Yksi tärkeimmistä saksalaisista oopperaohjaajista on poissa. Harry Kupfer kuoli pitkän sairauden jälkeen Berliinissä 84 vuoden ikäisenä, kertoo uutistoimisto AFP.

Kupfer muistetaan Richard Wagnerin oopperoiden moderneista ohjauksista. Kansainvälisen läpimurtonsa Kupfer teki Wagnerin Lentävän hollantilaisen ohjaajana Bayreuthin musiikkijuhlilla vuonna 1978.

Parhaiten ohjaaja muistetaan kymmenen vuotta myöhemmin Bayreuthissa ensi-iltansa saaneesta Wagnerin Ring-syklistä. Tuolloin hän työskenteli ensi kertaa yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa kapellimestari Daniel Barenboimin kanssa.

2000-luvulla Kupferin ohjauksia on esitetty myös Suomessa. Kansallisoopperassa nähtiin vuonna 2005 hänen ohjaamansa Richard Wagnerin Parsifal, joka esitettiin uusintana viime vuonna. Vuonna 2015 oli vuorossa Nürnbergin mestarilaulajat.

Itä-Saksassa syntynyt ja kasvanut Kupfer työskenteli useissa eri oopperataloissa ja festivaaleilla. Pisimmän pestinsä hän teki Berliinin Komische Operin taiteellisena johtajana vuosina 1981 – 2002.

Kupferin ohjaukset hyödynsivät uutta teknologiaa ja painottivat näyttelijäntyön merkitystä oopperaesityksissä.

Cats-elokuvasta piti tulla menestys. Se on ymmärrettävää, sillä vuonna 1981 ensi-iltansa saanut rakastettu teatterimusikaali on tuottanut yli neljä miljardia dollaria.

Sadan miljoonan dollarin jättibudjetilla toteutetun elokuvan on ohjannut Oscar-voittaja Tom Hooper (Kuninkaan puhe, 2010). Elokuva vilisee nimekkäitä tähtiä Judy Denchistä ja Ian McKellenistä aina Idris Elbaan ja Jennifer Hudsoniin.

Menestyksen sijaan Cats kuitenkin floppasi pahasti. Joulukuun 20. päivä Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut elokuva tuotti ensi-iltaviikonloppunaan alle kahdeksan miljoonaa dollaria lipputuloja. Elokuvan arvioidaan aiheuttavan tekijöilleen kaiken kaikkiaan noin sadan miljoonan dollarin tappiot.

Vähän ensi-illan jälkeen Universal poisti elokuvan sivustolta, jolla se esittelee tarjolla olevia elokuviaan Oscareita ynnä muita palkintoehdokkuuksia varten.

Suomessa perjantaina ensi-iltansa saava Cats esitettiin lehdistölle tänään Helsingissä. Se ei ole ennalta kuultujen kauhutarinoiden veroinen.

Miten sitten on mahdollista, että varmana hittinä pidetty Cats floppasi? Tässä viisi selitystä.

1. Kissat eivät käytä housuja

On olemassa syynsä sille, miksi kissavideot ovat suositumpia kuin videot, joissa ihmiset imitoivat kissoja. Saati sitten videot alastomista kissoja imitoivista ihmisistä.

Turkin peittämissä, liki alastomilta näyttävissä kissamaisesti liikehtivissä ihmisissä on outoa eroottisuutta, joka tuntuu Catsissä yllättävänkin epäsopivalta.

Teatterissa Cats toimii ehkä juuri siksi, että tiedämme katsovamme näyttelijöitä, joilla on kissapuvut ja jotka esittävät liikkuvansa kuin kissat. Elokuvassa hahmot on sen sijaan tehty näyttämään kissojen ja ihmisten sekoitukselta.

Hämmennystä ihmismäisten hahmojen edessä kutsutaan termillä "uncanny valley". Käytännössä se tarkoittaa tätä: mitä ihmismäisempi animoitu hahmo on, sitä vaikeampi siihen on samastua. Esimerkiksi piirrettyjen elokuvien eläinhahmot ovat helpompia samastumisen kohteita kuin tietokoneella animoidut ihmiset, koska jälkimmäisiltä puuttuvat kaikki mikroeleet, jotka tekevät meistä ihmisiä. Pieni ero on häiritsevämpi ja oudoksuttavampi kuin iso ero.

Digitoitujen hahmojen hyväksyminen vaihtelee eri katsojien välillä. Itselleni esimerkiksi Catsin pääosanesittäjä Francesca Hayward ja kaiken lyttäämisen keskellä kehuttu Taylor Swift menivät läpi uskottavina kissaihmisinä. Syynä on ehkä se, että he näyttelevät melkein naiivin simppelisti, tavalla, joka monessa muussa roolissa tuntuisi ylinäytellyltä.

Sen sijaan aina karismaattinen Dench näytti nyt turkikseen sonnustautuneelta viiksekkäältä rouvashenkilöltä ja toinen mestarinäyttelijä Ian McKellen dementoituneelta puskajuopolta.

Catsissä lähes kaikki on peitetty animaatiolla. Siksi karvapeitteen keskellä ilmehtivät kasvot tekevät elokuvan Jellikkeli-kissoista pahimmillaan pelottavia ilmestyksiä. Esimerkiksi silloin kun ihmiskasvoiset kissat syövät jätteitä roskiksesta.

Erityisen irvokas tunnelma syntyy elokuvan alkuvaiheilla, kun yhden laulun aikana ihmiskasvoiset kissat popsivat suuhunsa eläviä ihmiskasvoisia torakoita.

Kaiken tämän lisäksi Cats on kuviltaan oudon pimeä, epätarkka ja nopeilla leikkauksilla etenevä. Elokuva tuntuu haluavan kiinnittää katsojansa huomion johonkin muuhun kuin kissaihmisiin. Ongelmana vain on, että elokuvassa ei ole mitään muutakaan mitä katsoa.

2. Puskaradio tappoi kissat

Englanninkielinen lehdistö repi Catsin palasiksi jo ennen ensi-iltaa. Nähdessään jotain mille nauraa, kriitikot panivat kynät sauhuamaan ja pitivät hauskaa. Elokuvaa on kutsuttu cat-astrofiksi ja sen on sanottu olevan pahinta, mitä kissoille on tapahtunut sitten koirien. Rotten Tomatoes -sivuston kokoamissa kritiikeissä elokuva on saanut harvinaisen huonon arvosanan 20/100.

Kriitikot eivät ole kaikki kaikessa. Puskaradio voi parhaimmillaan nostaa kriitikoiden lyttäämiä elokuvia haudastaan. Näin kävi kaksi vuotta sitten, kun joulun aikaan ensi-iltansa saanut The Greatest Showman -musikaali kasvoi yllätyshitiksi.

Tällä kertaa yleisö on kuitenkin ollut samaa mieltä kriitikoiden kanssa. Hollywood-elokuvien yleisötutkimusta tekevän CinemaScore-palvelun mukaan yleisö on antanut elokuvalle arvosanaksi C+, mikä on huonoin arvosana mitattujen viimeaikaisten ensi-iltojen joukosta.

Puskaradio on toiminut tällä kertaa toiseen suuntaan ja yleisö on äänestänyt jaloillaan. Kritiikkien ja yleisön mielipiteen yhteenlaskettu voima pitää huolen siitä, että Cats ei enää nouse kuopastaan.

3. Cats on tarina ilman juonta

On olemassa syy myös sille, miksi Catsistä ei liki 40 vuoteen ole tehty elokuvaa.

Cats on musikaali, jossa ei ole juurikaan tarinaa. Se on sikermä T.S. Eliotin runoihin sävellettyjä kappaleita, joita yhdistää se, että ne kertovat kissoista. Juonen ohuena lankana on kissojen välinen laulukilpailu, jonka voittaja pääsee kissojen taivaaseen. Siihen tarvitaan enemmän sielua kuin kilpailuviettiä.

Noissa raameissa koko musikaali on vain sarja vinjettejä, joissa esitellään erilaisia kissoja. Kappaleet ovat enemmän tai vähemmän hyviä. Teatterissa punaisen langan puuttuminen ei ole haitannut. Se on ollut jopa osa teoksen viehätystä.

Elokuvaversiossa juonettomuus aiheuttaa sellaisen olon, että juonen langanpätkät ovat kuin kissojen jäljiltä. Minkä tahansa laulun voisi ottaa pois eikä teos kärsisi lainkaan. Kun koko elokuva ei sano mistään mitään, mihin tarvitaan ainuttakaan laulua?

4. Lopussa tuli kiire

Cats valmistui aivan viime tingassa. Hooperin on kerrottu saaneen elokuvan valmiiksi vasta 36 tuntia ennen ensi-iltaa. Normaalisti elokuvan ensi-iltaa voisi kuvitella myös siirrettävän, mutta Universal on polttanut Catsin markkinointiin valtavasti rahaa ja mitä ilmeisemmin sen haluttiin tulevan teattereihin otollisen joulusesongin aikaan.

Viime hetken viilaamisen syynä olivat ilmeisesti heinäkuussa julkaistun ensimmäisen trailerin aiheuttamat hysteeriset reaktiot. Kävelevien tietokoneanimoitujen kissojen ihmisnaamat oudoksuttivat ja kirvoittivat Twitterissä vertauksia Teletappien aurinkoon.

Toinen hämmentävä asia oli kissahahmojen ohut karvapeite, joka sai ne näyttämään liki alastomilta. Catsiin liittymätön Hollywood-tähti Anna Kendrick vitsaili Twitterissä huojentuneensa siitä, että traileri ei herättänyt hänessä mitään uutta seksuaalisesti.

Myös Yhdysvalloissa ensi-iltansa saanut versio oli keskeneräinen. Katsojat huomasivat muun muassa Judy Denchin oman käden näkyneen loppukohtauksessa kissahahmon käden tilalla.

The Hollywood Reporter -lehden mukaan Universal lähetti elokuvateattereihin uuden version, jossa tehosteita on paikkailtu. Universalilta kerrotaan, että asiasta on raportoitu lehdistössä virheellisesti. Yhtiö ei kuitenkaan tarkenna, mikä virhe jutuissa on ollut.

Tiistaina lehdistölle esitetty Cats ei ole niin katastrofaalisen huono kuin ensireaktiot antoivat odottaa. Se on enemmänkin melko tylsä ja turha tekele. Valitettavasti elokuva ei myöskään ole niin huono, että sillä olisi niin sanottua kalkkuna-arvoa eli että sen huonous tekisi siitä hauskan katsoa.

5. Menestykseen ei ole reseptiä

Miksi Cats sitten tehtiin? Varmasti ainakin mammonan takia. Rahan hajun on täytynyt olla niin voimakas, että ongelmiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

Menestyselokuvien tekemistä hankaloittaa se, ettei sellaiseen ole olemassa sääntöjä. Vaikka lähtökohtana olisi huippumenestynyt musikaali, ei etukäteen voi arvata, floppaako tuotanto niin kuin Rent (2005) vai menestyykö se niin kuin Les Misérables (2012).

Tällä kertaa se, mikä näytti oikotieltä onneen, johtikin umpikujaan.

Parhaimmillaan Cats onnistuu hetkittäin jopa koskettamaan, yleensä erinomaisten kappaleiden takia. Niitä ovat musikaalista klassikoksi noussut Memory sekä elokuvaa varten Swiftille sävelletty Beautiful Ghosts.

Yhdessä kohdassa tarinakin onnistuu koskettamaan epävarman taikurikissan yrittäessä parhaansa, mutta tunnelma pilataan pian käsittämättömän kökösti animoitujen levitoivien torvien ynnä muun lentävän tilpehöörin fanfaarilla.

Menestyselokuvien reseptistä tunnetaan kuitenkin yksi ainesosa. Niistä voi aistia tekijöiden intohimon kerrottavaan tarinaan. Catsistä tällainen innostus ja oivaltamisen halu puuttuu lähes kokonaan. Sitä ei vain löydy. Koko show tuntuu tylsältä, mikä pilaa myös Webberin kappaleiden tenhoa.

Kappaleiden kohotessa kohti kliimaksejaan ja liki juonettoman tarinan kohti kissojen taivasta, huomaa katsoja kaikkein isoimman ongelman. Sitäkin pitää jonkinlaisena reseptinä elokuvan menestykselle:

Cats-elokuvalta puuttuu sielu. Jos sillä olisi sellainen, nousisi se lähemmäs elokuvan taivasta.

Game of Thrones on ohi ja tulevaan Taru sormusten herrasta -sarjaan on vielä aikaa. Vihdoin olisi aikaa katsoa jotain ihan uutta, mutta mitä?

Huimaako nykyinen tv-sarjojen tarjonta päätäsi? Ei ihme. Pelkästään Yhdysvalloissa tehdään tänä vuonna yli 500 kautta tv-draamaa.

Erotimme jyvät akanoista ja kaivoimme Suomessa toimivien suoratoistopalvelujen tarjonnasta tärpit, joista löytyy jotain jokaiselle. Mukana on draamaa, komediaa, scifiä, trillereitä ja toimintaa sekä äärimmäisen ajankohtainen kokoelma kotimaisia lyhytelokuvia.

Lue opas, ota hyvä asento ja klikkaa itsesi kanaville.

Näillä vuosi käyntiin

Messiah

Uusi vuosi, uusi messias. Netflixin uudessa trillerissä Lähi-itään ilmestyy ihmeitä tekevä muukalainen, joka saa peräänsä niin opetuslapsiksi halajavat kansanjoukot kuin Yhdysvaltain tiedustelupalvelunkin. Homelandin ja lukuisat "Jeesus nykyajassa" -tarinat mieleen tuovan sarjan jännitys tiivistyy kysymykseen siitä, onko kyseessä huijari vai toinen tuleminen?

Messiah-sarjan ensimmäinen kausi on katsottavissa Netflixissä vuoden alusta alkaen. Katso sarjan traileri täältä.

Hamilton

"Ruotsin James Bond" eli Carl Hamilton tulee jälleen. Jan Guilloun jännitysromaaneihin perustuvassa ison budjetin sarjassa nuori Hamilton palaa CIA:n koulutuksesta keskelle Tukholmassa tapahtuvia terrori-iskuja. Muun muassa Stellan Skarsgårdin, Peter Stormaren ja Mikael Persbrandtin manttelin agentti Hamiltonina perii Jakob Oftebro. Nuorukainen saa rinnalleen kokeneen agentti D.G:n, jota esittää Kurt Wallanderin roolista tunnettu Krister Henriksson.

Hamiltonin kaksi ensimmäistä jaksoa ovat jo nähtävissä C Moressa. Uudet jaksot ilmestyvät palveluun aina keskiviikkoisin. MTV3 esittää sarjaa 18. tammikuuta alkaen. Katso Hamiltonin traileri täältä.

Kakarat

Teininä raskaaksi tuleva Asta yrittää yhdistää vanhemmuuden ja omien unelmien tavoittelun draamasarjassa Kakarat, jonka ovat ohjanneet Juho Kuosmanen (Hymyilevä mies, 2016) ja Markus Lehmusruusu (Risto Räppääjä ja pullistelija, 2019). Pääosassa Loviisasta pois haikailevina lukiolaisina vanhemmuuden partaalla nähdään nuoret näyttelijät Elli Melasniemi ja Vincent Kinnunen.

Kakarat -sarja on jo katsottavissa Yle Areenassa. Katso sarjan traileri täältä.

Nauruhermoja kutkuttaa

Paras vuosi ikinä

Hurttia huumoria tarjoavassa komediasarjassa kaksi kolmekymppistä naista päättää pitää välivuoden elämästään ja viettää parhaan vuoden ikinä. Kirsikka Saaren (Hölmö nuori sydän, 2018) ja Jenni Toivoniemen (lyhytelokuva Treffit, 2012) käsikirjoittamassa sarjassa muun muassa valaistutaan, etsitään orgioita ja soitetaan rokkibändissä. Laadun takeena on tekijätiimi, joka todisti kykynsä komediantekijöinä Oscar-ehdokkaaksi valitulla lyhytelokuvallaan Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012).

Paras vuosi ikinä esitetään C Moressa ja MTV3:lla keväällä.

AJ and the Queen

RuPaul's Drag Race -ohjelmasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö ja se on nostanut drag queenit valtavirtaan. Parhaan drag queenin tittelistä on kisattu jo 11. kaudella ja neljällä all stars -kaudella. Kisoissa nähdyt ovat saaneet myös omia tv-sarjojaan ja elokuviaan. Nyt kaikkien dragien äiti RuPaul itse laajentaa tuoteperhettään fiktiiviselle puolelle. AJ and the Queen -sarjassa RuPaul esittää Ruby Red -nimistä drag queenia, joka kiertää esiintymässä ympäri Yhdysvaltoja teräväsanaisen, orvoksi jääneen 11-vuotiaan pojan AJ:n (Izzy G) kanssa.

AJ and the Queen alkaa Netflixissä 10. tammikuuta.

Avenue 5

Tv-satiirin kärkinimi Armando Iannucci (Veep, Alan Partridge) vie katsojansa seuraavaksi avaruuteen ja Avenue 5 -nimisen luksusluokan avaruuslaivan ökyristeilylle Saturnuksen ympäri. Kun kaikki menee mönkään, joutuu aluksen miehistö selviytymään yhtä lailla avaruuden vaaroista kuin ökyrikkaista asiakkaistaankin. Tähtivoimaa sarjaan tuo aluksen kipparin roolissa nähtävä Hugh Laurie (House).

Avenue 5 esitetään HBO Nordicissa 20. tammikuuta alkaen.

Rikoksia Pohjolasta ja muualta

Cold Courage

Viaplayn ensimmäinen suomalainen alkuperäissarja saa näillä näkymin ensi-iltansa keväällä. Pekka Hiltusen Studio-dekkareihin perustuva Cold Courage seuraa kahta Lontoossa elävää suomalaista naista, jotka kuuluvat yhteiskunnallisia epäkohtia ja rikoksia ratkovaan kansainväliseen ryhmään. Sarjan pääosissa nähdään Pihla Viitala ja Sofia Pekkari. Cold Courage on valtava panostus. Kymmenen miljoonan euron budjetti tekee siitä kalleimman suomalaisen tv-sarjan.

Cold Courage -sarjan ensi-ilta-aikaa ei ole vielä julkistettu. Viaplayn mukaan ensi-iltaa on kaavailtu keväälle.

Box 21

Myös Viaplayn ruotsalaisessa uutuussarjassa nähdään suomalaisväriä. Näyttelijä Mimosa Willamo (Aurora, 2019) esiintyy kirjailijapari Roslund & Hellströmin dekkarin Lokero 21 televisioinnissa. Sarja kertoo kahdesta itäeurooppalaisesta nuoresta naisesta, jotka joutuvat ihmiskaupan uhreina Ruotsiin. Heidän kohtaloaan alkaa selvittää rikoskomisario Ewert Grens, jonka nuorta kollegaa Mariana Hermansonia Willamo esittää.

Box 21 alkaa Viaplayllä 17. tammikuuta. Katso sarjan ruotsinkielinen traileri täältä.

Kauheimmat uutuudet

Dracula

Kauhun klassikko tulee jälleen. Minisarjan tekijät ovat Mark Gatiss ja Steven Moffat, jotka tunnetaan työstään Uusi Sherlock ja Doctor Who -sarjojen parissa. Shokkeja ei säästellä tulkinnassa, joka vaikuttaa yhtä aikaa pelottavalta ja perinnetietoiselta. Kreivi Draculan viittaan sonnustautuu melko tuntematon tanskalaisnäyttelijä Claes Bang, joka muistetaan lähinnä The Square (2018) -elokuvan pääosasta.

Kolmijaksoinen minisarja Dracula tulee Netflixiin 4. tammikuuta. Katso sarjan traileri täältä.

The Outsider

11-vuotiaan pojan raa'asta murhasta pidätetty pikkukaupungin suosittu opettaja vannoo olevansa syytön. Kauhun kuninkaan Stephen Kingin tuoreeseen hittiromaaniin Ulkopuolinen (Tammi, 2018) perustuva The Outsider pippuroi rikosdraamaa yliluonnollisilla elementeillä. Aikamme pahimpiin pelkoihin perustuva sarjavaikuttaa lupaavalta, vaikka Kingin teksteistä tehtaillaan tv-sarjoja liki samalla tahdilla kuin supersankareista elokuvia. Sarjan käsikirjoittajat ovat muun muassa The Wire – Langalla -sarjan kirjoitushuoneessa koulittuja konkareita.

The Outsiderin ensimmäiset jaksot nähdään HBO Nordicilla 13. tammikuuta. Katso sarjan traileri täältä.

Himotuimmat scifi-hitit

Star Trek: Picard

Star Trek -fanit eivät ole pysyä pöksyissään, kun Patrick Stewart palaa melkein 20 vuoden jälkeen kapteeni Jean-Luc Picardin rooliin. Fanien rakastaman Star Trek: Uusi sukupolvi (1987 – 1994) -sarjan kapteeni on muuttanut elämäänsä radikaalisti Romuluksen imperiumin tuhouduttua supernovan räjähdyksessä. Aluksi rooliin palaamiseen suhtautunut 79-vuotias Stewart suostui sarjan tekemiseen sillä ehdolla, että se olisi jotain, mitä yleisö ei osaisi odottaa. Sarjassa nähdään myös muita Star Trek: Uuden sukupolven näyttelijöitä.

Amazon Prime Video esittää Star Trek: Picard -sarjan jaksot 24. tammikuuta lähtien. Katso sarjan traileri täältä.

The Mandalorian

Myöskään Tähtien sota ei rajoitu enää valkokankaalle. Uuden Disney+-suoratoistopalvelun ensimmäinen sarja kertoo nimettömän palkkionmetsästäjän seikkailuista galaksin laitamilla alkuperäisen Star Wars -trilogian ja Imperiumin kukistumisen jälkeisinä vuosina. Yhdysvalloissa marraskuussa ensi-iltansa saanut sarja on ollut todella suosittu. Disney on tilannut sille jo toisen kauden, jonka puikoissa on ykköskaudenkin showrunnerina toiminut Jon Favreau (Iron Man, 2008, Iron Man 2, 2010).

The Mandalorian kuuluu yksinoikeudella Disneyn uuden suoratoistopalvelun valikoimaan. Disney+ aloittaa Suomessa alkuvuodesta, mahdollisesti 31. maaliskuuta. Katso traileri täältä.

Snowpiercer

Huippuvarusteltu juna paahtaa kuolleen maapallon halki kyydissään ihmiskunnan viimeiset rippeet. Vaurauden mukaan jaettujen vaunuosastojen peräpäässä, köyhimpien joukossa kytee kapina. Tuotannollisista vaikeuksista kärsinyt sarja perustuu Bong Joon-hon (Parasite, 2019) samannimiseen elokuvaan vuodelta 2013. Se puolestaan perustui vähän tunnettuun ranskalaiseen sarjakuvaan Le Transperceneige (1982). Monilukuisessa näyttelijäjoukossa nähdään muun muassa Daveed Diggs (Black-ish, 2014-) ja Jennifer Connelly (Kaunis mieli, 2001).

Snowpiercerin ensi-ilta-ajankohtaa ei ole vielä julkistettu. Sarjan odotetaan tulevan Netflixiin kevään aikana. Katso sarjan traileri täältä.

Eurooppalaista historiaa

Bauhaus - uusi aika

Saksalainen Bauhaus - uusi aika vie katsojansa aikamatkalle sadan vuoden taakse muotoilua ja taidetta mullistaneen Bauhaus-koulukunnan synnyn aikaan. Hitlerin valtaannousua lähestyvä Weimarin tasavallan Saksa toimii näyttämönä historialliselle draamalle, jossa edistyksellinen Bauhaus-instituutti kamppailee vanhoillisten taidepiirien ja poliittisten aatteiden ristipaineessa. Sarjan pääosissa nähdään Euroopan kärkinäyttelijöihin lukeutuvat August Diehl ja Trine Dyrholm.

Bauhaus - uusi aika esitetään Yle Areenalla keskiviikosta perjantaihin 8.–17. tammikuuta.

Ruusun nimi

Keskiaikaiseen luostariin sijoittuva murhamysteeri herättää kysymyksiä elämästä ja pyhyydestä. Umberto Econ rakastettu romaani muistetaan myös vuoden 1986 elokuvaversiosta, jonka pääosaa esitti Sean Connery. Uudessa tv-sarjassa murhia selvittävänä fransiskaanimunkki William Baskervillena nähdään muun muassa monissa Coenin veljesten elokuvissa esiintynyt John Turturro. Englanninkielinen sarja on italialais-saksalainen tuotanto, jonka päätekijä on Giacomo Battiato.

Ruusun nimi -sarja on nähtävissä Yle Areenassa kokonaisuudessaan vuoden alusta alkaen. Katso sarjan traileri täältä.

Tärkeää asiaa x 11

Yksittäistapaus

Teinitytöt riisuvat keskenään bileissä, mutta saavat yleisöä. Firman juhlien tunnelma menee pilalle, kun Katja paljastaa, että Jari kopeloi häntä kevätjuhlissa. Nuori näyttelijä valmistautuu raiskauskohtaukseen. Naisiin kohdistuva näkymätön vallankäyttö on aiheena yhdessätoista voimakkaassa lyhytelokuvassa. Vakavista aiheistaan huolimatta teokset ovat kaikkea muuta kuin saarnaavia. Yhdentoista joukkoon mahtuu yhtä lailla hersyvän hauskaa huumoria kuin piinaavan ahdistavaa myötäelämistäkin. Tekijäjoukosta löytyy nousevia suomalaisia elokuvantekijöitä, kuten Alli Haapasalo (Syysprinssi, 2016), Aino Suni (Ei koskaan enää, 2018) ja Miia Tervo (Aurora, 2019).

Kaikki yksitoista Yksittäistapaus-elokuvaa ovat katsottavissa Yle Areenassa 26. tammikuuta alkaen.

Päättynyt vuosi 2019 oli harvinaisen huono kotimaiselle elokuvalle. Suomalaiset elokuvat vetivät noin 1,6 miljoonaa katsojaa teattereihin, mikä on hieman vajaat 17 prosenttia kaikista viime vuoden elokuvissakävijöistä.

Kotimaisen elokuvan suosio on painunut alle 20 prosenttiin viimeksi vuonna 2011.

Viime vuoden Suomen katsotuimpien elokuvien listan viiden parhaan joukkoon pääsi vain yksi kotimainen elokuva. Se oli Markus Lehmusruusun ohjaama Risto Räppääjä ja pullistelija.

Viime vuonna yli 100 000 katsojaa saaneita kotimaisia ensi-iltaelokuvia oli Risto Räppääjän lisäksi vain kaksi: Aleksi Mäkelän ohjaama Olen suomalainen ja Taru Mäkelän Täydellinen joulu.

Kokonaisuutena elokuvavuosi 2019 oli hyvä, ja elokuva itse asiassa hieman kasvatti suosiotaan. Suomalaiset kävivät elokuvissa noin 8,4 miljoonaa kertaa, mikä on 3,7 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Joulupäivänä Suomen ensi-iltansa saanut animaatioelokuva Frozen 2 on ollut jo tähän mennessä järkälemäinen hitti. Se on kerännnyt viikossa lähes 260 000 katsojaa.

Vuoden 2019 katsotuimmat elokuvat Suomessa

Viisi katsotuinta

1. Joker / 402 844

2. Avengers: Endgame/ 342 636

3. Leijonakuningas / 333 185

4. Star Wars: The Rise of Skywalker / 298 878

5. Risto Räppääjä ja pullistelija / 288 291

Viisi katsotuinta kotimaista

1. Risto Räppääjä ja pullistelija / 288 291

2. Olen suomalainen / 173 588

3. Täydellinen joulu / 123 208

4. Juice / 114 161 (ensi-ilta 2018, kaikki katsojat 181 509)

5. Onneli, Anneli ja nukutuskello 93 176 (ensi-ilta 2018, kaikki katsojat 160 682)

Lähde: Filmikamari

Museoissa lasketaan parhaillaan tyytyväisenä viime vuoden kävijämääriä. Useassa suomalaismuseossa asiakkaita on ollut jonoiksi asti.

Kävijämäärän perusteella yksi päättyneen vuoden menestyjistä on nykytaiteen museo Kiasma.

Vuonna 2019 siellä kävi 380 000 museovierasta. Se on parikymppiselle museolle tähänastinen ennätys. Kävijämäärä nousi edellisvuodesta 80 000:lla.

Kiasmasta onkin tullut yksi Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä ja Suomen suosituimpia museoita.

– Vuosi oli Kiasmalle superonnistuminen, toteaa museonjohtaja Leevi Haapala.

Islantilaisen Ars Fennica -voittajan Ragnar Kjartanssonin musiikillinen videoelämys The Visitors on ollut vetonaula.

Yleisöä keräsi myös jo päättynyt näyttely Shoplifter. Siitä tuli somehitti, kun ihmiset kävivät kuvaamassa itseään islantilaisen Hrafnhildur Arnardóttirin riemunkirjavien karvapalleroiden seassa.

– Kiinnostus kulttuuria ja museoita kohtaan on todella isossa nousussa Suomessa, Haapala summaa.

Kansallisgallerialla ennätysvuosi

Myös Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä vierailijoita on ollut enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Se on Kiasman ja Ateneumin ohella yksi Kansallisgallerian museoista. Tuoreet luvut viime vuodelta kertovat, että Kansallisgallerialla oli kaiken kaikkiaan huippuvuosi.

Edellinen kävijäennätys on vuodelta 2017, jolloin hätyyteltiin 800 000 kävijän rajaa. Nyt päästin sen yli.

Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari on vuoteen tyytyväinen.

– Viime vuosi oli fantastinen. Se täytti kaikki toiveet ja ylikin.

Vilkkaimpina päivinä Helene Schjerfbeckin maalauksia on kuljettu katsomassa jonossa.

Myös muissa museoissa on iloittu siitä, että näyttelyt ovat löytäneet yleisönsä.

Onnistunut vuosi Inarista Turkuun

Saamelaismuseo ja Luontokeskus Siidassa Inarissa kävi viime vuonna yli 63 000 näyttely- ja tapahtumakävijää. Se on suurin luku Siidan historiassa.

Pohjoisen museon kävijöistä valtaosa on ulkomaalaisia ja heidän määränsä lisääntyy vuosi vuodelta.

Turun museokeskuksen mukaan senkin museoiden kävijämäärä nousi.

Sisäänpääsyä helsinkiläiseen taidemuseo Amos Rexiin ei enää täytynyt jonottaa korttelin pituisessa jonossa, kuten vielä avajaisvuonna 2018.

Näyttelypäällikkö Teijamari Jyrkkiö toteaa, että vierailijoita on silti riittänyt huiman alun jälkeenkin.

– Kävijämäärämme nousi yli 310 000:een.

Katsojia houkuttelivat belgialaisen taidemaalari René Magritten Elämänviiva-näyttely ja Studio Driftin Elemental.

– Ilmassa leijuva betonikuutio toi meille aivan uudenlaista yleisöä, etenkin nuoria, Jyrkkiö sanoo.

Suomen kansallismuseosta kerrotaan, että kaikissa sen kohteissa on takana hyvä vuosi.

Museokortista tullut hitti

Museoiden menestysvuodelle löytyy useita syitä.

– Ihmiset ovat kyllästyneet tavaran kulutukseen ja kaipaavat henkisiä arvoja. Niitähän me pystymme tarjoamaan, Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari sanoo.

Yksi kävijämääriä selittävä syy on Museokortti, jonka suosio vuosi vuodelta lisääntyy.

Maksullinen kortti toimii pääsylippuna 300 museoon eri puolilla maata.

– Se on tärkeä tekijä. Ihmiset voivat kortin ansioista vain piipahtaa museoissa, Sakari jatkaa.

Lokakuussa avatussa helsinkiläisessä Musiikkimuseo Famessa vierailijoita on ollut 20 000. Heistä yli puolet käytti sisäänpääsyyn Museokorttia.

Museokorttijärjestelmää ylläpitävän FMA Creations Oy:n toimitusjohtajan Kimmo Levän mukaan kortin käyttäjäksi rekisteröityneitä oli viime vuonna 160 000, mikä on tuhansia edellisvuotta enemmän.

– Suomalaiset eivät vain osta korttia, vaan sitä myös käytetään ahkerasti. Lisäksi samassa näyttelyssä käydään useita kertoja, Levä toteaa.

Tilastot suomalaismuseoiden kävijämääristä valmistuvat myöhemmin tänä vuonna.

Lue myös:

Kansallisgalleria on aloittanut yt-neuvottelut – Ateneumia ja Kiasmaa uhkaa väliaikainen sulkeminen

Kiasma jälleen remonttiin ja kiinni yleisöltä: "Ei ole osattu rakentaa niin kuin on suunniteltu"

Vanha keikkataltiointi ja vuosituhannen alku. Kouvolalainen muusikko Harri Marstio esiintyy Loivaa voimaa -levyn julkistamiskeikalla Tampereella.

Hetken päästä maisema vaihtuu Viialaan. Videolla pyörii Marstion kesäpaikan maisemissa kuvattu Shangri-la-kappaleen musiikkivideo. Videokollaasiin mahtuu mukaan myös vanhaa kaitafilmin kuvaa. Ääni vain puuttuu.

– Kaitafilmillä on varmaan Harrin melkolailla ensimmäisiä esiintymisiä jostain kouvolalaiselta nuorisotalolta. Ne ovat isäni ja erään Harrin ystävän arkistoista. Ääntä ei ole, mutta tunne välittyy. Siinä heiluu ukko, josta vielä kuullaan, edesmenneen muusikon keikkoja videoinut Marko Kivioja sanoo.

Kivioja on kuvannut myös Marstion musiikkivideoita. Nyt hän on leikannut vuosien varrella kertyneistä materiaaleista kollaasin, jotta se voidaan näyttää Marstion muistoksi järjestettävässä konsertissa Kuusankosken Pato-areenalla sunnuntaina. Lavalle nousevat muun muassa Sakari Kuosmanen, Heikki Salo ja Pauli Hanhiniemi. Konsertti on loppuunmyyty.

– Marstio teki valtaosan urastaan baarien nurkissa ja otti sieltä käsin ihmiset ja tilan haltuun. Videokollaasin ajatus on, että Harri tulee vielä kerran omaan konserttiinsa vetämään, Kivioja sanoo.

Marstio menehtyi 62-vuotiaana auto-onnettomuudessa Voikkaan sillalla viime talvena. Syöpää sairastanut Marstio sai autoa kuljettaessaan sairauskohtauksen. Raspiääninen laulaja muistetaan muun muassa hittikappaleesta Muisto vain jää.

Lue lisää: Muusikko Harri Marstio kuoli auto-onnettomuudessa – Ile Vainio kollegastaan: "Ei antanut periksi, vaan loi meihin muihin iloa ja toivoa"

Turhankin vaatimaton

Kulttuurin sekatyömieheksi itseään sosiaalisessa mediassa tituleeraava, kuusankoskelainen Marko Kivioja tutustui Marstion kanssa vuosituhannen alussa. Ystävyydeksi kasvanut yhteistyö virisi yhteisten tuttujen kautta.

Linkkinä oli Marstion yhdeksäs studioalbumi Loivaa voimaa, joka julkaistiin vuonna 2001.

– Harri oli kuullut, että olen innokas kotivideoiden tekijä. Hän halusi, että uuden levyn biiseihin tehdään videoita, Kivioja muistaa.

Yhtenä iltana Kivioja sai soiton, tuolloin vielä lankapuhelimeen. Ensin puhemiehenä toimi yhteinen ystävä. Sitten langan päähän tuli Marstio itse.

– Sovittiin, että raavitaan jotain kasaan. Olin niin innokas, että kirjoitin varmaan jokaista biisiä varten kässärihahmotelman, Kivioja sanoo.

Kivioja kuvasi lopulta musiikkivideot Marstion kappaleisiin Shangri-la ja Sydänystävien yö. Sen jälkeen Kivioja kulki vuosia Marstion mukana tämän keikkamatkoilla. Hän tarkasteli muusikon maailmaa kameran läpi.

– Harrista piirtyi ehkä vähän turhankin vaatimaton kuva. Hän oli kuitenkin loistava muusikko ja ihmisenä hauska mies. Tulimme hyvin juttuun.

Elämänsä viimeiset vuodet Marstio paini syövän kanssa. Hän sairasti imusolmukesyöpää, josta hän myös toipui kahdesti.

Reilut kaksi vuotta sitten Ylen haastattelussa Marstio toivoi paluuta keikkalavoille. Kesäksi oli saatu lääkäriltäkin lupa muutamille keikoille.

– Siitä lähtee ralli liikkeelle. Pieniä pubeja, joissa ihmiset ovat lähellä. Sellaiset paikat sopivat minulle, Marstio kertoi tuolloin Ylelle.

Lue lisää: Kitarisaleikkaus paljasti laulajan aggressiivisen syövän: "En pelkää kuolemaa"

"Harri kuulosti humpalta"

Marstion nuoruus meni erilaisissa bändeissä, kunnes 25-vuotiaana hän levytti Romany Violin -kappaleen. Siitä tuli hänen uransa suurin hitti. Samana vuonna 1982 hän teki myös ensilevynsä.

Vielä tuolloin Marstion musiikki ei vienyt Kiviojaa mukanaan.

– Kavereinani olivat silloin veljekset, joista vanhempi oli kova rokkimies. Hän sanoi, että nyt tulee sellainen seppä, että oksat pois ranskanleivästä. Itse kuuntelin silloin Sex Pistolsia ja Stray Catsia. Harri kuulosti vähän humpalta, Kivioja muistelee.

Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun Kivioja oppi tuntemaan miehen, hän löysi Marstion musiikin aivan toisella tavalla.

– Kun aloimme tehdä yhteistyötä, piti perehtyä paremmin Harrin muuhunkin tekemiseen kuin vain Loivaa voimaa -levyyn. Kun olen katsonut hänen uraansa taaksepäin, niin onhan se aika huikeaa meininkiä ollut, Kivioja kertoo.

Muistot dokumentiksi

Marko Kivioja suunnitteli yhdessä Marstion kanssa 15 vuoden ajan tekevänsä dokumentin Marstion elämästä ja urasta.

Dokumentti jäi kuitenkin tekemättä, kun Marstio kuoli. Dokumentin käsikirjoitus oli jo valmiina. Sen on tehnyt kirjailija Jukka Itkonen, joka teki Marstiolle myös sanoituksia.

– Siinä oli sellainen roadmovie-henkinen ajatus, että Harri ja Jukka tekevät matkaa halki Suomen kohti Baari Kaukomaata. Aikamme sen kanssa rimpuilimme, eikä se ottanut tuulta alleen. Naiivisti ajattelin, että näitä päiviä riittää loputtomiin, mutta henkilökuva Harrista jäi nyt tekemättä hänen kanssaan. Se harmittaa, Kivioja sanoo.

Kiviojan mielessä kytee kuitenkin ajatus, että dokumentti ystävästä joskus syntyisi.

Muistokonsertin kynnyksellä Kivioja haluaa kuulla, miten ihmiset muistavat kouvolalaista muusikkoa. Hän järjestää konserttia edeltävänä päivänä, tulevana lauantaina työhuoneellaan Taideruukissa tilaisuuden, jossa hän videoi ihmisten muistoja ja kertomuksia Marstiosta.

– Sillä ei ole merkitystä, tunsiko miehen henkilökohtaisesti. Hän jätti kuitenkin musiikillaan jälkiä ihmisiin. Niitä olisi kiva kuulla. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee paikalle, Kivioja sanoo.

Kivioja lupaa, että muistoista leikataan kevään aikana kokonaisuus, jota ryyditetään vanhoilla keikkamateriaaleilla. Video tullaan näyttämään myöhemmin Taideruukin tiloissa Kuusankoskella.

– Harri on dokumenttinsa ansainnut.

Millaisia muistoja sinulla on Harri Marstiosta? Voit kertoa niitä artikkelin keskustelussa. Keskustelu suljetaan torstaina 2.1.2020 klo 22.

Minne lähteä alkuvuodesta tyydyttämään kulttuurinälkää? Kulttuuritoimitus listasi tapahtumia, joissa voi nauttia esimerkiksi musiikista, kuvataiteesta tai näyttämötaiteesta.

Iso B 250 vuotta

Klassisen musiikin syksy 2019 vietettiin keskustelemalla laadun määritelmästä. Kuka päättää, miltä kuulostaa hyvä musiikki? Julistettakoon tässä, että ainakin Ludwig van Beethovenin musiikki on sanalla sanoen hyvää.

Mikä parasta, Suomen kaikki merkittävät sinfoniaorkesterit soittavat kevään aikana vähintään yhden syntymäpäiväsankari-Beethovenin sinfonian. Niiden parissa kierrettään Turun ja Helsingin kautta Rovaniemelle saakka.

Beethovenin sinfoniat 1, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8 eri puolilla Suomea kevään aikana. Beethovenin nuottiaihioiden ja -luonnostelmien pohjalta Barry Cooperin säveltämä "Beethovenin 10. sinfonia" Jyväskylässä 6.5.2020

Mattias Mattila

Seppo Fräntin kokoelma Kiasmassa

Nykytaiteen rakastaja Seppo Fränti on kerännyt yksityishenkilönä valtavan kokoelman taidetta. Millaisia helmiä hän on onnistunut nappaamaan? Vuonna 2018 Fränti lahjoitti kokoelmansa Nykytaiteen museo Kiasmalle.

Seppo Fräntin kokoelma Kiasmassa 27.3.2020–10.1.2021

Satu Nurmio

Miksi Jeppe juo?

Tampereen Työväen Teatterin kunnianhimoisen kevätohjelmiston yksi helmi on 1700-luvun kansankomedia Jeppe Niilonpoika. Siinä maalaismies herää tienposkessa humalastaan paronina herrain kepposen seurauksena. Valta maistuu mansikalta, mutta sen menettämisen laskuhumala on karvas. Esityksen ohjaa etenkin Q-teatterin Kaspar Hauserista tunnettu Akse Pettersson.

Jeppe Niilonpojan ensi-ilta TTT:n suurella näyttämöllä 25.1. 2020

Sanna Vilkman

Latinotähti Maluma Helsingissä

Lanteita pääsee keikuttamaan latinomusiikin tahtiin helmikuussa, kun kolumbialaislaulaja Maluma saapuu esiintymään esimmäistä kertaa Suomeen. Latinotähti on laulanut muun muassa Madonna, Shakiran ja Ricky Martinin biiseillä. Viime vuonna hän voitti Latin Grammy -palkinnon F.A.M.E.-albumistaan ja on yksi sosiaalisen median suurimmista tähdistä tällä hetkellä keräten 75 miljoonaa seuraajaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Maluma Helsinki areenassa 19.2.2020

Ville Vedenpää

Sirkusta kukkaloistossa

Ruotsalainen Cirkus Cirkör on tasaisen varma ryhmä, joka paketoi nykysirkusteoksensa tällä kertaa kukkaloistoon. Miten sellaista voi vastustaa?

Bloom, ensi-ilta Aleksanterin teatterissa 22.1.2020

Jonni Aromaa

Vivian Maier Valokuvataiteen museossa

Amerikkalainen valokuvaaja Vivian Maier teki työnsä lastenhoitajana, mutta nousi kuuluisuuteen kuolemansa jälkeen valokuvaajana. Maier tallensi mielellään kuviinsa myös itsensä, ja töitä onkin mielenkiintoista katsella nykymaailman selfiekulttuurin lasien läpi.

Vivian Maier -näyttely Valokuvataiteen museossa 17.1.–24.5.2020

Satu Nurmio

Eeppinen sormussaaga jatkuu

Suomen Kansallisoopperan Valkyyria on kevään oopperatapaus. Richard Wagnerin Der Ring des Nibelungenin eli Ringin toisessa osassa ylijumala Wotan siittää valkyyrioita, jotka kokoavat sotasankareista joukkoja vartioimaan Valhallaa. Tätä viisituntista järkälettä lainaavat taiteen ja viihteen tekijät tietoisesti ja tietämättään. Toisaalta koko 15-tuntisen Ringin voi kokea 70-minuuttisena orkesterisovituksena Tampereella.

Valkyyrian ensi-ilta Suomen Kansallisoopperassa 15.5.2020 Suoratoisto Yle Areenassa. The Ring without Words Tampereella 23.4.2020

Mattias Mattila

Raha puhuu

Pääomani käsittelee varakkuutta, eikä ainoastaan rahallista. Arvostelumenestyksiä toisensa perään kirjoittanut Milja Sarkola ohjaa ja dramatisoi tekstinsä Q-teatterille yhdessä Katariina Nummisen kanssa. Näytelmässä kysytään muun muassa missä luokkaero sijaitsee, mitä on saada ansionsa mukaan ja mitä on olla velkaa? Rooleissa Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Eero Ritala ja Laura Rämä.

Pääomani kantaesitys Q-teatterissa 13.2.2020

Sanna Vilkman

Kaksivärinen fuuga

Koreografi Carl Knif teki huikean Kafka-sovituksen Svenska Teaterniin, ja nyt odotan mielenkiinnolla, mitä hän saa irti Helsinki Dance Companysta. Teoksessa soi Šostakovitšin musiikki.

Kaksivärinen fuuga, ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa 19.3.2020

Jonni Aromaa

Lindemann kohauttaa K18-keikalla

Rammstein-laulaja Till Lindemann osaa hätkähdyttää taiteellaan. Hänen ja ruotsalaisen Peter Tätgrenin muodostama kokoonpano Lindemann julkaisi juuri musiikkivideon, joka mässäilee väkivallalla. Karkauspäivänä Helsingissä nähtävän kaksikon konsertin ikärajaa jouduttiin muuttamaan, koska visuaalinen materiaali soveltuu vain yli 18-vuotiaille.

Lindemann Helsingin Jäähallissa 29.2.2020

Ville Vedenpää

Mihin kulttuurimenoihin olet itse menossa alkuvuonna? Keskustele aiheesta.

Ensimmäisessä Lux Helsingissä oli yksi teos.

Kahdettatoista kertaa järjestettävä valotaidefestivaali on kasvanut vuosi vuodelta. Nyt se levittäytyy laajemmalle kuin ennen ja monipuolisempana kuin koskaan. Taiteilijoita on kahdeksasta eri maasta.

Festivaalin yhdeksän teosta kattava pääreitti alkaa Senaatintorilta. Itävaltalaisen Teresa Marin SunWind Tuomiokirkon julkisivussa kuvastaa aurinkotuulen hehkua, kirkon ja kaupungin yhteiseloa sekä pohjoismaista historiaa.

Kuvakollaasimainen, värikäs teos heijastetaan kirkon pintaan neljällä projektorilla, joiden kuvista muodostuu kokonaisuus.

Marin mielestä kirkko oli kuin valkoinen kangas, jota oli kiitollista maalata valolla.

– Teillä on revontulia, jotka aiheutuvat aurinkotuulesta. Ajattelin, miten kiehtovaa se on, että teillä on aurinko läsnä aina. Se hehkuu ihmisille tärkeintä valoa.

Yhteiskuntatieteitä opiskellutta Maria kiehtoo julkinen taide, joka voi tavoittaa kenet tahansa.

– Kun teokseni heijastetaan, se ei enää ole minun. Siitä tulee kaikkien omaisuutta. Se on jakamista.

Retroscifiä, punaisia lankoja ja yksi pöllö

Runsaan kahden kilometrin pituinen reitti kulkee Kaisaniemen puiston kautta Tokoinrantaan kaupunginteatterille. Matkan varrella on yhdeksän teosta pienestä pöllöstä kymmeneen metriin kohoaviin liekkeihin. Punainen väri on vahvasti esillä.

Teokset ovat nähtävillä lauantaista keskiviikkoon kello 17–22. Ainoastaan Kaisaniemen puiston tuliteosta, Large Fire Tornadoa, joudutaan välillä jäähdyttämään.

Keskiviikkona Lux Helsinki huomioi myös aamuvirkut. Neljä teosta kytketään päälle seitsemän ja yhdeksän väliseksi ajaksi.

Varsinaista kattoteemaa festivaalilla ei ole, mutta monet taiteilijat vähintään sivuavat töissään luonnonsuojelua. Suuri osa teoksista hyödyntää kierrätysmateriaaleja.

Festivaali käyttää mahdollisuuksien mukaan tuulisähköä, ja kompensoi hiilidioksidipäästönsä. Lux Helsinki käyttää viiden päivän aikana kuraattori Ilkka Paloniemen mukaan energiaa suunnilleen saman verran kuin suuri uimahalli muutamassa tunnissa.

Metsätalon sisäpihalta löytyvä tsekkiläisen 3dsense-ryhmän The Colour Out of Space on Paloniemen mukaan festivaalin pääreitin kriittisin piste. Sinne saattaa syntyä ruuhkaa.

Retroscifiä ja kauhuelementtejä hyödyntävä teos kestää kuusi minuuttia, ja sitä katsomaan pääsee vain tuhat ihmistä kerrallaan.

Festivaalin suosio on kasvanut vuosi vuodelta, ja vilkkaimpina tunteina kerrallaan on liikkeellä 24 000 ihmistä. Kaikkiaan kävijöitä odotetaan puolta miljoonaa. Väkimäärä aiheuttaa liikenteeseen poikkeusjärjestelyjä.

– Se on vaikuttanut kuratointiprosessiin aika paljon, että joudumme liikuttamaan niin isoja massoja paikasta toiseen. Meille eivät ihan pienimmät väylät enää riitä.

Pääreitin lisäksi festivaaliin kuuluu kuusi satelliittikohdetta, joissa on yhteensä 15 teosta. Teosten lisäksi ohjelmistoon kuuluu muun muassa festivaaliväen kutsuvierassymposium, avajaisklubi ja runsasta oheistarjontaa kuten ravintoloiden erikoismenuita.

Lux Helsinki levittäytyy Espoon Hanasaaresta Itäkeskuksen Stoaan asti. Korkeasaari on kohteista ainoa, johon täytyy maksaa, mutta pääsylipun hinnasta euro lahjoitetaan lumileopardien suojeluun.

Enemmän ja mahdollisesti pidempään

Vaikka Lux Helsinki on jo suuri, se aikoo kasvaa edelleen.

– Tavoite on se, että Helsinki on tämän pallonpuoliskon coolein paikka olla tähän aikaan vuodesta, kuraattori Ilkka Paloniemi kiteyttää järjestäjien haaveet.

Lux Helsinki vetää jo nyt mukavasti kotimaan matkailijoita ja talvilomailevia venäläisiä. Toiveissa on, että jatkossa turisteja tulisi kauempaankin keskitalven valojuhlaan.

– Tarkoitus on rakentaa tästä iso ydintalven taidetapahtuma. On se sitä jo nyt, mutta Helsinkiinhän mahtuu. Kaupungissa on tilaa vielä useammille teoksille. Tavoitteena on, että festivaali kestäisi kauemmin ja ihmiset voisivat tulla useammaksi päiväksi nauttimaan taiteesta, ja ehkä myös ruuasta ja olemisesta.

Festivaalin järjestäminen maksaa suunnilleen miljoona euroa, josta Helsinki kustantaa kaksi kolmasosaa ja yhteistyökumppanit loput.

– Hintaa tulee noin kaksi euroa kävijää kohden. Se ei ole tuloksiin nähden kovin kallista puuhaa, toteaa Paloniemi.

Kasvupyrkimys on perusteltavissa jo silkalla perinteellä. Helsinki aloitti valotapahtumien järjestämisen jo 1995 Valon Voimat -festivaalilla. Se oli Paloniemen mukaan ensimmäisiä merkittäviä valofestivaaleja.

– Helsinki on ollut ihan edelläkävijä tässä koko Euroopan mittakaavassa, kun poisluetaan rituaaliset ja kirkolliset ja muut sellaiset kynttiläsysteemit. Valon Voimista alkoi tällainen nykytaidekontekstista ponnistava valotaidefestivaali.

Pyri tekemään asioita, jotka tuottavat sinulle iloa.

Älä ole ilkeä muille.

Anssi Kela sai joskus nuorelta tytöltä kirjeen, jossa tämä pyysi artistilta elämänohjeita. Kela tuumi ensin, että kuka hän on ketään neuvomaan, mutta päätti lopulta vastata.

Tekstiä syntyi monta sivua. Sitten hän pyyhki turhat pois.

Jäljelle jäi kaksi lausetta.

Niihin tiivistyy Anssi Kelan elämäkertakonsertti ja Kelan missio taiteilijana.

Kaikki tiet vievät Nummelaan

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat

Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat

Anssi Kelan kevättalvella jatkuva elämäkertakiertue alkaa joulunalusviikolla kutsuvieraskonsertilla helsinkiläisessä elokuvateatteri Bio Rexissä.

Ensimmäiset sävelet tunnistaisi luultavasti valtaosa suomalaisista.

Yli kaksi tuntia kestävän, läpikäsikirjoitetun konsertin dramaturgia rakentuu Nummela-kappaleen säkeistöjen varaan. Ne limittyvät muihin lauluihin uran varrelta, ja laulut limittyvät kertomuksiin Kelan elämästä.

– Tarinat johtavat biiseihin, ja biisit tarinoihin. Siitä syntyy kaari, joka kertoo jotain siitä, miten minusta tuli minä, Kela summaa konserttien idean seuraavana päivänä tehtävässä haastattelussa.

Kelan oikeastaan piti tehdä mies ja kitara -tyyppinen, intiimi konserttikiertue. Sitten homma "jotenkin eskaloitui".

Mun täytyy kävellä näin on laulaja-lauluntekijän elämän toistaiseksi suurin tuotanto. Sen parissa työskentelee enemmän väkeä kuin esimerkiksi Kelan muutaman vuoden takaisessa jäähallikonsertissa.

Elämäkertakonsertti on etäisesti sukua Nick Caven keskustelukiertueelle ja Bruce Springsteenin musiikilliselle turinoinnille Broadway-teatterissa, mutta silti ihan omanlaisensa.

– Vähän kaikki on jo nähty, mutta ei ihan tällaista vielä.

“Säälin ihmisiä, jotka eivät osaa nauraa itselleen”

Ennen konserttikiertuetta Anssi Kela kertoi Facebook-tilillään tuntevansa harvinaista rimakauhua.

Opeteltavaa oli hirveän paljon: puhuttavaa tekstiä, uusia sovituksia vanhoista lauluista ja uusien härveleiden käyttöä.

Kela esiintyy Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonserteissaan yksin ja luo taustat livenä kitaran ja laulun kertaavilla luuppereilla. Niiden käytössä hän ei ole vielä aivan rutinoinut.

Kutsuvieraiden edessä piti ottaa pari juttua uusiksi.

Sekä yleisö että artisti itse suhtautuivat satunnaiseen kangerteluun lämpimällä huumorilla. Kelan mukaan se on perusmenoa hänen keikoillaan. Usein hän unohtaa esimerkiksi laulujensa sanat.

– Mä melkein nauran makeimmin silloin kun olen itse tyrinyt. Kun mulle nauretaan, nauran yleensä itse eniten.

Kelan mielestä kenenkään ei kannattaisi ottaa itseään kamalan vakavasti.

– Tavallaan säälin ihmisiä, jotka eivät osaa nauraa itselleen. Sellaisten tyyppien kanssa on vähän vaikea operoida. Itselleen nauraminen on mun mielestä aika perusjuttu, joka jokaisen pitäisi hallita.

Nuorempana Kela arvelee kykynsä itseironiaan olleen niukempaa. Lihas on kehittynyt, kun uran nousujen ja laskujen myötä on pitänyt oppia olemaan armollinen itselleen.

Kela on päätellyt, että on viisainta vain uskoa siihen, mitä tekee.

– Ei musaa voi tehdä niin, että kuuntelisi Spotifyn top-50 -listalta mikä on nyt suosittua. Ei ole mahdollista peesailla. Onneksi on sen verran kilsoja takana, että alkaa luottaa siihen, että on jo rakentanut jotain pysyvää.

Kiltteys ei vaadi kohtuuttomia

Anssi Kela tietää, että ei kerää ääniä Suomen seksikkäin mies -äänestyksissä. Anssi Kelasta puuttuu tyhjä uho ja vaaran tuntu. Anssi Kela ei tunne mitään tarvetta olla alfauros.

Hän ei syö lihaa, ei polta tupakkaa, eikä käytä alkoholia tai muita päihteitä. Kela ei juo edes kahvia.

Karkkia sentään kuluu.

Kela ei ole koskaan viihtynyt mieskööreissä, joissa retostellaan tunkkaiseen tyyliin seksisaavutuksilla. Kelan on luontevaa keskustella, käydä lounaalla ja elokuvissa ystäväpiiriinsä kuuluvien naisten kanssa.

– Tiedän miehiä, jotka eivät hengaa koskaan mimmien kanssa ehkä omaa puolisoa lukuunottamatta. Ehkä se osin selittää tiettyihin äijäporukoihin tiivistyvää tulehtunutta menoa, jossa kerskutaan kaadoilla. Mun on aina ollut vaikea olla sellaisissa tilanteissa, en ymmärrä sitä skeneä yhtään.

Kela on kiltti.

Jotenkin se tuntuu vallankumoukselliselta näinä aikoina.

Kela sanoo haluavansa tuoda iloa ja edes jonkinlaista valoa ihmisille. Ajatus ei ole syttynyt salaman lailla, vaan rakentunut ajan kanssa.

Vaikka Kelan laulujen tarinat ovat toisinaan melankolisia ja niiden ihmiskohtalot usein synkkiä, hän haluaa tarjota kuulijoilleen lohtua ja lempeyttä.

– Tuntuisi tyhmältä sanoa, että on positiivisuuden tuoja, koska siinä on vääränlainen klangi. Siitä tulee vaikutelma, että olisi joka paikassa valkaistu hymy esillä.

Kiltteys on valinta, jonka jokainen voi tehdä joka päivä, Kela huomauttaa. Se ei vaadi kohtuuttomia ponnisteluja.

– Joka päivä voi päättää, millä asenteella suhtautuu muihin, ja että pitää ihmisiä ihmisinä. Kun ostaa ärrältä kahvin, voi valita, murahteleeko kassalle vai asioiko hyvällä fiiliksellä.

Kela kertoo esimerkin vuosien takaisesta taksimatkasta.

Matkan varrella ei montaa sanaa kuskin kanssa vaihdettu. Kun tuli maksun aika, kaivoi kuljettaja hanskalokerosta karkkipussin ja kehotti laittamaan suun makeaksi. Hänellä oli tapana tarjota karkkia matkustajille.

– Totta kai mulle makean ystävänä maistui. Se oli hyvä esimerkki siitä, miten pienillä päätöksillä voi jakaa paljon iloa ja hyvää fiilistä ympärilleen. Noin pieni ele, ja muistan sen vieläkin. En tajua, miksei me tehtäisi useammin niin.

Musiikki on matkakumppani, ei elinehto

Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin

Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin

Kela käy elämäkertakonsertissa läpi teini-iän hurjat temput, ensi-ihastukset, isänsä kuoleman ja lähes kohtalokkaaksi koituneen formulaonnettomuutensa.

Yleisölle selviää esimerkiksi se, että Nummela-kappaleessa Kela laski ikänsä väärin, ja kyllä, poikajoukko oikeasti tiesi, miten koko kylän valot saatiin sammuksiin.

En kuolisi ilman musiikkia. Kuolisin ilman ruokaa. Anssi Kela

Yksityiselämäänsä tavallisesti tarkkaan varjeleva artisti raottaa poikkeuksellisesti myös avioeroaan ja suhdettaan isyyteen.

Kela kertoo yleisölle arvelevansa, että heillä on muitakin suosikkiartisteja. Kotona hän on sen sijaan maailman ainoa isi. Haastattelussa hän toteaa vielä vahvemmin, ettei musiikki ole hänelle henki ja elämä.

– On tärkeätä, että on muutakin kuin duuni ja musiikki. Musiikki on matkakumppani, joka varmasti kulkee mukana hautaan asti, mutta en mä kuolisi ilman sitä. Kuolisin ilman ruokaa, Kela sanoo ja nauraa päälle.

Narauttamalla yksityisyytensä ovea Kela halusi palkita erityisesti vannoutuneimmat kuulijansa.

– Tiedän, että mulla on sellaisia hardcorefaneja, jotka ovat lukeneet kaikki mahdolliset haastattelut. En halunnut, että jengi tulee konsertteihin, ja on että okei: taas toi horisee samat jutut, jotka on luettu sadassa haastattelussa.

“On tärkeämpiäkin asioita kuin Anssi Kelan ura”

Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin

Olin kakskytviis kun sanoin: "Please, eikö mentäis naimisiin?"

Anssi Kelalla on ollut elämässään kaksi pitkää parisuhdetta.

Se, josta hän kirjoitti kolmekymppisenä Nummelassa, päätyi eroon 17 vuotta sitten.

Lehtijuttujen perusteella olisi voinut kuvitella, että suomirokin puhtoisena partiopoikana pidetty artisti oli pettänyt koko kansan.

Moni olisi voinut katkeroitua, mutta Kelasta tuli ryöpytyksen seurauksena ainoastaan entistä tarkempi yksityisyydestään.

– Siinä valossa on mulle iso askel, että päästän nyt ihmiset näkemään enemmän yksityistä kuin ennen. Ei se silti tarkoita, että alkaisin antaa parisuhdehaastatteluja. Jatkossakin päätän itse, minkä verran itsestäni paljastan.

Anssi Kelaa ei kuitenkaan pelota laittaa itseään alttiiksi silloin, kun hän ottaa näkyvästi kantaa tärkeinä pitämiinsä epäkohtiin. Kela on esimerkiksi vastustanut rasismia, puolustanut pakolaisten auttamista ja esiintynyt ilmastomarssilla.

Kaikki eivät siitä tykkää.

Kevyimmissä palautteissa Kelaa kehotetaan heittämään kitaransa nuotioon, karmeimmissa hänet uhataan tappaa.

– Aina, kun tekee ulostuloja mieltä kuohuttavista asioista, tulee kommentteja, joissa kerrotaan, että nyt lensivät Kelan levyt roskiin. En ole nähnyt yhtään kuvaa siitä roskiksesta, enkä usko, että niitä levyjä koskaan on ollutkaan.

Kelaa huvittaa se, että jotkut hänen aktivismistaan suivaantuneet epäilevät hänen ottavan asioihin kantaa vain saadakseen nostetta uralleen.

– Jos ajattelisi vain sitä, mikä on uran kannalta järkevää, niin ei koskaan kannattaisi sohia muurahaispesiä. Maailmassa on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin Anssi Kelan ura. Jos minulla on artistina edes pienessä mittakaavassa mahdollisuus vaikuttaa niihin tärkeämpiin asioihin, niin teen sen.

Nuori polvi tekee Nummelalle kunniaa

Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään

Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa

Anssi Kela koputteli menestyksen ovelle jo vuonna 1993 Rockin SM-kisat voittaneella Pekka ja Susi -yhtyeellään. Suuri yleisö ei kuitenkaan innostunut.

Soololevy Nummela vuonna 2001 sen sijaan räjäytti pankin. Se on edelleen, lähes parikymmentä vuotta myöhemmin, Suomen kautta aikojen 13. myydyin albumi.

Vaikka Nummela ei ole ikinä yltänyt kriitikoiden parhaat levyt -listoille, sillä on pysyvä paikka yleisön sydämissä. Albumi on jatkanut elämäänsä myös niiden kuulijoiden parissa, jotka olivat levyn julkaisun aikaan tuskin edes syntyneet.

Kelaa pyydetään usein opiskelijabileisiin soittamaan Mikan faijan BMW, Kaksi sisarta ja Puistossa.

Parikymppinen Ida Paul ja kolmekymppinen Kalle Lindroth julkaisivat hiljattain dueton Vuonna nolla, jossa “lauletaan Nummelaa liian kovaa”.

– Muhun liittyen on ollut selvästi viime vuosina käynnissä tietty nostalgiabuumi. Nummela oli aikanaan niin iso juttu, että se ylitti sukupolvien väliset kuilut. Se oli iso myös lasten keskuudessa, mitä en ole koskaan tajunnut.

Kela kuuli Nummelan huippuvuosien aikaan jatkuvasti vanhemmilta, miten heidän taaperonsa ei vielä juuri puhu, mutta osaa laulaa levyn kannesta kanteen.

– Nyt ne lapset ovat parikymppisiä ja pääsevät baareihin ja keikoille. Opiskelijabileissä on niitäkin, jotka eivät ole edes syntyneet vielä kun levy julkaistiin. Aina uudet tyypit ovat löytäneet sen itse.

Itse ei voi päättää, mistä muistetaan

Marjaruoka sulattaapi muuta ruokaa.

Bio Rexin yleisöä naurattaa kasku, jonka Anssi Kela kertoo bändikaverinsa mummosta. Isoäiti oli tuputtanut mahat täynnä oleville soittajapojille jälkiruuaksi kiisseliä lauseella, joka jäi elämään myös mummon kuoltua. Se summaa hyvin, miten kukaan ei voi itse päättää, mistä jää historiaan.

Kela ei voi tehdä yhtään keikkaa ilman, että joutuisi soittamaan Nummelan.

Tässä kohtaa Kela oikaisee toimittajaa. Hän saa soittaa, ei joudu soittamaan.

– On suuri ilo, että on pystynyt luomaan urallaan jotain, mikä on osoittautunut noin pysyväksi ja merkinnyt niin monelle sukupolvelle niin paljon.

Kun Kela kirjoitti Nummela-kappaleen, hän uskoi, että olisi ainoa ihminen, joka sen ikinä kuulee.

– Se oli oikeastaan hetkessä paperille kaatamani oksennus, nopeimmin koskaan kirjoittamani laulu. Kun olin tehnyt sen biisin, olin varma, ettei se koskaan kiinnostaisi ketään – kuka haluaisi kuunnella, miten kolmekymppinen mies horisee omasta elämästään.

Mun unelma on olla joskus kuin Popeda Anssi Kela

Yksityisestä tulikin yleistä.

– Luulin laulua kirjottaessani, että nämä asiat ovat tapahtuneet vain minulle, mutta ne ovat tapahtuneet myös tuhansille muille. Vaikka laulan Nummelasta, niin Suomi on täynnä nummeloita. Ihmiset löytävät laulusta jokaisen pikkukaupungin, jossa ovat ikinä hengailleet, ja itsensä sen harjulta kävelemästä.

Anssi Kela on hyväksynyt sen, että Nummela on se, mistä hänet tullaan muistamaan.

– Olen tehnyt paljon musiikkia sen jälkeen, ja parempia levyjä sen jälkeen, mutta ei se mua haittaa.

Vaikka Kela tietää olevansa monille “se Nummela-tyyppi”, hän toivoo tulevien vuosikymmenten muuttavan käsitystä.

– Kun tässä vielä jaksaa jauhaa musahommia, niin toivon, että joskus mua muistettaisiin vähän kuin Popedaa. Siinä ei muistella tiettyä levyä tai aikakautta, vaan se on Popeda ja sen pitkä ura. Mun unelma on olla joskus kuin Popeda.

Bio Rexin konsertin päättyessä supersankari Kelastinen poistuu 1980-luvun kellariksi somistetulta näyttämöltä valoon.

Talviselle kadulle purkautuvalla yleisöllä on pörröinen ja lämmin olo.

Valotaidefestivaali Lux Helsingin avajaisilta veti arviolta yli 80 000 kävijää. Määrä oli lähes kolminkertainen edellisvuoteen verrattuna. Aiempien vuosien perusteella koko viiden päivän tapahtuman aikana kävijöitä on odotettu puolta miljoonaa, mutta aiemmat ennätykset voivat tätä vauhtia rikkoutua.

Avajaispäivä on perinteisesti ollut festivaalin vilkkain, mutta eilinen yleisöinnostus ylitti kaikki odotukset. Pahimmat ruuhkat sattuivat alkuiltaan.

Lux Helsinki laajenee jo Itäkeskukseen asti – valokarnevaali kirkastaa kaupungin viideksi päiväksi

Muinakin festivaalipäivinä ihmisiä on liikkeellä eniten heti kun teokset on valaistu kello 17. Tuottaja Susa Nokelaisen mukaan viimeiset tunnit kahdeksasta kymmeneen sujuvat yleensä sujuvammin ja vähemmällä jonottelulla. Yleensä arki-iltaisin on väljempää kuin viikonloppuna.

Sisäpihat pullonkauloja

Nokelainen arvelee, että optimaalinen päivä ruuhkan suhteen on luultavasti tiistai. Keskiviikkona, festivaalin viimeisenä päivänä pääreitillä saattaa olla taas enemmän väkeä.

Pahimmat sumput reitillä muodostuivat kahteen sisäpihateokseen, punaiseen naruvalotunneli The Bridgeen Topelian sisäpihalla ja Metsätalon The Colour Out of Spaceen. Jälkimmäiseen mahtuu vain tuhat ihmistä kerralla.

Festivaali on kasvanut niin suureksi, että tulevina vuosina sisäpihateoksia tuskin enää nähdään, Nokelainen toteaa.

– Kyllä tämä on nyt tunnistettu ongelmaksi. Tuollaisia lokaatioita ei jatkossa oteta mukaan, koska niihin syntyy väkisin pitkiä jonoja.

Lux Helsinki lisää reitille tänään opasteita. Festivaali pyrkii tiedottamaan jonotilanteesta sometileillään Instagramissa, Twitterissä ja Facebook-sivuillaan.

Viime vuoden parhaita elokuvia ja tv-sarjoja palkitaan Los Angelesissa Golden Globe -gaalassa, joka alkaa yöllä klo 3 Suomen aikaa. Palkinnot jakaa Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista koostuva Hollywood Foreign Press Association jo 77. kertaa.

Tällä kertaa eniten ehdokkuuksia on kerännyt Noah Baumbachin elokuva Marriage Story, joka on ehdolla kuuden palkinnon saajaksi.

Viiteen ehdokkuuteen ovat yltäneet puolestaan Martin Scorcesen The Irishman ja Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood.

Kaikki palkintoehdokkaat voi lukea täältä.

Golden Globe -palkintoja on pidetty suunnannäyttäjinä myöhemmin jaettaville Oscareille. Tänä vuonna voittajilla arvellaan olevan vähän vaikutusta varsinaiseen Oscar-kisaan, sillä elokuva-akatemian jäsenet ovat voineet äänestää voittajista jo ennen Golden Globe -gaalaa.

Ennakkoarviot kuvan jälkeen.

Ennakkoarviot tärkeimmissä kategorioissa:

Tällä kertaa Golden Globe -palkintojen saajien ennakoiminen on ollut hankalaa monessa kategoriassa. Viime vuodelta löytyy monia hyviä elokuvia ja roolisuorituksia, mutta tyylilajit ovat kaukana toisistaan.

Palkintoja kärkkyvien etuna Golden Globeissa on se, että pystejä jaetaan erikseen draamaelokuville sekä komedia- ja musikaalielokuville.

Ennakkoarviot pohjautuvat The New York Timesin, Vanity Fairin ja IndieWiren artikkeleihin.

Paras draamaelokuva

1917

Irishman

Joker

Marriage Story

Kaksi paavia

Ennustus: Ennakkosuosikit palkinnon saajaksi ovat Martin Scorsesen The Irishman sekä Noah Baumachin Marriage Story. Yllätysvoittaja voi olla myös Todd Phillipsin Joker.

Paras musikaali- tai komediaelokuva

Dolemite is my Name

Jojo Rabbit

Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä

Once Upon a Time in Hollywood

Rocketman

Ennustus: Komediaelokuvan palkinnon povataan menevän Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood -elokuvalle.

Paras miespääosa draamaelokuvassa

Christian Bale, Ford v. Ferrari

Antonio Banderas, Kärsimys ja kunnia

Adam Driver, Marriage Story

Joaquin Phoenix, Joker

Jonathan Pryce, Kaksi paavia

Ennustus: Parhaan miespääosan palkinnosta draamaelokuvassa tulee tiukka kamppailu Joaquin Phoenixin ja Adam Driverin välillä.

Paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa

Daniel Craig, Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä

Roman Griffin Davis, Jojo Rabbit

Leonardo DiCaprio, Once Upon a Time in Hollywood

Taron Egerton, Rocketman

Eddie Murphy, Dolemite Is My Name

Ennustus: Komediaelokuvien palkinnon uskotaan menevän joko Leonardo DiCapriolle tai Eddie Murphylle.

Paras naispääosa draamaelokuvassa

Cynthio Erivo, Harriet

Scarlett Johansson, Marriage Story

Saoirse Ronan, Little Women

Charlize Theron, Bombshell

Renée Zellweger, Judy

Ennustus: Renée Zellwegerin arvellaan voittavan palkinnon elokuvasta Judy, jossa hän esittää laulaja-näyttelijä Judy Garlandia.

Paras naispääosa musikaali- tai komediaelokuvassa

Awkwafina, The Farewell

Ana de Armas, Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä

Beanie Feldstein, Booksmart

Emma Thompson, Late Night

Cate Blanchett, Missä olet, Bernadette

Ennustus: Komediaelokuvissa vahvoilla voittajaksi on Crazy Rich Asians -sarjasta tunnettu Awkwafina elokuvasta The Farewell.

Paras ohjaus

Bong Joon-ho, Parasite

Sam Mendes, 1917

Quentin Tarantino, Once Upon a Time in Hollywood

Martin Scorsese, The Irishman

Todd Phillips, Joker

Ennustus: Vahvin ennakkosuosikki voittajaksi on eteläkorealainen Bong Joon-hon elokuvalla Parasite, joka voitti viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Elokuvan uskotaan saavan myös parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon.

Paras käsikirjoitus

Marriage Story

Parasite

The Two Popes

Once Upon a Time in Hollywood

The Irishman

Ennustus: Palkinnon voittajaksi arvellaan Quentin Tarantinoa elokuvasta Once Upon a Time in Hollywood. Kovana vastuksena pidetään Noah Baumbachia, joka on käsikirjoittanut Marriage Storyn.

Golden Globe -gaalassa palkitaan myös parhaita tv-sarjoja. Voittajiksi povattaan sarjoja Chernobyl ja The Crown, jotka molemmat ovat ehdolla neljän palkinnon saajaksi.

Viime vuoden parhaita elokuvia ja tv-sarjoja palkittiin jälleen Los Angelesissa Golden Globe -gaalassa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Palkinnot jakoi Yhdysvalloissa asuvista ulkomaisista toimittajista koostuva Hollywood Foreign Press Association jo 77. kertaa.

Yle seurasi palkintojenjakoa, ja kaikki palkitut ovat tässä jutussa.

Parhaana draamaelokuvana palkittiin Sam Mendesin sotaelokuva 1917. Mendes palkittiin myös parhaasta ohjauksesta.–

Parhaana musikaali- tai komediaelokuvana palkittiin ennakoidusti Quentin Tarantinon elokuva Once Upon a Time in Hollywood. Tarantino palkittiin myös parhaasta käsikirjoituksesta.

Parhaan vieraskielisen elokuvan palkinnon voitti odotetusti eteläkorealaisen Bong Joon-honin ohjaama Parasite, joka voitti viime keväänä Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Parasite päihitti muun muassa ranskalaisen debyyttiohjaaja Ladj Lyn Les Miserablesin sekä espanjalaisen Pedro Almodovarin elokuvan Kärsimys ja kunnia.

Yksi ennakkosuosikeista, Joker-elokuvan Joaquin Phoenix palkittiin parhaasta miespääosasta draamaelokuvassa.

Palkinto parhaasta miespääosasta musikaali- tai komediaelokuvassa annettiin Elton Johnia näytelleelle Taron Egertonille elokuvasta Rocketman.

Parhaan miessivuosan palkinto meni odotetusti Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa näytelleelle Brad Pittille.

Parhaan naispääosan pystin draamaelokuvassa sai myös ennakkosuosikki Renée Zellweger elokuvasta Judy, jossa hän esittää laulaja-näyttelijä Judy Garlandia.

Awkwafina voitti parhaan naispääosan musikaali- tai komediaelokuvan sarjassa elokuvasta The Farewell.

Parhaan naissivuosan pystin sai Laura Dern Netflixin elokuvasta Marriage Story.

Parhaan animaatioelokuvan palkinto jaettiin Missing Link -elokuvalle.

Paras musiikki palkittiin elokuvasta Joker, jonka musiikin on säveltänyt Hildur Guðnadóttir. Parhaasta kappaleesta palkittiin kappale I'm Gonna Love Me Again elokuvasta Rocketman. Elokuva kertoo poptähti Elton Johnin elämästä, ja Elton John oli myös kappaleen toinen tekijä.

Elämäntyöstä viihteen parissa jaettavan Cecil B. DeMille -palkinnon sai näyttelijä Tom Hanks. Carol Burnett -palkinto elämäntyöstä televisiossa annettiin stand up -koomikko, juontaja Ellen DeGeneresille.

Succession, Chernobyl ja Fleabag jyräsivät tv-sarjojen palkinnoissa

Parhaan draamasarjan palkinnon sai HBO:n Succession, ja parhaan komediasarjan palkinnon vei Fleabag.

Parhaan minisarjan tai televisioelokuvan palkinto meni myös HBO:lle, menestyssarja Chernobylille.

Paras miespääosa draamasarjassa meni Successionin Brian Coxille.

Rami Yousef palkittiin parhaasta miespääosassa musikaali- tai komediasarjassa suorituksestaan sarjassa Rami.

Parhaasta miespääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa palkittiin Russell Crow HBO:n sarjassa The Loudest Voice.

Paras miessivuosa sarjassa, minisarjassa tai televisioelokuvassa myönnettiin ruotsalaiselle Stellan Skarsgårdille HBO:n hittisarjassa Chernobyl.

Paras naispääosa draamasarjassa meni Netflixin The Crownin näyttelijälle Olivia Colmanille, joka voitti viime vuonna parhaan naispääosan Oscarin. The Crown kertoo Britannian kuningatar Elisabetin elämästä.

Parhaasta naispääosasta musikaali- tai komediasarjassa palkittiin Phoebe Waller-Bridge suorituksestaan Fleabagissa, joka palkittiin parhaana komediasarjana.

Parhaasta naispääosasta minisarjassa tai televisioelokuvasta palkittiin Michelle Williams sarjasta Fosse/Verdon.

Paras naissivuosa sarjassa, minisarjassa tai televisioelokuvassa myönnettiin Patricia Arquettelle sarjassa The Act.

Golden Globet ovat Oscar-gaalan suunnannäyttäjä

Eniten ehdokkuuksia keräsi Noah Baumbachin elokuva Marriage Story, joka oli ehdolla kuuden palkinnon saajaksi. Viiteen ehdokkuuteen ylsivät Martin Scorcesen The Irishman ja Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood.

Tv-sarjoista voittajiksi ennakkoon povattiin sarjoja Chernobyl ja The Crown, jotka molemmat olivat ehdolla neljän palkinnon saajaksi.

Palkintogaalan suurimmaksi voittajaksi etukäteen ennakoitiin suoratoistopalvelu Netflixiä, jonka tuottamat elokuvat valloittivat muun muassa kolme viidestä parhaan elokuvan ehdokkuudesta. Yhteensä ehdokkuuksia Netflixille tuli 34: näistä puolet elokuville ja puolet tv-sarjoille.

Golden Globe -palkintoja on pidetty suunnannäyttäjinä myöhemmin jaettaville Oscareille. Tänä vuonna voittajilla arvellaan olevan vähän vaikutusta varsinaiseen Oscar-kisaan, sillä elokuva-akatemian jäsenet ovat voineet äänestää voittajista jo ennen Golden Globe -gaalaa.

Lue myös:

Golden Globet jaetaan aamuyöllä – putsaako palkintopöydän Joker vai Quentin Tarantino?

Golden Globe -ehdokkuudet julkaistiin: Netflixille yhteensä 17 ehdokkuutta, Marriage Story sai kuusi ehdokkuutta

Ateneumin taidemuseon kokoelmista lähetetään vuosittain satoja teoksia näyttelyihin koti- ja ulkomailla. Tahti vain kiihtyy. Ateneumin teoslainat ulkomaille ovat lisääntyneet kolmanneksella vuodesta 2015.

Tuolloin maan rajojen ulkopuolelle lähti 153 teosta. Tänä vuonna luku on jo 243 kappaletta.

– Tällä hetkellä suuret museot etsivät tuntemattomampia taiteilijoita näyttelyihinsä. On eräänlainen trendi, että halutaan löytää uusia nimiä, sanoo Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari.

Kesällä Lontoon Royal Academy of Arts -taidemuseossa tutustuttiin “tuntemattoman” suomalaisen taiteilijan teoksiin. Esillä oli laaja Helene Schjerfbeckin (1862–1946) näyttely, jonne Ateneumin taidemuseo oli lainannut noin 60 teosta omista kokoelmistaan.

Meille Schjerfbeck on tuttu mestari, mutta briteille vielä ennen kesää uusi, eksoottinen maalari.

Klassikoita kysytään, mutta ne pysyvät Suomessa

Eniten maailmalle pyydetään meille tuttuja kultakauden taiteilijoiden teoksia. Kaikkein suurimmat ja rakastetuimmat klassikot pidetään kuitenkin esillä Suomessa.

– Me emme lainaa Eero Järnefeltin Kaskea tai Hugo Simbergin Haavoittunutta enkeliä tai Albert Edelfeltin Lapsen ruumissaattoa, koska ne ovat teoksia, joita meidän omat yleisöt haluavat tulla katsomaan Ateneumiin, Sakari sanoo.

Myös naistaiteilijoiden teoksia kysytään ulkomaille. Lontoon Schjerfbeck-näyttelyn lisäksi Ateneumilla on vuoden sisään ollut suuri vientinäyttely Tokiossa. Myös Tallinnan Kumussa avautui juuri kolmas laaja näyttely, jossa esitellään suomalaisia 1800-luvun lopun naismaalareita.

– Suomalainen taide aletaan tuntea ulkomailla. Meillä on ollut isoja näyttelyitä, jotka ovat avanneet silmät näkemään meidän poikkeuksellisen hienon naistaiteilijakaartimme, Sakari kuvailee.

Osa liian hauraita matkustamaan

Jokainen laina harkitaan erikseen. Osa teoksista on liian hauraita kuljetettavaksi edes olosuhdeautoissa, joissa lämpötila, kosteus ja valo pidetään tasaisina.

Yksi herkistä teoksista on Ellen Thesleffin Omakuva, jonka taiteilija piirsi lyijykynällä vuosien 1894–1895 aikana.

– Omakuva on niin hauras, että sitä ei kerta kaikkiaan voi viedä pois tästä talosta. Se on nyt esillä Ruovesi-näyttelyssä, joka on auki vain 2,5 kuukautta. Sen jälkeen teos laitetaan lepäämään ties kuinka pitkäksi aikaa, Sakari sanoo.

Lue myös:

Thesleffin omakuva esillä ehkä viimeistä kertaa, Simbergiä ei mielellään lainata ulkomaille – Kansallisaarteita joudutaan säilyttämään varastossa etteivät ne tuhoutuisi

Arvokkaiden töiden on tärkeätä antaa levätä varastossa.

– Teokset ovat vähän kuin pieniä potilaita, joita hoidetaan todella hyvin.

Myös Suomi hyötyy

Eniten lainapyyntöjä ulkomaille tulee Suomen lähialueilta: Ruotsista, Tanskasta ja Virosta. Myös Keski-Euroopan suurista museomaista, kuten Ranskasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta kysytään teoksia.

Trafiikkia on myös toisinpäin. Ateneum lainaa muista museoista teoksia omiin näyttelyihinsa. Sakarin mukaan sisään ja ulos kulkevat lainat ovat suurin piirtein samoissa lukumäärissä.

Ateneum työskentelee tietoisesti sen eteen, että suomalaistaidetta saataisiin ulkomaille näytille. Lainaaminen on vastavuoroista ja siitä on muutakin kuin imagohyötyä.

– Mitä enemmän saamme hyviä kumppaneita ja mitä enemmän meidän maineemme kasvaa, sen paremmin saamme tuotua myös tänne hyviä näyttelyitä, Sakari sanoo.

WASHINGTON Elokuvatuottaja Harvey Weinstein on jättänyt pysyvät jäljet Hollywoodiin. Hänen vuosikymmeniä kestänyt työuransa hakee vertaistaan, mutta hän on jäämässä historiaan myös ikävässä valossa.

The New York Times- ja The New Yorker-lehdet paljastivat runsaat kaksi vuotta sitten ensimmäiset epäilyt seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sen jälkeen kaikkiaan 80 naista on syyttänyt Weinsteinia hyväksikäytöstä. Vanhimmat tapaukset ovat vuosikymmenien takaa.

Weinstein sopi viime kuussa 25 miljoonan dollarin eli reilun 22 miljoonan euron korvauksien maksamisesta kymmenille häntä syyttäneistä naisista. Tämä suututti monia, jotka haluavat nähdä Weinsteinin saavan tuomion oikeudessa.

Perjantaina Weinsteinia väärinkäytöksistä syyttävien naisten joukko julkaisi yhteisen lausunnon.

– Maailma seuraa, kun Harvey Weinsteinin kävelee oikeuden eteen vastaamaan murto-osasta tekemistään rikoksista, 25 naisen yhteislausunnossa sanotaan New Yorkissa järjestettävästä oikeudenkäynnistä.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet muun muassa tunnetut näyttelijät Rose McGowan ja Rosanna Arquette.

Edellisen tutkinnan hylännyt tuomari

Oikeudenkäynti alkaa maanantaina valamiehistön valinnalla, Weinsteinille luetaan syytteet törkeästä raiskauksesta, pahoinpitelystä ja seksiin pakottamisesta. Kyseiset tapaukset ovat vuosilta 2006 ja 2013. Niistä voi saada enimmillään elinkautisen vankeustuomion.

Weinstein kiistää kaikki syytteet. Hän sanoi CNN:lle sähköpostilla antamassaan haastattelussa, että media on sensaatiohakuisesti paisutellut syytöksiä häntä vastaan.

Puolustusasianajaja Donna Rotunno sanoi pystyvänsä todistamaan, että Weinstein ei pakottanut kumppaneitaan seksiin, vaan se perustui kyseisissä tapauksissa yhteisymmärrykseen.

Tuomarina on Manhattanin piirikunnan tuomari Cyrus Vance Jr., joka hylkäsi Weinsteiniin vuonna 2015 liittyneen tutkinnan. Weinsteinin epäiltiin tuolloin kourineen italialaista mallia.

Avioero, selkäleikkaus, firma kaatui

Yksi oikeudenkäynnin mahdollisista todistajista on Sopranos-televisiosarjasta tunnettu näyttelijä Annabella Sciorra. Hän on väittänyt joutuneensa Weinsteinin raiskaamaksi 1990-luvun alussa.

Tapaus on jo vanhentunut mahdollisten syytteiden nostamisen kannalta, mutta Sciorra todistaisi Weinsteinin sopimattomasta käyttäytymisestä, jota elokuvapiireissä katsottiin vuosikymmeniä läpi sormien.

67-vuotias Weinstein on odottanut oikeudenkäyntiä toipilaana selkäleikkauksen jäljiltä. Hänen on nähty liikkuvan rollaattorin avulla.

Weinsteinin filmiyhtiö The Weinstein Company, jonka hän oli perustanut vuonna 2005 yhdessä veljensä Bobin kanssa, on ajautunut konkurssiin. Weinstein erosi vaimostaan Georgina Chapmanista pian #metoo –liikkeen käynnistymisen jälkeen.

Lue myös:

Analyysi: Harvey Weinstein -kohua 2 vuotta ja 2 kuukautta – useita syytöksiä eikä vielä yhtään rangaistusta

Kirjailijana ja toimittajana tunnettu Seppo Tuisku kuoli loppiaista edeltävänä lauantaina Forssan sairaalassa.

Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.

Seppo Tuiskun nimi ei nouse esiin suomalaisia menestyskirjailijoita luetellessa. Silti hänen kirjoittamansa viihde on tempaissut suomalaiset mukaansa niin kuunneltuna kuin luettunakin.

Tuisku oli jo kokeillut kioskiviihteen kirjoittamista, kun hänet tempaistiin käsikirjoittamaan Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuja Yleisradioon 1950-luvulla. Kuunnelmasarjaa kirjoitti nimimerkki Outsider, jonka taakse piiloutui Aarne Haapakoski ja myöhemmin myös Tuisku.

Seikkailut lähetettiin vuodesta 1945 alkaen viiden minuutin mittaisina jaksoina arkipäivisin. Sunnuntaina viikon kokonaisuus kuultiin uusintana. Kuunnelmanpätkien loppussa näyttelijä Jalmari Rinne tokaisi “jatkuu huomenna”. Nämä kaksi sanaa pitivät jännitystä yllä seuraavaan päivään. Sarjaa kuunteli 90 prosenttia suomalaista radionkuuntelijoista.

Jerry Cotton tuli nopeasti tekstiä suoltavan Seppo Tuiskun repertuaariin 1960-luvun lopulla. Yhden FBI-agentin seikkailun sisältäviä kioskikirjoja myytiin parhaimmillaan jopa 40 000 kappaletta per numero.

Dekkareita ilmestyi nykypäivään verrattuna vähän ja television tarjonta oli vielä niukkaa. Suomen suosituin lehti 1970-luvulla oli Hymy, mutta sen jälkeen lehtikioskilta napattiin eniten Seppo Tuiskun päätoimittamia ja pääasiassa myös kirjoittamia Jerry Cotton -lehdyköitä.

Dekkariseikkailujen suosio ei olisi noussut niin suureksi, jos Cottoneiden kieli ei olisi ollut erinomaista ja huumoriltaan ainutlaatuista. Seppo Tuiskun teksti takasi jännityksen lisäksi taatut naurut.

Jerry Cottoniin tarttui toinen sananikkari vuonna 1978, kun Mauri "Moog" Konttisen Kontra-yhtye levytti kappaleen Jerry Cotton -nimisen kappaleen. Konttisen sanoituksessa kuuluu selvästi Seppo Tuiskun tyyli.

Seppo Tuisku oli varsinainen renessanssi-ihminen, joka rakensi mikroskooppeja ja kaukoputkia, huuhtoi kultaa ja hioi kiviä. Hän myös kasvatti koiria kotonaan Jokioisissa.

Jerry Cottonien isä on monien murhien mies – viimeisenä hän kuoppasi Connecticutin kovaotteisen G-miehen

"Jatkuu huomenna!" naulitsi koko Suomen radiovastaanottimien ääreen – "kuulelmat" olivat alusta asti radion vetonaula

Valtavassa pronssiveistoksessa on outoa hellyyttä. Brittitaiteilija Tracey Eminin yhdeksänmetrinen veistos esittää lasta syleilevää äitiä. The Mother -teoksen hahmo on kumarainen ja massiivisuudestaan huolimatta herkkä.

Eminin veistos tullaan pystyttämään saarelle Oslon kaupungin edustalle vielä paljastamattomana ajankohtana kesällä 2020. The Mother -veistos juhlistaa Norjan tunnetuinta taidemaalaria Edvard Munchia (1863–1944).

Teos voitti kilpailun, jolla haettiin julkista taideteosta kesällä avattavan Munch-museon yhteyteen.

Taidekilpailuun osallistui tunnettuja tekijöitä Pohjoismaista kuten tanskalainen Olafur Eliasson ja islantilainen Ragnar Kjartansson. Tunnettu brittiläinen nykytaiteilija Tracey Emin vei kuitenkin voiton heistä.

Suomen suurin kuvataidepalkinto Islantiin, miehelle, joka nauraa läntisen kulttuurin sovinnaisuudelle: "Se on syy meidän kriiseihimme"

Oslon Munch-museosta suurin yhdelle taiteilijalle omistettu museo

Tracey Emin on ihaillut Edvard Munchia jo pitkään. Eminin mukaan Munchin taiteessa heijastuu lapsena koettu menetys. Taiteilijan äiti kuoli tuberkuloosiin, kun poika oli vain viisivuotias. Kasvatuksesta vastasi sen jälkeen ankara ja uskonnollinen isä.

– Haluan antaa veistoksellani Edvard Munchille äidin, joka häneltä puuttui kasvuvuosinaan, Emin sanoo The Guardian-lehdessä.

Edvard Munchin tunnetuin teos on Huuto (1893–1910), josta Munch teki useita versioita. Alkuun realistina tunnettu taiteilija vaihtoi myöhemmin ilmaisunsa symbolistiseen jopa ekspressionistiseen suuntaan.

Munch oli jo elinaikanaan varteenotettava taiteilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Oslon edustalle Bjørvikan ranta-alueelle kohosi vuonna 2008 norjalaisen arkkitehtitoimisto Snøhettan suunnittelema oopperatalo. Rakennus on saanut muun muassa Euroopan unionin Mies van der Rohe -arkkitehtuuripalkinnon. Talosta tuli heti suosittu matkailukohde ja uusi maamerkki Osloon.

Nyt uusi Munch-museo on nousemassa sen viereen. Museon on suunnitellut espanjalainen arkkitehtiryhmä Estudio Herreros. Siinä tulee olemaan 13 kerrosta. Rakennus kohoaa korkeuksiin ja kääntää matkalla suuntaa. Se kallistuu yläkerroksissa oopperatalon puoleen.

Museoon tulee maailman kattavin Munch-näyttely. Huuto-teos tulee olemaan esillä jatkuvasti. Lisäksi museo esittelee vaihtuvien näyttelyiden tiloissaan taidetta eri ajanjaksoilta, myös nykytaidetta.

Munch-museosta tulee maailman suurin jollekin taiteilijalle omistettu taidemuseo.

Traceyn sänky herätti pahennusta ja houkutti tyynysotaan

Munch-taidekilpailun voittaneen Tracey Eminin tunnetuin teos on nimeltään My Bed. Se on taiteilijan sänky ryppyisine lakanoineen usean päivän sängyssä lojumisen ja ryypiskelyn jäljiltä. Sängyn vieressä lojuu viinapulloja, kondomeja, savukkeita ja vaatteita. Kaikki kuuluvat teokseen, joka kuvaa sydänsuruja ja niissä rypemistä.

Teos herätti huomiota vuonna 1999, kun se oli esillä Tate Britain -taidemuseossa. My Bed kilpaili tuolloin arvostetusta Turner-palkinnosta. Palkintoa teos ei saanut, mutta sen sijaan taiteilijasta ja hänen sängystään tuli maailmankuuluja.

Lisää kuuluisuutta teos sai, kun se houkutteli kaksi taiteilijaa performanssiin. Yan Chain ja Jian Jun Xin Two Naked Men Jump into Tracey's Bed eli Kaksi alastonta miestä hyppää Tracyn sänkyyn ehti kestää viitisentoista minuuttia ennen kuin Tate Britainin turvallisuuushenkilöt keskeyttivät sen.

Munchille omistettu The Mother on teoksena toista maata. Emin muovaili veistoksen muodon savesta. Sen jälkeen se suurennettiin valtavaan kokoonsa. Suuri prototyyppi tehtiin muovista. Siinä ja tulevassa pronssivaloksessa näkyvät yhä taiteilijan saveen jääneet sormenjäljet ja painaumat.

Valtavaa kokoa pohtiessaan Tracey Emin ajatteli valtavista hämähäkkiveistoksistaan tunnettua ranskalaistaiteilija Louise Bourgeoisia.

– Ajattelin, miten Louise Bourgeois pystyi vaihtamaan pienestä jättimäiseen. Mitä tahansa ei voi tehdä suuresti. Piti löytää oikeanlainen muoto, Emin sanoo Guardianin haastattelussa.

Teoksen toteuttaa yritys, jossa tehdään muun muassa sukellusveneitä. Se kootaan 97 erillisestä pronssisesta palasta. The Mother matkaa Osloon kolmena valtavana palana rahtilaivalla.

Punaposkiset enkelilapset, liehuvahelmaiset isommat enkelit. Kukkakorit, somat kissat, kauniisti puetut vauvat ja tietysti joulupukki lahjapaketteineen.

Kiiltokuvat toivat säihkettä ja väriä sotien jälkeen syntyneiden lasten elämään. Ensin tulivat pula-ajan kiiltokuvat, vähemmän kiiltävät ja vaatimattomat. Ja pian ne hienommat, muotoon stanssatut jopa kimallehileellä koristellut. Joillakin onnekkailla oli hallussaan isoäidin tai äidin kokoelma.

Myyjä otti kiiltokuvat esille ja minä valitsin yksitellen, tuo ja tuo. Pirkko Vekkeli

– Ne olivat himoittuja vanhiksia. Vanhan ajan erityisen kauniita, paksulle paperille painettuja kiiltokuvia. Kyllä niitä osattiin arvostaa, kertoo Muistojen kiiltokuvat -kirjan (Minerva kustannus) kirjoittaja, toimittaja Pirkko Vekkeli.

Pikku-Pirkolle kiiltokuvien ostaminen oli lähes harras tapahtuma. Vähillä taskurahoilla ostettiin tietysti herkkuja, mutta, jos jotain jäi jäljelle, hän lähti kolikot kilisten kohti kirjakauppaa. Sellainen löytyi 1950-luvulla kotikulmilta Helsingin Herttoniemestä.

– Kaupan yläkerrassa oli paperiosasto. Myyjä otti kiiltokuvat esille ja minä valitsin yksitellen, tuo ja tuo. Sitten myyjä leikkasi kuvat irti arkista tylppäpäisillä saksilla.

Vekkelin muistikuvissa kummallakaan, hänellä tai kirjakaupan myyjällä, ei ollut kiire. Lapsella ei ollut varaa ostaa kokonaista arkkia. Yksittäiset kiiltokuvat pakattiin pieneen valkoiseen paperipussiin.

Muista silloin minua, kun kirppu puree sinua

Turkulainen Marja Nevalainen sai äidiltä lahjaksi muistovihon jo pienenä. Sisko sai samanlaisen. Pian vihkot olivat täynnä ystävien, opettajien ja sukulaisten kirjoittamia värssyjä ja kiiltokuvia.

– Kaikkein vanhimmista kirjoista kiiltokuvat ovat irronneet ja kadonneet, Nevalainen kertoo.

– Niitä liimailtiin kirjan sivuille paremman puutteessa perunalla.

Hienoja paperiliimoja ei Nevalaisen synnyinseudun Littoisten kaupoista löytynyt tai jos löytyikin, ei ostettu. Vaikka osa muistovihkon sivuista on tumman puuliiman tuhrimia, vihot ja niiden värssyt sekä kuvat ovat sitäkin rakkaampia

.

Marja Nevalainen on aina pitänyt kuvista ja väreistä, niiden välittämistä tunnelmista. Hän maalaa ja ohjaa askartelutoimintaa ja kerää kiiltokuvia ja muistovihkoja.

– Keräilyharrastus on päässyt vauhtiin oikeastaan vasta eläkkeelle jäämisen jälkeen.

– Arvostan eniten vanhoja kiiltokuvia esimerkiksi 1900-luvun alusta. Toisaalta ruotsalaiskuvittaja Helge Arteliuksen vähän erilaiset kuvat ovat kiinnostavia myös.

Artelius on harvoja nimeltä tunnettuja kiiltokuvataiteilijoita. Suurin osa on jäänyt nimettömiksi.

Yksi vanhempi herra tuli joskus kuiskaamaan minulle, että hänkin keräilee kiiltokuvia. Marja Nevalainen

Kiiltokuvia ostetaan ja myydään eniten netissä, mutta myös kirpputoreilla ja erilaisissa tapahtumissa. Arvokkaimman yksittäisen kiiltokuvan Nevalainen on saanut sukulaisiltaan tuliaisena Lontoosta. Se maksoi tuolloin 16 puntaa eli noin 20 euroa.

Marja Nevalaisen mukaan osa keräilijöistä myy aarteitaan eteenpäin todella korkeaan hintaan. Varsinkin kokonaiset kiiltokuvavihkot tai vanhat muistovihkot voivat olla kalliita hankkia. Niitä myydään netin myyntipalstojen lisäksi antiikkiliikkeissä – ja huutokaupoissa. Hinnat voivat tuolloin nousta yli sadan euron. Yksittäiset vanhat kiiltokuvat maksavat netissä kymmenen euron molemmin puolin.

Kiiltokuvien keräämisestä voi tulla samanlainen addiktio kuin mistä tahansa koukuttavasta. Nevalainen on tarkkana siitä, ettei osta velaksi. Jos rahaa ei ole, hankinta saa odottaa.

Nevalaisen tuhansien kiiltokuvien kokoelman erikoisuus ovat autoaiheiset kuvat. Kiiltokuvat mielletään tyttöjen harrastukseksi, mutta kuvat – autoista kukkakoreihin – viehättävät tietysti myös poikia ja miehiä.

– Yksi vanhempi herra tuli joskus kuiskaamaan minulle, että hänkin keräilee kiiltokuvia. En usko, että enää kukaan häpeilee tätä harrastusta, Nevalainen sanoo.

Ken viime lehdelle kirjoittaa, hän eniten sinua rakastaa

Kiiltokuvia alettiin valmistaa, kun kivipaino toi värit painotuotteisiin 1800-luvulla. Kiiltäväpintaisia, romanttisia kuvia valmistettiin etupäässä Saksassa. Saksasta kiiltokuvat levisivät eri puolille Eurooppaa ja Yhdysvaltoihin.

Kuvat viehättivät lasten lisäksi yläluokan nuoria aikuisia. He liimasivat kiiltokuvia visiittikortteihinsa, joulukoristeisiin ja pieniin kirjoihin, joihin ystävät kirjoittivat toisilleen hauskoja, tunteellisia ja usein myös uskonnollisia elämänohjeita.

Marja Nevalainen näyttää kiiltokuvakirjaa, jonka omistaja on ollut Kerttu-niminen tyttö. Kerttu oli saanut kirjan äidiltään vuonna 1918. Kirja on täynnä toinen toistaan upeampia kiiltokuva muun muassa suuria joulupukkeja ja sivullinen ihania enkeleitä.

Enkelikiiltokuvat ovat säilyneet samankaltaisina vuosisadasta toiseen. Yleisimmät hahmot on napattu renessanssiajan maalauksista.

– Pilvenlongalla kämmeneensä nojaileva Rafaelin enkeli on melko suoraan Rafaellon maalauksesta Sikstuksen Madonna.

– Maalauksen alalaidassa on kaksi enkelihamoa. Toinen näyttää hiukan mietiskelevältä, jopa nyrpeältä. Mutta toinen toiveikkaalta ja hymyilevältä. Se on päätynyt klassiseksi kiiltokuvaksi, Pirkko Vekkeli kertoo.

Myös enkelihahmo, jolla on pelkät kasvot ja siivet sekä liehuvakaapuisten enkeleiden asut viittaa renessanssitaiteeseen.

Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle

Suomessa kiiltokuvia keräilivät aluksi paremman väen lapset. Toisen maailmansodan jälkeen kuvat ilahduttivat pulan ja harmauden jälkeen. Vihdoinkin värejä!

Jokin taika kuvissa on, sillä hetken päästä harmit ovat unohtuneet. Marja Nevalainen

Kiiltokuvien ympärille muodostui pian kokonainen koululaisten kulttuuri. Kuvia vaihdeltiin vapaasti, mutta myös vaihtovihkojen avulla. Vihosta tai muistikirjasta taiteltiin sivut pitkittäin. Väliin syntyvään koloon kätkettiin kiiltokuva. Vihkon nimi oli paikkakunnasta riippuen esimerkiksi kassa tai sysi. Vaihtaja työnsi oman "kiiltsunsa" johonkin väliin ja sai siellä piileskelevän kuvan itselleen ja luovutti vaihdossa omansa.

– Tässä ei kannattanut huijata. Kukaan ei ryhtynyt leikkiin sellaisen kanssa, jonka kassan vaihtokuvat olivat huonoja tai siellä oli liian paljon tyhjiä ansoja, Pirkko Vekkeli sanoo.

Muistovihkot elivät kiiltokuvakulttuurin rinnalla. Sotien jälkeen niihin kirjoitetut muistovärssyt olivat usein isänmaallisia ja uskonnollisia. Myöhemmin toivoteltiin hyvää onnea tulevassa avioliitossa tai vannotettiin muistamaan ystävää – tapahtui mitä tapahtui.

Muistovihkojen tuhoksi koituivat koululaisten suosikiksi nousseet ystäväkirjat. Niitä alkoi olla jokaisella 1970-luvulla. Kiiltokuvat vaihtuivat hiljalleen tarroihin ja muihin keräilyesineisiin.

Tänä päivänä kuvia keräävät eniten aikuiset, joilla on niihin tunneside aiemmilta vuosikymmeniltä.

– Jos on tapahtunut jotain ikävää tai joku asia harmittaa, otan kiiltokuvat esille ja katselen niitä. Jokin taika kuvissa on, sillä hetken päästä harmit ovat unohtuneet, kuvailee Marja Nevalainen.

Oliko sinulla "kassa"? Keräsitkö kiiltokuvia vihkoon? Rakkain muistovärssysi? Kerro omat kiiltokuvamuistosi keskustelussa artikkelin alla.

Langinkosken Keisarillisen kalastusmajan suosio on kääntynyt uuteen nousuun.

Venäjän keisariparin rakennuttamassa majassa Kotkassa vieraili viime vuonna 12 431 kävijää, mikä on enemmän kuin pitkään aikaan kalastusmajan historiassa. Kävijämäärät ovat viime vuosikymmeninä liikkuneet noin 10 000:n tuntumassa.

– Uskon, että yksi syy suosioon on se, että ihmiset ovat nykyään kiinnostuneita aineettomasta kuluttamisesta ja totta kai myös omasta historiastaan, vs. ylijohtaja Tiina Mertanen Suomen kansallismuseosta arvioi.

Ensi kesänä Keisarillista kalastusmajaa pidetään auki toukokuun alusta syyskuun loppuun. Tähän saakka museon ovet on pantu säppiin aina elokuun päätteeksi.

Aleksanteri III rakennutti

Langinkoski on historiallisesti arvokas kohde, joka tunnetaan Venäjän keisarien kesänviettopaikkana.

Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna vierailivat Kymijoen varrella Langinkoskella kesällä 1887 ja ihastuivat villinä ryöppyävään ja lohia vilisevään koskeen. Keisaripari rakennutti kosken äärelle kalastusmajan.

Aleksanteri III menehtyi vuonna 1894 munuaistulehdukseen vain 49-vuotiaana. Valtaan astunut Nikolai II ei innostunut kalastuksesta. Hän vieraili Langinkoskella vain kerran, vuonna 1906.

Suomen itsenäistyttyä kalastusmaja siirtyi valtion omistukseen, ja Langinkoskiseura aloitti majalla museotoiminnan 1950-luvulla. Rakennus on entisöity lähes samanlaiseksi kuin se oli valmistuttuaan.

Viime vuodet Keisarillinen kalastusmaja on ollut Suomen kansallismuseon hoidossa. Samalla museon kävijämäärät ovat olleet uudessa nousussa.

Aiemmat isot kävijäryntäykset koettiin 1970–90-luvuilla. Tuolloin kalastusmajalla vieraili paljon luokkaretkeläisiä. Huippuvuosi oli 1990, jolloin kävijämääräksi kirjattiin peräti 32 000 kävijää.

Ennätysmäärä ulkomaalaisia

Keisarillisen kalastusmajan viime vuosi oli ennätyksellinen muutenkin kuin kävijöiden määrässä mitattuna: ulkomaalaisten vieraiden osuus oli kalastusmajalla korkeampi kuin missään muussa kansallismuseon kohteessa.

Langinkosken kävijoistä peräti 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Muissa kansallismuseon kohteissa ulkomaalaisten vieraiden osuus vaihtelee 3:n ja 20:n prosentin välillä.

Suurin osa Keisarillisen kalastusmajan ulkomaalaisista vieraista tuli Venäjältä, mutta Suomen kansallismuseon vs. ylijohtajan Tiina Mertasen mukaan paljon oli myös keskieurooppalaisia vieraita.

Suomen kansallismuseon kohteissa kävi viime vuonna yhteensä 762 481 vierasta. Kyseessä on museoperheen kaikkien aikojen ennätyslukema. Keisarillisen kalastusmajan ohella kävijämäärä kasvoi merkittävästi Hämeen linnassa ja Louhisaaressa sekä Olavinlinnassa ja Seurasaaressa.

Otava kertoo kaupan olevan linjassa liikestrategiansa kanssa. Yhtiö hakee kasvua toiminnoista, jotka täydentävät sen omaa kustannusohjelmaa.

– Karistolta löytyy paljon annettavaa muun muassa äänikirjojen markkinoille, Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio sanoo.

Hämeenlinnalaiskustantamon toiminta jatkuu Otavan sisällä Kariston nimellä. Yhtiön työntekijät siirtyvät suoraan Otavan palvelukseen.

Kariston liiketoimintaa on pyörittänyt vuodesta 2016 Tarusto Kustannus Oy. Kustantamon toimitusjohtaja on Mika Kotilainen, joka myös omistaa osuuden siitä.

August Boman ja Arvi A. Karlsson (myöhemmin Karisto) perustivat kustantamon Hämeenlinnaan vuonna 1900. Myöhemmin liiketoiminta siirtyi Arvi A. Karistolle, joka perusti kaupunkiin myös sitomoyrityksen ja kirjekuoritehtaan.

Perinteikäs Karisto tunnetaan erityisesti lastenkirjoistaan ja dekkareistaan. Yksi kustantamon menestyskirjasarjoista on Anneli Kivelän Katajamäki-viihderomaanisarja. Sarjassa on ilmestynyt 15 idylliseen maalaiskylään sijoittuvaa Katajamäki-kirjaa.

Suomalainen kirjankustantaminen on liikkunut kohti suurempia yksiköitä koko 2010-luvun. Vuonna 2019 Werner Söderström osti Bazar-kustantamon ja suomalainen Gummerus-kustantamo siirtyi ruotsalaisen äänikirjoihin erikoistuneen Storytelin omistukseen. Moni pienempi kustantamo on sulautunut Otavaan tai Werner Söderströmiin Kariston lailla.

Kuka päättää mitä Suomessa luetaan? Kustannusalan keskittyminen herättää huolta – tässä vastaukset 5 kysymykseen

Alan keskittymistä ja pienten kustantamoiden sulautumista suurten yritysten liiketoimintaan on perusteltu sillä, että suuremmilla yksiköillä on paremmat resurssit muun muassa myyntiin, markkinointiin ja tiedottamiseen. Pienissä yrityksissä juuri nämä saattavat tuottaa liikaa kustannuksia ja viedä liian suuren osan pienistä henkilöresursseista.

Sekä Otava että Karisto odottavat äänikirjojen suosion jatkavan kasvuaan ja tuovan nostetta kustannustoiminnalle.