Esittävien taiteiden ja museoiden valtionrahoituksen uudistus nytkähti eteenpäin, kun hallitus julkisti julkisen talouden suunnitelman vuosille 2019–2022.

Kulttuurin valtionosuusjärjestelmään ja harkinnanvaraisiin avustuksiin osoitetaan lisämäärärahaa seitsemän miljoonaa euroa.

– Riihen yksi iloinen yksityiskohta oli todella se, että kulttuurikin sai osansa. Tämä seitsemän miljoonan euron rahoitus, joka nyt on käytettävissä, mahdollistaa sen, että uudistusta pystytään edistämään vielä tällä vaalikaudella, kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) iloitsi hallituksen kehysriihen tiedotustilaisuudessa.

Valtionrahoituksen uudistusta valmisteli opetus- ja kulttuuriministeriön asettama, muusikko Jaakko Kuusiston vetämä työryhmä. Se jätti esityksensä Terholle tammikuussa. Työryhmä arvioi silloin, että mallin toteutuminen vaatisi noin kymmenen miljoonan euron lisärahoitusta.

– Kun sain työryhmän esityksen, niin rahoituksesta ei ollut minkäänlaista tietoa. Tämä on siis huomattava edistysaskel siihen. Pystyn varmasti rakentamaan mallin, joka toteuttaa uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita, vaikka aivan täyttä rahoitusta ei ole käytettävissä, Terho totesi.

Tampereella huokaistiin helpotuksesta

Tampereella tyrmistyttiin Kuusiston vetämän työryhmän esityksestä, sillä sellaisenaan se olisi käytännössä tarkoittanut Tampereen Työväen Teatterin kuihtumista. TTT on saanut korotettua, 60 prosentin valtionosuutta vuodesta 1993, kun muilla teattereilla osuus on 37 prosenttia.

Työryhmä katsoi korotetun osuuden perusteettomaksi. Esityksessä teatteri olisi menettänyt rahoituksestaan yli kaksi miljoonaa euroa.

Ministeriöön satoi asiasta murskakritiikkiä, ja pari viikkoa sitten Terho lupasi turvata TTT:n tulevaisuuden. Nyt Terho sanoo, että lupaus on yhä voimassa.

– Rakennan mallin, jossa uudistusta voidaan viedä eteenpäin ilman, että TTT joutuu maksumieheksi.

Se, miten Terho aikoo turvata TTT:n tulevaisuuden, jää yhä vaille vastausta. Yksi vaihtoehto olisi säilyttää TTT:n korotettu valtionosuus työryhmän rakentaman mallin vastaisesti.

Ratkaisu olisi työryhmän esityksen hengen vastainen, sillä ajatuksena oli, että kaikki kulttuurin vos-tukea saavat toimijat olisivat samalla viivalla. Toisaalta Terho toteaa, ettei työryhmän esitys missään nimessä mene sellaisenaan läpi viitaten juuri TTT-kysymykseen.

Kulttuurin kentällä on väläytelty myös mahdollisuutta nostaa TTT kansallisteatterin asemaan, jolloin rahoitus ei tulisi valtionosuusjärjestelmästä.

Keskustan pirkanmaalaiset kansanedustajat ehtivät jo iloita TTT:n rahoituksen turvaamisesta tiedotteessa.

– Nyt tehty päätös TTT:n rahoituksen säilyttämisestä on ilouutinen Pirkanmaalle. Kulttuurin VOS-uudistus on nyt mahdollista tehdä tasapainoisesti ja tasapuolisesti, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen ja Arto Pirttilahti iloitsevat tiedotteessa.

Laki voimaan suunnitelmien mukaan

Hallituksen kehysriihessä priorisoitiin työllisyyttä ja eriarvoisuuden ehkäisyä. Terho antaa ymmärtää, että seitsemän miljoonan euron potti vos-järjestelmään oli itsessään voitto.

– Nyt, kun lisärahoitus on vihdoin varmistunut, pääsen hiomaan mielessäni jo olevan mallin yksityiskohtia virkamiehistöni kanssa ja keskustelemaan asiasta hallituksen kanssa.

Sen jälkeen hallitus muodostaa asiasta esityksen.

– Ja sitten päästään ihan käytännön toimiin, Terho sanoi.

Terho vaikuttaa uudistuksen suhteen itsevarmalta. Käytännössä hänellä on kuitenkin viisi miljoonaa euroa vähemmän käytettävissä uudistuksiin kuin alun perin on arvioitu tarvittavan: lisärahoitus jäi kolme miljoonaa euroa vajaaksi, eikä TTT:n kaksi miljoonaa euroa tule lupausten perusteella yhteiseen käyttöön. Kuusiston johtaman työryhmän esityksessä suurimpia uudistuksia on valtionrahoituksen muuttuminen määräaikaiseksi.

– Rakennan sellaisen mallin, joka tämän rahoituksen puitteissa vie mahdollisimman hyvin alkuperäisiä tavoitteita eteenpäin mukaan lukien vapaan kentän jatkuvuuden ja tilanteen parantaminen.

Uudistettu vos-laki astuu näillä näkymin voimaan 1. tammikuuta 2020, kuten alun perin on suunniteltu.

Saamelais-museo Siidan laajennusta päästään nyt suunnittelemaan Inarissa, kun opetus- ja kulttuuriministeriö sitoutui kehysriihessä maksamaan museon kohonneet vuokrat.

– Se on käytännössä päätös rahoituksesta, Siidan museonjohtaja Sari Valkonen sanoo.

Museon laajennusta on suunniteltu jo vuosia. Siidan kävijämäärät kasvavat jatkuvasti ja myös henkilökuntamäärä on noussut. Lisäksi sen kokoelmat laajenevat, eivätkä varastotilat riitä niille.

Vasta 20-vuotisjuhlaa viettäneeseen museoon on tulossa uusi kokoelmarakennus museon taakse ja lisäksi rakennetaan ravintola-siipi. Siidan ravintola tarvitsisi suuremman keittiön, eikä toisessa kerroksessa sijaitsevaa ravintolaa voida pitää auki museon aukioloaikojen ulkopuolella. Laajennus maksaa arviolta noin 17 miljoonaa euroa, kertoo museonjohtaja Sari Valkonen.

Perusnäyttelyä uusitaan

Myös Siidan perusnäyttelyä on uusittava, ja sen arvioidaan maksavan kolme miljoonaa euroa. Näyttelystä osa kuuluu Metsähallitukselle, joka on jo päättänyt rahoituksesta. Museon osalta uuden näyttelyn rahoitus on vielä kesken.

Sari Valkosen mukaan laajennuksen suunnittelu alkaa ensi vuonna, ja rakentamaan päästää arviolta keväällä 2020. Laajennus voisi silloin valmistua vuonna 2022.

Siidan on suunnitellut arkkitehti Juhani Pallasmaa, ja laajennuksessa huomioidaan sen yhteensopivuus nykyiseen museorakennukseen.

On usein pienestä kiinni, käykö elämässä hyvin vai huonosti.

Pekka Laiho oli nuorena kuumakallen maineessa. Piti paiskoa tavaroita, kiukutella ja räyhätä. Erityisen sietämätön hän oli omasta mielestään niihin aikoihin, kun menestys sai keltaisen nesteen virtaamaan päähän. Hän otti herkästi itseenä ja joskus viuhui nyrkki, kun Laihon piti todistella miehuuttaan.

– Olin urani alkuaikoina ihan hirveän itsekäs ja itsekeskeinen. Vaikka en ollut käynyt Teatterikoulua, tai edes pyrkinyt sinne, olin mielestäni suuri taiteilija, jonka varpaille ei saa kukaan hyppiä. Etenkin ensimmäiset kymmenen vuotta menivät aika ikävällä tavalla. Jälkikäteen sitä on kamalan vaikea tajuta, että miksi ihmeessä? Sana, joka sieltä nousee, on ylpeys.

Ylpeys on Laihon kirjoittaman yhden miehen näytelmän nimi ja lähtökohta. Lauantaina ensi-iltansa Teatteri Jurkassa saavan näytelmän päähenkilö on Veikko Antero Lajusenniemi.

Toukokuussa 75 vuotta täyttävän Laihon ikätoveri istuu tappotuomiota miettien, mikä teki hänestä hirviön.

– Kun aloin kirjoittaa näytelmää, mieleeni välähti, miten vähästä oli kiinni, etten itsekin olisi voinut joutua vankilaan. Olen joutunut kapakan edessä tappeluun, ja jos joku olisi lyönyt päänsä siinä ja kuollut, olisin vankilamies. Syntyi ajatus siitä, että näytelmässä olisi yhtä aikaa Lajusenniemen elämä ja omani.

Hirveän herkkä miehisyys

Ylpeydessä on vahva tilinteon tuntu, vaikka Laihossa ja Lajusenniemessä on vähintään yhtä paljon eroa kuin yhtäläisyyttä.

– Se on jännää, miten ihminen yrittää päästä mielensä herraksi ja käsittää, miksi on tehnyt mitä on tehnyt. Olen tavallaan pannut koko elämäni saduksi tässä näytelmässä. Raamit ovat elämästäni ja elinajastani. Tunnetilat ja kokemukset naisten kanssa muistuttavat toisiaan, vaikka ei Ylpeydessä ole yhtään sellaista naista, jonka olisin oikeasti elämässäni tavannut.

Sekä Laiho että Lajusenniemi ovat nuorina miehinä kulkeneet työläiskaupunginosista Helsingin keskustaan Pitkänsillan yli. Molemmat ovat paukutelleet kivistä kaidetta nyrkillään varmistaen, että joku näkee, miten kova kundi tässä menee. Molemmat ovat kärsineet halustaan miellyttää, molemmat osaavat hämmentävän täsmällisesti imitoida Jussi Jurkkaa, ja molemmat rakastavat Django Reinhardtin jazzkitarointia.

Molemmat ovat myös olleet tavattoman herkkihipiäisiä sen suhteen, mitä muut heistä ajattelevat, tai mitä he luulevat muiden ajattelevan. Laiho ei kuitenkaan ole päätynyt äärimmäisiin tekoihin, kuten hänen luomansa fiktiohahmo.

Kun esimies laivan keittiössä ahdistelee Lajusenniemeä seksuaalisesti ja porukassa alkaa liikkua juoruja hänen homoseksuaalisuudestaan, on häpeän tunteen sorkkimisella hirveät seuraukset.

Sattumanvarainen sivullinen päätyy maksumieheksi, kun Lajusenniemi ei osaa käsitellä pelkoaan siitä, onko hän sittenkin ehkä homo. Eikä juuri mitään muitakaan kielteisiä tai hämmentäviä tunteitaan.

Kohtauksella on juurensa Laihon kosteissa vuosissa.

– Kerran jouduin läiskäisemään Hansa-ravintolassa poskelle yhtä miestä, joka oli yrittänyt iskeä minua koko illan. Kysyin siltä, oletko homo, kun koko ajat olet kimpussa, ja kun hän sanoi olevansa, niin läiskäisin sitä mitään ajattelematta, en kovaa, mutta hävyttömästi. Menin takaisin pöytään, ja kerroin Pentti Saarikoskelle, mitä oli tapahtunut. Pentti sanoi, että ai, etkö sä olekaan homo. Meinaisin pamauttaa sitäkin päin naamaa.

Niihin aikoihin Laiho kuvailee ottaneensa itsensä ja miehisyytensä kamalan tosissaan.

– Katselin nuorta itseäni filmiltä, kun olin vieraana Arto Nybergin ohjelmassa. Olin jotenkin neitimäinen ja herttaisen pikkupojan näköinen. Ei kyse ollut mistään homofobiasta, vaan siitä, että piti todistaa olevansa mies. Siihen aikaan homoseksuaalisuus oli rikollista ja yhteiskunta suhtautui siihen hirveän vastustavasti. Onneksi maailma on siihen nähden muuttunut positiivisempaan suuntaan.

"Olen aina joka paikassa kiukutellut ääneen"

Laiho katsoo nuoren itsensä pullistelua nyt vanhan miehen ymmärtävällä katseella ja lämpimällä huumorilla. Yksi keskeisistä kohtalonkysymyksistä sekä nuorelle Laiholle että fiktiiviselle Lajusenniemelle oli se, miten ollaan miehenä naiselle.

Ensimmäiset räpistelyt lemmenpuuhissa kuvataan Ylpeydessä rehellisesti ja tragikoomisesti. Aikanaan päällimmäinen tunne niissä puuhissa lienee ollut häpeä.

– Rakastajana epäonnistuminen ei ollenkaan sovi sellaiseen kiihkeän miehen kuvaan. Sellaista se kuitenkin on, kun on täysin kokematon.

Kun Pekka Laiho puski kohti paikkaansa auringossa, oli toksinen maskuliinisuus tuntematon sanapari.

Nyt vahingollisista ja rajoittavista miehenä olemisen malleista keskustellaan; väkivaltaisuudesta, tunteiden piilottamisesta, yksin pärjäämisen pakosta ja seksuaalisen aggressiivisuuden vaatimuksista. Laiho tuumii, että hänen Ylpeys-näytelmänsä voi tarjota yhden puheenvuoron tärkeiden teemojen käsittelyyn.

Näytelmä esitetään Teatteri Jurkassa yhdeksän kertaa ja sen jälkeen Laiho lähtee kiertämään sen kanssa Suomea. Yksi tärkeimmistä esityksistä on Pentinkulman päivillä Urjalassa.

– Pentinkulman päivillä käsitellään vihasta selviämistä, suvaitsevaisuutta ja hyväksymistä nyt, kun kansalaissodasta on sata vuotta ja on maahanmuuttajavastaisuutta ja kaikkea sellaista. Tämä monologi tietysti käsittelee vain Lajusenniemen ongelmia, mutta ovathan ne levitettävissä laajemmiksi asioiksi.

Ylpeyden keskeinen sanoma on se, että jos ei tunteitaan kohtaa ja käsittele, myös pimeitä ja pelottavia, voi päätyä satuttamaan itseään ja muita.

Lajusenniemi osaa itkeä kuollutta vaimoaan vasta vuosien päästä, päätyy pikaistuksissaan tappamaan, ja puskee hommia suu kireään hymyyn jähmettyneenä kunnes päässä pimenee. Tässä kirjoittajan ja hahmon tiet eroavat. Laiho on mielestään aina ollut turhankin remakka tunneilmaisussaan.

– Mun elämässäni on aina ollut ihan päinvastoin, olen aina kiukutellut ääneen joka paikassa. Saatan vieläkin vaikka kassajonossa tai liikenteessä päästellä ääneen, että mikä herranjumala siellä oikein kestää. Multa tulee ihan liikaa tulkintaa tunteistani ihmisille. Se aiheuttaa aggressioita ja epämiellyttävää oloa muille.

Laiho kertoo käyvänsä toistuvasti keskusteluja kooveensa kanssa siitä, miten eteläeurooppalainen tapa reagoida asioihin saataisiin tasoittumaan.

Kooveen?

– Mulla on sellainen henkilökohtainen koovee. Se on kaveri, joka ei liity mihinkään teologiaan tai uskontokuntaan, sellainen kaveri, jota pidän itseäni korkeampana voimana. Voin pyytää siltä apua, että osaisin olla vähän kohteliaampi ihmisille.

Yhtä tunnetta Laiho on kuitenkin joutunut elämänsä aikana tukahduttamaan: pahimmillaan paniikiksi yltynyttä esiintymiskammoa.

Yleisö ei ehkä tulekaan teatteriin vihaamaan

Laiholla on ollut piirteissään melkoinen yhteensovittaminen. Miten saada samaan mieheen mahtumaan hirveä esillä olemisen hinku ja taipumus loukkaantua; palo näyttämölle ja uhoamisella peitelty epäonnistumisen pelko?

Jotenkin se onnistui. Laiho esiintyi ensimmäisen kerran 70 vuotta sitten, eikä osaa pysyä näyttämöltä poissa vieläkään. Matkalle on mahtunut isoja rooleja Othellon Jagosta Tuntemattoman Hietaseen ja Don Juanista vanhaan Casanovaan. MTV:n viihdeohjelmat tekivät miehestä jo varhain kansansuosikin ja Helsingin kaupunginteatterissa hän ehti näytellä 37 vuotta ennen kuin jäi eläkkeelle kymmenen vuotta sitten.

Kaikista rooleistaan hän ei ole yhtä ylpeä.

– Ei se aina ole ollut niin kivaa tehdä jotain hömppäkomediaa, josta en ole kauheasti pitänyt. Olen kuitenkin tehnyt senkin uutterasti ja niin hyvin kuin osaan.

Kuusi vuotta sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan Poika ja kapakkasaatana Laiho teki tuskallista surutyötä siitä, että ei enää voi harjoittaa rakasta ammattiaan. Terveys ei yksinkertaisesti kestänyt; lymfaattinen leukemia ärhenteli ja hirveät selkävaivat piinasivat. Tilanne kuitenkin koheni.

– En osaa elää ilman teatteria, vaikka se pelko jo oli, että kaikki loppuu, että ei pysty, eikä jaksa. Nyt kun pystyy ja jaksaa, niin mitä mä kotona vetelehtisin? Vaivoista on jäänyt jäljelle pieni klenkkaus, mutta kyllä sillä näitä monologeja vetää.

Varsinaiseen ammattiin Laiho päätyi sattumalta, kun vessaa etsiskellyt nuorukainen tempaistiin suoraan kadulta isoon rooliin Ylioppilasteatteriin.

Se on kuitenkin tarina, anekdootti, jossa on siteeksi totta, myhäilee Laiho yli 50 vuotta myöhemmin. Rakkaus teatteriin oli parikymppisenä jo sitä luokkaa, että hän olisi etsiytynyt alalle tavalla tai toisella.

– Olen tavallaan ylimainostanut sitä juttua. Mulla olisi oikeasti ollut paikka Teatterikoulussa, vaikka en mennyt, olin lausunut poikana runoja ja saanut Teiniteatterissa hyviä arvosteluja. Aina olin kaikkine esiintymiskammoineni pyrkinyt lavalle.

Enää Laihoa ei hirvitä näyttämöllä, eikä hän enää kuvittele kaikkien olevan häntä vastaan. Hänestä on mahtavaa esiintyä pikkuruisessa Jurkassa; huoneteatterissa, jossa yleisö on niin lähellä esiintyjää, että jokainen ihohuokonen näkyy.

– Kun yleisö on ihan sylissä, niin se vie pois sellaisen keinotekoisen teatterinäyttelemisen. Kaupunginteatterin isolla näyttämöllä saattoi syntyä epäaitoutta, kun joutui ilman mikkejä kiljumaan ja vääntämään naamaa niin, että se näkyy. Täällä ei pääse fuskaamaan.

Pahin jännittämisvanne pään ympäriltä höltyi jo 1960-luvun lopulla Tampereen Teatterin Romeossa ja Juliassa. Tyrimisen pelko helpotti tyrimällä.

– Ennakkonäytöksessä sotkeuduin sanoissa ja multa pääsi kesken parvekemonologia ”eiku”. Se oli suuri mullistus mulle, kun porukka nauroi ystävällisesti ja taputti vielä päälle. Silloin tajusin, että eivät ne vihaa minua, vaan tykkäävät. Eikä edes tarvitse tykätä, mutta ei yleisö tule teatteriin vihaamaan.

Teatteri on Laihon mielestä pelastanut hänen henkensä, ja uskontoa kysyttäessä hän vastaa olevansa Thalian palvoja.

– Thalia on se jumalatar, jota olen palvonut silloinkin, kun mulla on ollut paha olla. Se on antanut lapsien lisäksi syyn elää.

Nyt näyttelemiset on kuitenkin näytelty, sille ei ole kuulemma enää aikaa. Ylpeyden Lajusenniemi on Laihon viimeinen rooli.

Teemat eivät mahtuneet yhteen tekstiin

Ihan paskaa, aloita uudestaan. Ei Pasi Lampela ihan niitä sanoja käyttänyt, mutta jokseenkin niin Pekka Laiho viestin ymmärsi.

Laiho oli luonnostellut käsikirjoitusta yhden miehen näytelmäksi. Teksti oli stand up -henkistä kepeilyä.

Pitkäaikainen yhteistyökumppani ja läheinen ystävä Lampela ohjasi Laihon uusille urille, ammentamaan omasta kokemuksestaan. Lampela toimi kirjoitustyön mentorina ja tuki laajoissa linjoissa.

– Tietysti loukkaannuin siitä, mutta luin kuitenkin tekstin parin viikon päästä uudestaan. Tajusin, että hän oli ihan oikeassa. Kiitin korkeampaa voimaa taas kerran siitä, että mulla on tällainen ystävä.

Ylpeys herätti veteraaninäyttelijässä niin paljon ajatuksia, että ne eivät mahtuneet yhteen näytelmään. Nyt niistä aineksista on vireillä sekä näytelmä että romaani.

Takavuosina Laiholla oli perhe-elämää päivittelevä kolumni naistenlehdessä, muutama novellikin on julkaistu jatkokertomuksena. Todellinen kipinä kirjoittamiseen tuli kuitenkin vasta kun eläkkeellä oli siihen aikaa. Intensiivinen kirjoitustyö ei onnistu näyttelemisen ohella. Ja kirjoittaminen on Laihosta juuri nyt tosi kivaa.

– Olin vaimoni kanssa kesällä ystävämme mökillä. He tekivät valtavan raskasta duunia, kun minä siinä hauska hattu korvilla kirjoittelin koneella, Laiho nauraa.

"En ymmärrä, miksi olen ansainnut nykyisen onneni"

Veikko Antero Lajusenniemi purnaa Ylpeydessä fyysistä hapertumistaan ja manaa ikääntymistä. Pekka Laiho sen sijaan vaikuttaa olevan asian kanssa hyvinkin sujut. Elämää on toden totta tullut elettyä, eikä se ole vielä ohi.

– Mulle ei koskaan oikeastaan tule sellaisia tunteita, että 'voi kun olisin tehnyt silloin tehnyt sitä tai tätä'. Olen hölmöillyt ja tehnyt vaikka mitä tässä elämässä.

Laiholla on kuusi lasta kolmesta eri liitosta. Nyt hän on vaari seuraavalle sukupolvelle samalla kun elää arkea puolisonsa teini-ikäisten kaksosten kanssa.

Laiho meni ensimmäisen kerran avioon jo ennen ylioppilaskirjoituksia, koki köyhyyttä, kodittomuutta ja huikeaa menestystä. Siinä sivussa hän ehti tapella suuren osan 1970-luvusta taistolaisten kanssa, juoda riittävästi viinaa ja sitten pistää korkin kiinni.

– Olen saanut elää jännän, kivan ja monipuolisen elämän. Tämä hetki, joka on nyt tässä, on täynnä sen mukanaan tuomaa onnellisuutta.

Välillä jokin kylmä koputtaa olkaan, mutta se on pian ravisteltu pois.

– En pelkää omaa vanhenemistani, paitsi jos tulee joku vatsakipu tai vastaava. Silloin voi tulla pieniä pelon hetkiä, että olikohan tämä nyt tässä.

On Laiholla yksi asia, mikä ikääntymisessä ottaa koville. Se tulee esiin, kun kovakuntoinen teatterimies ajaa 25 vuotta nuoremman vaimonsa kanssa kesäisin polkupyörällä Järvenpäästä Helsinkiin. Ja silloin ajetaan kovaa.

– Keravan jälkeen on monta jyrkkää mäkeä, ja jos mä jumankauta jään metrinkin jälkeen, niin silloin mua harmittaa, että mä olen vanha. Kyllä mä kuitenkin pysyn perässä vielä. Sitten kun sieltä tulee sellainen hymy, että oot sä Pekka aika mies, niin kyllä siitä tulee hyvä olo, Laiho myhäilee.

Rakkaus löytyi viisi vuotta sitten Facebookin runousryhmästä, ja sen roihua on sen koommin kuulutettu maailmalle kaikilla mahdollisilla foorumeilla. Laiho jopa kosi nykyistä vaimoaan julkisesti sosiaalisessa mediassa. Lemmen ylistäminen ärsyttää monia, mutta mies ei piittaa.

– En voi ymmärtää, miten olen voinut ansaita tällaisen onnen. Ei sitä toisaalta tarvitsekaan tajuta. Käytän sellaista sanontaa, että kell’ onni on, se onnesta kiljukoon.

Ylpeyden esitysajat Teatteri Jurkan sivuilla

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa L3-makasiinirakennuksessa tehdään noin 4,5 miljoonaa euroa maksava remontti. Taustalla on rakennuksen puutteellinen paloturvallisuus, joka kävi ilmi tarkastusten yhteydessä viime syksynä. Tammikuussa kaupunki ilmoitti irtisanovansa kaikkien rakennuksessa toimivien taidegallerioiden ja yrittäjien vuokrasopimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestarin Anni Sinnemäen (vihr.) mukaan talossa tehtävä remontti on kohtalaisen pieni, mutta kustannukset karkaavat suuriksi, koska rakennus on niin valtava.

– Korjauksia on pyritty pitämään mahdollisimman pieninä, jotta vuokravaikutukset olisivat hallittavissa ja tila olisi jatkossakin vuokrattavissa. Tila on kuitenkin niin iso, että minimikorjauksetkin tuottavat vuokravaikutuksia.

Rakennuksesta puretaan nykyisten vuokralaisten tekemät väliseinät ja kosteusvaurioituneet osat. Samalla tehdään muun muassa uusia wc-tiloja, asennetaan puuttuvaa ilmanvaihtoa ja tehdään poistumistiet määräysten mukaisiksi.

Kallis remontti nostaa vuokria

Hintava remontti tulee näkymään myös vuokrissa, jotka ovat olleet varsin maltilliset. Kaupunkiympäristön toimialan teknisen johtajan Jaakko Staufferin mukaan nykyiset vuokralaiset ovat maksaneet tiloista viisi euroa per neliö per kuukausi, mutta remontin jälkeinen hinta tulee olemaan 15–20 euroa per neliö per kuukausi.

Galleriakeskittymän pelastamista vaativassa nettiadressissa ehdotetaan vuokrakompensaatiota, eli kaupungin taloudellista tukea gallerioiden vuokrien maksuun. Sinnemäki ei sulje kompensaation mahdollisuutta pois, mutta ei halua ottaa asiaan voimakkaasti kantaa tekeillä olevan kiinteistöstrategian vuoksi.

– Taiteilijavetoisten tai yksityisten gallerioiden toimintaa ei ole tähän mennessä vuokratuella tuettu, mutta se ei ole asia, joka olisi ikuisesti poissuljettu. Monia muitakin taidemuotoja avustetaan. Se riippuu paljon siitä, mihin kaupungin tilatilanne kokonaisuudessaan kehittyy, Sinnemäki sanoo.

Kiinteistöstrategian päälimmäinen tavoite on löytää kouluja ja päiväkoteja kaupungin nopeasti kasvavan lapsimäärän tarpeisiin. Strategian seuraavassa vaiheessa on tarkoitus miettiä myös koko kaupungin tilaomaisuutta ja hyviä toimintatapoja.

– Siinä yhteydessä tullaan pohtimaan, mitä tämän kaltaisille rakennuksille pitäisi tehdä. Minkälaisia joustoja vuokratasoon pitäisi olla, ja miten kaupunki käsittelee kiinnostavia rakennuksia, joissa toimintoina ei ole kaupungin palveluja vaan jotain muuta.

Sinnemäen mukaan Jätkäsaaren makasiinirakennuksen nykyisille gallerioille on etsitty uusia korvaavia tiloja yhteistyössä galleristien kanssa. Tehtävä ei kuitenkaan ole aivan helppo, sillä tilojen tulisi olla tarkoituksenmukaiset ja edulliset, ja sijainnin pitäisi olla keskeinen, jotta yleisö löytää paikalle.

Rakennus tyhjennetään kesäkuuhun mennessä

Jätkäsaaren L3-makasiinirakennuksessa toimivien nykyisten vuokralaisten on poistuttava remontin tieltä kesäkuun alkuun mennessä. Remontti valmistuu nykyarvion mukaan maaliskuussa 2019.

Kaupunkiympäristön toimialan teknisen johtajan Jaakko Staufferin mukaan Helsingin kaupungin intresseissä on pitää L3-rakennus jatkossakin nykyisen kaltaisessa käytössä. Ainakin katutaso on tarkoitus pitää yleisölle avoimena tilana, jota vuokrataan jatkossakin esimerkiksi gallerioille tai kahviloille.

Taiteilijat kunnostivat näyttelytilan, ja nyt joutuvat lähtemään kaupungin miljoonaremontin tieltä – "Tunnelma on järkyttynyt"

Stand up -komiikkaako se vetää? Brittiläinen kuvataiteilija Grayson Perry kierrättää toimittajia helsinkiläisen nykytaiteen museo Kiasman näyttelyssä. Monella taidekierroksella on tullut oltua, mutta harvoin näin hauskalla.

– Miten määritellään keskiluokka, Perry kysyy.

– Keskiluokkaisia ovat ihmiset, jotka ostavat viiniä, mutta eivät juo sitä saman tien, hän laukoo ja jatkaa seuraavan teoksensa äärelle.

Kiasmassa on esillä Perryn keramiikkaruukkuja ja kuvakudoksia. Niitä esittelee taiteilija, joka on pukeutunut naistenvaatteisiin.

58-vuotiasta Perryä tituleerataan kotimaassaan Britannian tunnetuimmaksi transvestiitiksi ja maailman kuuluisimmaksi ristiinpukeutuvaksi ruukkujen tekijäksi. Määritelmät on annettu kieli poskessa. Perry kuuluu maansa nykytaiteilijoiden kärkikaartiin.

Kun Perryllä on mekko yllä, hän on Claire. Ja Claire on se, joka avaa näyttelyt ja laittautuu juhliin, tilaisuuksiin, joihin muutkin tälläytyvät.

Perry tajusi 12-vuotiaana olevansa transvestiitti. Hän pukeutui siis naisten vaatteisiin paljon ennen kuin hänestä tuli taiteilija. Siksi häntä ärsyttävät kysymykset: Ai, onko tämä joku performanssi?

– Ei. Tämä ei ole performanssi. Tämä on minä ja minä olen transvestiitti, Perry kertoo oikaisevansa ihmisiä kerta toisensa jälkeen.

– Naisten vaatteisiin pukeutuminen on minulle eroottista. Se kiihottaa edelleen. Ja jos siitä on jotain hyötyä, jos se on hyvää PR:ää ja avaa uusia luovia mahdollisuuksia, niin miksi ei.

Perryn mielestä maailmassa on jo liikaa nurkissa notkuvia, likaiseen t-paitaan pukeutuvia taiteentekijöitä, joita kukaan ei erota seinäpaperista.

– Mutta kun ihmiset tulevat minun näyttelyyni, he sanovat: Tuolla on Grayson, se taiteilija. Pukeudu kuin taiteilija ja ihmiset tulevat luoksesi, hän neuvoo alalle aikovia.

Opiskelijat eivät ole kummoisia ompelijoita

Perry tietää, että taiteen tekijät kiinnostavat ihmisiä vähintään yhtä paljon kuin heidän teoksensa. Perry antaa ihmisille sitä, mitä nämä kaipaavat: tarinoita.

Brittejä hän säväytti jo vuonna 2003, kun hän sai arvostetun kuvataiteen Turner Prize -palkinnon. Hän otti sen vastaan violetissa pikkutyttömekossa. Sama mekko on mukana Kiasman näyttelyssä.

Perryn mielikuvitukselliset asut on tehty varta vasten hänelle. Taiteilija vetää Lontoossa muodin opiskelijoille suunnattua kurssia, jolla suunnitellaan joka vuosi uusi asu Clairelle. Kurssi päättyy muotishowhun, jonka luomuksista taiteilija ostaa puolet itselleen.

– Minulla on valtavan suuri vaatekaappi, jossa on paljon hassuja mekkoja. Useat niistä ovat hyvin, hyvin huonosti tehtyjä. Opiskelijat ovat loistavia, mutta he eivät osaa ommella. Älkää siis ihmetelkö, jos jokin osa hameestani irtoaa kesken kierroksen, Perry viihdyttää yleisöä.

Taidepiirien oli vaikea hyväksyä ruukkuja

Kiasmassa Perryltä on esillä 50 teosta, joiden joukossa on myös leninkejä ja veistoksia. Enin osa töistä on kuitenkin keramiikkaruukkuja ja seinävaatteita, esineitä, joita on perinteisesti pidetty enemmän käsityönä kuin taiteena.

– Taidemaailman oli paljon helpompi hyväksyä se, että olen transvestiitti kuin se, että teen ruukkuja, Perry kertoo.

Ala vahtii rajojaan tarkkaan, eikä pidä siitä, että tavallisen oloisia vaaseja kutsutaan taiteeksi, niin ainakin Perry väittää.

– Oli ihan ok, että Marcel Duchamp toi urinaalin tai Damien Hurst hain taidegalleriaan, mutta että ruukkuja: Sehän on rikollista, Perry kuvailee taidepiirien reaktioita.

Sama ongelma, käsityön leima, koskee kudottuja, taidokkaita seinävaatteita, joita Perry myös työstää.

Teosten materiaali saattaa vaikuttaa perinteiseltä tai kesyltä, mutta aiheet ovat kaikkea muuta. Perry käsittelee muun muassa miehenä olemista, seksuaalisuutta ja Brexitiä.

Avaa suusi ja kerron, mihin luokkaan kuulut

Yksi Perryn teossarjoista tutkii brittiläistä luokkayhteiskuntaa.

– Meillä on erittäin hienostunut luokkajärjestelmä. Kanssakansalaisen ei tarvitse kuin avata suunsa saadakseen muiden vihat päälleen. Tavasta, jolla ihminen puhuu, pystyy kertomaan hänen taustastaan paljon, Perry sanoo.

Perry itse syntyi työväenluokkaiseen perheeseen, mutta on sittemmin tehnyt pitkän luokkaretken. Hänen teoksistaan maksetaan nykyisin kymmeniä tuhansia puntia.

Kuvakudokset satirisoivat yläluokkaa, mutta ei keskiluokkakaan vähällä pääse. Yksi sarjoista on saanut inspiraationsa William Hogarthin kuuluisasta maalaussarjasta A Rake’s Progress, siitä samasta, joka innoitti myös Igor Stravinskyn säveltämään Hulttion tie -oopperan.

Juuri tälläisiä viittauksia taidehistoriaan Perry piilottaa teoksiinsa ihan vain koulutettua keskiluokkaa kiusatakseen. Nämä kun niin tykkäävät bongata töistä tuttuja nimiä ja leveillä tietämyksellään.

Perry kertoo myös pitävänsä ostajat visusti mielessä. Viime vuonna syntyneeseen Battle of Britain -kuvakudokseen hän valitsi kivoja, neutraaleja sävyjä.

– Toisin kuin muut taiteilijat, minä ajattelen keräilijöiden sisustusvaatimuksia. Se on erittäin tärkeää, etenkin jos haluaa tienata, hän sanoo ja taas meitä naurattaa.

Perry on suuri jäynäntekijä

Äänessä on selvästi satiirikko, jolle huumori on tärkeä osa taidetta. Miksi? Koska hän on englantilainen ja englantilaiset suhtautuvat huumoriin vakavasti.

– Huumori on myös eräänlainen juuri, jolla on yhteys alitajuntaan samalla tavalla kuin unilla ja seksillä on, Perry perustelee.

Perry kokee, että asiat on hyvä kääntää päälaelleen ja katsoa, miltä ne näyttävät toisesta näkökulmasta. Hänelle huumori on yhtä tärkeä luovuuden lähde kuin viha.

– Monet teoksistani ovat jäynäntekoa. Minusta on hauska kiusoitella ihmisiä. Ajattelen samalla tavalla kuin videotaiteilija Nam June Pike: Taiteilijan tehtävä on purra ruokkivaa kättä, mutta ei liian lujaa. Siihen minä pyrin.

Kiasman näyttelylleen Perry on antanut nimen Kansanviisautta. Nimi sai inspiraationsa italialaiselta filosofilta Antonio Gramscilta ja erityisesti hänen ajatuksestaan orgaanisesta intellektuaalista.

Perry kertoo, että häneen on työväenluokasta ponnistaneena jäänyt eräänlainen särö, jota hän yrittää paikata. Hänellä on kyllä koulutus, mutta pidemmällekin olisi voinut opiskella.

– Yritän välittää akateemisen maailman ideoita ihmisille kansanomaisemmalla tavalla. Haluan puhutella laajoja yleisöjä, enkä häpeä myöntää sitä. Minä siis levitän ympärilleni kansanviisautta.

Terapia antoi uuden kyvyn katsoa maailmaa

Transvestiittina Perryä kiinnostaa erityisesti miehenä oleminen. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjan, The Descent of Man. Hänen mielestään miehet aiheuttavat kaikki maailman ongelmat, “kaiken paskan”, joten on syytä kyseenalaistaa nykyisenlainen maskuliinisuus.

– Miehet säälittävät minua. Heillä on vietit ja heidät on ehdollistettu lapsuudessa tavalla, josta ei ole enää mitään hyötyä. Ikään kuin heillä olisi työkalut ammattiin, joka lakkasi olemasta. Heillä on aggressiota ja voimaa, mutta kuka niitä enää tarvitsee? Nykymaailmassa on käyttöä toisenlaisille taidoille.

Pahinta Perryn mielestä on se, että miehet eivät puhu tunteistaan. Se on mielenterveydelle vaarallista. Onko taiteilijalla neuvoa suomalaismiehille?

– Tärkeintä on puhua. On oikeastaan aika yllättävää, kuinka mielellään miehet keskustelevat maskuliinisuudestaan, kun saavat siihen mahdollisuuden. He heräävät suorastaan eloon, Perry sanoo.

Perry kävi kuusi vuotta psykoterapiassa, joka mullisti hänen elämänsä taiteilijana.

– Terapia vaikutti teoksiini enemmän kuin mikään muu viimeisen 20 vuoden aikana, hän sanoo.

Psykoterapian mukana tuli kyky katsoa paitsi omaan itseen myös ihmissuhteisiin, niiden vaikutuksiin sekä ympäröivään yhteiskuntaan ja sen käyttäytymismalleihin.

– Aloin virittäytyä ja huomata asioita herkemmin ja juuri se on tehtäväni taiteilijana, huomata asioita.

Brexitillä ei ole mitään tekoa EU:n kanssa

Perry on naimisissa psykoterapeutti Philippa Perryn kanssa ja heillä on aikuinen tytär. Taiteilija on kotimaassaan tunnettu mediapersoona, joka on palkittu myös tv-sarjoistaan ja dokumenteistaan. Yksi niiden aiheista oli Brexit, jota Perry kuvailee miesmuistiin suurimmaksi jakajaksi kotimaassaan.

– Kansanäänestys ei koskenut sitä, jäämmekö EU:hun vai emme. Kyse oli siitä, että oli kaksi ryhmää, joilla oli kaikesta vastakkaiset arvot.

Perrylle Brexit oli taiteellisessa mielessä inspiroiva, ensimmäinen osoitus jostain, jota hän kutsuu kulttuurisodaksi.

– Sitä ennen oli havaittavissa epämääräistä tyytymättömyyttä, mutta kyllä- ja ei-ryhmien mukana tuli kaksi eri heimoa, joilla ei lopulta ole mitään tekemistä EU:n kanssa. Kansanäänestys oli kätevä päätös, joka jakoi yhteiskunnan samalla tavalla kuin Donald Trump on jakanut Yhdysvallat.

Perryä huolettaa tapa, jolla kahtiajako kristallisoituu. Molemmat puolet ovat toisilleen vihaisia, eivätkä keskustele keskenään.

– Vallalla on ajatus, että jokainen, joka on eri mieltä kanssani, on paha. Keskustelu ja ajatustenvaihto puuttuvat.

Juuri tämä häiritsee taiteilijaa, jonka viimeisimmät teokset Battle of Britain ja Matching Pair käsittelevät aihetta. Kahteen keramiikkavaasiin on kuvattu Brexitin puolustajia ja vastustajia ja seinävaatteeseen juuri se maisema, johon Perry valitsi neutraalit värit. Maiseman halkaisee sateenkaari.

– Minulla on sellainen fantasia, että jonain päivänä lapsi näkee taivaalla sateenkaaren ja kysyy äidiltään: "Äiti, miksi taivaasta tuli LBGT", sanoo Perry ja viittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä käytettyyn lyhenteeseen.

Parantumaton humoristi.

Grayson Perry: Kansanviisautta-näyttely Nykytaiteen museo Kiasmassa 13.4.–2.9.2018.

Teinitähteys on taakkana uuden HasBeen-sarjan parikymppisellä päähenkilöllä Niklaksella. Oskari Sipolan ohjaama sarja liikkuu musiikkimaailmassa ja tavallisten parikymppisten arkielämässä.

Pääosaa esittää sarjaa myös käsikirjoittanut Johannes Brotherus. Toisessa pääroolissa nähdään Mimosa Willamo.

– Niklas on 14-vuotiaana tullut Suomen suurimmaksi poptähdeksi ja menettänyt suosion yhtä nopeasti kuin sen on saanutkin. Sarja käsittelee sitä, miltä tuntuu olla 20, kun kaikki on jo mennyttä ja takana, Johannes Brotherus kertoo.

Sarjassa Niklaksen nuorempaa versiota esittää Johannes Brotheruksen veli Amos Brotherus. Molemmat ovat jo ikäisikseen kokeneita esiintyjiä. 20-vuotias Johannes Brotherus on esimerkiksi esittänyt pääroolia Betoniyö-elokuvassa ja näytellyt Kätilössä. 17-vuotias Amos Brotherus on nähty Billy Elliot -musikaalin nimiroolissa ja Kansallisteatterin näytelmissä. Molemmat ovat myös muusikoita.

Brotheruksen veljekset nauravat, että HasBeen-sarjan päähenkilön maailma on kuitenkin kaukana heidän kokemuksistaan.

– Sarjan fiktiivinen maailma ei ole hirveen lähellä omaa elämää onneksi. Siksi se oli mielenkiintoinen haaste lähteä purkamaan hahmoa yhdessä ja erikseen, sanoo Johannes Brotherus.

Suomen musiikkimaailman kärkeä rooleissa

Musiikilla on sarjassa kantava rooli.

– Juoni perustuu vahvasti musamaailmaan ja teinitähden uuteen musiikkiuraan. Sarjaan on tehty biisejä ihan sitä varten, Amos Brotherus kertoo.

Sarjasta voi bongata myös suomalaisen musiikkikentän tähtiä Jenni Vartiaisesta lähtien. Pieniä cameo-rooleja nähdään useissa jaksoissa, sanoo Johannes Brotherus.

– Siinä vaiheessa kun aloimme suunnitella ja kirjoittaa HasBeeniä, se tuntui hirveen hauskalta ajatukselta, että jos tuossa kohtauksessa olisi Anna Abreu ja tuossa Arttu Lindeman. Me alettiin kirjoittaa niitä sisään. Oli hauskaa, että nämä ihmiset oikeasti lähtivät mukaan sarjaan. Se vahvistaa HasBeenin musiikkimaailmaa, mutta niitä rooleja ei alleviivata erityisesti.

Lyhyttä ja nuorisolle tuttua kerrontaa

Nuorison käyttämä some on sarjassa myös omassa osassaan. HasBeenissä snäpätään ja vlogataan ahkerasti.

– Olisi epäluonnollista jos some ei näkyisi. Se tuo näkyviin oikeata elämää, sanoo Amos Brotherus.

HasBeenin osat ovat lyhyitä, noin 10–14 minuutin pituisia. Lyhyet jaksot ovat yleistymässä nuortensarjoissa.

– Tuntui sarjan tarinankerronnan kannalta hyvältä muodolta, että liikutaan luotijunan vauhdilla eteenpäin. Että ei jäädä pyörimään kohtauksiin, joten kerronta on tiivistä, Johannes Brotherus sanoo.

HasBeen katsottavissa Yle Areenassa ja Yle TV2:ssa 17.4.

Pelottavan kiehtovassa Patsaspuistossa sadat patsaat seisovat vieri vieressä. Tätä Veijo Rönkkösen elämäntyötä käy Parikkalassa ihmettelemässä vuosittain jopa 50 000 matkailijaa.

Patsaspuiston maine on noussut myös kansainväliseen suosioon, kun monet kansainväliset julkaisut ovat siitä kertoneet.

Suosiosta huolimatta Parikkalan kunta on tukenut kitsaasti patsaspuistoa. Rahallista tukea matkailunähtävyys on saanut kunnalta vain muutamia tuhansia euroja tapahtumien järjestämiseen. Viime vuonna kunta tuki patsaspuistossa järjestettyä tapahtumaa 500 eurolla.

Syy vähäiseen rahalliseen tukeen on, etteivät puiston ylläpitäjät ole pyytäneet rahaa toimintaan. Tätä mieltä on Parikkalan kunnanjohtaja Vesa Huuskonen.

Tämän syyn patsaspuiston pehtoori Atte Paju tyrmää.

– Olemme istuneet lukuisia kertoja kunnan päättäjien kanssa, kertoo Atte Paju.

"Patsaspuisto on erittäin tärkeä kunnalle"

Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen pitää silti Patsaspuistoa merkittävänä matkailukohteena, vaikka rahallista tukea sille ei olekaan kunnalta paljoa herunut.

– Patsaspuisto on erittäin tärkeä kunnalle. Puiston kansainvälinen julkisuus on vertaansa vailla. Se on erikoinen ja puhutteleva kohde, että kyllä kunnankin kannattaa tuoda sitä esille, miettii kunnanjohtaja Huuskonen.

Kunnanjohtajan mielestä matkailukohdetta pyörittävä säätiö ei ole kovin vahvasti markkinoinut puistoa. Silti sen maine on kiirinyt.

– Se maine ja näkyvyys on tullut kohtuullisen vähäisellä työllä, sanoo Huuskonen.

"Rahaa me toivomme!"

Patsaspuisto vaatii ympärivuotista kunnossapitoa. Puistossa on 565 betonipatsasta, joita pitää kunnostaa ja isoa puutarhaa patsaiden ympärillä hoitaa. Kunnossapito ei onnistu ilman rahaa.

– Rahaa me toivomme, tulipa se mistä hyvänsä. Raha kuitenkin maailmaa pyörittää, sanoo patsaspuiston pehtoori Atte Paju.

Patsaspuistoa ylläpitävien pehtoorien toiveena on kunnioittaa taiteilija Veijo Rönkkösen perintöä ja olla kaupallistamatta liikaa puistoa. Pääsymaksu puistoon on vapaaehtoinen, mutta toivottava.

Puiston hoito ja patsaista huolehtiminen on vapaaehtoisten pääsymaksujen varassa. Vierailijoille on suositeltu 2–5 euron pääsymaksu.

Käymälää kaivataan

Parikkalan kunta on auttanut patsaspuiston parkkialueen ja sen palveluiden parantamisessa. Patsaspuiston pehtoori Atte Pajun mukaan mitään konkreettista ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut.

– Siihen olemme olleet kätilönä, että saataisiin Patsaspuistoon asiallisemmat parkkipaikat. Nythän siinä on pieni paikoitusalue ja kioski. Palautetta on tullut siitä, ettei siellä ole riittäviä sosiaalisia tiloja, kertoo kunnanjohtaja Huuskonen.

Patsaspuisto sijaitsee aivan Kuutostien varrella muutaman kilometrin päässä parikkalan keskustasta.

Käymälää paikoitusalueelle on kaivattu myös pehtoori Atte Pajun mukaan.

– Mutta mitään konkreettista ei ole vielä tapahtunut, sanoo pehtoori Paju.

Patsaspuisto toimii ilman julkista rahoitusta

Patsaspuistoa pitävä säätiö ei ole hakenut rahaa kunnan kulttuuri- ja vapaa-aikapuolelta. Kulttuuripäällikkö Eeva Paakkinen Parikkalan kunnasta kertoo, että Maailmanpylväs-yhdistys on sen sijaan hakenut rahaa. Yhdistys järjestää konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia patsaspuistossa.

Viime vuonna Maailmanpylväs-yhdistys sai 500 euroa kunnalta. Kulttuuripäällikkö kertoo, ettei kunnan kulttuuripuolella pyöritetä isoja rahoja. Avustuksia jaetaan tänä vuonna yhteensä 6 000 euroa kaikkien hakijoiden kesken.

– Kulttuuritoimen avustuksilla ei patsaspuisto pyöritetä, mutta tapahtuma-avustukset ovat mahdollisia, toteaa Paakkinen.

Paakkisen mukaan säätiön rahoittaminen julkisilla varoilla voi olla vaikeaa.

– Jos kunta tukee yhtä paikkaa, vaikka se onkin hieno ja merkittävä kulttuurikohde, pitäisikö kunnan sitten tukea Kuutostien varrella olevia majoitus- ja ravitsemusliikkeitä, vertailee Paakkinen.

Paakkisen mukaan jonkinlainen yhteistyösopimus kunnan ja patsaspuiston välillä voisi olla mahdollinen.

Patsaspuistoon pääset tutstumaan, kun Ylen uusi Egenland-ohjelma esittelee Patsaspuistoa. Ohjelma esittelee muitakin matkailun helmiä ympäri Suomen.

Katso Veijo Rönkkösen haastattelu Ylen Elävästä arkistosta

Tšekkiläissyntyinen elokuvaohjaaja Milos Forman on kuollut, kertoo tšekkiläismedia. Formanin vaimon mukaan 86-vuotias Forman kuoli perjantaina lyhyen sairauden päätteeksi.

Forman tunnetaan muun muassa elokuvista Yksi lensi yli käenpesän, Hair ja Amadeus. Hänen elokuvansa voittivat yhteensä 13 Oscaria ja keräsivät 33 Oscar-ehdokkuutta.

Milos Forman syntyi tšekkiläisessä Čáslavin kaupungissa 18. helmikuuta 1932. Hän menetti molemmat vanhempansa keskitysleirillä.

Vuonna 1968 Forman muutti Yhdysvaltoihin, missä hän asui kuolemaansa saakka. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen 1977.

Kajaanilainen Pirjo Jauhiainen on ollut Jari Sillanpään fani jo yli parinkymmenen vuoden ajan, aina tangokuninkuusajoilta lähtien. Hän käy "Jartsan" konserteissa ja hänen ihailemansa laulajan musiikki soi usein kotona – niin nytkin.

– Jartsa on empaattinen ja ihmisystävällinen henkilö, joka ottaa meidät fanit huomioon. En ole esimerkiksi huomannut hänessä minkäänlaista ylpeyttä, Jauhiainen kertoo fanituksensa taustoista.

– Jartsa on Jartsa, hän on ylitse muiden. Eikä tule toista, ainakaan vähään aikaan, Jauhiainen jatkaa.

Lämminsydäminen ja avoin ihminen

Sillanpää-fanitus kulkee suvussa: myös Jauhiaisen tytär Petra Tervonen on laulajan fani.

– Jari on monipuolinen artisti. Hän pystyy tekemään musikaaleja ja laulamaan tangoa. Hän voi esittää poppia, rockia ja oikeastaan ihan kaikenlaista musiikkia, Tervonen kertoo.

Myös artistin avoimuus ja lämmin sydän saavat Tervoselta kehuja.

Sillanpään homoudesta oli kuiskuteltu jo pitkään, mutta kun laulaja tuli kaapista ulos vuonna 2006, moni fani järkyttyi. Semminkin kun valtaosa heistä oli ja on naisia. Monelle Sillanpää on ollut kaukorakkaudenkin kohde.

Pirjo Jauhiaiselle tai Petra Tervoselle Sillanpään homoudessa ei ollut mitään ihmeellistä.

– Minulle se oli alusta asti selvää. Tiesin sydämessäni ja mielessäni, että Jartsa tykkää samaa sukupuolta olevista henkilöistä. Ja se sopii! Ei se haittaa millään lailla minun fanitustani, Jauhiainen kertoo.

"Henkilökohtainen asia"

Fanien kannalta tämänhetkinen tilanne on huomattavasti monimutkaisempi ja vaikeampi kuin suosikkiartistin seksuaalinen suuntautuminen. Tammikuussa Sillanpää sai tuomion rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta.

Maaliskuun lopulla poliisi otti kiinni lomamatkalta palaavan tähden. Hänen hallustaan löytyi metamfetamiinia.

Pari viikkoa sitten Sillanpää kertoi MTV:n haastattelussa metamfetamiinin käytöstään ja totesi suoraan olevansa narkomaani. Sillanpää ei myöskään ole pyydellyt anteeksi käytöstään.

– Ei minun fanitukseni ole siihen loppunut – ei ihmistä voi tällaisella hetkellä sen takia hylätä, että hänellä on joku tällainen vajavaisuus. Onhan ihmisissä alkoholisteja ja kuka mitäkin, emme me voi lähteä ketään tuomitsemaan. Se on Jartsan oma henkilökohtainen asia, Pirjo Jauhiainen sanoo.

Samalla linjalla on kajaanilainen Jari Sillanpää -fani Marjo Kangasharju.

– Hänen elämänsä ei varmasti ole helppoa, vaikka on mainetta ja rahaa. Onko se sitten niin, että hän joutuu hakemaan elämyksiä jostakin muusta asiasta, tai että hänellä on kovat paineet? En tiedä, nämä ovat vain minun arvailujani, Kangasharju miettii.

Hänen ensireaktionsa huumekohuun oli voimakas.

– Tämä huumeiden käyttöhän tuli ensimmäisen kerran esille viime syksynä. Olen sairaanhoitaja, ja kun kuulin siitä, minuun iski sellainen hoitajavietti, että nyt polkaisen autoon, ajan Helsinkiin ja menen sen miehen juttusille ja kysyn, että mitä nää oikein meinaat!

Muutamia keikkoja peruttu

Tälle keväälle ja ensi kesälle Sillanpäälle on suunniteltu 45–60 keikkaa. Tähän mennessä konsertteja on peruttu kolme.

Perjantaina 13. huhtikuuta Sillanpään piti esiintyä Kuusamossa, mutta konsertti peruttiin nimenomaan huumekohun takia. Myös Järvenpään RetroFest, jossa Sillanpään piti olla pääesiintyjänä, peruttiin kokonaan samasta syystä.

Kajaanin kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsän konserttia ei suunniteltu peruttavaksi, mutta tilanne on ollut järjestäjälle hieman hankala. Kaukametsään on esimerkiksi tullut negatiivista palautetta artistin huumeiden käyttöön liittyen.

– Konsertin peruuttamisesta keskusteltiin, totta kai. Päätimme kuitenkin ettei sitä peruta, koska olimme jo tehneet tietynlaisen sopimuksen, jonka purkamiseen olisi voinut liittyä sopimusrikkomus, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Tuula Tikkanen kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsästä kertoo.

Tikkasen mukaan asiasta viestiteltiin myös muiden kulttuurilaitosten kanssa.

– Emme tietenkään hyväksy huumeiden käyttöä. Mutta meidän kantamme on se, että olemme tilanneet konsertin, ja siinä olemme sitten pitäytyneet. Sillanpää on lisäksi täällä päin suosittu artisti ja yleisö on halunnut hänet tänne esiintymään.

Faneilta selvä viesti

Kysymys kuuluukin, milloin Sillanpää nähdään esimerkiksi Kajaanissa seuraavan kerran. Tikkasen mukaan Sillanpää pääsee esiintymään jatkossakin, mutta toivottavasti hän saa asiansa kuntoon.

Myös Sillanpään faneilla on suosikilleen selvä viesti.

– Toivon, että Jari löytää motivaation irrottautua huumeista, niiden käytön jatkaminen ei ole hyvä tie. Lopettamisella hän turvaa myös oman uransa. Me emme halua menettää häntä ja siksi toivon, että huumeiden käytöstä tulee hänelle historiaa, Marjo Kangasharju toteaa.

Pirjo Jauhiaisella on samansuuntainen toive.

– Hänen pitäisi nyt jaksaa päästä huumeista irti ja kamppailla niistä kerta kaikkiaan ulos. Totta kai hän on vastuussa myös faneilleen. Olen surullinen ja toivon kyllä Jartsalle ihan sydämestäni, että hän selviäisi tästä – fanien tuella. Jartsaa ei jätetä! Pirjo Jauhiainen vannoo.

Lastenkirjailija Maikki Harjanne on lahjoittanut kokoelman alkuperäispiirustuksiaan Oulun Kellon kirjastolle ja Kiviniemen koululle. Noin kolmenkymmenen piirustuksen kokoelma on harvinaisuus, sillä Harjanteen töitä ei ole esillä muualla näin laajasti. Piirustukset ovat vuonna 2014 julkaistusta Mintun syntymäpäivät -kirjasta.

Ouluun työt päätyivät sattuman kautta. Kiviniemen koulun erityisopettaja Hannele Kaan oli pyytänyt Harjanteelta julistetta Minttu-kirjoista, jolla olisi voitu esitellä viime vuonna Pro Finlandia -palkinnon saaneen kirjailijan tuotantoa lapsille. Kaan ja Harjanne olivat tutustuneet aiemmin lomamatkallaan.

– Kysyin Maikilta, että jos nostaisimme hänen töitään esille kirjastossa ja koululla. Maikilla oli kolmisenkymmentä Minttu-synttärikirjan kuvaa varastossa ihan joutilaana, ja niinpä saimme taulut tänne meille, Kaan kertoo.

Harjanne sanoo tarjonneensa noin kolmenkymmenen piirustuksen kokoelmaa ensin uudelle lastensairaalalle ja kotikuntansa Siuntion kirjastolle, mutta jääneensä ilman vastakaikua.

Harjanne kertoo, että sen jälkeen kun teokset olivat päätyneet Haukiputaalle, ne olisivat kelvanneet myös Siuntioon. Nyt hän on luvannut koota oman näyttelyn myös Siuntioon. Harjanne on julkaissut noin 140 lastenkirjaa, joten materiaalia on vuosien saatossa kertynyt runsaasti.

Hän on säilyttänyt teoksiaan kotonaan, mutta on lahjoittanut yksittäisiä töitään paljon pois.

– Usein on kysytty, että myisitkö originaalin, sillä lapsi täyttää vuosia. Olen sanonut, että se ei ole mitenkään mahdollista, mutta saat työn jos haluat, Harjanne kertoo.

Harjanne itse arvioi Kellon kirjastolle antamansa lahjoituksen hinnaksi 30 000 euroa.

Oulussa Harjanteen työt halutaan saada mahdollisimman laajan yleisön nähtäville, ja ne lähtevät kevään ja kesän ajaksi kiertueelle kaupungin kirjastoihin.

Lue lisää:

Maikki Harjanne, Pro Finlandia -palkittu Minttujen ja Vanttujen äiti: "Haluan lasten olevan ylpeitä suomalaisuudestaan”

Tunnelma on jännittynyt ja tiheä kajaanilaisessa kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsässä. Sali on lähes täynnä, ja kohta lavalle on astumassa Jari Sillanpää: metamfetamiinia käyttävä viihdetähti, josta Seiska-lehden paparazzi oli aivan äskettäin ottanut Espanjassa vähemmän mairittelevia lomakuvia. Kuvissa Sillanpäällä on punaiseksi palanut naama ja useita numeroita liian pieni pikeepaita – ilmeinen ulkonäöllinen hällä väliä -asenne.

Villit ajatelmat nousevat mieleeni: Astuisiko lavalle hermoheikko ihmisraunio, jonka esiintymisestä ei tulisi mitään ja jonka touhuja yleisö katselisi säälinsekasin tuntein? Valtaisiko estradin muissa maailmoissa haahuileva piripää, jonka kosmisilla sfääreillä ei olisi kosketusta nykytodellisuuteen? Buuaisiko yleisö? Huudeltaisiinko Sillanpäälle räävittömiä huumevitsejä?

Päinvastoin: itse asiassa Kajaanissa tapahtuu jonkinlainen taikatemppu. Siinä samassa kun Jari Sillanpää astuu lavalle ja ryhtyy tulkitsemaan Ihmisiä suviyössä -kappalettaan, kaikki mennyt haihtuu kuin vesihöyrynä ilmaan. Ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja lehtien huumeotsikot olisivat olleet pahaa unta, jonkinlainen rinnakkaistodellisuus, joka oli jäänyt kaukaisuudessa kiiltävien horisonttien taakse.

Huumekohun keskellä ollut viihdetähti Jari Sillanpää palasi lavoille lauantaina. Hyvinvoivan näköinen Sillanpää hehkui karismaa, vitsaili kevyesti, flirttaili median ja yleisön kameroille ja lauloi erinomaisesti. Puheäänestä tosin kuulsi tietynlainen käheys ja artisti yskähteli välillä. Konsertti päättyi lämminhenkisiin halailusessioihin fanien kanssa. Halailuista välittyi jonkinlainen outo, jotenkin uskonnollinen tunnelma.

Jari Sillanpäällä on fanikunta, jonka uskollisuudesta kuka tahansa taiteilija voisi olla kateellinen. Tapasin Kajaanissa muutamia Sillanpään hardcore-faneja, jotka odottivat illan konserttia jännittyneinä mutta innostuneina. Heillä oli ehdoton luottamus heidän ihailemaansa artistia kohtaan: Jari ei petä koskaan, konsertteihin on aina kiva mennä, niissä on hyvä meininki ja niistä jää pitkäksi aikaa hyvä mieli.

Fanituksessa oli myös hellyttäviä piirteitä: Kajaanissa Sillanpäälle vietiin somasti paketoituja lasienkeleitä. Enkeleihin liittyvää symboliikkaa voi tämänhetkisessä tilanteessa vain uumoilla.

Luottamuksen lisäksi Sillanpää-faneihin liittyy myös toinen ominaispiirre: he osaavat antaa anteeksi. Kun Sillanpää kertoi homoseksuaalisuudestaan vuonna 2006, eivät fanit kääntäneet hänelle selkäänsä. Siitäkin huolimatta, että moni naispuolinen fani koki Sillanpään unelmiensa ihannemiehenä – myös seksuaalisessa mielessä.

Huumesekoilussa on tietenkin kyse aivan toisenlaisesta asiasta, mutta suhtautuminen on samanlaista. Jaria ei jätetä, kuten eräs fani painokkaasti ja huutomerkin kera totesi.

Sillanpään huumekohun kohdalla on ollut myös mielenkiintoista huomata, että häntä ovat olleet tuomitsemassa kaupunkilaiset, jotka tuskin ovat koskaan käyneet iskelmätähden konsertissa. On mielenkiintoista nähdä, millaisen vastaanoton Sillanpää saa ensi viikolla esiintyessään pääkaupungissa. Hyökyvätkö uuspuritanismin aallot korkeampina suuressa Helsingissä kuin pienessä Kajaanissa? Näytetäänkö Sillanpäälle keskisormea lavan reunalta vai mennäänkö häntä katsomaan jonkinlaisena camp-ilmiönä?

Tänään sunnuntaina Sillanpää esiintyy Kempeleessä. Luulisin, että siellä on samanlainen tunnelma kuin Kajaanissakin: ihmiset ovat menneet konserttiin kuunnellakseen lahjakasta esiintyjää, eivät ihmettelemään huumeisiin sortunutta friikkiä.

Jari Sillanpään faneilla on idoliaan kohtaan rajaton usko ja luottamus. Toivottavasti Sillanpää osaa olla tämän luottamuksen arvoinen.

Lue lisää:

Jari Sillanpää palaa julkisuuteen huumekohun keskeltä – fanit odottavat illan konserttia jännityksen vallassa

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) on asettanut selvityshenkilön tutkimaan elokuva- ja kulttuurialaa tapahtuvaa häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriö.

Selvityshenkilönä toimii työ- ja sosiaalioikeuden dosentti, varatuomari Jaana Paanetoja.

Häneltä odotetaan ehdotuksia häirinnän ehkäisemiseksi ja tasa-arvon edistämiseksi. Ministeriön mukaan Paanetoja tekee esimerkiksi suosituksia lainsäädännön ja käytäntöjen muuttamiseksi.

Selvitystä varten kuullaan muun muassa Suomen elokuvasäätiötä ja tuotantoyhtiöitä sekä elokuva- ja teatterialan etujärjestöjä. Selvityksen on määrä valmistua 6. elokuuta mennessä.

Terho kertoi jo maaliskuussa, että hän aikoo asettaa selvityshenkilön elokuva- ja kulttuurialalle.

Näyttelijäliitto vaatinut toimia

Näyttelijäliitto on nostanut näyttelijöihin kohdistuvia väärinkäytöksiä esille useasti.

Maaliskuun lopulla liiton toiminnanjohtaja Elina Kuusikko vaati toimia ministeriöltä ja elokuvasäätiöltä ja sanoi, että elokuva-alan sopimus- ja toimintakulttuuri mahdollistavat väärinkäytökset.

Hän viittasi STT:n haastattelussa Ylen uutiseen, jossa joukko suomalaisia naisnäyttelijöitä kertoi ohjaaja Aku Louhimiehen alistavista ja nöyryyttävistä ohjausmetodeista.

STT ja Näyttelijäliitto tekivät viime vuoden lokakuussa kyselyn, jossa yli sata suomalaista näyttelijää kertoi tulleensa seksuaalisesti ahdistelluksi tai häirityksi työssään.

Noin 150 vastaajasta yli 120 kertoi seksuaalisesta häirinnästä tai ahdistelusta. Syksyllä Näyttelijäliitto myös toteutti alan työnantajille suunnatun kampanjan seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi.

Lue myös:

Näyttelijä Laura Birn Jussi–gaalan alla: "Elokuva-alalla on käynnissä historiallinen muutos, kiitos esilletulleiden naisten"

Kaupunkien keskustatontit ovat varsin kysyttyjä. Esimerkiksi Seinäjoen keskustassa on rakennettu uutta viime vuosina urakalla ja samalla vanhoja taloja toinen toisensa jälkeen on hajotettu uuden tieltä.

Seinäjoen keskustan uusin kiistakapula on 1958 valmistunut Maakuntatalo. Omistajan mielestä 60-vuotias rakennus on tullut elinkaarensa päähän.

– Kiinteistöyhtiön näkemyksen mukaan kiinteistöä ei ole teknis-taloudellisesti enää järkevää lähteä kehittämään, sanoo FinCap Kiinteistövarainhoito Oy:n isännöitsijä Jaakko Ala-Ilkka.

Ala-Ilkan mukaan Maakuntatalon kuntoarvio valmistuu lähiviikkoina, mutta joka tapauksessa puhuttaisiin miljoonaluokan remontista, jos sille tielle lähdettäisiin.

Kiinteistöyhtiö onkin jättänyt rakennuksesta purkulupahakemuksen Seinäjoen kaupungille.

– LVIS-järjestelmät ovat tulleet tiensä päähän. Niiden korjaaminen on niin hintavaa puuhaa, että se ei ole enää järkevää. Maakuntatalon tilat eivät vastaa nykypäivän yritysten vaatimustasoa, Ala-Ilkka perustelee.

Kulttuuriväki kaupungissa on eri mieltä. Yhdistykset kokoavat voimiaan tarkoituksena hakea talolle suojelupäätös.

– Kyllä me varmasti ollaan hakemassa suojelua ja muitakin yhdistyksiä voi olla mukana. Kaikilla on sama tavoite, että saadaan pidettyä [tilat] tässä, sanoo Sanna Panula Eteläpohjalaisen elokuvan edistämisyhdistyksestä.

Talossa toimii tällä hetkellä elokuvateatteri, jonka tilat kiinnostavat erityisesti elokuva-alan ja teatterin toimijoita.

Tilat teatteri- ja elokuvatoimijoille

Sanna Panulan mukaan on ollut tiedossa, että elokuvateatterin kolme salia eivät Seinäjoen kokoisessa kaupungissa enää riitä elokuvatoiminnalle. Teatteritoiminnan on tiedetty siirtyvän lähivuosina muualle. Purkulupahakemus tuli silti yllätyksenä.

– Kerrankin olisi keskellä kaupunkia tila, jossa olisi valmis katsomo. Saisivat teatteri- ja elokuvaväki omansa. Tänne tarvittaisiin art house -teatteri, jossa paikalliset toimijat saisivat näyttää tuotantoaan, Panula sanoo.

Vaikka se ei ole yrittäjälle kannattava rakennus, kulttuuritoimelle tässä olisi aika valmis paketti. Sanna Panula

Panulan mukaan hyvä vaihtoehto Maakuntatalon tulevaisuudelle olisi se, että kaupunki ostaisi rakennuksen.

– Vaikka se ei ole yrittäjälle kannattava rakennus, kulttuuritoimelle tässä olisi aika valmis paketti. Remontti olisi paljon pienempi, kuin jos ruvettaisiin asuntoja rakentamaan, Panula miettii.

Isännöitsijä Jaakko Ala-Ilkka ei täysin tyrmää mahdollisuutta myydä rakennus kaupungille.

– Jos kaupunki haluaa ostaa kiinteistön markkinahintaan, niin se on mahdollista, Ala-Ilkka sanoo. Ala-Ilkan mukaan Seinäjoen keskustan kaava mahdollistaa tällä hetkellä asuin- ja liikekiinteistön rakentamisen Maakuntatalon paikalle.

"Historia on kadonnut monien muutosten myötä"

Maakuntatalo on valmistunut vuonna 1958. Siellä on toiminut vuosien mittaan muun muassa maakuntateatteri ja teatteriravintola sekä Etelä-Pohjanmaan maakunnan ensimmäinen uimahalli. Yksi Suomen ensimmäisiä.

Kiinteistöyhtiössä tunnetaan rakennuksen historia, mutta tilanne on senkin suhteen muuttunut.

– Nähdään, että historia on kadonnut ja poistunut kaikkien monien muutosten myötä. En näe, että sen osalta olisi sellaista tarvetta taloa säästää, Jaakko Ala-Ilkka sanoo.

Maakuntatalon yläaulassa on taiteilija Arvid Bromsin suuri fresko. Jos rakennus päätettäisiin purkaa, sen siirtäminen olisi varmasti haastavaa.

– Kyllähän sieltä täytyisi ottaa koko seinä jonnekin talteen. Se ehkä saataisiin otettua, mutta eihän se ole enää sama asia, koska se on nimenomaan tehty tätä Maakuntataloa varten, sanoo museonjohtaja Susanna Tyrväinen Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseosta.

Maakuntamuseo on rakennuksen suojelun kannalla.

Historiallinen monikerroksisuus

Vaikka Maakuntataloa ei ole suojeltu lailla, tulevat sen tulevaisuutta päätettäessä suojelulliset näkökohdat kuitenkin vastaan.

– Maankäyttö- ja rakennuslaki lähtee ajatuksesta, että jos purkamista haetaan, se pitää tehdä niin, että kauneus-, perinne- tai muita arvoja ei vaaranneta tai tuhota. Vaikka kaavassa ei ole suojelumerkintää, laki velvoittaa ottamaan nämä asiat huomioon, Susanna Tyrväinen sanoo.

Tyrväinen muistuttaa, miten tärkeätä olisi varmistaa kulttuuriympäristön historiallinen monikerroksisuus.

– Seinäjoella on purettu vanhaa rakennuskantaa. Jos viimeisetkin vanhat rakennukset puretaan, meillä on kohta käsissä täysin historiaton ja juureton kaupunki. Ja se ei ole hyvä asia.

Seinäjoen kaupunginhallitus käsittelee Maakuntatalon purkulupaa maanantaina 16. huhtikuuta.

Vaikka lupa purkamiseen heltiäisi, ei talo aivan heti katukuvasta häviä.

– Meillä on käyttäjiä siellä sisällä ja määräaikaisia vuokrasopimuksia. Ei tätä sormia napsauttamalla lähdetä purkamaan, sanoo Jaakko Ala-Ilkka.

Kansallisoopperan ja -baletin verkkosivuilla poseeraa ruudun leveydeltä Prinssi Rohkean näköinen hymyilevä mies, Kenneth Greve (49). Miehen rinnan yli kulkee teksti: Kiitoksin, Kenneth.

Näin Ooppera mainostaa väistyvän balettijohtajan kunniaksi järjestettävää näyttävää gaalailtaa. Lähes kolmen tunnin ajan on tarkoitus juhlia Greven 10-vuotista kautta baletin johdossa.

Tilanne lienee Oopperalle kiusallinen. Skandaali Kenneth Greven ympärillä ei ole vielä laantunut. Loppuunmyytyä tilaisuutta ei kuitenkaan tee mieli peruuttaa.

Oopperan viestintäjohtaja Liisa Riekki vahvistaa, että Greven jäähyväisgaala pidetään alkuperäisten suunnitelmien mukaan 26. toukokuuta. Tilaisuudelle harkitaan kuitenkin uutta nimeä.

– Gaalan alustava ohjelmarunko varmistui juuri. Nyt pohdimme tilaisuuden nimeä lähipäivinä. Nimi muuttunee.

Riekin mukaan yleisölle on annettava tilaisuus halutessaan reagoida ajoissa juhlaillan mahdolliseen uuteen nimeen.

Greve-kohun myötä lippunsa on toistaiseksi peruuttanut vain kymmenkunta ihmistä.

Kansallisbaletin tanssijoista kukaan ei Riekin tietojen mukaan ole kieltäytynyt esiintymästä tilaisuudessa. Juhlagaalassa nähdään katkelmia Greven johtajakauden ikimuistoisimmiksi sanotuista esityksistä, ei kuitenkaan hänen omia koreografioitaan.

Oopperassa on sovittu, että Greve ei toistaiseksi puolustele

Baletinjohtaja Greve pakkaa Riekin mukaan Suomessa parhaillaan muuttolaatikoita. Miehen on tarkoitus pikimmiten muuttaa perheineen Ranskaan ja hoitaa sieltä pestiään jäljellä olevat reilut kolme kuukautta.

Haastatteluja Greve ei anna, näin on yhdessä Oopperatalon johdon kanssa sovittu, Riekki sanoo.

– Olemme ajatelleet, että on parasta antaa kohun laantua rauhassa. Kennethillä olisi kyllä ymmärrettävästi haluja puolustautua.

Baletin arjessa Greve ei enää ole millään lailla mukana. Hänellä on kuitenkin pestinsä loppuun, 31. heinäkuuta asti, taiteellinen ja juridinen vastuu.

Kohu baletinjohtaja Kenneth Greven ympärillä alkoi kolme viikkoa sitten, kun balettanssijat nostivat esiin esimiehensä vuosikausia jatkuneen epäasiallisen käytöksen ja seksuaalisen häirinnän. Esimerkkeinä mainittiin Greven kielenkäyttö liittyen tanssijan ulkonäköön tai yksityiselämän piiriin kuuluviin asioihin.

Oopperan johto vapautti balettijohtajan esimiestehtävistään – vain neljä kuukautta ennen tämän kymmenvuotisen pestin päättymistä 31.7.

Kenneth Greve aloitti Kansallisbaletin taiteellisena johtajana vuonna 2008.

Lue myös:

Analyysi: Baletin johtamisongelmat olivat tiedossa jo vuosia sitten. Miksi niihin tartuttiin vasta nyt?

Kansallisbaletin johtaja Kenneth Greve vapautettu esimiestehtävistä epäasiallisen käytöksen vuoksi – jatkaa kautensa loppuun

Svenska Yle: Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen sai palautetta suoraan tanssijalta Kenneth Greven epäasiallisesta käytöksestä

Tanssijoiden edunvalvoja: Kenneth Greve vertasi meitä pimeyden voimiin

Kansallisoopperan pääjohtaja Greve-kohusta: "Nyt on parempi rauhoittaa tilanne"

Oranssin teollisuusrobotin jykevä, mekaaninen käsi halkoo ilmaa. Robotti pyörii ympäri ja sen liikkeen kaaret ovat pitkiä, melkeinpä runollisia. Eipä tässä vielä mitään, mutta laitteeseen on kiinnitetty myös metallikehikossa oleva, mustiin pukeutunut mieshenkilö.

Perfomanssitaiteilija Stelarc kieppuu robotin kyyditsemänä kaikkiin mahdollisiin suuntiin ja kaikissa mahdollisissa asennoissa. Välillä Stelarcin pää lähestyy uhkaavasti maanpintaa, mutta juuri kriittisellä hetkellä robotin liike muuttuu toiseen suuntaan ja kynsiään pureskeleva katsoja voi huokaista helpotuksesta. Ei ihme, että teoksen nimi on Propel.

– Tavallisesti et voi mennä lähellekään teollisuusrobottia, koska siinä on niin paljon voimaa ja koska se voi aiheuttaa kuolettavan onnettomuuden. Sain kuitenkin robottiyhtiön suostuteltua projektiin mukaan, ja robotti ohjelmoitiin tekemään hyvin tarkkoja liikeratoja, Stelarc kertoo.

Hän ei mainitse, aiheuttiko performanssi pahoinvointia tai päänsärkyä. Tai oliko se yleensä miellyttävä tai mukava kokemus.

Lihan ja metallin liitto

Itse asiassa 72-vuotiaan Stelarcin eli Stelios Arcadiounan monimutkaisissa ja vaativissa perfomansseissa on usein mukana fyysistä kipua, äärimmilleen vietyä rasitusta ja vaaran tunnetta. Australialaistaiteilijan tavaramerkiksi ovat muodostuneet muun muassa jo 70-luvulta lähtien tehdyt suspensiot eli niin sanotut roikkumiset, joissa ihminen nostetaan ihoon lävistettyjen koukkujen avulla ilmaan.

Stelarc tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea teoksistaan, joiden ytimessä ovat biomekaniikka sekä ihmiskehon, robotiikan ja modernin teknologian yhdistäminen. Hän on esiintynyt muun muassa robottikäden ja kuusijalkaisen eksoluurangon eli kehon ulkopuolisen tukirangan kanssa.

Taiteilijan viestinä on ollut jo pitkään, että ihmiskeho on auttamattoman vanhanaikainen kapistus. Hänen mukaansa me elämme nyt keinoälyn ja humanoidirobottien aikakautta, mikä on ihmiskehon biologian ja rajoittuneiden toimintojen kannalta ongelmallista.

– Hyväksymmekö me ajatusmallin, jonka mukaan kuolema todentaa olemassaoloa, vai tarkastelemmeko ihmiskehoa evoluution muovaamana objektina, joka on huonosti suunniteltu? Tällä hetkellä kehoni tarvitsee ilmasta saatavaa kaasua pysyäkseen elossa, sydämeni täytyy lyödä elämäni aikana miljoonia kertoja ja kuolen, jos menetän kymmenen prosenttia kehoni nesteistä. Ja jos sisäinen lämpötilani muuttuu muutamankin asteen, siitä seuraa vakavia terveydellisiä ongelmia, Stelarc toteaa.

Stelarc kutsuu taidettaan vaihtoehtoisen anatomian arkeologiaksi, jonka tarkoituksena on esimerkiksi tarkastella, kuinka kehosta voisi tehdä vahvemman ja pitkäikäisemmän.

– Projekteissani ei ole kyse ihmiskehon parantamisesta eugeniikan keinoin. Pohjimmiltaan kyse on taiteesta ja vaihtoehtoisesta tutkimisesta, Stelarc tarkentaa.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Stomach Sculpture, jonka kohdalla nomen est omen. Stelarc suunniteli ensin peukalon kokoisen mekaanisen veistoksen, joka kuljetettiin hänen vatsaonteloonsa. Siellä veistos heräsi eloon – se avautui ja sulkeutui, ja lisäksi siinä oli vilkkuva valo ja se päästi piippaavia ääniä.

– Veistoksessa oli koneellinen koreografia, joka tapahtui pehmeän ja kostean kehonosan sisällä. Oli kiinnostavaa, kuinka kehon sisätiloista muodostui näyttämö ja yksityinen tila taideteokselle. Samalla keho menetti muun tarkoituksensa.

Tässäkin projektissa oli mukana vaaran tuntua. Se toteutettiin Melbournessa yksityisellä klinikalla, joka sijaitsi sairaalan lähettyvillä. Pieni veistos olisi nimittäin saattanut puhkaista taiteilijan vatsan kohtalokkain seurauksin.

Sydän, jossa ei ole lyöntejä

Stelarcin mukaan ihmisruumiin biomekaaninen muuttuminen alkaa olla jo arkipäivää, kuten myös kehon ominaisuuksien, kuten aistien laajentaminen erilaisella teknologialla.

– Keho jossa olet syntynyt ei ehkä enää ole se sama keho, jossa kuolet. Sinulla saattaa olla sydänimplantti, keinotekoisia kehonosia tai mekaanisia proteeseja. Idea kehosta, joka on puhtaasti biologinen käsite, on katoamassa.

Ihmiseen on jo asennettu kahdella pienellä turbiinilla toimiva keinotekoinen sydän, joka kierrättää verta, mutta ilman pulssia.

– Lähitulevaisuudessa voit siis asettaa pääsi rakkaittesi rinnalle ja tuntea heidän ihonsa lämmön. He hengittävät, he puhuvat ja ovat ehdottomasti eläviä, mutta heidän sydämensä ei lyö. Tämä on esimerkki siitä, kuinka meidän pitää ajatella uudestaan se, millainen ihmiskeho on tällä hetkellä ja millainen se tulee olemaan tulevaisuudessa.

Stelarcin visioissa nanoteknologia kolonisoi kehon ja bakteeri- ja viruspopulaatioita voidaan ohjata toimimaan kehon parhaaksi. Hän on myös luonut esimerkiksi käsitteen fractal flesh eli fraktaalinen liha, jonka ideana on, että toisistaan erossa olevat kehot yhdistyvät sähköisesti.

Fractal Flesh toteutettiin performanssina vuonna 1995. Stelarc oli tuolloin Luxembourgissa ja hänen yleisönsä Pariisissa. Taiteilija oli pukeutunut ulkoiseen robottiluurankoon, jota liikuteltiin ja ohjailtiin Helsingistä käsin.

Keho muuttuu internetiksi

Stelarc tunnetaan etenkin korvaprojektistaan, jolle hän joutui etsimään kymmenen vuoden ajan sopivaa ja suostuvaista kirurgia. Toimenpiteessä hänen vasemman käsivartensa ihon alle asetettiin korvan muotoinen tukiranka. Toiset kymmenen vuotta ovat kuluneet siihen, että korvalle on kehittynyt oma verenkierto, siihen on kasvanut kudosta ja siitä on muodostunut oleellinen osa Stelarcin kehoa ja persoonaa.

– Esimerkiksi kolmannen silmän kasvattaminen olisi äärimmäisen vaikeaa, koska siihen liittyisi optisia hermoja ja muuta vastaavaa. Korva taas on helpompi tapaus. Lisäksi esteettisessä mielessä korvan rakenne on kaunis, Stelarc toteaa.

Nyt korvaan kasvatetaan nipukkaa taiteilijan omilla kantasoluilla ja kudoksella. Sen jälkeen siihen upotetaan siru, jossa on mikrofoni. Se taas voi lähettää ääntä langattomasti eteenpäin. Mukana projektissa on yhdysvaltalainen ryhmä, joka on erikoistunut biohakkerointiin. Lopputulos on hybridi, jossa ihmisen elin on yhdistynyt saumattomasti internettiin.

– Korva ei todellakaan ole minua varten, minulla on jo kaksi oikein hyvin toimivaa korvaa, taiteilija hymyilee.

Stelarcin projektit ovat herättäneet myös ristiriitaisia tunteita ja jopa hienoisia inhon värähtelyjä. Hänen mukaansa länsimaita vaivaa edelleen "frankensteinilainen pelko" uutta tekniikkaa ja robotiikkaa kohtaan.

– Siitä ei ole kovin kauaa, kun ihmisten pelko kohdistui tikkeihin ja kokoon kursittuun lihaan. Nyt vieroksutaan keinoälyllä varustettuja robotteja. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että monien robottien kohdalla on hyödynnetty ja jäljitelty eläinten ja hyönteisten liikkeitä. Käärme voidaan esimerkiksi muuttaa hienostuneeksi, miniatyyrimaiseksi endoskoopiksi, jonka avulla tutkitaan ihmiskehon sisäosia, Stelarc summaa.

Ylen hallitus on nimittänyt Merja Ylä-Anttilan yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Ylä-Anttila seuraa tehtävässä Lauri Kivistä, joka siirtyy yksityiselle sektorille. Ylä-Anttila aloittaa tehtävässä 1.9.2018.

Merja Ylä-Anttilalla on pitkä, yli kolmenkymmenen vuoden ura media-alalta.

Hän on työskennellyt MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana vuodesta 2001. Viimeiset kolme vuotta Ylä-Anttila on ollut myös MTV:lle uutisia tuottavan Bonnier Broadcastin tytäryhtiön Mediahub Helsingin toimitusjohtaja. Ylä-Anttila luopui molemmista tehtävistä tänään.

– Yleisradio on median ykköspaikka, kun haluaa työskennellä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Olen iloinen, innostunut ja hyvin motivoitunut ottamaan vastaan tämän tehtävän, Ylä-Anttila sanoo Ylen tiedotteessa.

– Minulla on paljon kokemusta paitsi journalismista myös median liiketoiminnan johtamisesta muutos- ja murrosvaiheissa.

Uusi toimitusjohtaja puhuu myös Ylen ja kaupallisen median yhteistyön puolesta.

– Nyt kun media Suomessakin on joutunut kovaan kansainväliseen kilpailuun, on yhteistyö julkisen palvelun ja kaupallisen median välillä entistä tärkeämpää. Me tarvitsemme hyvin toimivaa kotimaista mediaa, joka kykenee tarjoamaan suomalaisille parhaat mahdolliset sisällöt, Ylä-Anttila linjaa ja viittaa googlen ja facebookin kaltaisiin globaaleihin jättiläisiin.

Medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Ylä-Anttila kertoi, ettei hän hakenut tehtävää, vaan päätyi johtajakisaan headhunterin yhteydenoton seurauksena.

57-vuotias Merja Ylä-Anttila sanoi haluavansa tehdä vielä yhden uran pitkän Maikkariajan jälkeen. Hänen mukaansa siirto osui myös siinä mielessä hyvään saumaan, että MTV:n uutiset on hyvässä kunnossa ja päässyt pahimman myllerrysvaiheen yli.

Johtajakokemus ratkaisi valinnan

Yleisradion hallitus korosti toimitusjohtajan valinnassa Ylä-Anttilan pitkää johtajakokemusta sekä vahvaa näkemystä media-alalta.

– Ylä-Anttilassa yhdistyy kokemus, osaaminen ja johtajuus. Hän tuntee alan sekä Ylen toiminnan hyvin. Hänellä on käsitys yhteiskunnallisten ja teknologisten paineiden aiheuttamista kehitystarpeista. Johtajana Ylä-Anttila on innostaja, listaa Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson Ylen tiedotteessa.

Wilhelmssonin mukaan Ylen hallitus oli valinnasta yksimielinen.

– Toivon, että Ylä-Anttilan valinnan myötä Ylen ja kaupallisen puolen yhteistyö syvenee, Wilhelmsson sanoi medialle järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Se, että Merja on nainen, ei ollut valintaperuste. Valitsimme parhaan. Olemme tietysti iloisia siitä, että Yle saa ensimmäisen naisjohtajan sitten 1940-luvun ja Hella Wuolijoen, Wilhelmsson jatkoi.

Ylen toimitusjohtajan keskeisiä tehtäviä ovat yhtiön johtaminen ja sen taloudesta vastaaminen. Toimitusjohtaja ei osallistu journalistiseen päätöksentekoon.

Uuden toimitusjohtajan haku alkoi sen jälkeen, kun nykyinen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kertoi tammikuussa jättävänsä Ylen. Syyksi hän kertoi haluavansa siirtyä urallaan eteenpäin.

Hakuprosessissa oli mukana 25 tehtävästä kiinnostunutta henkilöä. Yle oli sopinut hakijoiden kanssa, ettei heidän nimiään julkisteta.

Juttua täydennetty medialle järjestetyn tiedotustilaisuuden sisällöllä klo 12.25.

Lue lisää:

Ylen pääjohtajat

Ennen kuin Hämeenlinnan pääkirjaston remontissa päästään alkuun, on Vanajaveden rannalla sijaitseva kirjastorakennus tyhjennettävä. Pelkästään kirjoja on neljännesmiljoona. Yhteensä kuusi hyllykilometriä.

Eikä se riitä, että kirjat siirretään paikasta A paikkaan B. Kaikki kirjat on käytävä läpi yksitellen. Suurin osa säilytetään, mutta osa on tullut tiensä päähän, osa päätyy myyntiin.

Kun johtava informaatikko Varpu Vallbacka tuli viime vuonna kesälomansa jälkeen töihin, on hän siitä lähtien tehnyt täysipäiväisesti työtä muuton parissa. Juhannukseen mennessä kaikki kokoelmat pitäisi käydä läpi. Miltä urakka tuntuu?

– Sitä pitäisi kysyä käsiltäni, Vallbacka vastaa ja jatkaa, että kädet ovat kovalla koetuksella.

Vallbacka on ollut pääkirjastossa töissä jo yli 30 vuotta. Hän vastaa aikuisten kirjojen hankinnoista, ja tuntee kirjaston kokoelmat todella hyvin. Siksi onkin syytä kysyä toinenkin miltä tuntuu -kysymys. Ottaako luonnon päälle, kun joutuu poistamaan kirjan kokoelmista?

– Kyllä se vähän tuntuu siltä kuin vanhasta ystävästä pitäisi päästä, että mitä teen hänen kanssaan. Ammattimainen asenne siinäkin auttaa.

Kokoelmia hoidetaan kuin puutarhaa

Kirjakokoelmia onkin hoidettava kuin puutarhaa. Kun huonoja ja vanhentuneita kirjoja poistetaan, tulee uusille tilaa ja kokonaisuus kukoistaa.

Tietotekniikan ansiosta kirjasto pystyy seuraamaan, mitkä kirjat kiinnostavat lainaajia ja mitkä jäävät hyllyyn. Lukijoiden unohtama kirja ei välttämättä päädy myyntipöydälle tai kirjojen hautausmaalle. On kolmaskin vaihtoehto.

Jos kirjalla on kulttuurista arvoa, se pääsee tutkimuskirjastoon eli kokoelmaan, joka ei ole lainattavissa. Mutta siellä opus on tallessa. Esimerkiksi kaikki Kalevalaan liittyvät kirjat ovat sellaisia, jotka siirtyvät tutkimuskirjastoon, Varpu Vallbacka kertoo.

– Niitä ei myynnissä näe, eikä lopullisessa poistossa.

On tiedettävä mikä on hottia vuosien päästä

Pääkirjasto on palvellut nykyisellä paikallaan hämeenlinnalaisia 35 vuotta. Kaikesta työstä huolimatta Vallbacka pitää muuttoa hyvin kiinnostavana projektina.

– Käyn läpi kokoelmaa ja mietin, millä on käyttöä vielä kymmenen vuoden päästä. Mikä siirtyy varastoon, mikä tutkimuskirjastoon. Se on oikeastaan kirjastonhoitajalle parasta, mitä voi olla.

Kirjojen läpikäymisessä pitää olla hoksottimet tarkkana. Kokoelmissa pitää osata säilyttää erikoisiakin kirjoja, jotka saattavat nousta kiinnostuksen kohteiksi vuosien päästä.

Sarjakuvissa voi olla sellaisia, jotka eivät ehkä nyt löydä lukijaansa, mutta sitten – yllätys, yllätys – ne ovatkin kymmenen vuoden päästä kuuminta hottia. Varpu Vallbacka

– Sarjakuvissa voi olla sellaisia, jotka eivät ehkä nyt löydä lukijaansa, mutta sitten – yllätys, yllätys – ne ovatkin kymmenen vuoden päästä kuuminta hottia.

Vallbacka pitää itseään ajantasalla seuraamalla mitä tapahtuu niin kirjallisuudessa kuin koko kulttuurielämässä. Hän lukee lehtiä, tutkii mitä kirjoja arvostellaan mediassa ja tukeutuu kirjaston tietojärjestelmään. Se kertoo esimerkiksi mitä kirjoja varataan tällä hetkellä.

Kun johtava informaatikko kurkistaa Hämeenlinnan pääkirjaston varaustilannetietoja, on listan kärjessä Enni Mustosen Taiteilijan vaimo. Onkohan kirja kirjaston hyllyssä reilun 30 vuoden kuluttua, kun pääkirjastossa ehkä seuraavan kerran tehdään yhtä mittava remontti?

Lue myös:

Hämeenlinnassa suuret kirjastosuunnitelmat – pääkirjasto voisi olla auki vaikka ympäri vuorokauden