Sivellin piirtää varmasti kukan terälehtiä keramiikkalautaseen. Liike ei pysähdy, vaikka Anu Pentik, 77, kertoilee samalla tarinoita Pentikin vaiheista lähes viiden vuosikymmenen ajalta.

– Tässä auttaa kokemus. Tiedän miten värit reagoivat. Tiedän, miten paljon väriä on syytä olla, jotta lopputulos on hyvä. Tämä maalaaminen on ehdottomasti työn mukavin osuus. Siksi olen jättänyt sen viimeiseksi.

Pieni huone Posion tehtaan kyljessä on nyt täynnä suuria keraamisia lautasia, joista suuri osa on jo koristeltu valmiiksi. Anu Pentik, oikealta nimeltään Pentikäinen, on jo kahden vuoden ajan valmistellut elämänsä suurinta taidenäyttelyä. Ensi kesänä hänen teoksensa valtaavat Wäinö Aaltosen museon eli WAM:n Turussa.

Työtä riittää yhä, sillä keraamisten teosten on täytettävä museon isot huoneet. Jättimäisiä, lähes puoli metriä halkaisijaltaan olevia lautasia on valmistumassa 15 kappaletta. Niitä on kuitenkin tehtävä muutama enemmän, sillä aina on vaarana, että teokset halkeavat poltettaessa.

Outo keramiikkamöltti upposi kansaan

Posiolle, keskelle eteläisen Lapin erämaata, on noussut vuosien saatossa oikea Pentik-imperiumi. Tehtaan ympärillä on toimistorakennus, valtava myymälä, museo ja galleria. Yritys työllistää Posiolla noin 30 ja valtakunnallisesti yli 250 henkeä. Lisäksi Pentik-mäellä vierailee vuosittain noin 100 000 turistia. Se on huikea määrä runsaan 3 000 asukkaan kunnassa. Ilman Pentikiä Posiolle ei poikkeaisi juuri kukaan.

Törmätäkseen Pentikiin ei tarvitse kuitenkaan matkustaa Lappiin saakka. Myymälöitä löytyy nykyään lähes joka kaupungista ja ostoskeskuksesta. Ensimmäiset Anu Pentikin keramiikkatuotteet myytiin kuitenkin hieman vaatimattomammin. Ne olivat hyllyssä Posion Essolla c-kasettien ja lasinpesunesteiden vieressä. Elettiin 1970-luvun alkua.

Itse tuotekin oli hieman erikoinen. Se oli röpelöinen möltti, joka toimi kynttilänjalkana. Asiakkaita outo esine ei hirvittänyt. He ihastuivat Kaamoskiviin.

Pentik uskalsi tarjota niitä myös Stockmannille myyntiin. Häntä oli neuvottu, että kannatti antaa tuotteita myyntiin vain parhaimmille. Stockmannin sisäänostaja ei peitellyt reaktioitaan. Kaamoskivet olivat hänen mielestään aivan hirveitä, mutta “otetaan nyt muutama kokeeksi myyntiin”. Kokeilu kannatti, sillä Kaamoskivet myytiin heti loppuun.

– Stockmann teki meiltä jatkuvan tilauksen. Lähetin heille monen vuoden ajan kaikki Kaamoskivet, jotka tein. Ne myivät ihan hirveästi.

Idea outoihin kynttilänjalkoihin syntyi yksinkertaisesti siitä, että Pentik halusi tehdä jotain rujoa, jotain sellaista, mitä muut eivät tee.

Keramiikkapaja valtasi lapsilta huoneen

Ensimmäiset keramiikkatyöt Pentik teki kotonaan. Lapset joutuivat luopumaan huoneestaan, kun sen valtasi polttouuni. Pikku hiljaa ajanvietteestä alkanut puuhastelu paisui.

– Ajattelin, että nyt kun itselläni on työ, täytyy sitä tarjota muillekin, edes parille ihmiselle. Siitä se lähti.

Astiastoja ei enää voinut valmistaa lastenhuoneessa. Piti rakentaa teollisuuslaitos. Kun sekään ei enää riittänyt, rakennettiin tehdas, jota on sittemmin laajennettu useamman kerran.

Pentikin maanläheiset astiat ja esineet osuivat yksiin suomalaisten maun kanssa, sillä kauppa kävi.

– Alussa mentiin tuulen mukana, vailla järkeä. Pikku hiljaa opimme hallinnointia. Mutta yrittäjän intohimoa ja innostunutta hulluutta ei sovi kadottaa missään vaiheessa.

Perhe joutui asumaan tehtaalla

Pentikissä ollaan oltu aina kunnianhimoisia. Yritystä on uudistettu ja uutta suuntaa haettu. Välillä on menty metsäänkin. 80-luvulla haluttiin panostaa designiin ja yritykseen palkattiin uusia muotoilijoita. He suunnittelivat tyylikkäitä ja virtaviivaisia esineitä. Mutta kansa ei tykännyt. Myynti hiipui ja 90-luvun alussa iski lama.

– Se oli kauheaa aikaa. Kaikki rahat oli loppu, velkaa oli hirveästi, korot olivat pilvissä. Se oli aivan toivotonta.

Pentikäiset joutuivat myymään talonsa, mökkinsä ja autonsa. Perhe asui tehtaalla yhdessä huoneessa. Pankki, vakuutusyhtiö ja kunta olivat sitä mieltä, että konkurssi olisi ainut vaihtoehto.

Anu Pentik ei halunnut kuitenkaan vielä luovuttaa. Hän taivutteli muita odottamaan vielä hetken. Hän uskoi, että parempi aika tulisi.

Ja niin kävi. Yhtäkkiä vaatimaton Aino-astiasto rupesi myymään hyvin. Sitä myytiin niin paljon, että muutaman vuoden kuluttua yritys oli kuivilla.

– Siinä sisukkuus palkittiin. Oli hyvä, että jaksettiin.

Äidin kuolema sysäsi vastuuta 6-vuotiaalle Anulle

Sinnikkyyttä Anu Pentik oppi jo lapsuudessaan Kuusankoskella 1940-luvulla. Hän oli 6-vuotias, kun äiti kuoli.

Oli kiirastorstai, kun isä kertoi, ettei äiti tule enää kotiin. Anu muistaa tapahtuman yhä pikkutarkasti.

He istuivat veljen kanssa korva kiinni radiossa ja kuuntelivat Markus-sedän lastentuntia. Se tuli joka torstai.

Isä tuli sisään kainalossaan äidin vihreä takki, jossa oli punakettupuuhka. Sattumoisin juuri tuona torstaina kauppaan olivat tulleet ensimmäiset appelsiinit. Isä kaivoi paperipussista appelsiinit lapsille kerrottuaan suru-uutisen.

– Me vain pyöriteltiin niitä appelsiineja ja mietittiin, että äiti on kuollut. Saimme ensimmäistä kertaa appelsiinit, emmekä tienneet lainkaan, mitä niille olisi pitänyt tehdä.

Isä sanoi 6-vuotiaalle Anulle, että “sinusta tulee nyt perheen emäntä”. Äiti oli kuollut raskausmyrkytykseen ja jonkin ajan kuluttua sairaalasta kotiutui pieni keskosena syntynyt vauva.

– Kyllä äidin kuolema on vaikuttanut siihen, etten anna helpolla periksi. Olen ruvennut 6-vuotiaana pärjäämään.

Anu oppi keittämään puurot ja siivoamaan. Leikille ei oikein ollut aikaa, joten Anu houkutteli naapuruston lapset luokseen leikkimään kotia. Siinä leikin varjolla puristeltiin matot ja siivottiin taloa.

– En halua surkutella itseäni. Asioissa on aina hyvät puolensa. Jos olisin kasvanut pumpulissa, en olisi tässä.

Posiolle oli helppo kotiutua

Posiolle Pentikäiset ajautuivat sattumalta. Anu oli tavannut Topin ja ottanut miehensä sukunimen, josta myöhemmin muotoutui taiteilijanimi ja yksi Suomen kuuluisimmista brändeistä. Pariskunta eli Siilinjärvellä Savossa, mutta he halusivat muuttaa vielä lähemmäs luontoa. Topi Pentikäinen lähetteli työhakemuksia Lapin kouluihin sai opettajan viran Posiolta, joten perhe muutti sinne.

Anu Pentik kotiutui heti. Hän piti kansalaisopistossa keramiikka- ja kudontakursseja, joilla paikkakunnan naiset kävivät innokkaasti.

– Ihmiset olivat niin ihania. Maalaismammat tulivat kovillakin pakkasilla järven poikki kursseille. Heillä oli aina mukanaan rieskoja, joita sitten välillä syötiin. Kyllä tämä Posio on minun kotini, jos kysytään.

Lapin luonto on ollut tärkeä innoittaja Anu Pentikille. Posiolla luonto on läsnä koko ajan, sinne ei tarvitse erikseen lähteä.

Tulevaisuudessa luonto ja Lappi ovat entistä enemmän esillä Pentikin tuotannossa. Yrityksessä aloitti elokuussa ensimmäinen perheen ulkopuolinen toimitusjohtaja Riikka Wulff. Hän haluaa korostaa yrityksen kotimaisuutta ja Posion keramiikkatehtaan ainutlaatuisuutta.

– Tämä taitaa nykyään olla Pohjoismaiden ainut tämän mittaluokan keramiikkatehdas. Kaikki ovat siirtäneet tuotantonsa muualle, huokaa Anu Pentik.

Joulu on huippusesonki Pentikille

Anu Pentik kiertelee tottuneesti tehtaassa ja juttelee työntekijöille. Monet ovat tehneet koko työuransa Pentikin tehtaassa. Teekuppeja vilisee liukuhihnalla ja työntekijät kiinnittävät niihin korvat ja lasittavat astiat.

Koneet louskuttavat tasaiseen tahtiin. Vuodessa tehtaasta tulee myyntiin noin 300 000 astiaa. Tehdashallissa on myös pari robottikonetta, mutta työntekijät ovat yhä korvaamattomia.

Hiljaisella puolella maalataan käsin astioita ja esineitä. Työvaihe vaatii tarkkuutta ja kokemusta, sillä esineiden on oltava samannäköisiä. Saman sarjan lautaset eivät voi olla sävyltään erilaisia.

Vaikka ulkona on synkkä kaamos, tehdashallissa vallitsevat pastellisävyt. Nyt tehdään kevätsesonkia. Myös Pentikissä suunnitellaan muotitalojen tavoin useita eri mallistoja vuoden aikana. Sen huomaa Pentik-liikkeissä, joita on noin 50.

Joulu on ehdottomasti kulta-aikaa. Moni suuntaa kulkunsa Pentik-myymälään, kun ei oikein tiedä mitä veisi joulutervehdykseksi kaukaiselle sukulaiselle tai puolitutulle.

– Raporteista huomaa, miten paljon ihmiset käyvät jouluostoksilla liikkeissämme. Jos ei muuta keksi, niin kauniisti pakattu joulukahvi on aina hyvä tuliainen.

Anu Pentik on mukana ryhmässä, jossa suunnitellaan muutoksia myymäläketjuun. Verkkokauppa on vaikuttanut astioiden ja esineiden myyntiin, eivätkä asiakkaat enää etsi tuotteita kaupasta.

– Nyt on katsottava tulevaisuuteen. Aiomme liikkeissämmekin tuoda enemmän esiin tarinaamme ja ennen kaikkea luonnon merkitystä. Sen antamaa rauhaa ja hyvää oloa.

Suhteessa on kolmas pyörä

Vaikka Anu Pentik ei ole enää vuosikausiin ollut mukana yrityksen johdossa, on hän silti täysin rinnoin mukana kehitystyössä. Vapaa-aikanaan hän yhä tekee ja suunnittelee tehtaalla uniikkimallistoja ravintoloille tai yksityisille tilaajille. Lähes joka päivä Anu Pentik pakkaa miehensä Topin kanssa koirat autoon ja ajaa tehtaalle.

Topi Pentikäinen oli yrityksen toimitusjohtajana vuoteen 2004 asti, jolloin perheen poika Pasi Pentikäinen siirtyi johtoon. Nykyään Pasi on hallituksen puheenjohtaja. Hän on luvannut pitää keramiikkatehtaan Posiolla ainakin niin kauan, kun hän on hallitusvastuussa.

Jouluna perhe aikoo kokoontua yhteen, rauhoittua ja levätä. Anu Pentikille muutaman päivän lepo voi tehdä tiukkaa, sillä hänellä on palava himo valmistaa suurnäyttelyään kesäksi.

– Topi nauraa, että meidän suhteessa on nyt kolmas pyörä, WAM:n näyttely. Hän lukee parhaillaan tuoretta elämäkertaa Aino Sibeliuksesta ja on löytänyt sielunkumppaninsa hänestä. Täytyy kyllä heti sanoa, että en ole yhtään niin kamala, kuin Jean oli Ainolle.

Anu Pentikin askeleet suuntaavat jälleen omalle studiolle. Hän haluaa vielä näyttää, miltä keramiikkainstallaatiot tulevat näyttämään sitten kesällä Wäinö Aaltosen museossa.

Studion huoneen täyttää keraaminen voikukkapelto. Keltainen väri tuntuu häikäisevän kirkkaalta ja valoisalta, kun ikkunoista hyökyy Lapin kaamos.

Voikukat ja niistä leviävät siemenet ovat tulevan näyttelyn kantava ajatus.

– Lapsesta saakka olen rakastanut voikukkaniityn väriä. Kun siemenet kypsyivät, puhalsimme hahtuvia ja toivoimme.

Näyttelyssä voikukat kuvastavat koko elämää. Jotkut siemenet löytävät heti muhevan kasvupaikan, toisille käy kehnommin.

Studiolla on koottuna pieniä osia näyttelyyn tulevista installaatioista. Perheen unkarinvizslat jolkottelevat teosten seassa ja huiskivat pitkää häntäänsä. Koirat ovat kuitenkin ilmeisen tottuneita ympärillä olevaan keramiikkaan, sillä mitään ei hajoa. Anu Pentik rapsuttelee koiriaan ja kertoo uransa suurimmasta näyttelystä.

– Tästä tulee paljon parempi kuin Helsingin Taidehallin näyttelystä, hän uhoaa.

Kolme vuotta sitten Taidehallissa pidetty näyttely oli yleisömenestys, mutta nyt Pentik aikoo näyttää todelliset taitonsa.

– Nyt haluan näyttää, mitä todella osaan. Kun on tällainen mahdollisuus, kunnianhimo vain kasvaa. Kilpailen vähän itseni kanssa.

"Saan ja osaan olla ylpeä työstäni"

Anu Pentikistä on vaikea uskoa, että hän on 77-vuotias. Hän on energinen ja innoissaan ja aivan selvästi nauttii työstään.

– Tämä on kuin terapiaa minulle. Usein tulen tänne tehtaalle ennen aamuviittä maalaamaan. Laitan musiikkia hiljaiselle ja nautin. Ette usko, miten ihanaa on, kun voin olla täällä rauhassa kahden kesken teoksen kanssa. Kun tekee uniikkia, pitää olla se oikea fiilis.

Vielä kymmenen tai parikymmentä vuotta sitten tällainen taiteellinen luomisvimma ei olisi ollut mahdollista.

– Vasta nyt olen sinut itseni kanssa. On niin helppo olla nyt. Haluan näiden teosten välityksellä antaa onnistumisen iloa ja energiaa muillekin.

Itsensä voi löytää vasta vanhemmallakin iällä, joten Pentik armahtaa elämänvalintojen kanssa tuskailevia nuoria.

– Ei hätää. Elämässä saa kompuroida. Ei kaiken tarvitse olla heti selvää. Jos joku suunta ei vedä, niin sitten otetaan toinen. Periksi ei saa antaa.

Ei Anu Pentik ole aina ollut yhtä itsevarma. Yhä vieläkin mielessä häilähtää välillä, että "enhän minä nyt mitään". Kun hän kuuli, että Kouvolaan ollaan tekemässä hänestä näytelmää, ajatus tuntui aluksi hassulta.

Syksyllä ensi-iltansa saaneen näytelmän katsominen tuntui loppujen lopuksi ihan hyvältä. Vain harva elossa oleva nainen on päässyt näytelmän aiheeksi.

– Olen opetellut ja päättänyt, että saan ja osaan olla ylpeä työstäni ja tekemisistäni.

Puhe pysähtyy. Pentikiä huolettaa, ettei vain ole rasittava, kun on niin positiivinen.

Hänellä on kuitenkin vahva usko, että nyt jos koskaan maailmassa tarvitaan myönteistä mielialaa.

Puhe jatkuu.

– Täytyy paljastaa, että joskus lauantaiaamuisin ollessani yksin täällä tehtaalla, minä aivan huudan, että “voi kun tämä elämä on ihanaa”.

Sitä se varmasti on, kun saa tehdä rauhassa taidetta ja takana on huikea ura yrittäjänä.

Näyttely tulee olemaan Anu Pentikille uran kohokohtia. Se ei kuitenkaan ole joutsenlaulu. Kaukana siitä.

– Haluan tehdä WAM:n jälkeen vielä jotain suurta. Lopputyö on vielä tekemättä.

Terveisiä saunasta! Tämä oli aikoinaan isäni vakitoivotus mökkisaunan löylyjen jälkeen. Oikeasti huudahduksella oli tarkoitus ilmoittaa, että sauna on vapaa seuraaville löylyttelijöille, mutta samalla hän tuli kunnioittaneeksi saunatonttua.

Tietokirjailija Heikki Saure kertoo kirjassaan Tonttu - Tarua & totta, että suomalaisen kansanperinteen saunatontut ovat hahmoja, joiden kanssa ei kannattanut leikkiä. Saunatontulle on erityisen tärkeää hyvä ja kunnioittava käytös.

Saunatontuilla on paljon sääntöjä. Saunassa ei saa pelata korttia, nukkua, elämöidä, virtsata tai pieraista.

– Saunatonttu on parhaimmillaan hyväntahtoinen huolehtija. Pahimmillaan se onhengenvaarallinen, Heikki Saure kertoo.

Tontuille oli tyypillistä antaa merkkejä. Jos joku vaikkapa mölysi saunassa, tonttu alkoi kolisuttaa ovea tai tehdä muuta kiinnittääkseen käytökseen huomiota. Jos tämä ei tepsinyt, saunatonttu raivostui.

Perinnetiedon mukaan joskus kävi niinkin, että saunojaa ei alkanut kuulua. Kun häntä lähdettiin katsomaan, lauteilta löytyi eloton, nyljetty ruumis. Verinen nahka oli nostettu orsille roikkumaan.

Kirkko julisti tontut pannaan

Isäni tuskin oli tonttu-uskovainen, eivätkä varmaan hänen vanhempansakaan. Luultavasti jossain sukupuun haarasta löytyy kuitenkin henkilö, joka oli oppinut kunnioittamaan saunatonttua. Siten tapa kertoa terveisiä löylystä periytyi jälkipolville.

Heikki Saure kertoo, että tarinat tontuista olivat varsin eläväisiä vielä 1900-luvun alkupuolella. Silloin tonttujen toilailuista saattoi jopa lukea sanomalehdistä. Osa tontuista oli jopa paikallisia julkkiksia. Heidän tappeluistaan kerrottiin jääneen pysyvät jäljet maastoon.

Vilkkaimmin tontut touhusivat ennen kristinuskon tuloa Suomeen. Kirkko suhtautui kielteisesti vieraisiin jumalolentoihin, haltioihin, maahisiin ja tonttuihin. Ne olivat kaikki paholaisen ilmentymiä. Kun noitavainot olivat kiivaimmillaan 1600-luvulla, myös tontuista alettiin puhua kuiskaillen.

- Kun puhdasoppinen luterilaisuus tuli Suomeen, kirkko katsoi, että mikä tahansa muu kuin luterilaisuus oli paholaisen juonia. Silloin hyvääkään tarkoittavia loitsuja ei saanut sanoa. Niistä saattoi saada jopa kuolemantuomion, Saure sanoo.

Saunatontun lepytykset jäivät vähemmälle. Jumalanpalveluksiin tottumatonta kansaa valistettiin aluksi, että kirkossa täytyy olla kuin saunassa, istua hiljaa ja kunnioittaen. Myöhemmin sanonta kääntyi toisin päin ja saunojia neuvottiin istumaan lauteilla kuin kirkossa, hiljaa ja kunnioittaen.

Tontut olivat huonoa materiaalia kansalliseepokseen

Heikki Sauren mukaan tontut ja haltijat saattavat olla muinaissuomalaisten ensimmäisiä jumalolentoja, jos sellainen ilmaus sallitaan. Tontut tulivat läheisiksi luotetuiksi, sillä ne olivat läsnä jokapäiväisessä elämässä, asuintalossa, saunassa, riihessä, myllyssä ja navetassa.

Kun kansallisuusaatteen innostamat kansanperinteen kerääjät 1800-luvun lopulla lähtivät samoamaan syrjäisiä seutuja ja etsimään tarinoita, he kuulivat ja merkitsivät muistiin kertomuksia tontuista. Ne eivät kuitenkaan olleet kerääjien pääasiallisin kiinnostuksen kohde.

– Kansanperinteet kerääjät ja tutkijat halusivat löytää sellaista materiaalia, jotka toivat mieleen Antiikin eepokset, jotta he voisivat osoittaa, että me suomalaiset kuulumme suurten sivistyskansojen joukkoon, Saure kertoo.

Osittain tästä syystä tunnemme Väinämöisen ja Pohjan Akan, mutta tontut ja haltijat ovat jääneet varjoon.

Tontut suojelivat luontoa ja eläimiä

Vaikka jutut keskenään taistelevista ja väkivalloin talon väkeä kouluttavista tontuista ovatkin kiehtovia, pääosa tonttutarinoista on täynnä lempeää huolenpitoa ja luonnon kunnioitusta.

Metsätontut ja muut metsän haltijat ovat olleet luontoa ja eläimiä kunnioittavia olentoja. Samoin navettaa suojelevat tontut ovat olleet eläinten puolella. Heikki Saure näkeekin, että ihmisen suhde luontoon muuttui, kun hän lakkasi uskomasta sitä suojeleviin henkiolentoihin. Luontosuhde muuttui yksipuoliseksi hyötysuhteeksi.

– Tontut ja haltijat opettivat ihmiset ymmärtämään, että kaikesta täytyy pitää huolta. Niin ympäristöstä, rakennuksista, eläimistä kuin esineistäkin.

– Kun usko tonttuihin hiipui, ylimielinen ihminen alkoi turmella ympäristöään. Ja tässä tilanteessa me nyt sitten olemme, ilmastonmuutoksen kourissa, Saure huokaa.

Joulutontonttu on yhdistelmä erilaisia tonttuperinteitä

Joulutontut ovat tonttuperinteen nuorimpia edustajia. Ruotsalainen kirjailija Viktor Rydberg kirjoitti runon tontusta 1881 ja se julkaistiin Ny Illustrerad Tidning -lehden kannessa. Kannen kuva oli kuvittaja Jenny Nyströmin käsialaa. Siinä tontut esitettiin pitkäpartaisina, piippalakkisina ukkoina. Samoihin aikoihin myös Tanskassa yhdistettiin tonttukuvastoa joulunviettoon. Joulutonttu oli syntynyt.

Rydbergin Tonttu-runoon tarttui kaksi suomentajaa. Lyyli Wartiovaara-Kallioniemi sävelsi runon Valter Juvan suomennoksesta. Laulu painettiin nuoteiksi vuonna 1945, mutta arvellaan, että sitä oli esitetty jo aiemmin. Unetonna valvovasta Tontusta tuli yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista joululauluista Suomessa.

– Se on erikoinen joululaulu. Siinä ei mainita lainkaan joulua, ei joulupukkia, joululahjoja, joulukuusta eikä jeesuslasta, mutta niin vain se sujahti mukaan jouluperinteeseen, Saure naurahtaa.

Tarinoita tontuista joulupukin apulaisina on kerrottu eri puolilla Euroopaa. Joulupukki ja tontut -kuvasto on kehittynyt pikkuhiljaa sekoituksena eri kertomuksista, kuvista ja varta vasten keksityistä tarinoista.

Joulutontut saivat muun muassa kauppiaat innostumaan. Sauren kirjassa on kirjakaupan mainos vuodelta 1907. Siinä tontut ajavat reellä, joka on lastattu täyteen paketteja.

Tontuista löytyy käyttämätöntä potentiaalia

Heikki Saure sanoo, että tontut ovat olleet muinaissuomalaisten lisättyä todellisuutta. Voi tuntua oudolta, että niihin on uskottu. Toisaalta kuvitellut olennot ovat läsnä myös nykypäivän ihmisten elämässä.

- Kyllähän me seuraamme televisiosta keksittyjen ihmisten tarinoita ja seuraamme henkeämme pidätellen, miten heidän käy.

Monille tv-sarjojen hahmoista tulee läheisiä ja heitä kaivataan takaisin, kun sarja loppuu.

Kirjailijat, elokuvien ja pelien tekijät ovat ammentaneet suomalaisesta mytologiasta. Muun muassa Taru Sormusten Herrasta -kirjailija, J.R.R. Tolkien, tunnetaan Kalevala-entusiastina.

Heikki Sauren mielestä tonttujakin voisi hyödyntää vaikkapa fantasiapeleissä ja elokuvissa. Jos lempeä kotitonttu ei innosta, tonttumytologiasta löytyy myös vaikkapa pelottava yksisilmäinen tonttu.

Saure näkisi mielellään tarinoita pelejä ja elokuvia ekotontuista, jotka palaavat piiloistaan maan päälle palauttamaan ihmisten kunnioituksen luontoon ja ympäristöön.

Televisiokasvo Roope Salminen, 30, kertoi tänään julkisesti Instagram-päivityksessä, että häntä vastaan on nostettu syyte rikosnimikkeellä pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan Ylelle, että Salmista vastaan on tehty haastehakemus. Syyte nostettiin perjantaina 20. joulukuuta.

Rikoksen väitetään tapahtuneen vuoden 2015 elokuussa. Myös Salminen sanoo näin julkisessa päivityksessään. Salminen kirjoittaa olevansa "ehdottomasti syytön" ja toivoo, että asia etenee oikeudessa nopeasti, jotta myös päätös saadaan pian.

Käräjäoikeudesta kerrotaan, että käsittelyaika ei ole vielä tiedossa ja että tapauksen asiakirjat ovat vielä matkalla syyttäjävirastolta. Salminen sanoo samaisessa Instagram-päivityksessä, että häneltä vaaditaan asiassa päiväsakkoja.

Rikoslain mukaan pakottamisesta seksuaaliseen tekoon voidaan tuomita tekijä, joka pakottaa toisen ihmisen muuhun seksuaaliseen tekoon kuin sukupuoliyhteyteen esimerkiksi väkivallalla tai käyttämällä hyväksi toisen tiedottomuutta tai muuten avutonta tilaa. Teosta voidaan tuomita enintään kolme vuotta vankeutta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Juttua täydennetty 23.12.2019 kello 15.58: Roope Salmiselta vaaditaan asiassa rangaistukseksi päiväsakkoja.

Animaatioelokuva Frozen – Huurteinen seikkailu ja etenkin sen tunnuslaulu Taakse jää eli Let it go valloitti paitsi valkokankailla myös kotona.

Vuodesta 2013 lähtien pikkutytöt ja monet pojatkin ovat pyörineet sinisissä mekoissa ja hoilanneet: Let it Gooooo! elokuvan tunnussävelmän mukana.

Frozen on nykytyttöjen sukupolvikokemus. Niin kuin monen äidinkin.

Nyt kun jatko-osa Frozen 2 alkaa pyöriä elokuvateattereissa Suomessa joulupäivänä 25. joulukuuta, on hyvä kerrata, miksi elokuvasta tuli niin valtava ilmiö ympäri maailman.

Jutussa pohditaan myös, jatkaako jatko-osa Huurteisen seikkailun edistyksellisellä tiellä. Joitain spoilereita eli juonipaljastuksia Frozen 2:sta on jokaisen osion lopussa.

1. Ei pelastavaa Prinssi Rohkeaa, vaan sisarrakkauden voima

Perinteisissä Disney-saduissa – ja perinteisissä saduissa – on kaunis, haavoittuvainen prinsessa. Hän joutuu pulaan, ja lopulta saapuu uljas prinssi ratsullaan pelastamaan. 1990-luvulta lähtien prinsessoista on tullut reippaampia ja aktiivisempia, mutta keskiössä on edelleen ollut romanssi prinssin kanssa. Vaan ei Frozenissa.

Keskushahmo on herkkä kruununprinsessa Elsa, joka ei hallitse taikavoimiaan. Elsa ja pikkusisko Anna joutuvat pulaan, mutta toimivat urheasti. Elokuvan pelastaja on rohkea pikkusisko Anna.

Entä Frozen 2?

Kuningatar Elsan ja prinsessa Annan sisaruus ja rakkaus sekä voimaannuttava girl power määrittävät myös jatko-osaa. Prinssiosastolla jatkaa hieman hupsu jääkauppias Kristoff, joka rakastaa Annaa palavasti ja yrittää useasti kosia häntä kömpelösti.

Annaa englanninkielisessä elokuvassa ääninäyttelevä Kristen Bell on kuvaillut Kristoffin hahmoa hienoksi roolimalliksi miehestä, joka uskaltaa näyttää hellät tunteensa ja arvostaa vahvoja naisia.

2. Kaksi aktiivista tyttösankaria

Roolileikkeihin Frozen – Huurteinen seikkailu tarjoaa poikkeuksellisen hienot mahdollisuudet. Ei ole vain yhtä ihanaa prinsessaa – vaan kaksi! Päähenkilö Elsa on melankolinen, salaperäinen sankari. Pikkusisko Anna on kuplivan iloinen ja reipas pikkuprinsessa.

Animaatio uudistaa myös sadun onnellisen lopun perinnettä.

– Frozenissa tyttöjen tavoite elämässä ei liity avioliittoon – tai ainakin he elokuvan edetessä sen ymmärtävät, kommentoi aikoinaan mediatutkija Katariina Kyrölä Aamulehdessä.

Iso osa Frozenin ilmiöstä liittyy siihen, että se on vedonnut sekä lapsikatsojiin että vanhempiin – ja jopa tutkijoihin.

Entä Frozen 2?

Jatko-osa sisältää vielä enemmän toimintaa ja seikkailua kuin ensimmäinen Frozen-elokuva. Roolileikkeihin on edelleen valinnanvaraa: melankolinen Elsa vai reipas Anna.

Elokuva tarjoaa inspiraatiota myös häikäisevillä puvuillaan. Perinteisten pitkien prinsessamekkojen ohella Arendellin siskoilla on toimintaan sopivia, mutta upeita matka- ja toiminta-asuja.

3. Monitasoinen tarina

Suurissa tarinoissa on aina monta tasoa. Frozen – Huurteinen seikkailu on jännittävä seikkailukertomus lapsille. Aikuisille se tarjoaa lisää tasoja. Sen voi nähdä pakahduttavana kasvutarinana tytöstä naiseksi. Elsan vaikeudet hallita tunteitaan ja voimiaan näyttäytyvät kuvauksena murrosiästä.

Elsan taikavoimat voivat kuvastaa myös nykyajan tyttöjen arkisempaa ongelmaa, jossa moni joutuu piilottelemaan kykyjään sopeutuakseen “normaalin naisen” rooliin. Joku myös eristäytyy, kuten Elsa.

– Elsa ei ole sukua prinssiä odottaville prinsessoille vaan ennemminkin yliluonnollisilla voimilla varustelluille hahmoille, joita pojille on tarjoiltu vuosikymmeniä. Näissä rainoissa päähenkilö on ulkopuolinen ja outo, mutta selviytyy voittajana, kun oppii hallitsemaan omia voimiaan, toimittaja ja kirjailija Anu Silfverberg on analysoinut.

Entä Frozen 2?

Myös jatko-osa kirvoittaa useita tulkintoja. Käsikirjoittaja-ohjaaja Jennifer Lee kuvasi Ylen haastattelussa elokuvaa tarinaksi omien juurien löytämisestä ja itsensä hyväksymisestä.

Tällä kertaa Elsan ajaa seikkailuun salaperäinen musikaalinen kutsu, jota hän ei voi vastustaa. Hän lähtee etsimään taikavoimiensa alkuperää.

Elsa etsii myös yhteyttä äitiinsä, joka on kuollut tytön lapsuudessa. Elokuvan yhteyttä omaan elämäänsä pohti laajasti Kirsten Clodfelter New York Timesissa.

– Toivon, että kun tyttäreni katsovat tätä elokuvaa, he huomaavat sitkeän sisaryhteyden ja sen, että he voivat olla omien tarinoidensa sankareita, että naiset voivat olla pystyviä ja vahvoja silloinkin kun heitä pelottaa ja he kokevat epävarmuutta, hän kirjoitti New York Times -lehdessä.

4. Se musiikki!

Tunnuskappale Let it Go on vielä itse elokuvaa suurempi hitti. Vuonna 2014 se oli viidenneksi suosituin kappale koko maailmassa. Kappale voitti myös Oscarin. Suomessakin järjestettiin sing-along-näytöksiä, joissa sai laulaa mukana. Kappaleen sävellystä, sanoitusta ja sanomaa ylistettiin.

–Jokainen voi sen kautta avata omia haavojansa, alkaa korjaamaan niitä ja etsimään uutta suuntaan elämälleen. Se ei ole masentava vaan lohdullisen tumma kappale, kommentoi musiikin tohtori Aija Puurtinen Nyt.fi:ssä.

Entä Frozen 2?

Uudesta soundtrackista ei näytä muodostuvan ensimmäisen kaltaista megahittiä. Se on noussut soittolistojen kärkeen, mutta ei samalla voimalla kuin Let it go.

5. Sopivasti perinteisen sadun uudistamista – ja tuttua Disney -tenhoa

Kaikessa edistyksellisyydessään ja Disney-satujen mittakaavassa radikaaliudessaan Frozen vetoaa perinteisten satutarinoiden ja Disney-elokuvien ystäviin. Satumaisten päähenkilöiden ohella lumoresepti koostuu tutuista elementeistä. On hauskoja ja hullunkurisia sivuhenkilöitä kuten rakastettava lumiukko Olaf, joka pitää lämpimistä haleista. On jännittävä juoni päähenkilöä kohtaavista esteistä ja uhkista.

Monet fanit ja kriitikot odottivat jatko-osalta lisää perinteiden uudistamista. Voisiko ulkopuolisuutta kokeva Elsa löytää poikaystävän sijasta tyttöystävän? Internetissä kokonainen kampanja tunnistella #giveelsaagirlfriend vaati tätä. Kun Huffington Post kysyi asiasta käsikirjoittaja Jennifer Leeltä, vastaus oli “Katsotaan, mitä tapahtuu”.

Entä Frozen 2?

Kuningatar Elsa löytää juurensa ja yhteisönsä. Perinteistä romanssia miehen tai naisen kanssa elokuvan lopussa ei hänelle kirjoiteta.

Elsa ja Anna toimivat edelleen aktiivisesti ja rohkeasti, mutta ulkomuodoltaan he istuvat hyvin perinteiseen kauneusmuottiin: äärikapeat vyötäröt, hennot vartalot, suuret silmät ja muovimaisen virheetön iho.

Tätä Disney ei ole vielä onnistunut uudistamaan.

So no one told you life was gonna be this way. Noilla sanoilla alkava kappale on syöpynyt syvälle miljoonien entisten nuorten takaraivoon. Ja biisiin yhdistyvät automaattisesti suihkulähteellä ilakoivat Rachel, Monica, Phoebe, Joey, Ross ja Chandler.

Frendit-sarjan legendaarisen tunnusbiisin luoja on nyt poissa. Grammy-voittaja Allee Willis kuoli sydänkohtaukseen jouluaattona 72-vuotiaana.

Willis sävelsi Frendien I'll Be There for You -tunnarin yhdessä Rembrandts-yhtyeen kanssa, joka myös esittää kappaleen. Vuosien varrella Willis teki myös lukuisia muita hittejä, kuten Earth, Wind & Fire -yhtyeen Septemberin ja Boogie Wonderlandin.

Hän voitti urallaan kaksi Grammy-palkintoa. Toinen tuli Beverly Hills kyttä -elokuvan musiikista ja toinen Häivähdys purppuraa -musikaalista.

Willisin kynästä on kotoisin myös Pointer Sistersin biisi Neutron Dance sekä Pet Shop Boysin ja Dusty Springfieldin kappale What Have I Done to Deserve This.

Willisin kumppani Prudence Fenton kunnioitti rakkaansa poismenoa Instagramissa julkaisemalla tästä kuvan saatesanoilla: Rest in Boogie Wonderland.

Lue myös:

Frendien näyttelijät yhteen ensimmäistä kertaa sarjan päättymisen jälkeen

Pekka ja Emma Pirinen pelaavat Alias-lautapelia puolenpäivän aikaan Sellon kirjastossa. Isä ja tytär halusivat ajanvietettä joulupäivään.

– Olemme äitini luona viettämässä joulua, ja hän huomasi, että kirjasto on auki. Kiva päästä tänne, ettei tule mökkihöperöksi, Pekka Pirinen sanoo.

Vaikka joulupäivän viettäminen kirjastossa tuntuukin Pirisistä hieman oudolta, he pitävät aukioloa hyvänä ideana. Pirisille kirjastot ovat muutenkin tuttuja paikkoja, sillä 14-vuotias Emma lukee paljon ja isä Pekka käy kirjastossa pelaamassa lautapelejä ja vaikkapa biljardia.

Espoossa pääsee tänä jouluna poikkeavina aikoina kirjastoon, sillä Sellon kirjasto pitää ovet auki koko joulun. Kirjasto on auki aatosta tapaninpäivään, aamukahdeksasta puoleenyöhön.

– On tärkeää, että on joku paikka, mihin voi tulla ja jossa voi olla rauhassa, Sellon kirjaston asiakaspalvelupäällikkö Hans Swahn sanoo.

Swahnin mielestä on tärkeää, että tarjolla on joulunakin jokin maksuton ja kenelle tahansa sopiva paikka. Kaikki eivät vietä joulua tai heillä ei ole mahdollisuutta joulun juhlimiseen.

Lomalukemista ja oleskelua

12-vuotias Silva Määttänen on hakemassa matkalukemista Lapin reissulle. Kirjaston hyllystä löytyy kaivattu fantasiakirja, Tuhkakaupunki, ja mukaan tarttuu vielä saman sarjan seuraavakin osa.

– Tämä ei ole lähikirjastoni, mutta tulin hakemaan kirjaa täältä, koska muut kirjastot eivät ole auki, Silva Määttänen sanoo.

Joulupäivänä moni muukin kävijä on Sellon kirjastossa nimenomaan kirjoja lainaamassa.

– Näppituntuma on, että eilen aattona varsinainen kirjaliikenne oli aika vähäistä. Kyllä se oli enemmän olemista. Tänään ihmiset tuntuvat olevan kirjamielessä liikkeellä, Swahn sanoo.

Hans Swahnin mukaan Sellon kirjaston pitäminen auki läpi joulun syntyi heti viime joulun jälkeen. Tähän mennessä pitkä aukioloaika on hänen mielestään näyttänyt tarpeelliselta.

Jouluaattona Sellon kirjastossa kävi lähes tuhat asiakasta, mikä on viidesosa tavallisen arkipäivän kävijämäärästä. Puoleenyöhön saakka paikalla oli vielä muutamia ihmisiä. Swahnin mukaan osa kirjaston asiakkaista katseli aattoiltana elokuvaa, osa opiskeli tai oli muuten viettämässä aikaa. Paikalla oli niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä.

– Eilen saimme tosi paljon kiitosta ihmisiltä, jotka eivät halunneet vain istua yksin kotona vaan tulivat mieluummin tänne, Swahn sanoo.

Myöhäisellekin aukiololle tarvetta

Joulupäivän ohjelmaan kuuluu myös joululauluja ja ruokakassien jakoa. Ne ovatkin espoolaisen Anneli Niemen syy kirjastossa käyntiin. Niemi pitää kirjaston aukioloa joulunpyhinä hyvänä varsinkin niille, jotka ovat yksinäisiä.

– Minusta tämä on loistava ajatus. Tulin tekemään kaksi asiaa yhdellä iskulla, laulamaan joululauluja ja hakemaan ruokatavarakassin, Niemi sanoo.

Sellon kirjaston lisäksi muitakin yksittäisiä kirjastoja on ollut joulunpyhinä auki eri puolilla Suomea, vaihtelevin aukioloajoin. Asiakaspalvelupäällikkö Hans Swahnin mielestä joulun aukiololle olisi tarvetta tulevinakin vuosina.

– Ainakin aaton perusteella vaikuttaa siltä, että kysyntää on sille myöhäisellekin aukiololle, ehdottomasti, Swahn sanoo.

Sellon kirjaston aukioloajat jouluna näet täältä.

Ylikansalliset megakorporaatiot hallitsevat saasteisiin tukehtuvaa maailmaa. Suurkaupunkien sateisilla kaduilla vaeltaa hahmoja, joiden silmissä vilkkuvat ledit ja ranteissa kimaltavat linkkiplugit. Kaupunkien laitamilla koneteknologialla itseään parannelleet punkkarit sotivat yhtiöiden palkkasotilaita vastaan. Viivaksi vedetyt raadot kerätään varaosiksi tai jätetään lojumaan katuojaan.

Tervetuloa vuoteen 2020.

Kolmekymmentä vuotta sitten julkaistu Cyberpunk 2020 -roolipeli maalaa synkän kuvan nykyhetkestä. Pörssiromahdusten, ydinsotien ja tautiepidemioiden runtelema maailma on luisunut väkivaltaan ja hedonismiin. Teknologian kehitys ja sen aiheuttama eriarvoisuuden kasvu ovat vieraannuttaneet ihmiset toisistaan. Elämä on pinnallista ja vaarallista.

Tieteiskirjailija William Gibsonin teoksiin (mm. Neurovelho, Kreivi Nolla ja Mona Lisa) ja Blade Runnerin sekä Terminaattorin kaltaisiin elokuviin nojaavan pelin lohduton maailma on vuosikymmenten ajan vedonnut roolipelaajiin ympäri maailmaa.

Luultavasti imppasit tämän artikkelin tietokannasta henkilökohtaiselle tieturillesi. Cyberpunk 2020

– Kyberpunk laajempana ilmiönä on poikkeuksellinen, koska se on edelleen pinnalla, sanoo Suomen roolipeliseuran varapuheenjohtaja Tuomas Kuusniemi.

Hyvä esimerkki tästä on ensi vuonna julkaistava Cyberpunk 2077 -tietokonepeli. Keanu Reevesin tähdittämä peli tuo neonvalojen valaiseman ja kromin heijasteleman maailman myös tietokone- ja konsolipelaajien ihasteltavaksi.

Kuusniemi itse tutustui kyberpunkin armottomaan maailmaan 90-luvulla. Hän kuvailee ensikosketusta peliin mullistavaksi.

– Siihen asti suurin osa roolipeleistä oli keskiaika-fantasiaa, eli suht leppoisaa tai sankarillista menoa. Cyberpunk 2020 oli ensimmäinen peli, joka yritti simuloida oikeaa maailmaa. Ja se pelimaailma on huolestuttavan tuttu.

"Tässä hommassa pelataan vallasta"

Cyberpunk 2020:n kantava teema on jättiyhtiöiden ylivalta. Pelissä maailmaa eivät pyöritä poliitikot, vaan pukumiehet. Yhtiön miehet hallitsevat hallituksia, markkinoita, kansakuntia ja armeijoita.

Kun amerikkalainen Mike Pondsmith ja kumppanit kehittivät peliä 80-luvun loppupuolella, Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin talouspolitiikan seuraukset näkyivät jo Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Verohelpotukset ja julkisen hallinnon leikkaukset olivat vuosien ajan kasvattaneet ihmisten eriarvoisuutta. Yhtiöiden valta kasvoi ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Tämän kehityksen Cyberpunk 2020 vie äärimmilleen.

Nyt kaikki on tietysti enemmän tai vähemmän yhtiöiden hallinnassa, ja yhtiöt ovat melko pitkälle hallituksia itsessään. Cyberpunk 2020

Cyberpunk 2020:ssä muutama mediayhtiö omistaa tv-kanavat, elokuvastudiot, levy-yhtiöt, radioasemat ja kustantamot. Teknologiayhtiöt ovat kasvaneet maailman suurimmiksi yrityksiksi. Terveydenhuollosta on tehty liiketoimintaa, ja yksityiset yritykset ovat ottaneet avaruusrahdin kuljettamisen kontolleen.

Kuulostaako tutulta?

Kyberpunkin maailmassa megayhtiöt tekevät mitä lystäävät. Ne vakuuttavat kunnioittavansa saastekontrollia, minimipalkkoja ja tuotevastuuta, mutta samalla ne sanelevat hallitusten ohjelmat.

Pahimmaksi tilanne on riistäytynyt Yhdysvalloissa, missä korruptio jyllää. Euroopassa tiukan byrokratian ansiosta “bisnesparonit” on saatu jotenkuten aisoihin ja maiden taloudet ovat tasapainossa – “poikkeuksena Espanja, Italia ja Kreikka”.

Neuvosto-Venäjällä ylikansalliset yhtiöt eivät ole saaneet vahvaa jalansijaa. Ainoastaan tiiviisti hallinnon kanssa yhteistyötä tekevät yritykset pärjäävät. Alueen teknologia laahaa pahasti muiden perässä.

Kuulostaako tutulta?

Suora linkkiyhteys aivoihin on vain ajan kysymys

Cyberpunk 2020:n maailma on sekoitus Blade Runnerin estetiikkaa, Tronin teknologiaa ja Robocopin moraalia. Uudet teknologiat ovat kerta toisensa jälkeen mullistaneet yhteiskunnan, mikä on monen kohdalla johtanut teknoshokkiin.

Kun teknologia kasvaa ulos ihmisen käsityskyvystä tai elämästä. Yht’äkkiä ihmiset friikkaavat täysin. Heistä tulee irrationaalisia; väkivaltaisia. Perheet pirstoutuvat; suhteet repeilevät. Ihmiset tuntevat itsensä avuttomiksi Universumin alla. Lopulta koko ihmiskunta jähmettyy massapsykoosiin. Sitä me nykyään nimitämme Romahdukseksi. Cyberpunk 2020

Pahiten teknologian jyräämiksi joutuneet ihmiset istuvat kodeissaan passiivisina ja odottavat ohjeita johtajilta. Pieni ryhmä teknologiaa vastustavia neo-luddiitteja yrittää kääntää kelloja taaksepäin. Loput nappaavat teknologiaa kurkusta ja syöksyvät tulevaisuuteen pää edellä.

Nämä kyberpunkkarit ovat nivoneet teknologian osaksi hermostojaan; yksi on asentanut datalastuja parantaakseen tennistaitojaan, toinen on piilottanut automaattiaseita käsivarsiinsa.

Näin pitkällä teknologian kehitys ei ole vielä tosimaailmassa vuonna 2020. Teknoshokin oireita on jo nähtävissä, mutta me emme kykene parantamaan refleksejämme mikrosiruilla tai ohjamaan autojamme ajatuksen voimalla – vielä.

Laboratorioissa on jo jonkin aikaa testailtu aivosignaaleilla ohjattavia järjestelmiä. Syksyllä Facebook hankki miljardilla dollarilla teknologiayritys CTRL-labsin, joka kehittää mielen avulla ohjattavia tietokoneita.

Samoilla apajilla häärii Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk. Kaksi vuotta sitten hän perusti Neuralink-yhtiön, jonka päämääränä on yhdistää tekoäly ihmisaivoihin. Heinäkuussa yhtiö kertoi onnistuneensa asentamaan apinan aivoihin sensorin, jonka avulla apina kykeni hallitsemaan tietokonetta.

Myöhäisellä 20. vuosisadalla Nettiin pääsi vain tietokonepäätteen avulla, käyttäen tiedonvälityksessä apuna modeemiksi kutsuttua laitetta. Vuonna 2020 Nettiin pääsee suoraan. Linkkiplugit ja monimutkaiset ohjelmat muuntavat tietokonedatan ihmismielen ymmärtämiksi tapahtumiksi ja syöttävät ne suoraan aivoihin. Cyberpunk 2020

Google on jo useamman vuoden ajan suunnitellut kyberoptiikkaa, joka ruiskutetaan suoraan ihmisen silmämunaan. Näön parantamisen lisäksi tämä elektroninen piilolinssi voisi esimerkiksi mitata kantajansa verensokeritasoja.

Muutama viikko sitten Bathin yliopiston tutkijat esittelivät mahdollisuuden korjata hermovaurioita keinotekoisista neuroneista koostuvilla mikrosiruilla.

Supertietokoneet kutistuivat puhelimiksi

Kun Cyberpunk 2020 ilmestyi vuonna 1990, maailman tehokkain tietokone, Cray-2, kykeni suorittamaan 1,9 miljardia laskutoimitusta sekunnissa. Yli kaksi tonnia painavassa supertietokoneessa oli parhaimmillaan 32 gigatavua tallennustilaa. “Pienet matkapuhelimet” olivat juuri tulleet markkinoille. Ne painoivat alle kilon.

Viime syksynä Apple esitteli uuden puhelimen mikropiirin, joka kykenee suorittamaan biljoona laskutoimitusta sekunnissa. Alle 200 grammaa painavien nykypuhelimien tallennustilat alkavat 64 gigatavusta ylöspäin.

Osa kolmenkymmenen vuoden takaisista kuvitelmista on toteutunut paljon pidemmälle mitä Pondsmith ja kumppanit osasivat ennustaa.

Cyberpunk 2020:ssä musiikki ostetaan levykaupoista ja sitä kuunnellaan “mikro-stereocombosta”. Kodeissaan ihmiset tuijottavat kuvaputkitelevisioita ja työmatkoillaan he kantavat mukanaan salkkutietokoneita. Uutiset luetaan sanomalehtien sijaan “faxareista”, joita voi tulostaa kioskeista. Paperia säästävä punkkari voi lukea samat uutiset kadunkulmissa nököttävistä tietokonepäätteistä.

Internet nykyisessä muodossaan alkoi hahmottua vuoden 1990 tienoilla. Cyberpunk 2020:ssä puhutaan Netistä, joka verkkosivujen sijaan tuo mieleen Tron-elokuvan neonvärejä hehkuvat ruudukot. Pelissä reaalimaailman ylle laskostuva Netti ei ole maailmanlaajuinen tietoverkko, vaan lääneistä koostuva näennäistodellisuus.

Me liha-aivot olemme etanoita verrattuna isoihin järjestelmiin ja AI:hin Cyberpunk 2020

Cyberpunk 2020:n suurin kritiikki on kohdistunut juuri Nettiin. Ei siksi, että se olisi huonosti ennustettu, vaan koska sitä ei ole onnistuttu integroimaan tarpeeksi hyvin muuhun peliin.

– En ole törmännyt keneenkään, joka olisi käyttänyt alkuperäisiä sääntöjä ja ollut niihin tyytyväinen, sanoo Suomen roolipeliseuran varapuheenjohtaja Tuomas Kuusniemi.

Tosimaailmassa vuonna 2020 internet on integroitunut muuhun elämään erittäin tehokkaasti.

Kyberpunk on osa jokapäivästä elämäämme

Vajaamittaisiksi jääneiden tai liian pitkäksi menneiden ennustusten lisäksi Cyberpunk 2020 sisältää myös onnistuneita kuvitelmia tästä päivästä.

Ääniohjaus on arkipäivää. Ruoan geenimanipulaatio on niin yleistä, että on helpompaa merkitä tuotteet, joita ei ole geenimuunneltu. Robotti-imurit siivoavat asuntoja ja tehtaissa käytetään mekaanisia tukirankoja helpottamaan raskasta työtä.

Cyberpunk 2020:ssä puhutaan etiöistä, jotka ovat tietokonejärjestelmiin kytkettyjä laitteita. Nykyään oikea termi on esineiden internet. Pelissä hakkerit voivat luoda Nettiin näennäiskansaa, eli botteja.

Joissakin tapauksissa Cyberpunk 2020:ssä hahmoteltu teknologia on toteutunut hieman eri muodossa. Hyvä esimerkki on “soolojen, krääsäfriikkien ja stressistä kärsivien pukumiesten suosikki”, eli kyynärvarren ihon alle asennettava biomonitori. Tosimaailmassa kuka tahansa voi seurata omaa biometristä statistiikkaansa aktiivisuusrannekkeesta.

Toisin kuin luultiin, 2000-luku ei ole tuonut mitään mullistavia uudistuksia liikenteeseen […] Voit odottaa vuoden 2020 liikenteeltä pitkälti samaa kuin 20. vuosisadallakin – tukkoisten moottoriteiden, täpötäysien junien ja muurahaispesänä kuhisevien lentokenttien verkosto. Cyberpunk 2020

Cyberpunk 2020:ssä pienet autot ja moottoripyörät kulkevat sähköllä. Isommat autot metanolilla tai synteettisellä CHOOH2-meta-alkoholilla, koska “sähkössä ei vaan ole sitä potkua”. Öljystä luopuminen ei ole tapahtunut ilmastonmuutoksen takia, vaan koska ydinsodan jäljiltä lähi-itä on radioaktiivinen joutomaa.

Cyberpunk 2020:ssä japanilaisten yritysten valta on merkittävä. Ylikansallisia suuryhtiöitä kutsutaan pelissä zaibatsuiksi japanin talouskonglomeraattia tarkoittavan sanan mukaan. Tosimaailmassa japanilaisten tilalle voi laittaa kiinalaiset.

Käännös syntyi rakkaudesta lajiin

Suomessa Cyberpunk 2020:n kulttimaineeseen on vaikuttanut paljon Joona Vainion tekemä suomennos. Moni pelaaja pitää suomenkielistä versiota jopa parempana kuin alkuperäistä. Kehuja ovat keränneet etenkin raflaavat slangikäännökset.

– Mä päätin, että jos nämä ovat jotain punkkareita, katujätkiä ja -giltsejä, niin ne sitten puhuvat, miten ne puhuvat. Mä lisäsin armotta kirosanoja väliin, Vainio kertoo.

Kaikkia Vainion lisäämä realismi ei miellyttänyt. Vainio muistelee, kuinka pelin ilmestymisen jälkeen hän sai vihaisen puhelun äidiltä, joka oli tyrmistynyt lapselle hankkimansa pelin kielenkäytöstä ja maailmankuvasta. Rikosilmoituksella uhkailu ei lopulta kuitenkaan johtanut mihinkään.

Ennen Cyberpunk 2020:tä Vainiolla ei ollut kokemusta pelien kääntämisestä. 21-vuotias taideteollisen korkeakoulun opiskelija oli kuitenkin innostunut roolipelaaja ja hän osasi hyvin englantia.

– Ja mä olin graafikko, joten mä käytännössä tein sen kokonaan itse. Mä suomensin ja taitoin sen, Vainio sanoo.

Palkkio vajaan puolen vuoden työstä ei Vainion mukaan ollut kummoinenkaan. Työ tuli tehtyä enemmänkin rakkaudesta lajiin.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Vainio katselee työnsä tulosta armollisesti, mutta samalla kriittisesti.

– Mun tekisi mieli kääntää se uudestaan. Ei varsinaisesti kokonaan, mutta korjata muutama moka.

Yksi tällainen moka on pelissä esiintyvät NMT-puhelimet. Myöhemmin ilmestyneisiin lisäosiin Vainio ehti jo lisätä maininnan, että “itse asiassa NMT-standardi vanhentui ajat sitten, mutta nimi jäi roikkumaan”.

Päivittämisen lisäksi Vainiota kiinnostaa pelin uusien versioiden suomentaminen. Hän kertoo jo olleensa yhteydessä Cyberpunk-pelisarjan luoneeseen Mike Pondsmithiin, josko ensi vuonna ilmestyvän Cyberpunk 2077 -tietokonepelin kääntäminen ja lokalisointi olisi mahdollista.

Vainio ystävystyi Pondsmithin ja tämän vaimon kanssa suomentaessaan Cyberpunk 2020:tä. Tuolloin yhteyttä Suomesta Kaliforniaan ylläpidettiin fakseilla. Nykyään viestit kulkevat sähköpostitse.

Minkälaisen arvosanan kymmenen vuotta Pelit-lehden arvostelijana toiminut Vainio antaisi kulttimaineeseen nousseelle pelille?

– Aikansa tuotteena mä antaisin sille 90 pistettä. Käännöstä mä olen jäävi arvioimaan, mutta mun mielestä se oli tosi hauska ja raflaava.

Entä kuinka hyvin peli onnistui ennustamaan synkän tulevaisuuden?

– Se ei nyt ennustanut ihan oikein kaikkea, mutta kyse on fiktiosta. Scifin tulevaisuuden visiot kuitenkin toteutuu, ikävän usein, muodossa tai toisessa. Sillä ei ole paskan väliä, mikä vuosi se lopulta on, tuollaista tulee vielä tapahtumaan, Vainio ennustaa.

Finnkino ilmoittaa sulkeneensa jumiutuneen verkkokauppansa ja puhelinapplikaationsa toistaiseksi.

Jo iltapäivällä sivusto oli pahasti ruuhkautunut. Alkuillasta jonotusaika kipusi yli tuntiin ja paikka jonossa 19 000 kieppeille.

Todennäköisesti jumin syynä on ensi-iltansa tänään saanut lastenelokuva Frozen II.

– Aivan varmaa tietoa meillä ei ruuhkan syystä tällä hetkellä ole, mutta oletettavasti syynä kuitenkin on se Frozen, koska elokuvan ensi-iltakin on tänään, arvioi Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila iltapäivällä.

– Osattiin odottaakin, että suosio on kova ja siihen varauduttiinkin – mutta ei ilmeisesti riittävän hyvin.

Twiitissään Finnkino ilmoittaa pyrkimäänsä korjaamaan vian mahdollisimman pian.

Ennen verkkokaupan sulkemista jonottajia rauhoiteltiin Tähtien Sodan vanhan ja viisaan Yoda-hahmon sanoin: "Patience you must have, my young padawan", "Kärsivällisyyttä, nuori oppilaani".

Päänvaivaa voi aiheutua, mikäli haluaa lunastaa jo varatut lippunsa verkossa, esimerkiksi älypuhelimellaan. Varatut liput pääsee lunastamaan kuitenkin perinteiseen tyyliin paikan päältä ennen elokuvaa.

Myyntijohtaja Wolf-Mannila kertoo, että lippuja elokuvaan on myyty tai varattu tähän mennessä noin 45 000.

– Mikään elokuva Finnkinon historiassa ei ole myynyt joulupäivänä yhtä paljon kuin Frozen II myi tänään.

Iltapäivällä hän tuumi, että aivan kaikki tämän päivän näytökset eivät ole täysin loppuunmyytyjä.

– Aivan varmaa tietoa minulla ei ole, koska kaikkia lippuja ei ole päästy vielä lunastamaan. Uskoisin, että sieltä vielä tilaa löytyy, kun saadaan jonot purettua, Wolf-Mannila kommentoi neljän jälkeen.

Lue myös:

Prinsessatarina ilman pelastavaa prinssiä ja vuosikymmenen korvamato – Lue viisi syytä, jotka tekivät Frozenista ilmiön

Uuden Frozen-elokuvan prinsessat ovat sisukkaita esikuvia – Testaa, mitä tiedät Disneyn prinsessoista kautta aikojen

Hittielokuva Frozen 2:n käsikirjoittaja Jennifer Lee eläytyi Elsan elämään kirjoittamalla päiväkirjaa: "Opin, milloin hän tunsi olonsa levottomaksi"

Finnkinon pahasti jumiutuneiden verkkosivujen tilanne alkaa hiljalleen palata normaaliksi, yhtiö ilmoittaa Twitterissä.

Kaiken taustalla oli palvelimella ollut vika. Kun päälle tuli vielä erittäin suuri asiakasmäärä verkkokauppaan, olivat jumin ainekset kasassa.

Suuren asiakasryntäyksen syy oli eilen ensi-iltansa saanut suosittu lastenelokuva Frozen 2.

Nyt palvelimella ollut virhe on löydetty ja saatu kuntoon, mutta jonotu on yhä käynnissä, sillä lipunostajia on paljon.

Myöhemmin eilisiltana Finnkino joutui sulkemaan koko verkkokauppansa ja mobiiliapplikaationsa.

Lipunmyynti paikan päällä elokuvateattereissa toimii normaaliin malliin. Yhtiö kehottaa lunastamaan tälle päivälle varatut liput teatterin kassalta hyvissä ajoin, viimeistään 45 minuuttia ennen elokuvan alkua.

Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannila sanoo jonotusjärjestelmän olevan normaali toimintatapa Finnkinon verkkosivuilla päivinä, jolloin ruuhkaa on odotettavissa. Tällaisia päiviä ovat juurikin odotettujen elokuvien ensi-illat.

Wolf-Mannila toteaa, että jonotusnumero näyttää "pelottavan suurelta", mutta se ei anna todenmukaista kuvaa tilanteesta. Parempi mittari on kellonaika.

– Kannattaa katsoa jonotusaikaa, se antaa todenmukaisemman arvion.

Tällä hetkellä jonotusajat eivät näytä yhtä pitkiltä kuin eilen, jolloin arvioitu jonotusaika venyi yli tuntiin.

Teattereissa lipunmyynti toimii normaalisti. Paikkojakin on vielä, Wolf-Mannila sanoo.

Lue myös:

Finnkino sulki jumiin menneen verkkokauppansa kokonaan – sivujen ruuhkautumisen syyksi epäillään Frozenin ensi-iltaa

Yle Uutiset panostaa tulevana vuonna entistä vahvemmin suoriin erikoislähetyksiin verkossa ja televisiossa.

Oli kyseessä sitten vaikkapa hallituskriisi, merkittävät ulkomaiset vaalit, Nobel-palkinnon jakaminen, erikoinen sääilmiö tai vakava onnettomuus, Yle välittää tapahtumat ja taustat suorana, ja usein paikan päältä.

– Yleisö on kuluneen syksyn aikana todella löytänyt uutislive-lähetyksemme. Parhaimmillaan esimerkiksi hallituskriisin aikana yksittäisiä suoria verkkolähetyksiä seurasi satojatuhansia katsojia, Yle Uutisten ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen sanoo.

Esimerkkeinä erilaisista netin suorista erikoislähetyksistä Räisänen mainitsee Kuopion kouluhyökkäyksen seurannan ja Britannian parlamentin Brexit-keskustelut.

Tärkeimmät uutislivet näkee suorana Yle TV1:ltä. Kaikki live-lähetykset löytyvät Yle Areenasta, Yle.fi:stä ja Uutisvahdista. Isoja uutistapahtumia seurataan tuttuun tapaan myös radiossa sekä hetki hetkeltä -seurantana Ylen verkossa.

Samalla kun suoria erikoislähetyksiä lisätään, jäävät arkipäivien klo 15 tv-uutiset ja viikonlopun klo 11 tv-uutiset pois ohjelmistosta. Lähetykset korvataan tv-ruudussa uutiskehällä, joka kertoo sen hetken tärkeimmät uutiset.

Yle Uutisten selkokielinen tv-lähetys nähdään jatkossa arkisin klo 16.40, kun se on aiemmin esitetty klo 15.05.

"Totuus sattuu"

Marja Sannikka palaa ruutuun keväällä. Aiemmin Sannikka & Ukkola -ohjelmaa Sanna Ukkolan parina juontaneen Sannikan oma ajankohtaisohjelma aloittaa tammikuun lopussa.

Marja Sannikka -ohjelman slogan on "totuus sattuu". Tuottaja Anu Vilkman sanoo ohjelman tarttuvan ajankohtaisiin aiheisiin, joista ei puhuta riittävän suoraan.

– Aiheet ovat ajankohtaisia. Viikon suurimpien kohujen sijaan katsomme, mitä vaikkapa vanhustenhoidossa tai työttömyydessä on pidemmällä ajalla tapahtunut.

Ohjelman taustalla on katsojien toiveita kartoittaneet tutkimukset. Vilkmanin mukaan iso toive on ollut, että aiheita käsiteltäisiin kunnolla.

– Odotan, että voimme tuoda sellaisen vaihtoehdon, jossa on puoli tuntia aikaa käsitellä yhtä aihetta ja tuoda siitä kokonaiskuva ja uutta ymmärrystä ihmisille, Vilkman sanoo.

Marja Sannikka nähdään Yle TV1:ssä perjantaisin klo 20 tammikuun 31. päivästä alkaen.

Korjattu 27.12. klo 9.30: Selkokielinen tv-uutislähetys nähdään jatkossa arkisin kello 16.40 eikä 15.05, kuten jutussa alun perin kerrottiin.

Pähkinänsärkijä-baletti kuuluu joulun viettoon erityisesti angloamerikkalaisessa kulttuurissa. Tapa on rantautunut myös Suomeen. Kansallisbalettikin nostaa Pähkinänsärkijän ohjelmistoon usein joulun alla.

Pähkinänsärkijä perustuu saksalaisen kirjailijan E.T A. Hoffmannin (1776–1822) kirjoittamaan tarinaan. Siinä Klaara-tyttö odottaa joulua ja nukahtaa kuusen alle. Unessa hänen jo ennakkoon lahjaksi saamansa pähkinänsärkijänukke herää eloon ja johdattaa Klaaran seikkailuihin makeishaltijattaren maahan.

Karamellimaassa nähdään erilaisia tansseja. Yksi niistä on Teetanssi.

Teetanssin esittäjät on usein puvustettu asuin, jotka miellämme kiinalaisiksi. Silti puvustuksella, tanssin liikkeillä tai maskeerauksella ei yleensä ole mitään tekemistä kiinalaisen kulttuurin kanssa. Tanssi edustaa stereotyyppistä käsitystä aasialaisuudesta tai kiinalaisuudesta, jonka eurooppalaiset ovat keksimällä keksineet.

Balettiesitysten rasismiin on jo herätty Yhdysvalloissa

Tanssikriitikko Lindsay Winship kirjoittaa The Guardian-lehdessä, että pystyyn nostetut etusormet Teetanssissa kuvaavat syömäpuikkoja.

Miestanssijoilla on usein pitkät mustat viikset, jotka ovat jääneet kiinalaismiehen merkiksi brittikirjailija Sax Rohmerin luoman Fu Manchu -hahmon vuoksi. Tanssijat on saatettu vielä maskeerata kellertäväihoisiksi ja silmät vinoiksi. Blackface-mustamaalin sijaan onkin tehty yellowface-keltanaama.

– Erityisesti Pähkinänsärkijän Tee- ja Kahvitansseista on kirjoitettu paljon alan lehdissä ja valtamediassakin, kertoo tanssintutkija Hanna Järvinen.

– Tee- ja Kahvitanssit perustuvat rasistiselle stereotyypille eli toisen esittämiselle liioitellun yksinkertaistavalla ja yleensä halventavalla tavalla. Monissa amerikkalaistuotannoissa ne on poistettu tästä syystä kokonaan tai ne on muutettu toisenlaisiksi.

Pähkinänsärkijän lisäksi monissa muissakin balettiteoksissa on kohtia tai piirteitä, jotka eivät kestä tämän päivän kriittistä katsetta.

Järvisen mukaan Yhdysvalloissa baletin rasismiin on puututtu enenevässä määrin kymmenen viime vuoden aikana. Monessa muussa maassa, kuten Venäjällä, keskustelua ei ole edes aloitettu.

Klassisen baletin käsite syntyi vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen

Balettikoreografioiden asenteita perustellaan usein klassisella perinteellä.

Tanssintutkija Hanna Järvisen mukaan käsite klassinen baletti ilmestyy tanssitaiteeseen vasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Baletin arvostusta haluttiin nostaa suhteessa muihin taiteisiin. Se tapahtui korostamalla baletin historiaa Euroopan hovien taiteena. Samalla lanseerattiin termi klassinen.

Lontoolaisen The Royal Ballet -balettiryhmän perusti tanssija ja koreografi Ninette de Valois vuonna 1931. Ryhmä esiintyi pitkään nimellä The Vic-Wells Ballet, mutta de Valois anoi sitkeästi lupaa käyttää määrettä royal.

Lopulta kuningatar Elisabet II myönsi kunnianimen vuonna 1956. De Valois käytti mielellään myös käsitettä klassinen balettiteosten yhteydessä.

Tänä päivänä ihmisten mielikuva The Royal Ballet -ryhmästä on paljon ylevämpi ja sen oletettu historia pidempi. Ylevyyden vaikutelmaa vahvistaa 1800-luvulla ensi-iltansa saaneiden teosten esittäminen klassikoina. Teosten yksityiskohtiin puuttuminen tuntuu pyhäinhäväistykseltä.

Aikanaan baletteja muokattiin ja muunneltiin jatkuvasti

Balettiteokset eivät kuitenkaan aina olleet kiveen hakattuja ja muuttumattomia.

– Suurin osa klassisena balettina tunnetusta repertuaarista syntyi 1800-luvulla. Silloin ainoa tapa pitää teokset elossa oli muunnella niitä, Hanna Järvinen sanoo.

Esimerkiksi Mariinski-teatterin esityksistä neljä viidesosaa oli kausikortin haltijoille. Yleisössä oli siis samoja katsojia illasta toiseen.

Esityksiin tultiin näyttäytymään, tapaamaan ystäviä, syömään ja juomaan. Balettiesitysten täytyi tuottaa yllätyksiä, ettei yleisö pitkästyisi. Tätä mieltä oli esimerkiksi maailman tunnetuin balettikoreografi, venäläinen Marius Petipa (1818–1910). Hän vastusti baletin askeleiden muistiinmerkitsemistä, notaatiota.

– Hänestä notaatioita ei tarvittu, sillä oli selvää, että koreografin tehtävä oli jatkuvasti uudistaa teosta. Jokaisen uuden näyttämöllepanon piti olla erilainen ja jokaisen tähtiesiintyjän piti päästä näyttämään taitonsa, Järvinen kertoo.

Maailmankuulun venäläisen baletin asenneongelmat ovat omaa luokkaansa

Baletti kantaa taidemuotona eurooppalaisen kolonialismin painolastia. Se näkyy melkein kaikissa klassisissa teoksissa. Joissain teoksissa myös musiikki sisältää kertovaa ja arvottavaa materiaalia. Se kertoo muutamalla gongin kumahduksella tai viulun vingahduksella, missä ollaan. Mielikuvat alkavat lentää.

Kun rasismia on alettu tiedostaa, sitä on yritetty paikkailla miten sattuu. Joskus rasistista hahmoa esittämään on palkattu tummaihoinen ihminen.

– Miten metsään voi mennä! Tässä rodullistettu ihminen laitetaan itse tuottamaan stereotyyppistä tulkintaa kaltaisistaan ihmisistä, Järvinen huokaa.

Yksi maailman tunnetuimmista afroamerikkalaisita balleriinoista Misty Copeland kritisoi vastikään Bolshoi-baletin tapaa mainostaa Bajadeeri-baletin temppelitanssijoita. Venäjällä nämä hahmot on tapana esittää naama mustattuna, tummissa trikoissa ja käsineissä.

Afrikkalaisamerikkalainen Dana Nichols kertoi samaan aikaan omasta vierailustaan Pietarin Mariinski-teatterin baletin ryhmässä. Nicholsin ruskea iho ei riittänyt venäläisille työnantajille. Hänet maskeerattiin amerikkalaista minstrel-perinteestä tutuksi blackface-hahmoksi.

– Syy, miksi baletissa on yhä rasistisia hahmoja on se, että meillä on rasistinen kulttuuri. Syrjinnän kohteen velvollisuus ei ole muuttaa syrjivää rakennetta – se on valtakulttuurin tehtävä, Järvinen toteaa.

Hanna Järvisen mukaan Pähkinänsärkijän Kahvi- ja Teetanssi voitaisiin helposti toteuttaa toisin. Teos on muuttunut sadassa vuodessa todella paljon kaikilta osiltaan, myös koreografialtaan. Mikään tarinassa ei velvoita pukemaan tanssijoita rasistisiksi stereotyypeiksi.

Lue myös:

Scottish Ballet -ryhmän taiteellisen johtajan vastaus The Guardianin artikkeliin – Does ballet have a race problem:

A message from Scottish Ballet's CEO/Artistic Director Christopher Hampson

Jari Tervon toimittaman ja Marjo Vilkon käsikirjoittaman Koivisto-sarjan ensimmäinen jakso nähtiin TV1:llä 26. joulukuuta.

Sarja kuvaa Mauno Koiviston tietä vaatimattomista oloista yhteyskunnan huipulle. Tietä, jollaista on tänä päivänä melkeinpä mahdotonta enää kuvitella.

Sarja paljastaa muun muassa, että sosialidemokraatti Koivisto oli kotoisin syvästi uskonnollisesta kodista. Hänen isänsä, laivapuuseppä Juho Koivisto, oli saanut uskonnollinen herätyksen ollessaan merillä.

Mauno Koivisto on monella tapaa omalaatuinen hahmo Suomen poliittisessa historiassa. Hänen kansansuosionsa ytimenä on pidetty sanailua 1960-luvulla suositussa Jatkoaika-tv-ohjelmassa. Ohjelmalla oli yhtenäiskulttuurin aikaisessa Suomessa parhaimmillaan kaksi miljoonaa katsojaa.

– Koivisto oli omaperäinen ja karismaattinen mies ja kaiken lisäksi sotaveteraani. Nämä ominaisuudet ja taustat olivat hyvä alusta kansansuosiolle, mutta siihen tarvittiin myös televisiota, jota Koivisto taitavasti käytti, Tervo kuvailee Koivistoa Ylen haastattelussa.

Koivisto-sarja kiinnosti katsojia. Ensimmäisellä jaksolla oli televisiossa runsaat 540 000 katsojaa.

Koivisto – arvoituksellisen presidentin tarina

Jari Tervo teki dokumenttisarjan Mauno Koivistosta: “Hän oli presidenteistämme hauskimpia, ja varmasti luonteeltaan erikoisin”

Paavo Väyrysen mielestä Koivisto-sarja toistaa vanhaa valeuutista

Poliitikko Paavo Väyrynen kertoo pettyneensä Koivistosta kertovaan sarjaan. Hän sanoo blogissaan toivoneensa Jari Tervon oikaisevan mielestään virheellisen käsityksen vuoden 1981 valtataistelusta. Sarjassa kerrotaan kuinka presidentti Urho Kekkonen yritti kaataa hallituksen, mutta pääministerinä tuolloin tuominut Mauno Koivisto ei suostunut siihen.

Väyrysen mukaan hallituskriisissä oli kyse ensi sijassa sosialidemokraattien sisäisestä valtataistelusta Kalevi Sorsan ja Mauno Koiviston välillä.

Tulkinta Koiviston ja Kekkosen välisestä hankauksesta on Väyrysen mukaan toimittaja Hannu Lehtilän luoma. Väyrysen mielestä tarina sopi aikanaan ja jäi elämään.

– Jari Tervo menetti mahdollisuutensa korjata jo lähes neljä vuosikymmentä elänyt valeuutinen, Väyrynen jyrähtää.

Koivisto-dokumenttisarja nähdään Ykkösellä arkisin 26.12.2019–6.1.2020 klo 20.00 ja uusintana seuraavana päivänä klo 16.00. Samalla kuullaan radiosarja Erittäin salainen, Mauno Koivisto Yle Radio 1:llä. Televisio- ja radiosarja ovat pysyvästi katsottavana ja kuunneltavana Areenassa 26.12. alkaen.

Leevi and the Leavings muistetaan kymmenistä rakastetuista hiteistä sekä live-esiintymisistä, joita ei ollut.

Gösta Sundqvistin (1957–2003) johtama yhtye esiintyi omalla nimellään livenä vain yhden kerran, Suomen Euroviisu-alkukarsinnassa 1981. Viisuihin bändi pyrki kappaleella Sinisilmä mansikkasuu, jota ei koskaan levytetty.

Ylen Elävästä arkistosta löytyvän videon voi katsoa klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa.

Viisukarsinnasta tehtyä kuvanauhaa ei sittemmin ole löytynyt Ylen arkistoista. Nauha on ilmeisesti käytetty uudelleen, sillä nauhojen säilytys oli harkinnanvaraista ennen vuonna 1984 voimaan tullutta arkistolakia.

Kaikkien yllätykseksi yhtyeen alkuperäisjäsen Risto Paananen ilmoitti tänä vuonna löytäneensä esityksestä VHS-tallenteen omista arkistoistaan. Tallenne on esillä Lahden radio- ja tv-museo Mastolassa, jonne Paananen kasettinsa alun perin toimitti.

Kuvanauha saatiin samalla osaksi Ylen arkistoa, ja se on nyt julkaistu Elävään arkistoon pysyvästi katsottavaksi. Videon ääniraita saattaa olla Leavings-faneille tuttu, sillä tv-ohjelman ääniraita ladattiin Youtubeen vuonna 2010.

Aarne Tenkanen on levyttänyt Sinisilmä mansikkasuun vuonna 1996.

Tie tyssäsi alkueriin

Euroviisu-taival päättyi Leevi and the Leavingsin osalta pettymykseen, sillä yhtye karsiutui yleisöäänestyksen perusteella jatkosta jo alkukarsinnan jälkeen.

Asiantuntijaraati valitsi lopulta Suomen edustajaksi Riki Sorsan esittämän kappaleen Reggae OK. Se sijoittui Euroviisuissa sijalle 16.

Suomen kansallismuseossa avautuu tammikuussa pueblo-intiaanien haudoista löytyneiden esineiden näyttely. Tämän jälkeen niitä on tuskin enää koskaan mahdollisuus nähdä.

Näytteille tulee 28 alkuperäiskansan haudoista löytynyttä esinettä. Kokoelmaan kuuluu ruukkuja, kulhoja, kaivukeppi, kirveen terä ja maissintähkä arviolta 1200-luvulta.

Ruokaa ja juomaa sekä henkilökohtaisia työkaluja ja tarve-esineitä asetettiin ruukuissa tai muissa astioissa vainajien mukaan matkalle tuonpuoleiseen. Elämän ajateltiin jatkuvan kuoleman jälkeen.

Hautaesineet ovat osa Kansallismuseon Mesa Verde -kokoelmaa.

Yle uutisoi lokakuussa, että Suomen kansallismuseo palauttaa arkeologisesta Mesa Verde -kokoelmastaan ihmisjäänteet ja hautaesineitä Yhdysvaltain alkuperäiskansojen edustajille.

Asia tuli ilmi presidentti Sauli Niinistön Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tapaamisen yhteydessä.

Esineiden palautusta Yhdysvaltoihin on valmisteltu jo vuosia.

Palautukset alkuperämaihin ovat tällä hetkellä ajankohtainen asia maailmanlaajuisesti. Niin sanottu repatriaatio koskettaa museoita, joilla on etnografista tai arkeologista aineistoa muista kulttuureista.

Lue Ylen kirjoitus aiheesta tästä.

Museolla arvokas kokoelma

Kansallismuseon arvokkaaseen Mesa Verde -kokoelmaan kuuluu kaiken kaikkiaan noin 600 muinaisten pueblo-intiaanien esinettä 500–1300-luvuilta. Niiden löytöpaikka Mesa Verde sijaitsee Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa.

Alue on kiinnostanut tutkijoita ja siellä on käynyt arkeologeja 1800-luvun lopulta lähtien.

Suomeen ihmisjäänteet ja esinelöydöt päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Etnografisen kokoelman keräsi ruotsalainen geologi ja kasvitieteilijä Gustaf Nordenskiöld (1868–1895), joka tutki Mesa Verden aluetta. Suomalainen lääkäri ja keräilijä Herman Antell osti Nordenskjöldiltä kokoelman ja testamenttasi sen Suomen valtiolle.

Tarkkaa ajankohtaa, milloin ihmisjäänteet ja hautaesineet lähtevät kotimatkalle, ei ole vielä päätetty.

– Niiden palautusprosessi on vielä kesken, sitä valmistellaan parhaillaan, Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila sanoo.

Mesa Verde -näyttely on avoinna Kansallismuseossa Helsingissä 14.1.–1.3.2020.

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify ei enää ensi vuonna myy mainosaikaa poliittisille mainoksille, yhtiö kertoi perjantaina.

Spotify perustelee päätöstään sillä, ettei sillä ole mahdollisuuksia tunnistaa ja poistaa valheellista sisältöä. Yhtiö kertoo harkitsevansa poliittisten mainosten julkaisua uudestaan myöhemmin.

Spotify ei ole kertonut, kuinka paljon se saa tuloja poliittisista mainoksista. Palvelulla on noin 130 miljoonaa käyttäjää, mutta monet heistä maksavat kuukausimaksua, joten heidän ei tarvitse kuunnella mainoksia.

Twitter päätti lokakuussa kieltää poliittiset mainokset palvelussaan kokonaan. Tämän jälkeen esimerkiksi sponsoroituja vaalimainoksia ei enää pitäisi twitterpäivitysten välissä näkyä.

Twitterin pääjohtaja Jack Dorsey kertoi, että päätöksen taustalla on kasvava huoli, joka liittyy koneoppimiseen perustuvaan viestien kohdentamiseen ja valeuutisiin. Käytännössä päätöksen jälkeen esimerkiksi sponsoroituja ehdokkaiden vaalimainoksia.

Trumpin kampanjajärjestö piti päätöstä "erittäin typeränä".

Google puolestaan on päättänyt rajoittaa mainosten kohdentamista.

Lue myös:

Twitter kieltää maailmanlaajuisesti kaiken poliittisen mainonnan alustallaan

Analyysi: Facebook suitsii väärän tiedon leviämistä, mutta antaa samalla poliitikkojen valehdella sydämensä kyllyydestä

Iskelmämusiikkia soittava televisiokanava Harju & Pöntinen lopettaa.

Viimeisen lähetyspäivän piti olla tulevana sunnuntaina, mutta kanava kertoo Facebook-sivuillaan lähetyksen päättyneen jo perjantaina teknisten ongelmien vuoksi.

Uusi omistaja Sanoma Media Finland oli päättänyt lopettaa kanavan toiminnan. Sanoma osti elokuussa Aito Radiot ja Business FM:n, johon Harju & Pöntinen kuului.

Sanoma myös käynnisti Aito Radioiden uudelleenjärjestelyä koskevat yt-neuvottelut lokakuussa kaikessa hiljaisuudessa, minkä lopuksi kahdeksan ihmistä irtisanottiin.

Harju & Pöntinen kertoo Facebookissa, että neuvottelut kanavan uudesta omistuksesta ja jatkumisesta ovat parhaillaan käynnissä. Jos uusi omistaja päättää jatkaa kanavan toimintaa, se voi palata ruutuihin tammi–helmikuun vaihteessa, Facebookissa kerrotaan.

Katsojien toiveita soittanut kanava pyöri suomalaisten televisioruuduissa vuosien ajan. Finnpanelin katsojatutkimuksen mukaan kanavaa katsoi ja kuunteli keskimäärin 310 000 ihmistä viikoittain.

Helsingin Sanomien mukaan Harju & Pöntinen on saanut nimensä yhtiön entisten omistajien Hannu Harjun ja Kai Pöntisen mukaan. Harju omisti Kevyt Kanava oy:n, jonka alle kuului kanavaa pyörittävä Aito Radio. Pöntinen oli Kevyt Kanavien osaomistaja, mutta jätti yhtiön vuonna 2007.

Harju & Pöntisen lopettamisesta kertoi aiemmin Iltalehti ja Helsingin Sanomat.

Keli on kuin katastrofielokuvasta.

Taivaalta vihmoo räntää kuin piiskan sivalluksina, ja kaikkialla on mustaa. Joulua edeltävä keskiviikko Etelä-Suomessa on loppuhirviötä vaille valmis kauhuelokuva, pimeä dystopia jo nyt.

Yrittäjä Kari Härkönen sytyttää ulkotulet ja kiirehtii takaisin sisään.

Hyvinkään Kinoma-elokuvateatterin tuore omistaja esittelee ylpeyttään, 1955 rakennetun elokuvateatterin suloisenpunaista aulaa. Ellei termi kaurismäkeläinen olisi kulunut kliseiseksi, niin nyt olisi sen paikka.

Sisustus on remontoitua retroa, pelkistetty ja mietitty.

– Kyllä täällä on käynyt väkeä kättelemässä, että ollaan tehty kulttuuriteko. Mutta täytyy koettaa lunastaa odotukset. Ellei täällä saa ihmisiä käymään, tästä tulee liian kallis harrastus, Härkönen sanoo vaatimattomasti.

Teatterin ainoassa 250-paikkaisessa salissa pyörii uuden Star Wars -elokuvan avauspäivän ensimmäinen näytös. Ikonisen John Williamsin, 87, mahtipontiset melodiat kantautuvat aulaan asti.

Uusi Star Wars alkoi pyöriä Suomessa – hämmästyttävää kyllä – kaksi päivää ennen Yhdysvaltojen levitystä. Kiitos digitalisoinnin, kuka tahansa yrittäjä saattoi imuttaa 230 gigatavun kokoisen Star Wars -tiedoston omaan teatteriinsa heti avauspäivänä.

Niin Härkönenkin teki.

Kinoma–Yhdysvallat 1–0!

Käynnissä on vahva buumi

Vielä 2010-luvun alussa pienistä elokuvateattereista sammuteltiin valoja. Nyt ne elävät renessanssia.

Vuonna 2013 Suomessa oli enää 280 elokuvateatterisalia. Tämän vuoden lopussa saleja on jo 360, ja ensi vuonna aukeaa useita lisää.

– Voi sanoa että kaikki ne toiveet, jotka pienten teatterien digitoimiseen ladattiin, ovat toteutuneet, sanoo sekä levittäjiä että teattereita edustavan alan keskusjärjestön Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.

Elokuvateatterin pyörittäminen kuulostaa kivalta, muttei ole kepeä rasti. Se vaatii varallisuutta, rautaista riskinottokykyä tai toista päivätyötä. Teatterin kunnostaminen nykypäivän vaatimusten mukaiseksi vaatii keskisuuren sijoituksen.

– Kaikki riippuu lähtötasosta. Jos pitää uusia sekä penkit, ääni että kuva ja tehdä aulakorjauksia, ollaan äkkiä sadantuhannen euron budjetissa ja ylikin, Suomen elokuvasäätiön kotimaan levityspäällikkö Harri Ahokas sanoo.

Yrittäjän onneksi investointeihin saa tukea. Suomen elokuvasäätiön kunnostustuet kattavat yleensä noin puolet kuluista. Tukia on haettu viime vuosina rivakasti, ja niillä on iso merkitys.

Digitalisointi ja siihen jaetut tuet osuivat alan onneksi 2010-luvun alun laihojen talousvuosien vuosiin. Teatterien digitointi saatiin päätökseen vuosina 2014–2015, ja elokuvien lataaminen teattereihin netin kautta viime vuonna, Ahokas kertoo.

– Julkinen tuki oli ratkaiseva asia, kun tekniikka digitalisoitui. Se mahdollisti kannattavan bisneksen tekemisen myös pienillä paikkakunnilla.

Digiyhteydet ja oluenmyyntiä

Hyvinkään Kinomassa on alkamassa päivän toinen näytös kädenlämpöiseksi arvostellusta yhdeksännestä tähtien sodasta.

Ensimmäisen näytöksen katsojat poistuvat, uudet valuvat paikalle. Kaksi heistä nauttii aulabaarissa oluen ennen elokuvaa – alkoholiantimet saa halutessaan ottaa myös mukaan teatterin K18-ikärajalla varustettuun aitioon näytöksen ajaksi.

Sekös on saanut suomalaiset kehräämään. Vihdoin eurooppalaista tunnelmaa.

– Siitä on tullut todella hyvää palautetta. Ihan konkreettisesti ihmiset on tulleet kertomaan että hei, nythän mä voisin alkaa käydä elokuvissa, Härkönen kertoo.

Asiakasajattelua tarvitaan, sillä Härkönenkin on pistänyt rahaa kiinni teatteriinsa. Pelkkä digiprojektori on kymppitonnien arvoinen. Härkönen johdattaa jyrkkiä portaita pitkin projektorihuoneeseen, joka on kuin suoraan – niin, elokuvista.

Kahden ison projektorin kapeasta kapeasta ja lämpimästä huoneesta hallitaan koko salia. Härkönen heilauttaa esitystietokoneen hiirtä ja klikkaa illan sekvenssin käyntiin.

Näin helppoa se on nykyään.

– Tähän saa ajastettua suoraan kaiken, mitä salissa pyörii lähitunteina. Sitten pitää vain käydä säätämässä valoja ennen esitystä ja sen jälkeen, Härkönen sanoo.

Hän himmentää salin valoja pyörökytkimestä ja vaihtaa salin odotusmusiikiksi Roy Orbisonin Pretty Womanin.

Esityskorvaukset ovat liikesalaisuuksia

Jokaisesta elokuvasta neuvotellaan erikseen levittäjän kanssa. Tärkein päivä on maanantai: silloin yrittäjät ympäri Suomen lyövät ohjelmistonsa lukkoon seuraavaksi esitysviikoksi eli perjantaista torstaihin.

Elokuvateatteriyrittäjä on sopimuksenteon ammattilainen.

Ja sanotaan se nyt suoraan: korkeatasoisella taide-elokuvalla ei elä. Välissä on oltava kassamagneetteja kuten näiden joulunpyhien Star Warsia ja Frozen 2. Yrittäjän elämä on tasapainoilua.

– Se, mitä itse haluaa ei aina ole se mitä asiakkaat haluaa. Siinä on kynnys, joka yrittäjän pitää pystyä ylittämään, Härkönen sanoo.

Esityskorvaukset ovat tiukkoja liikesalaisuuksia.

Filmikamari, joka edustaa paradoksaalisesti sekä levittäjiä että esittäjiä, ei puhu tarkoista korvauksista mitään. Eivätkä tarkkoja summia avaa myöskään alan yrittäjät.

Rautalankamalli on, että korvaukset jakautuvat suunnilleen puoliksi levittäjän ja teatterin välille, niin että teatteri saa vähän enemmän.

Eri sopimusmalleja on kuitenkin lukuisia, sillä kaikesta käydään jatkuvaa neuvottelua. Usein teatterille määritellään minimisumma, joka pitää maksaa, vaikkei katsojia olisi yhtään.

Isoin riski on kuitenkin aina teatterilla, ja siksi riskin pienentämiseksi on konsteja. Pienet arthouse-levittäjät eivät peri välttämättä lainkaan minimimaksua, jotta teatterit uskaltaisivat ottaa "riskielokuvia" ohjelmistoonsa. Lisäksi käytetään taitettuja korvaustaulukkoja: mitä enemmän katsojia, sitä isompi korvaus. Huonosti tuottavista elokuvista tulee vähemmän takkiin.

Levittäjät määräävät, mitä suomalaiset katsovat.

Isoja levittäjiä Suomessa on neljä: Finnkino, SF Studios, Nordisk Film ja Disney. Ne ovat kaikki ulkomaisia, ja niillä on reilusti yli 90 prosenttia markkinaosuudesta. Pienempiä on parikymmentä, ja niiden joukossa on myös kotimaisia yhtiöitä.

Ensi-iltoja on yli 200 vuodessa eli keskimäärin neljä viikossa. Siinä on pienen teatterin pitäjälle valikoitavaa.

– Jos yhden salin teatterissa jokin elokuva pyörii kolme viikkoa, se on jo tosi pitkä aika. Ellei kuva menesty, se heitetään äkkiä ulos ja kokeillaan josko seuraava kannattaisi, Filmikamarin Koistinen sanoo.

Parikymmentä katsojaa päivässä riittää

Härkönen ja lippukassaa pitävä Niina Lukkarinen laskevat päivän myydyt liput.

Ensimmäinen näytös 10 katsojaa, toinen näytös 32 katsojaa. Jäljellä on vielä illan 3D-näytös.

– Kerran yritettiin kesällä 3D:tä. Silloin ei tullut kukaan, Härkönen sanoo.

Kun pienyrittäjälläkin on helposti ainakin kaksi näytöstä päivässä eli 700–800 vuodessa, tyhjiä näytöksiä mahtuu väkisin joukkoon.

Härkösen mukaan 42 myytyä lippua kahteen näytökseen on "ihan ok". Kilpailu Hyvinkäällä on 46 000 asukkaan kokoon nähden poikkeuksellisen kovaa, sillä teattereita on kolme.

– Ja me kaikki kolme pyöritämme juuri nyt Star Warsia samaan aikaan, Lukkarinen sanoo.

Härkönen laskee, että pinnalla pysyäkseen hän tarvitsee keskimäärin noin 20 katsojaa joka päivä.

– Kun mennään siitä ylöspäin, niin voi jotain jäädä käteenkin. Kyllä mä tiesin, mihin lähden. Opin jo parikymppisenä kotikaupungissani Imatralla elokuvateatterissa töissä ollessani, millä määrällä toiminta kannattaa.

Samaa sanoo suonenjokelaisen Kino Rion yrittäjä Pekka Luosujärvi. Paikkakunnan katsojamäärät ovat 7 000 asukkaan väkilukuun suhteutettuna erittäin hyvät, mutta lasketaan silti usein kymmenissä.

– Suonenjoella sata katsojaa saava elokuva on jo hyvä. Suuri osa saa 20–50 katsojaa. Parhaat taas vetävät yli tuhat katsojaa, esimerkiksi uusi Tuntematon sotilas lähes 1 400, Luosujärvi kertoo.

Tuntematon sotilas oli monelle maakuntateatterille kaikkien aikojen katsotuin elokuva. Kotimainen elokuva on isojen kaupunkien ulkopuolella melkein kaikki kaikessa: maakunnissa kotimaisten elokuvien katsojien osuus kaikista katsojista voi olla 70 prosenttia, kun yhteensä koko Suomessa se on tavallisesti runsaat 20 prosenttia.

Ja kuluneelta vuodelta on puuttunut kotimainen hitti. Sitä Luosujärvikin harmittelee. Vetovoimaisia elokuvia ei vain ole tänä vuonna siunaantunut. Pari vuotta vanha Yösyöttö sai 200 000 katsojaa, mutta sen jatko-osa Tarhapäivä tänä vuonna vain noin 60 000 katsojaa.

Miksi? Kuka tietää. Yrittäjät ovat katsojien pulssilla, mutta välillä hekin ovat hämillään. Neljän tai viiden tähden kiitelty elokuva voi mennä lähes tyhjille saleille.

Kokonaiskatsojamäärä pysyy tänä vuonna yli kahdeksassa miljoonassa katsojassa, mutta kotimaisen elokuvan osuus putoaa alle 20 prosenttiin, sanoo Filmikamarin Tero Koistinen. Osuus on ollut yhtä pieni viimeksi vuonna 2011.

Loppuvuoden jo mainitut hitit paikkaavat vajetta. Ne pyörivät Kino Riossakin yli kymmenen kertaa kumpikin, vaikka tavallisesti Luosujärvi näyttää yhtä elokuvaa neljästä kuuteen kertaa.

Etelän joulunpyhien katastrofielokuvasää, pimeys ja lumettomuus, satanee elokuvateatterien laariin.

– Ellei muualla ole lunta ja jäätä, niin Frozen 2:ssa on, levityspäällikkö Harri Ahokas elokuvasäätiöstä kiteyttää.

Teatterissa kasvanut mies

Kari Härkönen pyöri isänsä elokuvateatterin konehuoneessa pienestä pitäen.

Mutta Kinoman osto oli lopulta sattuma. Edessä oli muutto Turusta pääkaupunkiseudulle, ja kun Härkönen etsi asuntoa, hän bongasi yhden jonka mukana tuli oma elokuvateatteri.

Härköstä ja Luosujärveä yhdistää se, ettei kummankaan elanto ole kiinni vain elokuvateatterista.

Luosujärvi on päätoiminen talous- ja henkilöstöjohtaja. Härkönen on tuplayrittäjä, jolla on sekä henkilöstöarviointia että meriteollisuuden yhteistyökanavia tarjoavat yritykset. Hän on kognitiotieteilijä, eli pohtii muun muassa mieleen ja kokemiseen liittyviä kysymyksiä.

– Elokuvateatteri on mitä parhain testikenttä tälle teoreettiselle puolelle. Kyse on hyvän matchin saamisesta, että saadaan ihmisten tarve ja palvelu kohtaamaan.

Mutta Härkönen sanoo olevansa yrittäjä henkeen ja vereen. Hän haluaa onnistua. Kognitiotieteilijän aivot raksuttavat matchien parissa: miten saada väki teatteriin.

Aulan nurkassa on pieni kellaritila, joka toimii varastona. Sinne Härkönen visioi pienenpientä viinibaaria. Hyvinkään opiston elokuvakerho siirtää keväällä näytöksensä Kinomaan. Syksyllä ohjaaja Renny Harlin piti täällä uuden Bodies at Rest -elokuvansa Suomen ensi-illan. Härkönen vuokraa teatteria myös yrityksille ja yksityistilaisuuksiin.

– Just äsken katsoin sähköpostia, ja siellä oli tarjouspyyntö lastensynttäreille, Härkönen sanoo.

Härkönen on saanut oman valtakuntansa.

– Ajattelin, että mun eläkevirkani olisi koneenhoitajana elokuvateatterissa. Tämä tuli nyt vähän aikaisemmin. Kyllä mä varmaan tappiin asti olen jollain tavalla mukana elokuvapiireissä, 49-vuotias yrittäjä sanoo.

Kaikissa maailman kielissä lienee sana tunteelle, jota suomeksi kutsutaan rakkaudeksi. Mutta välittävätkö "rakkauden" ja muiden tunteita ilmaisevien sanojen suoraviivaiset käännökset toisen kielen puhujalle myös tunteiden sävyt yksi yhteen?

Eivät läheskään aina, sanovat tutkijat, jotka selvittivät tunnesanojen sisältöä miltei 2 500 kielessä eli lähes kolmanneksessa maapallolla puhutuista kielistä.

Tutkitut kielet kuuluvat 20 kieliperheeseen. Yhdysvaltalaisen Pohjois-Carolinan yliopiston ja saksalaisen Max Planck -instituutin tutkimuksessa ilmeni, että tunnesanat ovat usein vivahteiltaan erilaisia myös kieliperheiden sisällä.

Tieteilijöitä on kauan pohdituttanut, ovatko maailman kaikkien ihmisten tunteet peräisin yhdestä biologisesta juuresta. Ovatko ne siksi edelleen pohjimmiltaan samanlaisia kulttuurista riippumatta?

Se oli pitkään vakiintunut käsitys. Sitä mieltä oli jo Charles Darwin. Hänet tunnetaan biologisen evoluution tutkimuksistaan, mutta häntä kiinnosti myös psykologia. Kerran hän teki ajalleen poikkeuksellisen kokeen, jossa hän pyysi vieraitaan yllättäen lukemaan tunteita ihmisten kasvokuvista.

Tutkimustensa perusteella Darwin väitti kirjassaan The Expression of the Emotions in Man and Animals, että kaikki ihmiset ja jopa eläimet osoittavat tunteita samanlaisella käytöksellä. Teoksesta ilmestyi suomalainen käännös, Tunteiden ilmaisu ihmisissä ja eläimissä, vasta vuonna 2009.

Myöhempien tutkimusten perusteella Darwinin pääteltiin olleen ainakin ihmisten suhteen oikeassa pitäessään tunteiden pohjaa vahvasti biologisena.

Yksi monet vakuuttanut tutkimus tehtiin 1970-luvulla Papua-Uudessa-Guinessa. Eristäytyneenä elänyt heimo tunnisti valokuvista länsimaalaisten tunnetiloja paremmin kuin pelkän arvaamisen antamalla todennäköisyydellä.

Sittemmin psykologiaan vakiintui ajatus, että ihmisten perustunteet ovat yleismaailmallisia ja niitä on kuusi: viha, pelko, hämmästys, inho, onni ja suru. Tuon käsityksen mukaan kulttuureilla ei ole ollut vaikutusta perusjakoon.

Viime aikoina psykologien, aivotutkijoiden ja antropoogien tutkimukset ovat kuitenkin keikuttaneet yksimielisyyttä. Tunteiden ja niiden ilmaisujen takaa on alkanut paljastua kulttuurisen kasvatuksen iso merkitys.

Tuore tutkimus etsi asiaan uutta kulmaa kielistä, niiden monimerkityksisistä sanoista. Tutkijat käyttävät niistä uudehkoa colexification-termiä.

Usein merkitysparien tai -ryhmien taustalla on käsitteellinen yhteys. Esimerkiksi "hengittää"-verbillä tarkoitetaan monissa kielissä myös lyhyen lepohetken pitämistä. Suomessakin "hengähtäminen" toimii vastaavasti.

Suomesta voi poimia myös vaikkapa sanan "taivas", jolla viitataan sekä ilmakehään että uskonnollisesti tuonpuoleiseen. Kiinassa on samoin, englannissa ei.

Colexification-käsitteestä voi lukea lisää sen kymmenisen vuotta sitten kehittäneen ranskalaisen kielentutkijan Alexandre François'n englanninkielisestä tutkimusartikkelista.

Kahdeksan tunnetta rakkauden parina

Pohjois-Carolinan yliopiston ja Max Planck -instituutin tutkimuksessa etsittiin monimerkityksisyyttä nimenomaan tunnesanoista.

Tutkijat havaitsivat muun muassa, että siinä missä monissa austronesialaisissa kielissä yhdistyvät "yllätys" ja "pelko", tai-kadai-kielissä "yllätyksen" parina on "halu" tai "toive".

"Viha" puolestaan on Euroopassa laajalti puhutuissa indoeurooppalaisissa kielissä sukulainen "ahdistukselle", austroasiaattisissa kielissä pikemminkin "surulle" tai "katumukselle".

Erityisen kiinnostavana havaintona tutkijat pitivät sitä, että useissa austronesialaisissa ja eteläamerikkalaisissa kielissä "rakkaus" linkittyy "säälin" kanssa. Kaikkiaan aineistosta löytyi "rakkaudelle" ja "rakastamiselle" seitsemän muutakin rinnakkaismerkitystä: "halu", "pitää", "hyvä", "tarve", "onnellinen", "hakea" ja "pyytää".

Tutkimusaineistossa oli satatuhatta sanaa CLICS-tietokannasta. Siihen on sittemmin koottu monimerkityksisiä sanoja vieläkin useammasta kielestä, nyt jo lähes 3 200:sta.

Sanat jaoteltiin tuhansiin käsitteellisiin kategorioihin. 24 oli tunteita, rakkaudesta vihaan.

Vaikka eroja paljastui runsaasti, yhtenäväisiäkin linjoja löytyi. Selvästi hyvään tuuleen tai onnellisuuteen viittaavilla sanoilla ei juuri ole pessimistisiä kaksoismerkityksiä. "Onnellisuus" ei missään kielessä ole sanapari esimerkiksi "katumuksen" kanssa.

– Näin laajassa aineistossa yllätti se, miten yleismaailmallisesti kielet erottelevat miellyttävät ja epämiellyttävät tunteet, sanoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, kulttuuripsykologi Joshua Conrad Jackson.

Odotettavaa lienee ollut kielialueiden maantieteellisen läheisyyden yhdenmukaistava vaikutus. Jälkensä ovat jättäneet muuttoliike, kauppa ja valloitussodat, tutkijat päättelivät. Eroja kuitenkin löytyi myös lähekkäin puhuttujen kielien väliltä.

Vieraat lähtivät, tuli awumbuk

Selvimmillään tunneilmaisujen monimuotoisuus näkyy sanoina, joilla ei ole lainkaan yksiselitteistä käännöstä muihin kieliin.

Portugalin "saudade" tarkoittaa jonkin asian puuttumisen tai katoamisen aiheuttavaa syvää surumieltä. Hindissä "jijivisha" on suuri halu pysyä hengissä nyt ja vastakin. Papua-Uuden-Guinean bainingien "awumbuk" on päiviä kestävä lamaannus mieluisien yövieraiden lähdettyä.

Suomen sanoista "sisu" on sellainen, josta usein sanotaan, että sitä ei voi kääntää sellaisenaan eikä sille ole edes sellaista määritelmää, josta kaikki suomalaiset olisivat yhtä mieltä.

Sitkeä, hellittämätön tahdonvoima; sinnikkyys; lannistumattomuus; uskallus; rohkeus; kiivas, paha tai kova luonteenlaatu. Kielitoimiston sanakirja "sisu"-sanan merkityksistä

Jacksonin yhteenveto Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen tuloksista ei ole joko–tai vaan sekä–että. Tunnesanat ovat sekä yleismaailmallisia että kunkin kulttuurin omia, hän sanoo.

Tulokset nostavat esiin vanhan kiehtovan kysymyksen: kun tunteista puhutaan eri tavoin, tarkoittaako se myös kokemusten erilaisuutta, puntaroi brittiläisen Yorkin yliopiston psykologian professori Asifa Majid tutkimusartikkelin yhteydessä Science-lehdessä julkaistussa kommentissaan.

Ainutlaatuisen suuren aineistonsa ja uuden menetelmänsä ansiosta tutkimus antaa lisää polttoainetta poikkitieteelliselle debatille.

Janne Auvinen seisoo katsomossa seitsemännen penkkirivin paikkeilla kädet lanteilla. Hän antaa ohjeita esiintyjille ja tekniikan tekijöille.

Esiintyjiä hän kadehtii jatkuvasti – sitä, miten he saavat yleisön tunteet liikkeelle ja pitävät niitä käsissään. Aikoinaan Auvinenkin mieli lavoille.

– Sitten huomasin, että minusta tulisi korkeintaan keskinkertainen esiintyjä. En voinut sietää sitä ajatusta ja päätin löytää paikkani muualta.

Teatteritaiteen maisteri Janne Auvinen on ollut suunnittelemassa merkittäviä suomalaista tapahtumataloja, Turun Logomoa, Hämeenlinnan Verkatehdasta, Suomen Kansallisteatteria ja Musiikkitaloa.

Hän työskenteli Logomon tapahtumajohtajana vuodesta 2012 ja siirtyi Verkatehtaan toimitusjohtajaksi marraskuussa 2019.

Logomoa ja Verkatehdasta Auvinen pitää serkuksina ja Logomoa neljäntenä lapsenaan.

– Logomo oli poikkeuksellisen läheinen hanke. Jätin jopa työni konsulttitoimistossa, että voin vain suunnitella Logomoa.

– Näköjään viihdyn noin seitsemän vuotta yhdessä työpaikassa. Kun tämä toimitusjohtajan paikka tuli eteen, jonkinlainen uralla eteneminen ja uuden kehittäminen houkuttelivat. Rakkaasta paikasta toiseen oli helppo lähteä, Auvinen kertoo.

Roudareiden rakastama

Auvinen on pitkän linjan kulttuurijohtaja. Logomon ja nyt Verkatehtaan puikoissa hän on ymmärtänyt, että kulttuurilaitoksen johtaminen vaatii pehmeät arvot.

– Ilman empatiaa, lämpöä ja henkistä hyvinvointia ei tällä alalla pärjää. Ala on täynnä ihmisiä, jotka tekevät töitä tunteiden kautta. Esitysten tuottaminen sisältää niin paljon sydämen läpi tunkevaa, ettei tähän voi suhtautua vain kylmänä taloutena.

Liian pehmeä ei kuitenkaan voi olla, Auvinen jatkaa. Verkatehdas saa rahallista avustusta Hämeenlinnan kaupungilta.

– Kaikkien yhteisistä rahoista täytyy pitää huolta, että niitä käytetään viisaasti. Ei voi heittäytyä höveliksi ja viskoa seteleitä pitkin pihaa.

Kulttuurityön konkari on työskennellyt teatterin, konserttien ja kaikenlaisten tapahtumien parissa. Sekin on opettanut kovuutta.

– Kun joku sanoo, että tämä on täysin välttämätöntä, voin vastata, että eipäs ole. Minua on aika vaikea huijata.

Audiovisuaalisen alan tekijät ovat kiitelleet Auvista työstään Logomon ja Verkatehtaan eteen. Tapahtumatilojen suunnittelussa on kuunneltu käyttäjien toiveita.

Tästä kertoo harvinainen kunnianosoitus, joka myönnettiin Auviselle roudareiden pikkujouluissa. Hän sai elämäntyöpalkinnon roudareiden eteen tehdystä työstä.

– Olen siitä ihan äärimmäisen ylpeä, Auvinen sanoo.

Vaikutteita rokkiklubilta?

Verkatehtaan sisällä on arvokas tunnelma, mikä korostuu talon isossa esiintymistilassa, Vanaja-salissa.

Verkatehtaan punatiilisellä alueella seisoo myös Suisto-klubi, joka on Suomessa arvostettu keikkapaikka. Mitä Verkatehdas voisi ammentaa rosoisesta rokkiklubista?

– Ainakin sen mielettömän hyvän tunnelman. Se kaikki tuntuu tosi läheiseltä. Esiintyjän ja yleisön välinen suhde on kaiken kulmakivi – jos se ei toimi, koko tapahtumatila ei toimi.

Auvinen haluaa, ettei Verkatehdas ole vain pikkutakkiväen paikka. Vanaja-sali on kuin iso rock-klubi, hän sanoo.

– Yritämme saada tänne enemmän seisovia konsertteja, joissa voi kaatua vähän kaljaa lattialle.

Toimitusjohtaja kuitenkin painottaa, että klassista musiikkia ja jazzia ei unohdeta.

Kaste suorassa tv-lähetyksessä

Esiintyjäksi Verkatehtaan tuoreesta toimitusjohtajasta ei ollut. Ei, vaikka hän sai kasteensa parrasvaloissa – kirjaimellisesti.

Auvinen esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa vain muutaman kuukauden ikäisenä, vieläpä suorassa lähetyksessä.

– Saan kertoa tästä elämäni merkittävimmästä saavutuksesta jatkuvasti.

Janne Auvisen isä ja äiti, Vili Auvinen ja Eila Roine, esittivät Heikkiä ja Kaijaa samannimisessä tv-sarjassa 60-luvulla. Janne Auvinen esitti itseään.

– Pastori Eero Veneskoski oli rohkea ja tuli synnilliseen televisioon suorittamaan kirkollisen toimenpiteen.

Lapsuudestaan Auvinen muistaa, että vanhemmat olivat aina töissä. Kerran äidin tehdessä lähtöä Janne Auvinen istui eteisessä selaamassa puhelinluetteloa.

– Etsin lastensuojelun numeroa, kun kukaan muu kuin kotiapulainen ei ollut koskaan kotona.

Tosiasiassa Auvinen muistelee lapsuuttaan hyvin mielin. Dramaattisessa puhelinluettelokohtauksessa hän arvelee olleen kyse kiukuttelusta, kun hän ei saanut tehdä jotain kiellettyä.

Päätyminen kulttuurialan vaikuttajaksi tuli Auviselle luonnostaan. Onko taiteilijasuvun lapsella muuta mahdollisuutta?

– Ei näköjään, Auvinen nauraa.

– No on varmasti, mutta se polku on luonteva.

Auvisella on kaksi poikaa ja tytär, jotka jatkavat suvun ammatillista perimää jo viidennessä polvessa.

– Ei heistäkään ollut rehellisiin töihin. He ovat kaikki enemmän tai vähemmän sekaantuneet tälle meidän alalle.