Ympärillä räiskähtelevät salamat, puhurit vinkuvat, ukkonen jyrisee ja sade piiskaa. Sinimustat pyörteet vellovat ympärillä, ja kun lattia viettää yläsuuntaan, tulee vaikutelma, että kompuroisi vastatuuleen. Tällaiselta siis tuntuu olla kunnon myräkän keskipisteessä.
Myrskyä simuloiva tila on yksi tiedekeskus Heurekan Katastrofien keskellä -näyttelyn neljästä huoneesta, joihin on simuloitu äänen ja videotaiteen avulla luonnonkatastrofeja: metsäpaloa, tulvaa ja maanjäristystä. Perimmäisenä ideana on moniaistinen immersio: katsoja voi upottautua katastrofien sisälle.
– Tällaista kokonaisuutta ei Heurekassa ole aiemmin nähty. Olemme halunneet yhdistää erilaisia ilmaisukeinoja: perinteinen tiedekeskusnäyttely lienee jo kaikille tuttua kauraa, mutta tässä näyttelyssä on mukana myös ei-esittävää taidetta, projektipäällikkö Joonas Juutilainen Heurekasta toteaa.
Juutilaisen mukaan ei-esittävä eli abstrakti taide sopii tällaiseen kontekstiin erinomaisesti.
– Ei-esittävä taide on hyvä keino käsitellä hankaliakin asioita. Esimerkiksi luonnonkatastrofit ovat aina hyvin henkilökohtaisia kokemuksia, ja näissä huoneissa tarjoamme ihmisille mahdollisuuden kokea niitä omakohtaisesti. Tällainen lähestymistapa tarjoaa myös mahdollisuuden käsitellä luonnonkatastrofeja hienovaraisesti, ilman mässäilyä.
Heurekan simulaatiohuoneista tulevat väistämättä mieleen japanilaisen teamLab-taiteilijaryhmän tuotokset, joissa kolmiulotteisille pinnoille tapahtuvilla projisoinneilla eli videomappingillä venytetään digitaalisen teknologian ja ilmaisun rajoja, ja joita oli nähtävillä Helsingin Amos Rex -taidemuseossa pari vuotta sitten.
– Voisi sanoa, että teamLabia on tässä näyttelyssä käytetty jonkinlaisen virstanpylväänä, Juutilainen myöntää.
Katastrofeissa asuu kauheus ja kauneus
Tilateosten videoprojisoinnit on suunnitellut kansainvälisesti tunnettu unkarilainen valo- ja videomapping-taiteilija László Zsolt Bordos, jonka teoksia on nähty Suomessa aiemminkin. Bordos on tehnyt projisointeja muun muassa Lux Helsinki - valofestivaalille ja visualisoinut tuomiokirkon uuteen uskoon. Heureka-projekti eroaa selvästi hänen aiemmista töistään.
– Koronatilanne itse asiassa toi lisäaikaa teosten valmistamiseen, mikä oli minulle pelkästään hyvä asia. Myös lähestymistapa on ollut erilainen: rakennuksiin tehdyt projisoinnit ovat useimmiten esillä joitakin päiviä ja pimeään vuorokaudenaikaan, nämä teokset taas ovat nähtävillä lähes kahden vuoden ajan.
Bordos koki tärkeäksi, että hänellä olisi projektin tiimoilta myös omakohtaisia kokemuksia luonnonkatastrofeista. Niinpä hän vieraili tänä vuonna Venetsiassa, kun tulvat olivat kaupungissa korkeimmillaan. Tämän jälkeen matka jatkui lomakohteena tunnetulle Gran Canarian saarella, jossa oli tuolloin riehunut tuhoisa metsäpalo.
– Oli hyvin shokeeraavaa mennä hiiltyneeseen, pimeään ja mustaan metsään. Suurin järkytys oli se, ettei metsässä kuulunut lainkaan lintujen tai eläinten ääniä. Toisaalta ensimmäiset pikkuhyönteiset olivat jo saapuneet paikalle, mikä loi tilanteeseen toivoa. Joka tapauksessa tällaiset kokemukset olivat minulle tärkeitä lopputuloksen kannalta.
Bordosin mukaan luonnonkatastrofeissa asuu sekä kauheus että kauneus, minkä takia ne ovat taiteilijalle inspiroivia.
– Jos ajattelemme vaikkapa hidastettuja tulenlieskoja, kyse on kauniista plasmamaisesta liikkeestä. Yhtäkkiä tämä kaunis visuaalinen ilmiö voi kuitenkin riistäytyä käsistä ja johtaa tragediaan. Tulessa, maanjäristyksessä, tulvassa ja myrskyssä on kaikissa oma kauneutensa, mutta samalla ne voivat olla vaarallisia: kauneus voi olla myös tappavaa.
Partikkelit luovat suuria kokonaisuuksia
László Zsolt Bordosin mukaan Heurekan immersiiviset huoneet edustavat mielikuvituksen luomaa taiteellista lähestymistapaa, mutta todellisuus leijuu jossakin taustalla. Bordos rakentaa visioitaan partikkeleilla, eli pienillä kappaleilla, joiden avulla voidaan luoda massiivisia animointeja ja liikkuvia kokonaisuuksia. Yksittäisten pienten partikkeleiden yhdessä luoma liike havainnollistuu esimerkiksi tämän jutun yläosassa olevalla videolla.
– Olen halunnut pyydystää näihin neljään elementtiin niille ominaista käyttäytymistä. Erikoisefektejä olen välttänyt: lähtökohtana ovat nimenomaan olleet partikkelit, ja olen esimerkiksi pyrkinyt simuloimaan niiden avulla nesteen liikettä. Ja kun on työskennellyt pitkiä jaksoja partikkeleiden kanssa, sitä huomaa, että lähestulkoon kaikki ympärillämme pohjautuu partikkeleihin.
Koska Katastrofien keskellä -näyttely tapahtuu Heurekassa, se ei ole pelkkää taidetta ja visuaalisia elämyksiä, vaan mukana on toki myös tieteellinen puoli. Näyttelyn tarkoituksena on rakentaa resilienssiä eli kriisinkestävyyttä esimerkeillä ja informaatiolla sekä pelimäisillä kohteilla.
– Näyttelyn oleellinen viesti liittyy toivoon ja siihen, kuínka ihmiset pääsevät ylitse hankalistakin asioista. Menemme parempaan suuntaan, jos toimimme yhdessä ja uskomme tulevaisuuteen, Joonas Juutilainen summaa.
