Samaan aikaan kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asettama maahantulokielto seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaiselle on pöyristyttänyt ympäri maailmaa, hänen suunnittelemansa kulttuuriin ja journalismiin liittyvät leikkaukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
The Independent -lehden mukaan Trump suunnittelee lakkauttavansa ainakin kolme merkittävää taiteen, kulttuurin ja journalismin tukiorganisaatiota.
1. Taiteen tukija NEA
Trump on suunnitellut lakkauttavansa vuonna 1965 perustetun liittovaltion viraston National Endowment for the Artsin (NEA), joka jakaa apurahoja taiteilijoille, taidehankkeille ja kulttuurilaitoksille.
NEA:lle on myönnetty julkisia määrärahoja 2010-luvulla keskimäärin 140–150 miljoonaa dollaria vuodessa.
Konservatiiviset ryhmät, kuten perinteisiä perhearvoja korostava American Family Association, nousivat 1990-luvulla näkyvästi NEA:ta vastaan. Ryhmien mukaan NEA käytti verorahoja "moraalisesti arveluttavien taiteilijoiden" kuten homoseksuaaleja kuvanneen valokuvaajan Robert Mapplethorpen tukemiseen.
Toisaalta NEA on saanut osakseen myös paljon ylistystä. Vuonna 2016 se sai teatterialan Tony-palkinnon "mittaamattoman suuresta panoksestaan" amerikkalaisen teatterin hyväksi. NEA on rahoittanut noin viidenkymmenen toimintavuotensa aikana 18 Tony-palkittua näytelmää ja 15 Tony-palkittua musikaalia sekä tukenut lukuisia teatterialan ammattilaisia.
NEA on ollut lakkautusuhan alla ennenkin: presidentti Ronald Reagan suunnitteli viraston lakkauttamista astuessaan virkaan vuonna 1981. Reaganin alaiset saivat hänet kuitenkin luopumaan aikeestaan.
2. Tutkimuksen ja opetuksen tukija NEH
Toinen liittovaltion virasto, jonka lakkauttamista Trump suunnittelee, on niin ikään vuonna 1965 perustettu National Endowment for the Humanities (NEH), joka tukee muun muassa tutkimusta, opetusta, kirjastoja, arkistoja, museoita ja julkisia televisio- ja radiokanavia.
NEH:n rahoituksella on toteutettu useita isoja kulttuurihankkeita. Yksi niistä on mittava sanomalehtien digitointiprojekti, jossa 63,3 miljoonaa sivua historiallisia sanomalehtia tallennettiin digitaaliseen muotoon ja ladattiin verkkoon kaikkien vapaasti luettavaksi.
Toinen esimerkki NEH:n rahoittamasta projektista on verkkosivusto, jolle on koottu Yhdysvaltain sisällissodassa taistelleiden sotilaiden kokemuksia.
NEH on rahoittanut myös viittätoista Pulitzer-palkittua kirjaa.
3. Julkisen palvelun televisio- ja radiokanavien tukija CPB
Lisäksi Trump suunnittelee lopettavansa CPB:n eli Corporation for Public Broadcasting -yrityksen julkisen rahoituksen. Tähän saakka CPB on saanut valtiolta vuosittain tukea noin 445,5 miljoonaa dollaria.
CPB:n tehtäväksi on määritelty laissa korkealaatuisten ei-kaupallisten radio- ja televisiolähetysten kehittäminen sekä niiden vastaanottomahdollisuuksien takaaminen kaikille.
CPB rahoittaa muun muassa Yhdysvaltojen julkisen palvelun radioverkkoa NPR:ää (National Public Radio) sekä noin 350 ei-kaupallisesta televisioasemasta koostuvaa PBS:ää (Public Broadcasting Service). CPB:n rooli on merkittävä erityisesti vähemmistöryhmiä ja harvaan asuttuja alueita palvelevien radiokanavien rahoituksessa.
Trump on tunnettu journalismivastaisuudestaan. Kymmenen päivää kestäneen presidenttikautensa aikana hän on ehtinyt jo ilmoittaa käyvänsä sotaa mediaa vastaan, kutsunut toimittajia maailman epärehellisimmiksi ihmisiksi ja kieltänyt journalisteilta pääsyn omistamaansa hotelliin Trump International Hotel Washingtoniin.
Trumpin hallinto on myös kertonut harkitsevansa toimittajien häätämistä pois Valkoisesta talosta. Kyseessä olisi historiallinen muutos, sillä toimittajilla on ollut Valkoisessa talossa työtila presidentti Teddy Rooseveltin ajoista eli 1900-luvun alusta saakka.
Kansalaisaloite vaatii kulttuurin tuen säilyttämistä
Valkoisen talon verkkosivuilla toimivassa We the People -kansalaisaloitepalvelussa on perustettu ainakin kaksi erillistä vetoomusta NEA:n ja NEH:n säilyttämiseksi.
Toisessa vetoomuksista korostetaan sitä, että NEA:n ja NEH:n valtiolta saama vuosittainen tuki on vain noin 0,004 prosenttia valtion budjetista. Toisessa vetoomuksessa puolestaan muistutetaan, että kulttuuri ja taide ovat tärkeä osa ihmisen identiteetin muodostumista ja ne parantavat elämänlaatua.
Juttua tarkennettu kello 14.45: Maahantulokielto koskee seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisia, ei muslimeja ylipäätään.