– Tämä on kuin luokkakokous, sanoo laulaja Terhi Kokkonen Helsingin Tavastia-klubilla järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen.
Suomen 1990-luvun suosituin yhtye Ultra Bra on juuri ilmoittanut tekevänsä ensi kesänä kolmen keikan kiertueen Suomen suurimmilla festivaaleilla Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa – 16 vuoden tauon jälkeen.
Vanhojen bändikavereiden keskellä tauon pituutta on vaikea uskoa.
– Luiskahdamme saman tien takaisin vanhoihin rooleihimme. Ihan kuin aikaa ei olisi kulunut ollenkaan, Kokkonen sanoo.

Pitkän tauon taustalla ovat olleet Kokkosen ja säveltäjä-pianisti Kerkko Koskisen mukaan yhtyeen jäsenten kiireiset aikataulut, mutta myös se, että bändin huippuvuodet ovat tähän saakka tuntuneet olevan liian lähellä.
– Ultra Bra oli meidän nuoruus. Se oli meille tosi tärkeää aikaa, jonka jälkeen tauko tuli tarpeeseen, Kokkonen sanoo.
Vuodet Suomen suosituimman bändin jäsenenä olivat intensiivisiä ja Kokkosen sanoin "kaikin puolin intohimoisia". Kerkko Koskinen nyökkää.
– Kun samassa bändissä on kaksitoista nuorta, nälkäistä tyyppiä, joilla kaikilla on kauheasti ideoita ja ajatuksia, niin siitä syntyy valtava määrä energiaa. Tautinen säpinä, Koskinen sanoo.
Ultra Bran aloittaessa vuonna 1994 yhtyeen jäsenet olivat parikymppisiä. Nyt he ovat nelikymppisiä. Syntyykö tämän kesän kiertueella samanlaista säpinää kuin nuorena?
– Sitä me vähän pelätään, Kokkonen nauraa.
– Ja toivotaan, Koskinen lisää.

Luvassa vanhan muistelua
Kesän keikat tulevat Kokkosen ja Koskisen mukaan olemaan puhtaasti nostalgiaa ja vanhan muistelua.
– Missään nimessä ei ole mitään uutta matskua luvassa. Koetetaan nyt saada nämä vanhat kappaleet taittumaan, Kerkko Koskinen sanoo.
Kappaleet ovat palanneet Terhi Kokkosen mukaan yllättävän hyvin mieleen jostakin selkärangasta. Hänen oma suosikkinsa Ultra Bran tuotannosta on Vesireittejä-kappale.
– Se on mulle tosi tärkeä ja henkilökohtainen biisi. Se on myös yksi suomalaisen rock- ja pophistorian parhaista kappaleista.
Toistaiseksi näyttää siltä, että Ultra Bran paluu jää kesän kolmeen keikkaan.
– Bändin jäsenillä on kaikilla omat proggiksensa. Jos rupeaisimme säätämään tässä jotain uusia biisejä, se sotkisi kaikkien omat aikataulut, Kerkko Koskinen sanoo.
– Nyt muistellaan menneitä. Sitten palataan taas omien töiden pariin.