Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 24500

Valamon luostarissa enkeleitä esillä

$
0
0

Valamon luostarissa avautuu keskiviikkona Ina Collianderin tuotantoa esittelevä taidenäyttely Enkelit kanssamme. Näyttely esittelee Collianderin tuotantoa 1920-luvulta 1980-luvulle. Esillä on sekä akvarelli- että öljyvärimaalauksia ja grafiikkaa. Teokset on valittu Valamon luostarin, Joensuun ja Lapinlahden taidemuseoiden sekä yksityisistä kokoelmista.

– Äidille taiteen tekeminen oli ehdoton osa jokapäiväistä elämää. Muistan kun jossakin ulkona, vaikkapa penkillä istuen, koko hänen olemuksensa saattoi yhtäkkiä terästäytyä. Katse keskittyi johonkin. Käsiin ilmaantuivat kuten itsestään luonnoslehtiö ja kynä, muistelee taiteilijan poika, isä Sergius Colliander.

Ina Colliander tunnetaan enkeleistään

Ina Colliander (1905-1985) tunnetaan erityisesti taidegraafikkona, puupiirtämisen uranuurtajana. Hän loi puupiirrostyylinsä 1930-luvulla. Grafiikan rinnalla Colliander maalasi akvarelleja, pastelleja ja öljyvärimaalauksia. Hän ehti tehdä myös syväpainografiikkaa ja mosaiikkeja, joista kaksi koristaa Valamon luostarin pääkirkkoa.

Juuri enkeleistään ja uskonnollisista aiheistaan tunnetun taiteilijan teoksia on monissa suomalaisissa yksityiskokoelmissa sekä muun muassa Pietarin Eremitaasissa ja Tukholman Nationalmuseumissa.

Enkelit kanssamme -näyttely on avoinna 22.1.–30.8.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 24500

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>