Tamperelaiset perustavat uuden kansainvälisen kitarakilpailun. Klassisen kitaran kilpailu järjestetään ensimmäisen kerran kesäkuussa Tampere Guitar Festivalin yhteydessä.

Tapahtuman tulevaisuus on ollut vaakalaudalla talousvaikeuksien vuoksi. Järjestäjät haluavat silti katsoa eteenpäin.

– Tässä on sellainen kahtiajakautunut tilanne, että meillä on vielä viime vuoden laskuja maksamatta, mutta samalla tekee uusia asioita mieli, sanoo festivaalijohtaja Tomi Tolvanen.

– Meillä ei ole mahdollisuutta jäädä vuodeksi odottamaan, parantuvatko asiat itsestään, Tolvanen jatkaa.

Kilpailijoita maapallon toiselta puolelta

Tolvanen kertoo, että he ovat suunnitelleet kitarakilpailun aloittamista jo viitisen vuotta. Järjestäjien mukaan kilpailuun on ennakkoon ilmoittautunut soittajia sekä Suomesta että ulkomailta. Kilpailijoita on tulossa muun muassa Australiasta ja Yhdysvalloista.

– Kilpailun järjestäjänä haluaisimme heti alusta saakka, että meillä olisi korkea kansainvälinen profiili. Sen mitä olen kumppaneilta kuullut ja mitä itsekin tiedän, niin tulossa on melko kova kansainvälisen tason kisa, Tolvanen sanoo.

Voittaja saa 2 000 euron rahapalkinnon ja Suomessa käsityönä valmistetun konserttikitaran. Lisäksi kisan ykköselle on tarjolla muun muassa levytyssopimus suomalaiselle Alba Recordsille ja mittava konserttikiertue Euroopassa.

Erikoispalkintoja myönnetään parhaalle Leo Brouwerin teoksen esittäjälle sekä yleisön suosikille. Kuubalainen säveltäjälegenda Brouwer on Tampereen-kilpailun kunniatuomari.

Tolvanen sanoo, että Euroopan viiden kovimman kisan joukkoon nouseminen vaatisi 10 000–15 000 euron palkintosummaa. Silloin Tampereelle saataisiin myös maailman kovimpia kitarakilpailujen osallistujia.

Kitarakilpailu järjestetään Tampereella 6.–9. kesäkuuta. Tapahtumapaikkana on Tampereen konservatorion Pyynikkisali. Palkintogaala järjestetään 9. kesäkuuta Tampere Guitar Festivalin päätöskonsertin yhteydessä Tampere-talossa.

Säästöjä markkinointia vähentämällä

Tampere Guitar Festival keikkuu siis konkurssin partaalla, mutta ensi kesän konsertit ja kurssit järjestetään silti. Alkuvuonna festivaali järjesti tukikonsertteja talouden kohentamiseksi, mutta niistä ei kertynyt riittävästi rahaa kassaan.

Järjestäjät ovat hakeneet säästöjä erityisesti markkinointibudjettia kutistamalla. Palkoista on vaikea säästää, koska tapahtuma toteutuu vapaaehtoispohjalta.

Tolvanen toivoo, että säästötoimet yhdessä ensi kesän pääkonsertin kanssa takaisivat sen, että tapahtuma voidaan järjestää myös vuonna 2019.

Seinäjoella elokuvateatteri pysyy jatkossakin kaupungin keskustassa. Elokuvateatteri BioRex aikoo rakentaa uuden teatterinsa Kauppakatu 6:een, entisen vaatetusliike Saarelan ja Seppälän talon paikalle.

Aiemmin yritys oli kaavaillut uusia saleja kauppakeskukseen keskustan ulkopuolelle. Uuteen Lakeuden Ankkuriin piti rakentaa alun perin kuusi elokuvasalia, mutta sitten koko kauppakeskushanke kaatui.

BioRexin toimitusjohtaja Aku Jaakkola ei hetken tuumittuaan ole kauhean harmissaan. Projektin kariutuminen pisti tutkimaan asiaa vain uudestaan. Vaikka Jouppiin on suunnitteilla uusi kauppakeskus, on katse käännetty keskustaan.

– Kahden vuoden aikana trendit ovat juosseet siihen suuntaan, että keskustoja ruvetaan monessa paikassa kehittämään ja niihin panostetaan. Maailmalta nähdään uutisia, että peltomarketit ovat hiipumaan päin ja niitä suljetaan jossain päin maailmaa kovaankin tahtiin.

– Suunnitelmat on samalla vähän isontuneet matkan varrella, Jaakkola myöntää.

Nyt suunnitelmissa on rakentaa Seinäjoelle BioRex-ketjun suurin teatteri: 7 salia ja noin 2000 neliötä. Kaikkiin saleihin tulee uusinta mahdollista tekniikkaa eli 4K-laserprojektorit sekä osaan myös plus-kokoiset istuimet.

Ovet on tarkoitus avata kahden vuoden päästä keväällä 2020.

Vanhalle talolle pian lähtö

Kauppakatu 6:ssa sijaitsee vielä entinen vaatetusliike Saarelan ja Seppälän talo. Nykyisen omistajan Rakennusliike J. Rajalan on tarkoitus purkaa talo kesän aikana.

Purkulupahakemusta ei ole vielä toimitettu kaupungille, mutta se jätettäneen lähiviikkoina. Talo on kuitenkin jo hyvin tyhjentynyt vuokralaisista.

Toimitusjohtaja Aku Jaakkola myöntää olevansa innoissaan uudesta teatterihankkeesta. Seinäjoella elokuvissa käynti on lisääntynyt ja lisäksi kaupungin väestökehitys on vahvaa.

– Kun tehdään elokuvateatteri, se on kymmenien vuosien projekti. Emme voi tehdä mitään 5 vuoden jänteellä, vaan 10, 20 tai 30 vuoden. Kun nähdään, että pitkällä tulevaisuudessa on kasvua, pitää satsata kunnolla.

Seinäjoella BioRex omistaa jo elokuvateatteri Marilynin, joka sijaitsee purku-uhan alla olevassa Maakuntatalossa Kalevankadulla. Uusi teatteri ei siis valmistuessaan siirtyisi kovin kauaksi nykyisestä, vain näkyvämmälle paikalle katutasoon.

Elokuvasalit on tarkoitus sijoittaa talon toiseen kerrokseen, lipunmyynti ja sisääntulo alimpaan. Leffateatterin valmistuessa myös Bio Marilyn -nimi jää historiaan, Jaakkola kertoo.

BioRexillä on yhteensä kymmenen elokuvateatteria kymmenessä kaupungissa eli Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Kajaanissa, Pietarsaaressa, Porvoossa, Riihimäellä, Rovaniemellä, Seinäjoella, Torniossa ja Vaasassa.

Ylen henkilökunta ottaa kännyköillä kuvia Merja Ylä-Anttilasta. Hetkeä aiemmin on kerrottu, että hän on Ylen tuleva toimitusjohtaja.

Yleläiset vaikuttavat olevan tyytyväisiä valintaan. Ylä-Anttila on tuttu pomo naapurista Maikkarilta. Ja ennen kaikkea toimitusjohtajaksi saadaan henkilö, jolla on vankka journalistinen tausta.

Ylä-Anttila on myös kokenut esiintyjä, joka osaa ottaa yleisönsä. Hän puhuu asiantuntevasti media-alasta ja tekee sen silti ymmärrettävästi.

Hyvää spirittiä

Merja Ylä-Anttilaa on kutsuttu Pöllölaakson emännäksi. Hän on tehnyt yli 30-vuotisen uran MTV:llä muun muassa uutisten vastaavana päätoimittajana.

Kun hänelle tarjottiin toimitusjohtajan paikkaa Ylestä, hän mietti hetken. Luottamuksen osoitus tuntui kuitenkin suurelta ja tämä tuntui kerran elämässä -tilaisuudelta. Vielä ehtisi tehdä yhden uran ennen eläkettä.

– Minulla on mediasta keräämäni eväsreppu, josta voin tuoda asioita. Yle on johtava mediatalo ja näköalapaikka. Täällä on hienoa työskennellä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Siirtyminen kaupallisesta mediasta julkisen palvelun taloon ei tunnu Ylä-Anttilasta oudolta. Hän on ollut kehittämässä MTV:n uutis- ja ajankohtaistoimintaa sekä vaalilähetyksiä, jotka ovat tavallaan julkista palvelua myös kaupallisessa mediassa.

Ylä-Anttilalla on ollut Yleen läheinen suhde myös toisella tavalla. Hänen miehensä Ari Ylä-Anttila on tehnyt pitkän uran talossa. Kotona on kuitenkin ollut pelisäännöt, mistä työasioista puhutaan ja mistä ei.

– Sama meininki jatkuu, mutta nyt se on helpompaa, kun pelataan samassa joukkueessa, Merja Ylä-Anttila nauraa.

Maikkarilta Ylä-Anttila haluaa tuoda Yleen etenkin oman tapansa olla ihmisten kanssa. Hyvä ystävä on kutsunut häntä ihmisten toimitusjohtajaksi.

– Haluan, että on oikeaa tiimityötä, kuunnellaan ja on vuoropuhelua. Saan aina ihmisistä energiaa ja energiat synnyttävät aina uusia ajatuksia. Se on johtamiskulttuuria, jossa on energiaa, rohkeutta uudistua ja hyvää spirittiä.

Iäkkäämpi yleisö myös huomioon

– Faktat peliin, huudahtaa Merja Ylä-Anttila.

Ylen tuleva toimitusjohtaja viittaa tämän hetkiseen mediasisältöjen tilaan. Disinformaatiota on paljon. Ylä-Anttilan mielestä paluu laadukkaaseen tiedonvälitykseen olisi paikallaan. Siinä Ylellä on oma tehtävänsä.

– Tekisi mieli sanoa näinä aikoina, että voisi palata jopa valistukseen. En tarkoita sormi pystyssä opettavaa valistusta, vaan asioiden oikean laidan esittämistä.

Yksi Ylen toimitusjohtajan päätehtävistä on turvata resurssit julkisen palvelun mediatalolle. Yle-vero otettiin käyttöön tehtävänsä jättävän Lauri Kivisen aikana.

Ylä-Anttilan mielestä Ylen resurssit ovat tällä hetkellä riittävät, että lakisääteinen julkinen palvelu toteutuu kaikkine ulottuvuuksineen kulttuurista sivistykseen.

Kaupallinen media on kritisoinut usein, että Ylen resurssit ovat liian isot ja se vie muilta toimijoilta elintilaa. Tulevan toimitusjohtajan mielestä syynä ei ole ollut pelkästään Yle, vaan muutokset yhteiskunnassa, journalismissa, ansaintatavassa sekä ihmisten tavassa kuluttaa mediaa.

– Voi olla, että osa tästä kritiikistä pohjautuu vanhanaikaiseen käsitykseen ja tietoon. Siinä on kerrottavaa, kuinka paljon Yleisradiossa on jo muututtu. Sitä viestiä vien mielelläni eteenpäin.

Muutoinkaan ei sovi jäädä paikoilleen, tietää uteliaaksi ja koko ajan itseään päivittäväksi luonnehtiva Merja Ylä-Anttila.

Yksi Ylen haasteista on saada nuoret Ylen sisältöjen pariin. Perinteinen TV ei kuulu rutiineihin, vaan miltei kaikki kulutetaan mobiilisti. Tulevan toimitusjohtajan mielestä Ylessä tässä on onnistuttu esimerkiksi Kioskin ja Au pairit -ohjelman kautta.

Ei sovi silti unohtaa vanhempaakaan yleisöä. Ylä-Anttilan mukaan kaupallinen media on jo nostanut omia ikäkohderyhmiään 60 vuoteen ja ylikin.

– Myös heille pitää kehittää ohjelmia. Sitä aktiiviyleisöä riittää, joka haluaa katsoa modernisti ja parhaalla visuaalisella ilmeellä tehtyjä asioita. Ei pidä jättäytyä museotoimintaan.

Uusi pomo pöydän päässä

– Se, että Merja on nainen, ei ollut valintaperuste. Valitsimme parhaan, vakuutti Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmson Merja Ylä-Anttilan valinnasta.

Silti hän on vasta Ylen historian toinen naisjohtaja. Ensimmäinen oli kirjailija, poliitikko ja vakooja Hella Wuolijoki 1940-luvulla.

– Toivon, että voin olla hyvänä esimerkkinä naisjohtajuudelle. Kun olen voinut murtaa lasikaton tässä kokoluokassa Ylellä, niin olen siitä henkilökohtaisesti hyvin onnellinen ja kiitollinen, Ylä-Anttila sanoo.

Hän on myös ollut edistämässä naisten yrittäjyyttä, sillä hän on yksi Naisten Pankin perustajajäsenistä. Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima rahasto kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden kehittämiseen.

Ylä-Anttila on mukana myös Pelastakaa Lapset -yhdistyksen hallituksessa.

– Kun on saanut paljon hyvää, sitä pitää myös jakaa.

Vapaa-ajalla Merja Ylä-Anttila tykkää matkustella ja välillä kadota mökin rauhaan lukemaan ja nauttimaan luonnosta. Hän ehtii käydä myös kulttuuririennoissa. Läheisiä ovat erilaiset konsertit ja teatteri, toisinaan hän eksyy oopperaan tutussa seurassa.

– Meillä on kotona melkoinen oopperafani, lähes kolmekymppinen poikani.

Ylen henkilöstölle pidetyn puheen lopuksi tuleva toimitusjohtaja siteeraa Hella Wuolijokea.

– Jossakin Niskavuori-näytelmässä on kohta, jossa nuori emäntä otti sukupolvenvaihdoksessa vallan käsiin ja istahti Niskavuoren pöydän päähän. Hän sanoi, että istun nyt tähän pöydän päähän, mutta teen sen tavallani.

Suomalaiset suosikkinäyttelijät Krista Kosonen ja Tommi Korpela astelevat hissiin haudanvakavina. Matka jatkuu kohti parkkihallia.

Kahden virkkeen pituista kohtausta kuvataan toista tuntia Helsingin Messukeskuksessa. Suomalainen, kansainvälisessä yhteistyössä tehtävä, jättituotanto hiotaan ja viimeistellään pienintä yksityiskohtaa myöten valmiiksi.

Kyse on Elisa Viihteen syksyllä julkaistavasta alkuperäissarjasta Bullets. Ensimmäiset kymmenen jaksoa on siis tilannut mobiiliverkko-operaattorin digitaalinen tv-palvelu perinteisen televisioyhtiön sijaan. Se on nykyaikaa.

Bullets ei ole Elisa Viihteen luomus, vaikka sitä markkinoidaan yhtiön nimellä. Tilaajana se kuitenkin osallistuu muun muassa rahoituksen hankkimiseen, sanoo yhtiön sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.

Mukaan on lähtenyt muun muassa MTV, joka on yksi sarjan rahoittajista, ja joka näyttää sarjan myöhemmin omilla kanavillaan ja alustoillaan.

– Lisäksi olemme alusta asti mukana sarjan tekemisessä kommentoimalla käsikirjoitusta ja kehittämällä konseptia, Korpela valottaa.

Rahalla saa laatua – tuotantojen budjetit kasvavat Suomessa

Suomalaiset sarjat herättävät yhä enemmän kiinnostusta kansainvälisesti. Bulletsin lisäksi myös Elisa Viihteen Arctic Circle esiteltiin vastikään tv-alan merkittävässä, maailmanlaajuisessa MIP TV -tapahtumassa Cannesissa. Kuuden esiteltävän sarjan joukossa oli kaksi suomalaista.

– Se on hieno esimerkki kiinnostuksen kasvusta, Korpela iloitsee.

MTV:n draamapäällikkö Jani Hartikainen näkee suomalaissarjojen menestykselle monia tekijöitä.

– Yksi syy on käsikirjoitettujen draamasarjojen buumi. Kysyntä luo kiinnostusta kaikkiin markkinoihin. Toisaalta maailma on pienentynyt. Ihmiset katsovat eri kielillä tuotettua sisältöä enemmän kuin aikaisemmin, Hartikainen sanoo.

Kolmas vaikuttava tekijä on se, ettei suomalaisten sarjojen potentiaalia ole aiemmin kunnolla testattu.

– Muista maista on jo ostettu paljon, ja nyt katseet on kohdistettu Suomeen. Että hei, sehän on mielenkiintoinen markkina, ja siellä tehdään enemmän kuin ennen.

Parhaimmillaan – ja ainakin paperilla – systeemi ruokkii itse itseään. Kansainvälisen kiinnostuksen kasvaessa resurssit kasvavat, sillä ulkomailta alkaa virrata rahaa suomalaisiin tuotantoihin. Tuotantoyhtiöiden puolelta riemuitaan, että normaalit tuotantobudjetit on jo tuplattu. Kansainvälinen yhteistyö tuo euroja lisää miljoonan, kaksi tai kolme.

– Kun budjetit kasvavat, tuotantojen laatukin paranee, Korpela summaa.

Suomalaisilla draamasarjoilla ei sen sijaan – ainakaan vielä – ole brändiä. Sen sijaan yksittäiset toimijat lobbaavat omia ideoitaan ja hakevat yhteistyömahdollisuuksia.

– Sellaista Suomi-brändiä ei minun mielestäni ole. Tärkeintä on mielestäni se, että ohjelma on kiinnostava ja relevantti katsojalle, Hartikainen erittelee.

Toisaalta eri yhtiöt tekevät työtä samojen kotimaisten tuotantoyhtiöiden kanssa. Mahdollisuudet myös yhteisvoimin tehtävälle brändäykselle ovat olemassa.

Askeleita riittää harpattaviksi. Esimerkiksi tanskalaiset draamasarjat ja ruotsalaiset dekkarit ovat maailmalla tunnettuja käsitteitä.

Sarjat tulivat kännykän näytöille jäädäkseen

Bisnes mullistuu nuorten ehdoilla, sillä kuluttajat ohjaavat alan muutosta. Kärjistettynä voisi sanoa, että nuoret katsovat Netflixiä niin paljon, että myös muiden palveluiden on pakko seurata perässä.

– Niin kuin aina, myös nyt, muutos lähtee nuorista. He katsovat vähemmän lineaarilähetyksiä ja enemmän on demand -sisältöjä. Toisaalta myös koko ajan vanhemmat ikäluokat siirtyvät tv:n parista katsomaan myös mobiilista ja ohjelmakirjastoista, Elisa Viihteen Korpela sanoo.

Jakelu- ja katselutavat ovat muuttuneet pysyvästi. Kuinka vanhanaikaiselta kuulostaakaan ajatus siitä, että sarjaa näytettäisiin vain tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Kuluttajat vaativat vaihtoehtoja ja vapautta, ja niitä heille myös tarjotaan.

– Ohjelmien määrän lisääntyessä haetaan tiukempia kohderyhmiä. Se poikkeaa aiemmasta, Hartikainen toteaa.

Nykypäivän erityispiirteenä on alkuperäissarja-termin käyttö. Originaaleja ohjelmia lienee ollut niin kauan kuin on ollut sisältöä tuottavia jakelukanavia, mutta nyt alkuperäissarja-sanalla pyritään luomaan vaikutelma laadusta. Sen eteen tekee töitä erityisesti Netflix parin miljardin dollarin markkinointibudjetteineen.

MTV:n hallinnoiman Suomen C More -suoratoistopalvelun ensimmäinen alkuperäissarja oli Aallonmurtaja. Nelosen Ruutu-palvelu mainostaa parhaillaan tulevaa alkuperäissarjaansa Napamiehet. Viaplay tiedotti viikko sitten ensimmäisestä suomalaisesta alkuperäistuotannostaan Cold Courage, joka saa ensi-iltansa syksyllä 2019.

Katsojat ja tuotantoyhtiöt riemuitsevat

Voittajia alan mullistavassa pelissä ovat katsojat. Toki palvelut ovat useimmiten maksullisia, mutta itseään kiinnostavat sarjat saa lopulta katsottua suhteellisen halvalla. Monet palvelut tarjoavat esimerkiksi ilmaisia kokeilukausia. Yle Areenan ohjelmat ovat täysin maksuttomia.

– Nyt on sisältöä, mistä valita. Sen sijaan, että olisi vähän ohjelmia, nyt niitä on paljon. Se on hyvä, Hartikainen kertoo.

Väitettä voittajasta tukevat myös kyselytutkimukset.

– On saatu tuloksia siitä, että mobiililaitteilla suoratoistoipalveluja käyttävät ovat tyytyväisimpiä asiakkaita. Uskon, että valinnanvapauden merkitys korostuu entisestään tulevaisuudessa, Korpela toteaa.

Suru ei ole puserossa myöskään tuotantoyhtiöissä. Kuten sanottu, kotimaisten alkuperäissarjojen tekijöinä ovat samat tuotantoyhtiöt riippumatta julkaisijasta tai tilaajasta.

– Esimerkiksi käsikirjoittajilla on nyt töitä enemmän kuin koskaan. Se on hyvä juttu ja vie alaa kokonaisuutena eteenpäin, Hartikainen toteaa.

"Juuri nyt on jännää olla tv-alalla"

Alkujaan vuonna 2009 perustettu Elisa Viihde rahoitti kotimaisia elokuvia. Sarjojen pariin yhtiö siirtyi katsojakäyttäytymistä seuraamalla vuonna 2014. Elisa Viihde on jo julkaissut kymmenisen alkuperäissarjaa, ja tänä vuonna on tulossa yhteensä viisi lisää.

– Emme tarkastele yksittäisten sarjojen kannattavuutta, vaan kokonaisuutta. Alkuperäissarjat tuovat palveluun katsojia. Sitä kautta ne vaikuttavat koko palvelun kasvuun ja kannattavuuteen, Korpela sanoo.

Hartikainen vakuuttaa, että perinteiset tv-yhtiöt eivät putoa digitaalisten palveluiden kyydistä.

– Hieno homma, että ala kehittyy. Juuri nyt on jännää olla tv-alalla. Myös me olemme ketteriä ja nopeita ja teemme monenlaisia sisältöjä eri malleilla, Hartikainen vakuuttaa.

KAKSLAUTTANEN. Puiden ja lumen keskellä siintää pieni kylä. Lasi-igluja, erilaisia mökkejä, isoja ja pieniä rakennuksia on siellä täällä. Kylä on Kakslauttasen hotellialuetta, joka on tullut maailmankuuluksi muun muassa internetissä pyörineen lasi-iglukuvan johdosta.

Etsien tähän paikkaan ei välttämättä löydä, sillä sinne ei ole suuria opaskylttejä ja se on ikään kuin piilossa valtatieltä käsin.

Alueelle on rakennettu suuri, navetan kokoinen talo, josta syntyi taidegalleria. Sen yhteydessä on liki kolmikymmenmetrinen lasi-iglutorni. Galleriassa esitellään ainoastaan nykytaidetta.

– Tämä on hieno juttu, että tällainen on rakennettu, 450 neliötä nykytaiteelle. Että ei tällaista ole Suomessa aiemmin suunniteltu koskaan, sanoo taidegallerian kuraattori, galleristi Hanna Kress.

Nykytaiteen galleria on turisteille yllätys

Hotellin laajalla alueella valtatie neljän kummallakin puolen on matkailijoille yhteensä noin 550 yösijaa tällä hetkellä ja lisää on luvassa.

Galleristi sanookin taidegallerian vierailijoiden olevan pääosin turisteja. Suomalaiset turistit Saariselältä ja sen lähistöltä ovat jo löytäneet tiensä marraskuussa avattuun galleriaan. Suurin osa vierailijoista koostuu kuitenkin ainakin toistaiseksi Kakslauttasen omista asiakkaista.

Kun sijainti on Saamenmaalla, olisi galleristi Kressin mielestä tärkeää päästä näyttämään paikallista sekä saamelaista kulttuuria, sillä sitä myös turistit haluaisivat nähdä ja kokea. Ulkomaalaiset turistit eivät odota näkevänsä keskellä metsää suurta taidegalleriaa. Galleriaan löydettyään he usein kysyvät, onko gallerian taide paikallisten taiteilijoiden tuotoksia, vai kenties jostain muualta päin maailmaa.

– Se on heille yllätys, että täällä on tällainen valtava nykytaiteen galleria. He melkein kaikki kysyvät, että ovatko nämä paikallisia taiteilijoita. On ihan kiva näyttää paikallistakin taidetta, kyllä he vähän odottavat sitä, Hanna Kress kertoo.

Mutta onko galleriassa sitten paikallista taidetta? Vastaus on sekä että – artikkelin kuvissa galleriassa näkyvät suomalaisten taiteilijoiden teokset – espoolaisen Maaria Märkälän maalaukset ja simolaisen Mia Hamarin veistokset.

Pohjoissuomalainen taiteilija, posiolainen Paula Suominen, on hänkin päässyt esittelemään teoksiaan Kakslauttasen taidegalleriassa. Suominen tekee kuvataidetta, mutta on nyt päässyt tutustumaan esimerkiksi lasitöihin tehtyään niitä rakennukseen.

“Ihan uusi mahdollisuus”

Taidegalleria Saamenmaalla antaa taiteilija Paula Suomisen mielestä uusia mahdollisuuksia taiteilijoille.

– Minusta se tuo kyllä ihan uuden mahdollisuuden. Nimenomaan täällä pohjoisessa esitellä töitään ja osallistua näyttelytoimintaan, koska usein pohjoisen taiteilijatkin lähtevät Etelä-Suomeen, siellä on galleriamahdollisuudet paljon isommat, laajemmat, monipuolisemmat, taiteilija kertoo.

Suominen on suunnitellut galleriaan lasitöitä ovenpieliin sekä yhden teoksen korkealle kattoon roikkumaan. Hän esittelee katosta roikkuvaa lasityötä, joka kuvaa pohjoisen kahdeksaa vuodenaikaa ja kertoo, miten työtä kannattaisi tutkiskella:

– Kun tämä on tällainen orgaaninen muoto, niin tästä voi lähteä omasta mielivuodenajastaan. Tässä on kahdeksan vuodenaikaa, jotka kuvaavat pohjoista valoa ja sitä, miten luonto määrittää meidän elämää, valottaa Suominen.

Saamelaistaidetta on luvassa

Vielä galleriassa ei kuitenkaan olla päästy syleilemään saamelaistaiteilijoiden teoksia. Galleristin mukaan saamelaistaiteilijat ovat maailmalla niin suosittuja, että aikataulut eivät ole toistaiseksi osuneet yhteen. Mutta kyllä saamelaista taidetta Kakslauttasen galleriassakin päästään näkemään, lupaa galleristi Hanna Kress.

– Nyt on onnistunut kahteen seuraavaan näyttelyyn saada saamelaistaiteilijoita, niin se on todella upeaa. Meillä alkaa syksyllä näyttely, jossa on mukana Marja Helander, valokuvaaja. Sitten seuraavana vuonna meille tulee Ruotsin puolelta Tomas Colbengtson, Kress kertoo.

Syksyllä alkavassa näyttelyssä on esillä saamelaisen valokuvaajan Marja Helanderin töitä Lapin taiteilijaseuran yhteisnäyttelyssä. Toisena vierailevana taiteilijana kyseisessä näyttelyssä on italialainen Simafra. Seuraavalle vuodelle luvassa oleva saamelaistaiteilija Tomas Colbengtsonin näyttely puolestaan on yhteisnäyttely Elina Sipilän kanssa.

Raikkaalla visuaalisella ilmeellä toteutetut Helsingin kaupunginosia esittelevät kuvat voisivat tyylin perusteella olla punavuorelaisen mainostoimistohipsterin tekosia, mutta totuus on yllättävämpi.

Helsingin kaupunginosia käsittelevään Facebook-ryhmään postatut, paljon huomiota osakseen saaneet valokuvat on ottanut 69-vuotias Martti Matilainen.

Matilainen on Etelä-Savossa asuva ammattikuvataitelija, joka hakee töilleen yleisöä sosiaalisen median kautta. Perimmäinen syy uusien yleisöjen tavoittelulle on raha.

– Pidin viimeksi syksyllä Helsingissä näyttelyn, ja gallerian vuokrasta ja muista kuluista on edelleen muutama tonni velkaa, Matilainen kertoo.

Hän ei ole kahteen vuoteen saanut taitelija-apurahoja, vaikka kertoo hakeneensa niitä ahkerasti. Kielteisiä vastauksia on tullut lyhyen ajan sisällä parisenkymmentä. Taiteilija ja taide tarvitsevat kuitenkin yleisöä, ja siksi Matilainen on varttuneella iällä opetellut somen kommervenkkejä.

– Ajattelin, että jossain näitä töitä täytyy levittää, kun ei ole nyt varaa pitää näyttelyjä.

Matilaisen Mun Stadi -kuvasarjan töitä on ollut aiemmin esillä useissa gallerioissa ja kuvasarja oli myös Fotofinlandia-kilpailun finaalissa vuonna 2016.

Helsinki pysyy mielessä maallakin

Martti Matilainen on syntynyt ja kasvanut Helsingissä. Joskus kolmenkymmenen ikävuoden korvilla hän koki saaneensa kaupungin viihde-elämästä tarpeekseen.

– Kaipasin elämänmuutosta. Sitten sattui sellainen tilanne, että lähdin käymään Savonlinnassa enkä sitten koskaan siltä reissulta palannut Helsinkiin.

Vuosien varrella hän on asunut muun muassa Juvalla, Salon Suomusjärvellä ja nyt viimeisimpänä Pieksämäen Virtasalmella. Helsinki on kuitenkin koko ajan pysynyt mielessä ja sydämessä – sekä taiteen aiheena.

– Tyypillisesti kun tulee vanhaksi, alkaa entiset ajat palautua mieleen, mies virnuilee.

Hän ei kuitenkaan tunnusta olevansa vanha.

– Se on asennekysymys, heittäytyykö ihminen vanhaksi vai ei. Itse en ole vielä heittäytynyt, enkä aio heittäytyä vielä pitkään aikaan.

Rakennus lapsuuden koulumatkan varrelta

Martti Matilainen seisoo Ullanlinnassa Kapteeninkadulla, KOM-teatterin lipan alla pitelemässä sadetta. Samassa paikassa toimi aikoinaan elokuvateatteri Joukola, jossa Matilainen kävi pikkupoikana veljensä kanssa katsomassa elokuvan Davy Crockett – Rajaseudun kuningas.

Juuri näitä kulmia Matilainen on vuosikymmeniä myöhemmin taltioinut Mun Stadi -kuvasarjaansa.

– Esimerkiksi tuo Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa olevan rakennus liittyi koulumatkaani. Tavallisesti valitsen mukaan paikkoja, joista on jotain muistoja tai ne muuten vaan miellyttävät silmää.

Yhden kuvan tekeminen kollaasitekniikalla kestää Matilaisen metodeilla muutaman päivän. Ensin hän jalkautuu haluamaansa kaupunginosaan ja kulkee alueella ristiin rastiin koko päivän ajan kameransa kanssa.

Kotona hän käsittelee, rajaa ja yhdistelee kuvat Photoshopin avulla. Valmiiseen työhön voi päätyä yksityiskohtia kymmenistä eri kuvista.

– Uskon että kuvasarjan tekeminen jatkuu vielä aika pitkään. Materiaaliahan on vaikka loppuelämäksi, Matilainen toteaaa.

Helena Tynellin (1918–2016) syntymän 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Tynellin perikunta valmistuttaa klassikoksi muodostunutta Aurinkopulloa kaikkiaan 300 kappaleen erän. Pullot tehdään studiolasituotantona Lasismi-lasistudiossa Riihimäellä.

Helena ja Paavo Tynellin poika Pekka Tynell kertoo, että uusiotuotanto oli äidin toive.

– Äiti puhui siitä aikanaan ja osittain siitä syystä perikunnan hallussa olikin tuo alkuperäinen muotti. Äidin toive oli, että Aurinkopulloa joskus mahdollisesti vielä tehtäisiin uudestaan.

Perikunta päätti ryhtyä pullon valmistamiseen myös Suomen lasimuseon järjestämän näyttelyn innoittamana. Tynellin tuotannosta toukokuussa avautuva näyttely kantaa nimeä Helena Tynell: Rakkaudesta lasiin – ja valoon.

– Sisarusteni kanssa lähdimme tarkastelemaan mahdollisuutta teettää uusi versio Aurinkopullosta. Löysimme hienon yhteistyökumppanin Riihimäeltä.

Pekka Tynell työskentelee Ylellä kuvaajana. Aurinkopullojen myynnistä parhaassa tapauksessa kertyvä tuotto on määrä lahjoittaa Suomen lasimuseolle, Tynell sanoo.

Aurinkopullo – mutta paljon muutakin

Uustuotannossa tavallaan ympyrä sulkeutuu, koska Tynell suunnitteli Aurinkopullot juuri Riihimäen Lasi Oy:lle. Niitä valmistettiin kymmenen vuoden ajan, vuosina 1964–1974.

Pulloja tehtiin siitä lasimassasta, jota uuniin sattui muusta tuotannosta jäämään. Pulloja onkin tehty ainakin 19:ää eri väriä ja neljää eri kokoa.

– Aurinkopullo on tietenkin tunnetuin äidin lasiteoksista. Siitä on helppo lähteä, jos keskustellaan siitä, mitä äiti suunnitteli. Monesti se korostuu ehkä vähän liikaakin, äidin tuotanto oli niin monipuolinen. Kyllä äiti varmasti oli ylpeä Aurinkopullosta myös tuotteena, eikä häntä haitannut, että se aina nostettiin, kertoo Pekka Tynell.

Riihimäen Lasin jälkeen Helena Tynell teki pitkän uran Saksassa valaisinmuotoilijana Glashütte Limburgissa ja freelancerina Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

Uudet pullot uutta väriä

Uudet Aurinkopullot on numeroitu ja jokaisessa pullossa on pohjaan upotettu leima: Helena Tynell 100. Pullot ovat keskikokoisia, 23 senttimetriä korkeita. Niiden valmistuksessa käytetään alkuperäistä muottia.

Uusiin Aurinkopulloihin valittu sävy (Reichenbach 039, vaaleansininen) ei kuulu alkuperäisiin Aurinkopullon sävyihin, vaan se on valittu Helena Tynellin lempivärin mukaisesti.

– Värejä on ollut monta, ja sinisiäkin on ollut monta. Mutta tätä nimenomaista väriä ei ole aikaisemmin tehty, ja siihen melkein oli toivekin, että erotuttaisiin vanhasta mallistosta ja tehtäisiin selkeästi uusi väri. Sininen oli äidin lempiväri ja siinä mielessä valinta oli helppo, kertoo Pekka Tynell.

Pullojen värin tasaisuus ja muodon täsmällisyys voivat vaihdella alkuperäisestä.

Keräilijöitä kiinnostaa jo etukäteen

Kyselyjä on etukäteen ollut runsaasti sekä lasimuseoon että Lasismiin, eli sen perusteella kiinnostusta on.

– Tavallaan tämä keräilyinnostus oli myös yksi lähtökohta koko tuotteen tekemiselle, koska ajateltiin, että se voisi kiinnostaa keräilijöitä.

Pekka Tynell ei kuitenkaan lähde arvioimaan, millaista arvonnousua uustuotantopullot voisivat kokea lähivuosina tai -vuosikymmeninä.

– Pääasia on, että perikunta haluaa näin muistaa äidin näyttelyä ja syntymän satavuotisjuhlaa. Olen käynyt Lasismissa seuraamassa pullojen puhaltamista ja hienolta näyttää, Tynell kehuu.

Lasimuseo esittelee Tynellin elämäntyötä

Uustuotantopullojen myynti alkaa Suomen lasimuseon näyttelyn avajaisten yhteydessä toukokuussa. Amanuenssi Uta Laurén pitää uusiotuotantoa hienona asiana.

– Aurinkopullo on ollut vuodesta 1963 alkaen pidetty tuote, jota myytiin hyvin ja se on yhä pidetty ja keräilty esine. Se on klassikko, jos ajattelee suomalaista lasimuotoilua ylipäätään. Meistä on hienoa, että se tehdään Riihimäellä ja tekijät ovat nuoria, käsityötaito menee näin eteenpäin nuoremmalle polvelle.

Laurénin mielestä Aurinkopullo ei ole kuitenkaan liian hallitseva osa Tynellin tuotantoa.

– Häneltä muistetaan myös Revontulet-maljakko ja myös maljakkosarja Pala on ollut hyvin tunnettu ja myyty, samoin pienoisveistos Metsä.

Tulevassa näyttelyssä nousee esiin nimenomaan Tynellin elämäntyön monipuolisuus. Esille tulee esimerkiksi vuonna 1945 Arabialle tehty keramiikkaveistos, joka ei ole ollut koskaan Suomessa esillä. Mukana on myös Finland Housen Yhdysvaltoihin tehty metallireliefi ja kavalkadi Riihimäen lasille suunniteltuja esineitä.

– Nostamme esiin myös hänen kansainvälisen uransa. Hänhän on kertonut halunneensa olla kuvanveistäjä ja suurelle lasivalmistajalle Saksassa hän sai toteuttaa suuria lasiveistoksia, joista osa tulee esille näyttelyssä.

Lähikuva ihosta. Niin tiivis, että yksittäisten ihohuokosten pikkuruiset, salmiakinmuotoiset kraaterit näkyvät selvästi. Vieressä on skalpelli, joka on leikannut kalpeasta ihosta irti siistin, tarkkareunaisen palasen. Ihon alta paljastuva liha hehkuu kirkkaanpunaisena ja kosteana.

Pinsetit tuovat jostakin sysimustan yöperhosen, jonka hauraat siivet ovat kuin kiiltävää hiiltä. Sitten yöperhonen upotetaan irtonaisen ihon alle. Taustalta kuuluu etäinen humina, joka tuntuu painostavalta ja lopulliselta – kuin aika olisi pysähtynyt.

Tällaisia visioita tarjoaa M, joka on Anna Erikssonin ensimmäinen pitkä taide-elokuva. Eriksson vietti salaperäistä hiljaiseloa useamman vuoden ajan, ja syynä oli nimenomaan kokonaisvaltainen projekti, joka paisui videotaideteoksesta puolitoistatuntiseksi kokoillan kokeelliseksi elokuvaksi.

– Tätä elokuvaa ajoi eteenpäin tekemisen pakko, Eriksson kiteyttää.

Iskelmä jäi kauas taakse

Uudessakaupungissa asuvan Erikssonin ja hänen perheensä tilava ja valoisa asunto kertoo taiteellisuudesta ja hyvästä mausta. Lattiaa peittävät itämaiset matot, kaappien päällä lojuu aasialaisia naamioita ja koristeelliset kiinalaiset kaapit ja pöydät tarjoavat aikamatkan menneisyyteen.

Vaaleine, pitkine hiuksineen ja ruskeine silmineen Eriksson näyttää suurin piirtein samalta kuin kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hänestä muovautui ripeässä tahdissa kotimaisen iskelmätaivaan kirkas ja menestyvä tähti. Erikssonin levyt myivät kymmeniä tuhansia kappaleita, hän teki pitkiä kiertueita eikä rahasta tai julkisuudesta ollut pulaa.

Sitten mannerlaatat alkoivat värähdellä ja liikehtiä hitaasti toiseen suuntaan. Ensin Eriksson julkaisi englanninkielisen albumin, ja sitä seurasi vuonna 2012 ilmestynyt Mana. Iskelmätähden imago jäi kauas horisonttiin: Manalla Eriksson esitti tummasävyistä ja dramaattista taidepoppia, jonka hän oli säveltänyt, sanoittanut ja tuottanut itse.

Samana vuonna Eriksson ryhtyi Turun Sanomien kolumnistiksi, ja hänen kirjoituksensa olivat usein kärkeviä ja yhteiskuntakriittisiä. Vähän myöhemmin hän antoi Helsingin Sanomien Kuukausiliitteelle haastattelun, josta on sittemmin muodostunut pieni klassikko. Eriksson kuvailee haastattelussa iskelmämenneisyyttään sanoilla "täysin paska maailma".

– Olen edelleen samaa mieltä kuin silloinkin. Tietenkin jutun kirjoittanut toimittaja halusi tehdä sen tietystä näkökulmasta – ehkä hän muunteli jonkin verran tarkoitusperiäni, mikä oli hieman harmillista. Mutta onhan minulla oikeus puhua suoraan omasta elämästäni, Eriksson pohtii.

Eriksson heitettiin musiikkibisneksen pyörteisiin alle parikymppisenä, kokemattomana nuorena naisena.

– Monikaan ei ymmärrä, kuinka paljon asiat ovat noista ajoista muuttuneet. Musiikkimaailma oli tuolloin villiä länttä, eikä kukaan katsonut perääni. Julkisuus pahensi tilannetta: oli mahdollista, että omista kriiseistä tai huonoista hetkistä kirjoitetaan lehtiin, mikä ei ollut erityisen miellyttävä tunne. Toisaalta tällä alalla on paljon ihmisiä, jotka nimenomaan nauttivat julkisuudesta. Ehkä olisin pärjännyt paremmin, jos olisin suhtautunut kaikkeen vähemmän vakavasti.

Tällä hetkellä Eriksson haluaa itsestään käytettävän titteliä taiteilija. Uran hurjia vuosia hän ei ikävöi millään tavalla.

– Herran jumala, en todellakaan! En vaihtaisi mistään hinnasta pois sitä, kuinka voin tällä hetkellä elää. Saan esiintyä, mutta voin tehdä myös omia projektejani. Aiempi elämäntapani jatkuvine keikkailuineen oli valtavan kuluttavaa. Jossakin vaiheessa saatoin huomata, että takki tyhjenee aivan totaalisesti. Siksi olen tehnyt näinkin rohkeita linjanvetoja urani aikana.

Twin Peaksin tunnelmissa

Anna Erikssonin tähänastisen uran rohkein linjanveto on meneillään juuri nyt. M-elokuva vaati neljän vuoden työn, ja se on Erikssonin ohjaama, käsikirjoittama ja leikkaama. Lisäksi hän näyttelee ja on tehnyt elokuvan äänimaailman ja musiikin. Helppoa se ei ollut.

– Oikeastaan tässä oli haasteellista kaikki, Eriksson hymähtää pieni hymynkare kasvoillaan.

– Teknisten asioiden, kuten leikkaamisen opettelu ei oikeastaan ollut vaikeaa, mutta tällaisessa projektissa joku kuuden tunnin leikkaussessio tuntui vitsiltä, koska leikkaaminen vei kokonaisuudessaan niin paljon aikaa. Äänimaailman tekeminen oli ehkä kaikkein helpoin osio.

Kokonaisuudessa Eriksson on pyrkinyt epäelokuvamaisuuteen: varsinaista alkua, loppua tai keskikohtaa ei ole. Unen- tai oikeastaan painajaisenomaisesta ja surrealistisesta tunnelmasta tulevat ensimmäisenä mieleen David Lynchin teokset. Tämä ei ole kaukaa haettua, koska Eriksson on hyödyntänyt konserteissaan Twin Peaks -sarjasta tuttua musiikkia.

– Pidän David Lynchistä, koska hän kuvaa sitä Amerikkaa, jota ei ole olemassakaan. Lynchillä tosin on romanttisempi lähestymistapa kuin minulla. No joo, onhan hän minulle eräänlainen esikuva.

David Lynchillä ja kaikkien aikojen hunajaisella seksisymbolilla Marilyn Monroella ei ehkä heti arvaisi olevan mitään yhteistä, mutta M-elokuvassa he tavallaan kohtaavat.

– Kuinka ilmentää Marilynia, se oli hirvittävän vaikeaa. Ja se taas tapahtui onnistumisten ja epäonnistumisten kautta, Eriksson huokaa.

Rinnakkaistodellisuuksien Marilyn

M-elokuvassa Eriksson sekä näyttelee Marilyn Monroeta, kuiskailee hänen äänellään että sukeltaa Monroen fragmentoituneeseen, pirstaleiseen mieleen. M kertoo tarinan Marilynista, joka on joutunut limboon, outoon välitilaan, jossa hän ei ole sen paremmin elävä kuin kuollutkaan. Marilyn haluaisi kuolla, mutta sitä hänen ei anneta tehdä.

Limbo eli limbus kuuluu katolisen kirkon teologisiin käsitteisiin ja tavallaan myös ongelmanratkaisuihin. Helvetin puhdistavia liekkejä pidettiin kastamattomina kuolleille lapsille liian julmana paikkana, joten heille kehitettiin neutraali välitila. Siellä sopi sitten olla ja odottaa ikuisuuksien mittaisia aikoja. Nyt tuosta välitilasta on tullut Marilyn Monroen majapaikka ja rinnakkaistodellisuus.

– Koko Marilyn-myytti kietoutuu kuoleman ympärille. Siihen kuuluvat oleellisena osana se, kuinka hän kuoli ja se, että hän kuoli nuorena. Jos Marilyn olisi elänyt vanhaksi, myytti olisi hyvin erilainen. Marilynin seksuaalisuudessa taas oli tietynlaisia vaaran ja tuhon aspekteja –etenkin häntä itseään kohtaan, Eriksson kertoo.

Anna Eriksson kiinnostui Marilynista vuosikymmen sitten, jolloin hänen käteensä osui sattumalta kirjallisuusprofessori ja feministi Sarah Churchwellin The Many Lives of Marilyn Monroe -teos, joka on tavallaan yhteenveto kaikista Monroesta tehdyistä elämäkerroista.

– Kirja herätti minussa paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Sittemmin luin Monroesta kaiken mahdollisen, katsoin hänen elokuvansa ja hänestä tehdyt dokumentit. Marilynista tuli minulle jonkinlainen pakkomielle, vaikken vielä tuossa vaiheessa tiennytkään miksi.

Eriksson ryhtyi pohtimaan, miksi naiset edelleenkin samastuvat Monroeen ja miksi ajan hammas ei hänen lumovoimaansa ole päässyt puraisemaan.

– Marilynissa nähdään edelleen feminiinisen seksuaalisuuden alue, jota me kaikki naiset tavallaan kannamme. Kyse on roolista, maskista ja kuoresta. Ja kun tuon kuoren riisuu, siellä alla saattaa olla edelleen nuori nainen, jonka seksuaalisuus ei edes ole vielä kunnolla muotoutunut.

– Marilyn aiheuttaa minulle henkilönä haikeutta sellaisesta feminiinisyydestä, joka on pehmeätä, herkkää ja hellää. Tällaista feminiinisyyttä nainen ei oikeastaan enää kovin usein voi tai uskalla nyky-yhteiskunnassa näyttää, koska se on helposti haavoitettavissa tai lyötävissä alas.

Miehisen katseen katveessa

M-elokuvassa nähdään varsin paljon alastomuutta, jossa feminiininen seksuaalisuus yhdistyy kuolemaan. Kyse ei siis ole alastomuudesta, joka välttämättä olisi kaunista ja herttaista – tai eroottista.

– Halusin näyttää alastomuutta siten, ettei sen lähtökohtaisena tarkoituksena ole kiihottaa miestä. Että se jäisi ikään kuin miehisen katseen ulkopuolelle. Että se olisi lihallista ja voimakasta. Tämän takia Marilyn on tässä yhteydessä niin hyvä esimerkki: jos ajatellaan Hollywood-elokuvia, nainen on niissä pikemminkin peili miespäähenkilölle – jatke, jota ei ole olemassa omana itsenään tai itsenäisenä olentona.

M-elokuvan hätkähdyttävimmissä kohtauksissa nähdään lähikuvia verisestä vaginasta, ja kun toimittaja paljastaa hieman järkyttyneensä, Eriksson esittää muutamia vastakysymyksiä.

– Ovatko ne kuvat sitten niin shokeeraavia? Ne ovat osa kokonaisuutta, josta halusin tämän elokuvan kertovan. Näen myös Marilynin tarinassa makaabereja piirteitä ja väkivaltaa. Minusta tuntuu, että Marilyn koki olonsa jatkuvasti puolustuskyvyttömäksi, ja että hän ei pystynyt piiloutumaan tai pakenemaan.

Eriksson ottaa myös puheeksi tappamiset ja silpomiset, joita elokuva- ja pelimaailma on täynnä.

– Jos joutuisimme katsomaan enemmän vaikkapa veristä vaginaa, maailma olisi ehkä toisenlainen paikka ja feminiiniseen seksuaalisuuteenkin suhtauduttaisiin eri tavalla. Ehkä se toisi puheeksi tärkeitä ja merkittäviä asioita. Jos puhutaan naisen seksuaalisuudesta, siihen liittyy verinen vagina. Se on todellisuutta – miksi sitä on pahempaa katsoa kuin vaikkapa sitä, että toisen ihmisen pää ammutaan palasiksi?

Tähän päättyi minun matkani

M saa ensi-iltansa Helsingissä syyskuussa, ja koska se on tehty kokonaan englanniksi, se on tarkoitettu nähtäväksi myös Suomen rajojen ulkopuolella.

– En oikein voinut kuvitella Marilynia puhumassa suomea. Asiat kannattaisi aina tehdä niin, että niissä on kansainvälinen näkökulma. Markkinat on ehkä turhan suureellinen sana tämän elokuvan kohdalla, mutta kyllähän tämä voisi aihepiirinsä takia kiinnostaa joillakin ulkomaalaisilla festivaaleilla.

Kesällä Anna Eriksson palaa myös keikkalavoille. Tuolloin kuullaan läpileikkaus hänen urastaan, ja ehkä myös Mana-levyn musiikkia, jota ei ole paljon livenä kuultu.

Anna Erikssonin kohdalla moni ovi on nyt avoinna, mutta lopuksi käväisemme vielä osoitteessa 12305 Fifth Helena Drive, koska se on tavallaan myös avain koko M-elokuvaan.

Valkoiseksi kalkitun siirtomaatyylisen talon nimi on Brentwood Hacienda, ja sen edustalla on pieni uima-allas. Smaragdinvihreän nurmikon kupeessa kasvaa ihmeköynnöksiä, joiden kukat loistavat kirkkaissa technicolor-väreissä. Talon kynnyksessä, vaaleiden tiilien keskellä on ohuin taivaansinisin viivoin piirretty vaakuna, jonka alapuolella lukee latinankielinen teksti Cursum Perficio, minun matkani päättyy tänne.

Brentwood Hacienda oli Marilyn Monroen viimeinen asuinpaikka, jossa hän kuoli viides elokuuta vuonna 1962. Päätyikö hän sen jälkeen limboon, sitä me emme tiedä. Vai muuttuiko hän kenties kuolemansa jälkeen perhoseksi, kuten hän itse toivoi.

Eduskunnan kirjapiiristä aloitteen tehnyt kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kertoo, että kiinnostus uutta lukupiiriä kohtaan on ollut suurta.

– Heti kun kirjapiiri viime viikolla perustettiin, ilmoittautumisia alkoi sataa kaikista puolueista, kymmeniä kaikkiaan.

Paikalle eduskunnan kirjastoon vajaan parin tunnin lukupiiriin saapui iltapäivällä kello neljä kolmisenkymmentä innokasta. Heistä kuitenkin vain kourallinen oli kansanedustajia.

Alanko-Kahiluoto kertoo, että moni edustaja pahoitteli työkiireiden estäneen osallistumisen.

Lukupiiriläisten joukossa oli valiokuntaneuvoksia, eduskuntaryhmien ja eduskunnan kanslian työntekijöitä, avustajia sekä eduskunnan kirjaston henkilökuntaa.

Käsiteltävänä oli kovassa nosteessa olevan Juha Hurmeen vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saanut Niemi -teos. Se kertoo Suomen niemen, kielen ja kirjallisuuden historiasta, valta- ja kielipolitiikasta.

Kirjailija oli myös kutsuttu paikalle.

Voimme näyttää esimerkkiä lukupiirillämme Outi Alanko-Kahiluoto

Suomen Kustannusyhdistys lahjoitti viikko sitten kirjapiirin perustamisen kunniaksi kaikille maamme kahdellesadalle kansanedustajalle Hurmeen Niemen.

Raamattu-ryhmä ja näytelmäkerho jo toiminnassa

Suomen eduskunnassa kansanedustajien ja henkilökunnan ilona on kirjava valikoima harrastepiirejä kalastuksesta karaokeen ja moottoripyöräilystä eränkäyntiin. Tarjolla on myös Raamattu-ryhmä sekä Teatteri- ja näytelmäkerho.

Sen sijaan kirjallisuuteen paneutunutta lukupiiriä tai kirjakerhoa ei Arkadianmäellä ole koskaan ollut.

– On kiitelty, että vihdoinkin! Esimerkiksi Ruotsin parlamentissä kirjakerho on kokoontunut jo vuosikymmenien ajan, Alanko-Kahiluoto kertoo.

Tämä on Suomen tärkein työpaikka. On tärkeää, että näytämme arvostavamme kulttuuria ja lukemista. Outi Alanko-Kahiluoto

Eduskunnan kirjapiirillä on perustajansa mukaan tärkeä symbolinen merkitys lukemiselle ja kotimaisen kirjallisuuden arvostukselle.

– Voimme näyttää esimerkkiä lukupiirillämme. Tämä on Suomen tärkein työpaikka. On tärkeää, että näytämme arvostavamme kulttuuria ja lukemista. Poliitikkojen tehtävä on rakentaa yhteiskuntaa, jossa sivistystä arvostetaan.

Keskustelu luontevaa, ei pönötystä

Outi Alanko-Kahiluoto on taustaltaan kirjallisuudentutkija. Kun hän muiden kansanedustajien tapaan sai viikko sitten Juha Hurmeen nelisataasivuisen teoksen, hän pisti töpinäksi ja luki romaania jokaisessa mahdollisessa välissä ja muodossa.

– Luin sitä paperikirjana, e-kirjana ja kuuntelin työmatkoilla äänikirjana, että ehtisin lukea koko kirjan. Rutistus on ollut melkoinen.

Olen lukenut romaania paperikirjana, e-kirjana ja kuunnellut työmatkoilla äänikirjana, että ehtisin sen lukea. Outi Alanko-Kahiluoto

Ensimmäisen lukupiirin kolmestakymmenestä osallistujasta valtaosa oli Niemensä lukenut. Keskustelu oli luontevaa, pönötystä ei ollut, eivätkä kysymykset loppuneet kiusallisesti kesken.

Päivänpolitiikkaa ei ensimmäisessä lukupiirissä puhuttu, mutta kielipolitiikkaa kyllä. Osallistujia kiinnosti kovasti Juha Hurmeen näkemys ruotsinkielen asemasta Suomessa.

Suomen ja Ruotsin valtioiden ja kielten rinnakkaiselosta on historiankirjoituksessa annettu Juha Hurmeen mukaan kielteisempi kuva kuin tilanne on ollut. Kielteisyys ruotsia kohtaan on kirjailijan mukaan melko uusia asia. Ennen rinnakkaiselo on ollut mutkatonta.

"Ei mitään katekismuskuulustelua"

Seuraavan kerran eduskunnan kirjapiiri kokoontuu kesäkuussa. Kirjasta päätetään lähiviikkoina.

Kirjapiiri kokoontuu kaksi tai kolme kertaa istuntokaudessa eli noin puolessa vuodessa. Tällaisen tahdin ei uskota käyvän ylivoimaiseksi kansanedustajille eikä haittaavan heidän muita töitään.

Kesäkuun kirjapiiri pidetään todennäköisemmin eduskunnan lisärakennuksen Pikkuparlamentin Kansalaisinfon auditoriassa. Sinne on kaikilla, myös tavallisilla kansalaisilla, vapaa pääsy.

Eikä ole niin väliksi, onko käsiteltävän teoksen lukenut vai ei, Outi Alanko-Kahiluoto vakuuttaa.

– Se ei ole mikään katekismuskuulustelu, ei vaadita todistamaan, että on lukenut kirjan kannesta kanteen.

DJ, musiikkituottaja Darude eli Ville Virtanen sai tarpeekseen pienten koululaisten älylaitteiden käytön ongelmista ja julkaisi eilen tiistaina Facebook-sivuillaan tekstin, jossa hän pyytää vanhempia rajoittamaan alakoululaisten älypuhelinten käyttöä.

Teksti on kerännyt lyhyessä ajassa tuhansia tykkäyksiä, jakoja ja satoja kommentteja.

"8-vuotiaan (tai 6v, 7v, 9v jne) ei kuulu pelata paljon vanhemmille tarkoitettua väkivaltaista peliä, jossa snaipataan, teurastetaan tai vaikka teilataan autolla ihmisiä (esim. Fortnite ja GTA). Tuon ikäisen aivot ovat vielä kesken kehityksen, eivätkä pysty erottamaan oikeaa vaaratilannetta pelistä ja fight or flight -reaktio jää päälle ja seurauksena on poikkeuksellista ja arvaamatonta käytöstä, levottomuutta, painajaisia, huonolaatuista unta ja muuta oravanpyörää ruokkivaa", hän kirjoittaa.

Hän mainitsee tekstissä muun muassa ikärajoitusten noudattamisen ja muistuttaa, että puhelin voi olla vain puhelin.

"8-vuotias muuten ihana enkelisi ei pysty hillitsemään itseään kielloistasi ja lupauksistaan huolimatta rajoittamattoman älypuhelimen käytössä, vaan käyttää mielinmäärin esimerkiksi YouTubea ja voi törmätä siellä vaikkapa ’It’ -elokuvaan, aitoihin terroristien tekemiin kurkunkatkaisuvideoihin, mässäileviin hainpuremavideoihin, joissa ihmisen raajat ja suolenpätkät lentelevät, (kaikenlaiseen) pornoon, eikä todellakaan pysty käsittelemään em. tuomaa stimulaatiota ja hämmennystä ja pelkoa", Virtanen luettelee.

Soitimme Virtaselle, joka on huolestunut siitä, että "monet lapset nykyään eivät osaa ja halua leikkiä, vaan ovat totaalisen hukassa, kun puhelimen, tabletin tai konsolin ottaa pois".

Lue Virtasen kirjoitus täältä.

Miksi kirjoitit tekstin Facebookiin?

– Meillä on kohta 9-vuotias poika. Vaimon kanssa olemme jutelleet näistä asioista jonkin aikaa. Mietin pitkään enterin painamista. Tarkoitus ei ole jeesustella eikä olla jotenkin parempi vanhempi.

– Puhun esimerkiksi tokaluokkalaisista, kuten poikani, jotka pääsevät käsiksi kaikenlaiseen, mikä ei ehkä pitäisi olla vielä sen ikäisen saatavilla: väkivaltaelokuvia, terrorismipostauksia, pornoa.

– Vanhemmat ovat aina kärkkäitä, minä itsekin, jos joku arvostelee. Otetaan nokkiin, on vaikeaa puhua asioista ääneen. Ehkä minulla meni nyt kuppi nurin: tarpeeksi monta juttua luin tai koin oman poikani kautta. Ajattelin, että kirjoitan, suuttuu joku tai ei. Sain purettua omat ajatukseni. Yllätyin, kuinka paljon tuli kommenttia. Ilokseni huomasin, että monella on samoja ajatuksia. Minä ja vaimo emme ole yksin näiden asioiden kanssa.

Millainen oli oma lapsuutesi?

– Synnyin 1975. Jossain vaiheessa meille tuli väritelevisio, mutta ei ensimmäisenä kaveripiirissäni. Asuimme pienellä paikkakunnalla. Ajelimme ympäriinsä fillareilla. Hiihdimme tai menimme potkukelkalla kouluun talvella. Piirit olivat tosi pienet. Isommat ja pienemmät lapset leikkivät keskenään, koska lapsia ei ollut kovin paljoa esimerkiksi yhdellä luokalla.

– Sain Commodore 64 -tietokoneen esiteininä 1980-luvulla. Olen toki pelannut pelejä, joissa on ammuttu ja karatepotkuja tehty. Mutta siinä vaiheessa pelien toimivuus ja graafinen asu olivat niin eri planeetalta kuin nyt.

– Nykyisin lapsi voi törmätä internetissä vaikka mihin, ellei kukaan rajoita hänen menemistään. Minun aikalaiseni ovat säästyneet paljolta. Kiusaamista tietysti on ollut aiemminkin. Mutta nykyään siihen annetaan työkaluja, jos vanhemmat eivät rajoita. Voi olla yksinäinen paikka, jos 100 oppilasta nauraa sinulle internetissä, tai on sadan oppilaan ryhmä WhatsAppissa ja sinut jätetään siitä pois. Kiusaamistapoja on nyt enemmän.

Millainen lapsuuden pitäisi nykyään olla?

– Jätän tämän asiaan perehtyneille, sitä opiskelleille. Mutta olen tyytyväinen keskustelunavauksesta. Peräänkuulutan, että ihmiset uskaltaisivat sanoa lapsilleen enemmän ei. Lapset tottuvat siihen kyllä. Onko lapsen mielipaha niin iso vaiva? Ei se ole maailmanlopun asia, jos joutuu sanomaan lapselle ei, jos siihen on järkevä syy.

– Meillä on [pelikonsoli] Xbox, älypuhelimet. Poika ei normaalisti katso televisiota viikolla. On ohjelmia, joita katsomme yhdessä. Viikonloppuisin hän saa katsoa piirrettyjä aamuisin. Jos joku haluaa esimerkkejä, niin tällaisia meillä on. Olen vain yksi nelikymppinen iskä, joka tätä tilannetta seuraa. Poikani ei saa käyttää tiettyjä laitteita joka päivä. Esimerkiksi älypuhelimella hän saa pelata pelejä vain tunnin pari viikonloppuisin.

– Pistää miettimään, kun hänen kaverinsa pelaavat puhelimella ja hän on ainoana ilman puhelinta. Hän yrittää, että mentäisikö ulos pelaamaan, mutta kaverit eivät halua, ovat naama kiinni puhelimessa.

On ollut paljon esillä, että monet teknologiakeskus Piilaakson yhtiöiden johtajista rajoittavat omilta lapsiltaan esimerkiksi internetin käyttöä. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

– Sen pitäisi osoittaa ihmisille jotakin, että jos keksijät tai firmojen johtajat itse ajattelevat noin. Siitä voi vetää johtopäätöksiä. Toki hekin ovat yksittäisiä isiä ja äitejä, mutta jos he bisneksekseen tekevät tuollaista ja alakouluikäisiltä kieltävät nämä hommat, niin ei se ainakaan puhu sen laitteen alakouluikäiselle antamisen puolesta.

Lue myös:

Applen omistajat huolissaan lasten puhelinriippuvuudesta

Kysyimme asiantuntijoilta: Onko ruutuajan rajoittaminen kahteen tuntiin mennyttä maailmaa?

Tutkimus: Kännykät haittaavat lasten unta

Porin oopperan toiminnanjohtaja Heli Latvala huokaa syvään. Oopperan taloustilanne on huono, ja vastuun tulevat kantamaan yhdistyksen hallituksen jäsenet.

– Viime vuoden Ratsumies-produktio oli hintava, jonka takia haimme kaupungilta lainantakausta. Nykyisen kunnallislain muutoksen mukaan kaupunki vaati meiltä omavelkaisen takauksen, Latvala selittää.

Kyllä tässä kymmenistä tuhansista euroista puhutaan. Heli Latvala

Oopperayhdistyksen tämän vuoden tuotanto, nukketeatteriooppera Croak, ei tuonut tarpeeksi katsojia. Latvala ei vielä tiedä tarkkoja summia, mutta maksettavaa on tulossa. Lainantakaus oli 90 000 euroa.

– Kyllä tässä kymmenistä tuhansista euroista puhutaan. Yksittäisellä hallituksen jäsenellä on mahdollisuus kieltäytyä, jolloin muiden maksama osuus sitten kasvaa. Kieltäytymiseen pitää olla hyvä syy, Latvala selventää.

Onko Porin oopperalla tulevaisuutta?

Mitä huono taloustilanne tarkoittaa Porin oopperan tulevaisuuden kannalta? Jatkuuko oopperan toiminta?

Vastaus molempiin kysymyksiin on sama.

– En tiedä. Kaikki on mahdollista. Jos löytyy hyvä vetäjä, niin miksei.

Heli Latvala on itse jäämässä eläkkeelle vuoden lopulla.

– Tulevaisuuteen vaikuttavat niin monet tekijät. Esimerkiksi se, jatkuuko oopperan sopimus ja miten avustuksia jaetaan.

Porin oopperan taloustilanne on ollut huono jo pitkään. Vuonna 2014 ooppera haki lykkäystä silloiselle lainalle, jonka takaajana Porin kaupunki myös toimi.

Musiikkialaa pitkään vaivannut alavire vaikuttaa lopulta taittuneen. Vuonna 2017 äänitemusiikin kulutus kasvoi reippaasti. Musiikkituottajat – IFPI Finlandin jäsenyhtiöiltään keräämien tietojen mukaan äänitteitä myytiin viime vuonna lähes 40 miljoonalla eurolla. Kasvua edellisvuoteen kertyi 8,4 prosenttia.

Tämä oli kolmas perättäinen kasvun vuosi. Kasvu oli alan suurin viimeisen 20 vuoden aikana. Musiikin myyntiä vauhdittavat suoratoistopalvelut kuten Spotify ja Apple Music. Niiden kautta saatava tulo kasvoi viime vuonna yli 20 prosenttia.

Suoratoistopalvelut muodostavat jo 80 prosenttia Suomen äänitemarkkinoiden kokonaisarvosta. Vuosittain se tarkoittaa 7,5 miljardia striimausta eli noin 20,5 miljoonaa päivittäistä kuuntelutapahtumaa.

Samaan aikaan fyysisten musiikkitallenteiden kuten CD:n, DVD:n ja vinyylin myynti laski edelleen. Niiden osuus äänitemarkkinoista on enää 17 prosenttia. Myös download- eli latauskaupan suosio vähenee. Sen osuus on vain kolme prosenttia.

Raha valuu YouTubelle

Vaikka suoratoistopalvelut ovat tulleet musiikkialan palastajiksi, musiikintekijöille tilanne ei silti näytä kaikilta osin ruusuiselta.

Musiikkituottajien toiminnanjohtaja Antti Kotilainen toteaa, että musiikin oikeuksien haltijoilla on nykyisin heikko neuvotteluasema suhteessa YouTuben tyyppisiin palveluihin.

– Tämä näkyy alalle palautuvissa poikkeuksellisen alhaisissa korvauksissa. Se synnyttää arvokuilun, joka rapauttaa alan toimintaedellytyksiä, sanoo Musiikkituottajien toiminnanjohtaja Antti Kotilainen tiedotteessa.

Kotilaisen mukaan asiaa korjataan parhaillaan EU-tasolla ja hän toivoo, että Suomen valtio tukee musiikintekijöitä saamaan asianmukaisia korvauksia.

Suomalainen musiikki soi

Suomalaiset kuuntelevat edelleen paljon kotimaista musiikkia. Musiikkituottajien tilaston mukaan viime vuonna kotimaisen musiikin osuus äänitteiden kokonaismarkkinoista oli 38 prosenttia.

Kymmenen suosituimman albumin joukossa suomalaisia oli kahdeksan ja sinkkujen puolella kuusi kymmenestä.

Kaunokirjallisuuden Finlandian saajan päättää tänä vuonna toimittaja ja Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Seppo Puttonen. Ehdokkaat valitsevan lautakunnan puheenjohtajana toimii kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen ja jäseninä toiminnanjohtaja Anne Helttunen sekä maajohtaja Marjo Tuomikoski.

Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan valitsee puolestaan elokuvaohjaaja Virpi Suutari. Ehdokkaat nimeää viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Vesikallio (puheenjohtaja), toimittaja Tuomas Kaseva ja kirjakauppias Heli Kuvaja.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajan valitsee toimittaja, tv-tuottaja Riku Rantala. Ehdokaskirjat päättävään lautakuntaan on nimetty puheenjohtajaksi lasten- ja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipio ja jäseniksi libristi Leena Kero-Taiminen sekä ohjaaja Rami Saarijärvi.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot ovat arvoltaan 30 000 euroa. Ehdokkaat paljastetaan marraskuun alussa ja voittajat 28. marraskuuta.

Artikkelia korjattu 19.4. klo 14.57. Voittajat paljastetaan 28. marraskuuta eikä 26.11. kuten artikkelissa aiemmin luki.

Avantin toiminnasta vastanneen yhdistyksen puheenjohtaja Arne Wessberg on helpottunut mies.

Opetus- ja kulttuuriministeriöstä on juuri tullut tieto, että valtion julkinen tuki maksetaan jatkossa uudelle Pro Avanti –yhdistykselle. Se perustettiin, koska orkesterin toiminnasta aiemmin vastannut yhdistys ajautui taloudelliseen katastrofiin.

Ministeriön torstaina tekemä päätös tarkoittaa sitä, että konkurssin uhkaama kamariorkesteri voi jatkaa toimintaansa ja jokakesäinen Suvisoitto-festivaali järjestetään suunnitelmien mukaisesti.

– On kyllä todella huojentunut olo, kun viime aikoina koko Avantin toiminnan yllä on roikkunut kysymysmerkki.

Avantin kohtalo näytti lohduttomalta vielä kuukausi sitten. Ministeriö oli ilmoittanut perivänsä takaisin puoli miljoonaa euroa väärin perustein maksettuja valtionavustuksia. Potti oli päässyt kasvamaan, sillä orkesteri oli vuosien ajan raportoinut virheellisesti toimintansa pyörittämiseen käytetyistä henkilötyövuosista.

Ministeriö ei epäile tapaukseen liittyvän vilppiä. Virheellinen raportointi tuli ilmi viime vuonna, kun Avanti otti itse yhteyttä ministeriöön kyselläkseen tarkennuksia palkkakulujen raportointiin.

Puolen miljoonan euron lasku oli vaarassa ajaa sekä orkesterin toimintaa pyörittävän yhdistyksen että koko orkesterin nurin.

Velkojen kohtalo on yhä auki

Avantin kotikaupunki Helsinki ja Suvisoittoa isännöivä Porvoo olivat jo aiemmin tehneet päätökset kaupunginavustusten ohjaamisesta uudelle yhdistykselle, Pro Avantille. Ilman kaupunkien tukea ei rahaa ministeriöltä olisi herunut, toteaa juristi Joni Hiitola opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

– Valtionosuus voitiin siirtää uudelle toiminnan ylläpitäjälle, sillä uusi yhdistys täyttää edellytykset. Keskeinen kysymys oli se, onko uudella yhdistyksellä taloudelliset mahdollisuudet järjestää toiminta. Siksi odotimme Helsingin ja Porvoon rahoitusratkaisuja.

Valtionavustuksiin tuli taloussotkun takia kolmen kuukauden lovi. Ministeriö myönsi avustuksen vasta huhtikuusta lähtien.

Tilanne ei ole kuitenkaan Wessbergin mukaan orkesterille kohtalokas, sillä toimintasuunnitelma oli laadittu tälle vuodelle varsin varovaisesti. Suvisoitto toteutetaan täysin suunnitellusti. Lisäksi syyskaudelle kaavaillaan konsertteja, joista ei epävarmassa tilanteessa uskallettu haaveilla.

Puolen miljoonan euron velka on kuitenkin hoidettava. Avantilla on vielä lähes kaksi kuukautta aikaa tehdä oikaisupyyntö takaisinperinnästä. Wessbergin mukaan asiaa tuumitaan kaikessa rauhassa. Ensin keskitytään orkesterin toiminnan järjestämiseen.

– Jos oikaisupyyntö tehdään, eikä siihen myönnytä, voi siitäkin päätöksestä valittaa. Tässä on hyvää aikaa vielä harkita, mitä asian kanssa tehdään. Luultavasti istumme alas ministeriön edustajien kanssa ja pohdimme yhdessä, mikä on järkevin tapa purkaa vanha toiminta.

Lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki kuvaa -elokuvakilpailu innostaa lapsia ja nuoria elokuvan pariin. Voittajia valitsemassa on tänä vuonna esimerkiksi näyttelijä Krista Kosonen.

13-vuotias Myrsky Kareinen osallistui kilpailuun toista kertaa ja sai finaalipaikan animaatiosarjassa. Kareisen elokuva on ystävyyttä eri elämänvaiheissa kuvaava vaha-animaatio. Kareisen mielestä elokuvanteko on helppoa.

– Olen tehnyt niin kauan animaatioita. Olen harrastanut viisi vuotta animaatioiden tekemistä, kertoo Kareinen Ylen aamu-tv:ssä.

Kaikki kuvaa on tuotantoyhtiö Amazementin järjestämä kilpailu, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2013.

– Meillä on viisi eri kilpailusarjaa lapsille ja nuorille, fiktion lisäksi voi tehdä esimerkiksi animaatiota. Kilpailuun osallistuu vuosittain 200–250 elokuvaa, kertoo kilpailun tuottaja Arttu Haglund.

Improvisaatiosta animaatioksi

Kareinen on opiskellut elokuvaa ja animaatiota eri kursseilla, mutta elokuvainnostus lähti liikkeelle YouTubesta.

– Olen aloittanut legoista ja YouTubesta. Näin legoanimaation ja ajattelin, että vau, legoja pystyy liikuttamaan noin. Aloin tekemään omia animaatioita tabletilla.

Kareisen elokuvaideat tulevat improvisoinnin kautta.

– Olen aika luova ihminen, rakentelen legoilla ja keksin siitä jonkun idean. Improivisoin siitä sitten videon.

Elokuvantekoa voi opetella netissä

Elokuvaharrastaminen on lasten ja nuorten parissa suosittu harrastus. Valtakunnallisesti kurssit ja opetus painottuvat kuitenkin astutuskeskuksiin.

– Muuten riippuu kuvaamataidon opettajista ja esimerkiksi nuorisotyöntekijöistä, miten paljon elokuvajuttuja tehdään. Tämän takia me on haluttu tehdä Kaikki kuvaa -elokuvakasvatussivusto, josta löytyy lapselle helposti lähestyttäviä videotutoriaaleja, sanoo Haglund.

Tänä vuonna kilpailun teemaksi valittiin ystävyys, viime vuonna yhdenvertaisuus. Teemat ohjaavat elokuvien aiheita jonkin verran, mutta vuodesta toiseen toistuu yksi aihe.

– Valitettavasti kiusaaminen ja koulukiusaaminen ovat aina esillä. Nuoret ja vanhemmatkin elokuvantekijät tekevät tietysti omasta kokemusmaailmastaan elokuvia. Tänä vuonna ystävyyttä on käsitelty sitä kautta, että miten jätetään ystäväporukan ulkopuolelle ja kiusataan koulussa. Jos kilpailuun tulee 250 elokuvaa, niistä 100 käsittelee kiusaamista. Se on aika paljon.

Juttua korjattu 20.4. 2018 klo 13.50: Amazement-kilpailu ei ole Opetushallituksen rahoittama, kuten jutussa alun perin luki.

Mimmien tarina alkoi 11 vuotta sitten, kun Pauliina pyysi pikkusiskoaan Hannamaria levyttämään kanssaan lastenlevyn.

Sitä ennen Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa syntynyt Pauliina Lerche (44) oli laulanut nykykansanmusiikkiyhtye Värttinässä, valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, tehnyt pari soololevyä ja keikkaillut jazzklubeilla, muun muassa Japanissa.

– Aloin yllätyksekseni saada paljon palautetta, että lapset tykkäävät musiikistani. Että minun pitäisi tehdä heille musiikkia. Olin ihan ihmeissäni. Ajattelin, etten ikinä osaa, että lapsille musiikin tekeminen on aivan liian haastavaa.

Ajatus jäi kuitenkin kytemään. Pauliina päätti kokeilla lastenlaulujen tekemistä siten, että ei muuta musiikkia, vain sanoitukset.

Ajattelin, etten ikinä osaa, että lapsille musiikin tekeminen on aivan liian haastavaa. Pauliina Lerche

Karjalainen maailmanmusiikki, joksi hän sävellyksiään kutsuu, sai säilyä. Lastenlaulujensa sanat Pauliina ammensi Suomen kansan vanhoista saduista. Niistä he siskon kanssa kovasti pieninä pitivät. Sittemmin inspiraatiota ovat antaneet myös Kalevala ja Kanteletar.

Hannamari Luukkanen (36) on siskonsa tavoin laulanut ja soittanut lapsesta asti. Hänellä on kuitenkin Mimmien ohessa päivätyö Ylessä luonto-ohjelmien toimittajana.

Siskosduosta sinnikkyydellä kokonaiseksi tuoteperheeksi

Hyvin pian Mimmit ymmärsivät, että he voivat olla enemmmän kuin vain musiikki.

Pauliina visioi maailmaa, jossa oli Mimmi-kirjoja, Mimmi-animaatioita, ... kokonainen Mimmi-brändi. Mutta mistä rahat toteuttaa kaikki ideat?

Vuosikausien ajan rahoittajat pysyivät kylminä Mimmi-ideoille. Mutta Pauliina ei luovuttanut. Hän kertoo, että vuoden 2012 tienoilla yhtäkkiä tuli käänne, jolloin kaikki alkoivatkin vastata heille "kyllä".

Visiot alkoivat toteutua. Nyt Mimmit ovat yksi tunnetuimmista suomalaisista lastenbrändeistä.

Meidän musiikkimme on sanottu sopivan kaikille. Se jää soimaan päähän. Pauliina Lerche

Musiikin ympärille on syntynyt animaatioita, kirjoja, sisustustuotteita sekä oma muskari, joka tunnetaan maailmalla Mimmit Music School -nimellä. Naiset ovat tehneet kolme omaa tv-sarjaa MTV:lle sekä kaksi värikästä tekstiilikokoelmaa yhdessä Vallila Interiorin kanssa.

"Jokainen japanilainen äiti haluaa juuri tätä lapsilleen"

Mimmien kansainväliset kuviot alkoivat, kun saksalainen animaatiosarjoja maailmalla kauppaava yritys bongasi laulavat siskokset MTV Juniori -nettisivuilta. Nyt animaatioita on myyty 40 eri maan televisioihin.

Japaniin Mimmeillä on ollut erityissuhde. He ovat käyneet maassa kiertueilla ja 11 vuotta sitten Pauliinan soololevy julkaistiin Japanissa. Vuonna 2015 Mimmit tekivät Letkiksestä uuden version Japanin suurimman tavarataloketjun joulukampanjan tunnuskappaleeksi.

Puolitoista vuotta sitten suuri japanilainen lisensointiagentuuri Gaia Inc ihastui naisduoon ja heidän tuotteisiinsa. Gaia Inc ei ole mikä tahansa pikkupulju. Se edustaa Japanissa sellaisia maailmantähtiä kuin Madonna, Sex Pistols, Bryan Adams ja Nirvana.

Pauliina kertoo gaialaisten hehkuttaneen Mimmien esiintymiseen ja tuotteisiin tutustuttuaan, että "jokainen japanilainen äiti haluaa juuri tätä lapsilleen!"

Akustinen musiikki ei vanhene samalla lailla kuin digitaalisesti tehty musiikki. Pauliina Lerche

Mimmien suuri lanseeraus Japaniin alkaa viikon kuluttua, 25.–27. huhtikuuta Licensing Expo Japan -messuilla. Tavoitteena on – ei vähempi, kuin valloittaa Mimmi-faniksi koko lähes 130 miljoonan asukkaan saarivaltio.

Mikä Mimmeissä ja suomalaiskansallis-sävyisessä musiikissa sitten vetoaa ulkomailla?

Naisista säteilevä positiivisuus, iloisuus ei ainakaan ole haitaksi.

Pauliina Lerche uskoo myös oikeiden soittimien voimaan. Siskoksia säestää kolmen muusikon bändi, ei tietokone.

– Me ja bändimme käytämme akustisia soittimia, se on meille tärkeää. Akustinen musiikki ei vanhene samalla lailla kuin digitaalisesti tehty musiikki.

– Toisekseen, meidän musiikkimme on sanottu sopivan kaikille. Se jää soimaan päähän.

Arkkitehtuurimuseon entisen johtajan luottokorttimaksuista on paljastunut merkittäviä puutteita. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkastusraportin mukaan Kauste on jättänyt selvittämättä vuosina 2013–2017 tehtyjä luottokorttiostoksia. Kaikkiaan kuitteja puuttuu noin 76 300 euron osalta. Kausteen Eurocard-laskujen yhteissumma viideltä vuodelta oli vajaat 100 500 euroa. Näin ollen asianmukaiset kuitit puuttuvat suuresta osasta laskuja.

Muistiosta selviää, että Eurocardilla tehdyt ostot ovat liittyneet hinnaltaan korkeisiin ravintolalaskuihin. Niiden osalta ei ole kuittia tai selvitystä, ketkä illallisille ovat osallistuneet. Lisäksi ostot liittyivät taksikuluihin, lentolippuihin ja hotellikuluihin.

Tarkastustoimen mukaan Kauste toimitti maaliskuussa tarkastajille kuitteja viime vuodelta.

Yle Uutisten tavoittama Kauste kertoo toimittaneensa kuitit kaikilta vuosilta.

– Muistio antaa erittäin väärän kuvan. Olen toimittanut kuitit ja niiden perusteella tositteet puuttuvat vain 2000 euron ostoista, kommentoi Kauste puhelimitse.

Hän korostaa, että kaikki ostot ovat työhön liittyviä ja niihin on asianmukaiset perustelut.

Oikeudelliset seuraamukset arviointiin

Muistiota varten on kuultu myös arkkitehtuurimuseon hallituksen puheenjohtajaa Marco Steinbergiä, joka on selvityksen mukaan keskustellut useampaan otteeseen kuittien puuttumisesta Kausteen kanssa.

Tarkastustoimen mukaan huomautukset eivät kuitenkaan olleet riittävä toimenpide, vaan vahvempia toimenpiteitä olisi tarvittu.

Ministeriössä on käynnistetty arviointi asian oikeudellisista seuraamuksista.

Juulia Kauste irtisanottiin tehtävästään 28. maaliskuuta. Arkkitehtuurimuseon hallituksen mukaan yhteistyötä oli mahdotonta jatkaa. Yle uutisoi jo viime syyskuussa museon huonosta työilmapiiristä.

Juulia Kausteen työsuhde päättyy toukokuussa. Museolle etsitään parhaillaan uutta johtajaa. Väliaikaisesti johtajan virkaa tekee Reetta Heiskanen.

Otsikkoa muokattu 20.4. klo 13.38. Lisätty sana irtisanotun.

Suomen Kansallismuseo aikoo rakennuttaa muuriensa ympäröimälle laajalle sisäpihalle noin 3000 neliömetrin uudisrakennuksen. Se tulee vanhan, kansallisromanttisen päärakennuksen viereen ja sen yhteyteen – tosin suurimmaksi osaksi maan alle.

Uudisrakennuksen maanpäällisestä osasta kaavaillaan modernia, mutta ei liian huomiota herättävää. Samalla museon pihapiiri avataan yleisölle. Sinne tulee muun muassa ravintolapalveluita.

Kansallismuseo toivoo voivansa käynnistää arkkitehdeille suunnatun kutsukilpailun uudisrakennuksesta vielä tänä vuonna. Se riippuu siitä, myönnetäänkö hankkeelle rahaa ensimmäisessä lisätalousarvioesityksessä. Asia ratkennee juhannusta edeltävällä viikolla.

Jos kaikki sujuu kommelluksitta, Kansallismuseon uudisrakennus on pystyssä vuonna 2024 tai 2025.

Uudisrakennussuunnitelma on nimeltään Uusi Kansallinen

Kansallismuseo koettiin liian pieneksi jo ennen kuin sitä oli alettu edes rakentaa. Ensimmäinen laajentamissuunnitelma tehtiin vuonna 1904. Museota rakennettiin vuodet 1905–1910. Se avattiin yleisölle vuonna 1916.

Sittemmin laajentamissuunnitelmia on tehty säännöllisin väliajoin.

Vihdoin mahdollisesti toteutettavan lisärakennuksen myötä Kansallismuseon näyttelytarjonta laajenee ja monipuolistuu.

Uusi Kansallinen – jonka muodostavat ikoninen museopäärakennus, uudisrakennus ja niitä ympäröivä pihapiiri – haluaa tulla lähemmäs kansalaisia. Se tarjoaa moneen muuntautuvia tilojaan erilaisille yleisöille ja kansalaistapahtumille, kuten konferensseille, konserteille, messuille ja erilaisille esityksille ja tapahtumille.

Kansallismuseolla puoli miljoonaa esinettä kokoelmissaan

Suomen Kansallismuseo sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Finlandia-taloa vastapäätä.

Ulkoa kansallisromanttisen ja sisältä pääosin jugendia edustavan rakennuksen suunnitteli arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren, Saarinen.

Rakennuksen ulkoasu jäljittelee vapaasti muun muassa suomalaisia keskiaikaisia kirkkoja ja linnoja. Museo nimettiin virallisesti Suomen kansallismuseoksi itsenäistymisen jälkeen vuonna 1917.

Valtakunnallisena kulttuurihistorian museona toimiva Kansallismuseo esittelee Suomen historiaa kivikaudelta nykypäivään esinekulttuurin avulla. Sillä on noin puolen miljoonan esineen kokoelmat.

Kansallismuseo pitää uudisrakennussuunnitelmastaan julkistamistilaisuuden 2. toukokuuta.

Moskovalaisen rockklubin eteen on muodostunut pitkä jono jo hyvissä ajoin keskellä päivää. Fanit odottavat ovien aukeamista, jotta pääsisivät varmistamaan paikkansa mahdollisimman läheltä lavaa, jossa The Rasmus illalla esiintyy.

– Jumaloin Rasmusta. Olen kuunnellut heitä siitä lähtien, kun olin 13-vuotias, eli yli kymmenen vuotta, kertoo Anastasia Lebedeva.

Hän on saapunut paikalle ennen kymmentä aamulla. Sama tarina toistuu kaikkien jututtamiemme fanien suulla: Rasmusta on kuunneltu teini-iästä tai lapsuudesta lähtien. Bändi on löydetty joko itse tai vanhempien kautta.

The Rasmus on tällä hetkellä yksi tunnetuimmista suomalaisbändeistä Venäjällä.

– Varmaan se, että olemme kiertäneet täällä tosi paljon ja annettu tänne paljon, on edesauttanut sitä, että meillä on paljon yleisöä, luonnehtii laulaja Lauri Ylönen klubin takahuoneessa.

Siinä Venäjän valloituksen salaisuus – uuttera kiertue-elämä jättiläisvaltiossa.

Viiden viikon kiertue

Rasmuksen ensikosketus Venäjään oli Oranssi ry:n järjestämä klubikeikka Pietarissa vuonna 1996. Tällä kertaa bändi on kiertänyt maata peräti viisi viikkoa.

Se on harvinaisen pitkä reissu yhdelle bändille laajalla Venäjänmaalla. Reitti on kulkenut siksakkia eri puolilla laajaa mannerta aina Vladivostokiin saakka.

– Olemme huomanneet, että tänne on tullut uusi kansainvälinen sukupolvi, joka puhuu hyvää englantia ja hommat luistaa ylipäätään todella hyvin. Ehkä itselläkin oli joskus tiettyjä ennakkoluuloja Venäjää ja venäläisiä kohtaan, mutta ne ovat täysin muuttuneet vuosien saatossa, Ylönen kertoo.

Ennen kiertuetta Rasmus kävi Venäjällä tapaamassa mediaa ja faneja. Parhaimmillaan salissa oli sata toimittajaa eri tiedotusvälineistä.

– Tehtiin sellaisia 13-tuntisia päivä neljä päivää putkeen. Tuntui, että tapasimme kaikki mediat, joita tästä maasta löytyy, Ylönen kuvaa.

Kysymykset vaihtelivat bändin musiikista aina suomalaiseen kulttuuriin saakka. Sama käy ilmi fanien puheista.

– Pidän Rasmuksen lisäksi Suomesta ylipäätään, Andrei Zujev kuvaa klubin ulkopuolella.

Rahalle vastinetta

Viime kuukausina Venäjää ovat kiertäneet Rasmuksen lisäksi monet muutkin pitkän linjan suomalaistekijät kuten Apocalyptica, Him ja laulaja Tarja Turunen. Monet heistä vei Venäjälle ensi kertaa suomalainen pitkän linjan promoottori Richie Mattila.

– Jos annat Venäjällä vastinetta rahoille, niin voit mennä sinne uudestaan. Menestyksekäs lipunmyynti on hyvän työn tulosta, hän sanoo.

Venäjän musiikkimarkkinoilla on edelleen paljon ongelmia, kuten puutteelliset tekijänoikeudet ja piraattituotteet. Mutta konsertteja järjestetään ammattimaisesti, ja ne ovat tuottoisia myös bändeille.

– Venäjä on kehittynyt paljon siinä, miten siellä kohdellaan kulttuurin tekijöitä, Mattila sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, ettei suomalaisilla muusikoilla ole erityisasemaa Venäjällä. Ainoa etu on maiden läheisyys. Suomalainen bändi pääsee Venäjälle nopeammin ja edullisemmin kuin esimerkiksi amerikkalaiset kollegansa.

– Lisäksi suomalainen osaa olla Venäjällä ja ottaa sen meiningin vastaan, Mattila kuvaa.

Rasmuksen Ylönen sanoo, että Suomessa maan pienuuden takia bändien naamat kuluvat helposti loppuun. Markkinoita täytyy etsiä muualta.

– Jos puhutaan näistä vanhoista bändeistä kuten Nightwishit, me, Apocalypticat, Himit, niin se suuri markkina on jossain muualla kuin Suomessa. Meilläkin varmaan 95 prosenttia kaikista keikoista on Suomen ulkopuolella, hän arvioi.

Ei oteta kantaa

Krimin valtaus ja maailmanpolitiikan kuohunta heikensi hetkeksi myös musiikkimarkkinoita, kun sekä artistit että konsertinjärjestäjät tarkkailivat tilanteen kehittymistä. Lisäksi ruplan kurssin syöksy heikensi venäläisten kuluttajien ostokykyä.

Nyt tilanne on kuitenkin tasaantunut ja kulttuuria kulutetaan Venäjällä ahkerasti. Muusikkojen on kuitenkin täytynyt pohtia suhdettaan politiikkaan. Rasmus on ratkaissut asian niin, että kaikkea ei tarvitse kommentoida.

– Me olemme ajatelleet sen niin, että me olemme viihdyttäjiä, joiden työ on tuoda hyviä fiiliksiä ihmisille, eikä olla hirveästi otettu poliittisesti kantaa, sanoo rumpali Aki Hakala.

Seuraavaksi The Rasmus kiertää Suomessa, ja sen jälkeen kutsuu Keski-Eurooppa.

Kautta maailman tunnettu ruotsalainen DJ Avicii eli Tim Bergling löydettiin kuolleena tänään perjantaina. Hän oli 28-vuotias. Kuolinsyystä ei toistaiseksi ole tietoa.

YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen eli DJ Orkidea nostaa Aviciin 5–10 suurimman EDM-artistin joukkoon.

– Hän nousi nopeasti. Hän oli ruotsalainen parikymppinen, joka teki musiikkia makuuhuoneessaan, sitten yhtäkkiä hän kiersi areenoita. Hitit kuten Levels ja Wake Me Up vauhdittivat alakulttuurin murtautumista valtavirtaan, Hakanen kuvailee.

– Hän oli kiistelty hahmo ja sai siitä arvostelua, Hakanen luonnehtii.

Avicii oli menestynyt artisti, joka oli mukana muovaamassa EDM:n muotokieltä.

– Hän toi akustisia kantrivivahteita EDM:ään ja sai siitäkin kritiikkiä, Hakanen huomauttaa.

Juska Wendland eli DJ Orion veti ohjelmaansa YleX:llä perjantai-iltana, kun uutinen Aviciin kuolemasta tuli.

– Hänen merkityksensä näkyy siinä, että ohjelman WhatsApp-ryhmä suorastaan räjähti tiedon tultua. Päällimmäisenä olivat liikutus ja epäusko, Wendland kertoo.

Hän kuvailee, että elektroniseen musiikkiin liittyy vahvasti tähtikultti, jossa jonkinlainen kuolemattomuus on läsnä.

– Tämä pysäyttää takuuvarmasti. Kontrasti on suuri, koska artistien musiikin tahtiin nautitaan elämästä, ja sitten tulee tällainen kuolinuutinen, hän miettii.

Wendland kertoo tavanneensa Aviciin lyhyesti Summer Sound -festivaalilla Helsingissä.

– Hän oli lämmin, herrasmies, kiireisyys jäi kuitenkin mieleen, kiire lavalle, kiire sieltä pois. Vaihdoimme pari sanaa, Wendland muistelee.

Esiintymiset pari vuotta sitten lopettanut Avicii suunnitteli musiikin tuotantopuolelle siirtymistä. Jo vuonna 2014 hän kertoi terveysongelmistaan, joiden takia vauhtia oli hiljennettävä.