Banaanien olemassaoloa uhkaavan panamantaudin uusin muoto on vuosien estotoimenpiteistä huolimatta onnistunut löytämään tiensä Amerikkaan, National Geographic kertoo. Tähän asti se on tehnyt tuhojaan lähinnä Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa.

Kolumbian maataloudesta vastaava viranomainen ICA vahvisti niin kutsutun panamantaudin saapuneen Karibian alueen rannikkoseuduille. Samalla valtio julisti kansallisen hätätilan.

Panamantaudin uusimman muunnoksen, nimeltään Tropical Race 4, aiheuttaa Fusarium oxysporum f. sp. cubense -sieni, joka on immuuni sienimyrkyille. Kasveja on siis voitu vain suojella siltä.

Banaani on maailman suosituin hedelmä. Mitä tapahtuu, jos se katoaa?

Banaanin kahdestatoista suurimmasta viejämaasta yhdeksän sijaitsee Amerikan mantereella. Ecuador tuottaa lähes neljänneksen maailmalle vietävistä banaaneista ja tekee kaupalla noin 3,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuodessa.

Banaania eniten ulkomaille vievät valtiot, joista Amerikan mantereella ja Karibialla sijaitsevat tummennettu

Panamantaudin leviäminen Amerikan mantereelle uhkaa banaanin roolia sekä ravintona että vientituotteena.

Vaikka tautiin sairastuneet banaanit ovat ihmiselle syömäkelpoisia, aiheuttaa tauti lopulta sen, etteivät banaanikasvit enää tuota hedelmiä. Se voi tuhota kokonaisia banaaniviljelmiä kuukausissa.

Nopea leviäjä

Panamantaudin Tropical Race 4 -muunnos havaittiin ensimmäistä kertaa Taiwanin maaperässä Itä-Aasiassa vasta 1990-luvun alussa. Tuhoava sienitauti pysytteli pitkään Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa, kunnes se levisi 2010-luvun taitteessa Lähi-itään ja Afrikkaan.

Tutkijat osasivat pelätä, että sieni pääsisi väistämättä myös Latinalaiseen Amerikkaan, joka on koko maailmanlaajuisen banaaninviennin keskus.

– Kun taudin havaitsee, on jo liian myöhäistä. Se on jo todennäköisesti levinnyt tutkitun maaperän ulkopuolelle, kertoo Gert Kema, Wageningenin yliopiston kasvipatologian professori Alankomaista. Keman tutkimus löysi panamantaudin Kolumbiasta.

Osasyyllinen taudin nopealle leviämiselle on itse banaaninviljely. Kaupallisilla plantaaseilla kasvatetaan lähes poikkeuksetta vain Cavendish-banaanilajiketta. Koska lajikkeen banaaneilla on identtinen perimä, on niillä myös identtinen alttius sairastua.

Yhden lajikkeen kasvattaminen on halpaa ja tehokasta kaupallisesti, mutta se jättää kasvit vaarallisen alttiiksi epidemioille.

Ei ole banaania, joka voisi meidät pelastaa

Vahvasti banaaninvientiin nojaavissa Latinalaisen Amerikan valtioissa tauti voisi synnyttää valtavaa taloudellista huolta.

Ecuadorissa laitettiin banaanikasvien tuonti karanteeniin jo heinäkuussa, kun maa halusi estää panamantaudin leviämisen hinnalla millä hyvänsä. Maatalous- ja karjaministeri Xavier Lazo Guerrero kertoi Science-lehdelle, että tautia vastaan on taistelemassa niin poliisi, rajavartiosto, tullit, maahanmuuttoviranomaiset kuin armeijakin.

Maailmaa on kohdannut banaanikriisi ennenkin. 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla panamantaudin aiempi muunnos, Tropical Race 1, tuhosi Gros Michel -banaanilajikkeen lähes täysin. Tuolloin Cavendish-banaaneja ei vielä syöty länsimaissa – Gros Michel -banaani oli se, mitä tuotiin.

Banaania, jolla olisi tällaisen kestävyyden ja tautisuojan lisäksi samanlainen maku ja ulkonäkö kuin pidetyllä Cavendishilla, ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Banaanintuottajat vaihtoivat katastrofin jälkeen lajikkeeksi hieman mauttoman Cavendishin, sillä sen tiedettiin olevan vastustuskykyinen panamantaudille. Tauti on kuitenkin kehittynyt sellaiseksi, että Cavendishkaan ei pysty suojautumaan siltä.

Entäs nyt, 2000-luvulla? Kuinka Cavendishin katoamisesta selvittäisiin?

Maailmassa kasvaa tuhansia erilaisia banaaneja, mutta vain muutamalla lajikkeella on ankaraan kaupalliseen tuotantoon soveltuvia ominaisuuksia.

Banaania, jolla olisi tautisuojan lisäksi samanlainen kestävyys, maku ja ulkonäkö kuin pidetyllä Cavendishilla, ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Mitä käy ruokakauppojen hedelmälaareille?

Latinalaisessa Amerikassa, Karibialla, Afrikassa ja Aasiassa banaanit ovat merkittävä ravinnon lähde.

Tuottajamaissa paikalliset käyttävät päivittäisenä ravintona monia Cavendish-lajikkeesta poikkeavia banaaneja, kuten keittobanaaneja. Panamantauti on kuitenkin ankara. Se pystyy tarttumaan lähes mihin tahansa lajikkeeseen.

Jos banaanisadot pienenevät merkittävästi, syntyy monissa maissa lisäpulaa ruuasta.

Keskon hedelmistä ja marjoista vastaava osto- ja myyntipäällikkö Nanette Karttusen mukaan Suomi on aiemmin joutunut seuraamaan lähinnä sivusta, kuinka panamantauti on vaikeuttanut tuotantoa Aasiassa. Sillä ei ole juurikaan ollut vaikutusta Euroopan hintoihin ja tuontiin.

Nyt hän on kuitenkin huolestuneempi. Latinalainen Amerikka on Euroopan merkittävin tuotantoalue banaanintuonnissa.

– Karanteenimenetelmät ovat hitaita ja kalliita, eikä niillä saada nopeaa parannusta aikaan, mikäli tauti leviää rajua vauhtia.

Karttusen mukaan tuotanto- ja tavarantoimitusprotokollat banaanifarmeilla toimimiselle ovat nyt tiukkoja.

– Työvälineet ja autot tulee desinfioida ja tuotantoalue tulee jakaa erilaisiin vyöhykkeisiin, jotta taudin leviäminen pystytään estämään, Karttunen sanoo.

Panamantauti tarttuu maaperän, veden ja taimien kautta.

National Geographic arvioi, että panamantauti tulee näkymään tuontimaissa enimmäkseen korkeampina hintoina ja tyhjempinä hedelmähyllyinä.

Karttunen näkee banaanin hinnan nousevan pitkällä aikavälillä Suomessakin, mikäli taudin leviämistä ei saada nyt pysäytettyä.

Hän kuitenkin uskoo, että Gros Michel -lajikkeen kaltainen tilanne, jossa vientibanaani kuolee lähes sukupuuttoon, onnistutaan välttämään.

– Tuotannossa noudatetaan nykyään erilaisten laatusertifikaattien vaatimia toimintatapoja. Varotoimenpiteiden liittäminen osaksi päivittäistä toimintaa on huomattavasti aiempaa helpompaa.

Geenimanipulaatio ja oudot banaanit apuun

Koska banaani ei siemenettömyytensä vuoksi lisäänny hedelmiensä avulla, ovat kaikki kaupan yksilöt toistensa kopioita. Tämän vuoksi uusien lajikkeiden kasvattaminen on todella vaikeaa ja aikaa vievää.

Hondurasilaiset tieteilijät ovat kehitelleet panamantaudille resistantteja banaaneja, mutta niiden epäillään olevan liian outoja kuluttajien makuun. Kanadan markkinoilla kokeiltiin 90-luvulla Hondurasissa kehitettyjä Goldfinger- ja Mona Lisa -lajikkeita, mutta ne eivät menestyneet.

Australiassa selvitetään Cavendish-banaanin geenimanipulaatiolla, josko siitä voitaisiin muovata panamantaudista selviävä lajike. Ratkaisuja ei vielä ole, eikä geenimanipuloitu ravinto ole monien mielestä houkuttelevaa.

Kysymys on siitä, ovatko ihmiset valmiita muuttamaan makuaan. Rony Swennen, banaanitutkija

Keskon Karttunen pitää mahdollisena, että lajikekehittely tuottaa jossain vaiheessa hedelmää.

Yleinen käsitys asiantuntijoiden piirissä on, että banaanimarkkinoita ei kyetä pelastamaan yhdellä lajikkeella, vaan pitkäaikainen kestävyys vaatisi monia erilaisia panamantaudille vastustuskykyisiä hedelmiä.

– On banaanilajikkeita, jotka ovat eri värisiä, muotoisia ja makuisia, jotka pystyvät selviämään panamantaudista. Kysymys on siitä, ovatko ihmiset valmiita muuttamaan makuaan, Leuvenin yliopiston professori, banaanitutkija Rony Swennen sanoo.

Pärjäisitkö sinä ilman banaaneja? Keskustele aiheesta kello 22 saakka!

Korjaus klo 13.16: Jutun alussa olleessa taulukossa luki, että kyseessä ovat banaanin 12 suurinta tuottajamaata. Todellisuudessa ne ovat 12 suurinta viejämaata. Tämä selittää Alankomaiden ja Belgian löytymisen listalta.

Lue lisää:

Banaanit saattavat kuolla sukupuuttoon – taas

Kolumbialaiset haluavat tutkia Chiquita-banaanien pomojen toimet sisällissodan ajoilta

RIIHIMÄKI Suomen lasimuseo yrittää ajaa lasinpuhallusta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Se on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa asian eteen töitä yhdessä saksalaisten kollegojen kanssa, ja vielä tänä vuonna voi selvitä, lähteekö Saksa viemään asiaa eteenpäin.

Maat voivat esittää Unescon listalle vain yhtä asiaa per vuosi ja toiveet ovat Suomessa korkealla sen suhteen, että Saksa alkaa hankkeen veturiksi.

Suomella ja Saksalla on lasinpuhalluksessa pitkä yhteinen historia, sillä ensimmäiset lasinpuhaltajat tulivat juuri Saksasta aikoinaan Suomeen.

Lasimuseon amanuenssin Uta Laurénin mukaan monet eurooppalaiset lasitehtaat ja merkittävät taidelasin tekijät ovat olleet jo nyt erittäin kiinnostuneita Suomen ja Saksan yhteisestä hankkeesta.

– He ymmärtävät, miten tärkeää on saada lasinpuhallus aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Se on ihmiskunnan perintö, jota täytyy suojella, Laurén sanoo.

“Taitoja hävinnyt jo kokonaan”

Lasinpuhalluksesta on tullut uhanalainen taito, sillä puhaltajien määrä vähenee kaiken aikaa Euroopassa. Ilmiö on näkynyt jo pitkään Suomessa.

Esimerkiksi Iittalan lasitehdas työllistää tänä päivänä noin 60 lasinpuhaltajaa, kun vielä kaksikymmentä vuotta sitten heitä oli tuplasti enemmän.

Muuttunut tilanne johtuu pääasiassa siitä, että lasiteollisuus on siirtynyt paljolti Euroopan ulkopuolelle ja lasin puhaltaminen on kallista. Lisäksi automaatio on vienyt puhaltajilta töitä.

– Tiettyjä taitoja on häviämässä tai jo hävinnyt kokonaan, Laurén sanoo.

Jopa Venetsian kuuluisalla Muranon lasisaarella on hänen mukaansa tyhjiä lasihyttejä, eli lasinpuhaltajien ja muotoilijoiden yhteisiä työtiloja, koska niille ei ole löytynyt jatkajaa.

Lasinpuhallus voidaan Laurénin mukaan vielä pelastaa, sillä alan vanhoja mestareita on yhä elossa.

Uhanalainen käsityötaito kaipaa tunnustusta, ja siksi alalla toivotaan, että lasinpuhallus pääsisi Unescon listalle.

Sen parempaa kansainvälistä mainosta on vaikea saada.

– Ensimmäinen hyöty on nimenomaan mainosarvo. Toivottavasti se näkyisi jatkossa siinä, että yhteiskunta satsaisi lasinpuhallukseen myös rahallisesti, Laurén toteaa.

Nuutajärvi lopetti, kylä jäi

Nuutajärvi tunnettiin vielä 2010-luvun alussa perinteikkäästä lasitehtaastaan, mutta Fiskars lopetti sen viitisen vuotta sitten.

Nyt Suomen vanhinta lasikylää pyörittää säätiö, jonka johdossa on lakkautetun lasitehtaan takavuosien johtaja Göran Andersson.

Lasinpuhallus pitää hänen mukaansa saada Unescon listalle, jotta sekä Suomessa että Euroopassa syntyisi myös jatkossa “kiinnostavaa ja jännittävää lasitaidetta”.

Andersson palaa puheessaan suomalaisen lasitaiteen tähtimuotoilijoihin, jotka tunnetaan maailmalla. Jokainen heistä teki töitä lasinpuhaltajien kanssa.

– Ja juuri lasinpuhalluksen nostaminen esille tarkoittaa sitä, että taiteilija-puhaltaja-yhteistyö ymmärretään paremmin myös tulevaisuudessa, Andersson toteaa.

Hän muistuttaa, että lasinpuhallus on löytänyt uuden paikkansa nimenomaan taidelasin teossa, ja juuri sitä Nuutajärven lasikylä markkinoi.

Tänä kesänä siellä on esillä laaja Why Not -nimeä kantava näyttely, joka levittäytyy lasikylän eri rakennuksiin. Entisessä teollisuushallissa on esillä esimerkiksi Kirsti Taiviolan mittava installaatio 180 Days in Random Order, joka on verstakon eli lasihytissä työskentelevän työryhmän taidonnäyte.

Yhä vähemmän opiskelijoita

Vaikka Nuutajärven lasikylän freelancer-taiteilijat ja muotoilijat työllistävät lasinpuhaltajia, käsityötaidon uhanalaisuus tunnustetaan myös siellä.

Nuutajärvellä on toiminut 1990-luvun alusta lähtien lasikoulu, mutta sen oppilasmäärät ovat vähentyneet dramaattisesti viime vuosina.

– Jos ryhmässä oli aiemmin esimerkiksi 14 opiskelijaa, viime vuosina heitä on saattanut olla siitä vain puolet, lasialan opettaja Marika Kinnunen sanoo.

Lasinpuhaltajien vähenemiseen on Kinnusen mukaan monta syytä. Lasinpuhalluksen opettaminen on kallista, ja opiskelu ottaa aikaa. Lisäksi “valtakunnallinen viesti siitä, ettei kulttuurialalla ole töitä, on mennyt perille”.

– Käsillä tekeminen on myös ehkä ihmisille vieraampaa kuin aiemmin, Kinnunen toteaa.

Suomessa on kaksi lasikoulua, joista valmistuu vuosittain noin kymmenen lasinpuhaltajaa. Toinen sijaitsee Ikaalisissa.

Lasinpuhallus on päässyt Suomen ja Saksan lisäksi myös Espanjan, Ranskan ja Turkin kansallisille aineettoman kulttuuriperinnön listoille. Näiden maiden lisäksi sekä Ruotsi, Tanska, Tšekki, Belgia että Portugali harkitsevat asiaa.

Unescon luetteloon voi esittää kohteita vain kansallisilta listoilta.

Korjattu klo 21.20 Toinen lasikoulu sijaitsee Ikaalisissa, ei Sastamalassa, kuten jutussa ensin luki.

Kirjailija Kaari Utrio lopettaa pitkän uransa, kertoo Salon Seudun Sanomat. 77-vuotias Utrio kertoo lehdelle, että kaksi vuotta sitten julkaistu Hupsu rakkaus jää hänen viimeiseksi romaanikseen.

Utrion ensimmäinen romaani Kartanonherra ja kaunis Kirstin julkaistiin vuonna 1968.

Utrio on kirjoittanut yhteensä 34 romaania. Jo vuonna 1981 hänen kirjojaan oli myyty yli miljoona kappaletta.

– Kirjoittaminen on antanut minulle valtavasti iloa ja tuonut järjestystä elämään. Takana on kuitenkin yli 50 vuoden ura, joten se riittää. Olin 75-vuotias, kun viimeinen romaanini ilmestyi, joten siltäkin kannalta olen jo tehnyt työni, Utrio sanoo Salon Seudun Sanomille.

Utrio kertoo haastattelussa, että hän aikoo jatkaa historiallista kirjoittamista, mutta selvästi pienemmässä muodossa.

Utrio on saanut urallaan lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Vuonna 1973 hänelle myönnettiin kirjallisuuden valtionpalkinto ja vuonna 2002 tiedonjulkistamisen valtionpalkinto. Taiteilijaprofessorina hän toimi vuosina 1995-2000.

Tampere ja Pirkanmaa hakevat Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Iskulauseena on "Tampere2026 – Tehdään tästä nyt numero!"

Tampere esitteli iskulauseensa ja teemansa perjantaina. Tampereen pääteema on Yhdenvertaisuuden pääkaupunki.

Tampereen ja Pirkanmaan kilpailijoina ovat Oulu ja Savonlinna. Savonlinnan haussa on mukana muitakin alueen kaupunkeja kuten Mikkeli, Kuopio ja Lappeenranta.

Tampereen kulttuuripääkaupunkihaun luova johtaja Juha Hemanus sanoo, että tamperelaisuus on asenne, vaikka kaupungissa on vähätelty omia saavutuksia sanomalla, ettei tehdä tästä numeroa.

– Nyt meidän on opittava tekemään siitä numero, koska Tampere ja Pirkanmaa haluaa olla Euroopan kulttuuripääkaupunki.

Neljä eri teemaa

Tampere on noussut sisällissodan taisteluista Suomen kukoistavimpien kaupunkien joukkoon. Nyt tavoite on olla tasa-arvon kansainvälinen tiennäyttäjä ja yhdenvertaisuuden edistäjä.

Kattoteeman alla on neljä erityistä teemaa, jolla haetaan kulttuuripääkaupungiksi. Ne ovat: Enemmän rosoa! Enemmän kylähyppelyä! Enemmän saunaa! Enemmän leikkiä!

Enemmän rosoa viittaa Pirkanmaan rosoiseen historiaan. Kylähyppelyllä viitataan taas siihen, että Pirkanmaalla vierastetaan teennäisyyttä ja puhutaan kylähyppelystä mieluummin kuin verkostoitumisesta. Paikallisidentiteetin vahvistaminen on osa eurooppalaisuutta.

Tampere on valittu maailman saunapääkaupungiksi.

– Miten tehdä kulttuurista kuin saunomista: yhdessäoloa, joka suitsii yksinäisyyttä ja luo avointa ja kursailematonta keskustelua yhtä hyvin kuin antaa mahdollisuuden pysähtymiseen ja hiljaisuuteen? Hemanus pohtii

Enemmän leikkiä! -teema puhuu siitä, että jokaisella on oikeus leikkiin ja iloon. Tampereella peli ja leikki viittaavat jääkiekkokaukaloon ja Pikku Kakkosen puistoon, Pirkanmaalla nousevaan peliteollisuuteen ja esittäviin taiteisiin.

Taustalla tuhansia mielipiteitä

Tampere keräsi ajatuksia taiteilijoilta ja kulttuuritoimijoita kulttuuripääkaupunkihakua varten sekä sai yli 4 000 mielipidettä asukkailta.

Tampere ja 16 pirkanmaalaista kuntaa hakevat Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026. Mukana ovat pääkuntakumppani Mänttä-Vilppula, Lempäälä, Vesilahti, Kangasala, Orivesi, Nokia, Virrat, Ruovesi, Valkeakoski, Pirkkala, Sastamala, Ylöjärvi, Ikaalinen, Parkano, Pälkäne ja Hämeenkyrö.

Kansainvälinen raati ratkaisee, mitkä kaupungit pääsevät haun toiseen vaiheeseen.

Korjaus 13.03: Hämeenkyrö oli listassa kaksi kertaa Ylöjärven sijaan.

Lue lisää:

"Ei siellä liiemmin turvavaljaita käytetty" — 168 metriä korkean tornin rakentuminen ongelmitta oli pieni ihme 1970-luvulla

Rajaportin sauna ja Tullin sauna palkittiin Tampereen tunnetuksi tekemisestä

Hämeenlinnan teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta on kolmen viikon kuluttua. Silloin teatterin päänäyttämöllä naiset lankeavat hurmaavan Gabrielin lumoihin Mika Waltarin klassikkonäytelmässä.

Teatterin työntekijä haluaa keskittyä tiukasti taiteeseen, vaikka Hämeenlinnan teatterin tulevaisuus mietityttääkin.

– Kaikesta epätietoisuudesta huolimatta tekemisen ilo ja into ei ole kadonnut yhtään mihinkään, sanoo Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Liisa Peltonen.

Keväällä Hämeenlinnan teatterin hallitus palkkasi elinkeinoelämän valtuuskunnan entisen toimitusjohtaja Matti Apusen tekemään rakenneselvityksen teatterin tilasta ja tulevaisuudesta.

Apusen selvityksen perusteella teatterin hallitus päätti lähteä suunnittelemaan jatkoa siltä pohjalta, että teatterista tehdään tuotantotalo. Parhaillaan taloon haetaan muutosjohtajaa.

Näyttelijä Liisa Peltosen mielestä puheet tuotantotalosta kuulostavat hahmottomilta.

– Toivotaan jotain omaa yhdistelmää. Meille teatterilaisille on vielä epäselvää, kuinka paljon on omaa tuotantoa ja kuinka paljon ulkopuolista, sanoo Peltonen.

Selvitysmies Apunen itse on vahvasti tuotantotalomallin kannalla.

– Se on monipuolisin ja antaa eniten vaihtoehtoja. Siitähän tässä viime kädessä on kysymys, mitä pystymme antamaan teatterin katsojalle ja miten häntä pystytään palvelemaan, perustelee Apunen.

Teatteri ei katoa kaupungista

Hämeenlinnan teatterin hallituksen puheenjohtaja Irja Appelroth sanoo, että tavoitteena on saada kaupunkiin nykyistä enemmän teatteriesityksiä.

– Aika paljon Hämeenlinnastakin tehdään teatterimatkoja lähikaupunkeihin. Miksi ei voisi ajatella toisinpäin, että meille tulee tänne esityksiä ja ihmiset voivat täällä nähdä niitä, pohtii Appelroth.

Ollaanko Hämeenlinnan teatteria lakkauttamassa?

– Ei missään tapuksessa. Lähtökohtamme on se, että Hämeenlinnassa säilyy itsenäinen teatteri, sanoo Appelroth.

Hämeenlinnan Teatteria kuusi vuotta johtanut Kirsi-Kaisa Sinisalo on ilmoittanut jättävänsä teatterin vuoden vaihteessa. Sinisalo ei kommentoi teatterin rakenneselvitystä eikä jatkosuunnitelmia.

Hämeenlinnan oma malli

Teatterin hallituksen puheenjohtaja Irja Appelrothinmukaan Hämeenlinnan teatteri ei ole ottamassa mallia suoraan mistään toisesta taidelaitoksesta.

– Olemme rakentamassa tuotantotaloa, joka käsittää omaa tuotantoa, ostettuja produktioita, näyttelijä- ja esitysvaihtoa sekä yhteistyötä muiden Hämeenlinnan kulttuuritoimijoiden kanssa.

Appelrothin mukaan on mahdollista, että väki Hämeenlinnan teatterissa vähenee.

– Tässä vaiheessa on nyt vasta tehty päätös, että haemme muutosjohtajaa, joka samalla toimii sitten teatterin toimitusjohtajana. Kun hänet on saatu valittua, mietimme miten etenemme. Annamme hänelle aika vapaat kädet toimia.

Näyttelijä Liisa Peltonen ei ole vakuuttunut, että muutosjohtajan palkkaaminen on oikea ratkaisu.

– On tavallaan erikoista, että me odotamme talousihmistä kertomaan, miten taidetta kannattaa tehdä. Voihan tällainen monitoimi-ihminen jossain piileskellä, ja minun on pakko uskoa, että sellainen ihminen tänne saadaan.

Muutosjohtajan paikkaa on hakenut kaikkiaan yksitoista henkilöä, joista teatterin hallitus haastattelee neljä. Hakijoiden nimiä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Tuleva rahoitusjärjestelmä on mysteeri

Suomalaisten ammattiteattereiden edunvalvonta- ja työnantajajärjestö Suomen Teatterit ry:n toimitusjohtaja Tommi Saarikivi sanoo, ettei järjestöllä ole toistaiseksi kantaa parhaaseen ratkaisuun Hämeenlinnan teatterin tilanteessa.

Saarikivi ei tunnista laajempaa trendiä, joka olisi muuttamassa kaupunginteattereita tuotantotaloiksi. Toisaalta Saarikiven mukaan teatterin tekemisessä ei ole olemassa vain yhtä toimintatapaa.

– Ei tuotannon eikä taiteen kannalta.

Saarikivi muistuttaa, että teattereiden valtionrahoitusjärjelmä on muuttumassa. Asia on kirjattu myös uuteen hallitusohjelmaan. Valtionosuusuudistus on ollut tekeillä jo useita vuosia, ja rahoitusuudistuksessa valittava rahoitusmalli on vielä auki.

"Pysyvyydessä ja taiteen paikallisuudessa ei ole mitään negatiivista"

Hämeenlinnan teatterin toimintamallin muuttuminen on herättänyt kaupungissa keskustelua tähän mennessä vain vähän.

Näyttelijä Liisa Peltonen kertookin ilahtuneensa keskusteluista, joita sai käydä teatterin yleisön kanssa Hämeenlinnan Elomessuilla.

– Kaupunkilaiset toivat todellä lämpimästi esille halun pitää teatteri täällä, kertoo Peltonen kohtaamisistaan.

Peltonen toivoo ratkaisua teatterin tulevaisuuteen nopeasti, sillä panoksena on muun muassa hänen työpaikkansa.

– Maailma muuttuu ja teatterikin muuttuu, mutta mielestäni pysyvyydessä ja taiteen paikallisuudessa ei ole mitään negatiivista. Uskon täysin, että se on olemassaoleva voimavara, joka luo hämeenlinnahenkeä. Se mikä tulee muualta ei aina ole hyvää, pohtii näyttelijä Liisa Peltonen.

Juankoskelaislähtöisen muusikon Juice Leskisen työtä kunnioittavat lyriikkapylväiden tekstit julkistetaan huomenna lauantaina Juankoskella. Pylväät ovat tulossa Juicen torille, jota remontoidaan parhaillaan.

Remontin vuoksi julkistamistilaisuus pidetään muusikon nuoruuden tärkeässä paikassa, Pukkikalliolla. Suomenkielisen rocklyriikan uranuurtajan työtä esittelevistä pylväistä toivotaan uutta matkailunähtävyyttä Juankoskelle.

Valaisinpylväiden tekstit valittiin asukkaiden ehdottamien kappaleiden pohjalta. Oman näkemyksensä teksteistä saivat esittää myös Juice Leskisen tuotannon oikeudenomistajat.

Pylväiden idean isä on siilinjärveläinen valaistussuunnittelija Ari Tiilikainen. Hän kertoo, että Juicen tekstejä kaavailtiin myös muun muassa katukiveykselle tai niitä olisi voinut heijastaa eri pinnoille.

– Mutta kiveys olisi talvella jäänyt lumen alle ja projisointi toimisi vain pimeällä.

Sen vuoksi tekstit päätettiin laittaa torille tuleviin uusiin valaisinpylväisiin. Pylväitä tulee torille kahdeksan kappaletta Juicen patsaan ympärille.

– Laserilla ajetaan tekstifontteja reikinä ja pylväs valaistaan sisäpuolelta, jolloin teksti näkyy valaistuna valkoisella valolla. Päivän valossa ne näkyvät reikinä ja ovat luettavissa, mutta illalla ne heräävät eloon.

Riku Nieminen ja Anssi Tikanmäki paljastavat tekstit

Teksti tulee pylväisiin pituussuunnassa. Noin neljän metrin korkuiseen pylvääseen mahtuu Tiilikaisen mukaan 60 kirjainta. Kirjasintyyppinä on vanha kirjoituskonefontti.

– Mietimme myös käsinkirjoitetun näköistä fonttia, mutta se olisi ollut tuotantoteknisesti vaikea ja luettavuus huono. Myös Juicen tytär Eeva-Maaria hyväksyi fontin, Tiilikainen kertoo.

Tilanpuute on Tiilikaisen mukaan hyvä asia.

– Kun lauluista on pylväissä vain hyvin lyhyt pätkä, ihmiset voivat pohtia, miten laulu jatkuu ja mikä kappale onkaan kyseessä.

Juicea näytellyt, Juice Originals -yhtyeen solisti Riku Nieminen ja yhtyeen jäsen Anssi Tikanmäki paljastavat yleisölle pylväisiin valitut tekstit. Lyriikkatekstien julkistamisjuhlan jälkeen on vuorossa yhtyeen konsertti.

Juicen torin remontin on määrä valmistua lokakuun loppuun mennessä. Valaisinpylväät viedään torille lähikuukausien aikana.

Lyriikkapylväiden tekstien julkistamistilaisuus pidetään Brynolfin päivien yhteydessä 17.8.2019 kello 14.30–15.30 Juankosken Pukkikalliolla. Sen jälkeen Juice Originals -yhtye esiintyy Ruukinpajan piha-alueella kello 16.

Lue myös: Juice on elokuva viinin voitelemasta alamäestä ja rakastamisen vaikeudesta: ”Hän uskalsi olla paljas ja pöljä”

Juicen kuolemasta 10 vuotta – mies ja sanat herkistävät edelleen

Valtion talousarvioesitys ensi vuodelle julkistettin tänään puoliltapäivin. Opetus- ja kulttuuriministeriön momenteilta ei kuitenkaan löydy kohtaa, jossa kerrotaan Kansallisteatterille myönnetyistä perusparannusvaroista.

– OKM esitti Kansallisteatterille 50 miljoonaa euroa odotettua perusparannusremonttia varten, mutta valtionvarainministeriö ei ole hyväksynyt ehdotustamme, kertoo ylijohtaja Riitta Kaivosoja.

Suomen Kansallisteatteri on odottanut valtiolta tukea talon uudemman puolen perusparannukseen vuosikymmeniä. Uudemmalla puolella on kaksi näyttämöä ja se on rakennettu vaiheittaan vuosien 1930-1950 välillä.

Teatteri on suunnitellut siirtävänsä toimintansa Pienen näyttämön ja Villensaunan osalta Pasilan Konepajan tiloihin. Peruskorjauksen oli määrä alkaa keväällä 2020.

Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho esitteli aiemmin tänään ylpeänä Yle Uutisille teatterin remonttisuunnitelmia. Myöhemmin päivällä putosi pommi.

Ylijohtaja Kaivosojan mukaan ovet julkisuuteen sulkeutuvat nyt remonttiasian suhteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö jatkaa asiasta neuvottelua valtiovarainministeriön kanssa.

– Syksyllä asia viedään budjettiriiheen, Kaivosoja vakuuttaa.

Teatterin vanha puoli peruskorjattiin viisitoista vuotta sitten. Jatkoa on odotettu jo niin kauan, että suurta osaa talosta uhkaa käyttökielto.

Nyt remontin alkaminen on opetus- ja kulttuuriministeriön neuvottelutaitojen varassa.

FUCK SWEDEN! FUCK SWEDEN FUCK SWEDEN! Tuhansien ihmisten rytmikkäät huudot täyttävät Ratinan stadionin, kun kello lähestyy kahtakymmentäkolmea. Vaikkeivät ihan kaikki siihen uskoneet, Asap Rocky on saapunut Tampereelle ja kohta hän astuisi Blockfestin päälavalle.

– Juuri tässä vähän arvioimme kaverini kanssa, ettei Asap Rocky kuitenkaan saapuisi paikalle, koska niin moni pääesiintyjä on tänä vuonna perunut, keikan alkamista odotteleva Hanna toteaa.

Samaan hengenvetoon Hanna sanoo, ettei ehdollisen vankeusrangaistuksen pahoinpitelystä Ruotsissa saanutta rap-artistia ole kohdeltu kovin epäoikeudenmukaisesti.

– Häntä on kohdeltu samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä.

Kovaksi Asap-faniksi tunntustautuva Tomi on toista mieltä.

– Ruotsi on toiminut tässä tapauksessa todella väärin. Siinä haastettiin riitaa, ja Asap seurueineen vastasi tähän. Kyseessä on kuuluisa räppäri, jonka kustannuksella voidaan vaikka hankkia paljon rahaa. Asap on äijä, joka on tehnyt todella isoja asioita. Hänen keikkansa kolme vuotta sitten täällä Blockfestissa todella säväytti meitsin, Tomi hehkuttaa.

Vangitseminen oli "pelottava kokemus"

Sitten alkaa tapahtua. Sundress-kappaleen kepeät tahdit täyttävät ilman, ja kuten heinäkuun alussa Tukholmassakin, Asap Rocky esiintyy valkoisen kankaan takana näkyvänä siluettihahmona. Hurmioitunut yleisö laulaa mukana. Sitten seuraavat Lovesick ja Asap Forever, johon on sämplätty Mobyn kahdenkymmenen vuoden takaista Porcelain-hittiä.

Biisien välillä yleisö intoutuu huutamaan antaumuksella Fuck Sweden -mantraa, jota kuultiin myös viime sunnuntaina Anaheimin Real Street Festivalilla, artistin ensimmäisellä keikalla vangitsemisen jälkeen. Anaheimissa Asap Rocky purki tuntojaan avoimesti ja kertoi vangitsemisen olleen "pelottava kokemus." Hän muisti myös kiittää Jumalaa ja hip hop -yhteisöä.

Tampereella Asap Rocky ei selvästikään halunnut enää muistella kesän tapahtumia, vaan katsoi mieluummin eteenpäin. Yhdessä välispiikissä oli viittaus vankilakokemuksiin, mutta siihen se oikeasti jäikin. Hän ei myöskään lähtenyt huudattamaan yleisöä Ruotsi-kuittailulla, vaan suhtautui siihen neutraalisti.

Sen sijaan artisti antoi itsestään varsin sympaattisen kuvan. Keikan puolivälissä nuori nainen pyörtyi ja Asap Rocky käytti pitkän tovin huolehtimalla naisen voinnista ja siitä, että tämä on kunnossa:

– Oletko ok, sweetheart? Shown pitää jatkua ja sinun pitää herätä, onhan kaikki hyvin?

Rintaliivejä ja psykedeelisiä tehosteita

Plain Jane -kappaleen tienoilla alkoivat myös moshpitit: Asap Rocky loitsi yleisönsä muodostamaan "one giant moshpitin", ja tällaisella teemalla jatkettiin parin muunkin kappaleen ajan. Yleisömeri muuttui vellovaksi, toisiinsa törmäileväksi massaksi: "I fuck yo bitch for the irony".

Joku roiskuttaa pullosta vettä niin että vaatteet kastuvat ja kannabiksen lemu tuntuu ympärillä vahvana. Ehkä kannabis on tämän kesän ilmiö: sama tuoksu leimasi myös Helsingin Flow-festivaalia.

Eipä aikaakaan, niin Asap Rocky kysyy, että kuka yleisöstä on polttanut pilveä ennen konserttia. Aika monta kättä nousee. Sitten siirrytään ihan toisenlaisiin aineisiin: kuka teistä on ottanut psykedeelisiä sieniä ennen keikkaa? Käsiä ei juuri nouse. Sitten Asap Rocky pamauttaa ilmoille LSD-biisin. Taustavideoihin ladataan runsaasti psykedeelisiä tehosteita, jotka tihentävät tunnelmaa.

Tunnelmaa tihentävät myös ilmassa lentelevät muovipullot ja vähän muutkin jutut.

– Ladies, ladies...Asap Rocky hokee, sanoja venytellen ja pitää samalla käsissänsä useita rintaliivejä. Näky on jotenkin koominen.

Välillä yleisö yltyy taas huutamaan Fuck Swedeniä: tuntuu siltä, että kyseessä on läppä, jota tullaan kuulemaan tässä genressä vielä pitkään, ja todennäköisesti hyvin erilaisissa yhteyksissä.

"Paras keikka, jolla olen käynyt!"

Shown loppupuolella Asap Rocky hyppää vielä yleisön joukkoon, kertoo useaan otteeseen rakastavansa kaikkia ja kiittää tilaisuudesta esiintyä Suomessa.

Kokonaisuutena voisi sanoa, että kaikki mitä Asap Rocky teki lavalla ( ja lavan ulkopuolella), tuntui helpolta ja vaivattomalta. Yleensä tällaiseen lopputulokseen päästään kovalla harjoittelulla, ellei kyse sitten ole luonnonlahjakkuudesta.

– Ihan vitun kova keikka, ihan vitun kova keikka, nuori nainen toistelee takanani.

Ja moni muu yleisöstä oli samaa mieltä:

– Paras keikka, jolla olen ikinä käynyt, ja olen kyllä käynyt tosi monilla festareilla. Ei voi kuvitella tätä fiilistä, kiitokset Asapille! Miki toteaa.

Myös Linnealle ja Katille jäi kokonaisuudesta positiivinen kuva.

– Oli jotenkin hellyttävää, kuinka Asap huolehti ihmisistä, jota voivat huonosti. Kaiken kaikkiaan hyvä keikka, Linnea ja Kati summaavat.

Lue aiheesta lisää:

Räppäri Asap Rockylle ja kahdelle kaverille ehdollista vankeutta pahoinpitelystä katutappelussa, ei hätävarjelua – Yle seurasi hetki hetkeltä

Kohuräppäri Asap Rocky myi kodittomana teininä huumeita, sai miljoonien levytysdiilin ja on usein liitetty väkivaltaisuuksiin

Kohuräppäri oikeuden edessä Tukholmassa – ruotsalaismedian mukaan uhri vaatii noin 13 000 euron vahingonkorvauksia

Tuula Amberlan lapsuusaikaan sisältyi monia harrastuksia. Osa jäi tärkeäksi osaksi hänen arkipäivästä elämäänsä. Amberla muun muassa soitti pianoa, lauloi Turun Normaalikoulun kuorossa sekä tanssi ja voimisteli Lahjan Tytöissä.

Vuonna 1982 Amberla pääsi hyödyntämään Turun Normaalikoulussa saamiaan oppeja, sillä hän pääsi mukaan Liikkuvat Lapset -bändiin, jossa hänen veljensä toimi kitaristina.

Bändin kanssa Amberla pääsi tutustumaan artistielämään ja keikkailuun. Myös levytysstudio tuli tutuksi: Liikkuvat Lapset julkaisi ensimmäisen levynsä jo seuraavana vuonna.

Tärkeä kohtaaminen kapakassa

Turun Eerikinkadulla sijainnut lääkäriopiskelijoiden salakapakka oli tärkeässä osassa siinä, että Amberlasta tuli kansan tuntema laulaja.

– Meitä pyydettiin Liikkuvien Lasten kanssa esiintymään vappubileisiin. Tapasin bileissä Jukka Alihangan, joka oli jo aiemmin tuottanut levyjä. Jukka tuli kysymään, tulisinko laulamaan, sillä hänellä olisi yksi biisi. Vastasin totta kai myöntävästi, Amberla naurahtaa.

Loppu onkin historiaa. Lääketieteen tohtori Alihanka oli aiemmin säveltänyt ja sanoittanut Amberlan ehkäpä tunnetuimman kappaleen. Lulu syntyi naispatsaistakin tunnetun Alpo Jaakolan samannimiseen runoon.

Kappale ei suinkaan kerro Amberlasta.

– En koskaan älynnyt kysyä Lulun esikuvasta taiteilija Jaakolalta. Voi olla, että Lululla on sellainen. Jaakolalla oli paljon runoja naisista, muun muassa Kolme Elisaa ja ne rehevät naishahmot patsaspuistossa Loimaalla. Voi hyvin olla, että Lulu on ollut oikeasti olemassa.

• Tuula Amberla laulaa Lulusta Ylen Elävässä arkistossa

Lulu-sooloalbumin jälkeen julkaistui lisää radioystävällistä musiikkia. Pienet sanat -levyltä soivat ahkerasti muun muassa kappaleet Auto sammui maantielle, Tyttö kampaa märkää tukkaa sekä albumin nimibiisi Pienet sanat.

Amberla keikkaili paitsi raskaampaa musiikkia soittavan Liikkuvien Lapsien kanssa, mutta myös iskelmämusiikkiin keskittyneiden kokoonpanojen kanssa.

Samaan aikaan hän opiskeli kirjastonhoitajaksi.

– Pääsin joskus 1980-luvun alussa Turun kaupunginkirjastoon kesäsijaiseksi. Huomasinkin viihtyväni ja kouluttauduin alalle.

Amberla sanoo, ettei mennyt kirjastoon töihin rahoittaakseen musiikkiuraansa.

– Halusin varman toimeentulon.

Amberla kumoaa välittömästi kirjaston työntekijöistä luodun ennakkokäsityksen, jonka mukaan he vain istuisivat tietokoneella ja pyyhkisivät pölyjä pois dekkareiden päältä.

– Oikeasti, tuollainenko ennakkokäsitys meistä on? Miltähän me oikein näytetään? hän nauraa.

Etäisyyttä, mutta ei irtipäästämistä

90-luvulla Amberlaa ei juuri julkisuudessa näkynyt tai kuulunut, sillä muutto maaseudulle ja perheen perustaminen vei aikansa. Musiikkia Amberla ei kuitenkaan kokonaan unohtanut. Hän jatkoi laulamista, mutta vain pari laulua päätyi levylle asti. Viime vuonna tilanne muuttui, kun Anna äiti puhaltaa -kappale julkaistiin.

– Tuntui tosi hyvältä tehdä uutta musiikkia. Kappale on tehty perinteisellä tavalla Menimme studioon, jossa soitettiin oikeiden muusikoiden kanssa pohjat ja haettiin sävellajit.

Kappale on Tero-Petri Suovasen säveltämä ja sanoittama.

Amberla sanoo, ettei tee musiikkia samassa mittakaavassa, kuin vielä 1980-luvulla, mutta aina keikkaillaan, kun se aikatauluihin sopii.

– Minusta tuntuu, etten osaa olla ilman. Minun on pakko tehdä aika-ajoin musiikkia.

Lue lisää:

Tuula Amberla Ylen Kuusi kuvaa -ohjelmasarjassa

Tuula Amberlan 60-vuotisjuhlakonsertti soi Turun Logomossa 17.8.2019.

Lue juttu Asap Rockyn keikasta täältä.

Kokenut muurari Jussi Toivanen on tänä kesänä saanut työskennellä tuhansien turistien kiinnostuneiden katseiden alla.

Mies korjaa lähes 150 vuotta vanhassa tehdasmiljöössä historiallisen arvokkaan entisen pahvitehtaan kuivaamon seinää. Työ etenee tiili tiileltä.

Suomalaista teolllisuushistoriaa kuhiseva museokohde sijaitsee Kouvolan pohjoisosassa, Verlan kylässä. Tämä on yksi seitsemästä Suomessa sijaitsevasta Unescon maailmanperintökohteesta.

Toivanen kiipeilee remontoitavana olevan rakennuksen viereen pystytetyillä telineillä ja irrottelee seinästä vanhoja tiiliä sekä puhdistaa ja lajittelee niitä ammattilaisen ottein.

– Hidasta tämä on. Lisäksi tiilet on saatava takaisin samalla tavalla kuin ne seinässä olivatkin eli julkisivu ulospäin, selittää mies.

Toivanen laskeskelee, että hänen työajastaan noin kolmannes on varsinaista muurausta; muu aika menee suunnitteluun ja muun muassa vanhojen tiilien kunnon tarkistamiseen.

Tarkkana pitää olla, koska kyse on kosteusvaurioiden korjaamisesta.

Rakennuksilla rankka menneisyys

Verlan entinen tehdasalue sai huomattavan kansainvälisen tunnustuksen vuonna 1996, kun se hyväksyttiin YK:n alaisen kasvatus-, kulttuuri- ja tiedejärjestö Unescon maailmanperintölistalle – maailman ainoana puunjalostusteollisuutta edustavana kohteena.

Sen jälkeen museon vuosittainen kävijämäärä tuplaantui. Nyt kymmenien eri kansallisuuksien turistijoukot ovat nähneet paitsi suomalaista puunjalostuksen historiaa, myös vanhojen rakennuksien kunnostamista.

1960-luvulle jatkunut pahvintuotanto oli rankkaa paitsi työntekijöille myös rakennuksille. Tehtaalla valmistettua pahvia käytettiin erilaisten pakkausten kuten tupakka-askien ja kenkälaatikoiden valmistukseen. Myös kirjansitomot hankkivat itselleen Verlan pahvia. Vienti suuntautui muun muassa Venäjälle, Keski-Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan.

Valmistuneet pahvit piti kuivattaa ennen maailmalle vientiä isoina arkkeina erillisessä kuivaamossa. Nyt tätä kuivaamoa korjataan.

– Märkien pahvien kymmenen tonnin painosta puolet haihtui kosteutena muutamassa päivässä. Siinä ovat seinärakenteet saaneet osansa, kuvailee UPM Verlan tehdasmuseon johtaja Ville Majuri.

Mutta kaikki syyt kosteuden rapauttamiin seiniin eivät ole vielä tässä. Rakennusten kosteusvaurioiden juuret ulottuvat aina 1800-luvun lopulle saakka.

Muurausta pakkasilla

Kun pahvitehtaan alkuperäinen kuivaamo paloi vuonna 1892, piti nopeasti saada tilalle uusi. Näin tapahtuikin, sillä se valmistui jo seuraavana vuonna.

Punatiilisen komean kuivaamon rakentamisella oli niin kiire, ettei sen ajan kalkkilaasti ehtinyt kunnolla kuivua.

– Kuivaamo muurattiin syksyllä talvea vasten, osittain jopa pakkasilla, väärään vuodenaikaan siis, tietää museonjohtaja Ville Majuri.

1890-luvun kiireisen aikataulun on huomannut myös korjaustöissä tuhatkunta tiiltä seinästä irrottanut ja tarkistanut Jussi Toivanen.

– Laastiin on jäänyt kosteutta, joka on jäätynyt. Laastista on sittemmin vuosien varrella jäänyt tiilien väliin vain hiekka, kaikki muu on valunut pois sisä- ja ulkoseinän väliin, analysoi Toivanen.

Tiilet ovat kuitenkin pysyneet paikallaan, eikä seinässä ole romahtamisvaaraa.

– Mutta nyt on ennakoitava ja korjattava, kun vauriot ovat tiedossa, korostaa museonjohtaja Ville Majuri.

Kunnostustöitä helpottaa merkittävästi, että kylminä olleisiin vanhoihin tiloihin saatiin runsas vuosi sitten lämmöt päälle ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen. Vaikutus on ollut huomattava. Rakennuksessa voidaan pitää talvisinkin lämpöä, joka kuivattaa rakenteita ja estää kosteuden aiheuttamaa rapautumista.

– Ensimmäisen lämmityskauden jälkeen suhteellinen ilmankosteus laski noin 90 prosentista 40 ja 60 prosentin välille, sanoo Majuri.

Erikoisuuksien työmaa

Vaikka tiilestä muuraaminen on Jussi Toivaselle tuttua puuhaa, on vanhan teollisuusrakennuksen korjaamisessa hänellekin omat erikoisuutensa. Seinän korjaamisessa edetään päinvastoin tavanomaiseen verrattuna.

– Normaalisti kun muurataan uutta, edetään alhaalta ylöspäin, mutta korjaustyömaalla tullaankin ylhäältä alaspäin, kuvailee Toivanen.

Erikoisuus on myös vanhan ajan kalkkilaasti, joka muistuttaa mahdollisimman pitkälle Verlassakin 1800-luvun lopulla käytettyä muurauslaastia. Laasti valmistetaan korjaustyömaalla. Työ vaatii tarkkuutta.

– Kalkin, hiekan ja veden sekoituksen pitää antaa muhia kuukauden, ennen kuin se työnnetään myllyyn sekoittumaan. Sen jälkeen siitä tulee valmista puolessa tunnissa. Mutta tahnaa pitää olla kuukauden varasto valmiina, muuten hommat jäävät seisomaan, kuvailee Jussi Toivanen laastin valmistusta.

Kalkkilaastia käytetään useissa historiallisten rakennusten korjauksissa, Verlan lisäksi muun muassa Olavinlinnassa, Hämeen linnassa ja Suomenlinnassa.

Museoviraston valvonnassa kehitetyt laastireseptit perustuvat tutkimuksiiin, joilla on selvitetty vanhoja muurausmenetelmiä.

Pakko kunnostaa

Jussi Toivasen ja hänen työkaverinsa Vesa Hylen työmaa rakennustelineineen, laastinsekoituskoneineen ja purkujätteineen sijaitsee tehdasalueen opastettujen museokierrosten varrella. Verlan tehdasmuseoalueella vierailee vuosittain noin 40 000 matkailijaa, joista hieman alle puolet osallistuu opastetuille kierroksille.

Yleisön edessä työskentely ei ammattilaista häiritse, eikä korjaustyömaa ole häirinnyt turistejakaan – päinvastoin, kiinnostusta on riittänyt.

– On hyvä, että ihmiset näkevät tätäkin puolta Verlasta. Vanhat rakennukset eivät säily ilman jatkuvaa kunnossapitoa, sanoo Verlan tehdasmuseon johtaja Ville Majuri.

Korjaustöitä Verlassa tehdään Museoviraston ja vanhan tehdasalueen omistavan UPM:n rahoilla.

Museovirasto myönsi viime keväänä UPM:lle koko maailmanperintöalueen kunnostamiseen tälle vuodelle 60 000 euroa, josta valtaosa käytetään kuivaamon kunnostamiseen.

Korjauslistalla myös Olavinlinnan muurit

Tavallisemmista muurausalan töistä Toivaselle on tuttua varsinkin uunien muuraaminen. Kokemusta alkoi kertyä varhain.

– Jo pikkupoikana pääsin muuraustyömaille isän mukana, hänkin oli uuninmuuraaja. Tiilien pyörittely on kyllä käynyt tutuksi, mies naurahtaa.

Uuneja Toivanen ehti muurata yli kymmenen vuotta, kunnes alkoi siirtyminen kohti nykyisiä tehtäviä. Ensimmäiset pari vuotta hän toimi Sulkavan vankilatyönjohtajana Savonlinnassa sijaitsevan Olavinlinnan kivimuurien kunnostustöissä. Sen jälkeen hän siirtyi nykyiselle työantajalleen, historiallisiin kohteisiin erikoistuneelle Kivityö Kaseva Oy:lle.

Jussi Toivasen tämän kesän työmaa Verlassa on jo loppusuoralla. Työt eivät kuitenkaan lopu talveksi. Hän suuntaa kesälomansa jälkeen jälleen kerran Savonlinnaan, jossa jatkuvat 1400-luvulla valmistuneen Olavinlinnan korjaustyöt .

– Vanhan porttikäytävän kynnyksen madaltaminen taitaa olla ensimmäisenä hommana. Sen jälkeen taas kiivetään seinille, eli kivimuurin korjausta jatketaan, kertoo Toivanen.

Hän myöntää tutkivansa kiinnostuneena entisajan muuraustaitoja työmailla, joissa saman ammattikunnan edustajat ovat työskennelleet useita sukupolvia aikaisemmin.

– Kyllä se on kunnia-asia päästä korjaamaan tällaisia historiallisia kohteita. Hyvä mielihän siitä tulee, kun näkee, että taas on yksi seinä saatu valmiiksi.

TubeCity-kaupungin neonvärisissä kortteleissa esiteltiin tänäkin vuonna kotimaisen videoyhteisön trendejä.

– Tällä hetkellä tehdään paljon 24h-haasteita, saatetaan esimerkiksi oleskella kaksikymmentäneljä tuntia pahvilaatikossa ja videoida kokemusta ja sen etenemistä. Youtubesta löytyy nyt runsaasti moninaisuutta: genret ovat monipuolistuneet ja ihmiset tubettavat yhä enemmän ammateistaan, kirjallisuudesta ja tietoon liittyvistä asioista, Ville Mäkipelto Suomen Tubetapahtumat Oy:stä luettelee.

Yksi tubemaailman uusista trendeistä on tiktokkaaminen: monet suositut tubettajat ovat ottanet Tiktok-mobiilisovelluksen toiseksi formaatikseen. Kiinassa kehitetty lyhytvideopalvelu Tiktok mahdollistaa viidentoista sekunnin mittaisten videoiden kuvaamisen ja editoinnin, ja se on erityisen suosittu 8–15-vuotiaiden keskuudessa.

Tiktokin avulla maailmanlaajuiseen maineeseen on ponkaissut esimerkiksi kruunupyyläinen Jennifer Käld, jolla on yli neljä miljoonaa seuraajaa ja jonka suosituimmalla videolla on yli 50 miljoonaa katsojaa.

– Tiktok ei ole vallannut Suomea, mutta se on saanut paljon tuulta siipiensä alle. Voit esiintyä siellä omana valloittavana persoonanasi ja sinua katsotaan maailmanlaajuisesti, koska kielimuureja ei ole, Ville Mäkipelto toteaa.

Tiktokissa elää tanssin taika

Tanssinopettaja, tanssija ja koreografi Johanna Seppänen solahti Tiktok-maailmaan oppilaidensa patistamana pari vuotta sitten.

– Ajattelin, että kokeillaan nyt sitten. Tiktokissa oli tuolloin lähinnä huulisynkkavideoita, mikä ei oikein ollut minun juttuni. Ryhdyin kuitenkin tekemään Tiktokiin tanssivideoita, ja siitä kaikki lähti liikkeelle.

Tanssin taika on purrut, ja tällä hetkellä Seppäsellä on Tiktokissa yli 200 000 seuraajaa.

– Olen nimenomaan vienyt Tiktokiin tanssitaidetta, ja vaikka kyseessä on viidentoista sekunnin mittainen video, pystyy tanssin, tarinan ja tunteen avulla kertomaan monenlaisia asioita. Tuossa ajassa saa hyvin esiin tanssi-ilmaisua, flowta ja musiikin kuvittamista.

Seppäsen mukaan Tiktokin valttina on nimenomaan sen kansainvälisyys.

– Itselläni on paljon suomalaisia seuraajia, mutta Tiktokilla saa kätevästi kansainvälistä näkyvyyttä. Nopea ja lyhyt video voi levitä mihin maailmankolkkaan tahansa. Youtubessa ei ehkä ole mahdollista tavoittaa ulkomaalaisia yleisöjä yhtä helposti.

Lyhyenä formaattina Tiktok herättää luonnollisestikin tunteita puolesta ja vastaan.

– Tiktokista on esimerkiksi Suomessa annettu hieman pinnallinen kuva. Kyse kuitenkin on siitä, kuinka tuon viisitoista sekuntia käyttää: siihen voi mahtua hyvinkin syvällistä viestintää poliittisia aihepiirejä myöten, Johanna Seppänen sanoo.

Kuten Youtubessakin, myös Tiktokissa erilaiset haasteet ovat suosittuja tanssitrendien ja hittibiisien ohella. Niihin tehdään myös omia koreografioita.

– Tällä hetkellä trendaavat muun muassa Isac Elliotin, Justin Bieberin ja Ed Sheeranin uudet kappaleet, Seppänen kertoo.

Hassutteluvideoita ja hypernopeita trendejä

Myös lahtelainen tubettaja Namikolinx on löytänyt Tiktokin nopeatempoisen ilmaisutavan.

– Pikkusiskoni esitteli minulle jokin aika sitten Tiktok-sovellusta, mutta ajattelin, ettei tuo ole minun juttuni. Sitten kokeilin sitä ja jäin koukkuun. En suhtaudu Tiktokiin kovin vakavasti, kyse on pikemminkin huvittelusta ja hauskanpidosta.

Tällä hetkellä etenkin pelejä kommentoivalla Namikolinxillä on enemmän seuraajia Tiktokissa kuin Youtubessa. Hänen mielestään Youtube ja Tiktok tukevat toisiaan oivalla tavalla.

– Olen huomannut, että Tiktokista moni ihminen on eksynyt Youtube-kanavalleni ja päinvastoin. Tiktokissa pystyy saamaan hyvät naurut nopeasti ja jos haluaa katsella pidempiä videoita, niitä löytyy Youtubesta.

Namikolinx tekee Tiktok-videoita varsin arkisista asioista. Pääroolissa on hauskuus.

– Yleensä kyse on jonkinlaisesta vitsistä ja toisaalta myös asiasta, johon mahdollisimman moni pystyy samastumaan. Voit esimerkiksi syödä aamiaista ja samalla huomaatkin, että myöhästyt jostakin tapaamisesta. Ja jos kuulen jonkun hyvän biisin ja tulee hassutteluolo, teen Tiktok-videon.

Namikolinxin mukaan rotaatio Tiktokissa on hypernopeaa ja arvaamatontakin.

– Tiktok muuttuu niin nopeasti, että minäkään en oikein pysy siinä mukana. Trendit siellä vaihtuvat viikottain – tai voisi sanoa, että jopa päivittäin. Tiktok on mukava paikka, mutta Youtube on kuitenkin minulle se ykkösjuttu.

Alaa leimaa voimakas ammattimaistuminen

Myös Youtube-maailma muuttuu nopeasti ja kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Tällä hetkellä esimerkiksi Suomessa sadantuhannen tilaajan maagisen rajan ylittäneitä tubettajia on jo 150 kappaletta. Ville Mäkipellon mukaan alaa leimaa selkeä ammattimaistuminen.

– Youtube-videot ovat tällä hetkellä laadukkaampia kuin koskaan aikaisemmin. Tubettajat ovat oppineet käyttämään alustaa ja kaupallisuus on tullut mukaan positiivisella tavalla. On keksitty yhä nerokkaampia tapoja tehdä yhteistyötä yritysten ja mainostajien kanssa tavoilla, joissa yritysten viesti tulee hyvin esille, mutta samalla tubettajan oma ääni tulee kuuluviin.

Tubeconissa palkittiin tänä vuonna vuoden kaupallisesta yhteistyöstä Pidä pääsi 24h -video, jota ovat olleet tekemässä HurHur ja NikojaSanttu-kaksikko. Kaupallisena yhteistyökumppanina on toiminut Liikenneturva, ja video kertoo pyöräilykypärän käytön tarpeellisuudesta. Videolla muun muassa räpätään, ettei kypärä ole este muodikkuudelle ja että "aivovaurio on aika iso pipi".

– Youtuben kautta tietenkin tavoitetaan etenkin nuoria ihmisiä. Kanavan koko ei kuitenkaan välttämättä ole merkittävin tekijä. Joku omasta ammatistaan tubettava henkilö saattaa esimerkiksi tavoittaa juuri mainostajan haluaman oikean kohderyhmän, Ville Mäkipelto kertoo.

Mäkipelto tubettaa myös itse. Hänen kanavallaan tehdään tutkimusmatkoja ihmismieleen ja käsitellään kulttuuriin, historiaan ja psykologiaan liittyviä teemoja.

– Youtuben voima on siinä, että jostakin asiasta innostuneet ihmiset haluavat jakaa innostustaan videoillaan eteenpäin. Olen itse nähnyt hienoja englanninkielisiä tietovideoita ja siitä tuli intohimo tehdä itsekin sitä samaa.

Namikolinx taas käyttää mielellään tubettajista sanaa sisällöntuottaja.

– Vertaan usein tubettajia laulajiin: molemmat tuottavat jotakin luovaa ja omaa juttua, jota on vaikeaa kilpailuttaa. Lisäksi molemmat tekevät loppujen lopuksi keikkatöitä.

Quentin Tarantinon uusin elokuva Once Upon a Time in Hollywood on vetänyt massoittain ihmisiä elokuvateattereihin eri puolilla maailmaa. Se on kovaa vauhtia matkalla Tarantinon toiseksi menestyneimmäksi elokuvaksi vuonna 2012 ensi-iltansa saaneen Django Unchained -leffan jälkeen.

Suomessa Tarantinon uusimman näki avausviikonloppuna 44 046 katsojaa. Se oli kirkkaasti, joskin varsin odotetusti viikonlopun katsotuin elokuva elokuvateattereissa. Toiseksi katsoin elokuva oli The Angry Birds Movie 2, jonka näki lähes 23 000 katsojaa ja kolmanneksi suosituin The Lion King noin 13 500 katsojalla.

Hollywood Reporter -julkaisun mukaan uusimmalla Tarantinon elokuvalla on mahdollisuudet jopa kiilata Djangon ohi kaikkein menestyneimmäksi Tarantino-elokuvaksi. Parhaillaan eri puolilla maailmaa esitykseen tulevan Once Upon a Time in Hollywoodin maailmanlaajuisten lipputulojen ennakoidaan nousevan lähelle 400 miljoonaa dollaria. Näin se ohittaisi Tarantinon nyt toiseksi menestyneimmän Kunniattomat paskiaiset (2009) ja kolmanneksi menestyneimmän Pulp Fictionin (1994).

Uusimman Tarantinon menestymismahdollisuudet näyttävät hyviltä, arvioidaan amerikkalaisesta yleisömittaus- ja analyysiyritys Comscoresta:

– Elokuva on kiistatta Tarantinon lähestyttävin ja viihdyttävin. Näyttelijätähtien vetovoima ja yleisesti ottaen hyvät arvostelut huomioonottaen ei ole ihme, että se on ollut maailmanlaajuinen menestys, arvioi Comscoren Paul Dergarabedian Hollywood Reporterin artikkelissa.

Once Upon a Time in Hollywood sai maailmanensi-iltansa Cannesissa toukokuussa. 1960-luvun lopun Hollywoodiin sijoittuva elokuva tuo ensimmäistä kertaa samaan elokuvaan valkokankaan supertähdet Leonardo diCaprion ja Brad Pittin.

Elokuvan lähtökohtana ovat 1960-luvun lopussa maailmaa järkyttäneet Mansonin perheen murhat. Tuolloin Charles Mansonin manipuloimat hippinuoret murhasivat muun muassa raskaana olleen näyttelijä Sharon Taten ja neljä muuta ihmistä Taten ja hänen aviomiehensä, elokuvaohjaaja Roman Polanskin kotona.

Tarantinon elokuvien yksi tavaramerkeistä on väkivaltaisuus. Näyttelijä Leonardo diCaprion mukaan kyseessä on kuitenkin kulttimaineeseen nousseen ohjaajan lempein teos, joka on kuin rakkauskirje elokuvateollisuudelle. Elokuvaa on ylistetty myös sen viimeistäkin yksityiskohtaa myöten huolellisesta 1960-luvun ajankuvasta.

Laura Väreen kädessä on donitsi.

Se on oikeasti puusta muotoiltu kynttilänjalka, mutta nimensä esine on saanut herkkupalaa muistuttavasta muodosta. Se ei ole koriste, vaan oikeasti tarkoitettu pitämään kynttilää paikoillaan.

Hide-valaisimen innoittaja on puolestaan lapsuuden muisto.

– Mummolassani oli sellainen vanha hapsulamppu. Lapsena rakastin niiden hapsujen koskettelua. Siitä tuli idea, miltä se mummon lamppu näyttäisi tuotuna tähän päivään.

.

Arjessa on oltava kauneutta

Muotoilijan oma koti vanhassa kerrostalossa Helsingissä on pelkistetyn kaunis. Mustavalkoisessa sisustuksessa tavaroita on vähän. Ne ovat kaikki harkiten valittuja ja tarkoituksenmukaisia.

Laura Väre muistuttaa, miten tärkeää on tuoda ja nähdä kauneutta omassa arjessamme.

– On hienoa, jos saan tuotua ihmisten arkeen jotain, mikä tuo hyvän fiiliksen. Haluan suunnitella tuotteita, jotka aikaansaavat hyvää mieltä.

Samalla hänen suunnittelemansa naulakon tulee kestää vaatteiden paino, tuolin on oltava tukeva ja kenkien pysyttävä kenkätelineessä. Kukat voi laittaa jämäkkään kasvilaatikkoon.

– Niiden on toimittava niille tarkoitetussa kättötarkoituksessa.

Eroon kertakäytöstä ja tilalle kestävää

Jo lapsena Väreelle oli selvää, että hän suuntautuisi luovalle alalle ja haaveena oli kuvataiteilijan ammatti. Nyt 30-vuotias muotoilija valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston kalustesuunnittelun koulutusohjelmasta viime keväänä.

Vuodet yrittäjänä opintojen ohella vahvistivat, että muotoilijoita on paljon ja kilpailu alan töistä on kova. Siksikin Design Forum Finlandin hiljattain julkistama Vuoden nuori muotoilija -palkinto tuntuu erityisen arvokkaalta.

– Se on minulle rohkaisu siitä, että olen oikealla alalla, vaikka välillä usko omaan työhön on ollut koetuksella.

Muotoilija kertoo joskus miettineensä, onko oikein suunnitella lisää tavaroita maailmaan, jossa niitä on jo ennestäänkin yltäkylläisesti. Ekologisuudesta on tullut ammattilaisille tärkeä arvo.

– Muotoilijoidenkin täytyy ottaa vastuu ja suunnitella ekologisia ja kestäviä tuotteita.

Itse hän kertoo jo suunnitteluvaiheessa miettivänsä, miten tehdä esine, joka ei mene rikki tai jos meneekin, sen voi korjata, eikä sitä täydy heti vaihtaa uuteen.

– Haluaisin, että jättäisimme kertakäyttökulttuurin ja emme keräisi turhia tavaroita, vaan sellaisia, joista oikeasti pidämme ja joita voimme kuljettaa mukanamme koko elämämme ajan.

Vuoden nuori muotoilija -palkinto jaetaan 18: kerran. 5000 euron palkinto luovutetaan Laura Väreelle 3.9. hänen näyttelynsä avajaisissa Lokal + -galleriassa Helsingissä.

Lue myös:

Minimalismi toi Vuoden nuoren muotoilijan tittelin

Fiskars vilisee vielä puuseppiä ja Antrei Hartikainen, 27, on yksi heistä: "Kaikki fiilistelevät puuta, mutta ehkä työstä ei aina olla valmiita maksamaan"

Teatterikorkeakoulun Helsingin Sörnäisissa sijaitsevassa esiintymistilassa on tekemisen meininkiä. Viulun ja pianon yhdistelmä takoo kiivastempoista musiikkia ja vähitellen mukaan tulee myös polveilevia laulumelodioita:

"Vaikutuksen teen, tämän kerran hienostellaan, satsaan käytökseen, salaisuudet piiloon vaan!"

Taideyliopiston opiskelijoiden kaksi vuotta sitten alkanut, musiikkiteatteriin keskittyvä opintokonaisuus on lopuillaan, ja nyt olisi sitten näytön paikka eli tanssimista, laulamista ja näyttelemistä I Love You, You're Perfect, Now Change -musikaalissa.

Komediallisessa off-Broadway-showssa pilaillaan muun muassa parisuhdekommervenkkien kustannuksella ja sukupuolten ajatusmaailmojen erilaisuudella. Jokaisella esiintyjällä on useita eri roolihahmoja, parhaimmillaan jopa kymmenkunta. Lavalla tämä tarkoittaa nopeaa vaatteidenvaihtoa ja pikaista muuntumista henkilöstä toiseksi – välillä vaihtuu myös sukupuoli.

– Minulla on tässä näyteltävänä muutama mieshahmokin. Tämä on mahdollistanut sen, että esitettäviä biisejä voi tutkia monitasoisemmin, mikä on ollut todella mielenkiintoista, Katariina Lantto kertoo.

Lantto on Teatterikorkeakoulun viimeisen vuoden näyttelijäopiskelija, joka on käynyt myös Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjaa.

– Aikoinaan pohdin, että tulenko tänne ollenkaan. Sitten minua rupesi kiinnostamaan se, millä tavalla asioita täällä lähestytään ja opetetaan. Nyt tuntuu siltä, että on ollut upeaa seurata, mihin suuntaan tämän alan opiskelut kehittyvät.

Musikaaleilla viihdebisneksen leima

Suomessa musikaalit kiinnostavat yleisöä, mutta sekä tekijöistä että koulutuksesta on ollut pulaa. Kun Lahden nousukiidossa ollut musiikkiteatterikoulutus monien yllätykseksi kolme vuotta sitten lopetettiin, päätti Taideyliopisto ryhtyä korjaamaan tilannetta. Taideyliopiston tarjoaman koulutus koostuu muun muassa tanssin, laulun, äänenkäytön, ensemble-laulun ja näyttelijäntaiteen kursseista.

Toissa vuonna ensimmäistä kertaan järjestetty koulutus oli suunnattu vain Taideyliopiston tutkinto-opiskelijoille, tänä vuonna sinne saivat hakea myös avoimen yliopiston opiskelijat.

– Ensimmäisellä kerralla hakijoita oli sopivasti, tänä keväänä meillä oli suorastaan tungosta, vastuuopettaja Markku Luuppala kertoo.

Luuppalan mukaan musiikkiteatterikoulutuksen puute Suomessa juontaa juurensa siihen, ettei musikaaleja ole täällä oikein arvostettu.

– Musikaalit on liitetty Suomessa musiikki- ja viihdebisnekseen, myös taiteellisessa mielessä. Tosiasia kuitenkin on, että musikaalien taiteellinen taso nousee koko ajan ja joissakin tapauksissa sisältö saattaa olla hyvinkin merkityksekästä. Yhdysvalloissa musikaalikulttuuri on toki huomattavasti vanhempaa kuin Suomessa, mutta siellä se on arvostettu taidelaji. Ruotsissa tilanne on samanlainen. Musikaalien vähättely on suomalainen ominaispiirre.

Myös Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta opiskeleva Joona Vallenius on ihmetellyt, miksi musiikkiteatterikoulutus etenkin yliopistotasolla on ollut niin vähäistä.

– Tuntuu siltä, että monessa teatterissa laskut maksetaan juuri musikaalien avulla. Siksi on outoa, ettei alaan ole sen kummemmin panostettu. Kun aloitin opiskelut tässä pilotissa, aika monelta alan töitä tekevältä kaverilta tuli viestiä, että kuinka tällaiseen pääsee mukaan.

Haasteellinen laji

Etenkin teatteripiireissä on alkanut tapahtua isoakin muutosta suhtautumisessa musikaaleihin: on ymmärretty, että musikaali on yksi tyylilaji teatterikentällä ja että sen sisältäkin löytyy erilaisia genrejä.

– Itse kuuluin kymmenen vuotta sitten laumaan, joka oli sitä mieltä, että musikaalit ovat alhaisinta sakkaa. Nyt on ollut ihana huomata, että samassa rintamassa kanssani olleet ihmiset alkaneet saapua koe-esiintymisiin ja koelauluihin ja huomanneet että tämä on itse asiassa yllättävän hankalaa, ja että tämä on kokonainen ammatinlaji. Arvostus musikaaleja alkaa pikkuhiljaa nousemaan, kun ihmiset ymmärtävät, että jos tällä alalla haluaa kehittyä, se vaatii töitä, Katariina Lantto toteaa.

Hänen mukaansa negatiivinen asenne musikaaleja kohtaan oli teatteripiireissä yleinen, opittu asia.

– Kun kaikki muut arvostamani ihmiset ympärillä olivat sitä mieltä, että musikaalit ovat yksiselitteisesti huonoja eikä niitä kannata mennä katsomaan, niin totta kai se tarttui. Tosin musikaaleja oli tuohon aikaan Suomessa ehkä kolme kappaletta, joten niihin liittyvä taitotaso ja tieto olivat vähäisiä.

Lanttoa musikaaleissa kiehtoo nimenomaan lajin haasteellisuus.

– Tässä pitää pystyä handlaamaan monipuolisesti hyvin erilaisia taitoja eli näyttelemään, tanssimaan ja laulamaan samaan aikaan. Lisäksi tähän tulee vielä genrekirjo kaupan päälle.

Joona Vallenius pitää musikaaleista samoista syistä.

– Olen moneen suuntaan sinkoileva ihminen, ja jos minulla on vain yksi asia tehtävänä, voi olla, että tylsistyn. Tykkään siitä, että tässä on monta asiaa, jotka pitää hallita ja että pääsee haastamaan itsensä.

Jutun keskusteluosio on auki klo 22.00 saakka.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus näyttää vihreää valoa Paimion parantolan tulevaisuuden turvaamiseksi suunnitellulle säätiölle.

Ministeriöiden aikaisemmin julkistetussa selvityksessä ehdotettiin, että parantolan hoitamiseksi perustetaan säätiö, jonka vastuulle rakennus siirtyisi. Säätiön omistaisivat näillä näkymin valtion ja sairaanhoitopiirin lisäksi Paimion kaupunki ja Alvar Aalto -säätiö.

Lopullisesti peruspääoman luovuttamisesta säätiöön päättää sairaanhoitopiirin valtuusto marraskuun lopussa.

– Näyttää siltä, että tällä tavalla saamme yhteiskuntavastuullisesti kestävän ratkaisun tämän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen säilyttämiseksi tuleville sukupolville, hallituksen puheenjohtaja Piia Elo toteaa.

Hallituksen päätös perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön ja ympäristöministeriön selvitykseen Paimion parantolasta. Sairaanhoitopiirin tarkoituksena on luovuttaa parantolan kiinteistöt irtaimistoineen säätiölle ilmaiseksi. Valtio taas luovuttaisi säätiön peruspääomaksi 500 000 euroa ja sitoutuisi rahoittamaan säätiötä enintään 2,5 miljoonalla eurolla. Sekä Alvar Aalto säätiö että Paimion kaupunki luovuttaisivat säätiön peruspääomaksi vähintään 30 000 euroa.

Paimion parantola on Alvar Aallon suunnittelema arkkitehtonisesti arvokas tuberkuloosiparantola.

Lue lisää: Kulttuuriministeri Saarikko luottaa säätiön syntymiseen Paimion parantolan pelastamiseksi – Sairaanhoitopiiri: "Joskus asiat humpsahtavat vauhdilla eteenpäin"

Paimion parantolan omistajaksi esitetään säätiötä – hallitus suunnittelee antavansa parantolalle kolme miljoonaa euroa

Selvitys Alvar Aallon suunnitteleman Paimion parantolan tulevaisuudesta alkoi

Paimion parantolan tulevaisuus kiinnostaa nyt ministereitä – keskustelu valtion roolista uudessa säätiössä alkaa pian

Laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Jukka Raitanen löytyi tänään kuolleena kotoaan Lappeenrannan Lauritsalassa. Kuoleman vahvistaa Yle uutisille artistin seinänaapurina asunut sisko Eila Loikkanen, joka löysi veljensä tämän asunnosta tiistaiaamuna.

Loikkanen kertoo, että 72-vuotiaana kuolleella veljellä oli useita sairauksia, mutta varsinaista kuolinsyytä ei vielä tiedetä.

Vangin toive -laulun Raitanen teki Konnunsuon vankilassa, missä hän oli tuomittuna maksuvälinepetoksesta. Kappaleen varsinainen läpimurto tuli sen jälkeen kun hän esiintyi televisiossa Hannu Karpon dokumentissa Olen numero likaisessa mapissa vuonna 1970.

Jukka Raitasen ensimmäistä albumia Vangin toive myytiin yli 50 000 kappaletta ja Raitanen sai siitä kultalevyn vuonna 1976. Seuraavana vuonna Vangin toive myi platinalevyn verran.

Toisesta albumista Vapaa oon Raitanen sai kultalevyn vuonna 1979.

Sisar Eila Loikkasen mukaan Jukka Raitanen ei esiintynyt laulajana enää vuosiin.

– Hyräili vain itsekseen. Nyt hän laulaa jossain muualla, Loikkanen sanoo.

Popin kuningas. Friikki. Hyväntekijä. Ikoni. Peter Pan. Alien. Huippulahjakkuus. Idoli. Pedofiili. Suuruudenhullu. Kaltoinkohdeltu. Perfektionisti. Lapsiaikuinen. Nero. Virtuoosi. Kymmenen vuotta sitten kuolleesta Michael Jacksonista löytyy yhtä monta tulkintaa ja mielipidettä kuin taivaalla on tähtiä. Näin on myös Jacksonista tehdyn taiteen kohdalla.

– Jokainen taiteilija on tässä näyttelyssä käsitellyt Michael Jacksonia vähän eri tavalla. Minusta myös tuntuu, että tässä ei useinkaan enää käsitellä itse Jacksonia, vaan hänen kauttaan tarkastellaan rotuun, tasa-arvoon ja kuuluisuuteen liittyviä teemoja. Suurin osa tämän näyttelyn teoksista problematisoi Jacksonista annettua kuvaa ja ikään kuin löytää sille uusia merkityksiä ja konteksteja, intendentti Arja Miller EMMAsta kertoo.

Monelle taiteilijalle Michael Jacksonin laidasta laitaan läikehtivä ja hankalasti määriteltävä persoonallisuus on ollut intohimon salainen kohde. Esimerkiksi Andy Warhol valokuvasi pop-tähteä erilaisissa tilaisuuksissa ja keräsi tähän liittyvää esineistöä. Warholin silkkipainosarjan muotokuvassa vuodelta 1984 vielä afroamerikkalaiselta näyttävä Jackson hymyilee leveästi ja vailla huolen häivää. Thriller-albumi on ilmestynyt pari vuotta aiemmin ja taiteellinen ura voi hyvin.

David LaChapellen suurikokoisissa ja kitsch-estetiikkaa viljelevissä valokuvissa Jackson taas esitetään milloin katolisen kirkon pyhimyksenä, milloin enkelinä, joka on juuri kukistanut jalkojensa juureen helvetinlieskojen värisen paholaisen.

– Jacksonissa on kiinnostavaa se, että hän muovasi itsestään lukuisia eri hahmoja, ja jopa viime aikoina hänen imagoaan on pistetty uusiksi. Hän on myös aina heijastanut omaa aikaansa ja muuttunut sen vanavedessä. Jacksonin hahmosta on vaikeaa saada pitävää otetta, brittitaiteilija Graham Dolphin toteaa.

Dolphinilta on EMMAssa esillä teoksia, joiden pohjana on Jacksonin Off the Wall- ja Thriller-albumien kansitaide. Niiden päälle taiteilija on kirjoittanut Jacksonin kappaleiden sanoja pienen pienillä kirjaimilla. Teosten valmistuminen on kestänyt kolmesta viiteen kuukautta.

– Tutustuin Jacksonin tuotantoon Thrillerin aikoihin, joka tavallaan on hänen uransa huippukohta. Sen jälkeen hän on ollut esillä lähinnä muiden asioiden kuin musiikin ja tanssimisen takia, mikä on ollut uraa ajatellen ongelmallista. Tämän näyttelyn muut taiteilijat käsittelevät lähinnä Jacksonin monimuotoista imagoa, minä taas keskityn hänen musiikkipuoleensa, Dolphin sanoo.

Jacksonin hovikuvaaja ja silmien lumo

Näyttelyn avajaisissa oli paikalla myös henkilö, joka on tuntenut Jacksonin henkilökohtaisesti. Todd Graysta tuli maailmanlaajuisen läpimurtonsa tehneen tähden virallinen valokuvaaja 1980-luvun taitteessa, Off The Wall- ja Thriller-albumien aikoihin. Neljä vuotta kestäneen pestin aikana Gray pääsi varsin lähelle kohdettaan, ja paikoin yhteistyö oli saumatonta.

Kiertuebusseissa miehet katselivat usein yhdessä George Hurrellin ja Cecil Beatonin 1930- ja 1940 -luvuilla filmitähdistä ottamia glamour-kuvia ja analysoivat niitä suhteessa Jacksonin omaan imagoon.

– Näyttelijät Katherine Hepburn ja Jane Fonda olivat sanoneet Michaelille, että sinun pitää tutkia Hollywoodin kulta-ajan tähtien valokuvia ja ottaa niistä mallia. Michael sanoi minulle usein, että katso noita silmiä, katso kuinka upealla tavalla ne tulevat kuvissa esiin, kuinka pehmeiltä ne näyttävät. Sitten Michael sanoi haluavansa, että valokuvaisin häntä siten, että hänen silmänsa tulisivat esiin samalla tavalla, Gray muistelee.

Grayn mukaan Jackson teki uransa eteen valtavasti töitä jo alusta alkaen.

– Michaelilla oli suorastaan ilmiömäinen työmoraali. Aina kun vierailin kiertueiden aikana hänen hotellihuoneissaan, hän oli treenaamassa tanssimista ja koreografioita. Muistan, kun olimme kerran todella helteisessä eteläisessä Yhdysvalloissa valmistautumassa konserttiin. Michael sulki tuulettimen ja avasi hotellihuoneen ikkunan, jolloin kostea ja kuuma ilma tuli sisään. Hän kertoi sen tekevän hyvää äänelle. Hän teki paljon tuollaisia juttuja, koska halusi esityksistään virheettömiä, Todd Gray sanoo.

EMMAssa Graylta on esillä hänen omia kuviaan Jacksonista, joihin on yhdistelty afrikkalaista tematiikkaa.

–Olen peittänyt kuvissani Michaelin kasvot, koska en halua, että julkisuuden henkilö Michael Jackson olisi se kaikkein päällimmäisin asia. Olit sitten minkä ikänen tahansa, sinulla on aina jonkinlainen mielikuva siitä, millaiselta hän näyttää. Koska Michael muokkasi vuosien myötä kasvojaan, peittämällä ne annan katsojan kuvitella mielessään nuo kasvot uudestaan. Se herättää valokuvat henkiin, Todd Gray kertoo.

Dokumentti vavahdutti

Keväällä maailmaa kohahdutti ja järkytti Leaving Neverland -dokumentti, jossa amerikkalaiset Wade Robson ja James Safechuck syyttävät Michael Jacksonia pedofiliasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Arja Millerin mukaan dokumentin ja näyttelyn suhdetta pohdittiin tuolloin myös EMMAssa. Museo sai myös joitakin yksittäisiä viestejä, joissa vaadittiin koko näyttelyn peruuttamista.

– EMMAssa tietysti tuomitsemme kaikenlaisen hyväksikäytön ja suhtaudumme tällaiseen vakavasti. Pohjimmiltaan tämä näyttely ei ylistä Michael Jacksonia. Myöskään taiteilijat eivät ole halunneet vetää teoksiaan pois näyttelystä, ja me olemme halunneet antaa taiteilijoille äänen kuuluviin.

Miller keskusteli asiasta muun muassa eteläafrikkalaisen taiteilijan Candice Breitzin kanssa, jonka teoksessa Jacksonin fanit esittävät Thriller-albumin lauluja, kukin omalla tavallaan.

– Breitz sanoi miettineensä asiaa, mutta pohdiskeli samalla, että teos on niin suuri kunnianosoitus faneille, että olisi heidän pettämistään, jos teos vedettäisiin näyttelystä pois.

Graham Dolphinkaan ei ole halunnut teoksiaan pois näyttelystä.

– On the Wall -näyttely ei pohjaudu Michael Jacksonin persoonan juhlimiseen. Jotkut hänen uraansa liittyvistä, tässä näyttelyssä käsitellyistä teemoista, kuten identiteetin ja etnisyyden ongelmallisuus, ovat olleet tiedossa jo ennen dokumenttia.

Dolphinilta löytyy Leaving Neverland -dokumenttiin ainakin yksi uusi näkökulma.

– Itselleni Jackson on ollut aina hyvin kaukainen hahmo ja lahjakkuus suhteessa imagoon teki hänestä hyvin toisenlaisen kuin me muut. Dokumentti ja siinä esitetyt syytökset ja niiden graafinen esitystapa tekivät hänestä todellisen henkilön tavalla, jota en ole aiemmin kokenut. Tässäkin tapauksessa Jackson heijastaa aikaamme ja yhteiskunnassamme tapahtuvia asioita, Graham Dolphin pohtii.

Kun Jackson ja Sinatra kohtaavaat

Los Angelesissa asuva taiteilija Michael Gittes on yhdistänyt videoteoksessaan Michael Jacksonin tanssiliikkeet – yllättävää kyllä –Frank Sinatran ikivihreäänmusiikkiin.

– Videon tavoitteena on kontekstoida Jacksonin tanssiliikkeet uudelleen. Kun musiikin korvaa toisella laululla ja täysin erilaisella tyylillä, katsoja toivottavasti pystyy arvostamaan Jacksonin tanssitaidetta täysin uudella tavalla.

Gittesin mukaan Jacksonilla ja Sinatralla on paljon yhteistä. Kummallakin on kaksi puolta: tutkimattomiin sfääreihin kohonnut ylimaallinen ja myyttinen imago sekä fyysinen, "oikea" ihmisminä.

– Vähän samalla tavalla kuin Clark Kentillä ja Supermiehellä, Gittes tarkentaa.

Gittesin mukaan kohuista huolimatta Jackson soi edelleen tiuhaan tahtiin hänen kotimaansa radiossa.

– Jacksonia on mahdotonta välttää Yhdysvalloissa, koska hänen musiikki- ja tanssityylinsä ovat vaikuttaneet niin moneen ihmiseen, jotka ovat tällä hetkellä kuuluisia. Häntä voi olla vaikea ajatella henkilönä, mutta kun hänen laulunsa soivat, on pakko tanssia.

Jos Gittes joskus sattuisi jossakin yhteydessä tapaamaan Jacksonin, hänellä olisi tätä varten ainakin yksi oleellinen kysymys:

– Oletko iloinen kun tanssit? Olen aina miettinyt, oliko tanssiminen Jacksonille pelkkää työtä vai rakastiko hän sitä todella. Oliko hän kenties tanssiessaan jossakin ihan muualla vai oliko tanssiminen pelkkää tuskaa?

Michael Jacksonin uraa on leimannut myös plastiikkakirurgian avulla saavutettu ulkoinen muutos, mutta onko se sitten inspiraation kannalta pelottava vai kiehtova asia?

– Myös David Bowien ura perustui jatkuvalle muutokselle, Todd Gray muistuttaa.

– Michael Jackson oli taiteilija, joka nimenomaan vastusti normatiivisuutta, eikä myötäillyt yleistä mielipidettä. Hän kulki omia polkujaan, pukeutui oudosti ja teki mitä halusi. Tämä kaikki edustaa taiteilijalta voimakasta kannanottoa, Todd Gray summaa.

Video näyttelystä löytyy täältä.