Amerikkalaisohjaaja David Lynch istuu ateljeessaan ja pitää polvellaan pientä tytärtään Lulaa. Kohtaus on Jon Nguyenin dokumenttielokuvasta David Lynch: The Art Life.
Lynch on pääosassa Yle Teeman elokuvafestivaalilla.
David Lynch: The Art Life kertoo Twin Peaks -tv-sarjalla lopullisen läpimurtonsa 1990-luvulla tehneen ohjaajan varhaisvuosista.
Dokumenttielokuvaa olisi tuskin syntynyt ilman Lula-tytärtä, sillä Lynch tunnetaan hankalana ja vastahakoisena haastateltavana.
Kööpenhaminassa asuva Nguyen kertoo Yle Uutisille puhelimessa, että ajatus elämän rajallisuudesta sai Lynchin heltymään dokumenttielokuvan aiheeksi.
– Sanoin Davidille (Lynch), että et ehkä enää ole täällä, kun Lula on teini, Nguyen sanoo.
Lynch ei halua puhua elokuvistaan
Havaijilta kotoisin oleva Nguyen (s. 1970) tapasi Lynchin ensi kerran reilut kymmenen vuotta sitten Inland Empire -elokuvan kuvauksissa.
Lynch ei juuri kiinnittänyt huomiota tuotantoryhmän jaloissa pyörivään dokumenttielokuvantekijäporukkaan, eikä sen tuottajaan Nguyeniin.
Ryhmä oli saanut Lynchiltä luvan seurata elokuvan tekoa ja tehdä siitä oman elokuvansa.
– En tuntenut David Lynchia tuolloin lainkaan, Nguyen sanoo.
Hän oli uinut Lynchin elokuvatuotantoon ystävänsä avulla. Tämä oli vakuuttanut Nguyenille, ettei Lynch suostu ikimaailmassa minkäänlaisen dokumenttielokuvan aiheeksi.
Toisin kävi.
– Ystäväni soitti minulle ja sanoi, ettei voi uskoa tätä, mutta Lynch antoi luvan elokuvan tekemiseen.
Siitä syntyi cinéma vérité -tyylillä tehty dokumenttielokuva Lynch (2007). Siinä kamera seuraa kohdettaan ilman, että ohjaaja puuttuu millään tavalla tapahtumiin.
Sitä seurasi vielä lyhytelokuva Lynchistä Inland Empire -elokuvan kulisseissa.
– Olimme kuin kärpäsinä katossa, Nguyen sanoo.
Vielä tuolloin Lynch ei suostunut haastateltavan penkille.
– Jos kysyimme häneltä jotain, hän ei halunnut vastata vaan sanoi, että pane kamera käymään ja seuraa minua niin tiedät, mistä elokuvassa on kyse, Nguyen toteaa.
Kuvataide edellä
David Lynch: The Art Life (2016) on kuvattu Lynchin ateljeessa. Elokuva keskittyy ohjaajan varhaisvuosiin ja siihen, miten Lynch valitsi lajikseen elokuvan vasta yliopistossa.
Hän oli siihen asti täysverinen kuvataideopiskelija.
– Ajattele, että hänellä oli jo viisi eri ateljeeta ennen kuin hän aloitti lukiossa. Moni ei ole siinä vaiheessa edes käynyt ateljeessa, Nguyen sanoo.
Elokuvassa Lynch kertoo onnellisesta lapsuudestaan, jota värittivät omituiset tapahtumat.
Kerran kadulla käveli vastaan alaston, verinen nainen ilman mitään järjellistä syytä. Silloin pikku-David purskahti kavereineen itkuun.
Näky tuo väistämättä mieleen Lynchin elokuvan Blue Velvet (1986).
Dokumenttielokuvan tarina on editoitu yli kahdenkymmenen tunnin mittaisesta haastattelumateriaalista, ja pikku hiljaa käy ilmi, että onnellisen, keskiluokkaisen, amerikkalaisen lapsuuden elänyt Lynch oli vanhemmilleen pettymys.
He eivät nähneet poikansa taiteilijuudessa mitään hyvää.
Nguyen kertoo, miten hän ei ole koskaan nähnyt Lynchin itkevän tai liikuttuvan mistään. Dokumenttielokuvassa se kuitenkin melkein tapahtuu, kun Lynchin puhe kääntyy erään Smithin perheen tarinaan.
Smithit asuivat samassa talossa kuin Lynchit.
David Lynch alkaa kertoa tarinaa siitä, miten herra Smith tuli eräänä päivänä kertomaan heille, että...Tarina jää kesken, ja Lynch lähes murtuu.
– Se herätti tietenkin uteliaisuutemme. Odotimme kuukausia, ehkä jopa vuoden ja palasimme saman kysymyksen äärelle, mutta Lynch pysyi hiljaa.
– Smithin tapaus jää mysteeriksi. Emme päässeet siinä perille, Nguyen harmittelee.
Dokumenttielokuvassa Lynch kertoo , miten ainoastaan muutamilla asioilla on lopulta merkitystä.
– Vain kahvi, tupakka ja työ merkitsevät, ehkä vähän myös naiset.
Salaisuus paljastuu
Aikatauluista tuli melkoinen haaste koko elokuvaprojektille, sillä Nguyenin mukaan Lynch ei ole kiinnostunut kalenterista, eikä hänen kanssaan voi sopia tarkkoja tapaamisia tai haastatteluaikoja.
– Kuvaajamme pääsi asumaan Lynchin luo. Olimme jatkuvassa valmiustilassa, jos Lynch sattui sille päälle, että häntä sai kuvata.
Tilanteen seurauksena tuotanto venyi ja lopulta koko dokumenttielokuvan tekoon meni neljä vuotta.
Nguyen oli ajatellut selviävänsä siitä vuodella.
Elokuvalle oli kerätty varoja joukkorahoituksella, ja hankkeen viivästyminen hermostutti yksityisiä sijoittajia.
– Siinä oli satoja ihmisiä valittamassa sen sijaan, että napinaa olisi tullut vain muutamalta tuottajalta, Nguyen toteaa.
Elokuvan tekoa hankaloitti myös se, että Lynch oli niin kiireinen.
Nguyen tajusi vasta myöhemmin, mistä se johtui.
Kuvissa Lynch kirjoittaa keltaiselle paperille, mutta elokuvantekijät eivät kuvanneet lopputulosta, sillä se koettiin niin yksityiseksi.
Vasta kun elokuvatekijät zoomasivat kerran arkille, he huomasivat, että siinä luki COOPER.
Lynch kirjoitti jatkoa Twin Peaks- tv-sarjalle ilman, että hän oli kertonut siitä kenellekään.
Lisätty 20.3. klo 13.13 Lynchin sitaatti: "Vain kahvi, tupakka ja työ merkitsevät, ehkä vähän myös naiset."