Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24346

Runeberg-palkinto Peter Sandströmille

$
0
0

Peter Sandströmin romaania Laudatur kuvaillaan Runeberg-palkinnon perusteissa lennokkaan hauskaksi, aseistariisuvan haikeaksi ja kieleltään juurevan notkeaksi yllätysten romaaniksi.

Laudaturissa Peter-niminen runoilija-toimittaja on ulkopuolinen kahdella eri aikatasolla.

Kirjan keski-ikäinen päähenkilö elää Turussa kiireettömiä turhautumisen päiviä, joista hän katsoo keskellä melodraamaa elävää nuorta itseään. Nykypäivän Peter vieraantuu vaimostaan, lapsistaan, työstään ja maailmanmenosta. Sama mies on 1980-luvun lopulla uusikaarlepyyläinen, siviilipalveluksesta palaava nuorukainen, jonka silmissä omat vanhemmat alkavat näyttäytyä muuna kuin siihen asti ovat näyttäytyneet.

Runeberg-raati kuvailee teosta tutkielmaksi aikojen päällekkäisyyksistä, kielestä, hiljaisuudesta ja ihmisen kosketuksesta toisiin ihmisiin.Palkintoperusteissa todetaan, että Laudaturissa ihminen piirtyy esiin riittämättömyydessään riittoisana. Teoksen lisäksi raati kiittelee Outi Mennaan ruotsinkielestä tekemää käännöstä.

Runeberg-palkinnon voittaja valittiin kahdeksan ehdokkaan joukosta. Kolmihenkisen raadin puheenjohtaja, kirjailija Tero Liukkonen kertoo, että raati keskusteli tavattoman paljon vuoden mittaisen karsintaprosessin aikana.

– Meillä oli useita vahvoja ehdokkaita. Kaikkein tärkeimmät kriteerit valinnalle olivat kirjallinen ja taiteellinen arvo ja mukaantempaavuus.

Turussa asuva Peter Sandström (s.1963) on kotoisin Uudestakaarlepyystä. Hän kirjoittaa usein itsensä oloisesta miehestä. Kriitikoiden kiittämä kirjailija on ollut aiemminkin ehdolla Runeberg-palkinnon saajaksi, vuonna 2012 novellikokoelmallaan Sinulle, joka et ole täällä. Laudatur oli viime vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas.

Runeberg-palkinnon summa on 10 000 euroa ja sen maksavat sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkinto jaetaan vuosittain Porvoossa Runebergin päivänä 5.2. Viime vuoden Runeberg-palkinnon voitti Tapio Koivukari romaanillaan Unissasaarnaaja.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24346

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>