Lappi-kirjallisuuspalkinto on Lapin kirjastojen jakama palkinto Lappi-aiheiselle kotimaiselle ja suomenkieliselle teokselle. Palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Palkinnolla halutaan nostaa esille laadukasta Lapin kirjallisuutta.
Kuusi finaaliin päässyttä kirjaa oli valinnut kirjastojen työntekijöistä koostuva esivalintaraati. Esiraati kävi läpi lähes 150 teosta. Voittaja valittiin kuuden finalistin joukosta.
Voittajan valitsi rovaniemeläinen elokuvaohjaaja Katja Gauriloff. Lappi -kirjallisuuspalkinto jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kerttu Vuolabin kirja Valon airut on käännös saamenkielisestä Bárbmoáirras -teoksesta.

– Minä todella nautin siitä kirjasta. Se tulee elämään pitkään ja minä aina voin palata siihen ja aion palata siihen. Lisäksi on tämä kielikysymys. Myös se, että miten hienosti nähtiin miten luonto ja ihminen kuuluvat yhteen, kertoo voittajan valinnut dokumenttiohjaaja Katja Gauriloff.
Lappi-kirjallisuuspalkinnolla palkitun kirjan kirjoittanut Kerttu Vuolab kertoo hämmästyneensä valinnasta.
– No se tietysti merkitsee sitä, että tämmöinen kertomaperinne ja saamelainen kirjallisuus huomataan niin tokihan se tarkoittaa ihmettä minulle. Me ollaan aina oltu vähän altavastaajan asemassa sen takia, että meidän kirjoja pystytään niin vähän lukemaan. hyvä, että löytyi kääntäjä niin myös suomalainen yleisö voi lukea sitä.
Lappilainen yleisö valitsi suosikikseen Minna Rytilahden esikoisteoksen Lempi. Kirja sai lähes puolet annetuista äänistä. Minna Rytilahti asuu Etelä-Suomessa, mutta on syntyisin Sodankylän Kelujärveltä jonne kirjan tapahtumat myös sijoittuvat.