Tulenhehkuiset komeetat liekehtivät mustan taivaan syövereissä. Kaksoisaurinkojen kultaiset kehrät laskeutuvat ikiaikaisten horisonttien taakse. Universumi hengittää syvään ja syöksee uumenistaan miljoonien hopeisten kuiden kalpeaa valonkajoa.
Kaiken tämän kaoottisen ja mahtipontisen näytelmän keskellä liitelee pikkuruinen olento, jonka läpinäkyvät siivet leikkaavat paksua ilmaa ja jonka turkki kipinöi kuin sula meripihka.
Tällaisia mielikuvia herättää Amorphis-yhtyeen kappale The Bee, joka luonnollisestikin kertoo Apis melliferasta, kaikkien tuntemasta hunajaisesta pölyttäjähyönteisestä.
– Mehiläinen ei ehkä edusta metallimusiikin peruskuvastoa, ja onhan sitä tietenkin ihmetelty paljon, miksi olemme kyseisestä hyönteisestä kappaleen tehneet. Syyttävä sormi kohdistuu kuitenkin sanoittajaamme Pekkaan, Amorphiksen laulaja Tomi Joutsen sanoo.
Mutta palataan tähän (enemmän tai vähemmän) mystiseen Pekkaan hieman myöhemmin.
Ekokatastrofin äärellä
Tapaamme Tomi Joutsenen ja kitaristi Esa Holopaisen Helsingin keskustassa sijaitsevassa toimistotilassa. Lohjalla asuva Joutsen on jäänyt jumiin liikenneruuhkaan ja saapuu haastatteluun myöhässä. Kummatkin näyttävät varsin tavallisilta suomalaisilta metallimiehiltä, joiden taustalta löytyy jo jonkin verran historian siipien havinaa.
Holopaisen kohdalla huomio kiinnittyy mustaan Superdry-takkiin, jota tuskin tunnetaan metallivaatemerkkinä, kun taas Joutsenen nerokas tatuointi (yksi niitä monista) jaksaa huvittaa. Vasemman käden rystyspuolen neljään sormeen, ensimmäisen ja toisen nivelen väliin on hakattu goottityyliset kapiteelikirjaimet K, Ä, S ja I.
Haastattelua edeltävänä lauantaina Amorphis esiintyi noin neljä tuhatta ihmistä vetävällä Karmøygeddon Metal Festivalilla Norjassa, Kreatorin ja Enslavedin seurassa. Karmøygeddonilla sai tulikasteensa myös varsin monimutkaisella musiikillisella rakenteella siunattu The Bee, joka kuultiin nyt ensimmäisen kerran livenä. Etenkään laulajalle tai rumpalille kappale ei ole niitä kaikkein helpoimpia.
– Kuuntelin lavalla lauluasi, ja oikein hyvinhän se meni, Holopainen huikkaa Joutsenelle.
– En kyllä itse uskalla kuunnella, Joutsen päivittelee puolivakavissaan.
Ihmiskunnan aika on vähissä
Mehiläinen ei ole eksynyt Amorphiksen uudelle Queen Of Time -levylle sattumalta. Vuosikymmen sitten maailmalla lanseerattiin mehiläisiin liittyvään yllättävään ilmiöön perustuva uusi termi, colony collapse disorder eli yhdyskuntien romahtamishäiriö. Etenkin Yhdysvalloista oli löytynyt mehiläispesiä, joista kuhnurit ja työläiset olivat kadonneet jonnekin – eikä kukaan tiennyt minne. Kuningattaret ja toukat oli jätetty pesiin odottamaan väistämätöntä kuolemaa. Mehiläisten määrä alkoi vähentyä tuntuvasti – myös Suomessa.
Samalla tutkijat ryhtyivät pohtimaan kauhuskenaariota, jossa maapallon ekosysteemille elintärkeä pölyttäjä kuolisi sukupuuttoon. Ihmiskunnalle tämä tarkoittaisi – jos nyt ei aivan täydellistä tuhoa – niin ainakin varsin hankalia aikoja ja todennäköisesti miljardeja kuolleita. Mahdollista mehiläiskatoon liittyvää tulevaisuuden ekokatastrofia on käsitellyt muun muassa tieteiskirjailija Johanna Sinisalo vuonna 2011 julkaistussa Enkelten verta -romaanissaan.
Queen Of Timella kulttuurit ja sivilisaatiot nousevat ja kukoistavat, mutta myös tuhoutuvat ja katovat – syntymä ja kuolema kumoavat toinen toistaan loppumattomina ketjuina. Siinä sivussa mehiläisyhdyskuntien romahtamishäiriö sopii levyn tummiin ja dramaattisiin teemoihin saumattomasti.
– Oli sitten mehiläisiä tai ei, niin kyllähän tämä ihmiskunnan kohtalo varsin synkältä näyttää. Kun maailman syvimmästä kohdasta eli Mariaanien haudasta löytyy muoviroskaa, niin kyllähän se pakostakin hätkähdyttää. Minulla on omia lapsia ja toivoisin tietenkin, että ihmisen aika kestäisi vielä satoja vuosia. Mutta rehellisesti sanottuna: se voi jatkua enää ehkä noin 150 vuotta, Tomi Joutsen pohtii.
Myös Esa Holopainen on vähemmän optimistisilla linjoilla: tuntuu etäiseltä ajatukselta, että ihmiskunta yllättäen tulisi järkiinsä ja kääntäisi kelkkansa.
– Näen ihmiskunnan vääjäämättömän katoamisen tältä planeetalta nopeampana prosessina, kuin mitä alunperin on ennustettu. Esimerkiksi tekoälyn äkillinen esiinmarssi tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia, mutta myös paljon uhkakuvia. Entäpä jos tekoäly jossakin vaiheessa korvaa ihmisälyn ja sitä ryhdytään käyttämään asevoimissa? Tuolloin voi tapahtua ihan mitä tahansa, Holopainen aprikoi.
Kertosäkeitä kruunaavat modulaatiot
Mutta ehkäpä tässä vaiheessa kannattaa kääntää keskustelua hieman optimistisempaan suuntaan. Queen Of Time on Amorphiksen kolmastoista studioalbumi, ja tavallaan se on jatkumoa vuonna 2015 ilmestyneelle, hyvän vastaanoton saaneelle Under the Red Cloudille. Kumpikin levy on valmistunut ja visioitunut ruotsalaistuottaja Jens Bogrenin ohjaksissa, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Dimmu Borgirin ja Opethin kanssa.
Bogren on modernisoinut Amorphiksen soundia, tuonut siihen avaruudellisia ja yllättäviäkin ulottuvuuksia ja luotsannut kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikään ehtinyttä yhtyettä kohti uutta aikautta. Erään luonnehdinnan mukaan Queen Of Time on "steroideilla vahvistettua Amorphista".
– Tuntuu siltä, että Jens on tällä hetkellä tärkeä osa tätä meidän päivitettyä Amorphis-soundimaailmaamme, ja hän on inspiroinut meitä viemään musiikkiamme uusiin suuntiin. Esimerkiksi Circle-albumi tehtiin ilman Jensiä, ja siitä on kieltämättä otettu huima askel eteenpäin, Esa Holopainen toteaa.
Queen Of Timella pauhaavat jousiorkesterit, kaikuvat kuorolaulut ja ujeltavat kasarisyntikat. Levyn äänimaisemaa leimaavat suureellisuus ja mahtipontisuus elokuvallisine maisemointeineen, mistä tulee ajoittain mieleen vaikkapa Nightwishin myöhäistuotanto. Vai tuleeko?
– Ei minua tällainen vertailu mitenkään loukkaa, mutta Nightwish tekee esimerkiksi sinfoniajutut paljon isommin. Meillä ne pikemminkin rikastavat tiettyjä teemoja ja melodiakulkuja. Toisaalta taas kaksi kitaraa, basso, koskettimet ja rummut ovat edelleen tämän bändin ydin, eikä meillä ole tarvetta viedä musiikkiamme totaalisen orkesterimaiseksi, Holopainen tarkentaa.
Tomi Joutsenen mukaan esimerkiksi orkestraatiot ovat alun perin olleet pitkälti Jens Bogrenin ideoita. Niillä on tavoiteltu yhtyeen musiikkiin lisää voimaa.
– Kun ensimmäisiä miksauksia alkoi putoilla sähköpostiin, olin että mitäs tässä oikein tapahtuu? Niissä oli elementtejä, joihin emme oikein olleet vielä tottuneet . Toisaalta taas studiosessioiden jälkeen on yleensä ollut sellainen olo, ettei omaa musiikkia jaksaisi kuunnella lainkaan, mutta Queen Of Timen kohdalla tilanne on ollut toinen, Joutsen kertoo.
Vaikka Amorphiksessa puhaltavat uudet tuulet, muutama perusasia on pysynyt samana – kuten esimerkiksi modulaation ahkera käyttö.
– Amorphiksen perussoundi pohjautuu siihen, että jossakin vaiheessa yleensä moduloidaan sävellajia. Kaikki musiikkia tekevät tietävät, että modulaatio on biisin kick off, kunhan sitä käytetään hyvällä maulla, Esa Holopainen sanoo.
Vuonna 2005 Amorphikseen liittynyt Tomi Joutsen intoutuu muistelemaan muinaista euroviisukorotus-termiä.
– Joskus nuorena poikana olin Lohjalla mukana perustamassa death metal -bändejä. Amorphis oli meidän iso esikuvamme ja mietimme aina, että pitäisikö tähän kappaleen loppuun laittaa sellainen euroviisukorotus, koska Amorphiksellakin oli. Silloin ei ymmärretty musiikista vielä mitään, eikä ymmärretä hirveästi vieläkään, Joutsen virnistää.
Kalevalaa ja ekokatastrofeja
Monelle on tullut yllätyksenä, että Amorphiksen mytologiaa huokuvien sanoitusten takana ei ole ollut itse bändi vaan kuusikymppinen kuva- ja performanssitaiteilija Pekka Kainulainen. Kalevala-ambitioistaan tunnettu yhtye hyödynsi sanoituksissaan alun perin muun muassa Suomen kansalliseeposta ja Kanteletarta, mutta ryhtyi tekemään yhteistyötä Kainulaisen kanssa vuoden 2007 Silent Waters -levyllään. Kainulaisen teksteissä on vahva kalevalainen pohjavire, ja esimerkiksi Silent Watersin teemana on Lemminkäisen tarina.
– Voin kertoa omasta puolestani, että en osaa tehdä sanoituksia – tai voin osatakin, mutta kukaan ei ehkä haluaisi kuunnella niitä, Tomi Joutsen hekottaa.
– Meillä on ollut Pekan kanssa hyvä ja toimiva symbioosi. On hienoa, että olemme löytäneet ihmisen, joka on toisella taiteen saralla samalla tasolla kuin me, ja että pystymme yhdessä tekemään jotakin ainutlaatuista. Tässä kohtaa kahden taidemuodon lisäksi kaksi sukupolvea. Meidän musiikkimme ja Pekan lyriikat ovat luoneet ainakin itselleni laulajana väkeviä mielikuvia, Joutsen jatkaa.
Kainulainen kirjoittaa sanoitukset suomeksi, jonka jälkeen ne käännetään englanniksi. Amorphis-saagassa Kainulainen on pysytellyt pitkään takavasemmalla, mutta viime vuonna hänen sanoituksistaan julkaistiin Taivaan rumpu -kirja.
Queen Of Timella kuullaan myös Kainulaisen puheenpartta, ja hän näyttelee myös pääroolia uudella Wrong Direction -musiikkivideolla.
– Pekka on perehtynyt syvällisesti suomalaiseen mytologiaan ja Kalevala-teemoihin. Lisäksi hän on tietenkin huolissaan luonnosta ja ekokatastrofeista sekä aistii tarkasti ympäröivää maailmaa ja peilaa sitä sanoituksiinsa. Tällä tavalla niihin on syntynyt aitoa tunnetta. Pekalle tämä prosessi on varmaan ollut mielenkiintoinen hyppy tuntemattomaan, Joutsen pohtii.
Kevyesti amorfinen
Kalevalaisesta mytologiasta ammentava progemetalli ei ole kaikki kaikessa Amorphiksen jäsenillekään. Siitä kertoo leikkaus helsinkiläiseen punk-luolaan helmikuussa 2018. Korsettiin pukeutunut pitkätukkainen mies hoilottaa roisia räminärokkia bändissä, jonka muutkin jäsenet ovat pukeutuneet varsin avarakatseisesti, miehillä on kirkkaanpunaista huulipunaa ja niin edelleen.
Yleisön joukossa moni hieraisee silmiään: eikös tuo ole sen kuuluisan metallibändin laulaja? Kyllä on – jo useita vuosia toiminut Bi-Bubba Lula & Shemale Babies on Tomi Joutsenen musiikillinen irtiotto, sivuprojekti joka tekee kunniaa norjalaiselle death punk -yhtye Turbonegrolle. Bändin globaali fanikerho kulkee vähemmän yllättävästi nimellä Turbojugend.
– Turbojugendissa viehättävät samat asia kuin metallissakin. Kyse on tavallaan universaalista heimosta. Jos näet kadulla Turbojugend-tyypin, niin tiedät heti, että sinulla on hänen kanssaan jotakin yhteistä. Minulla on Lohjalla paljon ystäviä, jotka kuuluvat Turbojugendiin. Ja vaikka olemmekin aikuisia, aina välillä on kiva vähän hassutella, Joutsen kertoo.
Onko Joutsen sitten amorfinen persoona?
– Jokainen varmaan muuttaa muotoaan elämänsä aikana. Se aikuisuus, joka minulle muodostui parinkympin korvilla, niin sillä on kuitenkin menty. Kun minua katsoo nykyisin, näytän aika samalta kuin lukiossakin, ehkä harmaantumista on jonkin verran tullut.
Esa Holopainen protestoi.
– Olen nähnyt passikuviasi, ja et kyllä niissä ihan samalta näytä. Sä olet Tomi kevyesti amorfinen.