– Aurinkokin ryhtyi paistamaan. Se paistoi oikein innokkaasti kaikkien hyvien ihmisten päälle. Olisi se paistanut pahoillekin, mutta niitä ei ollut.
Tämä lainaus kuvaa kirjailija Aapelin elämänasennetta kenties paremmin kuin mikään muu, miettii pakinoitsijasta elämäkertaa kirjoittava Jukka Parkkinen. Sitaatti on peräisin erään Aapelin pakinan lopusta.
– Minusta se kuvaa Aapelin lämminsydämisyyttä ja sitä, miten hän oli aina ihmisen puolella, Parkkinen sanoo.
Kirjailija Aapelin eli Simo Tapio Puupposen syntymästä tulee tänään kuluneeksi sata vuotta. Hän kuoli jo 51-vuotiaana, mutta ehti julkaista yli 4 000 pakinaa ja suomalaisen lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten Pikku Pietarin pihan ja Koko kaupungin Vinskin. Lisäksi kirjailijalta muistetaan esikoisromaani Siunattu hulluus, jonka elokuvaversion Rauni Mollberg ohjasi.
Elämäkerran julkaisu toiveissa kevääksi
Jukka Parkkinen on lukenut elämäkertaa varten kaikki Aapelin pakinat ja romaanit. Lisäksi hän on tutustunut kirjeisiin ja muuhun Puupposen jälkeensä jättämään materiaaliin.
Elämäkerturin mielestä kirjailija Aapeli oli yllättävänkin samankaltainen kuin Simo Puupponen oli henkilönä. Kun Pikku Pietarin piha -elokuvassa Puupponen näyttelee Jumalan ääntä, Parkkinen sanoo kuulevansa siinä "hänen koko persoonallisuutensa".
– Hän keskustelee yksinäisen pojan kanssa tämän kuolleesta äidistä hyvin lempeästi ja vahvasti.
Parkkisen toiveena oli alun alkaen saada julkaistua elämäkerta jo Aapelin syntymän merkkivuotena. Projekti on kuitenkin viivästynyt. Nyt Parkkinen odottaa saavansa varmuuden kustantajasta ja sanoo teoksen ilmestyvän ensi keväänä.