Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24509

Antti Tuisku palaa keikkalavoille Olympiastadion-spektaakkelilla: "Meidän show ei kalpene Madonnan rinnalla"

$
0
0

Antti Tuisku pelmahtaa haastatteluun suoraan Espanjasta – keskelle marraskuista pimeyttä ja vesisadetta kahden kuukauden yhtäjaksoisesta auringosta. Viime vuoden kesällä tauolle jäänyt artisti on silti suorastaan hilpeä. Hänellä on uutisia ja hän on niistä todella innoissaan.

– En keksi parempaa syytä tulla takaisin Suomeen kuin se, että pääsee kertomaan ihmisille, että saan toteuttaa elämäni ehkä suurimman haaveen. Elokuun 22. päivä valloitan Helsingin uudistetun Olympiastadionin.

Ennen viime kevään Mun on pakko twerkkaa -areenakiertuetta Tuisku tosin ei uskaltanut myöntää haavettaan oikein itselleenkään. Kun kiertue myi 60 000 lippua ja Helsinki Areenalla piti valtavan kysynnän takia järjestää lisäkonsertti, alkoi Olympiastadion tuntua mahdolliselta.

– Kun mulla oli viimeinen keikka Provinssissa ja tiesin että jään pitkälle tauolle ja palaan koulunpenkille, niin ajatus alkoi kyteä. Mietin, että jos meidän hienon stadionin remontti vain valmistuu sopivassa ajassa, niin kyllä mie sinne haluan nousta.

Antti Tuisku
Tuisku kertoo ravistaneensa tauon aikana paineet harteiltaan. Antti Lähteenmäki / Yle

Sisältö on vielä salaisuus

Ennen Tuiskua oman konserttinsa on järjestänyt Olympistadionilla vain kaksi suomalaisartistia. Cheek esiintyi siellä kahtena iltana vuonna 2014 ja Jari Sillanpää juhli 50-vuotispäiväänsä stadionilla 2015.

Armoitettuna showmiehenä tunnettu Tuisku ei aio jäädä edeltäjistään yhtään jälkeen. Hän lupaa järjestää faneilleen kansainvälisen tason spektaakkelin.

– Mun suurin intohimo artistiudessa on se, että saan toteuttaa isoja showkokonaisuuksia, joissa on punainen lanka. Kaikki, jotka ovat miun keikoilla käyneet, tietävät, että mie oon valmis haastamaan itteeni tosi kovasti lavalla.

Suunnitelmat shown sisällöstä ovat jo pitkällä: työryhmä on valittu, tekniset asiat tiedossa ja kovat tanssitreenit alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen.

– Mie teen valtavan määrän töitä sen eteen, että mie kykenen oikeesti sellaisiin asioihin, mitä siellä lavalla nähdään. En yhtään suurentele, kun sanon, että Olympiastadion tarjoaa täydelliset puitteet maailmanluokan show’lle. Se on yksi maailman hienoimpia keikkapaikkoja. Siellä ovat esiintyneet kaikki Madonnasta Michael Jacksoniin, enkä missään nimessä usko, että meidän show niiden rinnalla kalpenee.

Olympiastadionin konsertin teemakin on päätetty, mutta sitä ei salamyhkäinen taiteilija suostu kertomaan.

– Jos mie sitä lähtisin tässä paljastaan, niin se ehkä paljastaisi jotain myös mun mahdollisesti tulevasta uudesta musiikista. En halua vielä tässä kohtaa lähteä siitä puhumaan. Teema on, se tulee vielä näkymään ja kuulumaan.

Antti Tuisku Provinssissa.
Antti Tuisku esiintyi viimeisen kerran ennen taukoaan Provinssissa kesällä 2018. Juuli Aschan / YleX

Uutta musiikkia tulee – tavallaan

On vähän kummallista, ettei Antti Tuisku halua vielä kertoa uudesta musiikistaan. Lehdet kirjoittivat keskiviikkona innoissaan, että Tuiskulta kuullaan pitkästä aikaa uutta musiikkia. Torstaiaamuna julkaistavaa kappaletta ei tosin ollut kuullut vielä kukaan.

Siitä tiedettiin vain nimi Ovet aukee (Bailantai), ja se, että Tuisku kuvaili levy-yhtiön tiedotteessa kappaleen kirjoittamisprosessia erikoisimmaksi, jossa hän on ollut mukana.

Nyt Tuisku paljastaa salaisuuden: Ovet aukee on kappaleen muotoon puettu tiedote stadionkeikasta, eikä oikeastaan paljasta hänen tulevista biiseistään juuri mitään.

– Kirjoitusprosessi oli erikoisin, missä olen ollut mukana siksi, että se ei ole varsinaisesti mun uusi kappale. Olen aina halunnut miettiä asioita boksin ulkopuolelta, ja pyrkinyt miettimään uusia tapoja kertoa ihmisille isoista uutisista.

Antti Tuisku tanssijoineen Provinssissa.
Antti Tuisku on tunnettu näyttävistä esiintymisistään. Kuva viime vuoden Provinssista.Juuli Aschan / YleX

Tuisku palasi hiljaisempien vuosien jälkeen suomipopin kuninkaalliseksi tuottaja Jurekin kanssa tehdyllä En kommentoi -albumilla (2015). Sitä seurasi näyttävästi lanseerattu Peto on irti -kiertue.

Viime kevään areenakiertueesta kerrottiin Anatuden ylimääräisillä uutisilla.

Perinteisen lehdistötilaisuuden järjestäminen stadionkeikasta olisi ollut Tuiskun mielestä tylsä ratkaisu.

– Mie ihan rehellisesti sanottuna hakkasin loppukesästä vähän päätä seinään, koska mie en ihan keksinyt, miten me tästä kerrotaan. Sitten mietin, mitä me osataan parhaiten, ja tajusin, että me osataan kirjoittaa ja julkaista musiikkia.

Spotifyssa aamuseitsemältä julkistettavassa Ovet aukee-kappaleessa kerrotaan kuulemma kaikki mitä tässä vaiheessa stadionkeikasta kertoa voi. Lipunmyyntiä myöten.

– Ne harvat, jotka kuulivat etukäteen biisin ovat olleet aika yllättyneitä. He odottivat kuulevansa “vain” uutta musiikkia, mutta saivatkin kuulla, että tulen takaisin lavoille isompana ja hienompiin puitteisiin kuin ikinä.

Antti Tuisku kullatussa kropassa ja punaisilla hiuksilla poseeraa mustalla taustalla Kesäkumibiisin videolla. Antin ympärillä on karvanoppia.
Antti Tuiskun edellinen biisijulkistus oli Ylen Kesäkumi-kampanjalle 2018 tehty Laita se kumipuku päälle.Juuli Aschan

Entä se oikeasti uusi musiikki?

Antti Tuisku hymyilee leveästi, ja sanoo, ettei kerro.

– Musta on mukavaa pitää ihmisiä jännityksessä, ja siinä samalla itseäni jännityksessä. Yllätykset ovat aina mukavia, ja mie lupaan yllättää sen miun uuden musiikin kanssa.

Koska uutta Antti Tuiskua kuullaan keikoilla? Jotain varmaan tapahtuu jo ennen elokuun stadionspektaakkelia?

Voi olla.

– En osaa oikeasti edes vastata. Varmasti jotain ajatuksia on siitä, missä muualla mua nähdään, mutta nyt me mennään vain Olympiastadionia kohti. Koko mun ydinryhmän ajatukset on keskittyneet siihen.

Irtiotto ravisti möröt olkapäiltä

Ihanaa aikaa, kuvailee Tuisku kesällä 2018 alkanutta taukoaan.

Tuisku muutti Espanjaan, rakensi sinne toisen kodin ja opiskeli enimmäkseen etänä Varalan urheiluopistossa liikunta-alan ammattitutkinnon.

Hän muodosti uusia sosiaalisia ympyröitä ja ystävyyssuhteita, ja sai koulusta valtavia onnistumisen tunteita.

– Oon pystynyt elämään henkisesti tosi rikasta ja täyttä elämää ilman, että se artistiuden viitta on liehunut näkymättömänä mun takana koko ajan.

Vapauden tunne toi mukanaan merkittävän oivalluksen.

– Ymmärsin, että mie pärjään elämässä, ja voin onnistua muissakin asioissa kuin musiikissa, ja voin saada elämään tosi paljon hienoa sisältöä ilman, että se kaikki muistuttaa miun artistiudesta.

Ihan muiden juttujen kuin musiikin tekeminen puhdisti Tuiskun mukaan pöydän, poisti paineet ja vapautti luovuuden.

– Mun olkapäiltä katosi yhtäkkiä kaikki möröt kuiskimasta aikaisemmasta menestyksestä tai tulevan menestyksen odotuksista. Kun mulla oli vahvasti se tunne, että mulla on ollut kauhean hyvä olla, se avasi luovuuden lähteet. Se teki hyvää myös tekijöille mun ympärillä. Koko tiimi pääsi hienoon, henkiseen flow-tilaan. Mie loin artistina itseni uudelleen ja tekijät mun ympärillä itsensä myös.

Raipati rai Espanjassa

Espanjassa koettu vapaus oli hetkittäin suorastaan huumaavaa.

Minne tahansa sai mennä rauhassa, ja kenen kanssa tahansa ilman, että siitä kirjoitettiin seuraavalla viikolla lehdissä. Antti Tuisku juhli kunnolla ja nautti irtiotostaan.

– Oli mieletöntä mennä baariin silloin, kun huvitti, eikä kukaan tunnistanut. Oon sanonut, että olen Espanjassa ottanut vähän takaisin menetettyjä nuoruusvuosia, mutta mie luulen, että se on vähän sellainen mun itseni huijaaminen. Mullahan on ollut ihan mielettömät nuoruusvuodet! Oon aina saanut tehdä, elää ja kokea!

Tuisku ei salaillut bilettämistään esimerkiksi sometileillään.

– Espanjassa koettu vapaus tietyllä tavalla laskenut mun filttereitä. On ollut tosi hauskaa päivittää tosi rehellisesti niinäkin iltoina, kun me ollaan ihan silleen raipati rai. Mie oon halunnu näyttää ihmisille, että miekin osaan ja tykkään pitää hauskaa.

Juhlat on nyt toistaiseksi juhlittu, ja hyvä niin, Tuisku toteaa. Näyttävä lavashow vaatii teräksistä kuntoa, eikä tiukka treeniputki anna varaa rillutteluun.

– Mie laitan itseni niin koville mun omassa työssä, että tommonen juhliminen on täysin poissuljettua. Espanjan hurlumhei-elämä on taaksejäänyttä, ja ainakin nyt tuntuu että se ei haittaa kyllä yhtään. Mulla on niin ikävä treenisalille hiomaan esitystä timanttiseksi.

Antti Tuisku
- Norsunluutorniin voi päätyä tiedostamattaan, toteaa Tuisku. Siksi hänen mielestään on hyvä tehdä välillä muutakin kuin olla artisti.Antti Lähteenmäki/YLE

Menestys on ollut rankkaa ja ihanaa

Ennen taukoaan Antti Tuisku julkisti elämäkertansa. Siinä hän kertoi avoimesti myös menestyksen varjopuolista: uupumisesta julkisuuteen ja suosioon, kaipuustaan tavallisiin asioihin.

Silminnähden rentoutunut artisti painottaa nyt, ettei missään vaiheessa kokenut, että nyt saa riittää. Tuisku sanoo, ettei palanut loppuun. Tauko oli tarpeen pitää hyvissä ajoin, että niin ei kävisikään.

– Ei mulla ollut koskaan sellainen olo, ettei huvita enää. Monta vuotta kuitenkin kierrettiin isoja lavoja, julkaistiin kaksi uskomattoman hienoa levyä ja menestystä tuli ovista ja ikkunoista. Se oli välillä rankkaa. Välillä fyysinen jaksaminen meinasi pettää, ja keikoille on välillä konkreettisesti lähdetty ensiavun tiputuksesta.

Tuisku painottaa olevansa onnellinen siitä, että on kokenut sen, mitä on.

– Kaikki vuodet, keikat ja asiat, joita sain tehdä suuren suosion myötä, niin en ikinä vaihtaisi niitä pois.

Tauon aikana Tuisku kertoo halunneensa tutustua itseensä, avata uusia ovia ja kokea oivalluksia.

Kouluun meneminen ja sieltä valmistuminen oli siihen mainio keino. Tuisku sanoo kurkistaneensa opiskelun kautta aivan toisenlaiseen maailmaan; sellaiseen, jossa ei ole itse koko ajan kaiken keskipisteenä.

– Tekee tosi hyvää välillä lähteä pois tästä artistille ominaisesta ja tyypillisestä maailmasta. Väitän, että varmaan joka ikisen taiteilijan mieleen ja päähän vaikuttaa se, että kaikki tavallaan tapahtuu sun ympärillä ja sulle tehdään asioita ja suhun suhtaudutaan vähän erityisellä tavalla. Siinä katoaa helposti tietynlaiset realiteetit. Siinä saattaa vähän tahtomattaan ja tiedostamattaan ajautua norsunluutorniin.

Opinnoista jäi Antti Tuiskulle käteen paljon muutakin, kuin tutkintotodistus. Nyt hän on entistä varmempi, että hänen isoin tehtävänsä elämässä on musiikin tekeminen.

– Mie saan itekin siitä, kun pystyn musiikin kautta antamaan ihmisille toivoa ja apua, ja jakamaan heidän tunnetilojaan. Koulussakin oli tosi paljon kyse siitä, että pääsin auttamaan ihmisiä ja kehittymään itse ihmisenä. Se antoi mulle hirveesti varmuutta musta itsestä ihmisenä. Nyt tiedän, että mie pärjään, tapahtu tavallaan mitä tahansa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24509


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>