1

Karhut ovat yksilöitä
"Kuvasin karhukuvat Kuhmossa Kari Kemppaisen kuvauskojuilla. Vaikka tiedän, että karhut tulevat kojujen luo ruuan perässä, on villin karhun näkeminen aina liikuttavaa. En yhtään ihmettele, miksi karhuun liittyy paljon muinaisia myyttejä. Se ei ole suotta saanut nimitystä metsän kuningas.
Olen oppinut, että karhut ovat hyvin yksilöllisen näköisiä. Minulle tuli kolme suosikkikarhua, joista lähes kaikki kuvat ovat. Kun aloitin luontokuvaajana 80-luvulla, karhujen näkeminen oli harvinaista."
2

Synkkyys on voimaa
"Monet haluavat kuvata karhuja aukeilla paikoilla tietyssä iltavalossa. Minulla saa mielellään olla puita edessä ja valoa vain vähän. Kuvaan mieluiten illan ja aamun välissä, silloin valo korostuu pimeyttä vasten.
Kuviani on syytetty synkiksi, mutta haluan, että kuvissani on voimaa. Minulle se on tummuutta. Tässä näyttelyssä siirrytään vertauskuvallisesti muinaiseen esihistoriaan, jolloin eläimillä oli toisenlaisia, myyttisiä merkityksiä"
3

Mitä vähemmän valoa, sen parempi
"Paras valo on silloin, kun aurinko on jo laskenut. Silloin metsään laskeutuva valo tulee suoraan ylhäältä, mikä antaa pehmeän ja kauniin vaikutelman.
Valo voi luoda hirven tai karhun selkään melkein kuin hopeisen viitan. Minulle valo korostuu silloin, kun sitä on vähän.
Sielunmaisemani on metsä. Metsä on turvallinen ja suljettu. Hämärässä metsässä myös aistit valpastuvat, kun pelkkä näkökyky ei enää riitä"
4

Joskus kuvat syntyvät tuurilla
"Kuvaan mielelläni hirviä, sillä ne ovat niin ruman kauniita. Hirvet olen kuvannut täällä Etelä-Suomessa. Hirvissä on jotain alkukantaista.
Kuvaaminen hämärässä on vaikeaa, koska valoa on vähän. Valotusajat ovat pitkiä, eivätkä eläimet tahdo pysyä paikoillaan niin kauaa. Joskus kuvat syntyvät tuurilla ja vaistolla, mutta toisinaan käy niin, ettei haluamaansa kuvaa saa otettua ikinä."
5

Lehmät ja biisonit ovat kuvauksellisia
"Olen koko ikäni kuvannut luontoa ja villieläimiä. Minulle oli suuri kynnys mennä laitumelle kuvaamaan lehmiä. Halusin valita tähän näyttelyyn eläimiä, joita on muinaisissa kalliomaalauksissa.
Ajattelin, että laitumella syntyy jatkuvasti hienoja kuvia, kun eläimet ovat aina näkösällä. Mutta eihän se niin mene. Ihastuin biisoneihin ja ylämaankarjaan. Ne ovat hyvin kuvauksellisia.
Olin kuin kotonani laitumella eläinten keskellä. Etenkin nuoret yksilöt olivat tuttavallisia. Kun 500-kiloinen sonni tuli kyhnyttämään reiteen, niin siinä oli tekemistä! Toki tiettyjä yksilöitä täytyi varoa. Biisonien seassa en saanut kuljeskella. Niitä piti zoomailla vähän kauempaa. "
6

Islannissa turistien rajaaminen oli haaste
"Islanninhevoskuvat syntyivät viikossa. Islanninhevoslaumoja oli joka puolella, niitä ei tarvinnut etsiskellä. Ongelmana olivat turistit. Niitä oli niin paljon kaikkialla, että oli vaikea saada otosta ilman turistibusseja tai ihmislaumoja. Lähdimme valokuvaaja Perttu Saksan kanssa Islantiinhelmikuussa turistikauden ulkopuolella, jolloin siellä olisi rauhallista. Mutta olimme väärässä."
Salon taidemuseossa on valokuvataiteilija Heikki Willamon näyttely 4.2. - 7.5.2017
Heikki Willamo (s. 1952) on pitänyt lukuisia näyttelyitä ja julkaissut useita kirjoja.