Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Tuoreimmat uutiset
Viewing all 24334 articles
Browse latest View live

Kymmenen vuotta Suomen Euroviisuista – Hanna Pakariselle viisut olivat kurjat ja huikeat

$
0
0

Helsingin keskustassa sijaitseva hotelli Vaakuna kylpee hailakkaassa auringonvalossa, kun Hanna Pakarinen astuu sisään ajattomalla funkkisarkkitehtuurilla ylvästelevään rakennukseen. Edellisestä vierailukerrasta on kulunut kymmenen vuotta – tuolloin Euroviisut pidettiin Helsingissä, Pakarinen oli Suomen edustaja ja hän asui bändikavereineen viikon Vaakunassa.

Pakarinen saapuu haastatteluun hitusen myöhässä, koska on löytänyt uuden harrastuksen. Hän on tubettanut koko aamun.

– Olen päättänyt, että julkaisen joka perjantai videon ja kun olen tällainen ihminen kuin olen, se jää tietenkin aina viime tinkaan. Heräsin, söin aamiaisen ja ryhdyin editoimaan. Sain joulun alla vision että vitjat – mie rupean aikuistubettajaksi, Lappeenrannasta kotoisin oleva ja värikästä karjalan murretta edelleen puhua pulputtava Pakarinen huudahtaa.

Pakarisen mukaan tubettaminen on paitsi superhauskaa, myös kehittävää ja kasvattavaa.

– Olen huutanut itselleni monet kerrat, että opettele puhumaan selkeästi ja muista hengittää lauseiden välissä: mie kun tuotan tätä puhetta täysin tauotta.

Hanna Pakarinen
Hanna PakarinenJussi Mankkinen/Yle

Tässä on teille artisti!

Hanna Pakarisesta tuli julkkis vuonna 2004, jolloin hän voitti Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun tummalla karismallaan ja rokkaavalla äänellään. Sittemmin kisan kolmanneksi tulleesta Antti Tuiskusta on tullut supertähti, kun taas Pakarinen ja hopeasijalle päässyt Jani Wickholm ovat jääneet pienemmän yleisön suosikeiksi.

Idols-hulabaloota ja Euroviisuhuumaa Pakarinen ei oikeastaan enää kaipaa.

– Olen tyytyväinen siihen, että kolmentoista vuoden aikana olen saanut tukevan jalansijan musiikkimaailmassa – pystyn aina lähtemään keikalle. Tänä päivänä tuollaisen pohjan hankkiminen on todella vaikeaa, Pakarinen pohtii.

Olen varmaan ollut oikea painajainen managereille ja tuottajille. Hanna Pakarinen

Platinaa myyneen, piakkoin Idols-voiton jälkeen julkaistun When I Became Me -debyyttialbumin nimi on näin jälkikäteen ajateltuna hieman ironinen.

– Urani alku oli melkoista haipakkaa, enkä tiennyt tarkalleen, mitä halusin. Tahdoin vain laulaa englanniksi ja sitten lähdettiin siihen suuntaan. Olen varmaan ollut oikea painajainen managereille ja tuottajille, Pakarinen hekottelee.

– Minullahan ei ollut bändiä, jonka kanssa olisin treenannut tai tehnyt biisejä vuosikausia. Se meni niin että (napsauttaa sormiaan) tässä tämä laulaja nyt on, tee jotakin! Näiden lähtökohtien kanssa kipuilin vuosikausia: olenko oikea artisti ja mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä.

Hanna Pakarinen
Jussi Mankkinen/Yle

Carola tuli mukaan kuvioihin

Viime aikoina Pakarinen on tehnyt tubettamisen lisäksi uusia aluevaltauksia: hän esiintyy Casino Helsingin Murhamysteeri-showssa, hän on vetänyt radio-ohjelmia ja tuonut uutta henkeä 1960-luvun suosituimpiin suomalaisiin laulajiin kuuluvan Carolan lauluihin.

– Alun perin en edes tajunnut, miten iso juttu on koskea Carolan tuotantoon. Lähtökohta tulkinnoilleni on kuitenkin ollut se, etten halua olla hän, vaan olen versioinut laulut omannäköisiksini. Carola tuli kuvioihin mukaan, koska olin jumissa oman musiikkini kanssa.

Tällä hetkellä Pakarinen kokee elävänsä uransa herkintä vaihetta.

– Väliinputoaja on sana, joka kuvaa minua tällä hetkellä hyvin. Olen hyvää vauhtia lähestymässä neljääkymppiä, ja tällä alalla neljänkympin hujakoilla oleva nainen ei ole kuuminta hottia. Paitsi tietenkin Sia, joka on 41-vuotias. Kun nainen lähestyy viittäkymppiä, hän saa jostakin syystä usein mahdollisuuden uuteen nousuun, Pakarinen sanoo.

Hanna Pakarinen
Jussi Mankkinen/Yle

Tavoitteena tasa-arvo

Tasa-arvosta ja naisen asemasta Pakarinen puhuu kiivaasti ja mielellään. Syynä tähän ovat omakohtaiset kokemukset.

Parikymppisenä hän työskenteli tehtaassa ja oli oman työyhteisönsä ainoa nainen. Helppoa se ei aina ollut ja ennakkoluuloja ropisi Pakarisen laariin roppakaupalla.

– Työpaikan saadakseen kaikkien piti käydä psykologisissa testeissä. Sain paremmat pisteet kuin moni miespuolinen kollegani, minulla oli alan koulutus ja aiempaa kokemusta parin vuoden ajalta samoista töistä. Silti minulta kyseltiin, että pärjääkös se tyttö nyt ihan varmasti näissä hommissa, Pakarinen muistelee.

– Työpaikallani oli myös mies, joka ei suostunut tulemaan taukotilaan koska siellä oli nainen eli minä. Jotkut halusivat tehdä oloni hankalaksi, mutta olen varmaankin luonteeltani tavallista ronskimpi, enkä ole koskaan pelännyt miehiä. Kiroilin siellä paljon ja kiroilen edelleen.

Pakarisen filosofiaan kuuluu, että nainen pystyy mihin tahansa. Tämä ei aina näy nyky-yhteiskunnan arkipäivässä.

– Minulla tosin on mieheni kanssa tasa-arvoinen parisuhde.

Hanna Pakarinen
Hanna PakarinenJussi Mankkinen / Yle

Hektinen viisuviikko

Über-dramaattiseksi stailattu goottihenkinen nainen kävelee savu-usvan seasta kohti kameraa, tuijottaa haastavasti ja laulaa, että jätä minut yksin ja että vihaan sinua. Kappale on euroviisuksi aika rock ja synkkä. Kun biisi loppuu, nainen kiljaisee huutomyrskyn ylitse ensin "kiitos" ja sitten "thank you".

Edelleenkin tulee kylmät väreet, kun muistelen sitä hetkeä. Hanna Pakarinen

Hanna Pakarisen huimin hetki julkisuudessa tiivistyy näihin kolmeen minuuttiin.

– Edelleenkin tulee kylmät väreet, kun muistelen sitä hetkeä. Ja onneksi muistan kaiken, koska monet ovat kertoneet, että tilanne on ollut niin hurja, ettei siitä ole jäänyt mitään mieleen. Se meteli ja kaikki ne Suomen liput...olen onnellinen, että olen kokenut tuon kaiken, vaikka olin tosi väsynyt kyseisen kevään jälkeen, Pakarinen huokaa haikeasti.

Euroviisut oli Hanna Pakariselle muutenkin erikoista aikaa. Hänen oma kotinsa sijaitsi tuolloin Helsingin Hakaniemessä, mutta hän joutui asumaan viisuviikon hotelli Vaakunassa - siis puolen kilometrin päässä omasta asunnostaan. Viisuesiintyjät haluttiin pitää samassa paikassa esimerkiksi logistisista syistä.

– Päivät olivat todella tiukkoja, meikkaaja tuli heti aamulla huoneeseen ja jokaiselle päivälle oli valtavasti ohjelmaa. Periaatteessa emme saaneet liikkua missään itsenäisesti. Toisaalta meillä oli oma autokuski, se oli kyllä siistiä.

Pakarinen seurueineen asui hotellin yhdeksännessä kerroksessa, ja alemmassa kerroksessa oleili Ruotsin ylpeys The Ark sekä heidän laulusolistinsa Ola Salo. Tällä kerralla Ruotsin viisuvedolle kävi huonosti: Pakarisen Leave Me Alone päihitti yhdellä sijalla The Arkin The Worrying Kindin, joka jäi kahdeksanneksitoista. Ruotsalaisia lopputulos harmitti.

– Ola Salo oli kyllä kisojen jälkeisenä päivänä kuin maansa myynyt. Annoin sunnuntaina haastatteluja tuossa alhaalla, ja Salo hujahti nopeasti ohitse sanaakaan sanomatta.

Hanna Pakarinen
Jussi Mankkinen / Yle

Kukkia yllättävältä taholta

Aivan putkeen kisat eivät menneet Pakarisenkaan osalta. Hän jäätyi lehdistötilaisuudessa, ja asiaa reviteltiin iltapäivälehdissä.

– En ollut koskaan aiemmin ollut kansainvälisessä pressitilaisuudessa, ja minut vain heitettiin sinne kylmiltään. Yhtäkkiä en kuule mitään, en osaa sanoa mitään ja koko homma menee puihin. Otsikot seuraavan päivän lehdissä olivat sellaisia, että niitä yritettiin piilotella minulta.

Pakarisen viisutunnelmat eivät siis olleet korkealla, mutta pelastava enkeli saapui yllättävältä taholta.

– Olimme hotellihuoneessa ja joku koputti oveen. Siellä oli sellainen nuori poika, jolla oli hieman outo ilme ja joka sanoi että sinulle olisi tällainen kukkalähetys. Siinä luki, että onnea kisaan, toivoo Tarja Halonen. Hän oli kaiken lisäksi ilmeisesti tuonut kukat respaan henkilökohtaisesti.

– Oli siis harvinaisen kurja päivä, ja silloin Tarja Halonen tuo sen kukkapuskan - tämä oli kyllä huikeaa!

Viisuilu toi Pakariselle uusia faneja myös toiselta yllättävältä taholta.

– En ole kadonnut viisuyhteisön muistijäljestä mihinkään. Viisi vuotta sitten olin laulamassa viisubileissä Lissabonissa. Tällaisia pyyntöjä tulee vieläkin, mikä on hauskaa.

Hanna Pakarinen
Jussi Mankkinen / Yle

Punaisen langan metsästystä

Mutta millainen punainen lanka löytyy sellaisen naisen urasta, johon mahtuu euroviisuja, Idolsia, tubettamista, iskelmää ja rokkiakin?

– Vasta kolmikymppisenä ryhdyin miettimään mitä haluaisin. Ennen sitä elin hetkessä, sen enempää tulevia ajattelematta. Laulaja mie tulen kuitenkin aina olemaan, Hanna Pakarinen toteaa.

Pakarinen on monen taiteilijan ja muusikon tapaan freelancer, joka ei voi tietää mitä seuraavan kulman takaa löytyy. Vai löytyykö mitään.

– On ollut hyviä aikoja, on ollut vaikeita aikoja ja oikeastaan koko urani on ollut pelkkää ylä- ja alamäkeä. Mutta eipä tässä olisi mitään järkeä, jos tämä olisi pelkkää tasaista pötköä!

Hanna Pakarisen kulttuurivinkit.

Yle Teema & Fem -tv-kanava aloittaa tänään – katso tästä uudet sarjat ja avajaisviikon ohjelmaa

$
0
0

Uusi kanava tarkoittaa käytännössä ruotsinkielisen Yle Femin ja kulttuurikanava Yle Teeman yhdistymistä. Teeman ohjelmaa kanavalta tulee pääasiassa kello 20 alkaen. Alkuilta on Yle Femin hallussa. Molemmilta tulee ohjelmaa myös aiemmin päivällä.

Poikkeuksina ovat sunnuntait ja maanantait, jolloin Yle Teema lähettää ohjelmaa vain iltapäivällä. Iltoihin on sijoitettu pohjoismaisia draamoja, dekkareita, elokuvia ja dokumentteja. Esimerkiksi maanantaisin nähdään suosittu Efter Nio -keskusteluohjelma, jonka jälkeen klo 22 alkaa nordic noir -elokuva.

Kino Klassikko siirtyy sunnuntaista torstaihin, musiikkidokumentit lauantai-iltaan ja Yle Live -konsertit sunnuntaista perjantaihin. Kino Suomen kotimaisia elokuvia nähdään jatkossa tiistai-illoissa. Sarjan avaa Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.

Ruotsinkielisellä puolella ajankohtaisohjelma Spotlight siiirtyy tiistaihin ja urheilun Sportmagasinet keskiviikkoon. Ruotsinkieliset uutiset ja lastenohjelmat pysyvät nykyisillä paikoillaan. Lisäksi Teeman ohjelmat tiistaista lauantaihin klo 20-21 tekstitetään ruotsiksi.

Avajaisviikolla käynnistyy uusia sarjoja. Kulttuuricocktailin dokumenttisarja (ti klo 20.30) kertoo valtavirtojen ulkopuolella kulkevista kulttuurintekijöistä. Medicit, Firenzen valtiaat (ke ja to klo 20) on Dustin Hoffmanin tähdittämä epookki. Myös Ville Haapasalo jatkaa matkaansa Venäjällä, uudessa sarjassa kierretään Altai-vuoristossa (ke klo 21). Ensimmäinen Teemalauantai on omistettu Rolling Stonesille.

Yle Teema ja Yle Fem saavat myös omat kanavansa Yle Areenaan.

Kanavien yhdistämistä on perusteltu muun muassa sillä, etteivät ne erillisinä kyenneet täysin täyttämään ohjelmakaaviota. Muun muassa Yle Fem lähetti Ruotsin SVT Worldin ohjelmaa.

Yle Teeman ja Yle Femin ohjelmapäälliköt vastaavat tänään maanantaina ja huomenna tiistaina kello 19–20 kysymyksiin verkkokeskustelussa, johon voi osallistua osoitteissa http://yle.fi/aihe/yle-teema ja svenska.yle.fi.

Korjattu 24.4. kello 10.10. Yle Teema lähettää ohjelmaa myös sunnuntai- ja maanantai-iltapäivällä kello 12-17.25. Silloin nähdään ensiesityksenä muun muassa RSO:n konsertteja ja klassisen musiikin Parrasvalot-ohjelma.

Savupirtistä saarekkeen ääreen – suomalaisen kodin hurja muodonmuutos sadan vuoden aikana

$
0
0

Aamu valkenee pienen savupirtin pihapiirissä. Pirtin pimennossa heräilee monta silmäparia: perheenjäseniä ja työväkeä, liuta lapsia. Ilma on sakeanaan unista hengitystä, jopa eläinten löyhkää.

Samaan aikaan porvarisperhe heräilee palvelijan valmistaman aamiaisen tuoksuun uudessa kerrostaloasunnossa Helsingin Töölössä. Sähkövalot sytytetään ja aamupesut hoituvat kiiltävässä kylpyhuoneessa.

Sata vuotta sitten Suomessa asuttiin säädynmukaisissa kodeissa. Erot maaseudun köyhälistön ja suurten kaupunkien porvariston elinoloissa olivat suurimmillaan koko itsenäisyytemme aikana.

– Kaupungit olivat juuri muuttumassa kivikaupungeiksi. Uusissa taloissa oli paljon mukavuuksia ja useita huoneita erilaisiin tarkoituksiin, kertoo Helsingin yliopiston taidehistorian professori Kirsi Saarikangas.

Elävä Arkisto: Tältä näytti Helsinki sata vuotta sitten

Kaupunkiasuminen ja sisustustaide muotoutuvat

Tuberkuloosia pidettiin asuntotautina

Työväestön asumukset kaupunkien puutalokortteleissa eivät toisaalta paljoa poikenneet maaseudun köyhän kansan pirteistä tai pirtin ja yhden tuvan mökeistä.

– Maaseudun elintavat siirtyivät työväenkortteleihin siksikin, että monet muuttivat niihin suoraan maalta. Tutut tavat ja asumisen perinteet kulkivat asukkaiden mukana.

Työväen asunnoissa elettiin ahtaasti. Samaa asuntoa asui vain harvoin yksi ydinperhe. Keittiö oli melkein poikkeuksetta nukkumiskäytössä.

– Kerrotaan tarinoita asunnoista, jotka olivat niin täyteen pakattuja, että ihmisten piti nukkua vuoroissa, Saarikangas kertoo.

– Nämä ovat tietysti ääriesimerkkejä, mutta ne kuitenkin antavat kuvan niistä oloista, joissa elettiin.

Työväen kurjiin asuinoloihin alettiin kiinnittää huomiota jo varhain. Monet ruukkien ja tehtaiden patruunat alkoivat rakennuttaa kunnollisia asuntoja työväelleen. Asunnoilla väki saatiin sitoutettua työpaikkaansa. Myös hygieniakysymykset nousivat esiin.

– Kaupungeissa kärsittiin tuberkuloosista, jota jopa nimitettiin asuntotaudiksi. Ymmärrettiin, että tauti leviää, kun nukutaan ahtaasti.

Kaupunkien suunnittelusta vastaavat virkamiehet ja arkkitehdit alkoivat tiedostaa, että asunnoissa tarvittiin raitista ilmaa ja oma tilansa ruoanlaittoon ja nukkumiseen.

– Arkkitehtuurissa vallitsi koko 1900-luvun alun vahva ideologinen tavoite parantaa asuinoloja.

Asuinolojen kohenemisen myötä koti muuttui tilaksi, joka on vain ydinperhettä varten. Perheeseen ajateltiin kuuluvan mies ja vaimo sekä useampia lapsia.

1920-30-luvuilla syntyi malli asunnosta, joka täytti perheiden vähimmäisvaatimukset: keittiö ruoanvalmistukseen, makuuhuone lepoa ja seksielämää varten, lastenhuone sekä olohuone perheen yhdessäoloon. Tämä jako piti pintansa pitkälle meidän päiviimme saakka.

Keittiö, kodin sydän vai kliininen laboratorio?

Kaupungistumisen ja teollistumisen myötä asuminen ja työnteko eriytyivät. Kotona työskenteli enää kodinhoitaja tai perheen äiti. Heidän valtakuntaansa oli keittiö. Suunnittelijat halusivat helpottaa kotityötä ja samalla eristää keittiöstä kantautuvat äänet ja hajut kodin muista tiloista, Kirsi Saarikangas kertoo.

Keittiösuunnittelusta tuli sisustusarkkitehdeiksi ja arkkitehdeiksi valmistuville naisille sopivana pidetty suunnitteluala.

Varhaisin funktionaalinen keittiö esiteltiin vuonna 1926 Frankfurtissa. Laboratoriokeittiöksikin kutsuttu Frankfurtin keittiö oli suunniteltu nimenomaan työväen asuntoon, yhdelle kokkaajalle, joka oli luonnollisestikin perheen äiti. Miehen paikka oli keittiön ulkopuolella.

Suomessa pienet täsmäkeittiöt eivät lyöneet läpi. Sodan jälkeen ryhdyttiin rakentamaan lähiö- ja rintamamiestaloja. Näissä kodeissa oli erillinen keittiö, mutta ruokapöytä oli sijoitettu samaan tilaan.

– Suomalaiset eivät oikein oppineet syömään kaukana keittiöstä, Saarikangas kertoo.

– Samanlaista keittökapinaa näkyi myös Ruotsissa. Sielläkin ahdettiin ruokapöytä keittiöön, vaikka väkisin.

Keittiöihin alettiin kehittää standardisoituja kaapistoja jo 40-luvulla. Suomalaisissa keittiöissä oli pian vakiovarusteena Maiju Gebhardin kehittämä astiankuivauskaappi.

Lähiöunelmia ja kylpyammeita

Astiankuivauskaappeja pääsivät käyttämään etenkin uusiin lähiöasuntoihin muuttavat suomalaiset. Lähiöitä rakennettiin vilkkaasti jo 50-luvulla.

– Arkkitehtuuri ja asuminen olivat olennainen osa uuden yhteiskunnan rakentamista toisen maailmansodan jälkeen. Jopa fasismin ajateltiin pesivän ahtaissa kaupunkioloissa. Asuminen haluttiin keskittää laidoille, pois kaupunkien keskustoista, Saarikangas kertoo.

Suomessa varsinainen lähiöbuumi alkoi 1960-luvulla, kun yhteiskunnan rakennemuutos ajoi ihmisiä maalta kaupunkeihin. Monille lähiöasunto oli kuin toteutunut unelma.

– Uudet avarat huoneet, hyvin varusteltu keittiö ja kylpyhuone olivat jotain, mikä ahtaissa keskusta-asunnoissa ja vanhoissa maataloissa jäivät vain haaveeksi.

– Uusiin lähiöihin muuttaneita onkin nimitetty kylpyhuonesukupolveksi.

Suomalaisille lähiöissä oli tärkeää myös luonnon läheisyys. Kirsi Saarikankaan mukaan lähestulkoon kaikki lähiössä asuvat mainitsevat luonnon asuinviihtyvyyttä lisäävänä tekijänä.

Lähiöasunnoissa keittiö oli jo selkeästi perheen yhteinen tila. Vaikka se olisikin ollut erillään muista huoneista, sinne mahtui ruokapöytä. Lapset toivat läksykirjansa pöydän ääreen ja keittiössä mahtui kokkaamaankin useampi kuin yksi.

– Jääkaappien tilastointi loppui 60-luvun lopulla. Ajateltiin, että sellainen on jo kaikilla.

Jääkaapeista ja televisioista ja muista uusista kodinkoneista pidettiin tilastoa siihen saakka kunnes ne yleistyivät.

– Jääkaapit muuttivat ruoanvalmistusta. Suomalaiset alkoivat käydä kaupassa useammin ja hakea vain kerralla tarvittavan. Kaupan valikoima uudistui samaa tahtia.

Keittiön rooli on vuosikymmenten saatossa kasvanut edelleen. Tupakeittiö tuli 80-luvulla ja nyt kokataan saarekkeen äärellä. Liesituuletin vie pelätyt käryt ja kätevät säilytystilat kätkevät ruoanvalmistukseen tarvittavat välineet ja ainekset.

Elävä arkisto: Kodinkoneet esittelyssä

Eriarvoisuutta hyvinvointiyhteiskunnassa

Liki yhtä aikaa lähiöiden rakentamisen myötä alkoi lähiökritiikki. Media lähti innolla pöyhimään lähiöasumisen kielteisiä puolia.

– 50-luvulla lähiöihin ladattiiin valtavasti odotuksia. Ajateltiin, että ne muotoutuisivat yhteisöllisiksi idylleiksi. Yhteisöllisyyttä ei kuitenkaan syntynyt, Saarikangas sanoo.

Maaltamuuttajat haluttiin asuttaa nopeasti ja tehokkaasti. Lähiöistä kasvoi suuria eikä 1960-70-luvuilla betonielementeistä rakennettujen talojen estetiikka yltänyt 50-luvun kivitalojen tasolle.

Saarikankaan mukaan pahimmat lähiökriitikot eivät itse asuneet lähiöissä. Vihapuhe lähiöitä kohtaan stigmatisoi niiden asukkaat ja mielikuva lähiöistä muuttui kielteiseksi. Tämä oli osaltaan omiaan lisäämään suomalaisten eriarvoisuutta. Olivat ne, jotka joutuivat lähiöihin ja ne, joilla oli varaa asua muualla.

– Tämä on aika yllättävää sikälikin, että suuri osa kaupunkilaisista, ainakin pääkaupunkiseudulla, asui ja asuu yhä lähiöissä.

Lähiöasukkaiden oma kokemus poikkesi pääsääntöisesti kriitikoiden näkemyksistä. Siitä huolimatta lähiöt kantavat mainettaan edelleen.

Kodit ovat 2000-luvulla hyvin varusteltuja ja käytännöllisiä. Varakkaan suomalaisen koti ei välttämättä eroa paljoa vähemmän rikkaan maanmiehensä asunnosta. Asuntojen rahallista arvoa määrittää eniten sijainti.

Kesäisin savupirttien kasvattien jälkeläiset jättävät kodin mukavuudet ja suuntaavat mökeilleen. Moni viihtyy edelleen jopa sähköttömällä mökillä, jossa vesi juoksee vain kantamalla.

Elävä arkisto: Koti ja sisustus 1980-90

Kevätpörriäisen toimitus tykkää luomuvitseistä

$
0
0

"Minun Suomessa ei ole koulukiusaamista, ei pahantekijöitä eikä köyhiä." Olivia Haapsaari, 3B.

"Minun Suomeni on sinivalkoinen ja kylmä. Siksi meillä on sauna ja maitosuklaa." Lauri Pesonen, 6D.

Siinä pari ajatusta juuri ilmestyneestä koululaislehtien klassikosta Kevätpörriäisestä. Lehden teemana on tällä kertaa 100-vuotias Suomi. Lehden päätoimittajan Liisa Vasamiehen mielestä alaluokkalaisten Suomi-kuva on varsin valoisa.

– Pyysimme koululaisia listaamaan viisi parasta asiaa Suomessa ja saimme valtavan määrän vastauksia. Hirveän monessa oli mainittu rauha, mikä kertoo tietysti siitä, että uutiset ovat tulleet lähelle. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja toisten huomioonottaminen näkyivät myös monessa tekstissä.

Kaikkiaan Kevätpörriäisen toimitukseen tulee tuhansia juttutarjouksia. Toimitus antaa koululaisille 16 aihetta, mistä valita. Tänä vuonna ehdoton suosikkiaihe oli edellämainittu top 5 -lista. Vitsejä tuli jälleen monta tuhatta.

– Meihin otettiin yhteyttä ja hieman harmiteltiin, että lehdessä julkaistaan samoja vitsejä. Niinpä perustimme lehdelle vitsivastaavan. Hän innostuu erityisesti niin sanotuista luomuvitseistä, eli itsekeksityistä tarinoista. Suurin osa vitseistä kun tuppaa olemaan kirjoista poimittuja.

Nykylapset kantavat huolta maailmasta

Kevätpörriäistä on julkaistu pääkaupunkiseudulla vuodesta 1949. Vuosien saatossa sisältö on muuttunut, sanoo lehteä jo 28 vuotta päätoimittanut Liisa Vasamies.

– Kun lehti aloitti, se sisälsi satuja. Monet olivat hyvin opettavaisia, uskonnollisvoittoisiakin. Yhteiskunnallisia juttuja ei juurikaan ollut, ehkä joku kirjoitus Mannerheimin hautajaisten kaltaisista suurista tapauksista.

– Maailma on tullut lähemmäksi. Nyt lapset kertovat ulkomaanmatkoistaan tai kirjoittavat yleismaailmallisista aiheista. Luonnonsuojelu on ollut jo vuosikymmeniä suosituin kantaaottava aihe.

Myös Helsingin muuttuminen monikulttuurisemmaksi kaupungiksi näkyy Kevätpörriäisen sivuilla.

– Maahanmuuttajalasten kirjoitukset ovat aika hyvin edustettuina. Se saattaa johtua siitä, että suosimme lyhyitä tarinoita, eikä haittaa, vaikka suomen kielen taito olisi hieman puutteellinenkin, sanoo päätoimittaja Vasamies.

– Helsinkiläislapsille monikulttuurisuus on itsestäänselvää. Kaikilla on kavereita, joiden tausta on muualla kuin Suomessa.

Tivolit ja sirkukset huolestuivat: kaupungeista katoavat esiintymispaikat

$
0
0

Suomea kiertää parhaillaan neljä ammattimaista tivolia.

Kiertuetivoleiden on yhä vaikeampaa löytää toiminnalleen sopivaa paikkaa kaupungien keskustojen tuntumasta.

– Tilanpuute on meille haaste tällä hetkellä. Kaupunkien keskustat ovat nykyisin niin täyteen rakennettuja, ettei tilaa tivoleille enää löydy, murehtii yli 50-vuotiaan Tivoli Seiterän hallintojohtaja Mari Seiterä.

Huonoimmassa tapauksessa meillä jäävät väliin tällaiset paikkakunnat. Mari Seiterä

Osasyy on myös entistä raskaammat kuljetuskalustot ja isojen laitteiden lisääntyminen.

– Huonoimmassa tapauksessa meillä jäävät väliin tällaiset paikkakunnat, Mari Seiterä pahoittelee.

Tivoli ulos Järvenpään Sirkusaukiolta?

Järvenpään Rantapuistossa on Sirkusaukio, jossa vierailevat tivolit ja sirkukset ovat voineet pysähtyä. Nyt kaupunki suunnittelee aukiolle uutta käyttöä, johon tivoli ei kuulu.

Tieto tästä sai Suomen Tivolin johtajan Lulu Sariolan takajaloilleen ja ottamaan kaupunkiin kiireesti yhteyttä.

– He eivät oikein hahmota tätä meidän 1,2 hehtaarin tilantarvetta. Rekkoja ei voi ajaa mihin vain ja maailmanpyörää ei pysyttää mille tahansa pinnalle.

Seuraavaaksi Suomen Tivoli siirtyy Jyväskylään, jossa edessä on sama tilanne. Kaupunki on suunnittelemassa Hippoksen alueelle monitoimihallia ja liikuntapuistoa.

– Käytännössä joka toisessa kaupungissa käydään tätä taistelua, jotta voitaisiin säilyttää meidän elinkeino, Lulu Sariola puuskahtaa.

Sariola on kiertää samat 13 paikkakuntaa vuodesta toiseen.

Hätätilantessa peltomarketin parkkialue kelpaa

Suomalaisten Tivolien ja Sirkusten yhdistys onkin lähestynyt kaupunkeja vetoomuksilla, joissa yhdistys toivoo tapahtumakenttien säilyttämistä.

Hätätapauksessa tivolit ovat ajaneet karavaaninsa paikallisten peltomarkettien suurille parkkipaikoille.

– Meillä on jo sellaisia kaupunkeja, jotka ilman markettien kanssa tehtävää yhteistyötä jäisivät meiltä väliin ihan kokonaan, kertoo Tivoli Seiterän Mari Seiterä.

Seiterä ajaa karavaaninsa markettien pihamaalle ainakin Forssassa, Hämeenlinnassa ja Salossa.

Mikkeli esimerkkinä elävästä tapahtumapuistosta

Hiekkakenttiä on kaupungeissa muutettu monipuistoiksi. Tosin kiertuekalustoilla ei silloin voi ajaa nurmikolle eikä siihen kovin helposti lupaa edes kaupungilta heru.

Vaalea nainen seisoon tivolikaluston edessä
Mari Seiterä vie tivolinsa mielellään Mikkeliin, jossa on hyvä puisto keskellä kaupunkia.Miki Wallenius / Yle

Mari Seiterä korostaa, etteivät kiertävät tivolit ja sirkukset ole ainoita, jotka tapahtumakentistä hyötyvät. Niillä voidaan järjestää paljon muutakin kaupunkikuvaa elävöittävää toimintaa, kuten markkinoita ja konsertteja.

Esimerkiksi hyvin toimivasta tapahtumapuistosta Mari Seiterä nostaa Mikkelin Kirkkopuiston. Siitä on tullut kaupungin tapahtumien sydän.

Seiterä mahtuu kauniiseen puistoon hyvin ja viivähtääkin kaupungissa lähes kaksi viikkoa.

Neljä perheomisteista tivolia tien päällä

Suomea kiertää parhaillaan neljä ammattimaista tivolia.

Tivoli Seiterän ja Suomen Tivolin lisäksi maalis-huhtikuun vaihteessa tien päälle lähtivät Tivoli Sariola ja Tivoli Suuronen. Kausi kestää yleensä lokakuuhun asti.

Suomalaisten Tivolien ja Sirkusten yhdistys laskeskelee, että tivoleissa vierailee vuosittain 1,3 miljoonaa suomalaista.

Lisätty 24.4.2017 klo 14.25 Suomen Tivolin kommentit tilanteesta.

Tuntemattoman sotilaan musiikki tulee Lahdesta – äänitykset jo käynnissä

$
0
0

Tuntematon sotilas -elokuvan musiikin äänitykset ovat parhaillaan käynnissä Lahdessa Sibeliustalossa. Elokuvan musiikin esittää Sinfonia Lahti.

Tavallisesti suomalaisten elokuvien sinfoniaorkesteria edellyttävät äänitykset toteutetaan kustannussyistä ulkomailla.

Elokuvan ohjaajalle Aku Louhimiehelle yhteistyö Sinfonia Lahden ja säveltäjä Enersenin kanssa sekä äänittäminen Suomessa on tärkeä asia. Hänen mielestään on hienoa, että Suomessa on myös kansainvälisen tason osaamista.

– Erityisesti Tuntemattoman sotilaan kohdalla on meille tärkeää, että myös elokuvaan sävelletty musiikki äänitetään Suomessa, painottaa Louhimies.

Sinfonia Lahtea johtaa ylikapellimestari ja Sibelius-festivaalin taiteellinen johtaja Dima Slobodeniouk.

Juuriltaan venäläinen Sibelius-Akatemiassa opiskellut Slobodeniouk on toiminut Sinfonia Lahden johdossa syksystä 2016 alkaen.

– On kunnia-asia olla Sinfonia Lahden kanssa mukana itsenäisyyden juhlavuoden elokuvassa. Elokuvamusiikin äänittäminen sinfoniaorkesterin voimin on Suomessa lisäksi harvinaista, Slobodeniouk sanoo.

Musiikin elokuvaan on säveltänyt Lasse Enersen, joka myös on opiskellut Sibelius-Akatemiassa. Enersen on toiminut monien Hollywood-säveltäjien haamusäveltäjänä. Viimeisin Enersenin elokuvasävellystyö on Tom of Finland -elokuvassa.

Musiikki vahvistaa Tuntemattoman sotilaan tunnelmaa – "Yksinkertainen, koruton, raaka ja ruma"

$
0
0

Ohjaaja Aku Louhimies valitsi Tuntematon sotilas -elokuvansa musiikin säveltäjäksi vanhan yhteistyökumppaninsa Lasse Enersenin.

– Olin hyvin kiinnostunut siitä, mitä Aku haluaa Tuntemattomasta sotilaasta kertoa. Minulla oli taas ajatus siitä, miltä se voisi kuulostaa. Tunsimme jo entuudestaan ja päädyimme yhteistyöhön, kertoo säveltäjä Enersen.

Enersenin edellinen sävellystyö on Tom of Finland -elokuvan musiikki. Louhimiehen produktio on työllistänyt miestä jo pidemmän aikaa.

– Kävin seuraamassa kuvauksia viime kesänä. Juttelin kuvausryhmän ja näyttelijöiden kanssa. Haistelin fiiliksiä ja inspiroiduin näyttelijöiden työstä, paljastaa Enersen.

Aku Louhimiehen mukaan musiikilla on merkittävä rooli hänen elokuvissaan ja erityisesti Tuntemattomassa sotilaassa.

– Väinö Linnan hienosta kirjasta on ammennettu aiemmin jo paljon elokuviin, teatteriin ja oopperaan, mutta siitä riittää vielä. Yhdessä Lassen kanssa olemme pohtineet, mikä tukisi kuvaa ja ja antaisi sille jotain lisää. Herkkyys ja elämän hauraus ovat olleet läsnä koko ajan, maalailee Louhimies.

Elokuvan musiikkia äänitetään parhaillaan Lahdessa, mutta ohjaaja on käyttänyt demoversioita leikkausvaiheessa.

Herkkyys ja elämän hauraus ovat olleet läsnä koko ajan. Aku Louhimies

– Kuvaukset on kaikki tehty. Mosaiikin palaset ovat nyt lattialla ja freskoa laitetaan seinälle. Lokakuussa on valmista, lupaa ohjaaja.

Sinfonia Lahti on jo Hollywood-tasolla

Hollywoodissakin uraa tekevä Lasse Enersen kuvaa Tuntemattomaan sotilaaseen säveltämänsä musiikkia "arkaaiseksi kansanmusiikiksi".

– Se on sellaista kansanmusiikkia, millaista se olisi ehkä ollut 500 vuotta sitten. Musiikin välittämä maailma on yksinkertainen, koruton, välillä raaka ja ruma. Olen yrittänyt olla rehellinen siinä sielumaiseman kuvauksessa, mitä ihmiset ovat sodanmyllerryksessä kokeneet, Enersen selittää.

Musiikin soittaa Sinfonia Lahti ylikapellimestari Dima Slobodenioukin johdolla.

– Kansanmusiikkimaisuuteen yhdistetään vielä moderni elokuvatuotantotekniikka. Olemme äänittäneet paljon elementtejä etukäteen, joita yhdistetään orkesterin soittoon, sanoo säveltäjä.

Olen ihan puulla päähän lyöty, kuinka mahtavia soittajia nämä ovat. Lasse Enersen

Sekä sävellys että äänitys tehdään elokuvatuotannoissa usein nopeasti. Tuntemattoman sotilaan musiikki äänitetään Lahden Sibeliustalossa kahdessa päivässä. Enersen on tyytyväinen lahtelaisten työn jälkeen.

– Olen ihan puulla päähän lyöty, kuinka mahtavia soittajia nämä ovat. He saivat nuotit pari päivää sitten, soittavat nyt täydellisesti ja reagoivat nopeasti, hehkuttaa Enersen.

Miehellä on Lahdessa mukana luottoäänittäjä ja -miksaaja Hollywoodista, Phil McGowan. Sinfoniaorkesterin soitto taltioidaan 53 mikrofonilla, joista osa on tilattu varta vasten Sibeliustalon äänityksiä varten.

– Miksaaja sanoi, että [Sinfonia Lahti] kuulostaa yhtä hyvältä kuin Hollywoodin isot elokuvaorkesterit, jotka tekevät tätä joka päivä. Toivottavasti yhteistyömme jatkuu, toteaa Enersen.

"Musiikki ei ole pompöösiä"

Ohjaaja Louhimies kertoo valinneensa Sinfonia Lahden juuri orkesterin tason vuoksi.

– Halusimme tehdä hyvää ja kansainvälisen tason musiikkia Suomessa ja siksi Lahti. Aika usein suomalaisissa elokuvissa joudutaan menemään Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta tällä kertaa on tärkeää, että musiikki tehdään Suomessa, sanoo ohjaaja ja viittaa itsenäisyyden juhlavuoteen.

Tuntematon sotilas -elokuvan partituuri.
Markku Lähdetluoma / Yle

Ylikapellimestari Dima Slobodenioukin mukaan elokuvaproduktio on Sinfonia Lahdelle merkittävä.

– On suuri kunnia olla mukana näin isossa ja tärkeässä projektissa. Olemme olleet kaikki hyvin innostuneita.

Ylikapellimestarilta elokuvamusiikin johtaminen vaatii tavallista enemmän. Äänitysaikataulu on tiukka ja osa musiikista on soitettava elokuvan tahtiin.

– Meillä on tarkat kohdat, mihin musiikki soitetaan. Joihinkin kohtiin myös tempo on määriltelty valmiiksi. Tosi tarkkaan pitää saadaa korkealaatuista soittoa, kuvailee Slobodeniouk.

Ylikapellimestari seuraa johtaessaan elokuvaa ruudulta, jota orkesteri ei kuitenkaan näe.

Muistetaan, ettei sota ole koskaan kenenkään voitto. Dima Slobodeniouk

– Onneksi ei. Minunkin on vaikea keskittyä, sen verran mielenkiintoiselta ja koukuttavalta elokuva vaikuttaa. Unohdan välillä katsoa nuotteja, naurahtaa Slobodeniouk.

Ylikapellimestari pitää Enersenin musiikkia elokuvaan sopivana.

– Musiikki ei ole huutavaa tai pompöösiä. Toisesta maailmansodasta on kulunut niin paljon aikaa, että tapahtumista on tullut jo sankaritarinoita. Tällainen elokuva laittaa asiat paikalleen: muistetaan, ettei sota ole koskaan kenenkään voitto, pohtii Slobodeniouk.

Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

$
0
0

Tampereen Työväen Teatterin pitkäaikainen näyttelijä Matti Viironen on kuollut. Viironen menehtyi 69-vuotiaana pitkään jatkuneen sairauden jälkeen maanantaina.

Matti Viironen työskenteli Tampereen Työväen Teatterissa 24 vuotta 1970-luvun alkupuolelta 1990-luvun loppupuolelle. Ennen kiinnitystään Viironen opiskeli näyttelijäksi Tampereen yliopistossa.

Lukuisia kiitettyjä rooleja tehneen Matti Viirosen tehtäviä olivat muun muassa Edmund näytelmässä Pitkän päivän matka yöhön, Sisäinen minä, Täältä tullaan, Amerikka-näytelmässä ja Akusti Niskavuoren Hetassa.

Viironen muistetaan myös Molieré-komedioiden vahvana tulkitsijana. Hän teki Saiturin pääroolin vuonna 1993 ja vuonna 1997 Luulosairaan pääroolin viimeisenä roolityönään ennen eläkkeelle jäämistään.

Viironen näytteli myös lukuisissa televisiosarjoissa, kuten Rintamäkeläiset ja Kotirappu, sekä yli 20 valkokangas-ja televisioelokuvassa.

Kohtaus elokuvasta Klaani - tarina sammakoitten suvusta.
Elokuvasta Klaani - tarina sammakoitten suvusta. Kuvassa Antti Litja (vas.), Kari Väänänen ja Matti Viironen.Yle Kuvapalvelu

Ikäihmiset innostuivat tulittamaan tähtilaivastoja pelibunkkerissa

$
0
0

– Nämä tietokonepelit ovat nopeita. Niiden avulla voi parantaa omaa reaktiokykyä ja pääkin pysyy pirteämpänä, naurahtaa 71-vuotias Irma Välitalo pelikoneensa ääressä.

Välitalo on yksi noin paristakymmenestä seniorista, jotka ovat kerran viikossa täyttäneet Hämeenlinna kirjaston pelisalin.

Kaupungin kirjastossa on jo pitkään järjestetty pelitapahtumia nuorille ja lapsille.

Niiden suosio sai kirjastoväen miettimään voisiko samaa tarjota ikäihmisillekin. Pelaamisen ilo kuuluu kaikille, korostaa kirjaston informaatikko Seija Shemeikka.

– Tuli mieleen, että ehkä ikä-ihmisetkin tarvitsevat pelien esittelyä ja opetusta. Päätettiin kokeilla sitä ja vastaanotto on ollut mahtavaa.

– Tämähän madaltaa samalla seniorien kynnystä käyttää tietokoneita. Ilman niitä alkaa olla nyky-yhteiskunnassa vaikeaa elää, muistuttaa Seija Shemeikka.

Kiva lisä muiden harrasteiden joukossa

Samaa mieltä ovat myös peliluolan löytäneet seniorit.

Jotkut tosin naureskelevat, että vievätköhän pelikoneet pikkurillin sijaan koko käden. Kirsti Tawast on eri mieltä.

– Pitää olla sen verran itsekuria, että järjestää aikaa myös muille harrastuksille, mutta on tämä kiva lisä niiden muiden joukossa, tuumii 63-vuotias Kirsti Tawast. Hän on seniorien peliluolan nuorimpia pelaajia.

Suomessa digipelaaminen ei ole ainakaan vielä vienyt ikäihmisiä mennessään.

Ikäryhmästä 60-69-vuotiaat noin 66 prosenttia, ei pelaa lainkaan digitaalisia viihdepelejä.

Viikoittain tai useammin tästä ikäryhmästä pelaa 14,5 prosenttia, kertoo Pelaajabarometri 2015 -tutkimus (Tampereen yliopisto).

Uusia ystäviä

Marja-Leena Nylander pudottaa viholliskoneita avaruuspelissä kirjaston koneella.

Jokaisella on oma kone ja oma peli, mutta Nylander korostaa myös pelisalin yhteisöllisyyttä.

– Se on erittäin tärkeää. Tässä tapaa uusia ihmisiä. Minulla on muitakin harrastuksia, mutta tämä on hyvä lisä niiden joukkoon.

Roni Poussu ja Marja-Leena Nylander tietokoneen äärellä
Roni Poussu neuvoo Marja-Leena Nylanderia miten pikkupalloja syömällä kasvaa isommaksi.Yle

Myös Irma Välitalo pitää tärkeänä, että pelien ohella tapaa omanikäisiä ihmisiä.

– Olen ollut syntymäkaupungistani Hämeenlinnasta pois 40 vuotta ja nyt kun olen tullut takaisin, ei tuttuja juuri enää ole. Täällä voi saada uusia ystäviä, uskoo Välitalo – ja alkaa rakentaa Minecraft-maailmaansa.

Vanha tukkiproomu soi merisäveliä Kotkassa: "Aika villin kuuloinen esine"

$
0
0

Viime vuosisadalta peräisin oleva 17-metrinen tukkiproomu on saanut uuden elämän soivana teoksena. Teos koostuu viidestä rautaisesta osasta, jotka painavat enimmillään jopa 250 kiloa.

– Niistä on etsitty erilaisia ääniä, kokeiltu yrityksen ja erehdyksen kautta. Noin monilla niiteillä kiinnitetyistä vanhoista ja monista raudoista ei saa minkään näköistä tietoa muuten kuin kokeilemalla, kertoo teosta parisen vuotta työstänyt kuvanveistäjä Olli Mantere.

Soivalle teokselle ja orkesterille on tehty nimikkosävellys Laivarautaa. Se on säveltäjä Marko Puron käsialaa.

Alkutalvesta Puro vieraili useaan otteeseen kuvanveistäjä Olli Mantereen työpajan pihalla kopistelemassa laivarautaa ääniraudan kanssa selvittääkseen, millä tavalla siitä saadaan ääniä ja mitä säveliä siitä löytyy.

– Laivarauta muistuttaa jotain jousisoitinta, kelloja, symbaalia tai jotain kohina- ja suhinasoittimia. Silti sen kaikki soinnit ovat kaukana näistä mielleyhtymistä. Laivarauta on aika villin kuuloinen esine, Puro kuvailee.

Teos ja orkesteri soivat fantastisesti yhteen

Kymi Sinfoniettan lyömäsoittaja Vladimir Belov soittaa Laivarauta-nimistä teosta lyömällä, jousella sekä hiekkapaperilla. Viidestä rautakappaleesta kolme roikkuu puukehikosta, kaksi on maassa.

– Se kuulostaa vanhalta laivalta. Voimme imitoida lokkien ja aaltojen sekä laivan kellojen ääniä. Seison teoksen keskellä yhden rautakappaleen päällä. Se on kalteva, joten tuntuu, kuin olisin aallon päällä, Belov naurahtaa.

Orkesteri soittaa.
Juha Korhonen / Yle

Säveltäjä Marko Puron Laivaraudalle ja orkesterille tehty sävellys saa kantaesityksensä tiistaina Merikeskus Vellamossa. Puron mukaan yhtälö on yllättävä. Laivarauta ja orkesteri sopivat yhteen, mutta ovat samalla myös hyvin erilaisia.

– Yritys oli kirjoittaa mahdollisimman merellinen teos, jossa pohjana olivat omat mielikuvat merellisestä orkesterimusiikista. Merimusiikki, merisää, merieläimet ja -linnut, kaikkea tällaista äänimaisemaa olen yrittänyt tavoitella.

Belov kiittää säveltäjää hyvästä teoksesta.

– Alussa oli vaikea ymmärtää soittimen mahdollisuuksia ja miten se toimii orkesterin kanssa. Harjoituksessa huomasimme, että se kuulostaa fantastiselta.

Laivarauta saa oman paikkansa meren ääreltä

Idea laivaraudasta soittimena lähti rakentumaan musiikkipedagogi Harri Setälän päässä kymmenisen vuotta sitten. Hänen mukaansa se oli hullun kokeilun ja mielikuvituksen tuote.

– Laivarauta on osa alueen historiaa. Eikä se ole mitä tahansa rautaa vaan laivarautaa, joka pysyy pinnalla, kun sitä on tarpeeksi.

Alussa oli vaikea ymmärtää soittimen mahdollisuuksia ja miten se toimii orkesterin kanssa. Harjoituksessa huomasimme, että se kuulostaa fantastiselta. Vladimir Belov

Laivarautaa-hanke sai vuonna 2015 Suomen Kulttuurirahastolta 150 000 euron tuen, mitä ilman hanke ei olisi tekijöidensä mukaan onnistunut.

Tekijöilleen projekti on ollut ainutlaatuinen. Esimerkiksi kuvanveistäjä Olli Mantere ei ole koskaan aiemmin tehnyt teosta, jota pitäisi pystyä myös soittamaan.

– Tämä oli täysi hyppy tuntemattomaan, mutta eikös hyppy tuntemattomaan ole jokaisen keski-ikäisen miehen kansalaisvelvollisuus ihmiskuntaa kohtaan?

Laivarauta soi kahtena päivänä Merikeskus Vellamossa. Sen jälkeen se on mahdollista nähdä seuraavan kerran syksyllä Kotkan Kuusisessa. Tono d´Europa, Euroopan ääni niminen teos sijoitetaan lähelle merta, Juha Vainion kadun varrelle. Se poikkeaa hieman Vellamossa nähtävästä teoksesta.

– Puukehikon sijaan teokseen tulee teräskehikko, koska se kestää säätä. Rannassa raudat muodostavat ikään kuin ison sydämen kehikon keskelle osoittamaan myötätuntoa mereen jääneille.

Kohurahan suunnitellut Ilkka Suppanen: "Ajattelin, että kolikko olisi sulka ministeri Orpon hattuun"

$
0
0

– Mielenkiintoista, että mauttomana pidetään jotain, joka on oikeasti tapahtunut.

Kolikkokohun keskelle joutunut suunnittelija Ilkka Suppanen on pettynyt, jos hänen suunnittelemansa juhlarahasarja jää julkaisematta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo piti kansalaissota-aiheista kolikkoa mauttomana ja toivoi, että se vedetään pois.

– En ole tavannut herra Orpoa, mutta ajattelen, että tämä olisi sulka hänen hattuunsa. Että hänen ministerikaudellaan julkaistaan kolikkosarja, jossa ei pelkästään juhlita itsenäisyyttä, vaan uskalletaan käsitellä myös vaikeita asioita.

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin muotoilijoihin lukeutuva Ilkka Suppanen selittää, kuinka hän päätyi suunnittelemaan itsenäisyyden juhlarahasarjaa.

– Rahapaja otti yhteyttä ja pyysi ehdotuksen viiden rahan sarjasta. Kukin kolikko kuvaisi 20 vuoden periodein Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

Suppasen mukaan kolikkosarja syntyi nopeasti.

– Sarjan ideana oli kolikon kaksi puolta. Se, että kullakin aikakaudella on saavutuksensa, mutta myös haasteensa. Mielestäni itsenäisen Suomen alkuvuosien merkittävin haaste oli kansalaissota.

Toinenkin dramaattinen kuva

Ilkka Suppanen sanoo hyödyntäneensä kolikossa Työväenarkistossa olevaa valokuvaa.

– Kansalaissodassa teloitettiin paljon ihmisiä, puolin ja toisin. Halusin kuvata sodan tätä puolta. Työväenarkistosta löytynyt kuva on mielestäni paras ja rehellisin kuva tästä teemasta.

– Kolikossa kuva-ala on tietysti myös hyvin pieni, joten kuvan täytyy olla selkeä, jotta sen voi ymmärtää.

Suppanen sanoo, ettei hän kiinnittänyt kolikkoa suunnitellessaan huomiota siihen, kuka on kuvan teloittaja ja kuka teloitettava.

– Kolikon kannalta olennaista on kuvata sotaa. En ollut tietoinen siitä, kumpi kuvassa ampuu. Nyt olen kuullut, että he olivat valkoisia.

Suppasen mukaan kolikon kuva ei herättänyt suunnitteluvaiheessa protesteja tai edes keskustelua.

– Kolikkosarjan muissakin kuvissa on ihmisiä, jotka eivät hymyile, jotka ovat keskellä vaikeuksia.

Yhdessä sarjan kolikoista kuvataan Syyriasta paennutta ja Välimereen hukkunutta pikkupoikaa ja avustustyöntekijää. Myös tuo kuva perustuu valokuvaan.

– Siinä kolikossa olennaista on auttaja, ei hukkunut pikkupoika. Halusin tuoda esille sen, että Suomi on osa globaalia maailmaa ja sen ongelmat heijastuvat meillekin.

Muistatko tällaisen Helsingin? Kaupunginmuseo avasi upeat kuva-aarteensa kaikille

$
0
0

Helsingin kaupunginmuseo antaa historialliset valokuvansa vapaaseen ja ilmaiseen käyttöön. Kuvat ovat niin hyvälaatuisia, että niitä voi käyttää myös laadukkaissa painotuotteissa.

Kuvien joukossa ovat muun muassa kaikki Signe Branderin otokset sadan vuoden takaisesta Helsingistä sekä Simo Ristan ja Eeva Ristan laaja kokoelma 1970-luvun muuttuvasta kaupungista.

Museossa on kuvia 1840-luvulta asti. Vapaaseen käyttöön avataan nyt noin 45 000 kuvaa, ja lisää tulee saataville sitä mukaa kuin kuvien digitointi etenee. Kuvista on digitoitu vasta murto-osa.

Tervasaaren rantatöyräällä kesällä 1975.
Tervasaaren rantatöyräällä kesällä 1975.Helsingin kaupunginmuseo / Eeva Rista
Vartiokylänlahden rantaa 1970-luvulla.
Vartiokylänlahden rantaa 1970-luvulla.Helsingin kaupunginmuseo / Simo Rista
Karhupuiston pysäkillä odotellaan ratikkaa.
Karhupuiston pysäkillä odotellaan ratikkaa.Helsingin kaupunginmuseo / Simo Rista
Poikia leikkimässä lohialtaan aidan luona Tervasaaressa vuonna 1970.
Poikia leikkimässä lohialtaan aidan luona Tervasaaressa vuonna 1970.Helsingin kaupunginmuseo / Simo Rista
Tytöt kantavat pyykkikoria Yrjönkadun ja Iso Roobertinkadun risteyksessä vuonna 1907.
Tytöt kantavat pyykkikoria Yrjönkadun ja Iso Roobertinkadun risteyksessä vuonna 1907.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Näköala Vilhonvuorelta koilliseen vuonna 1908. Taustalla pyykkirivien takana Sibyllankatu, nykyinen Pääskylänrinne.
Näköala Vilhonvuorelta koilliseen vuonna 1908. Taustalla pyykkirivien takana Sibyllankatu, nykyinen Pääskylänrinne.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Kinaporin työläistaloja ja Vaasankadun kulkijoita vuonna 1908.
Kinaporin työläistaloja ja Vaasankadun kulkijoita vuonna 1908.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Raitiovaunu Ensi linjalla 1970-luvulla.
Raitiovaunu Ensi linjalla 1970-luvulla. Helsingin kaupunginmuseo
Seiskan raitiovaunu Hakaniemessä.
Seiskan raitiovaunu Hakaniemessä. Vuosiluku ei ole tiedossa.Helsingin kaupunginmuseo / Unto Laitila
Raitiovaunu Lapinlahdenkadulla matkalla päätepysäkille Marian sairaalan eteen vuonna 1907.
Raitiovaunu Lapinlahdenkadulla matkalla päätepysäkille Marian sairaalan eteen vuonna 1907.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Fredrikinkadun ja Bulevardin kulmaus vuonna 1907. Rinnakkain matalia 1800-luvun puutaloja sekä uusia kerrostaloja.
Fredrikinkadun ja Bulevardin kulmaus vuonna 1907. Rinnakkain matalia 1800-luvun puutaloja sekä uusia kerrostaloja.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Venäläisiä hedelmäkauppiaita Hakaniementorin kulmalla vuonna 1907.
Venäläisiä hedelmäkauppiaita Hakaniementorin kulmalla vuonna 1907.Helsingin kaupunginmuseo / Signe Brander
Töölö–Kaivopuisto-linjan raitiovaunu päätepysäkillä Töölössä.
Töölö–Kaivopuisto-linjan raitiovaunu päätepysäkillä Töölössä.Helsingin kaupunginmuseo
Sähköraitiovaunu Munkkiniemessä vuonna 1914.
Sähköraitiovaunu Munkkiniemessä vuonna 1914.Helsingin kaupunginmuseo / Constantin Grünberg
Meritullinkadun ja Liisankadun risteys talven matalassa valossa.
Meritullinkadun ja Liisankadun risteys talven matalassa valossa.Helsingin kaupunginmuseo / Eeva Rista

Kuvia voi nyt käyttää maksutta vaikkapa kirjoissa tai tapeteissa, kunhan mainitsee kuvan yhteydessä kuvaajan nimen ja Helsingin kaupunginmuseon. Henkilökuvien käyttö markkinoinnissa ja mainonnassa on kuitenkin kielletty ilman kuvassa olevan henkilön suostumusta.

Helsingin kaupunginmuseo on ensimmäinen suomalainen museo, joka avaa koko digitoidun valokuvakokoelmansa korkearesoluutioisena kaikkien käytettäväksi.

Lisää kuvia voi katsoa täältä.

Myös museoiden, kirjastojen ja arkistojen yhteisestä Finna.fi-palvelusta löytyy paljon upeita kuvia, joiden yhteydessä on ilmoitettu käyttöoikeudet. Täältä löytyy esimerkiksi yli 100 000 Museoviraston kuvaa vapaaseen käyttöön.

Juostaan kuin hirvet ja neulotaan sukat vaikka pataljoonalle – suomalainen harrastaa liikuntaa ja kädentaitoja

$
0
0

Suomalaisen on aina ollut pakko liikkua jo pelkästään päästäkseen toisen suomalaisen luo. Pitkiä välimatkoja on taivallettu kävellen, hiihtäen, soutaen ja pyörällä polkien. Sata vuotta sitten maalla harrastettiinkin pääasiassa hyötyliikuntaa. Kaupunkilaisväestöä urheilun pariin ajoivat myös sen hyvää tekevät vaikutukset.

– Urheilun kasvatuksellinen ja moraalinen puoli nousi esiin kaupungistumisen myötä, kertoo Suomalainen liikuntakulttuuri -kirjan kirjoittaja, tutkija Jouko Kokkonen.

Nuoret haluttiin ohjata pois pahanteosta ja pitää erossa alkoholista. Hyvistä päämääristä huolimatta kirkko suhtautui urheiluun aluksi kriittisesti.

– Sunnuntai oli työväestön ainoa vapaapäivä ja kirkko toivoi ihmisten keskittyvän silloin henkisempiin harrastuksiin, Kokkonen kertoo.

Suomalaisten vapaa-aika alkoi lisääntyä heti itsenäistymisen jälkeen. Eduskunta hyväksyi vuonna 1917 työaikalain, jossa työpäivä määriteltiin kahdeksantuntiseksi. Vapaa-ajan osuus lisääntyi muutenkin teollistumisen ja palkkatyön ansiosta. Ihmisillä alkoi olla aikaa erilaisiin vapaa-ajanviettotapoihin, kuten liikuntaan ja järjestötoimintaan.

Urheilun järjestökenttä jakautui sisällissodan jälkeen kahteen leiriin. Suomen Voimistelu ja Urheiluliitto erotti vuonna 1918 seurat, jotka olivat olleet osallisena sisällissodassa punaisten puolella. Työväen Urheiluliitto perustettiin seuraavana vuonna. Politiikka oli pitkään läsnä urheilukentillä.

Toisen maailmansodan aikaan urheilu lähti mukaan rintamalle. Asemasodan aikaan kuntoa ja mieltä ravittiin liikunnalla.

– Esimerkiksi lentopallo oli laji, jonka miehet toivat mukanaan sodasta siviiliin, Kokkonen kertoo.

Kotiutuneet sotilaat levittivät tietoa lentopallosta kaikkialle maahan.

– Tunnettu lentopalloilija, presidentti Mauno Koivisto, on yksi esimerkki tästä. Hän innostui lentopallosta juuri sodan aikaan.

Lentopallo jäi koko kansan harrastukseksi vuosikymmeniksi. Kenttä löytyi myös jokaisesta lähiöstä, kun uuden rakennemuutoksen aalto koetteli Suomea 1960-luvulta alkaen. Suomalaiset muuttivat maalta kaupunkiin ja monien uusi osoite oli betonilähiössä.

– Lähiöelämä ja yhä lisääntynyt vapaa-aika innosti myös naiset urheilemaan, Jouko Kokkonen sanoo.

– Harrastusmahdollisuudet lisääntyivät uusien urheilupaikkojen myötä ja naisten lajikirjo kasvoi.

Jääkiekko valloittaa Suomen

Vaikka kilpaurheilu oli suomalaisille yhä tärkeää, kuntoilu nousi sen rinnalle tärkeäksi tekijäksi. Samalla alkoi joukkuelajien nousu. Alkujaan melko mitättömästä lajista nimeltä jääkiekko tuli suomalaisten kiihkeästi seuraama ja harrastama urheilulaji.

Tänä päivänä urheilu voi tuntua jopa pakkopullalta. Vähässä ovat suomalaiset, jotka eivät tietäisi liikunnan hyötyjä.

– Sosiaalinen paine saattaa esimerkiksi lapset ohjatun liikunnan pariin on kieltämättä kova, Kokkonen myöntää.

Kouluissa ja urheiluseuroissa ollaan jälleen uuden äärellä. Enää ei ole itsestään selvää, että kaikki lapset osaavat kouluun tullessaan vaikkapa hiihtää. Maahanmuuttajille moni perinteinen suomalainen laji on tuntematon, eikä harrastuneisuutta välttämättä löydy suomalaiskodeistakaan. Nuorelle skeitti- tai scoottilauta saattavat olla suksia tutummat.

Elävä arkisto: Kuntoruutu 1968

Elävä arkisto: Korkealle kasan kunto

Kirjontaa ja takinkääntöä

Jos liikunta oli tuttua suomen kansalle jo pakosta, sitä olivat myös käsityöt. Sata vuotta sitten ei puhuttu käsitöiden harrastamisesta vaan kotitarvekäsityöt kuuluivat lähes jokaisen arkeen. Naisen elämän tärkein käsityöurakka olivat kapiot.

– Voidaan tietysti ajatella, että kaikki koristaminen ja kaunistaminen kirjomalla, värjäämällä tai vaikka pitseillä somistamalla, ei ollut täysin tarpeellista.

– Ehkä sitä voidaan sitten sanoa harrastamiseksi, pohtii Suomen käsityön museon amanuenssi Seija Hahl.

Elävä arkisto: Koko kansa talkoissa

Säätyläiskodeissakin varsinkin naisten käsityötaidot olivat hallussa. Seija Hahl kertoo Marjo-Riitta Simpasen kirjasta Lyhyt oppimäärä käsityöhön.Kirjassa kerrotaan, että esimerkiksi 1800-luvun lopulla perustetussa Helsingin Yksityisessä tyttökoulussa käsityö oli vapaaehtoinen aine.

– Koulussa arveltiin, että oppilaat saavat jo kodeissaan tarpeeksi tietoa ja taitoa käsitöissä.

Köyhä kansa joutui panemaan luovuutensa peliin myös paikkaamalla vanhaa.

– Takkeja ei käännetty aatteellisessa mielessä vaan konkreettisesti!

– Kulumaton nurja puoli oli kuin uusi ja materiaali käytettiin hyväksi, Seija Hahl kertoo.

Elävä arkisto: Hiuksetkin talteen Suomen hyväksi

Paikkaamiselle ja takinkäännölle oli tarvetta vielä pitkään sotienkin jälkeisessä Suomessa. Materiaalipula sai ihmiset käyttämään hyväkseen kaiken liikenevän. Kun vaatteiden, jalkineiden ja kankaiden säännöstely purettiin vuonna 1954 ja kaupat alkoivat täyttyä tavarasta, alkoi käsin tekeminen hiljalleen muuttua harrastustoiminnaksi.

Kädentaitoihin kuuluu myös askartelu, joka miellettiin aluksi lähinnä lasten ja nuorten puuhaksi. Nikkari ohjelma innosti nuoria askartelemaan 1970-luvulla.

Vaikka tänä päivänä kaiken voi ostaa valmiina, ovat käden taidot pitäneet pintansa, Tilastokeskuksen tietojen mukaan käsitöitä teki vuonna 2005 arviolta 67% väestöstä. Heistä valtaosa naisia.

– Neuletyö tai virkkuu kulkee helposti mukana meni minne tahansa, Hahl sanoo.

Työ sujuu, vaikka samaan aikaan juttelisi tai katsoisi televisiota.

Miehet virkkaavat pipoja

Käsitöissä perinteiset sukupuolijakaumat ovatkin pitäneet pitkään pintansa. Miesten asenteita tutkittaessa on käynyt ilmi, että monen miehen korviin sana käsityö särähtää. Siitä huolimatta, että esimerkiksi kodin remontoimisen voidaan katsoa olevan käsityötä ja monelle harrastus. Pipobuumi innosti nuoret miehet virkkaamaan.

Seija Hahlin mukaan käsityöharrastus elää kulta-aikaansa.

– Käsin tehtyä arvostetaan. Tekniikoita ja materiaaleja on määrättömästi ja kursseja niiden oppimiseen, Hahl sanoo.

– Käsitöitä käytetään myös kuntouttavaan toimintaan, aina maahanmuuttajien kotouttamisesta vanhusten aktivointiin.

Himottu musiikki syntyy kerrostalon kellarissa – säveltäjä Lotta Wennäkoski on hurjassa nosteessa

$
0
0

Taloyhtiön saunaa vastapäätä sijaitseva huone on yllättävän valoisa. Helsingin Meilahdessa sijaitsevan matalan kerrostalon kellarikerros on vain vähän katutasoa alempana.

Ohi kulkevilla asukkailla on tapana tervehtiä ikkunan takana työskentelevää Lotta Wennäkoskea.

– Minusta on kai tullut jonkinlainen talonvahti. Kerran jo teinkin tänne palohälytyksen, Wennäkoski naurahtaa.

Saman talon kolmannessa eli ylimmässä kerroksessa sijaitsee Wennäkosken koti. Ratkaisu toimii, sillä "säveltäminen vie kaiken ajan".

– Teen töitä aina, kun voin. Pyrin aloittamaan työpäiväni aamuyhdeksään mennessä ja yritän tehdä ainakin viiteen tai kuuteen saakka. Usein sävellän illallakin. Sen lisäksi hoidan juoksevia asioita eli "toimistoa".

Lapsille äidin ammatti konkretisoituu samalla tavalla kuin naapureille, jotka kävelevät työhuoneen ikkunan ohi. Säveltäjä on aina paikalla.

– Lapset ovat tottuneet siihen, että olen saatavilla ja läsnä. Pistäydyn usein kotona, sillä tauot ovat hyväksi. Kesken työpäivän saatan käydä ylhäällä tekemässä heille ruokaa.

BBC:n tilaus tuli puskista

Työhuoneessa on tietokone – eli kaikki tarvittava klassisen musiikin säveltämiseen. Soittimiakin löytyy. Seinustalla on piano, pöydällä viulu. Kitara nojaa kirjahyllyä vasten.

Kirjahylly on täynnä tavaraa, sillä työhuone on myös perheen varastohuone. Omat partituurinsa Wennäkoski on mapittanut aakkosjärjestykseen siististi päätyseinälle.

Omia teoksia on kertynyt parissakymmenessä vuodessa paljon, ja niitä syntyy koko ajan lisää. Juuri nyt Wennäkoski on yksi kuumimmista suomalaisista säveltäjänimistä.

– Tiukka vuosi on menossa. Kirjoitin oikein ylös, että mitä pitää tehdä, Wennäkoski viittoo seinällä roikkuvaa kalenteria.

Parhaillaan hän säveltää tilausteosta BBC:n sinfoniaorkesterille. Flounce esitetään syyskuun alussa Proms-festivaalin maineikkaassa päätöskonsertissa Last Night of the Proms. Se on valtavan iso juttu kenelle tahansa säveltäjälle.

– Ei sellaisesta voinut edes uneksia. En tiedä, mistä tai miksi se tilaus tuli, Wennäkoski vannoo.

Lotta Wennäkoski. BBC:n tilausteos.
BBC:n tilaama teos syntyy kahdessa kuukaudessa ja kymmenessä päivässä. Viiden minuutin teoksesta kolme viimeistä Wennäkoski aikoo säveltää toukokuun aikana.Nella Nuora / Yle

Valistuneen arvauksen säveltäjä osaa kuitenkin esittää. BBC:n sinfoniaorkesteri soitti Wennäkosken säveltämän huilukonserton Sibeliuksen 150-vuotissyntymäpäivänä joulukuussa 2015. Wennäkoski matkusti paikan päälle todistamaan tapahtumaa.

– Se oli minulle niin tärkeä ja kiintoisa esitys. Oletan, ettei se ollut huono kokemus kummallekaan osapuolelle.

Wennäkoski ei ole aiemmin tehnyt yhteistyötä BBC:n orkesterin ylikapellimestarin ja Promien päätöskonsertin tänäkin vuonna johtavan Sakari Oramon kanssa.

– Orkesterin tuottaja kertoi löytäneensä konserton levytystä kuuntelemalla. On luksusta, että orkesterimusiikkiani on levytetty, sillä niinhän ne kappaleet sitten löytyvät.

Mieletön munkki

Suomessa tärkein uuden orkesterimusiikin tilaaja on Radion sinfoniaorkesteri, joka julkisti tänään keskiviikkona 90-vuotisjuhlakauden ohjelmistonsa. Tulevana itsenäisyyspäivänä vietettävät synttärijuhlat huipentuvat Wennäkosken ja maailmantähti Magnus Lindbergin teosten kantaesityksiin.

Wennäkoski siis marssii kotimaisten säveltäjien eturintamassa. Miten sinne pääsee?

– Se on vaikea kysymys, koska haluaisin uskoa siihen, että jos joku on tosi hyvä, niin hänet kyllä löydetään. Meitä muita auttaa se, että tekee työnsä hyvin ja hoitaa asiansa ja vaikka nettisivunsa moitteettomasti, säveltäjä sanoo vaatimattomasti.

Lentävän lähdön uralle antoivat Wennäkosken musiikkiin keskittynyt konsertti Musica nova -festivaalilla 1990-luvun lopulla ja kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen hieman myöhemmin.

– E-P sai vuonna 2001 Suomi-palkinnon, satatuhatta markkaa, ja tilasi kolmelta nuorelta säveltäjältä kappaleet, jotka hän itse johti Helsingin kaupunginorkesterin kanssa. Oli ihan mieletön munkki, että minulle soitettiin kotiin ja kysyttiin, haluanko säveltää kappaleen. Tällaisista muutamista jutuista ura on saanut ilmaa alleen.

Lisää tarjottiin Helsingin juhlaviikoilla 2003. Siellä kantaesitetty näyttämöteos N! (Naisen rakkautta ja elämää) päätyi Suomen ehdokkaaksi vuoden 2004 Pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi.

Lotta Wennäkoski.
Nella Nuora / Yle

Nyt Wennäkoski työskentelee toista kertaa valtion viisivuotisen taiteilija-apurahan tukemana. Sellainen mahdollisuus tarjoutuu harvoille – tässäkin suhteessa Wennäkoski pitää itseään onnekkaana ja etuoikeutettuna.

– Kun esimerkiksi Joensuussa on konsertti, menen paikan päälle puhumaan ystäväyhdistykselle. Teen sen mielelläni muutenkin, mutta apurahalla työskentely on itselleni myös eräänlaista yhteiskuntapalvelua. Apuraha ei itsessään siihen velvoita, mutta näen oman roolini siinä kokonaisuudessa.

Tärkeintä on musiikki, ja sitä tuntuu riittävän sävellettäväksi. Syksyllä Wennäkoskelta kantaesitetään kitarakonsertto. Myöhemmin edessä on muun muassa urakka HKO:n tilaamien Helsinki-variaatioiden kanssa.

Sointi tulee hassuista jutuista

Vaikka naapurit moikkaavat Wennäkoskea tuttavallisesti ikkunasta, työhuoneen oveen koputetaan harvemmin. Saattavat ajatella, ettei säveltäjää saa häiritä työssään. Säveltäjän arki on kuitenkin arkea siinä missä muidenkin.

Työhuoneen ulkopuolella Wennäkoskelta saatetaan kysyä, millaista musiikkia hän säveltää.

– Orkesteri soittaa vähän kummallisemmin kuin ennen, eikä kappaleissa ole pelkkää melodiaa. Viulun jousella saatetaan harjata kieliä pitkin ylös alas, sillä yritän keksiä kaikenlaisia hassuja juttuja. Saan siitä soinnin, joka ei ole ihan perinteinen.

Parempi tapa tutustua Wennäkosken musiikkiin on kuunnella sitä. Esimerkiksi Spotifysta löytyy se RSO:n levytys, josta Wennäkoski bongattiin Proms-festivaalille. Nyt on aika tutustua hänen tuotantoonsa, sillä muuten koko maailma ehtii ensin.

Karjalanpiirakoita, roiskeläppiä ja karppausta – maailma on tullut suomalaisten ruokapöytiin sadassa vuodessa

$
0
0

Niukkuutta. Sitä oli tarjolla suomalaisten ruokapöydissä sata vuotta sitten. Syötiin, mitä oli tarjolla. Ravinto koostui pitkälti viljatuotteista ja 1800-luvun lopulla yleistyneestä perunasta. Lautasilta löytyi myös juureksia, marjoja ja kalaa. Lihaa saatiin harvemmin. Ruokavalio oli lähellä nykyisin muodikasta paleodieettiä.

Eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat söivät 1900-luvun alussa yllättävän samanlaista ruokaa.

– Perunaa ja suolakalaa löytyi kaikkialta. Vaikka ylellisyystuote kahvi ei ollut aluksi koko kansan juoma, juuri sata vuotta sitten se alkoi yleistyä työväenluokan parissa. Kahvi saattoi olla päivän ainoa lämmin keitos pöydässä, kertoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta.

Maailmansotien välisenä aikana Suomessa käytiin yhteiskunnallista keskustelua siitä, saavatko kaikkein köyhimmät ja vähävaraisimmat tarpeeksi ravitsevaa ruokaa.

Samaan aikaan suomalaiset opettelivat uusia asioita: kuinka käytetään kermaa tai valmistetaan vanukkaita. Kursseilla opeteltiin tekemään täytekakkuja.

Suomalaispöytiin ilmestyivät myös lihapullat. Tästä on kiittäminen Länsi-Suomen säätyläisperheissä työskennelleitä pitokokkeja. He toivat useita Ruotsista vaikutteita saaneita ruokalajeja yleisempään käyttöön. Lihapullat muuttuivat pian suomalaiskodeissa sunnuntairuoaksi, myöhemmin arkiruoaksi ja sitten vielä valmisruoaksi.

Elävä arkisto: Tori - jokamiehen ruoka-aitta 1938

Karjalanpiirakka kertoo historiasta

Toinen maailmansota toi niukkuuden takaisin. Oli säännösteltävä, syötävä pettua ja juotava korviketta. Pisimpään kitkuteltiin kahvin kanssa. Sen säännöstely loppui vasta 1954.

Kun ruokavarat olivat vähissä, piti olla kekseliäs. Sotien aikaan kansanhuoltoministeriö julkaisi kaksi kirjasta, joissa opastettiin luonnonkasvien käyttöön. Kirjasista koottiin 1970-luvulla kirja Mihin kasvimme kelpaavat. Tänä päivänä puhutaan villiyrteistä ja -kasveista. Samat asiat palaavat eri nimillä.

Professori Johanna Mäkelä painottaa suomalaisten kekseliäisyydessä nais- ja neuvontajärjestöjen pitkää perinnettä.

– Marttaliitto sekä Maa- ja kotitalousnaiset ovat olleet varsinaisia voimatekijöitä, kun kotitalouksille on välitetty taitavan perheenemännän ihannetta ja sitä, miten niukat varat saadaan riittämään.

Elävä arkisto: Paula-tyttö opasti suomalaisille kuinka valmistetaan oikein hyvää kahvia

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen tilanne kiteytyi karjalanpiirakkaan.

– Siirtokarjalaisten eli evakkojen myötä karjalanpiirakka yleistyi sodan jälkeen koko Suomessa. Se konkretisoi muutoksen, joka oli valtava Suomelle ja suomalaisille. Karjalanpiirakka on hieno esimerkki siitä, että ruoka on aina enemmän kuin ruokaa.

Valmisruokia väsyneille äideille

Vaikka suomalaiset saivat kituuttaa ruoan kanssa vielä 1950-luvullakin, ensimmäiset einekset ja kuumennettavat valmisruoat tulivat kauppoihin.

Suomi alkoi kaupungistua ja teollistua toden teolla. Ruoan piti olla helppoa ja halpaa. Yksi vastaus oli makkara. Vaikka makkaraa oli valmistettu teollisesti jo pitkään, 1960-luvun alussa syntyi legendaariseksi muodostunut HK:n sininen. Sitä ei tehty enää luonnonsuoleen vaan muovikuoreen, mikä helpotti valmistamista ja oli siksi edullista.

Elävä arkisto: Näin syntyi makkaraa 1950-luvulla

Valmisruokien menekkiä lisäsi se, että naiset alkoivat käydä yhä enemmän töissä kodin ulkopuolella. 1970-luvulla pohdittiinkin naisten kaksoistaakkaa, kun päivätyön lisäksi vastuulla oli myös kodin ruokatalous.

Aikaan sopi myös vuonna 1970 alkanut tv-ohjelma Maukasta mutkattomasti, jota luotsasivat keittiömestarit Jaakko ”Kokki” Kolmonen ja Veijo Vanamo. Muita parivaljakon ohjelmasarjoja olivat Asia on pihvi, Kesäkeittiö ja Patakakkonen. Ruokaohjelmissa oli valistava ote ja etusijalla oli kotimainen, terveellinen ruoka.

Elävä arkisto: Poroa, sientä, silakkaa ja ruisleipää Kolmosen ja Vanamon tapaan

Suomalaisten ruokatottumuksista kannettiin huolta, mistä kuuluisin esimerkki on 1970-luvulla alkanut Pohjois-Karjala-projekti, jonka tavoitteena oli parantaa suomalaisten elintapoja vähentämällä tupakan, suolan ja kovien rasvojen käyttöä.

Lisää vettä myllyyn saatiin, kun Suomeen rantautuivat ensimmäiset hampurilaisravintolat 70-luvun puolivälissä.

Pikaruokaa paheksuttiin myös vuonna 1984, kun amerikkalainen McDonald’s-ketju saapui Tampereelle.

Elävä arkisto: Burger King, Carrols, Clock syöttivät amerikkalaista ideologiaa

Leipäkoneita ja makumuistoja ulkomailta

Ruoasta alkoi tulla muutakin kuin ruokaa 1980-luvulla. Vauraalla vuosikymmenellä koteihin hankittiin uusia kodinkoneita, jotka keskittyivät vain yhteen asiaan. Hittejä olivat leipä- ja jäätelökoneet.

Valikoimaa oli entistä enemmän, mikä helpotti väsyneiden äitien ruoanvalmistusta. Samalla miehet ja isät alkoivat kiinnostua ruoanlaitosta. Ruoasta alkoi tulla harrastus.

– Silloin alettiin harrastaa varovaisesti viininjuomista. Ravintolasta tuli paikka, jossa voitiin nauttia aterioita muulloinkin kuin syntymä- tai äitienpäivänä, kertoo professori Johanna Mäkelä.

80-luvulla Suomeen alkoi tulla uusia makuja. Yhä useampi suomalainen pääsi lomamatkoille ulkomaille ja sieltä tuliaisina tuotiin makumuistoja, jotka haluttiin toistaa kotona matkan jälkeen.

Samaan aikaan Suomessa alkoi olla ravintoloita, joita kutsuttiin etnisiksi. Maahanmuuttajien, kuten Vietnamin venepakolaisten, oli helppo työllistyä ravintola-alalle tai perustaa oma firma.

Pizzaa ja sushia

Suomeen virtasi uusia ruokatuulia, kun maamme liittyi Euroopan Unioniin 1995. Elintarvikkeiden tuonti ulkomailta lisääntyi ja uutta eurooppalaista perhettä esiteltiin etenkin ruoan kautta.

– Lehdissä käsiteltiin paljon eri EU-jäsenmaiden ruokakulttuuria. Esimerkiksi joulun alla kerrottiin, minkälaisia joululeivonnaisia eri maissa on, muistelee Johanna Mäkelä.

Elävä arkisto: Kun syömisestä tuli herkuttelua

Ulkomaisista ruoista suomalaiset ovat ottaneet parhaiten vastaan pizzan. Italialaiseksi mielletty ruoka saapui Suomeen jo 1960-luvulla ja alkoi levitä seuraavan vuosikymmenen aikana. Nyt se on kaikkialla.

Ruokakulttuurin professori Mäkelän mukaan pizza on istunut Suomeen erityisen hyvin, sillä täällä on vahva piirakkaperinne.

– Täällä pizzaan on laitettu mitä mielenkiintoisimpia täytteitä. Se ei ole ihmeellistä maassa, jossa kalakukoissa on lihaa ja kalaa samassa paketissa.

Pizza on osa suomalaista ruokakulttuuria, sillä se on edullista ja helposti saatavaa. Valmisruokien listalla kärkisijoilla keikkuu aina einespizza.

– Meillä einespizzaan koetaan tiettyä lukkarin rakkautta. Sillähän on harvinaisen paljon lempinimiä kuten roiskeläppä.

Maailman eri maut kulkeutuivat 90-luvulla suomalaisiin keittiöihin entistä vahvemmin. Kodeissa alettiin vääntää herkkuja Intiasta, Lähi-idästä ja Meksikosta. Nykyisin ei voi unohtaa sushia.

Mutta missä kulkee Suomen sushiraja? Se liikkuu koko ajan pohjoisemmaksi, sanoo professori Johanna Mäkelä.

– Ei ole ihme, että monet suomalaiset pitävät sushista. Meillä on oma kalaruokakulttuurimme, jossa ei kavahdeta raakakypsytettyä graavikalaa.

Yksin ja yhdessä

Lihaton, laktoositon, gluteeniton. Tällä vuosituhannella syömisestä on tullut yksilöllistä. Ihmiset tunnistavat syömänsä ruoan ja terveyden välisen yhteyden entistä paremmin. Ruokavalio on sopeutettu omaan kehoon sopivaksi. Kuntoilubuumi on tuonut mukanaan trendit kuten karppauksen ja paleodieetin. Uusia käsitteitä ovat olleet super food ja slow food.

Aivan viime vuosina on puhuttu paljon kasvisruokavaliosta ja kasvisten syömisen lisääntymisestä.

– Samalla keskustelemme elintapamme kestävyydestä sekä oikeudenmukaisuudesta koko ruokajärjestelmässä, sanoo professori Johanna Mäkelä.

Elävä arkisto: Parempi ruoka – parempi elämä?

Suomessa on vasta hiljattain opittu ajattelemaan, että täällä on aivan oma ruokakulttuurinsa. Aiemmin koko sana ei ollut vakiintuneessa kielenkäytössä.

– Kymmenen vuotta sitten puhuttiin vielä, että Suomessa ei ole mitään ruokakulttuuria toisin kuin Italiassa tai Ranskassa. Nyt Pohjoismaat ovat olleet trendikkäitä maailmalla jo tovin, mikä on saanut suomalaiset havahtumaan, että onhan täällä kaikkea hienoa.

Mäkelän mielestä yksi niistä on jokamiehenoikeudet, joka ei ole itsestään selvää edes kaikkialla Euroopassa. Suomen luonnon antimista on tullut esimerkiksi Michelin-ravintoloiden valttikortti.

– Tyypillistä suomalaista ruokakulttuuria ovat metsiemme ja järviemme antimet. Marjat ja sienet löytyvät metsistä sekä kalat ja riista kalastamalla ja metsästämällä.

Yksilöllisen syömisen loogisena jatkumona on ollut paluu yhteiseen pöytään. Kaupunkikulttuurin uusi kukoistuskausi synnytti vuonna 2011 suomalaisen innovaation Ravintolapäivän, joka levisi ympäri maailmaa.

Myös brunssit ovat tällä hetkellä suosiossa. Professori Johanna Mäkelän mukaan se osoittaa, että suomalaiset ovat luoneet yhteisönsä uudella tavalla.

– Suomalaiset muuttivat lyhyessä ajassa maalta kaupunkiin, jolloin tiiviit lähiyhteisöt muuttuivat. Aikaisemmin syötiin yhdessä perheen ja suvun kanssa. Nyt syömisyhteisö voi olla lähimmät ystävät, työtoverit tai satunnaiset kohtaamiset kaupunkitapahtumissa.

Yksi Suomi 100 -juhlavuoden teemoista onkin Syödään yhdessä.

– Meidän ruokakulttuuriimme kuuluu olennaisena se, että syömme yhdessä muiden ihmisten kanssa. Se sopii siihen, kun mietitään, mitä kaikkea tässä ollaankaan tehty yhdessä viimeiset sata vuotta.


Lauri Tilkanen hyppää Olavi Virrasta kertovan elokuvan päärooliin: "On yllättävää, että elokuva tehdään vasta nyt"

$
0
0

Musiikkilegenda Olavi Virrasta kertovan elokuvan pääosan esittäjät paljastettiin tänään Helsingissä. Pääosassa Olavi Virran roolissa nähdään Lauri Tilkanen ja Virran Irene-vaimoa näyttelee Malla Malmivaara.

Olavi Virran roolin Lauri Tilkanen ottaa vastaan innostuneena.

– Jännittäväähän se on. Hän on edelleen kova muusikko ja lauluntekijä. Haaste on iso ja mielenkiintoinen, ja olen tästä todella innoissani.

Ohjaaja ja tuottaja Timo Koivusalo sanoo, että päärooliin näyttelijää etsiessä keskeisenä ominaisuutena oli karismaattisuus ja musikaalisuus.

– Lauri Tilkanen on taitava näyttelijä, juuri sopivan ikäinen ja musikaalinen. Malla Malmivaaran kanssa olemme tehneet töitä yhdessä jo aiemmin, ja tiesin hänen sopivan tähän rooliin.

Näyttelijä Lauri Tilkanen sanoo, että Olavi Virta on ollut hänen esikuvansa aina. Kappaleista on tehty vuosien mittaan lukuisia versioita. Tilkanen sanoo, että rooliin täytyy valmistautua huolella.

– Vahvimmat ja syvimmät tulkinnat ovat kuitenkin olleet juuri niitä, jotka Virta on esittänyt.

Kuvaukset alkavat kesäkuussa

Kuvaukset alkavat kesäkuussa Nakkilassa sijaitsevassa studiossa.

– Sinne nousee Helsingissä sijaitsevan Meritullinkadun asunnon lavasteet, sanoo tuottaja ja ohjaaja Timo Koivusalo.

Muita kuvauspaikkoja tulee olemaan Tukholman lisäksi myös esimerkiksi Helsinki, Turku ja Tampere. Olavi Virta kuoli Tampereen Pispalassa vuonna 1972.

Olavi Virta -elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo
Olavi Virrasta kertovan elokuvan tuottaja ja ohjaaja Timo Koivusalo.Juhani Kenttämaa / Yle

Koivusalo sanoo, että Olavi Virran tarina on kuin tehty elokuvalle. Syytä sille, miksi Virrasta ei ole aiemmin tehty elokuvaa, ei Koivusalo osaa sanoa.

– On yllättävää, että elokuva tehdään vasta nyt. Tarina köyhyydestä rikkauksiin ja huippusuosioon ja sen myötä traaginen alamäki on kuin tehty elokuvalle.

Tarinan ja musiikin yhdistäminen elokuvaksi on Koivusalolle rakas taiteenlaji. Hän muistuttaa, että idea elokuvasta valmiiseen tuotteeseen on pitkän tien päässä.

– Tämä on 17. pitkä elokuvani. Joka kerta elokuvan varmistuminen on samanlainen riemun päivä, sanoo Timo Koivusalo.

Teemoina viihde ja kipupisteet

Olavi Virran elokuvassa keskitytään 1950-lukuun. Koivusalo sanoo, että elokuvaan tulee mukaan elementtejä myös historiallisista kipupisteistä ja viihteestä.

– Tärkeänä osana on myös sodan jälkeinen nousukausi ja vapautuminen. Tästä tulee kunnianosoitus sen ajan viihteentekijöille, joilla on ollut jopa suorastaan terapeuttinen vaikutus sodasta toipuville suomalaisille, sanoo Timo Koivusalo.

Muissa rooleissa nähdään mm. Vesa Vierikko, Seela Sella, Martti Suosalo, Heikki Nousiainen, Esko Roine ja Jonna Järnefelt.

Elokuvan on määrä saada ensi-iltansa syksyllä 2018.

Marko Kilven uusin rikostarina päätyi romaaniksi, äänikirjaksi ja tv-sarjaksi – sai alkusysäyksen saunan lauteilla

$
0
0

Rikosromaani Undertaker – kuolemantuomio sai alkusysäyksen, kun kuopiolainen poliisi ja kirjailija Marko Kilpi oli saunomassa Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa. Kilvellä oli ennestään mielessä hahmotelma tulevan kirjan päähenkilöstä, mutta tarina puuttui.

– Istuimme meillä saunassa otsat vastakkain, ja Petelius valitteli, että kun kerrankin saisi tehdä oikein pahan konnan roolin ja voisi oikein räväyttää.

Samalla hetkellä Kilvellä välähti ajatus, jonka hän kirjasi ylös ranskalaisin viivoin.

Uuden rikosromaanin tapahtumat sijoittuvat hautaustoimistoympäristöön, kuoleman valtakuntaan, josta Kilpi puolestaan sai idean sanomalehtikuvasta.

– Sisäsivulla oli kuva, missä hauturi kantoi hautaustoimiston takapihalla arkun kantta puku päällä ja takana oli ovi raollaan varastoon, jossa oli pinottuna arkkuja.

Idean löytyminen sanomalehdestä ei ole Kilvelle uusi asia. Samoin kävi hänen aiemman romaaninsa Elävien kirjoihin kanssa. Tosielämän tapahtumia Kilpi on poiminut teokseensa kuvien lisäksi työympäristöstään poliisina. Pienillä yksityiskohdilla hän tuo elävyyttä fiktiivisiin hahmoihin, mistä Kilpi saa kiitosta Helsingin Sanomien kirja-arvostelussa.

Nykypäivänä meinaa karata punainen lanka siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Marko Kilpi

Myös kirjaan päätynyt esimerkki on kotietsintä huumerikollisen sotkuiseen asuntoon, jossa Kilven huomion kiinnitti kalastustarvikkeiden siisti järjestys kaaoksen keskellä.

– Se oli sellainen juttu, että tuollaisenkin hahmon saa näyttämään inhimilliseltä, kun on jotain hyvääkin mukana, mihin me kaikki voidaan samaistua.

Keskiviikkona julkaistun kirjan aihe – oikean ja väärän välinen raja – on sekin viitteenä tosielämästä.

– Nykypäivänä meinaa karata punainen lanka siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Aarnio-case on hyvä esimerkki siitä, miten meillä on uskomattomia rikoksia ja niiden tekijöiksi paljastuu melkoisia yllätyksiä.

Näin on myös Undertakerissa, jossa tarinan päähenkilön, hautausurakoitsija Jarmo Kiven tausta on huumerikollisuudessa. Vaikka teoksessa on palasia todellisuudesta, on kirja Kilven mukaan satua.

– Aina tarinat peilaavat todellisuutta jollain tavalla, mutta kyllä tämä on puhtaasti fiktiota.

Tarinasta myös äänikirja ja tv-sarja

Nyt julkaistava kirja aloittaa uuden sarjan, johon kirjailija on suunnitellut kuudesta kahdeksaan teosta. Ensimmäisestä romaanista julkaistaan nyt samalla kertaa kymmenosainen äänikirja, jonka lukija on, kukas muukaan kuin, Pirkka-Pekka Petelius. Savon Sanomien haastattelussa Kilpi kertoo, että sarjan seuraava osa on luvassa ensi keväänä.

Peteliukselta saunassa saadun idean lisäksi Kilpi kertoo miettineensä kirjoitusvaiheessa tarinan päähenkilöä yhdessä Pirkka-Pekan kanssa. Peteliukselle on myös sovitettu tarinaan yhtyvän tv-sarjan pääroolia.

– Se on aika fantastinen juttu, että sulla on fiktiivinen hahmo, mutta pystyt tavallaan juttelemaan sen kanssa oikeastikin.

Tv-sarjan kirjoitus on valmiina, casting aloitettu ja sopimus kansainvälisen levitysyhtiön kanssa tehty. Työryhmä odottaa vielä rahoituksen varmistumista.

– Se tässä tv-sarjan maailmassa on haasteellisin kuvio, koska sitä rahaa on yhtä vähän kuin ennenkin, mutta jakajia paljon enemmän, Kilpi harmittelee.

Uhrilampaiden ja Philadelphian ohjaaja Jonathan Demme on kuollut

$
0
0

Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja Jonathan Demme on kuollut. Hän sairasti ruokatorvensyöpää.

Demme tunnetaan parhaiten elokuvista Uhrilampaat ja Philadelphia.

Hänet palkittiin parhaan ohjauksen Oscarilla Uhrilampaista, joka ilmestyi vuonna 1991. Sitä tähdittivät Anthony Hopkins ja Jodie Foster, jotka palkittiin suorituksistaan parhaan mies- ja naispääosan Oscareilla.

Elokuva sai myös parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen Oscarit.

Myös Philadelphia keräsi Oscar-palkintoja. Tom Hanks palkittiin parhaasta miespääosasta ja Bruce Springsteen parhaasta laulusta. Elokuva ilmestyi vuonna 1993, ja se oli ensimmäisiä Hollywood-elokuvia, joka käsitteli aids-tilannetta Yhdysvalloissa.

Hänen viimeisimmäksi pitkäksi elokuvakseen jäi Ricki and The Flash, jonka pääosassa nähtiin Meryl Streep vanhenevana rock-laulajana. Se ilmestyi vuonna 2015.

Demme ohjasi pitkien elokuvien lisäksi musiikkidokumenttielokuvia. Hänen Talking Heads -yhtyeen konsertteja taltioinutta dokumenttielokuvaansa Stop Making Senseä pidetään yhtenä parhaimmista koskaan tehdyistä musiikkidokumenteista.

Hän ohjasi dokumenttielokuva myös Bruce Springsteenistä, Neil Youngista ja Justin Timberlakesta.

Demme kuoli vaimonsa ja kolmen lapsensa läsnäollessa keskiviikkoaamuna New Yorkissa, kertoo hänen tiedottajansa. Hän oli 73-vuotias.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Amerikkalaisia huipputekijöitä kiinnostaa nyt eurooppalainen televisio – showrunner paljastaa hittisarja Medicien reseptin

$
0
0

Hautajaissaattue kulkee halki keskiaikaisen Firenzen. Basilikassa suruväen keskellä pankkiiri Giovanni di Medicin (Dustin Hoffman) silmät peitetään kultakolikoilla.

Vainajan aikuiset pojat istuvat kirkossa surun murtamina. Messun aikana veljistä vanhemman, Cosimo di Medicin (Game of Thrones -tähti Richard Madden) korvaan tullaan kuiskaamaan viesti: isä Giovanni ei kuollut luonnollisesti, vaan hänet murhattiin.

– Kukaan ei tiedä kävikö niin oikeasti, mutta otimme tämän vapauden saadaksemme katsojat heti kiinni tarinaan, tv-käsikirjoittaja Frank Spotnitz sanoo.

Yhdysvaltalainen Spotnitz on Medicit, Firenzen valtiaat (Medici: The Masters of Florence, 2016-) -sarjan toinen showrunner eli käsikirjoittaja-tuottaja. Hän on aikaisemmin kirjoittanut Salattuja kansioita (The X-Files, 1993-2002) ja luonut Amazonin hittisarjan The Man in the High Castle (2015-).

Käsikirjoittajatiimin esimiehenä hän on se, joka viime kädessä päättää kaiken sen, mitä sarjassa tapahtuu.

Dustin Hoffman Giovannin roolissa ja Richard Madden Cosimon roolissa.
Dustin Hoffman Giovannin roolissa ja Richard Madden Cosimon roolissa.Fabio Lovino

Suku, joka muutti maailman

Ensimmäisen minuutin aikana tapahtuvan murhan tarkoitus on liimata katsoja kiinni kuvaruutuun. Kun Medicin vejekset ryhtyvät selvittämään isänsä murhaajaa, tulee siinä sivussa tutuksi koko 1400-luvun Italian valtapeli.

– Tuon tarinan kautta pystyimme kätevästi kertomaan keitä Medicit olivat. Murhasta epäillyt ovat kaikki heidän vastustajiaan. Syy heidän vastustukselleen on se, että tuo suku luo uusia mahdollisuuksia tavalliselle kansalle. Ennen Medicejä köyhät pysyivät köyhinä ja rikkaat pitivät kiinni rahoistaan, Spotnitz sanoo.

Medicit eivät olleet aatelisia, vaan he rikastuivat liiketoiminnalla. Giovanni di Medicin perustama pankki sai hoitaakseen Vatikaanin raha-asiat, mikä teki Mediceistä maailman rikkaimman perheen. Suku käytti rahaansa muun muassa renessanssin merkittävimpien taiteilijoiden, kuten Botticellin, da Vincin ja Michelangelon tukemiseen.

Sarjan ensimmäinen kausi keskittyy kuitenkin siihen, miten suku nousi valta-asemaansa Firenzessä.

– Medicit olivat paljon muutakin kuin renessanssin rahoittajia. He olivat esimerkiksi paavin pankkiireita. Monella tavalla he muovasivat maailmasta sen paikan, jossa elämme tänä päivänä, Spotnitz luonnehtii.

Tony Soprano, Walter White, Cosimo di Medici

Tv-sarjassa Medicit lahjovat, juonittelevat ja murhaavat tehdäkseen maailmasta näköisensä. Ympäristö on sama kuin joitakin vuosia sitten nähdyssä Borgiat, maan ja taivaan valtiaat -sarjassa (The Borgias, 2011-2013), mutta lähestymistapa on toinen.

Spotnitz sanoo, ettei hän halunnut seurata amerikkalaisen tv-draaman trendiä, jossa sarjat kilpailevat seksillä ja väkivallalla. Sen sijaan hän halusi tuoda televisioon uudenlaisen sankarin.

– Olemme nähneet sankareita, jotka murhaavat ja tekevät pahoja asioita saadakseen haluamansa. Esimerkiksi Tony Soprano ja Walter White – he ovat fantastisia hahmoja! Mutta en ainakaan itse ole nähnyt tv:ssä Cosimon kaltaista henkilöä, joka kaiken tuon lisäksi todella aidosti uskoo siihen, että tehdessään syntiä hän vahingoittaa omaa sieluaan, Spotnitz sanoo.

Yleiskuvaa uskonnollisesta tilaisuudesta.
Paavin kruunajaiset. Fabio Lovino

Medicit pieksi Juventuksen

Euroopan kasvavat tv-sarjamarkkinat houkuttelevat nyt niin amerikkalaisia tekijöitä kuin tähtiäkin. Esimerkiksi tammikuussa C Morella sai ensi-iltansa italialaisen elokuvaohjaaja Paolo Sorrentinon tv-sarja The Young Pope (2016-), jonka pääosissa esiintyvät Hollywood-tähdet Jude Law ja Diane Keaton.

Myös Medicit on käsikirjoittajien lisäksi miehitetty amerikkalaisista sarjoista ja elokuvista tutuilla kasvoilla. Tärkeimpiä rooleja esittävät Game of Thronesista (2011-) tuttu skotti Richard Madden, Hollywood-veteraani Dustin Hoffman ja vähemmän tunnettu tv-sarjoissa näytellyt Stuart Martin.

Italiassa sarja dubattiin, mutta ulkomaalaiset tähdet epäilyttivät sarjan tuottanutta yleisradioyhtiö RAI:ta.

– He arvelivat, että ulkomaisten näyttelijöiden takia sarja tulisi kiinnostamaan yleisöä tavallista vähemmän, Spotnitz muistelee.

Medicit oli kuitenkin valtava hitti. Sarjan ensi-iltana sitä katsottiin Italiassa enemmän kuin Juventuksen ottelua Mestarien liigassa.

HBO tšekiksi ja Netflix ranskaksi

Myös isot amerikkalaiset suoratoistopalvelut ovat viime aikoina kiinnostuneet eurooppalaisista sarjoista. Netflix, HBO ja Amazon ovat kukin ryhtyneet tuottamaan omia sarjojaan Euroopassa. Niistä Netflixin ranskalaisen draamasarja Marseille (2016-) ja HBO:n tšekkiläinen noir-sarja Wasteland (Pustina, 2016) ovat vain pari esimerkkiä tämänhetkisestä trendistä.

Tv-sarjojen kielimuuri ylitetään tätä nykyä helpommin kuin koskaan ja Spotnitz uskoo muurin tulevaisuudessa vain madaltuvan.

– Uskon, että tulemme kuulemaan yhä enemmän muita kieliä kuin englantia isoissa tv-sarjoissa. Tv-draaman markkinat kasvavat nyt joka puolella maailmassa, kun niihin panostetaan enemmän rahaa kuin koskaan, Spotnitz sanoo.

Muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa myös Medicit kuuluu Netflixin valikoimaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa se luokitellaan Sorjosen (2016-) tavoin kuuluvaksi suoratoistopalvelun omaan Netflix Original -kategoriaan, vaikkei kumpikaan sarja Netflixin omaa tuotantoa olekaan.

Käsikirjoittaja on kuningas

Atlantin ylittävä yhteistyö on tätä nykyä helppoa, koska Game of Thronesin ja Mad Menin (2007-2015) kaltaiset suurmenestykset kannustavat eurooppalaisia tekijöitä tekemään sarjansa amerikkalaisin menetelmin.

– Sen seitsemän vuoden aikana, jonka olen ollut Euroopassa, olen käyttänyt enimmäkseen eurooppalaisia tekijöitä, mutta amerikkalaisella tavalla. Toisin sanoen siten, että sarjan keskuksessa on kirjoittaja-tuottaja ja käsikirjoittajat tekevät yhdessä töitä writers’ room-menetelmällä, Spotnitz kertoo.

Toisin kuin elokuvissa, tv-draamojen amerikkalaisessa tuotantomallissa käsikirjoittaja on sarjan tärkein tekijä. Yhdellä sarjalla on noin 5–12 käsikirjoittajaa, jotka kehittävät yhdessä jokaisen jakson käsikirjoituksen.

Writers’ room on huone, jossa tuo työ tehdään. Yhden jakson kirjoittaminen voi kestää kaksitoista päivää, sillä ideana on saada tarinasta irti kaikki mahdollinen.

– He väittelevät kerrottavan tarinan pienimmistäkin yksityiskohdista. Tavoitteena on tehdä sarjasta niin hyvä kuin se vain voi olla. Minusta tämä malli on erittäin hyvä ja arvokas, koska tarina on siinä tärkeämpi kuin oma ego, Spotnitz sanoo.

Writers' roomin toimintaa kuvastaa hyvin Breaking Bad -sarjan (2008-2013) yhden jakson kirjoittamisesta kuvattu time lapse -video.

Dustin Hoffman Giovannin roolissa.
Dustin Hoffman Giovannin roolissa.Fabio Lovino

Terveisiä kotisohvalle

Käsikirjoituksen lisäksi showrunner on vastuussa kaikesta muustakin, mitä sarjassa nähdään - näyttelijävalinnoista kuvauspaikkoihin. Näyttävissä maisemissa tapahtuva Medicit, Firenzen valtiaat on kuvattu enimmäkseen renessanssin historiallisilla tapahtumapaikoilla. Myös sarjan puvuissa on pyritty autenttisuuteen.

– Totuus on kuitenkin, että tv-sarjoja tehdään tämän päivän yleisölle. Minusta asioita on ok muokata, jotta katsoja saadaan imetyksi mukaan tarinaan. Joku aiheesta kiinnostuva voi sitten lukea historiaa ymmärtääkseen, mitkä asiat tapahtuivat oikeasti eri tavalla kuin meidän kertomuksessamme, Spotnitz pohtii.

Käsikirjoitusta pidetään nykyisen laatudraaman buumin peruspilarina. Tv-draaman renessanssin toistetuin slogan kuuluu: kirjoittaja on kuningas.

Tuon lauseen Spotnitz haluaisi muotoilla uudestaan.

– Minusta kyse ei ole oikeastaan käsikirjoittajasta. On kyse siitä, että sarjasta tehdään mahtava. Paras oppi, jonka Hollywoodilla on antaa, on sarjan ehdoilla toimiva yhteistyö, jossa paras idea voittaa, käsikirjoittaja pohtii.

– Kotona televisiota katsovaa yleisöä ei kiinnosta kenen idea se oli. He haluavat vain hyvän shown.

Medicit alkaa keskiviikkona Teeman ohjelmistossa Yle Teema & Femillä. Sarja on jo nähtävissä kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

Uusi kulttuuriministeri perussuomalaisista – taideväki ei halua tuomita etukäteen

$
0
0

Perussuomalaiset saavat kulttuuriministerin salkun hallituksen uudessa tehtäväjaossa. Uudelle ministerille kuuluvat kulttuurin lisäksi urheilu- ja Eurooppa-asiat.

Perussuomalaiset eivät vielä ole ilmoittaneet kuka ministeriksi nousee. Todennäköisesti salkun saa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho, mutta arvailussa on vilahdellut myös kansanedustaja Kike Elomaa.

Perussuomalaisten kulttuurilinjaukset ovat aika ajoin nousseet otsikoihin; milloin on vaadittu taiteilija-apurahojen lakkauttamista, milloin nykytaidetta on karsastettu tekotaiteena.

Kulttuurin kentällä ministerivaihdokseen suhtaudutaan kuitenkin maltillisesti.

En pelkää enkä ihastele etukäteen. Sirpa Kähkönen

Kirjailija, sananvapausjärjestö Penin puheenjohtaja Sirpa Kähkönen summaa kulttuurieliitin tunnot.

– En pelkää enkä ihastele etukäteen, kun vielä ei ole tietoa henkilöstä, eikä tietoa siitä, mitä hän aikoo postissaan tehdä, Kähkönen sanoo.

Yksi henkilö ei muuta kulttuuripolitiikkaa

Muusikko Jaakko Kuusisto ei usko uuden kulttuuriministerin ehtivän tehdä ihmeitä kahdessa vuodessa. Kuusisto toimii museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuusjärjestelmän eli niin kutsutun VOS-uudistamistyöryhmän puheenjohtajana.

– Minulla oli erinomainen yhteistyö Sanni Grahn-Laasosen kanssa ja vähän tämä vaihdos harmittaa, mutta politiikka on tällaista, Kuusisto toteaa.

Minulla oli erinomainen yhteistyö Sanni Grahn-Laasosen kanssa ja vähän tämä vaihdos harmittaa. Jaakko Kuusisto

– Meillä on Suomessa perinteisesti vakaa kulttuuripolitiikka. En usko että yhden henkilön vaihtuminen kesken hallituskauden vaikuttaa siihen kovin dramaattisesti, Kuusisto sanoo.

Kiasman johtaja Leevi Haapala ei myöskään usko museonsa edustaman nykytaiteen olevan tulilinjalla perussuomalaisen ministerin myötä. Kaikki tosin riippuu henkilöstä, hän toteaa.

Timo Soini oli positiivisesti yllättynyt siitä, mitä kaikkea Kiasmassa teemme. Leevi Haapala

– Timo Soini oli tasan vuosi sitten avaamassa Kiasmassa kansainvälisen sananvapauspäivän tilaisuuden. Hän oli positiivisesti yllättynyt siitä, mitä kaikkea täällä teemme. Meillä oli erittäin hyvä keskustelu, Haapala muistelee.

Perussuomalaisten vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmassa nykytaiteeseen suhtauduttiin kriittisesti:

Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna... Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut sen sijaan olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle.

Tällä hetkellä perussuomalaisilla ei ole kulttuuripoliittista ohjelmaa, mutta tilanne voi muuttua, nyt kun puolue saa hoitaakseen kulttuuriministerin postin.

– Vähintäänkin kulttuuripoliittisia linjauksia tehtäneen, ehkä kulttuuripoliittinen ohjelmakin, sanoo puolueen poliittinen suunnittelija Riikka Purra.

Kulttuuriministerit vaihtuvat tiheään

Taiteen edistämiskeskus Taiken johtaja Minna Sirnö ei hänkään näe ongelmaa siinä, että uusi kulttuuriministeri on perussuomalainen. Taiken 50-vuotisen historian aikana ministereitä on tullut viidestä eri puolueesta, mutta toiminnan peruspilarit ovat aina säilyneet, Sirnö sanoo.

– Olen enemmän huolissani siitä, että kulttuuriministeri on vaihtunut niin tiheästi. Tuleva ministeri on jo neljäs neljässä vuodessa. Monet taiteen ongelmakohdat jäävät siksi ratkaisematta.

Tuleva ministeri on jo neljäs neljässä vuodessa. Minna Sirnö

Uutta sirkusta edustavan Cirkon toiminnanjohtaja Riku Lievonen arvelee, ettei nykysirkus ole tuttu perussuomalaisille. Hän toivottaakin uuden ministerin tervetulleeksi tutustumaan taidealaansa.

Lievonen pohdiskelee tulevan ministerin työtehtäviä.

– Tanssin taloon on jo päätökset osittain tehty, Guggenheim ei ole enää pöydällä, VOS-uudistus on suurin asia, joka enää ministerin tontille osuu, Lievonen toteaa.

Viewing all 24334 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>