Tavallinen suomen yleiskieli on liian vaikeaa isolle osalle Suomen asukkaista.

650 000–750 000 ihmistä tarvitsee selkokieltä, jotta selviäisi arjesta. Selkokieltä tarvitsevia on siis enemmän kuin Helsingissä on asukkaita.

Määrä on Selkokeskuksen mukaan kasvussa.

Keitä he ovat? Maahanmuuttajia, muistisairaita, kehitysvammaisia, lukihäiriöisiä, afaatikkoja, ADHD:sta tai autismin kirjon häiriöistä kärsiviä. Monet muutkin hyötyisivät selkokielestä.

Jos ihminen ei ymmärrä kieltä, hänen on vaikea hallita omaa elämäänsä.

Voit vertailla tässä artikkelissa kolmea tavallista suomenkielistä tekstiä selkokielisiin versioihin.

Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä kertoo kahden ensimmäisen esimerkin jälkeen, miten ja miksi tekstiä on muutettu. Esimerkit ovat virastokieltä ja yleiskieltä.

Kaunokirjallinen ote on Eve Hietamiehen romaanista Yösyöttö. Selkomukauttaja Hanna Männikkölahti on mukauttanut romaanin selkosuomeksi. Hän kommentoi tekstiä esimerkin jälkeen.

Miten selkokieltä sitten kirjoitetaan?

Älä kirjoita mitään turhaa. Selitä vaikeat sanat. Kirjoita lyhyitä lauseita ja virkkeitä. Älä käytä lauseenvastikkeita tai muita vaikeita rakenteita. Suosi arkikieltä.

Tee tekstistä visuaalisesti helppolukuista.

Jos haluat nähdä seuraavien esimerkkien selkotaiton, lue juttu tietokoneelta. Selkorivityksen periaatteet eivät välttämättä toteudu mobiililaitteella.

1. Virastokieli. Miksi sen pitää olla niin hankalaa?

Leealaura Leskelä, Selkokeskus:

Selkoversio on kirjoitettu suoraan lukijalle eli matkakorvausta hakevalle ihmiselle. Näkökulma ei ole viranomaisen eikä tekstin kirjoittajan vaan hakijan.

Kantavana ajatuksena tässä on informaation vähentäminen ja kaiken ylimääräisen sisällön karsiminen. Selkokieltä tarvitsevalle lukijalle lukeminen on yleensä iso ponnistus. Tekstin pitää siksi olla mahdollisimman lyhyt.

Virastokielen ei pitäisi olla koskaan vaikeaa. Tekstin olisi voinut yleiskielelläkin kirjoittaa helpommin.

Vaikeaa kieltä ja vaikeita tekstejä on tietysti olemassa, esimerkiksi tieteen kieli on vaikeaa. Sitä kirjoitetaan toisille asiantuntijoille, ja se on kehittynyt välittämään tieteellistä, käsitteellistä ja vaikeaa asiaa.

Mutta virastokieltä ei ole tarkoitettu toisille asiantuntijoille tai tutkijoille, vaan tavallisille kansalaisille, mattimeikäläisille.

Siksi virkakielen tulee noudattaa hallintolain 9:ttä pykälää: virkakielen on oltava selkeää, asiallista ja ymmärrettävää.

Ehkä selkoversion lopussa voisi olla lause: Päätöksemme perustuu sairausvakuutuslakiin. Tällä tavalla selkolukija saisi tiedon, että päätöksen taustalla on tietty laki, jota viranomainen noudattaa.

2. Yleiskieli. Hyväkin yleiskieli on monelle liian vaikeaa

Leealaura Leskelä, Selkokeskus:

Hyväkin yleiskieli on 11–14 prosentille kansalaisista liian vaikeaa. Selkokielen käyttämisen syy ei siis ole se, että yleiskieli olisi jotenkin viallista.

Tässä esimerkissä selkoversio on huomattavasti pidempi kuin yleiskielinen teksti. Niin käy usein silloin, kun teksti sisältää paljon käsitteitä ja abstrakteja sisältöjä, joita pitää avata.

Tavoitteena on kuitenkin aina lyhentää tekstiä ja karsia pois kaikki, mikä vain voidaan.

Selkoversion toinen kappale alkaa pitkällä virkkeellä. Näin pitkät virkkeet eivät ole hyviä selkokielessä.

Tämä olisi voitu muotoilla myös siten, että kaksi sivulausetta olisi erotettu pilkulla ja päälause (Voit tehdä ammattitutkinnon) olisi toistettu toisen sivulauseen alussa. Se olisi kuitenkin pidentänyt tekstiä entisestään. Siksi tässä on tehty kompromissi.

3. Kaunokirjallisuus. Selkokirjallisuus on ovi lukemisen maailmaan

Selkomukauttaja Hanna Männikkölahti:

Kaunokirjallisuuden mukauttaminen on luovempaa kuin asiatekstin mukauttaminen. Mukauttaja tulkitsee itse, mikä on tärkeää ja mitkä asiat voi poistaa.

Tavallaan kaunokirjallisuuden mukauttaminen on helpompaa ja nopeampaa, sillä suuri osa mukauttamisesta on yksityiskohtien poistamista. Tärkeitä termejä ei selitetä niin monisanaisesti kuin asiateksteissä.

On kuitenkin mietittävä tarkkaan, kuinka paljon tekstiä voi lyhentää ja muuttaa menettämättä kirjailijan ääntä ja tyyliä.

On tärkeää hahmottaa kirjan ydinjuoni ja tärkeimmät henkilöhahmot ja keskittyä niihin. On myös tärkeää, että kirjan tunnelma säilyy samana.

Sen vuoksi merkitsen huolellisesti ne kohdat, jotka huvittavat tai koskettavat minua.

Kun mukautin Juurihoitoa ja Tuntematonta Kimi Räikköstä, katsoin paljon Pitääkö olla huolissaan -tv-sarjaa, koska halusin kuulla, miten kirjailijat Miika Nousiainen ja Kari Hotakainen puhuvat.

Minkä tahansa romaanin voin periaatteessa mukauttaa selkokielelle eli selkomukauttaa, mutta lopputulos ei välttämättä olisi kovin hyvä. Tuntematon sotilas olisi haastava, koska siinä on paljon henkilöitä ja erilaisia murteita.

Miksi selkokieltä tarvitaan?

Jos ihminen ei ymmärrä kieltä, hänen on vaikea hallita omaa elämäänsä.

Jos hän ei ymmärrä viranomaisten päätöksiä, esimerkiksi toimeentulotukea voi jäädä käyttämättä. Hän ei välttämättä osaa myöskään hakeutua palveluihin.

Varsinkin julkisten palveluiden pitäisi olla tasa-arvoisesti kaikkien kansalaisten ulottuvilla.

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta tuli voimaan huhtikuussa 2019.Selkokieli mainitaan hallituksen esityksen perusteluissa, ei vielä lakipykälissä. Selkokieli on nyt ensimmäistä kertaa myös hallitusohjelmassa.

Kieli liittyy kaikkeen ihmisen elämässä: ihmissuhteisiin, työhön, oppimiseen, vapaa-aikaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

Pahimmillaan ihminen voi syrjäytyä yhteisöstä ja yhteiskunnasta, jos hän ei ymmärrä kieltä. Selkokieli voi estää syrjäytymistä.

Kokeile itse selkomukauttamista

Alla on Aapon sitaatti Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Kirjoita kommentteihin, miten kirjoittaisit sen selkokielellä.

Katso lopuksi selkomukauttajien kirjoittama versio.

A-studio ti 5.11. klo 21.00: Työelämä ja selkosuomi. Esimerkkitapauksena bussifirma Nobina Oy.

Studiossa keskustelemassa Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä sekä maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinomisteriöstä. Ohjelman juontaa Heikki Ali-Hokka.

Artikkelin pääkuva on peräisin Seitsemän veljestä -sarjasta. Sarja on katsottavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50247013.

Suomen Kirjasäätiö julkisti tänään kuusi ehdokasta tämän vuoden Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon eli Tieto-Finlandian voittajiksi. Jutussa esitellään teokset ja perustelut, joilla lautakunta on ne ehdokkaiksi nimennyt.

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen ja Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme (Like)

Näin lautakunta perustelee valintaa: "Ajankohtainen, kiihkoton ja moninäkökulmainen metsä- ja ilmastopuheenvuoro, jossa ihmisten luontohavainnot, kokemukset ja tunteet sekä asiantuntijatieto lomittuvat antoisasti ja luontevasti. Kokonaistaideteos on kirjalliselta tyyliltään erinomainen, kuvitukseltaan vaikuttava ja ulkoasultaan lukemaan houkutteleva."

Anu Kantola ja Hanna Kuusela: Huipputuloiset – Suomen rikkain promille (Vastapaino)

"Teos esittelee levollisen kriittisesti mutta arvottamatta Suomen rikkaimman promillen ajatusmaailmaa, valtakytköksiä, asenteita sekä pessimismin ja optimismin aiheita ja laajenee syväluotaavaksi yhteiskunnalliseksi analyysiksi. Onnistuneesti popularisoitu haastattelututkimus saa lukijan pohtimaan sekä eriarvoistumisen henkistä taustaa että hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta globaalisti liikkuvan rahan maailmassa."

Ville Ropponen ja Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie – Gulagin jäljillä (Like)

"Vaikuttava matkakirja nyky-Venäjältä sekä ankaran poliittisen vallan ja väkivallan julmasta historiasta. Mukaansatempaava ja pysäyttävä tutkielma yksityisestä ja kollektiivisesta muistamisesta ja unohtamisesta – sekä niiden hämmentävästä samanaikaisuudesta, mitä vallanpitäjät hyödyntävät rakentaessaan menneisyydestä suunnitelmiinsa sopivaa kertomusta."

Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen: Villi itä (Tammi)

"Teos tuo uusia, tummia sävyjä myyttiseen kuvaan Suomen heimosotien vapaajoukoista ja Suur-Suomen rakentamisesta. Se asemoi heimosodat 1920-luvun alun suurvaltapeliin ja edelleen maailmansotien väliseen aatteelliseen jatkumoon. Dramaattinen tarina yksittäisten ihmisten toiminnasta, motiiveista ja kohtaloista paljastaa, miten sota rikkoo ihmisten ruumiin ja mielen."

Andrei Sergejeff: Egyptin historia – Kleopatran ajasta arabikevääseen (Gaudeamus)

"Varmaotteinen, rauhallinen ja tyyliltään selkeä teos rakentaa valtavasta aineistosta pitkän kaaren Välimeren ja Lähi-Idän menneisyyteen tavalla, joka hätkähdyttää Eurooppa-keskeistä kouluhistoriaa lukenutta. Teos avaa näkymän koko Lähi-Idän kriisipesäkkeiden menneisyyteen ja taustoittaa kiinnostavasti alueen nykyongelmia ja uutisotsikoita."

Taina Tervonen ja Anna Autio: Hukkuneet (Kustantamo S&S)

"Hyytävän vaikuttavan tietokirjan toteuttaminen on vaatinut astumista päivänkohtaisen ja poliittisen pakolaiskeskustelun ulkopuolelle ja katsomaan ihmistä kaaoksen keskellä. Eleettömyydessään vastaansanomaton teos asettaa lukijan silmäkkäin peruskysymysten – elämän traagisuuden ja kuoleman sattumanvaraisuuden – kanssa ja siksi sen viesti on uutisotsikoita kestävämpi. Kuin kuiskaus, joka huutaa."

Ehdokkaat on valinnut tietokirjallisuuden valintalautakunta, johon kuuluvat päätoimittaja emerita Tarja Hurme, Turun Sanomien kulttuurin ja lukemiston päällikkö Tuomo Karhu ja arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen. Lopullisen voittajan valitsee tietokirjailija, emeritusprofessori Sixten Korkman.

Palkintosumma on 30 000 euroa.

Eilen julkaistiin ehdokkaat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Voit tutustua teoksiin täältä. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat paljastetaan huomenna torstaina.

Salaperäisen kirjailija Elena Ferranten uusin romaani julkaistaan italiaksi torstaina. Suomalaisfanit saavat odottaa luettavaa vuoden 2020 syksyyn asti. Kirja ilmestyy suomeksi lokakuussa.

Neljä vuotta odotetun uuden kirjan nimi on italiaksi La Vita Bugiarda Degli Adulti. Suomeksi se voisi olla vaikka Aikuisten valheellinen elämä.

Ferrante ponkaisi maailmanmaineeseen Napoli-sarjallaan, josta on tähän mennessä julkaistu neljä osaa. Uuden kirjan sisällöstä tiedetään ennakkoon hyvin vähän. Maailmalla on spekuloitu sillä, jatkaako se Napoli-sarjaa ja sen päähenkilöiden, kahden naisen elämän kuvausta.

WSOY:n kustantaja Leena Balme ampuu teorian alas.

– Uusi teos ei kuulu Napoli-sarjaan vaan on itsenäinen romaani. Olen keskustellut kirjasta kääntäjän kanssa ja se kuulostaa oikein hyvältä. Romaanissa on paljon Ferrantelle tunnusomaista mutta myös uutta. Se ei pelkästään toista jo aiemmin käsiteltyjä teemoja, Balme sanoo.

Suomalainen kustantamo sai kirjan maanantain ja tiistain välisenä yönä ja sen on tähän mennessä lukenut Suomessa vain yksi henkilö: kääntäjä Helinä Kangas. Kangas on suomentanut myös aiemmat Napoli-sarjan romaanit.

Ensimmäiset arviot myönteisiä

Italiassa on jo julkaistu ensimmäiset arviot kirjasta. Ne ovat myönteisiä ja pitävät uutuutta tyyliltään totuttuna Ferrantena. Muun muassa La Repubblica kiittää kirjaa siitä, että se onnistuu tarjoamaan hyvää ajankuvaa. Kirjan tarina sijoittuu 1970- ja 1990-luvuille ja se kertoo Giovannan tarinan.

Il Messaggero puolestaan pitää Ferrantea taitavana siinä, miten hän käyttää pieniä ulkoisia muutoksia kuvastamaan henkilöhahmojensa suuria sisäisiä muutoksia.

Italialaislehdille kuten Il Corrierelle on tullut yllätyksenä, että kirja ei ole jatkoa Napoli-sarjalle.

Kirjan englanninkielinen kustantaja Europa editions julkaisi lokakuussa Twitterissä kappaleen kirjasta. Se alkaa lauseella: Kaksi vuotta ennen kuin isäni lähti kotoa, hän sanoi äidille, että minä olen erittäin ruma.

Kirjailijan englanninkielinen kustantaja vahvisti lokakuussa The New York Times -lehdelle, että uudessa kirjassa käsitellään samoja teemoja, kuin Ferranten aiemmissa julkaisuissa: naisten välistä ystävyyttä, äitiyttä ja kysymyksiä luokasta.

Salaperäinen kirjailija, salaperäinen kirja

Uutta kirjaa ympäröivä mystisyys ja se, että tulevasta kirjasta ei ole paljastettu mitään ennakkoon, sopii kuvioon. Kirjailijan henkilöllisyyttäkään ei tiedetä. Elena Ferrante kirjoittaa salanimellä. Hän ei esiinny julkisuudessa ja antaa haastattelunsa sähköpostitse.

Ferranten todellista identiteettiä on yritetty selvittää. Vuonna 2016 italialainen toimittaja Claudio Gatti väitti, että Ferrante on todellisuudessa roomalainen kääntäjä nimeltä Anita Raja.

Ferrante ei ole kommentoinut henkilöään koskevaa väitettä, eikä asiaa ole vahvistettu.

Gatti sai aikaiseksi kirjallisen myrskyn. Fanit eivät pitäneet siitä, että yksityisyyttään varjelevan kirjailijan henkilöllisyys yritettiin paljastaa. The New York Timesille antamassaan haastattelussa kirjailija kertoi, että hän ei halua itseään esille, vaan ainoastaan tekstinsä.

Napoli myynyt miljoonia

Ferrantelta on tähän mennessä julkaistu neljä Napoli-sarjaan kuuluvaa teosta. Sarja seuraa kahden Napolin köyhässä naapurustossa kasvaneen tytön Lila Cerullon ja Elena Grecon elämän mittaista ystävyyttä 1900-luvulla.

Sarja nosti Ferranten maailmanmaineeseen ja vakuutti myös kriitikot. Tetralogian ensimmäinen osa, Loistava ystäväni, ilmestyi italiaksi vuonna 2011 ja tähän mennessä viimeisin, Kadonneen lapsen tarina, vuonna 2014.

Napoli-sarja on myynyt maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta. Suomessa Ferrantea on myyty yli 150 000 kappaletta. Kirjailijan teoksia on käännetty yli 40 kielelle.

Napoli-tetralogian ensimmäisestä osasta on tehty suoratoistopalvelu HBO:lle tv-sarja My Brilliant Friend. The Guardian -lehden mukaan tv-draamalle on luvassa toinen kausi, joka perustuu tetralogian toiseen kirjaan. Se nähdään ensi vuonna.

Englanniksi Ferranten uusi kirja ilmestyy ensi kesäkuussa nimellä The Lying Life of Adults. Italiankielisen kirjan kannen kuva on jo julkaistu. Se on mustavalkoinen ja siinä näkyy kaksi ojennettua kättä.

HBO:n tv-sarja My Brilliant Friendin ensimmäinen kausi on katsottavissa Yle Teemalla ja Areenassa 22.1.2020 alkaen.

Lue myös:

Elena Ferranten Napoli-sarjaa on turha etsiä e-kirjastosta, ja sama pätee moneen suomalaiseen bestselleriin

Juttua korjattu 6.11. klo 16.10: Leena Balmen titteli korjattu kustannuspäälliköstä kustantajaksi. Päivitetty 7.11. klo 12.20 tieto tv-sarjan tulosta Yle Teemalle ja Areenaan.

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt tämän vuoden tiede- ja kulttuuripalkinnot. 30 000 euron palkinnot myönnetään näyttelijä-laulaja Maria Ylipäälle, toimittaja-humoristi Pasi Heikuralle, suometsätutkimuksen professori Harri Vasanderille ja tanssitaiteilija Ismo-Pekka Heikinheimolle.

Palkinnot myönnetään vuosittain tunnustuksena ja kannustuksena suomalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

Yle Radio 1:llä lähetettävää Aristoteleen kantapää -ohjelmaa Tina Cavénin kanssa toimittavan Pasi Heikuran palkitsemista raati perustellaan kolme vuosikymmentä kestäneellä uralla, jolla on avattu uusia näkymiä suomen kielen piilevään rikkauteen.

– Kieli ja kulttuuri ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Elävä kieli toimii välttämättömänä kasvualustana elävälle kulttuurille. Heikuran käyttämien medioiden moninaisuus ja hänen tuotantonsa saatavuus palvelevat mitä parhaimmalla tavalla kansanvalistuksellisia ja sivistyksellisiä päämääriä, perusteluissa kirjoitetaan.

Maria Ylipään esiintymisen kehutaan olevan aina "sävykästä, vahvaa, herkkää ja korkealaatuista". Tuoreimpina, erityisinä onnistumisina ylistetään Kultaisella Venlalla palkittua roolia Aallonmurtaja-sarjassa sekä Baby Jane -elokuvan Piki-hahmona.

Suometsätieteen professori Harri Vasanderia kutsutaan tieteen moniottelijaksi ja ansioituneeksi luonnontieteilijäksi. Tanssitaiteilija Ismo-Pekka Heikinheimoa hehkutetaan rajoja rikkovasta yhteistyöstä visuaalisten taiteiden kanssa.

Voittajien valinnassa kuultiin useita asiantuntijayhteisöjä, kuten Sibelius-Akatemiaa ja Helsingin yliopistoa.

Alfred Kordelinin säätiö jakaa tänä vuonna yli viisi miljoonaa euroa apurahoja.

Maailmankuulun saksalaisen metalliyhtye Rammsteinin laulaja Till Lindemannin ja ruotsalaisen multi-instrumentalisti Peter Tägtgrenin Lindemann-duo julkaisi marraskuun alussa uuden kappaleen ja musiikkivideon nimeltään Knebel, suomeksi suukapula. Biisissä lauletaan vihasta ja Till Lindemann veistelee olevansa onnellinen, kun "sinulla on suukapula".

Tavallisesti yksittäisten bändien tai artistien kappalejulkaisut eivät ylitä isompia uutiskynnyksiä. Nyt voi kuitenkin sanoa, että Lindemann lienee punnertanut musiikin maailmaan teoksen, jolla rikotaan isoja valtavirran musiikkikuvaston rajoja.

Virolaisella Rummun louhoksella kuvatussa teoksessa Lindemann kahlaa tulvivan rakennuksen raunioissa ja joessa, välillä vetäen kettingillä perässään nuorta naista.

Youtubessa nähtävää sensuroitua versiota voi suurin osa katsoa suurin piirtein järkyttymättä. Tämä johtuu siitä, että videota peittävät kappaleen loppupuolella valtavat, mustat laatikot, joissa lukee sensuroitu. Kuvasta ei näe mitään. Ikävin kuvallinen kohtaus tulee, kun Lindemann syö elävän ankeriaan pään.

Internetin syövereissä, kuten Redditissä, on alkanut kuitenkin nousta suosituksi videon sensuroimaton versio. Video on ollut hetkellisesti nähtävissä myös Youtubessa, mutta verkkosivun ylläpito on poistattanut sen sieltä.

Sensuroimaton versio sisältää runsaasti verta ja pornografiaa.

Lindemann-duo varmasti aavisti videon joutuvan sensuroiduksi. Till Lindemann nimittäin mainosti Instagram-tilillään, että sensuroimaton musiikkivideo tullaan näkemään viralliselta verkkosivulta vain kerran, jolloin halukkaiden katsojien tulisi olla paikalla. Lindemannilla on Instagramissa lähes 500 000 seuraajaa.

Kesällä Tampereella valtavan konsertin vetänyt Rammsteinkin tunnetaan shokeeraavasta lavaesiintymisestä. Lisäksi aiemmin yhtyeeltä on sensuroitu esimerkiksi Pussy-hitin video, joka on nykyään nähtävissä lähinnä aikuisviihdesivustoilla.

Aiemmin tänä vuonna Rammstein herätti polemiikkia, kun sen jäsenet pukeutuivat hirttosilmukkakaulaisiksi keskitysleirin vangeiksi Deutschland-kappaletta varten. Saksan juutalaisyhteisö raivostui.

Mutta Till Lindemann menee sivuprojektinsa myötä vieläkin pidemmälle.

Liian pitkälle? Jos asiaa kysyttäisiin Youtubelta, niin meni. Till Lindemann kuitenkin tuntee fanikuntansa ja tietää, ketä puhuttelee.

"Ei kai hänellä ole mitään musiikillisia rajoja"

Metalli- ja rockmusiikkiin keskittyvän Kaaoszinen-median päätoimittaja Arto Mäenpään mukaan Lindemann-projekti on alun perinkin perustettu Lindemannin ja Tägtgrenin toimesta hieman erilaiseksi kokonaisuudeksi, eräänlaiseksi "hassutteluprojektiksi".

– Kun siihen yhdistetään Lindemannin hieman kiero huumori, syntyy hänen näköisensä video. Jo ensimmäinen levy, Skills in Pills (2015) kulki näillä samoilla alapääteemoilla, Mäenpää sanoo.

Duon ensimmäisen singlen, Praise Abortin musiikkivideolla esiintyvät ihmiset näyttelevät sikoja, ja eräässä kohdassa Till Lindemann on imettävinään pieniä porsaita. Video on raju ja biisissä lauletaan abortista rajulla sanastolla.

– Sen, mitä on katsonut Till Lindemannin touhuja, niin ei kai hänellä ole mitään musiikillisia rajoja, Mäenpää sanoo.

Osa faneista pitää videota taiteellisena ja taitavana symboliikkana, kuten Twitteristä voi havaita.

Lindemann-kaksikon toinen albumi F & M julkaistaan loppukuusta. Lindemann-duo saapuu ensi helmikuussa Suomeen ja esiintyy Helsingin jäähallissa.

Lue lisää:

Rammstein järkyttää palavilla lastenrattailla ja bändikaverin keittämisellä, mutta onko shokeerauksen taustalla sanomaa?

Kerran Rammsteinin laulaja oli oikeasti tulessa, penistykki on keikoilla peruskauraa – tiedäthän ainakin nämä 5 asiaa saksalaisbändistä

Kuvat: Yli 30 000 ihmistä juhli Rammsteinin kanssa Ratinassa: "Rammsteinin musiikki saa veren kiertämään ja rytmijalan liikkeelle"

Juttua korjattu 7.11. klo 9.03: Jutun keskellä oleva kuva vaihdettu kuvaksi Till Lindemannista. Alun perin kuvassa oli Rammsteinin kitaristi Paul Landers.

Ylen tiistaina julkaisema selvitys kansainvälisten agentuurien vallankäytöstä suomalaisen klassisen musiikin kentällä kirvoittaa mielipiteiden vaihtoa alan piireissä.

Kotimaisen taiteilija-agentuurin, Fazerin Konserttitoimiston toimitusjohtaja Aino Turtiainen-Visala on sitä mieltä, että aihetta oli jo aikakin purkaa sekä yleisölle että klassisen musiikin parissa työskenteleville.

– Aiheeseen liittyy aika tavalla irrationaalisina eläviä ilmiöitä, kuten tähtikultti ja siihen liittyvä taiteilijoiden mystifiointi. Tähtikultti on mitä kaupallisin ilmiö, jolla ratsastaa esimerkiksi uusi musiikkimuseo Fame.

Agentuurit tekevät bisnestä, joka elää pitkälti klassisen musiikin tähdistä. Rahaliikenne on herkullinen spekulaation aihe. Pinnan alla on väreillyt pitkään.

"Tunnen Harrison & Parrottin hyvässä ja pahassa"

Turtiainen-Visala on 30-vuotisen uransa aikana nähnyt, kuinka agentuuribisnes on muuttunut ja kenttä polarisoitunut.

Aiemmin pienillä resursseilla pyöritettävät paikalliset agentuurit saattoivat hyötyä yhteistyöstä kansainvälisten agentuurien kanssa, mutta kuluneiden viidentoista vuoden aikana hyvä vuorovaikutus on murtunut, hän sanoo.

– Suurten agentuurien toiminta on nyt todella pitkälle viilattua, yhtään väheksymättä sitä, että taustalla on myös aitoja taiteellisia motiiveja. Tiukka bisnes joka tapauksessa imuroi markkinat, ja paikallisagentteja käytetään koko ajan vähemmän. Siinä syrjäytyy myös suuri joukko taiteilijoita.

Fazerin johtajan mukaan kansainvälisille agentuureille ei riitä edes rusinat pullasta.

– Myös keskitasolla ollaan aktiivisia siksi, että halutaan kasvualusta kansainvälistä uraa rakentaville taiteilijoille. Tarvitaan siis myös volyymiltaan suurta mutta rahaliikenteeltään pientä bisnestä, jotta taiteilijat oppivat ammattinsa. Tämäkin tehdään mielellään ilman paikallisia toimijoita.

– Sinänsä ilmiö on tietenkin loistavaa, jopa ihailtavaa liiketoimintaa, mutta se polarisoi markkinoita ja vähentää moniarvoisuutta.

Suomessa näkyvin kansainvälinen agentuuri on brittiläinen Harrison & Parrott. Sen listoilla ovat muun muassa kolmen suurimman sinfoniaorkesterimme ylikapellimestarit.

– Kaikki nämä vuodet olemme tehneet enimmäkseen oikein hyvää yhteistyötä myös HP:n kanssa. Tunnen toimiston hyvässä ja pahassa, Turtiainen-Visala sanoo.

Fazerilla ja HP:lla on historiallisista syistä yhteisiä taiteilijoita. Aiemmin agentuuriverkoston perustana olivat paikallisista ja kansainvälisistä asioista vastaavat toimistot, jotka tekivät tiivistä yhteistyötä parhaimmilla osaamisalueillaan. Local Management ja General Management olivat eri yrityksiä.

Järjestely auttoi pieniä agentuureja, joiden resurssit eivät riitä kansainväliselle kentälle. Fazerilla ja HP:lla on edelleen muutama yhteinen taiteilija.

– Heidän kohdallaan yritämme pitää itsemme tarpeellisina.

Orkestereiden kiertueet ovat hyvä bisnes agentuurille

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja ja Jyväskylä Sinfonian ylikapellimestari Ville Matvejeff kuvailee aihepiiriä Facebookissa moniulotteiseksi ja monimutkaiseksi.

Pitkässä päivityksessään hän toteaa, että on agentuurien edun mukaista saada oman listan kapellimestareille arvokkaita ylikapellimestarisopimuksia.

– On triviaali itsestäänselvyys, että ne ovat samalla keskeinen avain solisti- ja vierailijakiinnityksiin.

Sekä Matvejeff että Turtiainen-Visala nostavat esiin, että sinfoniaorkestereiden kiertuejärjestäjänä agentuurit kirjaavat yksinoikeussopimuksia ylikapellimestarin osalta. Järjestelyllä varmistetaan agentuurille siivu myös kiertueen kapellimestarin palkkiosta.

– Kiertueet ovat iso bisnes, kunnon liiketoimintaa. Kenellepä agentuurille tällainen ei kelpaisi, Turtiainen-Visala sanoo.

– Ei ole sattumaa, että jutussa mainitut kolme HP-orkesteria kiertävät aktiivisimmin maailmalla, ja solistina on usein – ei toki aina – HP:n taiteilija. Kyseessä oleva agentuuri on kiertuemanageroinnin kärkeä koko maailmassa, Matvejeff kirjoittaa.

HP:n lonkerot ulottuvat Music Finlandin tapahtumiin

Turtiainen-Visala nostaa esiin yksityiskohdan, joka mainittiin myös alkuperäisen jutun taustahaastatteluissa. Fazerin pomo on sitä mieltä, että Music Finland nojaa liiaksi juuri Harrison & Parrottin asiantuntijuuteen.

Music Finland on osittain julkisin varoin rahoitettu etujärjestö, jonka tehtävänä on edistää suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä. Turtiainen-Visala on sitä mieltä, ettei sen soisi tapahtuvan yksittäisen jätin ehdoilla.

– Olen puhunut heille siitä, että asiat pitäisi nähdä laajemmin. Kaikki asiantuntijuus ei asu Parrottilla, Turtiainen-Visala toteaa.

– Läpinäkyvyyteen kuuluu pyrkimys monimuotoisuuteen, hän lisää.

HP on ollut vahvasti esillä osassa Music Finlandin järjestämistä klassisen musiikin tapahtumista tänä vuonna.

Alkusyksystä Music Finland järjesti keskustelutilaisuuden, jossa HP:n perustaja ja johtaja Jasper Parrott puhui suomalaiselle alan väelle agentin roolista kansainvälisessä kiertuetoiminnassa.

Musiikki & Media -tapahtumassa lokakuussa kansainväliset klassisen musiikin kaksi agentuurivierasta olivat HP:lta.

Lisäksi Music Finland on järjestänyt yhdelle suomalaiselle lyhyen työharjottelupaikan Harrison & Parrottille.

– He tuntevat bisneksen ja ovat onnistuneet siinä. Olemme pyytäneet heitä kertomaan toimintatavoistaan, sillä ne kiinnostavat suomalaisia taidemusiikin ammattilaisia, sanoo Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö.

– Olen pahoillani, jos se koetaan ongelmana, koska tarkoitus on ollut viattoman hyvä. Kyse ei ole siitä, että yrittäisimme toimia minkään yrityksen lähettiläänä Suomessa tai ottaa kantaa valta-asetelmiin.

Music Finland tekee yhteistyötä satojen kansainvälisten musiikkialan yritysten kanssa. Tulevina vuosina asiantuntijavieraina voivat olla toiset yritykset, Rönkkö sanoo.

– Tarkoituksena ei ole käyttää vain yhtä firmaa vaan nimenomaan hakea eri puolilta erilaisia näkemyksiä.

Yritysmaailman lait pätevät agentuuribisneksessä

Agentuuribisnes klassisen musiikin alalla on kaupankäyntiä, jossa pätevät yritysmaailman lait, summaa Ville Matvejeff Facebook-päivityksessään.

– Ilman agentuureja klassinen musiikkibisnes ei pyörisi niin sujuvasti kuin se nyt tekee, ja kuten yritysmaailmassakin, näyttäisivät parhaat kasvavan ja syövän heikommat pikkuhiljaa pelistä pois.

– Tällöin on luonnollista, että niin taiteilijat kuin taiteellinen päätösvalta keskittyvät – olipa se valta tilanteesta riippuen sitten orkesterilla, taiteilijalla tai agentuurilla.

• Fazer Konserttitoimisto edustaa Matvejeffia kapellimestarina ja pianistina Suomessa. Edustus ei koske työtä Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana.
• Vuosina 2013–2018 Matvejeff oli lontoolaisen HazardChasen maailmanlaajuisessa edustuksessa. Nykyisin hän neuvottelee kansainväliset sopimuksensa itse.
• Fazerilla on listallaan noin 80 taiteilijaa eri maista. Heitä Fazer edustaa pääosin Suomessa.

Kuusi ehdokasta kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi on julkistettu. Kolmehenkinen esiraati valitsi ehdokkaat noin 150 kirjan joukosta. Jutun pääkuvasta pääset katsomaan videon julkistustilaisuudesta.

Ehdokkaat ovat:

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin? / Vem dödade bambi? Suomentanut Laura Jänisniemi (Teos / Förlaget)

Monika Fagerholm on tarttunut kirjassaan rankkaan aiheeseen – joukkoraiskaukseen. Romaani kuvaa ennen kaikkea, mitä kauhea teko aiheuttaa tekijöille ja miten se heijastuu koko yhteisöön.

Fagerholmin omaperäinen kieli ja rytmi kuvaa taitavasti nuoruuden tuntoja. Tunnelmat vaihtuvat kepeästä syvään ahdistukseen käden käänteessä. Kauheasta aiheesta huolimatta kirjan kerronta imee mukaansa, sillä se käsittelee kuitenkin ennen kaikkea ystävyyttä ja rakkautta. Lukijaystävällisyydessään kirja muistuttaa Fagerholmin uran alkupään romaaneja.

Esiraadin mukaan teos kertoo, "kuinka ainutlaatuista on kasvu aikuiseksi ja kuinka pysyvät jäljet siitä jäävät tulevaan".

Monika Fagerholm on ollut aiemmin Finlandia-ehdokkaana vuonna 1994 romaanillaan Ihanat naiset rannalla, jonka pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva. Fagerholm kuuluu maamme arvostetuimpien kirjailijoiden joukkoon. Finlandia-palkintoa hän ei ole voittanut, mutta Ruotsin vastaavan, eli August-palkinnon hän on saanut Diiva-romaanillaan. Fagerholm myös opettaa kirjoittamista.

JP Koskinen: Tulisiipi (Like)

Kirja kertoo historiallisista tapahtumista pienen pojan silmin. Kirjassa kuvataan suomalaisten siirtolaisten elämää Amerikassa. Unelmien maahan iskee kuitenkin lama ja seuraava etappi onkin toinen suurvalta, Neuvostoliitto. Siirtolaisten haaveet työläisten paratiisista kariutuvat kuitenkin Stalinin toimiin.

Kirjan tapahtumia siivittää lentäminen, johon Kaarlo-poika on hurahtanut. Hän on vähällä hukata itsensä intohimonsa takia. Koskinen on taitava kirjoittaja, joka osaa viedä lukijan keskelle tapahtumia ja tunnelmia.

Esiraati kiittelee teosta kiinnostavasta aiheesta. "Traaginen tarina vallankäytöstä, vakoilusta, vainosta, epäilyistä ja sairaasta maailmasta."

Hämeenlinnassa asuva JP Koskinen on tavattoman tuottelias kirjailija, mutta silti kovin moni ei tunne häntä. Hän on kirjoittanut lähes parikymmentä romaania ja lukemattomia lasten- ja nuortenkirjoja. Finlandia-ehdokkaana hän oli vuonna 2013 teoksellaan Ystäväni Rasputin.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like)

Hanna-Riikka Kuisman romaani on yhteiskunnallinen. Se kertoo syrjäytymisestä ja köyhyydestä. Kerrostalolähiön elämää ja ihmisiä kuvaava teos on dystooppinen. Siinä ei ole onnellisia ryysyistä rikkauksiin kohtaloita, vaan kaikki ovat rappiolla. Erilaiset kertojaäänet tuovat esiin kurjuuden koko kirjon. Kuisman kerronta on lakonista, mutta tarkkanäköistä.

Esiraadin mukaan kirja heijastaa suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuutta. "Kirjailija käsittelee surullisia elämänkohtaloita erityisellä lämmöllä ja ennen kaikkea tuomitsematta."

Porilainen kirjailija Hanna-Riikka Kuisma on kirjoittanut jo kuusi teosta, mutta hän on jäänyt melko tuntemattomaksi suurelle yleisölle. Kuisma on valmistunut kuvataiteilijaksi, mutta hän on keskittynyt enimmäkseen kirjoittamiseen.

Mikko Rimminen: Jos se näyttää siltä (Teos)

Jos se näyttää siltä on ehtaa Rimmistä. Kirja on kerronnaltaan kokeileva ja suomen kielen sanavarastoa uudistava.

Uusimmassa romaanissaan Rimminen on löytänyt taas uuden tavan kertoa. Kirjan kertoja puhuttelee päähenkilöä sinä-muodossa. Romaanissa vaihtelevat huumori ja surumielisyys.

Myös raati ilahtui kirjan tunnelmasta. "Synkästä ja melankolisesta pohjavireestä huolimatta tarina ei jätä vakavaksi."

Mikko Rimminen on voittanut jo yhden Finlandia-palkinnon teoksellaan Nenäpäivä. Vuonna 2004 ilmestynyt esikoisteos Pussikaljaromaani on saanut lähes kulttimaineen ja siitä on tehty myös elokuva. Rimmisen tavaramerkki on kokeilevuus ja sanoilla kikkailu.

Pajtim Statovci: Bolla (Otava)

Kansainvälistä suitsutusta keräävä Pajtim Statovci on tämän hetken kuuma nimi kirjallisuusmaailmassa. Mielenkiintoista nähdä, mitä maailmalla sanotaan Bollasta, kun siitä alkaa ilmestyä käännöksiä.

Bolla on riipaisevan kaunis kuvaus rakkaudesta ja haaveista. Tapahtumien taustalla vaikuttaa Balkanin sota, jonka takia kirjan henkilöt menettävät unelmansa. Kirjassa on pohjattoman surullinen tunnelma, sillä alusta asti on selvää, ettei tämä tarina pääty onnellisesti.

Esiraatilaisiin Statovcin kirja teki vaikutuksen. "Järkyttävä ja koskettava romaani, joka lumoaa ilmaisuvoimallaan. "

Finlandia-palkinnon lisäksi Statovci saa jännittää lähiviikkoina yhdysvaltalaista National Book Awards -palkintoa, jossa hän on ehdolla käännettyjen kirjojen sarjassa toisella romaanillaan Tiranan sydän. Statovci voitti esikoiskirjallaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY)

Ensimmäinen nainen on fiktiivinen kuvaus Sylvi Kekkosesta. Venhon romaani pohjaa todellisuuteen, mutta Venho on antanut kirjansa Sylville omanlaisen, vahvan äänen. Siitä kuvastuu tuskainen ristiriita, jota Sylvi Kekkonen koki roolissaan presidentin puolisona ja toisaalta luovana taiteilijana. Sylvistä rakentuu elävä ihminen Venhon herkällä ja runollisella kielellä.

Esiraati pitää kirjaa uskottavana ja ymmärrettävänä. "Uhrautuvan ja älykkään Sylvin fiktiivinen ääni on tärkeä ja merkittävä."

Johanna Venho on monipuolinen kirjailija. Hän aloitti uransa runoilijana. Lapsiperheissä Venhon nimi tunnetaan hyvin, sillä hän on tehnyt monia lastenkirjoja. Ensimmäinen nainen on hänen kolmas romaaninsa.

Ehdokaslistalla ei tällä kertaa esikoiskirjoja

Tänä vuonna Finlandia-ehdokaskirjat antavat monipuolisen kuvan maamme kirjallisuudesta. Kuuden ehdokkaan joukossa on hyvin erilaisia kirjoja, erilaisista aiheista.

Kaikki kirjailijat ovat jo kokeneita, ja monet ovat olleet ehdolla ennenkin. Joukosta löytyy tänäkin vuonna yksi Finlandia-palkittu kirjailija.

Ilahduttavaa on, että mukana on useampi arvostettu kirjailija, jotka ovat jostain syystä jääneet piiloon suurelta yleisöltä.

Sen sijaan esikoiskirjoja ei päässyt tällä kertaa lainkaan mukaan ehdokaslistalle.

Ehdokasvalinnat teki kolmihenkinen raati, johon kuuluivat Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís, elokuvatuottaja Rimbo Salomaa Solar Filmsistä ja Suomalaisen kirjakaupan myymäläpäällikkö Anne Ikonen Joensuusta.

Voittajan valitsee Yleisradion toimitusjohtaja

Voittajan valitsee Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. 30 000 euron arvoinen palkinto julkistetaan 27. marraskuuta.

Samassa tilaisuudessa julkistetaan myös tietokirjallisuuden ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintojen saajat.

Finlandia-palkinto on Suomen kirjasäätiön jakama ja sitä on jaettu vuodesta 1984 lähtien.

Finlandia-palkinto maamme tärkein kirjallisuuspalkinto. Etenkin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajan teosta myydään yleensä paljon joulumyynnissä. Viime vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon sai Olli Jalonen teoksellaan Taivaanpallo.

Suomen rikkain promille, heimosodat ja hukkuneet pakolaiset – nämä kuusi teosta ovat ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi

Tässä ovat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat ja lautakunnan perustelut

Maailmanlaajuisen #metoo-liikkeen käynnistämä keskustelu naisiin kohdistuvasta ahdistelusta on jäänyt Ranskassa vähäisemmäksi kuin monessa muussa maassa. Arvostelijoiden mukaan esimerkiksi elokuva-alalla on Ranskassa vallinnut vaikenemisen laki, joka on estänyt naisia kertomasta kokemuksistaan.

Nyt hiljaisuus saattaa olla murtumassa palkitun näyttelijän Adèle Haenelin kerrottua urallaan kohtaamastaan hyväksikäytöstä. Haenel kertoo Mediapart-uutissivustolla joutuneensa lapsinäyttelijänä ensimmäisen elokuvansa ohjaajan lähentelyn kohteeksi.

Mediapart on haastatellut noin 30 elokuvan teossa mukana ollutta ihmistä, ja saanut näiltä vahvistusta Haenelin kertomille tiedoille. Useat työntekijät ovat kertoneet kuvausten oudosta ilmapiiristä.

Ohjaaja Christophe Ruggian kuvaillaan suhtautuneen Haeneliin pakkomielteisesti. Haenel oli vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Les diables -elokuvan kuvausten aikana vasta 12-vuotias.

Haenel ja Ruggia matkustivat yhdessä elokuvan markkinointikiertueella ja ohjaaja kutsui näyttelijän kotiinsa. Siellä Ruggia Haenelin mukaan kosketteli, yritti suudella ja kertoi rakastumisesta.

Ohjaaja pyytää anteeksi, mutta kiistää hyväksikäytön

Haenelin mukaan tilanne jatkui kolme vuotta. 15-vuotiaana hän yritti oman kertomansa mukaan katkaista yhteytensä Ruggiaan ja pyysi siihen apua tämän lähipiiriltä. Sympatiaa avunpyyntö ei näyttelijän mukaan juurikaan herättänyt.

Julkisuuteen Haenel kertoo päättäneensä astua nähtyään pop-tähti Michael Jacksoniin kohdistuvista ahdistelusyytöksistä kertovan dokumentin Leaving Neverland.

Ohjaaja Christophe Ruggia on myöntänyt "tehneensä virheitä" Haenelin suhteen ja pyytänyt anteeksi, mutta hän kiistää käyttäneensä näyttelijää seksuaalisesti hyväksi.

Ranskan elokuvaohjaajien yhdistys on paljastuksen jälkeen erottanut varapuheenjohtajanaan aiemmin toimineen Ruggian.

– Uskon tämän olevan eräänlainen käännekohta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun kansainvälisesti tunnustettu, hyvin arvostettu naisnäyttelijä on avautunut aiheesta [Ranskassa], ranskalainen kulttuuritoimittaja Veronique Le Bris sanoo Britannian yleisradioyhtiölle BBC:lle.

Haenel on palkittu kaksi kertaa Ranskan elokuva-alan Cesar-palkinnolla. Haenelin elokuvia ovat muun muassa Nuoren naisen muotokuva ja Tuntematon tyttö.

– Sinä rikot raskaan hiljaisuuden, näyttelijä Marion Cotillard puolestaan kirjoittaa Instagramissa osoittaen sanansa Adèle Haenelille.

Lue myös:

Yhden miehen sikailun paljastamisesta se alkoi: Näin #metoo-tviitti on ravistellut maailmaa

#Metoo-kampanjaa arvostellut filmitähti Deneuve: Pyydän anteeksi seksuaalisen väkivallan uhreilta

"Seksikäs pariisitar" ja moni muu nuori Ranskassa pitää kulttinäyttelijän #metoo-hyökkäystä vanhanaikaisena: "Minua ei lähestytä luvatta"

"Raiskaus on rikos, ritarillisuus ei ole" – Ranskalaisnäyttelijätär Catherine Deneuve arvostelee #MeToo-kampanjaa ylilyönneistä

Juice Leskisen sanoittama Juoksuhautojen jälkeen -ooppera saa ensi-iltansa maanantaina Tampereella.

Vihdoin, sillä työ on ehtinyt odottaa julkaisua yli 15 vuotta.

Juoksuhautojen jälkeen -ooppera pohjautuu Kalle Päätalon samannimiseen romaaniin. Ooppera esitetään konserttiversiona Tampereen tuomiokirkossa maanantaina, jolloin Päätalon syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.

Oopperan tekeminen alkoi vuonna 1997, heti kun romaani oli ilmestynyt. Oopperan säveltäjä, musiikin maisteri Vesa Haapaniemi ehdotti tekstin eli libreton tekijäksi Juice Leskistä. Juice suostui.

Sekä Leskinen että Päätalo asuivat Tampereella. Kalle Päätalo kuoli vuonna 2000 ja Juice Leskinen vuonna 2006.

"Se on täällä"

Hetkessä ooppera ei syntynyt. Säveltäjä Vesa Haapaniemi kertoo käyneensä tasaiseen tahtiin Juicen kotona kyselemässä uusien tekstiliuskojen perään.

– Se on täällä, oli Juicella tapana tokaista Haapaniemelle takaraivoaan läpsäyttäen.

Juice Leskinen oli Kalle Päätalon kirjallisuuden ystävä.

Vuonna 1999 oopperasta esitettiin osia Päätalo-päivillä Taivalkoskella. Vesa Haapaniemi muistelee, kuinka Juice myhäili Päätalolle, että tästä tulee hyvä.

Vuonna 2003 libretto valmistui. Sen jälkeen se odotti vuosia säveltäjä–sovittaja Vesa Haapaniemen kotona.

Nyt edessä on ensi-ilta. Oopperassa esiintyvästä sekakuoro Tampereen Laulusta monet kuorolaiset olivat laulamassa Päätalon hautajaisissa joulukuussa 2000.

Nyt on lukijoille herkkua. Tämän vuoden Finlandia-ehdokaskirjat ovat hyvin erilaisia, joten jokaiseen makuun löytyy luettavaa. Raati ei piinannut tänä vuonna vaikeilla, kokeilevilla kirjoilla, eikä mukaan mahtunut tiiliskiviäkään. Ainoastaan Finlandialla palkitun Mikko Rimmisen teos edustaa kokeilevaa kerrontaa.

Kuusi ehdokaskirjaa ovat kaikki hyvin lukijaystävällisiä ja koskettavia romaaneja. Se on hyvä asia, sillä tunteistahan kirjallisuudessa enimmäkseen on kyse.

Näistä ehdokaskirjoista voi todellakin oppia empatiaa. Miten sota voi murskata haaveet ja ihmismielen, millainen myrsky myllersi viilipyttymäisen presidentin puolison päässä, mitä ajattelee joukkoraiskaukseen osallistunut nuori?

Ihmisyys ja inhimillisyys ovat pinnalla

Kaikille ehdokaskirjoille on leimallista inhimillisyys. Tuntuu, että muissakin tämän vuoden kirjoissa on korostunut ihmisyyden käsittely. Se kertonee ajastamme jotain.

Empatia on aina ollut kirjallisuuden valtti, mutta vaikuttaa siltä, että tällä hetkellä kirjailijat ovat paneutuneet siihen toden teolla. Esimerkkinä vaikkapa Finlandia-listan ulkopuolelle jääneet Riikka Pelon Kaikki elävä tai Elina Hirvosen Punainen myrsky.

Finlandia-ehdokkaiksi yltäneet kirjat eivät lukijaystävällisyydestään huolimatta ole mitään "kivaa" luettavaa. Osassa käsitellään todella rankkoja aiheita – Monika Fagerholmin romaanissa joukkoraiskausta ja Hanna-Riikka Kuisman teoksessa totaalista syrjäytymistä.

Yhteiskunnallisuus ja maailmantila nousevat esiin myös Bollassa ja Tulisiivessä. Molemmat ovat pakahduttavan hienoja, vaikkakin erilaisia kuvauksia inhimillisyydestä tai sen puutteesta. JP Koskisen Tulisiipi on historiallinen kirja, mutta historia jos mikä auttaa nykyhetken ymmärtämisessä.

Katveeseen jääneet kirjailijat pääsevät esiin

Tämän vuoden ehdokkaat ovat kokenutta porukkaa. Mikko Rimmisellä on jo plakkarissaan yksi voitto. Monika Fagerholm ja JP Koskinen ovat olleet ehdolla aiemminkin.

Ehdokaslistassa ilahduttaa ennen kaikkea se, että se nostaa esiin kirjailijoita, jotka ovat jostain syystä jääneet varjoon. Johanna Venho, JP Koskinen ja Hanna-Riikka Kuisma ovat kokeneita kirjailijoita ja heidän monipuolista tuotantoaan on kehuttu, mutta silti suuri yleisö ei ole löytänyt heitä.

Nyt he pääsivät valokeilaan, sillä ehdokkaaksi pääseminen takaa kiinnostuksen ja myynnin kasvun ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Kirjakauppiaat ovat varmasti tyytyväisiä ehdokaslistaan, sillä kaikissa on myyntipotentiaalia.

Tänä vuonna yksikään esikoiskirjailija ei päässyt ehdokkaiden joukkoon. Sen olisi kyllä suonut edes yhdelle, sillä nykyään esikoiskirjailijat ovat hämmästyttävän taitavia.

Finlandia-ehdokkaiden nimeämisessä ei kuitenkaan ole mitään kiintiöitä, vaan raati saa vapaat kädet.

Ehdokasasettelu on kiinnostavinta koko Finlandia-showssa, sillä asiantuntijaraadin seulan läpäiseminen on jo sinällään voitto. Kolmihenkinen esiraati lukee reilusti yli toista sataa kirjaa, ja valitsee niistä parhaat. Se kenelle voitto menee on sattuman kauppaa, sillä sen päättää yksi henkilö. Tänä vuonna vastuu lepää Yleisradion toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan harteilla.

Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – mukana jo kerran palkinnon voittanut Mikko Rimminen ja maailmallakin suitsutusta saanut Pajtim Statovci

– Yritetään saada tää sun kuume laskemaan, hän kuiskaa.

– Oliko sun pääkin kipeä? Se ei oo kyl yhtään kivaa. Annan sulle vähän buranaa, jos se auttais kipuihin.

Nuori mies ottaa käsiinsä lääkerasian, josta ikään kuin ravistelee yhden tabletin kädelleni.

– Oot tosi söpö kipeänäkin, kuulen.

Painava hengitys tuntuu luuytimissäni.

Nuori mies tarttuu kirjaan ja alkaa lukea hiiren ja rotan kamppailusta kertovaa satua. Viiden minuutin jälkeen hiiren seikkailut jäävät kuitenkin kesken, kun hän kännykkäni ruudulla laskee kirjan sivuun.

– Lähen nyt, mutta tuun kohta takas. Katotaan sit vaikka leffoja, tehdään popkorniakin, hän sanoo kuiskaten, katsoo silmiin ja hymyilee.

Owen Dennis Riley on 17-vuotias yhdysvaltalaisnuori, joka ei ole koskaan seurustellut.

Sitä on vaikea uskoa, kun näkee hänen hymyilevän kameralle ja lepertelevän mikkiin.

Riley, joka tunnetaan Youtubessa nimellä DennisASMR, on iskenyt kultasuoneen. Hän tekee videoita, joissa yhdistää trendikkään, rauhoittavia aistielämyksiä synnyttävät ASMR-äänet ja poikaystäväroolileikit.

Lyhenne ASMR muodostuu sanoista autonomous sensory meridian response. Sillä tarkoitetaan rauhoittavia, kihelmöiviä aistielämyksiä, joita jotkut saavat kuulo-, näkö- ja tuntoaistin kautta. Mikin ääressä voi vaikka maiskutella ruokaa tai rapistella paperia. Kaikki eivät myöskään saa äänistä minkäänlaisia nautinnollisia tuntemuksia.

Satojen tuhansien mielikuvituspoikaystävä

Riley puhuu, katsoo ja hoivaa videoidensa katsojaa kuin palavasti rakastunut puhuisi, katsoisi ja hoivaisi mielitiettyään. Videoiden aiheet vaihtelevat kumppanin meikkaamisesta ja sänkyyn peittelemisestä muun muassa jutun alussa esiteltyyn kipeän rakkaan olon parantamiseen. Yhdellä videolla hän jopa laulaa katsojilleen tuutulaulun.

Todellisuudessa Riley vain istuu yksinään tietokoneensa ääressä, katselee kameraa ja rupattelee mikkiin käyttäen samalla erilaisia apuvälineitä ja valaistusta luomaan aidon oloista tunnelmaa. Videot eivät ole seksuaalisia.

Homma niin sanotusti toimii. Rileyllä on Youtubessa lähes 600 000 seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu yli 70 miljoonaa kertaa. Videot täyttyvät kommenteista, joissa Rileyta palvotaan ihanana ja yksinäisyyden poistajana.

Riley tähtää avittamaan videoillaan katsojiensa rentoutumista ja nukahtamista, mutta samalla hänestä on syntynyt monille kuin poikaystävä, joka lohduttaa hädän hetkellä ja osoittaa tukensa maailmassa, jossa niin moni on yksin ja yksinäinen.

Eikä videoita tietenkään pelkästä hyväntekeväisyydestä tehdä.

Tubettajat tienaavat videoissa näytettävillä mainoksilla. Riley kertoo New York Timesille tienaavansa kolme dollaria jokaista tuhatta katsojaa kohden. Hänen ASMR-videonsa keräävät katsojia noin 150 000:sta kahteen miljoonaan kappaleelta. Riley saa yhdestä videosta siis jopa useita tuhansia dollareita.

"En missään vaiheessa sano, että olisin tyttöystävä"

Suomen aktiiviset ASMR-tubettajat lasketaan ainakin vielä muutamissa kymmenissä. Heistäkin vain pari tienaa kuiskuttelullaan ja hipsuttelullaan mainittavia summia.

Romanttista roolileikki-ASMR:ää ei meillä Suomessa juuri tehdä. Kyseessä on maailman myrskyllä valloittaneen ilmiön yksi haara. ASMR:ää voi halutessaan tehdä millä teemoilla tahansa.

Mä vaan hellin sitä ihmistä. ASMR-tubettaja Assi Jokivirta

Yksi Suomen suosituimmista ASMR-videoita tuottavista tubettajista on 34-vuotias lahtelainen Assi Jokivirta, joka tunnetaan Youtubessa nimellä Assi Ilona.

Jokivirta tekee paljon eriteemaisia videoita. Jotkut sopivat lapsille, jotkut vanhemmille ihmisille. Yleiset, mukana kulkevat säännöt ovat kuitenkin seuraavat: hän ei halua järkyttää eikä hyödyntää seksuaalisia elementtejä.

Jokivirralla on muun muassa videot, joiden nimissä mainitaan "I love you / rakastan sut puhki" ja "Lellin sut piloille". Hänen mukaansa niitä ei ole tehty romanttisessa mielessä.

Jokivirta on tarkoituksella jättänyt auki roolileikkimänsä hahmon suhteen katsojaan, jotta jokainen voi tulkita videoita haluamallaan tavalla.

– En missään vaiheessa sano, että olisin tyttöystävä tai joku muu läheinen ihminen. Mä vaan hellin sitä ihmistä, Jokivirta kertoo.

Romanttisissa roolileikeissä mietityttäisi yksi asia

Jokivirta ei oikeastaan näe estettä sille, että tekisi joskus selvästi romanttisen ASMR-videon. Yksi asia saa naisen kuitenkin hieman varautuneeksi. Jotkut ihmiset ottavat videot todella henkilökohtaisesti, ja Jokivirta arvelee, että romanttiset videot lisäisivät sitä entisestään.

– Tulee sellaisia yhteydenottoja, joissa kuvitellaan mun olevan heille jotain muuta, kuin mitä oikeasti olen.

Seksuaalista häirintää Jokivirta on kokenut omasta mielestään "yllättävän vähän".

– Oletin, että sitä tulisi enemmän. Olen kyllä nähnyt sitä. Mutta mulla on myös Youtube-videoissani tosi vahvat suojaukset, jotka poistavat kommenteista monet pahimmista ilman, että edes näen niitä. Ei se tietenkään ikinä kivaa ole.

Seksuaalisia viestejä enemmän Jokivirta ahdistuu yhteydenotoista, jotka säikäyttävät.

– Esimerkiksi jos ihminen on minusta todella mustasukkainen. Sellaisista viesteistä näkee, ettei lähettäjällä ole kaikki hyvin. Seksuaalisuuden vielä jotenkin ymmärtää, mutta tällaisten kohdalla miettii, onko videoiden teko enää turvallista.

Jokivirta kertoo, että myös muut ASMR-tubettajat kokevat ahdistelua ja he puhuvat siitä keskenään aina silloin tällöin.

Roolileikin voima voi olla valtavan hyvä...

Me emme edes ymmärrä, kuinka suuri rooli tunteilla on ihmisyyden rakentumisessa ja ihmisen toiminnassa.

Näin arvioi Anne Birgitta Pessi. Hän on Helsingin yliopiston kirkkososiologian professori ja hyvinvointisosiologian dosentti sekä pitkän linjan tutkija, joka on keskittynyt työssään muun muassa ihmisen kokemaan läheisyyden ja myötätunnon tarpeeseen.

ASMR:n ja parisuhderoolileikkien suhde kiehtoo Pessiä. Hän näkee niiden suosion ilmentävän ihmisluonnon peruspilareita.

– Ihminen on syvästi sosiaalinen olento. Läpi elämänkaaren on tärkeää, että koemme itsemme hyväksytyksi ja arvokkaaksi.

Kokemus näistä tunteista voi syntyä läheisten ihmisten kanssa, mutta myös tuntemattomien. On tutkittu, kuinka mikrohetket, jopa alle sekunnin kestävät katseiden kohtaamiset esimerkiksi kadulla saavat meissä aikaan hyvää oloa.

– Tätä voi kutsua katseiden kosketukseksi. Ei ole kyse seksuaalisesta kokemuksesta. Kropat synergisoituvat ja aivoissa alkaa erittyä mielihyvähormonia, Pessi kertoo.

Ihminen perustelee tunnepohjaiset ratkaisunsa yleisesti tunnettua useammin rationaalisiksi.

– Sellaisiksi, jotka sitten itsekin uskomme, hän sanoo.

Yhtenä asiana Pessi nostaa esiin ASMR-videoiden kehollisuuden. Se on omiaan vahvistamaan niitä tunteita, joita videoita katsovissa herää.

– On ihan eri asia lukea hellittelytekstiä viestistä kuin kuulla ja nähdä ihminen sanomassa ne sinulle. Tekstin voima on ihan hirvittävän paljon pienempi kuin kuullun äänen tai kasvojen välittämän viestin.

– Silloinkin, kun sanoja on tuntematon ihminen niin sanotusti lankojen läpi.

Hän vertaa videoita sote-alalla hyödynnettyihin hoivarobotteihin, jotka tarjoavat esimerkiksi yksinäisille vanhuksille apua ja seuraa. Niistä saadut tutkimustulokset ovat Pessin mukaan suloisia: Vaikka tutkimuskohteet ymmärtäisivät, että kehräävä kissa on kone, parantaa se silti elämänlaatua.

Hyvinvoinnin tutkijana uskon vilpittömästi, että näistä videoista voi olla apua. Kirkkososiologian professori, hyvinvointisosiologian dosentti Anne Birgitta Pessi

Roolileikittelevissä ASMR-videoissa kone on vain mahdollistaja. Sekä katsoja että videoita tuottava henkilö tekevät mitä tekevät omasta vapaasta tahdostaan. Toinen tarjoaa palvelun ja toinen valitsee sen mikäli niin haluaa. Vaikka kyseessä ei ole henkilökohtainen tilanne, se voi tuntua siltä aivoissa ja kehossa.

– Hyvinvoinnin tutkijana uskon vilpittömästi, että näistä videoista voi olla apua, Pessi sanoo.

Tämän vahvistaa videoistaan päivittäin valtavasti positiivista palautetta saava Assi Jokivirta.

– Tälle on hirveästi kysyntää, ihmiset on tosi yksinäisiä. Tosi nuoret kirjottaa, kuinka paha olo on. Se on surullista, mutta samalla on ihanaa, että saa olla auttamassa siinä.

...Mutta tunneside roolihahmoon voi myös satuttaa

ASMR-ekspertti Craig Richard Shenandonahin yliopistosta Virginiasta selvitti työryhmän kanssa, että henkilökohtaiselta vaikuttava huomio ASMR-videoiden yhteydessä aktivoi aivoista samoja alueita, jotka heräävät "oikeasti saadussa" huolenpidossa. Kun joku esittää välittävänsä, koemme sen aitona välittämisenä.

Tosin tutkimukseen osallistui vain kymmenen ihmistä. ASMR-tutkimus on vasta lapsen kengissä.

Kaikki elämässä ei ole aina sateenkaaria ja perhosia, lauloi Maroon 5 -bändin keulamies Adam Levine kesällä 2004 maailmanhitissä She Will Be Loved. Sama pätee joidenkin mielestä myös DennisASMR:n ja muiden parisuhderoolileikkejä ja kuiskuttelua yhdistelevien tubettajien videoihin.

Stanfordin yliopiston tohtori, psykologi Caroline Fleck sanoo New York Timesille pitävänsä erityisen ongelmallisena Owen Dennis Rileyn videoista yhtä, joka eroaa selvästi hänen muusta tuotannostaan.

Kun tavallisesti ASMR-videoiden tarkoitus on nimenomaan rentouttaa ja rauhoittaa, esittää Riley tällä videolla töykeää ja mustasukkaista poikaystävää. Hän perustelee päätöstä NYT:lle seuraavasti: hahmo ja suhde vaikuttavat realistisemmilta, kun jokainen hetki ei ole täydellinen.

Video on Rileyn katsotuin noin kahdella miljoonalla näkijällä. Osa katsojista on kommentoinut muun muassa ahdistuneensa sen tunnelmasta ja kokenut vaikeaksi nukahtaa sen katsomisen jälkeen – vaikka videon nimessäkin sanotaan, että sen on tarkoitus auttaa nukahtamaan.

Video siis sotii ASMR-videoiden perusideaa vastaan. Assi Jokivirta pitää Rileyn ratkaisua tehdä mustasukkaisuuspätkä outona, mutta ymmärtää häntä. Jokivirta on itsekin tehnyt spesiaaleja, joissa on ahdistavia teemoja, kuten halloween ja kidnappaus. Katsojat toivovat erilaisia videoita, joista osa on lopulta enemmän draamaa ja viihdettä kuin rauhoittamista.

"Videota katsoessa voi hoksata, ettei kaikki ole ihan hyvin"

Psykologi Fleck kritisoi NYT:lle myös niitä Rileyn videoita, joissa hän esittää tavalliseen tapaansa täydellistä poikaystävähahmoa. Fleckin mielestä käytös ei missään tapauksessa kuvaa läheisyyttä realistisesti.

Hän pelkää videoiden opettavan katsojilleen, että he välttämättä tarvitsevat jonkun toisen ihmisen, jotta nukahtavat. Tämä vaikeuttaa huolenpitoa itsestä.

Fleck on huolissaan siitäkin, että tällaiset videot voivat saada jotkut vetäytymään yhteiskunnasta ja elämään lähinnä verkossa. Rakastava ja välittävä katse voi käynnistää mielihyvähormoni oksitosiinin erittymisen verenkiertoon riippumatta siitä, onko sen välissä tietokoneen ruutu, tai katsooko samaa katsetta miljoonat ihmiset.

Myös Anne Birgitta Pessi uskoo, että romanttisissa roolileikkivideoissa on riskinsä. Erityisesti hyvin yksinäisille ihmisille, jotka saattavat kiinnittyä videoiden tekijään liian vahvasti.

– He, jotka tuntevat kyynistä ja ahdistunutta yksinäisyyttä, saattavat karikatyrisoida videoiden kuuntelun ja katselun itselleen. Ajatella, että "täällä mä nyt kuuntelen tämmöistä tyyppiä, joka ei edes tiedä, kuka mä olen", Pessi pohtii.

Tämä on vallitseva tunnelataus monissa Rileyn videoissa esiintyvissä kommenteissa. Yksi katsoja esimerkiksi toteaa synkeästi, että "kun katson näitä videoita, tajuan, miten yksinäinen olen". Hän on saanut kommenttiinsa paljon tykkäyksiä.

– Videota katsoessa voi toisaalta hoksata, ettei kaikki ole ihan hyvin. Tällöin video voi toimia triggerinä, laukaisimena sille, että kilauttaa kaverille ja kyselee kuulumisia tai lähtee uusien ihmisten ilmoille, Pessi sanoo.

Illuusio on aina illuusio

Eräässä videossaan Owen Dennis Riley ikään kuin valmistelee katsojan nukkumaan.

Hän lukee minulle kirjaa. Lopetettuaan lukemisen Riley naputtelee nidosta sormillaan ja kysyy, oliko hänestä apua, ja kertoo voivansa tekstailla kanssani, jos en vieläkään saa unen päästä kiinni.

Kuten muutkin leikit, myös roolileikit saattavat joskus päättyä yllättäen, kuin sormia napauttamalla.

– Suosittelen tilaamaan tällaisen peiton. Olen nukkunut sen hankkimisen jälkeen paljon paremmin. Rakastan sitä, ja uskon, että sinäkin rakastaisit. Latauslinkki löytyy tuosta alapuolelta, videon kuvauksesta, Riley sanoo.

Mitä ajatuksia romanttinen ASMR sinussa herättää? Voit keskustella aiheesta kello 22.00 saakka.

Lue lisää:

Osa ihmisistä saa suunnatonta mielihyvää tavallisista arkisista äänistä – testaa oletko yksi heistä!

Noora-Sofia Hermanssonin lääke unettomuuteen on ASMR – asiantuntija ei lyttää kuiskailua nukahtamisapuna, vaikka tutkittua tietoa on vähän

Saatko aivo-orgasmin kuiskauksesta, raivostutko maiskutuksesta? – Kyseessä on ehkä saman ilmiön kaksi puolta

"Haluaisin vain kuolla pois" – Kuusi tarinaa yksinäisyydestä Suomessa

Aiheesta muualla:

What Does Having a Boyfriend Have to Do With Sleep? (New York Times)

Tuotantoyhtiö Tuffi Films käy sukupuolittuneen vallankäytön ja seksuaalisen häirinnän kimppuun poikkeuksellisella kampanjalla.

Dokumenttielokuvien yhteydessä erilaisia vaikuttamiskampanjoita on tehty sekä Suomessa että muualla maailmassa paljonkin, mutta fiktioelokuvan puolella ilmiö vasta tekee tuloaan.

Tuffi Filmsin kampanjan kärjessä on yksitoista Yksittäistapaus-sarjan lyhytelokuvaa, ja niiden katsomisen tueksi tuotettu keskusteluaineisto.

Yksittäistapaukset kuvaavat enimmäkseen tavanomaisia tilanteita, jotka tarkemmin katsottuina osoittautuvat absurdeiksi: koulutyttöä ahdistellaan bussissa; lihavaa naista nöyryytetään nettitreffeillä, vaatekaupassa ja uimahallissa; tuntematon pilaa pariskunnan romanttisen reissun puristelemalla naista takapuolesta.

Yksittäistapaus-elokuvien esittely Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin sivuilla

"Ei mua ole koskaan kukaan häirinnyt, jos ei niitä tavallisia juttuja lasketa" – Tottumiskysymys raaputtaa esille arkipäiväisen ahdistelun

Kolme vuotta kestävä kampanja on suunnattu etenkin kouluihin, kuvailee kampanjapäällikkö Sini Hormio.

– Meidän tavoitteemme on se, että materiaalia voidaan hyödyntää etenkin kouluissa, ja siinä ollaan jo tosi pitkällä. Toivomme myös, että kampanja madaltaisi kenen tahansa kynnystä katsoa näitä elokuvia ja keskustella niiden todella tärkeistä teemoista.

"Kiva kun nää ei ole mitään valistuselokuvia"

Kampanjan tavoitteena on tarjota elokuviin nojautuvia työkaluja vääristyneiden, sukupuolittuneiden valtarakenteiden purkamiseen ja ilmiön näkyväksi tekemiseen.

Esimerkiksi oppilaitoksille on laadittu keskusteluaineistoa, jonka avulla avataan yhdessä katsottujen elokuvien aiheita koululuokissa. Materiaali soveltuu myös työpaikkojen tarpeisiin, esimerkiksi seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseen tai tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tekemisen tueksi.

Testikouluissa vastaanotto on ollut erinomainen, ja keskustelu elokuvien jälkeen runsasta, kuvailee Sini Hormio.

– On tullut sellaista palautetta, että elokuvat ovat todella laadukkaita, ja on kiva, kun ne eivät ole mitään vanhentuneita opetusfilmejä, tai "valistuselokuvia".

Maksuton materiaali julkaistaan yksittaistapaus.fi-sivustolla tammikuussa, jolloin kaikki Yksittäistapaus-elokuvat tulevat myös Yle Areenaan nähtäville.

Kampanjan lisäksi myös koko elokuvakokonaisuus on poikkeuksellinen.

Siihen kuuluu yhdentoista lyhytelokuvan lisäksi seitsemän ohjaajan omista elokuvistaan yhdessä muokkaama kokoillan elokuva Tottumiskysymys. Elokuvia ohjaamassa ja käsikirjoittamassa oli kaikkiaan viidentoista elokuvantekijän, taiteilijan, aktivistin ja tutkijan kollektiivi.

Vaikka elokuvat ovat fiktiota, ne perustuvat tekijöidensä tosielämän kokemuksiin ja havaintoihin naisiin kohdistuvasta, usein näkymättömästä vallankäytöstä.

Tuffi Filmsin tuottaja Elli Toivoniemi on todennut, että elokuvien tapaukset ovat tuttuja kaikille yli 12-vuotiaille.

– On kauhean epämiellyttävää todeta, miten kertakaikkisen banaaleja asioita me yhteisesti hyväksymme ihan meidän perusarjessamme. Nämä eivät ole asioita, joita olisi tapahtunut vain joillekin harvoille.

Kovan tason kumppanit mukana

Tuffi Filmsin kanssa keskustelu- ja opetusmateriaalia ovat olleet tuottamassa Opetushallitus, tasa-arvovaltuutettu, sekä Loisto setlementti -yhdistyksen Helsingin Tyttöjen Talo ja Poikien Talo. Keskeinen kumppani on rakentavan dialogin menetelmiä kehittänyt Erätauko-säätiö.

Kampanjapäällikkö Sini Hormion mukaan Yksittäistapaus-opetusmateriaali on laadittu yläasteille ja toisen asteen oppilaitoksiin käsi kädessä kasvatusalan ammattilaisten kanssa.

– Meillä on sekä testikouluja että näitä opetuksen asiantuntijoita ollut sparraamassa. Materiaali toimii yksi yhteen opetussuunnitelman kanssa. Se on kouluille tosi arvokasta aineistoa. Emme voi ennustaa, paljonko kouluja lähtee lopulta mukaan, mutta uskon, että tästä tulee valtakunnallinen juttu.

Tänään perjantaina Tuffi Films on kutsunut koolle yhteiskunnallisia vaikuttajia, päättäjiä ja muita vaikuttajia käymään joukolla läpi kampanjan tarjoamia keinoja tasa-arvotyöhön.

Hormion mukaan tavoitteena on saada lisää sanansaattajia eri organisaatioihin.

– Tähän mennessä mukana on ollut jo jopa satoja ihmisiä erilaisista vaikuttajista asiantuntijoihin. Me pyrimme siihen, että tästä tulee laajin vaikuttavuuskampanja, mitä on tehty.

Akateeminen arviointi tulossa

Olennainen osa kampanjaa on sen vaikutusten akateeminen, riippumaton arviointi. Yksittäistapaus-kampanjan vaikutusta opettajien ja koulujen muun henkilökunnan ammattitaitoon ja asenteisiin sukupuolittuneen väkivallan kohtaamisessa tutkitaan kaksivuotisessa tutkimushankkeessa.

EU-rahoitteisessa tutkimuksessa paikalliset yliopistot keräävät aineistoa opettajilta, koulukuraattoreilta, psykologeilta ja terveydenhoitajilta Espanjassa, Kroatiassa ja Suomessa.

Erase Gender Based Violence -tutkimuksessa saadun tiedon pohjalta tuotetaan verkkokoulutuspaketti, joka auttaa lisää tietoisuutta sukupuolittuneesta vallankäytöstä ja väkivallasta. Koulutuspaketti sisältää käytännön neuvoja siihen, miten väkivaltaa ehkäistään, miten siihen puututaan, miten siitä keskustellaan ja miten nuoria ohjataan hakemaan apua.

Tampereen yliopiston apulaisprofessori, hankkeen vastuullinen tutkija Marita Husso pitää Yksittäistapaus-lyhytelokuvia erinomaisena välineenä väkivallan ja häirinnän näkyväksi tekemiseen ja sanallistamiseen.

– Elokuvat mahdollistavat eläytymisen eri osapuolten tilanteisiin ja avaavat yhteyden tunteiden käsittelemiseen. Se luo tilaa usein normaaleina pidettyjen käytäntöjen satuttavuuden ymmärtämiselle, myötätunnolle ja empatialle, ja sitä kautta yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle muutokselle, kirjoittaa Husso sähköpostissaan.

Sini Hormiolla on kovat toiveet Yksittäistapaus-kampanjan kansainvälisen vaikuttavuuden suhteen.

– Opetusmetodit ja suunnitelmat ovat tietysti jokaisessa maassa erilaiset, mutta tässä on paljon sellaista, mitä me pystytään kansainvälisessä markkinoinnissa hyödyntämään. Me haluamme, että tästä tulee maailmanlaajuinen ilmiö.

Kampanja Suomen oloissa ainutlaatuinen

Yksittäistapauksen kaltaisia vaikuttavuuskampanjoita tehdään koko ajan enemmän dokumenttielokuvan parissa. Niillä on jo pitkä perinne.

Esimerkiksi norjalaisen ilmastonmuutoselokuvan Thank You For the Rain (2017) vaikuttavuuskampanja ulottui usealle mantereelle: sitä on käytetty Afrikassa pienviljelijöiden koulutukseen ja Euroopassa päättäjien lobbaukseen.

Suomessa dokumenttielokuvan vaikuttavuustyötä edistää muun muassa DocPoint-festivaali, joka yhdistää elokuvantekijöitä ja yhteiskunnallisia toimijoita.

Fiktioelokuvassa vastaavaa kampanjointia on ollut toistaiseksi vähän. Vaikka Tuffi Films ei ole maailmassa ainoa tai ensimmäinen asialla, on Yksittäistapaus laajuutensa ja tekotapansa vuoksi harvinaisuus. Suomessa se on tiettävästi ensimmäinen laatuaan.

Sini Hormion mukaan elokuvatapaus on herättänyt kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Tuffi Films on tehnyt sopimuksen Totem Filmsin kanssa Tottumiskysymys-elokuvan ja kaikkien yhdentoista Yksittäistapaus-lyhytelokuvan kansainvälisestä levityksestä.

– He ovat nähneet tämän todella poikkeuksellisena tapana tehdä sekä yhteiskunnallista muutosta että korkeatasoista elokuvaa kollektiivisesti näin monen ihmisen voimin.

Kotimaassakin kiinnostus vaikuttavaan fiktioon on kasvussa. Tuffi Filmiltä kerrotaan, että esimerkiksi Yle on toivonut heiltä lisää sisältöjä, joihin kuuluu yhteiskunnallisen vaikuttamisen aspekti.

Taustalla on esimerkiksi onnistunut It’s Alive -tuotantoyhtiön yhdessä Ylen kanssa toteuttama, huippusuosittu Sekasin-sarja.

Sarjaan liittyi kampanja, jolla tuotiin esille nuorten mielenterveysongelmia, ja rohkaistiin heitä hakemaan apua kampanjan yhteydessä avatusta chat-palvelusta. Suomalaissarja on esitetty ainakin Ruotsissa ja Hollannissa, Saksassa siitä tehtiin oma versio. Sekasin julkaistiin myös kirjana.

Vaikuttaminen osa filosofiaa

Toistaiseksi vaikuttavuustyö ei ole kovin kummoinen bisnes, mutta ei Tuffi Films ole siihen lähtenytkään euronkuvat silmissä.

Kampanjapäällikkö Sini Hormion mukaan suurin osa kampanjan kuluista on kaivettu tuotantoyhtiön omasta pussista.

–Tervetuloa vaan mukaan rahoittamaan elokuvantekijöitä tulevaisuudessa. Tässä on päärahoittajana Tuffi Films ja alkuun auttamassa Koneen Säätiö. Kyllä tämä hyvin isolla sydämellä ja yrityksen omalla ponnistuksella tapahtuu.

Kampanjan kustannuksia tosin on lähes mahdoton laskea rahassa, sillä siihen on osallistunut jo niin suuri joukko vapaaehtoisia. Työtä on tehty jo lähes neljän vuoden ajan. Kampanjasta päätettiin samalla kun päätettiin tehdä aiheesta elokuvia.

Hormio huomauttaa, että Tuffissa tehdään yhteiskunnallista vaikuttamistyötä siksi, että se on osa yrityksen filosofiaa.

– Meille on ollut aina tärkeää, että teemme taiteellisesti laadukasta ja kunnianhimoista elokuvaa, jolla voidaan luoda myös yhteiskunnallista muutosta. Tuffin ytimessä on semmoinen maailmanparannus ja uusille, rohkeille rajoille meneminen.

Mies johtaa ja nainen riisuu – Tuore tutkimus osoittaa, että hittielokuvissa mies edelleen toimii ja nainen vaikenee

Ateneumin näyttelykuraattori Anna-Maria von Bonsdorff saattoi hieraista silmiään viime kesänä. Sähköpostiin kilahti viesti koskien taiteilija Helene Schjerfbeckiä ja hänen aiemmin tuntematonta teostaan.

Ei sillä, etteikö vastaavia viestejä olisi tullut ennenkin. Usein tuntemattomiksi esitellyt teokset ovat kuitenkin jo olleet Ateneumin tiedossa, tai sitten teos ei ole aito.

Tällä kertaa pisti silmään sähköpostiin liitetty valokuva. Pienessä maalauksessa nähdään kotimaan maisema, jossa talonpoikaistyttö seisoo hirsiaitan edessä polulla.

– Kiinnostuin heti, sillä aihe oli Schjerfbeckille aika poikkeuksellinen. Alkukesän heleässä vihreydessä ja luonnon yksityiskohtaisessa kuvaamisessa on jotain herkkää ja siinä voi jopa nähdä kauan ulkomailla asuneen taiteilijan kotimaan kaipuuta, von Bonsdorff toteaa Ateneumin museonjohtajan Marja Sakarin perjantaina julkaisemassa blogissa.

Schjerfbeck lahjoitti teoksen kiitoksena

Teoksen aihe poikkeaa von Bonsdorffin mukaan Schjerfbeckin henkilökuvista tai maisemateoksista. Hän lähti konservaattori Kirsi Hiltusen kanssa tapaamaan omistajaa ja tutkimaan teoksen.

Pian päätettiin, että maalaus otetaan osaksi Ateneumissa marraskuussa avautuvaa Schjerfbeck-näyttelyä.

– Teos haettiin Ateneumiin hyvissä ajoin ennen näyttelyä ja totesimme sen Hiltusen kanssa aidoksi Schjerfbeckiksi. Teos puhdistettiin ja se sai heleämmät värinsä takaisin, von Bonsdorff kertoo blogissa.

Schjerfbeckin (1862–1946) taiteellinen ura kesti yli 70 vuotta. Alussa tyylissä oli hillittyä realismia ja vaikutteita impressionismista. Myöhemmin taiteilija siirtyi kohti naturalismia ja tyyliteltyä modernismia.

Loppuvaiheessa kankaalle syntyi pelkistettyjä kuvia, omakuvia ja asetelmia, joissa oli abstrakteja piirteitä.

Tyttö Barösundista ajoittuu Ateneumin arvion mukaan vuosille 1885–1890.

– Pienikokoinen maalaus on peräisin Schjerfbeckin ulkomaan matkavuosien ajalta, kun Schjerfbeck vietti kesiään Suomen länsirannikolla.

Barösund oli 1800-luvun lopulla vilkas kesäsatama ja monen kesävieraan lomakohde. Teoksen omistaja kertoi Ateneumin väelle, että Schjerfbeck oli heillä vieraillessaan antanut pienen teoksen lahjaksi kiitoksena.

– Toki olimme tienneet, että Ranskan ja Iso-Britannian matkojen välillä Schjerfbeck vieraili kotimassa ja työskenteli joitakin kesiä maalaten eri paikoissa, von Bonsdorff toteaa.

Hiljattain löydettiin tuntematon teos myös Edelfeltiltä

Aiemmin tuntematon teos nähdään Ateneumin seinällä ensi viikolla avautuvassa näyttelyssä. Teoksen löytymisen ja näytteille panon välissäkin on ehtinyt taidemaalausrintamalla tapahtua.

Lokakuussa Helanderin huutokauppa julkisti löytäneensä Albert Edelfeltin samoina aikoina maalaaman teoksen kuolinpesästä. Kaukolanharju auringonlaskun aikaan on ajoitettu vuosille 1889–1890.

Teos huutokaupattiin lokakuussa 51 000 eurolla.

Schjerfbeckin aiemmin tuntemattomasta maalauksesta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Maailmanlaajuisesti suurta suosiota saavuttanut Frozen-elokuva sai viimein jatkoa, kun Frozen II -elokuvan maailmanensi-ilta järjestettiin Hollywoodissa aikaisin perjantaiaamuna Suomen aikaa.

Frozen II on jatko-osa vuoden 2013 elokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Jatko-osassa kuningatar Elsa haluaa selvittää, miksi hän sai syntyessään taikavoimat.

Frozenin jatko-osaan on haettu inspiraatiota pohjoisen luonnosta ja saamelaiskulttuurista. Walt Disney Animations Studios teki syksyllä historiallisen sopimuksen Suomen, Ruotsin ja Norjan Saamelaiskäräjien sekä Saamelaisneuvoston kanssa siitä, että elokuvassa käsitellään saamelaiskulttuuria kunnioittavasti ja hyväksyttävästi. Samalla elokuvasta luvattiin pohjoissaameksi puhuttu versio.

Animaation tekijöiden neuvonantajana on toiminut saamelaisten itsensä nimeämä saamelaisasiantuntijoiden ryhmä.

Saamelaisten edustajat olivat tyytyväisiä näkemäänsä

Saamelaisten edustajat olivatkin kunniavieraina Frozen II -elokuvan maailmanensi-illassa Hollywoodissa.

Punaiselle matolle saamenpuvuissaan astelivat Suomen, Norjan ja Ruotsin Saamelaiskäräjien puheenjohtajat Tiina Sanila-Aikio, Aili Keskitalo ja Per-Olof Nutti sekä Saamelaisneuvoston puheenjohtaja Åsa Larsson Blind.

Saamelaisten puheenjohtajat olivat tuoneet ensi-iltaan toiselle puolen maailmaa myös Frozenia fanittavat tyttärensä.

Yhteistyö saamelaisten kanssa tulee uudessa elokuvassa esille muun muassa pohjoisten maisemien ja saamelaisia muistuttavan kansan myötä. Norjan Saamelaiskäräjien puheenjohtaja oli tyytyväinen näkemäänsä.

– Saamelaiskulttuurista on inspiroiduttu meitä kunnioittaen, toteaa Aili Keskitalo tuoreeltaan ensi-iltanäytöksen jälkeen.

Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja, inarilainen Tiina Sanila-Aikio kertoo olleensa otettu saamelaisten saamasta huomiosta ensi-illassa. Hän paljastaa, että animaatio pitää sisällään Disney-elokuvalle tyypillisiä elementtejä: suuria tunteita, kauniita lauluja ja mieleenpainuvan tarinan. Elokuva ylitti odotukset.

– En osannut odottaa näkemääni. Se oli enemmän, kuin osasin unelmoidakaan.

Ruotsin saamelaiskäräjien puheenjohtaja Per-Olof Nutti kiinnitti elokuvan ensi-illassa erityistä huomiota todentuntuisiin yksityiskohtiin.

– Pienet yksityiskohdat, kuten porotokan liikkuminen ja heinien taipuminen tuulessa, oli kuvattu hyvin todenmukaisesti, juuri niin kuin asiat luonnossakin tapahtuvat.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajat Tiina Sanila-Aikio ja Aili Keskitalo myöntävät, että saamelaisten käsissä jotkut yksityiskohdat olisi toteutettu eri tavalla. He kuitenkin painottavat, että kyse on ensikädessä Disneyn omasta tarinasta.

– Elokuva tuntui kuitenkin sen verran tutulta, että siitä jäi hyvä mieli, kertoo Aili Keskitalo.

Elokuva saa Suomen ensi-iltansa joulupäivänä

Frozen II -elokuvan pohjoismainen ensi-ilta on joulupäivänä 25.12.

Suomenkielisen version ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Katja Sirkiä (Elsa), Saara Aalto (Anna), Petrus Kähkönen (Kristoff), Tero Koponen (Olaf) sekä Suvi Teräsniska (Annan ja Elsan äiti).

Ensimmäistä kertaa historiassa pohjoismaisten kieliversioiden kanssa ensi-iltansa saa myös pohjoissaamenkielinen elokuva. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Disney-elokuva dubataan saameksi. Walt Disneyltä ei vielä paljasteta saamenkielisen Jikŋon 2 -elokuvan ääninäyttelijöitä.

Hämeenlinnalaiskirjailija Juha-Pekka Koskinen on tehnyt sopimuksen Tulisiipi-kirjan käännösoikeuksista Ferly-agentuurin kanssa. Kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi torstaina nimetystä teoksesta tehdään parhaillaan käännösnäytteitä vientityötä varten.

– Olen pitänyt kirjojeni käännösoikeudet itselläni tosi pitkään, enkä ole hakenut sitä aktiivisesti moneen vuoteen. Nyt kun tuli tämä tilaisuus ja agentti oli niin kiinnostunut, niin sitten solmin kyllä sopimuksen, kertoo JP Koskinen.

Sopimus Tulisiivestä ja Ystäväni Rasputinista on tehty jo paljon ennen tietoa tuoreimman teoksen Finlandia-ehdokkuudesta.

– Nyt on kierretty jo parit messut ja Tulisiipi on esitelty lehdykkänä. Käännösnäyte on vasta tekeillä ja sitä tarvitaan aina kuitenkin siihen varsinaiseen myyntityöhön, eli se on vielä siinä vaiheessa.

Koskinen otti ehdokkuuden rauhallisesti

JP Koskinen on ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi jo toistamiseen. Mies kertoo, että nyt ehdokkuus tuntuu erilaiselta.

– Kun on ollut jo yhden kerran jossain, ei se toinen kerta ole ihan samanlainen. Tiedät vähän mitä on tulossa ja millainen se hässäkkäpäivä on. En ollut ehkä niin vieraalla maalla kuin ensimmäisellä kerralla, kun kaikki oli uutta. Osasin ottaa vielä rauhallisemmin kuin tavallisesti, kuvailee Koskinen Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuutta.

Jo pelkkä ehdokkuus on merkittävä asia kirjailijalle.

– Kun vuonna 2013 ystäväni Rasputin oli ehdolla, niin se näkyi kirjan myynnissä ja nosti muitakin kirjojani esille. Toinen ehdokkuus vahvistaa sitä: yksi kerta voi olla vahinko, mutta kun toisen kerran sattuu sama vahinko, niin ehkä se on taitoa. Toinen ehdokkuus on kovempi meriitti ja se lisää kiinnostusta vielä lisää, näin luulen.

Voittajan valitsee Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto julkistetaan marraskuun 27. päivänä.

Tulisiipi yhdistää kolme tarinasolua

Tulisiipi lähti Koskisen mukaan syntymään kolmesta isommasta tarinasolusta: unelmien perään lähteminen, avaruuskilpailu sekä sota ja vankileirit. Kirja kertoo historiallisista tapahtumista lentäjäksi haluavan pienen pojan silmin.

–Se liikkuu ajassa 1920-luvun lopusta 60-luvun alkuun eli 40 vuotta. Maantieteellisesti se kulkee Pohjois-Amerikasta Neuvosto-Karjalaan ja Neuvostoliittoon. Kaarlella on ainoana intohimona lentäminen ja se kulkee kirjassa koko ajan mukana punaisena lankana.

Pikkupoikana koettu lentonäytös sinetöi Kaarlen kohtalon ja hän päättää, että hänestä tulee lentäjä. Kirja vie lukijan keskelle tapahtumia ja imaisee historian pyörteisiin.

– Me näemme historian jälkikäteen ja tiedämme miten kaikki meni. Kaarlelle se on arkipäivää, hän tietää vähemmän kuin lukija. Suuri traagisuus syntyy jälkikäteen, kun tiedetään, mihin tietyt valinnat ovat johtaneet.

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki: tuotteliaan Koskisen vuonna 2020 ilmestyvä romaani on jo kustantajalla luettavana.

– Ennakoin, että syksystä voisi tulla kiireinen ja tein hiukan etukenossa, nyt ehdin rauhassa Tulisiiven kanssa hyöriä ympäriinsä.

Summasten keittiössä, isä ja poika. Isä kokkaa, vitsailee ja laulaa. Tämän tästä hän houkuttelee poikaa katsomaan.

– Katos Pietro, tämä käännetään näin!

Petteri Summanen (50) sanoo, ettei muista isän kokkausohjeista oikeastaan mitään. Tärkeintä oli se, että isä kutsui aina välillä Pietroksi kutsumansa pojan lähelleen, viereensä katsomaan. Olemaan yhdessä.

Upseeri-isä ja poika jäivät kahdestaan, kun Summasen vanhemmat erosivat ja äiti muutti perheen tyttären kanssa toiselle paikkakunnalle. Petteri-poika oli tuolloin vasta 3-vuotias.

Kaikki ei aina mennyt ohjesäännön mukaisesti parivaljakon puuhissa. Isä-Summanen heitti töiden jälkeen univormunsa naulaan ja lähti opettamaan alaikäistä poikaansa ajamaan autolla Rovaniemen kasarmialueen sivuteille. Viikonloppuna isä saattoi lähteä metsälle äijäporukassa. Poika otettiin joukon jatkoksi, kukas häntä olisi kotona kaitsenut.

– Kyllähän siinä tuli nähtyä vähän erilaista meininkiä, kuin lillerilalleri-piirien lapset, Summanen naurahtaa.

– Minua kuitenkin kohdeltiin aina lämpimästi ja rakastavasti. En koskaan kokenut olevani uhattuna tai hyljättynä.

Isän rennossa otteessa Petteri Summasesta kasvoi hyvällä itsetunnolla varustettu mies. Itsetunto rohkaisi hänet yleisön eteen nuorisoteatterissa ja kriittisen raadin eteen Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. Ja kun sattuma heitteli mahdollisuuksia tarttua uusiin haasteisiin uran varrella, hän uskalsi tarttua niihin. Se johti siihen, että Summanen on tänä päivänä näyttelijä-ohjaaja-käsikirjoittaja-kehityspäällikkö.

Tarhapäivän Antti Pasasella on arki hukassa

Ensimmäinen kiinnitys ammattiteatteriin oli ikimuistoinen. Summanen napattiin Tampereen Työväen Teatteriin viittä vaille valmiina suoraan koulusta kesken viimeisen lukukauden. Elettiin 90-luvun laman syvimpiä vuosia ja naps, vakipaikka!

Summanen huomasi, että rekrytointi ei ollut kaikkien mieleen, vaan herätti ymmärrettävää kateutta erityisesti tamperelaisissa näyttelijäopiskelijoissa. Silloisella teatterinjohtajalla Jussi Helmisellä oli kuitenkin selkeä näkemys ja valta vetäistä untuvikko näyttämölle.

– Toistelin itselleni, että olin kuin olinkin tehnyt sen. Päässyt teatterikouluun ja saanut heti työtä suuresta ammattiteatterista. Liksa oli 4800 markkaa kuussa ja siitä piti lyhentää vuodesohvaa ja pesukonetta. Silti tuntui, että kaikkea oli riittävästi.

Summanen näyttelee välillä yhä, vaikka päätyö tuotantoyhtiö Zodiak Finlandin kehitysjohtajana nieleekin suurimman osan ajasta ja energiasta.

Häntä nähdään enää harvoin teatterin lavalla ja tv-viihdekin on nähty. Sen sijaan elokuvarooleja kertyy vielä.

Eve Hietamiehen kirjaan perustuva Yösyöttö-perhekomedia oli vuosien 2017-2018 katsotuimpia elokuvia. Nyt leffalle on tehty jatko-osa, Tarhapäivä. Se saa ensi-iltansa 15. marraskuuta. Summanen esittää molemmissa elokuvissa perheenisä Antti Pasasta. Yösyötössä Pasanen jää yksin vastasyntyneen vauvan kanssa, kun lapsen äiti häipyy omille teilleen suoraan synnytyslaitokselta. Tarhapäivässä Pasasen poika on eskari-ikäinen. Yhteys pojan äitiin on olemassa, mutta tämä on masentunut. Pasanen yrittää leikkiä kotia naispuolisen ystävänsä kanssa ja siitä seuraa monenmoista.

Summanen suostui Pasaseksi toiseenkin otteeseen, sillä tarinan jatkuminen tuntui luontevalta. Edellinen elokuva oli saanut hyvin yleisöä, Hietamiehen kirjat olivat kehitelleet aihetta jo valmiiksi eteenpäin. Lisäksi ohjaajaksi tuli entuudestaan näyttelijänä tuttu Tiina Lymi.

– Tiinalle on kertynyt nopeaan tahtiin kokemusta ja varmuutta pitkien elokuvien ohjaamisesta ja tausta näyttelijänä takaa, että kommunikaatio pelaa.

Sen sijaan Pasasen sujuvuudessa on huomattavia puutteita. Summanen käyttää termiä kömpelyys, muttei tarkoita portaissa kaatuilua.

– Kömpelyys on esimerkiksi sitä, että emme opettele kunnolla asioita, joita teemme päivittäin. Silloin ihan normaalit arjen rutiinit ja päivärytmi voivat tuntua ahdistavilta.

Pasasen tapauksessa arki kääntyy häntä vastaan. Hän on kaikkialta myöhässä, päiväkodin vasu-keskustelu unohtuu kymmenennen kerran, lautasella on aina makaronilaatikkoa ja yksinäisyys kalvaa.

Kun hän saa viimein järjestettyä vapaaillan, koomakänni iskee ja seuraavana päivänä sekä janottaa että kaduttaa. Summanen pyörittelee Pasaselle päätään, vaikka myöntää, ettei hänkään muistanut omien lastensa päiväkodin opettajien nimiä ja koululaisten Wilma-viestintäkin lankeaa vaimolle.

– Minä olen kuitenkin se, joka tulen päivän päätteksi ruokakassien kanssa kotiin. Ja olisihan minun otettava se kouluviestintäkin haltuun, jos olisin yksinhuoltaja. Pasanen vain säheltää.

Summanen pohtii, että jos Pasasen tarina olisi yksinhuoltajaäidin elämästä, sitä pidettäisiin surullisena ja säälittävänä, mutta kun häslääjä on mies, hänelle nauretaan ja tarinasta syntyy komediaa. Elokuva leikkii luutuneilla sukupuolirooleilla ja pakkohan katsojankin on myöntää, että näitä on Suomi täynnä, Pasasia.

Isä sortui juomaan – poika nousi näyttämölle

Petteri Summasen oma lapsuus loppui ennen lukioikää. Isän kanssa oli siihen asti jotensakin eletty, mutta pikkuhiljaa kaikki muuttui. Isän humalahakuinen juominen lisääntyi ja isä sairastui alkoholismiin.

Kun isän uusi puoliso muutti miesten talouteen, pojalle tuli tunne, että on hyvä hetki lähteä.

Lappeenrannasta löytyi hyvä koulu ja kodin tarjosi sukulaisperhe. Summasesta ratkaisu oli siinä tilanteessa hyvä.

– Se, miten jälkikasvu selviää vanhemman alkoholismista, on hyvin yksilöllistä. Minut oli kasvatettu pärjäämään ja tulemaan toimeen. Ei se romahdus tuntunut niin suurelta. Äidillä oli uusi ero päällä, eikä hän voinut ottaa vastuuta minusta, mutta sukulaiset ottivat kopin.

– Olen jutellut näistä sekä ammatti-ihmisten että kavereiden kanssa. Lukiossakin löytyi aina joku kaveri, jolle kertoa. Hiljalleen koko asia lakkasi kiinnostamasta itseänikin ja se vain jäi.

Petteri Summanen kävi Lappeenrannassa lukion ja alkoi harrastaa teatteria. Hän kertoo koukuttuvansa lajeihin, joihin liittyy adrenaliinipaukku. Lapsena hän purjehti, myöhemmin nyrkkeili. Teatterissa pääsi jännittämään.

– Tajusin siellä nuorisoteatterissa, että tässähän kulkevat psykologia ja emootiot rinnakkain. Sitten siinä ovat ne kanssanäyttelijät ja ohjaaja joiden kanssa esitystä tehdään. Samaan aikaan taustalla teksti ja oma rooli siinä. Siinä oli niin valtavasti tasoja.

Isän homma ei ole lymytä autotallissa tai väijyä sohvalla

Lappeenrannassa Summanen kohtasi myös tulevan vaimonsa. He tapasivat kaksikymppisinä ja vähän alta kolmekymppisinä heistä tuli pienen pojan vanhemmat.

– Olimme seurustelleet jo pitkään ja ajattelin, että me olemme pariskunta, joka pysyy yhdessä. Toimeentulo tietysti mietitytti, mutta kun sain kuulla, että odotamme vauvaa, olin kertakaikkiaan hurmaantunut siitä, Summanen kertoo.

Pojan syntymäpäivänä Summanen juoksi synnytyslaitokselta Kansallisteatteriin Seitsemän veljeksen näytäntöön. Sinä iltana hänen tulkitsemansa Timo oli harvinaisen herkkä.

Työrintamalla Petteri Summasella oli monta rautaa tulessa. Hän oli irtisanoutunut Tampereelta päästäkseen kokemaan Kansallisteatterin ja näytelläkseen Suomenlinnan kesäteatterissa. Kavereiden kesken syntynyt viihdeohjelma Studio Julmahuvi lähti laukkaan.

Summanen tarttui rivakasti myös isän rooliin. Kotityöt olivat tulleet tutuiksi kahden miehen taloudessa isän kanssa, mutta hän tiedosti myös, että lapseen liittyy paljon kaikkea uutta, vauva valvottaa, äiti saattaa masentua synnytyksen jälkeen, lapsi vaatii paljon huomiota.

– Onhan se pelottavaa ajatella, että toinen vanhemmista olisi kömpelö kodin hommissa. Kuin turisti omassa kodissaan.

– Semmoisia perheitä on, joissa mies ei osaa mitään ja nainen ei luota mieheen. Lopulta nainen pyrkii kantamaan koko vastuun vauvasta, eikä mies keksi, mitä tuon kanssa edes voisi tehdä. Silloin siinä juostaan autotalliin karkuun vaihtamaan renkaita, vaikka ne tuli jo eilen vaihdettua, hymähtää Summanen.

Summasen perheeseen syntyi vielä kaksi lasta lisää. Petteri Summasesta on sääli, jos ihmiset valitsevat lapsettomuuden sosiaalisten paineiden, ilmastonmuutoksen tai talouden kehityksen vuoksi. Paljon on kiinni siitä, miten kukin on kasvanut suhtautumaan epävarmuuteen, hän tuumaa.

Media tarjoaa runsaasti tarinoita, joissa kaikki menee pieleen, tulee sairastelukierre, jaksaminen loppuu, työttömyys uhkaa ja velkaannutaan.

– Siihen me sitten sijoitamme itsemme ja kysymme, haluammeko elää tuollaista elämää.

– Välillä tuntuu, ettei kaikkea kannata tehdä järjen kautta. Pitäisi vain luottaa hormoneihin. Jos ei odota liian pitkään, hormoneilta voi huhuilla apua tähän hommaan, Summanen neuvoo ja nauraa.

Varuskunnan sankarit ja antisankarit palaavat mieleen

Summanen kertoo olleensa se autolla kuskaava harrastusiskä. Jääkiekkopojan kanssa on ajettu satoja kilometrejä vuodessa, välillä kolmesta seitsemään tapahtumaan viikossa.

Autossa on tullut juteltua syntyjä syviä. Ne hetket ovat olleet hyvää yhdessäoloa, mutta onhan moinen rahtaaminen aikamoista, jos tarkemmin ajattelee.

– Onhan se vähän hullua, että juostaan illat palvelemassa lapsen tarpeita, jotka vanhempi on ehkä itse rakentanut.

– Nyt on tullut muotiin vähän chillaavampikin meno. Ollaan vaan ja pötkötellään. Laitetaan ruokaa ja retkeillään, käydään näyttelyyissä.

Summasen perheessä kuskaaminen mahdollistui, kun isä ei ollut teatterissa töissä ja illat vapautuivat. Kun lapset olivat pieniä, perheen äiti oli kotona. Hän on nyt palannut hiljalleen työelämään.

Summanen kertoo pyrkineensä tietoisesti järjestämään aikaa perheelle. Keväät ovat olleet monesti työntäyteiset, mutta urakat ovat taanneet pitkän kesäloman, joka on vietetty perheen kesken kotona ja mökillä. Mökillä, jonka rakentamiseen oma isä on antanut ison panoksen.

– Isä sai vähän paremman otteen elämästään, kun olin jo aikuinen. Hän opiskeli uuden ammatin, työskenteli rakennuksilla ja oli luottamusmiehenäkin. Meille hän rakensi saunamökin ja osallistui isomman mökin rakentamiseen.

Petteri Summasen lapset oppivat tietämään, että se Rovaniemeltä tuleva hauska vieras oli oma isoisä.

– Mutta ensin meidän täytyi käydä menneet läpi ja puhua asiat halki. Olihan se isällekin hirveä häpeä joutua sellaiseen jamaan.

Isä ja hänen työnsä upseerina on askarruttanut Summasta viime aikoina. Hän muistaa kuinka isä tuskaili, miten tahmeaa on valaa maanpuolustustahtoa vastahakoisiin alokkaisiin. Tuolloin elettiin 1980-lukua ja rauhanliikkeen aikaa.

Osa tuskasta on siirtynyt Pientä laittoa -tv-sarjan käsikirjoitukseen. Summanen on ollut mukana parhaillaan Ylessä pyörivän sarjan työryhmässä. Sarjan päähenkilö on kantapeikko kapteeni, joka saavuttaa niin suuren turhautumispisteen, että saa aivoinfarktin.

– Olihan siellä varuskunnassa sankareitakin pikkupojalle. Naapurin lentäjä kaarsi autolla rivarin eteen tyyliin, just lensin hävittäjällä ja nyt sit ajelen tässä. Kyllä sitä katsottiin suu auki.

– Ja oli isäkin idoli. Hän luki ja kuunteli musiikkia, oli monipuolinen ja lahjakas. Hän ymmärsi, että pojan pitää saada vaihdepyörä ja opetti vielä ajamaan sitä selkä menosuuntaan, Summanen sanoo hellyys äänessään.

Alman matkalaukku on räjähtänyt keskelle pukuhuoneen lattiaa. Esiintymis- ja edustusvaatteita pursuilee yli reunojen.

Laulaja potkii laukkua vähän sivummalle ja sanoo samalla, ettei jaksa sen ihmeemmin välittää. Hän on kiertänyt esiintymässä pitkin Eurooppaa jo parin kuukauden ajan.

Nyt hän on Lontoon legendaarisen Wembley Arenan bäkkärillä, sillä suomalainen lämmittelee amerikkalaista popdiivaa Christina Aguileraa tämän Irlannin ja Britannian kiertueella. Maailmantähti bongasi Alman viime kesänä Pori Jazzeilla ja tarjosi tälle mahdollisuutta tulla mukaan osalle Euroopan-kiertuettaan.

– Ei oo pitkään aikaan jännittänyt niin paljon kuin ekalla keikalla, mutta sen jälkeen siihenkin on tottunut, Alma kertoo.

Yle pääsi seuraamaan kiireisen suomalaistähden ensimmäistä Lontoon keikkaa lauantaina. Toinen on vuorossa sunnuntaina. Kesken Aguilera-kiertuetta Alma on pyrähtänyt omalle pistokeikalleen Zürichiin, mistä hän saapui parahiksi paikalle Wembley Arenalle. Häntä väsyttää ja omat muusikot ovat ruuhkassa, joten kunnollista soundchekiä ei ehditä tehdä.

Tästäkin huolimatta Alma on yllättävän rauhallinen. Hän ehtii vitsailla, että samaan aikaan Aguilera vetää omassa soundchekissään samaa biisiä kymmenettä kertaa.

Lämmittelijän pesti Christina Aguileran kaltaiselle maailmantähdelle on Alman mielestä erinomainen mahdollisuus. Haastavaa se toki on, sillä suomalaisen ja amerikkalaisen musiikit eroavat toisistaan melkoisesti. Siinä kun Aguilera vetää perinteistä amerikkalaista krumeluuripoppia, Alma on pelkistetympi ja kokeilevampi.

– Tää on ollu itelle vähän niinku haaste. Haluun näyttää jengille, että kuka mä oon ja tuolla on ollu niin paljon tyyppejä, jotka ei tiedä, kuka mä oon. Se on ollu hauskaa yrittää voittaa niitä puolelleen.

Lyhyen kiertueen aikana Almasta ja Aguilerasta ei ole vielä ehtinyt tulla sydänystäviä. Kaiken kiireen keskellä on vain moikattu lyhyesti.

– Mä en ole ollut täällä mestoilla hirveesti, koska olen tehnyt omia keikkoja. Mutta seuraavan viikon saan olla vaan ja hengailla ja toivottavasti pääsen jauhaa sen kaa enemmän ja kuulla sen juttuja musiikista.

Cowboy-biisi johdatti enkelielokuvaan

Puolitoista vuotta sitten Alma teki musiikkia Los Angelesissa, kun hän tapasi poptähti Miley Cyrusin. Heillä synkkasi heti. Molemmat ovat hieman levottomia luonnonlapsia ja myös musiikilliset ambitiot kohtasivat.

Cyrus oli kuullut Alman Cowboy-kappaleen demon ja halusi levyttää sen tulevalle albumilleen.

– En antanut sitä sille, mutta sanoin, että mennään studioon ja tehdään jotain samanlaista, laulaja virnistää.

Alma kertoo työskentelevänsä studiolla nopeasti ja ei jää miettimään jokaista sanaa. Niitä voi viilata sitten myöhemmin. Hän löysi Cyrusista sielunsiskon, jolla on samanlainen tapa työskennellä.

– Meissä on tosi paljon samaa. Ollaan vähän sekopäitä ja adhd-tyyppisiä tyyppejä. Me saatetaan tehdä nopeassa ajassa paljon biisejä ja on kiva, että on tyyppi, joka buustaa sua. Saa olla vapaasti studiossa kuka on, ja se on siistii.

Kaksikon yhteistyöstä syntyi amerikkalaistähden She is coming -albumille kappaleet Mother's daughter ja Cattitude.

Albumin jälkeen Alma kertoo saaneensa puhelun Miley Cyrusilta, joka kertoi tarvitsevansa apua. Toinen poptähti, Ariana Grande, oli pyytänyt tätä mukaan tekemään kappaleita tulevan Charlie's Angels -elokuvan soundtrackille.

– Se on ihan kreisii, kun mä puhun näistä nimistä. Se on naurettavaa ja ihan hulluu, Alma purskahtaa nauruun kesken tarinan lueteltuaan maailmantähtien nimiä kuin kertoessa kavereistaan.

Alma näki pätkän elokuvasta ennen kuin muusikot alkoivat työstää biisejä. Mukana projektissa oli myös ruotsalainen tuottajaguru Max Martin, jonka kultasormesta ovat syntyneet esimerkiksi Britney Spearsin legendaariset hitit.

– Mä uskon, että mukaan olisi halunnut muitakin tyyppejä kirjoittamaan. Mä tiesin, että nyt pitää antaa kaikkensa ja ne tykkäsi siitä samoin tein.

Alma päätyi tiimiin, joka teki elokuvan nimikkokappaleen Don't call me angel. Biisiä olivat kirjoittamassa myös sen esittäjät Miley Cyrus, Ariana Grande ja Lana Del Rey. Tuottajat tykästyivät suomalaisen tekemiseen niin paljon, että he ottivat tämän laulamaan soundtrackin kappaleeseen How it's done.

Musiikkia Max Martinin kanssa?

Kansainväliset musiikkipiirit toimivat kuten työkuviot muillakin aloilla. Tuttujen kautta tavataan uusia ihmisiä ja sovitaan uusista yhteistyökuvioista. Näin on käynyt myös Almalle, kun hän on nyt sukeltanut popmaailman suurien tekijöiden joukkoon.

Suomalainen kuitenkin kiertelee, kun häneltä kysyy, onko jatkoa luvassa supertähtien kanssa. Ariana Granden kanssa hän ei usko tekevänsä yhteistä biisiä, sillä he ovat musiikillisesti hyvin erilaisia. Hän toki toivoo, että he voisivat jatkossakin kirjoittaa kappaleita yhdessä.

– Paljon on mahdollisuuksia siellä päin. Sanottasko näin, Alma muotoilee.

Tuottaja Max Martinista hän puhuu hieman enemmän.

– Sen verran tiedän, että musta ollaan innostuttu tosi paljon ja ollaan kyllä työstämässä tässä musiikkia. On kaikenlaisia ideoita ja on päiviä buukattu.

– Mutta mä oon taas silleen, etten mä haluu huudella ennen kun juttui tapahtuu. Tässä maailmassa someday you’re in ja someday you’re out. Turha huudella. Teot puhukoot puolestaan.

Odotetun esikoislevyn arvoitus

Suomessa on seurattu erityisellä mielenkiinnolla Alman kansainvälisen uran kehittymistä. Se lähti räjähdysmäiseen lentoon jo ensihitistä lähtien. Karma julkaistiin kuitenkin jo vuonna 2016 ja muut isot menestyskappaleet kuten Chasing highs ovat pian kolmen vuoden takaa. Suomalaislehdistössä on jo ehditty kirjoittaa Almasta lyhyenä tähdenlentona, kun esikoisalbumia ei ole kuulunut.

Alma kertoo lukeneensa kesällä hänestä tehtyjä juttuja, mitkä ärsyttivät. Hän tietää, että menestys ei tapahdu maailmalla yhtä nopeasti kuin Suomen pienillä markkinoilla.

– Kun Suomessa tulee joku vientitoivo, niin yhtäkkiä mitä tahansa se tekee ihan pientäkin, niin se uutisoidaan isosti. Oikeestaan puhutaan, että sillä artistilla on jo iso ura, vaikka se on vasta se alku. Siitä alkaa monen vuoden duuni.

Muusikko myöntää, että yhteistyöt kansainvälisten tähtien kanssa ovat hidastuttaneet oman albumin valmistumista. Hän ei ole kuitenkaan voinut niistä julkisesti kertoa, mikä on Suomen suuntaan näyttäytynyt hidastelulta.

Alma halusi välissä osoittaa taitojaan biisintekijänä ja yhteistyö idolinsa Miley Cyrusin kanssa oli tilaisuus, mitä hän ei halunnut sivuuttaa.

– Siihen meni kyllä monta kuukautta, ja mä annoin Mileylle mun albumibiisejä siihen sen projektiin. Ja sitten olin, että okei nyt ei oo enää mun albumi täynnä, että pitää mennä takas studioon.

Alman uudempi tyyli poikkeaa alkuaikojen pirteästä popista ja kappaleet ovat synkempiä. Artisti kertoo saaneensa rohkaisuja uudesta suunnastaan huipputuottajilta kuten Mark Ronsonilta.

– Ehkä mä olen toivonut myös suomalaisilta sitä, että mä tiedän, mitä mä teen, että uskokaa vaan muhun.

Esikoisalbumi Have u seen her? on nyt valmis, ja Alma kertoo sen olevan hänen läppärillään. Levyn ensimmäinen osa ja sen kaksi biisiä julkaistiin vastikään ja kaksi seuraavaa osaa tulevat ensi vuoden puolella.

Alman mukaan albumi kertoo hänen kasvutarinansa sekä siitä, minkälainen ihminen hän oikeasti on.

– Mä vaan höpötän, mutta mä en oikeesti kerro, mitä täällä sisällä tapahtuu. Levyllä on mun tarina, mistä mä tuun ja mitä mä koen. Se on vähän niin kuin päiväkirja.

Ammattilaislämppäri ei kiroile

Valtavan kokoinen Christina Aguileran kasvokuva on heijastettu Lontoon Wembley Arenan lavan valkokankaalle. Brittiyleisö valuu hiljalleen paikalle kaljatuopit käsissään. Pääesiintyjän keikan alkuun on vielä runsaasti aikaa, joten Helsinki areenan kokoinen katsomo on vasta puolillaan.

Pian valkokankaalle ilmestyy teksti Have u seen her? On lämmittelijä Alman vuoro.

Hän esiintyy pelkistetysti kitaristin ja rumpalin kanssa taustojen tullessa tietokoneelta. Enempään ei ole mahdollisuuksiakaan pienellä alueella kankaan edessä, jonka takana odottavat illan päätähden lavasteet.

Keikan alun uusien biisien aikana yleisö on vielä jähmeää, mutta lämpenee loppua kohti, kun mukaan tulee tunnetumpia kappaleita. Alma esiintyy tyylilleen uskollisesti energisesti, mutta kiroilu on poissa. Hän hoitaa lämmittelijän pestinsä ammattilaisen ottein.

– Oletteko valmiita Christina Aguileraan? Vielä pari biisiä ja kuningatar saapuu paikalle, Alma huutaa biisien välissä.

Britannian radioissakin soinut Chasing highs lopettaa keikan ja saa aikaan yhteislaulukuoron.

Alman hengästyttävä keikkatahti jatkuu Aguileran lämmittelykiertueen jälkeen. Tiedossa on promokiertue Saksaan, Britanniaan ja Singaporeen. Tammikuussa hän lähtee Pohjois-Amerikan kiertueelle ruotsalaisartisti Tove Lon kanssa.

– Mutta kyllä mä aion myös lomailla jossain vaiheessa joulua, Alma vakuuttaa.

Yli 900 tutkimusartikkelia kattava raportti What is the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review on laajin tähän mennessä tehty kartoitus taiteen ja kulttuurin terveysvaikutuksista.

Raporttiin perehtyneen Taideyliopiston taidekasvatuksen tutkimuksen johtajan Kai Lehikoisen mukaan ei ole mikään ihme, että tällainen otanta julkaistaan juuri nyt.

Lääketiede on tavallaan saanut ylivallan hyvinvointia ja terveyttä koskevassa keskustelussa, ja nyt lähestytään uudestaan WHO:n vuoden 1948 määritelmää, jossa terveys ymmärretään fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena hyvinvointina – eikä pelkästään sairauden ja heikkouden puutteena.

– Tästä näkökulmasta terveys nähdään ehkä enemmän elämän voimavarana, eikä niinkään itse päämääränä. Siihen liittyy ajatus, että ihminen voi itse monin tavoin ylläpitää ja vahvistaa omaa hyvinvointiaan, esimerkiksi taiteiden ja kulttuurin kautta.

Raportti on ajankohtainen myös suomalaisesta näkökulmasta. 2000-luvulla on keskusteltu paljon hyvinvointivaltion laajenemiskehityksen päättymisestä. Monet tutkijat ovat korostaneet, kuinka Suomessa taloudellisen kehityksen ja väestön jyrkän ikääntymisen takia julkisia hyvinvointipalveluja on mietittävä uudelleen, koska verorahat eivät enää kaikkeen riitä.

– Puhutaan kestävyysvajeesta, joka on herättänyt Suomessa kiinnostusta siitä, kuinka ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä voidaan vahvistaa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia. Korjaavat toimenpiteet ovat paljon kalliimpia ja usein myös epävarmempia.

– Tässä yhteydessä taidelähtöinen luovuus ja aktiivinen kulttuurin harrastaminen ja taiteisiin osallistuminen nähdään hyvänä keinona vahvistaa ihmisten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä, Kai Lehikoinen toteaa.

Musiikin laaja-alaiset vaikutukset

Tällaiseen lopputulokseen on päätynyt myös WHO:n raportti. Sen mukaan on selvää näyttöä siitä, että taidetoimintaan osallistuminen voi auttaa vahvistamaan terveyttä ja hyvinvointia.

– Nämä kytkökset ovat monimutkaisia. Taiteet toimivat monikanavaisesti ja vaikuttavat ihmisiin eri tavoin. Taiteen avulla ihmisiä voidaan sitouttaa vahvemmin osallistumaan hoitoon ja huolehtimaan terveydestä. Lisäksi taide vahvistaa mielikuvituksen käyttöä, aktivoi aisteja, herättää tunteita ja stimuloi aivotoimintaa. Tällä kaikella on vaikutusta terveyteen.

Raportissa mainitaan, että kun esimerkiksi keskoslapsille soitetaan tietynlaista musiikkia, näiden elintoiminnot vahvistuvat ja keskoskaapissa vietetty aika lyhenee. Musiikilla on ollut samanlaista vaikutusta myös leikkauspotilaisiin.

– Musiikilla on laaja-alaisia vaikutuksia keskittymiskykyyn ja rentoutumiseen. Tanssista taas on huomattu olevan hyötyä esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastaville ihmisille, Kai Lehikoinen kertoo.

UNESCO on suositellut taidekasvatusta kaikenikäisille ihmisille, ja esimerkiksi koulujen draamatoiminnan on havaittu vähentävän kiusaamista ja keskinäistä kilpailua.

– Osallistavat draamaprojektit auttavat nuoria näkemään itsensä ja oman tilanteensa osana laajempaa yhteiskunnallista kuvaa. Yhteisöteatterilla taas on voimaannuttavia vaikutuksia yksilöihin: se vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmässä.

Raportin mukaan taiteisiin osallistuminen voi muun muassa vähentää riskiä dementian ja masennuksen kehittymiseen.

– Ihmisillä on elämäntilanteita, joista voi päästä läpi myös ilman lääkehoitoa. Arjen päänsärkyihin ei välttämättä aina tarvita buranaa, vaan voi mennä kuuntelemaan konserttia, osallistua tanssitunnille, katsastaa lähigallerian tai ottaa kynän käteen ja kirjoittaa vaikkapa runon omasta elämästään.

– En lähde sanomaan, että lääkehoitoa pitäisi ryhtyä korvaamaan taiteilla, niin yksioikoista tämä ei tietenkäään ole. On monia sairauksia, jotka nimenomaan vaativat lääkehoitoa, Lehikoinen painottaa.

Muinaiskulttuureissa luotettiin taiteen parantavaan voimaan

Taiteen ja kulttuurin parantava voima on ollut tuttua asia jo muinaisessa Egyptissä. Siellä pidettiin tärkeänä etenkin puheen tervehdyttävää vaikutusta.

Antiikin Kreikassa taas Aristoteles puhui katarsiksesta eli taiteen puhdistavasta vaikutuksesta. Voimakkaan taidekokemuksen tai draamankäänteen kohdalla tapahtuu vahva emotionaalinen tunnepurkaus, jota seuraa helpottuneisuus.

Myös samaanikulttuureissa taiteella on ollut keskeinen rooli terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa – mahdollisesti myös muinaisaikojen Suomessa, jossa samanismi oli yleistä.

Taiteen parantavien voimien varjolla on tarjoiltu myös suoranaista huuhaata. Joitakin aikoja sitten aivotutkijat totesivat, että musiikilla on suotuista vaikutusta aivojen kehittymiselle.

Asia lähti nopeasti väärille raiteilla, se kaupallistettiin saman tien ja markkinoille rantautui härpäkkeitä, joiden avulla sikiöille soitettiin Mozartin musiikkia. Mozartilla piti olla aivan erityisiä vaikutuksia älykkyyden ja aivojen kehittymiselle, mistä ei ole löytynyt todisteita.

Kai Lehikoisen mukaan WHO:n What is the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review -raportti nostaa esiin arvokkaita asioita, joista kannattaisi päätöksenteon tasolla ottaa koppia.

– Raportissa korostetaan toimialarajat ylittävän yhteistyön tärkeyttä terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa. Kun taidelähtöinen ajattelu ja terveyden kulttuuriset kontekstit huomioidaan kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa, on se tärkeä viesti.

– Meidän pitäisi päästä pois itsenäisissä siiloissa toimimisesta kohti moniammatillista yhteistyötä ja etsiä ratkaisuja yhdessä – oli kyse sitten terveydestä, hyvinvoinnista tai ilmastokatastrofista, Lehikoinen summaa.

Ikoninen Hassisen kone esiintyy esiintyy ensi kesänä alkuperäiskokoonpanossaan kotikaupungissaan Joensuussa sekä Provinssissa ja Tampereen Ratinassa.

Poko Recordsin tallissa kaikki pitkäsoittonsa levyttänyt yhtye määritti uusia suuntaviivoja suomirockin nousukaudelle niin uuden aallon punkista kuin progressiivisesta rockistakin ammentavalla soundillaan.

Sari Eronen-Mäkelä koki Hassisen koneen Joensuun Normaalikoulun urheilusalissa vuonna 1980. Kyseessä oli yksi bändin ensimmäisistä julkisista esiintymisistä.

– Olin menossa katsomaan Se-yhtyettä, josta pidin tuolloin paljon. Lämppärinä oli Hassisen kone, sellainen ihan uusi bändi. Ajattelin ensin, että mitäs ihmettä tämä oikein on, tuossa on joku kummallisen oloinen tyyppi ja kummallisen oloinen yhtye, tulisipa Se äkkiä lavalle. Samaa varmaan ajatteli moni muukin.

– Vähitellen yleisö kuitenkin lämpeni ja monet totesivat, että tällä kerralla lämppäri oli parempi kuin pääesiintyjä. Siitä lähti Hassisen koneen nousukiito liikkeelle omalla kohdallani.

Eronen-Mäkelän mukaan Hassisen koneen fanittamiseen löytyi useita syitä: yhtye oli kotoisin lähialueelta eli Pohjois-Karjalasta ja sanoitukset koskettivat teini-ikäisen ajatusmaailmaa.

– Muistan kävelleeni yöllä kotiin joistakin bileistä ja miettineeni, että tämä kuin suoraan Tällä tiellä -laulusta – kukaan ei voi ymmärtää minua niin hyvin kuin Ismo Alanko. Sanoitukset olivat se isoin juttu, ne vetosivat maailmantuskaan ja siihen kaikkeen, mitä sen ikäisenä koki. Teiniangstin lisäksi teksteissä oli oikeudenmukaisuuden hakemista, mikä vetosi minuun.

Edelleen ajankohtainen yhtye

Sari Eronen-Mäkelä on ollut Hassisen koneen keikoilla lukuisia kertoja. Voimakkain yksittäinen kokemus tapahtui Joensuussa vuonna 1982, jolloin yhtye esiintyi poikkitaiteellisesti yhdessä Tanssiteatteri Raatikon kanssa.

– Kyse oli kulttuurielämyksestä isolla k-kirjaimella. Myös Tuuliajolla -kiertueen keikan tunnelma Ilosaaressa jäi mieleen: yhtye soitti jossakin rekkalavalla.

Jo Hassisen koneen aikoihin oli selviö, että Ismo Alangosta kasvaa jotakin suurta.

– Kun häntä seurasi, tuli selkeästi sellainen olo, että tästä henkilöstä tulee Suomelle uusi kansallisrunoilija.

Sari Eronen-Mäkelän mielestä Hassisen koneen musiikki on relevanttia tänäkin päivänä. Erityisen läheiseksi hän kokee Muoviruusuja omenapuissa -laulun, jossa todetaan, että kaduilla lojuu vain ihmisenkuoria / katsokaa Karjalan urhoja nuoria.

– Kyseinen laulu tuntuu edelleen sydämessä ja se on vieläkin kovaa kamaa karjalaiselle, joka on muuttanut Helsinkiin ja hylännyt omat kotikontunsa. Siinä on monia yhtymäkohtia omaan elämääni: kuinka karjalaisen kulttuurin voi säilyttää – tai hävittää – ja millaiseksi ihminen muuttuu, kun joutuu mukaan bisneselämään.

Jos aikataulut sopivat, Sari Eronen-Mäkelä menee ensi kesänä kokemaan Hassisen konetta uudemman kerran.

– Varmaankin siitä tulee nostalgiavärinää sekä itselleni että muille, yhteislaulua ja hengennostatusta.

Hassisen koneen musiikkia ja haastatteluja Elävässä arkistossa.