Not in this lifetime. Tässä elämässä ei pitänyt tapahtua sitä, mikä realisoituu Hämeenlinnassa tänä iltana kello 20.45.

Tuolla kellonlyömällä ilmoille kajahtaa Guns N`Roses -yhtyeen debyyttialbumin toinen kappale It´s So Easy.

Varsin todennäköisesti näin, sillä Guns N`Roses on aloittanut kappaleella lähes jokaisen Not in this lifetime -kiertueen keikkansa. Luultavimmin kellonaikakin täsmää, sillä bändillä, tai oikeammin laulaja Axl Rosella, ei tällä kertaa ole ollut tapana odotuttaa itseään.

Guns N´Rosesin paluu on niitä rock´n rollin "ihmeitä", joita aika ajoin saamme todistaa. Vielä vuonna 2012 Axl Rose töksäytti haastattelussa tulevan kiertueen nimen vannomalla, ettei Guns N`Roses enää koskaan esiinny alkuperäisessä kokoonpanossaan.

Asiaa oli tivattu häneltä siitä lähtien, kun bändin muut jäsenet olivat yksi kerrallaan häipyneet 1990-luvulla. Lopulta jäljellä oli vain Rose, joka vaihtuvien muusikoiden kanssa esiintyi Guns N`Roses -nimellä ja työsti ikuisuusprojektiksi venynyttä Chinese Democracy -albumia.

Kolme viidesosaa Gunnareista

Ensimmäiset vakavasti otettavat huhut bändin paluusta alkoivat kiertää loppuvuodesta 2015. Ruotsalainen Aftonbladet-lehti kertoi, että Rose ja bändin toinen johtohahmo, kitaristi Slash, olivat puhuneet keskenään. Kyseessä oli suuren luokan uutinen, sillä oli yleisesti tiedossa, ettei kaksikko ollut vaihtanut halaistua sanaa sen jälkeen, kun Slash oli lähtenyt bändistä vuonna 1996.

Tammikuussa 2016 asia lopulta vahvistui, kun Guns N`Rosesin kerrottiin olevan yhdysvaltalaisen Coachella-festivaalin pääesiintyjä. Samassa yhteydessä tuli tieto, että bändin alkuperäisjäsenistä myös basisti Duff McKagan on mukana.

Tänään Suomeen saapuu kolme viidesosaa alkuperäisestä Guns N`Rosesista. Kyseessä ei siis ole täysin sama bändi, joka valloitti maailman vuonna 1987 Appetite for Destruction -levyllään. Poissa ovat rumpali Steven Adler sekä komppikitaristi Izzy Stradlin.

Adler on nähty lavalla muutamia kertoja, lähinnä kiertueen Yhdysvaltojen keikoilla. Stradlin sen sijaan ei ole selvittänyt välejään muun bändin kanssa. Hänen mukaansa riitaa on rahasta. Stradlin tviittasi Gunnareiden paluun jälkeen, ettei bändi halua jakaa keikkapalkkioita tasan. Siksi hän ei ole mukana.

Jaettavaa riittäisi, sillä kiertue on tuottanut jo tähän mennessä yli 230 miljoonaa dollaria ja se oli viime vuoden tuottoisin kiertue maailmassa.

Troubadourista Hämeenlinnaan

Not In This Lifetime -kiertue käynnistyi huhtikuun 1. päivänä 2016 pieneltä Troubadour-klubilta länsi-Hollywoodista. Paikalla on symbolista merkitystä, sillä kaikkien aikojen ensimmäinen Guns N`Roses -nimellä tehty keikka oli juuri Troubadourissa. Vuosi oli 1985 ja paikalla tiettävästi kaksi maksanutta katsojaa.

Guns N`Rosesin uusi alku oli myös hieman kankea, sillä Axl Rose onnistui murtamaan jalkansa heti ensimmäisellä keikallaan. Rosen aikaa vei myös Brian Johnsonin tuuraaminen AC/DC-yhtyeen solistina.

Sittemmin kiertue on kuitenkin edennyt kuin juna. Takana on pitkästi toista vuotta esiintymisiä Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Kauko-idässä, Australiassa ja kuluvan kesän ajan täällä Euroopassa. Tahti on ollut aika hiostava, sillä maa ja keikkapaikka on vaihtunut muutaman päivän välein. Hämeenlinnaan bändi saapuu Tukholman liepeiltä Solnasta, jossa se esiintyi torstaina.

Kriitikotkin lämpenivät

Guns N`Rosesin paluu on saanut kriitikoilta varsin myönteisen vastaanoton. Esimerkiksi brittilehdistö ylisti Lontoon muutaman viikon takaista kaksoiskeikkaa loistavaksi.

Ehkä hieman yllättäen, sillä aikaa edellisestä yhteissoittohetkestä on kuitenkin kulunut yli 20 vuotta, ja nuorista kapinallisista on kasvanut yli viisikymppisiä miljonäärejä.

Hämeenlinnassa on tänä iltana luvassa lähes kolme tuntinen show, jossa kuullaan hieman vajaa 30 biisiä. Setin rungon muodostaa debyyttialbumi Appetite for Destruction. Lisäksi on joukko Use Your Illusion -levyjen balladeja sekä puolen kymmentä cover-biisiä tutuista _Knocking on Heaven`s Doorista ja Attitudesta Soundgarden-klassikkoon Black Hole Sun_ – kunnianosoitus hiljattain edesmenneelle Chris Cornellille.

Voi tosin kysyä, miten muuten Guns N`Roses voisi keikkaohjelmistonsa rakentaa. Bändi sai lyhyen kukoistuskautensa aikana valmiiksi vain kaksi kunnollista albumia, jälkimmäinen on tosin kahden tuplalevyn kokonaisuus.

Eikä määrä tietystikään ole ratkaiseva tekijä. Kukaan tuskin kiistää, etteivätkö aikalaisen Nirvanan Nevermind ja In Utero riittäisi naulaamaan bändiä pysyvästi rock-historiaan. Sama koskee Guns N´ Rosesia.

Financial Times kuvaili maagiseksi hetkeä, jolloin Axl Rose, Slash ja Duff McKaganin kokoontuivat Lontoossa yhteen lavan edustalla. Kolmikko onnistui hetken näyttämään jengiltä, yhtenäiseltä kaveriporukalta, joka on loistavan rock n`roll -bändin ehkä tärkein ominaisuus.

Silti kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu keikan jälkeen. Onko sotakirveet oikeasti haudattu vai yhdistikö raha jo aikaa sitten hajonneen jengin?

Tätä viikonloppua voi kuvailla hyvällä syyllä kesäfestareiden superviikonlopuksi. Väkeä tungeksii esimerkiksi metallimusiikin Tuska-festivaaleilla Helsingin Suvilahdessa.

Hevareiden jälkeen Suvilahdessa viihtyvät myös hipsterit ja ysäribailaajat, mutta mihin hintaan?

Hevari saa edullisinta olutta, ysäribailaaja jonottaa ruokaa pisimpään ja hipsteri pääsee nopeimmin vessaan. Näin on ainakin Yle Uutisten keräämien lukujen valossa.

Suurimmaksi osaksi viimevuotiset ja soveltuvilta osin kuluvaa vuotta koskevat tiedot on saatu Tuskan tuottaja Niklas Nuppolalta, Flow:n tuotantopäällikkö Emilia Mikkolalta ja We Love the 90´s -tapahtuman tuottaja Sarianna Matikaiselta.

Metalliyhtye HIMin jäähyväiskiertue on saapunut Suomeen. HIM esiintyy Helsingissä 20-vuotispäiviään viettävällä Tuska-festivaalilla.

Yhtyeen jäähyväiskiertue alkoi viime kuussa, ja sen ensimmäiset konsertit Espanjassa ja Portugalissa myytiin loppuun. Suomessa HIMin voi nähdä vielä Tuurissa järjestettävässä Miljoona Rockissa heinäkuun 13. päivä.

Ville Valon luotsaama HIM on ilmoittanut lopettavansa 26 vuoden jälkeen.

HIM on saavuttanut 2000-luvulla poikkeuksellista kansainvälistä menestystä ja myynyt miljoonia levyjä. Vuonna 2006 yhtyeen Dark Light -levy myi Yhdysvalloissa kultaa ensimmäisenä suomalaisyhtyeenä.

Kymmenen minuuttia esityksen jälkeen Ultra Bran kapteeni Kerkko Koskinen on silminnähden tunteikkaassa tilassa. Provinssin yleisö oli juuri huutanut kokoonpanon lavalle takaisin kahdesti. Lopulta kansa lauloi kovempaa kuin bändi.

Keikka päättyi Vuokko Hovatan koskettavasti tulkitsemaan Pärnuun. Yleisö sai, mitä oli lähes parikymmentä vuotta odottanut ja maestro Koskinen oli mielissään.

– Tuntui erittäin hauskalta palata festivaaleille. Tässä välissä olen esiintynyt sellaisilla vain kerran Kollektiivin kanssa, mutta silloin ei ollut tällaista yleisömerta.

Myös kitaristi Joel Melasniemi hyrisee tyytyväisyydestä, joskin yksi asia jäi kirvelemään.

– Oli aivan mahtavaa, yleisö osasi sanat aika hyvin ulkoa, rakkaus ja nostalgia välittyivät. Se oli kuitenkin ikävää, että Kerkko oli niin kaukana. Kerkon Steinway-flyygeli on kolme metriä pitkä, niin en yltänyt halimaan. Hain sitten katsekontaktia.

"Nuorimmat on varmaan siitetty UB:n tahtiin"

Törnävänsaaren kattaus oli täydellinen nostalgiantäyteiselle keikalle. Helteisen päivän ilta-aurinko paistoi pehmeästi suoraan Provinssin päälavalle, kun muun muassa viuluilla ja sellolla vahvistettu Ultra Bra katkaisi pitkän keikkataukonsa.

Yleisön ikäjakauma oli perusfestivaaleja varttuneempaa, mutta joukossa oli nuorempiakin kasvoja. Joel Melasniemi laittoi ne riemulla merkille.

– Katselin lähimaastoon, kun kauempaa ei erota ihmisten ikää, mutta näin nuorta yleisöä. Se oli hellyttävää. Heidät on varmaan siitetty Ultra Bran tahtiin.

Ultra Bra pisti pillit pussiin vuonna 2001 kahdeksan menestyksekkään vuoden jälkeen. Ura päätettiin viiden loppuunmyydyn Tavastia-keikan putkella.

Sen jälkeen orkesteri on esiintynyt vain kahdesti, Tavastian isännän Juhani Merimaan syntymäpäivillä 2007 ja Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan tukikonsertissa 2012.

Kuluvana kesänä Ultra Bra esiintyy Provinssin lisäksi Ruisrockissa ja Ilosaaressa. Ultra Bran Facebook-sivuilla orkesterilta kärtetään kiihkeästi lisää esiintymisiä. Ainakin Helsingissä pitäisi soittaa, Jäähallissa vaikka. Kerkko Koskinen ei myönnä eikä kiellä aikeitaan sen suhteen. Vihjailee kuitenkin, kunnes alkaa selvästi väsyä haastatteluun.

– Mehän ollaan helsinkiläinen bändi, mutta ei tästä mitään päätöstä ole ja pälä pälä, Koskinen summaa.

Melasniemi säestää hieman diplomaattisemmin.

– Me ollaan aina bändinä tilanteessa nolla. Sitten kun tulee se päivä, jolloin tullaan Ilosaaren lavalta, jätetään kitarat kiertämään ja avataan jallu, niin sitten puhutaan siitä, että mitäs nyt sitten.

"Olemme seesteisiä aikuisia"

Ennen seuraavia suunnitelmia hoidetaan kesän keikat. Kitaristi Melasniemi uskoo, että festivaaliyleisö saa vähintään yhtä paljon myös Turussa ja Joensuussa kuin Seinäjoella.

– Siinä, että voidaan toistaa tunnelataus ei ole mitään ongelmaa. Tuntui siltä, että we left money on the table. Nyt me tiedetään, millaista tämä on ja miten tämä tehdään, niin seuraavalla keikalla me ollaan murskaavia!

Oli keikkoja sitten luvassa kaksi tai enemmän, niin kiertue-elämä ei ole entisellään. Osa parikymppisistä ultrabralaisista esiintyi ammoin Ruisrockissa kelteisillään ja hyppi ilkosillaan hotellin katolla. Ei onnistu enää, puistelee Melasniemi päätään. Festarikiertueella bändillä ei nimittäin ole hotellihuoneita.

– Olisi tosi omituista mennä johonkin hotelliin kyselemään, että saammeko tulla olemaan alasti teidän katolla.

Kerkko Koskinen nyökyttelee vieressä hieman epäuskottavasti.

– Olemme nyt seesteisiä aikuisia. Arvokkaita keski-ikäisiä.

Kotimaista nykytaidetta Orimattilassa esitellyt Villa Roosa on auki viimeistä kauttaan. Rakennus vaihtaa omistajaa ensi syksynä, eikä siellä järjestetä enää näyttelyitä.

Jatkossa Villa Roosan kesänäyttelyiden kuraattori Eerika Malkki ja tuottaja Jari Granholm siirtyvät Orivedelle luotsaamaan Taidekeskus Purnun kesänäyttelyitä yhteistyössä säätiön kanssa.

Viimeisen kesänäyttelyn nimi Villa Roosassa on Maailma on toinen. Teemana on muutos.

Onhan tässä paljon konkreettistakin muutosta ilmassa. Jari Granholm

– Se oli mietitty jo ennen kuin saimme tietää Purnusta. Mutta onhan tässä paljon konkreettistakin muutosta ilmassa, naurahtaa Jari Granholm.

Eerika Malkin mukaan nykytaiteen näyttelytarjonta on lisääntynyt vauhdilla viime vuosina Päijät-Hämeessäkin.

– Kun aloitimme vuonna 2008 täällä oli vain muutama nykytaidetta esittelevä paikka. Nythän niitä on useita. Myös taidemuseot ovat alkaneet panostaa kesätarjontaan ihan eri tavalla kuin aiemmin, on museokortit ja muut.

Malkki näkee, että tarjonnan laajentumisesta on etua kaikille.

– Kävijät pääsevät kiertämään. Enemmän se on vetovoimatekijä, kuin kilpailutekijä, hän uskoo.

Lapsille sallittu

Villa Roosa on toiminut kesänäyttelypaikkana kaikkiaan neljännesvuosisadan verran, vuodesta 1994 lähtien. Tuotanto vuonna 1951 valmistuneessa huopatossutehtaassa päättyi 1980-luvun lopulla.

Tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnan vuonna 1991 aloittamat kesänäyttelyt olivat pienimuotoisia ja keskittyivät tämän omaan leipälajiin, tekstiilitaiteeseen.

Kun sisustusarkkitehti Eerika Malkki ja mainossuunnittelija Jari Granholm hankkivat kiinteistön omistukseensa, linja muuttui ja näyttelytilaa laajennettiin.

Haluamme huomioida myös lapset näyttelyvieraina. Eerika Malkki

– Meillä on ollut alusta asti ideana esitellä monipuolisesti taiteen eri muotoja, eri-ikäisiltä taiteilijoilta, erilaisten teemojen alla. Haluamme huomioida myös lapset näyttelyvieraina.

Laaja materiaalikirjo

Malkki näkee, että kymmenen vuoden aikana eri taidemuodot ovat alkaneet sekoittua iloisesti keskenään. Materiaalikirjo on laaja ja teoksia tehdään moninaisista materiaaleista.

– Esimerkiksi tekstiilitaiteilijat eivät välttämättä käytä töihinsä tekstiilejä ollenkaan, vaan jotakin ihan muuta. Viime vuosina installaatioita on tullut aiempaa enemmän mukaan. Uusi tekniikka ja lisätyn todellisuuden sovellukset laajentavat kirjoa entisestään.

Esimerkiksi tekstiilitaiteilijat eivät välttämättä käytä töihinsä tekstiilejä ollenkaan, vaan jotakin ihan muuta. Eerika Malkki

Villa Roosassa on tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa kirjallisuuden edustaja, kirjailija Olli Jalonen. Hän on tehnyt näyttelyyn postikorttinovellin.

Nostalgiaa edustaa puolestaan Heli Ryhäsen tekstiiliveistos Kotiloituminen, joka oli mukana myös vuonna 2008.

– Jo alkuaan ajattelimme, että tämä olisi sellainen kymmenen vuoden projekti ja niin yllättäen kävi. Ehkä eniten jäämme kaipaamaan tätä vehreyttä ja avaria tiloja, uusiin maisemiin ensi kesänä siirtyvä pariskunta pohtii.

Katso video Villa Roosasta Ylen Areenassa.

Ääni? Käy. Kamera? Käy. Ja taas mennään. Aku Hirviniemen esittämä valepukuinen poliisi aloittaa Lasten liikennelaulun kohta neljättä kertaa peräkkäin. Helsingin Jollaksessa kuvataan Heinähattua, Vilttitossua ja Rubensin veljeksiä.

Koko perheen elokuvia tehdään nyt tuplasti enemmän kuin aiemmin. Kun niitä vielä 10 vuotta sitten kuvattiin keskimäärin kaksi vuodessa, määrä on viimeisen viiden vuoden aikana noussut lähes neljään vuodessa. Pääkaupunkiseudulla syntyy tänä kesänä kolme lastenelokuvaa: Heinähatun ja Vilttitossun lisäksi myös Supermarsu sekä Puluboi ja Ponin leffa.

Kotimaisille lastenelokuville näyttäisi olevan kysyntää. Vaikka ensi-iltojen määrä on lisääntynyt, kaikille riittää katsojia. Viime vuoden kolme suosituinta elokuvaa oli suunnattu lapsille. Risto Räppääjä ja yöhaukka, Angry Birds sekä Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu vetivät kaikki yli 300 000 katsojaa. Se on kotimaiselle elokuvalle paljon.

Tuottaja Jarkko Hentulan mukaan erittäin merkittävä osa suurista katsojaluvuista tulee muissakin Euroopan maissa juuri lasten- tai koko perheen elokuvista. Suosiota selittävät myös käytännön syyt.

– Juurikaan koskaan lapset eivät käy yksin katsomassa elokuvia, vaan mukaan tulee aina vähintään kaksi, parhaassa tapauksessa kuusi ihmistä, Yellow Film & TV:n vastaavana tuottajana toimiva Hentula sanoo.

Risto Räppääjät räjäyttivät pankin

Nyt kuvattava Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on filmatisointi Sinikka ja Tiina Nopolan samannimisestä kirjasta vuodelta 2003. Kirjailijasiskokset vastaavat itse käsikirjoituksesta ja seuraavat tiiviisti kuvauksia.

– Haluamme olla mukana, koska se on ainutlaatuista, ihmeellistä, että itse keksimät hahmot alkavat elää. On hienoa päästä seuraamaan, kuinka pienistä palasista elokuvat syntyvät. Yhden minuutin kohtausta on voitu kuvata koko päivä, Tiina Nopola sanoo.

Tyttökaksikko Heinähattu ja Vilttitossu seikkailee valkokankailla toista kertaa. Edellisestä Heinähattu-elokuvasta ehti kulua 15 vuotta. Nopoloiden Risto Räppääjistä on sen sijaan tehty jo kuusi elokuvaa, jotka ovat lähes poikkeuksetta vetäneet yli 300 000 kiinnostunutta teattereihin. Mikä selittää kotimaisten lastenelokuvien suosiota?

– Varmasti se, että ne ovat suomalaisia. Niissä puhutaan omaa äidinkieltä ja ne ovat koko perheen elokuvia. Niissä, joita me olemme käsikirjoittaneet, ei ole ollut ikärajaa, Tiina Nopola pohtii.

Tiina Nopolan mielestä onnistuneessa lastenelokuvassa on myös hyvä tarina, huumoria ja sopivasti jännitystä. Niitä on luvassa myös nyt kuvattavassa Rubensin veljeksissä.

Vain alkuperäiskäsikirjoitukset puuttuvat

Valtaosa kotimaisista lastenelokuvista perustuu Heinähatun ja Vilttitossun tavoin jo valmiiksi tunnettuun kirjasarjaan, brändiin tai peliin. Sille on yksinkertainen syy. Kun hahmot ja tarinat ovat entuudestaan tuttuja, niitä on helpompi myydä valmiille fanikunnalle.

– Tämä on kaupallista toimintaa. Jos vaihtoehtona on tehdä elokuva, joka tavoittaa 300 000 tai 100 000 katsojaa, saa olla perustellut syyt, miksi lähtökohtaisesti haluttaisiin tehdä pienemmälle yleisölle. Totta kai tällaisiakin elokuvia tarvitaan ja niitäkin on hyvä silloin tällöin tehdä, Heinähattua ja Vilttitossua tuottava Hentula perustelee.

Myös Suomen elokuvasäätiössä (SES) on havahduttu alkuperäisaiheiden puutteeseen. SES lanseerasi viime vuonna rahoituksen, jolla tuetaan alkuperäiskäsikirjoituksia. Niitä nähdään valkokankailla aikaisintaan vuonna 2019.

Vilttitossu on lällälällä lieru

Heinähattuna ja Vilttitossuna nähdään Emily Shipway, 8, ja Ella Kangas, 6. Molemmilla on aiempaa kokemusta näyttelijänä. Shipway on ollut mukana kahdessa Risto Räppääjässä.

– Tämä on mun yhdes elokuva, koska aiemmin olin Ex-onnellisissa ja se on ohjelma, ei elokuva, Ella Kangas tarkentaa.

Shipway kuvailee esittämäänsä Heinähattua kiltiksi ja rauhalliseksi. Kankaan mielestä hänen Vilttitossunsa on paljon villimpi.

– Se on vähän sellainen lällälällä lieru ja se on itsepäisempi.

Mutta mitä tarkoittaa itsepäinen? Siitä tytöt kiistelevät.

– Onko se muka joku hölmö, Kangas kysyy.

Meneillään on mediapäivä ja ties kuinka mones haastattelu. Tähtiä väsyttää.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Anna Dahlmanin esikoisohjaus valkokankaalle. Aiemmin hän on tehnyt humoristista Siskonpeti-tv-sarjaa. Myös nyt ollaan liikkeellä koomisella otteella – ja nuorten näyttelijöiden ehdoilla.

– Koko ryhmä hengittää näiden meidän lapsitähtien tunnelmien mukaan, koska he kuitenkin nimillään ja kasvoillaan kannattelevat elokuvaa ja lapset ovat lapsia, Dahlman sanoo.

Kun Suomen sää puuttuu peliin

Helsingin Kontulassa on meneillään Supermarsun viimeinen kuvauspäivä. Tai pitäisi olla. Suomessa kun ollaan, sää puuttuu peliin. Kuvausryhmä odottaa taivaan selkenemistä. Valkokankaalle ei voi päätyä versiota, jossa saman kohtauksen sisällä sataa ja paistaa.

– Ilma tuli yllätyksenä. Meteorologia on varmasti hieno tiede, mutta tänä kesänä se on ollut aika arvailua. Olemme joutuneet venkslaamaan säiden kanssa ja myllänneet monta kertaa aikataulut uusiksi. Yritetään jotenkin luovia, sanoo ohjaaja Joona Tena.

Elokuvan tarina perustuu löyhästi Supermarsu pelastaa silakat -kirjaan. Sarja on Paula Norosen kirjoittama.

– Elokuvan tekeminen on kallista ja kyllä se siitä lähtee, että halutaan jotain, mihin yleisö voi pureutua kiinni. Kokemus on osoittanut, että suomalaiset ovat ahkeria kirjallisuuden kuluttajia ja kun on jotain tuttua, siitä on helpompi lähteä rakentamaan uutta, Tena jatkaa.

Hän lupaa vastata Supermarsu-fanien odotuksiin ja olla uskollinen Paula Norosen kirjojen äkkiväärälle ja absurdille maailmalle.

Juttua varten on haastateltu myös Suomen elokuvasäätiön (SES) tiedottaja Reetta Hautamäkeä sekä tuotanto- ja kehitysjohtaja Petri Rossia ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVI) apulaisjohtaja Kirsi Raitarantaa. Tilastotiedot perustuvat SES:n lukuihin.

Simo Majurin moottorisaha hiljenee. Metsuri nostaa maasta puolen metrin mittaisen koivupöllin ja ojentaa sen metsätien reunalla odottavalle lasitaiteilija Sini Majurille. Tuoreen puun tuoksu saa taiteilijan hyvälle tuulelle. Puupöllistä muovautuu pian uusi lasinpuhallusmuotti.

Puu on noussut Sini Majurin lempimateriaaliksi. Puumuotit tulevat taiteilijan omasta kotimetsästä ja ne sorvataan lopulliseen muotoonsa kotipihan verstaassa. Muottien lisäksi Simo-veljen käsien kautta syntyvät myös muut taiteilijan tarve-esineet.

– Jos olen tarvinnut vaikka näyttelyalustoja, niin olen Simolle soittanut, että nyt tarvitaan apua, Sini Majuri kertoo.

Oma metsä inspiraation kehtona

Lasitaiteilija on yhdistänyt voimansa perheensä metsäalan yrityksen kanssa.

– Tämä on ollut projekti, missä asiat ovat loksahtelet kohdalleen. Kun on metsäalan tietämystä, niin materiaalin saaminen on helppoa.

Yritysyhteistyön kautta toimintaan on saatu mukaan myös maaseuturahasto, jonka tuella Majurin on ollut mahdollista viedä tuotteitaan näyttelyihin ulkomaille. Viimeisimpänä hän vieraili Tokyo Design -taidemessuilla.

– Tämmöisellä rahoituksella uusi idea saa uudenlaiset lähtökohdat. On tärkeää, että saadaan vietyä savolaista muotoilua maailmalle ja saadaan maaseudun yrityksiä nostettua.

Esimerkiksi Japanissa lasitaidetta arvostetaan. Tuotteiden vieminen ulkomaille onkin välttämätöntä, sillä Sini Majuri toivoo, että tulevaisuudessa hän voisi elättää itsensä taiteella.

– Siellä ne ihmiset joita tavataan, ovat ne tärkeimmät linkit eteenpäin. Jokainen uusi esittäytyminen tuo sitten jatkoa tulevaisuudessa. Näistä palasista tulee kantava tuote, jota saadaan vietyä maailmalle.

Siinä missä maailmalta löytyvät asiakkaat, ammentaa Sini Majuri taiteensa Suomen luonnosta. Rakkaimpana luovuuden lähteenä ovat tietenkin kotimetsät.

– Maailmalla on näyttelyitä tulossa niin ideoita tarvitaan ja sen vuoksi metsään pitää mennä. Myös joka kerta, kun siellä on niin pitää muistaa nauttia siitä metsästä, Majuri sanoo.

Yleisradion saamien tietojen mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Savonlinnassa 27. heinäkuuta.

Savonlinnan oopperajuhlilla esiintyy silloin venäläinen Bolshoi-teatteri, joka esittää tuona päivänä Pjotr Tšaikovskin Jolanta-oopperan.

Putin on aiemmin ilmoittanut, että hän vierailee Suomessa juhlistamassa maan 100-vuotista itsenäisyyttä, mutta matkan ajankohtaa ja kohdetta ei ole kerrottu.

Edellisen kerran Putin vieraili Suomessa heinäkuun alussa viime vuonna, jolloin hän tapasi tasavallan presidentti Sauli Niinistön Naantalin Kultarannassa.

Kaarisillan taide- ja toimintakeskus tarjoaa opetusta muun muassa kehitysvammaisille ja erityistukea tarvitseville henkilöille. Oppilaitoksesta valmistuneet taiteilijat ovat pitäneet lukuisia taidenäyttelyitä.

Sari Koivunen sutii varmoin ottein väriä kankaalle. Hän maalaa mielellään erilaisia siivekkäitä.

– Olen tehnyt paljon erilaisia lintuja ja maalannut myös vähän suurempia lintuja kuten flamingoja ja joutsenia. Yleensäkin olen maalannut paljon eläimiä, Koivunen kertoo suurikokoisista akryylimaalauksistaan.

Koivusta kiinnostavat myös historialliset hahmot. Hänen maalauksistaan voi bongata esimerkiksi Katariina Suuren.

Antero Laine hakee inspiraatiota lähinnä luonnosta. Värikkäissä teoksissa seikkailee eläimiä karhuista valkohäntäpeuroihin.

Joskus idea tauluun syntyy patikointimatkalla tai luontoretkellä. Kaikkein haasteellisin osio maalaamisessa liittyy Laineen mielestä kuitenkin suuruusluokan asioihin.

– Aika usein hankalinta tässä on suunnittelu, eli minkä kokoiseksi työn tekee.

Suosikkeina Eero Järnefelt ja Laila Pullinen

Sari Koivunen pitää kuvanveistäjä Laila Pullisen taiteesta. Hän on nähnyt Pullisen haastatteluja televisiossa, ja tästä on tullut vaikutelma mukavasta ihmisestä. Antero Laine taas ihailee Eero Järnefeltin teoksia.

– Niissä on hienointa juuri tämä luonto.

Sari Koivusen teoksissa väreillä on tärkeä merkitys.

–Suunnittelen värit tarkkaan, ja teen maalausta värien ehdoilla.

Mutta mikä sitten on taidetta?

–Minun mielestäni kaikki mikä on luonnossa ja mitä ihminen piirtää, on taidetta, Antero Niemi kiteyttää.

Sekä Sari Koivunen että Antero Laine ovat suorittaneet Kaarisillassa kuvallisen ilmaisun perustutkinnon. Kaarisillan taiteilijoiden teoksia on tämän kesän aikana nähtävillä Kaarisilta Biennalessa sekä Helsingissä että Lahdessa.

Suomen suoratoistomarkkinoilla riittää kilpailua. Kesäkuun lopulla Suomessa aloitti tanskalaisen TDC-yhtiön Blockbuster-palvelu, joka vuokraa elokuvia kertamaksulla.

Esimerkiksi teleyhtiöt DNA, Elisa ja Telia kauppaavat viihdepaketteja, joissa on mukana myös suoratoisto- ja videovuokrauspalveluita.

– Pohjoismaat ja Suomi ovat kilpailtuja markkinoita, ja markkinoille on myös uusia tulijoita. Markkinaa ei vielä ole jaettu, vaikka Netflix on omassa luokassaan, arvioi Telian vastaava tuottaja Jani Hartikainen.

Telialla on verkossa myös vuokraamo, josta voi katsoa elokuvia ja televisiosarjoja. Hartikainen uskoo, että vuokraamo pärjää kiristyvässä kisassa, koska Telian palvelussa on hänen mielestään helppo käyttöliittymä.

Kotimainen viihde ja tosi-tv valttikortteina

Yhtiöt eivät kerro tarkkoja määriä suoratoistopalvelujen asiakkaista, mutta DNA:n mukaan sen DNA TV -palvelulla oli vuodenvaihteessa yli 300 000 asiakasta. Palvelussa voi katsoa televisiota, suoratoistoa ja vuokrata videoita. Yhtiö pyrkii kisaamaan asiakkaiden euroista tarjoamalla tekniikkaa, jonka avulla perinteisestä televisiosta voi katsoa eri palveluiden ohjelmia.

Uskomme, että pystymme tuomaan markkinoille omia alkuperäissisältöjä, joita ei ole muualta saatavissa. Liiketoimintajohtaja Sami Aalto, Elisa

– Olemme tuoneet markkinoille Android-digiboksin, johon kuluttajat voivat asentaa minkä tahansa suoratoistopalvelun, DNA:n kuluttajaliiketoiminnan Pekka Väisänen kertoo.

Nelonen medialla on verkossa Ruutu-palvelu, joka tarjoaa ohjelmia sekä ilmaiseksi että maksua vastaan. Nelonen kisaa ruutuajasta tositelevision avulla.

– Meillä on pitkä kokemus suomalaisten mausta. Reality on ollut meille tosi hyvä, ja kotimaisia elokuvia katsotaan paljon, Ruudun sisällöistä vastaava johtaja Anne Nokelainen sanoo.

Kotimaisuuden nimiin vannoo myös Elisa, joka tuottaa sarjoja myös itse. Yhtiön liiketoimintajohtaja Sami Aalto sanoo, että esimerkiksi Downshiftaajat-sarja on suosittu.

– Uskomme, että pystymme tuomaan markkinoille omia alkuperäissisältöjä, joita ei ole muualta saatavissa. Toistaiseksi olemme onnistuneet hyvin.

Kilpailu suoratoistomarkkinoilla käy maailmalla kiivaana, ja uusia pelureita on tulossa mukaan. Esimerkiksi sosiaalisen median jätti Facebook on kertonut, että se alkaa tuottaa ja esittää televisiosarjoja.

Lue myös

Alussa oli vain Manne-tv – Yle Areenasta kasvoi kymmenessä vuodessa viihteen jättiläinen

Viaplay: Pohjoismaiset sarjat hakkaavat suosiossa maailmalta ostetut, putkessa 50 tuotantoa

Valkokankaan suursuosio jatkuu – elokuvissa käydään ennätystahtiin, uusia teattereita syntyy ja leffassa voi nauttia jo viiniä

Vuonna 1993 käännetiin suomalaisessa tv-historiassa uusi lehti, kun Metsolat tv-sarja alkoi pyöriä TV2:lla. Sarja kertoi kuvitteellisessa Hoikan kunnassa elävän pienviljelijäperheen elämästä juhannuksesta 1987 jouluun 1996. Joka viikko yli miljoona silmäparia seurasi Metsolan perheen edesottamuksia.

Nyt, reilut 20 vuotta tv-sarjan päättymisen jälkeen, Metsolat herätetään henkiin Mikkelin Naisvuorella. Metsolat – Urjanlinna näytelmän on ohjannut Mikkelin teatterin johtaja Katriina Honkanen. Honkanen itse näytteli legendaarisessa tv-sarjassa Eeva Metsolaa, viljelijäperheen toista tytärtä. Idea Metsoloiden tarinan kertovaan näytelmään lähti toisen tv-sarjan dramatisoinnista.

– Näin Taivaantulet-sarjan dramatisoinnin, ja kun minulle edelleen paljon puhutaan Metsoloista, ihmiset haluavat sitä muistella, niin mietin voisiko siitäkin tehdä ja tässä sitä ollaan.

Näytelmän on käsikirjoittanut Miisa Linden, joka myös kuului alkuperäisen tv-sarjan käsikirjoittajatiimiin. Linden puristi näytelmään tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden eli yhteensä parikymmentä jaksoa. Oleellisin ero näytelmän ja sarjan välillä on karsiminen.

– Kaikkia tarinoita ja kunnan tapahtumia ei voitu luonnolisestikaan näytelmään ottaa. Näytelmässä keskiössä ovat Eeva ja Erkki, sekä tietysti myös Antti ja Annikki, Katriina Honkanen sanoo.

Eeva Metsola on perheen lääkäritytär, joka kohtaa tragedian häämatkallaan. Hänen veljensä Erkki puolestaan on talviolympialaisissa hiihdossa pronssia voittanut, sittemmin alkoholisoitunut perheen poika. Metsoloiden tapahtumapaikkana on Leppävaaran maatila, jota pitävät pienviljelijat Antti ja Annikki Metsola.

Metsoloissa koskettaa toive hyvästä tulevaisuudesta

Aikakausi on pysynyt samana, sillä näytelmän tapahtumat sijoittuvat myös 1980-luvun lopulle. 80-luku näkyy ja kuuluu lavalla puvustuksessa ja musiikissa.

– Se on tärkeä osa Metsoloita. Eletään nousukautta, se sisältää paljon toiveita hyvästä tulevaisuudesta ja ollaan vasta menossa kohti lamaa, Honkanen kertoo.

Syitä tv-sarjan suosioon Katriina Honkanen arvelee olevan monia. Moni löysi sarjan hahmoista ja tapahtumista tarttumapintaa omaan elämäänsä.

– Metsoloissa oli paljon tunnistuspisteitä. Joku löysi oman lapsuutensa, tai mummolansa. Ja jokaisessa suvussa on varmasti perintöriitoja. Myös sarjan toiveikkuus ja perheyhteisö varmasti koskettivat yleisöä.

Katriina Honkanen nousi itse suuren yleisön tietoisuuteen juurikin Metsoloiden myötä. Vuosikymmenten tauon jälkeen tuttujen hahmojen pariin oli helppo palata. Näytelmässä kuullaan myös Honkasen tv-sarjaan tekemä kappale, jota ei kuitenkaan koskaan televisiossa kuultu.

– Silloin kun kuvasimme tv-sarjaa, käsikirjoittaja Carl Mesterton pyysi minua tekemään laulun Metsoloihin. Ajelin kerran kuvauksista pois kauheassa lumipyryssä, ja radiossa kuului kappale "Blue Hotel". Sitä kuunnellessa minulla välkähti mieleen, että se kohtaus missä Stig on omissa maailmoissaan onnettomuuden jälkeen, se on Eevalle todella rankka paikka. Syntyi kappale "Metsään johtaa jäljet eksyneen".

Katriina Honkanen ei koskaan esitellyt kappalettaan Mestertonille, sillä hän koki, ettei se sopisi sarjan tyyliin. Mikkelin Naisvuorella kappale on kuitenkin isosti esillä.

Näyttelijöitä ei ole puristettu muottiin

Vaikka näytelmä ei ole sama asia kuin tv-sarja, on tunnelma haluttu säilyttää pitkälti samana. Ja koska osa näyttelijöistä ei ollut koskaan tv-sarjaa nähnyt, haettiin lukuharjoituksissa fiilistä katsomalla yksi jakso Metsoloita.

– Ensimmäisessä jaksossa kaikkien henkilöiden ominaispiirteet piirtyvät melko nopeasti, Honkanen kiittelee käsikirjoittajaa.

Naisvuoren lavalla nähdään Mikkelin teatterin omien näyttelijöiden lisäksi vierailevia tähtiä. Salatuista elämistä tuttu Sami Uotila näyttelee Kari Kaukovaaraa, suurtilallista joka laittaa kapuloita Erkki Metsolan rattaisiin. Legendaariseksi noussutta Antti Metsolan roolia näytteli tv-sarjassa Ahti Haljala. Mikkelissä Anttina nähdään Matti Onnismaa.

Onnismaa ei myönnä omassa roolissaan olevan sekuntiakaan tv-sarjan päähahmoa Anttia.

– En ole ikinä nähnyt tv-sarjaa, mutta on siinä samaa tekstiä ja samaa kieltä puhutaan, joten muistumia varmasti mieleen tulee katsojille, Onnismaa kertoo.

Aika isot saappaat on täytettävänä. Mulla on kyllä monta villasukkaa täällä, joten toivottavasti ne nyt lonksumatta kulkee mukana Antti Metsolaa näyttelevä Matti Onnismaa roolistaan

Ohjaajana Katriina Honkanen on antanut näyttelijöille melko vapaat kädet. Näyttelijöitä ei ole pyritty pusertamaan samaan muottiin, kuin mitä tv-sarjan hahmot olivat. Käsikirjoitus määrittelee kuitenkin hyvin paljon sen, mitä tehdään.

– Minun isoin tehtävä oli valita näytelmään sopivat henkilöt. Monelle näytelmässä mukana olevalle tv-sarja Metsolat ei ole tuttu, sillä moni on jo silloin tehnyt iltatyötä, eikä sarjojen seuraaminen ole mahdollista, Honkanen valottaa.

Matti Onnismaa myöntää, että yleisön vastaanotto jännittää.

– Aika isot saappaat on täytettävänä. Mulla on kyllä monta villasukkaa täällä, joten toivottavasti ne nyt lonksumatta kulkee mukana, mies veistelee.

Näyttelijä kuitenkin toivoo, ettei häntä verrattaisi sen enempää Antti Metsolaa tv-sarjassa näytelleeseen Ahti Haljalaan.

– Minä olen täällä tekemässä Mikkelin kesäteatterin teosta eikä sillä sen suuremmin ole tekemistä tv-sarjan kanssa kuin sama nimi, Matti Onnismaa summaa tuntemuksiaan.

Hilkka Jarva (o.s. Pyysalo) innostui keramiikan teosta 1960-luvun lopulla, kun hän oli kokeillut saven valantaa Arabian suunnittelijan Taisto Kaasisen kurssilla Toimelan kansalaisopistossa Helsingissä.

Jarva oli valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1964 Helsingin yliopistosta, jossa hän opiskeli kirjallisuutta ja taidehistoriaa. Opiskeluaikanaan tuleva keraamikko teki töitä muun muassa kansakoulunopettajana sekä kuvaussihteerinä televisiossa.

Jarva muisteli jälkeenpäin, miten lapsellisesti jotkut suomalaisen tv-viihteen alkuaikojen tähdet saattoivat käyttäytyä kuvauksissa. Jutuista aisti lievää väheksyntää, vaikka Jarva oli läpeensä lämmin, ymmärtävä ja humaani ihminen.

Sekatyöläisyys sai jäädä, kun Jarva pääsi opiskelemaan keramiikkataidetta Ateneumissa toimineeseen Taideteollisuusopistoon vuonna 1968. Siitä tuli sittemmin Taideteollinen korkeakoulu, joka sulautui Aalto-yliopistoon.

Jarvan opettajana toimi suomalaisen keramiikkataiteen voimahahmo Kyllikki Salmenhaara, jonka assistenttina Jarva työskenteli opintojensa jälkeen.

Salmenhaaraa Jarva kuvaili täydellisen taiteellisen vapauden kannattajaksi, joka ei puuttunut opiskelijoittensa ilmaisuun.

Uuskäsityöläisyys oli nousussa 1970-luvun alussa ja moni taidekeraamikko haaveili saavansa ammatillaan myös toimeentulon.

Siihen tarpeeseen syntyi Suomenlinnaan vuonna 1972 perustettu taiteilijayhteisö Pot Viapori, jonka toiminnassa Jarva oli alusta lähtien mukana. Ajatuksena oli jakaa työtilaan, välineisiin ja materiaaleihin kohdistuvia kustannuksia sekä tehdä yhdessä töitä sen sijaan, että keraamikot olisivat puurtaneet yksin ateljeissaan. Idea keraamikkojen työyhteisöstä oli tullut muotoilija Kaj Franckilta, joka oli innostunut niistä ulkomailla.

Pot Viaporissa syntyivät Jarvalle tyypilliset ihmishahmoja esittävät veistokset, joissa voi nähdä taidehistorian eri aikakausia etruskien veistoksista renessanssiaikaan.

Suomenlinna oli elimellinen osa Jarvan elämää aina 1990-luvun lopulle asti, jolloin hän jäi pois Pot Viaporin toiminnasta. Jarva ehti työskennellä ”Suokissa” jo ennen keraamikoksi ryhtymistään Museoviraston amanuenssina 1960-luvulla.

Jarvan mies, elokuvaohjaaja Risto Jarva löysi tulevan vaimonsa teekkarien elokuvakerhon Montaasin koekuvauksista. Elokuvaa ei koskaan tehty, mutta pari meni naimisiin vuonna 1964. Liitto päättyi joulukuussa 1977, kun Risto Jarva kuoli auto-onnettomuudessa 43-vuotiaana. Hilkka Jarva päätti, ettei aloita enää koskaan uutta suhdetta, mutta toisin kävi.

Hän tapasi 1980-luvun alussa Suomenlinnan lautalla eläkkeellä olevan Finnairin lentäjän, ja suhde jatkui pilotin kuolemaan saakka vuonna 1988.

Hilkka Jarva kuoli 84-vuotiaana Antinkodissa Helsingissä pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana 15. kesäkuuta 2017. Hän oli syntynyt Viipurissa 22. joulukuuta 1932.

Mitä tekisit, jos olisit teini-ikäinen supersankari? Spider-Man: Homecoming -elokuvan ohjaaja Jon Watts uskoo, että ainakin pröystäilisit kokemuksillasi YouTubessa.

– Varmasti ottaisit videokuvaa puhelimellasi, jos näkisit kaikkea uskomatonta ja tappelisit Kapteeni Amerikkaa vastaan, Watts sanoo Ylen haastattelussa.

Tänään ensi-iltansa saava Hämähäkkimies-elokuva esittelee seuraavan sukupolven teinisupersankarin, joka innostuu itsekin kyvyistään. Käsikameralla kuvatut kohtaukset asettavat elokuvan osaksi diginatiivien arkea.

Tom Hollandin näyttelemän Spider-Manin rinnalla aiempien elokuvien Hämikset tuntuvat jäykiltä valtion virkamiehiltä.

– Hän on nuori! Se on kiinnostavaa, koska supersankarit ovat yleensä aikuisia miehiä. Vihdoin on saatu naissupersankari Wonder Woman ja nyt myös elokuva, jossa sankari on lapsi. Jännä nähdä, mitä 15-vuotias tekee supervoimilla, Holland toteaa.

Uusi Hämähäkkimies suorittaa tehtävänsä yhtä lailla tee-se-itse-kalsaripuvussa kuin Avengers-yhtiön siistissä high-tech-asussa. Näytteleminen oli tanssitaustaisen Hollandin mukaan jälkimmäisen kanssa vaikeaa.

– Sisältä näkee tuskin mitään. Asu on tukala ja kiristävä. Sen kanssa ei ole helppoa, mutta se näyttää mahtavalta, Holland nauraa.

Ihastuksia koulun käytävällä

Päähenkilön teini-ikä todella tuntuu teini-iältä. Hämiksen roolissa Tom Hollandia edeltäneet Tobey Maguire ja Andrew Garfield olivat kuvausten aikaan yli 25-vuotiaita. Holland valittiin rooliin 18-vuotiaana. Ehkä siksi kaksoiselämään totutteleva Hämähäkkimies on aiempaa samastuttavampi.

– Elokuva vetää puoleensa nuoria ja vanhoja. Itse samastun siihen, kun Peter puhuu tytöille, kamppailee läksyjen kanssa ja joutuu kantamaan vastuuta – sekä ihan vain siihen, millaista on olla nuori tässä hullussa maailmassa, Holland luettelee.

Hämiksen tunne-elämä on teini-ihastuksia koulun käytävillä. Valveutunutta älykkötyttöä näyttelee Disneyn nuortensarjoista tuttu Zendaya.

– Elokuvan tyttöjen elämä ei pyöri supersankarin ympärillä. Heillä on omat kuvionsa ja he pärjäävät myös yksin. Niin se saisi olla jatkossakin, Zendaya vakuuttaa.

Näyttelijäntyötä tennispallon kanssa

Hollandin Hämähäkkimies vilahti kuvissa jo elokuvassa Captain America: Civil War (2016). Töitä riittää myös tulevissa Marvel-universumiin sijoittuvissa Avengers-elokuvissa.

Tämän elokuvan pahiksena nähdään Michael Keatonin esittämä jättilintu Vulture. Holland vaikuttui vastustajastaan.

– Hän on todella pelottava muuttuessaan korppikotkaksi. Siivet tosin lisättiin digitaalisesti, mutta päällään hänellä oli robottihaarniska. En ollut uskoa silmiäni, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Se oli älyttömän hienoa, Holland hehkuttaa.

Teini-Hämistä mentoroi lähiaikojen supersankarielokuvien suosikkihahmo Iron Man, jota näyttelee Robert Downey Jr. Hollandin mukaan Marvel-universumin elokuvia kootaan pala kerrallaan.

– Näyttelijät ovat eri paikoissa eri aikaan. Usein kohtaukset näytellään tennispallon kanssa, ja vastanäyttelijä lisätään mukaan digitaalisesti. Se on tosi kummallista ja tosi hauskaa, Holland tuumaa.

Yleisradion vuosittain jakaman runopalkinnon Tanssivan karhun saa Sirpa Kyyrönen kokoelmastaan Ilmajuuret.

Tuomariston mukaan Kyyrösen runokokoelmassa ihmiset, eläimet ja luonto kasvavat kuin tiheä sademetsä, täynnä merkityksiä. Runoilijan kirjoittamisen tapa tuo juryn mukaan mieleen muun muassa luonnonfilosofian sekä ekofeminismin.

Hämeenkyröstä kotoisin oleva Kyyrönen on tehnyt aktiivisesti töitä runouden puolesta muun muassa Osuuskunta Poesiassa. Hänen esikoisteoksensa Naispatsaita ilmestyi vuonna 2010.

Kääntäjäkarhu-palkinnon saa Liisa Enwald Rainer Maria Rilken runoteoksen suomennoksesta.

Ylen Tanssiva karhu jaettiin ensi kerran vuonna 1994. Palkinnon sai Sirkka Turkka teoksestaan Sielun veli.

Ruotsin suurimpiin festivaaleihin kuuluvan Bråvalla festival ilmoitti äskettäin pistävänsä pillit pussiin. Järjestäjän mukaan syynä ovat festivaalia jo kahtena peräkkäisenä vuonna piinanneet raiskaukset ja seksuaalinen ahdistelu. Viime vuonna Bråvallassa oli yhden viikonlopun aikana viisi raiskaustapausta ja 14-16 ahdistelua. Tänä vuonna raiskauksia oli neljä ja erityyppisiä seksuaalisia ahdisteluja 23.

Ruotsin poliisin Bråvallaa koskevan tiedotteen mukaan seksuaalinen ahdistelu on festivaalilla ollut kasvussa, mutta se ei nouse mitenkään hälyttävästi esille verrattuna muihin samankaltaisiin tapahtumiin. Poliisipäällikkö Michael Lindqvistin mielestä seksuaalisesta ahdistelusta ilmoitetaan nykyisin herkemmin.

– Minun mielestäni tilastot peilaavat festivaaliyleisön matalaa ilmoituskynnystä suhteessa tällaisiin rikoksiin. Toinen syy kasvuun on se, että ilmoituksen voi tehdä saman tien ja paikan päällä.

– Haluamme myös, että jokaisesta ahdistelutapauksesta tehdään ilmoitus, Lindqvist toteaa.

"Hävettää olla mies"

Festivaaliahdisteluista on tullut Ruotsissa kuuma peruna. Miten on mahdollista, että tällaista tapahtuu maassa, joka panostaa tasa-arvoon ja feminismiin, Ruotsissa kysellään.

Useissa Ruotsin mediassa olleissa, kiukkua kihisevissä kirjoituksissa ahdistelua ei ole rajattu pelkästään festivaalien riesaksi. Aftonbladetin toimittajan Frida Söderlundin mukaan “seksuaalinen väkivalta on ongelma nyky-Ruotsissa ja nyt on jo helvetti aika ottaa vastuuta”.

Bråvalla festivalin omassa tiedotteessa todetaan, että “seksuaalisesta ahdistelusta on tullut ongelma, joka koskettaa yhteiskunnan jokaista osaa.” Koomikko Emma Knyckare on järjestämässä festivaaleja, joihin miehiltä tai miehiksi itsensä tuntevilta on pääsy kielletty. Muusikko Sonny Fahlberg taas toteaa suoraan, että häntä hävettää olla mies.

Bråvalla-ilmiö ei ole Ruotsissa uusi. Viime vuonna Ruotsissa kohistiin Tukholmassa järjestettävän We Are Sthlm -nuorisofestivaalin yhteydessä edellisinä vuosina tapahtuneista kymmenistä ahdistelutapauksista, joita poliisi oli yrittänyt pimittää.

Vuosien 2014 ja 2015 We Are Sthlm -festivaaleilla seksuaalista ahdistelua kokivat jopa 11-vuotiaat tytöt, mutta Ruotsin poliisi jätti tämän kertomatta niin medialle kuin suurellekin yleisölle. Usean ruotsalaisjulkaisun mukaan suuri osa ahdistelijoista oli nuoria ulkomaalaistaustaisia miehiä.

Ei ongelmia Provinssissa

Bråvalla Festival järjestetään noin 87 000 asukkaan Norrköpingissä ja yleisöä se on vetänyt vuosittain pyöreät 50 000. Tänä vuonna festivaalin pääesiintyjiä olivat muun muassa Die Antwoord, Ellie Goulding ja The Killers. Kokoluokkansa ja esiintyjiensä puolesta sitä voisi verrata vaikkapa kotoiseen Provinssiimme.

Mutta toisin kuin Bråvallassa, seksuaalirikokset eivät ole Provinssin ongelma.

Provinssin festivaalijohtaja Sami Rumpunen muistelee, että heidän tapahtumassaan olisi viimeksi ollut yksittäinen raiskaus noin kymmenen vuotta sitten. Viimeisten kahden vuoden aikana Provinssissa ei Rumpusen mukaan ole kirjattu mitään seksuaaliseen ahdisteluun viittaavaa.

– Kotimaiset festivaalit, etenkin vakiintuneet sellaiset, ovat menneen jatkuvasti siistimpään suuntaan ja turvallisuusjärjestelyt ovat kehittyneet vuosittain. Oli Provinssin festivaalialueella missä kohdassa hyvänsä, järjestysmies on lähes aina näköetäisyydellä.

Rumpusen mukaan kotimaisten festivaalien hyvä henki johtuu pitkälti myös asiakaskunnan asenteesta.

– Suomeen on syntynyt solidaarinen festivaalikulttuuri, jossa muut otetaan huomioon ja kaverista pidetään huolta.

Ruotsin tapahtumia Rumpunen pitää pöyristyttävinä.

– Tällainen on äärimmäisen vakavaa, kysehän on kuitenkin valtavirtafestivaaleista. Varsinkin on huolestuttavaa, jos tapahtunut viittaa Ruotsissa laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön.

Järjestäjää ei käy Rumpusen mukaan kateeksi.

– Järjestäjän kannalta tälläinen on raskasta, ja tunnen myötätuntoa Bråvallan järjestäjäporrasta kohtaan. Kuulemani mukaan siellä on pyritty ottamaan kaikki keinot käyttöön yleisön turvallisuuden takaamiseksi.

Festivaalit Helsingissä eivät näy seksuaalirikostilastoissa

Mutta millainen tilanne on sitten Helsingissä, jossa järjestetään kesäisin kymmeniä tuhansia ihmisiä vetäviä suurfestivaaleja, kuten Tuskaa, Weekendiä ja Flowta?

– Seksuaalirikosten kohdalla Helsingissä ei näy minkäänlaista tilastollista piikkiä suurten festivaalien aikana. Käyrät ovat aivan samanlaisia kuin muinakin viikonloppuina, rikoskomisario Teija Koskenmäki-Karaharju Helsingin poliisista toteaa.

Tilanne Helsingissä on siis aivan päinvastainen kuin esimerkiksi Tukholmassa. Ruotsin tilannetta Koskenmäki-Karaharju ei halua muutoin kommentoida.

Roskilde on kuin suuri kaupunki - sekä hyvässä että pahassa

Mutta millainen festivaalitilanne on muissa Pohjoismaissa? Tanskan mammuttimainen Roskilde-festivaali kerää vuosittain 130 000 päisen yleisön, joten on vaikea kuvitella, ettei tämän kokoisen ihmismassan joukossa tapahtuisi myös ikäviä asioita.

– Roskilde-festivaalista tulee joka kesä Tanskan neljänneksi suurin "kaupunki", joten sillä on vastaavia ongelmia kuin oikeassakin kaupungissa. Sekä seksismi että seksuaalinen ahdistelu kuuluvat niihin, Roskilden tiedotuspäällikkö Christine Bilde kertoo.

– Olemme keskittyneet torjumaan seksuaalista häirintää yleiseen turvallisuuteen tähtäävän työn, erilaisten yhteistyöprojektien sekä workshoppien avulla.

Viime vuonna Roskildessa tapahtui viisi raiskausta. Vuonna 2015 raiskauksia oli yksi.

– Yleisesti ottaen sekä Roskilde että muut suuret tanskalaiset festivaalit ovat turvallisia paikkoja naispuolisille festivaalivieraille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö työstäisi näitä asioita, yrittäisi vaikuttaa yleisön käyttäytymiseen ja lisäisi tietoisuutta seksuaalisesta ahdistelusta, Bilde sanoo.

Yksi Norjan suurimmista musiikkifestivaaleista, Oslon Øyafestivalen taas vetää vuosittain yli 80 000 vierasta.

– Meidän tietojemme mukaan Øyafestivalenilla ei ole koskaan ollut raportoituja raiskauksia tai seksuaalista ahdistelua. Oman käsitykseni mukaan suuret norjalaiset musiikkifestivaalit ovat kaikille turvallisia paikkoja, tiedotuspäällikkö Jonas Prangerød kertoo.

Naapurimaa Ruotsin festivaaliongelmista Jonas Prangerødilla ei ole mielipidettä.

– Näitä ongelmia on kyllä käsitelty viimeisten parin vuoden aikana Norjan mediassa.

Ruotsissa seksuaalista ahdistelua ei tänä vuonna esiintynyt lainkaan esimerkiksi rokkiin ja metalliin keskittyvällä Sweden Rock Festivalilla. Festivaali ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään Ylelle.

Australialainen taiteilija Guido van Helten (taiteilijan nettisivut) tunnetaan valtavista, lähes fotorealistisista muotokuvistaan. Hän on maalannut näyttäviä muraaleja muun muassa Australiassa, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Grönlannissa ja viime vuonna myös Helsingissä.

Van Helten tulee Suomeen toista kertaa. Viime vuonna hän maalasi UPEA16-festivaalilla muraalin seitsenkerroksisen talon päätyseinään Helsingin Vallilassa, josta myös Yle kertoi jutussaan. UPEA17-festivaaleilla on Hämeenlinnan vuoro.

Viljasiilot eivät ole van Heltenille uusi tuttavuus. Taiteilija on aiemmin maalannut muraalin hylätyn viljasiilon julkisivuun Australian Victorian osavaltiossa sijaitsevaan Brimin kylään. Teos on 30-metrinen, joten Hämeenlinnassa taiteilija pistää 20 metriä paremmaksi.

Osaksi van Heltenin siilokokemusten vuoksi hänen työnsa alustaksi Hämeenlinnassakin valikoituivat viljasiilot.

– Aiheesta ei ole vielä tietoa. Se on taiteilijan vastuulla, kertoo Kalle Erkkilä, Upeart-yhdistyksestä, joka järjestää UPEA17-kaupunkitaidefestivaalin.

– Yleensä Guido van Helten on kuvannut historiallisia, koskettavia aiheita. Hänellä on aika omintakeinen tyyli liittää työt yhteiskuntaan ja paikallisuuteen. Hänet tunnetaan myös tosi tarkkana ihmiskasvojen kuvaajana, joten voidaan olettaa, että jotakin sellaista on syntymässä myös Hämeenlinnaan, jatkaa Erkkilä.

Hämeenlinnassa Guido van Helten toteuttaa lähes 50-metrisen siilomuraalin yksin.

– Nosturilla häntä sitten nostellaan ylös ja alas.

Pysyvää muraalitaidetta eri kaupunkeihin

Kaupunkitaidefestivaali järjestetään nyt toista kertaa. Festivaali tuo syyskuun aikana yli 20 pysyvää muraaliteosta sekä muuta kaupunkitaidetta ja tapahtumaa 14 kaupunkiin.

Tänä vuonna UPEA17-festivaalissa ovat mukana Hämeenlinnan lisäksi Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä, Kemi, Kotka, Lahti, Rovaniemi, Sipoo, Tornio, Turku ja Vaasa.

– Taiteilijoita on niin Suomesta kuin ulkomailta, kertoo Kalle Erkkilä.

Hämeenlinna oli mukana jo viime vuonna, jolloin syntyi muraali Viipurintien alikulkutunneliin. Sen toteutti kuvataiteilijakaksikko Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää.

Ruotsista lähtöisin oleva Ola Kalnins puolestaan maalasi muraalitaideteoksen Riihimäellä juna-aseman asematunneliin. Kaikkiaan kohteita oli eri kaupungeissa yhdeksän.

Muraaleilla on ihan sama arvo ja merkitys, kuin kuin millä tahansa taiteella. Kalle Erkkilä

van Heltenin teoksen toteuttamisessa ovat tänä vuonna mukana Visit Finland, Tikkurila, dripit.fi ja Hämeenlinnan kaupunki.

Kalle Erkkilä tietää, että taide julkisilla paikoilla herättää ihmisissä kiinnostusta.

– Varsinkin silloin, jos se sitoutuu ympäristöön hyvin ja herättää tunteita tai ajatuksia. Muraaleilla on ihan sama arvo ja merkitys, kuin kuin millä tahansa taiteella. Ei muraalitaide sinällään eroa muusta taiteesta.

Erkkilän mukaan muraalitaide saa yleensä hyvän vastaanoton paikallisilta asukkailta.

– Ihmiset tykkäävät nähdä isokokoista taidetta.

Grönlannista on löytynyt sukka, jonka omistaja ei luopunut siitä hevillä, vaikka isovarvas pyrki yhä uudelleen näkyville. Sukaksi pukimen todistaa se, että karvapuoli on sisäpuolella. Kengässä nahka olisi toisin päin.

Moneen kertaan paikattu nahkasukka ei ehkä kuulosta jutun arvoiselta, mutta pukimen ikä tekee sen tärkeäksi: hylkeennahkasukka kuului yhdelle Grönlannin varhaisimmista asukkaista.

Sukka löytyi alueelta, jossa 4 000 vuotta sitten asui saqqaqkulttuuria edustanutta väkeä. Sukka on ainoa tutkijoiden löytämä vaate, jonka tiedetään varmasti kuuluneen saqqaqille, kertoo Tanskan kansallismuseon arkeologi Bjarne Grønnow tanskalaisella Videnskab-tiedesivustolla.

Yliluottelua luuneulalla

Sukan täsmälliset pistot, jotka oli ommeltu eläinten jänteistä tehdyllä langalla, todistavat erittäin kehittyneestä käsityötaidosta.

– Jänne on vaikeaa kehrätä niin ohueksi langaksi. Olemme löytäneet myös linnunluista tehtyjä neuloja, joiden silmällä on mittaa alle millimetri. Saqqaqien vaatteiden täytyi olla todella kauniita, Grønnow sanoo.

Sukan tarkoin tutkinut asiantuntija Anne Lisbeth Schmidt Tanskan kansallismuseosta kertoo, että ommel on tehty yliluottelupistoilla. Tekniikka on yksinkertainen mutta oivallinen. Materiaalia ei mene hukkaan, eivätkä reunat rispaannu.

– Pistot ovat äärimmäisen pieniä. Kymmenellä sentillä on jopa 50 pistoa. Olen hyvin vaikuttunut heidän taidoistaan. En käsitä, miten he pystyivät niin tiheään ompeleeseen, Schmidt sanoo.

Asuinpaikoista tunnetaan vain kaksi

Saqqaqit tulivat Grönlantiin nykyisestä Kanadasta noin 4 500 vuotta sitten. Kun saarelle samaan aikaan tullut toinen joukko suuntasi pohjoiseen, saqqaqit asettuivat etelään.

Grønnow on kirjoittanut väitöskirjansa saqqaqien kahdesta asuinpaikasta, jotka löydettiin 1980-luvulla. Tuolloin luultiin, että lisää löytyisi tuota pikaa, mutta Qeqertasussuk ja Qajaa ovat jääneet ainoiksi. Muualta tunnetaan vain yksittäisiä esineitä.

Ikiroudassa on säilynyt metsästys- ja kalastusvälineitä ja muita työvälineitä sekä kotien tarvekaluja kivestä, puusta, luusta, valaanhetuloista ja nahasta. Arkeologien mukaan kaikki osoittavat erinomaista käsityötaitoa.

Saqqaqit pitivät kiinni vanhasta kulttuuristaan alusta loppuun.

Samalla esineet kertovat, että saqqaqien elämäntyyli säilyi muuttumattomana lähes kahden vuosituhannen ajan eli siihen saakka, kun he katosivat jäljettömiin.

Useimmissa kulttuureissa tyyli ja teknologia muuttuvat aikaa myöten, mutta saqqaqit pitivät kiinni vanhasta kulttuuristaan alusta loppuun, kertoo Grønnow. Se kummastuttaa häntä.

Sitoiko kivilaji kulttuurin yhteen?

Kivityökaluissa käytettiin lähes pelkästään yhtä ainoaa liuskekivilaatua, sitä samaa, jonka saqqaqit olivat löytäneet Grönlantiin tultuaan. Grønnowia pohtii, oliko se saqqaqien tapa pitää kiinni kulttuuristaan.

Kun he levittäytyivät yhä uusille alueille, tuttu liuskekivi saattoi olla yhdistävä tekijä, jonka ansiosta he tiesivät olevansa samaa kansaa, Grønnow arvelee.

Hänen tutkimuksensa saqqaqien esineistöstä on luettavissa kokonaisuudessaan englanniksi tästä linkistä. Myös Tanskan kansallismuseolla on englanninkielinen sivu saqqaqeista.