Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24340

Palkittu ohjaaja Asghar Farhadi ei osallistu Oscar-gaalaan maahantulokiellon vuoksi

$
0
0

Oscar-palkittu iranilainen ohjaaja Asghar Farhadi on ilmoittanut, ettei hän voi osallistua helmikuun lopussa järjestettävään Oscar-gaalaan, jossa hänen elokuvansa The Salesman on ehdolla parhaan ulkomaisen elokuvan sarjassa.

Farhadi oli alunperin suunnitellut osallistuvansa Los Angelesissa järjestettävään seremoniaan, mutta sanoo olevansa pakotettu muuttamaan mieltään.

Farhadi tuomitsee presidentti Donald Trumpin asettaman maahantulokiellon, joka koskee suurimpien musmilimaiden kansalaisia. Iran on yksi maista Irakin, Libyan, Somalian, Sudanin, Syyrian ja Jemenin lisäksi.

- Minulla ei ollut tarkoitus boikotoida gaalaa vastalauseena Trumpin politiikalle, koska tiedän, että ihmiset Yhdysvaltojen elokuvateollisuudessa ja elokuva-akatemiassa vastustavat fanaattisuutta, joka tuntuu olevan vallalla politiikassa nyt enemmän kuin koskaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tapahtumaan osallistumiseeni liittyy sellaisia ehtoja, joita en voi hyväksyä, vaikka poikkeus minun kohdallani tehtäisiinkin, Farhadi perusteli ratkaisuaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

Farhadin mukaan kovan linjan poliitikot Iranissa ja Yhdysvalloissa ovat mielenlaadultaan samanlaisia.

- Vuosien ajan fundamentalistit molemmin puolin valtamerta ovat yrittäneet esittää epärealistisia ja hirveitä kuvia eri kulttuureista kääntääkseen ihmisten erilaisuuden eripuraisuudeksi, eripuraisuuden vihamielisyydeksi ja vihamielisyyden peloiksi. Pelon juurruttaminen ihmisiin on ahdasmielisten ihmisten tärkein työkalu fanaattisen käyttäytymisensä oikeuttamiseksi ", Farhadi sanoo.

Farhadin uudessa elokuvassa pääroolia näyttelevä Taraneh Alidoosti on jo aiemmin ilmoittanut boikotoivansa vuosittaista palkintoseremoniaa Trumpin maahantulokiellon vuoksi.

Farhadi voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin vuonna 2012 elokuvallaan Nader ja Simin: Ero.

Valkoiset kypärät jää myös ulos gaalasta

Myöskään parhaan dokumenttielokuvan Oscarista kisaavan, Syyrian sodan pelastustyöntekijöistä kertovan The White Helmets -elokuvan työryhmä ei voi matkustaa palkintoseremoniaan.

- Olimme suunnitelleet lähtevämme palkintoseremoniaan Valkoiset Kypärät -järjestön johtajan Raed Salehin sekä Syyrian sodassa henkensä uhalla kuvanneen elokuvaajan Khaled Khateebin kanssa mikäli elokuva pääsisi ehdolle, kertoo elokuvan tuottaja Joanna Natasegara Entertainment Weekly -lehden haastattelussa.

- Saleh ja Khateeb olivat ehdolla myös Nobel-palkinnon saajiksi. He ovat tämän planeetan urheimmat ihmiset, ja ajatus siitä, etteivät he voi osallistua tilaisuuteen ja nauttia dokumentin menestyksestä on inhottava, Natasegara sanoo.

Valkoiset kypärät on avustusjärjestö, jonka aseistamattomat työntekijät ovat pelastaneet yli 80 000 ihmishenkeä Syyrian sodan jaloista. Järjestö oli ehdolla Nobel-palkinnon saajaksi viime vuonna, mutta palkinto myönnettiin Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24340

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>