Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Hölmö nuori sydän ei päässyt jatkoon parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokaslistalle. Suomen Filmikamari valitsi syyskuussa Selma Vilhusen ohjaaman ja Kirsikka Saaren käsikirjoittaman elokuvan edustamaan Suomea kisaan.

Yhdysvaltain elokuva-akatemia julkisti viime yönä ensimmäiset karsitut ehdokaslistansa, niin kutsutut shortlistit, yhdeksästä eri kategoriasta. Kansainvälisen elokuvakategorian lisäksi shortlistit julkaistiin muun muassa dokumentti-, animaatio- ja lyhytelokuvista.

Kansainvälisen elokuvan kategoriaan voi ehdottaa yhden ehdokkaan kaikista elokuvia tuottavista maista. Tänä vuonna ehdotukset tulivat 91 maasta.

Parhaan kansainvälisen elokuvan tittelistä kilpailee vielä kymmenen ehdokasta. Lopullisesta ehdokkuudesta kilpailevat vielä virolainen elokuva Truth and Justice sekä venäläinen Beanpole. Venäjä pääsi myös parhaan lyhytanimaation shortlistille elokuvalla He Can't Live Without Cosmos.

Kansainvälisen elokuvan shortlistille pääsivät myös Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon voittaja, eteläkorealaisen Bong Joon-hon elokuva Parasite sekä toiseksi arvokkaimman palkinnon Grand Prix'n voittaja, Mati Diopin elokuva Atlantics. Listalla on myös espanjalaisen ohjaajalegendan Pedro Almodóvarin elokuva Kärsimys ja kunnia.

Palkinto tunnettiin aikaisemmin parhaan vieraskielisen elokuvan palkintona. Tänä vuonna palkintaa ensimmäistä kertaa paras kansainvälinen elokuva.

Lopulliset Oscar-ehdokkaat julkistetaan 13. tammikuuta. 92. kerran juhlittava Oscar-gaala järjestetään Hollywoodissa 9. helmikuuta 2020.

Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn johtajaksi on valittu tanssija, koreografi Antti Lahti, 40.

Helsinki Dance Companylla on Suomessa poikkeuksellinen asema ainoana kiinteän ammattiteatterin yhteydessä toimivana pysyvänä kokoonpanona.

Lahti vastaa 46 vuotta sitten perustetun tanssiryhmän taiteellisesta laadusta ja toiminnan kehittämisestä. Kaksivuotinen määräaikainen sopimus alkaa lokakuussa 2020.

Uusi johtaja kertoo ottavansa haasteen vastaan innostuneena ja nöyränä.

– Haluaisin nähdä itseni varmistamassa, että tanssitaidetta kehitetään osana Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoa, ja että tanssijoiden työpaikat säilyvät, Lahti sanoo Ylen haastattelussa.

HDC:n loisteliaimmat ajat eivät ole nyt

Lahti on heti nimitysuutisen jälkeen varovainen sanoissaan. Hän ei tee linjavetoja, eikä rönsyile puheissaan.

– Olen vasta saanut tietää tästä duunista. Saan johdettavakseni huippuammattilaisista koostuvan ryhmän, hän tyytyy sanomaan, kun kysymys on HDC:n tulevasta profiilista.

Toinen asia on se, millaisia töitä tanssijoille on tarjolla kaupunginteatterissa. Nyt osa tanssijoista on tehnyt pelkästään musikaaleja, osa tanssinut nykytanssiteoksissa.

– Linjavetojen aika on sitten, kun olen päässyt aloittamaan työn. Silloin katsotaan myös tanssijoiden työkenttäkokonaisuutta tilanteen mukaan. Minun pitää saada tilanteesta enemmän tietoa, Lahti sanoo.

Lahti on kovan työn edessä. Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arfmann totesi vajaa vuosi sitten Ylelle, että tulevan tanssiryhmän vetäjällä on oltava rohkeutta myös vaikeisiin päätöksiin.

Muutoksia tarvitaan, jotta asema Suomen merkittävimpänä nykytanssin näyteikkunana ja suunnannäyttäjänä olisi palautettavissa.

– Jos tarkastelee ryhmän historiaa, sen loisteliaimmat hetket eivät ole nyt, Arfmann sanoi haastattelussa.

Ohjelmistoa kansainvälisen ja moniarvoisen Helsingin tarpeisiin

Nykytanssin kentällä eletään mielenkiintoisia aikoja. Yksi muutos on luvassa, kun Tanssin talo valmistuu Helsinkiin vuodenvaihteessa 2021–22.

Miten Tanssin talo vaikuttaa Helsinki Dance Companyn toimintaan?

– Varmasti selvitämme yhteistyömahdollisuuksia, koska samassa kaupungissa ollaan, Lahti sanoo.

Toinen mielenkiintoinen kysymys liittyy kansainvälisyyteen. Helsinki Dance Companyn suhteet maailmalle ovat vaihdelleet johtajien mukaan. Edellisen johtajan Jyrki Karttusen kaudella (2013–2019) HDC esitti vain kotimaisia teoksia.

– Kansainvälisyyteen suhtaudun niin, että ensisijajisesti pitää luoda ohjelmistoa kansainvälisen ja moniarvoisen Helsingin tarpeisiin.

Antti Lahti on valmistunut Turun konservatoriosta tanssijaksi vuonna 1999. Hän on täydentänyt opintojaan suorittamalla Taideyliopiston teatterinjohtajakoulutuksen vuosina 2012–13.

Lahti on työskennellyt tanssijana Turun Aurinkobaletissa sekä tanssijana ja koreografina kuopiolaisessa Tanssiteatteri Minimissä. Minimin taiteellisena johtajana Lahti työskenteli 2006–14.

Tällä hetkellä Lahti toimii Tanssin Aika -festivaalin taiteellisena johtajana.

Vuoden 2019 alussa kuolleelle Eppu Normaalin perustajiin kuuluneelle Mikko Saarelalle perustetaan Ylöjärvelle muistometsä.

Saarela kuoli 60-vuotiaana vaikeaan sairauteen.

Ylöjärven kaupunginhallitus hyväksyi Mikko Saarelan muistometsäalueen myynnin Luonnonperintösäätiölle maanantaina.

Kaupunki myy säätiölle 14,24 hehtaaria metsää Mastosvuorelta Asuntilan pohjoispuolelta. Kauppahinta on 49 000 euroa. Kauppa on tarkoitus tehdä alkuvuodesta 2020.

Mikko Saarela oli ylöjärveläisen Eppu Normaali -yhtyeen alkuajan basisti ja biisintekijä. Myös yhtyeen nimi oli Saarelan ehdotus. Saarela oli koulutukseltaan biologi ja hänet tunnettiin luonnonystävänä.

Muistometsäksi suunniteltu alue on muutaman kilometrin päässä Ylöjärven keskustasta. Alue on kallioista ja puustoltaan monipuolista. Osassa metsää kasvaa nuorta luonnontilaista männikköä, mutta notkelmissa on myös vanhempia kuusia, haapoja ja koivuja.

Saarelan leski Eeva Saarela kertoi aiemmin, että alue on Mikko Saarelan nuoruuden maisemia. Biologian opettajana Mikko Saarela piti tärkeänä sitä, että koulujen lähellä on metsää.

Lue lisää:

Eppu Normaalin entinen jäsen ja sanoittaja Mikko Saarela on kuollut

Eppu Normaalin Mikko Saarelalle perustetaan muistometsä: "Se on kaunis, taianomainen alue"

Mariah Careyn kappale All I Want For Christmas Is You (1994) on noussut muutaman viime vuoden aikana soitetuimmaksi joulukappaleeksi ympäri maailmaa. Biisi on ohittanut suosiossa jopa toisen modernin jouluklassikon eli Wham-yhtyeen Last Christmas -kappaleen (1984).

Joulukappaleilla kestää vuosia, ellei vuosikymmeniä, nousta uusiksi jouluklassikoiksi niiden lyhyen vuosittaisen soittoajan takia.

Amerikkalaisen Careyn jouluhitille aika on kypsä. Kaksi vuotta sitten se kipusi Yhdysvaltojen singlelistalla sijalle yhdeksän ja vuosi sitten sijalle kolme. Tänä vuonna kappaleen julkaisemisesta tuli kuluneeksi 25 vuotta ja nyt se nousi jenkkilistan ykköseksi ensimmäistä kertaa.

Laulaja iloitsi ykköspaikan saavuttamista Instagramissa lyhyellä kommentilla, jossa luki "We did it" eli "Me teimme sen".

Kappaleen juhlavuoden kunniaksi Carey on tehnyt paljon julkaisuja sosiaalisessa mediassa, kuten alla olevan klipin vuoden 1996 esiintymisestä Tokiossa.

Hitti syntyi iloisista joulumuistoista

All I Want For Christmas Is You -kappaleen suosio on tehnyt joulunajasta Mariah Careylle jokavuotisen kultasammon.

Joulubiisiä kuunnellaan tällä hetkellä suoratoistopalvelu Spotifyssa päivittäin noin neljä miljoonaa kertaa. Kaiken kaikkiaan biisi on kerännyt kuuntelukertoja 600 miljoonaa.

YouTubessa kappaleen virallinen musiikkivideo on katsottu niin ikään yli 600 miljoonaa kertaa.

Carey on järjestänyt vuosittain myös joulushow'n, joka pidettiin alun perin New Yorkin Beacon-teatterissa. Viime vuonna laulaja kiersi show'llaan eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna hän järjesti yksittäisen konsertin Madison Square Gardenissa sunnuntaina New Yorkissa.

Neljännesvuosisata All I Want For Christmas Is You -kappaleen julkaisemisen jälkeen Mariah Carey antoi haastattelun Cosmopolitan-lehdelle. Siinä hän muisteli biisin syntymistä.

– Istuin alas, koristelin pienen puun ja pistin Ihmeellinen on elämä -elokuvan pyörimään päästäkseni tunnelmaan. Sitten aloin näppäillä koskettimilla melodioita. Ajattelin asioita, mitkä saavat minut joulunaikaan iloiseksi ja käänsin ne rakkauslauluksi, Carey kertoo.

Whamin jouluklassikosta romanttinen komedia

Suomessa joulun ajan suosituin kappale on ollut jo vuosia Wham-yhtyeen Last Christmas, jonka julkaisemisesta on kulunut 35 vuotta.

Suoratoistopalvelu Spotifyssa jouluhitti kerää tällä hetkellä yli kolme miljoonaa kuuntelukertaa päivässä maailmanlaajuisesti. Se jää kuitenkin hieman jälkeen Mariah Careyn hitille suosiossa.

Last Christmas -kappaleen juhlavuoden kunniaksi sen musiikkivideoista on julkaistu YouTubessa 4K-versio. Vanhan videon kuvanlaatu on siis huomattavasti alkuperäistä parempi.

Tänä vuonna sai ensi-iltansa romanttinen komedia, jonka innoituksena Last Christmas -kappale oli. Emilia Clarken ja Henry Goldingin tähdittämässä elokuvassa kuullaan jouluhitin lisäksi Wham-yhtyeen edesmenneen laulajan George Michaelin musiikkia.

Last Christmas -elokuvan traileri YouTubessa.

Yt- eli yhteistoimintaneuvottelut kestävät vuoden 2020 loppuun saakka. Kansallisgallerian pääjohtajan Risto Ruohosen mukaan ketään ei ole tarkoitus irtisanoa, mutta lomautukset ovat mahdollisia.

Henkilökunta sai tiedon asiasta lokakuussa.

Yt:t koskevat kaikkia Kansallisgallerian työntekijöitä, niin lipunmyyjiä, museovahtimestareita kuin museojohtajiakin.

Kansallisgalleriassa työskentelee 280 taidemuseoalan asiantuntijaa ja ammattilaista, muun muassa näyttelyiden, taideteosten konservoinnin ja tutkijapalvelun parissa.

Risto Ruohosen mukaan nyt varaudutaan ennakolta tulevaan.

– Yhteistoimintaneuvottelut ovat alkaneet, koska meillä on luvassa kohtuullisen laajoja peruskorjauksia nykytaiteen museo Kiasmassa ja Ateneumin taidemuseossa.

Kiasman ja Ateneumin ovet suljetaan yleisöltä remontin ajaksi.

– Ne saattavat olla laajuudeltaan niin suuria korjauksia, että museot suljetaan joksikin aikaa. Arvioimme, että Kiasmaa remontoidaaan vuonna 2021 ja Ateneumia vuonna 2022, Ruohonen sanoo.

Hänen mukaansa peruskorjausten tarkka ajankohta ja kesto varmistuvat ensi vuoden syksynä.

Kiasmaa on korjattu viimeksi tänä vuonna.

– Ateneumin edellisestä suuresta peruskorjauksesta on jo 30 vuotta. Ainakin museon talotekniikka vaatii uudistamista.

"Museoissa vilkaampaa kuin koskaan aikaisemmin"

Kansallisgallerian vuosibudjetti on noin 30 miljoonaa euroa.

– Taloustilanteemme on ihan hyvä, mutta kyse on siitä, että jos joudumme sulkemaan museot, niin silloin yleisötulomme eivät ole normaalitasolla. Yleisö- eli lipputulot ovat meille mittava tulolähde, jolla on iso vaikutus toimintaamme, Ruohonen sanoo.

Kansallisgalleria on Suomen suurin taidemuseo-organisaatio. Siihen kuuluu Ateneumin taidemuseo, nykytaiteen museo Kiasma, Sinebrychoffin taidemuseo, kokoelmahallintaosasto sekä Talous- ja hallinto-osasto.

– Viime vuosina Kansallisgallerian museoissa toiminta on ollut vilkkaampaa kuin koskaan aikaisemmin ja yleisömäärät ovat olleet tuntuvasti aikaisempaa suurempia.

Kansallisgallerian museoissa vierailee vuosittain yli 700 000 kävijää.

– Nyt on välttämätöntä tehdä korjauksia, jotta pystymme jatkossa palvelemaan sellaisia yleisömääriä kuin viime vuosina on ollut, Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen toteaa.

Pajtin Statovcin Finlandia-palkittu romaani Bolla herättää kiinnostusta Suomessa ja kansainvälisesti.

Elokuussa ilmestyneen teoksen käännösoikeuksia on myyty johtaville kustantamoille. Esimerkiksi Saksassa teoksen julkaisee arvostettu Luchterhand, todetaan Bollan Suomessa kustantaneen Otavan tiedotteessa.

Suomessa Statovcin teos viedään pian teatterilavalle. Dramatisointioikeudet menivät Helsingin Kaupunginteatterille.

– Olemme erittäin onnellisia ja ylpeitä, että meillä on mahdollisuus esittää tämä palkittu merkkiteos ensimmäisenä teatterina Suomessa, iloitsee teatterinjohtaja Kari Arffman tiedotteessa.

Statovci: "Kirjailijan unelma"

Kustantajat kävivät romaanin oikeuksista kilpailua esimerkiksi Alankomaissa ja Isossa-Britanniassa, jossa oikeudet osti Faber & Faber. Sen kirjailijoihin kuuluvat muun muassa Sally Rooney, Hanif Kureishi, Rachel Cusk ja Kazuo Ishiguro.

Yhdysvalloissa Bolla ilmestyy vuonna 2021. Siellä teoksen julkaisee Pantheon.

Käännösoikeuksista neuvotellaan parhaillaan lukuisissa maissa.

– Saada nähdä kirjansa elävän toisten mielissä, eri maissa ja lavoilla on kirjailijan unelma. Olen todella onnellinen siitä, kirjailija Statovci sanoo tiedotteessa.

Suomessa Bollaa on myyty kovakantisena yli 30 000 kappaletta. Statovci (s. 1990) on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoita. Hänet palkittiin esikoisromaanistaan Kissani Jugoslavia Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla, ja Tiranan sydän oli arvostetun National Book Award -palkinnon finalisti.

Lue lisää: Kaikkien aikojen nuorin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja Pajtim Statovci Ylen haastattelussa: "Kirjoittamalla yritän tehdä selkoa, millaisesta paikasta olen kotoisin"

Katso: Pajtim Statovci Finlandia-palkitusta romaanistaan Bolla: “Haluan, että kirjani herättäisi lukijassa iloa, surua ja empatiaa, mutta myös vihaa.”

Kuuntele: “Välillä tuntui, että menin liian pitkälle joidenkin asioiden kuvaamisessa”, sanoo Finlandia-voittaja Pajtim Statovci

Voima on meidän kanssamme.

En kirjoita vain 1980-luvulla lapsuutensa eläneestä omasta sukupolvestani, vaan myös minua edeltäneistä ja jälkeeni tulleista.

Tähtien sota on ylisukupolvinen kokemus. George Lucasin ideoima tieteisfantasia on koskettanut miljoonia ihmisiä kautta maailman jo neljän vuosikymmenen ajan.

Saagan nimistä on tullut käsitteitä. Nimet ja sanat, kuten Millennium Falcon, Red Five ja jedi mind trick ovat isolle ryhmälle ihmisiä tuttua ja tärkeää populaarikulttuurin mytologiaa.

Tämä juttu kertoo, miksi Tähtien sodasta tuli maailmanlaajuinen menestys, miten sarjan myöhemmät osat ovat yrittäneet kloonata menestyksen ja millä ansioilla sen upouusi päätösosa nousee tukevasti omille jaloilleen.

Keskiviikkona ensi-iltansa saavan Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuvan on mainostettu päättävän Skywalkerin suvun saagan.

Elokuvassa ratkeaa moni asia: Miten voiman pimeälle puolelle eksyneen Kylo Renin käy? Miten imperiumin iskujoukoista löytyy Finnin kaltaisia kapinallisia? Entä keitä Reyn vanhemmat ovat? Kuka tällä kertaa on kenenkin isä?

Sosiaalinen media alkoi laulaa heti elokuvan lehdistönäytöksen jälkeen. Twitterissä teoksen kehuttiin olevan kaikkea, mitä toivoa saattaa:

Toiset haukkuivat sen olevan sydäntäsärkevä pettymys:

Totuus on tältä väliltä.

Huom! Jutun lopussa on jonkin verran spoilereita. Niistä varoitetaan vielä erikseen eli lue rauhassa siihen asti.

Elokuva, joka muutti maailman

Vuonna 1977 ilmestynyt ensimmäinen Tähtien sota -elokuva oli kokeilu. Lucas toki suunnitteli sarjasta alun perinkin yhdeksänosaista saagaa pahan imperiumin ja hyvän mutta piskuisen kapinallisarmeijan välisestä sodasta.

Ensimmäisenä filmattiin kuitenkin neljäs osa, joka toimisi parhaiten myös ilman jatko- tai esiosia.

Jos suuruudenhullu unelma ei olisi menestynyt, olisi elokuvateollisuus hyvin erilainen kuin se tänä päivänä on.

Star Wars: A New Hope -niminen avaruusseikkailu otti markkinoinnissa ja julkaisussaan mallia kahden kesän takaisesta hitistä Tappajahaista (1975). Yhdessä nämä kaksi elokuvaa työnsivät Hollywoodin uuteen suuntaan, jossa jättimäiset blockbuster-elokuvat ja niiden jatko-osat jylläsivät.

Sama trendi hallitsee edelleen vaikka tietenkin se on ajan mukana myös muuttunut. Viime vuosien suurin muutos on se, että Tähtien sodankin oikeudet omistavasta Disneystä on tullut suurelokuvien saralla todellinen imperiumi.

Miksi Tähtien sota menestyi?

George Lucasin seikkailueepos lainaili huoletta elokuvahistoriasta. Pelkästään ensimmäisessä Tähtien sodassa on Akira Kurosawan Kätkettyä linnaketta, 1930-luvun kolonialistista Intia-seikkailu Gunga Dinia ja muistumia lännenelokuvista sekä hävittäjälentäjistä kertoneista Hollywood-klassikoista.

Lainailu oli hienovaraista ja sitä tehtiin Hollywoodissa paljon. Esimerkiksi Lucasin ja Steven Spielbergin myöhemmin tehtailemat Indiana Jones -elokuvat toimivat samalla periaatteella. Leffanörtit nuoret ohjaajat ottivat näkemistään elokuvista asioita, joista pitivät ja rakensivat niiden päälle uutta ja omaperäistä maailmaansa.

Alkuperäisen Tähtien sota -trilogian suola oli juuri sen omaperäisyys. Mitään vastaavaa ei oltu nähty valkokankaalla. Vaikka tarina ja sen hahmot olivat nykynäkökulmasta melko lapsellisia luomuksia, se tuntui kuuluvan asiaan.

Sitä paitsi siinä missä 2010-luvun uusia Tähtien sota -elokuvia on syytetty pinnallisista hahmoista, on hyvä muistaa, etteivät Han Solo, Luke Skywalker ja Prinsessa Leia hekään olleet mitään moniulotteisen psykologian perikuvia. Näissä elokuvissa ihmisten tunne-elämän seuraaminen on aina ollut enemmän droidien kommentoivien piippausten ja vislausten kuin näyttelijäntyön varassa.

Kaukaisen galaksin seikkailuissa oli kuitenkin jotain seikkailukirjoista tuttua, jonka imuun oli helppo lähteä.

Niin kauan kuin sitä kesti.

Pahoja aavistuksia

Ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan aloittava teksti "Episodi IV: Uusi toivo" tuntui pitkään pelkältä kikkailulta. Ensimmäisen trilogian päätyttyä vuonna 1983 kesti 16 vuotta ennen kuin tarina sai uusia osia.

Noina hiljaisina vuosina julkisuuteen tihkui toki tietoja osien I – III ja VIII – IX sisällöstä, mutta niistä yhdenkään ei uskottu näkevän päivänvaloa.

1990-luvulla Lucas ilmoitti, että tietokoneella tehtävä animaatio oli vihdoin kehittynyt siihen pisteeseen, että tarinan esiosat voitaisiin kuvata.

Episodien I – III muodostaman kehnon trilogian voi onneksi ohittaa yhdellä lauseella. Ne olivat pettymys.

Niiden jälkeen moguli keskittyi runtelemaan alkuperäistä trilogiaa lisäilemällä sen osiin CGI-animaatiolla toteutettuja kohtauksia. Episodit VII – IX vaikuttivat hukatuilta mahdollisuuksilta.

Siitä syystä odotukset olivat paljon suuremmat, kun viimeisen trilogian vihdoin kerrottiin olevan työn alla.

2010-luvun kloonit

”I have a bad feeling about this.”

Tähtien sodan joka osassa mainitut pahat aavistukset kiersivät vuoden 2013 lokakuussa monen fanin päässä, kun elokuvajätti Disneyn kerrottiin ostaneen Tähtien sota -elokuvien oikeudet Lucasfilmsiltä yli 3,5 miljardilla eurolla.

Alkuperäisen trilogian tarinaa jatkavat elokuvat nytkähtivät kuitenkin eteenpäin. Uuden trilogian taustapiruksi Disney palkkasi elokuvaohjaaja J.J. Abramsin, joka tunnettiin tuolloin parhaiten tv-sarja Lostin luojana ja uusien Star Trek -elokuvien ohjaajana.

Abrams on Hollywoodin fanipoika numero 1. Hänen tapansa tehdä elokuvia on ollut kuin pikkupojalla, joka päästetään karkkikauppaan ilman valvontaa. Oli kyseessä sitten uusi versio Star Trekistä tai Star Warsista, Abramsin toistaa alkuperäisten elokuvien tärkeinä pitämiään piirteitä lähes piinallisen pinnallisesti.

Siinä missä alkuperäinen Star Wars -trilogia lainaa elokuvahistoriasta, kloonattiin uudessa episodissa alkuperäistä trilogiaa. Aivan erityisen kopioinnin kohteeksi joutui trilogian ensimmäinen osa.

Mahtipontista nimeä The Force Awakens kantavan ensimmäisen uuden Tähtien sota -elokuvan lainailu ei ollut kovin hienovaraista. Elokuva saa muun muassa alkusysäyksensä, kun aavikkoplaneetalla pahan joukkoja paennut droidi antaa kohtalostaan tietämättömälle orpotyttö Reylle (Daisy Ridley) tehtävän.

Elokuvan loppupuolella nähdään vihollisen Tähtihävittäjän uumenissa käytävä kaksintaistelu, jonka kliimaksissa sarjan pääpahis Kylo Ren (Adam Driver) tappaa tärkeän hyviksen. Ja nämä ovat vain kaksi isointa varkautta.

Monessa suhteessa The Force Awakens oli paljon parempi kuin siltä odotettiin. Elokuva oli täynnä toimintaa ja eteenpäin rientävää seikkailua. Avaruuslaiva Millennium Falcon näytti rähjäiseltä, loisteliaalta itseltään.

Eniten sydämiä tuntui lämmittävän se, että vanhat tutut hahmot palasivat valkokankaalle 32 vuotta edellisen esiintymisensä jälkeen. He olivat harmaantuneita, mutta ensimmäisen trilogian maine antoi heille legendan auran. He olisivat voineet vaikka tanssia ripaskaa ja sille olisi hurrattu.

Erikoisinta elokuvassa oli, että mikään siinä ei ollut omaperäistä, mutta silti sitä ylistettiin. Disney oli laskelmoinut oikein: tuttu ja turvallinen eines maistui nälkiintyneille faneille kuin juhla-ateria.

Keski-ikäinen nainen sankarin viitassa

Kun seuraava episodi The Last Jedi sai ensi-iltansa vuonna 2017, etenkin moni naiskatsoja kertoi liikuttuneensa sitä katsoessaan. Syy riemun kyyneliin oli kohtaus, jossa vara-amiraali Amilyn Holdo (Laura Dern) uhraa itsensä Q'Darin yllä käydyssä taistelussa ostaakseen kapinaliikkeelle aikaa paeta. Keski-ikäinen nainen sankarin viitassa oli jotain, mitä valtavirran blockbustereissa ei oltu nähty.

Itkua olisi voinut aiheuttaa myös tuttu aiempien elokuvien ryöväys. Vaikka ohjaajana oli tällä kertaa Rian Johnson, oli kloonaaminen yksi tämänkin elokuvan juonta hallitsevista ominaisuuksista. Tällä kertaa jedikokelas matkaa kaukaiselle planeetalle, jossa Yodan tilalla jediopettajana on (yhtä lailla höppänän oloinen) Luke Skywalker.

Mutta jokin oli muuttunut. Tähtien sota tuntui taas tuoreelta.

Holdon uhrilahja oli vain yksi solmukohta elokuvan halki kulkevassa punaisessa langassa. Myös näyttelijävalinnat näyttivät, että galaksin kapinaliikkeeseen mahtui entistä moninaisempi joukko henkilöitä. Yhdeksi elokuvan suosikeista nousi aasianamerikkalaisen näyttelijän Kelly Marie Tranin näyttelemä teknikko Rose Tico.

Eri ihmisryhmien kuvaaminen valtavirtaelokuvissa on asia, jonka Disney on ottanut tosissaan. Se on näkynyt erityisesti viime vuosien supersankarielokuvissa. Logiikka representaation lisääntymisen taustalla on elokuvabisneksen kannalta kiistämätön: mitä laajempi ryhmä ihmisiä samastuu elokuvan hahmoihin, sitä parempaa se lupaa lipunmyynnille.

Kulttuurinen rikkaus tulee taloudellisen vanavedessä, kun yhä useampi voi löytää valkokankaalta itsensä näköisen tai kaltaisen sankarin.

Maailma ilman Skywalkeria

Episodi IX: The Rise of Skywalker päättää George Lucasin suunnitteleman tarinan. Uuden elokuvan tehoa vaimentaakin hieman se, että tulevista Tähtien sota -projekteista on jo kerrottu julkisuuteen.

Tulevaisuuden elokuvasarjasta on vastuussa The Last Jedin ohjaaja Rian Johnson, jolla alkaa olla Hollywoodissa kannukset tehdä itsenäisiä ratkaisuja elokuvien hyväksi. Luvassa lienee enemmän uudistamista kuin kierrättämistä, vaikka siitäkään tuskin täysin päästään eroon.

Myös Disneyn suoratoistopalvelu Disney+ on jo ottanut Tähtien sodan ohjelmistoonsa. Tuttuun galaksiin sijoittuva uusi tv-sarja Mandalorian kerännyt jo kehuja. Suomessa se nähdään alkuvuodesta 2020.

On ilo päästä jo pian kaukaisiin galakseihin, kauas Skywalkerin suvusta, jossa elokuvantekijöidenkin on ehkä pakko keksiä kokonaan uusia tarinoita kerrottavakseen.

Nyt alkavat spoilerit. Juttu ei sisällä mitään isoja paljastuksia, mutta älä lue pidemmälle jos et halua tietää mitään.

Jedein paluusta fanin paluuseen

The Rise of Skywalker tapahtuu enimmäkseen ensimmäisen trilogian raunioilla, niin vertauskuvallisesti kuin konkreettisestikin. Uudessa elokuvassa etsitään karttaa Kuolontähden raunioista ja soditaan samalla Endor-planeetalla, johon ensimmäisen trilogian sota päättyi.

Kaikki on tuttuun tapaan sekä turboahdettua että hyperkiihdytettyä. Koomisinta tässä mielessä on se, että voiman pimeällä puolella taistelevan Kylo Renin johtama Ensimmäinen ritarikunta saa tukijakseen vielä isomman pahan, joka ei tarjoa lisäjoukoiksi Toista eikä kolmatta, vaan peräti saman tien Viimeistä ritarikunnan. Myös englanniksi siirtymä ”first orderista” suoraan "final orderiin" sopii herkullisesti elokuvasarjan pikaruokaluonteeseen.

Mutta pikaruoaksi tämä viimeinen ateria on iso. Tai oikeammin: se on valtava. Kaikki on niin massiivista, että isompaa tuntuisi mahdottomalta mahduttaa yhdelle valkokankaalle.

Siinä missä Tähtien sodalla ei 1970-luvulla ollut kilpailijaa, on uuden elokuvan nyt voitettava näyttävyydessä iso liuta pelejä ja elokuvia, joita se on auttanut syntymään. Tässä elokuva onnistuu hienosti.

Jatko-osien perinteinen sääntö on tehdä sama mutta kaksi kertaa isommin. Yhdeksännessä osassa se tarkoittaa näköjään vähintään yhdeksän kertaa tuplattua kokoluokkaa.

Vähemmän kopiointia, enemmän suudelmia

Yhdeksännen Tähtien sodan ohjaajaksi palannut J.J. Abrams ei tunnu olevan enää itsensä, ja se on toinen hyvä asia uudessa Star Wars -elokuvassa. Aiempia osia vaivannut plagiointi on kadonnut taka-alalle.

Takataskussaan Abramsilla on yhä alkuperäisestä trilogiasta pöllitty pakollisten asioiden kauppalista. Siitä löytyvät niin taistelu Endorista kuin päähenkilön kamppailu omien demoniensa kanssa pimeässä tilassa. Mutta tällä kertaa ohjaaja uskaltaa viedä tarinaa omaan suuntaansa.

Koska elokuvalla on kiire viedä tarina loppuun, on myös eri ihmisryhmien edustaminen vähemmän esillä. The Last Jedi on kuitenkin opettanut elokuvantekijöitä, sillä taustalla tapahtuu paljon.

Ensinnäkin kapinallisliikkeessä vaikuttaa tapahtuneen merkittävä rekrytointimuutos. Pilotteina ja teknikkoina näyttää häärivän paljon enemmän naisia kuin aiemmissa elokuvissa.

Lähes vaivihkaa muun humun taustalla tapahtuva naisparin suudelma on isolle osalle katsojia vain sekunnin kestävä tapahtuma muiden joukossa. Pienelle osalle yleisöä se merkitsee kuitenkin hirveän paljon. Se näyttää, että heidän olemassaolonsa on otettu huomioon.

Se sopii myös tarinaan, sillä kapinallisjoukot taistelevat vapauden puolesta totalitaristista Ensimmäistä ritarikuntaa vastaan. Miehet eivät toki Star Wars -universumissa vieläkään suutele keskenään.

Näyttelijät varastavat shown

Koko uusi Tähtien sota -trilogia on Kylo Renin ja Reyn tarina. Uusimmassa elokuvissa heihin myös keskitytään vihdoin elokuvan pääosille sopivalla tavalla. Olisi saanut keskittyä ennenkin, mutta vanhemmat kavereineen veivät kaiken huomion.

Eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher varastivat shown jo pelkällä Tähtien sota -aurallaan. Vanhojen tähtien paluukiertue oli myös yksi houkutin, jolla yleisö saatiin vielä uskomaan uuteen trilogiaan.

The Rise of Skywalkerissa parasta onkin se, että vanhojen elokuvien tähdet on enimmäkseen häivytetty taka-alalle shakespearelaisiksi kuiskiviksi haamuiksi.

Silti vasta nyt kun Vain elämää -sarjan mieleen tuova vanhojen legendojen fiilistely on taka-alalla, tajuaa, miten paljon he veivät tilaa nuorempien näyttelijöiden esittämiltä hahmoilta.

Mutta nyt nuorisolla on vihdoin tilaa mellastaa. Ridley ja Driver tekevät parhaansa ottaakseen siitä kaiken irti.

Tässä elokuvasarjassa juuri nuo hahmot ovat jotain muuta kuin kierrätystä. Väkivallan traumatisoima Kylo Ren on vähemmän kirkasotsainen antisankari, jonka pikkupoikamaisen känkkäränkkäpsykologian Driver saa tuntumaan uskottavalta.

Valon puolella taisteleva Rey puolestaan on aktiivinen ja toimiva naissankari, jollaista Star Wars -elokuvissa ei ole nähty. Ridley kannattelee koko eeppistä trilogiaa ja etenkin sen viimeistä osaa harteillaan tavalla, johon vain harva toimintasankari pystyy. Hän on tämän elokuvan todellinen sankari paitsi hahmona, myös näyttelijänä.

The Rise of Skywalker voisi olla rohkeampikin, etenkin kun sille ei tarvitse pohjustaa jatko-osia. Mutta nykyisessä elokuvateollisuudessa on selvää, että näin isoa rahasampoa lypsetään niin kauan kuin siitä tippuu ropoja.

Vaikka valomiekat on haudattu, tiedämme jo, että muutaman vuoden päästä kaukaisessa galaksissa taistellaan taas.

Katso lisää: Suora lähetys: Yle tapaa Star Wars -faneja ensi-illan alla ja yhteydessä. (ruotsinkielinen)

Mikä on Tähtien sodan merkitys? Voit keskustella aiheesta alla.

Elokussa 2019 Riihimäellä Taiteiden yö -tapahtuman yhteydessä graffititaiteilijat maalasivat Hämeenaukiolla seisovan purkutalon ulkoseinään graffitikokonaisuuden. Kaupungissa kuohahti, kun yksi teoksen kuvista esitti presidentti Donald Trumpia ampumassa itseään aseella päähän.

Graffitista heränneen keskustelun myötä se poistettiin seinästä ja siirrettiin tutkittavaksi Vantaalle taidemuseo Artsiin. Nyt Trump-graffiti asetetaan esille Artsin ilmaisun vapautta käsittelevään näyttelyyn. Näyttely aukeaa helmikuun 14. päivä.

Näyttelyn kuraattori Jean Ramsay kertoo, että museoiden yksi ydintehtävä on keskustelua herättävien teosten tutkinta ja taustoittaminen. Viime vuosina Artsi on erikoistunut katutaiteen tutkimiseen. Siksi myös Trump-graffiti on osa näyttelyä.

Onko kuvalla sama vapaus kuin sanalla?

Tutkimustyötä teoksen ympärillä on tehty ja se jatkuu yhä. Ramsay kertoo, että Trump-graffitissa mielenkiintoista ei ole ainoastaan teoksen herättämä keskustelu, vaan myös se, mitä siitä aiheutuneet reaktiot kertovat nykymaailmasta laajemminkin.

– Kyseinen maalaus osoittaa yhden yhteiskuntamme kipupisteistä. Yhteiskunnallinen keskustelu ylipäätään hakee tällä hetkellä linjaa. Nykyisin sanotaan paljon rujommin ja reagoidaan paljon voimakkaammin kuin vielä viisi vuotta sitten.

– Sananvapauden vuoksi voi sanoa mitä vain, mutta mitä taiteilija saa esittää kuvien kautta? Sitä keskustelua yritämme näyttelyn avulla käydä.

Artsin näyttelyssä Trump-graffitin yhteyteen liitetään keskustelu, jota työ maalaamisen jälkeen herätti. Lisäksi taiteilijan motiiveja on selvitetty ja ne kerrotaan yleisölle.

Ramsayn mukaan esitystapa on graffititaiteen yhteydessä poikkeava, sillä usein graffiti on esillä ulkotilassa, eikä sen sisältöä esimerkiksi pehmennetä tai selitetä tarkemmin.

Näytteillä laajasti kuvanvapautta käsittelevää taidetta

Vantaan taidemuseo Artsin näyttely tutkii sitä, miten kuvien kautta voi käsitellä vaikeitakin yhteiskunnallisia asioita. Esillä on teoksia nuoren polven kuvittajilta ja sarjakuvataiteilijoilta, joiden työssä yhteiskunnalliset ilmiöt ovat viime vuosina olleet polttopisteessä.

Trump-graffitin lisäksi näyttelyssä on esillä graffititaiteilijoiden Henden ja Deoksen Hävetkää!-maalaus. Teos kritisoi vantaalaisia urheilupäättäjiä ja se herätti vuonna 2016 samansuuntaista keskustelua kuin Riihimäelle tehty maalaus.

Näytteille asetetaan myös sarjakuvataiteilija Ville Rannan piirtämä pilakuva Junes Lokan ja toimittaja Johanna Vehkoon oikeudenkäynnistä.

Muita yhteiskunnallisia sarjakuvataiteilijoita näyttelyssä ovat Emmi Nieminen ja Hannele Richert. Sarjakuvan ja perinteisemmän taiteen rajapinnalle sijoittuu norjalainen Karstein Volle, joka tekee kuvituksia Le Monde Diplomatiqué -lehdelle ja Into-kustannukselle.

Vantaan taidemuseon kokoelmataiteilija Tuomas Tiainen toteuttaa näyttelyyn sarjan ennenäkemättömiä teoksia.

Elävän musiikin yhdistys Elmu ry:n johtaja Tapio Hopponen harppoo pitkin Puhoksen kauppakeskuksen seinänviertä Helsingin Itäkeskuksessa. Tyhjillään olevan Alepan liiketilojen ikkunoihin on vedetty muovit. Oveen teipatussa keltaisessa paperissa kiitetään asiakkaita kuluneista vuosista.

Hopponen löytää nopeasti kohdan, jossa ikkunamuovi repsottaa sen verran, että voi kurkata sisälle ja mielikuvitustella hieman.

– Tästä kun katsoo, niin näkee, että tilaa riittää. Korkeus ei ole kummoinen, mutta lattiapinta-alaa on jopa enemmän kuin Nosturissa, Hopponen sanoo innoissaan.

Voi olla, että näistä entisistä supermarketin neliöistä tulee Elmun järjestämien keikkojen ja muiden kulttuuritapahtumien uusi koti. Ensimmäiset keikat on tavoitteena soittaa lokakuussa 2020.

Elmu ry ja kiinteistöyhtiö Puotinharjun Puhoksen hallitus löivät eilen keskiviikkona kättä päälle siitä, että suunnitelma keikkapaikan tulosta Puhoksen ostoskeskukseen viedään kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi.

Tarkoituksena olisi remontoida Puhokselle tilapäinen liki 3 000 henkeä vetävä keikkapaikka, joka toimisi ainakin seuraavat viisi vuotta.

Varmaa Puhoksen keikkapaikan toteutuminen ei kuitenkaan ole. HOK-Elannosta, joka on Puotinharjun Puhoksen suurin omistaja, nimittäin todetaan, että Elmu ry:n tulo Alepan tiloihin ei olisi mahdollista.

Kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalaisen mukaan HOK-Elanto omistaa Alepan tilat ja ne on jo luvattu vuokralle toiselle taholle rakennuksen purkamiseen asti.

On kansainvälinen trendi, että keskustat tylsistyvät. Se on tämän hetken juttu. Tuomas Finne

Hopposen suunnitelmissa on, että viiden vuoden jälkeen Elmun toiminta siirtyisi pysyvästi toivottavasti joko Suvilahden alueelle tai Pasilan ratapihalle.

Elmu-aktiivi, Helsingin kulttuuri- ja kirjastojaoksen puheenjohtaja Tuomas Finne uskoo, että kaupunkilaiset löytävät tapahtumat myös metromatkan takaa. Varsinkin nyt kun keskustan keikkapaikat ovat käyneet vähiin.

– Kulttuurielämän painopiste siirtyy itään. On Teurastamo, Konepaja ja toivottavasti tulevaisuudessa myös Puhos. On kansainvälinen trendi, että keskustat tylsistyvät. Se on tämän hetken juttu, Finne kertoo.

Elmu on etsinyt uutta majapaikkaa jo vuosikymmenen ajan, kun Helsingin Hietalahdessa sijaitsevan Nosturin kohtalo on ollut selvillä.

Vuodesta 1999 lähtien Elmun keikkapaikkana palvellut Nosturi puretaan ensi vuonna Telakkarannan uuden asuinalueen rakentamisen tieltä.

Nosturissa treenanneille bändeille Elmu löysi marraskuussa harjoituspaikat Itä-Helsingissä sijaitsevasta Roihupellosta.

"Elmun tulo olisi piristysruiske koko alueelle"

Puotinharjun Puhoksen hallituksen puheenjohtaja Maria von Flittner toivottaisi Elmun lämpimästi tervetulleeksi Puhoksen kauppakeskukseen.

Von Flittnerin mielestä Elmun keikkapaikka sopisi hyvin yhteen sen monikulttuurisen ja yhteisöllisen ajatuksen kanssa, mihin suuntaan Puhosta halutaan tulevaisuudessa viedä.

– Elmun tulo olisi piristysruiske koko alueelle ja tarjoaisi vaikka mitä synergiaetuja. Puhoksella on jo entuudestaan paljon ruokapaikkoja ja mikäs yhdistäisi ihmisiä paremmin yli kulttuurirajojen kuin ruoka ja musiikki?

Vuosi sitten Puhoksen yrittäjien toiminta oli vaakalaudalla, sillä kaupunki oli myöntänyt suunnitteluvarauksen pohjoismaiselle kiinteistökehitysyhtiö NREP:lle. Sen tarkoituksena oli purkaa osa Puhoksesta, kunnostaa arkkitehtonisesti arvokas vanha A-osa ja rakentaa alueelle asuntoja.

NREP:n suunnitelmat saivat osakseen voimakasta vastustusta monilta ostoskeskusyhtiön osakkailta, joten yhtiö päätti vetäytyä prosessista.

Maria von Flittner kertoo, että silloinen epävarmuuden aika tiivisti osakkaiden rivit.

– Ei pahaa, jos ei jotain hyvääkin. Pelko toiminnan loppumisesta auttoi yhteisen sävelen löytymisessä, siisti aluetta ja loi uutta toimintaa.

Von Flittnerin mukaan yksi konkreettinen osoitus yrittäjien yhteen hiileen puhaltamisesta oli elokuussa järjestetty Puhos Loves People 2019 -kulttuurifestivaali.

Puhoksen kohtalo saattaa ratketa ideakilpailun myötä

Myös Helsingin kaupungilla on halua kehittää Itäkeskuksen keskeisimpiä alueita, joihin myös Puotinharju ostoskeskuksineen kuuluu.

Tästä syystä kaupunki käynnisti kesäkuussa yleisen ja kansainvälisen ideakilpailun, jonka tarkoituksena on löytää innovatiivisia, innostavia ja ilmastonmuutoksen hillintää tukevia ehdotuksia alueen jatkosuunnittelun sekä rakentamisen pohjaksi.

Tonttipäällikkö Sami Haapanen kaupunkiympäristön toimialalta kertoo, että ostoskeskusta hallinnoivan Puotinharjun Puhos Oy:n maanvuokrasopimus päättyy vuoden 2020 lopussa.

Vuokrasopimuksen jatkoaikaa käsitellään keväällä Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa.

– Yhtiö on osoittanut haluavansa kehittää aluetta nopeilla ratkaisuilla, mutta myös pidemmällä aikavälillä. Yhteistyö kaupungin ja Puotinharjun ostoskeskuksen välillä on ollut hyvää.

Haapasen mukaan kaupunki ei tällä hetkellä etsi aktiivisesti ulkopuolista toimijaa pelastamaan rapistumaan päässyttä ostoskeskusta.

– Edellinen prosessi osoitti, että on parasta, jos alueen kehitys lähtee yhtiön osakkaista itsestään, Haapanen sanoo.

Juttua täsmennetty 19.12. klo 17.23: Ei ole varmaa, että Elmu ry pystyisi vuokraamaan Alepan tilat Puotinharjun Puhoksen ostoskeskuksesta. HOK-Elannon mukaan tilat on jo vuokrattu toiselle taholle. Juttuun on lisätty HOK-Elannon Jyrki Karjalaisen kommentit. Lisäksi otsikkoa on muutettu.

Lue lisää:

"Me ollaan nielty liikaa diskonauhaa" – Elmu ry syntyi tarpeesta saada muusikoille keikkapaikkoja

Rapistunut Puhoksen ostari oli aikoinaan Suomen suurin

Merikarvialla sijaitseva tunnettu tanssipaikka Merikievari on ajautunut konkurssiin. Sanomalehti Satakunnan Kansan mukaan Merikievarin taustayhtiö Meriviihde hakeutui konkurssiin oma-aloitteisesti.

Merikievarin tuotot ovat lehden mukaan jääneet liian vähäisiksi eikä yhtiöllä ole toimintaansa riittävästi pääomaa.

Aikoinaan viihdealan yrittäjä Jouko Elevaara nosti Merikievarin maan keskeisten viihdekeskusten joukkoon. Suosio kääntyi laskuun tällä vuosituhannella. Merikievari toimi joitakin vuosia sitten myös turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena.

Kuvitteellisen päiväkirjan kirjoittaminen oli tapa, jolla käsikirjoittaja-ohjaaja Jennifer Lee rakensi Elsan ja Annan hahmot uuteen Frozen 2 -elokuvaan.

– Ristimme noin 70-sivuisen opuksen Lumikuningattaren päiväkirjaksi. Kirjoitin siihen Annan käymiä monologeja, animaation toinen käsikirjoittaja-ohjaaja Lee kertooYlen haastattelussa.

Välillä Lee kirjoitti päiväkirjaa Annana, välillä taas Elsana. Näin hän sai kiinni siitä, mitä Elsa ajattelee ja käy läpi elämässään.

– Mietin, miten Elsa sopii ajan kuvaan. Kirjoitin kuukausia asioita hänen näkökulmastaan. Opin milloin hän tunsi olonsa levottomaksi, kiusalliseksi sosiaalisissa tilanteissa ja millaisia asioita hän pohti.

Yle tapasi Jennifer Leen ja elokuvan toisen käsikirjoittaja-ohjaajan Chris Buckin Los Angelesissa. Frozen 2:n ensi-ilta Suomessa on joulupäivänä 25. joulukuuta.

Pohjoisen Arendellan prinsessasisarukset, Anna ja Elsa, tulivat tutuksi vuonna 2013 ilmestyneessä Frozen – huurteinen seikkailu -elokuvassa. Elsa, jään ja lumen hallitsija, kasvoi lukittuna linnassa, peläten omia voimiaan. Sosiaalinen ja iloinen Anna taas rakasti elämää.

Täysi-ikäisenä Elsasta kruunattiin kuningatar, mutta hänen pidättyväinen ja hermostunut luonteensa aiheutti ongelmia.Elsa ei hallinnut omia voimiaan, minkä vuoksi pikkusisko Anna oli vähällä kuolla. Kun perinteisissä saduissa prinsessan pelastaa uljas prinssi, ensimmäisessä Frozen-elokuvassa pikkusisko Annan rakkaus on pelastava voima.

Sisarusten ensimmäisestä seikkailusta tuli hitti ympäri maailman. Sen lipputulot ovat ylittäneet miljardin dollarin rajapyykin. Keskeisinä tekijöinä oli sama työpari kuin Frozen 2:ssa eli Jennifer Lee ja Chris Buck.

– Vahvat naiset inspiroivat meitä. Loimme moniulotteiset, uskottavat sankarihahmot, joilla on myös vikoja. Ne saivat vastakaikua tyttöjen lisäksi pojissa, naisissa ja miehissä, Lee kertoo.

– Sisarukset ovat elokuvan kantava voima ja toivottavasti inspiroivat muita.

Leen mukaan tekijät kuulevat yhä uusia tarinoita siitä, miten Huurteinen seikkailu vaikuttaa lapsiin ja seuraavaan sukupolveen.

– Se kannustaa heitä olemaan voimakkaita. Pieni kapinahenki on hyväksi silloin tällöin.

Hans Christian Andersenin vuonna 1845 ilmestyneen Lumikuningatar-sadun innoittama tarina sai jatkoa vuosina 2015 ja 2017 ilmestyneissä lyhytanimaatioissa Frozen – kuumetta ja Olafin jouluinen seikkailu. Siitä tehtiin myös Broadway-musikaali keväällä 2018.

Tarina kristallisoitui Inarissa

Uusi tarina jatkuu kolme vuotta sen jälkeen, kun Anna on pelastanut Elsan hengen ja löytänyt tosirakkauden jääkauppias Kristoffista, jonka hahmoa saamelaiskulttuuri on erityisesti inspiroinut.

Tällä kertaa Elsan ajaa seikkailuun salaperäinen musikaalinen kutsu, jota hän ei voi vastustaa. Hän lähtee etsimään taikavoimiensa alkuperää.

– Elokuva kertoo omien juurien ja oman itsensä löytämisestä. Siinä on myös huumoria, kasvukipuja, rohkeutta, periksi antamattomuutta ja oikeudenmukaisuutta, Jennifer Lee kuvaa.

Aikuistumista kuvataan elokuvassa ruskalla.

– Lumotussa metsässä henkinen kasvu rinnastetaan punaisiin ja oransseihin lehtiin. Kehitimme niiden avulla Frozeniin uuden värimaailman, Lee selittää.

Syksyiseen väriloisteeseen elokuvantekijät, Leen lisäksi Chris Buck ja tuottaja Peter Del Vecho, saivat inspiraation Suomen Lapista. He vierailivat Inarissa syksyllä 2016.

–Ajatus lumotusta metsästä, sen hahmoista ja henkiolennoista kristallisoitui meille, kun kävelimme kirpeässä ilmassa Inarin Pielpajärven erämaakirkolle. Kymmenen kilometrin patikointi hiljaisuudessa oli kuin meditointia, Buck muistelee.

He vierailivat myös Inarinjärvellä, Ukonkivellä ja Siida-museossa sekä keskustelivat saamelaisten kanssa.

–Arvostamme alkuperäiskulttuuria, mutta koska kyseessä on satu, ei sen tarina ole totuudenmukainen.

Saameksi jälkiäänittäminen oli tärkeää

Uusi animaatio on myös hitti ja kerännyt jo miljardin dollarin lipputulot. Se tekee Jennifer Leestä tämän hetken menestyneimmän naisohjaajan. Frozen 2:n työprosessin aikana Leellä ei ollut aikaa ottaa paineita suosiosta, sillä hän luotsasi yli neljänsadan ihmisen työyhteisöä.

Käsikirjoittaminen, kuvittaminen, musiikki ja säveltäminen veivät pari vuotta. Animaatioon meni toiset pari. Kokopäiväisesti projektin parissa työskenteli 72 animaattoria.

– Päähenkilöiden liikkeet ja eleet olivat jo tutut meille, joten niiden parissa meni vähemmän aikaa kuin ensimmäistä elokuvaa tehdessä. Koska tekniikka on kehittynyt vuosien aikana, ovat yksityiskohdat ja ilmeet nyt tarkempia.

Columbian yliopistosta valmistunut Lee on aiemmin ollut mukana luotsaamassa Räyhä-Ralfia, Big Hero 6:sta, Zootropolis – eläinten kaupunkia, Vaianaa ja Räyhä-Ralf valloittaa Internetiä.

Kesällä 2018 hänestä tuli Walt Disney Animation -studion pomo. Yhtiön johtajana hän aikoo pitää huolen, että samalla, kun vanhoja perinteitä kunnioitetaan, myös uusiin tarinoihin tartutaan.

– Tavoitteenani on luoda ilmapiiri, joissa monimuotoisia tarinoita kerrotaan paikallisista perspektiiveistä.

Siksi Frozen 2:n tekijätiimille oli tärkeää, että elokuva dubattiin pohjoissaameksi. Pieni ryhmä saamelaisia näki elokuvan ennakkoon ja oli kutsuvieraina Los Angelesin ensi-illassa 22. marraskuuta.

Osa saamenkielien taidosta on kuihtunut vuosisatojen aikana.

– On hienoa, että nyt heidän lapsensa voivat katsoa Disney-elokuvan saamen kielellä, Lee lopettaa.

Frozen - Huurteinen seikkailu oli monelle ilmiö ja sukupolvikokemus, kerro kokemuksesi. Voit keskustella aiheesta artikkelin alla.

Lue lisää:

Saamenkielinen Frozen nosti tunteet pintaan

Frozen 2 -elokuva sai maailmanensi-iltansa

Helsingissä Kiasman viimeisimmän remontin rakennustelineitä on tuskin korjattu pois ulkoseinustoilta, kun tulee jälleen tieto seuraavasta, vielä suuremmasta remontista.

Nyt päättymässä on peruskorjaus, jossa julkisivun vanhaa lasia on korvattu entistä kestävämmällä.

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan nykytaiteen museo Kiasmaa remontoidaan seuraavan kerran jo vuonna 2021.

Tiistaina Yle kertoi uutisessaan Kansallisgallerian poikkeuksellisen pitkistä yt-neuvotteluista sekä tulevista museoiden korjauksista. Voit lukea jutun tästä.

Rakennuksen omistaa Senaatti-kiinteistöt, joka myös vastaa Kiasman korjauksista. Toimialajohtaja Tuomas Pusan mukaan muutaman vuoden päästä on tarkoitus jatkaa julkisivun remontointia.

– Silloin vuorossa on julkisivujen eli titaanisinkkipelti-rakenteen ja vesikatteen kunnostaminen.

Pusan mukaan Kiasmaa täytyy korjata, jotta sen käyttöä museorakennuksena voidaan jatkaa.

– Rakennus on tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, että iso julkisivukunnostus on nyt tehtävä. Jos aikataulua ryhdytään venyttämään, riskit kasvavat koko ajan.

Senaatti-kiinteistöistä kerrotaan, että tuleva työmaa tuo museon ympärille "mittavan määrän" työmaarakenteita ja telineitä. Työ tulee aiheuttamaan melua ja häiriötä.

Kansallisgallerian pääjohtajan Risto Ruohosen mukaan Kiasma joudutaan remontin ajaksi sulkemaan yleisöltä. Vielä ei tiedetä, milloin ja kuinka pitkäksi aikaa museo tullaan sulkemaan.

Sulkemisesta aiheutuu merkittävä lovi pääsylipputuloihin.

Kansallisgalleria varautuu ennakolta tulevaan ja on siksi aloittanut yt-neuvottelut, jotka koskevat koko henkilökuntaa eli lähes 300 työntekijää.

Yhteistoimintaneuvottelut kestävät poikkeuksellisen pitkään, vuoden 2020 loppuun saakka.

Ruohosen mukaan ketään ei irtisanota, mutta lomatukset ovat mahdollisia.

Kiasmassa vesivaurioita ja kosteusongelmia

Kiasman museorakennuksen suunnitteli yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Holl.

Alusta saakka rakennuksesta käytiin vilkasta keskustelua. Hollin suunnitelmaan ei oltu tyytyväisiä ja rakennuksen sijantia arvosteltiin liian ahtaaksi.

Kiasma avattiin yleisölle vuonna 1998 ja se maksoi 38 miljoonaa euroa.

Sen jälkeen museota on korjattu kahdenkymmenen vuoden aikana sisältä ja päältä. Riesana ovat olleet muun muassa vesivauriot.

Jo muutama vuosi valmistumisesta paljastui kosteusongelmia ja kerrottiin Kiasman vuotavasta seinästä. Kostuneita tuulensuojalevyjä ja lämmöneristeitä uusittiin.

Myöhemmin havaittiin, että Kiasman kattoikkuna vuotaa, eivätkä saumat pidä vettä.

Syksyllä 2014 alkanut remontti sulki museon puoleksi vuodeksi. Silloin uudistettiin aulan lasikattoa, parannettiin näyttelytilojen valaistusta ja akustiikkaa sekä korjattiin sisäkattoja, kattoikkunoita ja lasilankkurakenteita.

Myös Kiasman teatteriin tehtiin ylläpitokorjauksia.

– Syita remonteille on lukuisia. Talot tulevat jossain ajassa kaikki siihen kuntoon, että niitä pitää korjata ja uusia, toimialajohtaja Tuomas Pusa Senaatti-kiinteistöistä sanoo.

Hän ei tiedä tarkkaa summaa, mitä Kiasman remontit ja kunnossapito ovat tähän mennessä maksaneet.

– Puhutaan varmaan kuitenkin miljoonista euroista?

– Varmasti miljoonista euroista kyllä, Pusa myöntää.

"Ei ole osattu rakentaa"

Kiasman johtaja Leevi Haapalan mielestä rakennus on esimerkki vaativasta arkkitehtuurista.

– Sen rakentaminen vaati aikoinaan uusia rakennustapoja. Silloin ei ole joko osattu rakentaa niin kuin on suunniteltu, tai ei ole tehty niin hyvää jälkeä. On puuttunut kokemusta. Rakennuksessa on ollut paljon haastavia osia, hän muistuttaa.

– Eli onko alun perin ollut rakennusjäljessa toivomisen varaa?

– On ollut kyllä. Lisäksi rakennus- ja turvallisuusvaatimukset ovat vuosien varrella menneet eteenpäin.

Haapala sanoo ymmärtävänsä, että museota täytyy korjata teos- ja yleisöturvallisuudenkin takia, mutta "harmia remonteista kuitenkin koituu".

– Meille remontit ovat olleet vaativia toiminnan suunnittelun kannalta. Eihän niistä kukaan sinänsä nauti.

– Olisi ollut hienoa jatkaa tätä Kiasman hyvää flowta. Meillä on tänä vuonna Kiasman paras kävijämäärä ikinä.

Museossa on tänä vuonna vieraillut yli 360 000 kävijää.

Kansallisgalleria on Suomen suurin taidemuseo-organisaatio. Siihen kuuluu Kiasman lisäksi Ateneumin taidemuseo ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Varma joulun merkki! Keskustelu tiernapojista alkaa velloa.

Murjaanien kuninkaan nimestä ja hahmon kasvojen maalamisesta mustalla on väännetty peistä vuosikausia. Osa keskustelijoista näkee blackface -perinteiden, kasvojen mustaamisen, loukkaavana ja pilkkaavana, rasismina.

• Lue myös: Samanlaista keskustelua käydään hollantilaisten joulunviettoon kuuluvan Zwarte Piet -hahmon ympärillä.

Kirjoitin aiheesta Yle Uutisiin vuonna 2017. Olin juuri nähnyt dokumenttielokuvan Zwarte Pietistä ja mietin, missä viipyy keskustelu omasta blackface-perinteestämme.

• Lue myös: Hoo, jos minä olen musta! – Tiernapoikien murjaani on osa alentavaa blackface-perinnettä

Kun lähdin jutun julkaisupäivän iltana jouluostoksille ja selasin raitiovaunussa somekanavia, Stockmannin tavaratalo levitti joulun ilosanomaa henkilökuntansa tiernapoika-videolla. Myöhemmin tavaratalo pahoitteli julkaisuaan ja veti videon pois.

Oululaisen Tiernasäätiön pitkäaikainen puheenjohtaja Tuure Holopainen älähti. Hänestä tummaksi värjätyissä kasvoissa ei ollut mitään väärää.

• Lue myös: Stockmann hyllytti tiernapojat – tummaksi maalattu naama videolla oli osalle liikaa

Tiernasäätiö järjestää Oulussa tunnettua tiernapoikakilpailua. Säätiö sanoo, että se haluaa edelleen vaalia perinteitä, mutta kehottaa luopumaan mustatusta naamasta ja kutsumaan murjaanien kuningasta maurien kuninkaaksi. Rasismisyytteet ovat kuitenkin tuulesta temmattua, Tier­na­sää­ti­ön hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja Heik­ki Vier­to­la sanoo Oulu-lehdessä. Hänestä tiernapojat on historiallinen tarina ilman arvolatausta.

• Lue myös: Tiernarasismi tuulesta temmattua, sanoo Tiernasäätiö ja suosittaa kasvojen mustaamisesta luopumista

Rasismi on edelleen suomalaisille hieman outo käsite. Rasismin ajatellaan olevan yksilöiden välistä vihaa tai tekoja. Rasismi on kuitenkin myös rakenteellinen ongelma. Yhteiskunnan rakenteet pitävät yllä asenteita, joiden vuoksi eri etniset ja kulttuuriset ryhmät asetetaan toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan. Kyse voi olla pienistäkin vivahteista.

Harmittomalta tuntuva tiernapoikaesitys toistaa alistavaa sanomaa. Kun mustaan naamani, olen leikisti musta ja halveksittu. Sitten pesen naamani ja olen taas parempi, valkoinen.

Perinteet kuuluvat suomalaisuuteen ja kaikkiin kulttuureihin. Suurin osa ihmisistä nauttii niistä, niin minäkin.

Perinteet kuitenkin muuttuvat. Joulunviettommekin on toisenlaista, kuin se oli sata vuotta tai vaikka 50 vuotta sitten.

• Lue myös: Tofukinkku maistuu vegaanillekin
• Lue myös: Tosi harrastajalla on hauska paita jokaiselle joulunaluspäivälle – Suomeen rymistänyt jouluneulevillitys kärsii kertakäyttöisyydestä

Usein perinteet muuttuvat huomaamatta. Niitä sekoittavat muutokset ihmisten elintasossa, kaupalliset intressit ja muiden kulttuurien vaikutukset.

Rasismitutkija Anna Rastas sanoo Ilkka-lehdessä, että aina on se joukko, joka pitää rasistisia juttuja kansallisomaisuutena, johon ei saisi koskea.

Tiernapojissa huolestuttavinta on Rastaan mielestä se, että sitä katsovat ja esittävät lapset. Kouluissa on nähty, että tummaihoiset lapset kääntävät katseensa häpeillen maahan, kun tiernapojat kiipeävät koulun juhlasalin näyttämölle ja laulavat "Hoo, jos minä olen musta". Rastaan mielestä ei kuitenkaan ole kyse siitä, että perinteistä haluttaisiin eroon.

• Lue myös: Rasismitutkijalla on selkeä näkemys tiernaperinteestä – Nämä asiat tekevät esityksestä ongelmallisen

– Halutaan herättää keskustelua ja muuttaa asioita niin, että jokainen voi tuntea olevansa täällä kotonaan ja hyväksytty.

Tiernapoikaperinnekin voi muuttua ja osoittaa elinvoimansa. Tiernasäätiön ehdotukset kannattaa kuunnella tarkkaan. Tänä vuonna esitettiin kehotuksia. Ehkä ensi vuonna nähdään tiernapoikakilpailu ilman mustattuja kasvoja.

Oulun kaupunginteatteri oli vuosia pahoinvoiva työpaikka, kertoo iso joukko Ylen haastattelemia työntekijöitä. Siellä oli niin paha olla, että näyttelijät lähettelivät toisilleen kuvia rauhoittavista lääkkeistä, joita osa oli alkanut käyttää selvitäkseen näytöksistä.

Yli kolmekymmentä ihmistä on kertonut Ylelle kärsineensä työpahoinvoinnista Kari-Pekka Toivosen ollessa Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana 2014–2019.

Haastattelujen perusteella muodostuu yhtenäinen kuva siitä, millaista teatterissa oli tuohon aikaan. Ilmapiiriongelmia oli ollut jo vuosia, mutta haastateltavien mukaan tilanne paheni, kun Toivonen ja hänen näyttelijävaimonsa Merja Larivaara työskentelivät teatterissa.

– Koskaan tilanne ei ole ollut niin paha kuin se Toivosen aikana oli, Oulun kaupunginteatterissa yli 20 vuotta näytellyt Timo Reinikka kertoo.

Ennen kaikkea henkilökunta kuitenkin ihmettelee sitä, miksi kukaan ei puuttunut tilanteeseen, josta työntekijät viestivät teatterin hallitukselle. He kokivat, että toimitusjohtajan sijainen Maija Palonheimo ja teatterin hallituksen silloinen puheenjohtaja, nykyinen ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) katsoivat tilannetta täysin läpi sormiensa.

Ensisijaisesti vastuu ilmapiiriasioista on toimitusjohtajalla, mutta hallituksen tehtävänä on puuttua ilmapiiriongelmiin, jos toimitusjohtaja ei jostain syystä niin tee.

Etenkin Tuppuraisen toiminta saa voimakasta kritiikkiä haastatelluilta teatterin nykyisiltä ja entisiltä työntekijöiltä. Tuohon aikaan Tuppurainen työskenteli sosiaalidemokraattien kansanedustajana, nykyään hän on eurooppa- ja omistajaohjausministeri.

– Koin, että silloinen Tytti Tuppuraisen johtama hallitus ei halunnut ymmärtää henkilökunnan hätäviestejä ja pelkoa, sanoo näyttelijä Timo Pesonen.

Näyttelijä Tuula Väänänen muistelee Kari-Pekka Toivosen kautta seuraavasti:

– Kari-Pekka Toivosen nimike oli johtaja, mutta mielestäni hän otti pikemminkin hallitsijan roolin. Tytti Tuppurainen touhusi taustalla kannustavana kuninkaantekijänä, kuvaa Väänänen.

Työntekijät eivät ole aiemmin uskaltaneet puhua teatterin ilmapiiriongelmista uralle koituvien seurausten pelossa.

Nyt he kuitenkin haluavat kertoa kokemuksistaan, jotta muissa työpaikoissa vastaaviin tilanteisiin puututtaisiin aiemmin. He kokevat, että kulttuurilaitos on erityisen herkkä johtamisongelmille, koska lähes kaikkia päätöksiä voidaan perustella taiteellisilla mielipide-eroilla ja johtajan perinteisesti vahvalla roolilla.

– Uskon, että laajemmasta kuvasta voi olla hyötyä myös muille organisaatioille. Valtaa pitää vahtia ja siinä tehtävässä hallitus ja hallituksen puheenjohtaja ovat avainasemassa, kuvaa näyttelijä Merja Pietilä, joka on myös näyttelijöiden edustajana teatterin hallituksessa.

Toivonen oli vakinaistettu ongelmista huolimatta

Kun Tytti Tuppuraisen johtama hallitus valitsi syksyllä 2013 Kari-Pekka Toivosen teatterin määräaikaiseksi taiteelliseksi johtajaksi, hallituksen näyttelijäjäsenet irtisanoutuivat. Toivonen oli valittu taiteelliseksi johtajaksi, vaikka mukana valintaprosessissa olleet näyttelijäjäsenet eivät olleet häntä puoltaneet. Hallituksen näyttelijäjäsenet kokivat, että hallitus oli pettänyt heidät.

Erimielisyys taiteellisesta johtajasta ei sinänsä ollut poikkeuksellista – henkilöstö oli vastustanut myös useita Toivosen edeltäjiä. Toivosessa heitä häiritsi muun muassa se, että tällä oli johtamiskokemusta ainoastaan pienestä Turun Linnateatterista.

Työntekijät kuitenkin yllättyivät positiivisesti, kun Toivonen aloitti työnsä. Hän vaikutti rennolta ja mukavalta.

– Ilmapiiri oli aluksi hirveän hyvä, mutta se muuttui, kertoo Oulun kaupunginteatterissa 2014–2016 näytellyt Lotta Vaattovaara.

Syksyllä 2016 Kari-Pekka Toivonen oli työskennellyt johtajana kaksi vuotta.

Muutos huonompaan oli työntekijöiden mielestä jo tapahtunut. Myös aluehallintovirasto antoi elokuussa 2016 Oulun kaupunginteatterille huomautuksen ja kehotuksen puuttua henkiseen kuormitukseen. Raportin mukaan teatterilaiset kokivat muun muassa epäselvyyttä vastuissa, ja myös työnjakoon liittyi kuormitusta aiheuttavia tekijöitä.

Teatterin hallitus oli ongelmista huolimatta vakinaistamassa Toivosta.

Teatterin näyttelijöitä edustava Näyttelijäyhdistys lähetti hallitukselle kannanottonsa, joka oli vakinaistamista vastaan. Näyttelijäyhdistys lausuu aina kantansa valinnoista, joten kannan ilmaisemisessa ei ollut mitään poikkeuksellista.

Poikkeuksellisia sen sijaan olivat kirjeessä luetellut ongelmat. Näyttelijöiden mukaan Toivonen syyllisti ihmisiä sairauslomista ja työuupumuksesta, jakoi rooleja epätasaisesti ja vei töitä niiltä, jotka uskalsivat kyseenalaistaa hänen päätöksiään.

Kirjeestä huolimatta hallitus vakinaisti Toivosen.

Henkilökunnan mukaan ongelmat eivät sen jälkeen jatkuneet samanlaisina kuin kirjeessä oli kerrottu. Ne pahenivat.

Joku myös vuoti Näyttelijäyhdistyksen kirjeen Toivoselle.

Työntekijät pelkäsivät johtajaansa

Työntekijät kertovat, että taiteellisen johtajan Kari-Pekka Toivosen kanssa ei uskaltanut olla eri mieltä. Niille, jotka uskalsivat, siitä seurasi nöyryyttämistä, huutamista ja töiden hankaloittamista.

– Vaikka minua kohtaan ei kohdistettu suoranaista epäasiallista käytöstä, pelkoa ja ahdistusta aiheutti, kun joutui seuraamaan kaltoin kohdeltujen työtoverien kärsimystä, näyttelijä Timo Pesonen sanoo.

Myös tuotannonsuunnittelija Sirkku Sommarberg koki asian hyvin samalla tavalla.

– Epäluottamus ja silmätikuksi joutumisen uhka ajoivat ihmiset pelkoon ja hiljaisuuteen.

Useiden haastateltavien mukaan silmätikuksi joutui esimerkiksi yksi esimiesasemassa ollut henkilö, joka irtisanoutui lopulta. He kertovat, että Toivonen ohjeisti taiteellisen henkilökunnan kokouksessa ihmisiä pysähtelemään turhanpäiten hänen huoneensa ovelle.

Myös viime vuonna 59 työntekijän uudelle hallitukselle kirjoittamassa kirjeessä mainitaan, että taiteellinen johtaja olisi kehottanut taiteellisen henkilökunnan kokouksessa paikalla olevia painostamaan hänen epäsuosiossaan olevaa henkilöä.

Taiteellisena johtajana ollessaan Kari-Pekka Toivonen jätti jotkut näyttelijät ilman rooleja kuukausiksi tai jopa yli vuodeksi. He olivat siis ilman töitä, vaikka palkka juoksi. Samaan aikaan teatteriin palkattiin freelance-näyttelijöitä. Sinänsä ei ole täysin poikkeuksellista, että näyttelijöille tulee joskus lyhyitä kausia ilman harjoiteltavia rooleja, mutta Näyttelijäliiton mukaan vuosi ilman mitään roolia on poikkeuksellista. Oulun kaupunginteatterissa moni koki, että Toivonen ei halunnut antaa rooleja niille, jotka olivat joutuneet epäsuosioon.

Näyttelijä Timo Reinikka oli yksi niistä, jotka aikanaan erosivat teatterin hallituksesta Toivosen valinnan jälkeen. Hän kokee joutuneensa vainon kohteeksi eron vuoksi mutta myös siksi, että hän oli ollut Toivosen käytöksen takia yhteydessä hallitukseen ja toimitusjohtajaan. Hän oli puoli vuotta ilman rooleja.

Moni kertoo, että Toivonen ei sietänyt sairauspoissaoloja, vaan esimerkiksi nöyryytti poissa olleita muiden kuullen. Yksi kertoo ottaneensa esitykseen mukaansa kaksi muovipussia, koska oli tuntenut vatsataudin oireita ennen näytöstä, ja Toivonen oli kehottanut ratkaisemaan ongelman muuten kuin olemalla näytöksestä pois.

Ilmapiiriä kiristi myös se, miten Toivonen toistuvasti hankki teatteriin palveluita hänen ja vaimonsa yrityksen kautta, eikä tarkkoja rahasummia kerrottu aluksi edes hallitukselle.

Julkisuudessa on aiemmin kerrottu, että Toivonen ja Larivaara näyttelivät useita päärooleja (Kaleva) ja heidän tyttärensä näytteli Peppi Pitkätossun pääroolin (Kaleva). Tämän lisäksi myös pariskunnan kaksi nuorempaa poikaa pääsivät näyttämölle. Toinen poika näytteli lapsipääosan Kaiken kirja -näytelmässä. Toinen taas palkattiin soittamaan rumpuja eri näytelmiin.

Toivonen ei halunnut kommentoida Ylelle hänen johtamiseensa liittyviä väitteitä useista pyynnöistä huolimatta.

Teatterin lavastemaalari Elisa Koivupuro tuo esiin, että ongelmat koskivat lähinnä taiteellista henkilökuntaa eivätkä koko teatteria.

– Totta kai teatterissa näkyy, jos on johtamiseen liittyvät ongelmia. Mutta ei pidä unohtaa, että ne eivät koskeneet samalla tavalla kaikkia ammattiryhmiä. En koe, että ne olisivat vaikuttaneet minun ja työkaverieni väleihin, Koivupuro sanoo.

Ylen haastattelemista työntekijöistä noin kaksi kolmasosaa on taiteellista henkilökuntaa.

Tuppurainen ei ota kantaa, liittyivätkö ongelmat Toivoseen

Vaikka Kari-Pekka Toivonen oli Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja, oli hänen yläpuolellaan sekä toimitusjohtaja että teatterin hallitus.

Suurimman osan Toivosen kautta hallituksen puheenjohtajana oli Tytti Tuppurainen. Maija Palonheimo taas sijaisti toimitusjohtajaa kahden vuoden ajan Toivosen kauden keskivaiheilla. Heidän näkemyksensä Toivosen johtamisesta ovat hyvin erilaiset kuin haastatelluilla työntekijöillä.

Tytti Tuppurainen ei halua kommentoida, liittyivätkö teatterin ilmapiiriongelmat Toivosen johtamiseen. Hänen mukaansa Toivonen teki toimitusjohtajan kanssa työtä, jolla teatterin toimintaa vietiin voimakkaasti eteenpäin.

– Talo nostettiin vakavista talousvaikeuksista kestävälle pohjalle ja myös taiteellisesti korkealle tasolle, Tuppurainen sanoo.

Oulun kaupunginteatterin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Matti Karhula (kesk.) pitää väitettä talousvaikeuksien selättämisestä yliampuvana.

Oulun kaupungin tilinpäätöksistä selviää, että Toivosen aloitusvuonna 2014 liikevoitto laski edellisen vuoden yli 200 000 eurosta alle 150 00 euroon ja painui 2015 miinukselle. Tappiota tehtiin myös vuosina 2016 ja 2018. Kuitenkin vuonna 2017 tulos oli yli 250 000 euroa plussalla. Karhulan mukaan tämän vuoden tulos on jäämässä nollaan. Tuloksia osin laskee se, että Toivosen kaudella tehtiin isoja investointeja, muun muassa viime vuonna suuren näyttämön ohjausjärjestelmä uusittiin noin miljoonalla eurolla.

Palonheimon mukaan ongelmat olivat vanhaa perua

Toimitusjohtajan perhevapaan sijaiseksi tuli vuonna 2015 Maija Palonheimo, joka oli työskennellyt Toivosen kanssa jo Turun Linnateatterissa.

Palonheimo kuvaa välejään Toivoseen hyviksi ja avoimiksi. Hän ei koe, että teatterilla olisi ollut erityisen pahoja ilmapiiriongelmia juuri Toivosen kauden aikana, vaan hänestä ongelmat olivat varhaisempaa perua.

– Minun on vaikea uskoa, että yksi ihminen voi tehdä yli sadan ihmisen työilmapiirin huonoksi, täytyy siinä vähän muutakin olla.

Palonheimo ei tunnista Ylen haastateltavien väitteitä esimerkiksi siitä, että Toivonen olisi jakanut rooleja epäoikeudenmukaisesti. Hänen mukaan näyttelijöiden kesken oli ristiriitoja, joten roolituksessa Toivonen pyrki varmistamaan työryhmän toimivuuden.

Palonheimo sanoo, että hänelle kuitenkin tuli joskus Näyttelijäyhdistykseltä viestejä Toivosen toiminnasta, kun joku ei ollut siihen tyytyväinen.

– Silloin käytiin yhdessä (Toivosen kanssa) niin kertoneiden henkilöiden luona.

Palonheimo kertoo, että hän kävi kautensa aikana ilmapiiriasioista lukemattomia keskusteluja henkilökunnan kanssa.

Muutama työntekijä vahvistaa olleensa tällaisissa keskusteluissa Palonheimon ja Toivosen kanssa. He tosin eivät kokeneet niitä keskusteluina vaan kuulusteluina. Lisäksi osa kertoo pelänneensä, milloin oma vuoro koittaa.

Lähes kaikki Ylen haastattelemat työntekijät kokivat vahvasti, että Palonheimo tuki Toivosta silloinkin, kun hänen olisi pitänyt puuttua hänen käytökseensä.

– Kokemukseni on, että Palonheimon tullessa taloon johtaminen muuttui entistä enemmän suljetuin ovin pienessä piirissä tapahtuvaksi ja hyvin jyrkästi ylhäältä alaspäin suuntautuvaksi, kuvaa dramaturgi Jukka Heinänen.

"Teattereiden johtamista mystifioidaan"

Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara ovat teatteripiireissä tunnettuja ja arvostettuja. Juuri tämän takia henkilökunta arvelee tilanteen saaneen jatkua niin pitkään: kahden näin kuuluisan henkilön toiminnassa ei haluttu nähdä puutteita.

– Tytti halusi Ouluun julkkiksia, ei johtajaa teatterille, sanoo näyttelijä ja hallituksen entinen jäsen Timo Reinikka.

Myös valtakunnallisessa Näyttelijäliitossa tunnistetaan teattereiden haavoittuvuus johtamisongelmille. Alalla johtajien huonoa käytöstä on totuttu sietämään.

– Ongelma on siinä, että teattereiden johtamista mystifioidaan, sanoo toiminnanjohtaja Elina Kuusikko.

Oulun kaupunginteatterin ilmapiiriongelmat Toivosen kaudella ovat olleet liiton tiedossa jo pitkään.

– Ihan ehdottomasti toimitusjohtajan ja hallituksen olisi pitänyt puuttua tähän huomattavasti paljon aikaisemmin. Eli jo vuosia sitten, Kuusikko sanoo.

Moni teatterin työntekijöistä kokee, että Oulun kaupunginteatterin isoimpia ongelmia oli puhumattomuuden ja puuttumattomuuden kulttuuri. Entinen tekninen päällikkö Ari Törmä sanoo, että hänestä teatterissa siedettiin törkeääkin käytöstä ja siihen oli totuttu. Hänestä sekä teatterin johto, hallitus että työyhteisö vaikenivat ongelmista.

– Tilanteisiin ei puututtu heti, vaan toivottiin, että kun ollaan hiljaa, ongelmat eivät ole todellisia, Törmä sanoo.

Tuppurainen ja Palonheimo kiistävät väitteet, että eivät olisi puuttuneet

Tytti Tuppurainen tai Maija Palonheimo sanovat puuttuneensa kaikkiin kuulemiinsa ongelmiin. Tuppurainen korostaa, että hänellä oli myös kaupungin tuki koko kautensa ajan.

– Sain tietoa pitkään jatkuneista eritasoisista ilmapiiriongelmista, kun aloitin työni. Niitä lähdettiin heti korjaamaan, Tuppurainen sanoo.

Tästä hyvin eri mieltä on esimerkiksi näyttelijä Joose Mikkonen, joka on ollut myös Tuppuraisen johtamassa hallituksessa varajäsenenä.

– Ei pidä paikkaansa, että Tuppurainen olisi puuttunut ilmapiiriongelmiin. Hän mitätöi asiat huhupuheiksi tai taiteilijoiden änkyröinniksi, tulivat pyynnöt sitten henkilöstöltä tai hallitukselta.

Tuppurainen huomauttaa, että hallituksessa on poliittisesti valittujen jäsenten lisäksi myös työntekijöitä – Näyttelijäyhdistyksen nimeämä varsinainen jäsen ja hänen varajäsenensä, ja lisäksi teknisen ja taiteellisen puolen henkilöstöedustajat voivat olla kokouksissa läsnä.

Joose Mikkonen koki, että kukaan työntekijöistä ei uskaltanut pitää ilmapiiriongelmista meteliä hallituksessa, koska taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen ja toimitusjohtaja Maija Palonheimo olivat paikalla.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula oli aiemmin yksi hallituksen poliittisesti valituista rivijäsenistä. Hän sanoo, ettei hän aiemmassa hallituksessa ollessaan edes tiennyt teatterin ilmapiiriongelmista.

– Silloinen hallitus oli saanut asialliset raportit, joiden mukaan mitään ilmapiiriongelmia ei esiintynyt.

Karhulan käsitys kuitenkin muuttui, kun hänestä tuli Tuppuraisen seuraaja hallituksen puheenjohtajana.

– Kävi ilmi, että ongelmia oli ollut. Vakavia ongelmia.

Karhula ei haluaisi suoraan arvostella edeltäjänsä työtä ilmapiiriongelmien hoidossa.

– Mutta tuloksia voi arvioida, ja ne tulokset yhteisön työkyvyn kannalta ovat aika surkeita.

Sekä Tytti Tuppurainen että Maija Palonheimo sanovat antaneensa hallitukselle kaiken tarpeellisen tiedon.

Miksi hallituksen jäsenet eivät sitten havahtuneet edes vuodenvaihteen 2016–2017 työhyvinvointimittausten hälyttäviin tuloksiin – kuten siihen, että vain yksi neljäsosa näyttelijöistä koki saavansa lähiesimieheltään tukea? Osin asiaa voi selittää se, että teatterissa oli ollut yt-neuvottelut syksyllä 2016.

Ylellä on tiedossa, että hallituksen jäsenet kuitenkin ainakin kerran yrittivät ottaa ilmapiiriongelmat esiin. Vuonna 2017 poliitikkojäsen kertoi sähköpostissaan muille hallituksen jäsenille kuulleensa, että teatterissa olisi ilmapiiriongelmia ja kysyi, miten tietoon pitäisi reagoida.

Tuppurainen vastasi hallituksen sähköpostikeskusteluun, että teatterin valitettaviin lieveilmiöihin on kuulunut jo vuosia huhupuheiden levittäminen.

Tätä juttua varten antamassaan haastattelussa hän sanoo, että vastuu ilmapiiriongelmiin ja huhuihin puuttumisesta on toimitusjohtajalla.

Tuppurainen on oikeassa siinä, että ensisijaisesti vastuu ilmapiiriongelmista yleisestikin on toimitusjohtajalla. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää ei halua ottaa suoraan kantaa Oulun kaupunginteatterin tilanteeseen. Hän kuitenkin kommentoi, että lähtökohtaisesti vastuu on vastaavassa organisaatiossa ensisijaisesti toimitusjohtajalla mutta viime kädessä hallituksella, jos toimitusjohtaja ei jostain syystä niihin puutu.

Haastatellut työntekijät: Osakeyhtiölakiin vetoaminen hiljensi kritiikin

Teatteri muuttui osakeyhtiöksi vuonna 2012. Tuppurainen nostaa esiin, että hänen aikanaan teatteri oli vasta muutettu osakeyhtiöksi, mikä on voinut aiheuttaa henkilöstössä monenlaisia tunnereaktioita.

Haastateltavista lähes kaikki kokevat, että Kari-Pekka Toivosen aikana osakeyhtiölakia käytettiin heidän hiljentämiseensä ja pahoinvoinnin salaamiseen.

Toivonen viittasi osakeyhtiölakiin, kun hän sanoi henkilökunnalle tarkoitetussa kokouksessa, että kielteisten asioiden puhuminen teatterista olisi irtisanomisperuste. Tämän takia moni ei ole uskaltanut puhua aiemmin pahoinvoinnistaan.

– Meitä varoitettiin toistuvasti ja painokkaasti vahingoittamasta teatteria negatiivisilla puheilla. Tämän kerrottiin olevan irtisanomisen peruste, dramaturgi Jukka Heinänen kertoo.

Myös johtajan puolison käytös aiheutti hämmennystä

Vaikka muu henkilökunta ei ole aiemmin juuri kertonut Oulun kaupunginteatterin ilmapiiriongelmista, Merja Larivaara kertoi oman näkemyksensä viime vuonna Forum24-lehdessä ja tänä syksynä Me Naisten kansijutussa sekä ET-lehdessä.

Näissä jutuissa kerrottu näkemys on hyvin erilainen kuin Ylen haastattelemilla teatterilaisilla. Larivaara on kokenut tulleensa kiusatuksi ja että teatterin työntekijät olivat kateellisia hänelle ja hänen miehelleen Kari-Pekka Toivoselle.

– Taisimme olla liian näkyviä ja tekeviä, se varmaan herätti kateutta. Tienasimme liikaa, meillä oli liikaa lapsia, olimme olleet yhdessä liian onnellisesti ja liian kauan, Larivaara sanoi Me Naisissa.

Muun muassa Oulun kaupunginteatterin entinen näyttelijä Lotta Vaattovaara ei tunnista Larivaaran väitettä.

– Päällimmäinen tunne teatterissa oli pelko. Ei kateus, vaan pelko.

Moni kertoo pelänneensä Larivaaraa. Työntekijät olivat varpaillaan, koska jos Larivaara oli paikalla, tieto kulki nopeasti taiteelliselle johtajalle. He kertovat, että heidän oli vaikea hahmottaa, kuka on johtaja: Kari-Pekka Toivonen vai hänen puolisonsa.

– Koin, että Merja Larivaara ei suvainnut miehensä johtamiseen liittyviä kysymyksiä tai keskustelua, näyttelijä Tuula Väänänen sanoo.

Vuonna 2016 tehty Näyttelijäyhdistyksen lausunto Toivosen vakinaistamisesta päätyi myös Larivaaralle. Larivaaraa ei ollut mainittu lausunnossa, mutta silti työntekijät kertovat hänen palanneen siihen yhä uudelleen ja uudelleen.

Näyttelijä Heli Haapalainen kertoo, että lausunnon vuotamisen jälkeen hän koki oman asemansa työyhteisössä vaikeutuneen ja Larivaaran käytöksen muuttuneen tylyksi. Syy ei jäänyt salaisuudeksi. Larivaara kertoi Haapalaiselle, että Näyttelijäyhdistyksen kirje oli luokaton ja loukkaava ja se oli loukannut häntäkin.

Larivaaran toimenkuva laajeni pian hänen tulonsa jälkeen, kun hän alkoi tuottaa vanhuksille suunnattuja Seniorisoppa-näytelmiä. Moni näyttelijä kertoo kokeneensa, että Seniorisoppa-töistä ei uskaltanut kieltäytyä, kun Larivaara niihin kysyi.

Myös nykyinen hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula tunnistaa, että Larivaaran toiminta aiheutti hämmennystä.

– Larivaara otti johtoonsa ja vastuulleen taiteellisen toiminnan, joka ei hänelle kuulunut.

Larivaara ei halunnut antaa haastattelua tätä juttua varten Ylen pyynnöstä huolimatta. Hän sanoo, että ei halua jatkaa julkista nokittelua.

Muutos alkoi tapahtua

Ylen haastattelemat nykyiset teatterilaiset kokevat, että muutos parempaan alkoi hiljalleen, kun nykyinen toimitusjohtaja Tuija Hyppönen palasi vanhempainvapaalta elokuussa 2017 ja Maija Palonheimo siirtyi konsultiksi.

Palonheimo sanoo, että hän on tyytyväinen omaan kauteensa ja teatterin kehitykseen sen aikana, mutta kritiikki jälkeenpäin harmittaa, vaikkakaan ei yllätä.

– Tiesin jo Ouluun mennessäni, että siellä ei ole tervetullut, varsinkaan, jos tulee etelästä.

Toivonen ja Larivaara eivät tulleet Hyppösen kanssa toimeen, toisin kuin tätä sijaistaneen Palonheimon.

Moni työntekijä kertoo pelänneensä, joutuisiko Hyppönen siksi lähtemään.

Yksi aiemman hallituksen jäsen kertoo Tytti Tuppuraisen soittaneen hänelle ja halunneen keskustella Hyppösen asemasta ja jatkon mahdollisuuksista. Hallituksen jäsen tulkitsi asian niin, että Tuppurainen halusi pohtia ääneen, voisiko toimitusjohtajaa siirtää toisiin tehtäviin.

Ylen useammasta lähteestä varmistaman tiedon mukaan Tytti Tuppurainen kutsui myös hallituksen poliitikkojäsenet koolle erään hallituksen kokouksen jälkeen keskustelemaan Hyppösen ja Toivosen hankalasta yhteistyöstä. Tilaisuudessa Kari-Pekka Toivonen kertoi, että hän ei tule toimeen Hyppösen kanssa. Ylen tietojen mukaan tilaisuus loppui, koska osa paikalla olevista piti epäasiallisena, että ristiriitoja käsiteltiin kuulematta Hyppöstä.

Hyppönen sai jatkaa.

Haastatellut työntekijät: Ilmapiiri on parantunut

Keväällä 2018 Tytti Tuppuraisen nelivuotiskausi Oulun kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtajana tuli päätökseensä.

Uusi hallitus sai heti alkajaisiksi kirjeen. Sen oli allekirjoittanut 59 teatterilaista. Viesti oli, että monella on paha olla ja johtamisessa nähtiin ongelmia.

Se, että vuonna 2016 tehty näyttelijöiden kirjelmä päätyi Toivoselle ja Larivaaralle, oli jättänyt syvän epäluottamuksen Tytti Tuppuraisen johtamaan hallitukseen.

– Luottamuspulan vuoksi vasta hallituksen vaihduttua henkilökunta rohkeni kirjelmöidä ongelmista, tekninen tuottaja Marko Häikiö sanoo.

Kirjeestä alkoi muutos.

Hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula, toimitusjohtaja Tuija Hyppönen ja taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen laativat kahdeksan kohdan toimenpideohjelman tilanteen ratkomiseksi. Siinä käsiteltiin muun muassa roolituksen pelisääntöjä.

Toivonen ei tullut paikalle, kun ohjelmaa esiteltiin teatterin henkilökunnalle. Hänen vaimonsa tuli ja kehotti puheessaan henkilökuntaa häpeämään.

Myöhemmin, syksyllä 2018, Toivonen päätti erota. Hänen työsuhteensa loppui tänä keväänä. Merja Larivaaran määräaikainen työsopimus loppui viime kesänä. Hän kuitenkin ohjaa vielä yhden näytelmän Oulun kaupunginteatterissa, jota esitetään vuodenvaihteessa.

Nykyisin teatterissa työskentelevät haastateltavat kokevat, että tilanne on parantunut: enää töihin meno ei ahdista tai pelota. Nykyisen toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan mukaan sama näkyy ilmapiirimittauksissa. Näin kuvaa näyttelijä Merja Pietilä:

– Tällä hetkellä työilmapiiri on ainakin itselläni helpottunut, toiveikas ja innokas. Tämänhetkinen hallitus on dialoginen ja luotettava.

Uusi taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio aloittaa vuodenvaihteessa. Hänen valintaansa henkilökunta ei vastustanut.

– Kun päätös tehtiin, minusta vaikutti, että Oulussa pidettiin juhlia. Tiettävästi avattiin myös kuohuviinipulloja, sanoo hallituksen puheenjohtaja Matti Karhula.

Teatterissa moni odottaa uutta johtajaa innolla.

– Ilmapiiri on rakentava, toiveikas, mutta ei täysin vapautunut tai luottava. Harmaat pilvet eivät ole täysin poistuneet vielä, tuottaja Sari Tanner sanoo.

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen on hymyilevä mies. Elokuvakriitikot ovat äänestäneet hänen esikoiselokuvansa vuosikymmenen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Hymyilevä mies (2016) oli Ylen kyselyn ylivoimainen voittaja.

– Rupesin heti tästä kuultuani listaamaan, että mitäs kaikkia muita elokuvia olikaan. Että olenko samaa mieltä, Kuosmanen sanoo.

– Hyvältä se tietenkin tuntuu. Kyllähän se on lämmittävä uutinen.

Kyselyyn osallistui 34 elokuvakriitikkoa ja -toimittajaa, jotka saivat ehdottaa kolmea pitkää fiktioelokuvaa vuosikymmenen parhaaksi.

2010-luvun parhaat kotimaiset elokuvat ovat:

1. Hymyilevä mies (2016, ohj. Juho Kuosmanen)

22 ääntä

"Kokkolan leipurin" eli nyrkkeilijä Olli Mäen elämän onnellisin päivä toi hänelle tappion kehässä ja voiton rakkaudessa. Ohjaaja Juho Kuosmasen lämminhenkinen mustavalkoinen esikoiselokuva oli kriitikoiden ylivoimainen suosikki. Hymyilevä mies "toi suomalaiseen elokuvaan aivan uudenlaista näkökulmaa ja raikkautta, joka puhalsi yleisesti vallinneen tunkkaisuuden karstat pois", kirjoittaa Keskipohjanmaa-lehden Hannu Björkbacka.

Katso-lehden Tuomas Riskala perustelee, että "Hymyilevä mies laittaa myös yleisönsä hymyilemään, melkein väkisin. Ihana elokuva kaikin tavoin. Hauska, hurmaava ja kerronnaltaan ihailtavan vaivaton, sekä ennen kaikkea pohjattoman inhimillinen."

Helsingin Sanomien Jutta Sarhimaan mukaan "rohkea, taitava ja arvomaailmaltaan aivan poikkeuksellinen teos purkaa historiamme kapeaa mieskuvaa ja kertookin rakkaudesta. Kuosmasen elokuva onnistuu siinä, missä niin usein epäonnistumme: nousemaan pelkän kansallisen sankaritarinan yläpuolelle ja tekemään sen universaalin tenhoavasti, elokuvan taikaa hyväksikäyttäen."

2. Aurora (2019, ohj. Miia Tervo)

8 ääntä.

Miia Tervon esikoiselokuvassa Mimosa Willamon esittämä päihdeongelmainen nuori Aurora etsii iranilaiselle Darianille suomalaista vaimoa auttaakseen häntä saamaan turvapaikan. Helsingin Sanomien Veli-Pekka Lehtonen perustelee Auroralle antamaansa ääntä sillä, että se "on loistava Rovaniemi-elokuva ja myös universaali romanttinen komedia, jossa pohjoiseen hulluuteen ja ankeuteen yhdistyy suurta riemua ja iloa."

"Aurora osoittaa, että raskaita teemoja voi kuvata keveällä otteella", kirjoittaa Svenska Ylen Silja Sahlgren-Fodstad. Aamulehden Antti Selkokarin mukaan "harvassa ovat ne komediat joiden käyttövoimana ovat pakolaisuus ja päihdeongelmat. Lähiökämppien, räkälöiden ja päihdeklinikoiden paaluttamassa elämänpiirissä ei ole turisti- eikä muitakaan kliseitä."

3. Jättiläinen (2016, ohj. Aleksi Salmenperä)

6 ääntä.

Aleksi Salmenperän kylmäävä trilleri pohtii suomalaista korruptiota. Talvivaaran kaivokseen perustuva elokuva on ohjaajansa mukaan fiktio, joka on totta. Iltasanomien Taneli Topelius kirjoittaa, että "Salmenperän psykologinen trilleri pohjautui tositapahtumiin, mutta elokuvana se tavoitti kauhujen työympäristön mukanaan tuomat jännitteet, joissa vainoharhat sekoittuivat väkevästi kylmääviin faktoihin".

Kyselyssä neljänneksi tuli Teemu Nikin sysimusta komedia Armomurhaaja (2017) viidellä äänellä.

Viidennen sijan jakoivat Pirjo Honkasalon mustavalkoinen urbaani draama Betoniyö (2013), AJ Annilan Neuvostoliitto-epookki Ikitie (2017), JP Valkeapään tuore komedia Koirat eivät käytä housuja (2019), Aleksi Salmenperän pienen budjetin taidonnäyte Tyhjiö (2018) ja Selma Vilhusen esikoiselokuva Tyttö nimeltä Varpu (2016). Ne saivat kukin neljä mainintaa.

Kriitikko Kalle Kinnunen: "Elokuvaohjaajat eivät ole enää vain keski-ikäisiä valkoisia miehiä"

Kyselyn perusteella 2010-luku on nähnyt merkittävän nuorten elokuvantekijöiden esiinmarssin. Ikiajat listoja hallinneen Aki Kaurismäen valtakausi on ohi. Kaurismäen tällä vuosikymmenellä tekemät elokuvat Le Havre (2011) ja Toivon tuolla puolen (2017) saivat kyselyssä kumpikin kolme ääntä.

Myös Aku Louhimiehen jättimenestys Tuntematon sotilas (2017) sai kolme ääntä.

– Nyt on ihan selvästi käynnissä uusien tekijöiden ja uusien äänien esiinmarssi, sanoo elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen.

– Elokuvaohjaajat eivät ole pelkästään keski-ikäisiä valkoisia miehiä. Se vaikuttaa todella paljon myös aiheisiin ja siihen, kuinka paljon elokuvat maailmalla kiinnostavat. Monimuotoisuus synnyttää värikkäämpää, kiinnostavampaa ja elinvoimaisempaa elokuvaa.

Kinnusen mukaan elokuvahistoria tuntee samanlaisia syklejä niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

– Tietyin väliajoin maailma muuttuu ja uusia tekijöitä tulee kokonaisina joukkoina esille. Sitten uudet elokuvat saavuttavat kotimaassakin uusia yleisöjä, jotka tulevat vakuuttuneiksi siitä, että suomalainen elokuva ei ollutkaan luutunutta ja "sitä samaa".

Pian päättyvän vuosikymmenen isoksi trendiksi kotimaisessa elokuvassa Kinnunen mainitsee kasvavan kuilun suurten kansallisten elokuvien ja pienempien kansainvälisten elokuvien välillä. Todella suositut elokuvat ovat vielä suositumpia kuin koskaan aikaisemmin, hän sanoo.

– Tuntematon sotilas (2017) on tästä ääriesimerkki ja sen saamat miljoona katsojaa jotain täysin ennenkuulumatonta suomalaiselle elokuvalle. Myös se, että elokuva ylittää 500 000 rajan, kuten Mielensäpahoittaja (2014) ja Luokkakokous (2015), on pitkään ollut todella harvinaista.

Samalla kunnianhimoisemmat pienemmän yleisön elokuvat ovat yhä pienempiä. Esimerkiksi iso osa Ylen kyselyssä menestyneistä elokuvista on jäänyt elokuvateattereissa alle 100 000 katsojan ilmiöiksi.

Kinnusen mukaan yleisön on ehkä jopa vaikea löytää pienempien elokuvien pariin, mistä syystä niille etsitään lisää yleisöä maailmalta. Hän uskoo juuri Hymyilevän miehen kansainvälisen menestyksen avanneen ovia myös muille nuoremman polven elokuvantekijöille.

Kuosmasen elokuvan ohella Kinnunen nostaa kansanvälistymisen esimerkeiksi elokuvat Rare Exports (2010), Iron Sky (2012) ja Koirat eivät käytä housuja.

– Olen varma siitä, että kaikki kansainväliset läpimurrot valavat uskoa siihen, että kannattaa tehdä elokuvia, joissa on persoonallinen näkökulma ja joissa on alusta alkaen ajateltu yleisönä koko maailmaa.

Ohjaaja Juho Kuosmanen: "Luojan kiitos tein itselleni rehellisen elokuvan"

Hymyilevän miehen menestys alkoi, kun se voitti Cannesin elokuvajuhlien kakkossarjan Un certain regardin pääpalkinnon vuonna 2016. Siitä alkoi suitsutus ja palkintosade, jollaista suomalaisessa elokuvassa on nähty harvoin.

Kuosmanen sanoo elokuvan opettaneen hänet luottamaan omaan ääneensä taiteilijana.

– Mietin alkaisimmeko tehdä elokuvaa, joka vastaisi ihmisten odotuksiin. Vai pitäisinkö oman pääni, että minun mielestäni tällainen elokuva olisi hyvä – ottakaa tai jättäkää. Tehtiin niin, että sain itse toimia mittarina sille, mikä on hyvää ja mikä huonoa.

Tätä nykyä Hymyilevä mies tunnetaan joka puolella Eurooppaa ja jonkin verran kauempanakin. Esimekiksi Oscar-voittaja Moonlightin (2016) ohjaaja Barry Jenkins on elokuvan fani.

– Luojan kiitos tein itselleni rehellistä elokuvaa. Olisi ollut kiusallista jos olisi yrittänyt miellyttää ja elokuva olisi menestynyt. Sitten pitäisi taas miettiä, milloin pääsisin tekemään sen elokuvan, jonka oikeasti haluan tehdä.

Opit tulevat käyttöön Kuosmasen valmisteilla olevassa toisessa pitkässä elokuvassa. Se on saanut innoituksensa Rosa Liksomin Finlandia-palkitusta romaanista Hytti nro 6 (2011).

– Päätin Hymyilevän miehen jälkeen tehdä jotakin tosi helppoa. Kävikin ihan päin vastoin. On tulossa kiinnostavat mutta erittäin haasteelliset kuvaukset ja hyvä niin, ohjaaja sanoo.

Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) pyytää Suomen romaneilta julkisesti anteeksi aiempien tv-sarjojensa sketsejä, uutisoi Helsingin Sanomat.

Petelius sanoi Helsingin Sanomille halunneensa pyytää romaneilta anteeksi sketsien haitallista vaikutusta heitä kohtaan.

Petelius pyysi marraskuun lopussa julkisesti anteeksi saamelaisilta 1980- ja 1990 -luvuilla sketsisarjoissaan esitettyjä saamelaishahmoja. Hän sanoi sketsien olleen oman aikansa tuotteita, joita hän ei tänä päivänä allekirjoita. Peteliuksen mukaan aikanaan niillä pyrittiin parodioimaan valtaväestön ennakkoluuloja ja kertoi nyt ymmärtävänsä, kuinka syrjiviä kyseiset sketsit ovat.

Helsingin Sanomille Petelius kertoo saaneensa tuolloisen anteeksipyyntönsä seurauksena "pöyristyttävää syyttelyä, uhkailua ja vihapuhetta".

Lisää aiheesta:

Pirkka-Pekka Petelius pyytää anteeksi saamelaisia pilkkaavia sketsejään: "Olen valmis keskustelemaan myös muiden vähemmistöjen kanssa"

Kolme kokemusta siitä, miten Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsit vaikeuttivat elämää: Pilkkalauluja päin naamaa, selittelyä, varovaisuutta baarissa

Aalto-yliopiston mukaan latvialainen taiteen tohtori Dāvis Sīmanis on loukannut hyvää tietellistä käytäntöä.

Hänet valittiin elokuvaohjauksen professorin tehtävään keväällä 2016.

Sīmanis esitti hakemuksessaan paikkansapitämättömiä tietoja aikaisempien työtehtäviensä pituudesta ja luonteesta. Lisäksi hakemuksessa oli virheellisiä ja puutteellisia tietoja hänen tieteellisestä julkaisutoiminnastaan.

– Hakija tieteellisistä ansioista ei muodostunut oikea kuva, sanoo yliopiston akateemisesta toiminnasta vastaava Kristiina Mäkelä Aalto-yliopistosta.

Yliopisto on kertonut hakumenettelyssä ilmenneistä epäkohdista Internetsivuilla julkaistussa tiedotteessa torstaina.

Erikoinen ja pitkä episodi

Aalto-yliopisto laittoi vuonna 2015 avoimeen hakuun ensi sijassa taiteellisin ansioin täytettävän elokuvaohjauksen professorin tehtävän. Siihen valittiin latvialainen ohjaaja ja elokuvateoreetikko Dāvis Sīmanis.

Nimitystä seurasi monipolvinen tapahtumaketju.

Tieto valinnasta vuoti julkisuuteen, kun ohjaaja, taiteen tohtori Saara Cantell kysyi Facebook-päivityksessään, syyllistyttiinkö professorivalinnassa tasa-arvorikkomukseen. Virkaa olivat hakeneet myös elokuvaohjaajat Auli Mantila, Saara Saarela ja Taru Mäkelä.

Cantell oli tuohtunut siitä, että valinnassa sivuutettiin kolme pätevää ja kokenutta suomalaista naisohjaajaa.

Lue lisää: Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorin valinta nosti tasa-arvokohun

Valinnan tehneen Aalto-yliopiston laitostyöryhmän puheenjohtaja Aleksi Bardyn mielestä keskustelussa aliarvioitiin Dāvis Sīmaniksen ammattitaitoa.

– Dāvis Sīmanis on ohjannut kaksi pitkää näytelmäelokuvaa sekä useita dokumentteja, hän kommentoi tuolloin Ylen jutussa.

Asia eteni Tutkimuseettiseen neuvottelukuntaan, jonka tehtävänä on edistää tutkimusetiikkaa koskevaa keskustelua ja tiedotusta Suomessa.

– Eräs henkilö teki neuvottelukuntaan ilmoituksen hyvän tieteellisen käytännön loukkausta koskevasta epäilystä Dāvis Sīmanista kohtaan, Kristiina Mäkelä Aalto-yliopistosta kertoo.

Aalto-yliopiston tuore ratkaisu perustuu antoi nyt ratkaisunsa sitä seuranneissa selvityksissä ilmenneiden tietojen perusteella.

Kristiina Mäkelästä on positiivista, että hyvän tieteellisen käytännön loukkaus on tullut ilmi.

– Myös rekrytointien oikeudenmukaisuus on tärkeää. Hakijoiden vertailun on perustuttava todellisiin ansioihin, hän sanoo.

Sīmanista ei tullutkaan professoria

Syntyneen somekohun takia Sīmanis ei halunnut ottaa elokuvaohjauksen professuuria vastaan. Hän toimi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa määräaikaisessa Adjunct Professor –tehtävässä ja oli tuntiopettajana.

Lue lisää: Somen tasa-arvokohu säikäytti – latvialaisohjaaja vetäytyy Aalto-yliopiston professuurista

Vuoden 2017 jälkeen Sīmanis ei ole enää työskennellyt Aalto-yliopistossa. Uudessa haussa elokuvaohjauksen professoriksi valittiin Saara Saarela.

Oulun kaupunginteatterin entinen taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen, 52, on joutunut voimakkaan arvostelun kohteeksi.

Yli kolmekymmentä Oulun teatterin työntekijää kertoi Ylelle kärsineensä työpahoinvoinnista Toivosen johtajakaudella 2014–2019.

Lue juttu tästä: Kymmenet Oulun teatterin työntekijät kertovat vuosien työpahoinvoinnista: "Päällimmäinen tunne oli pelko"

Oulun kaupunginteatterissa oli ollut Ylen haastattelemien henkilöiden mukaan vuosia jatkunut ilmapiiriongelma, mutta se paheni, kun Toivonen ja hänen näyttelijäpuolisonsa Merja Larivaara, 55, työskentelivät teatterissa.

Sen enempää Toivonen kuin Larivaara eivät halunneet kommentoida Ylen torstaina julkaisemaa juttua.

Oulun kaupunginteatterin hallituksen entinen puheenjohtaja, eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on kiistänyt Ylelle työntekijöiden väitteen, ettei Oulun kaupunginteatterin ongelmiin olisi puututtu. Saman väitteen on kiistänyt myös teatterin entinen toimitusjohtaja Maija Palonheimo Ylen jutussa.

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Toivosen on määrä aloittaa loppiaisen jälkeen työt Hämeenlinnan teatterin taiteellisena johtajana. Hänet valittiin tehtävään joulukuun alussa.

Näyttelijä: “Joudumme nielemään Toivosen valinnan”

Hämeenlinnan teatterin hallituksen puheenjohtaja Irja Appelroth (sd.) uskoo, että Oulun tapahtumista on otettu opiksi.

– Lähdemme siitä, että hän tulee tänne puhtaalta pöydältä toimitusjohtajan alaiseksi ja työpariksi, Appelroth sanoo Ylen haastattelussa.

Hämeenlinnan teatterin näyttelijät olisivat halunneet jatkaa taiteellisen johtajan hakua pidempään, mutta teatterin johto päätyi valitsemaan Toivosen, eikä hakua jatkettu.

Hämeenlinnan teatterin toimitusjohtaja Pasi Ruohonen uskoo, että Oulun kaupunginteatterin kaltaiset ongelmat taiteellisen johtajan ja henkilökunnan välillä ovat vältettävissä Hämeenlinnassa.

– On mitä suurimmassa määrin minun tehtäväni varmistaa, että ongelmat eivät toistu täällä. Tämä on siis puhtaasti johtamiskysymys. Se varmistuu hyvällä johtamisella, Ruohonen toteaa.

Hämeenlinnan teatterin näyttelijä Johanna Reilin on ihmeissään tilanteesta.

– Joudumme nielemään sen (Toivosen valinnan). Nämä vuodet ovat olleet aika raskaita. Tuntuu hankalalta pitää nosteista iloa päällä. Yritämme sitä, koska rakastamme työtämme, Reilin sanoo.

Uusi taiteellinen johtaja: “Olen ylpeä Oulun teatterin henkilökunnasta”

Tammikuun alussa Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana aloittava Alma Lehmuskallio, 40, on ylpeä uuden työpaikkansa henkilökunnan ulostulosta edeltäjäänsä koskevassa jupakassa.

– Olen tosi ylpeä Oulun teatterin henkilökunnasta. On todella pelottavaa puhua ikävistä asioista ja tunteista. Ihailen ja arvostan uskallusta sanoittaa tilanteita ja omia tunteita, Lehmuskallio sanoo Ylelle.

Hän kertoo kokeneensa surua lukiessaan Ylen juttua Oulun kaupunginteatterin ongelmista.

– Minusta on kamalaa, että kuka vaan missä tahansa työpaikassa on joutunut tekemään töitä tuollaisissa tunnelmissa.

Lehmuskallio ei halua ottaa kantaa edeltäjänsä Kari-Pekka Toivosen kauteen. Työrauha on Lehmuskallion mukaan hänen ensisijainen tavoitteensa Oulussa.

Hänellä on jo kokemusta työskentelystä Oulun kaupunginteatterissa. Hän ohjasi sinne pari vuotta sitten Tove Janssonin Näkymättömän lapsen.

– Kohtasin kaikilla osastoilla ystävällisiä, kunnianhimoisia ja todella osaavia tyyppejä, joiden kanssa oli helppo tehdä töitä, Lehmuskallio sanoo.

Yle tavoitti perjantaina Merja Larivaaran, joka kertoi, ettei hän tai Kari-Pekka Toivonen kommentoi Ylen juttua.

Miten erottaa journalismi ja mielipiteet, kun samat toimittajat syytävät molempia? Mitä ajatella, kun toimittaja vaatii hallituksen eroa?

Toimittajien pitää harkita aina, mistä he voivat tehdä juttuja ja mitä he voivat kommentoida sosiaalisessa mediassa, sanoo Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi.

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg on samoilla linjoilla. Sekä töissä että vapaalla journalistin pitää käyttäytyä niin, että voi perustella toimintansa lukijoilleen, kollegoilleen ja läheisilleen.

– Muullakin tavalla kuin toteamalla, että minulla on oikeus! Silfverberg sanoo.

Toimittaja ei voi ajaa kaksilla vankkureilla ja levittää huhuja sosiaalisessa mediassa, koska niitä ei voi julkaista lehdessä, Anu Silfverberg muistuttaa. Hallituskriisin aikana toimittajien keskustelu Twitterissä äityi lennokkaaksi. Esimerkiksi Timo Haapala vaati hallitusta eroamaan.

Salmi ja Silferberg olivat vieraina Ylen aamun media-aiheisessa Viimeinen sana -keskustelussa lauantaina. Voit katsoa keskustelun klikkaamalla yllä olevaa kuvaa.

“Toimittajilla on aina agenda, mutta se ei ole paha asia”

Toimittajia syytetään välillä agendajournalismista. Se tarkoittaa sitä, että toimittajat ajaisivat tiettyä asiaa jutuillaan.

Viimeksi professori Martin Scheinin syytti Timo Haapalaa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.)maalittamisesta.Ilta-Sanomat puuttui tähän pääkirjoituksessaan.

Anu Silfverberg pitää agendajournalismista puhumista ongelmallisena. Hänestä esimerkiksi tutkivalla journalismilla on aina agenda: se haluaa paljastaa vääryyksiä, jotta maailmasta tulisi parempi paikka.

– Kaikkia toimittajia on joskus syytetty agendajournalismista. Minua vaivaa se sana.

Toimittajan uskottavuus ei perustu mielipiteisiin, vaan siihen, miten hän lähteyttää juttunsa, Silfverberg muistuttaa.

Jokaisella toimittajalla on mielipiteitä, vaikka he muuta itse ajattelisivat

Toimittajilla on oikeus mielipiteisiin ja poliittisiin näkemyksiin. Olennaista on miettiä, miten ne vaikuttavat journalismiin, Anu Silfverberg sanoo.

Joskus toimittajat yrittävät julistaa itsensä objektiiviseksi, vaikkapa sanomalla, etteivät äänestä. Tämä on Silfverbergin mielestä itsensä huijaamista.

– Kaikilla meillä on maailmankuva. Jos tiedostamme sen, voimme olla rehellisiä lukijoille ja osaamme tiedostaa sen, Silfverberg toteaa.

– Jos huomaa olevansa hirvittävän mielipiteellinen jostakin asiasta, saattaa olla fiksua sanoa journalistiselle pomolle, että vetäytyy asiasta, Susanne Salmi sanoo.

Toimittajan pitää myös ottaa huomioon, miten hänen mielipiteensä vaikuttaa juttujen vastaanottoon. Jos esimerkiksi toimittaja Twitterissä jatkuvasti haukkuu hallitusta, lukijat tulkitsevat hänen juttunsa näiden mielipiteiden kautta.

Mielipiteet ja tosiasiat pitää voida erottaa, sanoo jo journalistin ohjeet

Journalistin ohjeiden kohta 11 kuuluu seuraavasti: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Onnistutaanko tässä?

– Lukijat ovat fiksuja: jos tekstissä on tunniste, että se on essee tai vaikka mielipiteellinen teksti, he tunnistavat sen, Ylioppilaslehden päätoimittaja Susanne Salmi sanoo.

American Press Instituten tutkimuksen mukaan vain 40 prosenttia amerikkalaisista koki helpoksi erottaa mielipidetekstit ja uutistekstit

60 prosenttia amerikkalaisista lukijoista ei tiedä, milloin toimittaja kertoo tosiasioita, milloin mielipiteitä, Salmi sanoo. Silti hän uskoo suomalaisten lukijoiden medialukutaitoon.

Anna palautetta!

Viimeistä sanaa on lähetetty Ylen aamussa lauantaisin tämän syksyn ajan. Kahdeksassa jaksossa on käsitelty muun muassa Veikkauksen julkisuuskuvaa, kulttuurisotia uutismediassa ja Helsingin Sanomien Veijo Baltzar -jutun syntyä.

Nyt pyydämme osiosta palautetta teiltä: mikä siinä on ollut hyvää, ja miten sitä kehittäisitte. Voit antaa palautetta tällä lomakkeella. Vastaajia yksilöiviä tietoja ei tallenneta. Ellet pysty käyttämään lomaketta, voit antaa palautetta sähköpostitse, Twitterissä tai tämän jutun kommenttikentässä.

Katso lisää: Kaikki aiemmat Viimeisen sanan jaksot Yle Areenassa.

Putoan unessa ja herään paniikkikohtaukseen. Sydän hakkaa rintaa vasten kuin tyrmään teljetty apina. On pimeää. Kestää hetken, että saan rauhoitettua itseni. ”Olen turvassa, en putoa, olen turvassa”, hoen kuin hypistelisin rukousnauhan helmiä. Vähitellen tunne tasaantuu ja lasken pään takaisin tyynylle.

Kun painan silmät kiinni tuntuu kuin sänky alkaisi keinua. Se keinuu kuin olisin merellä. On kuin maistaisi suolan kielellä. On kuin joku olisi painanut simpukan korvaan. On kuin kuulisi hankainten äänen. Kuulen ihmisten ääniä.

Sänky oli vene. Uni oli meri.

Avaan silmäni ja olen veneessä. Veneessä, jos tätä purkkia voi veneeksi sanoa. Tämä on se kuuluisa yhteinen vene; se, jossa olimme kaikki samassa veneessä. Se oli ennen sitä aikaa, kun rikkaat alkoivat ostaa itselleen luksuspaatteja. He sanoivat, että miksi me panostaisimme teidän yhteiseen veneeseenne kun meillä on oma huolehdittavana. Niin tämä purkki alkoi rapistua. Ei se vielä vuoda, mutta se on vanha ja heikko. Hankaimet lonksuvat. Airoista tulee tikkuja käsiin.

Mutta tässä veneessä me olemme. Me, jotka jäimme jäljelle. Miltä me näytämmekään. Väsyneitä miehiä ja uupuneita naisia. Lapset mutustavat ranskanleipää veneen pohjalla äitiensä polvien välissä. Luusereiksi olemme liian ylpeitä ja siksi meillä on nyrkki pystyssä. Soudamme eteenpäin, tietämättä minne olemme menossa, kaikki suunnat samanarvoisia.

Vasemmalta meidät ohittaa luksusvene. Puimme sille nyrkkiä: ”Painu sinne Monacoon veropakolainen”, huudamme ja sadattelemme.

Oikealta meitä lähestyy punainen kumivene. Siellä kurjalisto Angolasta, Irakista mistä lie ojentelee tummia käsiään. Kumivene on hörpännyt vettä ja he vetoavat meihin kielellä, joka on pakokauhua. ”Emme ole maailman sosiaalitoimisto”, me huudamme ja puimme heillekin nyrkkiä.

Meri on musta ja pilvet tiputtavat räntää. Emme kestä pelkoa heidän silmissään, sillä se muistuttaa meitä omastamme, ja se tuntuu kylmemmältä kuin meri.

Kaikkien sydän on nyrjähtänyt paikaltaan.

Nykyaikaiseen merenkulkuun kuuluu, että kylmän pelon voi muuttaa kuumaksi vihaksi, ja siitä me saamme voimaa soutaa. Paatti nitisee. Hiki haisee. Hengästyneitä, väsyneitä soutajia. Hengitys huuruaa savuna pimenevään iltaan ja haihtuu kuin toivo paremmasta. Vasemmalla luksusvene on kadonnut näköpiiristä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Oikealla kumivene näyttäytyy himmeänä punertavana pisteenä, kuin Mars-planeetta. Onko se ylösalaisin? Vaikea sanoa. On tulossa yö.

Köyhä on nokkinut köyhän silmää. Kaikkien sydän on nyrjähtänyt paikaltaan. Eikä ihmisikä riitä saamaan sitä takaisin jengoilleen. Selkämme ovat kumarat, kämmeniä pakottaa.

Mitä nyt? Aurinko paistaa. Veneemme tulee rantaan trooppisella saarella. Pitkä mies auttaa minut veneestä ja istuutuu vierelleni rantahiekalle. ”Nimeni on Karabas”, hän sanoo. ”Olen rosvojen suojeluspyhimys. Mutta älä pelkää, olen ollut kuollut vuodesta 1997. Salamurhaajan luodista. Tulin tänne vain kertomaan sinulle jotakin.”

”Olet siis huolissasi hyvinvointivaltiosta”, Karabas sanoo ja piirtää risulla rantahiekkaan. ”Katsos, kysymys on viime kädessä vain siitä, kuka käyttää voimaa ja miten. Westfalenin rauhasta lähtien oikeus voimankäyttöön on ollut yksin valtiolla. Mutta enää ei ole ole niin. On kansainvälisiä tuomioistuimia, joiden tuomioita valtioiden on noudatettava. On monikansallisia yhtiöitä, jotka vetävät valtioita välimiesoikeuteen ja pakottavat ne maksamaan itselleen miljardeja, Ja sitten on meitä, rikollisjärjestöjä. Me käytämme omaa voimaamme ja joudumme siten vastakkain valtion kanssa. Mutta se ei haittaa jos valtio on heikko, kuten silloin, kun minä pidin valtaa Odessassa.”

”Olemme nyt Jamaikalla. Täällä hyvinvointivaltio on paikallinen rikosjengi. Jengi on myös laki ja järjestys. Meillä on oikeussali kadunkulmassa ja putka vanhassa kanakopissa. Jengimme kerää ”veroa” paikallisilta yrittäjiltä ja jos he eivät maksa, hyökkäämme heidän kimppuunsa. Maksamme lasten koulumaksuja, kustannamme köyhille lapsille kouluaterioita ja järjestämme työttömille työtä. Aiemmin nämä velvollisuudet kuuluivat valtiolle, mutta se säästää joka asiassa, joten me korvaamme heidät.”

”Jos et usko minua, voit lukea ylläolevan Foreign Affairs -lehden touko-kesäkuun numerosta vuodelta 2006.”

”Meillä oli täällä kaveri, huumepomo, nimeltä Dudus Coke. Tosi iso tekijä. Kun sitä haettiin vankilaan, paikalliset eivät halunneet auttaa viranomaisia. Heidän huolenaan oli, että jos Dudus viedään pois, kuka maksaa lasten kouluateriat. Jos joku köyhä joutuu sairaalaan, kuka muu maksaisi sairaalamaksut. Voit lukea siitä CNN:stä.”

”Entä muistatko viime vuodelta sen brasilialaisen jengin tapauksen? Ne kidnappasivat sairaalasta kaksi sairaanhoitajaa ja sulloivat kassit täyteen keltakuumerokotteita. Sitten hoitajat ajettiin slummiin ja siellä lapset odottivat jonossa, että saisivat rokotteen. Hoitajat antoivat rokotteita niin kauan kuin niitä riitti ja sitten jengi vei hoitajat takaisin. Sitä voi kai sinunkin mielestäsi sanoa julkiseksi palveluksi.”

”Kaipaatko lisää esimerkkejä. Kolumbian FARC-sissit ovat rahoittaneet toimintaansa kokaiinikaupalla, kidnapanneet ihmisiä ja ryöstelleet ympäriinsä. Silti monet paikalliset, etenkin naiset, halusivat liittyä FARCiin. Miksi? He tarjosivat taistelijoille sosiaaliturvaa ja eläkejärjestelmän sekä sairaalahoitoa taistelussa haavoittuneille.”

”Entä Meksikon huumesota – yksi verisimmistä, mitä koskaan on käyty. Miksi luulet paikallisten suorastaan itkeneen kun huumepomo El Chapo pidätettiin? El Chapo oli ja on varmasti julma rikollinen. Mutta siellä, missä hän asui, hän oli tae jonkinlaisesta yhteiskuntarauhasta. Sama päti minuun. En ollut enkeli. Mutta minun aikanani Odessassa pysyi rauha. Kun minut ammuttiin, paikalliset muistivat minua kuin olisin ollut pyhimys.”

”Se, mitä halusin sinulle sanoa, on tämä: Kun seuraava lama pyyhkäisee maasi ylitse ja tajuat, että sinulla ei enää ole mahdollisuuksia, liity meihin. Me olemme globaali toimija. Liikevaihtomme on miljardeja. Meillä on kansainvälinen yritysverkosto. Meillä on innovatiivisia bisnesratkaisuja. Olemme soluttautuneet paikkoihin, joista sinulla ei ole aavistustakaan. Tarjoamme joustavuutta ja mahdollisuuden edetä uralla. Sinusta voi tulla rikas.”

”Huomaa, että minä en kysy sinun hyväksyntääsi. Me tarvitsemme vain panoksesi.

Me emme ole hyviksiä, mutta näytä minulle valtio, jota ei ole rakennettu verilammikkoon. Kuten sanoin, kyse on siitä, kuka käyttää voimaa ja miten. Me käytämme voimaa, sinä olet voimaton. Me olemme syvästi kiitollisia jokaisesta IMF:n pakotteesta ja jokaisesta neoliberalismin aallosta, jotka jättävät ihmiset täydellisen voimattomuuden tilaan. Se helpottaa rekrytointiamme.”

”Lopulta me voitamme.”

Karabas oli puhunut ja hän käveli pois. Silloin näin, mitä hän oli kirjoittanut hiekalle. ”Jani, me tarjoamme turvan. Sinulle ja perheellesi.” Etsin katseellani veneporukkaani. Voipuneet, raskasmieliset miehet istuivat puun alla, joivat palmuviinaa ja nukkuivat.

Nousin yksin vanhaan purtiloon ja työnsin sen vesille. Ajelehdin autiolle merelle ja aloin havahtua hereille. Sänky oli vene. Uni oli meri. Koetin muistaa kuka olen, mistä tulen. Punainen kumivene lipui ohitseni ylösalaisin, kaikki kuolleina meren pohjassa. Taivas oli musta, pilvet tiputtivat räntää ja putoamisen pelko oli kylmä, kylmempi kuin meri.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Lue myös:

Jani Kaaron kolumni: Painakaa lisää rahaa!

Pekka Juntin kolumni: Pitäisi soittaa Kaaron Janille