Taiteilija Riiko Sakkinen matkusti vuonna 2016 tutkimassa Euroopan ulkorajojen uusia rajamuureja ja seurasi pakolaisten reittejä Balkanilla. Sakkinen kiersi Espanjalle kuuluvissa Afrikan puolella sijaitsevissa kaupungeissa, Kreikan saaristossa, Balkanin reitillä ja lopuksi hävitetyillä pakolaisleireillä Ranskassa.
Matkoillaan taiteilija ja kuraattori Pauli Sivonen näkivät Eurooppaan pyrkiviä pakolaisia ja siirtolaisia, joiden pääsy on estetty metrien korkuisilla aidoilla ja repiviä teriä sisältävällä concertina-piikkilangalla. Sakkisen mukaan he näkivät keskitysleiriä muistuttaviin olosuhteisiin sijoitettuja pakolaisia. He näkivät kahden maan rajavyöhykkeelle, ei-kenenkään-maalle jumiin jääneitä ja spontaanisti kyhätyissä telttakylissä asuvia pakolaisia.
Toisenlaista todellisuutta edusti Lesboksella oleva pakolaisleiri, jonne miehet pääsivät viralliselle vierailulle, kertoo Sakkinen.
– Se oli sellainen leiri, jonne kaikki poliitikot viedään. Siellä voidaan ottaa kuvia ja kaikille tulee sellainen fiilis, että on mahtavaa miten EU kohtelee pakolaisia. Siitäkin muutaman kilometrin päässä oli oikea leiri, joka oli täynnä piikkilankaa, rynnäkkökivääreillä varustettuja poliiseja ja pakolaisten telttoja mudan keskellä.
"Rajat jo suljettu"
Rajat kiinni -näyttelyn teoksissa käsitellään pakolaisuutta, maahanmuuttoa ja pakolaiskriisin järisyttämää uutta Eurooppaa. Taiteilija Riiko Sakkisen mukaan Euroopan rajat on jo suljettu.
– Jos joku vaatii Euroopan rajojen sulkemista, hän ei seuraa aikaansa. Rajamme on jo suljettu repivällä concertina-piikkilangalla. Kylmän sodan rautaesirippu oli leikkikalu verrattuna Euroopan nykyisiin raja-aitoihin.
Aina uuteen hotelliin majoittuessaan Riiko Sakkinen pyysi hotellin logolla varustettua kirjepaperia ja alkoi luonnostella näkemäänsä. Näyttelyn keskeisiä teoksia ovatkin kirjepaperille tehdyistä piirroksista otetut suurikokoiset printit, joita hän on vielä jälkeenpäin täydentänyt. Sakkinen käsittelee niissä pakolaisten kohtaamia asioita ja kantaväestön asenteita Lähi-idästä ja Afrikasta tuleviin pakolaisiin ja siirtolaisiin.
– Jos käsittelen Lesboksen tapahtumia, ne on piirretty paikallisen hotellin paperille.
Piikkilankaa, lenkkareita, uimaleluja
Riiko Sakkinen on poliittinen taiteilija, jonka työt sisältävät viittauksia historiaan ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin: asenteisiin ja rasismiin. Kaikkiin näyttelyn teoksiin liittyy tekstit, jotka avaavat niiden yksityiskohtia, mutta jättävät tulkinnan katsojalle.
Näyttelyssä on myös esineitä. Katonrajassa kiertää concertina-piikkilanka, jota valmistaa Malagassa toimiva, liikevaihtoaan vauhdilla kasvattava yritys. Loppuun käytettyjen lenkkareiden pohjiin on kiinnitetty järeitä ruuveja, joiden avulla Eurooppaan pyrkivät ihmiset yrittävät kiivetä piikkilanka-aidan yli.
Keskellä näyttelytilaa on auto, jonka Venäjältä Suomeen tulleet turvapaikanhakijat jättivät Suomen puolelle ylitettyään rajan talvella 2015–2016. Valtio huutokauppasi rajalle kertyneet autot, ja yksi niistä päätyi Mänttään.
– Tähän Volgaan on ladattu kaikkea Syyria-materiaaleja. Paikoista, joista on paljon ihmisiä tullut ja tulossa.
Näyttelyssä on lasten uimaleluja, joissa lukee ”this is not a life-saving device” (tämä ei ole hengenpelastusväline). Riiko Sakkinen keräsi niitä mukaansa Lesboksen rantaan jätettyjen kymmenientuhansien pelastusliivien joukosta. Lesbossaaren kautta on kulkenut parin vuoden aikana satojatuhansia Syyrian, Irakin ja Afganistanin pakolaisia, jotka ylittävät Kreikan ja Turkin välisen merialueen täyteen ahdetuilla veneillä.
Yksittäisen ihmisen kohtalosta ilmiöön
Espanjassa asuva Riiko Sakkinen käsittelee näyttelyssään pakolaisuutta ja siirtolaisuutta ilmiönä ja kertoo, miten siihen on Euroopassa vastattu.
– Vaikkei tässä näyttelyssä keskitytä yksittäisten ihmisten hirvittäviin kokemuksiin tai tarinoihin, me näimme pakolaisleirejä jotka ovat syntyneet ei-kenenkään-maalle kahden maan rajojen välille. Ihmiset eivät ole missään paikassa, on ikään kuin pyyhitty heidän olemassaolonsa kokonaan pois. Me näimme perheen lapsineen, matkalaukut kädessä, kulkemassa moottoritien laitaa rajalle ja tiesimme, etteivät he pääse sieltä mihinkään.
Taiteilija kertoo lukeneensa näyttelyä tehdessään kansainvälistä ihmisoikeuksien julistusta, joka hyväksyttiin Yhdistyneissä Kansakunnissa 1948. Sen mukaan jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa. Samoin jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä.
– Ihmisoikeuksien julistus ei käytännössä ole enää voimassa. Se ei suojele Eurooppaan tulevia hädänalaisia ihmisiä, Sakkinen toteaa.
Taiteilijan mielestä EU-johtajat vain pohtivat, miten rakentaa vielä isompia aitoja, miten laittaa enemmän sensoreita ja kyynelkaasuautomaatteja tai lisää rajavartioston veneitä.
– Valitettavasti, veikkaisin, että siellä aika vähän puhutaan siitä, miten voitaisiin poistaa työntäviä tekijöitä sieltä. Miten voitaisiin rakentaa sellainen maailma, erityisesti Lähi-itä ja Afrikka, josta ihmisillä ei olisi mitään syytä paeta.
Riiko Sakkinen haluaakin teoksillaan muuttaa maailmaa. Näyttelyssä hän kertoo, millaisessa Euroopassa ja maailmassa hän haluaisi elää.
– Haluan maailman, jossa ei ole rajoja ja jossa ihmiset saavat valita vapaasti asuinpaikkansa. Haluan maailman, jossa ihmisillä on oikeus muuttaa, mutta ennen kaikkea olla muuttamatta. Haluan maailman, jossa kenenkään ei tarvitse lähteä kotoaan sodan, väkivallan, vainon tai köyhyyden takia.
Näyttely on avoinna 4.2.2017–7.1.2018 Serlachius-museo Göstassa. Näyttelyyn liittyy Pauli Sivosen kirjoittama julkaisu, joka ilmestyy kesällä 2017. Se on eräänlainen matkakertomus, joka syntyi miesten keskustellessa iltaisin päivän kokemuksista. Samalla se avaa monia käänteitä kokeneen näyttelyprosessin vaiheita.