Janne Nieminen siirtyi Pori Jazzin toimitusjohtajaksi vajaa kolme vuotta sitten Hämeenlinnan Verkatehtaalta. Nyt kotikaupunki Hämeenlinna kutsuu jälleen, kun Nieminen palaa kaupungin kulttuuripäälliköksi.

Nieminen ei koskaan muuttanut kokonaan Hämeenlinnasta Poriin, vaan tukikohta Hämeenlinnassa säilyi.

Uudessa pestissään Nieminen aloittaa vaiheittain. Pori Jazz 2018 -festivaali on toki tärkeyslistalla ensimmäisenä ennen kuin hän siirtyy kokonaan Hämeenlinnaan.

Keväällä Nieminen pystyy kuitenkin jo jonkin verran perehtymään uuteen toimenkuvaansa Hämeenlinnassa.

– Se on nyt selvää, että kun päästään juhannuksesta ylitse, niin täällä (Porissa) on jo täysi tohina päällä. Sitten keskitytään tekemään vielä yksi festivaali.

Hämeenlinna on monella tavalla kiinnostava

Janne Nieminen sanoo Hämeenlinnan kaupungin tiedotteessa, että kotikaupungin kehittäminen on hänelle merkityksellinen asia.

– Hämeenlinna on monella tavalla kiinnostava ja ainutlaatuinen kaupunki, ja näen kulttuurin yhtenä merkittävänä mahdollisuutena sen elinvoimaisuuden, hyvinvoinnin ja kaupunkimarkkinoinnin edistämisessä, jatkaa Nieminen ajatustaan.

Yle Hämeenlinnalle Nieminen kertoo, että joutui käymään jaakobinpainia Porin ja Hämeenlinnan välillä.

– Mitään varsinaista työntöä ei ole Porista pois. Olen viihtynyt ja työ on mielenkiintoinen, mutta sitten kuitenkin, kun kotikaupungissa tuli näin mielenkiintoinen mahdollisuus, niin ei sitä voinut jättää käyttämättä.

Porissa ja Hämeenlinnassa kaupunkeina eroa

Jazzpestinsä aikana Janne Nieminen on myös pystynyt tutkailemaan Poria ja Hämeenlinnaa kaupunkeina. Yksi ero, jonka Nieminen on huomannut ihan arkipäivänäkin, liittyy liikkuvuuteen.

Pori on kaupunki, josta jo sijaintinsakin takia ei niin helposti lähdetä mihinkään, kun taas Hämeenlinna on keskellä Etelä-Suomea.

– Siinä on vilkkaat kulkuyhteydet ympärillä, mutta toisaalta kääntäen se on myös niin, että muualta on ihan yhtä lyhyt matka Hämeenlinnaan kuin Hämeenlinnasta muualle. Etelä-Suomihan alkaa olla sellaista yhtenäistä aluetta, jossa työssäkäyntialueet ja vapaa-ajan kuluttaminen ovat aika laajalla alueella.

Ennen siirtymistään Pori Jazzille, Nieminen työskenteli kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehtaalla viestintä-, myynti- ja markkinointitehtävissä.

Hämeenlinnan kulttuuripäälliköksi haki 41 henkilöä, joista viittä haastateltiin.

Juttua on täydennetty Janne Niemisen haastattelulla 27.2.2018 klo 18.35.

Kryptologia voi olla monelle vieras termi, vaikka se auttaa meitä monissa teknisissä asioissa. Se on tiede, joka tutkii matemaattisesti tiedon turvaamista.

Kryptologian avulla kehitetään sovelluksia, joita käytämme esimerkiksi asioidessa verkkokaupassa tai viestiessä älypuhelimella. Tärkeintä niissä ovat salasanat, jotta luottamukselliset tiedot pysyisivät salaisina.

Kaisa Nyberg tuntee kryptologian salat. Hän toimi Aalto-yliopiston kryptologian professorina 2005-2016, eläkkeelle jäämiseen asti. Nyberg väitteli 1980-luvun alussa tohtoriksi funktionaalianalyysita Helsingin yliopiston matematiikan laitokselta. Hän siirtyi kuitenkin puhtaan matematiikan parista töihin Puolustusvoimiin, missä hän teki pioneerityötä kryptologina.

Tämän jälkeen Nyberg siirtyi matkapuhelinjätti Nokian palvelukseen vuonna 1998. Siellä hän alkoi kehittää matkapuhelinverkkojen salausalgoritmeja tutkimuskeskuksessa.

Tuolloin kehitettin ratkaisuja, kuten 3G, 4G ja Bluetooth, jotka ovat edelleen käytössä kännyköissä ympäri maailmaa.

– Tehtävänäni oli pyrkiä tekemään mahdoton mahdottomaksi ja keksiä ratkaisuja, joita ei vielä ollut olemassa. Yksi oli laitteiden turvallinen paritus Bluetooth-järjestelmässä. Vaikka ei sekään mahdoton tehtävä ollut, Nyberg sanoo vaatimattomasti.

Milloin nettiäänestys tulee Suomeen?

Sähköisen nettiäänestämisen keinoja on selvitetty ja kokeiltu useissa Euroopan maissa. Virossa nettiäänestäminen on ollut mahdollista ja vuodesta 2005 lähtien.

Suomessa äänestäminen netissä on ollut agendalla jo pitkään, mutta asiassa ei ole edetty. Myös muualla Euroopassa kokeilut ovat olleet jäissä, sillä huolta on aiheuttanut tietoturvallisuus ja ulkopuolisten vaikutusmahdollisuudet vaalien lopputulokseen.

Kaisa Nyberg on ollut mukana nettiäänestystä pohtineessa ensimmäisessä työryhmässä tietoturvallisuuden asiantuntijana.

– Virossa päädyttiin digitaaliseen nettijärjestelmään Neuvostoliiton kaaduttua, kun piti keksiä järjestelmä aivan alusta. Meillä vaaliturvallisuuden perinne on niin pitkä ja se painaa paljon. Jos täällä päätetään siirtyä nettijärjestelmään, monesta turvallisuusperiaatteesta pitää tinkiä, Nyberg sanoo.

Kertakäyttöiset salasanat turvallisimpia

Äskettäin Facebookissa alkoi lähteä käyttäjiltä toisille viruksen sisältäneitä virusvideoita. Joku oli päässyt murtamaan monen Facebook-käyttäjän salasanat.

Salasanan hakkerointi on kryptologi Kaisa Nybergin mukaan yhä yleisempi tavallisille ihmisille vastaantuleva ongelma.

Hänen mielestään ihmiset kyllä tietävät tänä päivänä turvallisesta viestimisestä, mutta se ei välttämättä toteudu käytännössä.

– Joskus viestin läpi meneminen on niin tärkeää, että turvallisuus jää vähemmälle huomiolle. Vaikka järjestelmä ilmoittaa, että salaus ei ole päällä, niin asia hoidetaan silti.

Millainen sitten on hyvä salasana?

Kryptologin mukaan huonoin on se, joka tulee ihmisten omasta päästä. Ne ovat itsestään selvimpiä ja helpompia murtaa.

Nybergin mielestä olisi hyvä käyttää salasanasovellusta, jonka voi asentaa omaan laitteeseen. Se keksii salasanoja ja huolehtii niistä siten, ettei niitä tarvitse välttämättä edes muistaa.

– Jos salasana pitää keksiä itse, niin hyvä olisi joku kummallinen ja erikoinen lause. Sen pitäisi olla myös mahdollisimman pitkä eli 50–100 merkkiä. Joskus kentät ovat tosin niin lyhyitä, ettei sellaista voi sinne syöttää.

Kryptologi Kaisa Nyberg pitää tällä hetkellä turvallisimpina kaksitasoisia järjestelmiä. Kun esimerkiksi Facebookiin kirjautuu ensimmäistä kertaa, matkapuhelimeen tulee tekstiviestillä tarkistuskoodi, joka pitää syöttää myös.

Tarkistuskoodit ovat kertakäyttöisiä, joten hyökkääjien on vaikeampi päästä väliin.

– Kertakäyttöiset salasanat ovat kaikkein turvallisimpia. Teimme sellaisen Bluetoothiin ja nyt sellainen on käytössä esimerkiksi Nordea-pankin tunnuslukusovelluksessa.

Koillis-Skotlantiin Aberdeenshireen rakennetun kymmenen kilometrin tienpätkän alta on löytynyt varsinainen aikakapseli, joka kertoo ihmisasutuksesta kivikaudelta roomalaisaikaa. Vanhimmat löydöt ovat 15 000 vuoden takaa.

– Yksi erittäin suuri yllätys olivat merkit roomalaisista, luultavasti vuodelta 83 tai 84. Löysimme Milltimberistä 90 leivän paistamiseen tarkoitettua uunia, mutta emme leiriä, mikä on perin kummallista. Voimme vain arvailla, mitä täällä mahtoi olla tekeillä, sanoo Aberdeenin kaupungin arkeologi Bruce Mann.

Britannian roomalaiskuvernöörin Agricolan joukot työntyivät tuohon aikaan Koillis-Skotlantiin laajentamaan Rooman valtakuntaa. Skoteilla oli paljon enemmän sotureita, mutta suora hyökkäys aikansa tehokkainta ja järjestäytyneintä sotakonetta vastaan oli virhe, etenkin kun sillä oli myös ratsuväkeä. Kymmenen tuhannen skotin arvioidaan kaatuneen.

Skotlanti jäi kuitenkin roomalaisilta valloittamatta ja joukot vetäytyivät, koska keisari määräsi Agricolan takaisin Roomaan ratkaisemaan Reinin ja Tonavan tärkeiden rintamien pulmia. Skotlannissa raja vakiintui paikalle, jolle muutamia vuosikymmeniä myöhemmin rakennettiin Hadrianuksen muuri.

Peurojen ja pähkinöiden jäljillä

Nyt tehdyistä löydöistä vanhimmat ovat noin vuosilta 13000–10000 ennen ajanlaskumme alkua. Mesoliittiset kivityökalut osoittavat, että Koillis-Skotlannissa oli asutusta tuhansia vuosia aiemmin kuin tähän saakka on oletettu, Mann kertoo.

Samasta paikasta löytyi myös piikivestä iskettyjä lastuja ja maahan kaivettuja isoja kuoppia vuosilta 10000–4100 e.a.a. Mann arvelee, että ne olivat metsästäjä-keräilijöiden ansakuoppia peuroille, hirville ja alkuhärille.

Standingstonesta puolestaan löytyi telttamainen rakennelma, jossa oli yövytty yhdeksisen tuhatta vuotta sitten, ilmeisesti korkeintaan muutaman yön ajan. Pieni ihmisjoukko lienee tarvinnut suojaa marjan- ja pähkinänpoiminta- tai metsästysretkellä.

Uurnahauta ja rautasulatto

Pronssikautisen elämän merkkejä puolestaan löytyi Nether Beanshillistä. Ympyrän muotoinen talo ja hautapaikka ovat noin vuosilta 1600–1250 e.a.a.

Hevosenkengän muotoon aseteltujen paalujen väliin kaivetussa kuopassa oli uurna, johon oli pantu vainajan tuhkat. Kaksi muuta uurnahautaa oli peitetty pienellä kummulla ja ympäröity pikku ojilla.

Rautakauden asukkaat olivat jättäneet omat merkkinä Govaliin. He olivat asuneet ympyrän muotoisessa talossa, jolla oli läpimittaa kymmenen metriä. Kartion muotoinen katto oli ollut olkea, ja rakennuksen keskellä oli ollut nuotio.

Rakennuksen edestä löytyi kivetty alue, jolla rautakauden skotit olivat toimitelleet askareitaan ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Lähistölle puolestaan oli jäänyt merkkejä raudan työstämisestä. Turvesuolta kaivettua malmia kuumennettiin uunissa, jonka pohjalle rauta valui.

Lukuisista esinelöydöistä tutkijoita riemastuitti eniten täysin ehjä ruukku. Jonkun on täytynyt haudata se huolella syystä tai toisesta, tutkijat päättelevät. Tuosta hautaamisesta on runsaat neljä vuosituhatta.

Kalevala on kiehtonut suomalaisia taiteilijoita aina. Aiheesta innostui myös Joseph Alanen (1885–1920), tamperelaisen työnjohtajan poika, joka jäi suomalaisen taidehistorian marginaaliin.

Alanen eli värikkään elämän: opiskeli sähköteknikoksi, ryhtyi taidemaalariksi, valitsi sisällissodassa valkoisen puolen, kävi läpi myrskyisän avioliiton ja kuoli espanjantautiin vain 34-vuotiaana.

Nyt Alasen teoksiin voi tutustua Ateneumin taidemuseossa, joka sai lahjoituksena kolme taiteilijan Kalevala-aiheista temperamaalausta.

Työläisperheessä uskottiin taiteeseen

Alanen syntyi Tampereella työläisperheeseen, joka kannusti poikaa taiteen pariin.

– Joseph oli monilahjakkuus sekä musiikillisesti että kuvaamataidollisesti. Hänen äidillään oli torpparitausta, mutta hän oli hyvin kultturelli ihminen, sanoo Joseph Alasen veljen tyttärenpoika Eero Ikonen.

Alanen soitti pianoa ja huilua ja pääsi tamperelaisen taidemaalari Kaarlo Vuoren oppiin. Ennen taiteilijan uralle heittäytymistä Alanen valmistui sähköteknikoksi ja lähti 1906 Tukholmaan Ericssonin puhelintehtaalle töihin. Illat nuori mies harrasti intohimoaan taidetta ja siirtyi pian Berliiniin opiskelemaan alaa tosissaan.

Parikymppisenä Alanen alkoi tituleerata itseään taiteilijaksi. Ensimmäisen näyttelynsä hän piti Tampereella Palanderin talossa vuonna 1910. Alasen toistuvana, jopa itsepintaisena aiheena oli Kalevala. Hän koki sen sielunmaisemakseen.

– Hän työsti Kalevalaa melko myöhään: Gallen-Kallela oli maalannut tunnetuimmat

teoksensa aiheesta jo 1890-luvulla. Siksi osa yleisöstä suhtautui Alaseen varauksella. Hän sai kuitenkin myös vastakaikua, koska häntä pidettiin itselleen uskollisena, ja ajateltiin, että hän ilmentää Suomen kansan tuntemuksia, sanoo Ateneumin intendentti Teijmari Jyrkkiö.

Pelkkä maalaustaide ei elättänyt Alasta. Hän kirjoitti arvioita Aamulehteen, teki kuvituksia, kirjankansia, postikortteja ja opetti muun muassa sointuoppia Tampereen käsityö- ja taideteollisuuskoulussa.

Alasella ei tiedetä olleen yhteyksiä aikansa muihin taidemaalareihin. Sen sijaan hänen ystäväpiiriinsä kuului kirjailijoita ja runoilijoita, kuten Eino Leino, Jalmari Sauli ja Larin Kyösti.

Alasen avioliitto oli lyhyt ja myrskyisä

Tampereella käytiin Suomen sisällissodan verisimmät taistelut 1918. Alanen siirtyi pääkaupunkiin heti Helsingin valtauksen jälkeen ja ikuisti piirustuksiin sotatapahtumia ja kaupungin kärsimiä vaurioita.

– Hän oli erittäin vahvasti sitoutunut valkoisten puolelle. Hän teki Suomen vapaussota -nimisen postikorttisarjan, joka on niin valkoinen ja jääkärihenkinen kuin olla ja voi. Myös virolaistaustainen sotapäällikkö Hans Kalm oli Alasen kavereita, Ikonen sanoo.

Alanen oli lapseton, mutta kertaalleen naimisissa.

– Hän rakastui oululaiseen Anna Katariina Väyryseen, jonka kanssa hän meni naimisiin 1917, Ikonen kertoo.

Avioliitto ei kestänyt, vaan päättyi eroon vuonna 1920.

– Se oli lyhyt ja myrskyisä liitto. Anna lähti upseerin matkaan, Ikonen sanoo.

Kolme kuukautta avioeron jälkeen Alanen menehtyi.

– Lääkäri oli todennut, että olet huonossa kunnossa, sinulla on ravinnonpuutetta. Syö enemmän. Joseph kuoli lopulta nopeasti edenneeseen espanjantautiin, Ikonen sanoo.

Alasen kolme elossa olevaa veljeä päätti, ettei omaisuutta jaeta ennen kuin vanhemmista aika jättää.

– Alasen teokset pakattiin ja varastoitiin vanhimman veljen työpaikan kellariin, jonne ne unohtuivat. Teokset haettiin jemmasta vasta, kun minun isoisäni kuoli vuonna 1952, Ikonen kertoo.

Varastointi oli tehnyt osalle töistä hallaa. Suvulle jäi Kalevala-aiheisia teoksia kolmisenkymmentä, kun niitä Ikosen tietojen mukaan oli alun perin ollut noin sata kappaletta.

Yksi keskeisiä Kalevalan kuvittajia

Ateneumin intendentti pitää taidemuseon saamaa Alasen kolmen teoksen lahjoitusta merkittävänä. Alanen pysyi uskollisena omalle taiteelleen, vaikka ajan virtaukset olivat kenties jo ajaneet ohi.

– Hän oli yksi keskeisistä Kalevalan kuvittajista. Hän jäi vähemmälle huomiolle kuin mitä teokset olisivat ansainneet. 1900-luvun alkupuolella alkoivat jo vaikuttaa modernistiset virtaukset ja 1910-luvun lopulla syttyi maailmansota. Tapahtui valtavasti asioita ja se kaikki vaikutti siihen, miten hänen taiteensa otettiin vastaan, Jyrkkiö sanoo.

Alasen näkemys Kalevalasta oli pitkälti tyylitelty.

– Hän irtautui luonnon jäljittelystä ja karsi pois kaiken sellaisen, joka olisi ollut tekemisissä arkitodellisuuden kanssa. Hänen taidettaan leimaa tietty dekoratiivisuus, se on litteää ja henkilöhahmot ovat usein kaavamaisia. Myöhemmin hän otti vaikutteita jugendista. Mitä pidemmälle hän eteni, sitä hienostuneemmaksi työt kävivät, Jyrkkiö kuvailee.

Eniten Alasen teoksia Tampereella

Teokset lahjoitti Ateneumille Maine Wartiovaaran sukuhaara. Joseph Alanen oli Maine Wartiovaaran setä ja kummisetä. Yksi lahjoitetuista teoksista, Sammon puolustus, on Mainen lapsenlapselle, Anna Wartiovaaralle, tuttu pienestä tytöstä asti.

– Se oli lapsuudenkotini olohuoneen sohvan yläpuolella. Sen alla on vietetty perhejouluja ja eletty elämää, iloja ja suruja. Minulla on ollut etuoikeus kasvaa sen kanssa, Anna Wartiovaara sanoo.

Kulttuuria kaikille -asia on lähellä Wartiovaaran sydäntä.

– Minulle on tärkeätä, että kaikki ihmiset pääsevät katsomaan taidetta. Tuntui, että nämä teokset kuuluvat koko Suomen kansalle, Wartiovaara perustelee lahjoitusta.

Suurin yksittäinen kokoelma Alasen teoksia on Tampereen taidemuseossa, jossa niitä on 17. Alanen teki jonkin verran myös talonpoikaisaiheisia ja Suomen historiaan liittyneitä töitä sekä grafiikkaa ja muotokuvia.

– Yhteensä teoksia on tiedossa yli 200 vuosilta 1908–1920. Hänellä oli kohtuullinen vauhti päällä, Ikonen sanoo.

Kauniina talvipäivänä kunnostetun Puotilan kartanon pöydässä istuu iloinen mies, artisti Kasmir.

– Uusi albumini on virallisen albumilistan ykkösenä, mikä on ihan järjettömän hienoa. Itse asiassa nyt se on rikkonut kultalevy-rajapyykinkin. Vähän pyöritellään päätä, että mitä ihmettä.

Kasmirin r&b-henkinen, suomenkielinen popsoul iskee yleisöön.

Artisti kertoo, että musiikin tekemisen esikuvana ei oikeastaan ole ollut suomalainen musiikki lainkaan, varsinkaan suomirock. Vaikutteita on lähinnä saatu kotona harvakseltaan kuunnellusta Markku Arosta ja isän soittamasta Michael Jacksonista.

– Se musiikki, mikä alkaa soida päässä ja mitä sieltä tulee, minulla ei ole mitään kontrollia siihen kumminkaan. Eikä musiikkia pidä muutenkaan kauheasti kontrolloida. Sen pitää vaan antaa tulla ja silloin se on mielestäni aidoimmillaan.

Nyt huippusuosittu Kasmir on myös yksi tulevan kesän uuden Itä-Helsingin musiikkifestivaalin EastFest Helsingin pääesiintyjistä. Laatumusiikkiin, ruokaan sekä hyvään fiilikseen panostavan festarin kohderyhmänä ovat aikuiset.

Tavoitteena on tarjota paitsi Itä-Helsingin väelle myös kaikkialta muualta tuleville jotain ihan muuta kuin mitä alueella on tähän asti nähty ja koettu.

Vanhasta kartanorakennuksesta kuoriutui alueen sydän

Puotilan kartanon päärakennuksen vanhimmat osat ovat 1700-luvulta. Vielä kymmenisen vuotta sitten sen tiloissa toimi tupakanhajuinen ravintola ja Helsingin kaupunki etsi kokonaisuudelle ostajaa.

Kartano remontoitiin paikallisin voimin. Myös kartanon toiminnan pyörittäminen on vahvasti paikallisissa käsissä, kertoo sen nykyistä ravintolatoimintaa järjestävän Share Companyn Juuso Suoniemi.

– Omistajana on Kiinteistö Oy Puotilan Kulttuurikartano, joka on paikallisten ihmisten kiinteistöosakeyhtiö.

Kartanon päärakennuksessa suosittua lounasta, viikonlopun brunsseja sekä tilausravintolatoimintaa pyörittävä yritys on remontin jälkeen järjestyksessä toinen. Share Companyn vahvuus on se, että sillä on erilaista ravintolatoimintaa myös eri puolilla Helsinkiä.

Kartanon päärakennuksen vaalea ja valoisa sali on tupaten täynnä lounastajia helmikuussakin. Noutopöytä on puolestaan katettu tummasävyiseen ja -kattoiseen venäläiseen huoneeseen komeine kaakeliuuneineen ja tapetteineen.

Kartanon pihapiirissä on suosittu, kivinen vihkikappeli sekä laajalti tunnettu kesäterassi Svenkka. Tarina kertoo, että Svenkassa olisi toiminut Helsingin ensimmäinen disko. Nyt piharakennuksen sisätiloja kohennetaan tulevaa toimintaa varten.

Musiikkifestivaali sai alkunsa suosituista klubi-illoista

Kaikenlainen kulttuuritoiminta on alkanut löytää paikkansa kartanosta ja sen pihapiiristä vähitellen. Kartanon pihalla toimii kesäteatteri.

Puotilan kartanossa järjestetään viikonloppuisin ympäri vuoden tasokkaita musiikkiklubeja ja stand up -iltoja. Arkisin lounaskäytössä oleva pääsali muuttuu jopa parisataa henkeä vetäväksi klubiksi. Nimekkäät artistivieraat ovat house-bandin kanssa taanneet sen, että yleisöä on tullut kauempaakin, artistista riippuen jopa ulkomailta asti.

Tulevan kesän EastFest Helsingin idea onkin lähtöisin kartanon musiikkiklubi-illoista, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja, itsekin lähialueelle asumaan asettunut jazzrumpali Tomi Salesvuo.

– Laatua lähiöön. Se on meidän slogan. Jazz-, soul-funk- ja popmusiikki lyö kättä toisillensa ja kohtaa.

Salesvuo ei ole ainut lähialueella asuva muusikko, ja siitä onkin ollut etua upouuden festivaalin rakentamisessa.

– Meillä festivaalille mahtuu saksofonisti Timo Lassyn bändi. Jazz-puolelta mukana ovat loistavat puhaltajat Antti Rissanen ja Jukka Eskola. Yhtä lailla, jos mietin, että minkälaisia soul-henkisiä biisejä Janna All Stars -bändin kanssa esittää, niin kaikki menee isosti ajatellen saman rytmimusiikin genren alle, Salesvuo miettii.

EastFest Helsinki lupaa tarjota yleisölle musiikkielämysten lisäksi myös hyvää ruokaa ja juomaa, kertoo festivaalin tuottajana toimiva Share Companyn Juuso Suoniemi.

– Ruoka on festivaalilla myös sosiaalinen kokemus ja tunteiden jakamista. Siltä pohjalta olemme lähteneet rakentamaan tapahtuman ruokatuotetta.

Espoolaisartisti odottaa innolla esiintymistä Puotilassa

Tulevana kesänä Kasmirin tavoitteena ei ole olla se artisti, jonka kohdalla pohditaan, millä kaikilla festareilla hän esiintyy, vaan sitä, millä hän ei esiinny.

Puotilassa festarin oma house-bändi saattaa tosin innostaa artistia myös muista tapahtumista poikkeavaan meininkiin.

– Olisi ihan sairaan makeeta tehdä jotain jazz-sovituksia biiseistäni.

Kysymys siitä, mikä tuotannossa mahtaa kolahtaa suureen yleisöön juuri nyt, saa artistin mietteliääksi.

– Olen saanut suomalaisen musiikin soundaamaan tai ainakin popin soundaamaan aika omanlaiseltaan. Olen saanut luotua itselleni aika oman, pienen lokeron suomalaisen musan kentälle.

– Danny sanoi, kun oli kuullut ensimmäisen kerran musiikkiani, että kuka on tämä kundi, joka laulaa amerikkaa suomeksi, Kasmir naurahtaa.

On pakko myöntää itselleen, että poikavuodet ovat taaksejäänyttä elämää. Ajatus tuli 36-vuotiaan Samuli Vauramon mieleen siinä vaiheessa, kun Kääntöpiste-elokuvan toimintakohtaukset vaativat toisenkin lääkärireissun.

Elokuva kertoo kolmesta ihmisestä, joiden kohtalot sotkeutuvat peruuttamattomasti toisiinsa sattuman, huonon onnen ja hätäpäissään tehtyjen surkeiden valintojen seurauksena.

Vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti toimintaelokuva, vaan toiminnallinen psykologinen jännityselokuva, joutuivat näyttelijät koville. Etenkin, kun piti paeta ja painia viiltävässä pakkasyössä – tai vaikkapa tapella liikkuvassa autossa, kuvailee Samuli Vauramo.

– Käsikirjoituksessa tappelu voi olla vain parin rivin kuvaus, mutta sitten kun sitä kuvataan vaikka kuusi tuntia, niin se on aika haastavaa. Sitä löysi itsensä selittelemästä lääkärille, että mitä oikein on tullut tehtyä, kun selkä ei taivu, muistelee Vauramo.

Vauramo naureskelee, että vielä hassummin olisi käynyt, ellei hänellä olisi aina ollut tapana pitää kropastaan huolta.

– Siinä tapauksessa lääkärillä olisi ehkä käyty vain kerran. Siellä olisi vihelletty peli poikki.

Toisaalta juuri Jeren roolin toiminnallisuus oli yksi syy siihen, että Samuli Vauramo todella halusi päästä mukaan Simo Halisen uutuuselokuvaan. Hahmolla oli samanlainen pitkä historia kamppailulajien parissa kuin Vauramolla itsellään. Aiemmin näyttelijä ei ole päässyt käyttämään taitojaan valkokankaalla.

Käsikirjoituksessa oli Vauramon kannalta toinenkin herkullinen porkkana. Kääntöpisteessä puhutaan enemmän englantia kuin suomea, ja Vauramo on suorittanut elokuvanäyttelemisen jatko-opintoja ulkomailla englanniksi. Ilman niitä Jeren näytteleminen olisi ollut vähintään haastavaa.

– Vieras kieli ei ole tunnekieli. Kun ei ole itkenyt lapsena äitiä englanniksi, on vaarana se, että sanoo vuorosanat samalla, ennalta harjoitellulla tavalla joka kerran. Silloin kontakti näyttelijöiden välillä jää puiseksi. Olen todella kiitollinen siitä, että olen tehnyt opiskeluissa sen ennakkotyön.

Vauramo sanoo, että jos hän uskoisi unelmaroolin käsitteeseen, tämä olisi sellainen.

– Käsikirjoitus on todella vaikuttava, sellainen, jossa pääsee laittamaan kaiken osaamisensa peliin. Olisin ollut hullu, ellen olisi halunnut tehdä tätä elokuvaa.

Vaikka rooli vaikuttaa Vauramolle kirjoitetulta, hän sai tehdä tosissaan töitä sen saamisen eteen.

”Aivan helvetin hyvä kolmikko”

Kääntöpiste-elokuvan keskiössä on joukko, jonka muodostavat maailmaa hämärähommissa kiertänyt Jere, lapsensa isää pelkäävä Vera ja paperiton pakolainen Francis.

Ohjaaja Simo Haliselle oli äärimmäisen tärkeää, että näyttelijöiden välinen jännite toimisi täydellisesti.

– Näiden ihmisten välillä on eräänlainen tikittävä elementti, tai oikeastaan useampia. He joutuvat koko ajan peittelemään tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kaikki uudet asiat kasaantuvat vanhojen päälle ja saavat heidän elämänsä muuttumaan hetki hetkeltä hankalammaksi. Lopulta heidän on pakko reagoida siihen.

Koekuvauksia järjestettiin useita kierroksia ja kohtauksia kokeiltiin tuntikausia eri näyttelijäyhdistelmillä., kunnes Halinen sai kokoon mielestään täydellisen kolmikon. Vauramon lisäksi elokuvan keskeisissä rooleissa nähdään Laura Birn ja ruotsalaisnäyttelijä David Nzinga.

Halisen mielestä tämän sukupolven näyttelijöillä on kameralle esiintyminen verissä. Vielä parikymmentä vuotta sitten näyttelijöiden kanssa oli lähdettävä elokuvailmaisun perusteista liikkeelle.

– Kolmekymppisistäkin jotkut ovat huonompia ja jotkut parempia, ja tämä kolmikko on aivan helvetin hyvä. Nykyisin kameralle näyttelemisessä teatteria suurempi vihollinen on sellainen saippuanatura, jonka äärellä nuoret ovat kasvaneet. Siinä ollaan näennäisesti luonnollisia, mutta aika latteita. Se ei sovi minulle.

Illuusioton sukupolvi välitilassa

Junat ovat jo kauan jyskyttäneet Simo Halisen mielessä. Vuosien varrella hänelle on kertynyt tukku novellimaisia kertomuksia, joista kaikki sijoittuvat junaan.

Vaikka niistä ei syntynyt käyttökelpoista kokonaisuutta, alkoi yksi tarinoista elää omaa elämäänsä. Siinä kolme hyvin erilaista nuorehkoa miestä päätyy yöjunassa samaan makuuhyttiin. Siitä muodostui Kääntöpisteen lähtötilanne.

Halisella oli myös halu tehdä tarina, joka nojaisi arkkityyppeihin: antiikin näytelmiin, lännenelokuviin ja murhaballadeihin; sellaisiin, joissa kauheita asioita ei seuraa katarsis toisin kuin usein elokuvissa.

– Näissä lajityypeissä katsoja joutuu seuraamaan hahmoja nimenomaan yksilöinä heidän luonteidensa kautta. Ihminen nähdään tekemässä ratkaisuja hyvin vaillinaisten tietojen pohjalta.

Halinen ei lähestynyt käsikirjoitusta teemasta lähtöisin, vaan loi hahmot ja antoi niiden elää aikansa omaa elämäänsä; tehdä valintoja ja virheitä. Paperiton Francis oli olemassa jo vanhaa perua. Hän ilmestyi päähenkilöksi käsikirjoitukseen, jonka Halinen päätyi sittemmin hylkäämään.

Jussi-palkittu käsikirjoittaja ei halua päästää käsistään tekstiä, jonka takana ei pysty seisomaan täysin selkä suorana.

– Tajusin tuottavani jotain sellaista, minkä kaikki jossain mielessä tietävät jo, vaikka teksti syntyikin ennen turvapaikanhakijoiden suurta aaltoa. Tajusin, että hyvä, ainakaan minun ei tarvitse enää käsitellä tätä.

Yhteiskunnallisen manifestin tekeminen tai sosiaalisten ongelmien kuvittaminen ei muutenkaan tuntunut Halisesta kiinnostavalta.

– En silti vältellyt yhteiskunnallista teemaa. Näillä ihmisillä on ongelmia, jotka varmasti voisi laittaa jonkin ison otsikon alle, ja julistaa, että tätä on nykyaika. Olisi mahdollista tehdä reportaasinomainen tutkielma, millaista on elää päälle kolmekymppisenä tässä maanosassa, mutta minä en halunnut tehdä sitä.

Sen sijaan Halista kiinnosti se, miten illuusioton häntä parikymmentä vuotta nuorempi sukupolvi on. Havainto näkyy Kääntöpisteen hahmoissa.

– He kaikki ovat jo tehneet virheitä ja maksaneet niistä, ja sitten he tekevät lisää virheitä, vaikka voisivat korjata asioita reagoimalla oikealla tavalla oikeissa tilanteissa. Se ei vain ole kovin helppoa.

Halisen mielestä kolmekymppiset ovat usein myös juurettomia ja jonkinlaisessa välitilassa; jostain tulossa, mutta eivät vielä tiedä, minne menossa.

Ja sellainen ihminen voi päätyä kohtalon paiskaamana esimerkiksi Ouluun.

Eksoottinen Pohjola

Kääntöpisteen yöjuna kulkee kohti kylmää. Sen kuljettama tarina päätyy pohjoispohjanmaalaisen kaupungin pimeille kaduille ja jäiden seassa puskevalle Hailuodon lautalle.

Valinta haiskahtaa vahvasti Nordic noir –lajityypille, jonka muun muassa valtavan suosittu Silta-sarja on tehnyt muodikkaaksi.

Ohjaaja Simo Halinen ei ainakaan tunnusta taktikointia. Hänen mielestään yleisö on jo läpikyllästetty pohjoisella eksotiikalla, eikä siitä ole enää myyntiartikkeliksi.

– Tammikuinen Oulu, jossa on kaksikymmentä astetta pakkasta ja pimeää, on kyllä eksoottinen. Se on kuitenkin eksoottinen eri tavalla kuin me ehkä kuvittelemme. Se on kaupunki kaupunkien joukossa. Ihmiset elävät siellä arkeaan, mutta huomattavassa pimeydessä.

Ouluun mentiin, koska tarina vaati.

– Pohjoinen kaupunki keskellä talvea on junan lailla tavallaan suljettu tila, eräänlainen kupla tai näyttämö. Lisäksi pimeys ja keinovalo sopivat henkilöiden mielenmaisemaan. Elokuvasta olisi tullut hyvin erilainen, jos se olisi kuvattu huhtikuisessa Turussa.

Isän rooli hirvitti etukäteen eniten

Samuli Vauramo ei toimintakohtauspuheistaan huolimatta ole näyttelijänä vielä ikämiessarjaa. Yhden merkittävän, varttumiseen liittyvän virstanpylvään hänen uralleen Kääntöpiste kuitenkin toi: Vauramo siirtyy elokuvan myötä nuoren sankarin roolista isäsektorille.

Vauramon roolihahmo Jere joutuu palaamaan maailmalta Ouluun, koska hänen alakouluikäisen poikansa äidistä ei ole enää vanhemmaksi. Ei sellaiseksi ehkä ole Jerestäkään, mutta yritys on kova.

Lapsetonta Vauramoa isän näytteleminen jännitti etukäteen kaikkein eniten.

– Mietin todella paljon etukäteen sitä, löydänkö isällisyyden ja saadaanko se puoli elokuvasta toimimaan. Onneksi käsikirjoitus tarjosi siihen todella paljon apua: Jerelläkään ei tavallaan ole ollut lasta kuin vasta hetken aikaa ja hänkin vielä hakee sitä, millainen isä on. Se oli aika armollista.

Vauramon mielestä oli ihailtavaa seurata, miten Simo Halinen ohjasi Jeren Saku-poikaa näytellyttä Wäinö Pylkkösta ja Veran 3-vuotiasta lasta esittänyttä tyttöä.

– Jokainen asia, mitä lapset sanoivat, otettiin vastaan. Lasta ei koskaan sivuutettu, vaan heidän kanssaan juteltiin ja heitä kuunneltiin. Uskon, että kuvauksissa lapset kokivat olevansa aivan samalla tasolla kuin kaikki muutkin.

Aikuisen, koulutetun näyttelijän kanssa voi luottaa siihen, että ollaan suunnilleen samalla aaltopituudella, ja asioita voi kokeilla eri tavoin kuin lapsen kanssa työskennellessä, Vauramo kuvailee.

– Lapsinäyttelijälle pitää luoda se maailma, jossa ollaan. Lapset eivät tietenkään jaksa säilyttää huomiota yhtä kauan kuin aikuiset ammattilaiset, vaan kyselevät parin oton jälkeen, että eiks tää jo ollut tässä? Jos ei ollut, niin on löydettävä tapa, jolla kohtaus saadaan toimimaan.

Vauramo rohkaisee muitakin maailmalle

Jos joku juttu vähän pelottaa, se kannattaa tehdä, Vauramo tuumii - on kyse sitten lapsen kanssa näyttelemisestä, vieraalla kielellä tulkitsemisesta tai oman kehon haastamisesta.

– Jos joku suomalaisnäyttelijä yhtään miettii, että kannattaako haastaa itseään lähtemällä maailmalle, niin sanoisin, että ehdottomasti! Se on yksi parhaista tavoista kehittyä, että tekee jotain, mitä ei ole ennen tehnyt.

Viimeisimmän roolinsa Vauramo on tehnyt Suomessa. Se on Taavi Soininvaaran kirjoihin perustuva vakoilusarja Ratamo, joka nähdään C More –suoratoistopalvelussa syksyllä.

Yhdysvalloissa nykyisin asuva näyttelijä on esiintynyt muun muassa toimintaelokuvassa The American ja indieleffa Autumn Bloodissa. Hän sanoo menevänsä ihan minne tahansa hyvän tarinan takia.

Elokuvan tekeminen on lopulta hyvin samanlaista kaikkialla, Vauramo huomauttaa. Sirkuksen koko kameran takana voi vaihdella, mutta näyttelijän työn kannalta luova hetki on samanlainen kaikkialla. Kansainvälisissä tuotannoissa voi kokea jotain sellaista, mitä Suomessa ei voi.

– Jotkut asiat voivat yllättää. Esimerkiksi Italiassa lounastunti kestää puolitoista tai kaksi tuntia, vaikka kello olisi kolme aamuyöllä.

Suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi Kemin kulttuurikeskuksessa vietetään perinneviikkoa. Kemin taidemuseon ja historiallinen museon Tuttu vai tuntematon? -näyttelyssä voit testata, kuinka monta suomalaista perinne-esinettä tunnistat.

Helsinkiläisen taidekerääjän ja mesenaatin Seppo Fräntin kokoelmassa on useita satoja teoksia. Hän on tukenut hankinnoillaan erityisesti nuoren polven kuvataiteilijoita ja ostanut usein teoksia taidekoulujen loppunäyttelyistä.

Monesta taiteilijasta on tullut Fräntin ystävä.

Nykytaiteen museo Kiasma saa lahjoituksen myötä kokoelmiinsa muun muassa Ville Anderssonin, Elina Merenmiehen, Teemu Mäenpään ja Kim Somervuoren teoksia.

Kaikkiaan kyse on yli sadan taiteilijan töistä. Fräntin kokoelmissa on pääasiassa maalauksia ja paperipohjaisia teoksia.

Taideteoksista täyttynyttä kotiaan Fränti on kuvaillut labyrintiksi, jossa on ollut mahdotonta pitää taidetta kattavasti esillä.

Itse keräämisen mesenaatti aloitti jo 1970–1980-lukujen taitteessa.

Nykytaiteen museo Kiasmaan teokset tuodaan tämän ja ensi vuoden aikana. Mittava kokoelma on tarkoitus inventoida yhdessä Fräntin kanssa. Kerääjä ei itsekään täysin tiedä, mitä kaikkea hän omistaa.

Kiasma on luvannut esitellä Fräntin kokoelman yleisölle näyttelyssä, joka avautuu parin vuoden kuluttua.

Mesenaatti esitteli kokoelmaansa ensi kertaa yleisölle Lapinlahden entisessä mielisairaalassa Helsingissä toissa vuonna. Näyttelyssä kävi yli kahdeksan tuhatta ihmistä.

Seppo Fränti tuli suomalaisille tutuksi Jolon panttivankidraamasta vuonna 2000. Kriisi laukesi Muammar Gaddafin johtaman Libyan välittämiin neuvotteluihin.

Fränti oli saarella Risto Vahasen kanssa. Hän on kiinteistö- ja rakennusalalla toimivan Vahanen-yhtiön pääomistaja.

Ihmisen hallitsemana maailma on toikkaroinut katastrofista ja sodasta toiseen. Etenkin 1950-luvulta alkanut Ihmisen aikakausi, antroposeeni, on aiheuttanut hillittömine väestönkasvuineen ja saasteineen lukuisten eliölajien sukupuuton ja jättänyt muutenkin lähtemättömän jäljen Maa-planeettaan. Lisäksi maailma on monimutkaistunut, eikä perinteinen poliittinen järjestys tai perinteiset puolueet pysty enää tarjoamaan globaaleihin ongelmiin kestäviä ratkaisuja. Nyt politiikkaan tarvitaankin radikaaleja muutoksen tuulia – ja aimo annos Koneälypuoluetta.

– Eiköhän tämä ihmisen johtama maailma ole jo nähty. Ihminen on aika pitkälti pystynyt tuhoamaan tämän planeetan, joten pitäisiköhän meidän antaa päätäntävalta jollekin viisaammalle taholle, Sami Henrik Haapala toteaa.

Viisaammalla taholla Haapala tarkoittaa tietenkin tekoälyä. Hänen luotsaamansa Kaiken keskus -ryhmä on tutkinut tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia jo parin vuoden ajan. Prosessi huipentuu 2.3., jolloin Suomeen perustetaan maailmanhistorian ensimmäinen tekoälyyn ja sen käyttömahdollisuuksiin panostava poliittinen liike, Koneälypuolue.

– Vanhat poliittiset puolueet ovat syntyneet aikana, jolloin ongelmat olivat yksinkertaisia. Nyt ne myös tarjoavat liian yksinkertaisia ratkaisuja maailmassa, joka ei enää olekaan niin yksinkertainen, Haapala sanoo.

Hyvänä esimerkkinä Haapala tarjoaa ilmastonmuutoksen.

– Ei ole olemassa yhtä tiettyä ratkaisumallia, jolla ilmastonmuutos saataisiin aisoihin tai hallintaan. Meillä on ilmastonmuutokseen ekologisten ja poliittisten näkökulmien lisäksi näkökulmia siihen, miten ilmastonmuutos vaikuttaa maailmanlaajuisesti ja miten se aiheuttaa eriarvoisuutta. Tällaiseen ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua.

Nykypolitiikka ei inspiroi

Haapala itse on kiinnostunut utopioista, ja hän kokee tekoälyn mahdollisuutena, joka voisi laajentaa ihmisen ymmärrystä ja tietoisuutta.

– Tekoäly voisi viedä meidät jonnekin, missä emme ole vielä olleet tai mihin emme ole vielä astuneet.

Nykypolitiikan Haapala kokee epäinspiroivaksi ja mielikuvituksettomaksi. Hänen mielestään vaihtoehtojakin on olemassa, vaikka toisin väitetään.

– Meille tarjotaan maailmankuvaa toisaalta populismin, toisaalta vanhojen puolueiden kautta, ikään kuin muunlaista järjestelmää ei olisi olemassa. Lisäksi politiikkaan kuuluvat oleellisena osana vastakkainasettelut: vasen tai oikea, populistit tai vihreät, tai mitä ne milloinkin ovatkaan.

Haapala ei elättele toiveita sen suhteen, että tekoäly olisi pikaratkaisu maailman ongelmiin. Samaa mieltä on australialainen tekoälyprofessori Toby Walsh, joka on ollut kahden muun tutkijan kanssa konsultoimassa Koneälypuoluetta. Hänen mukaansa tekoäly puhkeaa täyteen kukkaansa noin sadan vuoden päästä.

– Mutta se sadan vuoden projekti pitää aloittaa nyt, eikä vasta sadan vuoden päästä, Sami Henrik Haapala painottaa.

Läpinäkymättömiä algoritmeja

Maailmanhistorian ensimmäisellä koneälypuolueella ei vielä ole varsinaista puolueohjelmaa, mutta sitä kiinnostavat asiat, joihin perinteiset puolueet eivät kovin hanakasti ole vielä osanneet tarttua.

– Ihmiset eivät oikein ymmärrä, kuinka meihin vaikutetaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tämä on myös isojen sosiaalista mediaa pyörittävien yritysten syytä, koska niiden hyödyntämät algoritmit eivät ole läpinäkyviä – kuten ei sekään, kuinka ne meihin vaikuttavat. Siellä on vallankäyttöön liittyviä järjestelmiä, joilla meihin vaikutetaan, eikä tätä kontrolloi kukaan. Tämä on asia, johon poliittisten päättäjien tulisi suhtautua vakavasti, Sami Henrik Haapala painottaa.

Häntä pohdituttaa etenkin algoritmien merkitys nykyihmisen elämässä.

– Kuinka se kuplasi siellä Facebookissa muodostuu, kuinka huomiotasi suunnataan eri asioihin ja kuinka algoritmit yleensäkin "kouluttavat" sinua, Haapala luettelee.

Haapalaa kiinnostaa myös pelisuunnittelun käyttäminen osana politiikkaa. Koneälypuolueen puoluetoimistossa hyödynnetään tekoälyä muun muassa nostamaan esille tiettyjä teemoja keskustelussa.

– Politiikkahan on peliä, muttei kovin hyvin tai tietoisesti suunniteltua sellaista. Jos ajatellaan vaikkapa pelisuunnittelijoita, he ovat ammattilaisia monimutkaisten järjestelmien suunnittelemisessa. Siksi he sopisivat uudenlaiseen poliittiseen järjestelmäänkin.

Sosiaalisen median mekanismit

Jos ajatellaan erilaisia psykologisia malleja tai teorioita, ihminen tekee päätöksiä vahvasti tunteiden pohjalta. Tästä on tullut myös voimavara populismille. Haapalan mukaan tekoäly voisi mahdollisesti tuoda järkeä takaisin keskusteluihin. Koneälypuolue on kehittänyt Twitter-pohjaista pelirakennetta, jolla asiaa selvitetään ja havainnollistetaan.

– Emme toki halua sellaista tulevaisuutta, jossa tunteita ei ole, mutta meidän pitäisi pystyä ymmärtämään, millaista roolia tunteet erilaisissa yhteyksissä esittävät. Esimerkiksi Donald Trumpin pääasiallinen media on Twitter, jonne hän lataa hyvin tunteellisia viestejä. Samalla hän käyttää sitä propagandavälineenä.

Koneälypuolueen Twitter-pelissä on pyritty tuomaan esille nimenomaan se, miten Twitter on vaikuttanut nykyiseen poliittiseen ajatteluun ja miten esimerkiksi bottiarmeijat vaikuttivat Trumpin valtaannousussa.

– Kyse on siitä, millaisia tunteen kanssa pelaavia mekanismeja siellä käytettiin. Vastaavat mekanismit liittyvät myös äskettäiseen Floridan kouluampumiseen. Venäjän bottiarmeijat alkoivat lähettää viestejä tunti tapahtuman jälkeen, ja viestien tarkoituksena oli levittää eripuraa amerikkalaisten keskuudessa. Meidän pitäisi ymmärtää näitä mekanismeja paremmin ja tajuta, kuinka ne meihin vaikuttavat.

Myös Koneälypuolue on saanut osansa sosiaalisen median kuohuista.

– Tämä projekti tuntuu suututtavan aika monia, eikä omalle kohdalleni ole koskaan tullut näin paljon trollausta. Yleisin kommentti on ollut, että samalla voitaisiin antaa äänioikeus vaikkapa joillekin kissoille, Haapala kertoo.

Uhka vai mahdollisuus?

Helsingin Suvilahdessa sijaitsevassa Koneälypuolueen puoluetoimistossa voi kokeilla ja kohdata tekoälyn eri muotoja. Eräs sovelluksista esimerkiksi pystyy analysoimaan ihmisen kasvoilta tunteita, ja sen tarkoituksena on myös opettaa tekoälylle tunteiden ilmaisua.

– Me keräämme tällä dataa seuraavan vaiheen tekoälyn konfiguroimista varten. Yritämme saada oleellista informaatiota tekoälylle, jonka tarkoituksena olisi tätä puoluetta johtaa, mediataiteilija ja koodaaja Aku Meriläinen kertoo.

Meriläistä kiinnostaa etenkin ihmisen ja tekoälyn rajapinta, joka liikkuu jossakin tunteen alueella. Tekoälyn syvin olemus tarjoaa myös filosofista pohdintaa – onko ihminen sittenkään luomakunnan kruunu ja löytyykö syvällisempi ymmärrys ympäröivästä maailmasta tietokoneen uumenista?

– Eihän ihminen tässä universumissa ole välttämättä kaiken mitta, eikä tekoälyn tarvitse välttämättä olla ihmisen kuvakaan, Meriläinen pohtii.

Tekoälyn yhteyteen on maalattu useaan otteeseen kauhukuvia. Jotkut alan tutkijat ovat esittäneet, että esimerkiksi tekoälyn sotilaallista käyttöä varten pitäisi saada kansainvälinen lainsäädäntö.

– Koneälyssä piilee mahdollisuus, että se voisi tuhota koko ihmiskunnan, emmekä mekään ole sinisilmäisiä. Tekoälyyn liittyy uhkia, mutta samalla se tarjoaa valtavia mahdollisuuksia. Sitä pitäisi pystyä käsittelemään laaja-alaisesti ja aikuismaisesti, eikä nykypoliitikkojen tapaan, Sami Henrik Haapala summaa.

Koneälypuolue on tarkoitus viedä myös Ruotsiin ja Norjaan. Puolueen perustamiskokous on perjantaina Mad House -esitystaiteen talossa Helsingissä.

Kirjain N. Se on aakkosten neljästoista kirjain. Nyt se on myös kirjain, jonka Kiinan sensuuriviranomaiset pikaistuksissaan kielsivät muun muassa Kiinan Twitteriksi sanotusta Sina Weibosta.

Weibon sensurointi sai vauhtia, kun Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea esitti, ettei Kiinan presidentin ja varapresidentin toimikausia enää rajattaisi kahteen peräkkäiseen. Periaatteessa presidentti voisi jatkossa istua niin kauan, kuin vain tukea riittää. Esimerkiksi kuolemaansa asti.

Moni Weibossa asiaa puinut näki yhtymäkohtia diktatuurien syntyyn. The Guardian -lehti kertoo, että keskustelu ei miellyttänyt Kiinan viranomaisia. Weibosta pyyhkäistiin pois keskustelijoiden viljelemiä sanoja ja lausahduksia, kuten:

• henkilökultti
• kymmenen tuhatta vuotta ( Kiinalainen tapa huudahtaa “Kauan eläköön!”)
• kuolemattomuus
• häpeämätön
• maahanmuutto
• maastamuutto
• uudelleenvalinta
• Xi Zedong ( Yhdistelmä presidentti Xin ja puhemies Maon nimistä)

Viittaukset George Orwellin kirjoihin 1984 ja Eläinten vallankumous saivat niin ikään kyytiä.

Kiinan nettisensuurin purkamista edistävän GreatFire.org -ryhmän perustajiin kuuluva nimimerkki Charlie Smith sanoo Guardianille, että reaktio keskuskomitean ehdotukseen yllätti Kiinan viranomaiset. Kiinalainen nettiyhteisö oli tyrmistynyt ajatuksesta, jonka mukaan yksi ja sama ihminen voisi hallita maata yksinvaltiaan tapaan.

N-kirjaimen kohtalo on pienoinen arvoitus. Charlie Smith järkeilee, että sensuuriviranomaiset ovat mekaanisesti julistaneet pannaan lauseita ja sanontoja, joissa viitataan virkakauden pituuteen. Englanniksi voidaan sanoa “n terms in office”. Se tarkoittaa suurin piirtein “x kautta virassa”.

– Epäilen, että viranomaiset hätiköivät ja tulivat vahingossa sensuroineen myös N-kirjaimen, Smith sanoo.

Kiinan sensuuriviranomaiset saattavat olla hetken tyytyväisiä, mutta nettiyhteisö taatusti etsii jo uusia keinoja tuoda julki ärtymystään Xi Jinpingin oletetusta vallanjanosta.

Kiina tarjoaa kotimaisia, hallituksen hyväksymiä vaihtoehtoja länsisovelluksille

Kiina on estänyt toiminnan lukuisilta hakukoneilta, sosiaalisen median sovelluksilta ja länsimedioilta maan nettiverkossa. Kiinalaiset eivät voi käyttää esimerkiksi Facebookia, Twitteriä, Instagramia, Youtubea tai Vimeota. Myös Googlen toiminta on estetty. Tilalle Kiina on kehittänyt omia sovelluksiaan, kertoo BBC.

WhatsApp suljettiin Kiinassa syksyllä 2017 ennen kommunistisen puolueen kokousta. Sen tilalle on kehitetty kiinalainen WeChat. WeChat on kopio WhatsAppista, mutta myös paljon muuta. Se avulla voi muun muassa pelata ja tehdä ostoksia netissä. WeChat jakaa kaiken keräämänsä informaation Kiinan viranomaisille.

Facebook Messengerin sijaan kiinalaiset käyttävät QQ -messengeriä. Sen avulla voi viestiä tietokoneella, vaikkei omistaisi puhelinta ja puhelinnumeroa. Sekä WeChatin että QQ:n omistaa kiinalaisyritys Tencent.

Youtube puolestaan on korvattu Youku-kanavalla. Sinne voi ladata videoita, kunhan ne eivät kritisoi kommunistista puoluetta. Youkun omistaa suomalaisillekin tuttu nettikauppa Alibaba.

Lue myös:

Xin tie aukeaa kolmannelle kaudelle? Kiina poistamassa presidentin toimikausien rajoitukset

Kymmenissä maissa on itsevaltainen johtaja – Miten Putin ja Xi ovat haalineet valtaa?

Kun keisari Leopold II kruunattiin Böömin kuninkaaksi Prahassa 1791, tilaisuudessa soi silloinen nykymusiikki. Säveltaidetta tilattiin aikansa mestarisäveltäjiltä.

Salieri oli kieltäytynyt kunniasta kiireisiinsä vedoten. Sen sijaan Mozart ajatteli aikansa riittävän, mutta työn saatteleminen valmiiksi jäi viime tinkaan. Mozart viimeisteli oopperaansa La clemenza di Tito (Tituksen lempeys) vielä vaunuissa matkalla Wienistä Prahaan.

Esitys oli täysi floppi.

Kuulijoiden onneksi Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera oli vain osa juhlallisuuksia. Mukana oli myös aikansa tunnetuin säveltäjä, tshekkiläissyntyinen Leopold Koželuch. Hän oli säveltänyt kuninkaan kunniaksi kantaatin. Arvovaltainen juhlaväki rakasti kuulemaansa: "Suuri menestys!"

– Koželuch oli Euroopan arvostetuimpia säveltäjiä jo 1700-luvun loppupuolella, kun Mozart ja Haydn olivat uransa huipulla, sanoo Helsingin barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen.

Koželuchista on kirjoittanut muun muassa Ernst Ludwig Gerber maineikkaassa musiikkitietosanakirjassaan, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 1790.

– Gerber kirjoitaa, että Koželuch on kaikkein rakastetuin säveltäjä – ei pelkästään asiantuntijoiden ja ruhtinaitten piirissä – vaan suuren yleisön mielestä, Häkkinen kertoo.

Koželuchin asema vahvistui entisestään, kun Mozart kuoli vuonna 1791. Koželuch sai pian paikan Frans II:n keisarillisena hovisäveltäjänä – Mozartiin verrattuna tuplapalkalla.

Mozartin persoona voitti

Tätä nykyä Mozartin nimen tuntevat kaikki – Koželuchin vain harvat. Asetelma on kääntynyt päälaelleen monesta syystä.

– Tietenkin Mozartin musiikki on yksi ihan hyvä syy, ei siinä mitään. Mutta se, että Koželuch unohdettiin totaalisesti heti kuolemansa jälkeen; yksi tekijä lienee ollut tasapäisyyden tai reilun pelin eetos. Koželuchin eläessä peli ei ollut reilua. Hän jätti varjoonsa kokonaisen muusikkosukupolven, Häkkinen huomauttaa.

Myös kohtalolla oli näppinsä pelissä. Siinä missä Koželuch teki näyttävän mutta turvallisen uran ja eli seitsemänkymppiseksi, 35-vuotiaana kuollut Mozart on jälkeen päin katsottuna persoonallinen taiteilijanero, jonka vaiheet ovat mielenkiintoisia ja traagisia.

– Koželuch oli menestynyt mies. Hänen toimintansa haiskahti suorastaan bisnekseltä. Mozart oli hyvin toisenlainen.

Kun säveltäjiä ja heidän teoksiaan alettiin pistää järjestykseen myöhemmin 1800-luvulla, Koželuchia ei enää pidetty merkittävänä. Taidemusiikin klassikoiksi eli osaksi historiallisten teosten kaanonia päätyi sen sijaan muun muassa Bachin, Mozartin ja Beethovenin musiikkia.

– En kiistä, etteikö tärkein tekijä olisi itse musiikki, mutta mukana on ollut myös poliittisia, sosiaalisia ja kulttuurillisia tekijöitä, jotka eivät liity taiteen sisältöön, luonteeseen tai arvoon millään tavalla, Häkkinen tulkitsee.

Voittajat kirjoittavat historian

Aapo Häkkisen mielenkiinto heräsi saman tien, kun hän viisi vuotta sitten kuuli Bratislavassa paikalliselta musiikkitieteilijältä, että yksi Koželuchin oopperakäsikirjoituksista pölyttyy Prahan konservatorion kirjastossa.

Häkkinen hankki käsikirjoituksesta kopion. Alkoi pitkäjänteinen työ, joka huipentuu tänä viikonloppuna Helsingin musiikkitalossa. Koželuchin 1800-luvun alussa säveltämä Kustaa Vaasa -ooppera esitetään ensimmäistä kertaa säveltäjän kuoleman jälkeen.

Kustaa Vaasa on Koželuchin ainoa ooppera, joka on säilynyt näihin päiviin saakka. Loput viisi oopperaa ovat tiettävästi kadonneet pysyvästi.

– On käsittämätöntä, ettei näin merkittävää teosta ole koskaan ennen esitetty hänen päiviensä jälkeen. Sellainen on todella harvinaista, Häkkinen sanoo.

Ooppera kertoo Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan taistelusta Tanskan kuninkaan Kristianin johtamia valloittajia vastaan.

Libretto on Ruotsia 1700-luvun lopulla hallinneen Kustaa III:n ja hänen luottomiehensä Kustaa Maurin sommitelma tarinasta, joka juontaa juurensa Johan Henric Kellgrenin ruotsinkieliseen tragediaan. Tässä tapauksessa voittajat ovat siis kirjaimellisesti kirjoittaneet historian.

Siitä, miksi tshekkiläissyntyinen Leopold Koželuch innostui 1800-luvun alussa Tukholman verilöylystä (1520) ja Ruotsin silloisesta kuninkaasta, ei ole tarkempaa tietoa.

Tekijät uskovat kertaalleen unohdetun oopperan vetovoimaan. Maailmalla menestynyt sopraano Helena Juntunen esittää teoksessa Kustaa Vaasan äitiä Cecilia af Eka:a ja kehuu vilpittömästi Leopold Koželuchin sävelkieltä.

– Tätä on hirvittävän hyvä laulaa. Voisi sanoa, että Koželuch säveltää välillä paremmin lauluäänelle kuin aikalaisensa. On kiva esittää sellaista kuriositeettiä, jota ei esitetä vain kuriositeetin takia, Juntunen toteaa.

Cecilia af Eka:lla on tarinassa merkittävä rooli.

– Tanskan kuningas pitää Kustaa Vaasan äitiä vankina ja uhkaa, että tämä tapetaan, jos Kustaa Vaasa aikoo taistella maastaan. Äiti toteaa siihen, että tappakaa vaan. Hän on toiminnallinen hahmo, mikä on hienoa tuon ajan oopperassa. Tämä on voimakkaiden naisten ooppera, Juntunen iloitsee.

"Vähempiarvoista musiikkia esitetään isoissa oopperataloissa"

Arkistojen kätköistä kaivetaan säännöllisesti uusia vanhoja teoksia. Maailma on itse asiassa pullollaan unohdettua musiikkia.

Mistä sitten tietää, että käteen on osunut aarre? Löytöhetkellä ei oikeastaan mistään. Merkitys paljastuu vasta esitysten myötä.

Häkkisen mielipide Kustaa Vaasa -oopperasta on yksiselitteinen.

– Minun mielestäni paljon vähempiarvoista musiikkia esitetään jatkuvasti isoissa oopperataloissa, hän sanoo.

Mikä sitten tekee teoksesta arvokkaan?

– Kysymys on siitä, pystyykö teos koskettamaaan meitä sillä tavalla, että se muuttaa meitä ihmisinä. Vanhan teoksen täytyy ainakin joiltain osin puhutella ajattomasti, jotta sillä olisi meille todellista arvoa. En pidä musiikkiteoksia museoesineinä.

Tekniikka mukana, takana Söderblom

Helsingin barokkiorkesteri tuottaa jatkossa yhden puolinäyttämöllisen eli osittain lavastetun oopperan vuodessa. Sarjaa rahoittavat muun muassa Kordelinin säätiö ja Suomen Kulttuurirahasto. Rahaa Kustaa Vaasa -produktioon on käytetty 350 000 euroa, mikä vastaa noin puolta Helsingin barokkiorkesterin vuosibudjetista. Tuotantoa viimeistellään kiireisellä aikataululla.

Pari sataa vuotta kadoksissa olleessa teoksessa hyödynnetään nykypäivän tekniikkaa. Solistit laulavat Helsingin Musiikkitalon lavalla vihreän seinän edessä. Näin heidät saadaan yhdistettyä Turun linnassa ennalta kuvattuun materiaaliin. Laulajat esiintyvät siis livenä lavalla, mutta projisointipinnoilla tarinaa kuljetetaan historiallisessa miljöössä.

– Teatterissa videoiden käyttö on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, mutta se on uusi tilanne, että meillä on studio näyttämöllä, ja teemme elävää projisointia koko esityksen ajan. Uusiin haasteisiin on mukava lähteä mukaan, kun ei tiedä, miten kokonaisuus pitäisi toteuttaa. Emme tiedä ennalta, mikä toimii, ja mikä ei, sanoo Kustaa Vaasa -oopperan ohjaaja Ville Sandqvist.

Oopperan konsepti on ohjaaja Erik Söderblomin kehittämä, kun taas videotekniikka on Emil ja Artur Sallisen käsialaa. Sandqvistin mukaan jännitystä on piisannut loppusuoralle saakka. Tekijät pääsivät harjoittelemaan ensimmäistä kertaa Musiikkitaloon vasta tällä viikolla.

– On ollut sillä tavalla haasteellista, kun emme ole päässeet näkemään kokonaisuutta. Nyt salissa kaikki ovat aika innoissaan, että tämähän toimii loistavasti.

Poikkeuksellinen lavastusratkaisu on perusteltu, sillä Musiikkitalon ison salin lava ei ole oopperanäyttämö. Solisteille kokemus on erikoinen: tilaa on vain pari neliömetriä.

– Valtavassa salissa niin pieni tila, onhan se hassua, sopraano Helena Juntunen hymyilee.

– Toisaalta tämä tekniikka ja kamera antavat ihan uusia ulottuvuuksia. Jos katsoo suoraan kameraan, niin sitä ikään kuin laulaa joka ikiselle yleisössä istuvalle, hän jatkaa.

Suomessakin on nähty teknisesti kokeilevaa oopperataidetta ennenkin. Ohjaajana on silloin useimmiten Söderblom:

New Generation Opera esitteli muutama vuosi sitten älykännykällä hulluttelevan Don Giovannin. Mikko Heiniön vuonna 2011 kantaesitettyä Eerik XIV -oopperaa kuvattiin monen kameran voimin suorana lavalla. Kokonaisuutta sai katsella sekä elävänä että jättinäytöiltä.

– Nykyään lediseinät ovat kovassa käytössä. Niillä ratkaistaan isojen oopperoiden dramaturgisia käänteitä, maailmalla näyttävää uraa tekevä Helena Juntunen kertoo.

Kustaa Vaasa -oopperan esitykset Helsingin Musiikkitalossa 3.3., 6.3. ja 10.3.

Yle lähettää Kustaa Vaasa esityksen suorana Areenassa ja Yle Radio 1:ssä 10.3. klo 19.15.

Yöjuna Helsingistä Ouluun valjastetaan jännityksen näyttämöksi Kääntöpiste-elokuvassa. Kolmen samaan hyttiin sattuneen miehen matka saa murheellisen käänteen ja vain kaksi heistä selviää perille. Oulussa rikollisissa bisneksissä mukana oleva yrittäjäisä ja laiton afrikkalainen maahanmuuttaja tutustuvat omilla tahoillaan matkalle jääneen miehen entiseen puolisoon.

Los Angelesissa pitkään asunut näyttelijä Samuli Vauramo löysi omasta hahmostaan paljon tarttumapintaa.

– Minun oli itse helppo lähestyä Jereä, koska hän on paluumuuttaja ja asunut pitkiä aikoja ulkomailla tehden aika hurjiakin hommia. Hän on elänyt pidennettyä teini-ikää, mutta hyppääkin Suomessa pienen pojan yksinhuoltajaisäksi. Hän tekee ensimmäistä kertaa tietoisen valinnan, että päättää ottaa vastuuta teoistaan.

Kohtalon puututtua peliin Jere esittää ratkaisevaa osaa tuntemattomien ihmisten elämässä. Elokuva käsittelee esimerkiksi laitonta maahanmuuttoa ja perheongelmia, joihin liittyy väkivaltaa ja huumausaineita.

Vauramosta on kiinnostavaa, että hahmot eivät ole olosuhteiden uhreja vaan tekevät valintoja omista lähtökohdistaan.

– Olen ihaillen seurannut, miten suomalainen tarinankerronta on lähtenyt laajentumaan. Enää ei olla pelkästään niin sanotun tiskirättirealismin vankeja. Täältä löytyy nykyään historiallista draamaa ja kansainvälisiä elementtejä. Kääntöpiste-elokuvassa on esimerkiksi yllättävän paljon toimintaa jännitysdraamaksi. Se on hienoa, että meilläkin laajenee genrekenttä.

Kansainvälisen työn haasteena tunnekieli

Vauramo ei tee henkilökohtaisesti vastakkainasettelua kotimaan ja ulkomaiden töiden kesken.

– Olen asunut Jenkeissä pitkään. Sitä ajattelee, että mennään sinne, mistä töitä tulee. Jenkeistä saadut roolit on myös aina kuvattu Yhdysvaltojen ulkopuolella Chileä ja Italiaa myöten. Itselleni pelikenttä on maailmanlaajuinen, mikä on aika jännittävää.

Vauramo on jo nähty monessa roolissa ulkomailla. Hän on näytellyt esimerkiksi George Clooneyn tähdittämässä The American -elokuvassa vuonna 2012.

Hollywoodissa Vauramo välillä yllättyy rooleista, joihin pääsee koekuvaamaan. Hän kokee, että näyttelijänä häntä ei ole tyypitelty mitenkään.

– Koekuvauksien osalta välillä ihan oikeasti hämmästelen, että halutaanko minun testaavan tuollaiseen rooliin. Välillä tulee neuvoteltua agentin kanssa, kun itse kummastelen jotain roolia.

Kaikkein haastavinta kansainvälisissä roolitöissä on kieli. Myös Kääntöpisteessä näytellään englannin kielellä.

– Haastavaa on, että saa tunnekielen eli emootion repliikkien taakse. Repliikeistä ei saa tulla vaan etukäteen harjoiteltua lausuntaa. Se on ollut tosi haastavaa, mutta erittäin kouluttavaa. Sitä varten pitää tehdä syvempää ajatustyötä.

Yle Uutisten ulkomaantoimituksen uusi päällikkö Krista Taubert, 48, kertoo, että kansainvälinen politiikka ja ulkomaan uutiset ovat aina olleet hänelle suuri kiinnostuksen kohde.

– Elämme äärimmäisen mielenkiintoisessa maailmantilanteessa, jossa vastakkainasettelu on lisääntynyt, Taubert sanoo.

Hän puhuu voimapolitiikan ja kansainvälisen politiikan jännitteiden kasvamisesta.

– Sapelinkalistelu on lisääntynyt, ja meidän pitää kertoa, mitä sen taustalla on. Kuka siellä käyttää valtaa ja hyötyy erilaisista asetelmista.

Taubertin lista jatkuu väestönliikehdinnällä, ympäristökatastrofeilla ja globaalilla taloudella.

– Kaikki tällaiset asiat tekevät maailman muutoksen todella nopeaksi ja kiinnostavaksi.

– Haluan ymmärtää sitä kehitystä ja olla tukemassa sitä työtä, mitä Ylen ulkomaantoimitus tekee.

Uusi päällikkö toivoo, että Yle pystyisi tarjoamaan suomalaisille näkymän siitä, mitä tässä maailmassa on meneillään.

Taubert nousee ulkomaantoimituksen eli Yle Maailman päälliköksi Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavan tuottajan pestistä. Hän on tehnyt siinä töitä TV-uutisten, sään, Aamu-tv:n ja Puoli seitsemän parissa.

Moni katsoja muistaa Taubertin Ajankohtaisen kakkosen juontajana jo 1990-luvun loppupuolelta.

Hän on työskennellyt toimittajana myös Yhdysvalloissa.

Kirjeenvaihtajat arvokas pääoma

Nykyisestä ulkomaantoimituksesta uudella päälliköllä on vain myönteistä sanottavaa.

– Siellä tehdään hyvää analyysiä, ja kerrotaan, mitkä ovat asioiden syy- ja seuraussuhteet.

Toimitus tekee Taubertin mukaan merkityksellistäviä ja taustoittavia uutisia, ja kertoo kiinnostavista ihmiskohtaloista verkossa, tv:ssä ja radiossa.

Ulkomaantoimitus voi Taubertin mukaan tulla vielä lähemmäs tavallisten ihmisten elämää.

– Tämä maailma on niin monimutkainen, että voimme kertoa siitä vielä paremmin.

Viime ajat ovat Taubertin mukaan opettaneet meille, miten tärkeää faktapohjainen, hyvin pureskeltu, mietitty ja analyyttinen tieto on.

– Siinä Ylellä on aivan äärimmäisen tärkeä rooli suomalaisten palvelemisessa.

Ylen kirjeenvaihtajien työn Taubert kokee erittäin tärkeäksi.

– Pidän erittäin arvokkaana asiana sitä, että meillä on kirjeenvaihtajaverkosto. He sanoittavat suomalaiseen kontekstiin sitä, mitä jossain päin maailmaa tapahtuu, Taubert sanoo.

Ulkomaan uutisoinnista hän tekisi entistä kansainvälisempää.

– Toivon, että saisimme jatkossa kaikkein kiinnostavimmat ja asiantuntevimmat osaajat haastateltaviksi ympäri maailmaa. Se on mahdollista nykyisten kommunikaatiovälineiden ansiosta, Taubert toteaa.

Ylen ulkomaantoimituksessa työskentelee noin neljäkymmentä vakituista toimittajaa. Heistä noin neljännes tekee kirjeenvaihtajina töitä ulkomailla.

Kaksi nuorta naista, yliluonnollista japanilaista tunnelmaa ja herkkää liikekieltä. Wusheng Companyn Kätketyt kasvot yllättää: aasialaiseen teatteriperinteeseen nojaavan ryhmän uusin teos on kummitustarina, jossa ei ole ainuttakaan akrobaattista taistelukohtausta. Ja juuri niistä ryhmä on vuosien mittaan tullut tunnetuksi.

– Halusin tehdä jotain uutta ja erilaista. Aiemmat projektimme ovat olleet todella miesvoittoisia ja niissä on aina ollut taistelua, ainakin jossakin määrin. Ajattelin, että jospa sen taistelun jättäisi tällä kerralla pois ja katsoisi, mitä jää jäljelle, ohjaaja Antti Silvennoinen kertoo.

Brutaaleja hahmoja ja ihmissyöjädemoneja

Silvennoinen on luotsannut kiinalaiseen ja aasialaiseen teatteriperinteeseen keskittyvää Wusheng Companya vuodesta 2011. Ryhmä on ollut ensimmäinen Euroopassa toimiva Peking-oopperaryhmä. Silvennoinen on hankkinut koulutuksensa Kiinan kansallisessa teatteriakatemiassa.

Tällä kertaa Peking-ooppera on jäänyt taka-alalle, ja Kätketyt kasvot on hakenut inspiraatiota japanilaisesta kummitustarinaperinteestä, jota Silvennoinen kertoo penkoneensa jo useiden vuosien ajan.

– Huomasin, että niissä on jäätävän kylmää kauhua ja todella brutaaleja hahmoja, kuten ihmissyöjädemoneja ja kahden ulottuvuuden välillä loikkivia kummituksia. Ryhdyin heti kuvittelemaan tällaisia hahmoja lihaa ja verta oleviksi näyttelijöiksi.

Kummitustarinoiden tuominen lavalle sellaisenaan osoittautui kuitenkin haastavaksi tehtäväksi – niistä tuntui puuttuvan lineaarinen tarina.

– Kyse on pikemminkin yksittäisistä kohtauksista, joista oli vaikeaa saada kokonaista tarinallista esitystä. Lisäksi niihin liittyy paljon moralisointia, joka rupesi pidemmän päälle häiritsemään.

Niinpä Silvennoinen kehitti oman tarinan kahden nuoren naisen aavemaisesta matkasta, jonka aikana toinen menehtyy, ja johon kuuluu oleellisena osana myös demonin läsnäolo.

Japanilaisen ja kiinalaisen perinteen sekoitus

Kätketyt kasvot -teoksen liikekieli perustuu japanilaiseen ja kiinalaiseen perinteiseen teatteriin, ja mukaan on otettu vaikutteita myös itämaisista kamppailulajeista.

Lattian voimakas tamppaaminen on tyypillistä japanilaiselle estetiikalle, kun taas käsien liikkeet, piruetit ja hypyt viittaavat kiinalaiseen traditioon. Teoksen musiikki sisältää länsimaisia elementtejä.

– Tällä kerralla minua kiinnosti yhdistellä toisiinsa erilaisia tyylejä ja tyylilajeja ja tehdä tietynlainen hybridi. Kokonaisuus on kuitenkin luonteva yhdistelmä omaa taustaani, Silvennoinen toteaa.

Kukaan ei ole vielä tullut sanomaan Silvennoiselle, etteikö näin saisi tehdä. Toisaalta puhtaasti kiinalaiseen perinteeseen sidotuissa teoksissa on niissäkin sudenkuoppansa.

– En ole itse aasialainen, siksi voin tehdä näin. Esimerkiksi Peking-ooppera perustuu pitkälti tekniseen taitoon ja suorittamiseen, mikä ei mielestäni ole oikea konteksti Suomessa, koska ihmiset eivät ole täällä siihen traditioon syntyneet. Voi käydä helposti niin, että itse aihe jää muotokielen vangiksi eikä sitä nähdä ollenkaan.

Marginaalista taidetta

Wusheng Companyn toteuttama fyysinen teatteri on Suomessa varsin marginaalista taidetta, ja esimerkiksi sopivien esiintyjien saaminen on krooninen ongelma.

– Meillä on täällä todella hyviäkin tyyppejä, mutta aina kun lähtee rakentamaan uutta produktiota, pitää ensimmäisenä miettiä, löytyvätkö ne kymmenen tietyntasoista ihmistä, Silvennoinen pohtii.

Kova kolaus alalle oli myös Vaasan ammattikorkeakoulun fyysisen teatterin linjan lopetettaminen vuonna 2015. Koulutusohjelma ehti toimia kymmenen vuotta, ja sieltä valmistui noin 30 fyysisen teatterin ammattilaista. Vaasan suosiosta kertoo sekin, että sinne haki opiskelijoita myös muista Pohjoismaista. Silvennoinen on itse valmistunut linjalta, kuten moni muukin Wusheng Companyssa mukana ollut esiintyjä.

– Kyse on myös siitä, millaisia esiintyjiä haetaan. Itse en lähtökohtaisesti etsi kiinalaisesta tai japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneita esiintyjiä. Haen esiintyjiä jotka osaavat laittaa kehonsa puhumaan. Meidän ryhmämme tyyli ei ole helppoa. Tämä on teknistä ja rankkaa työtä. Se vaatii tylsää ja pitkäjänteistä perustyötä, jotta päästään siihen pisteeseen, että toiminta lavalla näyttää hyvältä, Silvennoinen sanoo.

Paholainen ja silmien liikkeet

Kätketyt kasvot -teoksen rooleissa esiintyvät Nora Sandholm-Azémar ja Freia Stenbäck. Antti Silvennoisen tapaan molemmat ovat valmistuneet Vaasan ammattikorkeakoulun fyysisen teatterin linjalta ja perehtyneet perinteisen teatterin saloihin Kiinassa.

– Olen aina ollut kiinnostunut tyylitellystä ja ei-realistisesta teatteri-ilmaisusta. Kiinassa tehtiin heti selväksi, että teatterin ja taiteen pitää olla arkielämän estetiikan tuolla puolen, sen pitää olla jotakin muuta kuin pelkkää naapurin katselemista, Nora Sandholm-Azémar kertoo.

Kätketyistä kasvoista puuttuvat taistelukohtaukset, mutta siinä on paljon matalia liikkeitä, joissa esiintyjien vartalo on taipunut 90 asteen kulmaan. Tämä luonnollisestikin tuntuu jaloissa ja muuallakin kehossa.

– Kiinassa meille sanottiin, että mitä enemmän kipua ja tuskaa, sen parempaa on ilmaisu, Frey Stenbäck sanoo vinosti hymyillen.

Stenbäck esittää teoksessa myös demonia, jonka olemus luodaan kielen ja silmien liikkeellä. Antti Silvennoisen mukaan myös paholaishahmo on saanut vaikutteita japanilaisista kummitustarinoista.

– Japanilaisessa teatteriperinteessä kasvoista tehdään tavallaan naamio. Ihminen poistetaan kasvojen takaa, jotta näyttelijän oma persoona katoaa siihen hahmoon ja lopputuloksena on ei-inhimillinen keho ja olemus.

Lukiolainen Elias Berglund vetää takahuoneessa verkkosukkahousuja jalkaansa. Ennen tv-kameran eteen astumista hän haluaa myös huulipunaa.

Maaliskuun ajan Berglund esittää Vaasan ylioppilasteatteri Rampin Rocky Horror Show'ssa transvestiitti Frank 'n' Furteria, joten sukkahousut ja huulipuna tulevat hänelle lähiviikkoina tutuiksi. Korkokengillä käveleminen on jo tullut, sillä sitä on täytynyt harjoitella.

– Korot ovat ehkä kymmensenttiset. En ole tarkistanut.

Pian näyttävä meikki on valmis ja Berglund pääsee pohtimaan, mikä Rocky Horror Show'ssa jaksaa yleisöä viehättää. Hänellä on oma arvionsa:

– Tässä vitsaillaan tosi paljon sillä, mikä yhteiskunnassa on pyhää. Monen mielestä se on viehättävää.

Yleisössä riisiä ja kumihanskoja

Richard O'Brienin Rocky Horror Show on yksi teatterimaailman voimakkainta kulttimainetta nauttivista käsikirjoituksista. Sitä on kuvattu muun muassa kauhuerotiikaksi ja puhtaaksi hulabalooksi.

Kantaesityksensä se sai Lontoossa vuonna 1973 ja vuosien varrella se on kerännyt laajan fanikunnan. Perinteeksi on muodostunut, että fanit myös osallistuvat esitykseen: huutelemalla, heittelemällä riisiä ja räpsyttelemällä kumihanskojaan, tosin pääosin niille määrätyillä hetkillä.

– Tämä on siinä mielessä vähän haastava tehdä, että tässä on tosi paljon sellaista, mitä ihmiset odottavat, miettii ohjaaja Pyry Keto.

– Olemme yrittäneet katsoa, miten voisimme tehdä ne tietyt asiat hieman eri tavalla.

Suomeksi musikaali kääntyi vuonna 1995, kun Seinäjoen kaupunginteatteri otti sen esitettäväksi Mauri "Moog" Konttisen kääntämänä. Sen jälkeen sitä on esitetty Suomessa useita kertoja.

"Ehkä se on se meininki, joka vetoaa"

Musikaalin alussa nuori pari Brad Majors ja Janet Weiss ovat matkalla häistä kotiin, kun heidän autostaan puhkeaa rengas. Etsiessään puhelinta lähiseudulta, he päätyvät erikoiseen Frank 'n' Furterin isännöimään kauhukartanoon.

Lopputulos on jotain sellaista, jonka nähdään sekä parodioivan että kunnioittavan vanhoja kauhu- ja sci-fi-elokuvia.

– Tarinankerronnallisesti se ei ole mikään mestariteos, mutta ehkä se on se meininki, joka ihmisiin vetoaa, arvioi Riff-Raffia esittävä Teemu Lönnmark.

Provosoivalla esityksellä on alunperin ollut myös voimakas shokkiarvo. Elias Berglund verkkosukkauhousuissaan arvelee, että ehkä sillä voi olla sellainen vieläkin.

– Itse näin tämän ensimmäisen kerran aika nuorena, ehkä 13-vuotiaana. Silloin en tajunnut ihan kaikkea, mitä siinä tapahtui. Kun näin sen pari vuotta myöhemmin, ihastuin. Pidän tästä todella paljon.

Maskeerauksiin kolme tuntia

Puvustaja Tiina Västi ilmestyy takahuoneeseen kantamusten kanssa. Aikaa kenraaliharjoitusten suunniteltuun alkuun on reilu tunti, mutta hänellä on vielä tuotavaa.

Viimeiset viikot on kuitenkin saanut keskittyä pieneen viilaamiseen, Västi vakuuttaa. Viime hetkillä muun muassa Frank 'n' Furterin korkokengät ovat saaneet vielä maalipintaa ja "avaruuspukuihin" on ommeltu vahvikkeita.

– Onhan tämä ollut aika raskas projekti. Olen tehnyt pukuja omien ompelijan töiden päälle iltaisin ja viikonloppuisin. Muista on kuitenkin ollut valtava apu, Västi sanoo.

Tämä on siinä mielessä vähän haastava tehdä, että tässä on tosi paljon sellaista, mitä ihmiset odottavat. Pyry Keto

Rocky Horror Show onkin ollut harrastajapohjaiselta ylioppilasteatterilta poikkeuksellisen suuri ponnistus. Mukaan on haalittu bändi kapellimestareineen ja koko tuotanto on pitänyt siirtää teatterin omasta 48-paikkaisesta Ego-salista suurempiin kulttuuritalo Fannyn tiloihin.

Yhden suurimmista ponnistuksista ovat aiheuttaneet juuri näyttävät puvut ja maskeeraukset. Pelkkiin maskeerauksiin kuluu aikaa kolme tuntia ennen jokaista esitystä.

"Science fiction, myöhäisnäytös..."

Lopulta kenraaliharjoitusten alku viivästyy. Ja viivästyy.

Lehmänhermoinen ohjaaja Pyry Keto käy valokaluston kytkentöjä läpi kärsivällisesti ilman näkyvää ärtymystä. Lopulta valot syttyvät. Tuottaja Lotta Saarteinen terästäytyy:

– Noniin! Laittakaa sieltä takaa valot pois.

Koeyleisö astuu sisään. Kauhushow'n aloittaa aulatyttöä esittävä Laura Viinikka soololaulullaan:

– Science fiction, myöhäisnäytös, oudoksuttaa...

Hämeenlinnan vankilan naisvangit esittävät Riihimäen teatterissa aikuisten version Liisa Ihmemaassa -sadusta. Ensi-ilta on perjantaina ja lauantaina Liisat Ihmemaassa -esitys nähdään vielä kaksi kertaa.

Taittuu ry on tuottanut vankien tekemiä teatteriesityksiä Suomessa jo kymmenen vuoden ajan.

Kokemukset ovat myönteisiä. Näytelmien teossa vangit hiovat yhteistyötaitojaan, samalla kun heidän itsetuntonsa ja minäkuva petraantuu.

Liisan hullu maailma innosti

–Esityksistä saa sairaan hyvät kiksit, mitä taas siviilissä ei ole saanut kuin päihteiden kautta. Jännittää vaan tää loppuviikko, että miten tässä tulee käymään, nauraa Liisaa esittävä vanki.

Vankilan toiveesta toimittajat eivät saaneet tietää esittäjien oikeita nimiä ja henkilöllisyyksiä.

Antti Haikkalan ohjaamassa ja käsikirjoittamassa esityksessä nähdään tuttuja kohtauksia Lewis Carrollin sadusta. Naiset innostuivat maailmasta, joka oli hullunhassu ja ylösalaisin. Sama tunne saattaa kenet tahansa vallata, jos joutuu vankilaan tai kun pääsee sieltä jonakin päivänä pois.

Niinpä mukaan valikoituivat jutut Kaalimato, Oikeudenkäynti, Irvikissa ja Epäsukujuhlat.

Jokainen on Liisa vuorollaan

Jokainen näyttelijä sai valita yhden mieluisan kohtauksen sadusta ja päättää ketä hän halusi juuri siinä kohtauksessa esittää. Näin jokainen saa esityksessä olla vuoron perään myös Liisa.

Epäsukujuhlassa Hullua hatuntekijää esittävät naisvanki kertoo kuinka Disneyn versio Liisasta oli jäänyt hyvin mieleen.

– Se oli niin absurdi ja halusin olla se Hullu hatuntekijä ja sainkin sen roolin.

Hämeenlinnan vankilan naisvangit kertovat, kuinka he halusivat päivittää lasten satumaailmaa lähemmäksi tämän päivän elämää.

– Keskeinen aihe meidän versiossa identiteetin menettäminen ja sen etsiminen, miettii ohjaaja Antti Haikkala.

Esitystä hiottiin Hämeenlinnan vankilassa viimeisen puolen vuoden aikana pari kertaa viikossa ja joulusta eteenpäin kolme kertaa viikossa. Näytelmän teko katkaisi odotetusti vankilan päivärutiinin.

– Kun on pidempi aika (vankilassa) suoritettavana niin kyllä tämä oli hengitysreikä, kuvailee riuska Enoa esittävä näyttelijä.

Sukulainen tulee mielummin teatteriin kuin vankilaan

Vieressä seisova Lasta esittävä näyttelijä kehuu kuinka hän oppi näytelmän ansiosta työskentelemään vaativien ihmisten kanssa.

– Siitä on varmasti jatkossa hyötyä työelämässä.

Kaikki myöntävät jännittävänsä eniten omien tuttujen ja sukulaisten ilmestymistä Riihimäen teatterin katsomoon. Osa sukulaisista kun on kieltäytynyt astumasta vankilan muurien sisäpuolelle edes tervehtimään, mutta teatterin kynnys on henkisesti helpompi ylittää.

Samalla voi ehkä nähdä, että siitä suvun mustasta lampaasta on sittenkin johon, naiset virnistävät.

Monsters, Domino vai Queens? Joku näistä kappaleista valitaan Saara Aallon edustuskappaleeksi toukokuussa Portugalissa pidettäviin Euroviisuihin. Kappaleen valinnasta päättävät katsojat sekä kansainvälinen raati.

Saara Aalto kuvailee esityksiä erittäin vaativiksi. Jokaisen kappaleen lavashow't on suunnitellut maailmankuulu koreografi Brian Friedman, joka teki koreografiat Aallon esityksiin Britannian X Factorissa.

– Numerot ovat niin vaativia. Ihan kuin lähtisi urheilusuoritukseen. Siinä on sellainen olympiahenki. Olen valmis valloittamaan tämän vuoren, Aalto kertoi nauraen UMK-etkot lähetyksessä.

Mikä Saaran Aallon biiseistä on suosikkisi? Keskustele täällä!

Aallon mukaan esityksiä hiotaan loppuun asti, mikä tuo sopivaa jännitystä myös esiintyjälle itselleen. Yhteen esitykseen lisättiin aivan viime hetkellä erittäin vaativa asento, jossa hänen pitää laulaa.

- Rakastan tällaisia haasteita, Aalto kertoi perjantaian etkot-lähetyksessä.

UMK18: Saara Aalto -show nähdään suorana TV1:ssä sekä Areenassa klo 19 alkaen.

Mikä Saaran Aallon biiseistä on suosikkisi? Keskustele täällä!

Lisää aiheesta UMK-sivuilta.

Seitsemän vuotta sitten Nevadassa valokuvaaja Karoliina Paatos saapui paikalliselle karjatilalle lehtikuvauskeikalle. Hänen oli tarkoitus kuvata tilalla asuvan perheen äitiä, mutta kävikin ilmi, että karjan vesipaikka oli kuivunut ja eläimet piti siirtää välittömästi. Lapsesta asti ratsastanut Paatos päätyi perheen tyttöjen kanssa ajamaan karjaa samalla, kun vanhemmat kokosivat laumaa edestakaisin ratsastaen.

Yhä harvemmalla on mahdollisuus elää karjasta. Karoliina Paatos, valokuvaaja

– Päivä oli todella kuuma ja mukana oli vain vähän vettä sekä muutama pikku omena. Tytöt eivät valittaneet kertaakaan, Paatos kertoo.

Tytöt tekivät Paatokseen niin suuren vaikutuksen, että he päätyivät keskushahmoiksi Paatoksen Cowboy Girls -sarjaan. Paatos aikoo seurata nyt 12- ja 14-vuotiaiden tyttöjen elämää aikuisuuteen saakka.

Jetten ja Kolen kautta Paatos seuraa cowboy-kulttuurin ja karjatilatalouden muutosta Amerikassa. Hän kertoo nähneensä jo vajaan kymmenen vuoden aikana, että tilalliset Nevadassa ja muualla Yhdysvalloissa ovat yhä ahtaammalla muun muassa pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi. Monet ovat joutuneet myymään eläimet, koska vettä ei ole. Haasteita tuo myös yhä kallistuva maa.

– Voisi ajatella, että siellä on nyt menossa maaseudun rakennemuutos. Yhä harvemmalla on mahdollisuus elää karjasta ja se elämäntapa vaatii todella paljon sitoutumista. Useimmat cowboyt esimeriksi tekevät muutakin työtä.

Joiltakin osin kulttuuri on kuitenkin säilynyt yllättävän muuttumattomana. Valokuvaajalle on ollut mieluisaa huomata, että hevonen on edelleen korvaamaton kumppani karjanajossa ja perinteiset stetsonit, nahkachapsit ja silkkihuivit ovat vieläkin arkikäytössä.

– Cowboy-kulttuuri on herkullinen aihe valokuvaajalle, kun se on niin visuaalinen, mutta kukaan ei ole pukeutunut kuvia varten, vaan yksityiskohdilla on merkitys. Esimerkiksi leveälierinen hattu suojaa auringolta, joka on todella paahtava.

Homorodeo syntyi miehisen cowboy-kulttuurin rinnalle

Arkisen karjatilaelämän lisäksi Paatos on kuvannut rodeota eri puolilla Yhdysvaltoja. Rodeo on urheilua ja juhla, johon mennään viihtymään.

Kahdeksan vuoden aikana Paatos on julkaissut Cowboy Girls- sarjan lisäksi palkitun American Cowboy-kirjan ja hänen teoksiaan on ollut esillä useissa alan arvostetuissa julkaisuissa. Tuleva kirja käsittelee homorodeota, joka on syntynyt miehisen cowboykulttuurin rinnalle 70-luvulla, kun homoseksuaalit eivät saaneet osallistua rodeokilpailuihin.

– Ei tietenkään voi yleistää, mutta kyllä siihen elämäntapaan tietynlainen koti, uskonto ja isänmaa -ajattelu liittyy.

Paatos vertaa asenneilmapiiriä suomalaiseen jääkiekkokulttuuriin, jossa homous on edelleen tabu.

– Onhan se meilläkin itsestäänselvyys, että täytyy olla jääkiekkoilijoita, jotka ovat homoseksuaaleja, mutta siitä ei vain puhuta, koska se ei kuulu siihen maailmaan.

Rodeot ovat cowboykulttuurissa juhlatapahtumia, joihin liittyy tietynlainen karnevalismi. Homorodeossa se korostuu ja perinteisten rodeoiden kuningattaren ja kuninkaan sijasta homorodeossa kuninkaallisia ovat Dragqueenit ja MsTerit.

Homorodeo on sponsoroitua urheilua, kuten tavallinenkin rodeo, johon osallistuminen maksaa ja josta voittaa rahaa. Gay rodeossa sarjoihin voi kuitenkin osallistua vapaasti sen mukaan, mihin itse tuntee kuuluvansa.

– He kokevat homorodeon olevan kuin perhe. Kaikki eivät tule toimeen keskenään, mutta jokainen saa olla oma itsensä. Moni on sanonut, että koska heidän oma perheensä ei ole heitä hyväksynyt, niin tämä on heidän itse valitsemansa perhe.

Monsters, Domino vai Queens? Joku näistä kappaleista valitaan Saara Aallon edustuskappaleeksi toukokuussa Portugalissa pidettäviin Euroviisuihin. Kappaleen valinnasta päättävät katsojat sekä kansainvälinen raati.

UMK18: Saara Aalto -show nähdään suorana TV1:ssä sekä Areenassa.

Mikä Saaran Aallon biiseistä on suosikkisi? Keskustele täällä!

Tunnelmia voi seurata myös UMK-sivuilta.

Spice Girls -yhtyeestä tunnettu Melanie C esiintyy lauantai-iltana Uuden Musiikin Kilpailussa, jonka päätähti on Suomen euroviisuedustaja Saara Aalto.

Soolouraa nykyisin tekevä Melanie C sanoo Ylen haastattelussa kokevansa itsensä tervetulleeksi Suomeen.

– Kaikki vaikuttavat olevan innostuneita siitä, että saa "spice girlin" tänne taas. Siitä on aikaa, kun olen ollut viimeksi Suomessa. On ihanaa olla täällä taas ja on ihanaa esiintyä.

Melanie C sanoo olevansa innoissaan Uuden Musiikin Kilpailun tämänvuotisesta konseptista, jossa yleisö saa valita Euroviisuissa esitettävän kappaleen.

– Saara on tehnyt erinomaista työtä kaikkien laulujen kanssa. Tänä iltana on tulossa fantastinen show, on kunnia olla osa sitä.

Melanie C on vieraillut Suomessa aikaisemminkin, sekä sooloartistina että osana takavuosien suosikkiyhtye Spice Girlsiä.

– Minulla on paljon hyviä muistoja. Fanit ympäri maailmaa ovat ihania. Minulla ei ole tiettyä muistoa Suomesta, mutta täällä on aina ihanaa esiintyä.

Melanie C on yksi Britannian menestyneimpiä naisartisteja: hänen soololevyjään on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta ja hänellä on ollut 12 brittilistan ykköshittiä. Spice Girlsistä uransa aloittanut artisti on julkaissut seitsemän sooloalbumia.

Saara Aalto kertoi aiemmin Ylen haastattelussa, että Melanie C:llä on ollut iso vaikutus hänen omaan uraansa.

– Kun 10-vuotiaana näin heidän esiintyvän telkkarissa, tajusin, että tuota minäkin haluan tehdä, ja silloin aloin säveltämään lauluja englanniksi.

Uuden Musiikin Kilpailua voi seurata TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 19 alkaen.

Lue myös:

Ylen Elävässä arkistossa Spice Girls ja minispaissarit