Aurora (2019) vie katsojansa nuhjuiseen karaokeen, ankealle grillille ja rovaniemeläisen Prisman parkkipaikalle.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto myönnetään vuosittain taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle filmille, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin. Tänä vuonna Aurora on Suomen ehdokas. Lue lisää elokuvasta täältä.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Miia Tervo kertoo Ylelle olevansa Auroran ehdokkuudesta iloinen, koska elokuva on näin arvostettu osaksi laadukasta pohjoismaista katselmusta.

– Kilpailu on toissijaista. Eihän kukaan tee elokuvia palkintojen vaan ilmaisemisen pakon vuoksi!

Tervon ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Aurora keräsi kotimaan valkokankailla yli 58 000 katsojaa, ja filmi on kiertänyt kansainvälisiä elokuvafestivaaleja. Tarinassa Mimosa Willamon esittämä nimihenkilö auttaa iranilaista pakolaismiestä.

Siirtolaisuus ei kuitenkaan ole Aurorassa tarinan teema vaan henkilöiden olosuhde, Tervo muistuttaa.

– Ulkomailla onkin kiinnitetty huomiota Auroran freesiin naiskuvaan sekä elokuvan runollisuuden ja huumorin tasapainoon.

Ruotsista ehdolla Utøya-dokumentti, Tanskan filmissä tuttuja tähtiä

Tässä ovat muiden Pohjoismaiden ehdokkaat.

• Ruotsi – Rekonstruktion Utøya (2018) on dokumenttielokuva neljästä nuoresta, jotka jäivät henkiin Norjan terrori-iskussa. Elokuvan voi katsella Yle Areenassa.

• Tanska – Dronningen (2019) on draama perhesalaisuuden synnystä. Pääosassa nähdään mm. tv-sarjasta Perilliset tuttu Trine Dyrholm. Trailerin voi nähdä täältä.
• Norja – Blindsone (2018) on yhdellä otolla kuvattu reaaliaikainen draama äidistä, joka kamppailee tyttärensä mielenterveyshäiriön ymmärtämiseksi. Trailerin näkee täältä.

• Islanti – Hvítur, hvítur dagur (2019) on tarina vaimonsa menettäneen miehen surusta ja kostosta. Cannesissa ensi-iltansa saaneen draaman traileri löytyy täältä.

Pohjoismaiden neuvoston 16. elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan 29. lokakuuta. Palkinnon arvo noin 47 000 euroa.

Suomalainen elokuva on voittanut kahdesti. Selma Vilhusen ohjaama ja käsikirjoittama Tyttö nimeltä Varpu sai tunnustuksen vuonna 2017 ja Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä vuonna 2002.

Katso lisää:

Aurora-elokuvan Miia Tervo ja Mimosa Willamo Tähtihetken vieraina

Juttua päivitetty 20.8. kello 21.13. Lisätty juttuun tieto Aki Kaurismäen elokuvan voitosta vuonna 2002.

Selvä humoristi. Ragnar Kjartanssonin videoteos Vene (The Boat) kuvaa samaa kohtausta uudelleen ja uudelleen. Miehinen mies ja naisellinen nainen saapuvat veneellä laituriin, nousevat paatista, suutelevat, lähtevät omille teilleen.

Nainen kävelee keikistellen kameran ohi, pois kuvasta. Mies starttaa veneensä ja kurvaa yksin ulapalle. Pari minuuttia katsotaan tyhjää järvenselkää, kunnes maisemaan ilmestyy taas sama vene ja samat ihmiset. Tuttu kohtaus alkaa alusta lähes identtisenä. Tätä jatkuu noin kaksi ja puoli tuntia.

– Leikittelen teoksessa kliseellä, täydellisen brutaalilla kliseellä: valkoinen heteroseksuaalinen pariskunta sveitsiläisellä järvellä. Minusta kuva on kaikessa sovinnaisuudessaan suorastaan perverssi, Ragnar Kjartansson sanoo.

Voittoisa projekti vaati säätöä kulisseissa

Kun tarkkaan katsoo, huomaa, että kohtaukset eivät ole täysin identtisiä. Yhdellä kerroista mies ottaa naisesta kuvan, seuraavalla nainen miehestä. Hypnoottista menoa seuratessa huomaa miettivänsä ulkotaiteellisia asioita: miten ihmeessä tämä on tehty? Yhdellä otollako muka?

– Kyllä. Se on tehty yhdellä otolla Kjartansson sanoo ylpeän kuuloisena.

Ei ollut helppo homma. Naista näyttelemään tarvittiin kaksoset. Sillä aikaa, kun toinen naisista matkasi miehen mukana laituriin, toista kuljetettiin autolla paikkaan, josta miehen vene poimi hänet hetken kuluttua uudelle kierrokselle.

– Kesken kaiken vene hajosi ja se piti vaihtaa. Yhdessä vaiheessa kuvaan ajoi toinen vene. Siellä on tällaisia yksityiskohtia ja joitain eroja, mutta pohjimmiltaan kyse on monotonisesta tapahtumasta, Kjartansson sanoo ja nauraa päälle.

Minimalistinen kujeilu toi Ars Fennica -voiton

Kjartanssonin Vene-video ja tapa tehdä taidetta vakuuttivat tämänvuotisen Ars Fennica -diktaattorin, museonjohtaja Roland Wetzelin. Wetzel valitsi Kjartanssonin Suomen suurimman kuvataidepalkinnon, 40 000 euron Ars Fennican saajaksi.

Palkintoperusteluissa Kjartanssonia kiitetään hänen tavastaan muokata vakiintuneita esittämisen tapoja. Kjartansson yhdistelee eri taiteenlajeja, tekee maalauksista performatiivisia ja elokuvista eläviä asetelmia, tableaux vivanteja.

– Kjartanssonin tuotannon keskiössä on minimalistinen kujeilu. Hän esittää itsensä ja muut epäonnistumista uhmaavina, haavoittuvaisina olentoina. Hänellä on taipumus nostalgiaan ja romantisointiin, mikä heijastelee myötäelävää rajankäyntiä esittämisen ja olemisen välillä, Wetzel kiittää perusteluissa.

Paitsi videotaidetta Kjartansson tekee myös performansseja, installaatioita ja maalauksia. Monissa teoksissa keskeistä on juuri toisto.

Halu toistaa tarttui teatterista

Yksi selitys taiteilijan kiinnostukselle toistoon löytyy hänen lapsuudenkodistaan. Kjartanssonin äiti on näyttelijä ja isä näyttelijä-ohjaaja. Kjartansson kasvoi teatterissa. Harjoituksissa hän seurasi, miten sama kohtaus tehtiin uudestaan ja uudestaan.

– Se oli kiehtovaa. Muistan kuitenkin ajatelleeni, että jotain katosi, kun mukaan tuli kertomus, narratiivi. Huomasin, että kaipaan yhden ja saman kohtauksen kertausta, Kjartansson sanoo.

Taiteilija muistuttaa, että monet uskonnot perustuvat toistoon, että uskontojen olemus piilee toistossa.

– Lapsena lauloin kuorossa. Siellä toistetaan samaa tuhansia vuosia vanhaa kirkolllista liturgiaa. Toistoa pidetään tylsänä, mutta omasta mielestäni se on lohdun lähde. Oli kyse sitten kristinuskosta, buddhalaisuudesta, islamista tai joogasta, me etsimme henkisyyttä toistosta, Kjartansson väittää.

Syyttäkää läntistä kulttuuria

Vene kuuluu yhdeksänosaiseen teossarjaan nimeltä Kohtauksia länsimaisesta kulttuurista (Scenes from Western Culture, 2015). Muissa osissa seurataan muun muassa elämää uima-altaalla, varakkaiden lasten leikkiä ja pariskuntaa illallisella.

Länsimainen kulttuuri ja sen sovinnaisuus alkoivat kiinnostaa Kjartanssonia jo opiskeluaikana.

– Läntinen kulttuuri on valtava ja alistava. Se on ihana, rakastettava, mutta se on kuin marmorijärkäle, joka roikkuu meidän yllämme. Se luikertelee kaikkialle ja se on perimmäinen syy meidän kriiseihimme kuten ilmastonmuutokseen, taiteilija tykittää.

Nationalismi on paha maku suussa

Kjartansson asuu ja työskentelee Reykjavikissa. Omasta mielestään hän on islantilaisuutena vuoksi pystynyt katsomaan läntistä kulttuuria eräällä tapaa ulkopuolisena.

– Ja heti kaduttaa, että puhuin ulkopuolisuudesta. Ei islantilainen ole ulkopuolinen. Ei islantilaisuus ole vaikea, vaan helppo identiteetti. Meitä kohdellaan kaikkialla hyvin: me tulemme rauhalliselta saarelta, jossa on valkoisia ihmisiä.

Kjartansson korostaa, että Islanti on hänelle inspiraation lähde, mutta hän ei halua tulla määritellyksi islantilaiseksi taiteilijaksi.

– Elämme aikoja, jolloin kaikki vähänkään nationalististiselta kuulostava muuttuu helvetin ärsyttäväksi. Siitä jää paha maku suuhun. Minusta on kiinnostavaa, että oikean laidan ihmiset ovat onnistuneet tuhoamaan kansallisen identiteetin idean.

Rahat menevät remonttiin

Kjartansson on kuuma nimi maailmalla. Pelkällä cv:llä on mittaa lähes parikymmentä sivua. The Guardian -lehden mielestä Kjartansson on tämän hetken kirkkaimpia taiteilijoita.

New Yorkin MET, eli the Metropolitan Museum of Art, esitteli Kjartanssonin kesällä yhdeksi oman sukupolvensa merkittävimmäksi video- ja performanssitaiteilijoista.

Vientiä tuntuu nytkin olevan. Ars Fennica -palkinto jaetaan keskiviikkona Helsingissä, jonne voittaja laskeutuu vain paria tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Tätä haastattelua tehdään tiistaina puhelimitse samalla, kun taiteilija ajaa jossain Reykjavikin ulkopuolella.

Kjartansson kertoo olevansa Ars Fennica -palkinnosta onnellinen ja nöyrä. Rahat uppoavat remonttiin.

– Minulla on talo, joka rapistuu ja yritän saada sinne itselleni studiota. Se on nyt työn alla.

Ars Fennica -ehdokkaiden taidetta on esillä 8.9. asti Amos Rex -museossa Helsingissä. Kiasmassa avautuu 11.10. Ragnar Kjartanssonin näyttely The Visitors.

Artikkelin keskustelumahdollisuus on auki klo 22.00 saakka.

Vuoden 2019 alussa kuolleelle Eppu Normaalin perustajiin kuuluneelle Mikko Saarelalle perustetaan Ylöjärvelle muistometsä.

Muistometsäksi suunniteltu alue on Mastosvuoren alueella, muutaman kilometrin päässä Ylöjärven keskustasta.

Mastosjärveen rajoittuva alue on kallioista ja puustoltaan monipuolista. Osassa metsää kasvaa nuorta luonnontilaista männikköä, mutta notkelmissa on myös vanhempia kuusia, haapoja ja koivuja.

Saarelan lesken Eeva Saarelan mukaan alue on Mikko Saarelan nuoruuden maisemia. Biologian opettajana Mikko Saarela piti tärkeänä sitä, että koulujen lähellä on metsää.

– Mikko Saarelan muistometsän toteutuminen Ylöjärvelle on hieno tapa muistaa Mikkoa ja hänelle niin tärkeää luontoa. Olen käynyt Mastosvuorella ja se on kaunis, taianomainen alue, Mikon muiston arvoinen, sanoo Juha Torvinen Eppu Normaalista tiedotteessa.

Muistometsän alue on Saarelan nuoruuden maisemia. Alue on noin 14 hehtaaria ja sen arvo on 50 000 euroa. Tarkkaa rajausta ei ole vielä tehty.

Muistometsä rajoittuisi Ylöjärven kaupungin omistamaan suojeltuun alueeseen. Suunniteltu muistometsäkin on nyt kaupungin omistuksessa.

Alue ostetaan Luonnonperintösäätiön nimissä. Ylöjärven kaupungin tavoitteena on saada hankkeen jatkovalmistelu sekä myyntineuvottelut Luonnonperintösäätiön kanssa päätökseen ensi kevääseen mennessä.

Venäläiskapellimestari Valeri Gergijev jakaa mielipiteitä. Torstaina Turussa esiintyvä maestro on kiistatta erinomainen muusikko, mutta tunnetaanpa hänet myös oikukkaana persoonana, joka saapuu konsertteihin usein myöhässä ja näennäisen valmistautumatta.

Historia on pitkä. Vuonna 2008 konsertti Mikkelin musiikkijuhlilla alkoi puolisen tuntia myöhässä. Gergijev oli vielä matkalla Mikkeliin, kun kello löi konsertin alkua. Siihen oli vuosien saatossa totuttu.

Yleisökään ei pannut pahakseen, mutta erityisen rennosti ottivat Mariinski-orkesterin muusikot. Kun sali alkoi jo täyttyä kuulijoista, soittajat pelasivat frakit päällään sulkapalloa Mikaeli-konserttitalon parkkipaikalla. Näkyä todisti konsertin radioinnista vastannut Ylen toimittaja Anu Holttinen.

Muusikot äkkäsivät maestron saapuneen, kun orkesterin henkilökunta kirjaimellisesti puhalsi pelin poikki. Napakka pillinvihellys oli piste i:n päälle muutenkin absurdissa tilanteessa.

Turun Sanomat arvioi saman vuoden festivaalilta konsertin, jonka viimeisenä kuultiin Sibeliuksen Sinfonia nro 4. Sen partituurissa on kriitikon mukaan painovirheitä.

– Etumerkkejä oli arvottu omine nokkineen ihan vikasuuntiin hieman luvattoman paljon – osaa niistä ei ollut korjattu lainkaan.

– Mariinski-teatterin orkesterin konsertit ovat aina mitä suurimpia elämyksiä – tavalla tai toisella, arviossa todetaan.

Oman pojan esitys Mikkelissä oli katastrofi

– Tulee vielä päivä, jolloin joku julkisessa sanassa tajuaa sanoa ääneen, että tämä touhu on kaikki nämä vuosikymmenet ollut maksavan yleisön aliarviointia sekä rankkaa rikollisuutta taidemuotoa vastaan, viulisti Pekka Kuusisto kirjoitti Gergijevistä julkisessa Facebook-päivityksessään heinäkuussa.

Kritiikki oli seurausta HS:n arviosta, jossa kerrottiin, kuinka pianisti, Tšaikovski-kilpailun 2019 kokonaisvoittaja Alexandre Kantorow oli Mikkelin musiikkijuhlien konsertin kohokohta, vaikka Gergijev antoi hänelle vain noin varttitunnin yhteistä harjoitusaikaa ennen konserttia.

Solisteille Gergijevin johtamat konsertit ovatkin hyppy tuntemattomaan, sillä harjoitusaikaa kapellimestari tarjoaa säännöllisesti minimaalisesti. Silloin ollaan altaan syvässä päässä, kun harjoitukset ovat itse esitettävää teosta lyhyempiä.

Tilanteen ovat kokeneet muun muassa niin ikään Tšaikovski-kilpailussa menestyneet suomalaissellistit Senja Rummukainen ja Jonathan Roozeman. Heidän esityksilleen lyhyt valmistautumisaika ei tehnyt tepposia.

Sen sijaan viime vuonna koettiin sydäntä särkevä hetki, kun kapellimestarin poika, pianisti Abisal Gergijev (s. 2000) romahti Mikkelin musiikkijuhlien päätöskonsertissa. Aleksandr Skrjabinin Pianokonsertto oli yhtä rämpimistä solistin muistikatkosten vuoksi. Esityksestä ei tullut mitään. Yle päätti olla lähettämättä konserttia radiossa.

– Tämän tulee olla kapellimestarille myös tärkeä muistutus: solisteille kannattaa antaa normaalimmat harjoitusajat orkesterin kanssa, varsinkin nuorille solisteille, HS kirjoitti.

Jotkut solistit kieltäytyvät soittamasta Gergijevin johdolla

Turun musiikkijuhlille Gergijev ja Mariinski-teatterin orkesteri saapuvat tällä kertaa konserttipäivänä, tänään torstaina.

Alun perin konserttisali varattiin heille kello 14:ksi, mutta todennäköisempää on, että harjoitukset alkavat neljän, viiden maissa. Juhlavuottaan viettävän festivaalin päätöskonsertti alkaa kello 19.

Reilut pari tuntia harjoitusaikaa olisivat joka tapauksessa ruhtinaallisesti tämän kombon standardeilla. Festivaalin toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki kertoo, että usein harjoitukset pistetään käyntiin konserttimestarin tai assistentin johdolla.

– Nämä on niitä tilanteita, joita katsotaan sitten paikan päällä.

Solistina esiintyy tällä kertaa viulisti Julian Rachlin. Hän suhtautuu Ketomäen mukaan lyhyeen valmistautumisaikaan rauhallisesti. Rachlin on esiintynyt usein Gergijevin johtamissa konserteissa.

– Hän sanoi olevansa tottunut siihen, että se harjoitusaika on se, mitä se on. Olen kuullut, että on myös taiteilijoita, jotka eivät halua lyhyen harjoitusajan vuoksi esiintyä Gergijevin kanssa. Se on heidän valintansa, Ketomäki kertoo.

Vuonna 2016 Gergijev osoitti Turussa spontaaniutensa nostamalla opiskelija Eero Lehtimäen johtamaan Mariinski-konsertin avausnumeron. Gergijev vakuuttui Lehtimäen taidoista samana päivänä pitämällään lyhyellä mestarikurssilla.

Ketomäen mukaan tilanne valkeni hänelle ja silloiselle taiteelliselle johtajalle Ville Matvejeffille vain hetkeä ennen konserttia.

– Gergijev totesi, että olisi kiva tarjota potentiaaliselle kapellimestarille mahdollisuus. Katsoimme Villen kanssa toisiamme hölmistyneinä ja päätimme, että ok.

Lehtimäki (s. 1989) on myöhemmin kertonut, että tapaus poiki hänelle työtilaisuuksia ja antoi nostetta uralle. Nykyään hän työskentelee muun muassa Joensuun kaupunginorkesterin taiteellisena johtajana.

Ketomäki sanoo ymmärtävänsä, jos kaikkia ei spontaani kapellimestarinvaihdos miellyttänyt, vaikka kysymys oli vain yhdestä teoksesta. Festivaaliliput ovat hintavia, ja moni oli tullut katsomaan nimenomaan Gergijeviä.

– Suurpiirteisesti ajatellen se oli kuitenkin tosi kiva juttu.

Festivaalijohtajana Ketomäki on saanut huomata, että Gergijevin konserteissa on imua. Usein ne ovat loppuunmyytyjä, kuten tänäänkin.

– Hän on musiikkimaailman suuria hahmoja, niitä, jotka jakavat mielipiteitä. Hän on eittämättä kiinnostava kapellimestari ja jättänyt jäljen musiikinhistoriaan.

Gergijev ei jätä kylmäksi

Gergijevin johtamien esitysten taso herättää ristiriitaisia mielikuvia. Loppuunmyydyt konsertit ovat osoitus siitä, että yleisö rakastaa neronakin pidettyä maestroa. Toisaalta arvioiden ja julkisen keskustelun perusteella on selvää, etteivät Gergijevin ja Mariinski-orkesterin konsertit ole aina taiteelliselta tasoltaan tyydyttäviä.

Laatu riippuu päivästä ja siitä, millaisella kokoonpanolla Mariinskin orkesteri on liikkeellä. Luonnollisesti venäläinen ohjelmisto sujuu usein vieraampaa tyylikkäämmin. Huonompien konserttien vastapainona on koettu liuta loistokkaita suorituksia, eikä yleisö välttämättä edes aktiivisesti arvioi soiton tasoa. Onnistunut konsertti syntyy myös muista elementeistä.

Klassista musiikkia seuraava toimittaja Jaani Länsiö kiteyttää ajatuksen toteamalla, että kysymys on ihailtavasta maineenhallinnasta.

– Gergijev on raivannut tiensä sellaiseen asemaan, että mitä ikinä hän tekeekin, se on joko suurenmoista, nerokkaasti outoa tai pikantisti päin helvettiä. Myös se, että hän ei välitä aikatauluista, kuuluu hänen valloittavaan hahmoonsa, Länsiö kirjoittaa Facebookissa.

Ylelle Länsiö lisää, että se tuntuu olevan sattuman varassa, mitä Gergijev ja Mariinski-orkesteri saavat aikaiseksi.

– Noin menestynyt ja pitkän uran tehnyt kapellimestari herättää joka tapauksessa tunteita. Hän ei jätä kylmäksi.

Välinpitämätön vaikutelma ja oikukas käytös nyppivät musiikkimaailmassa, sillä sellainen ei ole nykyaikaa. Nyt ytimessä on ihmisten kohteleminen kunnioittavasti ja arvostavasti, toteaa säveltäjä, kapellimestari ja viulisti Jaakko Kuusisto Ylelle.

– Stereotypia pelolla orkesteria johtavasta maestrosta on eilispäivää, Kuusisto yleistää tapaus Gergijevin osaksi laajempaa ilmiötä.

Toisaalta äkkiväärät kapellimestarit ovat musiikkimaailman väriläiskiä.

– Tiettyjen taiteilijoiden persoonat ovat sekä yleisön että kollegoiden näkökulmasta äärimmäisen inspiroivia ja kiehtovia. Jotkut saavat tuloksia pelkällä läsnäololla, kun toiset eivät tavoita sitä edes kovalla työllä, Kuusisto sanoo.

Ristiriitaisuutta kuvastavat tämän kesän uutiset maailmalta. Kun maestro debytoi Wagner-pyhätössä Bayreuthissa Tännhauserin kapellimestarina, saksalaislehdistö kritisoi hänen otteitaan voimakkaasti. Yleisöstäkin kuului buuauksia.

Verdin Simon Boccanegraa Gergijev johtaa puolestaan parhaillaan Salzburgin musiikkijuhlilla. Viime viikon esitykseen kapellimestari lensi suoraan äitinsä hautajaisista.

Yleisö kiitti maestroa antamalla juuri hänelle kaikkein raikuvimmat aplodit.

Putin-kytköksiä, buuauksia ja raikuvia aplodeita

Oma lukunsa on Gergijevin suhde Venäjän valtaapitäviin. Vuonna 2014 kapellimestari aiheutti kohua, kun hän osoitti tukensa presidentti Vladimir Putinin toimille Ukrainassa. Gergijevin nimi oli adressissa, jossa venäläinen kulttuurieliitti tuki Putinin Ukraina-politiikkaa.

Suomalaisittain tapaus sai laajaa julkisuutta, kun Karita Mattila kieltäytyi laulamasta Gergijevin johtamassa konsertissa New Yorkissa. Koko tapaus johti lopulta Mattilaa solvanneen suomalaisjuristin tuomioon kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Gergijev kommentoi Putin-kytköksiään Ylelle vuonna 2014.

– Nyt ei ole kannanottojen aika. Etenkään tilanteissa, joissa ihmiset eivät ymmärrä lainkaan tapahtumia. Ukrainassa on meneillään humanitaarinen katastrofi. Sillä ei ole mitään tekemistä minun tai Karita Mattilan kanssa, Gergijev totesi.

Kansainvälisessä mediassa Gergijevin yhteydet Putiniin nostetaan esiin säännöllisesti. Venäjällä presidentillä on näppinsä pelissä myös kulttuuripolitiikassa.

Valeri Gergijev ei vastannut Ylen haastattelupyyntöön.

– Isäni olisi onnellinen tiedosta, että Sony jarruttelee Disneytä Spider-Manin omistamisesta.

Disneyn ja Marvelin riita Spider-Manista on saanut Joan Celia Leen, viime vuonna kuolleen Stan Leen tyttären, ottamaan kantaa kiistaan.

Yhdysvaltalaismedia TMZ:n haastattelema Lee ei näe hyvänä asiana sitä, että Marvel ja Disney pyrkivät hallinnoimaan täysin hänen isänsä luomuksia. Hänen mukaansa Marvel ja Disney eivät ole kunnioittaneet Stan Leen perintöä.

– Loppuen lopuksi, kukaan ei olisi voinut kohdella isääni huonommin kuin Marvelin ja Disneyn johtajat.

Stan Lee loi ja käsikirjoitti Spider-Manin eli hämähäkkimiehen yhdessä piirtäjä Steve Ditkon kanssa.

Disney haluaa puolet rahoista, Sony ei suostu

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin siitä, että tuotantoyhtiöt Disney ja Sony eivät päässeet uuteen sopimukseen Hämähäkkimies-elokuvista. Marvel Studios ja sen tuottajavelho Kevin Feige jäisivät näin ollen ulos seuraavien elokuvien tuotannosta.

Sony on omistanut oikeudet Spider-Maniin jo vuosikymmeniä, mutta muutama vuosi sitten se teki sopimuksen Disneyn omistaman Marvelin kanssa, että yhtiöt jakavat hahmon käytön. Tämän takia Spider-Man on nähty Marvel-elokuvissa ja muut Marvel-hahmot Spider-Maneissä.

Viihdealan julkaisut The Hollywood Reporter sekä Deadline kertoivat Disneyn toivoneen, että tulevien elokuvien rahoitus jakautuisi tasan molempien studioiden kesken ja että sopimus koskisi muitakin Hämähäkkimies-aiheisia elokuvia, mutta Sony hylkäsi tarjouksen.

Sony sen sijaan toivoi jatkavansa vanhalla sopimuksella, jossa Marvel saa 5 prosenttia ensimmäisen päivän tuotosta sekä tuotot oheistuotteiden myynnistä. Disney kuitenkin kieltäytyi.

Uutissivusto Buzzfeedin mukaan uusin Spider-Man: Far From Home -elokuva oli Sonyn kaikkien aikojen tuottoisin elokuva. Kyseessä on myös tämän vuoden tähän asti ainoa menestyselokuva, joka ei ole Disneyn rahoittama tai julkaisema.

Jos ja kun riita äityy pahaksi, eikä sopimukseen päästä jatkossakaan, tarkoittaa se Spider-Manin poistumista kokonaan Marvelin supersankarikatraasta.

Jos näin kävisi, ei Spider-Man siis seikkailisi jatkossa Disneyn Marvel-elokuvissa Iron Manin, Captain American, Hulkin ja kumppanien kanssa.

Fanit raivoissaan sekä kauhuissaan: #SaveSpiderMan

Spider-Man fanit ovat viimeisten kahden päivän aikana aktivoituneet yhteisöpalvelu Twitterissä, jossa monet syyttävät Sonya itsekkääksi, ahneeksi ja sitä kautta torpedoivan Spider-Manin pois muista Marvelin supersankarielokuvista.

Fanien raivo johtuu siitä, että Stan Lee oli luomassa myös muita Marvel Comicsin supersankareita, kuten Ihmenelosia, Hulkia, Thoria ja Iron Mania. Fanit kokevat, että Sony erottaa tietoisesti Spider-Manin muusta Avenger-ryhmästä.

Disney kasvanut hanakasti ja määrätietoisesti

The Walt Disney Company on vuosien saatossa ostanut useamman ison toimijan omaan talliinsa. Yhtiötä on kritisoitu siitä, että se on ominut liikaa elokuva-alan toimijoita ja hankkinut itselleen määräävän aseman alalla.

10 vuotta sitten Disney-yhtiö ilmoitti ostaneensa Marvelin 2,8 miljardin euron hintaan.

Marvelia ennen Disney osti Pixar-animaatiostudion vuonna 2006. Pixarin menestystarina alkoi jo aiemmin, kun yhtiö solmi Disneyn kanssa sopimuksen pitkien animaatioelokuvien tuottamisesta. Yhteistyön hedelmiä olivat muun muassa Toy Story -elokuvat sekä Nemoa etsimässä.

Vuonna 2012 Disney osti 4,1 miljardilla dollarilla Lucasfilmin ja ilmoitti alkavansa tuottaa uusia Tähtien sota -elokuvia. Niitä onkin tehty ahkerasti eli yhteensä neljä elokuvaa, joista kaksi ovat jatko-osia (The Force Awakens ja The Last Jedi) ja kaksi antologiaelokuvia (Rogue One sekä Solo). Uusin Star Wars -elokuva (The Rise of Skywalker) tulee joulukuussa.

Disney on kertonut myös julkaisevansa loppuvuodesta 2019 suoratoistopalvelun nimeltä Disney+, josta tulee kilpailija Netflixille.

Korjaus klo. 21.25: Marvel saa nykyisellä sopimuksella 5 prosenttia ensimmäisen päivän tuotosta sekä tuotot oheistuotteiden myynnistä.

Lue myös:

Supersankareita, ikuisuuskiviä ja cameo-rooleja – Testaa, kuinka hyvin tunnet Marvel-elokuvat!

Avengers: Endgame rikkoo Avatarin lähes vuosikymmenen hallussa pitämän lippukassaennätyksen – uusien Marvel-leffojen ensi-illat julki

Avengers: Endgamesta povataan kaikkien aikojen kassamenestystä – Ohjaajat Ylelle: "Annamme näyttelijöille luettavaksi vain sen osan tarinaa, jossa he itse esiintyvät"

Ylellä pitkän uran tehneellä Liselott Forsmanilla on poikkeuksellinen näköalapaikka suomalaisten televisiosarjojen kansainvälistymiseen. Nyt hän on siirtymässä Ylen vastaavan tuottajan paikalta Pohjoismaisen televisio- ja elokuvarahaston NFTF:n toimitusjohtajaksi.

Forsmanin mukaan kunnianhimoisesta suomalaisdraamasta on tullut muutamassa vuodessa kelpo vientituote. Laadun nousua edelsi muutos rahoittajien ajattelussa.

– Olin kiertänyt Kiinasta Kanadaan puhumassa suomalaisesta ja pohjoismaisesta draamasta, kun päätin, että asiaa tulee edistää Ylellä, Forsman muistelee.

– Vielä silloin Ylelläkin piilevä asenne oli, että suomenruotsalaista on helppo yhteistuottaa, mutta suomen kieli on este.

Forsmanin tausta oli Svenska Ylellä, jossa rajojen ylittäminen oli luontevaa.

– Meillä oli niin pieni budjetti, että mitään ei tehty ilman kansainvälistä rahaa, yleensä pohjoismaista, Forsman sanoo.

Este ei ollut vain kieli. Tanskalaiset sarjat olivat jo viime vuosikymmenellä maailmanlaajuinen ilmiö, eikä tanskakaan ole valtakieli. Piti uskoa, että muutos on mahdollinen.

– Nyt omien tarinoiden onnistuneesta myymisestä on nähty jo monta hyvää esimerkkiä.

Pohjoismaiden neuvoston vuonna 1990 perustama NFTF rahoittaa elokuvia ja sarjoja viidessä maassa. 10,5 miljoonan euron budjetti on noin puolet Suomen elokuvasäätiön tukibudjetista.

Suomeen rahaa on tullut esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan kaltaisiin elokuviin sekä sarjoihin Invisible Heroes ja Paradise.

Suomalainen ominaislaatu

Tv-sarjoista Sorjonen ja Karppi on myyty suoratoistojätti Netflixille. Suomalaisvoimin tehdään kalliita sarjoja, joiden yleisö on yhtä paljon maailmalla kuin kotimaassa. Draaman tekeminen on taiteellis-teollista toimintaa, jossa ideat ovat tärkein valuutta.

– Suomalaissarjoissa on ominaislaatunsa. Sorjosessa ja Karpissa on oma fiiliksensä, ne eivät tunnu ruotsalaisilta tai tanskalaisilta, Forsman arvioi.

– Mustat lesket -sarjaa on myyty maailmalle, ja vaikka sen eri versioissa käsikirjoitus menee uusiksi, perusidea ja konsepti kiinnostavat. Niissä on jotain aivan omanlaistaan.

Eräs merkki kansainvälistymisestä on Helsinki Script -tapahtuma, jonka syntyi Forsmanin ideasta ja irrallaan Ylestä. Alan edistämiseksi Suomeen tarvittiin foorumi kansainvälisille tekijöille. Tapahtuma järjestetään syyskuun alussa Savoy-teatterissa viidettä kertaa.

Helsinki Scriptissä ovat aiemmin käyneet puhumassa esimerkiksi Tanskan draamaguru Adam Price ja Dexter-sarjan luoja James Manos Jr. Tämän vuoden vieraisiin kuuluu ruotsalainen Jonas Gardell, joka tunnetaan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -romaanista ja siitä tehdystä minisarjasta.

Netflix on uhka ja mahdollisuus

NFTF:n johdossa Forsman aikoo kehittää strategioita, joilla pohjoismaiset sisällöntekijät pärjäävät, kun kilpailu Euroopan sisällä koventuu ja amerikkalaiset Netflix ja HBO vahvistavat otettaan. Hän on tarkkaillut kehitystä eurooppalaisen yleisradioyhtiöliiton EBU:n fiktioryhmän puheenjohtajana.

– Esimerkiksi Netflix on paitsi kilpailija, monelle myös mahdollinen yhteisrahoittaja. Juuri nyt todella hyvää draamaa tulee joka puolelta Eurooppaa, Forsman sanoo.

Laadulla tavoitellaan Forsmanin mukaan kansainvälisintä suosiota.

– En halua, että mennään vanhaan maailmaan, jossa suosikkisarjat ja kriitikoiden rakastamat sarjat ovat kaksi eri asiaa.

Kalle Kinnunen / STT.

Beforeigners-sarjassa nykymaailmaan saapuu aikamatkustajia merien syvyyksistä. HBO Nordicilla esitettävän sarjan toista pääosaa näyttelee Krista Kosonen. Näyttelijällä on rooli aikamatkaavana viikinkisoturina, josta tulee rikospoliisi.

Rooli oli haastava ja opettavainen erityisesti repliikkien osalta.

– Roolihahmoni puhuu muinaisnorjaa ja modernia norjaa, jossa oli mausteena islannin aksenttia. Koska siinä ei ollut vielä riittävästi, sekoitukseen heitettiin mukana muinaissaamea.

Kielten omaksuminen vaati paljon teknistä työtä. Kosonen tankkasi kieliä monta tuntia päivässä. 10 tunnin kuvauspäivän päätteeksi työ jatkui repliikkien opettelun parissa.

– Tuntui, että repliikit eivät tartu päähän, mutta vähitellen aloin oppia. Kielet tuottivat paljon normaalia enemmän töitä. Pänttäys oli väsyttävää, mutta opin samalla uutta.

Kososen mielestä muinaissaame kuulosti suomelta, joten se antoi jotakin tuttua, johon tarttua. Kielten lisäksi näyttelijä tutustui rooliaan varten viikinkien elämään. Perehtymisessä apuna oli viikinkien asiantuntija Aaro Söderlund.

– Sain häneltä pitkän selostuksen viikinkien tavoista ja historiasta. Sain paljon uutta tietoa omien stereotypioideni tilalle. Suurin yllätys minulle oli se, miten perustavaa rehellisyys oli viikingeille.

Huumoria ja yhteiskunnallista satiiria

Beforeigners-sarjan takana ovat menestyneen norjalais-amerikkalaisen Lilyhammer-sarjan luoneet Anne Bjørnstad ja Eilif Skodvin. Beforeigners yhdistelee scifi- ja rikosgenreihin ronskia huumoria. Muinaisihmiset ja nykyihmiset törmäävät yhteen tapojensa ja arvojensa kanssa.

Kosonen näkee sarjassa yhteiskunnallista satiiria.

– Yhteiskunnan on sopeuduttava uusiin tulokkaisiin ja tulokkaiden on sopeuduttava uuteen elämään. Sarjassa katsotaan eri näkökulmia.

Ensimmäisissä jaksoissa seurataan Kososen viikinkisoturin sopeutumista poliisivoimiin. Hahmon menneisyyttä kuljetetaan mukana toisella aikatasolla viikinkiajassa. Sarjassa viikinkitulokkaan poliisiparia esittää Nicolai Cleve Broch.

– Hahmoni käy läpi kulttuurisia yhteentörmäyksiä parinsa kanssa. Moderni aika ja viikinsoturin väkivalta eivät käy yhteen. Nautin hahmoni näyttelemisestä. Hän on suoraselkäinen, huumorintajuinen ja ronski.

Suomalaisia on nähty kansainvälisissä viikinkirooleissa aiemminkin. Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen ovat esiintyneet veljeksinä kanadalais-irlantilaisessa Viikingit-sarjassa. Kosonen ei ole ehtinyt vielä vaihtaa viikinkikokemuksia kollegojensa kanssa, mutta arvelee, että suomalaisten valikoitumisella viikinkirooleihin on syynsä.

– Johtuukohan se siitä, että me suomalaiset olemme tällaisia raivopäitä, nauraa Kosonen.

Koe meni pahasti pieleen. Kiertelevä alkemisti, filosofian tohtori Johann Georg Faust, kuoli räjähdyksessä.

Tai niin tarina kertoo. Faktoja 1400-luvun loppupuolella syntyneestä ja noin vuonna 1541 kuolleesta Faustista on hyvin niukasti.

Se tiedetään, että moni piti tähdistä ennustavaa salatieteilijää huijarina ja roistona. Kirkoltakin tuli satikutia. Se julisti Faustin paholaisen kaltaiseksi. Häntä syytettiin muun muassa mustan magian harjoittamisesta.

Johann Georg Faust kylvi pelkoa. Grimoire eli loitsukirja Praxis Magia Faustiana (1527) on pantu hänen nimiinsä. Siinä opastetaan, kuinka kutsua koolle paholaisia. Se on tiettävästi ensimmäinen julkaisu, jossa yksi paholaisista nimetään Mephistopheleeksi.

Räjähdys teki rumaa jälkeä. Erään tarinan mukaan ruhjoutunut ruumis lojui selällään niin, että pää oli vääntynyt nurinniskoin, kasvot maata vasten. Toisessa versiossa Faust olisi illalla tähdentänyt majatalon isännälle, ettei häntä saisi häiritä. Aamulla Faust löydettiin tuoliltaan hyvässä ryhdissä istuen, pää päinvastaiseen suuntaan vääntyneenä.

Tarina kiiri. Ihmiset uskoivat, että Mephistopheles oli noutanut Faustin sielun helvettiin.

Mozart kuoli Goethen kannalta liian aikaisin

Tuntematon kirjailija julkaisi tarinan sielunsa paholaiselle myyvästä Faustista 1500-luvun lopulla, siis puoli vuosisataa Johann Georg Faustin kuoleman jälkeen. Yhä arvellaan, että juuri hän olisi ollut tarinan esikuvana. Pian Christopher Marlowe julkaisi samasta aiheesta näytelmän.

Parisataa vuotta myöhemmin legendan kimpussa ahkeroi Johann Wolfgang von Goethe (1749–1832). Siinä missä Marlowe johdattaa Faustin helvettiin, Goethe päästää hänet taivaaseen. Ja juuri Goethen kuusikymmentävuotisesta työstä syntyi maailmankirjallisuuden klassikko, runomittaan kirjoitettu kaksiosainen murhenäytelmä.

Goethen Faust on yhä ajankohtaista kulttuuriperimää ja sielunravintoa. Siinä on kysymys ihmiskunnasta ja sen kohtalosta. Ei ihme, että teoksesta ammennetaan ajattelussa ja julkisessa keskustelussa.

Tutkielma hyvästä ja pahasta on levittäytynyt kaikkialle taiteisiin. Faustia tulkitaan säännöllisesti muun muassa teatterilavalla, valkokankaalla, kuva- ja poptaiteissa sekä musiikissa.

Tunnettua Faust-aiheista säveltaidetta ovat muun muassa Charles Gounod'n samanniminen ooppera (erityisesti sen Jalokiviaaria) sekä Gustav Mahlerin Tuhannen sinfonia (nro 8).

Yhteensä Faust-myyttiin pohjaavia sävellyksiä on satoja, pelkästään oopperoita useita kymmeniä. Niistä suurin osa perustuu nimenomaan Goethen Faustiin.

Huvittavasti Goethe itse olisi eläessään kelpuuttanut Faustinsa säveltäjäksi ainoastaan W. A. Mozartin. Ongelma oli, että Mozart kuoli parikymmentä vuotta ennen kirjan ensimmäisen osan julkaisua.

Toinen osa julkaistiin pian kirjoittajan kuoleman jälkeen, vuonna 1832. Seuraavalla vuosikymmenellä teoksesta otti mittaa säveltäjä Robert Schumann. Hän lähetti kirjeen säveltäjä Felix Mendelssohnille vuonna 1845, aiheena Goethen Faust.

– Säveltäjää ei pelkästään arvioida tavasta käsitellä näin mullistavaa ja ylistettyä teosta, vaan samalla siinä altistaa itsensä vertailtavaksi Mozartin kanssa, Schumann kirjoitti.

Kun Goethen syntymästä oli kulunut 100 vuotta, saksalaisissa kaupungeissa esitettiin otteita Schumannin uutuusteoksesta Kohtauksia Goethen Faustista (Szenen aus Goethes Faust). Se valmistui lopullisesti 1853.

Suomessa kolmiosainen kokonaisuus esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2005. Nyt siitä nähdään Jussi Nikkilän ohjaama, dramatisoitu versio Helsingin Juhlaviikoilla. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Hannu Lintu.

Elämän tarkoitus... ei kun pornoa

Nikkilän dramatisoimana Faust on menestyvä taloustieteilijä ja liikemies, joka etsii sisältöä elämäänsä internetin hakukoneesta: "Mikä on elämän tarkoitus?"

Turhautunut professori ei jää lukemaan vastauksia, vaan löytää pian itsensä pornosivustolta. "Hot Sexy Babes".

Kun mies kokee menettävänsä elämästään merkityksen rippeetkin, Mephisto rientää tekemään kauppoja hänen sielustaan.

Kirjailija Thomas Mannin Doktor Faustus -teoksessa (1940) fiktiivisen säveltäjän Adrian Leverkühnin ja paholaisen välinen sopimus antaa Leverkühnille 24 vuotta aikaa kansakuntien rakastamana mestarisäveltäjänä. Mann asetti Faust-myytin vertauskuvaksi natsi-Saksan henkisestä rappiotilasta.

Nikkilän ohjauksessa tarkastelun kohteena ovat nykypäivän itsekkyys ja yksilökeskeisyys. Tarinan käännekohdassa Faustille avautuu mahdollisuus auttaa miljoonia. Avain on minän sijasta me.

– Meillä on jo kaikkea, ja silti haluamme lisää, lisää ja lisää, Nikkilä sanoo.

– Ihmisinä olemme myyneet sielumme ja planeettammekin. Onhan siinä jotain samastuttavaa, hän jatkaa.

Schumannin sävellys kuvaa myös Goethen kirjan toista osaa, joka on vertauskuvallinen palapeli. Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa tapahtumia kuvitetaan myös jättikankaalle heijastettavilla kohtauksilla. Niitä on kuvattu Suomessa ja Islannissa.

Saksassa Faust I on pakollista luettavaa koulussa, Faust II jätetään oman onnensa nojaan. Yhdessä Nikkilän mieleen pulpahtavista kohtauksista Murhe ("Sorge", Otto Mannisen suomennoksessa Suru) löytää tiensä Faustin luo avaimenreiästä ja sokeuttaa tämän.

– Se on sellaista sieniä syönyttä meininkiä, Nikkilä kuvailee luetellessaan toisen osan käänteitä.

Musiikki asettelee Schumannin valitsemat Faust-kohtaukset omaan abstraktiin kehykseensä.

– Goethen ja Schumannin yhdistelmä pakottaa tekemään aiheesta oman tulkinnan. Se on mielenkiintoista, koska silloin teosten välille syntyy dialogi, Nikkilä sanoo.

Wagner teki sen, mitä Schumann yritti

Päätös säveltää lyhyitä kohtauksia Goethen näytelmästä oli 1800-luvulla ymmärrettävä, sillä Faust tunnettiin teoksena laajalti.

– Kaikki tiesivät, mitä seuraavaksi tapahtuu. Meidän haasteemme on se, ettei Faustia enää tunneta – varsinkaan Suomessa, toteaa kapellimestari Hannu Lintu.

Schumannin parituntiseen teokseen mahtuu vain viisi prosenttia Goethen tekstistä.

– Schumann alkoi säveltää oopperaa Faustista. Se olisi ollut mahdottomuus, sillä mittaa sille olisi tullut varmaan kolme viikkoa, Lintu sanoo.

– Schumann pyrki tällä teoksella luomaan saksalaisen oopperan, sen, minkä Wagner loi myöhemmin. Schumannin yritystä ei huomattu, koska hän kuoli niin varhain, eikä hän vienyt yritystään pidemmälle.

Linnun mukaan teos ansaitsee paikkansa nykypäivän ohjelmistossa monesta syystä. Musiikillisesti Schumann yhdistää laulun ja orkesterin soinnit sisäistyneesti ja poikkeuksellisesti.

– Teos ansaitsee tulla kuulluksi. Alusta alkaen Schumannin musiikissa kuuluu se, että hän oli mieleltään epävakaa. Yleisin olotila oli depressio, jonka kanssa hän sävelsi. Se kuuluu siten, että pinnan alla kuplii enemmän kuin romanttisessa musiikissa yleensä.

Linnulle Faustin ydinajatus on arkipäiväinen.

– Paholainen voi olla vaikkapa media tai se, millä tavalla käytämme ympäristöämme tai toisiamme hyväksemme. Myymme itsemme jatkuvasti paholaiselle, ja siitä saamme väistämättä myös rangaistuksen. Goethen opetus oli, että pelastus on silti aina olemassa.

Tarvetta uudelle suomennokselle

Otto Mannisen 1930-luvulla tekemä suomennos Goethen Faustista on Nikkilälle tuttu, mutta Schumann-ohjaukseen hän valmistautui lukemalla kirjan englanniksi.

– Ensimmäistä kertaa todella harmittaa, etten osaa saksaa. Alkuperäiskieltä osaavat saavat siitä vielä enemmän irti.

Myös englanninnos toi Faustiin uusia sävyjä. Yksi Nikkilän oivalluksista liittyi Mephiston luonteeseen. Paholainen on ohjaajan mielestä itse asiassa varsin hulvaton heppu, ja koko kirjakin yllättävän hauska.

– Sellainen olo tulee heti teoksen alussa, kun Jumala ja Mephisto juttelevat toisilleen yhdenvertaisina. Mephistolla riittää huumorintajua, ja hänelläkin oli paikkansa taivaassa.

Nikkilä paljastaa, että yleisöllä on lupa odottaa hänen tulkintaansa Goethen Faustista myös teatterilavalle. Viimeistään silloin on tilausta myös uudelle suomennokselle.

– Joku varmaan haluaa hirttää minut, mutta Mannisen sinänsä erinomaisessa suomennoksessa kieli alkaa olla vanhahtavaa. Uusi suomennos Goethen Faustista – siinä projekti jollekin kustantajalle, ohjaaja haastaa.

"Vieraita tulossa. Juokohan ne kahvia vai teetä? Jos kahvia, niin käyttääköhän ne maitoa? Entä minkälaista maitoa? Voi ei, jääkaapissa ei ole mitään maitoa. Pitääköhän lähteä kauppaan? Ehdinköhän enää."

Tällaista monologia Petra Tanninen käy pään sisällään koko ajan. Päätöksenteko on vaikeaa, ja soutamiseen ja huopaamiseen saattaa vierähtää tovi. Pitkä pohdinta meni tällä kertaa aivan hukkaan, sillä toimittaja ja kuvaaja eivät juo kahvia.

Nykyään Tanninen osaa suhtautua edestakaisin suhaaviin ajatuksiinsa jo rennommin. Ennen ahdisti enemmän. Miksi monet asiat tuntuvat niin monimutkaisilta ja vaikeilta?

Helpotus tuli, kun Tanninen törmäsi artikkeliin, jossa kerrottiin erityisherkkyydestä.

– Se oli ihan sellainen perusjuttu, että näistä yhdeksästä merkistä tunnistat olevasi erityisherkkä. Siitä se lähti. Luin aiheesta lisää ja kävin kirjastossakin lainaamassa kirjoja. Tajusin olevani erityisherkkä ja siksi koen monet asiat hieman voimakkaammin. Teen niistä itse monimutkaisia.

Kuten esimerkiksi yksinkertaiseen "mitä kuuluu" kysymykseen vastaaminen. Tanninen ei kerta kaikkiaan pysty heittämään kepeästi "ihan hyvää". Hän rupeaa pohtimaan, että mitähän kysyjä ajaa takaa, mitä hän haluaa tietää ja millaisen vastauksen hän mahtaa haluta.

Nasevat kommentit tulevat mieleen myöhemmin

Ennen oivallustaan erityisherkkyydestään Tanninen pohti, miksi hänen täytyy analysoida päässään kaikkia tilanteita. Hän saattoi pitkän ajan jälkeen miettiä, miten olisi voinut hoitaa tilanteen toisin, sanoa paremmin ja nasevammin.

– Panen merkille asioita, joita monet eivät edes huomaa. Se on välillä vähän raskasta.

Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä ominaisuutta. Se ei ole sairaus eikä se myöskään ole persoonallisuuspiirre. Erityisherkkä ihminen reagoi tavallista voimakkaammin ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin. Nykyään erityisherkkyydestä puhutaan paljon ja ihmiset ovat oppineet tunnistamaan ja hyväksymään asian.

Näin on käynyt myös Petra Tanniselle ja nykyään hän osaa myös nauraa itselleen. Erityisherkän kohtaamat, usein absurditkin tilanteet ovat purkautuneet sarjakuvastripeiksi. Niissä seikkailee hattupäinen varishahmo, joka joutuu tilanteisiin, jotka ovat hankalia erityisherkille.

Aluksi kuvia syntyi päiväkirjaan, jota Tanninen on pitänyt aina. Piirtäminen on luonteva tapa ilmaista itseään kuvataiteilijaksi ja artesaaniksi valmistuneelle Tanniselle.

Varishahmo alkoi saada yhä enemmän tilaa päiväkirjassa ja Tanninen päätti lähettää stripit kustantamoon. Se oli helppoa, sillä siellä kukaan ei tuntenut häntä. Lähipiirille kuvien näyttäminen olisi sen sijaan ollut mahdotonta, koska kuvat tuntuivat niin henkilökohtaisilta.

Kustantamossa innostuttiin stripeistä ja niin syntyi Erityisen herkkää elämää -sarjakuvakirja. Siitä löytyy paljon tunnistettavia tilanteita, vaikka ei erityisherkkiin kuuluisikaan.

Kuten tämä kuva, jossa varis pohtii menneitä.

– Paperille päätyvät usein sellaiset tilanteet, jotka olen kokenut epäreiluina, mutta en ole tilanteessa osannut toimia mitenkään järkevästi.

Nykyään Tanninen ei pohdi enää niin paljon menneitä tilanteita. Hän osaa ajatella, että antaa olla, elämä jatkuu.

– Täytyy vain uskoa, että kukaan muu ei varmaan huomannut virhettä siinä, mitä tein, sanoin tai jätin sanomatta.

Mihin väliin ehtisi sanoa sanasen?

Tanninen puhuu rauhallisesti ja hän miettii pitkään ennen kuin vastaa. Kiihkeisiin keskusteluihin on hankala päästä mukaan, vaikka aihe kiinnostaisikin kovasti.

– Jos on mielenkiintoinen juttu meneillään, odotan kiltisti puheenvuoroa. Aiheet vaihtuvat kuitenkin niin nopeasti, etten ehdi sanoa väliin mitään. Päälle puhuminen tuntuisi pahalta.

Erityisherkät aistivat muiden mielialoja herkästi ja myös Tanninen vaikuttaa hyvin empaattiselta. Hän ottaa jatkuvasti huomioon muut. Siksi oman tilan ottaminen ja mielipiteen sanominen tuntuu vaikealta. Mieluiten Tanninen olisi useimmiten vain omissa oloissaan.

– Kyllä sitä jää kuitenkin aina jutustelemaan muiden kanssa, vaikka tekisikin mieli vain mennä kotiin.

Piiloon Tanninen ei ole koskaan luikkinut, kuten hänen varishahmonsa.

– Se tuntuisi jo raukkamaiselta.

Siedätyshoitoa juhlissa

Oulun seudulta kotoisin oleva Tanninen on asunut muutaman vuoden Tampereella. Se tuntuu sopivan kokoiselta kaupungilta asua ja elää. Etenkin alkuaikoina hän kuitenkin hakeutui mielellään luonnon rauhaan ja lenkkeili Pyynikin harjulla. Erityisherkät havainnoivat usein ympäristöä tarkasti ja Tanninen seurailee mielellään luonnon tapahtumia. Pyynikin rannoilta löytyi myös sarjakuvien varis.

– Jäin usein seurailemaan varisten touhuja. Niitä oli hauska katsella, koska ne ovat niin uteliaita, älykkäitä ja leikkisiä.

Sarjakuvastrippien avulla Tanninen pystyy ottamaan asioihin etäisyyttä ja monimutkaiselta tuntuva asia saa yksinkertaisen muodon.

Nykyään Tanninen yrittää myös siedättää itseään mahdollisimman paljon. Hän pakottaa itsensä tilaisuuksiin ja juhliin, vaikka mieli tekisi jäädä kotiin.

– Yritän olla ajattelematta tilanteita etukäteen, ettei tule ennakkoon sellaisia omia mielikuvia. Menen vain takki auki ja katson mitä seuraa.

Sosiaaliset tilanteet tuntuvat kuitenkin pidemmän päälle raskailta. Tulee väsy ja ajatukset rupeavat harhailemaan. Tannisenkin lähipiiriin kuuluu puheliaita ihmisiä, jotka pulputtavat ajatuksiaan ääneen.

– Huomaan, etten jaksa ottaa vastaan kaikkia niitä ajatuksia. Lopussa alkaa mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon. Myös ujoutta ja introverttiutta on tuotu esiin, eikä niitä enää pidetä piirteinä, joista olisi päästävä eroon.

Myös Tanninen on huomannut, että erilaisuutta osataan arvostaa.

– Minulla on sellainen tunne, että pehmeämmät arvot ovat taas nousussa. Kenties.

Lue lisää:

Erityisherkkä ahdistuu hevimusiikista ja vaistoaa tuntemattomienkin vihamielisyyden – näin luonteenpiirteestä tuli naureskeltu muoti-ilmiö

Akuutti: Erityisherkkyys on ominaisuus, ei sairaus

Ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin perjantai-iltana Oulussa.

Ilmakitaran maailmanmestaruuden vei Rob ”The Marquis” Messel Yhdysvalloista. The Marquis selvisi finalistien joukkoon myös vuonna 2016.

Toiseksi kisassa tuli Alexander Roberts Australiasta ja kolmanneksi Frederic Reau Ranskasta.

Ilmakitaransoiton maailmanmestaruudesta kisattiin Oulussa 24. kerran. Tapahtuma on osa Oulun juhlaviikkoja.

Suositun Breaking Bad -tv-sarjan jatkoksi tehty elokuva julkaistaan lokakuussa suoratoistopalvelu Netflixissä. Netflix kertoi asiasta lauantaina.

"El Camino: A Breaking Bad Movie" -niminen elokuva jatkaa vuosina 2008-2013 esitetyn sarjan tapahtumia. Elokuvan päähenkilö on Aaron Paulin näyttelemä Jesse Pinkman. Breaking Badin hahmoista elokuvassa esiintyy myös ainakin Charles Bakerin näyttelemä Skinny Pete.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Vince Gilligan, joka oli myös alkuperäisen sarjan luoja. Aaron Paulin mukaan Gilligan soitti hänelle kaksi vuotta sitten ehdottaakseen elokuvan tekemistä.

– Kerroin Vincelle pian, että seuraisin häntä vaikka tuleen, Paul kertoi New York Timesille.

Alun perin AMC-kanavan tuottamaa Breaking Badiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista. Sarja kertoi Bryan Cranstonin näyttelemästä Walter Whitesta, syöpää sairastavasta lukion kemianopettajasta joka alkoi valmistaa metamfetamiinia varmistaakseen perheensä taloudellisen tulevaisuuden. Apua hän sai entiseltä oppilaaltaan, huumebisneksen tuntevalta Pinkmanilta.

Breaking Badin päätyttyä Gilligan on tuottanut Better Call Saul -sarjaa, joka sijoittuu aikaan ennen Breaking Badin tapahtumia ja jonka pääroolissa on Bob Odenkirk. Myös Better Call Saul on saanut kriitikoilta hyvän vastaanoton.

Uusi elokuva on sarjan tavoin kuvattu Albuquerquessa New Mexicossa. Elokuva tulee Netflixiin 11. lokakuuta.

Nimi "El Camino" viittaa Chevrolet El Camino -autoon, jolla Jesse Pinkman pakeni uusnatsien vankeudesta Breaking Badin viimeisessä jaksossa.

Isonkyrön kylänraitilla, niin että Kyrönjoki melkein näkyy pihasta, on vanha suutarin talo.

Punaiseksi maalattu tupa ja kamari, matalat ovenkarmit, joiden alta pitää kumartua kulkiessa.

Talo on kivenheiton päässä kirjailija Paula Nivukosken lapsuudenkodista ja tärkeä osa hänen esikoisromaaninsa miljöötä. Nivukoski sijoitti tähän suutari Liina Tulinin vanhaan tupaan kirjansa suutari Aliina Tulimaan.

Keväällä ilmestynyt Nopeasti piirretyt pilvet (Otava, 2019) on Paula Nivukosken esikoisteos. Se sijoittuu hänen kotimaisemiinsa. Kirjailijan lapsuudenkoti, sukutalo, on kirjan Koskiluhta. Se on päähenkilö Liisan koti ja tapahtumien keskus.

Isoäidin elämäntarina

Nopeasti piirretyt pilvet kertoo Liisan, amerikanlesken, elämästä Isossakyrössä Etelä-Pohjanmaalla 1900-luvun alussa. Liisa jää pienten lastensa kanssa hoitamaan tilaa, kun mies lähtee rikastumaan Amerikkaan.

Tarina pohjaa Nivukosken isoäidin elämään, sitä mukaellen. Tärkeimmät tapahtumat ovat tosia ja tapahtumapaikat löytyvät omalta kylältä. Nimiä ja tapahtumien järjestystä kirjailija on muutellut.

– Kirjoitustyötä helpotti, kun voin sanoa, että tämä ei ole ihan yksi yhteen isoäitini tarina, Nivukoski sanoo.

Nivukoski kertoo, että hänen oli helpompi asettua fiktiivisen Liisan asemaan kuin isoäitinsä. Tunteiden ja sanojen ei tarvinnut enää olla aivan tosia, vaan niihin sai sekoittua Nivukoskea itseään.

– Tajusin, etten saa välttämättä kiinni niistä tunteista ja ajatuksista, joita mummalla on ollut, vaan huomasin, että niihin tuli jotain minusta mukaan. Jossain sellaisessa tilanteessa syntyi Koskiluhdan Liisa.

"Korkeintansa vuoden"

Siirtolaisuusinstituutin mukaan Pohjoismaista lähti Amerikkaan siirtolaiseksi vuosina 1830-1930 2,5 miljoonaa ihmistä. Suomesta lähdettiin eniten heti 1900-luvun alussa.

Sata vuotta sitten, 1920-luvulla, minne Nivukoski on kirjansa tapahtumat sijoittanut, lähtijöitä oli jo hiukan vähemmän.

Kokemusta amerikansiirtolaisuudesta oli sen verran, että kylillä tiedettiin toisten menestyneen reissullaan, toisille käyneen huonommin.

– Tarinoita kiersi ja varmaan reteimmät niistä tuli perille saakka. Ne, joilla ei ollut niin hehkeä kohtalo, ei kehdanneet sitä paljastaakaan, Nivukoski sanoo.

Oli mahdollista, että suurin odotuksin Amerikkaan lähteneelle ei löytynytkään perillä töitä tai matkarahat hävittiin jo menomatkalla laivalla pokeripelissä.

Joskus taas lyhyeksi suunniteltu reissu venyi odotettua pidemmäksi ja moni jäi sille tielleen.

– Varmaan sitä halusi kuitenkin uskoa aina siihen kauniiseen lupaukseen, joka itselle annetaan; “korkeintansa vuoden olen poissa”. Ja sitten se vähän viivähtikin, Nivukoski pohtii.

Kotiin jääneen naisen ääni

Vanhan Vaasan läänin osuus Suomesta siirtolaiseksi lähteneistä on ollut suuri. Kääntäen se tarkoittaa, että myös kotiin jääneiden läheisten määrä on ollut suuri. Amerikanleskiä lapsineen on ollut monella kylällä.

Nivukoski halusi kertoa juuri heidän tarinansa.

– Halusin naisen äänen kuuluviin. Sankaritarinoita ja miesten historiaa on kirjoitettu aika paljon, mutta kyröläisen maatalon emännän tarinaa ei vielä tätä ennen.

Romaanissa Koskiluhdan Liisa joutuu vastailemaan kyläkaupalla kysymyksiin aviomiehestään, jonka liikkeistä ei tiedä mitään. Onko se kirijoottanu? Onko se lähettäny rahaa?

– Kysymyksiä, joihin ei osannut vastata tai joihin vastaukset on saattaneet olla hyvin kipeitä. Elämä on ollut varmasti suurta odottamista ja kaipausta.

Nivukoski muistuttaa, että yhteydenpito Amerikasta ja Amerikkaan tapahtui kirjeitse. Postia kuitenkin katosi, osoitteet ja työmaat vaihtuivat, ja vaikka kirje olisi päässytkin perille, sen matka oli usein kestänyt niin kauan, että siinä kuvatut tapahtumat olivat jo kaukana menneessä.

– Kirjassa Liisa ja Kalle elävät toistensa menneisyydessä, koska se hetki, jolloin kirjeen kirjoittaa, on jo kaukana menneessä, kun toinen sen lukee. Mutta silti hän lukee sen sinä hetkenä ja niinä tunnetiloina, mitä siinä on.

Amerikanlesken asema

Amerikanlesken asema oli erilainen kuin puolison kuoleman kautta leskeytyneen naisen asema.

Heli Jokisen kirjoittamassa Eihän semmosille reissuille heikompia astioita viedä” -kirjassa (Siirtolaisuusinstituutti, 2008) todetaan, että lesket olivat Suomessa olleet holhouksesta vapaita jo 1700-luvulta lähtien. Leski siis saattoi hoitaa omaisuuttaan ja harjoittaa ammattia.

Amerikanleski puolestaan oli juridisesti naimisissa ja hänen miehensä oli perheen pää. Mutta kun mies oli poissa epämääräisen ajan, vaimon asemaa oli vaikea määritellä.

Eikä helppo ollut avioerokaan, vaikka niitäkin tapahtui.

– Leski on varmaan joutunut kantamaan jonkinlaista häpeää, huolimatta siitä, että ero ei ole ollut hänen syynsä, Paula Nivukoski miettii.

Jokisen mukaan amerikanlesket odottivat tyypillisesti miehiään kotiin useita vuosia, jopa loppuiän, vaikka yhteydenpito Amerikkaan olisikin katkennut. Kynnys avioeron hakemiseen on ollut korkea.

"Vaikka tie olisi kovin kivinen"

Romaaninsa päähenkilöä ja kyröläistä naista yleisemminkin, Nivukoski kuvailee väkeväksi, periksiantamattomaksi ja sydämeltään lujaksi.

– Viisaus asuu vanhoos pohjalaasis akoos, hän naurahtaa.

Koskiluhdan Liisa lupaa isälleen jo pikkutyttönä, että yrittää pitää tilan suvussa. Lupauksesta tulee hänen elämäänsä leimaava velvollisuus ja unelma, mutta myös elämäntie.

– Kun jonkun asian kokee vahvasti omakseen, sitä kohti menee, vaikka tie olisikin välillä kovin kivinen.

Toinen kirja

Paula Nivukoski kirjoittaa nyt toista kirjaansa. Se ilmestyy syksyllä 2020.

Tapahtuma-aika on sama kuin esikoisteoksessa, 1920-luku, ja päähenkilö vahva nainen. Peltolakeuksien tilalla ovat kuitenkin saaristomaisemat ja meri.

– Saaristo on minulle vierasta maisemaa, mutta olen kokenut, että löydän sieltä itseni ja se myös on minulle oma paikka. Suurissa viljavainioissa ja meren aavassa on jotain samanlaista rauhoittavaa.

Toisen kirjan kirjoitusprosessi edellyttää kirjailijalta jonkun verran ajankuvaan ja elämäntapaan perehtymistä, aivan niin kuin Nopeasti piirretyt pilvetkin aikanaan. Faktat on saatava kohdalleen.

– Saatoin kirjoittaessani joskus lähettää äidille myöhään yöllä viestin, jossa kysyin paljonko puolivuotias vasikka painaa. Äidin ansiota on myös se, että kirjassa ei tehdä juustoa pilaantuneesta maidosta.

Kehruukurssilla Nivukoski oppi rukin osien nimet ja kehräämään, mutta siirsi kurssilta kirjaansa tunnelman; kehruun rytmin ja villan tuoksun.

– Tajusin, että ei lukija halua oppia kehräämään tämän kirjan kanssa. Faktatietoa tarvitaan, mutta se täytyy viedä kokemukselliselle tasolle.

Omat jäljet

Ensimmäisen kirjan julkaisemista Nivukoski kertoo jännittäneensä. Huolella rakennettu, yksityinen maailma avautui kirjan lukijoiden tulkittavaksi.

– Olin kirjoittanut sinne omia kokemuksiani ja ajattelin, että ripustin sieluni pyykkinarulle Koskiluhdan jokirantaan, Nivukoski kuvailee.

Hän kuitenkin kertoo huomanneensa, että jokainen lukija tulkitsee kirjaa omien ajatustensa, kokemustensa ja tunteidensa kautta.

– Kun lukija avaa kirjan ja sen kansi narahtaa vähän kuin Koskiluhdan veräjä ja hän astuu sinne hiekkaiselle pihalle, siellä eivät enää näy minun askeleeni. Lukija jättää sinne omansa, Nivukoski sanoo.

Kahdeksan vuotta sitten Tina ja Juha Karvonen istuivat autossa ja yskien ja silmät vettä valuen. He olivat juuri tehneet kierroksen asunnonvälittäjän kanssa Loviisan keskustassa olevassa vanhassa puutalossa. Tyhjillään ollut talo oli päässyt huonoon kuntoon ja home oli vallannut rakenteita. Välikatosta kasvoi alaspäin iso sieni.

Voisi kuvitella, että kivistävä kurkku ja kirvelevät silmät olisivat saaneet pariskunnan kaasuttamaan pois paikalta mahdollisimman pian.

Ei, sen sijaan he miettivät tovin ja päättivät tehdä ostotarjouksen. Loviisan ainut säilynyt porttitalo oli hurmannut heidät.

– Alkuhuumaan jälkeen iski tietenkin pieni paniikki. Mietimme, olimmeko tehneet liian rohkean päätöksen. Siitä kuitenkin selvisi, kun ryhtyi vain hommiin, muistelee Tina Karvonen.

Työtä on riittänyt. Karvoset purkivat paljon rakenteita ja poistivat kaikki vioittuneet ja homeiset hirret. Osa Vackerbackaksi kutsutun talon rungosta on peräisi 1700-luvulta. Koska Vackerbacka koostuu kahdesta erillisestä katollisen porttikongin yhdistämästä talosta, pystyivät Karvoset ensin remontoimaan toisen puolen ja muuttamaan siihen. Aikaa remontointiin on kulunut kaikkiaan neljä vuotta.

– Kun urakka oli vielä alussa, ryhdyin ostamaan tapetteja ja muita sisustustarpeita. Niiden voimalla jaksoin uurastaa homeisten hirsien kanssa. Ajattelin, että joku päivä saan nuo ihanat tapetit seinään.

Karvoset ovat tehneet niin paljon kuin mahdollista itse. He ovat tehneet kunnostustyön perinteitä kunnioittaen. Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa heiltä kysellään jatkuvasti vinkkejä ja neuvoja vanhan talon kunnostamiseen.

– On ihanaa, kun tässä tapahtumassa pystyy jakamaan tietoa. Tärkeintä on kuitenkin rohkaisun antaminen - kyllä isostakin urakasta selviää.

Karvoset avasivat ovensa LWT-tapahtumalle, kun talossa vasta purettiin seiniä. Silloin monet kävivät tsemppaamassa heitä.

– Taisi siinä seassa olla vähän sääliäkin, Tina Karvonen nauraa.

Nyt nelilapsinen perhe kissoineen on elänyt kolmisen vuotta remontitonta elämää. Talo on kuin sisustuslehdestä ja ihmiset jonottavat päästäkseen kurkistamaan huoneisiin.

– Elän unelmaa. Tämä on ihana ja juuri meidän perheelle sopiva talo.

"Jokaisen vanhan rakennuksen kunnostaminen on kulttuuriteko"

Unelma vanhassa puutalossa asumisesta tuntuu häivähtelevän monen suomalaisen mielessä. Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma on kasvattanut jatkuvasti kävijämääriään. Tänä vuonna tehtiin ennätys – pelkästään lauantaina myytiin noin 4000 pääsylippua, mikä on yleensä koko viikonlopun saldo. Loviisan kaduilla ja kirpputoreilla kiertelee vielä enemmän ihmisiä. Vuosittain vanhan kaupungin tunnelmaan tutustuu viikonlopun aikana noin 17 000 kävijää.

Suuri osa ihmisistä tuntuu hakevan inspiraatiota sisustukseen, mutta mukana on myös paljon perinnerakentamisesta kiinnostuneita. Kojuissa jaetaan tietoa eri materiaaleista, ikkunoiden korjaamisesta ja painovoimaisesta ilmanvaihdosta.

Kadulla vastaan kävelee myös itse talotohtori Panu Kaila. Arkkitehtuurin emeritusprofessori jaksaa 80-vuotiaanakin jakaa perinnerakentamisen tietoutta.

– Ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita perinteisistä menetelmistä. Nykyisen rakentamiskulttuurin aiheuttamat sisäilmaongelmat ovat saaneet ihmiset kääntymään hyviksi havaittujen rakenteiden ja materiaalien puoleen.

Kaila on hyvillään, että vanhaa arvostetaan. Nykyään rakennuksia ei pureta tuosta vain, koska yleensä vastustus herää. Vuosikymmenien takaista purkubuumia Kaila ei edes halua muistella, koska silloin menetettiin niin paljon.

– Jokaisen vanhan rakennuksen kunnostaminen on kulttuuriteko, oli se sitten omakotitalo tai julkinen rakennus.

Kaila on LWT-tapahtuman vakiovieras. Nyt hänellä tosin olisi hieman muutakin puuhaa. Tekeillä on nimittäin jatkoa klassikoksi kohonneelle Talotohtori -kirjalle. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1997 ja siitä on otettu lähes parikymmentä painosta tähän mennessä.

"Talo on kasvattanut minua"

Lilla Ljuvan ovelle luikertelee jono. Sisältä kuuluu talonomistajan Nina Wiklundin tarinointi. Kävijät kyselevät talon historiasta ja tavaroista, joita huoneissa riittää. Tervehtimisvuoroa on vaikea saada, sillä kävijöissä on vanhoja tuttuja ja myös uusia sukulaisia löytyy. Kaikki ihastelevat Wiklundin persoonallista kotia.

Vuonna 2011 Wiklund oli itsekin ihan tavallinen kävijä LWT-tapahtumassa. Hän oli voittanut arpajaisissa lipun ja tuli ystävänsä kanssa kiertelemään Loviisaan.

– Silloin syntyi ajatus, juuri tällaista elämää minäkin haluaisin elää.

Kului muutama vuosi ja Wiklund toteutti haaveensa. Hän osti Loviisasta vanhan puutalon. Se ei tosin ollut heti unelmakunnossa. Vuosikausien tyhjillään olo oli jättänyt taloon karuja jälkiä. Mökinrähjä oli ollut ilkivallan kohteena, eikä siellä ollut nykyajan mukavuuksia, kuten sisävessaa tai sähköä.

Talonkunnostustyön myötä Wiklund on oppinut sietämään keskeneräisyyttä.

– Talo on kasvattanut minua. Tuntuu, että nykyaikana kaiken pitäisi olla valmista heti.

Koska budjetti on rajallinen, täytyy tehdä paljon itse. Onneksi Wiklundin isä ja lähipiiri ovat olleet innokkaita auttamaan.

– Vaikka moni unelmoi tällaisesta asumisesta, eihän tämä kaikille sovi. Täytyy olla intohimoa ja miettiä aidosti, onko aikaa tällaiseen urakkaan.

Sisustuksen suhteen Wiklundilla on selkeä ja omaperäinen näkemys. Kunnostuksessa hän on kuitenkin kuunnellut muiden neuvoja ja ottanut loputtomasti selvää asioista.

–Perinnerakentamisessa ei kannata tehdä kompromisseja. Tärkeintä olisi, että nämä yli satavuotiaat talot olisivat terveitä myös seuraavat 100 vuotta.

Wiklund aloitti keväällä LWT-tapahtuman puheenjohtajana. Hän pitää tällaista perinnerakentamiseen keskittynyttä tapahtumaa tärkeänä.

– Suomessa on osattu rakentaa hyviä kestäviä taloja. En voi käsittää, miten se taito on voinut kadota näin nopeasti. Tuntuu, että sisäilmaongelma piinaa monia, etenkin uusia rakennuksia.

Tapahtuman idea on levinnyt Loviisasta ympäri Suomea. Nykyään monessa kaupungissa ja kylässä järjestetään avoimien ovien päiviä. Tänä vuonna Loviisaan saapui delegaatio Virosta asti ottamaan mallia tapahtuman järjestämisestä.

– Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan ihmisten koteihin. Samalla voi pohtia haluaisiko itse elää vanhassa talossa, toteaa Wiklund.

Arvovaltainen amerikkalainen Time–lehti on valinnut Helsingin keskustakirjasto Oodin maailman sadan kiinnostavimman kohteen listalleen.

Time kuvailee World's Greatest Places 2019 –listallaan Oodia tulevaisuuden kirjastoksi robotteineen, pelihuoneineen, äänitysstudioineen ja elokuvateattereineen. Kolmannen kerroksen Kirjataivas saa myös huomiota.

Listalle on Oodin lisäksi päässyt kaksi muuta kirjastoa, Calgaryn keskuskirjasto Kanadassa ja Hanoin VAC-kirjasto Vietnamissa.

Muita listan kulttuurikohteita ovat muun muassa Qatarin kansallismuseo, Dohassa, Museum of Black Civilizations Dakarissa, Senegalissa ja Uluru-Kata Tjutan kansallispuisto, Australian Pohjois-Territoriossa.

Time listaa vuosittain kohteita puistoista ravintoloihin ja kulttuurikohteisiin toimittajiltaan, kirjeenvaihtajiltaan ja alan asiantuntijoilta keräämänsä listan perusteella. TOP–100–listalle pääsyn kriteereitä ovat muun muassa omaperäisyys, kestävyys ja vaikuttavuus.

Oodi on myös yksi neljästä ehdokkaasta maailman parhaaksi kirjastoksi Kirjastojen kansainvälisen kattojärjestön IFLAn ja IT-yritys Systematic Vuoden julkinen kirjasto –palkinnon saajaksi.

Palkintoa haki yhteensä 16 kirjastoa eri puolilta maailmaa. Finalistit valitsi IFLAn alan asiantuntijoista koostuva kansainvälinen tuomaristo. Voittaja julkistetaan tiistaina 27. elokuuta Ateenassa.

Tuomari Nurmio on päättänyt lopettaa biisien tekemisen, kertoo Helsingin Sanomat.

Nurmio perustelee päätöstään toteamalla, että uusien sävelmien ja lyriikoiden pyöritteleminen päässä on raskasta.

– Yötä päivää rakentelee jotain biisiteemoja, eikä sitä konetta saa millään pysähtymään. Se on sellainen epämiellyttävä automaatti, joka toimii omine lupineen, ja se on oikeasti tosi stressaavaa, Nurmio sanoo lehden haastattelussa.

Viidellä vuosikymmenellä muusikkona työskennellyt Nurmio vakuuttaa, että päätös on harkittu. Muutama uusi laulu on luvassa ohjaaja Juha Hurmeen kanssa toteutettavassa Kalevala-kokonaisuudessa. Kalevala elävänä tai kuolleena julkaistaan ensi vuoden puolella.

Yhteensä Nurmio on levyttänyt parisataa kappaletta. Suuria hittejä ovat muun muassa Valo yössä, Kurjuuden kuningas, Tonnin stiflat ja Ramona.

– Mä oon nyt tehnyt biisejä tarpeeksi. Elämä on muualla, Nurmio kuittaa.

– Luultavasti käyn muistiinpanot vielä kerran läpi ja poltan loput, että pääsen niistä eroon.

Ylen kulttuurivieraana tammikuussa Nurmio laskeskeli, että Kalevala-projektin lisäksi luvassa olisi vielä yksi albumillinen uusia, omia biisejä, ja vasta sen jälkeen olisi aika jäädä tauolle.

– Mä mietin sit breikillä, mistä tässä on kysymys, ja mitä mä haluan oikeesti tehdä, Nurmio tuumi.

Jo tuolloin legendaarista muusikkoa askarruttivat päässä alati pyörivät biisit ja niiden aihiot.

– Mietin sitä, ett saaks pään sisällä jatkuvasti pyörivän hyrrän pysähtymään edes hetkeksi.

Max Payne, Alan Wake ja Quantum Break -videopeleistä tunnetun suomalaisen Remedy Entertainmentin uusin miljoonaponnistus Control julkaistaan maailman pelimarkkinoille tiistaina.

Huippunäyttelijä Martti Suosalonkin työllistänyt, New Yorkiin sijoittuva yliluonnollinen toimintaseikkailu vaati tekijöiltään kolme vuotta aikaa ja 20–30 miljoonaa euroa pätäkkää.

Suomessa toivotaan suurta menestystä. Olemmehan Rovion ja Angry Birdsin sekä Supercellin ja Clash of Clansin kotimaa. Pieni pohjoinen kolkka, jossa kasvaa maailman parhaita koodareita ja muita teknologia-alan asiantuntijoita. Kyllähän täällä osataan.

Useamman kymmenen miljoonan euron budjetti on Suomen mittakaavassa valtava. Control on tämän vuoden kalleimpia kulttuurituotteita. Suomalainen elokuva vaatii keskimäärin 1,3 miljoonan euron budjetin. Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas maksoi noin seitsemän miljoonaa.

Huippupelejä tehdäänkin pääosin maailman markkinoille, ei vain Suomen tai Euroopan. Tällöin hinta – ja potentiaalisesti palkintokin – ovat monta kokoluokkaa suurempia. Suomalaisia kilpailijoita ei varsinaisesti ole.

Kuinka Controlia kokeilemaan päässeet ihmiset peliä kuvailevat, ja millaista menestystä siltä odotetaan? Ja miten merkittävä kulttuuriprojekti Control maailman mittakaavassa sitten on?

Tämä juttu vastaa näihin kysymyksiin.

Erinomaisia ensivaikutelmia ja kuumia kysymyksiä

Pelialan suurimmat mediat ovat kirjoittaneet Control-arvioitaan jo pitkän tovin. Remedy on lähettänyt pelin pelattavaksi asiantuntijoille, jotta arviot saadaan pelin julkaisun jälkeen mahdollisimman pian eetteriin.

Nämä arviot eivät ole vielä julkisia, mutta osasia Controlista on päästy testaamaan jo muun muassa E3-pelimessuilla.

Peli on saanut paljon kehuja. IGN-pelimedian Ryan McCaffrey hehkutti kokemustaan maaliskuussa ja sanoi, että Control vaikuttaisi olevan kaikkea, mitä hän toivoi. PC Gamerin Robert Zak kuvaili sitä ihmeelliseksi, vangitsevaksi ja visuaalisesti nokkelaksi. Playstation Lifestylen Joseph Yaden kutsui peliä äärimmäisen tyydyttäväksi ja yllättävän haastavaksi.

Kritiikkiäkin tuli. Hahmojen kasvoanimaatiot ja dialogi koettiin puutteelliseksi sekä ratkaistavat pulmat turhan helpoiksi, eikä peli toistaiseksi pyörinyt Playstation 4:llä kovin sujuvasti. Näiden asioiden uskottiin kuitenkin paranevan peliä viimeistellessä.

Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen on päässyt pelaamaan Controlia etukäteen. Hänen mielestään peli on lyhyesti sanottuna hyvin onnistunut, vaikka suomalaisena tarkasteleekin markkinaa sinivalkoisten lasien läpi.

– Peli yhdistää taitavasti toisiinsa sekä räiskintää että yliluonnollisia supervoimia, kuten telekinesiaa ja levitointia. Yleinen tunnelma muistuttaa paljon David Lynchin ohjausten vinksahtanutta tyyliä, mikä on aika yleistä Remedyn peleille, Huttunen sanoo.

Lynch on ohjannut muun muassa yliluonnollisen tv-sarjan Twin Peaksin ja neo-noir-menestyselokuvat Blue Velvetin ja Mulholland Driven.

– Tapahtumapaikkana toimiva valtava virastorakennus on tavallaan elossa ja muuttuu koko ajan. Hieno veto on ollut poistaa kaikki moderni teknologia rakennuksesta tarinallisesti järkevän selityksen avulla. Ympäristössä on omalaatuinen tunnelma kuvaputkitelevisioineen ja pullopostijärjestelmineen, Huttunen kertoo.

Huttusen mukaan Control eroaa Remedyn aiemmista peleistä erityisesti siten, että siinä missä pelimaailmat ovat aikaisemmin olleet tarkasti rajattuja, on pelaajalla nyt vapaus seikkailla huomattavasti vapaammin.

– Tutkimalla paikkoja löytää paljon erilaisia sivutehtäviä, jotka syventävät tarinaa, mutta joiden pelaaminen ei ole pakollista. Uusien voimien myötä jotkin vanhat paikat saattavat myös avautua uusilla tavoilla, Huttunen kertoo.

Control siis imee vaikutteita rakastetuista Metroidvania-peleistä, joissa suuren pelikartan ovet avautuvat pelaajalle sitä mukaa, kun hänen hahmonsa kehittyy ja saa uusia kykyjä.

Remedy on tunnettu yhteistyöstään kotimaisen menestysbändi Poets of the Fallin kanssa. Rock-yhtye on tehnyt yhtiön peleihin musiikkia. Sama jatkuu Controlin kohdalla, Huttunen vihjaa. Yhtyeen kappaletta tullaan hyödyntämään pelissä "varsin mielenkiintoisella tavalla".

– Eikä pidä unohtaa Martti Suosalon esiintymistä pelissä. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun hänen kaliiberin kotimainen näyttelijä on osana videopeliä, Huttunen sanoo.

Kasvavilla markkinoilla pirun kova kilpailu

Peliteollisuus on jatkuvassa kasvussa. Newzoo arvioi vuoden 2019 markkinan kooksi noin 150 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Konsoli- ja tietokonepelaaminen voi hyvin, eikä kasvanut mobiilipelimarkkina ole sitä kuihduttanut. Yli 40 miljardin konsolimarkkinoille odotetaan tänä vuonna yli 13 prosentin kasvua.

Tietokonepelimarkkinoiden arvo on karkeasti arvioituna noin 30 miljardia. Mobiilipelaamisen markkina on suurin, noin 70 miljardia. Control julkaistaan Playstationille, Xboxille ja Windowsille.

2019 on tähän asti ollut pelijulkaisujen kannalta mittava.

Alkuvuoden merkittäviä julkaisuja ovat olleet muun muassa Fortniten battle royale -kilpailija Apex Legends, tarinallinen katolisen kirkon inkvisitiosta ja mustasta surmasta kertova A Plague Tale: Innocence, suuren luokan toimintaseikkailut Sekiro: Shadows Die Twice ja Devil May Cry 5 sekä useita Mario-pelisarjan hittejä.

Kaikki mainitut ovat olleet pääosin kriitikoiden ja pelaajien hehkuttamia. Toimintaseikkailuna Control kilpailee eniten saman genren muiden samoilla alustoilla julkaistavien pelien kanssa.

Julkaisuikkuna Controlille on hyvä, sillä samoihin aikoihin ei juurikaan tule ulos kilpailevaa teosta. Loka-marraskuussa alkaa tiivis julkaisutahti.

– Elokuun loppu on juuri sopiva aika julkaista jotain Controlin kaltaista ennen loppuvuoden suurpelejä. Remedy on ajoittanut julkaisun selkeästi niin, ettei suurempia samantyyppisiä kilpailijoita ole, ja seuraavaan suurjulkaisuun eli Borderlands 3:een on reilut pari viikkoa aikaa, Pelaaja-lehden päätoimittaja Miika Huttunen sanoo.

Peliala on tunnetusti nihkeä julkaisemaan tarkkoja tuotantobudjetteja, mutta tiedossa on, että maailman kalleimmat pelit ovat vaatineet tuotanto- ja markkinointikuluja useamman sadan miljoonan dollarin edestä. Sekiron ja Devil May Cry 5:n tuottivat japanilaiset From Software ja Capcom, jotka ovat maailman menestyneimpiä pelialan yrityksiä.

Videopelimaailmassa suurten studioiden ja julkaisijoiden tuottamia pelejä tavataan kutsua AAA-peleiksi. Ne vertautuvat hyvin esimerkiksi nykypäivän Marvel-elokuviin ja niitä yhdistävät myös valtavat markkinointibudjetit.

Controlin 20–30 miljoonaa ei yllä aivan kärkikahinoihin, mutta se vertautuu markkinoilla kuitenkin hyvin.

– Controlia voidaan kutsua niin sanotuksi AA-peliksi, jotka ovat pitkään olleet melko harvinaisia, mutta jotka ovat selkeästi tulossa taas takaisin. Jokin aikaa sitten pelättiin, että pelimaailmaan ei jää kuin massiivisia AAA-pelejä ja niiden vastakohtana pieniä indiepelejä, Huttunen sanoo.

Mitkä ovat riskit?

Controlin budjetilla on ennenkin tehty menestysteoksia, eikä rahalla itsessään voi aina ostaa onnistumista. Remedyn ensimmäinen menestyspeli Max Payne rakennettiin 2000-luvun alussa vain kolmella miljoonalla.

Ala on tietysti muuttunut, ja suuret studiot suoltavat teoksiinsa jatkuvasti entistä enemmän rahaa. Mutta pienempienkin pelitalojen pelit saavuttavat suurta taloudellista menestystä silloin, kun ne on tehty suurella sydämellä.

– AAA-pelejä vaivaa usein se, ettei niiden suhteen uskalleta suurten kustannusten vuoksi riskejä. Pelataan varman päälle, mikä on sinällään ihan ymmärrettävää, Huttunen kertoo.

On arvioitu, että Controlin pitäisi myydä noin miljoona kappaletta, jotta yhtiö pääsisi omilleen. Remedyn Max Payne ja Alan Wake -pelit myivät joidenkin arvioiden mukaan 3–4 miljoonaa kappaletta, Quantum Break puolitoista miljoonaa.

Remedylle Controlin menestys ei ole kohtalonkysymys, sanoi toimitusjohtaja Tero Virtala Helsingin Sanomille. Yrityksen jatko ei ole vaakalaudalla, vaikka peli ei pankkia räjäyttäisikään.

Remedyn riskiä pienentää se, että pelitalo ei ole yhden tuotteen varassa. Yhtiössä on meneillään useampia projekteja samanaikaisesti, nyt muun muassa korealaisen Smilegate-yrityksen Crossfire-räiskintäpelin sovittaminen Xbox One -alustoille.

Lisäksi Controlin julkaisija 505 Games on rahoittanut hankkeesta ison siivun, eli taloudellinen riski on jakautunut. Edellisessä projektissa, Quantum Breakissa, Microsoft oli pääosin vastuussa taloudellisesta puolesta. Sen budjetista ei ole tarkkaa tietoa, mutta joissain lähteissä summaksi on arvioitu noin 50 miljoonaa dollaria.

HS:n haastattelu ja sitä edeltänyt puolivuosikatsaus saivat jatkoa viime viikon lopulla, kun Remedy tiedotti, että yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja olivat myyneet osakkeitaan yhtiön kurssin käytyä korkealla. Asiasta jatkojutun kirjoittaneen Helsingin Sanomien uudessa haastattelussa toimitusjohtaja Tero Virtala kuitenkin puolusti myyntihetkeä ja muistutti, että myydyt osakkeet ovat vain pieni osa heidän kummankin omistuksestaan.

Suomesta on tullut monia muitakin maailmalla tunnettuja pelitaloja, kuten Housemarque, Frozenbyte ja Colossal Order, mutta Miika Huttusen mukaan Remedy on peleineen erityisessä asemassa. Suomen suurimman tietokone- ja konsolipelitalon uusi kulttuurituote on aina merkkitapaus.

Suomen peliala nojaa kuitenkin vahvasti mobiiliin ja ilmaispeleihin. Kaikki tietävät Angry Birdsin ja Clash of Clansin.

– Niiden tekeminen vaatii vähemmän resursseja, ja joiden tuotto voi onnistuessaan olla aivan omaa luokkaansa. Yksikin hitti voi nostaa studion maailmanmaineeseen, Huttunen sanoo.

Jutun talousosioon on haastateltu taustaksi sijoitusalan analyysiyhtiö Inderesin analyytikkoa Atte Riikolaa. Inderes-yhtiön mallisalkussa on Remedy Entertainmentin osakkeita.

Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 22.00 saakka.

Lue lisää:

Remedyn Control-peliä hehkutetaan ensiarvioissa: "Vuoden nautittavimpia action-pelejä"

Martti Suosalo näyttelee hahmoa Remedyn uudessa pelissä: "Kun mä kotona kerroin lapsille meneväni tämmöiseen, niin ne oli ihan että etkä!"

Pelit ovat jo niin realistisia, että ne tarvitsevat omat vaatesuunnittelijansa: Näin Heli Salomaa puki Remedyn odotetun Control-pelin hahmot

Fortnite-videopelin suosio laskee ryminällä ja heikkenevä kassavirta uhkaa nyt Microsoftiakin: Ovatko pelin huippuvuodet ohitse?

Entisen makasiinin ylimmän kerroksen loftissa Helsingin Katajanokalla on välitön tunnelma. Vaatemerkki Makian “pääkonttoriin” johtavissa portaissa on pahvinen mainos, jossa seisoo Muumipappa. Se muistuttaa Makian ja muumihahmoja hallinnoivan yrityksen yhteistyöstä.

Makia on menestyvä suomalainen vaatemerkki, joka tuli markkinoille reilut kymmenen vuotta sitten. Firma aloitti miesten vaatteilla, mutta nykyään se tekee mallistoja myös naisille ja lapsille.

Koko brändi perustuu ammatikseen lumilautailijana työskennelleen Joni Malmin ideaan.

Se syntyi jo 2000-luvun alussa. Markkinoilta puuttui konstailemattomia vaatteita miehille.

Ensimmäisen malliston suunnitteli Malmin kaveri Jesse Hyväri. Hän on yhä Makian pääsuunnittelija.

– Olimme aluksi sellainen kellaribändi. Kesti aika pitkään, ennen kuin löysimme oikean sävelen, Makian kaupallinen ja luova johtaja Totti Nyberg sanoo.

Miehet kellarissa

Suomeen syntyy tämän tästä uusia, kotimaisia miesten vaatemerkkejä ja helsinkiläinen Frenn on yksi niistä. Se avasi viime vuonna kivijalkaliikkeen Helsingin Punavuoreen ja tänä vuonna yritys sai auki verkkokauppansa. Ensimmäinen mallisto lanseerattiin kuusi vuotta sitten.

– Asiat ottavat aikaa, vaikka itse haluaisi, että ne toteutuisivat nopeammin, Jarkko Kallio sanoo.

Hän perusti Frennin yhdessä Antti Laitisen kanssa. Idea vaatemerkkiin syntyi jo seitsemän vuotta sitten. Frennin pyrkimys on yhdistää mallistossa yhteen rentoon asuun miehen kaksi roolia, työ ja vapaa-aika. Vastuullisuus ja siitä kertominen ovat merkittävä osa koko firman toimintaa, ja Frenn yrittää löytää miehet, joille asialla on merkitystä.

Vaatemerkkiä pyöritetään Punavuoressa sijaitsevan kivijalkakaupan kellarista, jossa Kallio ja Laitinen työskentelevät.

Kallio on ylpeä brändin omasta lippulaivaliikkeestä.

– Se on osoitus siitä, että uskomme asiaamme ja olemme tosissamme.

Fokus kateissa

Vaatebisneksen haasteet nousivat esiin viime kuussa, kun Helsingin Sanomat kertoi, että muotisuunnittelija Samu-Jussi Kosken Samuji-muotitaloa haetaan konkurssiin. Kosken brändi on erikoistunut naisten vaatteisiin.

Taloudellisiin vaikeuksiin ajautuminen on tuttu tilanne myös Makialle, joka kävi kuilun partaalla 2010-luvun alkupuolella.

– Meiltä puuttuivat silloin sekä fokus että strategia, kaupallinen ja luova johtaja Nyberg sanoo.

Firman ensimmäiset ongelmat johtuivat hänen mukaansa siitä, että Makia lähti tekemään liian isoa mallistoa. Vaatteiden tuotanto ei ollut kunnossa ja laadun kanssa tuli ongelmia. Sen lisäksi tuotteiden toimitus asiakkaille takkuili.

– Ongelmat jatkuivat aika monta vuotta. Ja tilanne rassasi yritystä, Nyberg toteaa.

Taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen firman johto alkoi korjata aiempien vuosien virheitä, ja koko Makian “paletti” laitettiin uusiksi. Siihen kuuluivat jakelustrategia, tuotteiden hinnoittelu, tuotanto, laatu, asiakaspalvelu ja logistiikka.

– Kaikki tekevät aluksi varmaan samat virheet, kuten me. Raha loppui ennen kuin hauska alkoi, Nyberg sanoo.

Myös Helsinki alkoi näkyä vahvasti brändissä. Makia palasi mainonnassa juurilleen, ja yleisö tajusi, että kyse on suomalaisesta vaatemerkistä. Moni oli luullut, että Makia tulee jostain muualta. Mainoksia oli kuvattu aiemmin esimerkiksi autiomaassa Yhdysvalloissa.

Korjausliikkeen ansiosta Makia pelastui. Viime vuonna (12/2018) sen liikevaihto oli noin 8 miljoonaa euroa, ja tulosta syntyi miljoonan verran.

– Meillä oli alussa liian iso vaihde silmässä. Ehkä siinä tuli vauhtisokeaksi, Nyberg toteaa.

Muoti kiinnostaa miehiä

Tilastojen valossa miehet näyttäytyvät muotibisneksen mahdollisuutena, sillä he ovat kasvava kohderyhmä. Suomen tekstiili & muoti ry:n toimitusjohtajan Anna-Kaisa Auvisen mukaan kasvu on maailmanlaajuista. Järjestö pitää tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten puolia Suomessa.

Sen teettämän kuluttajatutkimuksen (2017) mukaan miehistä alle 35-vuotiaat satsaavat eniten pukeutumiseen. Nuoret miehet ovat lähes yhtä kiinnostuneita pukeutumisesta kuin samanikäiset naiset, tutkimus paljastaa.

– Asiakaskunta on silti Suomessa pieni, Auvinen muistuttaa.

Yritystä miesten tavoittamiseen ei kuitenkaan puutu, sillä viime vuosina markkinoille on ilmestynyt Frennin lisäksi myös muita merkkejä. Niitä ovat esimerkiksi alusvaatteisiin erikoistunut The Other Danish Guy tai takavuosien hyppyhaalareista tunnettu Terinit-brändi, jonka muotisuunnittelija Rolf Ekroth otti hiljan uudestaan käyttöön.

Menestyvän Makian kaupallinen ja luova johtaja Totti Nyberg toivottaa uudet kilpailijat tervetulleeksi. Se ruokkii hänen mukaansa koko markkinaa.

Nyberg toivoo, että muotibisneksestä tulisi vielä jonain päivänä Suomeen uusi toimiala, joka olisi “kannattava koko maalle”.

Briteissä kohkataan uudesta BBC:n ja HBO:n tv-sarjasta, joka perustuu Philip Pullmanin nuorten fantasia-trilogiaan nimeltä Universumien tomu.

Tv-sarjassa näyttelee suomalainen Pasi Remsu. Yle Uutiset kirjoitti viime vuonna Remsusta, miehestä, joka päätyi onnekkaan sattuman kautta raksahommista brittiläiseen draamakouluun ja sieltä mm. Jurassic World -elokuvan kuvauksiin.

Viime syksynä Remsu sai agentiltaan kehotuksen tehdä nopeasti esittelyvideo itsestään.

– Vedin siansaksaa suomeksi ja olin oma itseni. En lähtenyt mihinkään supertaidehommaan, enkä kerinnyt ajatella, mitä muut ajattelevat. Se oli niin autenttista, ja ohjaaja tykkäsi rehellisyydestä, Remsu sanoo.

Nyt Remsu esittää uuden tv-sarjan kahdessa jaksossa pohjoisen pallonpuoliskon samojedi-metsästäjää, pahista, joka kidnappaa päähenkilö Lyran ja kauppaa tämän eteenpäin toisille pahiksille.

Pohjoisen samojedin rooli on kuin luotu entiselle rovaniemeläiselle, jolla on kokemusta myös lappilaisena safarioppaana toimimisesta. Remsu kertookin kehuneensa ohjaajalle, että "tämä on meille ihan arkipäivää".

– Paitsi ei tietysti lasten kaappaaminen, Remsu nauraa.

Päähenkilönä tyttö, joka pelastaa maailmat

Philip Pullmanin alkuperäinen trilogia keskittyy nuoreen tyttöön, Lyraan, joka asuu Oxfordissa. Lyran Oxford sijaitsee meidän tuntemamme yliopistokaupungin rinnakkaisessa todellisuudessa. Siellä jokaisella ihmisellä on daimoni, eläinhahmon ottanut näkyvä sielu.

Lyra selvittää salaperäisen Tomun merkitystä ja sen yhteyttä kadonneisiin lapsiin. Matka vie Pohjoiseen, jota kansoittavat noidat ja panssarikarhut – ja jossa Lyra kohtaa nomadia esittävän Remsun.

Apunaan Lyralla on aletiometri, kompassi, joka kertoo totuuden sille, joka osaa tulkita sen symboleita.

Seikkailuun liittyy myös Will, poika meidän maailmastamme. Lyra ja Will taistelevat pahaa vastaan, jota edustaa Magisterium. Paaveineen se muistuttaa epäilyttävästi katolista kirkkoa.

Fantasian luominen on kallista

Tuleva tv-sarja on BBC:n historian kallein tuotanto. Kalliin siitä tekee fantasiamaailma, jonka luominen ei ole halpaa. Erityisen kalliin siitä tekevät muun muassa daimonit, jotka animoidaan eläviksi. Remsu kertoo, että daimoneita markkeerasivat kuvauksissa kepin nokassa liehuvat hännät.

Myös näyttelijäjoukko on nimekäs. Lyraa esittää 14-vuotias Dafne Keen. Muita nimiä ovat muun muassa Ruth Wilson, Lin Manuel Miranda ja Andrew Scott.

On esitetty arviota, että sarja maksaisi vähemmän kuin Netflixin The Crown, jonka tekeminen kustansi seitsemän miljoonaa dollaria per jakso. Tarkkaa summaa ei tiedetä, mutta sarjan sanotaan olevan kallein BBC:llä koskaan esitetty.

Tv-sarjan on määrä ilmestyä syksyllä ensin HBO:lla ja HBO Nordicilla ja sitten BBC:llä. Voit katsoa tv-sarjan trailerin täältä.

Suomi mainittu – ja monta kertaa

Remsu ehdotti kuvauksissa ohjaajalle, että hän puhuisi repliikkinsä suomeksi, Rovaniemen murteella. Läpi meni. Mies opetti suomea myös vastanäyttelijälleen Lia Williamsille.

– Yhdessä kohtauksessa tuon kidnappaamani lapsen tehtaalle. Käyn tohtori Cooperin kanssa keskustelun. Joka kerta, kun Cooper sanoi suomeksi: “Sie oot myöhäsä”, minulla oli vaikeuksia pitää pokkaa.

Remsu kertoo, että kuvauspaikalla häntä kohdeltiin kuin filmitähteä.

– Oli huippuhotelli ja aamulla hento herätys, kun kuljettaja tuli hakemaan töihin. Oli oma asuntovaunu ja pari-kolme meikkaajaa katsomassa, että olet koko ajan tällissä. Tuli hetkellisesti sellainen parempi ihminen -olo.

Remsu asuu Lontoossa, jossa hän näyttelemisen ohella rakentaa briteille saunoja. Hänellä on työhuone 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä kirkossa.

– Olen nykyisin sellainen saunasaarnaaja, Remsu nauraa.

Suomi on tv-sarjassa framilla toisellakin tapaa. Pullman on antanut pohjoisessa asuville hahmoilleen skandinaavisia nimiä. Lyraa auttaa Enara-järven noitien kuningatar Serafiina Pekkala, jolla on daimoni nimeltä Kaisa.

Alkuperäisessä brittiversiossa Kaisa tosin on “he”, mies. Tv-sarjassa Serafiina Pekkalaa näyttelee Ruta Gedmintas. Siitä, mitä sukupuolta Kaisan ääninäyttelijä tv-sarjassa on, ei ole tietoa.

Aiempi elokuva floppasi

Pullmanin maailma on aiemmin yritetty kääntää isolle kankaalle. The Golden Compass (Kultainen kompassi) -elokuva vuodelta 2007 floppasi siitä huolimatta, että siinä näyttelivät mm. Nicole Kidman ja Daniel Craig.

Yksi syy siihen, ettei elokuva menestynyt, oli sen Yhdysvalloissa saama vastaanotto: uskonnolliseen oikeistoon kuuluva Catholic League for Religious and Civil Rights -järjestö kehotti boikotoimaan Kultaista kompassia, koska sen mielestä elokuva tutustutti lapset ateismiin.

Elokuvan nähnyt Remsu ihmettelee asiaa.

– Minun mielestäni maailma alkaa mennä siihen, että maalaisjärki on kadonnut, on siistiä pahoittaa mielensä asioista. Tänä päivänä on uskontoja joka lähtöön ja ne kaikki mahtuvat maailmaan. Tärkeintä on, että pystyt turvautumaan johonkin. Jos oppii kuuntelemaan, maailma antaa vastauksia, Remsu analysoi.

Uuden tv-sarjan tuottajat vakuuttelivat muun muassa Comic-Con-tapahtumassa San Diegossa, että Philip Pullmanin, tunnetun agnostikon ja ateistin, kirjoihin perustuvassa sarjassa ei hyökätä uskontoa vastaa. Sen sijaan kritisoidaan tiedon salaamista, sitä että ihmisiä pidetään pimennossa, eikä anneta heidän ajatella vapaasti.

On myös spekuloitu sillä, että aiemman elokuvan lyhyt muoto ei sopinut monisyisen ja syvällisen maailman ja sen henkilöhahmojen avaamiseen. Siksi tv-sarjalta odotetaan nyt paljon. Sarjasta veikataan uutta Game of Thronesia.

BBC ottaa kuitenkin ilmeisen riskin. Se on jo päättänyt toisen tuotantokauden tekemisestä ennen kuin ensimmäisen suosiosta on mitään takeita.

Pullman kirjoittaa syntiinlankeemuksen uusiksi

Trilogia perustuu löyhästi John Miltonin 1600-luvulla kirjoitettuun Kadotettu paratiisi -runoelmaan. Milton käsittelee syntiinlankeemusta negatiivisena asiana, mutta Pullman esittää sen myönteisenä. Lyra ja Will ovat kuin Eeva ja Aatami, jotka kirjoittavat Raamatun tarinan uusiksi.

Alkuperäinen kirjasarja on luokiteltu fantasiaksi lapsille ja nuorille. Se yhdistää filosofiaa, teoreettista fysikkaa ja teologiaa tavalla, joka tekee siitä syvällisen ja älyllisesti haastavan myös aikuisille. Sellaisena se edustaa crossover-kirjallisuutta, josta on vaikea sanoa, mihin hyllyyn se pitäisi sijoittaa.

Suomessa sarja on ilmestynyt nimillä Kultainen kompassi (1995), Salaperäinen veitsi (1997) ja Maaginen kaukoputki (2000). Teokset on suomentanut Helene Bützow. Kirjasarja on käännetty noin 40 kielelle ja sitä on myyty lähes 20 miljoonaa kappaletta.

Philip Pullman on kirjoittanut Universumien tomu -sarjalle jatkoa kirjassa Belle Sauvage, joka ilmestyi vuonna 2017 englanniksi ja vuonna 2018 suomeksi nimellä Vedenpaisumus. Ja lisää on tiedossa. The Secret Commonwealth: The Book of Dust Volume Two on määrä ilmestyä englanniksi lokakuun alussa.

Control-pelin ensimmäiset arvostelut julkaistiin maanantaina iltapäivällä. Pelialan suurimmissa medioissa suomalaisen Remedyn peli on saanut osakseen pääosin kehuja.

Kiitosta tulee pelin vinksahtaneesta maailmasta sekä siitä, että pelissä on räiskinnän lisäksi yliluonnollisia supervoimia, kuten telekinesiaa ja levitointia. Kritiikkiä tulee sen sijaan pelin töksähtävästä lopusta.

IGN-pelimedian Jonathon Dornbush toivoo Controlin pelattuaan, että Remedy tekisi enemmänkin pelejä. Hän kehuu arviossaan pelin paranormaalia maailmaa, joka imaisee mukaansa. Dornbush pitää pelin käsikirjoitusta ja erityisesti sen sivujuonteita onnistuneina. Pelikokemuksen tekee arvioijan mukaan nautinnolliseksi yliluonnollisten voimien käyttäminen.

PC Gamerin James Davenport antaa Controlille arvioksi 88/100. Hänen mielestään peli on Remedyn oudoin, mutta juuri se tekee siitä kiehtovan. Arviossa tulee kritiikkiä liian ohueksi jäävästä päähenkilöstä sekä tarinan liian nopeasta lopusta.

"Peli josta puhutaan sukupolvien ajan". Näin hehkuttaa puolestaan Gamesradar-sivuston Sam Loveridge. Hän antaa pelille 4,5 tähteä. Hänen mielestään Controllissa pelaaja on kuin keskellä jännittävää tv-sarjaa. Kehuja tulee myös uniikista pelaamisympäristöstä, ilmiömäisistä henkilöistä ja suoranaisesta hulluudesta. Hän antaa pelille 4,5 tähteä. Loveridgen ainoa kritiikki koskee pelin loppua. Se päättyy kuin seinään ja tuntuu siksi viimeistelemättömältä.

Metro-julkaisun brittiläisessä arviossa Control saa pisteet 8/10. Peliä pidetään yhtenä tämän vuoden nautinnollisimmista action-peleistä. Arviossa ihastellaan kaikkien aikojen parasta telekinesian käyttöä pelissä. Miinusta tulee esimerkiksi puolitiehen jääneestä juonen ja henkilöiden kehittelystä.

Control-peliä hehkutetaan myös kotimaisilla pelisivustoilla. Mikrobitin Jori Virtanen kirjoittaa, että peli on yksi tämän vuoden tapauksista sekä merkkiteos, jota tullaan jäljittelemään. Muropaketin Ilari Hauhian mielestä Control on viiden tähden täysosuma, jota ei malta laskea käsistään. Konsolifin-sivuston Jaakko Herranen sen sijaan pitää peliä Remedyn ensimmäisenä hutilaukauksena, joka ei yllä pelitalon aiempien tuotosten rinnalle.

Lue lisää:

Remedyn Control on vuoden suurimpia kotimaisia kulttuurituotteita – ylittääkö peli odotukset vai ajaako se tekijänsä talousahdinkoon?

Martti Suosalo näyttelee hahmoa Remedyn uudessa pelissä: "Kun mä kotona kerroin lapsille meneväni tämmöiseen, niin ne oli ihan että etkä!"

Pelit ovat jo niin realistisia, että ne tarvitsevat omat vaatesuunnittelijansa: Näin Heli Salomaa puki Remedyn odotetun Control-pelin hahmot

Peliyhtiö Remedy Entertainmentin osakekurssi heikkeni hieman sen jälkeen, kun yhtiö ja kansainvälinen pelijulkaisija 505 Games julkaisivat tiistai-aamuna uuden pelin nimeltä Control.

Kurssi oli tiistaina päivällä selvässä nousussa, mutta päätyi lopulta noin prosentin miinukselle Helsingin pörssin pienten kasvuyhtiöiden First North -listalla.

– Control on studiomme tähän mennessä kunnianhimoisin peli, sanoi Remedyn pelijohtaja Mikael Kasurinen tiedotteessa.

Kriitikoiden kiittämä yliluonnollinen toimintaseikkailupeli on saatavilla konsoli- ja tietokoneversioina. Remedyn aiemmat menestyspelit ovat Max Payne ja Alan Wake.

Controlin julkaisu on herättänyt huomiota myös sen vuoksi, että Remedyn johto myi yhtiön osakkeita samaan aikaan, kun johdon tiedossa olivat pelin ennakkoarvioinnit. Tämä herätti jopa kysymyksen, oliko kyse sisäpiiritiedon väärinkäytöstä.

Lue lisää:

Remedyn Control on vuoden suurimpia kotimaisia kulttuurituotteita – ylittääkö peli odotukset vai ajaako se tekijänsä talousahdinkoon?

Remedyn Control-peliä hehkutetaan ensiarvioissa: "Vuoden nautittavimpia action-pelejä"