Britannian X Factorissa kilpaileva Saara Aalto esiintyi yleisölle lauantai-iltana. Kuudentena kilpailijana esiintynyt Aalto lauloi tyttöbändit vs. poikabändit -teemaisessa jaksossa Girls Aloud -yhtyeen Sounds of the Underground -hitin.

Louis Walsh kehui Aallon laulua ja ääntä upeaksi ja toivoi Aallon saavan levytyssopimuksen.

Myös Nicole Scherzinger kehui Aallon ääntä tekniseksi ja vaativaksi.

– Ketosäkeesi oli hävyttömän outo, Scherzinger kuvaili.

Aaltoa kisassa luotsaava Sharon Osbourne ihasteli Aallon yhteistyökykyä ja kovaa työmoraalia.

– Et koskaan sano ei. Olet vahva ja palaat aina taistelemaan.

Tuomariston ainoan soraäänen tarjosi Simon Cowell, joka varoitti Aaltoa ryhtymästä koreografin nukeksi viitaten muun muassa Aallon mustaan ja valtavan kokoiseen peruukkiin.

– Tänä iltana halusinkin testata rajojani tässä, vastasi Aalto.

Sunnuntai-iltana selviää, pääseekö Aalto X Factorissa jatkoon vai ei. Jatkoon pääsijät valitaan yleisöäänestyksellä.

Muokattu otsikkoa klo 23.37.

Sanni on paskaa. Se on ensimmäinen ehdotus, jota Google tarjoaa toimittajalle sanaparilla ‘Sanni on’. Kun tarjottuja linkkejä seuraa keskustelupalstoille, käy sävy klikkaus klikkaukselta julmemmaksi. Huora. Monilahjaton määkijä. Luukasa.

Totta on myös, että Sanni on ihana. Sanni on voittanut Emma-patsaita. Sanni on kriitikoiden suosikki. Hyvänä päivänä nämä arviot ovat hakukoneessakin ykkösinä.

Mutta netin syövereissä kieppuu virtuaalinen viha. Siinä maailmassa sinitukkainen, raketin lailla menestykseen noussut nuori nainen on ilmiselvä kohde. Etenkin kun se nainen tekee lauluja, joissa mainitaan joskus tuhmia juttuja.

Sanni yrittää olla lukematta, mitä hänestä kirjoitetaan, mutta viha tulee iholle väkisin. Menestys ei tuo mukanaan teflonpintaa, joka auttaisi ottamaan verbaalisen myrkyn vastaan ilme värähtämättä.

– Jokaisen sisällä on jotain haavoittuvaa, joka ottaa osumia riippumatta siitä, onko presidentti vai kaupan kassa. Mä ainakin olen sillä tavalla herkkä, vaikka voisi miten vaikuttaa siltä, että olen kivikova taiteilija.

Artistin elämä ei ole joka päivä ihanaa

Pahimpien kommenttien kohdalla joutuu pohtimaan, että täytyisikö tätä oikeasti pelätä. Ja pelätä Sanni ei tahdo. Ei kukaan tahdo.

– On tullut todella päällekäyviä, raffeja viestejä. Kaikki, mitä voi kuvitella, on sanottu. Silloin, kun uhataan henkeä tai terveyttä, niin miettii, että pitäisikö tämä ottaa vakavasti.

Sanni päätti ottaa viestit niin vakavasti, että teki niistä laulun lokakuussa julkaistulle uudelle albumilleen. _Moukari_ssa kuvatut kommentit ovat aitoja. Sannille on toivotettu sekä raiskausta että kuolemaa.

Levy-yhtiössä kappale aiheutti pientä nikottelua. Voisiko sanoitusta vähän loiventaa? Onko järkevää mennä sohimaan muurahaispesää? Onko tällaista syytä julkaista juuri nyt, kun kaikki menee tosi hyvin?

– Sanoin, että tämä pitää julkaista juuri nyt juuri siksi, että haluan rikkoa illuusion. Artistin elämä on helppo saada näyttämään siltä, että joka päivä menee hyvin.

Vihan takana on häpeää ja pelkoa

Ällkää käsittäkö väärin: Sanni ei ruikuta kohtaloaan. Hän on ihminen, jota kuunnellaan ja sen vuoksi hän haluaa kertoa, miten sanat sattuvat. Posliini menee rikki, kun sitä mäjäyttää moukarilla.

– Nyt on tullut paljon pelonsekaista huutelua. En tiedä mitä ne äkäisimmät vihaajat pelkäävät. Jengi suoltaa hirveää sontaa, eikä mieti yhtään, minkä takia mulla on tarve sanoa tuolle ihmiselle noin. Viidentoista sekunnin harkinta voisi muuttaa paljon.

Jokaisella on vastuu puheistaan ja niiden seurauksista, vaikka ne kumpuaisivat miten pahasta olosta.

– Mun mielestä vihapuhe kumpuaa yleisestä pahoinvoinnista, siitä, että ihmiset eivät tule nähdyksi. Ihminen, jolla on rakkautta ja joka voi toteuttaa itseään mielekkäällä tavalla, ei huutele netissä noin.

Sanni on usein ihmetellyt, miksi hänen sanoituksensa otetaan niin vakavasti ja miksi niistä loukkaannutaan henkilökohtaisesti. Mistä tulee niin voimakas tunnereaktio, että artisti pitää haukkua maan rakoon?

Sanni on päätynyt siihen, että henkilökohtaisesti ottaminen on pohjimmiltaan hyvä asia. Se vahvistaa käsitystä siitä, että hänen valitsemansa suunta on oikea.

– Reagointi on merkki siitä, että on herätetty jotain. On herätetty joku sellainen ajatus, jolle ei ole aiemmin ollut sanoja, tai joka on haluttu piilottaa. Se on joku häpeä tai pelko, josta viha kumpuaa; yksilön keskeneräinen kelailu.

Seksi on vielä tuhmempaa kuin kiroilu

Nettivihan lisäksi Sanni on saanut kuluvana vuotena osakseen runsaasti myös asiallisempaa arvostelua. Sen keskeinen moottori on Sannin suosio pienten lasten, etenkin tyttöjen keskuudessa. Että mitähän vittua -single synnytti joukon lehtijuttuja, joissa perättiin taiteilijalta vastuuta nuorten ihailjoidensa kielenkäytöstä.

Vielä suurempi mediamyllytys osui loppukesään. Vahinko-kappaleen sanoissa mainittiin tyynyjuttelu ja toisen testaaminen. Seksistähän siinä oli pakko olla kyse, pääteltiin. Vanhemmat kuuntelivat päiväkotien pihoilla lallattavia lapsiaan sydämet kylminä.

Kun Vahingosta vielä julkaistiin video, jossa selvästi alaikäiset Sanni-fanit huulisynkkasivat kappaletta, loppui monelta ymmärrys.

Moni katsoi, että Sanni kannustaa nuoria fanejaan irtosuhteisiin ja toistelemaan tuhmia juttuja, joita he eivät ymmärrä. Video poistettiin, Sanni pyysi anteeksi. Hän kuitenkin korostaa, ettei kannusta ketään mihinkään.

– En kehota mihinkään, vaan yritän antaa ihmisille työkaluja käsitellä omia kelojaan. Taide toimii vähän samoin kuin uutiset. Jos uutisissa kerrotaan, että Keravalla on tapettu joku, ei ne uutiset kehota lukijoita tappamaan lisää Keravalla.

Sanni ei jaksaisi enää puhua koko jupakasta. Hän ymmärtää ja ei ymmärrä, mistä se syntyi.

– Nämä lukemattomat tulkinnat yllättivät. Yhtä lailla mua olisi voitu paheksua siitä, että kappaleessa ei ollenkaan piitata kolmannen osapuolen tunteista oman ihastumisen huumassa.

No, kyllä häntä siitäkin paheksuttiin.

– Se tuli mulle vähän puskista, että Vahinko tituleerattiin seksibiisiksi. 'Jos haluut testaa mua' tarkoittaa mulle sitä, että ole hetki mun kanssa samalla sivulla, hengaillaan. Katsotaan, mitä me voisimme olla yhdessä. Kaikki tietää, miltä tuntuu olla niin ihastunut, että haluaisi edes yhden katseen.

Hyveellisyyden vaatimus ärsyttää Sannia varsinkin siksi, että sen kyytipoikana on aimo annos vanhan koulun kaksinaismoralismia. Hänen mielestään miesartisteilta ei edellytetä nuhteettomuutta, vaikka näillä olisi miten nuoria kuuntelijoita.

– Kun joku mieslaulaja vetää kappaleen, jossa on seksiä ja ryyppäämistä, niin sanotaan okei, tällasii nää räppärit tekee. Sitten kun saman ikäluokan nainen tekee niin, se on paheksuttavaa ja huonoa esimerkkiä.

Tavoitteena totuudellinen pop

Sanni kyllä laulaa myös seksistä, niin kovaäänisestä, että naapurit kuulevat. Sen lisäksi hänen kappaleissaan ollaan päissään, petetään, rämmitään hirveässä epävarmuudessa ja verrataan omaa surkeutta muiden ihmeellisen ihanaan elämään.

Sellaista tapahtuu maailmassa, varsinkin nuorten aikuisten maailmassa. Siellä ei aina olla yhteiskunnallisesti valveutuneita, vaan tuijotetaan omaa kuvaa kaikista heijastavista pinnoista ja analysoidaan parisuhdesotkuja loputtomiin. Sannin mielestä taiteen pitää olla mahdollisimman totuudellista. Myös pop-musiikin.

– Jengi vetää viinaa tosi paljon. Itsekin join joskus enemmän, mutta nyt en jaksa työn takia kuluttaa sillä kehoani. Ja kaikenikäiset peilaavat itseään tässä pinnallisessa ajassa, eivät vain nuoret. Kaikki haluavat näyttää parhaiten valaistun puolensa ja kantavat huolta siitä, ettei oma kanasalaatti Instagramissa ole tänään yhtä upean värinen kuin jonkun muun.

Jotain totuudellista Sanni on tavoittanut, sillä keikoilla uskollisimmin käyvä 20–30-vuotiaiden joukko uskoo, että kaikki biisit kertovat juuri heistä. Tavallaan kertovatkin, ja Sannista itsestään. Siksi Sanni ei aio laastaroida suutaan umpeen varjellakseen lapsifanejaan. Hän ei voi.

Sanni uskoo, että tuohtumus helpottaisi, jos ihmiset eivät ottaisi häntä niin kovin tosissaan. Ei hän itsekään ota enää. Täydellisesti filtteröity Instagram-kaunotar Sanni on eri ihminen, kuin Sanni Kurkisuo.

– En olisi voinut neljä vuotta sitten voinut tehdä biisiä Sanni, jossa pilkkaan mun julkista Sanni-kuvaa. En ota liian vakavasti artistiminääni, enkä sitä toista.

Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

Tuskin kukaan on enää vuosiin ajatellut, että tositelevisio olisi totta, mutta on silti hämmentävää seurata läheltä, miten todellisuuden illuusio synnytetään.

– Miltä sinusta tuntui, kun Gifty viime lauantaina putosi kilpailusta? X Factorin tuotantotiimin jäsen kysyy Saara Aallolta. Kamera käy. Ennen kuin Aalto ehtii vastata kysymykseen, haastattelija jatkaa:

– Olisi hyvä, jos vastaisit tähän kysymykseen, että tajusit Giftyn putoamisen myötä, kuinka rankka tämä kilpailu on ja että kuka tahansa voi pudota milloin tahansa.

– Tajusin Giftyn putoamisen myötä, kuinka rankka tämä kilpailu on ja että kuka tahansa voi pudota milloin tahansa, Saara Aalto sanoo.

Näin tositelevisiota tehdään. Ohjelman käsikirjoitus määrittää, millaisia tilanteita kenenkin kilpailijan kohdalla halutaan luoda, millaisia tunteita nostaa esiin ja millainen kuva kilpailijasta sillä viikolla halutaan välittää.

Yle vieraili tällä viikolla Lontoossa kilpailijoiden harjoitusstudiolla sekä X Factor -talolla, jossa kilpailijat asuvat.

Ylen vierailu päätyi myös X Factorin Saara Aallon tämän viikon esittelypätkään. Aallon pätkän teemaksi olikin selvästi käsikirjoitettu hänen suosionsa kasvu Suomessa ja suomalaisen median kiinnostus häntä kohtaan.

X Factor -tiimi ei halunnut kuvata Ylen varsinaista haastattelua, vaan lavasti haastattelusta oman versionsa, jossa repliikit syötettiin sekä haastateltavan että haastattelijan suuhun: ”Koko Suomi kannustaa sinua”.

Ohjelmassa luodaan myös illuusio siitä, että kilpailijat ja näiden tähtivalmentajat miettisivät joka viikko yhdessä, millainen esitys seuraavalla viikolla nähdään.

Todellisuudessa Aallolla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa kappalevalintoihin.

– Minulle kerrotaan joka maanantai, minkä kappaleen esitän sillä viikolla ja sitten vain harjoittelen sen, Aalto kertoi Ylelle Lontoossa.

Kilpailun tuomari Simon Cowell kritisoi eilisillan X Factor -lähetyksessä, että Aallon Japani-tyylisessä esityksessä laulu jäi hieman yliampuvan puvustuksen ja lavastuksen jalkoihin. Hän varoitti Saaraa suostumasta koreografin nukeksi.

Aalto oli kuitenkin nähnyt esityksen puku- ja lavastussuunnitelman ensimmäisen kerran keskiviikon koreografiaharjoituksissa, joita Yle seurasi. Koreografi Brian Friedman näytti tuolloin Aallolle läppäriltään suunnitelman show’sta selittäen: ”Tällainen kampaus sinulle tulee” ja ”Tässä kohtaa menet sermin taakse”.

Kaikki oli siis suunniteltu valmiiksi. Aalto ei olisi voinut enää muuttaa esityksen tyyliä. Jokaisen esityksen harjoitteluun kun oli varattu vain 45 minuuttia aikaa tanssiryhmän kanssa. Isossa televisioproduktiossa kaikilla on kiire ja jokainen ylimääräinen viivästys vaikuttaa useamman ihmisen työmäärään.

Vaikka Saara Aalto on X Factorissa osa isoa tuotantokoneistoa, hän vakuutti Ylelle viihtyvänsä tuossa roolissa. Hän korosti moneen otteeseen sitä, että tuotantotiimin näkemykset ovat täydellisesti linjassa hänen omien näkemystensä kanssa.

Ilman vahvaa ääntään Aalto ei olisi tuotantokoneiston osaksi päässyt. Jos hän esittää roolinsa hyvin eikä X Factorin tuotanto onnistu pilaamaan hänen mahdollisuuksiaan vääränlaisella brändäämisellä, hän voi hyvinkin menestyä kilpailussa ja sen jälkeen.

Vatslav Nižinski on yksi maailman tunnetuimmista tanssijoista ja koreografeista. Hänen vuonna 1913 ensiesitetty teoksensa Kevätuhri Igor Stravinskyn musiikkiin kuuluu edelleen arvostettujen balettiryhmien ohjelmistoon ympäri maailman. Nižinskin koreografiat Sergei Djagilevin johtamalle Ballets Russes -balettiryhmälle olivat aikaansa edellä ja välillä skandaalinkäyrykin leijui ilmassa.

Myös Nižinskin persoona kiinnosti tuolloin ja kiinnostaa yhä. Skitsofreniaa sairastaneen, herkän, mutta luomisvoimaisen taiteilijan jälkeenjääneet dokumentit ja kuvat ovat tänä päivänä kullan arvoisia.

Nižinski kiehtoo myös tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävää koreografi Liisa Penttiä. Penttiä vaivasi pitkään kuva baletista Jeux. Tenniskentälle sijoittuvaa kolmiodraamaa kuvaava teos esitettiin vain muutamaa viikkoa ennen Kevätuhria, eikä siitä ole jäänyt jälkipolville kuin muutama muistiinpano, aikalaiskritiikkejä sekä kuusi valokuvaa.

– Yhdessä valokuvassa on kaksi naista tennishameissaan, mies ja pallo. Joku siinä kuvassa veti minua puoleensa, Liisa Pentti kertoo.

Kun Pentti törmäsi Nižinskia tutkineeseen Hanna Järviseen, kuva alkoi elää. Järvisen, Pentin sekä tanssiryhmän yhteistyönä syntyi lopulta uusi tanssiteos Jeux – uudelleen kuviteltu / Re-imagined.

Salapoliisityötä ilman nuotteja

Ennen videoiden aikaa tanssiteosten muistiinmerkitseminen on ollut haaste. Askelia ja kehon liikkeitä on pyritty kuvaamaan erilaisten, esimerkiksi nuottikirjoitusta imitoivien, notaatioiden avulla. Myös Nižinski opiskeli notaatiotekniikkaa käydessään Keisarillista balettikoulua Pietarissa.

Nižinskin tanssinotaatioista käy ilmi hänen edistynyt ajattelunsa. Hän ei halunnut kirjata muistiin erikseen pään, käsien, vartalon ja jalkojen liikkeitä. Hän uskoi, että tanssi on koko kehon kokonaisvaltaista liikettä. Kaikista hänen teoksistaan ei ole säilynyt notaatioita tai ne ovat jääneet tekemättä.

Jeux-teoksesta on jäänyt jäljelle siihen kirjoitetun Claude Debussyn sävellyksen nuotit, joissa on koreografin mustiinpanoja ja korjauspyyntöjä, kertoo tanssintutkija, Hanna Järvinen.

– Lisäksi siitä on olemassa tuntemattomaksi jääneen musiikkikriitikon kääntämä libretto. Se kuvaa, mitä teoksessa tapahtuu. Aikalaiskriitikoiden kirjoituksia ja anekdootteja sekä kuusi valokuvaa on myös säilynyt jälkipolville.

Sairaus keskeytti koreografin työn

Nižinski oli kärsinyt erilaisista ahdistusoireista jo aiemmin, mutta vuonna 1919 kävi selväksi, ettei hän enää selviä ilman sairaalahoitoa. Mielisairaalassa hänellä todettiin skitsofrenia. Nižinski eli loppuelämänsä sairaaloissa ja parantoloissa eri puolilla Eurooppaa. Hän kuoli lopulta lontoolaisessa sairaalassa vuonna 1950.

– Sairauden vuoksi Nižinskin paperit jäivät järjestämättä. Muistiinpanot ovat usein päiväämättömiä, epäjärjestyksessä ja hajallaan ympäri maailmaa, Hanna Järvinen kertoo.

Tutkimustyötä vaikeuttaa se, että koroeografista tuli kuolemansa jälkeen keräilykohde. Aikansa tanssin kohujulkkis, herkkä ja mieleltään sairas ovat monen mielestä vastustamaton yhdistelmä. Keräilyvimman vuoksi Nižinskin jälkeenjääneitä muistiinpanoja ja valokuvia on talletettu yksitysarkistoihin eri puolelle maailmaa.

– Tästä seuraa se, ettei niitä aina pääse katsomaan tai lukemaan. Monia dokumentteja ja kuvia koskevat monimutkaiset tekijänoikeussäädökset. Tähän me tässäkin projektissa olemme törmänneet esimerkiksi kuvien kohdalla, Järvinen sanoo.

Venäläinen, tuo jalo villi

Nižinski syntyi Kiovassa puolalaiseen perheeseen vuonna 1890. Vuosisadan vaihteessa lahjakas nuori mies pääsi opiskelemaan Pietariin Keisarilliseen balettikouluun. 1910-luvulla hän toimi tanssitaidetta uudistaneessa Ballets Russes -ryhmässä. Ryhmä esiintyi ympäri maailmaa, mutta sen asemapaikka oli Pariisi.

Nižinskia ja hänen koreografioitaan ruodittiin vuosituhannen alkukymmeninä ranskalaisissa ja englantilaisissa julkaisuissa. Siinä rinnalla kulkee kuitenkin myös venäjänkielinen keskustelu, joka poikkeaa edellisistä.

– Venäläisillä oli ehkä muita laajempi ja edistyneempi käsitys tanssitaiteesta. Se näkyy myös kritiikeissä ja keskustelussa, Hanna Järvinen tietää.

Järvisen mukaan Nižinski-tulkinnoissa onkin menty monesti metsään siinä, että tutkijat ovat lukeneet vain ranskan- tai englaninkielisiä dokumentteja tai enintäänkin käännöksiä. Järvisen etu on, että hän osaa venäjää ja on perehtynyt 1900-luvun alkupuolen venäläiseen kulttuurikeskusteluun laajemminkin.

– Monesti ranskalaiset ja englantilaiset lehdet kirjoittivat Ballets Russes -ryhmästä orientalisoivaan ja eksotisoivaan sävyyn, Järvinen sanoo.

– Venäläisistä kirjoitetaan, kuin he olisivat jaloja villejä, joille tietynlainen käyttäytyminen olisi "rodullisesti ominaista". Se kuulostaa nykypäivän näkökulmasta melko rasistiselta.

Uuden teoksen äärellä silloin ja nyt

Nižinski on kuvannut muistiinpanoissaan tanssijoiden liikkeitä Jeux-teoksessa monenlaisilla metaforilla. Hän kirjoittaa, että liike muistuttaa suihkulähdettä tai pärekoria. Merkinnöissä lukee myös: istuu kuin tatti.

– Tämähän on meille ja venäläisille aivan päivän selvää, mutta, jos sen kääntää englanniksi, se ei yhtäkkiä merkitsekään mitään, Hanna Järvinen nauraa.

Paitsi kieli- myös valokuvista oli apua teoksen liikemateriaalin hahmottamisessa.

– Kokeilimme, miten johonkin kuvan asentoon voi mennä ja miten niistä voi poistua, Liisa Pentti kertoo.

Nykytanssissa tutkitaan Pentin mukaan paljon liikkumattomuutta. Valokuvat Nižinskin teoksesta ovat nekin staattisia, sillä tuon ajan kamerat eivät kyenneet tallentamaan liikettä.

Nižinski halusi luoda uudenlaista tapaa liikkua ja ilmaista ja pyristeli pois baletin kaunokielestä.

– Joistakin muistiinpanoista luin, miten vaikeaa Nižinskin oli selittää tanssijoille, ettei heidän pidä ojentaa jalkateriään eikä vääntää niitä ulospäin, kuten baletissa on ollut tapana, Pentti sanoo.

Myös teoksen musiikki edusti uutta aikaa. Debussyn sävellys Jeux-tanssiteosta varten on jälkeen päin nimetty ensimmäiseksi modernistiseksi teokseksi musiikin historiassa.

Liisa Pentti viettää tänä vuonna 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Hänen mukaansa tanssin tekeminen tänä päivänä on helpompaa ja antoisampaa kuin vaikkapa 15 vuotta sitten. Tuolloin sai vielä vakuutella yleisölle ja kriitikoille, että nykytanssikin on tanssitaidetta.

– Tätä samaa keskustelua joutui käymään myös Ballets Russes. Tuntuu hullulta, että samaa asiaa piti jankuttaa näin kauan. Eihän kukaan kyseenalaista sitäkään, etteikö jazz olisi musiikkia, vaikka se ei olekaan samanlaista kuin klassinen musiikki, Pentti ihmettelee.

Hän arvelee tämän johtuvan tanssin katoavaisuudesta. Musiikista jäävät yleensä nuotit ja teoksia on voitu soittaa aina sävellyshetkestä eteenpäin. Tanssiteokset ovat sen sijaan usein kadonneet ja jääneet vain tanssijoiden kehojen muistiin.

Saara Aalto valittiin jatkoon Britannian X Factorissa. Aalto pääsi jatkoon viimeisenä kilpailijoista tuomariäänten turvin, kun kolme neljästä tuomarista halusivat lähettää kisasta kotiin Four Diamonds -yhtyeen.

Kahdeksan X Factor –kisan parasta lähtevät helmi-maaliskuussa suurelle X Factor –kiertueelle Britanniaan ja Irlantiin ja tässä joukossa on mukana myös Aalto.

MTV:n mukaan Aalto on tehnyt myös managerointisopimuksen kansainvälisen Roar Global –toimiston kanssa.

Oulunsalosta kotoisin oleva 29-vuotias laulaja Aalto on päässyt seitsemän parhaan joukkoon Britannian X Factor -laulukilpailussa.

Aalto on kilpailun ainoa ulkomaalainen.

Ohjelmaa seuraa viikoittain 7-8 miljoonaa television katsojaa.

Joka viikko tippuu yksi kilpailija. Jatkoon päässeet kilpailijat valitaan yleisöäänestyksellä. Vain Britanniassa asuvat voivat äänestää kisassa.

Kilpailun voittaja valitaan joulukuussa.

Monet vanhat suosikkisarjat palaavat katsottaviksi ja kuunneltaviksi jo loppuvuodesta 2016 alkaen Yle Areenaan.

Ylen ja tekijöitä edustavien järjestöjen tänään allekirjoittama sopimus antaa Ylelle oikeudet omatuotantoisten sisältöjen verkkojulkaisemiseen Yle Areenassa. Sopimus koskee televisiosisältöjen lisäksi paljon myös esimerkiksi kuunnelmia ja radiosketsejä.

Kuusivuotinen sopimus mahdollistaa viisi vuotta sitten tai sitä aiemmin lähetetyn kotimaisen draaman julkaisun Areenassa. Kerrallaan katsottavana voi olla tietty tuntimäärä sisältöjä. Lisäksi yli 35 vuotta vanhempia ohjelmia Yle voi julkaista vapaasti.

Sopimuksen myötä katsottavaksi ja kuunneltavaksi saadaan muun muassa Huojuva talo, Metsolat, Liian paksu perhoseksi, Kotikatu, Pirunpelto, Taivaan tulet, Kantolan perhe, 16-sarja, Noita Nokinenä, Sinuhe-kuunnelmat sekä monet muut.

Julkaisujohtaja Ismo Silvo Yleltä kuvailee arkistosopimusta taiteilijoiden, heitä edustavien järjestöjen sekä Ylen "yhteisponnistukseksi, jota voisi luonnehtia lahjaksi satavuotiaalle Suomelle".

– Sopimus draama-arkistojen avaamisesta on merkittävä kulttuuriteko ja pitkän valmistelun tulos. Arkistojen avaaminen on yksi tapa toteuttaa Ylelle tärkeää kulttuuritehtävää. Mediankäyttö ja julkaisemisen tavat ovat muuttuneet, ja sitä varten olemme neuvotelleet uudenlaisen sopimuksen. Tämän ansiosta arkistojen aarteiden tuominen laajasti verkkoon on mahdollista, Silvo sanoo.

Yleisö voi myös vaikuttaa Areenassa nähtäviin sisältöihin. Suosikkejaan jo jouluksi julkaistavista ohjelmista voi äänestää osoitteessa yle.fi/toivotut. Ohjelmien näytteet ovat katsottavissa Yle Areenassa.

Näyttelijäliiton mukaan näyttelijöille tilitetään sopimuskauden 2017–2022 aikana useita miljoonia euroja.

Brittiläinen Robbie Williams konsertoi Tampereella Ratinan stadionilla elokuussa 2017. Keikka on osa suositun poptähden The Heavy Entertainment Show -kiertuetta, jonka aikana Willliams esiintyy 18 maassa.

Edellisen kerran Williams nähtiin Suomessa keikalla vuonna 2014, jolloin hän esiintyi Hartwall Areenalla. Tänä syksynä hän piipahti Suomessa MTV3:n Posse-ohjelmassa.

Elokuisen stadionkonsertin Tampereella järjestävät yhteistyössä Live Nation Finland ja NCD Production. Williamsin kiertueen lämmittäjänä esiintyy brittiläinen popduo Erasure.

10. elokuuta järjestettävän konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 11. marraskuuta.

Taidemuseon pihalle kuin salama kirkkaalta taivaalta iskenyt syöksyvirtaus aiheutti vammaisten kulttuurifestivaalille suuria tuhoja viime elokuussa Joensuussa.

Onnettomuudessa kaatui useita telttoja, neljä ihmistä loukkaantui, autoja vahingoittui ja äänentoistolaitteistoa rikkoontui.

Parafestin järjestäjät ovat nyt saaneet vakuutusyhtiöltä päätöksen, jonka mukaan korvauksia ei makseta. Yhdistyksellä oli toiminnan vastuuvakuutus.

Aineelliset vahingot nousevat arviolta lähes 20 000 euroon.

Ei korvausvastuuta

Vakuutusyhtiö toteaa, että koska järjestäjä ei aiheuttanut vahinkoja omalla tuottamuksellaan, sillä ei ole korvausvastuuta. Tapahtumaa järjestävän Parafest-yhdistyksen puheenjohtaja Arto Pippuri on ihmeissään.

– Tämä siis tarkoittaa sitä, että koska me olimme toimineet viimeisen päälle kaikkien säännöstöjen mukaan, kaikki teltat oli kiinnitetty huolellisesti ja olimme toimineet kaikessa oikein, niin emme ole korvausvastuullisia tästä vahingosta kenellekään. Tarkoittaa sitä, että kukaan vahingon kärsinyt ei saa mistään korvausta.

Arto Pippuri kertoo, että yhdistys on ottanut joka kesä tapahtumalle toiminnan vastuuvakuutuksen.

– Miksi tällaisia vakuutuksia yleensäkään tehdään? Meidän olisi pitänyt olla huolimattomia, niin silloin vakuutus olisi korvannut.

Maksetaanko omasta pussista?   

Puheenjohtaja Arto Pippuri kertoo, että yhdistys pohtii nyt korvauksien maksamista omasta pussistaan.

– Se on taloudellisesti aika vaikea juttu sitten, koska yhdistys on apurahojen varassa toimiva yhdistys, jolla ei ole varallisuutta eikä muuta. Mutta jostakin pitäis etsiä ne rahat.

Järjestetään Parafest Joensuussa kesällä 2017?

– Tekisi mieli sanoa että uskon. Mutta, mutta.

Joensuun Parafest on Suomessa harvinaisen laaja ja iso vammaisten kulttuuritapahtuma. Festivaali on järjestetty kuutena kesänä.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen varmisti viime viikolla vieraillessaan Keski-Suomen museossa, että valtio voi tukea peruskorjaus- ja laajennushanketta 2,5 miljoonalla eurolla. Hanke on hyväksytty kulttuuritilojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaan vuosille 2017–2020.

Varsinainen valtionapuhakemus ensi vuonna alkaviin rakennustöihin tulee jättää tämän vuoden loppuun mennessä. Valtionrahoituksen edellytyksenä on, että hankkeen muu rahoitus on varmistunut.

Silmu yhdistää museot

Keski-Suomen museon peruskorjaus käsittää myös uuden yhdysosan rakentamisen viereiseen Alvar Aalto museoon. Alvar Aalto piirsi jo 70-luvun alussa luonnoskuvia museoiden välisestä nivelosasta.

Arkkitehtikilvan kahden Alvar Aallon museon yhdistämisestä voitti helmikuussa viiden nuoren arkkitehdin ehdotus Silmu. Kisaan tuli liki 700 ehdotusta.

Kilpailun voittajaryhmään kuuluvat arkkitehtiylioppilaat Sini Rahikainen, Hannele Cederström, Inka Norros ja Kirsti Paloheimo sekä arkkitehti Maria Kleimola.

Keski-Suomen museo on valmistunut 1961 ja Alvar Aalto museo 1973.

Helsingin kaupunginhallitus sai maanantai-iltana vuosien tauon jälkeen käsiteltäväkseen Guggenheim-museon kohtalon.

Jo haudattu hanke on saanut lisärahaa yksityisiltä rahoittajilta. Lisärahoituksen myötä monet Helsingin päättäjistä harkitsevat uudelleen hankkeen toteuttamista. Osa valtuutetuista vaatii edelleen, että museo rakennettaisiin kokonaa yksityisrahalla.

Kaupunginhallitus joutuu ottamaan kantaa Guggenheim Helsinki -taidemuseonhankkeen toteuttamista koskevaan sopimukseen. Tällä kertaa päätöstä ei syntynyt, vaan hallitus jätti asian odotusten mukaisesti kahdeksi viikoksi pöydälle.

Vapautus ALV:stä hankkeen ehtona

Guggenheim-taidemuseon kohoaminen Helsingin Eteläsatamaan vaatii rakennushankkeen vapauttamista kokonaan arvonlisäverosta. Niin sanotaan Helsingin kaupunginhallitukselle toimitetussa museohankkeen sopimuspaperissa.

Tukisäätiön puheenjohtaja Ari Lahti sanoo, ettei Guggenheim-museo toteudu ilman valtion erillispäätöstä alvittomuudesta. Sopimusluonnoksen mukaan rakentamiskustannusten arvonlisäverot eivät jäisi Helsingin kaupungin eikä Guggenheim Helsingin Tukisäätiön maksettaviksi.

Lopullisesti museon kohtalosta päättää kaupunginvaltuusto. Uuden suunnitelman mukaan museo rakennettaisiin Helsinkiin vuosien 2019-2020 aikana.

Laihian maisemassa kohoaa parisataaneliöinen uusi nähtävyys – olkilinna. Sen seinät ja tornit on rakennettu 1300 ruisolkipaalista, jotka saatiin ilmaiseksi lähistön isännältä.

– Hän totesi, että jos on nuon pöhlöö ajatus, niin siitä vaan, nauraa olkilinnan linnanherra, ajatuksen isä Jouko Lehtinen.

Kulttuuripalkinto mahdollisti unelman toteuttamisen

Idea olkilinnasta on kytenyt Jouko Lehtisen mielessä jo pitkään.

– Kun Kemin lumilinnaa suunniteltiin, mietin, mitä täällä voisi tehdä. Että materiaali voisi olla olki, Lehtinen kertoo.

Lehtinen muistaa, miten olkilinnaa suunniteltiin jo 1990-luvulla, mutta silloin se saatiin suunnitelmissa maksamaan yli miljoonan. ja hanke jäi.

– Mua jäi se niin vaivaamaan, että ajattelin, että kokeilen mitä sellainen maksaisi. Tämä llinna on vähän yli puolet sen linnan koosta ja hintaa tuli alle kaksi tuhatta euroa.

Laihian olkilinnan rakentamisen mahdollisti lopulta Lehtisen Pohjanmaan liitolta 2014 saama 2000 euron kulttuuripalkinto. Muita mahdollistajia olivat tietysti olkipaalien saaminen lahjoituksena sekä laihialaisten kökkähenki, jota Lehtinen kiittelee.

Linnatalkoissa oli toistakymmentä henkeä.

– Väkeä oli traktorilla ajamassa ja se oli melkoinen show, kun ne ajettiin tuolta pellolta.

Erityisesti lapsiperheille

Jo ensimmäisenä viikonloppuna Laihian olkilinnaan kävi tutustumassa satoja kiinnostuneita. Ja sinne on jatkossakin vapaa pääsy.

– Koko alue on suunniteltu muksuja varten. Tänä päivänä maksaa vähintään 100-200 euroa, kun menet muksujen kanssa johonkin. Tuolla ostat makkarapaketin ja paistat, ja lapset saa lasketella. Mulla on sellainen ajatusmaailma siinä, että kaiken ei tarvitsisi maksaa, Jouko Lehtinen sanoo.

Lumi saa rauhassa peittää olkilinnan, vaikka toki se on käytössä talvikuukaudetkin. Ja, jos Lehtisen suunnitelmat toteutuvat, ensi kesä on linnassa lasten kesä.

– Täällä voi tehdä näytelmiä ja mukuloolle kaikenlaista. Ensi kesänä on haaveena, että saisin tänne lampahia mukuloolle.

Maisemassa jopa 20 vuotta

Linnanherra arvioi, että olkilinna seisoo paikallaan jopa 15-20 vuotta.

– Kaverilla oli tuommoinen pyöröpaali ollut viisi vuotta pihassa ja se oli aivan kuin just tehty. Näitä paaleja suojelevat vielä pellit ja pystyseinä on molemmin puolin auki. En usko, että se menee miksikään, Lehtinen sanoo.

Ja sitten, kun linnasta aika jättää, se päätyy uusiokäyttöön.

– Kyllä meillä suunnitelmat on jo eteenpäin. Pannaan se sitten kiertoon.

Sotkamolainen Marjatta Meriläinen kehrää lankaa perinteisellä rukilla Paltamon Vaarantalolla. Koirankarvoista ja lampaanvillasta syntyvä lanka on tarkoitus käyttää vaikkapa pipon neulomiseen. Pehmeät, lankojen kanssa tehtävät käsityöt ovatkin Meriläisen mielestä kaikista miellyttävimpiä.

– Kyllä tämä rentouttaa, rutiinityön rinnalle tarvitsen jonkin oman asian, jota tehdä. Voi istua rauhassa, kuunnella vaikkapa musiikkia ja mielessään ajatella mitä tästä tulee. Käsillä tämä tuntuu mukavalta, kun on pehmeyttä. Ja näkee, kuinka lanka muodostuu, kertoo aina 1960-luvulta asti erilaisia käsitöitä tehnyt Meriläinen.

Käsitöiden ja henkisen hyvinvoinnin yhteyden ovat huomanneet myös tohtorikoulutettava Mari Salovaara ja yliopistonlehtori Sirpa Kokko Helsingin yliopistosta. Kokko työskentelee opettajankoulutuslaitoksen käsityöopettajan ja käsityötieteen koulutusohjelmassa. Salovaara puolestaan on valmistunut käsityönopettajaksi ja tekee nyt jatko-opintoja käsityönopettajankoulutuksessa.

– Nautin käsitöiden tekemisestä. Ajattelen, että jo pelkästään tieto siitä että osaa, tuo pystyvyyden ja osaamisen kokemuksen. Kankaankutominen on suosikkini, siinä on tiedollinen haaste loimien rakentamisessa ja kutomisvaiheessa se on aika rentouttavaa, Salovaara mainitsee.

Sirpa Kokko kokee, että käsityöt lisäävät hänen hyvinvointiaan monella tavalla: jo pelkkä kauniiden käsitöiden näkeminen niin kotona kuin ulkomaillakin tuo nautintoa.

– Ja kun kotona on toisilta saatuja käsitöitä, ne muistuttavat henkilöistä, joilta olen niitä lahjaksi tai perinnöksi saanut. Annan itsekin käsitöitä lahjaksi, sekin tuottaa mielihyvää, että voi muistaa toisia omilla käsitöillä. Olen pitkään opettanut käsitöiden tekemistä, joten opettajan näkökulmasta saan suurta tyydytystä kun omat opiskelijat löytävät käsitöiden tekemisen ilon, Kokko sanoo.

Sekä Salovaara että Kokko ovat mukana Handmade Wellbeing -hankkeessa. Sen tarkoituksena on kehittää malli siitä, kuinka käsitöillä ja taiteella voitaisiin edistää ikäihmisten hyvinvointia. Vuonna 2015 syyskuussa alkaneessa kansainvälisessä hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopiston lisäksi yhteistyökumppanit Virosta, Iso-Britanniasta ja Itävallasta. Salovaara on hankkeessa väitöskirjatutkijana ja Kokko projektinjohtajana.

"Voi kokea olevansa pystyvä"

Käsitöiden ja henkisen hyvinvoinnin yhteyttä on tutkittu melko vähän. Niistä muutamista tutkimuksista, joissa on haastateltu käsityön harrastajia heidän kokemuksistaan, on saatu viitteitä, että käsitöiden tekeminen lisää henkistä hyvinvointia monilla eri tavoilla.

– Voi saada esteettisiä elämyksiä näköaistilla väreistä sekä tuntoaistilla kokemuksia erilaisista materiaaleista. Joskus jopa hajuaistin avulla voi saada elämyksiä, esimerkiksi jos käsittelee villaa. Kaikki nämä aistien kautta saatavat elämykset kohentavat mielialaa ja virkistävät, toteaa väitöskirjatutkija Mari Salovaara.

Käsitöitä tehdessä saa tuottaa jotakin konkreettista omilla käsillään, eli ihminen pystyy näkemään työnsä lopputuloksen, mikä ei välttämättä ole aina työelämässä mahdollista.

– Konkreettinen aikaansaaminen on myös voimaannuttava tekijä. Käsitöiden avulla päästään myös samanlaisiin mielentiloihin kuin mindfullness-harjoituksilla. Ollaan hetkessä, tyhjennetään ajatukset muusta ja keskitytään tekemiseen, mainitsee yliopistonlehtori Sirpa Kokko.

– Ja kun oppii uusia tekniikoita, oppiminen ja kehittyminen tuovat myös mielihyvää, voi kokea olevansa pystyvä, Salovaara jatkaa.

Voi istua rauhassa, kuunnella vaikkapa musiikkia ja mielessään ajatella, mitä tästä tulee. Marjatta Meriläinen

Lisäksi käsityöt voivat edistää yhteyden tunnetta, sitä että ihminen kokee olevansa yhteydessä muuhun maailmaan ja toisiin ihmiseen.

– Omasta ympäristöstä haetaan usein inspiraatiota ja virikkeitä työskentelyyn. Toisaalta kun tekee käsitöitä, voi myös tuntea vaikuttavansa omaan ympäristöönsä.

Kokko lisää Salovaaran kommenttiin, että käsitöiden avulla voi kokea myös kulttuurista osallisuutta.

– Voi ajatella, että osallistuu omaan kulttuuriperintöön, mutta myös muiden kulttuurien käsityöperintöön ja saada tietoa niistä sekä luoda sanatonta kontaktia toiseen kulttuuriin. Itselläni on kokemus tästä parin vuoden takaa Perusta, jossa opiskelin Andien käsitöitä. Aivan eri tavalla se avasi kulttuuria, kun siellä yhdessä tehtiin käsitöitä.

Salovaara ja Kokko kuitenkin muistuttavat, että moni muukin asia kuin käsityöt edistävät ihmisten henkistä hyvinvointia, eivätkä käsityöt välttämättä ole paras tai ainoa keino kaikkien kohdalla. Toisilla henkinen hyvinvointi tulee esimerkiksi luonnosta ja eläimistä, toisilla puolestaan muun muassa liikunnasta.

– Tarvitsemme myös enemmän aiheesta tutkimustietoa, ymmärrystä sen mahdollisuudesta ihmisen elämänhallinnassa ja monipuolisen hyvinvoinnin edistämisessä, Kokko toteaa.

Tuttuun tekniikkaan voi uppoutua

Käsityölajeja on monia erilaista, kuten vaikkapa neulonta, kudonta ja puukäsityöt. Mari Salovaara toteaa, että jyrkästi ei voi erotella, että yksi käsityölaji edistäisi enemmän hyvinvointia kuin toinen.

– Mutta siinä mielessä niissä on eroja, että eri käsitöistä voi saada erilaisia elämyksiä. Kun tekee käsityötä, jonka tekniikka on tuttu, voi sitä tehdä autopilotilla eikä tarvitse keskittyä niin paljon. Voi vajota rentoutumisen tilaan.

– Kun taas ottaa itselle haasteita, kokeilee uusia tekniikoita, se voi olla älyllisesti haastavampaa eikä koko ajan niin rentouttavaa. Toisaalta haastavien töiden tekeminen voi olla palkitsevaa sitten, kun ponnistelun tuloksena omaksuu uusia taitoja. Uuden oppiminen ja kehittyminen saa aikaan pystyvyyden kokemuksia, Salovaara jatkaa.

Konkreettinen aikaansaaminen on myös voimaannuttava tekijä. Sirpa Kokko

Myös sillä voi olla merkitystä, tekeekö käsitöitä yksin vai yhdessä. Yksin tehdessä pystyy nauttimaan hiljaisuudesta, rauhasta ja yksin olemisesta. Yhdessä puolestaan voi saada hyvinvointia sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen mukaan vuonna 2002 käsitöitä teki 67 prosenttia yli 10-vuotiaista suomalaisista.

Satu Husu paini aiemmin itsetunto-ongelmien kanssa ja arkaili toteuttaa omia haaveitaan. Liisa Laanti puolestaan kävi pientä omaa kamppailuaan sairaalan vuoteessa. Kumpikin löysi kajaanilaisen kirjallisuusterapiaohjaaja Tarja Kerttulan ohjauksessa hyväksymisen reitin.

– Yksi hyvä keino, jonka olen oppinut kurssilla, on se, että kirjoittaa nopeasti. Silloin ei ehdi sensuroida omia ajatuksiaan. Sitten voi myös esittää itselleen kysymyksiä ja koko ajan vain jatkokysymyksiä, että mikä minua mietityttää ja mikä vaivaa, jos jokin vaivaa ja miksi vaivaa. Ja mitä voisin tehdä sille, ja sitten asiat vain alkavat selkiytyä, Husu kiteyttää luovan kirjoittamisen ja terapeuttisen kirjoittamisen antia.

Viisi vuotta ohjatusti kirjoittaneen Husun kohdalla jatkokysymykset ohjasivat lopulta siihen, että nyt hän tietää, mitä haluaa: kirjoittaa. Hän on suorittanut Jyväskylässä avoimessa yliopiston kautta kirjoittamisen perusopinnot ja suunnitelmissa ovat kirjoittamisen aineopinnot.

Meidän pitää vaan pysähtyä kuuntelemaan itseämme, mikä on aika vaikeaa nykyään. Tarja Kerttula

Husu on saanut terapeuttisen kirjoittamisen avulla myös henkistä voimaa ja apua itsetunto-ongelmiinsa.

Liisa Laanti puolestaan voimaantui kirjoittamisen avulla sairaalan vuoteessa. Puolitoista vuotta sitten nainen katkaisi vasemman käden peukalonsa. Onnettomuuden kohdatessa Laanti muisti, että hänen lempisatunsa lapsena on ollut Peukalo-Liisa.

– Nyt olen alkanut kirjoittaa satuja tästä minun peukalostani, peukaloni seikkailuista, kun se lähti. Ja aika monessa kirjoittamisjutussa se putkahtaa esiin.

Kirjoittaminen auttoi Laantin hyväksymään asian.

– Toisekseen en ollut koskaan aiemmin ollut sairaalassa kuin synnyttämässä. Olin ensimmäistä kertaa käsikirurgisella osastolla ja aloin kirjoittaa siellä kaikesta mitä näin. Siitä tuli sairausmatkakertomus, kun yleensä kirjoitan paljon matkakertomuksia. Kirjoittaminen sairaalassa auttoi minua kestämään ne pahimmat hetket.

Solmuissa ja muutoksissa avuksi

Kirjallisuusterapiaohjaaja Tarja Kerttulan mukaan kirjoittamalla voi avata monenlaisia elämän solmu- ja muutoskohtia. Kerttula huomauttaa, että harvoin voimaantumista tarvitaan hyvissä hetkissä, vaan esimerkiksi eron hetkellä, työpaikkaa vaihdettaessa tai ylipäänsä silloin, kun ihmisen ei ole hyvä olla itsensä kanssa.

– Jokainenhan kirjoittaa itsestään ja omista tarpeistaan. Siinä pääsee oman viisauden äärelle. Se sopii aina, kun haluaa kysyä itseltään, että mitä minulle kuuluu ja kuinka voin, Kerttula huomauttaa.

– Oma sloganini on, että kaikki viisaus asuu meissä itsessämme. Meidän pitää vaan pysähtyä kuuntelemaan itseämme, mikä on aika vaikeaa nykyään. Kirjoittaminen on sellainen tapa. Sinä pysähdyt, käsi liikkuu ja ihmettelet, että mitä minä nyt kirjoitan. Opetellaan olemaan itselle ystävällinen ja armollinen. Ruoskijoita piisaa ilmankin, Kerttula kertoo.

Olin ensimmäistä kertaa käsikirurgisella osastolla ja aloin kirjoittaa siellä kaikesta mitä näin. Liisa Laanti

Kerttulan mukaan kirjoittaminen on tavallaan vain itseltä piilossa olevien vastausten löytämistä.

Luovuuttaja-nimitystä itsestään käyttävä Kerttula on vetänyt luovan kirjoittamisen ja terapiakirjoittamisen kursseja hyvinkin erilaisissa ympäristöissä, aina työyhteisöistä vankilamaailmaan.

Piilossa olevat vastaukset löytyvät

Voimaannuttava kirjoittaminen on yksi luovuusterapian osa-alueista tanssin, musiikin, draaman, liikkeen ja kuvataiteen lisäksi.

– Joillekin kirjoittaminen sopii parhaiten ilmaisukeinona. Ehkä se sopii parhaiten sellaisille ihmisille, joille puhuminen ei ole luontainen tapa ilmaista itseään. Moni pääsee tunnetasolla itseensä ja elämäänsä kiinni paremmin kirjoittamalla, kertoo Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen puheenjohtaja Jaana Hulden.

Huldenin mukaan luovan kirjoittamisen ja terapeuttisen kirjoittamisen erottaa veteen piirretty viiva. Kun luovaa kirjoittamista harrastavan on tarkoitus kehittyä kirjoittajana, terapiakirjoittamisessa fokus on itsessä ja omassa elämässä.

Käytännössä voimaannuttavaa kirjoittamista toteutetaan ihan vain kirjoittamalla. Erilaisia kirjoitusharjoituksia on määrättömästi, ja Tarja Kerttulan mukaan tärkeintä on unohtaa ryppyotsaisuus.

– Opetellaan vaikka tajunnanvirtakirjoittamista eli sitä, että ei kontrolloida kirjoittamista. Pyyhitään sisäinen tarkastaja olkapäältä huis hittoon ja ollaan itse kiinnostuneita siitä, mitä kirjoitetaan, Kerttula valottaa.

Polku itsensä rakastamiseen

Voimaannuttavaa kirjoittamista opettava Tarja Kerttula löysi itsekin nykyisen polkunsa kirjoittamisen kautta. Vielä reilu 10 vuotta sitten hän teki kasvatus- ja sosiaalialan töitä. 49-vuotiaana nainen oli uransa huipulla, mutta päätti ettei huippu ole se, missä haluaa olla ja hyppäsi tyhjän päälle. Ensin hän opiskeli Mieslahden opistolla luovaa kirjoittamista, sitten lähti opiskelemaan kirjallisuusterapiaohjaajaksi ja on edelleen tuolla tiellä.

Terapeuttinen kirjoittaminen on Kerttulalle itselleenkin tärkeä voimaantumisen keino. Se on tapa voida hyvin ja polku itsensä rakastamiseen.

– Kavereilta kun kysytään, he sanovat, että olen ollut ankarin ihminen itseään kohtaan kenet he tuntevat. Olen vieläkin sitä osittain, mutta olen oppinut puhumaan itselleni rakastavaa puhetta. Tämä on ollut elämäni kovin läksy.

Zombit tekevät yllätyshyökkäyksen sotamiesten kimppuun. Sotilaat ampuvat takaisin, ja zombien päät halkeavat. Punainen veri pursuaa kuvaruudulle.

Näin kulkee 10-vuotiaan poikani ja hänen ystäviensä tekemän animaation juoni tiivistettynä. Olen jo tottunut näkemään sotaa, ampumista ja kuolemista pihaleikeissä, mutta isolta tv-ruudulta katsottuna lasten itse tuottama väkivalta hätkähdyttää.

Väkivaltaiset tarinat toistuvat myös pojan ainekirjoituksissa, joissa lentokoneet räjähtävät ja tarinoiden hahmot tappavat toisiaan puukoilla sekä pyssyllä.

Pitäisikö lasta kehua ja kannustaa jatkamaan taiteellista työtään vai sanoa hänelle, että väkivalta ei ole kiva juttu?

"Aikuisilla pitää olla kanttia keskustella väkivallasta neutraalisti"

Huoltani helpottaa se, että lapseni ei suinkaan ole ainoa, jonka tarinoissa veri lentää. Helsingin kuvataidekoulun rehtorin Virve Kallion mukaan on hyvin yleistä, että lapset tekevät animaatiokursseilla väkivaltaisia videoita.

– Usein poikien ensimmäiset animaatiot ovat pelkkää pommien räjähdystä ja päiden irtoamista.

Helsingin kuvataidekoulussa lapsia ei kielletä tekemästä väkivaltaisia tarinoita. Kallion mukaan osa lapsista siirtyy ensimmäisen väkivalta-animaationsa jälkeen muihin aiheisiin, mutta toiset jatkavat väkivallan parissa pitempään – niin kauan kuin asia heitä askarruttaa.

– Taide on hyvä kanava vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Aikuisilla pitää olla kanttia keskustella väkivallasta neutraalisti ilman häpeää tai huolta, ettei lapsi mene lukkoon aiheen kanssa.

"Tarinoiden tekeminen on kehittynyt tapa käsitellä ahdistavia asioita"

Myös Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Elina Hermanson kehottaa vanhempia sallimaan lasten väkivaltaan liittyvät fantasiat.

Hermansonin mukaan ihmisillä on sisäänrakennettu tarve käsitellä pelkoa herättäviä asioita, jotta pelot laantuisivat.

– Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä paremmin hän osaa toimia symbolien ja sanojen varassa. Tarinoiden tekeminen on kehittynyt tapa käsitellä ahdistavia asioita. Vanhempi voi olla ylpeä, jos lapsi osaa kehittää hyvän stoorin, ja lapsen itsetunnolle tekee nannaa saada kehuja hyvästä tarinasta. Kun lapsi kokee tulleensa kuulluksi, väkivalta alkaa vähitellen tuntua vähemmän ahdistavalta.

"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä"

Psykiatrian erikoislääkärin Ben Furmanin mukaan lasten kiinnostus väkivaltaa kohtaan on täysin luonnollista.

– Lapset ovat leikkineet sotaa niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Nykyään leikkiin otetaan ideoita videoista. Aikuisten kiinnostuksen kohteet ovat samanlaisia. Televisiosta katsotaan räiskintäleffoja ja murhamysteerioita. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Furman on kirjoittanut Muksuoppi-kirjan, joka tarjoaa ratkaisukeskeisiä keinoja lasten kasvatukseen ja siihen liittyviin ongelmiin. Hänen mielestään aikuisten ei pitäisi kieltää lapsilta väkivaltaan liittyviä leikkejä, kuten sotaa ja leikkipyssyillä ammuskelua.

– En tiedä, onko se edes mahdollista. Jos kiellät lapsia leikkimästä jotain, he menevät piiloon leikkimään.

Furman ei ymmärrä, mitä vahinkoa lapsille voisi pyssyleikeistä koitua.

– Tuleeko lapsesta rosvo, jos hän leikkii rosvoa? Tuleeko lapsesta poliisi, jos hän leikkii poliisia? Tai tuleeko hänestä sairaanhoitaja, jos hän leikkii sairaanhoitajaa? Eikö se ole taikauskoa, jos vanhemmat pelkäävät, että leikistä jää lapselle jokin pysyvä piirre?

"Uho on kovaa ja sitä pitää näyttää"

Aseman Lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkka on työskennellyt lapsiperheiden parissa kolmisenkymmentä vuotta päiväkodeissa, lastensuojelulaitoksissa ja peruskoulun erityisopettajana.

Turkka on huomannut, että lasten kiinnostus hyvän ja pahan väliseen taisteluun alkaa jo alle kouluikäisenä, kun Superman- ja Batman-asut ovat ahkerassa käytössä.

– Päiväkotiaikana pojat ovat kovia tappelemaan. Uho on kovaa, ja sitä pitää näyttää. Tämä on normaalia, kun se tapahtuu turvallisessa ympäristössä aikuisten lähettyvillä.

Turkan asiakkaisiin on kuulunut monia erityislapsia ja -nuoria, joiden leikit ja jutut liittyvät väkivaltaan tavalla tai toisella. Hälytyskellojen pitäisi soida silloin, jos lapsen tunnetaidot eivät ole kohdallaan.

– Leikeissä aina sattuu ja tapahtuu, mutta silloin on syytä huoleen, jos lapselle ei koskaan ei tule paha mieli siitä, että hän on satuttanut toista.

Turkan mukaan lapsesta huomaa keskustelemalla, onko hänellä empatiakykyä.

– Lapsen kanssa kannattaa jutella, jotta selviää, ymmärtääkö hän, mikä on mielikuvitusta ja fantasiaa ja miten taas voi toimia oikeassa elämässä. Voi vaikka kysyä lapselta, ymmärtääkö hän, että toista sattuu, jos oikeasti lyödään tai ammutaan.

"Tabut eivät ole hyväksi"

Vaikka televisio suoltaa väkivaltaviihdettä joka ilta, todellinen kuolema ja väkivalta eivät ole suomalaisessa yhteiskunnassa näkyvästi läsnä, sillä viimeisestä sodasta on kulunut vuosikymmeniä.

Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärin Elina Hermansonin mukaan monet suomalaiset ovat vieraantuneet kuolemasta.

Sen vuoksi lasten kiinnostus väkivaltaa ja kuolemaa kohtaan voi tuntua oudolta, mutta sitä ei pitäisi torjua, Hermanson sanoo.

– Kaikki aikuisetkaan eivät ehkä ole käsitelleet kuolemaa mielessään, jos sitä ei ole saanut lapsena työstää leikeillä tai tarinoilla. Tabut eivät ole hyväksi, sillä torjutut asiat voivat pompsahtaa takaisin pelottelemaan.

Järjestyksessä kahdeksas Harry Potter -kirja Harry Potter ja kirottu lapsi, osat yksi ja kaksi sai Helsingissä liikkeelle satoja faneja. Uusi teos perustuu Potter-näytelmään, joka sai ensi-iltansa Lontoossa heinäkuussa. Rautatieasemalta lähtenyt kulkue päätyi illansuussa Kansallismuseoon. Siellä valittiin paras Potter-asu kilpailussa, johon ilmoittautui lähes 200 asianharrastajaa.

Alun perin näytti siltä, että koko velhopojan tarina päättyi suomeksi vuonna 2008, kun Harry Potter ja kuoleman varjelukset ilmestyi. Siinä kirjan päähenkilö kasvaa aikuiseksi.

Harry Potter -kirjoja on myyty maailmalla yli 450 miljoonaa kappaletta.

Turhautuminen. Se on päälimmäinen tunne, kun kajaanilainen pitkän linjan tanssitaiteilija ja tanssitaiteen tohtori Kirsi Törmi lähtee raapimaan pienistä siivuista elantoa ensi vuodelle.

Nyt eletään vuoden viimeisiä kuukausia. Tulevaisuus ja ensi vuoden tulonlähteet on lähdettävä jälleen rakentamaan nollasta.

Törmi ei vielä marraskuun ensimmäisten paukkuvien pakkasten aikaan tiedä, miten työllistää itsensä ensi vuonna. Merkittävän osan taiteilijan elannosta muodostavat apurahat.

– Minulla taitaa olla tällä hetkellä kaksi hakemusta sisällä ja niiden päätöksiä odottelen. Jos ne ovat kielteisiä, niin sitten jatkan sinnikkäästi hakemista eri lähteistä, Törmi suunnittelee.

Toisaalta taas se pistää minut todella miettimään mitä olen tekemässä ja pistämään sen paperille. Kirsi Törmi

Nollapiste on 20 vuotta tanssitaiteen alalla työskenneelle Törmille tuttu. Silti usko tulevasta selviämiseen on joka kerta vaakalaudalla.

– Välillä iskee kauhu, että jos minä en selviäkään ensi vuodesta. Sitten pitää vain luottaa siihen, että esimerkiksi meidän perheessä toisella on vakitoimeentulo, Törmi sanoo.

Apurahahakemusten täyttäminen vaatii myös omien kykyjen todistelemista kerta toisensa jälkeen.

– Voisi kuvitella, että kun on 20 vuotta tehnyt hommaa, niin ei tarvitsisi enää niin hirveästi perustella, että mä osaan tämän homman ja olen ihan hyvä, uskokaa nyt jo. Se on turhauttavaa välillä.

Hakemukset täytyy suunnitella ajoissa

Apurahahakemusten täyttäminen on Törmin mukaan aikaa vievää ja työlästä. Kesäkuukausia lukuunottamatta vuoden kierrossa jokaiselle kuukaudelle löytyy jokin haettava apuraha.

– Itse olen kokenut sen hyväksi, että lähden jo useampaa kuukautta etukäteen suunnittelemaan hakemusta. Se vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja myös sen, että sinulla on jonkinlainen tulevaisuuden visio, Törmi kertoo.

Törmi löytää apurahahakemusten teosta myös positiivisen puolen.

– Toisaalta taas se pistää minut todella miettimään mitä olen tekemässä ja pistämään sen paperille.

– Monesti apurahat koskevat seuraavaa vuotta tai jos hakee kolmevuotista apurahaa, niin pitäisi tietää kolmevuotinen suunnitelma etukäteen, hän sanoo.

Törmin mukaan se on haastavaa, sillä jos apurahaa hakee työryhmälle, projektiin tulisi sitouttaa ihmisiä, vaikka varmuutta toimeentulosta ei ole.

Alalla on vain muutamia työpaikkoja

Tänä vuonna apurahat ovat muodostaneet pääosan Kirsi Törmin tuloista.

– Se on ollut päätoimeentulon lähde. Olen saanut tämän vuoden nauttia valtion taiteilijan yksivuotista apurahaa. Se loppuu nyt joulukuussa. Sen turvin olen pystynyt tämän vuoden työskentelemään, hän kertoo.

Epävakaisten tulojen tasapainottamiseksi Törmi on myös alkanut yrittäjäksi. Hän järjestää koulutus-, hyvinvointi- ja terapiapalveluja yksityisille, ryhmille ja yrityksille.

Nyt tietysti tässä kohtaa kun on 46-vuotias, alkaa miettiä miten kauan tätä jaksaa. Kirsi Törmi

Törmi hakee apurahoja useista eri rahastoista ja säätiöistä. Päärahoittaja on taiteen keskustoimikunta ja Törmin tapauksessa sen alaisuudessa toimiva valtion tanssitaidetoimikunta.

Taiteen apurahojen hakijoita on valtakunnallisesti paljon. Taiteen ja kulttuurin edistämiskeskuksen tuki taiteelliseen ja kulttuuritoimintaan oli viime vuonna 34 miljoonaa. 13 200 hakemuksesta noin 3 800 sai myönteisen päätöksen.

Tanssitaiteen alalla on vain muutamia työpaikkoja.

Tällä hetkellä pieni osa Törmin toimeentulosta tulee Pyhäjärven Täydenkuun tansseista, jossa hän toimii taiteellisena johtajana.

– Se ei ole kokopäiväduuni, eikä myöskään puolipäiväinen, mutta pieni osa kuitenkin tulee sieltä. En voi ajatella, että tulisin pelkästään sillä toimeen.

Palo tanssia kohtaan auttaa jaksamaan

Tanssitaiteilija ei tunne termiä normaali työpäivä.

– Ei sellaista ole olemassakaan. Joskus on pakko laittaa kello soimaan viideltä, että ehtii tehdä kaiken, kun elää deadlinejen pirstaloimassa kalenterisysteemissä.

Viime vuosina Törmi on opetellut ottamaan aikaa myös itselleen ja perheelleen. Niinä päivinä kalenterista ruksataan päivä, johon ei oteta työkeikkoja, palavereja tai mitään töihin viittaavaa.

– Jossain vaiheessa en vielä tajunnut, että voin säädellä arkea ottamalla itselleni vapauksia.

Vaikka arki on välillä kuluttavaa, mielenkiinto ja palo tanssia kohtaan kannustavat yrittämään ja etenemään uralla.

– Nyt tietysti tässä kohtaa kun on 46-vuotias, alkaa miettiä miten kauan tätä jaksaa, Törmi pohtii.

Taiteen ja kulttuurin näivettyminen rapauttaisi pehmeät arvot

Törmi sanoo, että taide on tärkeää yhteiskunnalle. Yhteiskunnallisten linjausten vetämisen Törmi jättää sen sijaa poliitikkojen päänsäryksi.

– Jos taide ja kulttuuri hiljalleen näivettyy, niin se on kyllä todella surullista ja sen vaikutukset ovat tulevaisuudessa nähtävillä. Pehmeät arvot rapautuvat ja rapistuvat hiljalleen.

Törmi räjähtää nauruun. Se on ensimmäinen reaktio kysymykseen näkeekö Törmi taiteilijoiden tulevaisuuden valoisana kotimaassamme.

– No en. En näe kovin valoisana. Tuntuu siltä, että taiteen rahoitus on koko ajan kaventunut. Itse istuin valtion tanssitaidetoimikunnassa 2000-luvun alkupuoliskolla. Vielä silloin tuntui, että on enemmän resursseja käytettävissä. Nyt taas tuntuu, että koko ajan täytyy kehittää perusteita ja perustella yhä vankemmin argumentein sitä, miksi se on tärkeää. Silti rahat vähenevät.

Kajaaniin muuttamista pidettiin ammatillisena itsemurhana

Kajaanilaissyntyisellä Törmillä ei ole moitittavaa taiteilijana elämisestä Kajaanissa. Kaupungissa asuu monia tanssin ammattilaisia ja harrastajia, jotka jakavat Törmin intohimon. Aktiivisien tekijöiden ansiosta suhteellisen pieneen kaupunkiin on syntynyt hyvin vahva tanssigenre.

Pehmeät arvot rapautuvat ja rapistuvat hiljalleen. Kirsi Törmi

– Voiton puolelle se kääntyy. Silloin kun minä muutin tänne, niin kollegat sanoivat Helsingissä, että teen ammatillisen itsemurhan, eihän siellä ole mitään. Näin todella olikin, kun 2000-luvun alussa tänne muutin, mutta hiljalleen oma intohimo synnytti tänne Routa-ryhmää ja muita.

Törmin mukaan innostus on kohonnut siihen asti, että useat kajaanilaiset tanssinharrastajat ovat tehneet lajista itselleen ammatin. Tanssitaiteen tohtorin mukaan, se kannattaako tanssijaksi suunnata tieten tahtoen, on ristiriitainen kysymys.

– Se on antoisaa, mutta sitten siinä on tämä toinen puoli. Toimeentulo on niukkaa ja täytyy olla kekseliäs ja sinnikäs, että ala kannattelee. Jos on sissiverta, niin sitten kyllä suosittelen.

Mikkelin kaupunginorkesteri ja liiganousija Jukurit ovat sopineet yhteistyöstä, jonka käytännön muodot tarkentuvat lähiaikoina.

– Asia on vielä aivan uusi ja tuore. Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuudessa keksitään. Soittajia tullaan varmaan näkemään sekä jäällä että yritysklubin puolella, kaupunginorkesterin intendentti Nikke Isomöttönen sanoo.

Jukurit on hakenut tuoreena liigajoukkueena näkyvyyttä ja yhteisöllisyyttä elokuvan, teatterin ja ns. haka-tanssin kautta.

– Meidän linja ollut tehdä yhteistyötä kulttuuriväen kanssa ja orkesteri liittyy luontevasti tähän. Ei ole hyvää urheilutapahtumaa ilman hyvää musiikkia. Ajatellaan, että jos jalkapallon Mestareiden liigasta otettaisiin klassinen musiikki pois, paljon lähtisi siitä tunnelmasta, Jukureiden myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen pohtii.

Yksilötaidon ja joukkuepelin yhdistämistä

Nikke Isomöttönen myöntää, ettei tunne jääkiekkoa juuri lainkaan. Miehisen, äijämeiningillä varustetun kiekon ja hienoviritteisen klasisisen musiikin yhdistämistä hän ei pidä kuitenkaan ongelmana.

– Yhtäläisyyksiä löytyy paljonkin. Kaikki osaajayksilöt ovat huikean treenimäärän kautta päässeet nykyiselle taitotasolle. Yhdessä he muodostavat joukkueen, joka on parhaimmillaan enemmän kuin yksilöidensä summa.

Orkesteri hakee yhteistyöllä näkyvyyttä tilanteessa, jossa kulttuuriväkikin on huolissaan Mikkelin tiukan talouden tuomista mahdollisista paineista. Isömöttönen myöntää, että yhteistyöllä haetaan näkyvyyttä.

– Perusyleisömme ovat aika erilaisia. Haluamme hälventää sitä mielikuvaa, että orkesteri olisi jotain ihmeellistä, jota ei voisi ymmärtää. Muusikot ovat ihan tavallisia ihmisiä. Meidän tarjonnasta voi nauttia, vaikka ei tuntisi syvällisesti musiikkia. Raja-aitojen madaltamisesta tässä on kyse.

– Ja kun jääkiekon yhteydessä puhutaan hienhajusta, samanlaista kokee myös soittaja orkesterin keskellä. Mekin teemme kovaa työtä, Isomöttönen muistuttaa.

Vastavuoroisuus korvaa eurot

Joni Vesalaisen mukaan orkesteriyhteistyö tulee näkymään tavalla tai toisella jo perjantain kotiottelussa.

– Joulukuussa sitten tulee enemmän näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Halllimusiikki on omanlaistaan, eikä meidän kannata toimivaa ottelutapahtumaa hirveästi muuttaa. Mutta joitakin hetkiä on, joihin haluaisimme ammattilaisten tuomia elementtejä. Lisää eloa tapahtumaan.

Nikke Isomöttönen pohtii, että ensimmäinen esiintyminen jäähallin suuren yleisön edessä voisi liittyä jouluteemaan.

– Yleisö kuulee varmaankin jotain joululauluja, kun on vähän pikkujouluteemaa silloin. Jatkossa saatetetaan kuulla Mozartia tai Bachia.

Jukureiden ja kaupunginorkesterin yhteistyö on ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen avaus laatuaan.

– Itse en ole aiemmin vastaavaan törmännyt muilla paikkakunnilla. Toki liigaseurat tekevät tahoillaan erilaisia, yllättäviä yhteistyökuvioita kulttuurinkin kanssa, SM-liigan yhteyspäällikkö Kaisa Hollo sanoo.

Intendentti Nikke Isomöttönen sanoo, että rahasta yhteistyökumppanit eivät ole puhuneet sanaakaan. Eurot eivät liiku kumpaankaan suuntaan.

Alustavasti on sovittu, että Jukuri-jengi vierailee meidän konsertissa vielä tämän vuoden puolella Nikke Isomöttönen

– Vastavuoroisuudesta tässä on kysymys. Alustavasti on sovittu, että Jukuri-jengi vierailee meidän konsertissa vielä tämän vuoden puolella.

Jäähalleissa raikaa perinteisesti hieman raskaammansorttinen musiikki. Soittoliistoilta löytyy nimiä Apulannasta tunnettuihin rap-artisteihin. Mikkelin hallimusiikista vastaava Harri Kukkola sanoo, että musiikin pitää olla ensisijaisesti mukaansa tempaavaa.

– Musiikkigenrejä on vaikea määritellä. Kappaleen tai käytettävän osan tärkein tehtävä on saada yleisö mukaan, esimerkiksi taputtamaan.

Hiljan Yhdysvaltain kiertueelta Suomeen palannut Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu kertoo, että suomalaissopraano Karita Mattila ennusti Trumpin voiton jo lauantaina. Mattila asuu Yhdysvalloissa.

– En varmaan paljasta tässä mitään suurta salaisuutta, mutta keskustelin Karita Mattilan kanssa, joka on tällä hetkellä esiintymässä New Yorkin Metropolitanissa.

– Hän sanoi minulle, että Trump voittaa ja se on nimenomaan gender issue.

Linnun mukaan Mattila viittasi kommentillaan siihen, että Clintonia eivät äänestä edes oman puoleen naiset.

– Sitä ei tietysti kukaan pysty sanomaan oliko se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän, mutta kyllä se on ollut huomattavissa.

Lintu kertoo, että klassisen musiikin yleisö on Yhdysvalloissa lähtökohtaisesti konservatiivista, kun muusikot edustavat demokraatteja.

– Siellä on aina ollut tämä ristiriita esiintyjäjoukon ja yleisön välillä. Nyt pelätään lähinnä sitä, että ristiriita jollakin tavalla kasvaa, Lintu toteaa.

Lintu muistuttaa, että Trumpin asenne on loukannut taiteilijoita jo kauan.

– Se miten Trump käsittelee ihmisiä ja totuutta, on loukannut jo pitkään taidemaailmaa Yhdysvalloissa, mutta nyt se on asia, jonka kanssa heidän vaan täytyy oppia elämään, Lintu toteaa.

Lintu on saanut amerikkalaiskollegoiltaan ja -ystäviltään tänään paljon viestejä.

– Huomaan, että he ovat yllättyneitä siitä, että tässä kävi näin.

Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen: Olen järkyttynyt

Lyhtyelokuvallaan Pitääkö mun kaikki hoitaa? Oscar-kisan finaaliin toissa vuonna päässyt elokuvaohjaaja Selma Vilhunen kertoo olevansa järkyttynyt ja surullinen Donald Trumpin noususta Yhdysvaltain presidentiksi. Hän kertoo seuranneensa Trumpin suosion kehitystä samoissa tunnelmissa jo pitempään.

Suomalaisohjaaja on vakuuttunut siitä, että sukupuoli ratkaisi vaalit.

– Näen tilanteen niin, ettei naista voitu äänestää presidentiksi.

– Tavallaan mikä tahansa vaihtoehto oli amerikkalaisenemmistön mielestä parempi vaihtoehto, Vilhunen sanoo.

Vilhunen palasi vastikään uuden elokuvansa Tyttö nimeltä Varpu markkinointimatkalta Yhdysvalloista.

– En ehtinyt aistia sellaista laajempaa tunnelmaa kiireisen aikataulun takia, mutta yksittäisten ihmisten huolta kyllä.

Vilhunen harmittelee sitä, että tuloerot ovat Yhdysvalloissa jo nyt todella suuret eikä sivistystä ja koulutusta arvosteta kovin korkealle. Myös ympäristön tila huolettaa.

– Olen todella huolissani siitä, millainen ilmapiiri Yhdysvalloissa tulee jatkossa olemaan. Rasismi kukoistaa siellä jo nyt, Vilhunen sanoo.

Teatteriohjaaja Susanna Kuparinen: Edessä on neljän vuoden maailmanpoliittinen kokeilu

– Heräsin viideltä aamuyöllä ja oletin näkeväni Hillaryn voitosta kertovan sinisen Yhdysvaltain kartan. Sen sijaan ruudussa olikin hyvin epätoivoisen näköisiä CNN:n toimittajia. Olihan se surrealistinen herätys unesta uneen.

Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi yllätti muun muassa Eduskunta-näytelmistä tutun teatteriohjaajan Susanna Kuparisen täydellisesti.

– Trump oli jäänyt kiinni niin monista valheista, että paljon vähemmästäkin on jouduttu eroamaan. Ja seksuaaliahdistelutapaukset, Yhdysvallat on moraalisesti niin takakireä maa, ettei sellaisella ehdokkaalla pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Näin ajattelin.

Kyseessä olivat kuitenkin poikkeukselliset vaalit, joissa eivät päteneet vanhat säännöt. Siksi moni muukin heräsi epätodelliselta tuntuvaan tilanteeseen.

Trumpin voiton taustalla on köyhtyvän valkoisen keskiluokan epätoivo, pohdiskelee Kuparinen.

– Heiltä on viety kaikki. Itsekunnioitus. Kyky ylläpitää amerikkaista unelmaa. Se, että omalla kovalla työllä elättää perheensä. Silloin mikä tahansa vaihtoehto on parempi.

– Kun kyse on eloonjäämiskamppailusta, silloin unohtuvat liberaalit kuriositeetit, kuten tasa-arvo ja naisten oikeus koskemattomuuteen. Ne ovat tasapainoisempien yhteiskuntien ylellisyystuoteita.

Ensimmäisissä analyyseissä on myös pohdittu sitä, johtuiko Hillary Clintonin tappio siitä, että hän on nainen. Kuparisen mielestä sukupuoli ei ratkaissut vaalia.

– Vaa`ankieliosavaltioissa sinikaulustyöväen naiset äänestivät Trumpia. Jos sukupuolella olisi ollut merkitystä, nämä naiset olisivat ehdottomasti äänestäneet Clintonia.

Edessä on Kuparisen sanoin neljän vuoden mittainen maailmanpoliittinen kokeilu. Kovin huolestuneelta hän ei silti kuulosta.

– USA ei ole mikään Turkki. En usko, että Trump kykenee tai haluaakaan tehdä suuria muutoksia. Hän tulee pettämään äänestäjänsä aika nopeasti.

Kuvataitelija Jani Leinonen: Trumpin valinta on katastrofi vähemmistöille

Trumpin voiton juhlijoita on ollut mediassa kahdenlaisia, kuvataitelija Jani Leinonen kirjoittaa. Hän on tunnettu nykytaideteoksista, josta kritisoivat esimerkiksi amerikkalaisia suuryrityksiä, kuten McDonald’sia.

Leinosen mukaan juhlijoissa on niitä, jotka oikeasti kannattavat Trumpia sekä niitä, jotka fantasioivat Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän kaatumisesta Trumpin takia. Nämä ovat lähinnä etuoikeutettuja, vasemmistolaisia ja valkoisia heteromiehiä.

En ole nähnyt yhdenkään vähemmistön edustajan fantasioivan tästä – varmaan siksi, että vähemmistöille - vammaisille, mustille, meksikolaisille, homoille ja naisille - Trumpin valinta on katastrofi, Leinonen toteaa Yle Uutisille lähettämässään kommentissaan.

Muusikko Markus Nordenstreng: Vastapuoli kääntää joka kiven, jotta Trump joutuisi eroamaan

Vaalitulos yllätti myös muusikko Markus Nordenstrengin. Hänet tunnetaan americana-musiikin lähettiläänä, joka on asunut ja keikkaillut Yhdysvalloissa lukuisia kertoja.

– Luulin, että vaali päättyy Clintonin murskavoittoon.

Kampanjoinnissa Nordenstrengin silmään pisti negatiivisuus. Se, että ehdokkaat keskittyivät toistensa haukkumiseen. Hän uskoo sen vaikuttaneen myös lopputulokseen.

– Amerikkalaisten perusasenne on myönteinen. He tarvitsevat positiivisen fiiliksen, jotta aktivoituisivat. Esimerkiksi latinoiden sanotaan äänestäneen Clintonia, koska pelkäsivät Trumpia. Siinä on minusta ongelma.

Nordenstreng näkee Yhdysvaltain vaalituloksessa yhteyksiä Brexitiin ja perussuomalaisten jytkyyn.

– Länsimainen demokratia on jollain tasolla rikki. Ehkä konkreettisin ilmentymä on nyt nähty, kun aika kyseenalainen koulukiusaaja-miljonääri nousee maailman vaikutusvaltaisimpaan tehtävään.

Vaalitulos pakottaa Nordenstrengin mielestä molemmat puolueet uudistumaan ja saattaa johtaa suureenkin mullistukseen.

– Koko amerikkalainen kaksipuoluejärjestelmä on kriisissä. Tässä on hyvä mahdollisuus sille, että (demokraattien ehdokkuutta tavoitelleen) Bernie Sandersin kaltainen hahmo leikkaa demokraatit keskeltä kahtia ja syntyy oikeasti uusi puolue. Myös republikaanipuolueessa, jossa Trump on outo lintu, voi käydä samoin.

Nordenstreng ei ole lainkaan varma siitä, että Donald Trump hallitsee Valkoista taloa koko nelivuotiskautta.

– Trumpilla on sen verran sotkuiset paperit, että liberaali media ja demokraattipuolue kääntävät joka kiven, jotta Trump joutuisi eroamaan virastaan.

– Hulluko se on? Ajatteli näytelmäkirjailija Liisa Urpelainen, kun hän ensimmäisen kerran törmäsi Taju Salliseen (1912–1966). Urpelainen tutki sotilaiden mukana Saksaan päätyneitä suomalaisia naisia. Esiin nousi hilpeä tyttö, joka vietti opintolomaa Münchenissa samaan aikaan, kun kaupunkia pommitettiin maan tasalle vuonna 1943.

Nainen osoittautui nimimerkillä Irja Salla toimivaksi kirjailijaksi, joka oli Saksassa lomailemassa keskellä kiivaita taisteluita.

Pian Urpelaiselle selvisi, että nimimerkki Irja Salla oli Taju Sallinen, suomalaisen maalaustaiteen suuriin mestareihin kuuluvan Tyko Sallisen (1879–1955) tytär. Selvisi muutakin: Tajun onneton lapsuus despoottisen ja naisia vihaavan isän hoivissa.

– Siinä se on, Urpelainen ajatteli.

– Tästä on pakko kirjoittaa.

Miten lapsuudesta voi selvitä hengissä?

Syntyi Taju-niminen näytelmä, joka kantaesitetään Helsingin kaupunginteatterissa 10. marraskuuta. Se piirtää armottoman kuvan Tyko Sallisen ja tämän tyttären suhteesta. Taju on fiktiivinen tutkielma siitä, miten taiteilijan tytär lopulta ajautui Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän kirjoitti viimeisen teoksensa Isä ja minä.

– Esitys pyörittää kysymystä siitä, miten lapsuudesta voi selvitä hengissä ja miten voi kasvaa aikuiseksi ja irrottautua menneestä, ohjaaja Laura Jäntti sanoo.

Taju Salliselle tehtävä osoittautui kovaksi. Lapsuus oli ristiriitainen ja suhde isään vaikea.

– Tyko Sallinen oli intohimoinen taiteilija. Taiteilijuus oli hänelle se ykkönen. Hän oli lestadiolaisesta kodista, joka varmasti vaikutti siihen, että hän oli hirveän jyrkkä katsannoissaan ja äkkiväärä. Hänen oli vaikea suhtautua naisiin. Nainen oli joko madonna tai huora, Jäntti jatkaa.

Isä vei molemmat lapset

Kansankunnan kaapin päälle nostetun Tyko Sallisen särötöntä kuvaa oikaisi jo vuonna 2002 ilmestynyt kirja Tukaatityttö – Mirri-kuvien takaa katsoo Helmi Vartiainen.

Inka-Maria Laitilan ja Tarja Strandenin teos paljastaa, miten Tyko Sallinen kohteli vaimoaan Helmi Vartiaista (1888–1920), maalausten kuuluisaa Mirriä.

Helmi Vartiainen oli lahjakas kuvataiteilijan alku, joka luopui omasta urastaan avioiduttuaan itseään vanhemman Tyko Sallisen kanssa. Sallinen solvasi julkisesti vaimoaan ja esitti hänet maalauksissa pystykärsäisenä toljottajana. Joku voisi sanoa maalausten rienaavan kohdettaan.

Pariskunnalle syntyi kaksi lasta. Ensimmäisen, Tirsun, Tyko Sallinen antoi vaimoltaan kysymättä kasvattilapseksi Tanskaan.

Boheemielämä vaihtui lestadiolaisuuteen

Kun pariskunta erosi, Tyko omi toisen lapsen, Tajun, itselleen, vaikka oikeus oli tuominnut tyttären äidilleen.

– Helmi yritti saada Tajua takaisin, mutta hän oli köyhä ja tuntematon. Oli vaikeat ajat ja nälänhätä. Tyko oli jo silloin vaikutusvaltainen henkilö, Urpelainen kuvailee.

Taju päätyi asumaan Hyvinkäälle isänsä ateljeetalo Krapulaan. Naapurin Humalassa asui taiteilijakollega Jalmari Ruokokoski.

– Heti, kun Taju rupesi kasvamaan naiseksi ja tuli kouluikäiseksi, Tyko hylkäsi hänet, lähetti Helsinkiin asumaan mummon ja sisarten kanssa. Se oli yhtä rukoilua ja työntekoa, Urpelainen sanoo.

Boheemi taiteilijaelämä vaihtui ankaraan lestadiolaiseen uskonnollisuuteen.

Saksa sai luhistumaan henkisesti

Taju Sallinen avioitui kolmesti. Kaksi kertaa Erkki Rantalaisen ja lyhyesti pilapiirtäjä Kari Suomalaisen kanssa. Hän koetti ensin seurata isänsä jalanjälkiä kuvataiteilijana mutta päätyi lopulta kirjailijaksi.

– Hän oli äärimmäisen herkkä, tulipaloherkkä, lepattava ihminen. Hän haki isäänsä miehistä, joita hänellä oli elämänsä varrella aika monta, Urpelainen sanoo.

Ihmissuhteet olivat epävarmalla pohjalla: aina piti miettiä, uskaltaako kehenkään kiintyä, kun kaiken menettää kuitenkin.

Saksaan Taju lähti apurahan turvin.

– Hänen elämänsä oli tuolloin umpikujassa. Hän tarvitsi jotakin isoa kokemusta, Urpelainen sanoo.

Keskellä luhistuvaa Saksaa, Kölnin pommisuojassa Taju keräili viereen kuolleen ihmisen suolia sylistään. Kokemus jätti jälkensä. Pian Suomeen palattuaan Taju hakeutui hoitoon Kellokosken psykiatriseen sairaalaan.

Kirjoittamalla onnellinen lapsuus

Nikkilän mielisairaalassa Irja Salla eli Taju kirjoitti viimeiseksi jääneen kirjansa Isä ja minä. Se on jumaloiva elämäkerta kuuluisasta taidemaalarista ja esimerkillisestä isästä, hellästä ja oikeudenmukaisesta miehestä.

Vaikuttaa siltä, että Taju päätyi kirjoittamaan itselleen onnellisen lapsuuden. Tämä ristiriita kiinnosti myös näytelmän kirjoittajaa ja ohjaajaa. Taju alkaa kohtauksella, jossa tytär päättää kertoa totuuden kuolleesta isästään.

Esityksen aikana käy selväksi, ettei hän pysty siihen. Isä on liian suuri.

– Suuri osa ihmisistä haluaisi muistaa lapsuutensa onnellisena, harmonisena ja ihanana. Kun ihmisiltä kysyy, millainen lapsuus heillä oli, yhdeksän kymmenestä sanoo, että onnellinen. Muistihan on sillä tavalla armollinen, että helposti ne ikävät asiat putoavat pois, Laura Jäntti sanoo.

Tietokirjailija Maarit Tyrkön kahdesta Kekkosta käsittelevästä teoksesta tehdään elokuva. Tyrkkö tuli Suomessa tunnetuksi läheisestä suhteestaan tasavallan presidenttiin. Hän tutustui Kekkoseen Suomen Kuvalehden toimittajana vuonna 1973. Kekkonen oli silloin hieman yli 70 ja Tyrkkö 25.

Kirjan Presidentti ja toimittaja (2016) mukaan Kekkonen ihastui Tyrkköön, josta tuli presidentin avustaja. Suhdetta on kuvailtu myös Suomen erikoisimmaksi rakkaustarinaksi.

Ilkka Matilan tuottama elokuva kertoo Tyrköstä ja hänen elämästään nuorena naisena ja toimittajana Kekkosen rinnalla.

Matila on tuottanut muun muassa Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen-romaaniin perustuvan samannimisen elokuvan vuonna 2014. Se keräsi hieman yli 110 000 katsojaa.