Eläimiä ei nykypäivänä tivolissa näe, mutta vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ne olivat yleisiä yleisön viihdyttäjiä.
Kuten pianoa soittava sika tai ponilla ratsastava apina.
Yksi ikimuistoisin episodi 130-vuotisjuhliaan viettävän Tivoli Sariolan historiassa liittyy nuoreen virtaheponeitokaiseen, Hummeliin.
Virtaheponeidon vapaudenkaipuu
Matti Sariola oli hankkinut Hummelin Saksasta 1960-luvun alussa, mutta omaa vaunua sillä ei vielä ollut. Niinpä vajaan tonnin painoinen kaunotar majaili ensi alkuun kuulun tivoliperheen kotitalossa.
Hummeli ajatteli, että hänpä lähteekin kävelemään kartsalle. Tapio Sariola
– Asuimme keskellä Keravaa, ja laitoimme virtahevon aluksi autotalliin. Ovi pönkättiin kiinni, mutta kuinka ollakaan, Hummeli oli tainnut rapsuttaa itseään ovea vasten ja huomannut, että ovi antaa periksi, muistelee Tapio Sariola.
Virtahepo vainusi vapauden, ja pian oli keravalaisilla yön kulkijoilla ihmeteltävää.
– Hummeli ajatteli, että hänpä lähteekin kävelemään kartsalle. Siitä se lähti Keravan keskustaan, ja luulen monen tehneen raittiuslupauksen, kun näki sen aamuyöllä, nauraa Sariola.
Poliisi osasi arvata, mistä talosta virtahepo on karkuteillä. Puhelin soi Sarioloilla varhain aamulla. Tapion tuolloin 15-kesäinen Jukka-veli hyppäsi mopon selkään ja lähti virtaheposafarille Keravan keskustaan.
– Jukka tiesi, että Hummeli tykkäsi ranskanleivästä. Hän haki leipomosta vehnäsen ja meni Hummelin luo. Se oli valtavan kiltti. Jukka houkutteli sen ranskanleipää porkkanana käyttäen takaisin talliinsa, kertoo Tapio Sariola.
Karhunpennut pyllymäessä
Hummeli ei suinkaan ollut ainoa Tivoli Sariolan omaa lomaa ottanut eläinesiintyjä.
Vielä 1960-luvulle asti karhut olivat yleisiä vetonauloja tivoleissa, ja Sariolankin kaartiin kuuluivat orvoiksi jääneet, painiskelevat karhunpennut Kumpi ja Kampi. Yleisö sai arvuutella, kumpi voittaa.
Eläintenhoitaja juoksi ympäri kylää kalsarit ja uunoturhapuro-paita päällään kyselemässä ihmisiltä, ovatko he nähneet karhua. Tapio Sariola
Sariolan puhelin soi jälleen yhtenä varhaisena aamuna. Karhut kirmasivat karkuteillä kylän pääväylää pitkin.
– Eläintenhoitaja juoksi ympäri kylää kalsarit ja uunoturhapuro-paita päällään kyselemässä ihmisiltä, ovatko he nähneet karhua. Kuinka ollakaan, siellä oli pieni mäki, ja sateen jälkeen karhut laskivat pyllymäkeä. Sieltä ne sitten saatiin kiinni, muistelee Tapio Sariola.
Vuonna 1888 toimintansa aloittaneen Tivoli Sariolan tallissa kiersi muun muassa tiikereitä, leopardeja, hyeenoja, ilveksiä ja susia. Eläinten käyttö loppui 1960-luvun lopussa lakien kiristyessä. Suomen Tivolin leivissä erikoisluvalla esiintynyt, matemaattisesti lahjakas Pepita-norsu esiintyi vielä 1980-luvulla.
Niin, ja sitten se pianoa soittava sika. Tapio Sariola ei tiedä, kuinka se oli koulutettu, mutta sävelkorvaa saparohännällä tuntui olevan.
– Komeasti se soitti Ukko Nooaa kärsällään. Kesäisin oli monta maatalousnäyttelyä, ja se oli melkoinen vetonaula!
Lue lisää: