Tähtinäyttelijä Ewan McGregorin ensimmäinen ohjaustyö saa Suomen ensi-iltansa tänään. Poikkeuksellisen vahva samaistumisen tunne elokuvan päähenkilöön sai skottinäyttelijän ottamaan Americal Pastoral -elokuvan ohjaushaasteen vastaan.
Ewan McGregor oli kyynelissä luettuaan elokuvan käsikirjoituksen. Skottinäyttelijä tiesi heti, että hänen täytyy toteuttaa pitkäaikainen unelma elokuvan ohjaamisesta.
– Elokuvan päähenkilö menettää tyttärensä. Minulla on neljä tytärtä enkä voinut olla ajattelematta heitä.
Elokuvassa päähenkilö Swede Levovin tytär ajautuu 1960-luvun väkivaltaisten radikaalien pauloihin isän varjelusta huolimatta. Dakota Fanningin esittämä Merry tuhoaa samalla perheensä, jonka elämä näyttää päällepäin todeksi tulleelta amerikkalaiselta unelmalta.
Elokuva perustuu Philip Rothin Pulitzer-palkittuun kirjaan. Ewan McGregor myöntää, että teoksen klassikkoasema toi suorituspaineita esikoisohjaukseen.
– Monet sanoivat, että kyseessä on heidän lempikirjansa. Yritin vain sulkea korvani tältä! McGregor nauraa Yle uutisten haastattelussa Lontoossa.

Luonnonlahjakkuus samaistui toiseen
Samaistuminen roolihahmoon on helppo ymmärtää. McGregor näyttää saaneen kaiken yhtä helposti kuin American Pastoralin amerikanjuutalainen päähenkilö Swede Levov. Ulkonäkönsä vuoksi "Ruotsalainen"-lempinimen saanut Swede on urheilullinen luonnonlahjakkuus, jolle liike-elämän ovet avautuvat perityn yrityksen johdossa.
McGregor taas maailmanmaineeseen 25-vuotiaana, kun vuoden 1996 Trainspotting-elokuvasta tuli maailmanlaajuinen yllätysmenestys. Parin vuoden kuluttua seurasi todellinen Hollywood-tähteys Tähtien sota -elokuvien Obi-Wan Kenobina.
Tuuri jatkuu edelleen, sillä heti ensimmäinen ohjaustyö on suuren budjetin tuotanto, jonka muita pääosia näyttelevät valovoimaiset Dakota Fanning ja Jennifer Connelly.
Tie Hollywoodin pääsarjaan saattoi olla liiankin helppo, sillä McGregor ei tuntenut elokuvaa todelliseksi esikoistyöksi.
– Haluaisin nyt peruuttaa ajassa taaksepäin ja ohjata pienen mittakaavan elokuvan nuorten näyttelijöiden kansa. Tahtoisin löytää käsikirjoituksen ja olla mukana tarinan työstämisessä alusta alkaen.

Vastuu ei ole pyyhkinyt tavaramerkkivirnettä
McGregorin luonnonlahja on huoleton virnistys. Se avaa ovet huippurooleihin ja todennäköisesti uusiin ohjaustöihin, vaikka hidastempoinen _American Pastoral _onkin kaukana täysosumasta.
Maailmankuulun virneen takana on aitoa ystävällisyyttä, selittää Swede Levovin vaimoa esittävä Jennifer Connelly Yle Uutisten haastattelussa Lontoossa.
– Kenen tahansa on helppo tulla toimeen Ewanin kanssa. Hänessä on universaalia charmia.
Vastuulliset ohjaajan ja perheenisän roolit eivät ole hukuttaneet valkokankaaltakin välittyvää innostumisen kykyä. McGregorin suupielet nousevat juonivasti kohti korvia, kun hän pohtii pitäisikö Skotlannin liittyä Pohjoismaihin jos synnyinmaa itsenäistyy Britannian EU-eromyllerryksessä.
– Ottaisitteko te meidät? Sitten meidän pitäisi tehdä se!