Piskuiseen Savusavun kaupunkiin Fidžillä avattiin viime vuonna naisten kulttuurikeskus. Se toimii sekä alkuperäiskansan käsitöiden kauppapaikkana, koulutuskeskuksena että turvakotina.
Kulttuurikeskus on yksi monista kestävän kehityksen hankkeista, joissa Suomessa vieraillut arkkitehti Esther Charlesworth on ollut mukana.
Hän perusti reilut kymmenen vuotta sitten Arkkitehdit ilman rajoja -järjestön, jonka jäsenet suunnittelivat Savusavun kulttuurikeskuksen yhdessä paikallisten kanssa.
Alueella on Charlesworthin mukaan enemmän perheväkivaltaa kuin missään muualla eteläisellä Tyynellämerellä.
– Rakennus toimii myös kriisikeskuksena naisille, jotka eivät halua ilmoittaa perheväkivallasta poliisille.
Arkkitehdit ilman rajoja -järjestö suunnitteli Fidžille naisten kulttuurikeskuksen. Se toimii myös turvakotina.Esther Charlesworth
Mostar avasi silmät
Idea järjestöstä syntyi, kun Charlesworth lähti opintojensa jälkeen Bosnian sodan loppumetreillä Mostariin 1990-luvun puolivälissä.
Sodan repimässä kaupungissa hän tapasi lääkäreitä, insinöörejä ja logistikkoja, jotka olivat työskennelleet sota-alueilla.
– Se oli minulle syvällinen kokemus.
Oli lääkärit ilman rajoja -järjestö ja samalla tavalla toimivat insinöörit, mutta missä olivat arkkitehdit?
Charlesworth tajusi, että myös heitä tarvitaan jälleenrakentamisessa.
– Minulla oli kaksi tutkintoa maineikkaasta arkkitehtuurikoulusta, enkä tiennyt mitään katastrofien tai sodan runtelemien alueiden jälleenrakentamisesta, Charlesworth toteaa.
Mostar avasi silmät.
Charlesworth oli opiskellut arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Vuosien kypsyttelyn jälkeen Australiasta kotoisin oleva Charlesworth perusti järjestönsä, joka on nykyään osa maailmanlaajuista Arkkitehdit ilman rajoja -järjestöä. Kattojärjestö pitää majaa Ranskassa, ja Charlesworth on Australian Arkkitehdit ilman rajoja -järjestön johtaja.
Arkkitehdit työskentelevät hankkeissa ilmaiseksi.
Nepalissa Arkkitehdit ilman rajoja -järjestö oli mukana rakentamassa koulua.Esther Charlesworth
“Arkkitehtejä lentää sisään ja ulos. Se ei käy”
Charlesworth on harmissaan siitä, että kriisialueiden jälleenrakentamisessa liikkuu arkkitehtejä, jotka “lentävät sisään ja ulos” ja jättävät jälkeensä vain uuden rakennuksen.
Se ei ole Arkkitehdit ilman rajoja -järjestön idea.
– Tämä ei sovi arkkitehdeille, jotka haluavat ottaa vähän vapaata päivätyöstä ja lähteä seikkailemaan, Charlesworth sanoo.
Järjestön toiminta perustuu sosiaalisiin projekteihin, joihin sen arkkitehdit sitoutuvat pitemmäksi aikaa.
Järjestö ei myöskään yritä ottaa Punaisen ristin tai muiden hyväntekeväisyysorganisaatioiden paikkaa kriisialueilla. Sen tehtävänä ei ole perustaa telttakyliä.
Arkkitehdit ilman rajoja -järjestö työskentelee ainoastaan pienten, paikallisten projektien parissa, ja se lähtee liikkeelle vain kutsusta.
Kohteilla pitää olla valmis rahoitus sekä paikalliset rakentajat, ja useimmiten varat hankkeisiin tulevat kehitysyhteistyöstä.
Vietnamiin nousi Arkkitehdit ilman rajoja -järjestön suunnittelema päiväkeskus vammaisille.Esther Charlesworth
Koulutuksessa tarvitaan vallankumous
Humanitaarisen arkkitehtuurin puolustajana Charlesworth näkee nykyisen arkkitehtuurin ja muotoilun koulutuksen vanhanaikaisena. Se korostaa Charlesworthin mukaan liikaa tähtikulttia.
– Ajatuksena on se, että valmistut, perustat toimiston, ja sinusta tulee seuraava Alvar Aalto tai Frank Gehry, Charlesworth tuhahtaa.
Se oli myös hänen ajatuksensa arkkitehdin työstä ennen kuin Charlesworth lähti Bosnian sodan runtelemaan Mostariin
– Koko arkkitehtuurikoulutus tarvitsee täydellisen vallankumouksen. Kaikki pitäisi ajatella uusiksi, Charlesworth sanoo.
Hänestä tulevaisuuden arkkitehdit pitäisi varustaa paremmin kohtaamaan todellisia maailmanlaajuisia ongelmia, joihin ihmiskunta törmää.
Niitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, köyhyys, luonnonkatastrofit ja erilaiset konfliktit, kuten sodat.
Charlesworth on seurannut, miten humanitaarisesta arkkitehtuurista on tullut seksikäs ala, ja yhä useampi arkkitehti haluaa työskennellä kriisialueilla.
Se ei saa häntä hihkumaan riemusta.
– On paljon vaikeampaa löytää arkkitehteja, jotka ovat valmiita työskentelemään haavoittuvien yhteisöjen kanssa myös katastrofien jälkeen, Charlesworth sanoo.
Arkkitehdit ilman rajoja -järjestö toimii noin 30 maassa. Sen Suomen-siipi, Ukumbi, perustettiin vuonna 2007.
Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen jatkaa ennätysten murskajaisia. Elokuussa julkaistua kirjaa on myyty jo yli 170 000 kappaletta.
Näin siitä tulee Suomen kaikkien aikojen myydyin kirja ilmestymisvuonnaan. Ykköspaikkaa on pitänyt hallussaan J.K. RowlinginHarry Potter ja Feeniksin kilta -kirja, jota myytiin vuonna 2004 kaikkiaan 170 200 kappaletta.
Kotimaisten kirjojen myyntitilastoissa Räikkös-kirja nappasi ykköspaikan jo jokin aika sitten, kun se ohitti viime vuonna ilmestyneen Mauri KunnaksenKoiramäen Suomen historia -kirjan. Sitä myytiin viime vuoden aikana 163 000 kappaletta.
Tietokirjaksi luokiteltavan Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjan menestys heijastelee kirja-alan laajempia trendejä: Kirjakauppaliiton tilaston mukaan tietokirjojen myynti on ollut tänä vuonna hienoisessa kasvussa. Sen sijaan kaunokirjallisuutta on myyty alkuvuoden aikana kymmenisen prosenttia viime vuotta vähemmän.
Tämän vuoden kirjamyyntitilastot voivat kuitenkin vielä muuttua, sillä vuoden kiivain kirjasesonki eli joulumyynti on parhaillaan käynnissä.
Tänä vuonna suuren yleisön tietoisuuteen rynninyt laulaja Vesta on kerännyt eniten musiikkialan Emma-ehdokkuuksia. Hän tavoittelee palkintoa kuudessa eri kategoriassa. Vesta on ehdolla muun muassa vuoden tulokkaaksi ja hänen esikoisalbuminsa Lohtulauseita on ehdolla vuoden albumiksi.
Viiteen ehdokkuuteen ylsivät Amorphis ja Haloo Helsinki! -yhtyeet. Pyhimys ja Stam1na ovat puolestaan ehdolla neljässä ehdokassarjassa.
Haloo Helsinki! ilmoitti kesällä jäävänsä kahden ja puolen vuoden mittaiselle tauolle.Juuli Aschan, YleX
Vuoden naissolistiksi ovat ehdolla Alma, Anna Puu, Janna, Jenni Vartiainen, Saara Aalto ja Sanni.
Miessolistin palkintoa tavoittelevat Aleksanteri Hakaniemi, Isac Elliot, J. Karjalainen, Juha Tapio, Mikael Gabriel ja Pyhimys.
Vuoden yhtyeeksi ehdolla ovat Amorphis, Gasellit, Haloo Helsinki!, Ida Paul & Kalle Lindroth ja Stam1na.
Vuoden naissolistiksi Emma-gaalassa ehdolla oleva Alma julkaisee esikoisalbuminsa alkuvuodesta.Juuli Aschan, YleX
Emma-gaala järjestetään Helsingin Hartwall Arenalla 2. helmikuuta. Juhlassa palkitaan tämän vuoden aikana ansioituneita kotimaisen musiikin tekijöitä 19 eri kategoriassa.
Gaalassa esiintyvät muiden muassa Apocalyptica, Pyhimys, Alma sekä Ville Valo & Agents, jotka tekevät ensiesiintymisensä yleisön edessä.
Hiljattain päättyneessä startup-yritysten jättitapahtumassa Slushissa on tullut esille taas häirintätapauksia. Tapauksia, joissa osallistujat ovat joutuneet epäasiallisen käytöksen uhreiksi, on alle kymmenen.
– Asiaton käyttäytyminen pitää sisällään fyysistä ja sanallista seksuaalissävytteistä häirintää, Slushin toimitusjohtaja Andreas Saari kuvailee.
Poliisi ei ole Saaren tietojen mukaan ollut yhdessäkään tapauksessa mukana selvittämässä tapahtumien kulkua.
Suurin osa häirinnästä on tapahtunut Messukeskuksessa Slushin jatkobileissä tai jatkobileiden jälkeen 5. päivä joulukuuta.
Tapahtumat ovat tulleet Slushin järjestäjien tietoon useita eri reittejä pitkin; tekojen kohteeksi joutuneet ovat ottaneet yhteyttä joko järjestyksenvalvojiin tai Slushin omaan henkilökuntaan.
Osa on selvitetty paikan päällä, kun ne tulivat esille itse tilanteessa, mikä on hyvä asia, Saari kertoo.
Kahdelta evätty jatkossa pääsy Slushiin
– Tunnistetuissa tapauksissa ollaan oltu yhteyksissä heidän edustamiinsa organisaatioihin. Kahdessa tapauksessa tekijöille on annettu porttikielto koko tapahtumaan.
Parin tapauksen selvittely on vielä kesken, joten niistä Saari ei halua kertoa sen enempää.
Slush sanoo Facebook-sivuillaan haluavansa auttaa selvittämään tapaukset ja toivoo palautetta, jotta näitä tapauksia ei tulisi jatkossa lisää. Kaikille osallistujille on lähetetty palautekysely, johon voi vastata myös nimettömänä. Palautteita käydään läpi jatkuvasti.
– Meillä on vielä palautekyselyt ulkona, ja sitten nähdään tarkemmin, tuleeko näitä lisää. Mitenkään ei voi tietää, missä vaiheessa ihmiset haluavat kertoa näistä asioista, Saari sanoo.
Hän painottaa, että tämän tyyppiseen käytökseen Slushilla on nollatoleranssi.
– Tämä on todella hankala asia. Selvästikään jotkut ihmiset eivät vielä ole oppineet käyttäytymään, Saari sanoo.
Viime vuonna häirintätapauksia oli pari, sitä edeltävänä vuonna muutama enemmän myöskin iltajuhlan yhteydessä.
Muutoin toimitusjohtaja Andreas Saari on tyytyväinen tämän vuoden Slushiin ja tapahtuma pääsi tavoitteeseensa eli se oli loppuunmyyty ja kävijöitä oli yli 20 000.
Slushin häirintätapauksista kertoi ensimmäisenä Talouselämä. Slush kertoi asiasta ennen Talouselämää omalla Facebook-sivullaan.
Queenin Bohemian Rhapsody -kappeleesta on tullut maailman striimatuin eli suoratoistetuin kappale viime vuosisadalta.
Kappale syrjäytti ykköspaikalta Nirvanan vuoden 1991 albumin avausraidan Smells Like Teen Spiritin. Queenin kappale oli listaykkösenä Britanniassa vuonna 1975 ja uudelleen vuonna 1991 laulaja Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen. Nyt hittibiisiä on striimattu 1,6 miljardia kertaa, mukana laskuissa ovat niin YouTube kuin Spotify-palvelukin.
Kappaleen suosiota on lisännyt syksyllä levitykseen tullut elokuva Freddie Mercuryn elämästä. Kappaleen mukaan nimetty elokuva on esitellyt hitin myös uusille sukupolville. Lisäksi levy-yhtiö Universal on mainostanut kappaletta suoratoistopalveluissa viime aikoina.
Queen-yhtyeen kitaristi Brian May kommentoi kappaleen suosiota ”Rock-musiikin joki on muuntautunut virraksi. Todella tyytyväinen, että musiikkimme virtaa täysillä!"
Queenin levy-yhtiön edustaja Lucian Graingen mukaan saavutus on hieno todiste siitä, kuinka kestävää Queenin lahjakkuus on.
Viime vuosisadan striimatuimmat kappaleet eivät ole aivan ennalta arvattavia, nimittäin supertähdet kuten Michael Jackson ja Beatles puuttuvat listalta. Nirvanan grungehitti on toisella sijalla, sitä seuraa kaksi Guns N’ Roses'n kappaletta, Sweet Child O’ Mine sekä November Rain. Viidennellä sijalla on aha:n hitti Take on Me, kertoo The Guardian-lehti.
Suomalaiset syövät aiempaa ahkerammin ravintoloissa. Suosiota ovat kasvattaneet erityisesti lounaat, jotka nautitaan henkilöstöruokaloissa. Asia selviää Matkailu- ja ravintolapalvelut Maran tuoreesta trenditutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset söivät keskimäärin 3,6 ruoka-annosta ravintolassa kahden viikon aikana. Useimmiten ravintolassa ruokailivat alle 25-vuotiaat, miehet, toimihenkilöt, pariskunnat, joilla on lapsia ja suur-Helsingin alueella asuvat.
Nykyisin puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja kasvisruoan ympäristölle edullisista vaikutuksista. Tämä ei kuitenkaan näy lautasilla. Ravintola-aterioilla valittiin pääruoaksi eniten kanaa (15 prosenttia vastaajista), toiseksi eniten hampurilaisia ja kolmanneksi eniten pizzaa sekä kokolihapihvejä ja kokoliharuokaa.
Kuusi prosenttia vastaajista valitsi pääruoaksi kasvisvaihtoehdon, jonka osuus oli kasvanut kahdella prosenttiyksiköllä vuodesta 2016. Parin vuoden takaisesta eniten, eli kolmella prosenttiyksiköllä, suosiotaan kasvatti kuitenkin kokolihapihvi.
Työpaikkaravintolat nousijoita
Työpaikkaruokalassa oli viimeisen kahden viikon aikana aterioinut noin joka viides kyselyyn vastanneista. Määrä oli kasvanut selvästi vuodesta 2016, jolloin luku oli 14 prosenttia.
– Se kertoo siitä, että kahdessa vuodessa työllisyys on parantunut. Ihmiset ovat palanneet henkilöstöravintoloihin, sanoo Maran varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.
Ravintolakulttuurista väitöstutkimusta tekevä Sami Koponen puolestaan näkee työpaikan lounasruokailun suosion kasvussa helppouden trendin.
– Arki on hektistä. Moni haluaa helpottaa sitä ja syödä yhden päivän aterioista niin, että se on valmiina ja nopeasti saatavilla.
Maran selvityksestä käy ilmi myös, että ravintolaa valittaessa paikan sijainti on ruoan laatua tärkeämpää. Vielä pari vuotta sitten asia oli päinvastoin.
– Helppous ja nopeus luonnehtivat osaltaan tämän ajan ravintolakulttuuria. Ihmiset ovat kiinnostuneita syömään paikoissa, joista ruokaa saa nopeasti, Koponen sanoo.
Koposen mukaan Iso-Britanniassa on havaittu selvää kasvua juuri quick and convenient (nopea ja kätevä) -tyyppisessä aterioinnissa.
Suomalaiset a la carte -ravintolat pitivät silti edelleen pintansa. Niissä syöneiden määrä oli säilynyt kahden vuoden takaiseen verrattuna ennallaan eli 19 prosentissa.
Nuoret oppivat eurooppalaisiksi
Vielä parikymmentä vuotta sitten ravintolassa aterioivien luvut olivat toista luokkaa: 57 prosenttia Maran kyselyyn vastanneista ei ollut käynyt kertaakaan ravintolassa viimeisen kahden viikon aikana. Tänä vuonna vastaava luku oli enää 21 prosenttia.
– Nuoremmat ovat oppineet käyttämään palveluja eurooppalaiseen tapaan. Takavuosina perinteinen väki maaseudulla ei käynyt koskaan ravintolassa. Nyt, jos ravintoloissa katsoo ympärilleen, huomaa, että siellä istuu paljon nuoria aikuisia, Aittoniemi sanoo.
Sami Koponen komppaa. 2000-luku on ollut vauhdikasta ulkonasyömisen arkipäiväistymisen aikaa.
– Muutos 20 vuoden takaiseen on selkeä. Kiinnostus ruokaa ja ravintoloita kohtaan on kasvanut vauhdilla. Ravintolaan meneminen ei vaadi erityistä juhlaa.
Maran ravintolaruokailun trenditutkimukseen vastasi noin 2 000 ihmistä, joilta kysyttiin ravintolassakäynnistä viimeisen kahden viikon aikana.
Rautatien päälle rakennettava kansi on alkanut hahmottua Tampereen juna-aseman naapurissa. Kannen päälle on tarkoitus rakentaa uusi monitoimiareena, hotelli, kasino ja tornitaloja (rakennusyhtiö SRV:n sivut). Kansiareenasta tulee Tapparan ja Ilveksen uusi kotihalli.
Uuden jäähallin rakentaminen on ollut Tampereella ikuisuuskysymys. Suomen ensimmäinen jäähalli, Hakametsä on tamperelaisille rakas mutta jo iäkäs.
Runsaat kymmenen vuotta sitten, juuri ennen maailmanlaajuista talouskriisiä, keskustelu modernista jääkiekkopyhätöstä sai jälleen uutta vauhtia. Tampereella toivottiin, että monitoimihalli saataisiin rakennettua vuoden 2012 jääkiekon MM-kisoihin. Ilman uutta hallia kisat pelattaisiin taas muualla kuin Tampereella.
Muun muassa tamperelaisen jääkiekkovaikuttajan Kalervo Kummolan innoittamana Tampereella tehtiin selvitys hallin rakentamiseksi Sorsapuiston urheilukentän paikalle Tampere-talon viereen. Kummola oli tuolloin vielä Tampere-talon toimitusjohtaja.
Sorsapuistosta ei tullut uuden hallin kotipaikka. Suunnitelmat menivät uusiksi, kuten niin monta kertaa myöhemminkin Tampereen areenahankkeessa.
Havainnekuva Tampereen ratapihan päälle rakennettavasta areenasta ja kerrostaloista.Studio Daniel Libeskind
Ei Sorsapuistoon vaan rautatien päälle
Monitoimihallin paikaksi vaihtui Tampereen ratapiha. Hallin lisäksi radan päälle tulisi useita tornitaloja. Ne tarvittiin, jotta rahoittajat kiinnostuisivat, mutta nekään eivät auttaneet. Rahoitusta ei löytynyt millään.
Tampereen kaupungin piti etsiä kannelle ja areenalle uudet tekijät. Rakennusyhtiö Lemminkäisen mukana areenan ravintolatoimintaan halusi mukaan myös rockyhtye Eppu Normaali. Voiton vei kuitenkin rakennusyhtiö SRV.
Tältä Tampereen Kannen työmaalla näytti joulukuussa 2018.Jussi Mansikka / Yle
Tampere on kuitenkin vahvoilla – jos Tampereen Kannen uusi areena vain saadaan ajoissa valmiiksi.
Suora nettilähetys kansityömaalta on nähtävissä Yle Areenassa keskiviikkona 12.12. klo 11.30 alkaen. Työmaahan pääsee tutustumaan keskiviikkona myös Radio Suomen Tampereen lähetyksessä ja Pirkanmaan alueellisissa tv-uutisissa Yle TV1:ssä.
Korjaus: Videossa ovat vuonna 2009 yksityisiltä rahoittajilta hankittavaksi suunnitellun summan miljoonat muuttuneet miljardeiksi.
Yle on seurannut hanketta tiiviisti vuosien varrella. Tässä osa jutuista vuosilta 2016–2018:
Neulan kilahdus lattialla esittelee 12-kanavaisen äänentoiston tarkkuutta. Seuraavan mainoksen aikana käy kuitenkin selväksi, että IMAX-brändin lupaama immersiivinen elokuvakokemus syntyy ennen kaikkea yltiöpäisen voimakkaista äänistä.
Basson jyrähtely alkaa tuntua mahanpohjassa. Vierustoveri suojaa korvansa tulpilla. Finnkinon edustaja on alleviivannut heti näytöksen aluksi yleisötervehdyksessään, että äänet todella ovat kovalla.
IMAX-salin erikoisuuksia ovat mikrofonit, joiden avulla äänijärjestelmä kalibroidaan päivittäin. Tavallaan äänenvoimakkuutta ohjaillaan siis IMAX Corporationin ehdoilla.
Kovista äänistä huomauttanut Finnkinon edustaja totesi humoristisesti, että jos hän laskee volyymia salissa, Kanadan päässä väännetään nupit takaisin kaakkoon.
Finnkinon kehitysjohtaja Janne Uusi-Kölli täsmentää myöhemmin tarinaa Ylelle.
– Kalibroinnin lisäksi automaattinen järjestelmä valvoo referenssitasoja eli elokuvan tekijöiden näkemystä elokuvan äänistä. Jos elokuvateatteri haluaa laskea äänenvoimakkuutta, niin se on sallittua ja mahdollista, Uusi-Kölli vakuuttaa.
Hetkellinen maksimiäänitaso 101 desibeliä
Yle pyysi asiantuntijan mittaamaan Suomen ensimmäisen IMAX-salin äänenvoimakkuutta, sillä ulkomailla vastaavien teatterien volyymitasot ovat herättäneet säännöllisesti huolta (Sveriges Radio, Reddit).
Tehtävän suoritti Helimäki Akustikot Oy:n suunnittelu- ja laatujohtaja Pekka Taina. Popcornien tilalla oli kalibroitu desibelimittari.
Helimäki Akustikot Oy:n suunnittelu- ja laatujohtaja Pekka Taina mittasi ääntä IMAX-salissa. Arvot kirjattiin ylös 15 minuutin välein.Jari Kovalainen / Yle
Elokuvaksi valikoitui vuonna 2014 ensi-iltansa saanut Interstellar. Finnkino näyttää uudessa salissaan myös vanhempia IMAX-elokuvia.
Christopher Nolanin ohjaama avaruusseikkailu sopi tarkoitukseen hyvin, sillä Finnkino sai elokuvan ilmestymisvuonna paljon palautetta rakettimoottorien häiritsevän kovista äänistä. Silloin yhtiö päätti laskea äänenvoimakkuutta näytöksissä.
Myös nyt moottorit jylisevät korvia huumaavasti.
Äänenpainetta eli äänen voimakkuuksia arvioidessa asiantuntijat tukeutuvat sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysasetukseen. Pykälä 12 määrittää vapaa-ajanmelulle kolme ohjearvoa, joita äänitasot eivät kuulovaurion välttämiseksi saa ylittää.
1. Keskiäänitaso (LAeq) saa olla korkeintaan 100 desibeliä neljälle tunnille tasoitettuna.
IMAX-salissa Interstellar-elokuvan keskiäänitasoksi mitattiin 84 desibeliä. Neljälle tunnille tasoitettuna se olisi noin 83 desibeliä.
Maltillinen tulos ei yllätä, sillä elokuvassa on monia hiljaisia kohtauksia. Mittaajana työskennellyt Pekka Taina arveli alusta alkaen, ettei keskiäänitaso hätyyttele annettua raja-arvoa.
2. Maksimiäänitaso (LAFmax) saa olla korkeintaan 115 desibeliä.
Elokuvan aikana hetkelliseksi maksimiäänentasoksi mitattiin 101 desibeliä.
Suljetussa salissa äänenpaine tuntui paikoitellen koettelevan tärykalvoja. Kuulovauriosta varoittavaan raja-arvoon on silti vielä matkaa: korva kuulee äänen voimakkuuden kaksinkertaistuvan, kun voimakkuus lisääntyy 10 desibeliä.
– Siihen nähden äänentasot olivat jopa pienempiä kuin ajattelin, Taina toteaa.
3. Huippuäänitaso (LCpeak) saa olla korkeintaan 140 desibeliä.
Elokuvan aikana hetkelliseksi huippuäänitasoksi mitattiin 127 desibeliä.
Melutaso jäi siis kaikkien mittausten osalta alle raja-arvojen, eikä IMAX-sali poikkea tämän mittauksen perusteella äänitasoiltaan muista saleista. Elokuvateattereissa äänipiikit nousevat usein yli 100 desibeliin (Aamulehti).
Jari Kovalainen / Yle
Kuuloliiton asiantuntija huolissaan
Kuuloliiton erityisasiantuntija Jukka Rasa ei riemastu mittaustuloksista, vaikka desibelilukemat elokuvanäytöksessä jäivät sosiaali- ja terveysministeriön asettamien raja-arvojen alapuolelle.
– Kyllä nämä vähän liikaa ovat. Onko järkevää liikkua raja-arvojen lähellä, Rasa kysyy.
Hän muistuttaa, että melunsietokyky on yksilöllistä. Kuulonsuojelun kannalta annetut raja-arvot eivät aina päde.
– Ihmiset, joilla on pienempi melunsietokyky, eivät voi käydä elokuvissa ollenkaan. Se ei ehkä ole ihan tasa-arvoista. Sellaiset, jotka haluavat, että äänet ovat kovalla, eivät ehkä kärsisi siitä, että äänet olisivatkin hiljaisemmalla.
Korvien kannalta ei ole väliä, altistuuko melulle töissä, musiikkia kuunnellessa, ravintolassa tai elokuvissa. Kaikki melu nostaa keskiäänitasoa ja rasittaa kuuloa.
– Turvarajat ylittyvät lopulta helposti. Vapaa-ajan melutason laskemiseen pitäisi ylipäänsä kiinnittää huomiota. Vapaa-ajalla ei pitäisi joutua olemaan huolissaan siitä, että kuulo menee.
Rasa vertaa äänenpaineelle asetettuja turvarajoja liikenteen nopeusrajoituksiin. Keliolosuhteet vaikuttavat siihen, kannattaako moottoritiellä ajaa 120 kilometriä tunnissa.
Jari Kovalainen / Yle
– Turvarajat eivät ole tavoitearvoja: 85 desibelin jälkeen aletaan olla heikoilla vesillä.
Myös alle 85 desibelin äänenpaine saattaa altistuksen pitkittyessä alkaa tuntua epämiellyttävältä.
– Joku saattaa häiriintyä sellaisestakin äänenpaineesta, joka ei useimpia häiritse ollenkaan. Sitten on näitä, jotka haluavat tuntea elokuvissa maksan muljahtavan vatsassa.
Rasa itse käyttää kuulolaitetta. Hän muistuttaa, että kuulovaurio syntyy yleensä hitaasti ja huomaamatta. Lopulta esimerkiksi puheesta on vaikea saada selvää.
– Sitten peli on jo menetetty. Kun kuulonsa kerran menettää, sitä ei takaisin saa.
Olen mukana lukuhankkeessa, jossa kannustetaan lapsia – yllätys, yllätys – lukemaan. Ideana on, että mennään kouluun ja ensin lavalle nousee joku lasten suosima tubettaja villitsemään nuorisoa ja kertomaan omasta lukemisestaan, minkä jälkeen kirjailijat kertovat kirjoista. Konsepti on muuten varsin toimiva, paitsi että itse harkitsen nyt vakavasti ammatinvaihtoa.
Show’n jälkeen nimittäin oli Lahdesta Hollolaan saakka ulottuva nimmarijono, mutta voi! Kävi ilmi, etteivät ne halunneetkaan keski-ikäisen kaljuuntuvan kirjailijamiehen käsialanäytettä vaan jonkun nevöhöödin Miklun. Ryhdyn toden totta tubettajaksi!
Esimerkiksi tällä nevöhöödillä Miklulla on yli 250 000 tilaajaa. Vertailun vuoksi: oman alueeni pää-äänenkannattaja Turun Sanomilla on päivittäin lukijoita noin 160 000. Suomalainen kirjailija saa olla oikein tyytyväinen jos hänen kirjaansa myydään 5000 kappaletta. Useimmilla menee vielä paljon huonommin: myynnin näkökulmasta esimerkiksi runokirjoja kannattaa julkaista vain niiden, joiden äiti on vielä elossa.
Kaikkiaan tämä tubettajan ja hänen faniensa seuraaminen oli avartava kokemus. Muistan nimittäin kuinka nuorena aikuisena mietin, millä tavalla tulevat sukupolvet voivat enää kapinoida, kun heidän vanhempansa (eli minun sukupolveni) ja jopa isovanhempansa ovat rock-veteraaneja. Siis sellaisia jotka edelleen käyvät festareilla ja joilla on tatuointeja ja nenässä herneen sijaan rengas. Miten on mahdollista erottautua yhteiskunnassa, jossa nuorisokulttuuri on valtakulttuuria?
No, se erottautuminen ei ollut nuorisolle temppu eikä mikään!
He vain hylkäsivät kaiken edellä mainitun. Nyt heillä on oma juttunsa, joka on meidän vanhempien mielestä paitsi täysin käsittämätöntä, myös ylivoimaisen älytöntä ja harvinaisen typerää, eli juuri sellaista, mistä nuorisojutuissa parhaimmillaan on kyse.
Mitä järkeä on katsoa verkossa, kun joku toinen pelaa hölmöä peliä?
Siis miettikää nyt! Miksi ihmeessä katsoa videoita joissa joku tyyppi kertoo mitä on puuhannut sinä päivänä, ketä kiinnostaa? (Paitsi niitä 250 000 seuraajaa). Tai mitä järkeä on katsoa verkossa, kun joku toinen pelaa hölmöä peliä? Menisitte nuoriso töihin! Leikkaisitte tukkanne, jos mahdollista, vielä siistimmäksi ja alkaisitte elää ihmisiksi!
Ja juuri tuon takia nuorisossa on tulevaisuus. He tekevät asiat aina vähän eri lailla kuin ennen. Vanhempien paheksunta kertoo, että on onnistuttu. Mutta koska vanhempien ikiaikainen velvollisuus tosiaan on paheksua, haluan olla hieman huolissani. Empiirisen lähipiirihavainnointini perusteella nuoriso katselee videoitaan ihan koko ajan. Jopa suihkusta kuuluu netin älämölö. Nuorten ja lasten maailma pirstoutuu ikuisesti jatkuviin muutaman minuutin klippeihin, joissa hohotetaan idioottimaisesti milloin millekin.
Ja kun sitten koulussa on kokeet, lukeminen on vaikeaa, kun ei ymmärrä mitä läksykirjassa sanotaan. Maailma onkin yhtäkkiä monimutkaisempi kuin netin hessuhopotodellisuus. Meillä tämä kulminoitui aikoinaan siihen, kun yksi lapsista totesi läksyistään, että ”Meijän piti vaan lukee tää, ei osata”.
Opettajaparat.
Lukutaidosta täytyykin pitää kiinni kynsin hampain. Se on viime kädessä ajattelu- ja mielikuvitusaisti. Suuressa osassa ajattelua tarvitaan sanoja tai sanoihin perustuvia rakenteita, joita ei saa kuin lukemalla. Mitä enemmän ihminen tuntee sanoja, sitä paremmat valmiudet hänellä on ajatella. Eikä ajattelusta ole koskaan ollut kenellekään haittaa, Arkhimedes toki pois lukien.
Kirjailijat eivät nimittäin valehtele melkein koskaan paitsi työkseen.
Vastaavasti jos ei osaa lukea, siitä seuraa yleensä että sanavarasto on pieni, mistä seuraa ongelmia ymmärtää maailmaa. Asioiden laittaminen konteksteihin ja ylipäänsä erilaisten loogisten suhteiden näkeminen vaikeutuu. Silloin alkaa äkkiä uskoa tämän maailman trumppeja tai mv-lehtiä. Kannattaisi sen sijaan uskoa meitä kirjailijoita, kun me sanomme, että lukekaa.
Kirjailijat eivät nimittäin valehtele melkein koskaan paitsi työkseen. Tai ellette usko meitä, niin uskokaa tubettaja-Miklua. Tämä ansiokas nuori mies kertoi lukevansa vuodessa sata kirjaa ja kehotti lapsia kokeilemaan, että jos joka päivä lukisi ensi alkuun vaikka ihan vähän. Että jos olisikin netissä yhdeksän tunnin sijaan vain kahdeksan. Idea on erinomainen eikä koske vain lapsia.
Milloin sinä kävit viimeksi kirjastossa?
Arkhimedeelle kävi muuten tarinan mukaan niin, että hän oli ajattelemassa rannalla, kun roomalainen sotilas käveli hänen hiekkaan piirtämiensä kuvioiden yli. Arkhimedeen viimeiset, äkäiset, sanat olivat: ”Älä sotke mun ympyröitä”.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.
Oulun ylipiston Giellagas-instituutti aloittaa ensi kesänä koulutuksen, jonka tarkoituksena on saada Suomeen lisää päteviä saamen kieltä taitavia opettajia.
Ja tähän päämäärään halutaan nyt perinteistä yliopistokoulutusta joustavammin. Opiskeluaika on kaksi vuotta.
– Emme anna suoraan opettajankoulutusta, mutta tarjoamme palikoita, jotka osaltaan pätevöittävät ammattiin, Giellagas-instituutin johtaja Anni-Siiri Länsman sanoo.
Saamelaiskäräjien selvityksen mukaan sekä saamelaisten kotiseutualueella että sen ulkopuolella on jatkuva pula kielitaitoisista opettajista.
– Lähivuosina tarve vain kasvaa, kun opettajia eläköityy, Anni-Siiri Länsman kertoo.
Niinpä Giellagas-instituutti ja Saamelaiskäräjät päätyivät hakemaan koulutukseen rahaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Viime kesänä Ketterälle korkeakoululle myönnettiin 750 000 euron rahoitus.
Sara Wesslin / Yle
Kuntien työntekijät yksi kohderyhmä
Ketterän korkeakulun ensimmänen vuosi on pääsosin kieliopintoja, sen jälkeen keskitytään opettajan pedagogisiin opintoihin.
– Kovalla opiskelulla saa kaikki palikat kasaan kahdessa vuodessa, Anni-Siiri Länsman sanoo.
Koulutus viedään suurten kaupunkien sijaan pääosin pohjoiseen, Inariin. Siellä järjestettäisiin pääosin inarinsaamen ja pohjoissaamen kieliopinnot.
Myös opettajan pedagogiset opinnot on mahdollista suorittaa pohjoisesta käsin.
Länsmanin mukaan opiskeljoita etsitään myös lähestymällä Pohjois-Suomen kuntia.
– Siellä työskentelee ihmisiä, jotka ovat potentiaalisia opiskelijoita. Kuntien kanssa kannattaa neuvotella, miten nämä henkilöt pääsisivät opiskelemaan esimerkiksi työn ohella.
Opinnoissa on tarkoitus myös joustaa opiskelijan tilanteen mukaan. Tarjolla on verkko- ja monimuoto-opiskelua. Myös työn ohella opiskelu onnistuu, ainakin pedagogisten opintojen osalta.
Esimerkiksi koltansaamen opinnot ovat tässä koulutuksessa pääosin verkkomuotoisia.
93 prosenttia 18–64-vuotiaista suomalaisista osaa vähintään yhtä vierasta kieltä, selviää Tilastokeskuksen tuoreesta Aikuiskoulutustutkimus 2017:stä. Vierasta kieltä osaavien osuus on sama kuin viisi vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa.
Koulutusasteen ja vieraiden kielten osaamisen välinen riippuvuus on vähentynyt. Kielitaitoaan ovat eniten vuodesta 1995 lisänneet pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneet, osuus on kasvanut 37 prosenttiyksikköä vuoteen 2017 mennessä.
Edelleen kuitenkin pidemmän pohjakoulutuksen saaneet osasivat vieraita kieliä useammin kuin lyhyemmän pohjakoulutuksen saaneet. Kun korkea-asteen tutkinnon suorittaneista lähes kaikki osasivat ainakin yhtä vierasta kieltä, niin keskiasteen tutkinnon suorittaneista osaajia oli 91 prosenttia ja perusasteen tutkinnon suorittaneista 87 prosenttia.
Kielten osaaminen lisääntyi vuodesta 1995 vuoteen 2012 asti, jolloin vähintään yhtä vierasta kieltä ilmoitti osaavansa ainakin jonkin verran 93 prosenttia 18–64-vuotiaasta väestöstä. Vielä vuosina 1995 ja 2000 miehistä 10 prosenttiyksikköä harvempi kuin naisista ilmoitti osaavansa vieraita kieliä. Ero oli puolittunut vuoteen 2017 mennessä.
50. kerran järjestettävän Ruisrockin lipunmyynti alkoi keskiviikkona kello 12. Jonoa kertyi lippuja myyvään verkkopalveluun heti lipunmyynnin avauduttua.
Juhlavuoden tapahtuman kolmen päivän lippujen hintaan on tullut roima korotus. Viimeksi lippu maksoi 165 euroa. Nyt hinta on noussut 199 euroon. Tässä vaiheessa myynnissä on ainoastaan kolmen päivän lippuja.
Viime vuosina festivaali on myyty loppuun.
Ruisrock järjestetään ensi vuonna Turun Ruissalon Kansanpuistossa 5.–7. heinäkuuta.
Nyt se on todistettu. Australialaisessa lääketieteellisessä lehdessä julkaistu tutkimus paljasti elokuvahahmo James Bondin alkoholistiksi.
Tutkijat analysoivat yli 20 Bond-leffaa ja havaitsivat, että martineista pitävä toimintasankari ei sylje lasiin. Salaisella agentilla on ollut pahanlaatuinen alkoholiongelma jo kuusi vuosikymmentä.
Osataan Suomessakin. Kysyimme Kavin erikoistutkija Jari Sedergreniltä, missä kotimaisissa elokuvissa juodaan olan takaa. Tuli runsaudenpulaa. Tolkuton juominen on täkäläisissä elokuvissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
– On sitten kesä, juhannus tai häät, juhlaa koristellaan aina alkoholilla. Toinen yhtä yleinen asia suomalaisissa elokuvissa on vain se, että alaston nainen menee uimaan, Sedergren sanoo.
Jussi Vares (Antti Reini) tutkii Kaidan tien kulkijat -elokuvassa pohjanmaalaisessa kylässä tapahtunutta nuoren naisen murhaa.Jani Häkli / Solar Films
1. Vares: viina kuuluu karaktääriin
Tiettävästi kukaan ei ole analysoinut akateemisella tasolla James Bondin kollegan, Jussi Vareksen, alkoholinkäyttöä. Vares on seikkaillut yhdeksässä elokuvassa, joista voi kuitenkin helposti päätellä, että suomalaisen yksityisetsivän renttuun hahmoon kuuluu oleellisesti juominen.
– Vares heräilee useasti krapuloissaan pitkäksi menneen yön jälkeen, on alkoholista nuutunut ja hakeutuu silti aina samaan kantakapakkaansa, Sedergren sanoo.
Varesta reipas juominen ei tunnu haittavaan. Päinvastoin. Hän ottaa vauhtia rikosten selvittelyyn turkulaisesta Apteekki-nimisestä ravitsemusliikkeestä. Konnat saadaan kiinni, mutta riskirajat paukkuvat.
Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan jo seitsemän, kahdeksan lasillista viiniä tai yhtä monta tuoppia olutta viikossa on haitallista terveydelle. Vares tuntuu ylittävän nämä luvut huolestuttavan usein.
Valentin Vaalan ohjaamassa Nummisuutareissa vuodelta 1957 Esko (Martti Kuningas) lähtee noutamaan puolisokseen kaunista Karrin Kreetaa (Eila Auer).Suomen Filmiteollisuus SF Oy
2. Nummisuutarit: perinteitä kunnioittaen
Aleksis Kiven klassikosta, Nummisuutareista, on tehty kolme elokuvaa. Niissä kaikissa kuvataan tyypillistä suomalaista suhdetta alkoholiin.
– Kun Nummisuutarin Esko lähtee kosiomatkalle, hän vetäisee tillin tallin ja panee paikat nurin. Ei siinä tarvitse paukkuja laskea. Yksikin on liikaa, Sedergren sanoo.
Sedergernin mukaan useissa suomalaisissa elokuvissa juodaan tolkuttomasti. Sillä on seurauksensa. Niin Eskollekin.
– Esko on tottumaton juomaan ja hänestä tulee arvaamaton, aggressiivinen uhoaja ja paikkojen särkijä. Jälkeenpäin katumus on suurta ja aitoa.
Kuulostaako tutulta?
Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia perustuu tositapahtumiin.Leif Öster / Yle
3. Kahdeksan surmanluotia: traagista, tuhoisaa juomista
Mikko Niskasen käsikirjoittama ja ohjaama Kahdeksan surmanluotia (1972) on klassikko. Niskanen esittää pienviljelijää, joka päätyy traagisiin tekoihin.
– Päähenkilöltä on mennyt kaikki, eikä häntä aja enää mikään elämässä eteenpäin. Hän väsyy ja alkaa dokata, keittää itse pontikkaa ja alkoholisoituu, Sedergren kuvaa.
Vaimo kärsii humalaisen miehensä väkivaltaisuudesta. Kun taloa piirittävät poliisit, mies tarttuu aseeseen kohtalokkain seurauksin.
Kahdeksan surmanluotia perustuu vuonna 1969 Pihtiputaalla tapahtuneeseen neljän poliisin surmaan. Elokuva kuuluu kategoriaan surullinen suomalainen tarina alkoholismista.
Mika ja Aki Kaurismäen Arvottomat on suomalainen road-movie.Yle Kuvapalvelu
4. Arvottomat: eurooppalaista naukkailua
Mika Kaurismäen ohjaama ja Aki Kaurismäen käsikirjoittama klassikkoelokuva Arvottomat (1982) päättyy pariisilaiseen Café Progress -kahvilaan, jossa sankarit tekevät tilauksensa lausumalla: deux calvas (kaksi calvadosta).
Elokuvassa on juopottelua, mutta Sedergrenin mielestä sitä määrittää kuitenkin erilainen suhde alkoholiin. Arvottomissa naukkaillaan eurooppalaisen sivistyneesti ja käydään luontevasti Pariisissa.
– Vaikka alkoholista tehdään numero, se niveltyy kuitenkin boheemiin elämäntapaan. Kaurismäet kuvaavat fiktiivistä Suomea, jota kukaan meikäläinen ei tunnista todeksi, mutta ulkomaalaiset ajattelevat, että, ai, Suomi on tuollainen.
Yksi elokuvan elämään jääneistä repliikeistä kuuluukin: "Meidän ei tule suhtautua todellisuuteen sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin se elää meidän unelmissamme".
Lauri Maijalan ohjaama Juoppohullun päiväkirja kertoo Juha Bergin (Joonas Saartamo) alkoholinhuuruisesta elämästä.Dictator Films
5. Viinahuumori: mikäs sen naurattavampaa
Huumorielokuvat, joissa nauru perustuu iloliemen vaikutuksiin, ovat oma lajityyppinsä. Muun muassa Juoppohullun päiväkirjassa (2012), Luokkakokouksessa (2015 ja 2016) tai Hurmaavassa joukkoitsemurhassa (2000) alkoholinkäyttö on oleellinen osa huumoria. Viinaa vedetään kaksin käsin.
Örveltäminen ja alkoholin aikaansaamat nolot tilanteet naurattavat.
– Viina-huumori saa voimaa sen aiemmasta kiellettävyydestä. Kansanmiehet puhuvat viinasta tirskahdellen ja suutaan muiskutellen. Ne eleet ovat myös nykysuomalaisen ruumiin muistissa kiinni, Sedergren sanoo.
Erityisesti Juoppohullun päiväkirja repii komiikkaa suoraviivaisesta alkoholismista.
Jack Witikan ohaamassa Mies tältä tähdeltä -elokuvassa päähenkilö (Kaarlo Halttunen) viihtyy kapakoissa.Yle Kuvapalvelu
6. Mies tältä tähdeltä: tarina alkoholistista
Kenties kuuluisin suomalainen alkoholismikuvaus on Jack WitikanMies tältä tähdeltä vuodelta 1958. Kaarlo Halttusen näyttelemä päähenkilö viettää aikaansa kapakoissa, menettää työnsä ja ajatuu pahaan kierteeseen, joka päättyy alkoholistiparantolaan.
– Jo 1930-luvulla Amerikassa esitettiin tarinoita, joissa alkoholi vie ensin pikkusormen ja lopulta koko käden. Usein niissä oli valistava elementti, jossa korostettiin, että ongelma olisi hyvä hoitaa pois, Sedergren sanoo.
Sedergren pitää Mies tältä tähdeltä -elokuvaa hienona. Siinä oli suomalaiselle elokuvalle uusia elementtejä.
– Realistista kerrontatyyliä ja konstailematonta näyttelijätyötä, jossa arjen rypyt näkyvät, Sedergren luettelee.
Olavi Virta -elokuva seuraa laulajan häilyvää elämää.Artista Filmi
7. Muusikkoelokuvat: kun viina vie
Irwin (Rentun ruusu), Badding, Unto Mononen (Satumaa), Olavi Virta. Muusikoista tehdyissä elokuvissa juomat kuuluvat hintaan.
– Elokuvista tulee käsitys, että suomalainen musiikki ja populaarikulttuuri on rakennettu alkoholin päälle. Päähenkilön alkoholismi on keskeinen teema ja varmasti nämä muusikot juoppoja olivatkin, Sedergren sanoo.
Nähtäväksi jää, liittykö 26. joulukuuta ensi-iltansa saava Juice-elokuva samaan muusikkojen viinan värittämää arkea kuvaavaan kastiin.
Brittiläinen the Guardian -lehti listasi James Bond -tutkimuksen innoittamana kansainvälisiä valkokankaan hahmoja, joille viina maistuu. Yksi sellainen oli animaatiohahmo Homer Simpson.
Juttua korjattu 13.12. klo 10.50: Nummisuutarin Esko lähtee kosiomatkalle, ei häämatkalle.
Youtuben viikko sitten julkaistusta Rewind 2018 -videosta tuli tänä aamuna palvelun kaikkien aikojen dissatuin video. Aiemmin kyseenalaista titteliä piti hallussaan poppari Justin Bieber musiikkivideollaan Baby ft. Ludacris.
Tätä kirjoittaessa molemmilla videoilla on virallisesti 9,8 miljoonaa alapeukkua, mutta niiden määrää seurataan suorana lähetyksenä täällä. Seurannan mukaan Rewind 2018 ohitti Babyn ei-tykkäysten määrässä torstaina jo varhain aamulla. Noin kello 10 siitä tuli ensimmäinen 10 miljoonaa alaspäin osoittavaa peukkua saanut Youtube-video.
Rewind on Youtube-palvelun kokoama katsaus kulunutta vuotta määrittelevistä tubetusilmiöistä, -kulttuurista ja -musiikista. Kooste on julkaistu aina joulukuussa vuodesta 2010.
Justin Bieberin kahdeksan vuotta vanha musiikkivideo ei ole enää ei-tykätyin Youtubessa.EPA / PAUL BUCK
Rewind-video on todiste siitä, ettei Youtube tunnista käyttäjiään
Mistä Youtube-käyttäjät ovat ottaneet nokkiinsa niin, että Rewind on saanut viikossa enemmän ei-tykkäyksiä kuin Bieberin hitti kahdeksassa vuodessa?
Palvelussa aikaa käyttävä yhteisö pitää koostetta osoituksena siitä, että yhtiö on menettänyt norsunluutornistaan yhteyden käyttäjiinsä.
Ei-tykkäysten vyöry on osoitus siitä, ettei laskelmointi toimi internetissä. Reddit-palvelussa kritisoidaan sitä, että videosta on tehty mainosystävällinen.
Sivusta seuraavan mielestä Rewind-video Fortnite- ja Primitive Technology -viitteineen sekä etäisesti tuttuine kasvoineen saattaa olla jotain sinne päin, kun puhutaan vuotta 2018 määrittelevistä some-ilmiöistä.
Mutta varsinainen Youtube-yhteisö on eri mieltä.
Käyttäjien mukaan Rewind on kiiltokuvafantasia siitä, mitä Youtube haluaisi Youtuben olevan. Kuluneen vuoden muistelon sijaan kooste olisikin Google-omistajan haave palvelun tulevaisuudesta: huoleton, mainosystävällinen alusta, jossa tubettajien rinnalla esiintyy tosielämän julkkiksia.
Will Smithin rooli videolla kummastuttaa
Yksi suurimmista kummastuksen aiheista on se, että palvelun suurimmat tähdet on jätetty videolta pois. Sellaisia ovat muun muassa PewDiePie, Shane Dawson ja Logan Paul.
Heidän sijaan koosteen alussa ruutuun lävähtää Will Smith, jolla on Youtubessa 4 miljoonaa tilaajaa. Se on vähän verrattuna PewDiePiehin eli ruotsalaiseen Felix Kjellbergiin, jonka tilaajamäärä on 76 miljoonaa.
– Lempitubettajani Will Smith, rakastan hänen päivittäisiä vlogeja, eräs käyttäjä kommentoi sarkastisesti Rewind-videon alla.
PewDiePie eli Felix KjellbergSkärmdump från Youtube
Youtube-käyttäjien mielestä huomio halutaan tarkoituksella kiinnittää muualle. Heidän mielestään on kohtuutonta, ettei vetovoimaisimpia tähtiä näy yhteisöllisyyttä juhlistavalla videolla. Ei-tykkäys-kampanja osoittaa, että yhteisössä on voimaa.
Mokana voi pitää sitäkin, että pelaajia Rewind-videolla edustaa Ninja eli yhdysvaltalainen Tyler Blevins. Persoonallisen hahmon kanssa on perustavanlaatuinen ongelma: hän on käyttäjien mielissä Twitch-streamaaja, ei tubettaja.
PewDiePien asema uhattuna
PewDiePie on pitkään pitänyt hallussaan ennätystä suurimmasta tilaajamäärästä. Sattumalta juuri Rewind-videosta syntyneen kohun aikaan Youtube-käyttäjät seuraavat valta-aseman murtumista.
Nimittäin Intian suurin levy-yhtiö ja elokuvastudio T-Series on pian ohittamassa ruotsalaistähden tilaajien määrässä. T-Series julkaisee Youtubessa lähinnä intialaista musiikkia ja Bollywood-elokuvien trailereita.
Tätä kirjoittaessa PewDiePiella seuraajia on 76,4 miljoonaa, T-Seriesillä 75,3 miljoonaa. Vallan vaihtumista voi seurata reaaliajassa täältä.
Korjattu klo 15.53: Rewind 2018 ohitti Babyn ei-tykkäysten määrässä jo varhain torstaiaamuna. Noin kello 10 videosta tuli ensimmäinen 10 miljoonaa ei-tykkäystä kerännyt Youtube-video. Lisäksi Ninjan eli Richard Tyler Blevinsin etunimeksi muutettu Tyler, jolla hänet parhaiten tunnetaan.
Espoon Karhusaareen suunnitellaan suurta keskusta, joka esittelisi pohjoismaista lastenkulttuuria. Kaavailuissa on ympärivuotinen matkailukohde, jonka kävijätavoite on korkea, 600 000 ihmistä.
Hanketta ajaa Lastenmaailma ry, jonka kumppaneina toimivat Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja viestintätoimisto N2 Helsinki Oy.
Rakentaminen maksaisi 50–70 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi: juuri avatun keskustakirjasto Oodin hintalapuksi tuli noin 100 miljoonaa euroa.
Rahoitusta Lastenmaailmalla ei vielä ole, mutta siitä neuvotellaan parhaillaan.
– Alustavat keskustelut ovat olleet rohkaisevia, sanoo hankkeen ideoija ja Lastenmaailma ry:n leikkijohtaja Taneli Heikka.
Keskuksen liikevaihdoksi arvioidaan 12 miljoonaa ja tuottotavoitteeksi kaksi miljoonaa euroa vuodessa.
– Ajatuksena on, että investoijat lähtisivät mukaan yleishyödylliseltä pohjalta ja että tuotot kanavoitaisiin lasten hyväksi tehtävään työhön samalla tavalla kuin Linnanmäellä, Heikka kertoo.
Jos projekti toteutuu, liiketoiminnasta vastaamaan perustetaan säätiö.
Tulossa uudisrakennus
Lastenmaailman rakennus olisi uudistuotantoa. Tilan suunnittelee arkkitehtitoimisto Lundén Architecture Company yhdessä lasten ja taiteilijoiden kanssa. Kokoa keskuksella olisi toteutuessaan 7 800 neliötä.
– Siitä on tulossa modulaarinen elämystila, joka rakentuu erilaisista saleista, joihin voidaan pystyttää erilaisia sisältöjä, Heikka kertoo.
Espoon kaupunki on tekemässä keskukselle suunnitteluvarauksen Karhusaareen, joka sijaitsee Länsiväylän varrella, aivan Helsingin rajan tuntumassa. Varaus koskisi noin neljän hehtaarin aluetta ja olisi voimassa vuoden 2020 loppuun. Tontti varattaisiin kahdeksi vuodeksi projektin suunnittelua varten.
– Se ei sisällä puolin eikä toisin sitoumuksia tontin hallinnasta. Kun olemme siinä vaiheessa, että saamme rahoituksen ja haluamme alkaa rakentaa, luvat ja kaavoitusmuutokset pitää kierrättää kaupunginvaltuuston kautta, Heikka sanoo.
Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee tonttivarausasian maanantaina.
– Rahoittajille on ollut tärkeätä, että meillä on paikka, ja että kaupunki on paikan antamalla sitoutunut projektiin, Heikka sanoo.
Karhusaaren Lastenmaailma / Lundén Architecture Company
Mukaan Muumit? Tatu ja Patu? Nopolat?
Lastenmaailman ytimessä olisivat tarinat ja sadut, joista muotoutuisi kulttuurikeskuksen sisältö.
– Keskustelemme parhaillaan kirjailijoiden ja oikeudenhaltijoiden kanssa ja innostus on ollut suurta, Heikka sanoo.
Joukossa on merkittäviä suomalaisen lastenkulttuurin edustajia. Keskusteluja on tähän mennessä käyty muun muassa Tatun ja Patun tekijöiden Aino Havukaisen ja Sami Toivosen sekä Siri Kolun, Timo Parvelan, Linda Liukkaan sekä Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa. Myös Muumien oikeudenhaltijoiden kanssa on puhuttu.
Toteutuessaan Lastenmaailma ei kuitenkaan rajoittuisi vain kirjallisuuteen, yhden hahmon tai kirjailijan varaan, vaan ajatuksena on sisällyttää mukaan kaikkia taiteenlajeja. Suomalaisia tekijöitä on tarkoitus esitellä osana pohjoismaista lastenkulttuuria eli mukaan voi tulla myös taiteilijoita muista Skandinavian maista.
Tukholman Junibacken on toiminut kulttuurikeskuksen esikuvana, mutta tähtäin on Heikan mukaan korkeammalla.
– Tästä ei tule lavaste, jossa lapset leikkivät. Haluamme, että lapset pystyvät osallistumaan vahvemmin ja se tarkoittaa taidetyöpajoja, visuaalista työskentelyä, musiikkia ja sirkusta. Lähtökohta on, että tekeminen on hauskaa ja viihdyttävää. On haastavaa taiteellista ja populaarimpaa sisältöä.
Idea Ylen kolumnista
Idea lähti kytemään Heikan Ylelle kirjoittamasta kolumnista, jossa hän totesi, että lapset ansaitsevat talon ykköspaikalta Suomessa.
– Ihminen on neljäsosan elämästään lapsi. Miksi lasten pitäisi elää aikuisille rakennetussa kulttuuriympäristössä, Heikka kysyy.
Huhtikuisessa kolumnissaan Heikka pohti, saisiko entisestä Guggenheim-tontista sopivan tilan. Nyt Heikka kertoo, että myös Helsingin kaupungin kanssa käytiin neuvotteluja erilaisista paikoista ja kiinnostusta oli, mutta Espoossa asiat etenivät nopeammin.
– Kun kävimme Karhusaaressa, ymmärsimme sen loistokkuuden. Siellä on tilaa, kaunista luontoa ja liikenneyhteydet ovat muualta tuleville paremmat kuin Kauppatorille.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, valmista tulee vuonna 2025.
Captain Morten and the Spider Queeniä eli virolaisittain Kapten Morten lollide laeval -elokuvaa tehtiin seitsemän vuoden ajan ja siitä on muodostunut Viron tähän mennessä kallein elokuva – hintalapuksi tuli muhkeat kuusi miljoonaa euroa.
Elokuva on usean maan, muun muassa Ranskan ja Irlannin yhteistuotantoa ja virolaisrahaa kokonaisbudjettiin on valunut kolmasosa.
Captain Morten and the Spider Queenin kalleus ei ole mikään ihme: sen visuaalinen lumo perustuu aikaa vievään stop motion -tekniikkaan, jossa fyysisiä nukkeja siirrellään millimetri kerrallaan ja jolla tehdään hyvin harvoin kokoillan elokuvia.
– Stop motion nyt vain näyttää paremmalta. Kun katsoo läheltä, tekstuurit, värit ja valo näkyvät tarkasti. Vaativa tyylilajihan se tietysti on: Captain Mortenin kohdalla valmista materiaalia saatiin viisitoista sekuntia päivässä. Yhden animaattorin päiväsaalis oli siis viisi sekuntia, ohjaaja Kaspar Jancis kertoo.
Jancis on aiemmin ohjannut useita lyhytanimaatioita, ja Captain Morten and the Spider Queen pohjautuu hänen vuonna 2010 kirjoittamaansa Seiklus Salamandril -lastenkirjaan. Virossa suositusta kirjasta on tehty muun muassa teatteriesityksiä ja radiokuunnelmia.
Tarinan päähenkilö on kymmenvuotias Morten, joka kutistuu ja joutuu omituiselle, hyönteisten kansoittamalle alukselle. Lähestyvä myrsky pakottaa Mortenin ottamaan ohjat omiin käsiinsä. Elokuvan viesti kiteytyy lauseeseen "joskus pitää kutistua kasvaakseen isoksi".
Kaspar JancisJussi Mankkinen / Yle
Tim Burtonin jalanjäljissä
Captain Morten and the Spider Queen on saanut varsin ihastuneen vastaanoton etenkin Ranskassa, jossa sitä on esitetty yli 80:ssa elokuvateatterissa.
Elokuvan valtavirrasta poikkeavalla tekniikalla tehtyä omintakeista maailmaa on verrattu muun muassa Henry SelickinPainajainen ennen joulua - (1993) ja James ja jättipersikka -elokuviin (1996), joita on ollut tuottamassa Tim Burton. Selvästikin stop motion -tekniikkaan ihastunut Burton ohjasi myös itse vuonna 2005 Corpse Bride -animaation.
Captain Mortenia on tehty maailman vanhimmalla stop motion -animaatiostudiolla, Tallinnan Nukufilmissä.
– Captain Morten on ollut iso projekti siinäkin mielessä, että elokuva on ollut nähtävillä Ranskan, Puolan ja Etelä-Korean elokuvateattereissa. Harva virolaiselokuva on yltänyt näin laajaan levitykseen, Kaspar Jancis toteaa.
Captain Morten and the Spider QueenNukufilm
Lokakuussa elokuva palkittiin parhaana animaationa Saksan suurimmilla lasten ja nuorten elokuvafestivaalilla, Chemnitzin Schlingel Festivalilla.
Captain Mortenin kohdalla on tietysti hyvä kysyä, kuinka riskaabelia on tehdä seitsemän vuotta elokuvaa, joka on tavallaan kuriositeetti ja joka on suunnattu varsin rajatulle kohderyhmälle. Ohjaaja Jancis ei myöskään ole aiemmin tehnyt sen paremmin lastenelokuvia kuin stop motioniakaan.
– Voisi sanoa, että kyse on ollut seikkailusta, johon menin mukaan naiiviilla asenteella. Ajattelin että katsotaanpa mitä tapahtuu, joten en oikeastaan tiennyt, otetaanko tässä sitten riskiä vai ei, Jancis pohtii.
ManivaldChintis Lundgren
Persoonallinen kädenjälki on arvossaan
Viime aikoina etenkin virolaiset lyhytanimaatiot ovat menestyneet maailmalla. Chintis Lundgrenin absurdia draamaa ja satiiria yhdistelevä Manivald löysi tänä vuonna tiensa USA:n Sundance-festivaalille, joka kuuluu alan tärkeimpiin. Samalla Manivald on ensimmäinen virolainen (lyhyt)elokuva, jota Sundancessa on esitetty.
Virolaisessa animaatiossa arvostetaan persoonallista kädenjälkeä, ja Manivald on tästä hyvä esimerkki: Lundgren on piirtänyt lähestulkoon kaiken käsin ja todennut vierastavansa digitaalisia bulkkitaustoja.
Strawberry EatersJoonisfilm
Mattias MälkinStrawberry Eaters - eli Maasikaõgijad-animaatio taas palkittiin äskettäin Brasilian Lanterna Magica -festivaalilla parhaasta taiteellisesta suunnittelusta. Animaation visuaalisen kielen lähtökohdat ovat varsin poikkeukselliset.
– Koska Strawberry Eatersissa on ripaus kauhua, halusin että sen visuaalinen maailma on hieman ahdistava. Primitiivinen ilmaisu ja pohjois-Amerikan intiaanien taide arvoituksellisine muotoineen sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti, koska niille ei enää nykyaikana löydy referenssejä. Näistä lähtökohdista vein animaatiota yhä vieraantuneempaan suuntaan lisäämäällä siihen biomorfisia elementtejä, Mälk kertoo.
Food ChainLiis Kokk, Mari Kivi
Animaatio, joka voi aiheuttaa vatsanvääntöjä
Vielä vieraantuneempaan suuntaan vaeltaa Mari Kivin ja Liis KokkinFood Chain eli Toiduahel. Siinä liikutaan hämäräperäisessä tuotantolaitoksessa, jossa valmistetaan ruokaa, juomaa ja makeisia toinen toistaan makaabereimmilla tavoilla.
– Suosittelemme, ettei Food Chainia ehkä kannattaisi katsoa ennen ruokailua. Jotkut lapset ovat nähneet animaatiomme ja kertoneet, ettei heidän ole enää sen jälkeen tehnyt mieli makeisia, Mari Kivi toteaa – ja hymyilee hiukkasen.
Kivi ja Kokk ovat molemmat työskennelleet aiemmin elintarvikealalla, ja tästä on syntynyt myös inspiraatio Food Chainiin.
– No, eihän se ollut yhtä groteskia puuhaa kuin animaatiossamme, jossa on myös jonkin verran kriittistä otetta. Ihmiset syövät ruokaa, jonka tietävät tehdyn huonolaatuisista aineosista, mutta eivät halua myöntää tätä itselleen, Mari Kivi pohtii.
Liis Kokk ja Mari Kivi.Jussi Mankkinen / Yle
Kivin mukaan Virossa on liikkunut kaikenlaisia tarinoita heikkolaatuisesta ruoasta ja ruokakatastrofeista, mutta mitään sen kummempaa ei kuitenkaan ole paljastunut.
Visuaalisesti Food Chain on kaksijakoinen: toisaalta se tapahtuu tummasävyisessä, ruosteisessa ja pölyisessä tehtaassa, toisaalta kirkkaassa ja puhtaanvalkoisessa ostoskeskuksessa.
– Olemme käyttäneet materiaaleja, joita löytyi isoisäni autotallista – sieltä lojui roppakaupalla vanhoja autonosia. Lisäksi olemme hyödyntäneet propseissa paljon savea ja paperia, Mari Kivi kertoo.
– Niin ja oksennuskohtauksen yrjö tehtiin tapettiliimasta, vedestä ja punaisesta maalista, Liis Kokk jatkaa.
Viron taideakatemian animaatio-osaston opiskelijoita.Jussi Mankkinen / Yle
Parempia aikoja odotellessa
Virolaisen animaation taustalla on vaikuttanut vuosikausia yksi mies. Priit Pärn teki kansainvälisesti arvostettuja animaatioita jo neuvostoaikoina. Nyt hän johtaa vaimonsa Olgan kanssa Viron taideakatemian animaatiokoulutusta, joka kiinnostaa ulkomaita myöten: esimerkiksi tällä hetkellä animaatiolinjalla on opiskelijoita kahdeksasta eri maasta.
Priit Pärnin mukaan nimenomaan virolaisanimaation rahoitustilanne voisi olla parempi. Virolaista animaatiota ja kuten muutakin kulttuuria rahoitetaan muun muassa Eesti Kultuurkapitalin taholta, jonka varat tulevat alkoholi- ja tupakkaverosta sekä pelaamisesta. Toinen rahanjakaja on Suomen elokuvasäätiötä vastaava Eesti Filmi Instituut, joka toimii kulttuuriministeriön alaisuudessa.
– Virolaisella animaatiotaiteella on tällä hetkellä ehkä vähän vaikeat ajat, paremminkin voisi mennä. Minun mielestäni osa rahoituksesta vastaavien ihmisten päätöksistä ei ole mennyt maaliinsa, Priit Pärn painottaa.
Priit PärnJussi Mankkinen / Yle
Pärn kokee myös ongelmalliseksi tilanteen, jossa lahjakkaat virolaiset animaatiotaiteilijat joutuisivat työskentelemään yhä enenevissä määrin alihankkijoina ulkomaalaisille projekteille.
– Jos Viroon tulee esimerkiksi ulkomaalaisia kuvausryhmiä, ne tuovat tietenkin maahan rahaa ja käyttävät paikallisia palveluja. Animaatioiden kohdalla tilanne on toinen, koska animaatiot liikkuvat digitaalisina versioina netissä. Jos virolaiset animaattorit tekevät töitä alihankkijoina kansainvälisille projekteille, kahden paikallisen ison animaatiostudion, Joonisfilmin ja Nukufilmin käyttöaste jää matalaksi.
Esimerkiksi Nukufilmiä ovat Eesti Päevalehtin mukaan viime vuosina riivanneet taloudelliset ongelmat, ja yhtiö on joutunut organisoimaan toimintatapojaan uudelleen.
Toisaalta taas virolaisissa animaatiopiireissä on tällä hetkellä kovastikin kuhinaa ja käymistilaa.
– Kilpailu ohjaajien kesken on koventunut, mikä on sekä haastavaa että stimuloivaa. Pitää olla tilanteen tasalla, yrittää parastaan ja kehittyä, Mattias Mälk sanoo.
Ja yksi asia virolaisessa animaatiossa kuitenkin on ja pysyy – oli sitten kyse paremmista tai huonommista ajoista.
– Siellä on aina mustaa huumoria. Se ei katoa minnekään, Mari Kivi summaa.
Yle soitti tai otti yhteyttä sähköpostitse Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun, Kajaanin, Vantaan ja Sotkamon koulu- ja sivistysjohtajiin ja kysyi, miten kaupunkien kouluissa suhtaudutaan opettajien muistamiseen lahjoin. Vastaus saatiin muualta paitsi Tampereelta.
Kaikista tavoitetuista kaupungeista vastattiin, että huoltajille ei ole annettu ohjetta eikä sille ole ollut mitään erityistä tarvetta.
"Olen ymmärtänyt, että opettajille annetuissa lahjoissa on pysytty kohtuudessa"
Helsingissä opettajille ei ole annettu ohjeistusta yleensä jouluisin ja keväisin oppilaiden antamiin muistamisiin.
– Luotamme, että koulujen henkilöstö pystyy arvioimaan sopivat toimintatavat ja viestinnän koteihin tarvittaessa, Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salo kertoo.
Oulun kaupungilla ei ole ollut tarvetta puuttua siihen, minkälaisia lahjoja oppilaat ja näiden perheet antavat opettajille. Oulun kaupungin perusopetus- ja nuorisojohtaja Marjut Nurmivuori sanoo, että kalliit lahjat opettajille eivät ole olleet Oulussa puheenaiheena, eikä hän tunnista ilmiötä, jossa opetushenkilöstö olisi saanut kalliita lahjoja oppilailta tai näiden perheiltä.
Lahjakäytäntöihin ei ole puututtu myöskään Turun ja Vantaan kouluissa. Turun sivistystoimen toimialajohtaja Timo Jalonen kertoo, että kaupungin yleiset ohjeet riittävät.
– Kaupungin henkilöstöä on ohjeistettu, että arvokkaita lahjoja ei pidä ottaa vastaan.
Hyväksyttävä joululahja voisi olla vaikkapa suklaalevy tai kynttilä. Saija Haapalehto
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth kertoo, ettei tarkkaan tiedä yksittäisten koulujen tilannetta asiassa. Hän kuitenkin toteaa, ettei asia ole koskaan noussut Vantaalla esille, ja jos olisi, olisi hän siitä todennäköisesti kuullut.
– Olen ymmärtänyt, että opettajille annetuissa lahjoissa on pysytty kohtuudessa. Kohtuus on aika yleinen sana kaikessa täällä Vantaalla.
Yle tiedusteli asiaa myös Tampereen sivistysjohtajilta puhelimitse, mutta ei tavoittanut heitä kommentoimaan asiaa.
On mietittävä, miltä toiminta näyttää ulkopuolisen silmin
Kuntaliiton lakimies Saija Haapalehdon mukaan pienen, arvoltaan vähäisen, esimerkiksi jouluun teemaan liittyvän lahjan antaminen opettajalle on laillisesti hyväksyttävää.
– Hyväksyttävä joululahja voisi olla vaikkapa suklaalevy tai kynttilä, Haapalehto kirjoittaa sähköpostitse,
Haapalehdon mukaan on mietittävä, miltä lahjan antaminen näyttää ulkopuolisen silmin. Hyväksyttävän lahjan laatua tai arvoa ei ole erikseen määritelty, joten arvio edellyttää aina tapauskohtaista harkintaa.
– Jos tilanne arveluttaa virkamiestä tai lahja on liian arvokas, aina on mahdollisuus kieltäytyä lahjan vastaanottamisesta, Haapalehto sanoo.
Turun sivistystoimen toimialajohtaja Timo Jalosen mukaan opettajat ovat kiitollisimpia niistä lahjoista, jotka ovat aineettomia. Ajatus on tärkein.
– Sopivin tapa muistaa opettajaa on toivottaa hänelle oikein hyvää joulua ja kiittää kuluneesta lukuvuodesta.
Monet espoolaiset vanhemmat ovat saaneet joulun alla kouluilta Wilma-viestin, että opettajien ei pidä ottaa vastaan yksityisiltä henkilöiltä tai yrityksiltä muuta kuin arvoltaan vähäisiä mainos- tai muita vastaavia lahjoja. Rahan tai lahjakortin vastaanottaminen on viestin mukaan kielletty kokonaan.
Moneen kertaan palkittu elokuvaohjaaja Matti Kassila on kuollut. Hänen poikansa Taavi Kassila kertoo Ylelle isänsä kuolleen perjantain vastaisena yönä.
Kassila oli kuollessaan 94-vuotias. Hän kävi poikansa mukaan ensimmäistä kertaa vuosiin julkisuudessa marraskuun lopulla, kun hän osallistui Kaasua, Komisario Palmu -näytelmän ensi-iltaan Helsingin kaupunginteatterissa.
– Mukavaa, että hän pääsi vielä sinne. Hän sai kovat aplodit ja oli kovin mielissään, Intiasta perjantaina tavoitettu Taavi Kassila kertoo.
Teatteriversio on nimetty Matti Kassilan ohjaaman elokuvan mukaan, ja Helsingin Sanomat kertoi arviossaan Kassilan saaneen suuremmat aplodit kuin teatterin työryhmä.
Mika Waltarin luoman Komisario Palmu -hahmon filmatisointikaarti pöydän ääressä Kalastajatorpalla vas. Matti Ranin, Joel Rinne (Palmun hahmossa), ohjaaja Matti Kassila ja Leo Jokela (Kokki) filmaamassa neljättä eli viimeistä "Vodkaa, komisario Palmu" -elokuvaa 9. huhtikuuta 1969.Pertti Jenytin / Lehtikuva
Matti Kassila ohjasi useita muitakin Mika Waltarin romaaneihin pohjautuvia Komisario Palmu -elokuvia. 1940-luvulla alkaneella urallaan Kassila ehti ohjata kymmeniä elokuvia.
Kassila teki valtaosan ohjauksistaan 1950- ja 1960-luvuilla. Palmu-elokuvien ohella hänen elokuvistaan tunnetuimpia lienevät muun muassa Radio tekee murron, Elokuu, Punainen viiva.
Kassila palkittiin uransa aikana useilla Jussi-palkinnoilla, Pro Finlandia -mitalilla sekä elokuvataiteen valtionpalkinnolla. Professorin arvonimen Kassila sai vuonna 2011.
Matti Kassila muotokuvansa äärellä muotokuvan paljastustilaisuudessa Helsingissä vuonna 2004.Matti Björkman / Lehtikuva
Kassila oli syntynyt Keuruun Haapamäellä 12. tammikuuta 1924. Keuruun museon mukaan Kassila sai herätteen teatterialalle elokuvasta Vaivaisukon morsian, joka kuvattiin Keuruulla kesällä 1943. Ensimmäisen elokuvansa, Isäntä soittaa hanuria, Kassila pääsi ohjaamaan 1949.
Vuoden 2019 Runeberg-palkintoehdokkaiden enemmistö on romaaneja. Kahdeksan ehdokkaan joukkoon pääsi yksi essee- ja kaksi runokokoelmaa. Ehdokkaat julkistettiin Runebergin kotimuseossa Porvoossa.
Koska Runeberg-palkinnosta voivat kilpailla kaikki kirjallisuuden muodot rinta rinnan, oli esiraadin luku-urakka melkoinen: 245 kirjaa. Niistä noin 150 oli romaaneja. Vaikka hyviä ehdokkaita olisi raadin mukaan ollut paljon enemmän kuin kahdeksan, oli lopullisten valintojen tekeminen kuitenkin yllättävän helppoa.
Kolmihenkinen raati kertoi arvostaneensa etenkin tyylillistä taituruutta. Raatiin kuuluvat kirjailija Marjo Heiskanen, kirjallisuudentutkija Veli-Matti Pynttäri ja kriitikko Siskotuulikki Toijonen huomasivat ehdokaskirjoja lukiessaan, miten kirjallisuuden lajirajat ovat väljentyneet. Siksi he pitävät Runeberg-palkintoa tärkeänä, sillä siinä eri lajityypit ovat rinnakkain.
Tässä ovat ehdokkaat:
Vera Antsalo: Imago (Teos)
Imago on Antsalon kolmas runokokoelma. Raatiin teki vaikutuksen, miten teos vie lukijan kuvailun ulkopuolelle. "Veera Antsalo onnistuu virittämään runoelmaan äänimaailman, josta syntyy niin houkutteleva ja viekoittelevan vino tila–aika-avaruus, että kuvien vilistäessä lukija halukkaasti lähtee matkaan kauas kuvailun tuolle puolen."
Tua Forsström: Anteckningar (Merkintöjä, suom. Jyrki Kiiskinen) (Förlaget/Siltala)
Lukemattomia palkintoja saanut Tua Forsström aloitti kirjallisen uransa jo 1970-luvun alkupuolella. Hänet on palkittu muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla. Runokokoelma ihastutti raadin valoisuudellaan. "Anteckningar avautuu laajalle ja toimii kuin tervehdyttävä yhteisötaide: se sulkee sisäänsä, ottaa mukaan."
Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
Pitkästä aikaa ehdolle pääsee samana vuonna Finlandia-palkinnon voittanut kirjailija. Pitkän uran tehnyt Olli Jalonen on edesmenneen Bo Carpelanin ohella ainut kirjailija, joka on voittanut Finlandia-palkinnon kahdesti. Runeberg-raadin hurmasi kirjan päähenkilö, joka lähtee kaukaiselta Saint Helenan saarelta päästäkseen Lontooseen tähtitieteilijä Edmond Halleyn oppiin. "Angus-poika on ihastuttava minäkertoja, jonka tarkkanäköinen ja lähes harras jutustelu lumoaa lukijan.
Heikki Kännö: Sömnö (Sammakko)
Heikki Kännö on taidemaalariksi valmistunut vapaa taiteilija ja Sömnö on hänen toinen romaaninsa. Omintakeisella tyylillä kirjoittava Kännö sai jopa Runeberg-raadin villiintymään tähän tyyliin: "Herkullisesti härnätty lukija voi vain nauraa niin kuin vuoristoradan siinä silmukassa, jossa roikutaan pää alaspäin."
Fredrik Lång: Basim, min kära (Förlaget)
Fredrik Lång on pitkän uran tehnyt monipuolinen kirjailija. Hän on kirjoittanut runoja,romaaneja ja tieteellisiä tekstejä. Basim, min kära on kirjeromaani. Siinä nuori englantilainen Sally lähettää kirjeitä palestiinalaiselle rakkaalleen Basimille. Vastauskirjeitä ei kuulu. Raati kiittää, että teos nostaa esiin tärkeän yhteiskunnallisen aiheen. "Antaessaan äänensä näille kirjeille Fredrik Lång muistuttaa lukijoitaan hillityllä, mutta painavalla tavalla Lähi-idässä jatkuvasta inhimillisestä katastrofista."
Antti Nylén: Häviö (Kosmos)
Antti Nylén tunnetaan terävänäköisenä esseistinä. Lisäksi hän on suomentanut lukuisia teoksia. Häviö on monologimuotoon puettu esseekokoelma. Siinä ruoditaan säälimättä suomalaista kulttuurielämää. Raadin mukaan Nylénin monologi on vimmaista ja vihaista, mutta toivoo silti "että jokainen kirjallisuudesta välittävä henkilö tässä maassa lukisi mitä hänellä on sanottavana."
Henriikka Tavi: Tellervo (Teos)
Henriikka Tavi tunnetaan runoilijana ja Tellervo on hänen ensimmäinen romaaninsa. Nimihenkilöllä on kolme tutkintoa, mutta hän on töissä kioskissa. Ystäviä on vain yksi ja parisuhdekin puuttuu. Niinpä Tellervo päättää hankkia miehen elämäntapaoppaan avulla. Raatia Tavin parodia miellytti: "Ilkikurisen hymyn rinnalla romaani kuitenkin nostaa lukijan nähtäville kohtuuttomat ja joskus traagisetkin vaatimukset, joita kulttuurimme tuntuu asettavan onnelliselle elämälle."
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa (Siltala)
Eeva Turunen on ehtinyt jo voittaa esikoisteoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon tänä syksynä. Arkkitehtinä työskentelevän Turusen esikoiskirja on kokeileva ja arvoituksellinen. Turusen omaääninen kerronta teki vaikutuksen myös Runeberg-raatiin. "Muodollisesti, tyylillisesti ja sanastollisestikin kekseliäät ja uutta luovat tekstit vievät lukijan helposti mennessään."
Runeberg-palkintoa on jaettu vuodesta 1987 lähtien. Se on Finlandia-palkintojen jälkeen arvostetuin kirjallisuuspalkinto, vaikka rahallinen arvo on vain 10 000 euroa. Lopullisen valinnan tekee kolmehenkinen raati, johon kuuluvat tänä vuonna kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, kriitikko Maija Jelkänen ja kirjallisuustutkija Mikko Carlson.
Viime vuonna palkinnon sai Marjo Niemi romaanillaan Kaikkien menetysten äiti.
Sympaattinen ja miellyttävä. Näillä sanoilla näyttelijä Esko Salminen kuvailee perjantain vastaisena yönä 94-vuotiaana menehtynyttä ohjaaja Matti Kassilaa.
Klikkaamalla jutun pääkuvaa pääset katsomaan koko Esko Salmisen haastattelun.
Salminen avusti nuorena teatterikorkeakoululaisena jo Kassilan ensimmäisessä Komisario Palmun erehdyksessä vuonna 1960 ja jatkoi myös Kaasua komisario Palmussa sekä Tähdet kertovat, komisario Palmussa.
– Kassila antoi ohjeita hiljaisella äänellä, kertoi kuvausten välillä anekdootteja ja nauroi toisten kertomille jutuille. Siellä oli leppeä ilmapiiri, Salminen kuvailee.
Edes nuoren näyttelijän myöhästely ei saanut konkariohjaajaa hermostumaan. Kassila otti Salmisen puhutteluun, kun tämä myöhästyi kuvauksista.
– Hän sanoi todella lempeästi: Katso nyt että tulisit ajoissa, kun täällä on Joel Rinteet ja muut vanhat näyttelijät, on noloa, että et ole ajoissa. Se täytti tehtävänsä.
Salminen oppi, ettei pidä höntyillä, mutta ajoissa pitää olla.
Lahjakkuus ei päässyt täysin esille
Salminen pitää Kassilan panosta suomalaiselle elokuvalle merkittävänä ja nostaa esiin erityisesti tämän Sillanpää-filmatisoiniin Elokuu (1956).
– Sääli, että tuotanto-olosuhteet olivat sellaiset. Matin lahjakkuus ei päässyt täysin esille. Aiheet olivat mitä olivat. Isäntä soittaa hanuria ja Aaltoska organiseeraa, mutta Matti pyrki kehittämään ammattitaitoaan niidenkin kanssa.
Salmisen mielestä juuri Kassila ajatteli aikalaisistaan ja suomalaisista kollegoistaan eniten elokuvallisesti: tutki ja katsoi Bergmania, Hitchcockia ja Fritz Langia.
– Sinisessä viikossa näkyi Bergmania ja Tulipunaisessa kyyhkyssä oli selkeästi Fritz Langin vaikutusta.
Ei tehnyt mitään vasemmalla kädellä
Kassila poimi myös parikymppisen näyttelijä Satu Silvon elokuvaansa suoraan teatterikorkeakoulusta. Yhteistyö alkoi Niskavuorella.
– Oli suuri onni tutustua Mattiin ja olla mukana tuollaisessa vaiheessa. Se oli vielä filmiaikaa. Oli hienoa, että tällainen älykäs gentlemanni ja elokuvantekijä otti mukaan, Silvo muistelee.
Myös Silvo luonnehtii Kassilaa rauhalliseksi, lempeäksi ja arvostavaksi ohjaajaksi. Otteissa näkyi pitkä ura ja rautainen ammattilaisuus.
– Tiesi, että oli turvassa. Hän oli isällinen hahmo.
Silvon vastanäyttelijä Niskavuoressa oli Esko Salminen. Elokuvassa oli myös rakkauskohtaus.
– Ei ollut #meetoo:sta tietoakaan. Se oli hienovaraista, ja arvostavaa kohtelua. Kassila rakasti näyttelijöitä ja elokuvan tekemistä.
Silvo pitää Kassilaa intohimoisena ammattilaisena, joka ei tehnyt mitään vasemmalla kädellä. Kassilan merkitystä suomalaiselle elokuvalle Silvo pitää isona, myös tyylilajillisesti.
– Elokuvat eivät olleet vain ylinäyttelemistä. Niihin tuli mukaan totuudellista näyttelemistä. Matti rakasti huumoria ja komedia näkyi töissä. Hän haki sitä näyttelijöistä, poimi heistä huumorin.
Puhui myös alkoholismistaan
Silvo kertoo ystävystyneensä Kassilan ja tämän perheen kanssa. Kassila oli lukenut ja sivistynyt ihminen, ja Silvo kokee saaneensa yhteisistä keskusteluista paljon.
– Hän puhui avoimesti myös omasta alkoholismistaan. Hän sanoi, että hän on alkoholisti, jota lapset eivät ole koskaan nähneet juovuksissa, mutta hän tiesi olevansa alkoholisti.
Kun Kassila siirtyi palvelutaloon, Silvo yritti päästä vierailemaan ohjaajan luona.
– Kysyin, saanko tulla tapaamaan, mutta Matti ei enää halunnut. Se kuvaa häntä. Hän luki viimeiseen asti, vaikka muuten muisti alkoi pettää, mutta hän halusi itsestään säilyvän tietynlaisen kuvan.
"Tähtiä rakastamme"
Sekä Silvo että Esko Salminen olivat mukana Kassilan viimeiseksi jääneessä Kaikki pelissä -elokuvassa vuodelta 1994.
– Siihen aikaan se vaikutti aivan liian sekalaiselta ja tuntui, että siinä on liikaa asioita. Nyt kun sitä katsoo, nopeus ei haittaa olleenkaan, Silvo sanoo.
Niskavuorista alkoi elinikäinen ystävyys. Silvo kertoo ajattelevansa helpottuneena, että Kassila pääsi nyt eteenpäin.
– Hän on saanut tehdä sitä, mitä haluaa. Hänellä on upea elämä takana. Hänen sallii nyt menevän eteenpäin. Sitä ajattelee Pikku prinssin Kesytetyn viimeisen säkeistön sanoin: “Sinä kesytit minut, yhdessä tähtiä rakastamme vaikka toisemme iäksi menetämme.”
