Aki Kaurismäki löi läpi Berliinin elokuvajuhlilla tasan 25 vuotta sitten, kun Boheemielämää (1992) voitti elokuvakriitikkojen Fipresci-palkinnon. Tie avautui Cannesiin, jossa auteur-ohjaaja on sittemmin saavuttanut huomattavaa menestystä.
Pari viikkoa sitten Suomen ensi-iltansa saanut Toivon tuolla puolen tekee loikan menneisyyteen, kun kuuden vuoden tauon jälkeen syntynyt elokuva kilpailee tänään alkavilla Berliinin elokuvajuhlilla. Suomen arvostelijain liiton elokuvajaoksen puheenjohtajan Matti Rämön mukaan paluu Berliiniin on vääjäämättä askel taakse.
– Haastattelussa Kaurismäki sanoi, että aiheen ajankohtaisuudesta johtuen elokuva pyrittiin saamaan ulos mahdollisimman nopeasti. Kriittisesti arvioituna ja hänen festivaalihistoriansa tuntien ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että onko siellä kalvanut epäilys siitä, voisiko elokuvalla edes päästä Cannesiin, Rämö sanoo.
Kaurismäen puolustukseksi Rämö toteaa, että kyseessä on toistaiseksi ainoa suomalainen elokuvantekijä, josta voidaan tällaista keskustelua käydä. Muiden kohdalla kyse on siitä, pääseekö elokuva ylipäänsä näytille arvostetulle festivaalille.
Kaurismäki saattaa paistatella seuraavalla työllään taas Cannesissa, jonka kilpasarja vetää Rämön mukaan kaikkein parhaat elokuvat. Arvoasteikolla Berliini tulee Venetsian kanssa heti Cannesin perässä.
– Aika pienestä arvovaltatappiosta kuitenkin puhutaan, sillä Venetsia, Cannes ja Berliini muodostavat joka tapauksessa triangelin. Järjestyksestä voidaan olla montaa mieltä, kun jätetään huomiotta, että Cannes on Euroopan suurin ja tärkein. Siinä mielessä ei ole mikään häpeä olla Berliinissäkään, Seura-lehdessä työskentelevä Rämö huomauttaa.
"Huonompi kuin mihin pystyisi"
Suomalaisessa mediassa Toivon tuolla puolen on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Arvioissa on löydetty hyvän lisäksi kosolti huonoa. Rämö pettyi näkemäänsä.
– Elokuva on kuin pastissi Kaurismäen viimeisimmästä tuotannosta, joka alkoi Suomi-trilogian ensimmäisestä osasta Kauas pilvet karkaavat (1996). Elementit sopisivat jokaiseen. Siellä on hädänalaista ihmistä, jonka kautta yhteisö voi osoittaa solidaarisuutensa. Siellä on pysähtyneitä kohtauksia. Loppukuva voisi olla suoraan Laitakaupungin valoista (2006).
– On se paljon huonompi kuin mihin lahjakas tekijä on pystynyt ja mihin hänen haluaisin nähdä pystyvän vieläkin.
Onnistuneimpana elokuvana Kaurismäen viimeisimmistä Rämö pitää Le Havrea (2011).
– Siinä olivat kansainväliset huippunäyttelijät ja työryhmä. Ehkä ympäristönvaihdos teki hyvää. Nyt Kaurismäki junnaa paikoillaan sen sijaan, että hän yrittäisi säveltää jotain uutta.
Julkaisuajankohta määrittää tavoitteen
Festivaalit rakastavat tuoreita elokuvia. Toivon tuolla puolen ei kiinnosta Cannesia, koska se näytetään nyt Berliinissä. Rämön mukaan ei voida yksiselitteisesti sanoa, miten elokuvia eri festivaaleille seulotaan.
– Läpinäkyvämpää on esimerkiksi se, milloin elokuva tuodaan levitykseen. Määrittämällä julkaisuajankohdan tekijä valitsee, mille festivaalille sitä yritetään tarjota. Siitä voidaan jotain päätellä.
Kaurismäellä on värikäs suhde elokuvapalkintoihin. Hän on muun muassa boikotoinut Oscar-gaalaa, ja viime vuonna ohjaaja loisti poissaolollaan, kun hänet palkittiin elämäntyöstä Cannesissa.
Berlinale – Berliinin elokuvajuhlat 9.–19. helmikuuta.