Tampereen elokuvajuhlien palkinnot on jaettu. Viiden päivän aikana elokuvajuhlilla esitettiin noin 400 elokuvaa yli 100 näytöksessä.
Kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon, Grand Prix'n, on voittanut Angello Faccinin ja Guille Isan dokumenttielokuva Dulce (USA, Kolumbia, Peru 2018).
Elokuvajuhlien tuomaristo kuvaa ilmastonmuutos-teemaa sivuavaa teosta uniikiksi ja hämmästyttäväksi elokuvaksi, jolla on lyhyestä muodostaan huolimatta pitkäaikainen vaikutus.
Bogdan Muresanun Cadoul de Craciun (Joululahja, Romania 2018) sai kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinnon, Tampereen palkintoehdokkuuden European Film Awards 2019 -kilpailussa sekä parhaan fiktioelokuvan palkinnon. Elokuva kuvaa diktatuurissa elämisestä aiheutuvaa pelon tunnetta, joka saa tekemään irrationaalisia asioita.
Pääpalkinnon yli 30-minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa voitti Arthur Franckin dokumentti Olliver Hawk (Suomi 2018). Tuomaristo arvosti hypnoottisen elokuvan poikkeuksellisen huolellisesti punottua audiovisuaalista kudosta.
Tinja Ruusuvuoren dokumentti Untitled (Burned Rubber on Asphalt, 2018)(Suomi 2019) voitti pääpalkinnon alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa, opiskelijapalkinnon sekä Tampereen ehdokkuuden Eurooppalaisen lyhytelokuvan yleisöpalkinnon saajaksi.
Elokuva on “muotokuva kaukaisesta pohjoisesta paikasta, jossa eristyneisyyttä ja tylsyyttä paetaan mielikuvituksellisin keinoin: jokapäiväiset ajoneuvot muuntuvat taidetarvikkeiksi", tuomaristo kuvailee elokuvaa.
Suomen elokuvasäätiön asettaman Risto Jarva -palkinnon voitti tänä vuonna Milja Viidan kokeellinen dokumentti Eläinsilta U-3033 (Suomi 2018). Teosta kuvailtiin kauniiksi ja jopa rujoksi kuvaukseksi siitä, kuinka ihminen valjastaa luonnon tarvitsemaansa käyttöön ja asettaa toiminnallaan eläimet ja kasvikunnan ahtaalle.
Kaikkien sarjojen palkitut voi katsoa täältä.
Lue myös: