Taide kelpaa taas rakentajille
Punaisen eri sävyissä hehkuva Kivi ja Tuuli Sotamaan suunnittelema veistoksellinen paviljonki on yksi yli kahdestasadasta teoksesta, jotka limittyvät ja lomittuvat rakennuksiin Arabianrannassa...
View ArticleItalialainen kapellimestari Claudio Abbado on kuollut
Kapellimestari Claudio Abbado on kuollut. Milanossa syntynyt italialainen maestro kuoli maanantaina 80 vuoden iässä pitkän sairauden jälkeen.Abbado johti uransa aikana muun muassa New Yorkin...
View ArticleOpetusministeri: Kankaanpään taidekoululle rahaa laajentumiseen
Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) lupaa lisää rahaa Satakunnan ammattikorkeakoululle. Lisärahoista tehdään päätöksiä jo tällä viikolla.– Toimilupapäätöksen yhteydessä päätettiin vahvistaa tiettyjen...
View Article"Rita Hayworth – avain pakoon" on typerin elokuvasuomennos
Yle Uutiset kertoi perjantaina elokuvanimien suomennoksista. Ne ovat vähentymässä, mutta moni elokuvanimi on kiireessä suomennettu oudosti. Eniten Yle Uutisten verkkolukijoita ärsytti Rita Hayworth -...
View ArticleVerosuunnittelu ulottuu Suomessa jo kirjakauppaan
Kansainvälinen verosuunnittelu ulottuu jo kotimaisten kirjojenkin myyntiin. Esimerkiksi Adlibris-verkkokauppa välttää verosuunnittelullaan kirjamyynneistään Suomen valtiolle maksettavan arvonlisäveron...
View ArticleTuula Karjalaiselle Lauri Jäntin tietokirjapalkinto
Taidehistorioitsija Tuula Karjalainen saa Lauri Jäntin säätiön myöntämän tietokirjapalkinnon teoksestaan Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta. Palkintosumma on 15 000 euroa.Palkintoperustelujen mukaan...
View ArticleNapuen taistelusta näytelmä – lapsen ääni kuuluu sodan melskeessä
Isokyrö muistaa tänä vuonna monin tavoin 300 vuotta sitten käytyä Napuen taistelua. Yksi juhlavuoden suurista ponnistuksista on tositapahtumiin pohjautuva näytelmä Lumi ja Hurme. Käsikirjoitus...
View Article"Jos elokuvaa tehtäisiin muualla kuin Kainuussa, niin itku tulisi"
Elokuvan tuottaja Miika J. Norvanto sanoo, että Bunny The Killer Thing -elokuvan tekeminen ei onnistuisi muualla kuin Kainuussa.– Jos elokuvaa tehtäisiin muualla kuin Kainuussa, niin itku tulisi. Olen...
View ArticleSome mukaan musisointiin – soittotunnit Youtubeen?
Soiton opetuksen ei tarvitse olla samanlaista kuin 100 vuotta sitten.– Tämä yhteiskunta on muuttunut hirveästi viime vuosina. Minulla on sellainen olo, että me opettajat emme osaa välittää tämän...
View ArticleJojon uusi johtaja uskoo tanssin kehollisuuteen
Oulun tanssin keskus Jojon taiteellisena johtajana vuodenvaihteessa aloittanut Jarkko Lehmus on tyytyväinen mies, vaikka harjoitussali onkin kalsea kovien pakkasten keskellä.- Ihan rento meininki....
View ArticleLontoon kallolöytö kertoo roomalaisajan raakuuksista
Lontoosta löydetyt kymmenet pääkallot ovat osoittautuneet todistukseksi poikkeuksellisen rajusta väkivallasta roomalaisvallan aikaisessa Englannissa. Tutkijoiden mukaan läheskään yhtä raaoista...
View ArticleSuomen vanhin teatteritalo juhlii kummitusten keskellä
Kaunis rakennus, vanhan talon sielu, tuhannet esitykset ja tarinat - Turun ruotsalaisella teatterilla on monta syytä juhlaan. Turun ytimessä sijaitseva teatteritalo avattiin päivälleen 175 vuotta...
View ArticleRisto Räppääjää esittävä Samuel Shipway haluaa tehdä agenttielokuvia...
Risto Räppääjän rooli on kuin tehty lempääläläiselle Samuel Shipwaylle.– Ristoa oli tosi mukava ja helppo esittää. Se on luonnerooli, ja me molemmat olemme iloisia ja uteliaita poikia, Shipway...
View ArticleRisto räppää lipputuloja nyt Koivusalon yhtiölle
Risto Räppääjä on nyt uusi.Timo Koivusalon ja Nopoloiden yhdessä tuottamassa ja Koivusalon ohjaamassa elokuvassa Risto Räppääjä ja Liukas Lennart Riston täti Rauha Räppääjä keksii, että pojalle pitää...
View ArticleLa Scalassa esitetään Beethovenia tyhjälle salille Abbadon muistoksi
Milanon La Scala -ooppera esittää Beethovenin hautajaismarssin tyhjälle salille pitkäaikaisen johtajansa Claudio Abbadon muistoksi.La Scalan perinteisen muistoesityksen ensi maanantaina johtaa Abbadon...
View ArticleSäästöt iskevät myös kirjastoihin – lehtitilauksia karsitaan
Monissa kirjastoissa voidaan joutua pian lakkauttamaan useita lehtitilauksia säästösyistä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston kirjastossa Kuopiossa ensi vuodelle odotetaan suuria leikkauksia, jos...
View ArticleTaaperoiden ikioma taide-elämys
Siskokset Raita ja Pallo käyvät toivottamassa tervetulleeksi yleisönsä ovella. 1-3-vuotiaat taaperot istuvat värikkäiden lavasteiden eteen vilttien päälle ja ihmettelevät yleisön seassa ryömiviä...
View ArticleJamie Cullum tulee Pori Jazzeille
Laulaja-pianisti Jamie Cullum esiintyy Pori Jazzeilla ensi kesänä. Cullum oli Suomessa viimeksi vuonna 2005 Pori Jazzeilla.Jamie Cullum esiintyy Kirjurinluodossa samassa konsertissa, jossa esiintyvät...
View ArticleValamon luostarissa enkeleitä esillä
Valamon luostarissa avautuu keskiviikkona Ina Collianderin tuotantoa esittelevä taidenäyttely Enkelit kanssamme. Näyttely esittelee Collianderin tuotantoa 1920-luvulta 1980-luvulle. Esillä on sekä...
View ArticleKreikkalais-lappilaista elokuvaa käynnistetään jälleen
Ohjaaja Vartian mukaan tavoitteena on tehdä elokuva, joka aloittaa tv-sarjan. Elokuva kertoo kreikkalaisesta ja suomalaisesta pojasta ja salaisesta reitistä heidän kotiensa välillä. Idea ja...
View Article