Musiikkijulkaisu Soundi kutsui 60 musiikkitoimittajaa listaamaan vuosien 2000–2019 välillä ilmestyneet kotimaiset albumit. Ääniä sai peräti 469 albumia.
Ykkössijan vei PMMP:n vuonna 2005 julkaistu Kovemmat kädet -albumi. Kakkossijan sai Liekki-yhtyeen Korppi vuodelta 2003 ja kolmossijan Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaa vuodelta 2006.
PMMP on päässyt listalle myös vuoden 2006 Leskiäidin tyttäret - ja vuoden 2009 Veden varaan - albumeillaan.
Tuoreimmat listalle kivunneet albumit ovat Chisun Momentum 123 ja Litku Klemettin Ding Ding Dong, molemmat tältä vuodelta. Listalta löytyy myös kotimaisen metallin keskeisiä teoksia kuten Nightwishin Once (2004), Stam1nan Viimeinen Atlantis (2010), Amorphiksen Eclipse (2006) sekä Children of Bodomin Follow the Reaper (2000).
Ei liene yllättävää, että listalta löytyvät muun muassa HIMin Love Metal sekä The Rasmuksen Dead Letters, molemmat vuodelta 2003.
Suomalaisten naisartistien 2000-luvun esiinmarssi näkyy Sannin, Jenni Vartiaisen, Vestan ja Yonan albumeina.
Listalla on myös vaihtoehtoisempaa materiaalia, kuten esimerkiksi Lau Naun Poseidon (2018).
Kaikki sata albumia löytyvät täältä.
Mitkä ovat sinun 2000-luvun kotimaisia suosikkialbumeitasi? Osallistu keskusteluun.