Mänttä-Vilppulaan avautuvan Göstan paviljongin sisälle on rakennettu kaarevaseinäinen pikkumuseo, jossa ei kuitenkaan ole taidetta vaan tuotteita.
Museum of No Art eli MuNA syntyi, kun Göstan uuden nykytaiteen museon johto pyysi taiteilija Riiko Sakkista käsittelemään museoinstituutiota kriittisesti.
– Yritin tehdä mahdollisimman huonon museon. Taidetta on ainoastaan markkinointitarkoituksessa, Sakkinen sanoo.
Taiteilijoille palkaksi muki
Kaksitoista taiteilijaa teki MuNA:n ulkopuolelle mainosjulisteita, mutta sisällä on pelkästään museokauppa.
– Julistetaiteilijoita ei ole kutsuttu avajaisiin, eikä heille makseta palkkaa. Olen luvannut lähettää heille mukin museokaupasta, Sakkinen sanoo.
Sakkisen mukaan näin voi käydä ihan oikeissakin museoissa: taiteilija jää sivurooliin.
– Joskus on käynyt niin, että minulla on ollut töitä museossa esillä, mutta ei ole edes kutsuttu avajaisiin.