Kaksi suomalaisten suosikkia kohtaa, kun Ilkka Remeksen trillerit kääntyvät elokuviksi, joiden pääosassa nähdään Jasper Pääkkönen. Hän esittää Antti J. Jokisen ohjaamissa Omerta-elokuvissa Max Tanneria, joka edustaa Euroopan unionin Omerta-erikoisjoukoissa Suomen Suojelupoliisia.

Pohjoismaiseksi suurtuotannoksi luonnehdittu elokuvasarja kertoo Euroopan parhaista sotilaista ja poliiseista kootuista Omerta-joukoista. Sarja alkaa kahdella elokuvalla, jotka perustuvat Remeksen luetuimpaan romaaniin 6/12.

– Kirjan tekeminen kahdeksi elokuvaksi johtuu siitä, että 6/12 on niin laaja kirja. 600 sivun mahduttaminen yhteen elokuvaan ei tuntunut oikeutetulta, ohjaaja Jokinen sanoo.

Uusi aikakausi

Pääkkönen kertoo odottaneensa tilaisuutta tulla kuvaamaan suomalaista elokuvaa. Kansainvälisesti kysytyn näyttelijän kannalta projektin piti kuitenkin olla riittävän suuri ja kiinnostava. Nyt sellainen löytyi.

– Remeksen kirjat ovat erittäin elokuvallisia. Muistan, että 6/12:hta lukiessani mietin asiaa ja varmaan kysyinkin joltain suomalaiselta elokuvatuottajalta, miksi niitä ei ole tehty. Sain vastaukseksi, että Remeksen kirjat ovat liian isoja. Suomessa eivät elokuvien budjetit riitä niiden tekemiseen, Pääkkönen muistelee.

– Nyt kun ollaan uudella aikakaudella ja budjetit ovat kasvaneet, se mahdollistaa tällaisten tarinoiden kertomisen valkokankaalla. Kaikki palaset loksahtivat yhteen ja lähdin tähän mukaan.

Tähtiloistetta Omerta-elokuvista ei puutu muutenkaan. Pääkkösen ohella elokuvien rooleissa nähdään muun muassa Ville Virtanen, Pekka Strang, Krista Kosonen, Peter Franzen, Eero Aho, Tommi Korpela ja Eero Milonoff.

Elokuvasarjan ruotsalainen naispääosan esittäjä ja muut ulkomaalaiset näyttelijät julkistetaan Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2020.

Sarjan ensimmäinen elokuva 6/12 saa ensi-iltansa syksyllä 2021 ja sen jatko-osa 7/12 vuotta myöhemmin. Elokuvista tehdään myös kuusiosainen tv-sarja, jonka esittää C More.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto terroristien armoilla

Vuonna 2006 julkaistussa 6/12-romaanissa serbiterroristit kaappaavat presidentin linnan kesken itsenäisyyspäivän vastaanoton. Jokisen mukaan elokuvat tulevat olemaan hyvin uskollisia kirjan tarinalle.

– Olisi täyttä hulluutta muuttaa Ilkka Remeksen teosta. Tämä on neljäs kirja, josta teen elokuvaa. Kirja on kuitenkin kirja, ja elokuva elokuva. Tarinaa on nykyaikaistettu, mutta kyllä se trillerimäisyys, missä Remes on parhaillaan, on mukana.

Jokisen ja Mika Karttusen käsikirjoittamien elokuvien kuvaukset alkavat ensi syksynä. Tuotantoyhtiön mukaan Helsingin keskustassa kuvataan muun muassa suuri takaa-ajokohtaus, jonka toteutuksessa hyödynnetään pelialalla kehitettyjä pelimoottoreita.

Pohjoismainen suurtuotanto

Omerta-elokuvien budjettia kuvaillaan pohjoismaisella mittapuulla merkittäväksi. Jokisen mukaan budjetti varmistuu ensi kevään aikana. Hän ei usko sitä koskaan tarkkaan kertovansa.

– Karsastan sellaista, että nyt tulee kallein elokuva tai muuta vastaavaa. Kyllä lähtökohtaisesti pitäisi yrittää tehdä paras mahdollinen elokuva, Jokinen sanoo.

Ohjaaja huomauttaa myös, että Remes-elokuvat eivät tule olemaan pelkkää toimintaa.

– Taustani on draamaelokuvissa. Siksi nämä elokuvat eivät tule olemaan vain juonilähtöisiä, vaan ne kertovat myös ihmisistä. Siitä, mitä siellä kaikkien varusteiden sisällä on.

Ilkka Remeksen teokset ovat olleet suomalaisten suosikkilukemistoa jo vuosikausia. Esimerkiksi nyt elokuvattava panttivankitrilleri jäi myyntitilastoissa toiseksi vain _Harry Potter -_saagan toiseksi viimeiselle osalle.

6/12:sta tulee näillä näkymin ensimmäinen valmistuva Ilkka Remes -kirjan filmatisointi. Hankkeella on kuitenkin myös kilpailija. Yle kertoi heinäkuussa, että myös Aku Louhimies kehittelee kansainvälistä Remes-elokuvaa. Louhimiehen hanke perustuu Jäätyvä helvetti -trilleriin, joka kertoo Suomeen kohdistuvasta kyberhyökkäyksestä.

Agentti Pääkkönen

Jasper Pääkkösestä leivotaan siis nyt toimintatähteä. Jokinen kertoo odottaneensa yhteistyötä pitkään.

– Hän on mielestäni kiinnostava näyttelijä ja tietysti myös ystäväni, mutta emme ole koskaan tehneet elokuvaa yhdessä. On hyvä kirjoittaa elokuvaa, kun tietää, kuka siinä näyttelee, Jokinen sanoo.

Ohjaaja lisää, että Pääkkösen kansainvälinen menestys on auttanut myös keräämään rahaa Omerta-elokuvia varten.

Pääkkönen itse on innoissaan mahdollisuudesta tehdä erittäin harvinaista lajityyppiä, suomalaista toimintaelokuvaa.

– Pohjoismainen tapa tehdä toimintaelokuvaa tai agenttitrilleriä on realistinen. Meillä on edessä aika väkevä kouluttautumisjakso, että osaamme esimerkiksi käsitellä aseita ja toimia oikealla tavalla taistelutilanteissa, näyttelijä pohtii.

Pääkkönen on viimeksi nähty valkokankaalla Spike Leen elokuvassa BlacKkKlansman. Suomalaisessa elokuvaroolissa hänet nähtiin viimeksi vuonna 2015 ensi-iltansa saaneessa Vares - Sheriffi -elokuvassa.

Lähitulevaisuudessa suomalaistähteä tullaan näkemään Amazon Prime -suoratoistopalvelun The Dark Tower -tv-sarjassa sekä Netflixin Vietnam-elokuvassa Da 5 Bloods . Jälkimmäinen, Spike Leen ohjaama, elokuva nähdään Pääkkösen mukaan suoratoistopalvelussa ehkä jo kevättalven aikana.

Teemu Niukkasen ja Antti Toivosen Onko sulla nälkä? kertoo yksinhuoltajaäidistä, joka yrittää nolosti junailla teini-ikäisen poikansa ihmissuhteita. Äiti epäilee pojan olevan homo ja yrittää järjestää ujolle nuorelle miehelle treffit. Elokuvassa näyttelevät Pirjo Lonka ja Matvei German.

Tilanteesta irtoava komediallisuus kirvoitti lyhytelokuvalle paikan merkittävän amerikkalaisfestivaalin kilpasarjaan. Sundance-festivaalin lyhytelokuvasarjaan ilmoittautui ehdolle tänä vuonna ennätykselliset 10 397 elokuvaa.

– Se on niin paljon, että epäilen, onkohan millekään festivaalille koskaan tarjottu sellaista määrää lyhäreitä, elokuvayhtiö Komeetan tuottaja Daniel Kuitunen taivastelee.

Kilpasarjaan valittiin kaikkiaan 74 lyhytelokuvaa. Sekin on ennätysmäisen paljon.

Suomi-komediassa on uskallusta

Suomalainen lyhytkomedia on menestynyt maailmalla hyvin. Tosikon maineessa olevat suomalaiset osaavat ilmeisesti lajityypin. Arkiset elämäntilanteet ovat muovautuneet usein elokuvantekijöitten käsissä hykerryttäviksi naurupommeiksi.

Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa? valittiin tammikuussa 2014 Oscar-ehdokkaaksi ensimmäisenä suomalaisena lyhytelokuvana ja kaikkien aikojen toisena suomalaiselokuvana.

Teemu Niukkasen edellinen elokuva Saatanan kanit valitiin Sundance-festivaalille vuonna 2017.

– Näkyvyys näin merkittävällä festivaalilla tarjoaa elokuvalle mahdollisuuksia päästä kiertämään muita festivaaleja. Samalla se saa lisää katsojia ja huomiota, sitähän me tietysti toivomme, Kuitunen sanoo.

Komeetan Daniel Kuitunen kertoo, että Niukkanen ja käsikirjoittaja Toivonen valmistelevat nyt pitkää elokuvaa. Toivonen työskentelee parhaillaan käsikirjoituksen parissa. Jos hyvin käy, kuvaukset alkavat vuonna 2021.

– Suomalaiset komediantekeijät osaavat ja uskaltavat mennä jollekin oudolle alueelle, jota muut elokuvantekijät ehkä karttavat omituisena. Ja tehdä siitä sitten laadukasta elokuvaa. Uskallus erottaa meidät muista myönteisellä tavalla, Kuitunen pohtii.

Lyhytelokuva Treffit voitti kilpasarjan vuonna 2013

Marja Helanderin saamelaisaiheinen tanssielokuva kilpaili Sundancessa 2018

Onko sulla nälkä? sai maailman ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla syyskuussa. Sundance-festivaali alkaa 23. tammikuuta 2020 Utahissa. Lyhytelokuva on myös Jussi-palkintojen shortlistalla ja nähdään Yle Teemalla lauantaina 21. joulukuuta.

Suomen entinen, pitkäaikainen pääministeri Paavo Lipponen myhäili keskiviikkona tyytyväisenä Kotkassa Merikeskus Vellamossa vitriinin äärellä.

Vitriinin on tallennettu Lipposen vuonna 1998 Filippiinien presidentti Fidel V. Ramosin valtiovierailun yhteydessä lahjaksi saama perinneveneen pienoismalli.

Alun perin Lipponen lahjoitti filippiiniläisen perinneveneen pienoismallin Merikeskus Vellamon tukiyhdistys Vellamon ystävät ry:n puheenjohtajalle Sirkka Kotolalle, jonka kautta pienoismalli päätyi Suomen Merimuseoon.

Itsekin Vellamon ystäviin kuuluva Lipponen oli pienoismallin sijoituspaikkaan tyytyväinen.

– Pienoismallilla on pysyvää käyttöä, kun se on yleisön nähtävillä, Lipponen totesi.

Moottorikäyttöistä kulttuuriperintöä

Suomen merimuseoon lahjoituksena saatu bangka-alus on filippiiniläisen kolmirunkoisen trimaaniveneen pienoismalli. Nykyään Kaakkois-Aasiassa ja Polynesian alueella bangkoja valmistetaan lasikuidusta ja ne ovat moottorikäyttöisiä.

Bangka-alukset ovat Kaakkois-Aasian ja Polynesian alueen elävää kulttuuriperintöä. Nykyään bangkoja valmistetaan lasikuidusta, niissä on moottorit ja niitä käytetään kalastus- ja kuljetusaluksina.

Lipposen mielestä filippiiniläisveneen pienoismalli sopii mainiosti Suomen merimuseoon.

– Myös meiltä on ollut vientiä Filippiineille. Suomea ja Filippiinejä yhdistää muukin, kuten filippiiniläisen Virgilio Hilarion kanssa avioitunut Miss Universum Armi Kuusela, Lipponen sanoi.

Yhteinen vastuu elonkehästä

Suomen merimuseon intendentin Timo Kuntun mukaan filippiiniläinen bangka-alus on yksi merimuseon eksoottisimmista pienoismalleista.

– Lahjoitus edustaa entisen pääministeri Lipposen kautta valtiollista historiaa, joten pienoismalli sopii Suomen merimuseon tallennusvastuun piiriin, Kunttu sanoi.

Hän näki bangka-aluksen pienoismallin myös yhteisöllisyyden ja vastuun symbolina.

Kunttu kertoo, että ne Polynesian saaret, joissa bangka-alukset ovat yhä käytössä, ovat vaarassa jäädä ilmastonmuutoksen aiheuttaman vedennousun vuoksi veden alle.

– Meillä ihmisillä on yhteisestä elonkehästämme yhteinen vastuu, Kunttu muistuttaa.

Mitä komerosta löytyykään?

Bangka-aluksen pienoismalli ei välttämättä ole jäämässä ainoaksi Paavo Lipposen lahjoitukseksi Suomen merimuseoon. Entisen pääministerin varastoista saattaa hyvinkin löytyä merellistä esineistöä.

– Jos esineillä on historiallista arvoa, niin näkisin mielelläni niiden päätyvän Vellamoon.

Oikeuden toteutumisen ja totuuden paljastumisen juhla. Mahtipontiset sanat mainostavat rap-artisti Mercedes Bentson lauantai-illan keikkaa Suvilahti TBA -ravintolassa. Siellä juhlitaan hänen Clare Quilty -kappaleensa musiikkivideon ensi-iltaa.

Mercedes Bentso, oikealta nimeltään Linda-Maria Roine, aikoo kertoa tilaisuudessa, että hän oli yksi kulttuurineuvos Veijo Baltzarin uhreista. Asia tuli julki jo ennen Roineen esiintymistä. Siitä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

– Haluan antaa nimeni ja kasvoni asialle, että nähdään, että Baltzarin uhrit ovat todellisia ja oikeita ihmisiä, Roine kertoo Ylelle.

Baltzar vangittiin marraskuussa epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Sittemmin epäilyt ovat laajentuneet. HS kertoi vangitsemisen jälkeen, kuinka Baltzar on vuosien ajan manipuloinut ja ahdistellut nuoria naisia.

Tässä haastattelussa Roine kertoo muun muassa miksi hän ei uskaltanut aiemmin puhua asiasta omilla kasvoillaan, miten hän on käsitellyt Baltzarin aiheuttamia traumoja taiteessaan ja miten tapauksen käsittely julkisuudessa on vaikuttanut häneen.

Pelko hellittää

"Jahtasit mua niin kuin Quilty Doloresta / Annoit mulle yhden päärooleista / Et ollut ohjaaja, olit kultinjohtaja / Mut luulit ostavas, koska tulin pohjalta."

Sanat ovat Mercedes Bentson kappaleesta Clare Quilty, joka julkaistiin maaliskuussa. Kappaleen nimi viittaa Vladimir Nabokovin Lolita-romaanin nuoria tyttöjä himoitsevaan näytelmäkirjailijaan. Tosiasiassa se kertoo Veijo Baltzarista. Kappaleen lyriikoissa mainitaan jopa Baltzarin näytelmä Jumala on suuri, jonka esityksissä Roine näytteli 17–18-vuotiaana.

Kappaleen lisäksi Roine on kertonut tunnetun teatteriohjaajan ahdistelusta omaelämäkerrallisessa kirjassaan Ei koira muttei mieskään. Ohjaajan nimeä hän ei kuitenkaan uskaltanut kertoa julki.

– Pelkäsin tosi paljon. Pelkäsin, että mua ei uskota, koska kyse oli julkisuuden henkilöstä, jolla oli tosi paljon ystäviä politiikassa, Roine sanoo.

– Mä tiesin, että Paavo Lipponen on hänen armeijanaikainen ystävänsä. Hän toi sen usein esille. Tiesin, että Tarja Halonen on käynyt katsomassa useita hänen esityksiään. Tiesin, että hänellä on vaikutusvaltaisia ystäviä ja ajattelin, että kukaan tuskin uskoo, jos tuon tuollaisen asian esille.

Tilanne muuttui, kun Baltzar vangittiin. Roine sanoo uskovansa, että hänen tarinaansa uskotaan helpommin rikosepäilyjen takia.

– Olen lukenut myös netistä paljon uhreja syyllistäviä kommentteja. Sellaisia, että eikö naisilla ollut terveet jalat, joilla he olisivat voineet kävellä ulos sieltä. Tai että ehkä ne on halunnut vain hienon roolin itselleen ja antanut Baltzarin ahdistella. Haluan tuoda omalla tarinallani esille sen, että kyse ei ole mistään tällaisesta.

Lumi rikkoo jään

Helsingin Sanomien paljastusjutussa Roine kertoo esiintyvänsä nimellä "Lumi".

– Toimittaja Paavo Teittinen soitti mulle tammi- tai helmikuussa ja sanoi tekevänsä juttua Veijo Baltzarin kultista. Olin tosi huojentunut. Tajusin, että vihdoinkin tämä paljastuu. Olin elänyt siinä uskossa, että hän saa jatkaa tätä toimintaa eikä kukaan puutu asiaan.

HS:n jutussa Roine kertoo Baltzarin houkutelleen hänet Jumala on suuri -projektin jälkeen kartanolleen kuvauksiin. Hänestä tehtäisiin kansainväliselle kiertueelle lähtevän Miranda-näyttelyn keulakuva.

Paikan päällä Baltzar komensi Roineen sänkyynsä vetoamalla siihen, että hänen pitäisi totella ohjaajaa. Kun kulttuurineuvos alkoi kysellä seksuaalisia kysymyksiä, Roine lähti.

– Mulla on kummitellut mielessä, että mitä jos en olisi osannut lähteä siitä tilanteesta. Että miten pienestä se on ollut kiinni. Mitä mulle olisi tapahtunut, jos olisin ollut vähänkään heikompi? Ja kuinka tuolla on naisia, varmasti, jotka eivät ole osanneet lähteä ja mitä niille on tapahtunut, hän sanoo.

Roine sanoo olevansa hyvässä asemassa myös siksi, että hän on voinut käsitellä traumojaan musiikin keinoin. Hän on kertonut Mercedes Bentson kappaleissa huumeiden ja väkivallan värittämästä menneisyydestään.

Harva kuitenkaan ajatteli Clare Quilty -kappaleen olevan liki sanasta sanaan totta.

– Monelle se meni ehkä taideteoksena, koska siinä on ne Lolita-viittaukset. Mutta kaikki on suurin piirtein totta. Ainoa kohta, johon olen kiinnittänyt huomiota jälkikäteen on se, että sanon raahanneeni oven eteen pianon. Oikeasti sidoin sähköjohdon pianon ympäri ja sidoin sen ovenkahvaan, Roine kertoo.

Videolla kulttijohtaja saa rangaistuksen

Myös Clare Quilty -kappaleen tuore musiikkivideo kertoo kultista. Video on Roineen mukaan fiktiivinen kertomus, joka kuitenkin tukee kappaleen tarinaa. Lauantai-illan tapahtuman Facebook-sivuilla julkistetun kuvan perusteella kultinjohtajaa näyttelevä mies näyttää Veijo Baltzarilta.

– Videossa on karismaattinen kultinjohtaja, joka houkuttelee kulttiinsa nuoria naisia. Olen kultin uusin jäsen. Kultin johtaja näyttäytyy aluksi miellyttävänä isähahmona, mutta pikku hiljaa tulee esiin alistavampia piirteitä. Me tytöt päädytään mun johdolla yhteen ja keksitään ratkaisu, joka on ehkä hieman rajumpi kuin tosielämässä, Roine kuvailee videota.

Kauhuelokuvamaisia piirteitä sisältävä vanhalle Super 8 -filmille kuvattu musiikkivideo on ohjaaja Aino Sunin käsialaa. Suni on ohjannut myös Roineesta kertovan dokumenttielokuvan Ei koskaan enää (2018).

Roine sanoo kertoneensa työryhmän jäsenille ja etenkin näyttelijöille kappaleensa taustoista.

– Kun etsin tyttöjä videolle, kerroin, että se perustuu omiin kokemuksiini ahdistelevasta teatteriohjaajasta. Yksi tytöistä sanoi, että periaatteessa vastustaa tämän videon loppuratkaisua, mutta tuli siihen tulokseen, että tämä on taidetta ja että pitäähän aggressiot jollakin tavalla purkaa.

Roine toivoo, ettei videon loppuratkaisua paljasteta. Raotetaan verhoa kuitenkin sen verran, että kultinjohtajan harrastamat sidontaleikit muuttuvat vakavammiksi ja lopussa paha saa palkkansa.

– Kyseessä on video eli symbolinen juttu. Siinä ei Veijo Baltzarille käy mitään, Roine kuittaa.

Lapsuuden sankari

Kun 17-vuotias Linda-Maria Roine lähti mukaan Veijo Baltzarin Jumala on suuri -teatteriproduktioon, hän ihaili esityksen ohjaajaa. Hän oli lukenut Baltzarin kirjoja ja kertoo pitäneensä kulttuurineuvosta esikuvanaan.

– Mulla oli Baltzarin kuva seinällä, kun menin sinne proggikseen, hän sanoo.

HS:n jutussa Baltzarin on kerrottu valinneen uhreikseen haavoittuvassa asemassa olevia nuoria naisia. Tällainen Roine tosiaan oli.

– Olin alle kuukausi sitten irtautunut subu-koukusta. Alle kuukausi aikaisemmin mut oli pahoinpidelty siihen pisteeseen, että meinasin kuolla. Tän pahoinpitelijän oli omien sanojensa mukaan tarkoitus tappaa mut. Mulla oli muistaakseni vielä rauhoittava lääkitys käytössä pahoinpitelyn vuoksi ja fyysisiä vammoja jäljellä. Olin hyvin hyvin haavoittuvassa tilassa.

Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Roine kertoo miettivänsä kokemustaan uudelta kantilta.

– Sen tajuaminen, että Baltzar on halunnut käyttää mua hyväksi, on ollut todella satuttava kokemus. Mutta kaikista raskainta tässä kohussa on ollut tajuta ihan konkreettisesti, että ei helvetti, se on tehnyt tota muillekin.

Roine sanoo tuntevansa muutamia Baltzarin muista uhreista, joskaan ei läheskään kaikkia.

– Luulin oikeasti, että se näkee mussa jotain lahjakkuutta ja että se haluaa sen takia auttaa mua. Tuntuu superpahalta tajuta, että se ei ollut niin. Se on nähnyt mut vain lihapalana ja hyödykkeenä. Mutta mä oon pystynyt jatkamaan musiikin tekemistä ja omaa uraa sen jälkeen. Voin vain kuvitella, miltä sama tuntuu sellaisista tytöistä, joilla ei ole ollut mitään muuta.

Roine sanoo, että hän ei enää aikoihin ole uskonut Baltzarin koskaan halunneen hänelle mitään hyvää.

– Mua säälittää tosi paljon se 17-vuotias minä, joka on luullut, että mun lapsuuden sankari haluaa auttaa mua. Ja että paljastuu, että niin ei ollut... ja että se ei ole mikään sankari.

Lue lisää:

“Tämä oli vaikein kohtaamani juttu”, sanoo Veijo Baltzarin toimet paljastanut toimittaja – julkaisua edelsi uneton yö

Kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta

Uusia rikosepäilyjä Veijo Baltzar -vyyhdissä – rikosnimikkeinä pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö

Runeberg-palkintoehdokkaissa korostuu tällä kertaa kokeilevuus. Lähes kaikissa ehdokaskirjoissa leikitellään kielellä ja rikotaan tyylilajien raja-aitoja. Ehdokkaat julkistettiin Runebergin kotimuseossa Porvoossa.

Runoudessa on perinteisesti testattu erilaisia kertomisen tapoja, mutta nyt kokeilevuutta löytyy joka lähtöön. Ehdokkaiden joukossa on kaksi runoteosta - loput kuusi edustavat proosatekstin eri muotoja. Tarkat määritelmät on parasta unohtaa näiden teosten kohdalla.

Tämän kertaisen valitsijaraadin poimimat ehdokkaat osoittavat, miten rohkeaa ja monimuotoista kirjallisuutta Suomessa tehdään. Raadin luku-urakka oli melkoinen, sillä he lukivat 242 teosta.

Raati laati poikkeuksellisesti myös pitkän listan ehdokaskirjoista, joka julkistettiin marraskuussa. Kolmihenkiseen raatiin kuuluivat tänä vuonna kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko, kirjailija Marissa Mehr ja kirjallisuudentutkija Julia Tidigs.

Tässä ehdokkaat ja valitsijaraadin perustelut:

Ralf Andtbackan Potsdamer Platz on runo fyysisestä paikasta, mutta myös muuttuva maisema, johon lukija saa astua sisään. Berliinin menneisyyttä, nykypäivää ja tulevaisuutta kuvataan monikielisin keksityistä, yhdistellyistä ja manipuloiduista sanoista rakennelluin segmentein.

Potsdamer Platz on paikkaa ja muistia koskeva taiteellinen tutkimustyö, mutta myös geopolitiikan ja kapitalismin kerrostumien pohdintaa sekä ihmisyyden ja teknologian rajapinnan tarkastelua. Ekspansiivisen minimalistinen hybriditeos pitää lukijan herkeämättä otteessaan ja tekee vaikutuksen lukemattomilla tulkintamahdollisuuksillaan.

Malin Kivelän fyysinen tarina Hjärtat piirtää trauman kehollisena ja sielullisena kokemuksena. Kertojaminän kuljeskelua Lastensairaalan käytävillä ja pakkasessa höyryävää Helsinkiä leimaavat aistihavaintojen yksityiskohtaisuus ja intensiteetti. Fyysinen läsnäolo tunkee läpi myös teoksen kielestä, joka on samaan aikaan sekä sykkivää ja tiivistä, että kevyttä ja rytmikästä. Teksti tulee lukijan lähelle mutta jättää myös tilaa.

Teos henkii vauvantuoksua ja kirjoitustyötä, odotusta ja kiihkoa – kaikkea samalla aisteihin käyvällä tarkkuudella. Teoksen on suomentanut nimellä Sydän Laura Jänisniemi.

Laura Laakson esikoisteos, kollaasiromaani Mrs. Milkyway on tekstilaboratorio, kaunokirjallinen pähkinä, sanasirkus ja intertekstuaalinen labyrintti. Kollaasien tapaan se leikittelee myös tekijyyden kysymyksellä.

Mrs. Milkyway sallii paljon leikkitilaa rakentamallaan hiekkalaatikolla: se flirttailee lukijan kanssa paljastamisen ja peittämisen välisellä jännitteellä. Kokeellinen rakenne yhdistyy seksuaalisuuden, naisellisuuden ja sukupuolen kysymyksiin, ja vaihtuvien kielirekisterien ilotulituksesta erottuu myös trauman ja hajoamisen ääni.

Maija Muinosen sexdeathbabies on antiikin tragedian elementtejä hyödyntävä, kuoleman läheisyydessä liikkuva teos. Se käsittelee kauheita ja tuskallisia kokemuksia, sohii tabuja ja matkaa läpi kaaoksen rohkealla kielellä, joka testaa ja venyttää ilmaisun rajoja.

Teoksen kieli uskaltaa ulottua infantiilin ja kömpelönkin puheen rekistereihin. Luopumiseen ja kuolemaan viittaa myös tekstiasun kekseliäs painoväri, joka tuo mieleen laskimoveren sinertävyyden. Sexdeathbabies lähestyy inhimillisen olemassaolon ydintä ennen näkemättömällä tavalla ja säteilee taiteellisesti uudistavaa voimaa.

Meiju Niskalan kaunokirjallinen esikoisteos Sata kirjettä kuolleelle äidille yhdistelee fragmentaarista kirjoitusta, kirjemuodon keinoja sekä autofiktiivistä proosaa. Se on suruteos, jota haastavasta aiheesta huolimatta kannattelee ilmava, valoisa kieli. Myös teoksen typografinen asu ja visuaalinen kompositio ovat vaikuttava osa sekä narratiivia että esteettistä ilmaisua.

Sata kirjettä kuolleelle äidille on paitsi konkreettinen myös näkemyksellinen esimerkki siitä, miten yksityisiä kokemuksia voi muokata ja käsitellä taiteen keinoin ja antaa ne pois, lahjaksi.

Pirkko Saision tekstikokoelma Epäröintejä – tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä on novellistiikan ja esseistiikan keinoja hyödyntävä teos. Siinä tarkastellaan halua, tarpeita, rakkautta, ihmisten välisiä suhteita ja kirjoittamisen prosesseja – sekä nähdyksi ja toteutetuksi tulemista.

Tunnustaminen merkitsee myös tunnustelemista: teos etenee kohtauksesta tai episodista toiseen pohtien ja luonnostellen. Kerronta on paljaan rehellistä, ilmaisu suvereenia. Teoksen kieli on vivahteikasta ja lauseet teräviä, jopa viiltävän osuvia.

Aki Salmelan faabeli- ja runoteoksenEläimen varjo lukeminen on meditatiivinen kokemus, jossa älykkäiden ja herkullisten runojen sanatarkkuutta voi vain ihailla. Hiotun ja tasapainoisen teoksen proosarunot vuorottelevat säemuodon sekä aforististen oivallusten kanssa. Häivähdys vanhanaikaista sivistystä ja viisautta yhdistyy tyylikkäästi faabeliperinteen ajankohtaisuuteen.

Eläimen varjossa on voimakas eetos: siinä pohditaan ihmisen ja eläimen välistä suhdetta sekä ihmiskunnan tilaa. Millaisen yhteyden pystymme luomaan toisiimme, entä niihin, jotka eivät ole kuin me?

Antti Salmisen Mir on fiktiivinen dokumenttikokoelma, joka sijoittaatieteellisen tyylin rohkeasti lyyriseen tekstimaisemaan. Asiakirjakielen, reportaasien ja päiväkirjamerkintöjen sirpaleista rakentuu postapokalyptisen, vahvasti omalakisen esteettisen biosfäärin kuvaus.

Ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutusta kuvataan fantastisen mykologisen maailmanselityksen kautta. Teosyhdistää jännittävästi, ansiokkaasti ja lukijaa aktivoivasti filosofisen ja humoristisen lähestymistavan. Mir on Lomonosovin moottorin avaaman trilogian itsenäinen jatko-osa.

Runeberg-palkintoa on jaettu vuodesta 1987 lähtien. Se on Finlandia-palkintojen jälkeen arvostetuin kirjallisuuspalkinto, vaikka rahallinen arvo on vain 10 000 euroa.

Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2020. Palkintoraatiin kuuluvat kirjailija Marjo Heiskanen, kriitikko, kulttuuritoimittaja Siskotuulikki Toijonen ja kirjallisuudentutkija Veli-Matti Pynttäri. He olivat valitsemassa ehdokkaita viime vuonna.

Vuoden 2019 palkinnon sai Heikki Kännö romaanillaan Sömnö.

Suomalaisen elokuvaelämän merkittävä taustavaikuttaja Kaarle Stewen on kuollut. Hän oli 85-vuotias.

Kaarle Stewen toimi pitkään Yleisradion elokuvapalvelun päällikkönä ja myöhemmin Radio 1:n ohjelmapäällikkönä. Lisäksi hän oli Suomen elokuva-arkiston johtajana vuosina 1989–1993.

Kaikkiaan Stewen tunnettiin elokuvatarjonnan kehittäjänä, kirjailijana ja toimittajana. Hänen tunnetuin ohjelmansa oli ajankohtaisohjelma Valkokangas.

Koulutukseltaan Stewen oli filosofian kandidaatti.

Musiikkialan Emma-palkintojen ehdokkuudet on julkistettu. Eniten ehdokkuuksia keräsi JVG, kaikkiaan kuusi.

Duo on ehdolla vuoden pop- ja vuoden yhtye -palkintojen saajaksi, Ikuinen vappu -kappale kilpailee vuoden biisin ja musiikkivideon palkinnoista ja Rata/Raitti on ehdolla vuoden albumiksi. JVG on mukana myös yleisöäänestyksessä, jossa valitaan vuoden artisti tai yhtye.

Mielenkiintoista on se, että popimpaan suuntaan musiikkiaan sorvannut rap-duo ei ole ehdolla Vuoden rap ja R&B -kategoriassa.

JVG on saanut uransa aikana yhdeksän Emma-palkintoa. Kaksikko sanoo, että palkinnot ovat heille tärkeitä, vaikka koko toiminta ei siihen perustukaan.

– On siistiä saada tunnustusta. Me ollaan spottijäbiä ja ollaan aina haluttu mitalli kaulaan kauden päätteeksi. Vähän leikkimielellä voidaan frendien kaa heittää, että kuka minkäkin kategorian vie.

Eniten Emma-pystejä on kerännyt uransa jo lopettanut Cheek, jolla palkintoja on 14. JVG:llä on siis mahdollisuus laittaa ennätys uusiksi.

– Pitää soittaa (Jare) Tiihoselle, että kop kop, me ollaan jo ovella. Vilkku on päällä, VilleGalle ja Jare nauravat.

Lue myös: JVG rikkoo ennätyksiä Spotifyssa – "Aikamoista vappua viimeiset yhdeksän vuotta on ollut"

Viiteen Emma-ehdokkuuteen ylsivät Chisu, Gettomasa, Ellinoora ja Lauri Tähkä.

Kaikki ehdokkaat löytyvät Emma-gaalan nettisivuilta.

Maustetytöille vain yksi ehdokkuus

Emma-gaalan ehdokkuuksista nousi etukäteen kohu liittyen vuoden isoimpaan tulokkaaseen Maustetyttöihin. Rumba-lehti uutisoi, että Anna ja Kaisa Karjalaisen muodostama duo jäisi ilman ehdokkuuksia, sillä yksi Emma-gaalan raadin jäsen vastusti heidän asettamistaan ehdolle Vuoden tulokas-kategoriassa yhden kappaleen rasistisen ilmauksen takia.

Lue myös: Rumba: Maustetytöt jäämässä ilman Emma-ehdokkuuksia – syynä kappaleen varhaisversiossa käytetty rasistinen ilmaus

Lopullisella ehdokaslistalla Maustetytöt eivät ole ehdolla vuoden tulokkaaksi. Duo sai kuitenkin yhden Emma-ehdokkuuden. Heidän esikoisalbuminsa Kaikki tiet vievät Peltolaan kisaa Kriitikoiden valinta -palkinnosta.

Tänä vuonna Emma-palkintoja jaetaan 23 eri katogoriassa. Emma-gaala järjestetään 8.2. Helsinki areenassa ja siellä esiintyvät muun muassa Olavi Uusivirta ja Anna Puu duona sekä ensi kesänä festivaalilavoille palaava Tehosekoitin.

Emma-palkintojen ehdokkuudet nousivat puheenaiheeksi jo ennen niiden julkaisemista. Rumba-lehti uutisoi, että komeetan lailla suomalaiselle musiikkikentälle tänä vuonna noussut Maustetytöt olisi jäämässä ilman ehdokkuutta Vuoden tulokas -kategoriassa rasistisen ilmauksen takia.

Yksi tuomariston jäsenistä oli nostanut keskustelussa esille yhtyeen kappaleen Tein kai lottorivini väärin, jonka varhaisessa versiossa käytettiin n-sanaa. Duon asettaminen ehdolle Vuoden tulokas -kategoriassa oli henkilön mukaan rasismin normalisointia. Ehdokkuutta ei näin ollen olisi tulossa.

Näin kävikin. Nyt palkintoehdokkuuksien julkaistamisen jälkeen Maustetytöt kohun keskelle nostanut tuomariston jäsen Renaz Ebrahimi on tullut itse esiin omalla puheenvuorollaan YleX:n kirjoituksessa.

Renaz Ebrahimi on vapaa toimittaja, joka on tehnyt toitä YleX:n lisäksi Yle Kioskin, Bassoradion ja Radio Helsingin riveissä.

– Halusin kirjoittaa kommentin, koska nyt käyty keskustelu tuntui yksipuoliselta ja mustavalkoiselta. Halusin tuoda omat perusteluni esiin, Ebrahimi sanoo.

Torstaina julkaistuissa Emma-ehdokkuuksissa Maustetytöt ei ole mukana Vuoden tulokas -listalla. Yhden ehdokkuuden kaksikko sai esikoisalbumistaan Kaikki tiet vievät Peltolaan Kriitikon valinta -kategoriassa.

Lue myös: JVG kahmi eniten Emma-ehdokkuuksia – "Ollaan sporttijäbiä ja halutaan aina saada kauden päätteeksi mitalit kaulaan"

Ebrahimi kirjoitaa, että hänen mielestään Maustetytöt ei pyytänyt n-sanan käyttämistä varsinaisesti anteeksi ja ei kantanut vastuuta asiassa loppuun asti. Ebrahimin mielestä piiloutuminen tietämättömyyden taakse ja anteeksi pyytämisen puuttuminen normalisoi rasismia ja tekee siitä arkipäiväistä.

Toimittaja nostaa esiin myös sen, että hän on tiettävästi Emma-raadin historiassa ensimmäinen ruskea ihminen. Hän arvelee, että tämän takia rasismiin liittyvät asiat eivät ole aikaisemmin nousseet esiin tuomaroinnissa.

– Valkoisen musiikkitoimittajan voi olla vaikea tajuta, miltä tuntuu, kun n-sanan käyttäminen ei ole kunnon anteeksipyynnön arvoista, Ebrahimi kirjoittaa.

Ebrahimi pitää valitettavana sitä, että Emma-raadissa käydyt keskustelut vuotivat julkisuuteen, sillä tuomaristoon kuuluvilla on lupa puhua asioista vasta kun ehdokkuudet on julkaistu.

Toimittajan mielestä julkisuudessa annettiin myös väärä kuva tuomarointitilanteesta. Hän koki, että hänen kommenttejaan oli otettu irti kontekstista, jotta ne näyttäisivät raflaavilta.

Ebrahimin mukaan on ollut virheellistä väittää, että hän yksin oli avaamassa keskustelua Maustetytöistä.

– Tein tuomaristossa puheenvuoron muiden joukossa ja asiasta äänestettiin. On ollut harhaanjohtavaa kaataa asia yhden ihmisen niskaan.

Renaz Ebrahimi on iloinen, että Emma-tuomaroinnin seurauksena Maustetytöt pyysivät lopulta anteeksi.

Hänen mielestään on myös merkittävää, että Emma-raati pystyi ottamaan kantaa yhteiskunnallisesti tärkeään asiaan. Varsinkin kun Suomessa musiikkipiirit ovat pienet ja kynnys hankalista asioista keskustelemiseen on korkea.

– Toivoisin, että tämä rohkaisisi keskustelemaan vaikeista asioista laajemminkin yhteiskunnassa.

Heljä Liukko-Sundströmille on viime aikoina sattunut ja tapahtunut.

–Ensin hirvi hyppäsi päälle, seuraavaksi toinen auto ajoi autoni kylkeen, minä istun kaiken romun keskellä ehjänä. Elämä jatkuu. Olen ihmeen kaupalla hengissä.

Yksi Suomen rakastetuimmista keramiikkataiteilijoista kertaa viime aikaisia onnettomuuksia valoisassa Humppilan ateljeessaan. Hän kattaa pöytään prinsessakakkua ja esittelee uusimpia töitään, pieniä kullattuja enkeleitä. Kahdeksankymppinen taiteilijaprofessori pulppuaa elämää. Hän on nopea liikkeissään, nauravainen ja puhelias.

Professorin arvonimen vuonna 1994 saanut Heljä Liukko-Sundström on Arabian pitkäaikaisin taiteilija. Hän työskenteli tehtaan taiteilijana vuodesta 1962 aina tehtaan sulkeutumiseen saakka vuonna 2016.

57-vuotinen taiteilijanura on kuitenkin kaikkea muuta kuin paketissa.

Viime vuonna ilmestyi Marjo Tiirikan laaja elämäkerta Arabian Heljä. Kesällä Suomen valimomuseon Galleria Bremerissä esiteltiin Liukko-Sundströmin ja Olli Vesan uniikkikeramiikkaa. Elokuussa Liukko-Sundström käväisi puhujana Shanghaissa Kiinan suurimmilla opetusalan messuilla ja järjesti samalla taidenäyttelyn.

–Shanghaissa minulla oli parhaimmillaan 5600 kuulijaa. Tuntui kuin olisin ollut joku rocktähti. Taputuksista ei ollut tulla loppua. Kaikki halusivat koskettaa ja ottaa valokuvia.

Heljällä on faniklubi myös Japanissa. Vuosi 2020 on Japanissa jäniksen vuosi. Liukko-Sundströmiltä on tilattu Japanin markkinoille uusi jänismuki.

Kiinan valloitukselle on seuraamassa jatkoa. Hänen kirjojaan ollaan kääntämässä kiinaksi ja myös Pekingiin haluttaisiin Liukko-Sundströmin taidenäyttelyä.

–Japanilaiset ovat hieman sulkeutuneita, kiinalaiset avoimempia, hän summaa.

Elämän kaari

–Tämä on nyt se aineisto, joka oli Shanghain näyttelyssä pääroolissa, Liukko-Sundström esittelee isokokoisia uniikkilaattoja.

Laattasarja esittelee hänen äitinsä –ja hieman Liukko-Sundströmin itsensäkin–elämää.

–Äitini sairasti vuosikymmeniä osteoporoosia. Hän tiesi ettei elä pitkään. Kun hänen ensimmäinen lapsenlapsensa syntyi, äiti sanoi minulle; Heljä, kun sinä teet kirjoja, tee kirja siitä, mikä on ihmisen elämän kaari.

Vuonna 1999 syntyikin kirja äidin elämästä, Korkealla päällä pilvien puutarha sininen. Syntyi myös 28 keraamista uniikkilaattaa, joissa käydään läpi äidin eri elämänvaiheita.

–Äidin kuolemankin kuvaan sinisenä, Liukko-Sundström kertoo. –En usko, että kuolemassa on mitään sen kummallisempaa. Kaikki on luonnossakin yksinkertaista.

Sitten taiteilija äkkää ylärivissä olevan laatan, jossa on moottoripyöräilijä.

– Ylhäällä on muuten moottoripyöräpoika, se on herra Sundström joka iskee minut 17-vuotiaana moottoripyörällä. Ihmisen elämän kaaressa on hauskoja ja kivoja asioita, surullisiakin niin kuin jokaisen elämäntarinassa on.

Kauko-puoliso kuoli 2016. Naimisissa ehdittiin olla 62 vuotta.

Marko-pojan he olivat menettäneet vuonna 2007.

”Suru syventää ihmisen elämää. Se on yhtä välttämätöntä kuin musta taiteilijan väripaletissa.”

Näin Liukko-Sundström sanoo Marjo Tiirikan kirjoittamassa elämäkerrassa.

Edelleen Arabialla

Maaliskuusta 2016 tuli Liukko-Sundströmille kahden kuoleman kuukausi. Kuun alussa kuoli Kauko-puoliso, kuun lopussa lopetti Arabian tehdas. Loistonsa päivinä se oli ollut Euroopan suurin keramiikkatehdas.

Toiminnan loputtua Arabian Taideosastoyhdistyksen taiteilijat saivat halutessaan jatkaa siellä toimintaansa yhdeksännestä kerroksesta vuokraamissaan tiloissa.

Liukko-Sundström työskentelee Arabialla Helsingissä maanantaista keskiviikkoon. Humppilan ateljeetaan hän pitää auki torstaista sunnuntaihin.

Maalla puutarhanhoito on yksi hänen lempipuuhistaan. Terassia koristaa lapsuudenkodista Mynämäeltä tuotu köynnöshortensia. Kasvit merkitsevät hänelle paljon.

-Jokaisella ruohonkorrellakin on kieli. Ne puhuvat. Jos en olisi keramiikkataiteilija, olisin puutarhuri. Ajattelin aina lapsena, että synnyn uudelleen koivun lehtenä.

Seuraava kirja tuonpuoleisesta

Heljä Liukko-Sundström on kirjoittanut 11 kirjaa. Seuraavankin kirjan aihe on jo mielessä.

–Minua kiinnostaa minkälaista elämää me ehkä vietämme tämän elämän jälkeen. Olen lapsesta saakka ajatellut, että kaikki paha ja rumuus on täällä, siellä toisella puolella on vain kauneutta. Jos meidän pitää tätä helvetiksi sanottua paikkaa etsiä, on se tässä meidän maailmassamme. Kirjaan tulee kaunis kuvitus, mutta samalla siinä on kintut maassa, jollain tavalla.

Liukko-Sundström on tehnyt paljon enkelitöitä. Tunne enkelien läsnäolosta ja elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen on lohduttanut häntä surun hetkillä.

–Tunnen läheisten poismenneiden läsnäolon. En osaa surra kuolemaa. Itse asiassa odotan sitä ihan jännityksellä.

Mutta vielä ei Heljä Liukko-Sundström ole kiirehtimässä mihinkään. Ensin pitää valloittaa Kiina, kirjoittaa uusi kirja ja tehdä vielä paljon keramiikkaa.

–Teen töitä niin kauan kuin henki pihisee ja on kivaa, hän sanoo. –Minulla on ollut kauhean hauska elämä. Tätä pitää jatkaa.

Vielä ei edes ole toteutettu sitä vanhaa haavetta, lentolupakirjaa. Ilmojen halki kun taittuisi matka Helsingistä Humppilaan niin sutjakkaasti.

Katso juttu Areenassa:

Arja Saijonmaa oli 1970-luvun alussa täysillä mukana kultakauttaan elävässä Helsingin Ylioppilasteatterissa. Itse asiassa hän oli sillä hetkellä Ylioppilasteatterin johtajana. Marraskuussa 1970 tapahtui jotakin, joka leimasi Saijonmaan koko sen jälkeisen uran laulajana.

Yksi Kreikan merkittävimmistä nykysäveltäjistä, niin taide- kuin elokuvamusiikkia säveltänyt Mikis Theodorákis oli saapunut Suomeen kuuntelemaan Ylioppilasteatterin suomenkielisiä versioita lauluistaan.

Kesken konsertin Theodorákis nousi yllättäen lavalle, jossa Saijomaa esitti säveltäjän kappaletta.

– Se oli vähän pelottavaa, kun kaksimetrinen hahmo rupesi lähestymään. En ollut koskaan edes nähnyt häntä – ajattelin, että mitä täällä nyt tapahtuu. Me laulettiin siinä yhdessä hetken ajan, ja hän otti minulta mikrofonin ja sanoi, että Arja lähtee hänen kanssaan maailmanympärimatkalle.

Niin Arja lähtikin, mutta vasta seuraavana vuonna, kun oli saanut kiireisimmät Ylioppilasteatteriasiat hoidettua. Alkoi maailmankiertue, joka muutti Saijonmaan koko tulevan uran.

– Kaikki sanoivat minulle, että mene!

Saijonmaan mukaan Theodorákisin maailmankiertueelle lähteminen on ollut hänen elämänsä käännepiste.

– Kaikki mitä minun elämässäni on tapahtunut – enhän minä seisoisi Ruotsissa jossain Västervikin lavalla, jos en olisi lähtenyt Pariisin kautta Mikiksen matkaan. En olisi ikinä lähtenyt Ruotsiin, enkä muuallekaan ulkomaille. Kaikki on ollut seurausta siitä hurjasta hypystä, että lähdin kreikkalaisen maanpakolaisen matkaan.

Suomalaisen tangon lähettiläänä Ruotsissa

Arja Saijonmaan levyjä on myyty yli kaksi miljoonaa kappaletta, ja hän on ollut suosittu esiintyjä Ruotsista aina 1980-luvulta alkaen. Silloin hän tuli tunnetuksi muun muassa suomalaisen tangon maahantuojana. Siinäkin hankkeessa olivat taustalla kokemukset Theodorákisin kanssa.

– Heti kun kreikkalaiset menevät maailmalle, heti tiedetään että se on kreikkalaista musiikkia, ja he ovat ylpeitä siitä. Ajattelin, että mitä minä voisin viedä maailmalle. Silloin suomalainen tango ei ollut arvossaan. Mutta sitten suomenruotsalainen runoilija Lars Huldén sanoitti yhteen tilaisuuteen Kotkan ruusu -tangon ruotsiksi. Siitä tekstistä tuli kylmät väreet. Se teksti otti ytimen meistä suomalaisista.

Katso Arja Saijonmaan koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa:

Avanto Arkkitehtien ehdotus on valittu voittajaksi Töölön kylpylähotellin suunnittelusta järjestetyssä kilpailussa.

Avannon tunnetuimpiin töihin lukeutuu eteläiseen Helsinkiin vuonna 2016 kohonnut yleinen sauna ja ravintola Löyly.

Taivallahteen on suunniteltu kylpylä- ja hotellikokonaisuutta, jota alkaa pyörittää saksalainen Soulmade-ketju.

Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan rakennuksessa yhdistyvät yhteiskäyttötilat, rauhoittuminen, kuntoilumahdollisuudet, kylpylä ja majoittumispalvelut.

Niemen päähän rakennetaan puisto, ja Taivallahden rantaa pitkin kulkeva suosittu ulkoilureitti säilyy ennallaan.

Töölön kylpylähotelli avaa ovensa näillä näkymin vuonna 2021.

No Doubt -yhtyeen laulajana tunnetuksi tullut Gwen Stefani esiintyy ensi kesänä Porin jazzfestivaalilla perjantaina heinäkuun 17. päivänä.

Stefani aloitti vuonna 2004 soolouran, jonka aikana häneltä on ilmestynyt kolme studioalbumia. Hiteiksi ovat nousseet muun muassa kappaleet Hollaback Girl, The Sweet Escape ja What You Waiting For?.

Suomessa Stefani on käynyt soolourallaan vain kerran aikaisemmin Helsingissä vuonna 2007.

Kolme kertaa Grammylla palkittu artisti tunnetaan myös muoti-ikonina ja tuottajana. Vuodesta 2016 asti hän on toiminut The Voice -laulukilpailun tuomarina Yhdysvalloissa.

Pori Jazz julkisti aiemmin tällä viikolla ensimmäiset artistinsa: Porissa nähdään muun muassa Dido, Charles Lloyd,Gov’t Mule sekä Pepe Willberg yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan yhtyeen kanssa.

Pori Jazz järjestetään 55. kertaa 10.–18. heinäkuuta.

Ruotsalainen valokuvamuseo Fotografiska avaa uuden museon New Yorkissa lauantaina 14. joulukuuta. Museo sijaitsee Manhattanilla keskeisellä paikalla, Flatironin alueella. Tilat ovat kuusikerroksisessa, entisessä kirkon lähetystyön talossa, jossa on neliöitä lähes 14 000. Valokuvataide levittäytyy kolmeen kerrokseen.

Ensimmäiseksi esillä on viiden näyttelyn kokonaisuus, jossa on mukana Ellen von Unwerthin muotikuvia, Tawny Chatmonin herkkiä lapsia, israelilaisen Adi Nesin identiteettipolitiikkaa valottavia lavastettuja kohtauksia, Helene Schmitzin maisemia ja Anastasia Taylor-Lindin newyorkilaisia naisia.

Ensi keväänä New Yorkissa nähdään myös suomalaisen Berndt Arellin kuratoima näyttely. Arell on entinen nykytaiteen museo Kiasman ja Ruotsin Kansallismuseon National Museumin johtaja. Nykyisin Arell tekee töitä Fotografiskalle näyttelytuottajana.

New Yorkin projekti myöhästyi

Alun perin New Yorkin museon piti avautua jo tämän vuoden keväällä. Aikatauluista kertoi Ylelle Jan Broman,toinen perustajista, vuoden 2018 haastattelussa.

Lue Bromanin veljesten haastattelu täältä:

Ruotsalaisveljesten museosta kasvoi maailmanluokan bisnes – Fotografiska laajenee ulkomaille, eikä loppua näy.

Fotografiskasta kerrottiin aiemmin Ylelle, että New Yorkin viivästymisen syynä on tarkoin suojeltu vuoden 1894 rakennus, jonka remontti vei suunniteltua kauemmin.

Samat syyt ovat hidastuttaneet myös Lontoon Whitechapelissa sijaitsevan Fotografiskan avaamista.

– Rakennus on osittain peruskorjattu. Sen turvataso ja ilmastointi vaativat ratkaisuja, joiden saaminen vanhaan taloon on haasteellista, valottaa Fotografiskan näyttelytuottaja Arell.

Arellin mukaan Lontooseen on tulossa suuret noin 9 000 neliön tilat ja Lontoon museolla on jo oma organisaatio. Siitä, milloin tilat avautuvat, Fotografiska ei vielä paljasta. Museon Facebook-sivuille on päivitetty viime vuoden joulukuussa tieto siitä, että museo avautuu pian.

Aiemmin on kerrottu myös suunnitelmista laajentaa Shanghaihin. Myöskään Shanghain tilanteesta museo ei vielä tiedota.

– Fotografiska käy paraikaa useita keskusteluja museoista eri kaupungeissa ja odotamme innoissamme, milloin pääsemme kertomaan seuraavasta, tiedotuspäällikkö Margita Ingwall kommentoi Ylelle.

Kesäkuussa Fotografiska perusti museon Tallinnaan. Se on Arellin mukaan ylittänyt kävijätavoitteensa reippaasti.

Lue Tallinnan Fotografiskasta täältä:

Huippuvalokuvaajien töitä ja henkeäsalpaava kattoterassi – Tällainen on tänään avautuva Tallinnan Fotografiska-museo

Miten tehdä vaikutus New Yorkissa?

New York ei ole helpoin paikka saada jalansijaa. Kaupungissa on monia ikonisia taidemuseoita, kuten Guggenheim ja modernin taiteen museo MoMa.

Myös valokuvaan keskittyvä International Center for Photography eli ICP on samassa kaupungissa. Se on tosin tiloiltaan pienempi kuin nyt avautuva Fotografiska.

– New York on maailman johtavia kuvataidekaupunkeja, ja kilpailu on kovinta niistä kolmesta paikasta, joissa Fotografiska nyt on. Meillä on hyviä kokemuksia aiemmista museoista ja vahva usko itseen, Arell sanoo.

New Yorkissa on käytössä sama konsepti kuin Tukholmassa. Ihmisiin ei suhtauduta kävijöinä, vaan vieraina. Samoissa tiloissa on ravintola ja näyttelyitä tehdään tietoisesti myös ei-taideyleisöille.

– Näyttelypolitiikka on monipuolinen. Jokainen löytää jotain. Tarjolla ei ole vain taidekuvaa vaan myös muotikuvaa, dokumenttia ja mainoskuvaa. Koko kirjo on rinta rinnan yhtä aikaa.

Arell huomauttaa, että myös poliittisuus ja kantaa ottaminen ovat olleet läsnä alusta asti – ja se ei ole aina kaikkien mieleen.

Vuonna 2017 Fotografiska reagoi näyttelyllä presidentti Trumpin virheelliseen väitteeseen siitä, että Ruotsissa olisi tapahtunut terroriteko. Näyttelyn nimeksi tuli Trumpin käyttämä lause What happened last night in Sweden.

Fotografiska on ruotsalaisveljesten Jan ja Per Bromanin perustama. Se on ollut jo vuodesta 2010 monen suomalaisen vakiokohde Tukholman Södermalmilla.

Yhdysvaltalainen näyttelijä Daniel "Danny" Aiello on kuollut 86-vuotiaana.

Aiello muistetaan ehkäpä parhaiten roolistaan elokuvassa Do the Right Thing – kuuma päivä (1989), josta hän oli myös ehdolla parhaan sivuosan Oscar-palkinnon saajaksi. Kyseisessä Spike Leen läpimurtoelokuvassa Aiello näytteli keskeistä roolia brooklynilaisen italialaispizzerian omistajana.

Aiellon ura alkoi 1970-luvulla. Hän näytteli lukuisissa nimekkään näyttelijäkaartin elokuvissa, yleensä sivurooleissa.

Aiello tunnetaan myös elokuvista Leon (1994), Hudson Hawk -varkaista parhain (1991), Kuuhullut (Moonstruck) (1987), Suuri Gangsterisota (Once upon a time in America) (1984) sekä Kairon purppuraruusu (The Purple Rose of Cairo) (1985). Hänellä oli rooli myös Kummisetä-trilogian toisessa osassa.

Aiello syntyi New Yorkissa vuonna 1933.

Ruotsissa on surtu syvästi maanantaina kuollutta laulaja Marie Fredrikssonia. Hänen poikkeuksellista ääntään ja sympaattisuuttaan on muisteltu laajasti mediassa.

Suru on läsnä myös Tukholman Skärmabrinkissä maineikkaan studion edustalla, jonne moni on tullut paikalle tihkusateesta huolimatta. Moni pyyhkii kyyneliään.

Marie Fredrikssonin sukulaiset ja Roxette-kollega Per Gessle tahtoivat, että hänen muistoaan voi kunnioittaa juuri täällä, missä Marie Fredriksson levytti suurimman osan musiikistaan. Silloin studion nimi oli EMI, nykyisin se on Baggpipe.

Täällä hän levytti myös Yhdysvaltain listaykkösiksi päätyneet Roxetten kappaleet: It Must Have Been Love, Listen to Your Heart, Joyride ja The Look.

Tukholmalainen Catrin Borggerin on tullut paikalle, koska Marie Fredrikssonin musiikki on tuonut hänelle iloa ja lohtua vaikeina aikoina.

– Olen aina hakeutunut hänen musiikkinsa seuraan, kun elämässäni on ollut paljon tunteita pinnassa. On vaikeaa kuvata hänen merkitystään minulle, mutta se on hyvin suuri.

Tukholmassa asuva Eistran Hamzeh kirjoitti muistokirjaan iloisista hetkistä, joita hän on kokenut Marie Fredrikssonin musiikin ansiosta.

– Sain 10-vuotiaana Joyride -albumin ja siitä lähtien hänen musiikkinsa on ollut osa elämääni. Hänen musiikkinsa on yhdistänyt niin monia ja minulle se on tuonut paljon ystäviä.

Moni paikalle tullut hakeutuu Baggpipe -studion hallituksen puheenjohtajan Mikael Gordon-Solforsin seuraan. Hän on tunnettu tuottaja Ruotsin musiikkielämässä. Hän muistelee kävijöiden kanssa Fredrikssonin uraa, joka oli menestyksekäs Ruotsissa jo ennen Roxettea.

– Ihmisiä on tullut tasaisena virtana nämä pari päivää. Heitä on tullut ympäri maailmaa, ja heitä tulee kellon ympäri. On todella hienoa, että heillä on paikka, jossa he voivat käydä suremassa ainutlaatuista artistia, hän sanoo.

Gordon-Solfors sanoo, että Fredrikssonin poismeno tuli yllätten hänen pitkäaikaisesta sairastamisestaan huolimatta. Ihmisten on ollut vaikeaa käsittää, että hän on todella poissa.

Israelista kotoisin oleva Sigalit Chavit halusi ehdottomasti tulla muistopaikalle Tukholman matkallaan.Marie Fredriksson oli hänelle suuri inspiraation lähde.

– Hänen äänensä oli niin uskomaton. Hänen musiikkinsa auttoi minua toipumaan särkyneestä sydämestä ja toi iloa kaikkina päivinä, Chavit kertoo.

– Kun sain ensimmäisen Roxette-levyni, joka oli Joyride, aloin heti selvittää kaiken mahdollisen yhtyeestä. Siinä oli kova työ, koska ei silloin ollut internetiä. Nyt minulla on kaikki Marie Fredrikssonin levyt.

– Tulen muistamaan hänet loppuelämäni ja kuuntelemaan hänen musiikkiaan.

Lue lisää:

Roxetten Marie Fredriksson on kuollut – Per Gessle: Saimme jakaa fantastisen unelman

Tallinnan Noblessnerin alueella sijaitseva, tiilillä vuorattu yli satavuotias valimorakennus kätkee sisuksiinsa melkoisen yllätyksen. Kun rakennukseen astuu sisään, silmien eteen ilmestyy mielikuvituksellisista häkkyröistä ja härveleistä kuhiseva steampunk-maailma – ihan kuin olisi siirtynyt ajassa taaksepäin 1800-luvun lopulle, jolloin teknologisen kehityksen vanavedessä tehtiin toinen toistaan hassumpia keksintöjä.

Keksintötehdas Proton nimenomaisena ideana onkin herättää nuo hurjapäiset innovaatiot henkiin – virtuaaliteknologian avulla. Kun esimerkiksi asettaa virtuaalilasit päähänsä, istahtaa lentävän polkupyörän satulaan ja ryhtyy polkemaan, "nousee" vekotin yläilmoihin ja tarjoaa mahtavia näkymiä kaupungin kattojen ylitse.

– Lentävän polkupyörän ideana oli alunperin helpottaa postin jakamista. Käytännössä tämä ei tietenkään toiminut, koska ihminen oli liian painava nostaakseen itsensä polkemalla ilmaan. Kyseessä oli kuitenkin historian ensimmäinen versio nykymallisesta dronesta, Proton johtaja Ott Sarapuu kertoo.

Lentävässä polkupyörässä yhdistyvät oivalla tavalla Proton kaksi tavoitetta.

– Tämä ei ole pelkkää virtuaaliteknologiaa: tahdomme ihmisten myös liikkuvan. Jos haluaa kohota yläilmoihin, pitää myös polkea, Sarapuu sanoo.

Muihin keksintöihin kuuluvat muun muassa kiikkerä kuumailmapallo, liitokone, syvänmeren sukellusvene ja Jules Verneen viittaava, maan uumeniin suuntaava poran ja ajoneuvon yhdistelmä.

Moderni liukuhihna -laite taas pohjaa Henry Fordin keksintöön vuodelta 1913: Ford T -automalli pystyttiin tuolloin kokoamaan uudenlaisen liukuhihnatekniikan avulla puolessatoista tunnissa. Aiemmin siihen kului vuorokausi.

– Meidän versiomme perustuu sosiaaliseen virtuaalitodellisuuteen. Siinä kahden henkilön pitää koota yhteistuumin isokokoinen sähkölamppu.

Projektina Proto on kansainvälinen. Keksintötehtaan virtuaaliteknologia tulee hollantilaiselta Enversed-virtuaalitodellisuuskeskukselta. Vanhan valimorakennuksen kunnostaminen, lämmityksen ja ilmastoinnin uusiminen sekä näyttelyn perustaminen ovat maksaneet yhteensä noin kuusi miljoonaa euroa.

– Olemme pyrkineet säilyttämään valimorakennuksen sadan vuoden takaisen tunnelman ja välttäneet uusien asioiden lisäämistä, ellei se ole ollut tarpeellista. Toisinaan vertaamme rakennusta vanhaan uurteiseen mieheen, jonka juonteet olemme jättäneet näkyville, Ott Sarapuu kertoo.

Ensimmäisten kuuden viikon aikana Proto on houkutellut sisuksiinsa yli 20 000 seikkailunhaluista vierailijaa.

– Olen huomannut, että isät ovat ensimmäisinä kokeilemassa laitteita, Sarapuu sanoo.

Kai sukeltaa nykytaiteen ytimeen

Proton kupeeseen, lähemmäksi merenrantaa on kohonnut taidekeskus Kai. Toiminnanjohtaja Kadri Laasin mukaan Kai (eli suomeksi Satama) haluaa profiloitua paikaksi, joka tarjoaa muutakin kuin seinillä roikkuvaa taidetta.

– Me tuomme tänne performanssia, tanssia, designia ja muita taidemuotoja, joita ei välttämättä kovin usein perinteisissä gallerioissa näy. Meitä kiinnostaa juuri tällainen.

Kain ensimmäinen, viikko sitten päättynyt näyttelykokonaisuus sisälsi muun muassa norjalaisen Marie Kølbæk Iversenin videotaidetta, jossa planeetat räjähtelevät palasiksi ja vuodattavat sisuksiaan avaruuden mustiin aukkoihin.

Kai on tarjonnut heti alusta saakka yleisölle erilaisia performansseja ja workshoppeja. Virolaistaiteilija Sandra Kosorotova esimerkiksi on opastanut ihmisiä perinteisillä tekniikoilla toteutetun tekstiilivärjäyksen saloihin.

Kain yhteydessä toimii myös elokuvateatteri, jossa on ollut katsottavissa muun muassa Steve McQueenin Shamen kaltaisia leffoja. Sunnuntaiaamupäivisin teatteri tarjoaa elokuvia lapsille ja lapsiperheille.

Kain taustalla toimii Estonian Contemporary Art Development Center -organisaatio, joka on tehnyt erilaisia kansainvälisiä projekteja jo seitsemän vuoden ajan, ja tavallaan nyt löytänyt kodin Noblessnerin alueelta.

– Fyysinen rakennus ei ole ollut meille koskaan mikään päätavoite, mutta nyt voimme kutsua tänne yhteistyökumppaneitamme. Lisäksi tämä vanhassa sukellusvenevarikossa sijaitseva korkea ja avoin tila antaa taiteilijoille mahdollisuuden suunnitella myös suurempia kokonaisuuksia.

– Tallinnassa ei ole tarjolla liikaa hyviä ja ammattilaismaisesti toimivia näyttelytiloja. Niitä voisi olla enemmänkin, Kadri Laas toteaa.

Sukellusvenetelakasta trendipaikaksi

Sekä Proto että Kai sijaitsevat Pohjois-Tallinnassa Noblessnerin alueella, jonka historia on vähintäänkin mielenkiintoinen. Yli sata vuotta sitten siellä toimi Venäjän tsaarin perustama salainen sukellusvenetelakka, jossa valmistettiin kaksitoista oman aikansa mittapuun mukaan modernia sukellusvenettä. Vuonna 1918 Viro itsenäistyi ja toiminta telakalla hiipui.

Viime vuosina siellä on järjestetty muun muassa klassisen musiikin konsertteja ja teknoreivejä. Nyt rapistuneita tehdasrakennuksia kunnostetaan urakalla ja Noblessnerista tehdään kovaa vauhtia Tallinnan uutta trendialuetta, josta löytyy jo upouusia asuntoja, lahjakauppoja, gallerioita, ravintoloita sekä Tallinnan undergroundein teknoklubi HALL.

Alueelle on avautunut myös Viron tunnetuimpiin panimoihin kuuluvan Põhjala Breweryn kompleksi, jossa toimii olutpanimo, kauppa, ravintola ja sauna. Kompleksi houkuttelee paikalle myös suomalaisia.

– Lähdimme matkaan työ- ja kaveriporukalla. Olemme kaikki hyvän oluen ystäviä ja täällä Virossa alkaa jo olla aikamoista olutkulttuuria, Mikko Niitumäki toteaa.

– Tuntuu siltä, että vastaavanlaisessa miljöössa toimivia paikkoja ei Suomesta juuri löydy, Petri Passi jatkaa.

Tänä vuonna Tallinnaan on suorastaan vyörynyt uusien kulttuuri-instituutioiden hyökyaalto. Kesällä Telliskiven alueelle avautui Fotografiska, Kai ja Proto täplittävät nyt Noblessneria ja sokerina pohjalla Tallinnan maamerkkeihin kuuluvaan, keskiaikaiseen Paksu Margareeta -torniin syntyi äsken kahden vuoden uurastuksen tuloksena upouusi Merimuseo runsaine esineistöineen.

Kain Kadri Laasin mukaan kovenevasta kilpailusta ei ole ainakaan vielä tietoa ja kasvavasta kulttuuritarjonnasta on Tallinnalle pelkästään hyötyä.

– On ollut puhdasta sattumaa, että tämä kaikki on tapahtunut samanaikaisesti. Mielestäni nykytilanne tarjoaa mahdollisuuksia hedelmälliseen yhteistyöhön eri instituutioiden välillä. Tämä on hyvä asia, koska se tuo Tallinnalle lisää kansainvälistä painoarvoa ja houkuttelee tänne ihmisiä myös ulkomailta.

Yritys kieltää toimittajia kysymästä pääministeri Sanna Marinilta (sd.) al-Hol-jupakasta oli "ylireagointia ja väärä arvio", sanoo toimittaja Salla Vuorikoski Suomen Kuvalehdestä.

Vastaavat tilanteet eivät kuitenkaan ole tavattomia. Yleensä kiellot eivät kuitenkaan auta.

– Voihan sitä toimittaja silti kysyä, Vuorikoski sanoo.

Vuorikoski ja Helsingin Sanomien toimittaja Maria Manner olivat vieraina Ylen aamun media-aiheisessa Viimeinen sana -keskustelussa lauantaina. Voit katsoa keskustelun klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

Marin päätyi torstaina pyytämään anteeksi valtioneuvoston viestintäpäällikön esittämää kieltoa.

Iso kohu syntyy, kun periaatteellinen asia yhdistyy ymmärrettävään tapaukseen

Al-Hol-jupakka on kahdessa viikossa kasvanut koko Suomen uutismedian pääpuheenaiheeksi. HS:n Maria Mannerin mukaan syynä on se, että tapauksessa isot, vakavat kysymykset yhdistyvät konkreettiseen tapaukseen.

– Iso kohu syntyy helposti asioista, jotka ovat samaan aikaan isoja ja periaatteellisia sekä riittävän pieniä ja käsitettäviä. Jos asiat ovat vain isoja ja abstrakteja, on niistä vaikea muodostaa selkää mielipidettä.

Vuorikosken mukaan kohun paisumiseen on vaikuttanut myös avointen kysymysten määrä.

– On aika klassinen tilanne, että on vastaamattomia kysymyksiä ja niihin lähdetään sitten etsimään vastauksia.

Huhujen tarkistaminen on toimittajan perustyötä

Ilma on viikolla ollut myös täynnä huhuja. On esimerkiksi kerrottu, että al-Holissa odottavia suomalaisia oltaisiin tuomassa Suomeen jo lähipäivinä. Lisäksi Tulli kertoi keskiviikkona julkaistussa Iltalehden uutisessa joutuneensa ison disinformaatiokampanjan kohteeksi.

Tullia koskevien huhujen levittämiseen osallistui myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho, joka yhdisti Twitterissä harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiututtamisen.

– Halla-ahon oman vastuun perään voisi tässä kysellä, Vuorikoski sanoo.

Epämääräisten tietojen ja vihjeiden tarkastaminen on toimittajan perustyötä, muistuttaa HS:n Manner.

Jotkut huhut, kuten se, että suomalaisia oltaisiin tuomassa jo tällä viikolla, eivät ole myöskään olleet täysin perättömiä. Kävi ilmi, että tällainen suunnitelma oli ollut, vaikkei se ollutkaan toteutunut.

– Me tarkistamme joka päivä väitteitä, jotka osoittautuvat perättömiksi, että ei tämä meidän työmme kannalta ole ollut ihmeellistä, Manner sanoo.

Lue lisää: Putositko tyystin kärryiltä Haavisto–al-Hol-jupakassa? Ota homma haltuun nopeasti ja lue tämä juttu

Katso aiemmat Viimeinen sana -jaksot Yle Areenassa.

Vanhuus. Se on vääjäämätöntä kipua, yksin rapistumista ja yhteiskunnan hyljeksintää.

Pamela Tolan mielikuvat vanhenemisesta olivat niin yksioikoisia ja hirveitä, että niitä oli pelottavampaa ajatella kuin omaa kuolemista.

Siksi hän tarvitsi toisenlaisia.

Niin sai alkunsa elokuva Teräsleidit. Näyttelijänä paremmin tunnetun Tolan käsikirjoittama ja ohjaama komedia on road movie kolmesta yli 75-vuotiaasta siskoksesta, mahdollisesta rikoksesta ja toisten oletettujen odotusten mukaan elämisestä.

Reipashenkisessä tarinassa tomutetaan tabuja muun muassa vanhan naisen seksuaalisuudesta, perhesuhteista ja ikäihmisten herttaisuudesta.

– On kauhean vähän elokuvia, jotka käsittelevät vanhuutta jostain muusta kuin kuoleman, kärsimyksen tai muistisairauden näkökulmasta. Halusin näyttää itsellenikin, että vanhuus on jotain muuta kuin ne kuvat, joita minulle on syötetty.

Vanheneminen kiinnosti Tolaa myös toisesta henkilökohtaisesta syystä: se oli hänelle vieras planeetta.

Tola oli isänsä kuollessa yhdeksänvuotias. Äiti sairasti, ja kuoli neljä vuotta myöhemmin. Tola sisaruksineen varttui isän kuoltua ensin lastenkodissa, sitten perhekodissa.

– Omat vanhempani ovat kuolleet, kun olin lapsi, enkä ole saanut normaalisti seurata ikääntymistä. Aihe on varmaan vedonnut minuun myös siksi, että olen todistanut kuolemaa liian varhain.

Teräsleidien aiheen herkullisuudesta ja pääosakolmikon – Leena Uotilan, Seela Sellan ja Saara Pakkasvirran – uskomattomasta karismasta huolimatta elokuvan tekeminen ei ollut mikään läpihuutojuttu.

Ensimmäinen kapula rattaissa oli Pamela Tola itse.

“Elämä on arvokasta, vaikka ei olisi unelmien täyttymistä”

Kymmenisen vuotta sitten Pamela Tolan päässä alkoi pyöriä idea vanhempaa naista käsittelevästä elokuvasta.

Tola kuitenkin ajatteli olevansa liian nuori sen tekemiseen. Oikea aika tulisi joskus 20 vuoden kuluttua.

Kun asia tuli puheeksi Helsinki-filmin tuottajan Aleksi Bardyn kanssa, tämä innostui aiheesta ja vakuutti vähitellen Tolan siitä, että odottelu on turhaa.

Aluksi hahmottumassa oli rakkaustarina, jonka työnimi oli I Have Lived.

Tolan mielestä oli ihana ajatella, että myös vanhuudessa voisi olla lempeä ja lämpöä. Sitten teema alkoi vaikuttaa liian ohuelta.

– Eihän elämä ole pelkästään sitä, vaikka suuri osa ihmisistä toivookin rakkautta ja jakamista. Sitä ei voi kuitenkaan itse päättää, pääseekö niistä osalliseksi. Katseen pitää olla siinä, että elämä on arvokasta, vaikka se ei olisikaan pelkkää unelmien täyttymistä.

Teemaksi kirkastui lopulta uskallus tavoitella oman näköistä elämää iästä riippumatta.

Inkeri (Leena Uotila) laittaa 75-vuotispäivänsä aattona puolivahingossa elämänsä uusiksi. Sen seurauksena myös moni muu joutuu miettimään, miten tuli elettyä. Seurasinko omaa ääntäni, vai toteutinko muiden ihmisten kuvitteellisia odotuksia? Voinko vielä toteuttaa haaveitani?

– Mua huvittaa se, miten paljon ihmisen elämästä menee aikaa hukkaan, kun yritetään vääntyä asentoihin, joita kukaan ei oikeastaan halua ja jotka eivät tuo kenellekään välttämättä mitään hyvää. Ihmiset tekevät hirveän paljon asioita siksi, että luulevat, että joku haluaa. Järjestetään esimerkiksi juhlat, joissa kenelläkään ei ole kivaa, koska ajatellaan, että sellaiset pitää olla.

Teräsleidit kertoo paitsi kolmesta mummoikäisestä siskoksesta myös Pamela Tolasta.

Tolan on aina ollut vähän vaikea kulkea jonon jatkona. Hän on pienestä pitäen oppinut kyseenalaistamaan yhteiskunnan normeja.

– Olen saanut varhaislapsuudessa aika provokatiivisen ja kapinallisen kasvatuksen isältäni. Se on jäänyt elämään. Mun on vaikea ymmärtää, miksi jotain pitäisi tehdä siksi, että joku sanoo, tai siksi että näin on aina tehty.

Käsikirjoitus valmistui, tuotantoyhtiö oli elokuvan takana, kollegat tukivat. Aihe kiinnosti.

Rahahanat pysyivät silti kiinni.

“En halua nähdä vain nuorten ihmisten tarinoita”

Päätöstä elokuvan tekemisestä piti lopulta odottaa lähes seitsemän vuotta.

Matkalla Tolaa alkoi hetkittäin epäilyttää, että vika on jossain muussa kuin käsikirjoituksessa.

– Joskus tuli sellainen olo, että tällaista aihetta vähän vieroksuttiin. Se alkoi tuntua surkealta: onko todella niin, ettei meidän maailma ole vieläkään valmis kertomaan tarinaa tällaisesta näkökulmasta?

Viimein usko siihen, että yleisö kaipaa monipuolisempaa kuvaa naisista - myös vanhoista naisista, palkittiin. Teräsleidien ensi-ilta on heti vuodenvaihteen jälkeen.

Se on Tolan mielestä hienoa maailmassa, joka yhä palvoo nuoruutta.

– Tuntuu hassulta, että kukaan haluaisi nähdä vain nuorten ihmisten tarinoita. Yleisö haluaa samaistua eri ikäisiin hahmoihin. En ainakaan itse katso elokuvia tai teatteria siitä näkökulmasta, että näkemäni pitäisi miellyttää vain esteettisesti - sitä paitsi estetiikkaa on monenlaista.

Teräsleideissä vanhat ihmiset saavat olla reilusti vanhoja.

– Ollaanhan me nähty tarinoita, joissa on vanhempi mies ja sen kanssa vaikka ketä, mutta ei ehkä vanhan naisen. Olen tietoisesti halunnut mennä sellaisille alueille, että voiko tällaista edes tehdä. On kiinnostavaa nähdä, mitä se ihmisissä herättää.

Tola haluaa kyseenalaistaa elokuvallaan ajatuksen, että maailma on hyvä ja ihana vain nuorille, kauniille ja terveille.

– On kyse siitä, mitä me pidetään arvokkaana. Siinä on jotain ulkokultaista, että kuvitellaan, että kaikki haluavat olla ulkoisesti kauniita ja menestyneitä. On pitkälti yhteiskunnan rakenteissa, millaista totuutta ja maailmankuvaa me toistetaan.

“Sisarukset tuskin olisivat ystäviä, jos saisivat valita”

Teräsleidien naiset ovat välillä skarppeja ja välillä aivan kauheita.

He ovat pikkumaisia, itsekkäitä ja hölmöjä. Leideillä on kaikenlaista iän tuomaa kremppaa. Ajan kanssa on kertynyt paitsi kokemusta myös keskinäistä kaunaa.

– Tämä ei ole moralistinen elokuva vaikka kaikki heidän tekonsa eivät kestä päivänvaloa. He eivät ole pelkästään hyviä ihmisiä. He ovat myös kaikki keskenään erilaisia, sillä ei ole mitään yhtä vanhuutta, joka olisi koko totuus.

Tolalle oli tärkeää, että hänen hahmonsa ovat kokonaisia ihmisiä; sellaisia, joita seuratessa ikä unohtuu.

Siskosten välisistä suhteista voi löytää itsensä sellainenkin, jonka mittarissa on vuosikymmeniä vähemmän. Harva ärsyttää yhtä paljon kuin oma sisar, mutta sen puolia pidetään silti maailman tappiin.

Sisarusten lisäksi riipaisevan samaistuttava on myös Pirjo Longan esittämä keski-ikäinen tytär. Hän suorittaa elämää hampaat irvessä eikä käsitä äidistään mitään. Ei oikein itsestäänkään.

– On läheisten ihmissuhteiden haastetta, että ollaan erilaisia, mutta joudutaan olemaan tekemisissä jollain tavalla, koska ollaan sukua. Nämä ihmiset tuskin olisivat ystäviä, jos saisivat vapaasti valita.

Suuressa sisarusparvessa varttunut Tola tietää, mistä puhuu.

– Siskolle tai veljelle voi sanoa suoremmin tai töykeämmin kuin muille. Siihen sisältyy ajatus siitä, että tuo tuntee minut ja ymmärtää, eikä tuon kanssa tarvitse esittää mitään.

Vanheneminen – ja elämä yleensä – on osittain kipua, kamppailua ja luopumista. Se on Tolan mielestä usein ja samaan aikaan myös lämpöä ja huumoria.

Ja Tolan huumori on välillä pikimustaa.

Nauru pitää katsojan turvassa

Sekin on kuollut. Sekin on kuollut. Me oltiin just sen hautajaisissa.

Teräsleideissä nahistellaan alvariinsa siitä, kuka tuttavista on jo heittänyt lusikan nurkkaan.

Pamela Tolan mielestä niin ahdistavaa asiaa kuin kuolema olisi vaikea käsitellä ilman huumoria. Se on aina ollut hänelle tärkeä keino raskaiden kysymysten käsittelyyn.

– Siinä on jotain armollisuutta itseä kohtaan. Surun keskellä voi olla iloa ja hauskuutta ja toisinpäin, ne kulkevat luontevasti yhdessä. Olen kokenut ajanjaksoja, jolloin on ollut monenlaisia vaikeuksia mutta niihinkin on kuulunut naurua.

Huumori on Tolalle myös keino suojella katsojaa. Sen turvin voi mennä kohti vakavia kysymyksiä ilman että itse vajoaa synkkyyteen.

Hän haluaa antaa yleisölle mahdollisuuden valita kevyemmän tai syvemmän tason tarinasta hieromatta niitä väkisin katsojan naamaan.

– Se vapauttaa, kun voi luottaa, ettei tarvitse pelätä sitä, että sut viedään väkisin kauheisiin asioihin. Olen itse hirveän herkkä ahdistaville elokuville enkä uskalla mennä katsomaan, jos epäilen, etten ole turvassa.

Nuoren näyttelijän voi syöttää vaikka susille

Runsaat kaksi vuotta sitten käynnistynyt #metoo-kampanja ravisteli viihdeteollisuutta ja elokuva-alaa kaikkialla maailmassa.

Laineet löivät myös Suomeen näyttelijä-ohjaaja Heidi Lindénin paukautettua matopurkin kannen auki.

Elokuva-alalla oli ennen #metoota perinteisesti suhtauduttu ohjaajaan nerona, jonka työtapoja ei ole syytä kyseenalaistaa. Ei varsinkaan, jos haluaa vielä tehdä töitä.

Kuuluisin öykkäri, jonka touhujen paljastamisesta koko #metoo sai alkunsa, oli tuottajavelhona tunnettu yhdysvaltalainen Harvey Weinstein. Hän pääsi vuodesta toiseen ahdistelusta ja ihmisten kyykyttämisestä kuin koira veräjästä.

Ja näyttää pääsevän edelleen.

Viimeisimpien tietojen mukaan Weinstein on vapautumassa kaikista syytöksistä, ja vahingonkorvaukset kuittaa vakuutusyhtiö.

Suomessa elokuvataiteen osastoa johtaneen Lauri Törhösen asiaton toiminta oli puolijulkinen salaisuus, kunnes parikymmentä rohkeaa naista teki siitä julkisen.

Vähitellen joukko suomalaisia näyttelijöitä uskaltautui puhumaan elokuva-alan väärinkäytöksistä myös omalla nimellään. Yksi heistä oli Pamela Tola.

Likapyykin tuominen julkisuuteen suututti monia.

– Elokuva-ala oli pitkään aika suljettu. Oli sellainen ilmapiiri, ettei näistä asioista ole oikeutta puhua. Meidän harvojen ja valittujen, jotka olemme tähän maailmaan päässeet, olisi vain pitänyt olla kiitollisia siitä, että saamme olla täällä. Epäkohtia katsottiin läpi sormien, ja niistä puhumista pidettiin vähän kavaltamisena.

Kun Pamela Tola viitisentoista vuotta sitten aloitti työtään näyttelijänä, hän piti rajoistaan kiinni ja puolusti oikeuksiaan, vaikka kaikenlaista outoa kuului siihen aikaan pitää normaalina.

Kaikki uraansa aloittelevat ihmiset eivät pystyneet päättelemään, mikä kuuluu asiaan ja mikä ei. Siitä ei puhuttu.

Koska Tola tiesi kokemuksesta, mitä sietämisestä voi seurata, hän päätti avata suunsa. Nuorena voi suostua mihin vaan, mutta paha olo voi tulla jälkeenpäin. Silloin voi alkaa pitää itseään huonona näyttelijänä, heikkona ihmisenä, vääränä alalle.

Eikä niin saa enää tapahtua.

– Kun elokuva-alan epäkohdista alettiin Suomessa puhua, sanottiin, että mitä nää nelikymppiset työttömät naiset täällä huutaa. Kuka muu oikein olisi voinut huutaa? Ei nuori ihminen välttämättä aina osaa määritellä rajojaan, kun sillä on vain palo mennä ja tehdä. Nuoren intoa ei saa käyttää hyväksi. Nuoren voi syöttää vaikka susille, jos antaa ymmärtää, että tämä kuuluu asiaan.

“Ei mies-naiskysymys vaan ihmisoikeuskysymys”

Epäkohdat esiin nostaneita näyttelijöitä haukuttiin sosiaalisessa mediassa kateellisiksi ja oman edun tavoittelijoiksi.

Pamela Tolan mielestä palaute kieli yhteiskunnan itsekeskeisyydestä. Monen oli vaikea uskoa, että joku tekee jotain toisten puolesta.

– Meillä kaikilla, jotka asiasta puhuimme, oli ihan hyvä asema urallisesti. On pitänyt kasvattaa nahkaa siinä mielessä, että jos haluaa muutoksia, voi joutua ihmiskilveksi. Silloin pitää vain toivoa, että se tuo enemmän hyvää kuin huonoa.

Tolaa ei kaduta. Hänen mielestään #metoo-liike on muuttanut asioita selvästi parempaan, ja siitä hyötyvät kaikki.

Kuvauksissa on nyt käytössä työsuojeluohjeet, joissa määritellään se, millainen käytös on sallittua ja millainen ei, mikä on häirintää ja kuka asioista vastaa.

Tolan mielestä on hienoa, että kasvava joukko nuoria näyttelijöitä sukupuolesta riippumatta miettii työnsä eettistä puolta ja ymmärtää paremmin omat oikeutensa.

Keskellä pahinta #metoo-myllytystä Tola sai kollegoineen kiitoskirjeen teatterikorkeakoululaisilta.

– Siinä sanottiin, että kiitos, kun olette raivanneet tietä. Se oli todella liikuttavaa. Häirintä ja kiusaaminen eivät ole ok, sukupuolesta riippumatta ne eivät ole ok. Ei tämä ole nais-mieskysymys vaan ihmisoikeuskysymys.

Ilman luottamusta mistään ei tule mitään

Teräsleidit on toinen Pamela Tolan ohjaama pitkä elokuva.

Esikoinen, Swingers (2018), oli tanskalaiseen alkuperäistarinaan perustuva draamakomedia neljästä parinvaihtoviikonloppuun osallistuvasta pariskunnasta.

Molemmissa Tolan elokuvissa on intiimejä kohtauksia ja paljasta pintaa, vaikka kummassakaan se ei ole itsetarkoitus.

Omat kokemukset näyttelijänä – hyvässä ja huonossa – ovat opettaneet Tolaa luomaan kuvauksissa luottamuksellisen ilmapiirin, jossa jokaiselle on turvallista ilmaista omat rajansa. Niistä myös pidetään kiinni.

– Olen miettinyt, mitä olen itse jäänyt näytellessä kaipaamaan, ja yrittänyt ottaa siitä opikseni. On hirveän tärkeää, että näyttelijä voi itse vaikuttaa siihen, miten asiat tehdään. Mitään ei voi eikä saa pakottaa.

Ilman luottamusta mistään ei tule mitään, toteaa Tola. Ohjaajan on oltava rehellinen ja avoin, osoitettava, että näyttelijä on turvallisissa käsissä. Toisille käy suunnilleen mikä tahansa, toiset taas ovat tarkempia vaikkapa siitä, mitä kuvassa saa näkyä.

Intiimit kohtaukset suunnitellaan tarkkaan ja käydään teknisesti läpi riittävän monta kertaa. Kuvauspaikka on suljettu, ja paikalla vain ne, jotka välttämättä tarvitaan. Näyttelijän kanssa voidaan myös sopia, että kuvattu materiaali hyväksytetään hänellä ennen kuin sitä näytetään muille, Tola kuvailee.

– Mikään kohtaus tai hetki ei ole sen väärti, että kenenkään pitäisi sen takia voida huonosti. Tämä on kuitenkin vain elokuvaa, ja sitä tehdessä pitää kantaa vastuu ihmisten psyykestä ja terveydestä. Vaikka kesken kuvauksien pitää voida sanoa, että olo on epämukava. Sitten keskeytetään ja tehdään toisin.

“Onpa ihana huomata, että sulla on ajatuksia!”

Pamela Tola singahti kuuluisuuteen vuonna 2005 elokuvalla Tyttö sinä olet tähti. Siinä Tola esitti laulajanurasta haaveilevaa Nelliä, varakkaan perheen herttaista tyttöä.

Tolasta tuntuu, että jotkut näkevät hänet Nellinä edelleen, sekoittaa roolihahmon ja sen esittäjän. Kauniin näyttelijän oletetaan olevan itsekin kiltti naapurintyttö.

– Jos luulee, että olen Nelli, järkyttyy minut tavatessaan. En ole yhtään sellainen. Olen saanut sellaisia kohteliaisuuksia, että onpa ihana huomata, että sulla on oikeasti ideoita ja ajatuksia. Sanoisiko joku tuolla tavalla kenellekään miehelle? Niissä tilanteissa ihmettelen, että mitä tässä oikein tapahtuu, ja pitäisikö nyt muka ilahtua.

Tolan mielestä on ymmärrettävää, että näyttelijöille annetaan herkästi tietyntyyppisiä rooleja ulkonäön perusteella, oletettujen luonteenpiirteiden perusteella ja sen perusteella, millaisia rooleja he ovat aiemmin esittäneet.

Häntä itseään kiinnostaa sekoittaa pakkaa.

–Jos Teräsleidien kolmikon roolit olisi jaettu sen kautta, millaisia he itse ovat ihmisinä, he olisivat olleet eri rooleissa. Esimerksi Seela Sella vaikuttaa ihmisenä pehmeältä ja herttaiselta, mutta on elokuvassa aika kova ja roisi. Mun mielestä on ihanaa, kun näyttelijä saa etsiä ja löytää jotain, mikä ei tule heti luonnostaan.

Nätin naapurintytön imago on 38-vuotiaalle kolmen lapsen äidille rasite.

Tola arvelee, että roolien kautta syntynyt mielikuva pienestä naisnäyttelijästä painoi niin paljon, että hänen olisi ollut aluksi helpompaa edistää käsikirjoittamistaan ja ohjaamistaan salanimellä ja valeasussa.

Se ei kuitenkaan enää ole tilanne. Uusia tarinoita on tulilla. Pitää vain päättää, mihin niistä seuraavaksi tarttuu.

Vuodenvaihteen jälkeen jatkuvat televisiosarjan kuvaukset, eikä Tola jatkossakaan halua kokonaan lopettaa näyttelemistä.

– Näytteleminen on tosi kivaa. Haluan näytellä koko ajan myös siksi, että pysyn ohjaajana hereillä. Kaikkea ei voi saada yhtä aikaa. Nyt olen keskittynyt kirjoittamiseen ja ohjaamiseen, mutta katselen vuosi kerrallaan asioita eteenpäin.

Kesällä Tola ohjaa televisiosarjan, jota ei ole itse kirjoittanut mutta jonka sisällön hän voi allekirjoittaa.

– Ohjaajana ja käsikirjoittajana saan näyttää maailman sellaisena kuin sen näen. Voin valita itse, millaisia tarinoita haluan kertoa ja millaista maailmankuvaa olen luomassa.

Ranskalaisen elokuvan uuden aallon ikoni, näyttelijä Anna Karina on kuollut 79-vuotiaana. Hän menehtyi syöpään.

Tanskalaissyntyinen näyttelijä tuli tunnetuksi erityisesti 1960-luvun roolisuorituksistaan, joiden ohjaajana toimi Jean-Luc Godard. Hän oli Godardille muusan asemassa, ja he olivat myös naimisissa seitsemän vuoden ajan. Roolisuorituksiin kuuluivat muun muassa elokuvat Nainen on aina nainen, Elää elämäänsä ja Hullu Pierrot.

Ranskalainen uusi aalto oli elokuvan tyylisuunta, johon kuuluivat tietynlainen huolettomuus ja todenmukaisuus elokuvan tekemisen tavassa.

Ennen elokuvauraansa Ranskassa, Anna Karina esiintyi laulajana, kabareelavoilla ja mallina. Hän oli myös laulaja, elokuvaohjaaja ja kirjoitti kolme kirjaa.

Hän menehtyi syöpään sairaalassa Pariisissa lauantaina, hänen agenttinsa kertoi. Sairaalassa hänen seuranaan oli neljäs aviomies, amerikkalaisohjaaja Dennis Berry.

Ranskan kulttuuriministeri Frank Riester otti osaa Twitterissä sanomalla, että legendaarisen tähden menetys jättää aukon koko maan elokuvaan.

Viime viikolla moni vetäisi piparin väärään kurkkuun. Elokuvamoguli Harvey Weinstein oli Yhdysvalloissa pääsemässä 25 miljoonan dollarin sopimukseen oikeudenkäynnissä, jossa yli 30 naista syytti häntä seksuaalirikoksista.

Uutisen kovin osuus tulee tässä: Weinsteinin ei tarvitsisi myöntää tekojaan, eikä maksaa summaa omasta taskustaan.

Korvauksen hoitaisi Weinsteinin konkurssiin menneen yhtiön vakuutus. Samalla Weinstein selättäisi lähes kaikki häntä vastaan nostetut syytökset, jotka vaihtelevat seksuaalisesta häirinnästä raiskaukseen.

Tässäkö tämä oli? Moni purki pettymystään. Osa asianomistajista perusteli sopimusta sillä, että toinen vaihtoehto olisi ollut jäädä kokonaan tyhjän päälle. Muun muassa näyttelijä Katherine Kendall sanoi hyväksyneensä ehdot, jotta muut eivät olisi jääneet ilman korvausta.

– En pidä siitä, mutta en tiedä, miten hänet saadaan kiinni, Kendall sanoi New York Timesin mukaan.

Kaikki alkoi yli kaksi vuotta sitten

Kaikki sai alkunsa lokakuussa 2017, kun New York Times -lehti julkaisi Weinsteinista artikkelin, joka sytytti metoon liekkeihin. Siinä Rose McGowan ja Ashley Judd kertoivat kokemuksistaan elokuvatuottajan tallissa.

Tähän mennessä yli 70 naista on syyttänyt Weinsteinia eriasteisesta seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta tai raiskauksista. Heidän joukossaan on ollut sellaisia tähtiä kuin Gwyneth Paltrow, Angelina Jolie, Salma Hayek ja Mira Sorvino.

Vuonna 2017 Weinstein julkaisi New York Timesissa tunteellisen vastineen, jossa hän vetosi siihen, että 1960- ja 1970-luvuilla kulttuuri oli toinen. Hän pyysi anteeksi ja sanoi yrittävänsä voittaa demoninsa.

Oikeudessa Weinstein on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytteet. Jos alustava korvaussopimus nyt toteutuu, Weinsteinin ei tarvitse myöntää syyllisyyttään.

Takuut tuplattiin, Weinstein luksussairaalassa

Närkästystä on aiheuttanut myös se, että Weinstein ei tunnu pitävän erityisen matalaa profiilia.

Hän on ollut vapaalla miljoonan dollarin takuita vastaan. Summa tuplattiin viime viikolla, koska Weinsteinin epäiltiin peukaloineen jalkapantaa, jolla hänen liikkeitään seurataan.

Tällä viikolla Weinstein korosti The New York Postille tehneensä pioneerityötä nostaessaan monia naispuolisia elokuvantekijöitä ja näyttelijöitä esille jo 30 vuotta sitten, silloin “kun se ei ollut muodikasta”.

– kaikki se on mitätöity ja minut on unohdettu, Weinstein sanoi lehden mukaan.

Haastattelu tehtiin luksussairaalassa, jossa elokuvatuottaja toipuu selkäleikkauksesta. Lehden mukaan moguli suostui haastatteluun, koska halusi osoittaa, että viime viikkoinen ilmaantuminen oikeuden eteen rollaattorin avustuksella johtui todellisesta vaivasta, eikä yrityksestä kalastella sympatiaa.

Lokakuussa Weinstein oli vielä ulkoilukunnossa. Tuolloin hän ilmestyi seurueineen newyorkilaiselle klubille. Siellä esiintyvä koomikko Kelly Bachman ihmetteli settinsä aikana ääneen, miksi Weinstein oli päästetty paikalle. Osa yleisöstä buuasi ja yksi kehotti Bachmania pitämään mölyt mahassaan.

Bachman, joka on itse raiskauksen uhri, perusteli protestointiaan The New York Timesille sanomalla, että iso osa raiskauskulttuurin vastaisesta työstä lankeaa edelleen uhreille.

– Meidän täytyy huutaa, koska muut ovat hiljaa, buuavat tai käskevät meidän tukkia turpamme. Haluan, että on normaalia sanoa, jos huoneessa istuu elefantti. En halua tottua jakamaan samaa tilaa hirviön kanssa, Bachman totesi lehdelle.

Kaikki ei ollut vielä tässä

Weinsteinin kyseenalainen saaga ei ole vielä päättynyt. Alustavaan 25 miljoonan dollarin korvaussopimukseen päästiin siiviilioikeudessa. Osapuolina on yli 30 naista. Kaikkien pitää vielä allekirjoittaa sopimus ja tuomioistuimen pitää hyväksyä se.

Tammikuun alussa Weinsteinia odottaa erillinen rikosoikeudenkäynti, jossa kaksi naista syyttää häntä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Tässä oikeudenkäynnissä Weinstein yritetään saada rikosoikeudelliseen vastuuseen. Jos hänet tuomitaan, hän joutuu vankilaan.

Jos jotain hyvää haluaa tästä kaikesta löytää, se on lumipalloefekti. Weinstein-vyyhti aloitti metoo-liikkeen, joka on paljastanut vastaavia tapauksia ympäri maailmaa. Naapurissa Ruotsin Akatemia natisi liitoksissaan Jean-Claude Arnault'n tapauksen yhteydessä.

Dagens Nyheterin paljastamat epäkohdat saivat Ruotsin Akatemian sekaisin, lykkäsivät kirjallisuuden Nobelia ja uudistivat akatemiaa. Aurnault sai kahdesta raiskauksesta tuomion, joka koveni hovioikeudessa kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeutta.

Suomessa Helsingin Sanomat nosti esiin Veijo Baltzariin kohdistuvat rikosepäilyt, joihin liittyy ihmiskauppaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Baltzar on kiistänyt epäilyt.