.2020.
Kuopiolainen kirjailija Minna Canth (1844-1897) tunnettiin jämäkkänä yhteiskunnallisena keskustelijana, joka puolusti kovaosaisia.
Kun Savon rataa rakennettiin 1880-luvun lopulla, Canth otti rakentajien kehnot työolot ja surkeat palkat asiakseen. Hän käsitteli niitä kahdessa keskeisessä teoksessaan, novellissa Köyhää kansaa (1886) ja teatteriskandaalin aiheuttaneessa näytelmässään Kovan onnen lapsia (1888).
Köyhää kansaa -novellissa Holpaisen perhe ajautuu isän mitättömän palkan takia kerjuulle. Suunnatonta ahdinkoa pahentaa lapsen kuolema, äidin mielisairaus ja päätyminen köyhäintaloon.
Kovan onnen lapsia puolestaan kuvaa ratatöiden lopettamisesta seurannutta kapinaa. Teos perustuu Savon radan rakennustöiden suuriin irtisanomisiin.
Näytelmä esitettiin Suomalaisessa Teatterissa Helsingissä vain yhden kerran, sillä muun muassa tuhopolttoa, varkauksia ja pahoinpitelyn sisältävä kerronta oli aivan liikaa tuon ajan katsojille. Kovan onnen lapsissa pennittömät työläiset taistelivat parempaa elämää puolelleen tavalla, joka sai valtaapitävät pelkäämään yhteiskuntajärjestyksen puolesta.
Minna Maijalan kirjoittaman elämäkerran perusteella Canthin tiedetään työstäneen Savon rataan liittyen myös näytelmää, jonka päähenkilöinä oli kaksi öykkäröivää insinööriä.
Kyseisen näytelmän käsikirjoitus oli kuitenkin kadonnut.
Sitten Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio jäi tutkimusvapaalle tehdäkseen Tampereen yliopistolle väitöskirjaa suomalaisista rautatienrakentajista vuosina 1857–1940.
Kuuntele Köyhää kansaa äänikirjana Areenasta
Savon radan rakentaminen aloitettiin Kuopiossa hätäaputöinä 1886. Palkat olivat surkeat, valmistelevissa töissä tienasi alle markan päivässä. Monet vaativat kohennuksia työoloihin, ja työntekijät alkoivat järjestäytyä.
Kalle Kallion mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun työläisten oloista nousi laajaa julkista keskustelua. Myös Minna Canth kertoi kirjeessään ystävälleen Lucina Hagmanille auttaneensa työmiehiä kirjoittamalla.
– Oletin pitkään, että hän viittasi tällä kaunokirjallisiin teoksiinsa, etenkin Köyhää kansaa -novelliin. Sitten ymmärsin, että lehdissä laajasti julkaistu vetoomus työmiesten puolesta ei taatusti ollut kenenkään työmiehen kirjoittama. Se oli aivan liian kirjallinen, korkealentoinen ja ponteva.
Kun Kallio totesi vetoomuksen Canthin kirjoittamaksi, hän joutui tarkistamaan muutenkin käsitystään kirjailijan yhteyksistä radanrakentajiin.
Kallio oli olettanut, että Canth olisi seurannut työläisten taistelua lähinnä lehtijuttujen perusteella, mutta suhde teemaan osoittautui lähemmäksi. Canth tunsi työnjohtoa, ja hänellä oli kytköksiä radanrakennukseen myös siksi, että kauppiaana työläisten ostovoima kiinnosti häntä.
– Tajusin sitten, että hän oli todella aktiivisesti auttamassa työläisiä, ja käsitteli heidän asiaansa lukuisin eri tavoin.
Lopulta Kallio oivalsi, että hänen hallussaan on kirjailijan kadonneeksi luultu näytelmä.
Kallio oli löytänyt Kokkolan Lehdestä Insinöörin konttoorissa -nimisen, yksinäytöksisen ilveilyn. Ensin hän luuli sen käsittelevän Oulun radan rakennustöitä.
Anononyymin kirjoittajan näytelmä oli julkaistu lehdessä kahdessa osassa tammikuussa 1887.
Kun Canthin tiivis yhteys Savon rataa rakentaneiden asiaan kirkastui, alkoi Insinöörin konttoorissa -näytelmän sisältö ja perehtyneisyys vaikuttaa kovin canthmaisilta. Yksinäytöksisen ilveilyn päähenkilöt, insinöörit Kiukkuli ja Möyrenius sopivat Kallion mielestä hyvin Minna Canthin henkilögalleriaan.
– Oli hieno hetki, kun yhdistin tekstin Canthiin. Insinöörin konttoorissa käsitellään aivan samoja kysymyksiä kuin Kovan onnen lapsissa, mutta huumorin keinoin. Mitään totuuskomissiotahan kirjoittajan vahvistamiseksi ei ole, eikä Minnalta itseltään voi enää kysyä. Uskallan silti väittää, että tämä on Canthin kadonnut näytelmä.
Canthin tekijyyden puolesta puhuu Kallion mukaan sekin, miten näytelmä käsittelee tuon ajan ihailtua ammattikuntaa.
Insinöörit juopottelevat krapulaisina toimistossaan, kohtelevat työmiehiä törkeästi ja aiheuttavat pahoja rakennusvirheitä. Tarinan lopussa he joutuvat palkkaamaan rehdit savolaisjätkät korjaamaan kehnot siltamuurinsa.
– Insinöörejä palvottiin, he olivat sankareita, jotka kesyttivät luonnon, kahlitsivat kosket ja suunnittelivat rautatiet. Tämän näytelmän lähestymistapa on hyvin poikkeuksellinen sen ajan ajattelussa.
Ennen kuin Kallio uskalsi väittää näytelmää Canthin kirjoittamaksi, hänen piti selvitellä Kokkolan Lehden taustoja. Miksi jokin pieni paikallislehti julkaisi poleemisen kirjailijan nimettömän tekstin?
– Selvisi, että kyseinen julkaisu oli kirjoittanut paljonkin ihailevia juttuja Minna Canthista. Se ei ollut aivan tavallista, sillä hän oli omana aikanaan erittäin ristiriitainen hahmo. Kyllä hänellä oli aatetovereita, mutta ei kauheasti.
Canthilla oli luja suhde Kokkolaan muun muassa Frans August Canthin, kuolleen miehensä veljen, kautta. Frans August Canth oli Kokkolan yläalkeiskoulun rehtori.
– Heiltä ei ole säilynyt sellaista kirjeenvaihtoa, jossa esimerkiksi puhuttaisiin näytelmän julkaisusta. Siksi sitä ei varmaankaan kukaan ole hoksannut etsiä Kokkolan Lehdestä.
Se, että näytelmä julkaistiin nimettömänä, ei Kallion mukaan ole mitenkään kummallista.
– Canth julkaisi muitakin tekstejä nimettömänä tai salanimellä, tekijyyteen suhtauduttin tuohon aikaan kovin eri tavalla kuin nyt. Osasyy voi olla sekin, että häneltä odotettiin kokoillan näytelmää aiheesta, mutta insinööri-idea ei kantanut niin pitkälle.
Kalle Kallion mielestä näytelmän löytyminen voi tarjota uusia eväitä kirjallisuudentutkijoille. Teksti ravistelee hieman tosikkomaista käsitystä, jota Canthista usein tarjoillaan.
– Jos katsoo hänen kirjeitään ja seuraelämäänsä, niin hänhän oli hauska ja ilkikurinen hahmo.
Oman väitöskirjani kannalta se on tavallaan yksi lysti, kuka näytelmän on kirjoittanut. Siksi ajattelin, että voin julkistaa asian nyt. Meneillään on vielä Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhla, joten ajankohta tuntui sopivalta.
– Näytelmän on tiettävästi esittänyt ainoastaan helsinkiläinen raittiusyhdistys Tähti, joka löysi sen varmaankin lehdestä. Olisi hauskaa, jos joku nyt tarttuisi tähän uudelleen.
Kalle Kallio on palannut museonjohtajan paikalle, mutta aloittaa vappuna toisen tutkimusjakson. Tutkimustyöstä ja kadonneesta Canth-näytelmästä voi lukea lisää Kallion blogista
Kalevi Jäntin säätiön kirjallisuuspalkinnon saivat Juhani Karila, Reetta Pekkanen ja Pontus Purokuru. Palkituissa teoksissa teemoina korostuivat luonto ja nykyaika. Kukin palkinto on suuruudeltaan 18 000 euroa.
Karilan, 34, romaani Pienen hauen pyydystys on Siltala-kustantamon mukaan tyyliltään reaalifantasia, joka kertoo nuoren naisen paluusta Itä-Lapin syrjäkylälle. Karilalta on julkaistu aiemmin kaksi novellikokoelmaa.
Samoin 34-vuotias Pekkanen palkitaan runokokoelmastaan Kärhi, jonka kustantaja on Poesia. Kokoelman teemoina ovat luonto, ilmastonmuutos ja menetys. Myös Pekkaselta vuonna 2014 ilmestynyt esikoisteos sai useita tunnustuksia.
Purokuru, 32, palkitaan kokeellisesta esikoisromaanistaan Römaani, joka kuvaa pirstaleista nykymaailmaa. Teoksen on kustantanut Kosmos.
Kalevi Jäntin säätiön perustivat WSOY:n pääjohtaja, professori Jalmari Jäntti ja rouva Hildur Jäntti vuonna 1942 nuorena kuolleen poikansa muistoksi. Säätiön tarkoituksena on suomalaisen kaunokirjallisuuden edistäminen, ja palkinnon on saanut yhteensä 124 kirjailijaa.
Palkintolautakuntaan kuuluvat puheenjohtaja, kanslianeuvos Satu Jäntti-Alanko sekä jäsenet valtiotieteen tohtori Anna Alanko, kriitikko Mervi Kantokorpi, professori Jyrki Nummi, kustantaja Touko Siltala ja runoilija, taiteilijaprofessori Saila Susiluoto.
Aalto-yliopiston johdon käynnistämä selvitys väitteistä muodin koulutusohjelman vanhemman yliopistolehtorin Tuomas Laitisen epäasiallisesta käytöksestä opiskelijoitaan kohtaan on valmistunut.
Selvitys käynnistettiin, kun Tutkivaan journalismiin erikoistunut julkaisu Long Play julkaisi jutun, jossa kerrotaan, että laitoksen vanhempi yliopistolehtori, muotisuunnittelija Tuomas Laitinen, on nöyryyttänyt ja haukkunut opiskelijoitaan. Epäasiallinen käytös oli Long Playn mukaan jatkunut vuosia. Asiasta virisi vilkas keskustelu mediassa.
Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvisen mukaan selvityksessä ei löytynyt vakavia väärinkäytöksiä.
– Järjestelmällistä tai tahallista häirintää tai syrjintää ei ilmennyt. Ja se on tietysti todella tärkeä havainto, Auvinen sanoo.
Auvisen mukaan selvitys tehtiin perusteellisesti ja siitä varten haastateltiin kymmeniä ihmisiä, niin opiskelijoita kuin henkilökunnankin edustajia. Häirinnän tai syrjinnän sijaan selvityksessä todetaan, että muodin koulutuksen toimintatavoissa ja opetuskulttuurissa on haasteita.
– Olemme pohtineet muun muassa viestinnän selkiyttämistä ja muotinäytösten ja niihin liittyvien käytänteiden selkiyttämistä. Ohjeita täsmennetään.
Selvityksessä todetaan, että suorat konfliktitilanteet kannustetaan selvittämään osapuolten kesken, mutta, jos se ei toimi, opiskelijoille taataan väylä, jota pitkin ristiriidat voi tuoda keskusteluun laajemmin.
– Tätä on suunniteltu yhdessä ylioppilaskunnan kanssa. Halutaan, että opiskelijat voivat puhua myös suoraan toisille opiskelijoille, jos opetushenkilökunnalle puhuminen tuntuu vaikealta, Auvinen toteaa.
Laitisen mukaan faktat ovat nyt kasassa ja kehittämistyö voi alkaa.
Yle ei tavoittanut Tuomas Laitista kommentoimaan selvitystä.
Aalto-yliopisto ei kommentoi yksittäisiin henkilöihin liittyviä henkilöstoasioita julkisuudessa.
Aviciin muistokonsertti on ollut Ruotsin mediassa viime päivinä hyvin esillä. Sitä on kutsuttu "historialliseksi jättikonsertiksi", jossa esiintyvät muun muassa David Guetta, Kygo, Aloe Blacc, Amanda Wilson, Otto Knows, Rita Ora sekä Queen-yhtyeen nykyinen solisti Adam Lambert.
Konsertin 55 000 lippua myytiin loppuun alle tunnissa ja sen tuotto ohjataan suoraan mielenterveysongelmien vastaiseen ja itsemurhia ehkäisevään työhön. Avicii eli Tim Bergling teki itsemurhan vain 28-vuotiaana viime vuoden huhtikuussa Omanin pääkaupungissa Masqatissa.
– Tästä tulee tunteellinen konsertti, ranskalainen DJ-tähti David Guetta kertoi äskettäin ruotsalaisen uutistoimiston TT:n haastattelussa.
– Keskitymme hänen elämänsä ja musiikkinsa kunnioittamiseen. Aviciin musiikki on hyvin elämäniloista joten luulen, että hän olisi itsekin halunnut tämän olevan konsertin lähtökohta.
Guetta ja Avicii tekivät ensimmäisen kerran yhteistyötä vuonna 2012 Sunshine-biisillä. Guettan mukaan Avicii onnistui uudistamaan tanssimusiikkia seuraavana vuonna julkaistulla True -debyyttialbumillaan.
– Kun kuuntelin levyä ensimmäisen kerran ajattelin, että tämä on jotakin suurta. Avicii kirjoitti itsensä saman tien historiaan.
Aviciin isä Klas Bergling on ollut konsertin tiimoilta äärimmäisen tyytyväinen.
– Tunnen suurta kiitollisuutta kaikkia tahoja kohtaan, jotka ovat tässä tapahtumassa mukana, hän totesi äskettäin.
The Rolling Stones -lehden haastattelussa Bergling kertoo, että Avicii Tribute Concert For Mental Health Awareness -konsertin tarkoituksena on nimenomaan kiinnittää huomiota mielenterveysongelmiin.
– Tarvitsemme uusia käytäntöjä, jotta voimme havaita riskit ajoissa ja ehkäistä itsemurhia – erityisesti nuorten keskuudessa.
Kuukausi sitten Bergling antoi amerikkalaiselle CBS Newsille haastattelun, joissa hän paljasti Aviciin kärsineen mielenterveysongelmista jo teini-ikäisenä ja käyneen psykiatrin vastaanotolla 14-vuotiaana.
– Kun sinulla on lapsi, joka voi huonosti, sitä yrittää tehdä kaikkensa, jotta hän paranisi. Veimme Timin psykiatrin vastaanotollle, ja tämä tapaaminen sai hänet voimaan hieman paremmin, hän sanoo haastattelussa.
Paniikkihäiriöistä kärsinyt Avicii lopetti ilmeisen raskaat kiertueet ja konsertoimisen vuonna 2016 ja keskittyi musiikin tuottamiseen. Klas Berglingin mukaan juuri tämän takia hänen poikansa piristyi huomattavasti ja ryhtyi myös kuntoilemaan.
– Itsemurha oli meille valtava sokki. Luulimme, että hän oli menossa parempaan suuntaan.
Expressen-lehden mukaan muistokonserttiin osallistuvat myös prinssi Carl Philip ja hänen puolisonsa Sofia, joiden läheinen ystävä Avicii oli.
DJ-tähti esiintyi pariskunnan aamukuuteen kestäneissä riehakkaissa häissä vuonna 2015 ja villitsi juhlayleisön niin hyvin, ettei häntä meinattu päästää ollenkaan pois lavalta.
Lokakuussa Aviciista tehtiin myös vahanukke New Yorkin Madame Tussaudiin. Vahanukkea suunniteltiin yhdessä Aviciin perheen kanssa ja siinä on pyritty kuvaamaan tähti sellaisena, kuin hänet esiintymisareenoilta muistetaan: lippis väärinpäin päässä, leveästi hymyilevänä, toinen käsi huitomassa ilmaa ja toinen mikserillä.
– Ei ole vaikeaa todeta, että Avicii on yksi aikakautemme ikonisimmista muusikoista, toimitusjohtaja Tom Middleton New Yorkin Madame Tussaudista sanoo.
Aviciin vahanukke seisoo nyt Taylor Swiftin, Rihannan, Justin Timberlaken, Ed Sheeranin ja muiden 2010-luvun musiikkisuuruuksien vieressä.
Avicii tunnetaan myös hyväntekeväisyystyöstään. Hän luovutti vuonna 2012 House of Hunger -kiertueen koko tuoton, lähes miljoona euroa, amerikkalaiselle Feeding America -järjestölle.
Ruotsissa Aviciin suosio on edelleen valtaisaa, minkä jättikonserttikin kertoo. Spotifyn äsken julkistamien tietojen mukaan Aviciin SOS on naapurimaamme tämän vuoden soitetuin Spotify-kappale. Lisäksi Avicii on Spotifyssa Ruotsin toiseksi soitetuin artisti.
Avicii Tribute Concert For Mental Health Awareness -konsertti nähdään Yle Areenassa suorana ja suomeksi selostettuna tänään torstaina kello 22.00-00.15. Selostajina toimivat YleX:n Jani Kareinen ja DJ Orion eli Juska Wendland.
Yle TV2 esittää suomeksi selostetun version lauantaina 7.12. klo 22.10 ja uusintana keskiviikkona 11.12. klo 22.25. Areenassa konsertti lähetetään suorana 5.12. ja on katsottavissa tallenteena 15.12. asti.
Juttua muokattu klo 7.23: Korjattu virheellinen päivä otsikosta
Radiotoimittaja ei taida olla nyt elementissään.
Juhla-asujen kommentointi tuntuu selvästi kiusalliselta, onhan kyse maan arvokkaimmasta tilaisuudesta.
"Minun on pyydettävä anteeksi niiltä kuuntelijoilta, jotka ehkä odottavat jonkinlaista naisten pukujen kuvausta. Siihen minä todellakaan en pysty."
Sen reportteri kuitenkin toteaa, että muodissa näyttää olevan puku, joka jättää olkapäät paljaiksi – tai ainakin toisen.
Eletään itsenäisyyspäivää 1949. Linnan juhlista raportoidaan ensimmäistä kertaa myös radiossa.
Miesten pukeutumista toimittaja kuvailee naisiakin ylimalkaisemmin, käytännössä vain etiketin näkökulmasta.
Frakkien seassa kun vilahtaa silloin tällöin muutama smokki tai "ainoastaan tavallinen miesten tumma puku".
"Kutsukortin ilmoittamaa juhlapukua ei niin ollen ole otettu liian kirjaimellisesti, vaan jokainen vieras on lähtenyt Linnaan omissa vaatteissaan, kuten tavataan sanoa."
Paheksuako tätä vai ei, se jää kuulijan arvioitavaksi.
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto täyttää huomenna perjantaina sata vuotta.
Perinne alkoi iltapäivätilaisuutena vuonna 1919. Ilta-aikaan järjestettäväksi se siirtyi kolme vuotta myöhemmin, joulukuussa 1922. Tuolloin saivat alkunsa myös Linnan juhlat, sellaisina kuin tunnemme ne tänä päivänä.
Vieraita oli toistatuhatta ja ohjelmassa muun muassa soittoa, laulua ja tanssia, niin kuin nytkin.
Vuosikymmenten aikana Linnan juhlista on kasvanut miljoonayleisön turvin yksi Suomen katsotuimmista televisio-ohjelmista – ja maan arvostetuin iltapukujuhla.
Kuten Elävästä arkistosta löytyvä ensimmäinen radiolähetys osoittaa, Presidentinlinnassa kulloinkin nähty muoti on kiinnostanut liki alusta asti.
Yle tarkasteli nyt, miten Linnan juhlien muoti on sadassa vuodessa muuttunut.
Asiantuntijoiden lisäksi ääneen pääsevät myös itse pukeutujat – vaate on aina viesti jostain, ja sillä voi kertoa esimerkiksi arvoistaan, yhteiskunnasta, taustastaan tai persoonastaan.
Siihen suuntaan Linnan juhlat ovat nimittäin yhä vahvemmin menossa. Pukuihin, jotka puhuvat.
– Tämä on melkein kuin olisi Pariisin muotinäytöksessä.
Näin kommentoi Linnassa näkemäänsä pukuloistoa muotitoimittaja Kaika Pohtokari Ylen itsenäisyyspäivän lähetyksessä vuonna 1982.
Pitkän linjan muotitoimittaja Jaakko Selin on samaa mieltä. Nykyään Linnan juhlat tosiaan nähdään jatkuvana muotinäytöksenä.
Juhlien televisiointi alkoi vuonna 1957, eikä Selinin mukaan tätä ennen ollut niin tärkeää, miltä suuren yleisön silmissä näytti.
– Ei silloin ajateltu niin paljon sitä, miten tämä vaikuttaa imagooni. Että miltä näytän ja näytänkö liian rikkaalta.
Selin on kommentoinut Linnan juhlien muotia useissa Ylen lähetyksissä ja sanoo käyneensä sitä varten läpi "kaiken videoaineiston, mitä Linnan juhlista on säilynyt".
Yhteenveto on yllättävä: mitä lähemmäs tätä päivää on tultu, sitä konservatiivisemmaksi pukeutuminen itsenäisyyspäivän vastaanotolla on muuttunut.
– Esimerkiksi kuusikymmenluvulla Linnassa nähtiin paljon rajumpia juttuja kuin tänä päivänä. Naiset saattoivat astella sinne housupuvussa tai minihameessa, eikä sitä kukaan kauhistellut.
Muotitoimittajana Selin pitää kahta vuosikymmentä käännekohtana Linnan juhlien historiassa: 1960-lukua, jolloin kutsuja alettiin lähettää valtaapitävien lisäksi kulttuurivaikuttajille, sekä 1990-lukua, jolloin ovet avattiin aiempaa laajemmin viihdemaailman tähdille.
Sen koommin maan arvokkaimmasta tilaisuudesta ei ole skandaaleja puuttunut.
Taiteilijoille sallitaan Linnassa enemmän vapauksia kuin muille kutsuvieraille. Mutta ei sekään kohun syntymistä estä.
Kansakunnan muistiin on piirtynyt monia tapahtumia vuosikymmenten varrelta: milloin asu on ollut hiukan liian rohkea, milloin juhlien etikettiä on rikottu vahingossa tai tieten tahtoen, milloin puvun kauneus ei ole vain avautunut katsojille.
Silloin tällöin julkisuudessa pohditaan, onko Linnan juhlien etiketti liian tiukka.
Jaakko Selin puolustaa etikettiä ja toteaa sen muun muassa takaavan, että kaikki kutsutut tietävät, minkä luonteiseen tilaisuuteen ovat osallistumassa.
– Etiketistä tulee yhteenkuuluvuuden tunne. Eihän kukaan halua näyttää hautajaisissakaan hullunkurisen perheen jäseneltä.
Linnan etiketti on Selinin mukaan selvä. Asun pitää olla juhlapuku.
– Sen juhlavampaa ei Suomessa voi olla.
Miehellä juhlapuku tarkoittaa käytännössä frakkia tai tummaa pukua. Smokki sen sijaan luetaan yleisesti iltapuvuksi.
Naisella puku on pitkä ja valmistettu mahdollisimman juhlavasta kankaasta, Selin kertoo. Kengänkärjet eivät saa olla avonaiset eikä yläosa "missään nimessä" liian paljastava.
Muotitaiteilija Jukka Rintala on suunnitellut asuja Linnaan aina 1980-luvulta lähtien. Hän sanoo, ettei ole laskenut asujen määrää, mutta arvioi niitä olevan useita satoja.
Hänen mukaansa Linnan juhlien pukeutumisessa tapahtui perusteellinen muutos 1990-luvun alussa, sen jälkeen, kun yrittäjä Kirsti Paakkanen osti syöksykierteessä olleen designtalo Marimekon 1991.
Suomalaista vaatetusteollisuutta ja -suunnittelua oli hävinnyt paljon 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, mutta Paakkanen sai puhallettua siihen uutta uskoa Marimekkoa laajemminkin. Yhä useampi kutsuvieras alkoi tilata puvun nimenomaan suomalaiselta suunnittelijalta, Rintala muistaa.
Rintalan omalle uralle on mahtunut monia onnistumisia – esimerkiksi kokoomuksen entinen kansanedustaja Leena Harkimo keräsi usein kiitosta Rintalan luomuksilla.
Välillä Linnan juhlien pukeutumista saatetaan kuitenkin puida mediassa rankastikin, eikä se ole kaikkien mielestä hyvän tavan mukaista: viime vuosina muun muassa vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson on sanonut pitävänsä naispoliitikoiden ulkonäön julkista ruotimista osoituksena epätasa-arvosta.
Tämänkaltainen julkisuus harmittaa myös suunnittelijaa – ennen kaikkea asiakkaan puolesta.
– Aina pyritään tekemään laatua ja upeaa. Se on motto, Rintala avaa suunnittelun lähtökohtia.
Linnan juhlat tavoittivat viime vuonna televisiossa peräti yli kolme miljoonaa ihmistä, siis yli puolet suomalaisista.
Se takaa, ettei presidenttiparin luo astella kevein askelin.
Miksi Susanna Koski saapui Linnan juhliin minkki kaulassaan, ihmeteltiin suositulla Vauva.fi-keskustelupalstalla joulukuussa 2017.
Kokoomuksen silloisen kansanedustajan koruvalinta sai palstatilaa tiedotusvälineissäkin: Minkkikoru ja paljastavia kokonaisuuksia – nämä ovat Linnan puhutuimmat asut, otsikoi muun muassa MTV.
Susanna Koski oli kansanedustajavuosinaan yksi Linnan seuratuimmista pukeutujista. Esimerkiksi vuosi sitten hän hätkähdytti viljasta tehdyllä hiuskoristeella.
Koski sanoo, ettei hän ottanut sen kummempia paineita juhliin kohdistuvasta huomiosta, mutta toteaa, että halusi aina puhua pukeutumisellaan hänelle tärkeiden teemojen puolesta.
– Minulle olisi vieras ajatus, että laittaisin itseni vain nätiksi ja lähtisin juhliin, joissa pukeutumisen arvostelu on hämmentävän korostunutta. Siksi on tuntunut luontevalta, että omassa pukeutumisessa on ollut joku juttu tai jokin viesti. Ja minulle se on löytynyt suomalaisesta työstä.
Kahden vuoden takaista turkiskorua arvosteltiin osin siksi, että presidentin puoliso Jenni Haukio tunnetaan eläinten oikeuksien puolustajana.
Koski yllättyi tuolloin siitä, miten pitkälle koruvalintaa tulkittiin.
– Se oli kaukaa haettua. Mielestäni rouva Jenni Haukio ei ollut tilanteessa osapuoli. Siellä juhlittiin Suomen itsenäisyyttä.
Koski sanoo olevansa kotoisin Pohjanmaalta, kuten iso osa turkiskasvattajistakin.
– Se on tärkeä elinkeino ja osa suomalaisuutta. Itsenäinen Suomi kuuluu myös heille.
Jotkin puvut muistetaan niiden sanoman takia.
Muotitoimittaja Jaakko Selin arvioi, että kantaa ottavia asuja alkoi nähdä Linnassa 2000-luvun puolella, ehkä kymmenkunta vuotta sitten. Pukuun oli saatettu painattaa kuva itselle tärkeästä aiheesta, esimerkiksi uhanalaisista eläimistä.
Tällä vuosikymmenellä pukeutumisella on ilmennetty erityisesti ekologisia arvoja. Ensimmäiset teeman mukaiset asut olivat kierrätettyjä – etsittiin vanhoja, nostalgisia vaatteita ja asteltiin Linnaan ne yllä.
Sittemmin pukuja ja asusteita on tehty uusiomateriaaleista: jäätelöpapereista, pyöränkumista, kahvikapseleista, oluttölkin repäisimistä.
– Siitä on sitten haluttu kertoa kaikille, Selin sanoo.
Hänen mukaansa ympäristöteemaa ovat pitäneet näkyvimmin esillä vihreiden ja vasemmistoliiton edustajat. Sellaiset kuin Emma Kari ja Silvia Modig. Karin pukua käsiteltiin myös Ihme esineitä -videosarjassa.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari uskoo, että ekologisuus on tullut Linnan juhliin jäädäkseen.
– Moni kokee, että suomalaisuuteen ei kuulu kerskakuluttaminen tai eläminen kuin huomista ei olisi. Linnan juhlat ovat ehkä sellainen paikka, jossa moni haluaa tuoda esiin sitä, että suomalaisuuteen kuuluvat vahvasti luonnon ja ympäristön kunnioittaminen sekä vastuun kantaminen.
Kari itse aikoo painottaa ympäristöarvoja tänäkin vuonna – hän pukeutui kolme vuotta sitten muotitaiteilija Anne-Mari Pahkalan suunnittelemaan asuun, jonka kangas oli kudottu merten muovijätteestä.
Tällä kertaa puvun malli on uusi, mutta kangas jo kertaalleen käytetty.
– Minulle on tärkeää, että materiaalit ovat sellaisia, että niitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan. Vanhasta voi aina tehdä uutta.
Europarlamentaarikko, vasemmistoliiton Silvia Modig sanoo käyttäneensä Linnan juhlissa samaa pukua jo yhdeksän vuotta. Myös Modigin asu on ommeltu alun perin vanhoista vaatekankaista.
Kierrätystäkin enemmän Modig on herättänyt keskustelua naisten pukukoodista: hänellä on aina ollut housupuku yllään.
– Aluksi tuli aika paljon negatiivista palautetta. Että miten törkeää ja miten joku kehtaa mennä housuissa. Sen jälkeen arvostelu on laantunut.
Modig toivoo omalla esimerkillään kannustaneensa muitakin pukeutumaan siten kuin itsestä tuntuu hyvältä.
– Minulle olisi hyvin vierasta pukeutua hameeseen. En missään elämäni tilanteessa pukeutuisi siihen.
Entä aikooko helsinkiläismeppi pukea saman asun ylleen kymmenennen kerran? Ehkä.
– Jos mahdun siihen. Poliitikon elämä on sellaista, että liikuntaa ei tule tarpeeksi, kun istuu pitkiä päiviä kokouksissa. Se on alkanut näkyä kropassa.
Vaasalaista Antonio Tecaa jännitti vuosi sitten ihan sikana.
Lähteäkö koko kansan arvosteltavaksi puvussa, jonka oli itse ideoinut ja ystävä toteuttanut, vai asussa, joka noudattaisi etikettiä sulautuen miesten yksitoikkoiseen massaan?
Teca oli jo pelaamassa varman päälle ja siirtymässä hotellilta kohti Linnan juhlia, kunnes tuli ovella toisiin ajatuksiin.
Se kannatti. Myöhemmin illalla kuvaajat ikuistivat tuolloin 20-vuotiaan Tecan itsenäisyyspäivän vastaanotolla suuri leijonan kuva pukunsa selkämyksessä.
Vaasan nuorisovaltuuston puheenjohtajan asuvalinnasta kirjoittivat tuoreeltaan niin Ilta-Sanomat, MTV kuin Ylekin. Sävy oli ihaileva – onko tässä illan tyylikkäin vieras, kysyi esimerkiksi Seiska.
Huomio yllätti paikallistasolla toimineen nuorisopoliitikon. Hän oli vain halunnut, että asu ilmentäisi hänen persoonaansa.
Toisaalta juuri siksi tilanne oli jännittänyt niin paljon.
– Ajattelin, että se leijona olisi vähän niin kuin minä, Antonio. Siinä olisi suomalaisuutta, ja siinä olisi afrikkalaisuutta. Leijona on muutenkin lempieläimeni.
– Pelkäsin, että jos saisin kritiikkiä tällaisesta puvusta, se sattuisi todella. Puku oli sataprosenttisesti minua, Teca sanoo.
Miesten pukeutumisesta on keskusteltu Linnan juhlien yhteydessä vuosikymmenestä toiseen samasta näkökulmasta: frakki, smokki vai tumma puku. Aihetta lähestytään usein käytännössä vain epäonnistumisten ja etikettirikkomusten kautta.
Antonio Tecan tapaus on virkistävä poikkeus. Hän itse tahtoisi, että myös muut miehet yllättäisivät pukeutumisellaan nykyistä enemmän.
– Toivon, että juhlissa nähtäisiin tänä vuonna joku, joka olisi käyttänyt mielikuvitustaan. Naisia aina ihaillaan näissä juhlissa, ja heillä on aina hienoja asuja. Mutta olisihan se kiva, jos miehillä olisi samoin. Puvussa voisi olla jotain erityistä, ja sitä voitaisiin ihailla.
Muotitoimittaja Sami Sykkö on ollut raportoimassa Linnan juhlista koko 2010-luvun ajan. Häntä kuullaan tänäkin vuonna Ylen itsenäisyyspäivän päälähetyksessä, nyt toista vuotta peräkkäin.
Sykkö uskoo, että ihmisiä kiinnostaa lähetys kokonaisuutena.
– He nauttivat, kun saavat nähdä presidenttiparin juhla-asuissaan ja kaikessa loistossaan, kunniamerkkeineen kaikkineen. Ihmiset haluavat myös nähdä, keitä Linnaan on tänä vuonna kutsuttu. Lisäksi halutaan tietysti nähdä, mitä vierailla on yllään.
Sykön mielestä olisi väärin sanoa, että Linnan juhlia katsottaisiin pelkästään muodin takia.
– Kyseessä on ennen kaikkea presidenttiparin juhla. Itsenäisyyspäivän vastaanotto.
Se kuitenkin on selvää, että muodista puhutaan juhlien yhteydessä paljon. Ja se on Sykönkin mukaan selvää, että kriittisimmät arviot tulevat usein kotisohvilta.
Näin oli ainakin vuonna 1991. Itsenäisyyspäivän lähetyksessä kuultiin tuolloin puhelimitse opetusneuvos, nyt jo edesmenneen mannekiinikouluttaja Sanelma Vuorteen näkemys illan pukuloistosta.
Vuorre ei säästellyt sanojaan.
– Jollakin ressukalla oli hame takaa halki niin ylös, että melkein sukkahousujen yläosa näkyi. Ja edessä vastaavasti avoin, hän päivitteli ja jatkoi:
– Pukeutumisessa olen kyllä sitä mieltä, että ei ota kutsua vastaan, ellei pysty pukeutumaan.
Pääset äänestämään tämän vuoden suosikkipukujasi Yle.fi-sovelluksessa Linnan juhlien aikaan. Voit ladata Yle.fi-applikaation puhelimesi sovelluskaupasta.
Lue seuraavaksi:
Laura Birn on saanut tärkeän roolin amerikkalaisessa tieteissarjassa. Yhdysvaltalaisen tieteiskirjailija Isaac Asimovin Säätiö-kirjoihin perustuvan Foundation-sarjan showrunner on David S. Goyer, joka tunnetaan muun muassa Christopher Nolanin Batman-elokuvien yhtenä käsikirjoittajana sekä odotetun Sandman-tv-sarjan kehittäjänä.
Amerikkalaiset viihdealan julkaisut Deadline ja Variety kertovat, että Birn on yksi tv-sarjan "series regular" -näyttelijöistä. Se tarkoittaa, että hänet nähdään todennäköisesti sarjan joka jaksossa.
Birn esittää sarjassa linnunradan keisarin salaperäistä apuria Demerzeliä. Alkuperäisissä Säätiö-kirjoissa mieheksi kuvattu Demerzel on merkittävä hahmo kirjojen tarinan kannalta.
Foundation kertoo Säätiöksi kutsutusta ryhmästä lainsuojattomia, jotka yrittävät pelastaa heidät maanpakoon ajaneen galaktisen imperiumin tuholta. Asimovin vuosien 1942 ja 1992 välillä kirjoittamia Säätiö-tarinoita pidetään yhtenä tieteiskirjallisuuden historian merkkiteoksista.
Apple TV+ on tilannut Asimovin seitsenosaisesta tieteiseepoksesta kymmenen jakson mittaisen ensimmäisen kauden. Tv-sarjan julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.
Yhdysvalloissa Birn on aiemmin nähty muun muassa Netflix-sarjassa The Innocents (2018) ja Ross Clarken elokuvassa The Birdcatcher (2019). Hänet on tänä vuonna nähty myös pääosassa Anna Paavilaisen lyhytelokuvassa Kaksi ruumista rannalla, joka on voittanut palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla.
Applen uusi suoratoistopalvelu Apple TV+ tuli markkinoille marraskuun alussa. Varsinaisia hittisarjoja kanavalla ei ole vielä nähty.
Birnin roolista kertoi ensimmäisenä Suomessa Episodi.
Helsingin poliisi epäilee, että epäiltyyn törkeään ihmiskauppajuttuun liittyy nyt myös pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomien mukaan kyseessä rikoskokonaisuus, jossa on epäiltynä kulttuurineuvos Veijo Baltzar.
Poliisi tiedotti tänään, että tutkinta on edennyt, mutta sillä on jutussa vielä lukuisia kuultavia. Tutkinnassa on myös runsaasti selvitettäviä asioita.
– Esitutkinta on edelleen alkuvaiheessa, joten en voi valitettavasti vieläkään kertoa asiasta tarkemmin vaarantamatta samalla asian selvittämistä. Tutkinnasta tiedotetaan lisää heti kun se on mahdollista, sanoo Helsingin poliisin rikoskomisario Saara Asmundela tiedotteessa.
Ihmiskaupparikosten epäillään tapahtuneen tammikuun 2016 ja tämän vuoden syyskuun välisenä aikana. Epäillyiksi tekopaikoiksi on ilmoitettu Helsinki ja Tammisaari.
Helsingin käräjäoikeus vangitsi Baltzarin marraskuun lopussa todennäköisin syin törkeästä ihmiskaupasta epäiltynä. Baltzarin lisäksi oikeus on vanginnut myös 36-vuotiaan naisen. Hänet vangittiin niin ikään epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta.
Baltzar on kiistänyt kaikki rikosepäilyt.
Poliisi ei kerro, keitä uudet epäilyt pahoinpitelystä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä koskevat.
77-vuotias Baltzar on tunnettu kirjailija ja kulttuurivaikuttaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu lukuisia romaaneja, näytelmiä ja runoteoksia sekä kuvataidetta.
Lue myös:
HS: Nuoret naiset kertovat Veijo Baltzarin manipuloinnista ja lähentelystä
Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta
JKMM Arkkitehtien veistoksellinen, leijuvalta näyttävä lasinen Atlas voitti Kansallismuseon lisärakennuksen suunnittelukilpailun. Palkintoperusteluissa rakennusta kehutaan kokonaisotteeltaan uljaaksi ja saavutettavuudeltaan hyväksi.
– Suuren kaarevan kattopinnan näkyminen maanalaisiin aulatiloihin luo interiööriin hienon tunnelman ja on orientoitavuuden kannalta erinomainen ratkaisu, perusteluissa todetaan.
Atlasta kiitetään myös toiminnallisuudesta ja luontevuudesta. Näyttelytilat on suunniteltu maan alle ja rakennuksen katto näyttää sieltä pallomaiselta. Julkisivussa lasi ja massiivirakenteet käyvät vuoropuhelua.
Voittajaehdotusta tiedotustilaisuudessa kuvaillut palkintolautakunnan jäsen, arkkitehti SAFA Jaana Tarkela kuvailee Atlaksen leijuvalta vaikuttavan katon ja Mannerheimintien uuden sisäänkäynnin muodostavan komean parin nykyisen museorakennuksen kanssa.
– Rakennusten väliin syntyy hyvin mitoitettua ulkotilaa, josta avautuu kaarevan lasiseinän kautta mielenkiintoisia näkymiä sisäänkäyntirakennuksiin ja näyttelytilaan asti. Suuren kaarevan lattiapinnan näkyminen maanalaisiin tiloihin luo hienon tunnelman.
Senaatti-kiinteistöjen operatiivinen johtaja, arkkitehti Juha Lemström toimi juryn puheenjohtajana. Hänen mukaansa voittaja oli lopulta helppo valita.
– Kyse on kokonaisuudesta, jossa arkkitehtoninen innostavuus ja näyttävyys olivat tärkeitä, ja tietysti toiminnallisuus. Tätä varten on tarkkaan tutkituttu yleisön liikkeitä ja näyttelyrakentamisen tarpeita. Se on pätevä rakennus, joka mahdollistaa vaihtuvia toimintoja, jotka eivät ole mahdollisia upeassa vanhassa rakennuksessa.
Asmo Jaaksin, Teemu Kurkelan, Samuli Miettisen ja Juha Mäki-Jyllilän vuonna 1998 perustama JKMM Arkkitehdit on viimeisten 20 vuoden ajan ollut menestynein suomalainen arkkitehtuuritoimisto. Sen keräämiin palkintoihin kuuluvat muun muassa Rakennustaiteen valtionpalkinto ja Arkkitehtuurin Finlandia. Toimisto on voittanut viitisenkymmentä arkkitehtuurikilpailua.
Kansallismuseon laajennus on kooltaan 4 900 neliötä. JKMM Arkkitehdit lähti suunnittelussa jalostamaan alkuperäisen, kansallisromanttisen museorakennuksen käsityöläisyyttä korostavaa arkkitehtuuria. Olennaisia teemoja uudisrakennuksen suunnittelussa olivat inhimillisyys ja paikan luonne.
– Halusimme luoda Kansallismuseolle laajennuksen, jonka arkkitehtuuri on toisaalta kaikille vierailijoille helposti ymmärrettävissä, mutta joka samalla herättää rikkaita tulkintoja, pääsuunnittelija ja JKMM Arkkitehtien perustajaosakkaisiin kuuluva Samuli Miettinen kertoo.
Miettisen mukaan arkkitehtuuri ei ole vaikeaa, mutta välillä se on hyvin monimutkaista. Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa visioitiin, ja seuraavassa sukellettiin syvälle rakennustekniikkaan, hän kuvailee.
– Se yli sata vuotta, minkä Kansallismuseo on ollut auki, on pitkä matka historiaa, jonka Suomi ja koko maailma ovat kulkeneet. Maailma on muuttunut paljon, ja myös rakennustavat. Kansallismuseo on merkkirakennus, jota halusimme kunnioittaa, mutta toisaalta meidän piti löytää rohkeus ilmaista, miltä uusi Kansallismuseo näyttää.
JKMM Arkkitehdit Oy on suunnitellut Suomessa lukuisia uusia kulttuurin, tieteen ja taiteen taloja. Toimistosta ovat lähtöisin muun muassa AmosRex, Tiedekulma ja Tanssin talo.
JKMM ja rakennuttamisesta vastaava Senaatti-kiinteistöt kehittävät kilpailuehdotuksesta toteuttamiskelpoiset luonnossuunnitelmat. Konkreettinen kustannusarvio aikatauluineen valmistuu Juha Lemströmin mukaan ensi vuonna.
Voittajan valinnassa painoivat myös ehdotuksen arvioitu hinta ja toteuttamiskelpoisuus.
– Ehdotukset laitettiin suuruusjärjestykseen toteutuskustannusten mukaan. Tavoitehaarukka on noin 50 miljoonaa euroa. Pohdimme myös sitä, millainen ehdotus on rakentamisen kannalta, onko riskejä tai vaikeuksia liikaa, Lemström kuvailee.
Toteuttaminen edellyttää, että OKM ja Museovirasto sitoutuvat Kansallismuseon uusiin vuokrakuluihin. Opetusministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja huomauttaa, että Kansallismuseon näyttelytilojen laajennus on kirjattu hallitusohjelmaan.
– Kirjaus on selkeä, ja velvoittaa meidät virkamiehet viemään hanketta eteenpäin. Kyse on Senaatin rakennushankkeesta, jolla on kuitenkin vaikutus valtion kulttuuribudjettiin Kansallismuseon kasvavien vuokrakulujen myötä.
Jos kaikki menee tämänhetkisten tavoitteiden mukaan, valmistuisi lisärakennus vuonna 2025, Lemström arvioi.
– Asemakaava on vielä auki, joten kaavoitus kulkee muun suunnittelun rinnalla. Kaavoitus on prosessi, johon kuuluu valitusmahdollisuus, joten takuuvarmaa aikataulua ei ole.
Lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailu oli avoinna kaikille EU:n jäsenille. Määräaikaan mennessä saapui 185 ehdotusta. Loppusuoralla oli viisi kilpailijaa. Voit katsoa heidän suunnitelmansa täältä.
JKMM Arkkitehdit saa voittoisasta ehdotuksestaan 80 000 euron palkinnon.
Loput neljä finalistityötä jakavat kolmannen sijan, ja niistä jokainen palkitaan 28 500 eurolla.
Kymmenhenkinen tuomaristo jakoi lisäksi viisi kunniamainintaa ja päätti lunastaa kaksi ehdotusta. Kummastakin lunastuksesta korvataan 12 500 euroa.
Kansallismuseo valmistui vuonna 1916. Rakennus on arkkitehtikolmikko Herman Geselliusiuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen suunnittelema. Ulkoapäin se edustaa kansallisromanttista tyyliä.
Museo nimettiin virallisesti Suomen kansallismuseoksi itsenäistymisen jälkeen vuonna 1917. Museo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta nykypäivään. Sillä on noin puolen miljoonan esineen kokoelmat.
Muokattu klo 15:06: lisätty voittajan kommentti.
Suomen 102-vuotisjuhlat huipentuvat tasavallan presidentin juhlavastaanottoon tänään illalla.
Linnan juhliin on tänä vuonna kutsuttu 1700 vierasta ja juhlien teemana on tieto. Itsenäisyyspäivän vastaanotto on myös vuoden suurimpia pukujuhlia, ja usein puvut nousevat puheenaiheeksi.
Voit äänestää omia suosikkipukujasi Yle.fi-sovelluksessa tykkäämällä eli antamalla sydämiä suosikeillesi. Ilmaisen sovelluksen voi ladata täältä (siirryt toiseen palveluun).
Viime vuonna yleisön suosikki oli Anna Puun puku.
Puvuista ei tarvitse valita yhtä mielestä, voit äänestää useampia. Yhtä pukua voi äänestää vain kerran.
Äänestys alkaa perjantaina 6.12. noin kello 20.15.
Äänestys jatkuu klo 23.30 asti ja tulos uutisoidaan sekä Ylen nettisivuilla että Linnan jatkoilla.
Reaaliaikainen tulos näkyy myös koko ajan äänestyksen yhteydessä Yle.fi-sovelluksessa.
Yle välittää Linnan juhlat suorana televisiossa, radiossa ja verkossa.
Netissä voit seurata itsenäisyyspäivän viettoa ja Linnan juhlia osoitteessa Yle.fi ja Yle.fi-applikaatiossa. Sieltä löydät myös Linnan juhlien suorat lähetykset.
Suomi oli kaksivuotias, kun itsenäisyyttä juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 1919. Paikkana oli Presidentinlinna, jonne K.J. Ståhlberg oli kutsunut hallituksen, virkamiehiä ja diplomaatteja. Vastaanotto oli iltapäivällä ja vieraita vain noin 150. Juhlat kestivät tunnin.
Uusi Suomi kertoi, että pirskeitä jatkettiin Suomen Kansallisteatterissa, jonka eteishalli oli “aistikkaasti koristeltu laakeripuilla”. Ohjelmaan kuului juhlapuheita, runonlausuntaa ja Linnakosken näytelmä Jeftan tytär. “Itsenäisyyspäivää vietettiin suurin juhlallisuuksin, joissa isänmaallinen mieli tuli mahtavasti esiin”, otsikko julisti.
Linnassa on kätelty vuodesta 1925. Poikkeus olivat Svinhufvudit (1931–1937), jotka saattoivat runsaslukuisina vierasvuosina purjehtia Porilaisten marssin saattelemina vieraiden joukkoon. Paasikivetkin (1946–1956) poikkesivat kaavasta. He ottivat vieraita vastaan myös istualtaan ja antoivat kansliapäällikön hoitaa osan tehtävästä vuonna 1953.
Nykyisin kättely on juhlien seuratuin osuus. Urakka on mittava paitsi isäntäparille myös juhlaa suorassa tv-lähetyksessä selostaville juontajille. Miten he voivat tietää kaikkien nimet ja taustat? Siinä auttavat yhteispeli ja Linnan tunnistuskortit. Niihin vieraat ovat jo ennen juhlaa voineet listata lyhyesti tietoja itsestään.
Kortit kerää eteisessä toimittaja, joka kysyy sisääntulijoilta nimen ja vinkkaa tämän tuntomerkit ja taustat selostamoon.
Täällä pääset itse kokeilemaan, tunnistaisitko vieraat.
Vuonna 1943 itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Turun VPK:n talolla. Ne olivat ainoat “Linnan juhlat” sota-aikana, jolloin eduskunta oli Kauhajoella ja päämaja Mikkelissä. Helsinkiä pidettiin turvallisuuspoliittisesti liian vaarallisena paikkana. Turussa oli helpompi havaita pommikoneet ajoissa.
Kuvaavaa on, että vaikka presidentti Risto Ryti oli paikalla, ylipäällikkö Mannerheim ei osallistunut juhlaan. Kenties ajateltiin, että koko valtiojohto ei voi turvallisuussyistä olla samassa paikassa. Itsenäisyysjuhla haluttiin kuitenkin viettää ja nostattaa kansallistuntoa hetkellä, jolloin sotarintamalla ei mennyt kummoisesti. Juhlaväki saapui paikalle junilla ja ohjelmassa oli juhlapuheita. Talo oli tupaten täynnä.
Virallinen itsenäisyyspäivän vastaanotto on jäänyt pitämättä useita kertoja. Syynä ovat olleet muun muassa sotavuodet (1939–1945), istuvan presidentin syntymäpäivät (Svinhufvud 1931), presidenttien sairastumiset (Paasikivi 1952, Kekkonen 1981), Ruotsin kruununprinssin vierailu (1932) ja Rouva Sylvi Kekkosen kuolema (1974). Linnan remontit ovat siirtäneet juhlat Finlandia-taloon (1972) ja Tampere-taloon (2013).
Presidenttien puolisot ovat jättäneet kädenjälkensä juhliin. Kaksi heistä hyvin konkreettisesti.
Ellen Svinhufvudin aikana (1931–1937) Linnaan tilattiin Stella-konditoriasta kakkuja, joista yhteen presidentinrouva mieltyi erityisesti. Manteli- ja marenkipohjaisesta Fragilité-herkusta tuli Ellen Svinhufvudin nimikkokakku ja sitä tarjotaan juhlissa edelleen.
Alli Paasikivi lanseerasi omalla kaudellaan (1946–1956) Linnan kuuluisan boolin. Rouva Paasikivi elätti itsensä 54-vuotiaaksi Kansallisosakepankin prokuristina. Hän oli haaveillut näyttelijänurasta ja kokeillut ammattia Kansallisteatterin harjoittelijana. Rouva Paasikivi rakasti esiintymistä ja käytti myös näyttäviä hihattomia iltapukuja. Kenties niiden ja loputtoman kättelyn vuoksi maailmalle levisi ei niin imarteleva käsite “allit”.
Lehdistö on ollut Linnan juhlissa vuodesta 1925. Ensimmäinen radiolähetys kuultiin 1949, ensimmäinen koostettu tv-lähetys 1957 ja suora televisiointi 1959. Jos itsenäisyyspäivän vastaanotto oli aiemmin ollut vain enimmillään parin tuhannen silmäparin tapahtuma, siitä kasvoi koko kansan huomion kohde, yksi seuratuimmista ohjelmista. Se vaikutti väistämättä myös siihen, miten vieraat laittautuivat.
Poliittisesti latautuneina vuosina 1969–1980 ei haluttu näyttää, miten eliitti juhlii. Siksi Linnan juhlista ei televisioitu suoria lähetyksiä, vaan uutisten yhteydessä vartin katsaus.
Vielä Kekkosen aikana Presidentinlinnassa tiskattiin vieraiden astiat käsin. Tiskiä hoiti 20 henkeä ja astioita kuivasi toiset 20. Koiviston aikana keittiötä modernisoitiin, mikä tarkoitti, että osa astioista voitiin pestä koneessa. Silti lasien, kuppien ja lautasten määrä on juhlien aikaan niin suuri, että tänäkin vuonna niiden pesusta huolehtii 30 tiskaria.
Linnan juhlissa on pitkään ollut perinne, että vieraiden poistuttua henkilökunta kokoontuu nauttimaan jäljelle jääneistä herkuista. Sama tapahtuu tänäkin vuonna. Paitsi traditio, se on myös tehokas tapa vähentää ruokahävikkiä. Vuonna 2007 parketilla pyörähtelivät myös valkohattuiset kokit, joita vieraat hakivat tanssimaan.
Ennen tupakkalakia kutsutuilla tarjottiin Linnan puolesta savukkeita. Vuonna 1937 presidentti Kalliolla oli 1 500 vierasta, joita varten hän oli varannut 7 000 savuketta.
Presidentti Kekkosella oli omia nimikkosikareita, joita hän kutsui “rippikoulukuvikseen”. Sikarivyössä oli presidentin oma kuva hänen kautensa varhaisilta vuosilta. Sikaripöytä sijaitsi toisessa kerroksessa presidentin työhuoneessa. Koiviston aikana sikarin kyljessä oli vain leijonatunnus. Silti sekin oli suosittu keräilykohde samoin kuin Linnan tulitikkurasiat.
Tuprutteluperinne hiipui Ahtisaaren aikana ja vuonna 2007 Linnasta tuli täysin savuton, kun tupakointi kiellettiin. Nykyisin tupakoitsijat ohjataan Mariankadun aulasta ulos telttaan.
Tanssi vakiintui osaksi itsenäisyyspäivän vastaanottoa vuonna 1925. Ensimmäinen tanssi on perinteisesti ollut valssi. Linnassa on askellettu myös tangon, foxin ja humpan tahtiin. Vuonna 1964 jytkytettiin letkajenkkaa siihen malliin, että valtiovarainministerikin unohti kassakriisin. Näin tiesi kertoa Helsingin Sanomat.
Legendan mukaan letkis kiellettiin, koska Linnan rakenteet eivät kestäneet menoa. Kovin letkeästi Linnan tanssilattialla ei ole koskaan päässyt revittelemään. Valtiosali on kooltaan vain noin 230 neliötä. Parketilla saattaa kerrallaan olla runsaat 800 ihmistä. Silloin yhdelle tanssijalle jää tilaa alle 0,3 neliötä. Vedä siinä sitten valssia.
Linnan parketilla on nähty myös omana aikanaan muodikas – ja vähän tilaa vievä – tiputanssi. Sen esitteli arvovaltainen taho, presidentin tytär Assi Koivisto vuonna 1982. Mauno Koiviston kaudella (1982–1994) presidenttipari asui Linnan kolmannessa kerroksessa. Se tarkoitti, että tilaa juhlia oli nykyistä vähemmän. Presidenttipari lähti vastaanotolta kolmannen kerroksen kotiinsa yhdentoista aikoihin. Juhlat alakerrassa jatkuivat lähelle puolta yötä.
Linnassa on kuuma. Ei siis ihme, jos pyörryttää. Vakavampaakin on sattunut. Vuonna 1958 Helsingin Sanomat kertoi, että Kalervo Kalliolta jäi karkelo kesken. SPR:n terveyssisar paikkaili haavaa, jonka kuvanveistäjä Kallio sai tanssilattialla käteensä. Ohi pyörähtänyt daami oli raapaissut taiteilijaa. “Teräväkyntisiä naisia kutsuilla”, oli Kallio todennut tyynesti. Terveydenhoitajalla oli illan aikana toistakymmentä potilasta, joista useimmat saivat “pahoinvointikohtauksia”.
Kymmenen vuotta myöhemmin HS raportoi, että ensiavun tarvitsijoita oli jo kuutisenkymmentä. Nykyisin Linnassa päivystää lääkäri ja ensiaputaitoista henkilökuntaa. Yleisin asia lääkärille on heikotus ja pyörrytys, jotka johtuvat kuumuudesta, jännityksestä ja siitä, että vieraat eivät ole muistaneet tankata ennen juhlia riittävästi ravintoa ja nestettä.
Vuoteen 1932 elettiin kieltolain aikaa. Se tarkoitti, että Suomen itsenäisyyden juhlissa juomat eivät olleet kahvia, pilsneriä tai sitruunasoodaa vahvempia. Alkoholia, etupäässä olutta, oli tarjolla ensimmäisen kerran vuonna 1933. Kuuluisan boolin lanseerasi Alli Paasikivi. Sitä tarjottiin jo vuonna 1947. Resepti on edelleen tarkoin varjeltu salaisuus.
Vuoden 1947 boolin pääainesten kerrotaan olleen lakkalikööri ja appelsiinimehu. Kekkosen aikana boolia kuvailtiin keltaiseksi, mehulta maistuvaksi nesteeksi. Resepti vuoti julkisuuteen 1975, ja sitä piti muuttaa seuraavana vuonna. Sen jälkeen koostumus on pysynyt samana.
Vanhan perinteen mukaan boolin tulee Linnaan sekoittamaan Alkon tuotepäällikkö. Pohja tulee Altialta ja Linnassa siihen lisätään kaksi muuta ainesosaa. Lopputulos on 11–12-prosenttista. Tänä vuonna booli on ensimmäistä kertaa sataprosenttisesti luomua. Sitä valmistetaan 450 litraa.
Juttua varten on haastateltu: Linnanvouti Anne Puontia, palveluesimies Berit Mäkistä, poliittisen historian emeritusprofessori Timo Soikkasta, historian yliopistonlehtori Mervi Kaarnista, historiantutkija, professori Aura Korppi-Tommolaa.
Lähteinä on käytetty teoksia: Helinä Hirvikorpi: Linnan juhlat kautta aikojen, Teija Sopanen: Pekka Vilpas – neljän presidentin hovimestari, Rauno Endén (toim.): Presidentinlinna, Veikko Vesterinen: Presidentti Koiviston adjutanttina, Esa Seppänen: Adjutanttina Kekkosen linjalla.
Mert Otsamon olo on näihin aikoihin yleensä kaikkensa antanut.
Esimerkiksi vuosi sitten suomalaistähtien luottosuunnittelijaksi tituleerattu Otsamo oli työskennellyt käytännössä kellon ympäri.
Näyttelijä Jasper Pääkkösen kumppanin, malli Alexandra Escatin asu oli saatava valmiiksi, eikä Escat saapunut Suomeen ennen kuin 4. joulukuuta.
Siis kaksi vuorokautta ennen h-hetkeä, Linnan juhlia.
Kultaisista paljeteista ja mustasta tyllistä tehty iltapuku ommeltiin kokoon ennätysajassa. Lopulta Escatia luonnehdittiin lehdissä yhdeksi illan kuningattarista.
Nyt puhelimeen vastaa tyyni ääni. Jopa rentoutunut.
– Aloin jossain vaiheessa miettiä, miten kaikki voi olla niin hyvällä mallilla, Mert Otsamo kertoo viime päivien tunnelmistaan.
Hän arvelee kutsujen lähteneen tänä vuonna aikaisin ja sillä olleen osuutta asiaan.
– Olen pystynyt paneutumaan jokaiseen pukuun hyvin ja intensiivisesti. Ei ole edes tarvinnut valvoa öitä.
Otsamo on ahkeroinut Linnaan viisi asua. Jos ilta sujuu ennusmerkkien mukaan, puvut ovat näyttäviä ja erottuvat edukseen Presidentinlinnan punaisella matolla.
Palataan kuitenkin ensin marraskuun alkuun. Hetkeen, jolloin asut vasta muhivat Otsamon ajatuksissa.
Mariska käy läpi rekeillä roikkuvia vaatteita. Housuja, paitoja, mekkoja, takkeja. Kermanvalkeaa, metsänvihreää, viininpunaista.
Musiikin monilahjakkuus on juuri julkaissut uuden albumin ja etsii nyt asuja, jotka pukea ylle levyä markkinoiviin kuvauksiin.
Kansi on jo valmis, mutta uusia kuvia tarvitaan esimerkiksi sosiaalista mediaa varten.
Mert Otsamo, 29, istuu mustalla nojatuolilla ja yrittää keskittyä haastatteluun. Aina välillä hänen katseensa käy Mariskassa, joka tutkii vaatteita. Hypistelee ja kokeilee niitä.
Olemme Otsamon showroomilla Helsingin Hernesaaressa. Esillä on mallikappaleita mallistoista ja muutamia uniikkipukuja. Niitä voi sovittaa ja tilata omassa koossa.
Otsamon työskentelytila ompelukoneineen on toisessa huoneessa seinän takana.
On 6. marraskuuta: Linnan juhliin on aikaa tasan kuukausi. Seuraamme tulevien viikkojen ajan kuvaajan kanssa Otsamon valmistautumista niihin.
Itsenäisyyspäivän vastaanotosta on kehkeytynyt sadassa vuodessa maan merkittävin iltapukujuhla. Siitä huolimatta, että näyttelijöiden ja muusikoidenkin Venla-, Jussi- ja Emma-gaaloista on tullut tapahtumia, joihin mennään erikseen näyttäytymään.
Otsamo puolestaan on tämän hetken tunnetuimpia juhlamuodin suunnittelijoita. Mariska on vain yksi esimerkki tähdistä, joita hän pukee. Syksyllä Otsamo vaatetti poplaulaja Vesalan tämän lokakuiselle jättikeikalle.
Loppuunmyydyllä areenalla artistin päällä nähtiin tuttua Otsamoa: hopeaisia sävyjä, kimalletta, dramaattisia yksityiskohtia ja muotoja.
Otsamo itse ei tee tästä kaikesta numeroa, mutta se osoittaa, millainen suunnittelija hänestä on kymmenessä vuodessa kasvanut.
Linnan juhlia seuraa televisiossa miljoonayleisö. Se asettaa paineita myös suunnittelijoille.
Otsamo on julkisuudessa kuitenkin omillaan. Siellä hän otti uransa ensi askeleetkin. Kaiken kansan katseltavana.
Otsamo on inspiroitunut viime aikoina erityisesti ihmisistä. Vesalasta, Chisusta – artisteista, joiden musiikkia hän on kuunnellut.
Yleisesti ottaen häntä puhuttelee suunnittelijana nainen, joka on vahva ja osoittaa esimerkiksi työssään uskallusta ja rohkeutta kokeilla uusia asioita. Herkkyyttä unohtamatta.
– Mielen moniulotteisuus kiehtoo minua paljon.
Toisaalta hän sanoo innostuvansa myös ajan hengestä ja muun muassa materiaaleista: vaikkapa siitä, miten valo reagoi lasiin.
– Inspiraatio voi tulla, kun kävelee kadulla ja miettii asioita. Sitten tulee jokin välähdys. Jokin hetki.
Tällaisissa mietteissä Otsamo on valmistautunut myös loppuvuotensa suurimpaan urakkaan, Linnan juhliin. Hän on vaatettanut Linnaan viime vuosina useita julkisuudesta tuttuja nimiä: Alman, aiemmin mainitun Mariskan, Robinin, Tiina Lymin, Pamela Tolan.
Tämänvuotisia nimiä hän ei vielä paljasta.
Otsamo toteaa olevansa siinä mielessä onnekas, että asiakkaat tulevat hänen luokseen yleensä avoimin mielin.
– Jos antaisin aina asiakkaan päättää ja hänelle vallan, en ehkä uudistuisi niin paljon. Minulla on ideoita aina etukäteen, mutta en tietenkään pakota ketään mihinkään. Ajatusten pitää osua yksiin luonnostaan.
Näin hän avaa suunnittelun kulkua. Tähän päästäkseen Otsamon on pitänyt todistaa taitonsa yhä uudelleen.
Mert Otsamon tausta muotisuunnittelijana ei ole kaikkein tavallisin. Hän tuli alun perin tunnetuksi MTV3:lla esitetystä Muodin huipulle -ohjelmasta kymmenen vuotta sitten.
Tosi-tv-ohjelmassa suunnittelijakokelaat toteuttivat viikoittain erilaisia tehtäviä, tavoitteena oma vaatemallisto. Otsamo oli 19-vuotias ja käytännössä ilman alan koulutusta. Hän pääsi ohjelmassa finaalikolmikkoon, mutta lopulta kisan voitti häntä muutaman vuoden vanhempi ja kokeneempi Katri Niskanen.
Myös Niskanen tunnetaan nykyään ennen muuta Linnan juhlien veistoksellisista asuista.
Musiikkipiireissä television kykykilpailuista ponnahtaneisiin tulokkaisiin on perinteisesti suhtauduttu aluksi karsastaen. Otsamo kokee, että häneenkin lyötiin uran ensimmäisinä vuosina tosi-tv-tähden leima.
Tavallaan hän kantaa sitä edelleen.
– Kyllähän mekin vielä puhumme tästä ohjelmasta. Se on varmaan ikuinen stigma.
Otsamo itse näkee uransa yhtenä käännekohtana sen, kun näyttelijä Krista Kosonen alkoi tilata häneltä pukuja, muun muassa televisioalan Kultainen Venla -gaalaan. Tämä tapahtui 2010-luvun alussa.
– Krista oli nousemassa omalla urallaan todella näkyväksi. Tavallaan siinä pääsi kasvamaan yhdessä ja kokeilemaan uusia juttuja.
Itsenäisyyspäivän vastaanottoa selostaa Ylen päälähetyksessä tänäkin vuonna kokenut muotitoimittaja Sami Sykkö. Hän sanoo, että Linnan juhlilla on merkitystä suomalaiselle muodille – ennen kaikkea iltapukumuodille.
– Linnan juhlat ovat ainoita paikkoja, joissa nähdään suuria iltapukuja.
Lähetys on muutenkin erityinen. Se yhdistää käytännössä koko kansan yhden illan ajaksi.
– Niitä hetkiä on enää hyvin vähän.
Suunnittelijoille juhlat ovat todellinen näytön paikka, Sykkö toteaa. Hän uskoo, että jokainen heistä ottaa tilaisuuden tosissaan ja panostaa siihen "110 prosenttia".
– Tietysti on myös asiakkaasta kiinni, millaisen puvun voi suunnitella. Mitkä hänen toiveensa ovat.
Presidentinlinnaan on kutsuttu tänäkin vuonna noin 1 700 vierasta eri puolilta maata. Sykkö pitää todennäköisenä, että suurin osa heistä ostaa asunsa valmiina. Mutta on joukossa heitäkin, jotka tilaavat sen uniikkina nimekkäältä suunnittelijalta.
Linnan juhlissa saavutettu näkyvyys on vauhdittanut monen suomalaissuunnittelijan uraa. Jukka Rintalan lisäksi Sykkö mainitsee ainakin Katri Niskasen, Anne-Mari Pahkalan, Jaana Varkki-Terhon ja Teemu Muurimäen.
– Kaikki he ovat saaneet paljon myönteistä näkyvyyttä Linnan juhlista. Se on varmasti tuonut heille lisää bisnestä.
Erityiseksi esimerkiksi Sykkö nostaa Mert Otsamon.
– Hän on kyllä luonut nimeä Linnan juhlien puvuillaan. Monena vuonna on ollut hienoja onnistumisia. Se on siivittänyt hänen uraansa.
Hernesaarelaisella showroomilla vaatteiden mallikappaleet roikkuvat paikoillaan. Niitä aikansa hypistellyt Mariska alkaa tehdä lähtöä.
– Löysitkö sä mitään, Otsamo kysyy.
– No joo, kyl mä jotain, laulaja vastaa.
Kaksikko katoaa käytävään.
Paria viikkoa myöhemmin Otsamon työhuoneella soi 1980-luvun hittibändi Wham.
Wake me up before you go-go. Don't leave me hanging on like a yo-yo, kaiuttimet renkuttavat.
Otsamon oikeaa kättä, ompeluaputytöksi itseään kutsuvaa Irja Harjulaa kyllästyttää. Hän haluaa lisää asennetta. Kohta tilan täyttää saksalaisen Rammsteinin konemetallimusiikki.
On iltapäivä. Ensimmäinen asiakas, Pälkäneen kunnanvaltuuston keskustalainen puheenjohtaja Mirva Kittilä, on tulossa sovittamaan asuaan 20 minuutin kuluttua.
Liila juhlapuku on puettu mallinuken ylle. Otsamo viimeistelee sitä nuppineuloilla.
Yhtäkkiä käy ilmi, että mekon sisäosa on ommeltu erilaisella saumanvaralla kuin päällinen eivätkä osat istu. Otsamo tahtoo pukuun myös uuden liehukkeen.
– Tällaista tämä aina on, Harjula sanoo ja painaa ompelukoneen poljinta. Töitä tehdään, kunnes enää ei.
Hetken kuluttua asu on Kittilän päällä. Hän on silmin nähden tyytyväinen.
Otsamo mallaa asua ja luo siihen uusia linjoja Kittilän mittojen mukaan. Ilme on keskittynyt, ja työskentely on kieltämättä vakuuttavaa.
Otsamo on muotisuunnittelijana itseoppinut. Ennen Muodin huipulle -ohjelmaa hän oli opiskellut ompelua ja kaavoittamista vuoden verran opistotasolla.
Televisio-ohjelman jälkeen hän muutti Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin ja opinnot jäivät.
Uusia tekniikoita Otsamo kertoo opetelleensa myöhemmin esimerkiksi videopalvelu YouTubesta. Hän sanoo tutkineensa paljon myös vaatteiden rakenteita.
Suomessa on kirjoitettu viime vuosina paljon Aalto-yliopiston muotiopiskelijoista, jotka ovat voittaneet kilpailuja ja niittäneet mainetta maailmalla. Kesällä Aaltoa ja sen muotiopetusta hehkutti muotiraamattu Voguekin. Täällä asian noteerasi Helsingin Sanomat.
Otsamoa ei ole jäänyt harmittamaan, ettei hän jatkanut opiskelua. Hän ei ole myöskään kokenut asiasta alemmuudentunnetta.
– On monia tyyppejä, jotka ovat korkeakoulutettuja, mutta ovat tehneet alaa pari vuotta ja lopettaneet. Sitten olen minä, joka olen tehnyt tätä kymmenen vuotta ilman korkeakoulua.
Ja hän tekee työtä yhä – eikä loppua näy.
– Tiedän myös tyyppejä, jotka ovat menneet koulun jälkeen isoihin muotitaloihin, tehneet järjettömiä päiviä ja olleet että fuck this shit. Että en halua tällaista duunia.
Itse Otsamo sanoo tahtovansa työn, jossa viihtyy. Siksi hän on aina ollut omillaan eikä hänellä ole ollut tarvetta hakeutua muiden palvelukseen.
Muotimaailmassa koulutuksen puute ei ole mikään este, Sami Sykkö kertoo.
Itseoppineista suunnittelijoista on useita esimerkkejä. Yksi on Simon Porte Jacquemus – Sykön mukaan ranskalaisen muodin kuumimpia nimiä tällä hetkellä.
– Hän on itseoppinut ja sijoittunut kärkisijoille isossa muotikilpailussa. Hänen vaatteitaan myydään kaikissa parhaissa liikkeissä. Hän on nimenomaan brändäyksen superlahjakkuus ja supernero.
Mert Otsamoa Sykkö kuvailee ennen kaikkea rohkeaksi ja nykyaikaiseksi suunnittelijaksi.
– Hänen iltapukunsa ovat usein todella moderneja ja sillä tavalla kiinnostavia ja hienoja, Sykkö arvioi.
Esimerkiksi korumuotoilija Saija Saarela ihastutti vuonna 2015 pitkässä ja kapealinjaisessa samettipuvussa, jossa yksityiskohtina toimivat kultaiset vetoketjut ja jyhkeät olkatoppaukset. Myöhemmin asua on muisteltu muun muassa Aamulehdessä.
Sykön mielestä Otsamon tulevaisuus on suunnittelijasta itsestään kiinni. Mitä tämä haluaa ja millaisia ihmisiä löytää ympärilleen.
Esimerkiksi kaupallinen menestys ei riipu vain suunnittelijasta, vaan myös siitä, miten tuotteita brändätään ja myydään. Se taas on monesti muiden kuin suunnittelijoiden erikoisosaamista.
– Kukaan ei voi onnistua yksin, Sykkö sanoo.
Sovitukset ovat ohi. Pälkäneläinen Mirva Kittilä on taas arkivaatteissaan. Seuraavan kerran hän pukeutuu juhlapukuun täydessä meikissä ja kampauksessa.
Otsamo toivoo, ettei Kittilä vaihtaisi asua ylleen ennen kuin viime hetkellä. Kangas rypistyy helposti, eikä puku päällä kannata esimerkiksi istua pitkiä aikoja.
Kittilä lupaa pitää tämän mielessään.
Illalla Presidentinlinnassa astelee viisi Otsamon suunnittelemaa asua. Hänen mukaansa ne ovat kaikki kantajiensa näköisiä, mutta niissä on myös hänen kädenjälkensä tunnistettavissa.
Mert Otsamo on tehnyt asuja Linnan juhliin nyt yhdeksänä vuonna. Monet illan puhutuimmista puvuista ovat olleet lähtöisin hänen työhuoneeltaan.
Mutta nyt kuulostaa siltä kuin Otsamo olisi turhautunut. Ei niinkään itse juhliin, vaan pikemminkin niiden ympärillä vuodesta toiseen vellovaan keskusteluun. Ennen kaikkea sen sävyyn.
Osa naispoliitikoista on toivonut julkisuudessa, ettei naisia arvioitaisi Linnan juhlissa kuin mannekiineja.
Tai etsittäisi jatkuvasti epäonnistumisia, niin kuin Otsamo sanoo.
– Linnan juhlista tuntuu tulleen tapahtuma, jossa on lupa arvostella toisten pukuja. Minusta se on erikoista. Ihmiset menevät nauttimaan sinne, juhlimaan itsenäisyyttä. He pukeutuvat itseään ja totta kai juhlaa varten. Sitten naistenlehdet ja muu media nostavat esiin yksittäisiä asuja. Osoittavat sormella ja mollaavat.
Mutta onko se vain välttämätön paha, suunnittelija kysyy.
Pääset äänestämään tämän vuoden suosikkipukujasi Yle.fi-sovelluksessa Linnan juhlien aikaan. Voit ladata Yle.fi-applikaation puhelimesi sovelluskaupasta.
Lue seuraavaksi:
Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen jättää Linnan juhlat väliin Jenni Haukion eläinpuheen takia
Värejä. Se on ensimmäinen asia, joka Linnan juhlien tämäniltaisesta pukuloistosta jäi muodin asiantuntijan, kirjailija Mirva Saukkolan mieleen.
Pääosassa ei siis ollut perinteinen musta, hän sanoo. Sen sijaan Linnassa nähtiin paljon esimerkiksi vihreää – kuten viime vuonnakin – sekä oranssia ja sahraminkeltaista.
Yksi tyylikkäimpiä oranssiin pukeutuneita oli Saukkolan mielestä kokoomuskansanedustaja Ilkka Kanervan puoliso Elina Kanerva. Hän on perinteisesti ollut Linnan seuratuimpia pukeutujia.
Tänä vuonna Kanerva oli pukeutunut suunnittelija Anne-Mari Pahkalan silkkiasuun. Se oli epäsymmetrinen ja puki kantajaansa, Saukkola arvioi.
Näyttelijä Elina Knihtilällä oli yllään sahraminkeltaista, ja Saukkolan mielestä myös hän onnistui asuvalinnassaan. Knihtilän puku oli suunnittelija Katri Niskasen käsialaa.
Sekä Kanerva että Knihtilä ovat hyviä esimerkkejä värien käytöstä, Saukkola toteaa. Mutta oli väreihin luottaneita Linnassa muitakin – esimerkiksi vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén:
Ja kansanedustaja Mari Holopainen, niin ikään vihreistä:
Emma Saarnio oli suunnittelemassa presidentin puolison Jenni Haukion viimevuotista Linnan juhla-asua. Saarniolla itsellään oli tänä vuonna yllään muotitalo Valentinon liehuva puku, kommentaattori Sami Sykkö sanoi Ylen itsenäisyyspäivän televisiolähetyksessä.
Toinen Mirva Saukkolan huomion kiinnittänyt asia olivat hihat. Niitä näkyi tänä vuonna erityisen paljon.
Esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pukeutui pitkähihaiseen juhla-asuun, niin myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo.
Pitkähihainen iltapuku on käytännöllinen, Saukkola sanoo.
Toisaalta hän näkee tässä myös heijastumaa me too -liikkeen jälkeisestä ajasta.
– Iltapukujen ei haluta olevan niin paljastavia ja naisia esineellistäviä. Ne ovat nyt ehkä peittävämpiä. Hihat ovat selvästi palanneet juhlapukeutumiseen.
Hihat olivat ilmestyneet myös Jenni Haukion asuun, Saukkola huomioi.
Haukio juhli itsenäisyyttä fuksianpunaisessa puvussa. Asu oli sama kuin vuonna 2015.
Saukkolan mukaan Suomessakin on joskus vallinnut Hollywoodin punaisilta matoilta tuttu ajattelu – että iltapuvun pitäisi aina olla uusi ja yllättävä.
Siksi hän pitää Jenni Haukion asuvalintaa erinomaisena ja esimerkkinä jostain uudesta.
– Oli hienoa, että hän oli ottanut puvun, jota on aiemmin käyttänyt vastaavassa tilaisuudessa. Sitä oli vähän muodistettu, siihen oli tuotu hihat. Se oli kaunis ja puki häntä erittäin hyvin.
Se, että pukua käytettäisiin vain kerran, on Saukkolan mielestä ajatuksenakin tuhlaileva ja kummallinen.
Linnan juhlien kommentaattori, muotitoimittaja Sami Sykkö ennakoi tällä viikolla Ylen Kulttuuriykkösessä, että väriloiston lisäksi vastaanotolla nähtäisiin esimerkiksi kierrätysmuotia.
Sykön mukaan kierrätys oli iso teema viime vuonna ja tänä vuonna se vain jatkuu.
Näin myös oli. Esimerkiksi siivousyrittäjä Saana Tynin puvussa oli käytetty siivousliinoja:
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän asu oli puolestaan valmistettu Kansallismuseon banderollista, Sykkö kertoi televisiossa:
Myös vihreiden kansanedustaja Emma Kari oli valinnut kierrätysteeman, hän kertoi aiemmin tällä viikolla.
Mirva Saukkola ilahtui siitä, ettei itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähty aiempien vuosien tapaan erityisen räikeitä kannanottoja.
Linnan juhliin on tultu joka vuosi esimerkiksi lenkkareissa, mutta tällä kertaa provosoiva pukeutuminen oli hillitympää, Saukkola toteaa.
– Nyt oli haluttu kunnioittaa etikettiä. Sitä pukukoodia, jonka presidentin kanslia oli ilmoittanut. Se oli myönteinen juttu.
Pieniä yksityiskohtia kuitenkin vilahteli:
Sarjakuvapiirtäjä Max Sarin erottui kuviollisella takillaan:
Väriloiston joukossa nähtiin myös valkoista.
Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen on ollut perinteisesti Linnan seuratuimpia pukeutujia. Hänen asunsa oli suunnittelija Teemu Muurimäen käsialaa.
Valkoista oli myös perussuomalaisten kansanedustajan Ritva "Kike" Elomaan yllä.
Otsikoissa viime päivinä paljon ollut SDP:n Sanna Marin oli pukeutunut ilmavaan asuun.
Kirjailija Siiri Enoranta saapui housupuvussa:
SDP:n europarlamentaarikko Mia-Petra Kumpula-Natri juhli pinkissä:
Yksiväristen asujen joukossa oli tänä iltana myös printtiasuja. Yksi kuviolliseen asuun pukeutuneista oli Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppani Jitka Novackova.
Designtalo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko edusti juhlissa Unikko-kuosissa.
Kimallettakin nähtiin, muotiasiantuntija Mirva Saukkola sanoo.
Yle kysyi myös yleisön mielipidettä Linnan tämänvuotisesta pukeutumisesta – ja Yle.fi-sovelluksessa järjestetyn pukuäänestyksen suosikki oli Jenni Haukio. Tulokset voit lukea tästä jutusta.
Lue seuraavaksi:
Miten selviytyisit Linnan juhlista? Testaa reaktiosi pelaamalla, kerää pisteitä ja ansaitse mitali
Ohjaaja Antti J. Jokinen ja näyttelijä Krista Kosonen sanovat, että me too -kampanja on muuttanut elokuvien tekoa.
– Nykyään saa infopaketin kuvauksissa, kehen ottaa yhteyttä, jos kokee häirintää, Kosonen kertoi Ylen Linnan etkoilla.
Aika näyttää Kososen mukaan, kuinka paljon kulttuuri on todella muuttunut.
Muutoksen pitäisi Kososen mukaan näkyä rakenteissa. Vieläkin hänen mukaansa ihmetellään, jos elokuvassa on kirjoitettu naiselle päärooli. Myös vähemmistöjen asemaa pitäisi parantaa.
Antti Jokisen mukaan naisia pitäisi kuunnella nykyistä enemmän yhteiskunnassa. Ihmisoikeudet eivät vieläkään jakaudu tasaisesti.
– Kristalta olen oppinut syventämään omaa käsitystä ja liittymään joukkoihin.
Kososen puoliso Antti Jokinen on tunnettu siitä, että hänen elokuvissaan on vahvoja naisrooleja. Tuoreimpana on elokuva taidemaalari Helene Schjerfbeckistä, joka saa ensi-iltansa ensi vuoden tammikuussa.
Nurmijärvellä kulttuurisihteerinä oleva äiti vei nuorta Jokista Ateneumiin. Schjerfbeckin työt koskettivat Jokista jo silloin. Taidemaalarista on parhaillaan näyttely Ateneumissa Helsingissä.
– Myytin takana oli kiinnostava ihminen, Jokinen sanoo.
Kosonen näyttelee Helene-elokuvassa taidemaalarin ystävää Helena Westermarckia, joka itse oli myös kuvataiteilija, kirjailija ja mukana perustamassa Naisasialiitto Unionia.
Kososen mukaan naisten ystävyys oli huikeaa: he puhuivat paitsi työstä ja kunnianhimosta myös juhlista ja muodista.
Antti Jokinen on tunnettu Puhdistus- ja Kätilö-elokuvien vahvoista naisrooleista. Jokisen mukaan selviytymistarinat ovat aina kiiinnostaneet häntä.
– Naistarinoissa on ollut enemmän selviytymistä, Jokinen sanoo.
Jokisen mukaan hän on naisten kasvattama. Vahva äiti ja siskot kasvattivat, kun isä oli matkoilla.
– Nainen ei ole minulle täysi myytti, ohjaaja sanoo.
Antti Jokinen kehuu vaimoaan Krista Kososta.
– Olen päässyt valitsemaan pinkan päältä parhaimman.
