Vanhempia on perinteisesti ohjeistettu rajoittamaan lasten älylaitteiden parissa käyttämää ruutuaikaa kahteen tuntiin päivässä.

Moni lapsi kuitenkin tapittaa ruutuja jopa yli kaksi tuntia päivässä. Lasten mediankäyttöä käsittelevän Kuinka kasvattaa diginatiivi -tietokirjan kirjoittanut Satu Irisvik sanoi eilen Ylen jutussa, että hänen mielestään koko ruutuaika-käsitteen voisi jopa "heittää roskiin".

Onko lasten ruutuajan kyttäämisessä siis järkeä vai ei? Kysyimme kahdelta lasten median käyttöön perehtyneeltä asiantuntijalta.

Sisällöt tärkeämpiä

Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen suunnittelijan Rauna Rahjan mielestä ruutuaika käsitteenä alkaa olla vanhentunut nykyisessä mediakulttuurissa.

– On todella tärkeää, että kiinnitetään huomiota myös mediasisältöihin ja niihin viesteihin ja asioihin, joita media meille välittää, Rahja sanoo.

Rahjan mukaan median käytölle on hyvä luoda yhteisiä pelisääntöjä, mutta on tärkeää, että niiden syyt avataan ja kerrotaan lapsille.

Yleispätevää ohjetta mahdoton antaa

Pelastakaa Lapset ry:n digitaalisen median yksikön asiantuntijan Nina Vaaranen-Valkosen mielestä mitään yleispätevää ohjetta ruutuajasta on mahdotonta antaa, koska lapset ovat niin erilaisia.

Tärkeämpää on se, mitä siellä tehdään. Nina Vaaranen-Valkonen

– Osa lapsista pystyy hallitsemaan paremmin impulssejaan ja osaa tietyn ajan päästä lopettaa toiminnan, mutta sitten on lapsia, jotka voivat uppoutua pelaamaan jotain tiettyä peliä useammaksi tunniksi, Vaaranen-Valkonen selittää.

Roskakoriin Vaaranen-Valkonen ei ruutuaikaa heittäisi.

– Ei sitä kyllä roskiin voi heittää, koska meillä on erilaisia yksilöitä, hän pohtii.

Myös Vaaranen-Valkosen mukaan ruutuajan laskemista tärkeämpää on kuitenkin tietää, mitä lapsi digitaalisessa mediassa tekee.

– Jos lapsi lähtee käymään vaikka kioskilla, kysymme, minne hän menee ja kenen kanssa hän on. Mutta kun lapsi on siinä ruudulla, me emme kysy, missä olet ja kenen kanssa juttelet.

Kahdesta tunnista tiukasti kiinni pitäminen ei ole hänen mielestään järkevää, koska lapsi saattaa vaikka jutella puhelimen kautta kaukana asuvien sukulaisten kanssa, tehdä tietokoneella koulutöitä, kirjoittaa tai katsoa opetusvideoita.

– Se kirjo, mitä voidaan tehdä ruudun ääressä on niin laaja, ettei enää voida sanoa, että se on se kaksi tuntia. Tärkeämpää on se, mitä siellä tehdään.

Vanhemmat näyttävät esimerkkiä

MLL:n Rahja kannustaa kiinnittämään huomiota siihen, minkälainen mediaympäristö lapsen koti on ja miten lapsi on läsnä kaverien ja sukulaisten median käytössä. Hän kehottaa vanhempia myös tarkastelemaan omaa median käyttöään.

– Vanhemmat toimivat esimerkkeinä omille lapsilleen myös median käytössä. Kannustan vanhempia kertomaan omasta median käytöstään. Esimerkiksi, mihin he itse älypuhelinta käyttävät.

Lapsen käytöstä kannattaa seurailla

Jos ruutuajan mekaaninen kellottaminen ei enää toimi, mistä vanhempi sitten tietää, koska lapsi on käyttänyt älylaitteita liikaa?

Rahjan mielestä vanhemmat tuntevat oman lapsensa parhaiten ja ovat oman lapsensa hyvinvoinnin asiantuntijoita. Rajat löytyvät kokeilemalla.

Se, että uppoutuu erilaisiin mediasisältöihin ei sinänsä ole ollenkaan huono juttu. Rauna Rahja

– Voi seurailla lapsen käytöstä ja sitä, minkälaisia asioita lapsi tuo esille medioista. Hyvin tärkeää on se, että sisällöt, joita lapsi käyttää ovat ikätasolle sopivia.

Rahjan mielestä tärkeintä on, että lapsen arki pysyy tasapainoisena. Arjessa täytyy olla median lisäksi tilaa unelle, liikkumiselle, ulkoilulle ja sosiaalisille suhteille.

– Se, että uppoutuu erilaisiin mediasisältöihin ei sinänsä ole ollenkaan huono juttu, jos muuten arki sujuu ja perheessä elämä rullailee, Rahja lisää.

Illan rauhoittaminen tärkeää

Vaaranen-Valkonen korostaa, että ilta-ajan rauhoittaminen älylaitteilta on hyvin tärkeää.

Liian monella lapsella se älypuhelin on aika myöhäänkin illalla siellä sängyn vieressä. Nina Vaaranen-Valkonen

– Liian monella lapsella se älypuhelin on aika myöhäänkin illalla siellä sängyn vieressä.

Kun puhelin on sängyn vieressä, on kiusaus katsoa, tuleeko sinne viestejä tai jollain muulla tavalla jäädä ruudun ääreen, kun pitäisi nukkua.

– Minun mielestäni sellaista vastuuta ei pitäisi antaa lapselle. Se on vanhemman vastuu, Vaaranen-Valkonen toteaa.

Vapaa-aika oli 1900-luvun alun Suomessa monelle vieras käsite. Lähes kaikki liikenevä aika meni elannon saamiseen ja arjen pyörittämiseen.

Itsenäistyvä Suomi oli kuitenkin juuri kokenut teknologisen vallankumouksen. 1800-luvun lopun ja ensimmäisen maailmansodan aikana tuli valtava hyöky radikaaleja keksintöjä. Niitä olivat esimerkiksi sähkölamppu, puhelin, polttomoottori, auto ja lentokone.

Koneet olivat kuitenkin pitkään tehtaiden sisällä ennen kuin ne alkoivat tulla 1900-luvulla lähelle ihmisten arkea.

Sähkö ja sähkövalo tulivat Suomeen suhteellisen varhain 1880-luvulla.

– Sähkövalon leviäminen on selitettävissä sillä, että on niin pahuksen pimeää. Sillä pystyttiin jatkamaan päivää. Sähkövalo antoi lisää tunteja vuorokauteen niin teollisuudessa kuin kotonakin, kertoo professori Karl-Erik Michelsen Lappeenrannan Teknillisestä yliopistosta.

Elävä arkisto: Kun sähkö tuli Suomeen

Puhelin puolestaan osoittautui hyödylliseksi pitkien välimatkojen maassa. Lankoja pitkin viestintä helpottui huomattavasti.

Elävä arkisto: Osaatko tilata kaukopuhelun?

Suomalaiset ovat olleet aina erittäin halukkaita ottamaan vastaan uusia teknologisia innovaatioita.

– Jos ajattelee koko viime vuosisataa, Suomi on ollut teknologiaa vastaanottava maa. Se on ollut tuontitavaraa. Jos olemme innokkaita kokeilemaan, miksi meillä on kuitenkin niin vähän maailmanluokan innovaatioita, kysyy Michelsen.

Radio ja televisio alkoivat viihdyttää

Tiedonvälityksessä siirryttiin 1920-luvun lopulla joukkoviestintään, kun Yleisradio aloitti ensimmäiset radiolähetykset. Seuraavalla vuosikymmenellä radio tavoitti jo 100 000 suomalaista kotia.

– Suomalaisille välitettiin tietoa yksisuuntaisesti. Kun väestö tiesi samat asiat, tiedettiin minkälainen kansa suurin piirtein on. Radion kautta pystyttiin hallitsemaan kansaa, sanoo professori Karl-Erik Michelsen.

Elävä arkisto: Radion alkuaikoina kuuluttajalla oli monta roolia

Radion ääressä vietetty aika kuvastaa myös suomalaisten lisääntynyttä vapaa-aikaa. Kysyntää viihteelle tuli etenkin sotien jälkeen. Tästä esimerkkeinä ovat äänilevyjen ja television suosio.

Televisio toimi edelleen tiedonvälityksen välineenä, mutta se muutti myös sosiaalisia suhteita.

– Television myötä ei tarvinnut välttämättä tavata enää ketään. Kylässä ei tarvinnut käydä ja pystyi istumaan illat kotona television ääressä. Kotonakaan ei tarvinnut enää jutella muille, sillä televisio hoiti puhumisen.

Auto yleistyi myöhään

Vaikka suomalaiset oppivat pitämään yhteyttä toisiinsa puhelimien välityksellä, ihmisten liikkuminen isossa maassa oli pitkään muihin länsimaihin verrattuna alkeellista.

Autot alkoivat yleistyä Suomessa hitaasti 1930-luvulla. Ne olivat kuitenkin harvojen ylellisyyttä, sillä tieverkosto oli huono ja huoltopaikkoja oli vain taajamissa. Välimatkoja taitettiin vielä pitkälti hevosilla.

Elävä arkisto: Suomi oli 1930-luvulla ahkera, aurinkoinen ja autoistuva, mutta yhä hevosvetoinen

Vasta 1950-luvun lopulta lähtien auto alkoi olla koko kansan kulkuväline. Toden teolla autot yleistyivät 1960-luvulla kaupungistumisen myötä.

– Silloin syntyi uudenlaista liikehdintää, kun osa perheestä asui kaupungissa ja osa edelleen maaseudulla. Lisäksi maaseudulla palvelut karkasivat kauemmaksi. Tarvittiin auto ja hevonen tippui siinä vaiheessa kärryiltä, sanoo professori Karl-Erik Michelsen.

Koti täyttyi koneista

Sotien jälkeen elintaso nousi Suomessa nopeasti. Kaupungistuminen muutti koteja ja samalla koettiin uusi teknologian vyöry suomalaisten arkea helpottamaan. Viimeisintä huutoa olivat pesukoneet, jääkaapit, sähköliedet ja mankelit.

Elävä arkisto: Heikki ja Kaija: Sähkövispilä jouluksi

Urbaaneissa elinoloissa ei eletty enää luonnon armoilla, joten koteihin tarvittiin uusia ratkaisuja.

– Keskuslämmitystä pidetään yhtenä Suomen tärkeimmistä innovaatioista. Kaikilla on lämmin, kun kellarissa lämmitetään vettä, sanoo professori Michelsen.

Kone on raaka peli

Teknologiasta puhutaan usein positiiviseen sävyyn. Kehitys vie kaikkea koko ajan parempaan ja ihmiset ovat onnellisempia. 1960- ja 70-luvuilla alkoi kuitenkin kuulua soraääniä. Todettiin, että ihannoidulla koneella on myös nurjat puolensa.

Vaihtoehtoliikkeet alkoivat ajaa vihreää vallankumousta. Nuoret halusivat palata luontoon.

– Filosofit ja yhteiskuntakriitikot alkoivat puhua, että ihmisen ei pitäisi olla niin naimisissa teknologian kanssa. Sanottiin, että kone on vain raaka peli ja pelkkää tuottavuutta. Samalla humanistiset ja inhimilliset arvot katoavat.

Kurssi kääntyi kuitenkin 1980-luvulle tultaessa. Yhteiskunnan ytimeen pääsivät 1950-luvulla syntyneet, jotka kasvoivat isovanhempiensa teknologisessa huumassa.

– He poimivat lapsuudestaan teknologiainnostuksensa. He hylkäsivät risuparrat ja Koijärviliikkeet ja alkoivat nauttia elämästä.

Mikroaaltouuni, solarium, cd-soitin ja tietokone. Uusia teknisiä vempaimia hankittiin kilvan koteihin.

”Missä olet?”

Teknologinen kehitys tekee kunnon harppauksen sadan vuoden sykleissä. Professori Karl-Erik Michelsenin mukaan edellinen osui 1990-luvulle. Tiedonvälityksessä oli jo totuteltu reaaliaikaisuuteen esimerkiksi käyttämällä teksti-tv:tä ja faksia. Olipa Suomessa kehitelty myös näköpuhelinta.

Elävä arkisto: Kotimainen näköpuhelin oli kaukonäköinen keksintö

Suomi oli 1990-luvulle tultaessa ollut teknologinen beesaaja, kun merkittäviä innovaatioita ei ollut syntynyt. Yhtäkkiä pohjoisen pikkuinen maa olikin kehityksen kärjessä ja suomalaiset saattoivat paukutella henkseleitään maailmalla Nokia-huumassa.

Elävä arkisto: Maailman ensimmäinen GSM-puhelu

Mukana liikkuva puhelin mullisti suomalaisten arkea, kun puhumaan pystyi melkein missä tahansa.

– Kun kännykät tulivat, yleinen kysymys oli, missä olet. Se oli jännä tietää, missä se kännykkä on. Nykyisin kysytään, onko hyvä tilanne tai aika puhua. Tiedetään, että ihminen voi liikkua missä vain.

Elävä arkisto: Matkapuhelinalan uranuurtaja Matti Makkonen oli tekstiviestin isä

Maailma avautui entisestään, kun internet alkoi levitä Suomessa 1990-luvun puolivälissä. Valtion ja yhteiskunnan rajojen sisällä ollut koordinaatio hävisi ja kaikesta tuli globaalia. Suomi eli it-huumassa. Usko informaatioteknologiaan tuntui loppumattomalta.

Internet toi suomalaisille aivan uudenlaisen tavan välittää tietoa ja olla yhteyksissä ihmisiin esimerkiksi sähköpostin kautta.

– Internetiin syntyi maailma maailman sisään eli syntyi uusi yhteisöllisyys. Sitä kautta kehittyi sosiaalinen media.

Uusi pessimismi tulossa?

Kuinka monta megabittiä sulla on? Paljonko muistitilaa? Kuinka nopea nettiyhteys? Näitä kyseltiin 2000-luvun alussa. Kukaan ei puhunut teknologian nurjista puolista.

Milleniaalit eli vuosien 1980-2000 välissä syntyneiden sukupolvi on elänyt koko elämänsä kännyköiden ja internetin maailmassa. Professori Karl-Erik Michelsen ennustaa, että tälle teknologiahypelle on kasvamassa vastareaktio.

– Kun 1960- ja 70-luvuilla näkyi teknologian tuoma saastuminen, nyt se on vihapuhe. Viihteen ylitäyttämä elämä muuttuu hyödyttömäksi tai merkittömäksi, kun otat vain takapuolestasi selfieitä. On alettu puhua, mitä on arvokas elämä ja mistä onnellisuus muodostuu.

Vuonna 2017 suomalaiset ovat teknologian kanssa siirtymävaiheessa. Elämää voidaan hallita monella tapaa uusien innovaatioiden kautta, olipa kyseessä virtuaalitodellisuus tai sähkö.

– Pitkästä aikaa saadaan tehdä isompia valintoja. Haluammeko käyttää aurinkosähköä tai mennä laajennettuun todellisuuteen vai emme. Kumpi näistä arvomaailmoista sitten tulee voittamaan?

Venetsian taidebiennaali on Euroopan tunnetuimpia taidetapahtumia. Suomi on mukana ensi kuussa käynnistyvässä biennaalissa, ja Alvar Aallon arkkitehtuuri on vahvasti esillä tapahtuman Suomen osastolla – Alvar Aallon suunnittelemassa paviljongissa.

Mukana on myös Jyväskylän kaupunki, joka markkinoi itseään Aallon kaupunkina.

– Alvar Aalto kiinnostaa edelleen valtavasti, ja Aallon arkkitehtuurin perään matkustetaan kaukaakin. Emme ehkä paikallisesti aina aivan ymmärräkään, miten suuresta asiasta on kyse, sanoo Jyväskylän seudun matkailumarkkinoinnin markkinointipäällikkö Susanne Sarvilinna.

Sarvilinnan mukaan Alvar Aalto on alueen kulttuurimarkkinoinnin kärki, jota paketoidaan mahdollisimman monia kiinnostaviin muotoihin.

Jyväskylässä ja lähialueilla onkin kymmeniin nouseva määrä Aallon suunnittelemia rakennuksia (Visit Jyväskylä), pelkästään Jyväskylän yliopiston pääkampuksella Aallon rakennuksia on seitsemän. Jyväskylässä sijaitsee myös ensimmäinen Aallon suunnittelema asuinkerrostalo.

Rahallisesti tämä ei iso ponnistus ole. Susanne Sarvilinna

Jyväskylän matkailumarkkinoinnissa luotetaan siihen, että Venetsian biennaalin puolesta miljoonasta kävijästä osa kiinnostuu myös Aallon Jyväskylästä.

– Määrällistä tavoitetta emme ole asettaneet, mutta rahallisesti tämä ei iso ponnistus ole, vaan yhteistyön kautta hyvin kustannustehokas tapa markkinoida, sanoo Sarvilinna.

– Toki mielenkiinnolla seuraamme esimerkiksi liikennettä meidän Alvar Aalto -verkkosivuillamme, ja tuleeko Euroopasta nykyistä enemmän ryhmiä Jyväskylään, hän jatkaa.

Sarvilinna uskoo myös, että kun tietoisuus Jyväskylän Aalto-kohteista lisääntyy, myös matkailijamäärät ajan kanssa kasvavat.

Korjattu arkkitehtuuribiennaali taidebiennaaliksi. Arkkitehtuuribiennaali on Venetsiassa ensi vuonna.

Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos on tehnyt merkittävän taidehankinnan. Unkarilaisen taitelija Istvan Oroszin matemaattisen grafiikan kokoelma sisältää kaikkiaan 28 teosta – taiteilijan koko tuotannon.

– Tämä on tietääkseni ainutlaatuinen kokoelma koko maailmassa, missään muualla ei ole yhdessä paikassa nähtävänä näitä kaikkia tauluja, sanoo Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan dekaani Pekka Neittaanmäki.

Orozs oli Jyväskylässä viime kesänä matematiikka ja taide -konferenssissa, jossa hänen tuotantoaan oli esillä.

– Kun taiteilija oli viemässä töitä pois, niin sanoin, että eikö ne olisi helpompaa jättää tänne. Siitä sitten etenimme kauppoihin. Hintaa en paljasta, mutta merkittävästi normaalia markkinahintaa alempi se on, Neittanmäki myhäilee.

Teoksia aiotaan hyödyntää myös opetustyössä muun muassa testaamalla 3D-grafiikkaan erikoistuvien opiskelijoiden syvyysnäköä.

– Kuvissa on vahva syvyysvaikutelma, ja niissä voi nähdä monia asioita. Tietokonegrafiikan kursseille tulevat opiskelijat käyvät tauluja läpi, ja raportoivat mitä näkevät. Siitä voimme päätellä onko heillä tällaista kykyä vai ei, Neittaanmäki sanoo.

Sampo Terho saa uudessa ministerijaossa salkkuunsa kulttuuri- ja urheiluasiat sekä Eurooppa-asiat.

Kirkkonummella nuoruutensa asunut Terho on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingistä. Ennen kansanedustajaksi valitsemista vuonna 2015 Terho toimi Euroopan parlamentissa vuodesta 2011. Hänet valittiin varajäseneksi Euroopan parlamenttiin vuoden 2009 vaaleissa ja edustajan paikka aukesi Timo Soinin (ps.) palattua Suomeen vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen.

Eduskunnassa Terho on toiminut perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän on eduskunnan suuren valiokunnan jäsen ja talousvaliokunnan varajäsen.

Koulutukseltaan Terho on filosofian maisteri. Hän on opiskellut Suomen historiaa Tampereen yliopistossa. Maisteriksi Terho valmistui vuonna 2003 ja työskenteli sen jälkeen puolustusministeriössä puolitoista vuotta. Vuonna 2005 hän lähti rauhanturvaajaksi Bosnia-Herzegovinaan. Sieltä palattuaan hän työskenteli tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa

Timo Soinin ilmoitettua jättävänsä perussuomalaisten puheenjohtajatehtävät Terho ilmoittautui mukaan puolueensa puheenjohtajakisaan. Terho on myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja.

Politiikassa Terho on suhtautunut kriittisesti maahanmuuttoon ja Suomen EU-jäsenyyteen. Hän on myös profiloitunut pakollisen ruotsin kielen opetuksen vastustajana ja vaatinut koulujen ruotsinkielen opetuksen tekemistä vapaahtoiseksi.

Harrastuksikseen Terho ilmoittaa lukemisen, kirjoittamisen, liikunnan ja musiikin. Terho kertoo kirjoittaneensa ennen poliittista uraansa romaanikäsikirjoituksia pöytälaatikkoon. Hän sanoo pitävänsä vanhasta hevi- ja proge-musiikista sekä klassisesta musiikista. Penkkiurheilijana Terho kertoo seuraavansa intohimoisesti nyrkkeilyä ja jääkiekkoa.

Ukrainan ja Venäjän kireät välit leimaavat Euroviisuja jo toista vuotta. Viimeisin käänne asiassa on se, että kisoista pudotettu venäläistähti esiintyy Krimillä samaan aikaan, toukokuun yhdeksäs päivä, kun Kiovassa on Euroviisujen ensimmäinen semifinaali. Asiasta kertoi The Guardian.

Oman mausteensa asiaan tuo se, että samana päivänä Venäjä juhlii vuosittain voitonpäivää. Kyseessä on yksi Venäjän tärkeimmistä kansallisista juhlapäivistä. Tuolloin muistellaan suureellisesti hetkeä, jolloin Natsi-Saksa allekirjoitti antautumissopimuksen Neuvostoliiton edustajille.

Euroviisuihin liittyvä sapelinkalistelu sai alkunsa, kun Venäjä valitsi Euroviisuedustajakseen Julia Samoilovan. Ukrainan mielestä valinta oli tietoista uhittelua, sillä Venäjällä tiedettiin, että Krimillä esiintynyt Samoilova ei saisi matkustuslupaa Kiovan kisoihin. Ukrainan lain mukaan miehitetylle Krimille matkustaminen ilman Ukrainan hallituksen lupaa estää maahantulon kolmeksi vuodeksi.

Sovulle ei löytynyt sijaa

Kilpalilun järjestävä Euroopan yleisradioliitto EBU ehdotti, että Venäjä lähettäisi Euroviisuihin Samoilovan sijasta jonkun toisen edustajan, tai osallistuisi laulukilpailuun satelliitin välityksellä. Kun sen paremmin Venäjä kuin Ukraina eivät kääntäneet kiistassa päätään, jättäytyi Venäjä kokonaan pois tämän vuoden Euroviisuista. EBUn nuhteet ukrainalaisviranomaisille ja muut vetoomukset asian ratkomiseksi kaikuivat kuuroille korville.

Jo maaliskuussa Venäjällä väläyteltiin Euroviisujen boikotointia "Ukrainan räikeän venäläisvastaisen politiikan" takia.

Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti aiheutti jo viime vuoden Euroviisuissa harmaita hiuksia viisuorganisaatiolle. Voiton vieneen ukrainalaisen Jamalan kappale 1944 käsitteli sitä, miten Stalin pakkosiirrätti tataarit Mustaltamereltä Keski-Aasiaan. Ukrainalaisten mukaan laulu oli allergoria tavalle, jolla Venäjä suhtautuu nykyisin Ukrainaan. Laulu sallittiin, vaikka Euroviisujen säännöt kieltävät poliittisen sisällön edustuskappaleissa.

Ukraina koetteli samaa sääntöä jo 2005 Oranssia vallankumousta käsittelevällä laululla, mutta taipui tuolloin muuttamaan sanoitusta.

Euroviisuorganisaatio on paheksunut kansoja yhdistämään tarkoitetun laulukilpailun politisoitumista. Kansojen väliset ystävyydet ja kahakat ovat kuitenkin heijastuneet Euroviisuihin kautta niiden historian.

Muutama päivä sitten Universal Studios ilmoitti tuottavansa Madonnan varhaisvuosia kuvaavan Blonde Ambition -elokuvan. Asiasta uutisoivat lukuisat yhdysvaltalaiset musiikkimediat, mutta kukaan ei tunnu toistaiseksi tietävän, mikä – jos mikään – Madonnan oma rooli projektissa on. Roolitus ja tuotantoaikataulu ovat myös hämärän peitossa.

Fanit ottivat elokuvauutisen riemulla vastaan, mutta Madonna itse ei. Imagostaan äärimmäisen tarkka artisti julkaisi Instagramissa nuoruuskuvansa tiukkasanaisella saatteella.

– Kukaan ei tiedä, mitä minä tiedän ja mitä olen nähnyt. Vain minä voin kertoa tarinani. Kuka tahansa muu, joka sitä yrittää on huijari ja typerys, joka haluaa välitöntä tyydytystä ilman, että joutuu itse tekemään töitä. Tämä on yhteiskuntamme tauti.

(Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.)

Tarina kertoo sekä Madonnan että MTV:n alkutaipaleesta

Elyse Hollanderin käsikirjoittama Blonde Ambition –projekti on kiertänyt jo pitkään Hollywoodin studioita. Viime vuonna se rankattiin arvostetulla Black Listillä kiinnostavimmaksi tuotantoa vailla olevaksi käsikirjoitukseksi. Kyseiseltä listalta on poimittu menestyksellisiksi tuotannoiksi muun muassa Slummien miljonääri, Kuninkaan puhe ja Spotlight.

Blonde Ambitionin tekijäjoukossa on useampia artistin tuttavapiiriin kuuluvia ihmisiä. Esimerkiksi yksi elokuvan tuottajista on Brett Ratner, joka ohjasi Madonnan Beautiful Stranger –videon vuonna 1999.

Käsikirjoituksesta tihkuneiden tietojen mukaan elokuva keskittyy 1980-luvun alkuvuosiin. Tuolloin Madonna oli juuri muuttanut New Yorkiin, hankki niukan elantonsa hanttihommilla, soitti punk-bändissä ja yritti raivata paikkaansa musiikkibisneksessä. Olennaisessa osassa tarinaa on romanssi Madonnan ensimmäisen hitin, Holidayn, tuottaneen Jellybeanin kanssa.

Amerikkalaismedian mukaan käsikirjoitus kuvaa Madonnan uran alkutaipaleen lisäksi musiikkikanava MTV:n ensiaskelia. Elokuvan huippuhetki on tiettävästi Madonnan Like a Virgin -esitys MTV Video Music Awards –gaalassa vuonna 1983.

Rolling Stone –lehti huomauttaa, ettei ole varmaa onko Universalilla edes oikeuksia poptähden varhaisiin hitteihin.

"Se, joka tukee elokuvaa, tukee valheita!"

Madonna julkaisi Instagram-tilillään kuvan käsikirjoituksen sivusta, josta oli ympyröinyt tussilla nuorella Madonnalle kirjoitetun repliikin. Repliikissä Madonna kertoo olevansa kotoisin Detroitista ja jättäneensä koulun kesken.

Oikea Madonna kommentoi asiaa Instagram-kuvassaan tusseilla rustatulla kirjainyhdistelmällä WTF? Kommenttikentässä hän huomautti tulevansa Bay Citystä, eikä ole koulupudokas, vaan kävi Michiganin yliopistoa. Samalla Madonna hyökkäsi rajusti käsikirjoittaja Elyse Hollanderia vastaan.

– Miksi Universal Studiot haluavat tehdä minusta elokuvan jonka käsikirjoitus perustuu silkkoihin valheisiin? Kirjoittaja Elyse Hollanderin pitäisi kirjoittaa roskalehtiin. Jokainen, joka tukee tätä elokuvaa, tukee valheita ja hyväksikäyttöä. Valheilla ei ole jalkoja!!

Asiaa seurannut musiikkimedia reagoi nopeasti kertomalla, että pitää paikkansa, että Madonna valmistui yliopistosta, vieläpä erinomaisin arvosanoin. Silti myös käsikirjoituksen repliikki on totta. Netissä alkoi pian kiertää video American Bandstandin vuonna 1984 tekemästä haastattelusta, jossa Madonna itse väittää olevansa Detroitista ja jättäneensä koulut kesken.

Madonna poistikin nopeasti käsikirjoitusta koskevan Instagram-julkaisunsa. Se on nähtävissä muun muassa Huffington Postin julkaisemassa jutussa.

(Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.)

Artisti korvasi Instagram-kuvan toisella. Uudessa kuvassa on teksti, jossa todetaan, ettei kannata murehtia ihmisistä, jotka puhuvat selkäsi takana, sillä siihen, että he ovat takanasi on hyvä syy. Tähti ryyditti studiolle osoittamaansa kannanottoa lukuisilla käärme-emojeilla.

Maailmankuulun brittiläisen rock-bändin Radioheadin on määrä esiintyä heinäkuussa Tel Avivin Yarkon-puistossa. Konsertti on osa kiertuetta, joka vierailee muun muassa Tukholman Globenissa.

Keikka Israelissa on kuitenkin aivan jotain muuta kuin viileässä Pohjolassa. 47 pääasiassa kulttuurialan vaikuttajaa vetoaa avoimessa kirjeessä Radioheadiin, että se peruisi Tel Avivin konserttinsa. Allekirjoittajien joukossa ovat elokuvaohjaajat Ken Loach ja Mike Leigh, hiljattain Suomessakin nähdyn Susipalatsi-televisiosarjan ohjaaja Peter Kosminsky, Pink Floydin Roger Waters ja Nobelin rauhanpalkinnon saanut arkkipiispa Desmond Tutu.

Kirjeessä muistutetaan, että Radiohead aikoo soittaa maassa, joka miehittää palestiinalaisalueita ja sortaa Israelissa asuvia palestiinalaisia. Bändiä myös syytetään kaksinaismoraalista, sillä samalla kun se ei tunnu välittävän Israelin sortotoimista, se vastustaa Kiinan miehitystä Tiibetissä.

Kirje päättyy vetoomukseen, että Radiohead toimisi, kuten useat muusikot toimivat Etelä-Afrikan apartheidin aikaan – kieltäytyivät soittamassa maassa. Little Steven sävelsi tuolloin Sun City -nimisen protestilaulun, josta tehdyllä musiikkivideolla esiintyi 1980-luvun kärkiartisteja, mukana myös meidän Michael Monroe.

SodaStreamin tapaus

Radiohead ei ole ensimmäinen bändi, jonka esiintyminen Israelissa koetaan estää. Viime syksynä 7000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen, että konemusiikkiduo Chemical Brothers jättäisi Tel Avivin keikan väliin. Vuonna 2013 R&B-tähti Alicia Keys joutui vastaavanlaisen kampanjan kohteeksi. Tapauksia on useita muitakin.

Kampanjoiden taustalla on usein Artists for Palestine UK -järjestö. Yksi järjestön aktiiveista on Pink Floyd-mies Roger Waters, joka on ollut allekirjoittamassa useita vetoomuksia. Mukana ovat myös muun muassa Richard Ashcroft, Jarvis Cocker ja Brian Eno. Kaikkiaan 700 taiteilijaa on ilmoittanut boikotoivansa Israelia.

Brittiläinen järjestö toimii läheisessä yhteistyössä palestiinalaisen Boycott, Divestment, Sanctions (BDS) -järjestön kanssa. Radiohead-vetoomuskin oli seurausta siitä, ettei bändi reagoinut palestiinalaisjärjestön vastaavanlaiseen pyyntöön.

BDS:n toiminta on kuitenkin laajempaa. 11 vuotta sitten perustettu järjestö kannattaa kulttuuriboikottien ohella talouspakotteita. Järjestö kertoo kampanjoivansa sellaisia yhtiöitä vastaan, joiden se katsoo tukevan Israelin sortopolitiikkaa.

Laajaa huomiota sai muun muassa SodaStream -yhtiötä vastaan järjestetty boikotti. Israelilainen SodaStream toimi Länsirannalla miehitetyllä alueella. Yhtiön mainoskasvoina oli tunnettu näyttelijä Scarlett Johansson.

Boikotti oli sikäli tuloksekas, että SodaStream siirsi toimintansa Länsirannalta Israelin puolle. Samalla kuitenkin 500 yhtiön palkkaamaa palestiinalaista jäi työttömäksi.

Gene Simmons näyttää kieltä boikoteille

SodaStream-tapaus on esimerkki boikotoinnin ongelmallisuudesta. Osa kulttuurialan ihmisistäkin joko vastustaa boikotteja tai ei välitä siihen kannustavien vetoomuksista.

Yksi anti-boikotoijista on pian Suomeen saapuvan Kiss-yhtyeen solisti Gene Simmons. Amerikanjuutalaisen rocktähden mielestä boikotit tulisi suunnata arabidiktaattoreja vastaan.

Saman suuntaisen kommentin on antanut myös Sex Pistols -yhtyeestä tuttu Johnny Rotten. Hänen toinen yhtyeensä PiL esiintyi vuonna 2010 Tel Avivissa, eikä Rotten tuntenut asiasta omantunnon pistosta. Hänen mukaansa paljon pahempi ongelma on se, ettei arabivaltioissa ole demokratiaa.

Osa taiteiljoista, muun muassa Harry Potter -kirjailija J.K. Rowling, vastustaa Israel-boikottia, koska uskoo vuoropuheluun. Kirjailija Ian McEwan on puolestaan huomauttanut, ettei voisi oikeastaan matkustaa juuri minnekään, jos hyväksyisi ainoastaan oikeamieliset valtiot.

Lista Israelissa esiintyneistä artisteista on pitkä ja vaikuttava: Elton John, Leonard Cohen, Lady Gaga, Rihanna, Metallica, Justin Bieber, Rolling Stones, Madonna.

Madonnan vuoden 2012 kiertue alkoi Tel Avivista ja diiva nimesi sen "rauhan konsertiksi". Hän lahjoitti 600 lippua sekä israelilais- että palestiinalaisjärjestöille. Osa otti lipun vastaan, osa piti tempausta Israelin sorron valkopesuna.

Radiohead ei ole toistaiseksi kertonut, miten se suhtautuu boikotti-vetoomukseen. Lippuja Tel Avivin konserttiin on yhä tarjolla.

Casey Neistatin haastattelutilaisuus alkaa vartin myöhässä. Mustiin ja harmaisiin vaatteisiin pukeutunut tähti haluaa kätellä jokaista toimittajaa erikseen, katsoo suoraan silmiin ja antaa itsestään kohteliaan vaikutelman. Luja kädenpuristus sekä sporttinen ja jäntevä olemus kertovat miehestä, joka on jatkuvassa liikkeessä, eikä ole tottunut lepäämään laakereillaan. Arvatenkin Neistat hiplaa jatkuvasti kameraansa, josta hän ei tunnu pääsevän eroon missään tilanteessa.

Viimeksi Neistat vieraili Suomessa jouluna, jolloin hän teki Levillä Human Flying Drone -videotaan. Hurjalta näyttävässä videossa lennokki roikottaa joulupukin asuun pukeutunutta Neistatia pitkin poikin lumisia maisemia.

– Millaisiako suomalaiset ovat? Mielestäni suomalaiset ovat varsin anteeksiantavaista porukkaa. Kun kuvasimme lennokkivideota, tarvitsimme paljon tilaa – kuvasimme myös kaupungin kaduilla. Suomalaiset olivat hyvin yhteistyöhaluisia. Muualla maailmassa emme olisi saaneet tehdä mitään tällaista. Kiitoksia, Suomi, Neistat hehkuttaa.

Amerikkalaisen unelman huipentuma

36-vuotiaan Casey Neistatin menestystarina kuuluu amerikkalaisen unelman klassiseen kaanoniin. Hän jätti koulut kesken, vietti karua asuntovaunuelämää ja työskenteli erilaissa pätkätöissä, kuten tiskaajana.

2000-luvun alussa Neistat alkoi kerätä mainetta videoillaan, joissa hän muun muassa kritisoi Applen tuotteita. Hänellä on ollut myös HBO-kanavalla oma tv-sarja, Neistat Brothers, ja kaksi vuotta sitten hän ryhtyi vloggaamaan päivittäin.

Tällä hetkellä Neistatilla on yli seitsemän miljoonaa seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu huimat puolitoista miljardia kertaa. Neistatin mukaan menestyksen salaisuus hänen kohdallaan on varsin yksinkertainen.

– Sinulla pitää olla oma ääni. YouTube on ennen kaikkea demokraattinen julkaisualusta, kuka tahansa voi ladata sinne mitä tahansa. Huonon ja hyvän välinen ero valtaisa, Neistat painottaa.

– Monet nuoret tubettajat ovat turhautuneita – he kopioivat menestyneitä juttuja, mutta saman asian toistaminen ei auta erottautumaan joukosta. Onnistuneet yksittäiset tubettajat tai hyvät laajemmat kokonaisuudet, kuten Vice News ja Buzzfeed, tekevät jotakin erilaista. Yleisö huomaa tämän ja arvostaa sitä.

Tarjolla erilaista elämäntapaa

Neistatin tunnetuimpiin videoihin kuuluu Nike-mainos, joka ei oikeastaan ole mainos, tai ainakaan perinteinen sellainen. Siinä Neistat kiertää huimalla vauhdilla maailman ympäri kymmenessä päivässä. Video koostuu lyhyistä tuokioista Euroopasta Afrikan kautta Aasiaan. Ja tietenkin siitä, että joka välissä juostaan.

– Ei minulla oikeastaan ole aihepiirejä, joita haluaisin välttää. On tietenkin asioita, joita en videoissani käsittele. Kyse on siitä, että haluan kunnioittaa yleisöäni, Neistat pohtii.

– Olen mieltänyt henkilökohtaisen kanavani elämäntapa-asioita käsitteleväksi kanavaksi. Kyse on tasapainosta: jos tarjoaisin liikaa politiikkaa, teknologiaa tai jotakin muuta yksittäistä asiaa, ihmiset ajattelisivat, että mitä helvettiä tämä nyt oikein on. Ihmisillä on odotusarvoja: jos joku haluaa seurata uutisia, hän ei pitäisi siitä, että eteen ilmestyy sarjakuvia.

Muutu tai katoa

Casey Neistat on esimerkki uuden median mahdista, mutta mitä hän ajattelee television ja perinteisen valtavirtamedian tulevaisuudesta?

– Minun mielestäni perinteisellä medialla on tulevaisuudessakin tilausta, mutta sen määritelmä muuttuu. Olemme jo nähneet, kuinka perinteinen media on muuttunut, ja se muuttuu yhä nopeammin ja nopeammin, Neistat sanoo.

– HBO on tästä hyvä esimerkki. Showni pyöri HBO:lla vuonna 2010, ja sitä saattoi katsoa kerran viikossa perjantaina keskiyöllä. Nyt HBO on kehittänyt HBO GO:n, mobiiliaplikaatioita sekä julkaisualustoja, ja heidän sisältöjään voi katsoa missä vain ja milloin haluaa. Juuri tämän takia HBO kasvaa. Tällä hetkellä he kohdistavat sisältöä juuri tällaisille julkaisualustoille.

– Perinteisen median on muututtava, muuttuuhan kuluttajien käyttäytyminenkin. Ja jos perinteinen media ei muutu, se katoaa historiaan, Neistat ennustaa.

Uhkapelejä Duudsonien kanssa

Tubettajasuosikeikseen Neistat mainitsee David Dobrikin sekä Phil DeFrancon. Neistatin mielestä kumpikin ratsastaa trendien aallonharjoilla.

– En itse oikeastaan metsästä trendejä, koska mielestäni trendien luominen on kiinnostavampaa. Tutkin mielelläni sitä, mistä ihmiset puhuvat ja mitä he jakavat sosiaalisessa mediassa. Yksi prosentti ihmisistä tekee, kaksi prosenttia katsoo ja loput 97 prosenttia kertovat, mitä on tapahtunut. Tämä on luonteenomaista trendeille.

Suomalaisia YouTube-videoita Neistat on katsonut varsin vähän, mutta Suomi-kontakteja hänellä on ollut jo kauan.

– Olen ollut Duudsonien ystävä melkein kymmenen vuoden ajan. Muistan, kun tapasin ensimmäisen kerran Jukan New Yorkissa, ja siitä seurasi monien ongelmien suma. Menimme Atlantic Cityyn, sehän on selllainen uhkapelikaupunki. Aiheutimme siellä sitten yleistä sekasortoa, Neistat hekottelee.

Aito kyborgi

Neistatilla on luonnollisestikin lukuisia suomalaisfaneja. Tubettaja Juuso Tilaeusin mukaan mukaan Neistatin suosio ei ole mikään ihme.

– Hänellä on poikkeuksellinen tapa luoda sisältöä, kuvakulmineen kaikkineen. Lisäksi jokaisesta videosta löytyy tarina tai pointti: hän tähtää vahvasti tarinalliseen lopputulokseen. Hänen videonsa ovat myös pysyneet tyylillisesti samanlaisena. Nämä ovat tekijöitä, jotka vetoavat monenlaisiin ihmisiin, videoita ei ole kohdistettu jollekin tietylle ihmisryhmälle.

–Toisaalta hän on henkilönä hyvin aito, ja tehnyt vlogi-tyylisiä videoita jo vuosikymmenen.

Aitoudesta puheenollen, jossakin vaiheessa haastattelua tulee puhetta kyborgeista. Casey Neistat nousee seisomaan.

– Katsokaa. Oikea jalkani on kokonaan metallia. Olen oikeastaan puoliksi kyborgi.

– Tällä hetkellä minulla on murtuneita luita vain pikkusormessani. Mutta onhan minulta kyllä murtunut aika monikin paikka. Vedän kaikenlaista vaarallista puoleeni kuten magneetti, Casey Neistat virnistää.

Silmäys Ylen tuoreimpiin uutisiin Lähi-idästä riittää. Israel teki ohjusiskuja Damaskoksen lentokentälle. Syyrian evakuointi pysähtyi – tuhansia jumissa busseissa. Presidentti Erdoǧan aikoo jatkaa Turkin iskuja Syyriaan ja Irakiin. Sadat palestiinalaisvangit aloittivat syömälakon.

Helvetti on irti monin paikoin Lähi-itää.

Jatketaan siitä myöhemmin. Kerrotaan ensin, että maailmankuulu West-Eastern Divan -orkesteri vieraili torstaina ensimmäistä kertaa Suomessa.

– Siihen ei ole loogista syytä, mutta olen aina tuntenut yhteenkuuluvuutta Suomeen. Tykkäsin soittaa jopa Finlandia-talossa, joka ei ollut hyvä sali. Nykyinen Musiikkitalo on yksi parhaista moderneista konserttisaleista Euroopassa, sanoo Daniel Barenboim.

Supertähti, pianisti-kapellimestari Barenboim vaikuttaa vilpittömältä. Tasan vuosi sitten hän konsertoi pianistina Helsingin Musiikkitalossa, nyt kapellimestari toi vierailulle maailmankuulun nuoriso-orkesterinsa.

– On hienoa tulla esittelemään tätä orkesteria suomalaisyleisölle.

West-Eastern Divan -orkesterissa on, mistä puhua. Soittajat ovat pääosin kotoisin Lähi-idästä, alueilta, joiden välillä on jännitteitä ja konflikteja. Sieltä, jossa helvetti on irti. Vierekkäin samassa pultissa saattaa soittaa israelilainen ja palestiinalainen muusikko.

Sitten hän sanoi, että anna anteeksi, mutta en enää voi soittaa orkesterissa. Daniel Barenboim

Tärkeintä on puhaltaminen yhteen hiileen. Orkesterilla ei ole poliittista agendaa, mutta mahdollista vastapuoltakin on ymmärrettävä.

– Jos ei ole kykyä tuntea myötätuntoa toisten kärsimyksistä, sinulla ei ole paikkaa tässä orkesterissa.

Barenboim ryhtyy analysoimaan myötätunnon ja empatian (engl. compassion ja sympathy) eroa, sillä tässä yhteydessä sanalla on väliä.

– Empatia on subjektiivinen, emotionaalinen tunne. Ketään ei voi käskeä kokemaan empatiaa, kuten ketään ei voi käskeä rakastamaan. Myötätunto on sen sijaan moraalinen ominaisuus, Barenboim pohtii.

Ristiriidat kärjistyvät kaikesta huolimatta joskus myös orkesterin sisällä.

– Eräs palestiinalaismuusikko oli orkesterissa neljä vuotta. Sitten hän sanoi, että anna anteeksi, mutta en enää voi soittaa orkesterissa, koska israelilaismuusikot eivät ymmärrä, miltä minusta tuntuu.

Barenboim oli muistuttanut, ettei orkesteri ole projekti, jossa olisi oltava samaa mieltä poliittisesti.

– Hän muistutti elävänsä tarkastuspisteiden keskellä ja kaipasi siksi empatiaa israelilaisilta. Sitten hän jätti orkesterin. Kunnioitin päätöstä.

Kerran orkesteri lopetti yhteistyön israelilaismuusikon kanssa, koska tämä oli vastustanut orkesterin ideologiaa. Barenboimin mukaan soittaja oli mukana vain tavoitellakseen omaa etuaan.

– Muuten olemme toimineet 18 vuotta hyvin rauhallisissa merkeissä, Barenboim hymyilee.

Matka Länsirannalle on pitkä

Orkesteri ei lähtökohdistaan huolimatta perustu haaveiluun rauhasta. Konflikteja ei ratkota viulua soittamalla. Sen ymmärtävät sekä Barenboim että muusikot.

– Maailmalle orkesteri tarjoaa näkökulman, ettei elämä perustu pommeihin, aseisiin ja tankkeihin, mutta olisi naivia ajatella, että soitamme rauhan vuoksi, sanoo kapellimestarin poika, konserttimestari Michael Barenboim.

Iranilaistaustainen sellisti Kian Soltani, joka voitti Paulon sellokilpailun 2013, on samaa mieltä.

– Keskityn lähinnä musiikkiin, ja siksi olen täällä, mutta totta kai orkesterin viesti on myös tärkeä, hän sanoo.

Länsirannalla toiset valvovat, toiset ovat miehitettyinä. Daniel Barenboim

Saksassa syntynyt klarinetisti Jussef Eisa, palestiinalaisen isän poika, silti myöntää, että jännitteitäkin orkesterin sisällä on.

– Totta kai, koska emme kaikki ajattele samalla tavalla, mutta tämä on hyvä paikka tava erilaisia ihmisiä ja keskustella asioista, Eisa toteaa.

– Toisaalta kaikissa sadan hengen yhteisöissä on erimielisyyksiä. Kyse ei aina ole politiikasta tai syntyperästä, Michael Barenboim täydentää.

Vaikka orkesteri yhdistää Lähi-idän soittajat Iranista ja Turkista Egyptiin ja Syyriaan, argentiinalais-israelilaisen Barenboimin kanssa keskustelu kääntyy yhä uudestaan Israelin ja Palestiinan konfliktiin.

– Meidän konfliktissamme rauha tarkoittaa oikeutta palestiinalaisille ja turvaa Israelille. Sitä orkesteri ei voi saavuttaa, mutta voimme antaa esimerkin. Voimme soittaa upeasti Helsingissä, mutta emme voi tehdä samaa Israelissa tai Palestiinassa. Täällä Helsingissä orkesterin jäsenet ovat tasa-arvoisia. Länsirannalla toiset valvovat, toiset ovat miehitettyinä.

Orkesteri on esiintynyt kerran palestiinalaisessa kaupungissa Ramallahissa. Tällä hetkellä matka Länsirannalle tai Jerusalemiin vaikuttaa taas mahdottoman pitkältä.

– Olemme saavuttaneet päämäärämme, kun voimme soittaa kaikissa maissa, joita edustamme.

Unelmakiertueella pysähdyttäisiin ainakin Istanbulissa, Beirutissa, Damaskoksessa, Ammanissa, Jerusalemissa, Ramallahissa, Kairossa ja Teheranissa.

Syyriasta vaikea saada soittajia

Maailma on muuttunut sitten vuodesta 1999 eli West-Eastern Divan -orkesterin perustamisesta. Terrorismi, populismi ja syrjintä puhuttavat ja ovat 2010-lukua. Barenboimin mukaan ajan henki huolettaa myös soittajia.

Orkesteri kouluttaa uusia jäseniä omassa akatemiassa Berliinissä, kuten huippuorkesterit Berliinin filharmonikot ja Staatskapelle Berlin. Maailman tapahtumat vaikuttavat suoraan siihen, mistä maista kouluun tai orkesteriin riittää hakijoita.

– Sodan vuoksi on ollut vaikeampaa saada soittajia Syyriasta. Ennen heitä oli enemmän. Siellä on paljon musiikillista lahjakkuutta, Barenboim toteaa.

Suomen itsenäistymisvuonna Helsingin katuja tepasteli tyylikkäitä, eurooppalaisen muodin mukaisia porvarisperheitä. Rouvilla oli päässään hatut sulkineen ja herrojen solmiot oli solmittu oikeaoppisesti.

– Suomessa seurattiin kansainvälisiä muotivirtauksia tarkkaan. Ne tosin suodattuivat meille Ruotsin ja Saksan kautta, vaikka Pariisi olikin ollut muodin keskus jo 1800-luvun puolivälistä lähtien, kertoo muodin tutkimuksen dosentti, filosofian tohtori Ritva Koskennurmi-Sivonen.

Hienoimmat rouvat teettivät vaatteensa muotiateljeissa tai luotto-ompelijoilla. Hyviä ompelijoita ja räätäleitä herrainvaatetukseen oli myös maaseudulla. Varsinaisia muodin lähettiläitä olivat kiertävät kotiompelijat. Heidän mukanaan levisi tietoa uusista virtauksista. Muodissa näkyi jo kaikuja tulevalta vuosikymmeneltä.

– 1920-luvun muoti oli siinä mielessä monien ulottuvilla, että leninkien mallit olivat yksinkertaisia toteuttaa. Niissä oli vähemmän yksityiskohtia ja mallit olivat suoria. Maalaistytön tai kotiompelijan oli helppo valmistaa muotivaate, Koskennurmi-Sivonen sanoo.

Hehkeä aika ennen sotia

Yhdysvalloista alkanut taloudellinen taantuma koetteli myös Suomea 1930-luvulla. Sen vaikutukset jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi. Muotikin näytti kukoistavan.

– Näyttää siltä, että 1930-luku oli hyvinkin hehkeää aikaa. Museoiden kokoelmissa on hienoja asuja tuolta ajalta. Niistä voi nähdä, että Suomeen tuotiin korkealaatuisia kankaita, joista valmistettiin Pariisin muotia mukailevia vaatteita.

Elävä arkisto: Kaunis pääkaupunkimme 1937

Vaikka Suomi ei ollutkaan muodin periferia, suurin osa suomalaisista eli oloissa, joissa vaatteen arvo mitattiin sillä, miten kestävä se on.

– Täytyy muistaa, että Suomi ei ollut ennen toista maailmansotaa vain maatalousmaa vaan myös erittäin köyhä maa. Maalaisilla saattoi olla varallisuuttakin, mutta se oli kiinni maassa. Käteisen rahan liikkuvuus oli vähäistä. Siksi herrasväen ja maalaiskansan ero pukeutumisessa oli vielä suuri aina kaupungistumiseen ja sotien jälkeiseen aikaan asti.

Housuista hameita ja lampaista kankaita – pula-aika ruokki kekseliäisyyttä

Sota-aika muutti pukeutumiskulttuuria Suomessa. Miehet marssivat valtion vetimissä. Koko kotimainen tekstiilituotanto valjastettiin armeijan käyttöön. Kankaiden tuonti tyrehtyi. Naiset ryhtyivät ompelemaan vaatteita rintamalla olevien miesten vaatteista.

– Miesten housuista sai juuri ja juuri naisten hameen. Hamemuoti muuttuikin kapeaksi ja lyhyeksi. Helmat ulottuivat vain hieman polven alapuolelle.

Miesten vaatteista loihdittiin asuja myös lapsille ja nuorille.

Elävä arkisto: Hiuksetkin talteen Suomen hyväksi

Yksi keino saada kangasta oli kutoa sitä itse. Maalaistaloissa oli usein kangaspuut. Lankaa saatiin suomenlampaan villasta, joka kuitenkin soveltui huonosti naisten pukukankaan kutomiseen.

– Tammisaaren kehräämö eli Kotivilla Oy kehitti suomenlampaan villalankoja paremmiksi. Kehräämöön hankittiin asiantuntemusta Englannista.

Pariisista, Pariisista!

Tekstiilipula jatkui pitkään sodan jälkeenkin. Vaikka säännöstely lopetettiin 1952, kankaita ei vain ollut kaupan. Vuosikymmenen loppua kohti mentäessä tilanne parani.

Muotitaitilija Christian Dior esitteli ensimmäisen, kansainvälistä huomiota saaneen kokoelmansa Pariisissa 1947 ja 50-luvulla hänen nimensä tuli suomalaisillekin tutuksi.

– Vaikka olisi ollut mitään muodista tietämätön juntti mies, hänkin tiesi sentään, kuka on Dior, Ritva Koskennurmi-Sivonen nauraa.

Kauniit vaatteet ja hulmuavat helmat loivat toiveikkuutta ja iloa. Sodan ankeus haluttiin pyyhkiä pois. Oli ihanaa keskustella välillä jostain niinkin kevytmielisestä kuin helman pituudesta.

Elokuvateollisuus eli kulta-aikaansa ja filmitähdistä tuli tyyli-ikoineita.

– Nuorisomuodista saatiin jo esimakua, mutta kyllä suomalainen nainen pukeutui vielä hyvin aikuiseen tyyliin. Hän pohti hansikkaita ja kevätulsteria.

Sama päti tietysti miehiin.

Valmisvaatteita alkoi tulla kauppoihin, mutta kotiompelu oli edelleen arvossaan. Vielä osattiin ja monille ompelu oli myös ainoa mahdollisuus muodikkaaseen pukeutumiseen.

Elävä arkisto: Gregory Peck Suomessa 1953

Nuorisomuoti marssii esiin

Hienot muotihuoneet kuolivat Suomesta yksi toisensa jälkeen 1960-luvun aikana. Varakkaat rouvat valittivat, etteivät saaneet nuoriaan enää astumaan moisiin liikkeisiin sisään. Vaatteet haluttiin valita valmiina ja pukea heti ylle. Sovittaminen moneen kertaan tuntui vanhanaikaiselta.

Muoti demokratisoitui. Nuorten koulutustaso nousi. Sen sijaan, että kaikki olisivat ryhtyneet pukeutumaan yläluokkaisesti, nuoret alkoivat välttää hienostelua.

Pariisin ote muodin herruudessa alkoi lipsua. Englannista puhalsivat uudet tuulet ja niitä pääsivät haistelemaan myös suomalaiset.

– Jo 60-luvulla monet pääsivät kielikursseille Englantiin. Siellä oli nuorisovaateputiikkeja, jotka ihastuttivat suomalaisia. Putiikeista ostaminen oli myös aivan uusi kulutuksen muoto, Ritva Koskennurmi-Sivonen kertoo.

Englanti oli myös populaarikulttuurin johtava maa 60-luvulla ja sen vaikutus muotiin oli valtava.

Pikkuhiljaa nuorten muoti alkoi vaikuttaa myös aikuisten pukeutumiseen. Haluttiinkin näyttää nuorekkaalta, eikä mahdollisimman kypsältä ja kokeneelta.

Sukka- ja muita housuja

Sukkahousut olivat keksintö, joka lanseerattiin maailmalla jo 1950-luvulla. Suomalaisnaiset käyttivät kuitenkin ihmeen pitkään sukkanauhoja ja sukkia. Vielä minimuodin aikaan hameenhelmoja nyittiin peittämään sukkien reunoja ja sukkanauhojen kiinnikkeitä.

Sukkahousuja on tarjottu monesti myös miehille, mutta tuloksetta.

Pitkiä housuja naiset olivat käyttäneet jo pitkään työ- ja urheiluvaatteina. Nyt housut hiipivät myös katumuotiin. Koskennurmi-Sivonen kertoo kuulleensa vanhemmilta yliopistokollegoilta, että vielä 1960-luvun alussa yliopiston päärakennuksen ovella vahtimestari valvoi silmä tarkkana, etteivät naisopiskelijat vain kävelisi sisään housupuvussa.

– Housuista tuli hameeseen verrattava, yleisesti hyväksytty vaate vasta, kun Pariisista tuli siihen “hyväksyntä”. Siihen vaikutti erityisesti Yves Saint Laurentin 1966 lanseeraama ”le smoking” eli hienosta mustasta kankaasta valmistettu naisten juhlapuku.

Elävä arkisto: Naisten nurkka: Pukeutuminen ravintolaan 1965

Elävä arkisto: Kuinka nainen sai housut

Salihousuistani en luovu

Suomalainen pukeutuminen on Ritva Koskennurmi-Sivosen mielestä ollut aina hieman omanlaistaan. Tyylille on vaikea keksiä sitä kuvaavaa sanaa.

–Tilanteen ja tilaisuuden taju on suomalaisilla usein vähintäänkin omintakeinen, analysoi Ritva Koskennurmi-Sivonen.

Suomalainen kävelee sisään hienoon ravintolaan tuulipuvussa, varsinkin, jos se on ollut kallis sijoitus. Ja vaikka ei olisi ollutkaan.

Vaate myös vetoaa, jos se on erityisen edullinen ja monikäyttöinen. Simo Vaatehuoneelta teki 1990-luvulla salihousuista salonkihousut ja nousi kansalliseksi julkkikseksi.

Halpavaateketjut rynnistivät Suomen markkinoille vasta vuosituhannen vaihteessa, mutta vaatekaupan muutokset näkyivät jo aiemmin. Suomen oma tekstiilituotanto alkoi hiipua. Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa ja vienti sinne tyrehtyi.

Elävä arkisto: Muotitalo Halosen avajaiset Kaisaniemessä 1979

Elävä arkisto: Renny Harlinin muotiohjelma - Nuori kuluttaja, merkkivaateilmiö 1981

Nyt muodin kuluttajat ovat jakautuneet kahteen erilaiseen ryhmään.

– Toiseen kuuluvat nopean muodin kuluttajat. He käyvät viikoittain kurkkaamassa, mitä uutta kauppoihin on tullut ja ostavat vaatteita miettimättä kauanko ne kestävät.

Toiseen ääripäähän kuuluvat kirpputorien, second hand-kauppojen, vaatelainaamoiden ja uniikkimuotia myyvien liikkeiden asiakkaat.

– Nämä muodin käyttäjät ovat huolissaan siitä, miten maapallo kestää kuluttavan elämäntavan seuraukset.

Useimmat ovat tietysti siltä väliltä ja moni vaihtaa muotivaatteen edelleen mieluummin verkkarihousuun.

Edit. Lopullisen kuoliniskun sille antoi Neuvostoliiton romahtaminen 1990-luvun alussa - korjattu: Neuvostoliitto romahti 1990-luvun alussa ja vienti sinne tyrehtyi.

Ylellä nyt nähtävä Salatut museot -sarja piipahtaa kymmenessä, toinen toistaan omalaatuisemmassa harrastelijamuseossa. Toukokuussa esitettävässä Kohti tulevaisuuden museota -dokumenttielokuvassa puolestaan pohditaan esimerkiksi museoiden tulevaisuuden haasteita.

Sarjan ja dokumentin toimittaja Minna Joenniemi on kiertänyt museoita urakalla viime aikoina.

– Harrastelijamuseoita ja julkisin varoin pidettyjä museoita yhdistää se, että ne haluavat synnyttää arjen esineiden kautta muistoja ja nostalgiaa. Museoiden kautta rakennetaan käsitystä maailmassa.

Muovipusseista nukenvaunuihin

Joenniemen mielestä museot ovat muuttuneet niistä ajoista, kun museoissa on rakennettu kansakuntaa ja kerrottu suomalaisuudesta.

Joenniemi vierailee Salatut museot -sarjassa harrastajien pitämissä kotimuseoissa, joista moni on avoinna vain harvoin. Museovierailu vaatii jonkin verran viitseliäisyyttä. Harrastajamuseoita löytyy joka lähtöön. Suomessa voi poiketa esimerkiksi muovipussimuseoon, jäähdytintekniikkamuseoon tai nukenvaunumuseoon.

– Esimerkiksi lastenvaunumuseossa työnsin pääni sisään oman syntymävuoteni aikaiseen lastenvaunuun ja katsoin, että tunnistanko maiseman. Se oli aika outoa, nauraa Joenniemi.

Tavaraa arvostettiin ennen enemmän

Suurin osa harrastajamuseoiden pitäjistä on iäkkäitä ihmisiä. Nykyaikainen into tavaroista luopumiseen on heille vierasta. Esimerkiksi jäähdytintekniikkaan hurahtanut, 97-vuotias Paavo V. Suominen on keräillyt laitteita jo 1940-luvulta lähtien. Kokoelmaan kuuluu muun muassa Risto Rytin perheen käytössä ollut jääpalakaappi.

– Museonpitäjät ovat syntyneet aikana, jolloin oli vähemmän tavaraa. He ovat kiintyneet ja sijoittaneet muistoja esineisiin. He ovat nähneet vaikka muovikasseja keräämällä, miten farkkukaupan tai Alkon pussit ovat muuttuneet.

Joissain museoissa pääsee kurkistamaan museonpitäjien mielenkiintoisiin omiin työuriin. Petäjävedeltä löytyy elokuvien autorekvisiittöri Risto Höylän käsistä tulleita luomuksia. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Pelle Hermannin auto ja Rauni Mollbergin ohjaaman Tuntemattoman sotilaan ambulanssi.

Salatut museot -sarja ja Kohti tulevaisuuden museota -dokumentti nähdään Yle Teemalla ja Yle Areenassa.

Mikko Franck, Ranskan radion filharmonikkojen ylikapellimestari ja Suomen Kansallisoopperan aiempi taiteellinen johtaja haluaa lahjoituksellaan varmistaa klassisen musiikin ja erityisesti laulukoulutuksen säilymisen Suomen suurimmassa ammattikorkeakoulussa Metropoliassa.

Franck ei halua kertoa lahjoittamaansa summaa, mutta Metropoliasta kerrotaan sen olevan merkittävä.

– Tämä on ensimmäinen yksityishenkilöltä koskaan saamamme lahjoitus. Enkä ole kuullut, että ammattikorkeakoulut ylipäätään olisivat lahjoitusten kohteena, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola sanoo.

"Kansallisoopperan kaudellani monet parhaimmista laulajista tulivat Metropoliasta. En halua ainoastaan puhua, vaan myös toimia arvostamani yksikön puolesta", Franck perustelee tiedotteessa lahjoitustaan.

Riitta Konkolan mukaan Franckin ele on paitsi arvostuksen osoitus ammattikorkeakoulun opetukselle myös kritiikki alan suurille leikkauksille.

– Hallituksen puoliväliriihessä ammattikorkeakoulut eivät saaneet lainkaan lisäpanostusta, vaikka kaikki muut koulutusalan tasot ja sektorit saivat, Konkola sanoo.

Franck sanoo tiedotteessa haluavansa vaikuttaa siihen, etteivät Metropoliaan kohdistuneet valtionrahoituksen suuret leikkaukset uhkaa musiikkikoulutuksen hyvää opiskeluympäristöä.

Metropolian klassisen musiikin koulutus käynnistyi Helsingissä vuonna 2000.

Ylen pitkäaikaisen draamasarjan Kotikadun ystävillä on ilonpäivät.

Kotikadun toinen kausi julkaistiin Yle Areenaan torstaina. Tästä pääset sarjan pariin. Sarjan ensimmäinen kausi jäi varsin kiperään paikkaan, kun Hannes Luotola sai tietää vaimonsa Karinin suhteesta toiseen mieheen.

Kotikadun suosio on jatkunut Areenassa, jossa sarjan ensimmäisen kauden jaksoja on käynnistetty tammikuun jälkeen jo yli 1,2 miljoonaa kertaa.

Hyvästä draamasta kiinnostuneille on luvassa oivaa juhannuskatsomista, mikäli keskikesän juhla on kolea ja sateinen. Sarjan kolmas tuotantokausi julkaistaan Areenaan 22. kesäkuuta. Sarjaa tehtiin kaikkiaan 17 vuotta, joten herkkua tulee lisää tasaisin väliajoin.

Yle julkaisee yleisön eniten toivomia draamoja Areenassa. Yleisö sai viime vuonna äänestää, mitä Ylen vanhoja tv- ja radiosarjoja julkaistiin jouluksi.

Alkuvuotta Areenaan on julkaistu toivottua draamaa ja viihdettä, kuten Tankki täyteen, Velipuolikuu ja Tiina-sarja. Vielä tänä vuonna on tulossa muun muassa kaivatut Metsolat ja Rintamäkeläiset.

Lue myös: Kotikatu nyt Areenassa – Kysyimme neljältä sarjan näyttelijältä parasta muistoa

Mustakankainen teltta haraa vähän vastaan, kun kaksi nuorta miestä koettaa nostaa sitä harjakorkeuteen. Tänään telttaa ei tarvita projektorin suojaksi, vaan sen alla voidaan kaupitella popcornia. Laakea parkkipaikka muuttuu illan hämärtyessä leffateatteriksi.

Amerikkalaistyylinen drive-in-elokuvateatteri nousee Piispanristin teollisuusalueelle, Kaarinaan.

Perjantain ensi-illan edellä on vielä pientä säätöä, mutta menneen viikon räntätuiskutkaan eivät ole lannistaneet Cinemahouse Oy:n parivaljakkoa, Henry Erkkilää ja Antti Juntusta.

– Valkokankaan kanssa eilen sellainen kolme tuntia taiteiltiin, nyt vielä kiristellään. Kioskiteltta saatiin juuri pystyyn ja koneet ovat varastossa valmiina. Ne vielä tänne, ja viimeiset virittelyt. Ei työnä mikään äärimmäisen kova, mutta omat juttunsa siinäkin, tuumaa Antti Juntunen.

Paikkaa on mainostettu Suomen ensimmäisenä drive-in-elokuvateatterina, mutta esimerkiksi teekkareiden kerrotaan perustaneen Keimolan moottoriradan varikolle vastaavan jo 1960-lopulla. Se jäi tosin lyhytikäiseksi syysmyrskyn rievottua valkokankaan. Myös väliaikaisia teattereita on toiminut eri puolilla maata.

Kiinnostus tuplaa laajakankaan leveyden

Avajaiselokuvana nähdään sopivasti autoiluhenkinen Fast & Furious 8. Valkokangas on hieman yli 12-metrinen, ja elokuvan äänet lähetetään suoraan katsojien autoradioihin.

Henry Erkkilän mukaan paikoitusalueelle mahtuu satakunta autoa, ja kiinnostuksen myötä lisänäytös tuli heti tarpeeseen.

– Ensi-ilta myytiin todella nopeasti loppuun, ja uskomme, että kysyntää on. Kauempaakin on tullut paljon kyselyjä, ihmisiä on tulossa pitkänkin matkan päästä. Syksyksi itse asiassa tilasimme jo tuplasti isomman valkokankaan, sanoo Henry Erkkilä.

Rullaluistimet jäi vielä toistaiseksi pois. Katsotaan, jos syksyllä saadaan ne mukaan. Henry Erkkilä

Toiminnan on siis tarkoitus vakiintua iltojen pimentyessä syksyyn. Keskikesän yötön yö ei suosi ulkoilmaelokuvateattereita, kuten eivät sydäntalven pakkasetkaan.

– Täällä on aika lyhyt etsikkoaika näillä drive-in-teattereilla. Ilta pimenee suhteellisen myöhään, eikä kesällä ole keskiyölläkään niin pimeää, että pystyisi kuvaa näyttämään. Nyt on viimeisiä hetkiä, ja sitten alkusyksystä pystytään jatkamaan, kertoo Antti Juntunen.

Syksyllä saatetaan nähdä myös enemmän asiaan kuuluvaa americanaa. Avajaisissakin on popcornia ja virvokkeita tarjolla, mutta elokuvista tutut rullaluistelevat tarjoilijat vielä uupuvat.

– Rullaluistimet jäivät vielä toistaiseksi pois. Katsotaan, jos syksyllä saadaan ne mukaan. Silloin varmaan yritämme saada esimerkiksi hampurilaisia myyntiin, jotta tulee kunnon Amerikan meininki, mutta siinä on omat lupaprosessinsa. Tähän hätään ei keritty sitä tekemään, valottaa Henry Erkkilä.

Odotukset täyttyivät heti Antti Juntunen

Nuoret elokuvayrittäjät avasivat helmikuussa Kaarinassa kahden salin elokuvateatterin, ja he pyörittävät Kinoa myös Laitilassa. Lisäksi Henry Erkkilä ja Antti Juntunen ovat kiertäneet esittämässä elokuvia liikkuvalla kalustolla.

Pienet teatterit ovat saaneet uutta elinvoimaa, kun elokuvien harvoista esityskopioista ja arvokkaista filmikeloista ei tarvitse enää kilvoitella isojen ketjujen kanssa.

– Digitekniikan ansiosta saamme kaikki elokuvat näytäntöön heti ensi-illasta. Ei tällainen olisi ennen ollut mahdollista, elokuva olisi saatu ehkä kaksi kuukautta myöhemmin tänne. Se on liian myöhään, elokuvien sykli on nykyään nopea, miettii Henry Erkkilä.

Kino Piispanristin pari ensimmäistä toimintakuukautta ovat olleet menestyksellisiä. Kiinnostus heräsi heti ensimmäisistä Facebook-päivityksistä, ja tykkäykset ovat muuttuneet oikeiksi, rahaa tuoviksi katsojiksi.

– Pystymme pitämään seitsemän päivää viikossa auki. Arki-illat ovat toki hiljaisempia, viikonloppuina on enemmän porukkaa. Mutta olemme nyt siinä, missä ajattelimme olevamme kuusi kuukautta avaamisen jälkeen. Odotukset siis täyttyivät heti, iloitsee Antti Juntunen.

Jokainenhan sen on ympärillään huomannut, asiat löytyvät kännykästä. Sama murros on käynnissä niin Brasiliassa kuin Suomessakin, sanoo maailman johtaviin mediatutkijoihin kuuluva Rasmus Kleis Nielsen Oxfordin yliopiston Reuters-instituutista.

– Käynnissä on muutos kohti digitaalista, mobiilia ja sosiaalista mediaa. Televisio ja lehdet ovat yhä tärkeitä, mutta vain vanhemmalle väelle. Nuoret elävät jo digiaikaa. Ja tämä koskee koko maailmaa.

Kleis Nielsen tutkimusryhmineen on seurannut viiden vuoden ajan median murrosta 26 maassa. Pohjoismainen erikoisuus on se, että vanhat mediatalot ovat pärjänneet muutoksessa.

– Pohjoismaissa sekä yleisradioyhtiöt että kaupallinen media ovat vahvoja. Ne alkoivat hyvissä ajoin satsata digitaaliseen mediaan ja tulos näkyy. Ne tavoittavat suuren yleisön verkossa.

– Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että vaikka nettisivuilla on paljon kävijöitä, ei niistä tule rahaa. Bisnes tehdään yhä myymällä paperista lehteä.

Osa hakee uutisensa Facebookista

Pohjolassa mediaan myös luotetaan monia muita maita enemmän. Osin sen takia sosiaalisen median rooli uutislähteenä on vielä toistaiseksi ollut rajallinen.

– On totta, että Suomessa uutiset löytyvät monia muita maita harvemmin sosiaalisen median kautta. Toisaalta on myös totta, että Suomessa on joukko ihmisiä, nuoria tai vähemmän koulutettuja, joiden ainoa uutislähde sosiaalinen media on, Kleis Nielsen sanoo.

Seurauksena voi olla kansan jakautuminen. Koulutettu kansanosa on kiinnostunut uutisista ja hakee ne oma-aloitteisesti. On kuitenkin myös niitä, joita uutiset eivät lähtökohtaisesti kiinnosta ja joiden huomiosta myös Netflix, Facebook ja monet muut kilpailevat.

– Median murroksen voi tiivistää niin, että vanhassa maailmassa oli muutama iso mediatalo, joita kaikki seurasivat. Silloin riitti, kun ne keskittyivät palvelemaan valmista yleisöä.

Internetissä valmista yleisöä ei sen sijaan ole. Juttu pitää myydä joka kerta ja kilpailu on kovaa.

– Elämme maailmassa, jossa tarjontaa on lähes rajattomasti. Ei ole lainkaan varmaa, että kukaan edes tietää, että olet tehnyt sinänsä laadukkaan juttusi. Ensimmäinen ja tärkein haasteesi on saada kontakti yleisöön, houkutella se juttusi pariin. Muuten sitä ei ole olemassa.

Rasmus Kleis Nielsen puhui Helsingissä Ylen journalismiseminaarissa, joka on osa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan journalististen periaatteiden laatimistyötä.

”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa

missä onnen kaukorantaan laine liplattaa

missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan

siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan.”

Suomen kansallistangoksi kutsutussa Unto Monosen Satumaa-kappaleessa tiivistyy suomalaisten kaukokaipuu. Tuolla jossain muualla voisi unohtaa arkiset murheensa.

Matkailun kulttuurintutkimuksen professori Soile Veijola sanoo, että ikuinen kaipuu paratiisiin johtuu tarpeesta täyttää fyysiset tarpeet.

– On aistielämykset, turva, suoja ja lämpö. Kun siihen vertaa suomalaista talvea sekä henkistä ja emotionaalista ilmastoa, ero on todella raju.

Uusia elämyksiä

Sata vuotta sitten Suomessa ei puhuttu matkailusta. Tavallisilla kansalaisilla ei ollut aikaa eikä rahaa lähteä reissaamaan. Se oli myös aikaa vievää puuhaa. Matkoja ulkomaille tekivät ylempiin luokkiin kuuluvat sekä taiteilijat ja tutkijat.

Työläisväestö sentään pääsi irtautumaan arjesta luontoon. Virkistäydyttiin esimerkiksi erävaelluksilla hiihtämällä.

Vanhanajan matkailussa painottuivat hitaus ja uutuus.

– Sata vuotta sitten ja vielä 1930- ja 40-luvuilla tärkeää oli elämys. Siihen kuuluivat luonto, kuntoilu, virkistys ja kulttuuri, kertoo Veijola.

Turismin alku

Suomalaisen työväestön vapaa-aika lisääntyi nopeasti heti itsenäistymisen jälkeen. Kun viikonloppuisin oli vapaata ja vuosittain sai lomaakin, lisääntyi myös matkailu.

Toisen maailmansodan jälkeen suomalaiset vaurastuivat. Oli myös riittävästi rahaa matkustamiseen. Kansakunnan uudelleenrakennusvaiheessa 1950-luvulla oli ideologista matkailla kotimaassa.

– Mentiin katsomaan jonkun suomalaiskaupungin symboleja, nähtävyyksiä tai kansallismaisemia. Sittemmin olemme nämä paikat nähneet esimerkiksi televisiossa, joten niissä ei ole enää sellaista hohdetta, sanoo professori Veijola.

Elävä arkisto: Kesäloma Suomessa ei ole hullumpi ajatus

Massaturismi käynnistyi todenteolla 1960-luvulla. Suomalaisia kuskattiin lentokoneilla nauttimaan aurinkolomista etelään esimerkiksi Bulgariaan.

Elävä arkisto: Bulgarian aurinkorannalla 1963

Ulkomaiset turistit löysivät Suomen 1960-luvun lopulla. Presidentti Urho Kekkonen uskaltautui sanomaan seuraavalla vuosikymmenellä, että hän ei pidä Suomeen kohdistuvasta massaturismista. Huoli oli etenkin siitä, että turistit eivät ymmärrä meidän jokamiehenoikeuksiamme.

Elävä arkisto: Suomi hurmasi auringollaan 1960-luvun matkailijat

Turvallisesti seuramatkalle

Yhä useampi suomalainen halusi nähdä maailmaa, vaikka matkalle lähteminen vähän jännitti. Avuksi tuli 1960-luvulla alkanut seuramatkailu. Tästä kuuluisin esimerkki on Kalevi Keihäsen perustama matkatoimisto Keihäsmatkat, joka lennätti parhaina vuosinaan Espanjaan ja Kanariansaarille lähes 100 000 suomalaista.

– Keihäsmatkat mursi ylä- ja keskiluokkaisen matkailun idean. Kuka tahansa pääsi edullisesti maailmalle turvallisessa seurassa. Ujompikin uskalsi lähteä, kertoo Veijola.

Seuramatkoilla olikin paljon ensi kertaa matkustavia. Professori Soile Veijolan mukaan matkaan lähdettiin pyhävaatteissa. Samalla innostuttiin vapauden kokemuksesta.

– Keihäsmatkoille lähdettiin protestanttisesta maasta, jossa otsa hiessä pitää sinun leipäsi tienaaman. Sitten pääseekin lomalle lämpöön ja iho kokee ilman samettisen kosketuksen.

Samalla moni suomalainen koki aivan uudenlaista seksuaalista vapautta, jollaista ei arkielämässä Suomessa voinut kokea.

– Naisiin vetosi Suomea intensiivisempi romanttisuus kuten kukkien ojentaminen, läheisyys ja naisena kohtelu. Meillä ei ollut sellaista sukupuolikohtelua, ei puolin eikä tosin.

Elävä arkisto: Varoituksia etelänmatkaajille

Votkaturismia ja ruotsinlaivoja

Suomalaiset ovat aina matkailleet ahkerasti naapurimaihin. Suomen valtiolliseen kehitykseen solmiutui matkailu Neuvostoliittoon. Se oli aluksi vanhan ajan delegaatio- ja ystävyysseuramatkailua.

– Matkailu oli iso osa kansainvälisiä suhteita. Siinä yhdistyi hyvin säännelty virallinen puoli ja karnevalistinen votkaturismi. Kun se loppui, menetimme kansallisesta matkailijaprofiilista ison osan.

Alkoholilla kyllästetty matkailu Neuvostoliittoon äityi 1970- ja 80-luvuilla niin pahaksi, että häiritsevimmät votkaturistit heitettiin putkaan tukka ajeltuina.

Elävä arkisto: Neljannesvuosisata naapurimatkailua

Myöhemmin suomalaiset ovat tehneet samantapaista viinanhuuruista matkailua lautoilla Viroon. Etelänaapuriin on menty Veijolan mukaan elostelemaan ja osoittamaan ylemmyyttä isoveljen tavoin. Sittemmin pahin Viron viinaralli on saanut rinnalleen elämysmatkailua kylpylöineen.

Elävä arkisto: Laivalla Tallinnaan

Ruotsiin eli länteen on sen sijaan menty aina hakemaan jotain uutta ja sivistyneempää. Oma lukunsa ovat ruotsinlaivat, joissa on nautittu merellisestä buffetista sekä tax free –alkoholista.

Elävä arkisto: Ruotsinlaivan arkea 1974

Interrail vei Eurooppaan

Maailma alkoi avautua myös nuorille, kun Kansainvälinen rautatieliitto aloitti Interrail-ohjelman vuonna 1972. Jo ensimmäisenä vuotena Eurooppaan suuntasi 12 000 suomalaisnuorta.

– Interrailista alkoi suomalaisten reppureissaus ja omatoimimatkailu ulkomaille, sanoo professori Veijola.

Kosmopoliittisuus vastaan ekologisuus

Yksi iso motiivi matkailulle on statuksen rakentaminen. Kun Kanariansaarille pääsi kuka vain, piti hakea uusi paikka. Ja mitä kauempana, sen parempi. Nykyisin tammikuun loma Thaimaassa alkaa olla suomalaisille tavallista. Nyt pitää löytää jälleen uusi saari, jossa muut eivät ole vielä käyneet, Veijola sanoo.

– Nettiaika näkyy siten, että kaikki pitää dokumentoida saman tien. Enää ei pidetä diailtoja. Kosmopoliittista identiteettiä rakennetaan lomakuvilla Facebookissa ja Instagramissa. Erityisesti nuorten pitää rakentaa tiukkeneville työmarkkinoille kansainvälisen toimijan identiteetti.

Matkustamisesta ja lentämisestä on tullut monelle niin helppoa, että maailmalle singahdetaan vaikka harrastusten perässä.

– Vanhaan aikaan historian tai uskonnon opettaja lähti Israeliin ottamaan kuvia, joita voi näyttää koulussa talvella. Nyt lähdetään oopperamatkalle Milanon La Scalaan tai opettelemaan tangoa Buenos Airesiin.

Professori Soile Veijolan mukaan tällaista piipahtelumatkailua on alettu kritisoida, sillä se ei ole ekologisesti kestävää. Hänen mukaansa nyt eletään saranavaihetta, jossa palataan takaisin vanhaan aikaan.

– Ihmiset arvostavat jälleen hitautta ja tuttuutta. Merkityksiä haetaan läheltä ja luonnosta. Tämän takia esimerkiksi vaeltaminen ja erämatkailu kotimaassa ja lähiseuduilla ovat lisääntyneet.

Myös seuramatkat ovat tekemässä uutta tulemistaan.

– Ihmiset ovat nykyisin niin väsyneitä ja ryytyneitä työelämästä sekä kodin ja työn yhteensovittamisesta, että halutaan laittaa aivot narikkaan.

Tanskalaiset tekivät sen ensin. Sitten britit. Nyt eurooppalaiset tv-draamat kilpailevat koko mantereen laajuudelta tasaveroisina amerikkalaisten sarjojen kanssa.

Lue alta opas vuoden 2017 parhaista eurooppalaisista tv-sarjoista. Sarjat on jaoteltu aiheidensa mukaan muun muassa scifiin, noiriin ja komedioihin.

1. Odotetuimmat: The Crown, Black Mirror ja Skamin loppu

Viime vuoden kehutuimmat ja kohutuimmat tv-sarjat olivat eurooppalaisia tuotantoja. Osa niistä, kuten The Crown ja Black Mirror tuotettiin tosin amerikkalaisella rahalla. HBO:n, Netflixin ja Amazonin panostaessa Eurooppaan on yhä useammin hankala sanoa, minkä maalainen sarja oikeastaan on.

The Crownin toinen kausi tarkentaa kuningatar Elisabetin sijaan prinssi Philipiin. 1950-luvulta 1960-luvulle kulkeva kausi sivuaa muun muassa Suezin kriisiä ja huhujen mukaan myös Philipin avioliiton ulkopuolisia suhteita. Tarkkaa julkaisupäivää kakkoskaudelle ei vielä ole, mutta sen voi odottaa saapuvan Netflixiin loppuvuodesta.

Myöhäistä julkaisuajankohtaa on povattu myös Black Mirrorin neljännelle kaudelle. Netflixin tilaama kolmoskausi oli sarjalle ison budjetin työnäyte. Neljännestä on tulossa tunnelmiltaan aiempaa kirjavampi. Lehtitietojen mukaan luvassa on muun muassa komediajakso ja Jodie Fosterin ohjaama, indie-elokuvaa muistuttava jakso.

Norjalaisista lukiolaisista kertova Skam valloitti viime vuonna viimeisetkin epäilijät. Huhtikuussa alkanut neljäs kausi on entistä enemmän kiinni ajankohtaisissa kysymyksissä. Muslimityttö Sanan näkökulmasta kerrottu kausi kuvaa tavallisen lukiolaisen tasapainoilua kahden kulttuurin välillä. Kauden on kerrottu jäävän Skamin viimeiseksi. Suomessa sarjan uudet jaksot ovat tuoreeltaan katsottavissa Yle Areenassa.

Erikoista kyllä, Skamille ei ole löytynyt jäljittelijöitä muualta Euroopassa. Nähtäväksi jää, yltääkö tuleva Skamin amerikkalainen versio samaan kuin esikuvansa.

Kiinnostava ja odotettu sarja on myös Ruohometsän kansa (Watership Down). Netflixin ja BBC:n yhteistyönä tuottama neliosainen animaatiosarja perustuu monta sukupolvea ihastuttaneeseen - ja traumatisoineeseen - romaaniin jänisperheen pakomatkasta tuhotusta kotimetsästä kohti luvattua maata. Sarjan ilmestymisajankohdasta ei vielä ole tietoa.

2. Seuraava Downton Abbey ja muita historiallisia suursarjoja

Skam ei ole ensimmäinen sarja, joka jättää jälkeensä tyhjiön. Downton Abbeyn kaipuuta paikkaa brittilehdistön mukaan draamasarja The Halcyon, jossa onkin paljon tuttua. Toisen maailmansodan loppuun ja Lontooseen sijoittuvassa draamasarjassa on valtava määrä henkilöitä, näyttävät interiöörit ja käänteitä vaikka muille sarjoille jakaa. The Halcyonin ensimmäinen kausi nähdään Yle TV1:n syksyn ohjelmistossa.

Koska yksi uusi Downton Abbey ei riitä, on luvassa myös Ruotsin oma ison budjetin aikalaisdraama. SVT:n kaikkien aikojen kallein tv-sarja Vår tid är nu seuraa Löwanderien perheen elämää toisen maailmansodan lopulta 1970-luvulle. Tällä kertaa yhteiskunta pienoiskoossa löytyy perheen omistamasta ravintolasta, jossa on luvassa konflikteja ja suhteita yli luokkarajojen. Vår tid är nu nähdään syksyllä Yle Femillä samaan aikaan SVT:n kanssa.

1970-luvulle sijoittuu myös brittisarja Guerrilla, joka käsittelee mustien brittien poliittista aktivismia. Idris Elba (Luther, The Wire - langalla) nähdään minisarjan pääosassa. Sarjan taustalla on vuoden 1971 lakialoite, joka pyrki rajoittamaan muiden kuin valkoihoisten maahanmuuttoa Britannian hallitsemille alueille. Käsikirjoittaja John Ridley (12 Years a Slave) ei kiertele, vaan pamauttaa radikalisoituvat mustat nuoret väkivaltaisesti vasten brittiyhteiskunnan pimeää puolta. "Kun olet musta ja britti, täytyy koko ajan yrittää ymmärtää, oletko kansalainen vai vierailija", sarjassa todetaan. Guerrilla on kuitenkin myös närkästyttänyt yleisöä, sillä mustat naisnäyttelijät sivuutettiin roolivalinnoissa kokonaan. Minisarja on vastikään tullut katsottavaksi HBO Nordicilta.

Historiallista laatudraamaa on luvassa myös birminghamilaisen gangsteriperheen edesottamuksia seuraavassa brittisarjassa Peaky Blinders. Kolmannella kaudella Tommy Shelbyn (Cillian Murphy) johtama jengi laajensi toimintaansa kansainväliseksi vain joutuakseen todellisiin ongelmiin kauden päätteeksi. Neljännellä kaudella sarjaan palaa myös Mad Max: Fury Road -tähti Tom Hardy. Peaky Blindersin neljäs kausi nähdään loppuvuodesta C Morella.

Vielä kauemmas historiaan matkataan italialaisessa Medicit, Firenzen ruhtinaat -sarjassa. Renessanssin rahoittaneesta suvusta kertova sarja on ollut Italiassa ilmiö. Ensi-iltanaan se voitti katsojaluvuissa Juventuksen ottelun Mestarien liigassa. Englanninkielisen sarjan pääosissa esiintyvät Game of Thrones -tähti Richard Madden ja Hollywood-konkari Dustin Hoffman. Yle Teema esittää sarjaa parhaillaan ja sen ensimmäinen kausi on nähtävissä kokonaisuudessaan Yle Areenassa.

3. Brittikomedian uudet kasvot

Komediat liikkuvat huonosti eri kulttuurien välillä. Toisen kulttuurin vitsejä on vaikeampi ymmärtää kuin dramaattisia tapahtumia. Britit ovat ainoina eurooppalaisina löytäneet reseptin rajat ylittävään komediaan. Tie kansainvälisen tv-kansan nauruhermoihin kulkee aidoilta tuntuvien tarinoiden ja räävittömien naispääosien kautta.

Romanttinen komedia vuoden parhaiden listalla kuulostaa epäilyttävältä. Epäilykset tehokkaasti karistava Catastrophe ehti tänä keväänä jo kolmanteen kauteensa. Amerikkalaisen nuorukaisen ja irlantilaisen naisen vahinkoraskaudesta alkanut sarja on muuttunut karuksi ja siksi juuri niin hauskaksi tarinaksi elämästä pitkässä parisuhteessa. Erektioiden ja oksennusten lisäksi sarjalla on sydän paikallaan. Kolmannesta kaudesta tekee erityisen se, että siinä nähdään viime vuonna kuollut Carrie Fisher viimeisessä tv-roolissaan. Sarjaa esitetään parhaillaan Ylellä ja sen kolmas kausi on vuorossa toukokuussa.

Toinen valloittava sitcom-sarja Chewing Gum sijoittuu urbaanin työväenluokkaiseen Lontooseen. Roisi ja herkkä sarja lepää täysin pääosaa esittävän Michaela Coelin harteilla. Sarjan kaksi ensimmäistä kautta ovat nähtävissä Netflixissä.

Samaan kategoriaan Catastrophen ja Chewing Gumin kanssa kuuluvat viime vuoden lopulla Suomessa nähtäväksi tullut vastenmielisten henkilöhahmojen rakastettava kavalkadi Fleabag (Amazon Prime) sekä nörttisuosikiksi noussut Crazyhead, joka kertoo demoneita vastaan taistelevasta tyttökaksikosta (Netflix).

4. Noir, noirimpi, noirein

Tummista tarinoista pitävä ei voi pettyä tämänhetkiseen tv-tarjontaan. Sillan (Bron) neljättä ja viimeistä kautta odotellessa noir-annoksensa voi saada yhä useammasta eri maasta.

Kiirunaan sijoittuva Midnight Sun (Midnattssol) tuo ranskalaisen naisetsivän tutkimaan maanmiehensä murhaa Ruotsin Lapin yöttömään yöhön. Sillan käsikirjoittajien ruotsalais-ranskalaista sarjaa on kiitelty sen tummuudesta, mutta sitä on myös syytetty saamelaisia koskevista yleistyksistä. Sarjaa esitetään parhaillaan MTV3:lla ja se on nähtävissä kokonaan C More -suoratoistopalvelussa.

Britit innostuivat nordic noirista ensimmäisten joukossa. Pohjoismaiden mallilla omat trillerinsä uudistaneesta saarivaltiosta tulee tänä vuonna kiinnostavan painostavia tv-tarinoita. Niissä ei keskitytä poliisityöhön tai rikoksiin, vaan ihmissuhteisiin.

Nimensä perusteella Doctor Foster voisi olla sarja maalaislääkäristä. Se on kuitenkin mielenkiintoinen psykologinen trilleri, jossa nimihenkilö epäilee miestään salasuhteesta. Avioliittoa myrkyttävistä salaisuuksista kertova kylmäävä sarja kysyy, voiko edes kaikkein lähimpiin ihmisiin todella luottaa. Doctor Fosterin toinen kausi saataneen Netflixille, jossa ensimmäinen kausi on jo nähtävissä. Niille, jotka eivät käytä netin tv-palveluja, sarjan ensimmäinen kausi on nähtävissä Ylellä kesän aikana.

Samoja teemoja käsittelee toinen brittisarja Apple Tree Yard, jossa keski-ikäinen geenitutkija ryhtyy suhteeseen vakoojalta vaikuttavan miehen kanssa. Ihmisen eläimellisyyttä käsittelevä sarja tarjoaa shokkeja, rikoksia ja erittäin kyynisen kuvan ihmisyydestä. Sarja nähdään syksyllä C Morella.

HBO on panostanut Euroopassa nimenomaan noirahtaviin sarjoihin. Romanialainen rikosdraama Umbre (2014-) ja viime vuoden lopulla tullut tshekkiläinen Wasteland saavat tänä vuonna rinnalleen puolalaisen The Border (Wataha) -sarjan toisen kauden. Puolan ja Ukrainan rajalle sijoittuva sarja asettaa vastakkain rajavartijat ja ihmissalakuljettajat sekä mukaan sotkeutuvat poliitikot. Sarjan toinen kausi nähdään HBO Nordicissa loppuvuodesta. Ensimmäinen kausi esitetään Ylellä alkukesästä ja se löytyy HBO Nordicista heinäkuun alusta.

Sillan viimeinen kausi saa ensi-iltansa 1.1.2018. Sitä odotellessa sarjan kaikki kolme edeltävää kautta esitetään syksyllä Yle TV 1:llä ja Yle Areenassa.

5. Nordic ...?

Muiden keskittyessä noir-sarjoihin, keksitään Pohjoismaissa jo seuraavaa isoa juttua. Isoimmat odotukset ovat edelleen Tanskan ja Norjan suunnassa.

Vallan linnakkeen (Borgen, 2010-2013) käsikirjoittajan Adam Pricen uusin sarja Herrens veje kertoo pappissuvusta ja käsittelee uskonnon vaikutusta modernissa tanskalaisessa yhteiskunnassa. Paperilla rutikuivalta kuulostava sarja on ensitietojen perusteella jälleen täysosuma ja sulka Pricen hattuun. Asiasta voi itse ottaa selvää loppuvuodesta, kun sarja esitetään Ylellä.

Ehkä menestyksen takia jokainen uusi tanskalainen tv-sarja tuntuu perustuvan Adam Pricen ideaan. Esimerkiksi käyvät Tanskan yleisradiolakia uhmanneesta ensimmäisestä yksityisestä radiokanavasta kertova Mercur ja metrotunneleihin sijoittuvasta panttivankidraamasta kertova Gidseltagningen. Kummallakaan sarjalla ei ole vielä esittäjää Suomessa.

Norjalaiset osoittivat viime vuonna, että he osaavat teiniyleisön lisäksi vastata myös jännitystä kaipaavan ison yleisön tarpeisiin. Nobel (Netflix) ja Miehitetty (Okkupert, C More, Netflix, Viaplay) saivat tänä vuonna rinnalleen Valkyrien-sarjan, jota on mainostettu Norjan Breaking Badina. Sarjassa hylätyllä metroasemalla laittomasti toimiva lääkäri ottaa vastaan asiakkaita, joita tavallinen sairaala ei hyväksy. Hänen kanssaan saman tilan jakaa tuomiopäivän bloggari. Sarja on katsottavissa C More -palvelussa.

Myös Ruotsista tulee muutakin kuin noiria. Veni, Vidi, Vici on omaan tuotantoonsa panostavan suoratoistopalvelu Viaplayn draamasarja, jossa tanskalainen taide-elokuvan ohjaaja saa murska-arviot ja joutuu ohjaamaan pornoa pysyäkseen leivässä. Huhtikuussa ensi-iltansa saanut sarja on nähtävissä kokonaisuudessaan Viaplayllä.

6. Erilaisia rikoksia

Rikos on yksi tv-draaman peruspilareista. Italialainen Suburra kertoo järjestäytyneen rikollisuuden ja politiikan kytköksistä Italiassa. Poliitikot, Vatikaani, mafia, korruptio, rahanpesu, huumeet ja prostituutio ovat teemoja sarjassa, jonka takana ovat samat HBO:n maineikkaan Gomorra (2014-) -sarjan tekijät. Sen tavoin myös Suburra perustuu samannimiseen elokuvaan, joskin sarja sijoittuu aikaan ennen elokuvan tapahtumia. Suburra nähdään myöhemmin tänä vuonna Netflixin valikoimassa.

Brittien rikossarjoissa on tätä nykyä enemmän vaihtelua ja laatua kuin esimerkiksi saksalaisissa dekkareissa. Suomessakin suosittu Broadchurch tulee kolmannen kautensa myötä päätökseen. Tällä kertaa tarina ei enää käsittele rannalta löytyneen pienen pojan murhaa, vaan Dorsetin pikkukaupungin poliisit saavat uutta pohdittavaa, kun poliisiasemalle kävelee raiskattu tuntematon nainen. Tietoa sarjan esittäjästä ei ole, mutta oletettavasti kolmas kausi nähdään ennen pitkää MTV3:lla, Netflixissä tai molemmissa.

Toinen brittisarja Rellik kääntää sarjamurhaajatarinan kirjaimellisesti nurin päin. BBC:n erittäin uskaliaaksi sanottu sarja alkaa murhaajan kiinniottamisesta ja etenee takaperin murhahetkeen asti. Sarja nähdään syksyllä HBO Nordicilla.

7. Yliluonnollinen Eurooppa

Eurooppalainen tv ei ole enää stereotypioiden vanki. Ennen italialainen sarja tarkoitti mafiatarinaa, saksalainen poliisisarjaa ja viime aikoina pohjoismainen tummasävyisempää rikostarinaa. Tätä nykyä ne ovat vain osa monipuolisempaa kokonaisuutta.

Paria brittiläistä poikkeusta lukuun ottamatta scifin ja kauhun kaltaiset genret ovat loistaneet poissaolollaan eurooppalaisessa tv:ssä. Tänä vuonna yksi odotetuimmista eurosarjoista on kuitenkin saksalainen yliluonnollinen perhedraama Dark, joka on herättänyt kiinnostusta Stranger Thingsin vanavedessä. Sarjan tarinasta ei ole hiiskuttu sen enempää kuin, että kahden lapsen katoaminen saksalaisessa pikkukylässä alkaa paljastaa luurankoja neljän eri perheen kaapeista. Sarjan kuvaukset päättyivät maaliskuussa, ja se nähdään myöhemmin tänä vuonna Netflixillä.

Saksasta tulee myös nettijätti Amazonin ensimmäinen oma eurooppalainen tv-sarja. You Are Wanted on kybertrilleri, jossa perheenisä saa havaita hakkereiden lavastaneen hänet syylliseksi rikoksiin. Todella koville kierroksille nopeasti lähtevä kuuden jakson mittainen trilleri tapahtuu tämän päivän Berliinissä. Sarjan ensimmäinen kausi on katsottavissa Amazon Primessa ja toinen kausi on tilattu.

Eräänlainen päätepiste nähdään myös vastikään alkaneella Doctor Whon 10. kaudella. Se on ajassa ja avaruudessa matkaavaa tohtoria esittävän Peter Capaldin viimeinen kausi roolissaan. Isompi uutinen on kuitenkin se, että modernin Doctor Whon pääkirjoittajana viidennestä kaudesta eteenpäin ollut Steven Moffat jättää sarjan tämän kauden lopussa. Hänen viimeiseksi jaksokseen jää 1. heinäkuuta esitettävä kauden päätösjakso The Doctor Falls. Moffatin jälkeen sarjan pääkirjoittajaksi tulee yksi sarjan käsikirjoittajista, Broadchurchin luoja Chris Chibnall. Doctor Whon 10. kausi pyörii tällä hetkellä Yle TV2:lla ja Yle Areenassa.

Bonus: Suomi mainittu

Suomesta lähteneen Mustat lesket -sarjan ruotsalainen versio saa jo toisen tuotantokautensa. Black Widows -sarjan toinen kausi ei seuraa suomalaisen version tapahtumia, vaan tanskalainen, ruotsalainen ja norjalainen leski päättävät tehdä rikoksen rahasta. Sarjan kakkoskautta voi pitää eräällä tavalla ympyrän sulkeutumisena, sillä se on kuvattu Suomessa. Sarja on nähtävissä Viaplayllä.

Juttua korjattu 29.4.2017 kello 11.10: Steven Moffat on toiminut modernin Doctor Whon pääkirjoittajana viidennestä kaudesta eteenpäin, ei kaikilla kymmenellä kaudella.

Kuvataidekoulu Oiva on saanut oppilaidensa taideteoksille tänä keväänä oivallisen näyttelytilan Seinäjoella. Ensimmäistä kertaa näyttely on pystytetty Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon ylläpitämän näyttelytilan, Kivinavetan, toiseen kerrokseen, niin sanottuun Vinttigalleriaaan.

– Mielestäni tässä on jotain erittäin viehättävää tässä tilassa, Oivan taideaineiden opettaja Mikko Hakomäki innostuu.

Näyttely avattiin juhlavasti ja virallisesti tiistai-illalla.

– Avasimme vähän vielä juhlavammin kuin aikuisten näyttelyt ja meillä oli ennätyssuuri yleisö, amanuenssi-museolehtori Kirsi Hänninen Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseolta tarkentaa. Tulevaisuuden kaupunki -teemalla luodun näyttelyn avasi kaupungin kehitysjohtaja.

Aikuisten kanssa samalle viivalle

Kirsi Hänninen ja Mikko Hakomäki molemmat korostavat kevätnäyttelyiden merkitystä osana koko lukuvuoden taidekasvatusta. Oppilaalle on aivan eri juttu saada työnsä esiin oikeaan näyttelytilaan kuin pelkästään kuvataidekoulun seinille.

– Se on erittäin merkittävä asia. Silloin lapset nostetaan oikeiden taiteilijoiden rinnalle, aikuisten ihmisten kanssa samalle viivalle. Oppilaat oppivat myös juhlavista avajaisista. He näkevät, että heidän töitään arvostetaan, Mikko Hakomäki perustelee.

Kirsi Hänninen huomauttaa, että jo demokraattisuuden periaatteen vuoksi lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus saada visioitaan ja ääntään esiin myös maakuntamuseossa.

Kevätnäyttelyllä on merkityksensä myös opettajalle. Mikko Hakomäki katselee tyytyväisenä näyttelyä, jonka hän on kollegoineen ja museon väen kanssa rakentanut alle 7-vuotiaiden, kouluikäisten ja osin jo yli 18-vuotiaiden oppilaiden töistä.

– Oikeastaan tämä on parasta palkkaa, mitä voi työstään saada.

Mistä tila seuraaville näyttelyille?

Viime kevät oli kuvataidekoulu Oivassa poikkeuksellinen. Oiva on pitkään järjestänyt kevätnäyttelynsä Seinäjoen taidehallissa, mutta viime vuonna taidehallista ei riittänyt näyttelytilaa lapsille ja nuorille. Näyttelyn järjestämisessä oli pidettävä välivuosi, kun korvaavaa tilaa ei löytynyt. Kuvataidekoulu pitää kuitenkin kynsin hampain kiinni siitä periaatteesta, että oppilaiden työt saadaan joka kevät arvokkaasti esille lukuvuoden päätteeksi.

– Näyttely on merkittävä osa taidekasvatusta. Sen eteen tehdään töitä. Toivottavasti tästä kaupungista löytyy tiloja jokavuotiselle näyttelylle, Mikko Hakomäki huomauttaa.

Vaikka tämän kevään näyttelypaikka on ihanteellinen, maakuntamuseon näyttelytiloistakaan ei ole automaattisesti apua tuleville vuosille.

– Toivottavasti se on mahdollista uudelleen jonakin vuonna. Ensi vuoden näyttelykalenteri on jo pitkälle luotu, mutta toivottavasti saamme näin tasokasta, teemallista näyttelyä Oivalta joskus tulevaisuudessakin maakuntamuseoon. Tämän kevään näyttelyllä on tosi paljon sanomaa, Kirsi Hänninen kannustaa.

Tulevaisuuden visioijia

Millainen näyttely sitten saa maakuntamuseonkin innostumaan? Esillä on eri ikäisten kuvataidekoululaisten näkemyksiä tulevaisuuden kaupungista. Melkein yhdellä silmäyksellä huomaa, että seinäjokelaislasten tulevaisuus näyttää raikkaalta, värikkäältä ja siinä on positiivinen vire, mutta mukaan mahtuu myös varoittavia esimerkkejä katastrofin aineksista.

Alle kouluikäiset ovat luoneet sekatekniikoilla tulevaisuuden maisemia.

– Heidän työnsä ovat intuitiolla ja innostuksella tehtyjä. Intuitio ja innostus ovat sellaisia työkaluja, että niillä pääsee jo pitkälle, Mikko Hakomäki kuvaa.

”Jos olet vihainen, purista tätä”

Hakomäki laittoi omat oppilaansa muotoilemaan tulevaisuuden esineitä ja tulevaisuuden mummoloita. Yksi tulevaisuuden esineistä saa opettajan erityisesti myhäilemään. Se on nimeltään puuaromia. Tekijä on kirjoittanut viereen tekstin: ”Kaipaatko maaseudun puita? Tämä laite saa koko huoneen tuoksumaan lempipuultasi. Voit valita puun tietyistä napeista.”

– Pilvenpiirtäjän katolla voi kaivata ihanaa männyn tuoksua, eikä tarvitse kuin painaa napista. Ja hei, täällä on laite, joka on varsin toimiva jo nyt. Se on Kiukku: ”Jos olet vihainen, purista tätä, se auttaa”, Mikko Hakomäki hymyilee.

Tulevaisuudenkin mummoloissa ovat tapetit seinillä

Yksitoistavuotiaat oppilaat kuvittelivat itsensä vuoteen 2097 ja muotoilivat mummolan tiettyyn tilaan. Mukaansa sai muotoilla viisi tärkeimmäksi katsomaansa esinettä.

– Kaikenlaisia esineitä löytyy, mutta ei ainuttakaan seuralaista, vain koiria ja kissoja. Mummoilla tai paapoilla ei näy sitä toista kumppania, mummoa tai paappaa, Mikko Hakomäki huomaa.

Tulevaisuuden mummoloissa on jotain hyvin perinteistä. Kaikki oppilaat ovat suunnitelleet ja toteuttaneet mummoloiden seinille tapetit ja monella lattialla on räsymatot.

– Se on aika konservatiivista, mutta täällä on muutama silmiinpistävän kaunis tapetti, jonka voisin ottaa saman tien kotini seinille. Tässä on tällainen metsätapetti ja tuolla on sinipilkkuinen, vesiväreillä tehty kaunis tapetti, Mikko Hakomäki tuumaa.

Dramaturgi ja käsikirjoittaja Outi Nyytäjä kuoli pitkän sairauden jälkeen viime tiistaina Laakson sairaalassa Helsingissä. Nyytäjä oli syntynyt Viipurissa 11. lokakuuta 1935.

Ylen Radioteatterin dramaturgina toimimisen ja Teatterikorkeakoulun kautensa jälkeen Nyytäjä ryhtyi vapaaksi kirjoittajaksi vuonna 1987. Nyytäjä kirjoitti muun muassa näytelmiä, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia ja esseitä.

Nyytäjälle myönnettiin vuonna 2007 ensimmäinen Jussi Kylätasku -dramaturgipalkinto. taiteen valtionpalkinnon hän sai vuonna 2005 ja vuonna 2008 hänet palkittiin Suomen Leijonan ritarikunnan Pro Finlandia -mitalilla.

Lähteet: Yle uutiset ja STT