Grillikopin ulkoluukku on jumissa, eikä riippulukon avainta löydy mistään. Järjestysmiesten kanssa täytyisi pitää palaveria vintillä, mutta kukaan ei keksi, mistä sinne saadaan valot. Puuhamies Tomi Viréniä viedään pari tuntia ennen Lallintalon uusia avajaisia kuin metrin keppiä.

Kaiken säätämisen lomassa pitää vielä tehdä pari suoraa lähetystä paikallisuutisiin. Ei se mitään, kaikki hoituu. Virénin hilpeä tunnelma ei nitkahda hetkeksikään paniikin puolelle. Luukkukin saadaan lopulta auki.

Hyvin tässä vielä ehtii kiipeillä komeronhyllyiltä takavuosien keikkajulisteita, kun toimittaja niitä kerran haluaa nähdä. Esiin lennähtelevät Hurriganesit, Juicet, Sielun Veljet ja muut takavuosien suosikit. Rasvalinssin läpi kuvatut Matti ja Teppo hymyilevät kuvassa leveää 1980-luvun hymyä.

– Me ajateltiin laittaa näitä julisteita näytille, mutta aika nopeasti tajuttiin, että ne lähtevät kävijöiden mukaan. Keikkajulisteet revittiin jo aikoinaan keikoilta muistoiksi, on ihme, että näitä on säästynyt, Virén ihastelee.

Yhdessä julisteessa toisiinsa nojailevat Lallintalolla 1978 esiintyneet Baccaran naiset. Aikansa superduo joutui hieman tinkimään vaatimuksistaan. Lentokenttää Köyliöön ei saatu, mutta oma vessa sentään. Se on yhä 40 vuoden takaisessa asussaan, hieman ehkä ajan hampaan jyrsimänä.

Lallintalolla esiintyivät 1970–80 -luvuilla kaikki sen ajan kuumimmat kotimaiset nimet. Niitä tultiin katsomaan pitkin Satakuntaa ja Varsinais-Suomea, usein Tampereelta asti kymmenien tilausbussien kolonnissa.

Aika monelle oli se ja sama, kuka lavalle illan aikana nousi. Aina ei edes päästy sisälle asti. Lallikselle vetivät tunnelma, metsikön etkot, ja se maailman kaunein tyttö, joka ehkä on tänäänkin paikalla.

Nuoruus.

Ja näiden entisten nuorten nostalgiannälällä Tomi Virén toivoo saavansa Lalliksen nyt uuteen kukoistukseen.

Takavuosien hitit osataan ulkoa

Ihmisiä alkaa valua vähitellen sisään heti kun ovet seitsemältä avataan. Uudenkaupungin tilausbussilla saapunut rouva harmittelee, että linja-autossa ei ollut entisaikojen tunnelmaa, kyydissä oli vain kymmenkunta ihmistä. Sekin vähän ärsyttää, että Lallintalo ei ole enää ihan sama, kuin hänen nuoruudessaan. Vanha tunnelma näkyy, mutta lava on siirretty parvelta permannolle, ja rakennusta laajennettu.

Viimeisin laajennus on vuodelta 1984, joten edellisestä vierailusta on jo hyvä tovi.

1980-luvulla tilausajot olivat seisomapaikkoja myöten pullollaan, ja väkeä tuli joka risteyksestä. Paluumatkan alkua piti välillä odotella, kun mukaan piti poimia juhlien väsyttämät putkan puolelta. Meno äityi välillä villiksi, eikä tappeluiltakaan vältytty.

Nyt putkatiloissa on baari. Siellä myydään helmeilevää omenaviiniä, johon uusien avajaisten kävijät eivät ole muutamaan vuosikymmeneen kajonneet. Tänään on toisin. Muistoja verestellään siihen tahtiin, että juoma myydään loppuun jo alkuillasta.

Illan mittaan pihaan kurvaa täysiäkin bussikyytejä, vaikka monella on oma auto alla. Talo on puoli yhteentoista mennessä tupaten täynnä. Pihalla seisoskelee porukkaa ringeissä, pullo kiertää. Lalliksen Facebook-ryhmässä on valmistauduttu suureen iltaan huolella. Menneitä on muisteltu myös Yle Uutisille.

Keitetyt kananmunat on sentään jätetty kotiin. Aikanaan vähissä rahoissa olleet nuoret siirsivät niiden avulla kämmenselkään lyötyjä sisäänpääsyleimoja yhdeltä toiselle. Rannekkeiden ja mobiililippujen aikakaudella niistä ei ole enää iloa.

Ennen illan ensimmäistä esiintyjää lattia täyttyy tanssijoista. Laukut kasataan keskelle, ja niiden ympärillä tanssitaan ringissä ihan kuin silloin ennen. Samoja ovat biisitkin, joiden mukana lauletaan. Final Countdown, Tahdon rakastella sinua, Rappiolla. DJ huokaa, että jos hän soittaa kaikki toiveet, jatkuu ilta pitkälle kevääseen.

Nostalgiapläjäys huipentuu iltaan

Lallintalon uusi tuleminen nojaa vahvasti paikan kulta-aikoihin. Syksyn ohjelmiston esiintyjäkaarti koostuu ensisijaisesti 1970- ja 1980-lukujen supersuosikeista, Remusta, Pelle Miljoonasta ja Dannysta. Tanssikansalle tarjotaan Finlandersia sekä Mattia ja Teppoa.

Kuusi vuotta sitten hiljentynyt Lallintalo ei ole ainoa pelikentille palaaja. Myös Lapuan perinteikäs tanssipaikka Latosaari avattiin uudelleen pitkän hiljaiselon jälkeen. Sekin luottaa entisaikojen imuun; syksyn ohjelmistoon kuuluvat Popeda, Neon2 ja ysäridiskon kova nimi Bad Boys Blue. Sen keikka on myyty loppuun.

Myös Lallintalon ensimmäinen viikonloppu myytiin täyteen, ja muidenkin kauppa on lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Tomi Virén uskoo siihen, että nostalgiakonsepti kantaa.

– Kultaiset muistot kantavat. Osa tulijoista alkoi heti kuullessaan Lalliksen paluusta koota vanhaa kaveriporukkaa koolle. Jotkut ovat kaivaneet esiin jopa vanhat 1970-luvun vermeensä ja valmistautuneet etenkin bussimatkojen tunnelmaan. Tämä on sellainen nostalgiapläjäys, joka huipentuu iltaan.

Virénin näkemys tuntuu hieman optimistiselta. Lallintalolle mahtuu lähemmäs pari tuhatta ihmistä. Jotta touhu kannattaa, pitäisi lippuja myydä jatkossakin noin tuhat illassa.

Miten mahtaa käydä sitten, kun keski-ikäiset ja varttuneemmat ovat muistelunsa muistelleet? Mahtavatko he innostua reissaamaan Lallikselle entiseen malliin harva se viikonloppu?

Kroonisen hyväntuulinen Virén pitää ihan mahdollisena, että Lallintalo nousee uuteen kukoistukseen. Taloa ei ole tarkoitus pitää entisaikojen tapaan auki kahta iltaa viikossa. Sitä paitsi avajaisillan toinen esiintyjä, Kotiteollisuus, on jo tuonut paikalle nuorempaakin yleisöä.

Virén toivoo, että sana hyvästä menosta kiirii vähitellen myös nuoremman yleisön korviin.

– Olisi niin hienoa, että nuoretkin voisivat kohdata muuallakin kuin digitaalisessa maailmassa. Olen vähän huolissani nykynuorista. Mitä tapahtuu keikkakulttuurille, jos keikoilla ei enää käydä? Toivottavasti täällä kävijät kertovat lapsilleen, että pian on teidän vuoro, vaikka ei kaikkia tarinoita varmaan kerrota, Virén nauraa.

Kultaisten muistojen ohella Virén uskoo Lalliksen selviävän yhteisön voimalla. Uudesta tulemisesta ovat olleet innoissaan niin kunnan edustajat kuin talon omistavat Köyliön maataloustuottajat. Talkoolaisia riittää ja maatalousnaiset keittävät työntekijöille lihasoppaa sammiokaupalla.

Paikallisten aherrus on pitänyt alun perin suojeluskunnalle rakennetun talon kunnossa myös hiljaisina vuosina. Peruslämpö on ollut päällä, eikä paikkoja ole päästetty rapistumaan. Remontteja on tehty tarpeen mukaan, parhaillaan korjataan rakennuksen savupiippua.

– Talo on pidetty iskukunnossa. Se on vain odottanut meitä tänne. Lalliksessa on sellaista taikaa, että nyt kaikki haluavat olla mukana auttamassa, Virén myhäilee.

"Tuntuu hyvältä sydänalassa, kun keskellä ei-mitään on helvetisti jengiä"

Keikkareissu Lallikselle on aikamatka myös esiintyjille. Talo oli jo kultaisina vuosinaan artistien suosiossa. Puitteet olivat kunnossa, ruoka hyvää ja ilmassa aina suuren urheilujuhlan tuntua.

Vaikka Remu on jo aikaa sitten tehnyt jäähyväiskiertueensa, ei häntä tarvinnut kauaa maanitella palaamaan Lallikselle marraskuun lopulla. Rocklegenda suostui jopa soittamaan Hurriganesia, vaikka oli vannonut, että ei enää koskaan. Ensimmäisen illan pääesiintyjää Popedaa ei tarvinnut myöskään paljon maanitella.

Pate Mustajärvi muistelee bändin soittaneen Lalliksella 1980-luvun ajan vähintään pari kertaa vuodessa.

– Meno oli ihan loistava, ihan mahtava. Tää oli aina semmonen herätysjuhla. Olihan siihen aikaan näitä lalliksia ympäri Suomea, oli Himangan urheiluhallia ja Juvan kaarihallia, mutta Lalliksesta tuli jotenkin kaiken symboli hyvässä ja pahassa.

Valtavaa muistokavalkadia Tampereen rokkikukolta ei irtoa, sillä siihen aikaan kiertue-elämä oli varsin kosteaa.

– Voisi sanoa sellaisen rokkenroll-kliseen, etten mää kauheesti 80-luvusta muista, Mustajärvi nauraa käkättää.

Yksi ilta Popedan uran varhaisvaiheilta on jäänyt kuitenkin mieleen.

– Oltiin Kasevan lämppärinä. Legendaarinen kitaristi Tapio Rauma katto meidän keikan, ja sano mulle sen jälkeen, että sää et kyllä pitkään tolla soundilla laula, Mustajärvi nauraa ja lähettää ”Tapille” terveisiä.

Mustajärvi ajeli Lallikselle vasta iltakymmenen korvilla. Viimeiset kilometrit peltojen välissä puskevilla kapeilla maalaisteillä herättivät keikkalavojen konkarissa lämpimiä tunteita.

– Oli hieno tunne, kun alkoi ne autojonot tuolla pikkutiellä. Tuntu, ettei o mikään muuttunu. On se kyllä, kun keskellä ei-mitään on tämmönen paikka ja helvetisti jengiä. Tuntuu hyvältä täällä sydänalassa, Mustajärvi toteaa, ja taputtaa mahaansa.

Hetkeä myöhemmin 1500 ihmistä laulaa kuorossa Matkalla Alabamaan. Ihan kuin joskus silloin.

Onko seuraamasi uutissivuston jutun tehnyt vastuullinen toimittaja? Noudattavatko kuuntelemasi kanavan ohjelmat vastuullisen journalismin pelisääntöjä? Tunteeko tv-uutistesi toimitus vastuunsa journalistin ohjeista?

Lue, mitä oikeuksia sinulla on lukijana, katselijana ja kuuntelijana.

Julkisen sanan neuvosto (JSN) eli suomalaisten tiedotusvälineiden hyvää toimitustapaa seuraava elin, lanseerasi keväällä Vastuullisen journalismin merkin.

Sen otti työnsä "laatuleimaksi" suuri joukko kotimaisia toimituksia, mukana Yle.

"Yksittäisessä uutisessa eivät voi kaikki näkökulmat olla mukana" – Näin kerrottiin journalismin pelisäännöistä keväällä

Mediatalot kampanjoivat jälleen kahden viikon ajan vastuullisen journalismin puolesta.

Miltä keskustelu journalismin pelisäännöistä on näyttänyt #metoo-vuoden mittaan, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström?

Metoo-ilmiöön on Suomessa liittynyt paljon hyvää keskustelua siitä, minkälaisissa yhteyksissä esimerkiksi yksityishenkilöiden nimiä julkaistaan tai ei julkaista.

Monet tiedotusvälineet ovat hienosti avanneet periaatteitaan.

Kuohunta ohjaaja Aku Louhimiehen ympärillä on puolestaan kertonut siitä, kuinka yleisön aito kiinnostus journalismiin ja sen työtapoihin on nykyään kasvanut.

Toki aina riittää myös ihan vain huutelua, mutta onneksi myös paljon oikeita, kriittiseen sävyyn esitettyjä kysymyksiä, joissa pyydetään selittämään, mitä journalismi on. Ja miksi journalistit toimivat, kuten toimivat.

Hienoa, jos Vastuullisen journalismin merkki on edistämässä tällaisia keskusteluja.

MV-sivustoon liittyvät käräjäoikeuden tuomiot nostivat esiin oikeudellisen vastuun tiedon jakamisessa. Mihin saakka Julkisen sanan neuvosto riittää?

Suomessa asiat ovat hirveän hyvällä tolalla, kun oikeaa journalismia ei ole juurikaan tarvinnut käsitellä tuomioistuimissa, vaan se on tehty JSN:ssä.

Yksikään media ei ole jättänyt neuvostolta saamaansa langettavaa päätöstä julkaisematta, vaikka päätös olisi ollut vaikea sulattaa. Enkä tiedä tapausta, jossa jokin tiedotusväline olisi eronnut neuvostosta siksi, että se ei olisi pitänyt neuvoston päätöksistä.

Valemedioista sanon sen verran, että pidän erittäin hyödyllisinä kaikkia keskusteluja, joissa tulee esiin se, mitkä mediat toimivat journalistisin periaattein ja mitkä eivät.

En ole erityisen huolestunut jo nimeltään tunnistettavista valesivustoista.

Sen sijaan tarkistetun ja tarkistamattoman tiedon hämärtyminen somessa huolestuttaa. Tavallisen ihmisen jakama tarina esimerkiksi rikoksen kohteeksi joutumisesta on lukijalleen haaste: uskoako vai ei.

Kansalaiset voivat kannella Julkisen sanan neuvostolle tiedotusvälineiden toiminnasta. Kantelujen määrä on kuitenkin laskussa. Miksi?

Emme saa enää yhtä paljon aiheettomia tai perusteettomia kanteluita kuin pari vuotta sitten.

Aiheellisia tulee sama määrä kuin ennenkin.

Lue JSN:n päätöksiä suomalaismedioista tehtyihin kanteluihin.

Kantelujen määrää kasvatti se, että meille alettiin kertoa kanteluna mielipiteitä tiedotusvälineissä julkaistuista jutuista. Kanneltiin mielipiteestä asiavirheenä. Nuo kantelut olisivat kuuluneet lähinnä juttujen kommentointiketjuihin.

Teimme paremmat ohjeet kantelijoille. Ja lakkasimme ottamasta käsittelyyn sellaisia kanteluita, jotka on tehty samana päivänä kuin juttu julkaistu. Niissä ei kantelija ollut tehnyt oikaisupyyntöä tai ei ollut odotettu tiedotusvälineiden korjaustoimenpiteitä.

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminta avaa suomalaisille omia työtapojaan suorassa nettilähetyksessä keskiviikkona 31.10. klo 10-12. Lähetyksessä vieraillaan eri toimituksissa: sekä Pasilassa, eri maakunnissa että ulkomailla. Lähetystä voi seurata Yle Areenasta.

Lue lisää:

Sinulla on oikeuksia Näin vastuullinen journalismi toimii (JSN)

Öö, siis mikä? Harva tuntuu tietävän, mikä on Julkisen sanan neuvosto (Yle)

Vastaavalta päätoimittajalta: Yle puolustaa yleisön oikeutta tietää ja toimittajan mahdollisuutta hankkia tietoa

Suurin osa suomalaisista käyttää Ylen palveluja tavalla tai toisella. Ylen lippulaiva ovat luotettavat uutiset radiossa, televisiossa ja netissä. Keskiviikkona 31. lokakuuta pääset katsomaan suorassa verkkolähetyksessä, miten uutispäivä Ylessä sujuu.

Tapaat tekijöitä juttujen ja ruudun takaa. Voit kurkistaa paikkoihin, joita uutisissa ei näytetä: ohjaamoon, puvustoon, maskeeraustiloihin. Tulet kutsutuksi kokouspöytään toimituksen uutispalaveriin. Lähetyksessä vieraillaan myös mm. veropäivän uutisoinnin valmisteluissa, meteorologien toimituksessa, Radio Suomen päivässä, aluetoimituksen mukana juttukeikalla, urheilutoimituksessa ja uusia mediankäyttötapoja rakentelevassa Yle News Labissa.

Yle toimittaa uutisia myös viittomakielellä, selkokielellä, ruotsin, venäjän ja saamen kielellä sekä englanniksi. Yleisradion uutisten tekijöille on ensiarvoisen tärkeää, että yleisö voi luottaa lukemaansa, kuulemaansa ja näkemäänsä.

– Yle Uutiset on arvopohjainen toimija, määrittelee päätoimittaja Riikka Räisänen.

– Kaikki tekeminen uutisissa pohjautuu Ylen arvoihin, jotka ovat luotettavuus, riippumattomuus ja ihmisen arvostaminen.

Räisäsen mukaan Ylen uutisia sitovat myös monet muut ohjenuorat, kuten esimerkiksi Journalistin ohjeet, Ylen ohjelmatoiminnan eettiset säännöt ja ohjeet sekä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan omat journalistiset periaatteet.

Vastuullisen journalismin päivää voi seurata Yle Areenassa keskiviikkona 31.10. klo 10-12.

Kuplat heikentävät medianlukutaitoa

Vastuullisen journalismin teemaviikkoihin osallistuvat mediat kautta Suomen. Tarkoituksena on korostaa, että medialla on vastuu välittämistään uutisista ja tiedoista. Esimerkiksi faktojen tulee olla varmistettuja ja toimitetun sisällön erotettu kaupallisesta materiaalista.

Journalismin taso Suomessa on päätoimittaja Räisäsen mukaan hyvinkin korkea verrattuna moneen muuhun maahan. Somen, vihapuheen ja huhujen keskellä on tärkeää korostaa, että Journalistin ohjeisiin sitoutuneet mediatalot pyrkivät luotettavuuteen kaikin keinoin. Faktat tarkistetaan ja virheet korjataan.

– On tärkeää, että journalistinen media, joka toimii tiettyjen eettisten periaatteiden mukaan, pystyy sanomaan periaatteensa ääneen kirkkaasti ja myös noudattamaan niitä arjessa. Se vaatii päivittäistä keskustelua valinnoista ja painotuksista, ja myös kykyä tarkastella omaa toimintaansa tarvittaessa itsekriittisesti, Räisänen toteaa.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat usein eniten tekemisissä samoin ajattelevien kanssa. Joskus se johtaa siihen, että objektiivisuuteen pyrkivä juttu näyttääkin puolueelliselta.

– Tässä ajassa on entistä tärkeämpää, että journalistit miettivät toimitatapojansa niin, että ne ovat eettisesti kestäviä. Jos sanotaan, että pyritään vaikkapa tasapuolisuuteen, niin oikeasti sitten pyritään. Juttujen näkökulmia ja valintoja pitää pystyä perustelemaan avoimesti, ja henkilökohtaiset mielipiteet eivät kuulu uutisjuttuihin, Räsänen sanoo.

Median lukijalla, katsojalla ja kuuntelijalla on oikeus luottaa tiedotusvälineisiin.

Voit lukea omista oikeuksistasi tästä.

Tämän jutun kommenttikentässä voit lähettää kysymyksiä Yle Uutisten päätoimittajalle Riikka Räisäselle, joka on vieraana suorassa nettilähetyksessä keskiviikkona. Voit myös kertoa, luotatko Ylen uutistarjontaan. Mistä luottamus syntyy? Epäilyttääkö jokin?

Freddie Mercury -elokuva Bohemian Rhapsody ei ole se, mitä monet odottivat.

Freddie Mercury oli 1970-luvulta alkaen yhden maailman kautta aikojen suosituimman yhtyeen Queenin nokkamies. Rock-musiikista piittaamattomien tietoisuuteen hän kuitenkin nousi vasta vuonna 1991 ensimmäisenä Aidsiin kuolleena maailmantähtenä.

1990-luvulla lääkitys ei ollut kehittynyt ja HIV-tartuntaa pidettiin kauhistuttavana pandemiana, joka sai Freddie Mercuryn kautta kasvot.

Bohemian Rhapsody alkaa kuitenkin toisenlaisista ajoista.1970-luvun alussa vielä Farrokh Bulsarana tunnettu Mercury hankki elantonsa Heathrown lentokentän matkatavarahihnoilla ja seurusteli kihlattunsa Mary Austinin kanssa.

Mercury oli vaitonainen yksityiselämästään

Jo se, että elokuvan trailerissa näytetään heterosuhteessa elävä Mercury sai osan kommentaattoreista älähtämään. He katsovat, että kyseessä on konservatiivista yhdysvaltalaisyleisöä varten siloteltu versio myöhemmin miesten kanssa seurustelleen Mercuryn elämästä.

Mercuryä esittävä Rami Malek ei syytöstä niele.

– Freddie Mercury oli vallankumouksellinen. Hän ei antanut kenenkään muun määritellä häntä.

Mary Austinin roolin tekevä Lucy Boynton uskoo, että kritiikki kumpuaa tarpeesta lokeroida monimutkainen Mercury.

– Haluamme määritellä muiden seksuaalisuuden ja ihmissuhteet. Freddie itse ei koskaan puhunut asiasta julkisesti. Toivon, että elokuva näyttää kuinka monitahoisia ihmiset voivat olla.

Faktat puhuvat Mercuryn ja Mary Austinin suhteelle elokuvassa annetun painoarvon puolesta. Austin oli henkilö, jolle Mercury jätti suuren osan omaisuudestaan, hulppea Lontoon kartano mukaan lukien.

– Kaikki Freddie Mercuryn tunteneet tietävät kuinka merkittävä suhde Maryyn oli hänelle. Vielä vuonna 1985 hän kutsui Mary Austinia avovaimokseen ja ainoaksi ihmiseksi, joka todella välitti hänestä, Boynton muistuttaa.

Musiikki ja pääosan esittäjä kannattelevat elokuvaa

Elokuvassa ei mässäillä Mercuryn hedonistisilla ajoilla Saksan vapaamielisessä homoklubimaailmassa, mutta niitä tai viimeisten vuosien vakiintunutta suhdetta Jim Huttonin kanssa ei myöskään peitellä.

Elokuvan heikoin lenkki on väitetyn silottelun sijaan se, että dialogi tuo hetkittäin mieleen halvan TV-draaman Hollywoodin suurtuotannon sijaan.

Bohemian Rhapsodyn parasta antia taas ovat hyvin toteutetut pitkät musiikkiosuudet. Hammasproteeseilla varustettu Rami Malek tekee hatunnoston arvoisen roolin virtuoosimaisen esiintyjän ja laulajan suurissa saappaissa.

– Halusin olla spontaani kameran edessä, kuten Mercury itse. Tein paljon töitä saadakseni hänen liikkeensä ja fyysisen olemuksensa kohdalleen. Lopulta olin roolin kanssa niin sinut etten tiennyt itsekään mitä teen seuraavaksi.

Malekilla ei ole muusikontaustaa, mutta egyptiläisvanhempien kasvatti löysi toisen tavan samaistua Sansibarista 17-vuotiaana Lontooseen muuttaneeseen Mercuryyn.

– Yhteinen maahanmuuttajakokemus auttoi minua. Sanoin tuottajille ja käsikirjoittajille, että tälle Mercuryn elämää muokanneelle kokemukselle täytyy antaa elokuvassa merkittävä rooli.

Elämänkertaelokuva on haastava laji

Elämänkertaelokuvat ovat haastavia, sillä päähenkilön elämänkaaren dramatisoinnin lisäksi niissä täytyy miettiä kohteen toiveiden kunnioittamista.

Freddie Mercury ei halunnut puhunut seksuaalisuudestaan tai HIV-tartunnastaan julkisesti. Hän kertoi sairastavansa Aidsia lehdistötiedotteessa vasta päivä ennen kuolemaansa vuonna 1991.

Se, että Bohemian Rhapsody -elokuvassa keskitytään musiikkiin, lienee ratkaisu, jonka yksityiselämäänsä tiukasti varjellut Freddie Mercurykin olisi hyväksynyt.

Queenin elossa olevia jäseniä on syytetty yhtyeen brändin liiallisesta suojelusta. Queen-tarinan oikeuksia hallinnoivia Brian Mayta, Roger Tayloria ja John Deaconia voisi yhtä hyvin kiitellä edesmenneen bändikaverin tahdon noudattamisesta.

Päivitetty 30.10. klo 16.55: Otsikon jälkiosa on muutettu viittaamaan näyttelijöiden tulkintaan.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon on voittanut islantilaisen Benedikt Erlingssonin ohjaama elokuva Kona fer i strid (suom. Nainen sodassa).

Palkinto on 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa. Palkinto jaettiin Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Oslon oopperatalossa tiistai-iltana.

Palkintoperusteluissa elokuvan kerrotaan käsittelevän nokkelasti ja leikkisästi suuria poliittisia kysymyksiä sekä elokuvan toimintasankariksi nousevan 48-vuotiaan naisen yksityiselämää. Palkintolautakunnan mukaan elokuva kuvaa suurta ja päivänpolttavaa ongelmaa vahvan ja ristiriitaisen henkilöhahmon avulla. Halldòra Geirharðsdóttir tulkitsee upean hallitusti Hallaa, joka ottaa lain omiin käsiinsä suojellakseen maapallon ekosysteemiä.

Ohjaaja Benedikt Erlingsson, joka on myös tehnyt käsikirjoituksen Ólafur Egilssonin kanssa, pidetään yhtä rohkeana kuin elokuvan päähenkilöä. Palkintolautakunta arvostaa suuresti Erlingssonin varmaa otetta, jolla hän yhdistelee toimintakohtauksiin ja yksityisiin hetkiin tunnelmaa luovaa vieraannuttamista sijoittamalla kuviin live-muusikoita ja antamalla näiden tulkita tarinan hahmojen mielialaa ja tunteita.

Lautakunnan mukaan lopputuloksena on upea, nokkela ja leikkisä kuvaus suurista poliittisista kysymyksistä sekä elokuvan yllättäväksi toimintasankariksi nousevan 48-vuotiaan naisen yksityiselämästä. Samalla kaikesta välittyy tarinan perustana oleva rakkaus luontoa ja yksinäistä lasta kohtaan.

Pohjoismainen palkintolautakunta valitsi voittajan äänestämällä. Lautakunnassa on yksi jäsen kustakin maasta. Vuoden 2018 pohjoismaisessa palkintolautakunnassa ovat mukana Hilmar Oddson Islannista, Inger Merete Hobbelstad Norjasta, Kristina Börjeson Ruotsista, Jaana Puskala Suomesta ja Per Juul Carlsen Tanskasta.

Suomesta ehdolla oli Armomurhaaja-elokuva

Suomesta ehdolla oli Teemu Nikin ohjaama elokuva Armomurhaaja, joka on myös Suomen Oscar-ehdokas. Elokuvassa päähenkilö tekee pimeää sivutointa lopettamalla ihmisten lemmikkejä. Nikin ohjaama elokuva käsittelee mustan huumorin keinoin moraalia ja suvaitsevaisuutta.

Suomi on saanut kaksi kertaa aiemmin Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin vuonna 2002, jolloin sen sai Aki Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä. Viime vuonna eli vuoden 2017 palkinto tuli jälleen Suomeen, kun Selma Vilhusen elokuva Tyttö nimeltä Varpu palkittiin.

Ympäristöpalkinto merellisestä työstä

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 ympäristöpalkinnon sai Grönlannin länsirannikolla toimiva Attun luonnonvaraneuvosto. Palkinto tulee työstä, jota neuvosto tekee tarkkailemalla meriympäristöä ja ehdottaa sen hoitoon liittyviä toimia.

Palkintoperustelujen mukaan Länsi-Grönlannissa sijaitsevan Attun alueen kalastajat ja pyytäjät ovat jo vuosia osallistuneet esikuvallisesti paikallisen luonnonvaraneuvoston toimintaan. He ovat kirjanneet luontohavaintojaan ja tarjonneet aktiivisesti huomattavaa paikallistuntemustaan muun muassa ehdottamalla uusia hoitotoimenpiteitä ja tukemalla useita tutkimushankkeita.

Suomesta ehdolla oli Helsingin seudun ympäristöpalvelut - kuntayhtymä HSY. HSY on kehittänyt vuodesta 2014 lähtien menetelmiä, joilla fosfori kerätään talteen suoraan jätevedestä.

Musiikkipalkinto Norjaan

Norjalainen Nils Henrik Asheimin Muotha sai tämän vuoden pohjoismaisen musiikkipalkinnon. Kuorolle ja jousiorkesterille sävelletty Muohta on vastine Joseph Haydnin Vuodenajoille (1801). Muothan kantaesityksessä syksyllä 2017 kuultiin ensin Haydnin klassisen teoksen Kesä-osio.

Palkintolautakunta perustelee päätöstään sillä, että tunnustus annetaan teokselle, joka on mitä suurimmassa määrin nykymusiikkia ja samalla tietoinen paikastaan historiassa.

Suomesta ehdolla olivat säveltäjä Mikko Joensuu teoksellaan Amen ja säveltäjä Outi Tarkiainen teoksellaan Saivo. Joensuun levysarja Amen 1–3 on syntynyt kymmenen vuoden aikana. Hän on nykyisin Helsingissä asuva säveltäjä, sanoittaja ja muusikko. Tarkiaisen Saivo puolestaan on saksofonikonsertto (2017), teos on Tapiola Sinfoniettan tilaama.

Kirjallisuuspalkinto Islantiin

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto on myönnetty islantilaiselle Auður Ava Ólafsdóttirille romaanista Ör (suom. Arpi).

Myös kirjallisuuspalkinto on suuruudeltaan 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Ör on pieni kirja, jolla on suuri sydän. Se on täynnä nokkelaa huumoria ja elämää kipunoivaa kieltä. Samalla romaani esittää syvällisiä kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, ihmisestä osana suurempaa kokonaisuutta sekä ihmisen oikeuksista, etuoikeuksista ja velvollisuuksista maailmassa. Ennen kaikkea kirja kertoo siitä, että ihmiskunnalle on annettava lupa pimeyden haastamiseen.

Suomesta ehdolla olivat Susanne Ringellin lyhytproosa God morgon ja Olli-Pekka Tennilän runokokoelma Ontto harmaa sekä erikseen Ahvenanmaalta Carina Karlssonin romaani Algot.

Palkintojen jako jatkuu Oslossa. Palkintoja luovuttamassa ovat Norjan pääministeri Erna Solberg, kruununprinsessa Mette-Marit, kirjailija Gunilla Bergström ja säveltäjä Sofia Jernberg.

Lastenkirjapalkinto Färsaarille

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon sai färsaarelainen kirjailija Bárður Oskarsson kuvakirjasta Træið (suom. Puu). Palkintolautakunnan mukaan kertomus uskaltaa olla hidas jatkuvan vaikutetulvan hallitsemassa todellisuudessa. Lautakunta halusi valita jatkuvan vaikutetulvan vastapainoksi teoksen, joka kertoo hauskan ja syvällisen tarinan vähin sanoin ja pelkistetyin kuvin. Teokselle on ominaista taiteellinen tasokkuus ja vahva luottamus lukijan kykyyn ihmetellä ja ajatella itse, perusteluissa todetaan.

Suomesta ehdolla olivat Magdalena Hain & Teemu Juhanin (kuv.) Kurnivamahainen kissa sekä Karin Erlandssonin Pärlfiskaren.

Lue myös:

Katso aamu-tv:n juttu Areenasta: haastateltavina Armomurhaaja-elokuvan ohjaaja Teemu Nikki ja pääosan esittäjä Matti Onnismaa

Katso Areenasta: Tähtihetki: Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoehdokkaat

Armomurhaaja on Suomen Oscar-ehdokas

Armomurhaaja on Suomen ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi

Suomalaiselokuvan päähenkilö tappaa ihmisten lemmikkejä – palkintoraadit ovat innoissaan, mutta katsojat eivät lämmenneet

Millä tavoin Ylellä valmistaudutaan veropäivän uutisointiin? Mitä asioita juolahtaa mieleen uutispalaverissa? Miltä näyttää meteorologien toimituksessa? Tänään kello 10 alkavassa suorassa lähetyksessä seurataan uutispäivää Ylessä. Lähetystä voi seurata klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Suorassa lähetyksessä tavataan tekijöitä juttujen ja ruudun takaa. Lisäksi kurkistetaan paikkoihin, joita uutisissa ei näytetä.

Tämän jutun kommenttikentässä esitettyihin yleisökysymyksiin vastaa suorassa lähetyksessä Yle Uutisten päätoimittaja Riikka Räisänen.

– Tässä ajassa on entistä tärkeämpää, että journalistit miettivät toimintatapojansa niin, että ne ovat eettisesti kestäviä. Jos sanotaan, että pyritään vaikkapa tasapuolisuuteen, niin oikeasti sitten pyritään. Juttujen näkökulmia ja valintoja pitää pystyä perustelemaan avoimesti, ja henkilökohtaiset mielipiteet eivät kuulu uutisjuttuihin, Räisänen totesi suoraa lähetystä ennakoivassa haastattelussa.

Vastuullisen journalismin päivää suorana lähetyksenä voi seurata tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla tai Yle Areenassa keskiviikkona klo 10–12.

Jo aiemmin on kerrottu, että Muji aikoo jäädä pysyvästi Suomeen. Mujilla on ollut Suomessa aiemmin vain pop-up-liike.

Pelkistettyjä kodintavaroita ja vaatteita myyvä designtuoteketju tarkensi tänään suunnitelmiaan kertomalla, että se avaa vuoden päästä kaupan Kamppiin. Siitä tulee yksi Mujin suurimmista myymälöistä koko maailmassa.

Lisäksi Muji ja suomalainen automatisoituja autoja suunnitteleva Sensible 4 kehittelevät maailman ensimmäistä itseajavaa robottibussia, joka toimii säässä kuin säässä.

Tiedotteen mukaan Sensible 4 on kehittänyt pikkubussin itseohjautuvan ajojärjestelmän, jonka ansiosta bussin paikannus-, navigointi- ja esteentunnistusominaisuudet ovat huippuluokkaa. Muji puolestaan on tuonut projektiin design- ja käyttäjäkokemusta.

Bussi esitellään ensimmäistä kertaa yleisölle Helsingissä maaliskuussa 2019. Esittelytilaisuuden jälkeen Gacha-bussi toimii matkustajaliikenteessä kolmessa kaupungissa Suomessa. Laajempaan tuotantoon robottibussit on tarkoitus saada vuonna 2021.

Vuonna 1980 perustettu Muji syntyi vastaiskuna kulutusyhteiskunnalle sekä brändi- ja sunnittelijalähtöiselle muodille. Nimi kääntyy suomeksi "merkittömiksi laatutuotteiksi". Japanilaisketjulla on 900 liikettä ympäri maailman ja 2,7 miljardin euron liikevaihto.

Lue lisää: Kansainvälinen designjätti Muji haluaisi perustaa lippulaivamyymälänsä Helsinkiin

Mirkka Lappalainen on tunnettu mukaansa tempaavasta kirjoitustyylistään. Kanava-palkintoraadin mukaan Pohjoisen noidat on poikkeuksellisen elävästi kirjoitettu tietokirja, jossa historian suuret linjat limittyvät onnistuneesti ruohonjuuritason kuvaukseen.

Lappalainen kertoo itse katsovansa tämän päivä somekohuja eri silmin tutkittuaan 1600-luvun noitavainoja ja huhuyhteiskuntaa.

– Huhujen ja tuulesta temmattujen väitteiden voimasta todistava teos tuo uuden näkökulman myös ajankohtaiseen valeuutisia koskevaan keskusteluun”,luonnehtii raadin puheenjohtaja Tuomo Lappalainen palkittua kirjaa.

Raadin puheenjohtaja ja kirjailija eivät ole sukua toisilleen.

Yliopistonlehtori, dosentti Mirkka Lappalainen on keskittynyt tutkimaan 1600-luvun Pohjolaa. Hän on saanut muun muassa Tieto Finlandia -palkinnon teoksestaan Pohjolan leijona, joka käsitteli Ruotsin Kustaa II Aadolfia ja hänen suhdettaan Suomeen. Lappalainen on saanut myös tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja kaksi kertaa Vuoden tiedekirja-palkinnon.

Kanava-palkinto jaettiin tänään seitsemännen kerran. Tänä vuonna kaikkiaan 21 kustantajaa lähetti raadille 163 teosta, joista palkintoraadin jäsenet, Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg sekä Turun yliopiston työelämäprofessori, kirjailija Tiina Raevaara valitsivat viisi ehdokaskirjaa. Näistä Lappalaisen Pohjoisen noidat, Oikeus ja totuus 1600-luvun Ruotsissa ja Suomessa valittiin voittajaksi.

Lue myös:

Noitavainot alkoivat 1600-luvun valeuutisista ja johtivat nopeasti aikansa someraivoon – Pohjoisessa hysteria ei ollut lähtöisin kirkosta vaan kansasta

Tämänvuotisen Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saa Ilta-Sanomien toimittaja Arja Paananen. Hän on Venäjään erikoistunut toimittaja, joka on seurannut kohdealuettaan jo noin kolmen vuosikymmenen ajan.

Raati kiittelee Paanasen työn jälkeä: ”Paananen osaa kirjoittaa suoraan suomalaiselle yleisölle juuri meille tärkeistä asioista. Hän välttää yleisimmät suomalaisen Venäjä-uutisoinnin karikot: sekä kirjoituspöydän makuisen analysoinnin että alarmistiset paniikkihuudot. Hän osaa tehdä merkittävästä kiinnostavaa.”

Lisäksi Paanasen paikallistuntemus, osaaminen ja kielitaito mahdollistavat sen, että hän ei koskaan ole tulkkien tai muiden avustajien varassa, vaan pystyy toimimaan itsenäisesti, raati toteaa.

Palkinto on myös tunnustus iltapäivälehtien uutishankinnalle ja taustoittavalle työlle. Raati toteaa, että vaikka iltapäivälehtiä kritisoidaan usein, on syytä muistaa, että ne tekevät myös erittäin syvällistä journalismia. "Siitä Arja Paananen ja hänen työnsä on lähes päivittäinen, elävä, näkyvä ja laajasti luettu esimerkki”.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinto jaettiin nyt jo 44. kerran. Palkintosumma on 10 000 euroa.

Lisäksi raati myönsi kunniamaininnan Sunnuntaisuomalaisen ulkoasuvastaavalle Anniina Louhivuorelle. Raadin mukaan hänen ”rohkea, vahva ja jopa provosoiva visuaalinen linjansa on Sunnuntaisuomalaisen 20 vuoden ilmestysajan kuluessa muuttunut olennaiseksi osaksi liitteen journalistista linjaa”.

Palkintoraatiin kuuluivat toimittaja ja kouluttaja Hanna Jensen, pääkirjoitustoimittaja Matti Kalliokoski, päätoimittaja Jouni Kemppainen, kirjailija Sirpa Kähkönen ja päätoimittaja Sirpa Puhakka. Lautakunnan puheenjohtajana toimi päätoimittaja Ville Pernaa.

Museonjohtaja Marina Catani on tyytyväinen siihen, että Suomen suurimman taideväärennösjupakan tekijät tuomittiin rangaistuksiin.

– Tärkeintä on saada rikolliset vastuuseen teoistaan, Catani sanoo.

Hän on Porvoon museon johtaja, joka on erikoistunut Suomen taiteen kultakaudella vaikuttaneen Albert Edelfeltin teosten väärennösten paljastamiseen.

Hän iloitsee siitä, että osa rikoksentekovälineistä, eli väärennetyistä tauluista, on saatu pois markkinoilta. Useita kymmeniä väärennöksiä takavarikoitiin käräjäoikeuden päätöksellä valtiolle.

– Se on hyvä alku, Catani sanoo.

Hän muistuttaa, että läheskään aina väärennöksiä ei saada pois markkinoilta, vaikka niiden välittäjiä on tuomittu petoksista. Teokset ovat lähteneet uudestaan kiertämään.

– Tämä on parannus tilanteeseen, Catani toteaa.

“Suunnitelmallisuus ja laajuus yllätti”

Suomen suurin taideväärennösjupakka näyttää Hagelstamin toimitusjohtajan Mia Okko-Koskisen mukaan erittäin suunnitelmalliselta ja laajalta.

– Ehkä se hieman yllätti. Toiminta on ollut hyvin taitavaa, kunnes tekijät jäivät kiinni.

Hagelstamin vetäjä oli ehtinyt tutustua vain pintapuolisesti käräjäoikeuden papereihin, kun Yle otti häneen yhteyttä.

Suomen suurimman taideväärennösjutun ytimessä oli helsinkiläinen Galerie Vision, jonka kautta kolme päätekijää pyöritti väärennetyn taiteen kauppaa.

Tutkinta sai alkunsa tammikuussa 2013, kun aiemmin tehdyssä taidekaupassa myytyä ranskalaistaiteilija Fernard Légerin työtä epäiltiin väärennökseksi. Joukossa oli myös suomalaisen Ilkka Lammin teoksiksi väitettyjä töitä ja ainakin yksi Akseli Gallen-Kallelan nimiin laitettu teos.

Taideväärennösjupakan arvokkain kohde oli Légerin nimellä signeerattu taulu. Sen kauppahinta oli 2,2 miljoonaa euroa.

Osa Légerin nimellä signeeratuista tauluista on yhä kateissa.

“Taideväärennösjupakka avasi silmiä”

Kun suuri taidehuijausepäily tuli julkisuuteen, se heijastui suoraan kotimaiseen taidekauppaan.

– Silloin asia herätti paljon kysymyksiä sekä taiteen myyjissä, ostajissa että alan harrastajissa, Okko-Koskinen sanoo.

Hagelstamilta vakuutettiin jo vuosi sitten, ettei suuri taideväärennösjuttu ollut vaikuttanut myyntiin, mutta asiakkaista oli tullut aiempaa tietoisempia taiteen ostamiseen liittyvistä riskeistä.

– Tämä on avannut silmiä myös alalla. Ei pelkästään taiteen vaan myös taidelasin ja kuvanveiston osalta, Okko-Koskinen toteaa.

Huutokauppatalo Bukowskilla ryhdyttiin heti toimiin, kun suuri taideväärennösjupakka tuli ilmi.

Talon toimitusjohtaja Louise Arén kertoo, että yritys tekee tiivistä yhteistyötä sekä poliisin että Kansallisgallerian kanssa varmistaakseen, ettei vastaavaa tapahdu enää uudelleen.

Sekä Hagelstamin että huutokauppatalo Bukowskin entistä johtoa oli syytettynä suuressa taideväärennösjupakassa.

Kaikki syytteet hylättiin.

Taideväärennösten metsästys jatkuu yhä, ja Porvoon museon johtajan Catanin mukaan esimerkiksi Edelfelt-väärennöksiä on saatu hyvin pois markkinoilta.

– Uusia tapauksia on vähemmän, sillä taideväärentäjät ovat ymmärtäneet, että alalla on ihmisiä, jotka tekevät aktiivisesti työtä väärennösten poistamiseksi, Catani sanoo.

Hän muistuttaa, että teosten provenienssi, eli omistajuuteen ja käyttöhistoriaan liittyvät tiedot, on erittäin tärkeä asia etenkin arvotaiteen hankinnassa.

Taidehuutokaupassa teoksen voi useimmiten jättää myyntiin anonyymisti, mutta se hankaloittaa teoksen aitouden todentamista.

– Se on vaikea tilanne taidetutkimuksen kannalta. On vain pakko luottaa siihen, mitä teoksen taustasta kerrotaan, Catani toteaa.

Myöskään taideteosten provenienssit eivät ole säästyneet väärentämiseltä. Digitekniikan avulla voi manipuloida esimerkiksi teoksia esittäviä kuvia.

Väärennettyjä tauluja tarjotaan myös näyttelyihin, jotta niiden käyttöhistoria näyttäisi uskottavammalta.

Markkinoille jää Catanin mukaan aina jonkin verran taideväärennöksiä. Niitä voi olla esimerkiksi yksityiskokoelmissa.

Lukumäärää hän ei lähde arvailemaan.

– Museoiden täytyy olla todella tarkkana, kun ne saavat lahjoituksia. Aina pitää tarkistaa teosten provenienssi, Catani toteaa.

Isossakyrössä Orismalan kylässä, keskellä avaraa peltoa sijaitsee pieni aidattu alue, jossa huojuu muutama puu ja jonka keskellä pulppuaa merkillinen lähde. Aina keväisin lähteen vesi muuttuu verenpunaiseksi. Tänne päättyi rautakaudella sadan ihmisen maallinen taival, mutta kukaan ei tiedä miksi ja miten.

– Kyse on selkeästä ja ratkaisemattomasta mysteeristä, kirjailija Marko Hautala kiteyttää.

Juuri tämän takia Hautalan uusin kirja, Leväluhta, sijoittuu mystisen lähteen tummien vesien ympärille, mustalla metallilla ja limasienillä maustettuna.

Jumalattarien ruokaa

Levänluhdan, tai Leväluhdan vesikalmisto on monellakin tapaa hämmentävä sivu suomalaista esihistoriaa. Paikallinen kirkkoherra Israel Alftanus kirjoitti jo vuonna 1674 Tukholmaan osoitetussa kirjeessään, että niityllä sijaitsevasta lähteestä nousee ihmisen luita – ja että on aina noussut.

Vaasassa asuvaa Marko Hautalaa vesikalmisto ja siihen liittyvät tutkimukset, spekulaatiot ja hurjatkin uskomukset ovat kiinnostaneet jo kauan. Hän vieraili lähteellä ensimmäisen kerran vuonna 2005.

– Sinne oli tuolloin todella vaikea löytää. Osviittana oli joku ruosteinen kyltti ja jouduimme vaimoni kanssa kyselemään tietä paikallisilta ihmisiltä. Kyse ei muutenkaan ole tyypillisestä historiallisesta nähtävyydestä – siellähän ei ole mitään suuria rakennelmia. Mutta kun tietää Leväluhdan taustat, se muuttuu hyvinkin maagiseksi paikaksi.

Mitä enemmän Leväluhtaa – joka itse asiassa oli rautakaudella soinen lampi tai pieni järvi – on tutkittu, sitä enemmän se on herättänyt kysymyksiä. Lähteen uumenista löytyneistä, punertaviksi värjäytyneistä pääkalloista ja luista selvisi, että sinne haudatut vainajat ovat paria poikkeusta lukuunottamatta naisia. Lisäksi kalmistosta on löytynyt korkeatasoista ja arvokasta esineistöä, mikä kielii siitä, että muinaiset leväluhtalaiset olivat vauras ja hyvinvoiva yhteisö. Entä miksi ihmeessä vainajat haudattiin veteen, vaikka rautakaudella polttohautaus oli normi?

Pelkästään naisille rajattu kalmisto voisi vihjata siitä, että alueella on joskus palvottu jumalien sijaan jumalattaria.

– Ehkä Leväluhta on ollut paikka, johon miehillä ei ole ollut mitään asiaa. Esimerkiksi Vähä-Aasian Kybele-kultti edusti vastaavaa näkökulmaa ja miehet pääsivät osallistumaan siihen vain, jos he kastroivat itsensä. Nykyisin meillä on useita esimerkkejä patriarkaalisista uskonnollisista järjestelmistä, jotka ovat sulkeneet naiset ulkopuolelleen, mutta aivan varmasti tämä on voinut toimia molempiin suuntiin, Marko Hautala pohtii.

Hautalan mukaan Leväluhta antaa runsaasti tilaa erilaisille spekulaatiolle, mikä on kirjailijan ja tarinankehittelyn kannalta hyvä asia.

– Tämähän on suorastaan raivostuttava arvoitus! Fiktiontekijälle tässä on tietysti sellainen etu, että näille asioille voi luoda edes jonkinlaisen kuvitteellisen selityksen. Romaanissani tulee esiin elementtejä, jotka lukijasta riippuen voi tulkita fantastisiksi tai psykologisiksi. Oma suosikkini löytyy jostakin siltä väliltä ja koen, että se on se kaikkein kiehtovin paikka.

Biologisen kauhun elementtejä

Marko Hautala on kirjoittanut kauhua jo vuosikymmenen ajan, ja Leväluhtakin edustaa hänelle varsin tyypillistä kirjoitusprosessia.

– Siihen lähtöajatuksen ympärille rupesi muodostumaan elementtejä, joilla ei ollut mitään loogista yhteyttä itse vesikalmistoon. Niissä on kuitenkin ollut jonkinlainen syvätason tunne, jonka takia ne kommunikoivat keskenään. Leväluhta, limasienet ja norjalainen black metal – alitajuntani vain päätti, että nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Näiden kolmen teeman kosketuspintaa neuloi yhteen vielä yksi abstrakti ja hahmoton möhkäle.

– Se oli joku syvyyteen liittyvä, esisanalliseen kurottava yhtymäkohta. Ja kun viittaan esisanalliseen, voisin saman tien todeta, etten oikein tiedä mitä se sellainen on. En yleensäkään tiedä rationaalisesti mitä teen, kun kirjoitan – paitsi tietysti pintatasolla, jolloin pohdin juonikuvioita. Mutta se moottori, joka koko sitä juttua pyörittää, on täysi mysteeri.

Leväluhdassa toteutetaan myös katabasis eli laskeudutaan Herkuleksen, Jeesuksen ja Osiriksen tavoin Manalaan.

– Katabasis on arkkityyppinen teema, jota ilman on vaikeaa kirjoittaa tarinaa. Siinä pitää olla se kohta, jossa laskeudutaan pimeyteen, sellainen äärimmäisen kaaoksen paikka. Toki on olemassa kokeellisia romaaneja ja muita vastaavia, joissa tämä on pystytty välttämään. Uskon kuitenkin, että tämä idea tanssii meidän hermoverkkojemme kanssa siten, ettemme oikein tunnista tarinaa, jos sitä ei siinä ole.

...ja fagosytoosi voi alkaa...

Leväluhta-romaanin keskiössä on Meeri, joka palaa vuosien jälkeen lapsuudenkotiinsa. Kotiinpaluu ei ole erityisen onnellinen: veli on tullut hulluksi ja äiti on kutistunut oudosti käyttäytyväksi hauraaksi vanhukseksi. Kaiken taustalla kummittelee outoa vetovoimaa kuiskiva muinainen lähde, joka houkuttelee kosteaan syliinsä ihmisen toisensa jälkeen. Ja lähteessä vierailleet ihmiset ovat muuttuneet – tai syntyneet uudelleen, kuinka vain.

Jokainen kauhuromaani tai -elokuva tarvitsee yleensä hirviön – oli se sitten päänsisäinen tai -ulkoinen – ja Leväluhdan hirviön rakennusaineena on käytetty oikeaa biologista olentoa, limasientä. Kauhua syntyy, kun fagosytoosi eli solusyönti, alempien olioiden keino ottaa ravintoa sisäänsä, pääsee vauhtiin.

Marko Hautala kiinnostui limasienestä löydettyään sellaisen mökiltään ja seurattuaan jonkin aikaa sen muodonmuutoksia.

– Biologi saattaa ehkä vähän kyseenalaistaa tätä, mutta limasieni on käsittääkseni päämäärätietoinen olento, joka metsästää, jakaantuu ja pystyy taas palaamaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Limakon sisällä olevilla virtauksilla on yhtymäkohtia lihasten toimintaan. Limasieni ei ole eläin tai kasvi, vaan jotakin siltä väliltä, Hautala kertoo.

Leväluhdassa viljellään siis biologista kauhua, josta esimerkiksi elokuvaohjaaja David Cronenberg on tullut tunnetuksi.

– Biologinen ulottuvuus tuo Leväluhtaan pienimuotoista inhoa sisältävän elementin ja se sopii hyvin romaanin märkään ympäristöön – siellä on vettä, jonka alla on oma maailmansa. Tällä kaikella on myös yhtymäkohtia black metalin raadolliseen ja brutaaliin kuvastoon. Black metalin mustuudessa on myös jonkinlainen liiallisuuden elementti, joka tekee siitä siedettävää. Ilman tuota elementtiä se ei olisi enää siedettävissä. Myös romaaniin kehkeytyi tällainen taso.

Mustan metallin pauloissa

Darkthrone, Emperor, Burzum, Mayhem, Throes of Dawn ja Enochian Crescent. Leväluhdan (epä)pyhässä kolminaisuudessa kukoistaa myös musta metalli, joka etenkin 1990-luvun alussa oli Hautalan mukaan hyvin mielenkiintoinen musiikkigenre.

– Black metaliin voidaan suhtautua nykyisin vähän vitsinäkin, mutta jos ei tunne tyylilajin historiaa, on vaikea käsittää, että kyseessä oli jossakin vaiheessa varsin pelottavakin ilmiö: hyvinvointiyhteiskuntien nuoret hurahtivat hyvin intensiiviseen juttuun, joka korosti ihmisen tummempia ja huonompia puolia. Minusta tämä on kiehtovaa: ihmisistä löytyy kollektiivisia puolia ja kun niihin vedotaan, siitä saattaa muodostua tällainen epidemian kaltainen ilmiö, ainakin jossakin alakulttuurissa. Kyllähän Jungit ja muut teoretisoivat jo aikoinaan, että on tällaisia kollektiivisia hulluuksia, joita ihmisen rationaalisuus ei pysty millään pitämään aisoissa.

Suomalainen Enochian Crescent lienee yksi mustan metallin äärimmäisimpiä ilmenemismuotoja: yhtye tunnettiin keikoistaan, joilla vokalisti Wrath viilteli itseään hurmioituneesti kauhistuneen yleisön edessä.

Leväluhta-romaanissa kuvataan Enochian Crescentin keikkaa, jota Marko Hautala oli itse kokemassa.

– Yhtyeessä soitteli kavereitani, ja laulajakin kuului tuttuihini. Hän viilteli itseään siihen malliin, että joutui menemään sieltä keikalta ensiapuun. Hän toisti saman prosessin Helsingin Tavastialla. Sieltä hänet käsittääkseni vietiin ambulanssilla suoraan sairaalaan.

Voisi sanoa, että Leväluhtaa pohjustaa ainakin jossain määrin uskonnollinen elementti, ja tämän takia black metal nivoutuu kirjaan varsin loogisesti.

– Black metal on läpeensä uskonnollinen ilmiö, mitä ei ehkä musiikkityylin harrastajille voi päin naamaa sanoa. Mutta nimenomaan vastakristillisyydestä ja pakanallisuudestahan siinä on kyse. 1990-luvulla mustan metallin kuuntelijat lukivat myös puolella silmällä Aleister Crowleyta ja muita suuria mystikkoja ja okkultisteja. Heiltä sitten eksyi levynkansiin ja paitoihin sitaatteja, joiden taustoista ei välttämättä itse tiedetty mitään.

Leväluhdassa esiintyy myös sanaleikkiin perustuva black metal -yhtye, Dead Metawhore. Nimi jaksaa huvittaa, koska tuollainen yhtye olisi ihan oikeasti voinut olla 1990-luvulla olemassa.

Kauhukirjallisuuden asema on parantunut

Marko Hautala julkaisi ensimmäisen kauhuromaaninsa, Itsevalaisevat, vuonna 2008. Tuolloin kauhuun ja kauhukirjailijoihin suhtauduttiin Suomessa hyvin eri tavalla kuin nyt.

– Nykyisin uskallan tituleerata itseäni kauhukirjailijaksi. Jos nimitit itseäsi vuosikymmen sitten kauhukirjailijaksi, sinulle oli tarjolla vain ja ainoastaan genrelukijakunta. Nykyisin lukijakunta on huomattavasti laajempi. Toisaalta joitakin ihmisiä on saatu huijattua kirjojeni pariin siten, ettei heille ole kerrottu, että ne ovat kauhua, Hautala hekottelee.

Hautalaa on toisinaan kutsuttu myös Suomen Stephen Kingiksi.

– Olen aina sanonut, että vaikka Stephen King on maailman tunnetuin kauhukirjailija, kauhu ei kuitenkaan ole hänen vahvuutensa. Jos ajatellaan amerikkalaisen kirjallisuuden traditiota, niin King on enemmän Mark Twainia kuin H.P. Lovecraftia. Hän on jutuniskijä, joka luo hyviä ihmistyyppejä ja kertoo pikkukaupungin todellisuudesta. Siiihen kuuluu myös 1950-luvun nostalginen Amerikka, johon King aina palaa uudestaan. Kokonaisuus toimii hyvin, kun hän vielä heittää keitokseen mukaan jonkun kauhuelementin.

Hautala sanoo lukevansa enimmäkseen muuta kuin kauhua, mutta ottaa "ikuisuusesimerkiksi" hyvästä kauhuromaanista Sarah Watersin Vieras kartanossa -kirjan.

– Kyse on täysiverisestä goottilaisesta aavetarinasta. Samalla se kuvaa kuitenkin saumattomasti brittiyhteiskunnan luokkamurrosta.

Jostakin kuuluu vaimeaa pulputusta, kuunvalo sinkoaa kalpeaa loistettaan verenpunaiseen vedenpintaan ja as above, so below näyttäisi liikkuvan jotakin limaista ja ameebamaista – eli palataanpa vielä hetkeksi mystisen lähteen äärelle, jonka luona Marko Hautala vieraili Leväluhtaa kirjoittaessaan lukuisia kertoja, ja josta hän oppi pitämään.

– Pohjanmaa on hirveän pragmaattista seutua, mutta jopa tällaisella alueella on haluttu säilyttää paikka, jolla ei ole minkäänlaista rahallista arvoa tai loogista käyttötarkoitusta. Se muistuttaa meitä mysteeristä, joka on edeltänyt kristinuskoa, ja josta kristillinen traditiommekaan ei vihjaa yhtään mitään. Jos Leväluhdan kirjoitusprosessissa tuli seinä vastaan, hyppäsin autoon ja kävin lähteellä, joka henkii minulle tietynlaista tunnelmaa. Veikkaan, että minulle tulee kalmistoa ikävä, koska joudun nyt jättämään sen taakseni.

Mujin pääjohtaja Masaaki Kanai on huumorimiehiä. Helsingissä keskiviikkona järjestetyn tiedotustilaisuuden aluksi hän esittelee kuvia ensimmäiseltä Suomen reissultaan viime syksyltä.

Kuvissa näkyy kuinka hän pääsi nauttimaan suomalaisesta saaristosta ja sen luonnosta. Sen jälkeen hän tokaisee, että hän melkein kuoli suomalaisen saunan kuumiin höyryihin ja kuinka suomalainen viina on hyvää. Hän näyttää kuvan tuntemattomasta sammahtaneesta japanilaisesta ja yleisö nauraa.

Vitsailun jälkeen hän kertoo, että Muji tulee pysyvästi Suomeen. Designketjulla on ollut Helsingissä kolme pop up -kauppaa, jotka ovat olleet erittäin suosittuja. Niistä rohkaistuneena Muji avaa vuoden päästä Helsingin Kampin keskukseen myymälän, joka on Euroopan suurin.

– Suunnitelmiimme on kuulunut avata isoja liikkeitä Eurooppaan. Olemme neuvotelleet suomalaisten kanssa ja teidän kanssanne pystymme luomaan tulevaisuuden Mujin.

Lähiruokaa ja robottibussi

Helsinkiin tulevassa Mujin myymälässä yhdistyy monta asiaa. Yritys on tunnettu designista ja muodista, mutta se laajentaa valikoimaansa koko ajan.

Suomen kauppaan tulee ensimmäisenä Euroopassa oma ruokaosasto, jossa myydään lähiruokaa suoraan tuottajilta.

– Ajoin eilen parin tunnin ajan Helsingin lähiseudulla tapaamassa alkutuottajia, pääjohtaja Kanai kertoo.

Masaaki Kanai tarttuu usein hanakasti uusiin ideoihin. Japanissa Muji on jo toteuttanut pientaloprojekteja.

Suomessa yritys aikoo lanseerata maailman ensimmäisen itseajavan bussin. Muji kehittelee sitä suomalaisen Sensible 4 -yrityksen kanssa. Robottibussi on tarkoitus esitellä yleisölle maaliskuussa.

Pääjohtaja Kanai kantaa huolta siitä, että väestön lisääntyessä ja teknologian kehittyessä itseohjautuvia autoja tulee vain lisää. Bussit eivät kuormittaisi maailmaa liikaa.

Japanilaisjohtajan mukaan enää ei voi ummistaa silmiä ympäristöongelmilta tai väestön ikääntymiseltä. Hän penää yrityksiltä enemmän yhteiskunnallista vastuuta.

– Se aikakausi on päättynyt, että yritykset hakevat vain tuottoa. Yhteistyö hallinnon, teollisuuden, koulutuksen ja ihmisten välillä on nykyisin erittäin tärkeää. Teillä Suomessa sitä jo on.

Unelmien myymälä Suomeen

Helsingissä järjestetyn tiedotustilaisuuden yhteydessä järjestettiin paneelikeskustelu. Kesken kaiken Mujin pääjohtaja ilmoittaa, että hänen täytyy päästä vessaan.

Tuntuu melko poikkeukselliselta toiminnalta japanilaiselta yritysjohtajalta. Ehkä näin voi tehdä, kun on tarpeeksi iso pomo.

Tai sitten Masaaki Kanai tuntee vain olonsa vapautuneeksi ihailemassaan Suomessa. Kokeillaanhan täällä tehdä ruokaa hyönteisistä, mikä tuntuu japanilaisista oudolle.

– Jos kerromme, että sirkkatuotteet ovat suosittuja Suomessa, niin silloin japanilaisetkin innostuvat.

Japanilaiset arvostavat monessa asiassa Suomea. Kovassa huudossa ovat Muumien ja Joulupukin lisäksi design kuten Marimekko ja Iittala sekä luonto.

Mujin pääjohtaja mainitsee monta kertaa kuinka samanlaisia japanilaiset ja suomalaiset ovat monessa asiassa. Erityisesti siihen liittyy läheinen suhde luontoon. Hän haluaa vahvistaa maiden välistä kulttuuriyhteistyötä.

– Helsingin lippulaivakauppa on vasta alkua sille, mitä Muji aikoo Suomessa tehdä. Unelmani on perustaa kaunein Muji-myymälä keskelle suomalaista luontoa. Siellä voisi olla perusliikkeen lisäksi esimerkiksi hotelli ja ravintola. Ja tietenkin siellä voisi nauttia myös revontulista.

Kanai arvostaa myös suomalaista ruokaa, josta hän nostaa esille esimerkiksi porosta ja hirvestä tehdyt herkut. Japanilainen kertoo ihailevansa myös suomalaisia naisia.

– Suomalaiset naiset ovat hyvin aktiivisia, voimakkaita ja fiksuja. Miehet täällä taitavat kärsiä siitä, Kanai nauraa.

Lista elokuva- ja tv-viihteestä tuttujen tekijöiden tuloista sisältää viime vuoden osalta yllätyksiä.

Esimerkiksi 150 000 euron rajan ylittivät tuloillaan näyttelijä Laura Birn, Sanna "Siskonpeti" Stellan, Joonas "Pelimies" Nordman ja Roope "Putous" Salminen.

Näyttelijä Jasper Pääkkönen sai verotettavia ansiotuloja viime vuonna 126 479 euroa ja pääomatuloja 30 473 euroa. Yhteistulot Pääkkösellä laskivat huomattavasti vuoden 2016 240 000 eurosta.

Suurilla naistähdillä vaihtelevat tulot

Elokuvakameran edessä tienanneiden naistähtien lista ei ollut vuonna 2017 pitkä.

Laura Birn kuvasi muun muassa Netflixin sarjaa Innocents ja meksikolaista elokuvaa Bayoneta – viimeinen isku (2018). Birn ansaitsi 174 771 euroa.

Krista Kososelta tuli ensi-iltaan elokuva Miami (2017) ja hän teki rooleja ulkomailla. Kososen verotettavat ansiotulot olivat 62 106 euroa.

Aallonmurtaja-tv-sarjan Maria Ylipää on tunnettu myös suurista musikaalirooleista Suomessa ja Ruotsissa. Ylipään verotettavat ansiotulot olivat viime vuonna 104 018 euroa.

Mustista leskistä ja Karpista tutulta Pihla Viitalalta tuli vuonna 2017 ensi-iltaan elokuva Kuudes kerta. Viitalan ansiotulot olivat 94 489 ja pääomatulot 1 538 euroa.

Näyttelijä Elina Knihtilä työskentelee näyttelijätyön professorina Teatterikorkeakoulussa. Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna 108 532 euroa.

Sotaelokuvan tutut kasvot

Moni tunnetuista elokuva- ja tv-alan kasvoista oli mukana huippusuositussa Tuntemattomassa sotilaassa (2017).

Teatterirooleihin painottunut Eero Aho sai verotettavaa ansiotuloa 78 151 euroa.

Aku Hirviniemellä oli verotettavia ansiotuloja 63 618 euroa ja pääomatuloja 10 520 euroa. Jussi Vatanen tienasi ansio- ja pääomatuloina yhteensä 47 769 euroa.

Elokuvan ohjannut Aku Louhimies ansaitsi elokuvan ensi-iltavuonna 93 577 euroa, ei pääomatuloja.

Satatuhatta rikki Holmasta Heiskaseen

Martti Suosalo kiertää Suomen näyttämöillä, on mukana televisiossa ja elokuvissa. Suosalon verotettavat ansiotulot olivat viime vuonna 312 146 euroa ja pääomatuloja 9 389 euroa.

Antti Holma näytteli Armottomassa maassa (2017), oli pääosassa elokuvassa Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (2016) sekä kuvasi Cheek-elokuvaa Veljeni vartija (2018). Kirjailijanakin tunnetun Holman verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä 102 100 euroa.

Tommi Korpela tähdittämä elokuva Ikitie sai ensi-iltansa 2017. Korpelan verotettavat ansiotulot olivat 132 814 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.

Lauri Tilkaselta tuli ensi-iltaan muun muassa elokuva Tom of Finland (2017) ja hän näytteli toista pääosaa Karpissa. Tilkasen verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä 130 797 euroa.

Näyttelijä-ohjaaja Petteri Summanen oli pääosassa elokuvassa Yösyöttö (2017). Hänellä kertyi ansiotuloja 129 199 euroa ja pääomatuloja 5 197 euroa.

Pirkka-Pekka Petelius osallistui muun muassa Downshiftaajiin ja Tuntemattomaan sotilaaseen. Hänen ansiotulonsa olivat viime vuonna 116 619 euroa, ei pääomatuloja.

Kari Heiskasta näkee tv- ja elokuvarooleissa, mutta suurimmat projektinsa mies tekee teatteri- ja oopperaohjaajana. Heiskanen sai viime vuonna ansiotuloja 100 480 euroa, ja pääomatuloja 5 761 euroa.

2000-luvun käytetyin miesnäyttelijä Matti Onnismaa oli viime vuonna mukana muun muassa Oscar-ehdokkaaksi päässeessä komediassa Armomurhaaja. Onnismaan ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä 45 307 euroa.

Antti Luusuaniemeä on nähty elokuvissa Kuudes kerta (2017) ja Kaiken se kestää (2017). Viime vuonna hän kuvasi elokuvaa Kaikki oikein (2018). Hän kuuluu myös Syke-sarjan näyttelijöihin. Luusuaniemen ansiotulot olivat viime vuonna 67 132 euroa.

Ville Virtanen, tv-sarjan nimihenkilö Sorjonen, näytteli pääosaa elokuvassa Armoton maa (2017). Virtasen Suomessa verotetut ansiotulot olivat viime vuonna 1 356 euroa.

Tuhdit tulot tv-komedialla

Siskonpedin Pirjo Heikkilä sai viime vuonna ansiotuloja 124 485 euroa, ei pääomatuloja.

Toinen Siskonpedistä ja muun muassa Downshiftaajista tuttu tv-kasvo, Niina Lahtinen, ansaitsi viime vuonna puolestaan ansio- ja pääomatuloineen 98 657 euroa.

Näyttelijä Sanna Stellan tunnetaan Siskonpedin lisäksi muun muassa suosituista Kaikki äitini, kaikki tyttäreni - ja _Kaikki mieheni -_näytelmistä. Stellanilla oli verotettavia pääomatuloja viime vuonna 184 919 euroa.

Krisse Salmisen pääomatulot olivat 124 537 euroa.

Putouksen tähdistä Pilvi Hämäläinen voitti sketsihahmokilpailun viime vuonna Aina Inkeri Ankeisena ja ansaitsi 136 409 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.

Kiti Kokkonen esitteli Tanhupallonsa yleisölle vasta keväällä 2018. Viime vuonna muilla töillään, muun muassa Suomen komediateatterin taiteellisena johtajana, hän ansaitsi 79 687 euroa ja sai pääomatuloja 10 547 euroa.

Näyttelijä Timo Lavikaisella kertyi verotettavia ansiotuloja 50 336 euroa.

Putouksen ja EVS-talkshow'n juontajalla, muusikkonakin keikkailevalla Roope Salmisella verotettavaa oli 195 325 euroa ansiotuloja sekä 12 024 pääomatuloja euroa.

Kari Ketosta on nähty muun muassa Napapiirin sankarit -elokuvatrilogiassa. Hänen verotettavat ansiotulonsa olivat viime vuonna 133 954 euroa.

Ketonen ja Joonas Nordman ovat toimineet esiintymisen lisäksi Putouksen taustavoimina. Nordman tunnetaan myös muun muassa Pelimies-sarjastaan ja hän on Yellow Film & TV -tuotantoyhtiön osakas. Joonas Nordmanin ansiotulot olivat viime vuonna 160 577 euroa ja pääomatuloja kertyi 7 491 euroa.

Komediaroolien monitoiminainen Miitta Sorvali ansaitsi ansio- ja pääomatuloineen viime vuonna 99 424 euroa.

Kameran takana selviä tuloeroja

Marja Pyyköltä tuli ensi iltaan Yösyöttö (2017). Pyykkö sai ansiotuloja 79 399 euroa.

Napapiirin sankarit 3 (2017) ohjannut Tiina Lymi sai ansiotuloja 120 834 euroa.

Anna Dahlmanin ohjauksiin kuuluivat viime vuonna Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sekä Siskonpeti. Myös käsikirjoittajana toimivan Dahlmanin ansio- ja pääomatulot olivat yhteensä 85 562 euroa.

Saara Cantellin kolmas ohjaus lastenelokuvasarjaan oli Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen (2017). Cantellin verotettavat ansiotulot olivat 26 451 euroa, ei pääomatuloja. Elokuvan käsikirjoittaja, näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälä ansaitsi puolestaan 43 448 euroa.

Ohjaajia A.J. Annilan ohjaama Ikitie (2017) sai kehuja ulkomaita myöten. Annila sai viime vuonna ansiotuloja 12 980 ja verotettavaa pääomatuloa hänellä oli 21 312 euroa.

Muun muassa Kätilöstä (2015) tunnetulta Antti J. Jokiselta ei sen sijaan ilmestynyt viime vuonna uutta elokuvaa – ansiotulot silti 83 943 euroa.

Ohjaaja Dome Karukoski sai verotettavaa ansiotuloa 88 233 euroa ja pääomatuloja 1 411 euroa.

Sorjonen-tv-sarja on myyty ulkomaille ainakin Netflixin levitykseen. Sarjan kehittäjä ja ohjaaja Miikko Oikkonen sai viime vuonna ansiotuloja 70 530 euroa.

Lue lisää:

Katso 1 000 suurituloisimman lista – Jopa puolet kymmenestä kärkinimestä Supercellistä

Analyysi: Suomessa avataan verotiedot presidenttejä myöten, toisin kuin Yhdysvalloissa

Suomen kielen lautakunnan mukaan virkamiestasollakin on kyseenalaistettu äidinkielen ylioppilaskoe eikä ole enää itsestään selvää saada suomenkielistä palvelua suomalaisissa yrityksissä.

Maanantaina Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi Mikael Jungnerin ehdotuksia Suomen kilpailukyvyn kohottamiseksi. Yksi ehdotus oli englannin kielen nostaminen palvelukieleksi joissakin Suomen kunnissa.

Viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner perusteli ehdotustaan Yle Radio 1:n Ykkösaamussa sillä, että Suomeen tarvitaan ulkomaisia asiantuntijoita lähivuosina mahdollisesti jopa satoja tuhansia.

– Jotta heitä saadaan houkuteltua Suomeen, edellytyksenä on, että he pärjäävät englannilla arkielämässä.

Itä-Helsingin räpskene kehittää uutta ilmaisua

Jungner pitää hyödyllisempänä opettaa myös Suomeen tuleville maahanmuuttajille englantia kuin suomea.

– Jos jää Suomeen vuosikymmeniksi suomen kielikin tulee opittua. Mutta uskoisin, että aluksi ulkomaalaiselle olisi hyödyllisempi oppia maailmanlaajuinen englannin kieli.

Jungner on kuitenkin sitä mieltä, että suomen kieltä kannattaa vaalia, koska se on suuri osa identiteettiä.

– Olen huomattavasti optimistisempi kuin Suomen kielen lautakunta. Mielestäni kieli elää paremmin esimerkiksi Itä-Helsingin räpskenessä kuin pakollisissa ylioppilastutkinnoissa. Se kehittää suomen kieltä, tuo uutta väriä ilmaisuun ja uusia sanoja, sanoi Jungner Ykkösaamussa.

Suomen kielen tutkija ja opettaja Lari Kotilainen tähdensi Ykkösaamussa, että yhteiskunta toimii edelleen suomeksi ja useimmat ulkomaalaiset haluavat oppia myös suomea.

– Jo monessa eteläsuomalaisessa kaupungissa palvelua saa myös englanniksi. Jos englanti nostetaan palvelukieleksi, riskinä on, että suomi syrjäytyy joistakin yhteiskunnan osa-alueista.

Demokratiakin kielestä kiinni

Suomen kielen lautakunta sanoi kannanotossaan, että Suomi tarvitsee kansallisen kielipoliittisen ohjelman turvaamaan suomen ja ruotsin asemaa tieteen ja opetuksen kielenä.

– Jos emme voi puhua tieteessä uusista ilmiöistä enää suomenkielisin termein, suomen käyttöala kaventuu. Isoin ongelma on, että silloin tieto elitistyy. Meillä on vain se hyvin englantia osaava eliitti, joka pystyy puhumaan uusimmasta tiedosta. Kieli on sivu-uhri ja se vaikuttaa myös demokratiakehitykseen.

Lari Kotilainen ei ole huolissaan lainasanojen käytöstä.

– Please ja sorry ovat perussanoja, jotka toimivat hyvin suomalaisten sanojen rinnalla. Ylioppilastutkintolautakunnan sensorina en toivoisi niitä kuitenkaan lukevani ylioppilasaineissa paitsi, jos niitä olsi käytetty todella ovelasti.

Kotilaisen oma suosikkisanansa on äiti.

– Meillä on tällainen sana, joka on kaiken inhimillisen olemisen ytimessä, vaikka sekin on lainattu sana. Alkuperäisen emo- tai emäsanan tilalle on tullut lainasana läntisiltä naapureilta germaanisesta kantakielestä, naurahtaa Lari Kotilainen.

Kuuntele haastattelu:

Onko ok sanoa please vai googlaanko suomenkielisen vastineen?

Aiheesta muualla:

Poikkeuksellinen kannanotto: ”Suomen ja ruotsinkielen asema uhattuna”

Musiikin luomistyö ahdisti Jean Sibeliusta niin, että hän päätti polttaa toistakymmentä vuotta valmisteilla olleen kahdeksannen sinfoniansa Ainolan ruokasalin avotakassa. Leif Segerstam sävelsi sinfonioita 14 kappaletta pelkästään kesällä 2014.

Samana kesänä Segerstam oli sairastunut eturauhassyöpään ja sai hoitoja Kuopiossa. Sairaus parantui täysin ja jätti jälkeensä tuntikaupalla musiikkia.

– Silloin luulin, että kuolen. Päätin, että kirjoitan varmuuden vuoksi paljon sinfonioita, niin jää jotain jäljellekin, Segerstam kertoi Ylelle helmikuussa 2016.

Jotain olisi jäänyt jäljelle joka tapauksessa. Sinfonioita oli valtava määrä jo ennen kesää 2014, ja paljon niitä on syntynyt sen jälkeen.

Yhteensä Segerstam on säveltänyt Wikipedian mukaan 327 sinfoniaa. Niitä voi olla enemmänkin, sillä tällainen tieto vanhenee nopeasti. Lähes kaikki Segerstamin sinfoniat ovat yksiosaisia. Mittaa niillä on keskimäärin reilut parikymmentä minuuttia.

Vertailun vuoksi tunnettujen sinfonikkojen teosmääriä:

Joseph Haydn: 106 sinfoniaa

W.A. Mozart: 41 sinfoniaa

Ludwig van Beethoven: 9 sinfoniaa

Johannes Brahms: 4 sinfoniaa

Gustav Mahler: 10 sinfoniaa

Jean Sibelius: 7 sinfoniaa

Sinfonioiden valtavaa määrää Segerstam perusteli jo Minna Lindgrenin kirjoittamassa Leif Segerstam NYT! -elämäkerrassa (2005).

– Sävellykseni ovat kuin siittiöitä. Niitä on oltava valtava määrä, jotta jotkin jäisivät henkiin.

Iso osa sinfonioista odottaa vielä ensiesitystään. Kun teoksia oli vuonna 2011 sävelletty 251, niistä satakunta oli vielä esittämättä.

"Sinfonia nro 276 on epilepsiakohtaus musiikin muodossa"

"Musiikki ei ole se mikä soi, vaan se, miksi se mikä soi, soi niin kuin se soi". Siinä Segerstamin vastaus kysymykseen, mitä on musiikki.

Yhtä lailla kuulija ajautuu Segerstamin sinfonioiden parissa filosofisten pohdintojen äärelle. Itse olen huomannut etsiväni Segerstamin sinfonioiden soidessa vastausta kysymykseen miksi.

Niin riisuvaa on musiikki, jota säveltäjä luonnehtii vapaapulsatiiviseksi.

Se tarkoittaa ääntä, joka vyöryy kohti loppuaan ilman kapellimestaria.

Se on massaa, jonka seasta ihmiskorva yrittää – usein turhaan – löytää harmonioita tai säännönmukaisuutta.

Se tarkoittaa musiikkia, joka syntyy ajassa ja paikassa säveltäjän suuntaa antavien nuottimerkintöjen mukaan. Tahtiviivat ovat Segerstamin sinfonioissa harvinaisuus.

Ehkä Segerstamin sinfoniat ovat ratkaisevia osasia äärettömässä, kuten säveltäjä itse tapaa ajatella. Hän kertoo asiasta mielellään ja hengästyttävän monisanaisesti haastatteluissa.

Ainakin vapaapulsatiivisuus on mielipiteitä jakava kokemus. Sen todistavat muun muassa kommentit sinfoniasta nro 276 (Youtube).

– Epilepsiakohtaus musiikin muodossa, luonnehtii kuulija.

– Mahtava teos, kehutaan puolestaan tunnetun musiikkiblogin kommenttiosiossa.

Noin parin minuutin kohdalla sinfoniassa alkaa kovaääninen kailotus, joka siis on osa musiikkia.

– Hulvatonta! Ottaakohan Segerstam itse musiikkinsa vakavasti, eräs kommentoija kysyy.

Turvallisin mielin voinee todeta, että Segerstamin sinfonioiden aikana osa kuulijoista on kovilla. Niistä ei välttämättä saisi selvää Melartinin Erkkikään, vaikka merkittävä sinfonikko olikin.

Ylen kriitikolta Kare Eskolalta meni vastikään kuppi nurin Segerstamin musiikin kanssa.

– Sarjan aiempien levyjen yhteydessä olen parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää hänen umpimähkäisiä sinfonioitaan, mutta nyt joudun tunnustamaan, että olen kyllästynyt niihin kerta kaikkiaan sekä kriitikkona että ihmisenä, Eskola kirjoittaa Turun filharmonisen orkesterin Brahms–Segerstam-levytyksen arviossa.

Toisaalta musiikkia saa jäsenneltyä, kun oikein yrittää.

– Voisi ajatella, että sinfonia (nro 259) rakentuu neljästä myyttisestä alkuaineesta: vedestä, maasta, ilmasta ja tulesta, toteaa Hannu-Ilari Lampila Helsingin Sanomien muutaman vuoden takaisessa arviossa.

Lampilan tulkinnan mukaan jouset ovat sinfonian virtaava vesi, vaskien fanfaarit tuli, puupuhaltimet oikutellen pyrähtelevä tuuli, lyömäsoittimet edustavat äiti maata.

Sinfonioiden nimet ovat leikkiä numeroilla ja sanoilla

Sinfonioiden nimet ovat menolippu Segerstamin numeroilla, sanoilla ja assosiaatioilla leikittelevään mieleen.

Osa nimistä on yksinkertaisia totuuksia, kuten 8x8=64 (sinfonia nro 88) tai 1 after 72 (sinfonia nro 73).

Toiset liikkuvat metatasolla: esimerkiksi sinfonia nro 68 on nimeltään Nameless... just numbered...

Sanaväännökset ovat Segerstamin mieleen. Sinfonia nro 166 on nimeltään Ota vaan! & surffaa OTAVAAN...!

Tai 201: NUO otin..:..Nuotin "NU" otin...! Nimi viitannee nyt-hetkeen, joka on Segerstamin lempitermejä, sekä siihen, kuinka Segerstamille säveltäminen ja soittaminenkin on sävelten valitsemista.

Yhtäkkiä ollaan, ainakin näennäisesti, tuiki tavallisissa arjen tapahtumissa: When a cat visited (nro 289). Ja sitten jossain aivan muualla: Calling the 112 in woody galaxes of the multiverses (nro 290).

Viittaapa Segerstam myös Aku Ankkaan. Sinfonia nro 313 on totta kai The most famously known car registration number...!

Yksittäiset sinfoniat on sävelletty merkkihenkilöiden muistolle. Ohjaaja Kalle Holmbergille on omistettu Sinfonia nro 309 Situations. Mauno Koivistolle nro 311 Fundeerauksia. Myös muun muassa kapellimestarit Ulf Söderblom ja Eri Klas ovat saaneet omat muistosinfoniansa.

Hiljaisuudesta vastasyntyneen ensirääkäisyyn – presidenttiparille Segerstamia

Segerstamin sinfoniat ovat käyntikortteja, joita tungetaan käteen kysymättä. Teokset saavat kantaesityksiä konserteissa, joissa säveltäjä itse on kapellimestarina. Omien teostensa aikana Segerstam istuu flyygelinsä takana osana orkesteria.

Vastaavasti TFO:n Brahms–Segerstam-levytysten tekoon ovat vaikuttaneet paitsi partaveikkojen yhdennäköisyys myös Segerstamin valta-asema Turun orkesterin ylikapellimestarina, arvelee kriitikko Kare Eskola.

– Ylikapellimestari Segerstam on ilmeisen tasapuolisen harkinnan jälkeen valinnut kaiken maailman musiikin joukosta levytettäväksi oman sinfoniansa nro 294 Songs of a UNICORN heralding....

Toisinaan Segerstamin sinfonioiden valtamerestä nousee valtakunnallisia uutisia. Niin kävi, kun maestro ilmoitti säveltävänsä, siis valitsevansa sävelet, tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion vauvalle.

Niinistö ja Haukio ovat torstaina paikan päällä kuuntelemassa sinfonian kantaesitystä Vaasassa.

Pitkän ja maineikkaan kansainvälisen uran tehnyt Segerstam, 74, on kiistatta eturivin suomalaisia kapellimestareita. Samalla hän on maan omaleimaisimpia taiteilijoita.

Sinfonia nro 319, Ihmisihme (A Human Wonder), ei siis taatusti ole mikään tuutulaulu, mutta tuskin presidenttipari sellaista odottaakaan. Luvassa on hieman tavallista lyhyempi, noin vartin mittainen kokonaisuus, jossa massiivisen fortissimon lisäksi kuullaan myös kuiskauksia.

Tasoittavana vastaparina on Brahmsin Sinfonia nro 4.

– Suuri kontrasti vapaapulsatiivisesta Segerstamista hyvinkin akateemiseen ja sääntöjä noudattavaan Brahms-persoonallisuuteen sopii meille, olemmehan hyvin avoimia kaikissa tulkinnoissamme, Segerstam on todennut yhteistyöstä Turun filharmonisen orkesterin kanssa.

– Hiljaisuudesta vastasyntyneen ensirääkäisyyn, siinäpä rekisterimme!

Segerstamin sinfonian 319 kaksiosainen kantaesitys kuultiin myös Seinäjoella 31.10.

Kirjoittaja on Yle Uutisten klassiseen musiikkiin erikoistunut kulttuuritoimittaja.

Alvar Aalto -säätiön mielestä myynnissä olevan Paimion parantolan sairaalakokonaisuuden säilyminen tulevaisuu­teen toteutuu parhaiten perustamalla uusi, yleishyödylli­nen säätiö, joka omistaa ja hallinnoi kokonaisuutta.

– Säätiön tehtävänä on pitää huolta tästä rakennuskompleksista ja Alvar Aallon luomasta kokonaisuudesta, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Neuvotteluja käyty useiden tahojen kanssa

Uuden säätiön nimi on Paimion parantola -säätiö. Sen perustajiksi on tarkoitus kutsua Alvar Aalto -säätiön lisäksi muita eturivin säätiöitä tekniikan, lääketieteen ja kulttuurin aloilta.

– Neuvotteluja on käyty muun muassa turkulaisten säätiöiden kanssa, kertoo Alvar & Aino Aalto Estate Ltd.:n puheenjohtaja Heikki Alanen.

Säätiön vähimmäispääoma perustamisvaiheessa on 50 000 euroa. Laajalla kansainvälisellä keräyksellä muodostetaan 2 miljoonan euron puskurirahasto.

Parantolasta tehty neljä tarjousta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri on pyytänyt marraskuun 30. päivään mennessä tarjouksia Paimion parantolan rakennuksista irtaimistoineen. Tarjouksia on toistaiseksi tehty neljä, mutta niitä odotetaan edelleen lisää.

Yksi tarjouksen jättäneistä on perustettava Paimion parantola -säätiö.

– Jos sairaanhoitopiiri ei hyväksy meidän tarjousta, siinä tapauksessa myös säätiöhanke raukeaa, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Lue lisää:

Pro Parantola -ryhmä vaatii aikalisää Alvar Aallon suunnitteleman paimiolaissairaalan myyntiin

Pro Parantola -ryhmä vaatii aikalisää Alvar Aallon suunnitteleman paimiolaissairaalan myyntiin

Ylen A-studion lähetyksissä nähdään uusia kasvoja. Ylen suositussa Politiikkaradiossa uransa tehnyt toimittaja Sakari Sirkkanen aloitti A-studion juontajana lokakuussa. Sirkkanen vuorottelee yhdessä Aamu-tv:stä tutun Heikki Ali-Hokan kanssa maanantain, tiistain ja keskiviikon lähetyksissä.

Sakari Sirkkanen teki Politiikkaradiota kahdeksan vuoden ajan. Se on pitkä rupeama, joten hän koki, että oli aika kehittää itseään ammatillisesti eteenpäin. Hän on ollut innoissaan päästessään tekemään ja kehittämään A-studion kaltaista klassikkobrändiä, vaikka harppaus radiosta televisioon on iso.

– Jo lyhyessä ajassa olen huomannut, että tämä työ palkitsee todella paljon, Sirkkanen sanoo.

– Hyvässä A-studion haastattelussa tarina kulkee pinnan alla. Juontajan tehtävänä on toimia tv-katsojien välittäjänä. Teen tätä nöyränä, että voin olla katsojien palvelijana ja kysyä niitä kysymyksiä, mitkä kulloinkin ovat keskeisiä. Toimitus on valtavan hyvä ja siellä on erittäin hyvä yhteishenki. Siellä kannustetaan toisia ja annetaan myös kriittistä ja rakentavaa palautetta.

Olli Seuri jatkaa kunnianhimoisen journalismin parissa

Torstain 55-minuuttisen A-studio Talkin juontajana aloittaa tammikuussa Ylen Ykkösaamusta tuttu, Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla palkittu Olli Seuri. Siihen saakka torstain lähetystä juontaa Annika Damström. Vuodenvaihteen jälkeen Damström siirtyy keskiviikon A-studion juontajaksi.

Seuri teki Ykkösaamua reilun kuuden vuoden ajan. Hän kokee, että se on pitkä aika samassa tehtävässä.

– Nyt pääsen jatkamaan kunnianhimoisen ajankohtaisjournalismin parissa, mutta hieman uusissa puitteissa.

Seuri haluaa olla mukana kehittämässä keskusteluohjelmaa.

– Minun tapaani toimia kuuluu maltillinen, jatkuva kehittäminen. A-studion keskusteluohjelman formaatti on kestänyt pitkään, joten perusasiat tuskin muuttuvat. Kokonaisuus alkanee hahmottua, kun tapaan muun tiimin ja pääsen työhön kiinni.

Vaalit värittävät keskusteluohjelmia

A-studiota vuodesta 2015 juontanut Kirsi Heikel siirtyy vuodeksi Ylen politiikantoimittajaksi, ja A-studion lähetyksissä häntä sijaistaa Heikki Ali-Hokka.

– Ensi vuodesta on tulossa politiikan journalismissa huippumielenkiintoinen. Kolmien vaalien vuonna Kirsi Heikelin osaamiselle on todella käyttöä politiikan toimituksessa. Kirsi siirtyy vuoden alusta myös juontamaan Yle TV1:n Ykkösaamua, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen.

A-studiosta tuttu kasvo Markus Liimatainen siirtyy puolestaan Yle Luonnon toimitukseen tuottajaksi.

– Olemme tietoisesti rakentaneet toimituksessa tehtäväkiertoa, jossa journalistit pääsevät käyttämään osaamistaan uusilla alueilla ja samalla oppimaan uutta. Henkilöstö on toivonut kiertoa ja olemme todella iloisia siitä että syyskuussa aloitettu kierto on lähtenyt vilkkaasti käyntiin, Räisänen sanoo.

Kaakkois-Englannissa Essexissä vajaa vuosi sitten pankkiautomaattia tavoitelleet varkaat runtelivat pahoin kaupparakennuksen seinän, mutta tulivat epähuomiossa paljastaneeksi, että talo oli poikkeuksellisen hieno muisto yli viiden vuosisadan takaa.

Tällä viikolla onnellisen lopun saaneet tapahtumat alkoivat viime vuoden joulukuun pimeillä, kun ryöstäjät ajoivat lava-autolla päin Dedhamin kyläkaupan seinää. Vorot sieppasivat mukaansa pankkiautomaatin ja häipyivät omille teilleen.

Viranomaiset kutsuivat arkeologit tutkimaan, miten romahtamisvaaraan joutunut rakennus saataisiin taas seisomaan vakaasti. Menneisyyden asiantuntijoita tarvittiin, sillä talon hirsirakenteet tiedettiin lähes 500 vuoden ikäisiksi. Etuseinä oli 1950-luvulta.

Ikäarviota enempää talosta ei juuri tiedettykään, arveltiinpa vain, että se oli alkujaankin ollut puoti ja myös kauppiaan perheasunto.

Hirsien liitokset lumosivat historioitsijan

Paljastuneet hirret saivat arkkitehtuuriin erikoistuneen historioitsijan huokaisemaan hämmästyksestä: hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä hienoja keskiaikaisia hirsiliitoksia ja -orsia.

Kuningas Henrik VIII:n aikaisen talon rakennuttajan täytyi olla hyvin vauras kauppias, tutkijat päättelevät. Mahtirakennuksesta todistaa myös paikka: pikkumökkejä ei pystytelty vastapäätä kirkkoa.

Tutkijat eivät epäröi kutsua rakennusta arkkitehtoniseksi helmeksi.

Piilotettu rautapata lienee turvannut pahalta

Arkeologit ryhtyivät myös tekemään kaivauksia talon lattian alla ja löysivät lisää yllätyksiä, kertoo Colchesterin kunta, johon Dedham kuuluu.

Talon alla on tulisija ja jälkiä kuistista, jotka ovat vanhempia kuin 1520-luvun hirret. Kuisti oli tyyppiä, joka oli yleinen 1400-luvun Hollannissa, mutta Englannista vastaavia ei juuri tunneta ennen kuningatar Elisabet I:n valtakautta.

Elisabet hallitsi vuosina 1558–1603, hänen isänsä Henrik 1509–1547.

Kaivauksissa löytyi myös ehjä kolmijalkainen rautapata, jossa on kaksi kahvaa. Sellaiset olivat käytössä 1500-luvun lopulta 1700-luvun alkupuolelle.

Pata oli haudattu talon alkuperäisen uloskäynnin viereen. Siten luultavasti torjuttiin pahoja henkiä, arvelevat tutkijat. Tapa oli yleinen. Suomestakin on löytynyt oven lähelle tai nurkkiin kuopattuja rautaesineitä, sillä rauta oli muinaisessa ajattelussa väkevä aine.

Kauppa muutti varkaiden käynnin jälkeen varastorakennukseen, mutta pääsi tällä viikolla takaisin taloonsa. Uusien ryöstöyritysten varalta etuseinään on piilotettu teräsvahvisteet ja vartiointiakin on lisätty, kertoo The Independent -lehti.

Suomen Jazzliiton perinteinen Yrjö-palkinto jaettiin hetki sitten Tampereen Jazz Happeningin yhteydessä. Yrjö on jaettu vuodesta 1967 lähtien.

Palkintoraati korosti rumpali Jussi Lehtosen monipuolisuutta.

– Jussi Lehtonen on kansainvälisen huipputason jazzrumpali, säveltäjä, sovittaja, yhtyeenjohtaja, pedagogi ja kaikissa näissä rautainen ammattilainen. Hän on musiikintekijänä rohkea, määrätietoinen ja erittäin ahkera.

Vuonna 1977 syntynyt Lehtonen on soittanut jotakuinkin kaikkien Suomen huippujazzmuusikoiden kanssa. Hänellä on kokemusta myös Randy Breckerin ja Dave Liebmanin kaltaisten kansainvälisten tähtien bändeistä.

Lehtonen myös opettaa Sibelius-Akatemiassa sekä on mukana helsinkiläisen Koko Jazz Clubin toiminnassa.

Tampereella jaettiin myös Ylen Jazzradion myöntämä Varjo-Yrjö -palkinto työstä jazzkulttuurin hyväksi. Varjo-Yrjön sai tuottaja-tiedottaja Raisa Siivola. Siivola on työskennellyt muun muassa UMO:n ja Tampere Jazz Happeningin taustavoimissa.