Alko on lähtenyt poikkeuksellisesti rahoittamaan teatteria. Tähän asti sen kulttuurituki on mennyt pelkästään Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitsevalle Hotelli- ja ravintolamuseolle.
Uusi aluevaltaus on näytelmä Fragile – särkyvää. Heikki Törmin ja Sami Parkkisen käsikirjoittama esitys kertoo alkoholistin lapsesta lapsen suulla.
Alko on näytelmän suurin rahoittaja.
– Valitsimme näytelmän, koska esitys puhuttelee yleisöä. Siinä välittyvät myös hyvin teatterintekijöiden omakohtaiset kokemukset, viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho Alkosta toteaa.
Toinen näytelmän käsikirjoittajista, Törmi, on kertonut avoimesti päihderiippuvuudestaan ja raitistumisestaan. Törmi on Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä.
Alko on pyörittänyt Lasten seurassa -nimistä ohjelmaa vuodesta 2009. Sen tarkoituksena on yrittää herättää keskustelua siitä, miten vanhempien alkoholinkäyttö vaikuttaa lasten elämään.
– Fragile – särkyvää -teatteriesitys on toiminnalle luonteva jatko. Halusimme päästä vuorovaikutukseen yleisön kanssa. Se on tässä keskeistä, Maritta Iso-Aho sanoo.
Alkon yhteistyökumppaneina on alan asiantuntijaorganisaatioita, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, A-klinikkasäätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Suomen Vanhempainliitto.
Päivi Kettunen
Alkoholistien lapsille räätälöity näytelmä on otettu osaksi valistustyötä. Sillä yritetään kertoa, miten lapsi kokee vanhempien alkoholinkäytön. Näytelmässä äiti on alkoholisti ja isä työriippuvainen.
– Esityksen tarkoituksena on herättää samaistumisen tunne ja ohjata sitten nuoria eteenpäin Lasten seurassa -ohjelman pariin, ohjaaja Heikki Törmi sanoo.
Hän viittaa esimerkiksi A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -toimintaan sekä Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavaan puhelimeen ja nettipalveluihin.
Näytelmän todellisia vaikutuksia on mahdotonta mitata, mutta Törmi kertoo, että työryhmän jäsenet ovat saaneet henkilökohtaista palautetta katsojilta.
– Moni on kertonut siitä, että on saanut näytelmän ansiosta käydä läpi sitä omaa tuskaa, jota aihe herättää.
– Lisäksi auttavissa puhelimissa ja nettikeskusteluissa on nähtävissä pieni piikki esitysten jälkeen, Törmi sanoo.
Fragile – särkyvää vierailee tänä syksynä sekä Oulun että Kajaanin kaupunginteattereissa. Näytelmästä on tehty kiertueversio kouluille.
Tarinaa kuljettavat näyttelijät Marjut Maristo ja Konsta Mäkelä sekä tanssija Kirsi Törmi.
Marjut Maristo, Kirsi Törmi ja Konsta Mäkelä.Päivi Kettunen
Saara Aalto pääsi eilen Britannian X Factorissa jatkoon suoraan yleisöäänillä. Myös tuomarit kehuivat vuolaasti Aallon esittämää versiota vuoden 1979 diskoklassikosta, Donna Summerin ja Barbara Streisandin duetosta No More Tears (Enough is Enough).
Aallon lisäksi kilpailussa on mukana enää viisi laulajaa tai lauluyhtyettä. Kun Yle vieraili aikaisemmin tässä kuussa Lontoossa X Factorin kulisseissa, Saara Aalto ei halunnut veikata, kuka jäljellä olevista kilpailijoista on hänelle pahin uhka.
– Minulla on oma tyyli enkä vertaa itseäni muihin. Täällä ei ole ketään minunlaistani – eikä ole kuulemma ikinä ollutkaan tämän kisan historiassa, Aalto kommentoi Ylelle Lontoossa.
– Tuntuu, ettemme me oikeastaan edes kilpaile täällä toisiamme vastaan. Tänä vuonna kaikki ovat tässä kilpailussa tosi erilaisia ja kaikilla on omat faninsa.
Vain yksi voi kuitenkin voittaa kisan. Millaiset viisi kilpailijaa Aallolla on vastassaan?
Matt Terry
Kilpailun ennakkosuosikki on 23-vuotias Matt Terry.AOP
Matt Terry on 23-vuotias lontoolainen tarjoilija ja laulaja-lauluntekijä, jota on veikattu useissa tilastoissa ja lehtijutuissa koko kilpailun voittajaksi.
Terry on päässyt kilpailun kaikista vaiheista suoraan jatkoon joutumatta kertaakaan pudotusuhan alle, ja tuomarit ovat hehkuttaneet häntä karismaattiseksi esiintyjäksi ja taitavaksi laulajaksi.
Myös Terryn tarina saattaa vedota äänestäjiin: hän kertoi heti koelauluissa kärsivänsä sydänsuruista tultuaan juuri tyttöystävänsä jättämäksi.
Poikabändi 5 After Midnight sai viimeksi yleisöltä valtavat aplodit.Syco / Thames / Dymond / AOP
Kieran Alleynen, Jordan Leen ja Nathan Lewisin muodostama trio on ainoa kilpailussa yhä mukana oleva lauluyhtye. Yhtyeen vahvuus on se, että sen kaikki jäsenet osaavat sekä laulaa, esiintyä että tanssia. Lauantain suorassa lähetyksessä yhtye sai liveyleisöltä ylivoimaisesti kovaäänisimmät aplodit.
Joukon selkein ammattilainen on 21-vuotias Kieran Alleyne, joka on jo esiintynyt kahdessa West Endin musikaalissa ja näytellyt CBBC -kanavan lastensarjassa.
Emily Middlemasilta on kuultu lähinnä herkkiä balladeja.Syco / Thames / Dymond / AOP
Skotlantilainen 18-vuotias Emily Middlemas on kerännyt tasaisesti yleisöääniä koko kilpailun ajan. Eilen hän oli kuitenkin kolmen vähiten ääniä saaneen esiintyjän joukossa. Sosiaalisen median perusteella yleisö alkaa kyllästyä kuulemaan Middlemasilta viikosta toiseen samanlaisia, hidastempoisia söpöilyballadeja. Myös tuomaristo sanoi haluavansa nähdä Middlemasista seuraavaksi vauhdikkaamman puolen.
Artistiprofiililtaan maanläheinen ja tyttömäinen Middlemas esiintyi koelauluissa akustisen kitaran kanssa, mutta kilpailun suorissa lähetyksissä hänen soittoaan ei ole enää kuultu.
Ryan Lawrien esitykset ovat olleet melko vaisuja.Syco / Thames / Dymond / AOP
Kilpailun toinen skotti on 20-vuotias laulaja-lauluntekijä Ryan Lawrie, joka seurustelee Emily Middlemasin kanssa. Lawrien esitykset ovat olleet melko vaisuja ja hän on ollut jo useasti pudotusuhan alla. Yleisö on kuitenkin pelastanut Lawrien yhä uudelleen niin sanotulla lifeline-äänellä.
Brittimediassa arvellaan Lawrien vetoavan erityisesti teinityttöihin, jotka ovat yksi X Factorin merkittävimmistä kohdeyleisöistä ja aktiivisimmista äänestäjäryhmistä.
Huumoriräppäri Honey G saattaa olla kilpailun musta hevonen.AOP
Kilpailun musta hevonen saattaa olla 36-vuotias lontoolainen huumoriräppäri Honey G, joka kutsuu itseään "urbaaniksi taiteilijaksi" ja ilmoittanut olevansa "Britannian seuraava rap-sensaatio".
Keskustelupalstoilla ja muualla sosiaalisessa mediassa Honey G:tä inhotaan ja media kritisoi häntä. Esimerkiksi The Telegraph-lehti kirjoitti Honey G:n olevan X Factorin historian suurin vitsi ja että tuo vitsi on vanhentunut jo ajat sitten.
Brittiyleisö on kuitenkin äänestänyt Honey G:n kilpailussa jatkoon viikko toisensa jälkeen eikä räppäri ole ollut vielä kertaakaan vaarassa pudota kisasta.
Tällä viikolla X Factorin teemana on elokuvamusiikki. Kilpailijoille valitut kappaleet ilmoitetaan perjantaina, esitykset kuullaan lauantaina ja yleisöäänestyksen tulokset ilmoitetaan sunnuntaina.
Tuomas Sopasesta on harrastuksensa myötä tullut etevä ryijyasiantuntija. Ensimmäisen ryijynsä Sopanen sai sisareltaan väitöslahjaksi vuonna 1980. Sopanen sai itse valita ryijyn mallin, joten hänen piti perehtyä ryijyjen maailmaan.
– Kävin läpi kansanomaisia ryijyjä sekä moderneja ryijyjä. Keräilyharrastus ei alkanut vielä silloin, mutta kipinä siinä syttyi, Sopanen kertoo.
Kasvifysiologian ja bioteknologian tohtoriksi väitellyt Sopanen päätyi lopulta pyytämään sisareltaan lahjaksi Akseli Gallen-Kallelan Liekin.
Liekki on ensimmäinen moderni ryijy ja monien mielestä se herätti henkiin koko hiipumassa olleen kansanperinteen. Gallen-Kallela suunnitteli ryijyn Pariisiin maailmannäyttelyyn vuonna 1900.
Ensimmäisestä lahjaryijystä kului 17 vuotta, kunnes Sopanen osti ensimmäisen oman ryijynsä. Antiikkikaupan ikkunassa roikkui sopivasti kotiin istuva teos ja pian Sopanen huomasi, että seinillä olisi tilaa toisellekin ryijylle.
– Olin muutenkin kiinnostunut suomalaisesta muotoilusta, joten se keräilykärpänen oli jo valmiiksi olemassa, Sopanen muistelee.
Sopasen ryijynäyttely
Kun Sopanen kiinnostui ryijyistä, hän päätti lähteä kansallismuseoon katsomaan, millaisia suomalaiset ryijyt kautta aikojen ovat. Suomen kansallismuseon kokoelmissa on 700 ryijyä, mutta yksikään niistä ei ole esillä.
Tämän huomattuaan Sopasen harrastus sai uuden ulottuvuuden. Hän päätti asettaa yleisön nähtäville omat ryijynsä. Kattavan näyttelykokoelman kerääminen johti nykyiseen valtavaan ryijyinnostukseen.
Nyt Sopasen kokoelmassa on 478 ryijyä. Kokoelman vanhin ryijy on 1700-luvun alusta ja uusimmat aivan viime vuosilta.
– Esittelen näitä mielelläni. Haluan, että ihmiset näkevät, millaisia ryijyjä Suomessa on. Kotona minulla on esillä vain neljä, Sopanen paljastaa.
Viimeksi Sopasen ryijyjä nähtiin lokakuussa Iisalmen Lähikäsityömessuilla.
Joensuun kaupunginteatterilla on ollut runsaasti huolimattomuutta taloudenpidossaan.
Nyt teatteri unohti hakea 180 000 euron alueteatteritukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mistä ensimmäisenä kertoi sanomalehti Karjalainen.
Vuonna 2013 talousarvion laadinnassa kävi lomarahojen osalta virhe, joka teki yli 100 000 euron loven budjettiin. Silloinen teatterinjohtaja Vihtori Rämä teki laskelmat ilman talouspäällikköä.
En voi käydä kysymässä esimerkiksi kerran viikossa, että onhan TEL-maksut varmasti maksettu. Pasi Hartikainen
Yhdistyksen päättäjillä on oma työsarkansa talousasioissa. Yhdistyslain mukaan yhdistyksen hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.
Joensuun kaupunginteatteria hallinnoivan Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen hallituksen omissakin säännöissä korostetaan hallituksen omaa valvontavastuuta taloudesta:
"Hallituksen tulee valvoa, että teatteria ja sen taloudellisia asioita hoidetaan asianmukaisesti ja että yhdistyksen toiminnasta pidetään lainmukaista kirjanpitoa ja että varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty."
Kuinka yksityiskohtaista seurantaa?
Teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen (kok.) sanoo, että 180 000 euron alueteatterituen hakemisen unohtaminen johtui talouspäällikön erheestä.
– Se oli inhimillinen erehdys ja unohdus häneltä.
Myöhemmin tämän nettijutun julkaisun jälkeen Hartikainen otti yhteyttä toimitukseen ja halusi lisättäväksi, että vastuussa erehdyksestä on johtoryhmä eli talouspäällikkö, käyttöpäällikkö ja teatterinjohtaja.
Hartikaisen mielestä hallituksen tehtäviin ei kuulu yksityiskohtainen talouden seuranta.
– En voi käydä kysymässä esimerkiksi kerran viikossa, että onhan TEL-maksut varmasti maksettu.
Yle ei tavoittanut talouspäällikköä tai teatterinjohtaja Iiristiina Variloa kommentoimaan asiaa.
Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen.Lasse Laitinen / Yle
Selvät toimenkuvat ja ohjausta etunojassa
Kuinka vastaavilta talousmokilta voitaisiin välttyä? Esimerkkinä menetetty 180 000 euron alueteatterituki.
Laissa ei ole erikseen säädetty mitään toiminta-avustusten hakemisesta, toteaa lakimies. Avustusten hakemisesta huolehtiminen on hallituksen vastuulla ja riittävää on, että tehtävä on annettu teatterissa talousasioita hoitavalle työntekijälle.
– Jos vastuuhenkilöä ei ole nimetty eikä ohjeita annettu, hallitus on syyllistynyt huolimattomuuteen, josta voi seurata esimerkiksi se, että hallitus menettää yhdistyksen jäsenten eli kaupunginteatterin tapauksessa kaupungin luottamuksen ja tulee erotetuksi, sanoo lakimies Tuomas Mentula Suomen Teatterit ry:stä.
Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori ei ota kantaa Joensuun tapaukseen, mutta hänen mielestään teatterin johtaminen taiteellisesti ja taloudellisesti on erittäin vaativaa – ja viimeiseksi taloudenpidosta vastaa hallitus.
– Ohjaus ja valvonta ovat etunojaista toimintaa. Voidaan pohtia sitä, kuinka hyvin hallituksen jäsenet ovat perehtyneet yhdistyksen asioihin ja onko heillä ja erityisesti puheenjohtajalla riittävät ja asianmukaiset tiedot päätösten tekemiseksi, pohtii Helavuori.
Helavuoren mielestä hyvään hallintoon kuuluvat muun muassa selvät toimenkuvat ja riskianalyysit.
Joensuun kaupunginteatterissa on viitisenkymmentä työntekijää, jotka ovat olleet tänä vuonna lomautettuna vajaan kuukauden.
Teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikaisen mukaan katsojamäärät ovat nyt syksyllä olleet nousussa ja talous on elpymässä, vaikka alueteatterituki jääkin nyt saamatta. LISÄTTY 15.11.2016 kello 13:30 Hartikaisen jälkikäteen tekemä täydennys siteeraukseensa koskien johtoryhmää
Yasser Mroué oli 17-vuotias, kun tarkka-ampujan luoti osui häntä päähän. Mrouén isoisä kuoli samassa tulituksessa vuonna 1987. Perhe asui sisällissotaa käyvän Libanonin pääkaupungissa Beirutissa.
Nuori mies heräsi sairaalasta afaatikkona. Hän ei kyennyt puhumaan, lukemaan tai kirjoittamaan. Hänen kykynsä ymmärtää yhteys sanojen ja niitä esittävien kuvien välillä oli kadonnut. Yasser Mroué oli vankina omassa kehossaan.
Veljekset Yasser (vasemmalla) ja Rabih Mroué tekivät yhdessä näytelmän, jonka lähtökohta on Yasserin haavoittuminen sivullisena Libanonin sisällissodassa.Mathilde Delahaye
Vuonna 2013 Yasserin isoveli Rabih sai työtarjouksen. Ansioituneelta, kansainväliseltä taiteilijalta ja teatterintekijältä tilattiin teatteriesitys, joka lähtisi kiertämään Hollantia.
En halunnut missään nimessä, että yleisö alkaisi sääliä häntä. Rahib Mroué
Yasser oli kuntoutunut vammastaan ja Rabih halusi tehdä esityksen veljensä kanssa. Samalla hän kuitenkin jännitti, mitä siitä seuraa.
– En halunnut missään nimessä, että yleisö alkaisi sääliä Yasseria. Halusin, että hän saisi seistä näyttämöllä rohkeana ja tasa-arvoisena yleisön kanssa.
– Minua pelotti myös, että ihmiset ajattelisivat minun käyttävän häntä hyväkseen, Mroué tuumii.
Rabih halusi kuitenkin tarjota veljelleen työmahdollisuuden. Yasser oli enemmän kuin innokas yhteistyöhön.
– Hollanti tuntui olevan tarpeeksi etäällä perheestä ja kotimaastamme, Rabih Mroué kuvailee ajatuksiaan.
Itsepäinen velipoika toipui sisun avulla
Rabih Mroué näyttää vakavalta ja sukii partaansa. Isoisä kuoli, mutta veli selviytyi.
Haluan asettaa kyseenalaiseksi sen, mitä pidetään totuutena. Rabih Mroué
Aluksi luodin jälki aivoissa teki Yasserin kielestä niin jäykän, ettei se kyennyt muodostamaan sanoja. Hänen oli vaikea kävellä. Hän oli soittanut nuorena kitaraa, mutta sekään ei enää sujunut.
– Isoisä oli suuri ajattelija ja kirjailija. Koko perheemme rakastaa kirjallisuutta. Niin teki myös Yasser. Hän alkoi paikata fyysisiä puutteitaan harjoittamalla mieltään.
Sitkeän harjoittelun avulla Yasser Mroué sai käsitteet haltuun ja ryhtyi hiljalleen kirjoittamaan. Pian alkoi syntyä runoja. Ensimmäisen runokokoelman nimi oli Riding on a Cloud, siitä tuli myös esityksen nimi.
Ohjaaja Rabih MrouéTanja Heino / Yle
Rabih Mrouén mukaan pikkuveljen selviytyminen oli luonnekysymys.
– Yasserin kaltainen ihminen olisi selvinnyt, vaikkei olisi saanut tukea perheeltään, Rabih sanoo.
Riding on a Cloud -esityksessä näytetään lastentarhanopettajien raportteja ajalta, jolloin Yasser oli päiväkodissa.
– Niissä kaikissa mainitaan, että Yasser-poika se vasta on itsepäinen, nauraa Rabih Mroué.
Totuutta tärkeämpää on se, mitä ihminen haluaa sanoa
Esitys ei ole kertomus vain Yasserista, vaikka haavoittuminen ja sen seuraukset ovatkin sen lähtökohta. Pikkuveljen tarinassa kietoutuvat yhteen fakta ja fiktio. Henkilökohtainen historia ja historialliset tapahtumat limittyvät. Yasser Mroué on välillä oma itsensä ja välillä hän näyttelee.
– Haluan asettaa kyseenalaiseksi sen, mitä pidetään totuutena, Rabih sanoo ja ottaa esimerkiksi omaelämäkerrat.
Rabihin mukaan jokainen itsestään kirjoittanut poimii historiastaan juuri ne seikat, jotka haluaa tuoda esille ja unohtaa muut. Jo valinta luo fiktiota.
– Minua kiinnostaa enemmän se, mitä ihminen minulle tarinoidessaan haluaa kertoa, kuin se, mikä on totuus. Haluan selvittää, mikä puhujan sanoma on.
Tästä syntyy myös Rabih Mrouén mainetta saanut teatterintekotapa. Hän käsittelee teoksissaan kieltä, kielikuvia ja niiden merkitystä esitystilanteessa.
Riding on a Cloud ei lopulta jäänyt vain Hollantiin. Sitä on vuoden 2013 jälkeen esitetty eri puolilla Eurooppaa, Japanissa, Koreassa ja Yhdysvalloissa. Nyt teos nähdään Baltic Circle -teatterifestivaalilla Helsingissä. Ennen Helsinkiä esitys on ehtinyt käydä myös veljesten kotimaassa Libanonissa.
Libanon ei ole osannut hoitaa haavojaan
Libanonia repi pitkällinen sisällissota vuosina 1975–1990. Osapuolina olivat erilaiset uskonnollisin ja poliittisin motiivein muodostuneet ryhmittymät. Myös ulkovallat sekaantuivat tapahtumiin. Rabih Mrouén mukaan haavat ovat yhä auki.
Maani on jakautunut kahtia. Rabih Mroué
– Libanonissa ei ole osattu hoitaa sisällissodan haavoja eikä sodassa haavoittuneita. Kaikki lakaistaan maton alle. Sodasta ei saa puhua muka uusien konfliktien pelossa.
– Sodan aikana maasta katosi yli 17 000 ihmistä. Muun muassa heidän kohtalonsa on jätetty selvittämättä, Mroué sanoo.
Sitä suuremmalla syyllä maan osallistuminen Syyrian veriseen sotaan kauhistuttaa libanonilaisia. Erityisen huolissaan on Libanonin toisinajattelijoiden joukko, joka on hajallaan sekä maan sisällä että sen ulkopuolella.
– On paljon merkittäviä ihmisiä, jotka nostavat esiin Libanonin ongelmia, mutta heidän vaikutusmahdollisuutensa ovat pienet.
– Maani on jakautunut kahtia. Mutta, jos joku kritisoi jompaa kumpaa leiriä ulkopuolelta, nämä kaksi klikkiä liittoutuvat yhteistä vihollista vastaan, Mroué kertoo.
Rabih Mroué varoittaa kuitenkin, ettei _Riding on a Cloud _kerro Libanonista. Hänen mielestään teatteri ei ole väline, jonka avulla hankitaan tietoa. Teatteri on kommunikaatiota, ajatustenvaihtoa.
Baritoni Waltteri Torikalla on edessään kahden suurmiehen kesä.
Torikan tähdittämä ja taiteellisesti johtama ooppera nimeltä Sillanpää kertoo Suomen ainoan Nobel-kirjailija F. E. Sillanpään elämästä. Kantaesitys on F. E. Sillanpään syntymäkodin miljöössä, Myllykolun Kesäteatterissa, Hämeenkyrössä, ensi kesänä.
Idean Torikka sai kuulemma vierailtuaan kyseisessä paikassa vuonna 2011. Nyt teos on ihan valmis ja äänitykset alkamassa, sanoo Torikka.
– Minulla on tosi toiveikas olo. Siinä on paljon tuoretta energiaa, me pyritään tekemään siitä elävää musiikkiteatteria kaikin keinoin. Jotenkin hajottamaan sellaista perusoopperatekemisen struktuuria
Toinen suomalainen suurmies on Mannerheim. Torikka laulaa nimiroolin Ilmajoen musiikkijuhlilla kesällä kantaesitettävässä uudessa oopperassa. Dramaturgi Tuomas Parkkisen mukaan Mannerheim-oopperassa nähdään nimihenkilö kliseistä riisuttuna. ”Hän oli mies, sotilas, kelmi, johtaja, erakko, sankari, sanalla sanoen: ihminen.”
Waltteri Torikka esittää Mannerheimia 14-vuotiaasta 83-vuotiaaksi asti.
Israelin oikeusministeriö uhkaa vankeudella miehiä, jotka kieltäytyvät myöntämästä vaimoilleen avioeroa. Israelissa avioliitot ja -erot ovat vanhan uskonnollisen lain mukaisesti rabbiinisen oikeusistuimen käsissä.
Aina miehet eivät kuitenkin taivu päätökseen, ja ilman heidän suostumustaan vaimot eivät voi erota eivätkä avioitua uudelleen.
Satoja tai jopa tuhansia naisia koskevassa ongelmassa tarvitaan vastedes valtion oikeustoimia, jotta naiset saavat vapauden jatkaa elämäänsä, oikeusministeriö sanoo. Elleivät rabbien keinot auta, tarvitaan rikoslain mukainen syyte, ministeriö katsoo.
Rabit rankaisivat uppiniskaisen isää
Pahiten niskoittelevilta rabbiininen oikeus voi viedä ajokortin, kieltää ulkomaanmatkat tai jäädyttää pankkitilit. Äärimmäisessä tapauksessa rabbitkin voivat määrätä miehen vangittavaksi, mutta siviilioikeudella on valta tulla väliin.
Tässä kuussa rabbiininen oikeus teki peräti poikkeuksellisen päätöksen: se takavarikoi yhdysvaltalaisen liikemiehen passin ja kielsi häntä poistumasta Israelista vuoteen, koska piti häntä syypäänä poikansa vuosikymmenen kestäneeseen uppiniskaisuuteen avioeropäätöksessä. Poika elää Yhdysvalloissa, hänen vaimonsa Israelissa.
Toisessa äskettäisessä tapauksessa rabbit toisaalta tulivat siihen tulokseen, ettei vaimoltaan yli 120 000:ta euroa erorahaa vaatinut mies ollut syyllistynyt kiristykseen. Niinpä hänen vankeustuomionsa peruttiin.
Naisia kiristetään uhkaamalla viedä lapset
Avioerot ovat Israelissa harvinaisempia kuin länsimaissa, mutta yleistymään päin. Vuonna 1972 eronneita oli kaksi prosenttia väestöstä. Toissa vuoden luku oli 13 prosenttia.
Tällä hetkellä 131 israelilaisnaista on sidottuna mieheen, joka ei ole hyväksynyt rabbien määräämää eropäätöstä.
Luvussa ovat kuitenkin vain tapaukset, joissa mies uhmaa rabbien antamaa tuomiota, ja todellinen määrä on paljon suurempi, sanoo Yad L'isha -avustuskeskuksen johtaja Aliza Gellis. Hän kertoo järjestönsä saavansa kuusi tuhatta avunpyyntöä vuodessa.
Naiset kääntyvät järjestön puoleen muun muassa sellaisissa tapauksissa, että mies ei taivu eroon, ellei nainen luovuta lasten huoltajuutta pelkästään isälle.
Hollantilaistaiteilija Vincent van Goghin aiemmin tuntemattomat 65 piirrosta ovat aiheuttaneet kipakan riidan. Piirroksia on ehditty kehua merkittävämmäksi taidelöydöksi vuosikausiin, muta Amsterdamin van Gogh -museo ilmoitti tiistaina pitävänsä niitä väärennöksinä.
Van Gogh -museon yllätysarvio tuli päivänä, jolloin ranskalaiskustantamo Le Seuil esitteli piirroksista julkaistua kirjaa toimittajille Pariisissa. Kustantamo sanoo, että museo on ennenkin ollut väärässä ja joutunut perumaan väitteitään.
Kanadalaisen Toronton yliopiston taidehistorian professori Bogomila Welsh-Ovcharov kertoo löytäneensä piirrokset matkallaan Etelä-Ranskassa ja tienneensä heti ensimmäisen sypressikuvan nähdessään, että hänellä oli käsissään jotakin ainutlaatuista. Hän sanoo varmistuneensa siitä kolmivuotisilla tutkimuksilla.
Onko "äidin muisto" miljoonalöytö?
Kansion tuolloinen omistaja kertoi saaneensa sen äidiltään 20-vuotislahjaksi puoli vuosisataa sitten. Hän sanoi, että hänestä kuvat olivat vain sieviä muistoja äidistä, eikä hänellä ollut aavistustakaan, että kuvat voisivat olla van Goghin tekemiä.
Nimettömänä pysyttelevän myyjän mukaan äiti oli löytänyt kansion toisen maailmansodan loppupuolella Arles'n raunioista liittoutuneiden pommitettua kaupunkia ja sen ympäristöä.
Kuvat ovat – tai ovat olevinaan – ajalta, jolloin van Gogh vietti aikaa Arles'ssa Etelä-Ranskassa ja maalasi osan kuuluisimmista töistään. Kustantamon mukaan hän teki mustepiirrokset tilikirjoihin Café de la Garen kahvilassa, jossa hän oli toistuvasti nähty vieras vuosina 1888–1890.
Piirrokset esittävät pääosin Arles'ta ympäröivää maaseutua, mutta joukossa on myös kuvia van Goghin ystävistä, taiteilija Paul Gauguinista ja Café de la Garen omistajista Pierre ja Marie Ginoux'sta.
Museo: Väärä tyyli, väärää mustetta
Piirroksista otettuja valokuvia nähneet Van Gogh -museon asiantuntijat sanoivat, että töitä on syytä epäillä monista syistä. Nähtyään alkuperäiset he pysyivät samalla kannalla.
– Asiantuntijat tutkivat piirrosten tyyliä, tekniikkaa ja kuvastoa. He tulivat siihen tulokseen, että kuvissa on ilmiselviä virheitä. Tekijä on käyttänyt mallina von Goghin värjääntyneitä piirroksia, van Gogh -museo päättelee.
Museon mukaan van Goghin ei ole todettu käyttäneen näiden piirrosten kaltaista ruskehtavaa mustetta vuosina, joilta näiden töiden väitetään olevan peräisin.
Köyhyydessä eläneen ja kuolleen van Goghin työt kuuluvat nykyisin maailman kalleimpiin taideteoksiin.
Lähteet: Helsingin kaupunki, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, Hus, Länsimetro, uuttahelsinkia.fi, Yle Uutiset.Yle Uutisgrafiikka
Tullako vai eikö tulla, siinä pulma, ilakoitiin sosiaalisessa mediassa sen jälkeen kun vuosia vatvotun Guggenheim-saagan uudesta yllätyskäänteestä uutisoitiin marraskuun alussa.
Summa ei sisällä vuosittaisia tilakustannuksia eikä Guggenheim-säätiölle maksettavaa lisenssimaksua. Lisenssimaksu rahoitetaan jo kerätyin yksityisin varoin.
Yhdellä Guggenheim-museolla saisi noin puolitoista kilometriä länsimetroa.
Kiisteltyä Guggenheim-museota arvioidaan usein tunnepohjalta. Totta onkin, että 80 miljoonaa euroa on paljon, 130 miljoonasta puhumattakaan. Mutta kuinka paljon? Se saattoi jäädä monelle keskustelun tuoksinassa epäselväksi, ja siksi Yle vertasi museon rakentamiseen ennakoituja miljoonia muihin pääkaupunkiseudun suurhankkeisiin.
Yhteistoimintaneuvottelut koskevat 439 henkilöä Ylen tuotanto ja design -yksikössä. Osastossa työskentelee muun muassa kuvaajia, äänittäjiä, leikkaajia ja lavastajia. Työntekijöistä suurin osa työskentelee Helsingissä. Tampereella työskentelee 150 työntekijää.
– Suunnitelmana on vähentää omaa kiinteää resurssia ja ostaa enemmän palveluja, toteaa Ylen tuotantojohtaja Janne Yli-Äyhö.
Yt-neuvottelujen taustalla on parlamentaarisen Yle-työryhmän linjaus, jonka mukaan Ylen on lisättävä tuotantojen ostoja ulkopuolisilta yhtiöiltä.
Eduskuntapuolueista koostunut työryhmä linjasi, että Ylen pitää lisätä ohjelmahankintoja ja palveluostoja yhtiön ulkopuolelta jopa 35 prosenttia vuoteen 2022 mennessä.
Yle julkisti syyskuun lopulla linjauksensa draamatuotannon ostojen lisäämisesta ja kertoi samalla muista suunnitelmistaan.
Ylessä aloitetaan mittava uudistustyö, jonka myötä ohjelmatuotantojen määrä vähenee. Uudistus koskee myös radiokanavia.
Ensimmäinen uudistus tapahtuu jo keväällä, kun Yle Teema ja Yle Fem siirtyvät samalle kanavalle.
Jutun otsikkoa on korjattu klo 15.05. Oikea luku 145 ei 150.
– Moni ystäväni kehuu burleski-leffan olevan tosi hyvä. Ihan poikkeuksellinen hyvän mielen elokuva, joka kertoo vanhan ajan burleskitähdistä, jotka edelleen pääsevät lavalle silloin tällöin.
Elokuvaharrastaja valitsi tänä vuonna mahdollisimman erilaisia rainoja katsottavakseen.
– Joinakin vuosina Rokumentissa on käynyt niin, että olen vahingossa valinnut pelkkiä maailmantuskaelokuvia. Se oli aika rankkaa, naurahtaa Hanna.
Suomen suurimmalla musiikkielokuvafestivaalilla Joensuussa nähdään liki viisikymmentä elokuvaa. Yleisöä Rokumenttiin odotetaan oheistapahtumineen noin kuuttatuhatta.
Uusien asuntojen rakentamiseen tähtäävä Suomenlinnan arkkitehtuurikilpailu on kerännyt roppakaupalla kiinnostusta. Vastikään päättyneeseen arkkitehtuurikilpailuun osallistui huimat 157 ehdotusta Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Ranskasta ja Espanjasta.
– Kyllähän tämä on tuhannen taalan paikka rakentaa ja suunnitella Helsingin keskustaan merenrantaan, sanoo yksi arkkitehtuurikilpailun tuomareista Heikki Lahdenmäki.
En voi kuvitella hienompaa paikkaa Heikki Lahdenmäki
Aiemmin Suomenlinnan restaurointijohtajana työskennellyt Lahdenmäki muistuttaa, että ainutlaatuinen kohde on herättänyt arkkitehtien kinnostuksen, sillä muutoin Suomenlinnan kilpailukohde on mitättömän pieni verrattuna muihin arkkitehtuurikilpailuihin. Uusia asuntoja on tällä tietämällä tulossa enintään kymmenen.
Lisärakentamista on suunniteltu pari sataa vuotta Länsi-Mustasaareen, jonka rakennukset ovat 1700-luvulta. Länsi-Mustasaari näkyy Suomenlinnaan tultaessa oikealla.
Uudet asunnot on tarkoitus rakentaa Länsi-Mustasaareen sieltä purettavien rakennusten sijaan. Ne taas tehtiin tilapäisasunnoiksi 1960-luvulla Valmetin telakan käyttöön.
– En voi kuvitella hienompaa paikkaa, vaikka on sillä toki rajoituksensa. Historiallinen ympäristö, maailmanperintökohde, saaristoilmaston materiaaleille asettamat vaatimukset, merenpinnan nousu tekevät kohteesta mielenkiintoisen, arvioi Lahdenmäki.
Arkkitehtuurikilpailun avulla uudisrakentamiselle haetaankin nimenomaan ympäristöön sopivaa rakennustapaa. Ennestään Suomenlinnassa on rakennuksia ruotsalaiselta, venäläiseltä ja suomalaiselta kaudelta.
Tällä vuosikymmenellä Suomenlinnaan on rakennettu viisi uutta rakennusta: kauppa vuodelta 2012 ja avovankilan majoitusrakennukset. Uusimmat asuinrakennukset ovat 1980- ja 90-luvuilta.
Suomenlinnassa on tällä hetkellä noin 300 vuokra-asuntoa. Sellaisia ovat myös uudet asunnot.
Kaikki arkkitehtuurikilpailun ehdotukset löytyvät täältä.
Valintaprosessi oli tänä vuonna poikkeuksellisen tiukka. Raadin tiedossa oli 75 suomeksi kirjoitettua esikoisteosta, joista finaaliin valikoitui kymmenen – seitsemän romaania, kaksi runoteosta ja yksi novellikokoelma.
Loppusuoralle pääsivät Hanna Weselius ja Johannes Ekholm, joiden välillä kuusihenkinen raati suoritti suljetun lippuäänestyksen. Tulos oli tasapeli, jolloin puheenjohtaja Antti Majanderin ääni ratkaisi voittajaksi Weseliuksen.
Majander arvosteli Alma!-teoksen syyskuussa Helsingin Sanomissa. Hän kutsui teosta "viisaaksi, ärhäkäksi ja elegantiksi, joka kertoo naisiin kohdistuvasta raivosta".
Majander myös avasi valintaprosessia näkökulma-kirjoituksessaan, jossa kertoi saaneensa puheenjohtajana myös "pataansa" muilta raadin jäseniltä. Toisin sanoen puheenjohtajan suosikki ei ole aina voittanut kisaa.
Kirjan nimihenkilö on Alma Mahler, säveltäjä Gustav Mahlerin vaimo, joka eli viime vuosisadan alun Wienissä. Toinen keskushenkilö on tämän päivän Suomessa elävä kuvataiteilija Aino.
Majander kirjoitti arvostelussaan: "Naiseus ei ole hänen teoksensa aihe. Sen aihe on se, että puhuessamme yhdestä ihmisestä puhumme aina kaikista ihmistä...Weseliuksen omintakeinen ääni on arvokas lisä uudistuvaan kirjallisuuteemme."
Hanna Weselius (s.1972) työskentelee valokuvataiteen yliopistonlehtorina Aalto-yliopistossa.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto jaettiin nyt 22. kerran. Se jatkaa 1964–1994 jaetun J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon perinnettä. Palkintosumma 15 000 euroa.
Helsingin kaupunginhallituksen seitsemästä puolueesta vihreät (3) ovat jälleen kerran vaa'ankieliasemassa Guggenheim Helsingin suhteen.
Ainoastaan Sanna Vesikansa kertoo puoltavansa hanketta, kaksi muuta kaupunginhallituksen vihreää panttaa kantaansa maanantain kokoukseen. Museota puoltava Vesikansa ei tosin tänään keskiviikkona tiennyt, pääseekö hän äänestämään asiasta. Vesikansan varajäsen on hanketta vastustava Tuomas Rantanen.
Kokoomuksen neljästä jäsenestä Arja Karhuvaara miettii vielä kantaansa. Muut kolme puoltavat museon perustamista. Karhuvaara on aiemmin liputtanut museon puolesta, mutta uuden esityksen museota koskevat laskelmat ovat herättäneet Karhuvaarassa epäilyjä.
Sen sijaan SDP (3), vasemmistoliitto (2) ja perussuomalaiset (1) vastustavat museota.
SDP:n Pilvi Torsti on jäävännyt itsensä asiassa, eikä hänellä ole kantaa siihen, mutta varajäsen Jorma Bergholm vastustaa esitystä.
Sekä keskusta (1) että RKP (1) eivät vastanneet Ylen kyselyyn. Keskustaa kaupunginhallituksessa edustaa Laura Kolbe ja RKP:tä Marcus Rantala.
Yle Uutisgrafiikka
Helsingin kaupunginhallitus tekee päätöksensä Guggenheim Helsingistä maanantaina.
Jos esitys äänestetään jatkoon Helsingin kaupunginhallituksessa, lopullisen päätöksen museosta tekee kaupunginvaltuusto. Se voi halutessaan kaataa hankkeen.
Valtuuston yksittäiset jäsenet saavat äänestää mielensä mukaan, joten puolueiden rivit repeävät. Valtuustossa hanketta käsiteltäisiin keskiviikkona 30. marraskuuta.
Guggenheim Helsingin rakentamisen kustannuksiksi on arvioitu 130 miljoonaa euroa. Niistä 80 miljoonaa maksaisi Helsingin kaupunki ja loput 50 miljoonaa pankkiiri Ari Lahden johtama Guggenheim Helsingin tukisäätiö. Se on kerännyt kasaan 15 miljoonaa euroa kahdelta kotimaiselta säätiöltä. Loput 35 miljoonaa tukisäätiö ottaisi pankista lainaa Helsingin kaupungin takauksella.
Vihreät ratkaisivat ensimmäisen Guggenheim-esityksen kaatumisen kaupunginhallituksessa yli neljä vuotta sitten. Hanke meni nurin äänin 8–7.
Sanni, Evelina, Vilma Alina, Janna, Manna, Iisa... Suomen pop-kenttää tuntuvat nyt dominoivan suomenkielistä musiikkia esittävät pari-kolmekymppiset naiset.
Sukupuolen, iän ja kielen lisäksi edellä mainittuja naispoppareita yhdistää se, että kaikki esiintyvät etunimillään ja laulavat rakkaudesta ja ihmissuhteista. Nämä määritelmät täyttää myös uraansa pop-artistina aloitteleva Ulpu eli Ulpu Hozjajenok, 31. Kuinka hän aikoo tehdä itsensä tunnetuksi ja löytää yleisönsä äärimmäisen kilpaillulla alalla?
– Kun istun aamulla kahvikupin kanssa pianon ääreen säveltämään, en voi miettiä, erottuuko tämä biisi muiden biiseistä tai onko tälle olemassa joku markkinarako. Jos rupeaisin ajattelemaan sitä, säveltämisestä ei tulisi mitään, Ulpu kertoo levy-yhtiönsä EMI Capitolin käyttämällä studiolla Helsingin Hietalahdessa.
Siinä vaiheessa, kun sävellys ja sanoitus ovat syntyneet ja kappaletta aletaan sovittaa, markkinarakoa joudutaan kuitenkin väistämättä pohtimaan. Studiolla hiotaan parhaillaan Ulpun tulevaa singleä Itkevät miehet. Vielä ei ole varmaa, tuleeko siitä vahvasti tuotettu voimabiisi vai riisuttu, akustinen pianoballadi.
Teen musiikkia omasta elämästä enkä koe luontevaksi piiloutua keksityn nimen taakse. Ulpu
Musiikkibisneksessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos kappaleeseen päätetään tehdä voimakkaat konetaustat ja iso "droppi" eli kertosäkeen jälkeinen instrumentaalinen koukku, jossa kappale ikään kuin "räjähtää", sitä ei välttämättä soiteta Radio Suomella. Sen sijaan se voi kerätä paljon kuunteluita Spotifyssa tai muissa netin suoratoistopalveluissa, joita käyttävät pääasiassa nuoret.
Jos taas päädytään tekemään klassisempi pop-kappale, jonka suuret radiokanavat kelpuuttavat soittolistoilleen, Spotify-sukupolvi ei välttämättä koe sitä omakseen.
Kappaleen tyylilaji vaikuttaa myös siihen, millaisia keikkoja artisti rupeaa tekemään: tuleeko yleisö keikoille tanssimaan vai tunnelmoimaan
Ulpu miettii yhdessä EMI Capitolin luovan johtajan Jukka Immosen kanssa, miltä hänen seuraavan singlensä pitäisi kuulostaa.Outi Kuitunen Yle
Suomen kieli jyräsi englannin
Ulpu tavoittelee musiikkinsa kuuntelijoiksi suunnilleen itsensä ikäisiä, kolmekymppisiä naisia. Sama kohderyhmä on monella muullakin naisartistilla Suomessa.
Kun kilpailu yleisöstä kerran on kovaa, miksi niin moni poppari valitsee artistinimekseen oman etunimensä ja esiintyy suomeksi?
Ulpu uskoo, että etunimi-trendi on yhteydessä pop-musiikin muuttumiseen bändivetoisesta solistivetoisemmaksi. On luontevaa, että artistinimeksi valitaan oma etunimi silloin, kun artistin taustalla soittava bändi on selkeästi taustabändi ja solisti on ainoa, joka antaa haastatteluita julkisuudessa.
On artisteja, jotka striimaavat hyvin, mutta joita kaduntallaaja ei tunnista. Jukka Immonen
Keksityn artistinimen käyttö myös tuntuisi Ulpusta jotenkin teennäiseltä.
– Pyrin tekemään rehellistä musiikkia omasta elämästäni enkä koe luontevaksi mennä piiloon minkään keksityn nimen taakse. Jos musiikkini olisi teatraalisempaa, voisin ehkä verhoutua johonkin hahmoon tai alter egoon.
Ulpu teki aikaisemmin musiikkia englanniksi mutta kieli vaihtui suomeksi, kun hänet vuonna 2015 kiinnitettiin EMI Capitolille. Kielen vaihtaminen suomeksi oli kuitenkin Ulpun oma idea.
– Halusin alkaa tehdä musiikkia kunnianhimoisemmin, ammattimaisemmin ja suuremmalla satsauksella kuin ennen. Koin, että englannin kieli on ollut mulle tapa piiloutua. Englanninkieliset tekstini olivat jääneet ehkä vähän pintapuolisiksi.
Totta kai trenditkin vaikuttavat artistien kielivalintoihin. Tutkimukset osoittavat, että kotimainen englanniksi laulettu musiikki on kymmenessä vuodessa lähes kadonnut Suomen Top 100 -hittilistalta. Vielä vuonna 2004 englanninkielisten kappaleiden osuus listalla oli 24 prosenttia, mutta vuonna 2015 listalta löytyi vain yksi englanninkielinen kappale.
Yksi syy ilmiöön on se, että musiikissa vientimarkkinat ja kotimaan markkinat ovat eriytyneet. Ne kotimaiset artistit ja bändit, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille, eivät välttämättä nouse suureen suosioon Suomessa. Esimerkki suomalaisartistista, joka tähtää suoraan kansainvälisille markkinoille, on englanniksi laulava Alma, joka työskentelee suomalaisten sijasta amerikkalaisten tuottajien kanssa.
31-vuotias Ulpu on toiminut musiikkialalla jo pitkään muun muassa säveltäjänä. Esiintyväksi artistiksi hän ryhtyi vasta kolmekymppisenä.Outi Kuitunen Yle
Menestykseen tarvitaan hittibiisi – mutta se ei vielä riitä
Capitol Recorsin luova johtaja Jukka Immonen on monen menestyneen kotimaisen pop-artistin taustalla. Hän on tuottanut esimerkiksi Jenni Vartiaisen, Anna Puun ja Anna Abreun menestyslevyt.
Hänen mukaansa artistin voi sanoa olevan menestynyt, kun tämän kappaleet soivat radiossa tai niitä striimataan eli kuunnellaan paljon netin suoratoistopalveluissa ja kun artisti tekee paljon keikkoja ja esiintyy isoilla festarilavoilla.
– On kuitenkin myös paljon artisteja, jotka striimaavat hyvin, mutta joita tavallinen kaduntallaaja ei tunnista, Immonen kertoo.
Esimerkiksi Youtuben kautta suosioon nousseet pop-tähdet eivät ole koko kansan julkkiksia. Heistä ei kirjoiteta lehdissä, mutta heillä saattaa olla satojatuhansia faneja.
– Musiikkiala pirstaloituu yhä enemmän eikä enää ole yhtä reittiä pinnalle, Immonen sanoo.
Menestys tarkoittaa eri artisteille eri asioita. Joillekin riittää, että heidän keikoillaan käy ihmisiä ja että he saavat musiikistaan tarpeeksi rahaa elämiseen, eivätkä he edes tavoittele massiivista radiosoittoa tai medianäkyvyyttä. Jos kuitenkin tähtää isompaan suosioon, tärkeintä olisi tehdä iso hittikappale. Jos hitti ei synny artistin omasta kynästä, tekijöiksi täytyy löytää hyvät säveltäjät, sanoittajat ja tuottajat.
Nuoremmat ovat ehkä parempia ottamaan selfieitä, mutta en piilottele, että elän kolmekymppisen elämää. Ulpu
Hyvä kappale ei vielä yksin riitä, vaan artisti tarvitsee sille julkaisijan eli levy-yhtiön sekä aktiivisen keikkamyyjän.
Nykyään aloittelevan artistin olisi myös yhä tärkeämpää miettiä näkyvyyttään ja rooliaan sosiaalisessa mediassa. Jotkut popparit palkkaavat jopa oman kuvaajan ja stylistin näyttääkseen sosiaalisessa mediassa hyvältä ja saadakseen paljon seuraajia.
Niin pitkälle Ulpu ei ole mennyt.
– Olen kamalan laiska sosiaalisessa mediassa, mutta en ota siitä suuria paineita. Koen tekeväni musiikkia suunnilleen itseni ikäisille ihmisille. Nuoremmat ovat ehkä parempia ottamaan selfieitä, mutta en piilottele sitä, että olen suunnilleen 30-vuotias ja elän kolmekymppisen elämää.
Vaikka kaikki palaset olisivat kohdallaan, menestys ei ole taattu. Tarvitaan myös onnea.
Kaiken pyörityksen keskiössä artisti voi välillä tuntea olevansa aika yksin.
– On raskasta, kun pitää omalla karismalla, persoonalla ja äänellä vakuuttaa iso joukko ihmisiä siitä, että niiden kannattaa tehdä duunia sun eteen, Ulpu kertoo.
– Se on tosi iso urakka pitää kasassa.
Ulpu kuvailee musiikkiaan tummasävyiseksi, kohtalokkaaksi ja hieman synkäksi.Sini Liimatainen Yle
Hyvä kappale löytää kuulijansa
Ulpu on artistina onnekkaassa asemassa, sillä hän on saanut taustalleen levy-yhtiön ja keikkamyyjän, jotka miettivät hänen artistiprofiiliaan. Itse hän voi keskittyä kappaleiden tekemiseen.
Tällä hetkellä Ulpu tähtää siihen, että saisi esikoisalbuminsa valmiiksi ja ettei levylle päätyisi yhtään kappaletta, jota joutuisi häpeämään.
– Toisaalta mulle on sanottu, että pieni häpeä on hyvä. Jos biisi on pelkästään hyvä ja tyylikäs, se ei riitä. Sen pitää myös tuntua joltain.
Lopulta levy-yhtiönkin on mahdotonta kontrolloida sitä, tuleeko Itkevät miehet -singlestä tai Ulpun esikoisalbumista hitti vai ei. Menestyksen päättää yleisö.
Sekä Ulpu että Capitol Recordsin Jukka Immonen luottavat kuitenkin siihen, että hyvälle kappaleelle riittää kuuntelijoita, vaikka kilpailu alalla onkin kovaa.
– Jaksan uskoa ihan loputtomiin siihen, että kun musa on kondiksessa, se löytää yleisönsä, Immonen sanoo.
Lastenkulttuurin tekijöitä palkittiin tänään sekä valtionpalkinnoilla että muilla huomattavilla tunnustuksilla.
Toisen lastentaiteen valtionpalkinnon saja Elina Warsta on kokkolalainen kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Warstan kuvittamia kirjoja on ollut sekä Finlandia Junior -ehdokkaana että Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokkaana. Palkintoperusteiden mukaan Warstan lastenkirjakuvitukset ovat teknisesti virtuoosimaisia ja värimaailmoiltaan kiehtovia.
Toisen valtionpalkinnon sai lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO. Docpoint-festivaalin suojissa tapahtuvaa DOKKINO-toimintaa on tällä hetkellä 18 paikkakunnalla. Palkintoperustelujen mukaan lapset ja nuoret pääsevät dokumenttielokuvien kautta kokemaan muita maailmoja ja oppivat ymmärtämään kulttuurien moninaisuutta.
Lastenkulttuurin valtionpalkinnon myöntää Taiteen edistämiskeskus. Molemmat palkinnonsaajat saivat 15 000 euroa.
Myös neljä taiteen harrastustoiminnan edistäjää palkittiin
Vuoden 2016 Lastenpäivä-palkinnot myönnettiin Riihimäen Nuorisoteatterille sekä Pohjanmaan alueella toimiville lastenkulttuurikeskus Louhimolle ja lastenkulttuuriverkosto Barkille. Palkinnot myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö taideharrastusta- ja kasvatusta edistäneelle yhteisölle ja se on suuruudeltaan 8500 euroa.
Riihimäen Nuorisoteatteri on vuonna 1991 perustettu laajaa teatteritaiteen perusopetusta antava harrastajateatteri, jossa opiskelee 500 lasta ja nuorta.
Louhimo on Seinäjoen kulttuuripalveluiden alla toimiva musiikkiin erikoistunut lastenkulttuurikeskus ja Bark Pohjanmaan maakunnassa toimiva kulttuuriperinnön ja historian elävöittämiseen erikoistunut lastenkulttuuriverkosto. Louhimon ja Barkin toiminnassa on mukana 19 kuntaa.
Tänään palkittiin myös Oulussa toimiva kehitysvammaisten Hymyreppu-kuoro. Kuoro sai Taiteen edistämiskeskuksen #taideonlasten-teemavuoden erityispalkinnon. Suuruudeltaan 5 000 euron arvoisen palkinnon jakoi #taideonlasten-teemavuoden suojelija, lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila.
Jyrki Hämäläisen kuolemasta on jo kahdeksan vuotta, mutta tänä syksynä hän on jälleen ajankohtainen. Järvenpään teatterin uutuusmusikaali Jyrki Boy saa ensi-iltansa torstaina 17. marraskuuta.
Hämäläinen oli Suosikin pitkäaikainen päätoimittaja, ja tunnettu viihteen monitoimimies.
Näytelmän tuottajan ja toisen käsikirjoittajan Anu Uhleniuksen mukaan kyseessä on vuosiin 1972–76 sijoittuva ajankuva, jossa seikkaillaan muun muassa Suosikin toimituksessa, Hesperian yökerhossa, nakkikioskilla ja välillä Jyrkin pään sisällä.
Kokonaisuus on Uhleniuksen mukaan iloinen sekoitus faktaa ja fiktiota.
– Jyrki Hämäläisen sanoin: pakko joustaa, pakko joustaa! Siellä on joitain tosijuttuja, siellä on tarinoita ja siellä on asioita, jotka olisivat voineet olla totta.
Materiaalista runsaudenpula
Idea Jyrki Hämäläisen ympärillä pyörivästä näytelmästä syntyi jo vuosia sitten muusikko Altti Uhleniuksen päässä.
Ajatus konkretisoitui teoiksi noin puolitoista vuotta sitten, kun Järvenpään teatteri näytti projektille vihreää valoa ja käsikirjoittajat Anu Uhlenius ja Outi Pippuri tarttuivat toimeen.
He tapasivat näytelmän valmisteluvaiheessa useita Jyrki Hämäläisen tunteneita ihmisiä, kuten viihteen monitoimimies Markku Veijalaisen sekä Hämäläisen pitkäaikaisen puolison Arja-Liisa Inguksen.
Ingus suhtautui musikaalihankkeeseen alusta alkaen positiivisesti.
Jyrki Hämäläisen pitkäaikainen puoliso Arja-Liisa Ingus antoi näytelmän käsikirjoittajille taustatietoja.Vesa Marttinen / Yle
– Innostuin heti ja olin valmis auttamaan siltä osin kuin pystyn. Se vähän harmitti, että näytelmä rajoittuu niin lyhyelle ajalle. En tiedä, oliko 70-luvun alku musiikillisesti Jyrkille edes kovin tärkeä ajanjakso.
Uhleniuksen mukaan ajallinen rajaus oli välttämätön, koska materiaalia oli niin paljon.
– Kun tutustuimme henkilöön ja kaikkeen, mitä esimerkiksi Suomessa on niihin aikoihin tapahtunut, tajusimme, että tästä tulee romaani, jos emme rajaa sitä jotenkin ajallisesti.
"Huumorintajuinen, hajamielinen ja boheemi"
Arja-Liisa Ingus oli Hämäläisen läheisin ystävä loppuun saakka. He pysyivät hyvissä väleissä, vaikka avioliitto päätyi eroon jo vuonna 1997.
Ingus muistaa Hämäläisen hauskana, huumorintajuisena ja lempeänä ihmisenä.
– Hän oli myös hyvin hajamielinen ja boheemi. Kun hän tuli töistä kotiin, kengät jäivät siihen levälleen keskelle käytävää ja salkku lensi jonnekin. Ehkä alkuun kuljin perässä siivoten ja sitten vähitellen minusta tuli suunnilleen yhtä boheemi.
Matkustelu ja maailman metropolien kiertäminen oli Hämäläiselle rakasta puuhaa.
Jyrki HämäläinenSeppo Sarkkinen
– Hän sanoi että jos Lontooseen kyllästyy niin kyllästyy elämään. Se oli tärkeimpiä paikkoja, siellä me mentiin naimisiinkin.
Näytökset varattiin loppuun jo ennen ensi-iltaa
Jyrki Boy -musikaali on ollut huippusuosittu jo ennen ensimmäistäkään esitystä. Tuottaja Anu Uhleniuksen mukaan likimain kaikki kymmenen tämän vuoden aikana esitettävää näytöstä on loppuun varattu, ja lisäesityksiä on jo järjestetty tammikuulle.
Näytelmää esitetään Järvenpää-talon Sibelius-salissa, johon mahtuu 550 katsojaa.
– Olemme alueen asukkaille todella kiitollisia, että he haluavat tukea tekemisiämme. Sen eteen on tehty monta kymmentä vuotta töitä jo ennen meitä, Uhlenius sanoo.
Kun ensi-iltaan on aikaa vuorokausi, ohjaaja Tiina Brännare on huolissaan enää yhdestä asiasta.
– Esitys on muuten kasassa, mutta äänentoiston kanssa on ollut pieniä teknisiä ongelmia. Meillä on kaikkiaan 27 langatonta mikrofonia, mikä on erittäin suuri ja haastava määrä!
Pariisin syksyn muotiviikoilla nähtiin koko joukko uusien pääsuunnittelijoiden kokoelmia. Muotitalo Diorilla debytoi Maria Grazia Chiuri, Saint Laurentilla Anthony Vaccarello ja Lanvinilla Bouchra Jarrar.
Muotitalojen historiaan perehtynyt Emilie Hammen arvioi, että suunnittelijavaihdosten taustalla on koko visuaalisen kulttuurin nopeutuminen.
– Markkinat ovat muuttuneet ja uusia tuotteita pitää saada jatkuvasti liikkeelle. Uskon, että tahdin kiihtymistä selittää kuvastojen yhä nopeampi kierto sosiaalisessa mediassa, sanoo arvostetussa Institute Français de la Mode -koulussa opettava Emilie Hammen.
Instagram-päivityksiin halutaan siis uusia nimiä, uusia ideoita ja uusia muotimuusia. Samalla kymmeniä vuosia kestävistä suunnittelijan pesteistä on siirrytty parin-kolmen vuoden mittaisiin vierailuihin.
– Aiemmin suunnittelijoille annettiin enemmän aikaan ja he pystyivät luomaan yhdessä muotitalon kanssa kokonaisen visuaalisen maailman: Karl Lagerfeldin vuosikymmeniä jatkunut yhteistyö Fendin ja Chanelin kanssa on tästä hyvä esimerkki. Nyt halutaan kuitenkin vaihtelua ja uusia tulkintoja samoista teemoista.
Mistään suuresta riskinotosta ei voi kuitenkaan puhua, vaan viime aikoina pestatut pääsuunnittelijat ovat varsin kokeneita kasvoja. Kyse on siis eräänlaisesta piirileikistä.
Emilie HammenJuha Nurminen / Yle
Pääsuunnittelija tehtävä on insiproida
Tahdin kiihtyessä myös työmäärä on kasvanut. Mallistoja tehdään nyt vuodessa jopa kuusi, aiemman kahden sijaan. Kova tahti näkyy uupumuksena ja joskus yhteistyöongelmina. Pariisissa työskentelevä stailisti ja muotitoimittaja Lily Templeton muistuttaa, että kyse ei ole ainoastaan muotitalon brändistä vaan myös niille työskentelevistä ihmisistä.
– Pääsuunnittelijan tehtävä on inspiroida. Jos yhteistyö hänen kanssaan ei suju, ei jälkikään ole kovin kummoista. Siitä seuraa meille kaikille alan ihmisille ongelmia, Templeton pohtii.
Samalla hän sanoo odottavansa innoissaan, mitä tänä syksynä debytoineet uudet suunnittelijat saavat aikaan. Erityistä säpinää herättää se, että Dioria luotsaa ensimmäistä kertaa nainen.
– Se on historiallista ja hienoa! On kuitenkin vielä vähän aikaista arvioida uusien pääsuunnittelijoiden onnistumista, syyskuussa esitellyt mallistot olivat ikään kuin pitkän tv-sarjan pilottijakso, stailisti pohtii.
Instagram-kulttuurin myötä kuvat kiertävät ja myös vanhentuvat aiempaa nopeammin.Juha Nurminen / Yle
Onko seuraava megatrendi tahdin hidastaminen?
Entä mitä merkitystä suunnittelijavaihdoksilla on muodin kuluttajille? Ei välttämättä paljonkaan. Moni luksusmuodin ostaja ei tiedä, kuka hänen laukkunsa tai asunsa on kulloinkin suunnitellut. Ihmiset ostavat brändiä ja samalla palan muotitalon ikonista historiaa.
– Arvostan klassisuutta. Kunhan merkit pitävät kiinni tyylistään, pysyvät asiakkaatkin uskollisina. Pääsuunnittelijan vaihtaminen voi olla riski, toteaa Diorin ja Saint Laurentin liikkeessä ostoksilla käynyt hongkongilainen Alex.
Diorin kevään ja kesän 2017 mallisto esiteltiin Pariisin miesten muotiviikolla kesäkuussa 2016.Yoan Valat / EPA
Toisaalta muotitalojen varsinainen bisnes perustuu pitkälti laukkuihin ja asusteisiin, joihin suunnittelijavaihdoksilla on kaikkein vähiten vaikutusta.
Tutkija Emilie Hammen on sitä mieltä, että muodin seuraava megatrendi saattaa muutenkin olla tahdin hidastaminen.
– Samalla on hyvä muistaa, että muoti on aina ollut hyvin nopeaa. Coco Chanel sanoi, että siinä vaiheessa kun näemme valmiin mekon, se on jo vanhentunut. Juuri katoavaisuus ja hetkellisyys on se juttu, joka monia suunnittelijoita tässä alassa kiehtoo.
– Olemme onnellisia, iloisia ja yllättyneitäkin. Tämä tuntuu valtavan hyvältä.
Näin kommentoi Järvenpään museopalveluiden päällikkö Hanna Nikander tämänpäiväistä tietoa siitä, että Järvenpään taidemuseo on hyväksytty valtionosuuden piiriin.
Taidemuseo oli toinen kahdesta uudesta kulttuurilaitosten valtionosuuksien piiriin päässeestä museosta: myös Naantalin museo on hyväksytty ensi vuoden alusta lukien valtionosuuden piiriin. Näin opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti tänään torstaina.
Se tarkoittaa, että järjestelmässä on nyt mukana yhteensä 123 museota.
– Tämä on jo itsessään tunnustus meille siitä, että teemme ammatillisesti hyvää työtä. Jo abstraktilla tasolla tämä on merkittävä asia, Nikander sanoo.
– Konkretiaa on tietysti talous: tämä tarkoittaa, että museo tulee saamaan tukea valtiolta museotoimintaan.
Nikander ei osaa arvioida sitä, johtaako tuki uusiin rekrytointeihin tai taidehankintoihin.
– Varmasti Järvenpäässä on ollut suunnitelmia kehittää museon toimintaa tulevaisuudessakin eteenpäin ja kyllä tämä hyvin konkreettisesti tulee edesauttamaan tätä.
"Tie järjestelmän piiriin on muuttunut hitaaksi"
Järvenpään taidemuseo on hakenut valtionosuuden piiriin jo kymmenkunta vuotta. Siksi suurempi yllätys olikin ehkä se, että asia vihdoin toteutui, kuin se että mukaan ei olisi päässyt tänäkään vuonna, Nikander sanoo.
– Kaikki me tiedämme niin valtiontalouden kuin kunnallisenkin maailman taloudelliset haasteet. Sen takia odotukset mukaanpääsystä ovat olleet maltillisia.
Järjestelmän ulkopuolelle jäi tänä vuonna kolme museota: yksi sellainen, joka olisi täyttänyt edellytykset, ja kaksi, jotka eivät niitä aivan täyttäneet, kertoo kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.
– 2000-luvulla oli vaihe, kun aika moni museo yhtä aikaa pyrki ja täytti nämä edellytykset. Siinä vaiheessa tie valtionosuusjärjestelmän piiriin on muuttunut hitaaksi. Resurssit eivät ole kasvaneet samassa suhteessa, hän selittää.
Valtionosuuden piiriin ei kuitenkaan tarvitse hakea joka vuosi uudelleen.
Tuen määrä yli 20 000 euroa
Sekä Järvenpään taidemuseolle että Naantalin museolle osoitettiin museoiden valtionosuuksista yksi henkilötyövuosi. Vuonna 2017 tämä tarkoittaa Päivi Salosen mukaan noin 23 000 euron tukea.
Järvenpään Hanna Nikander ei osaa eritellä sitä, miksi taidemuseo pääsi valtionosuuden piiriin juuri nyt.
– Ainakin toivon, että se työ mitä olemme tehneet on ollut se peruste, että museo on katsottu tämän arvoiseksi.
– Olemme tavoittaneet yleisöjä ja saaneet aikaiseksi sellaisia sisältöjä, jotka on koettu hyviksi ja tärkeiksi, Nikander sanoo.
Sodasta on vaikea puhua tämän päivän lapsille. Siksi suomalaisille ja muille eurooppalaisille lapsille halutaan tehdä sotaa tutummaksi kokemuksellisen oppimisen keinoin.
Yksi keinoista on sarjakuva, joka perustuu toisen maailmansodan aikaisten lasten kokemuksiin sota-aikana. Siitä on tehty jakelusopimus 14 EU-maahan, joissa sitä käytetään opetusmateriaalina.
Children of Wartime -sarjakuvan AD ja käsikirjoittaja Teemu Heikkinen kertoo, että sarjakuvassa vältetään sodan ylistämistä tai kommentointia.
– Pyrimme suhtautumaan sotaan mahdollisimman neutraalisti lapsen näkökulmasta. Vältimme viholliskuvia ja sodan glorifiointia.
– Emme kommentoi sotaa, vaan tapaa kuvata sitä. Sotaa ei juuri kuvata neutraalisti, Heikkinen perustelee.
Eurooppalainen muistiperintö -hanke
Sarjakuvasta tehtiin alusta asti universaali. Kuvista käy silti ilmi suomalaisten univormut ja neuvostokoneiden symbolit.
Raakuutta kuvataan varoen
Yhdessä tarinassa lapsi kuulee aikuisten puhuvan desanteista, mutta ei tiedä, mitä ne ovat. Lapsi on vain kuullut, että ne ovat pelottavia ja pitää olla varuillaan. Lapsi alkaa säikkyä aivan vääriä asioita.
Sodan raakuuksilla, kuten väkivallalla tai verellä, ei mässäillä.
– Eräässä tarinassa poika kuljettaa ruumiita hevoskärryillä. Tilanteen karuus kerrottiin hiljaisella ja jopa runollisella tavalla, Heikkinen kuvailee.
20 rautjärveläisen ja 20 virolaisen sota-ajan lapsen tarinat läpikäynyt Teemu Heikkinen pisti merkille, ettei sota-aika ollut lapsille ainoastaan pelottavaa vaan myös kutkuttava seikkailu.
Eurooppalainen muistiperintö -hanke
Sarjakuva suunniteltu nykylasten tottumuksiin
Graafista tyyliä Heikkinen luonnehtii perinteiseksi ja hahmoja vain vähän tyylitellyiksi, jotta se toimisi mahdollisimman laajasti.
Children of Wartime -sarjakuvan ovat kuvittaneet Irina Raski ja Tapio Mömmö. Luonnoksia käytettiin koululaisten arvioitavana, jotta teos miellyttäisi nuorten silmää.
Sarjakuvaa on tarkoitus lukea sähköisessä muodossa. Uudet lukumuodot vaativat uudenlaista taittoa.
– Sarjakuvaa voi lukea tabletilla sivukerrallaan. Mobiilissa luetaan frame (ruutu) kerrallaan, Heikkinen täsmentää.
Sarjakuva, roolipeli ja opetuksellinen draamakierros Rautjärvellä pohjautuvat suomalaisten ja virolaisten sota-ajan lasten kertomuksiin. Sarjakuva julkaistaan aluksi suomeksi, viroksi ja englanniksi.
