“Ei Muumitaloa lukita yöksi”, lauletaan japanilais-suomalais-hollantilaisen Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan suomenkielisessä tunnuslaulussa. Laulun tarkoituksena lienee kertoa Muumilaakson turvallisuudesta. Muumitalossa voi nukkua levollisesti, vaikka ovea ei pannakaan säppiin. Asiaa voi katsoa myös toisin.

– Ovea ei saa kiinni ja ulkopuolinen, vähän vaarallinen maailma huokuu sisään ja ulos ovien ja ikkunoiden raoista. Muumitalossa voi tapahtua vaarallisia asioita, kirjailija Jukka Laajarinne sanoo.

Laajarinteen mukaan Muumitalon ilmapiiri syntyy jännitteestä turvallisten ja ei-niin-kotoisten elementtien välillä.

Tunnelma välittyy hyvin Tove Janssonin itsensä piirtämistä kuvituksista. Niissä on usein reuna-alueilla ja taustalla jotain tuntematonta ja salaperäistä, jopa uhkaavaa. Kun talon kuistille sytytetään lyhty, lyhdyn ulkopuolelle syntyy entistä pimeämpi alue.

– Lyhty kutsuu myös puoleensa Mörköä. Mörkö on suora kodittomuuden kuva, Laajarinne analysoi.

Laajarinne kertoo teoksensa Muumit ja olemisen arvoitus esipuheessa ihastuneensa Muumi-kirjoihin lukioikäisenä. Laajarinteen mukaan Janssonin kirjoittamia ja kuvittamia Muumi-kirjoja ei voi luokitella kovin tarkkaan.

– Ne jotenkin välttelevät kategorisointia. On vaikea sanoa, varsinkin sarjan neljästä keskimmäisestä romaanista, onko ne suunnattu lapsille, nuorille vai aikuisille.

Mörkö ja yksinäisyyden filosofia

Tove Jansson loi Muumi-hahmot jo 1930-luvulla. Niitä esiintyi muun muassa hänen kuvituksissaan suomenruotsalaisen pilalehden Garmin sivuille. Ensimmäinen Muumi-kirja Muumit ja suuri tuhotulva ilmestyi 1945.

Alkuaikojen esimuumit olivat mustia, punasilmäisiä ja ilkeän oloisia pikkuotuksia. (AL: Mustat muumit nousevat museon seinälle)

Myös jo mainitun Mörön hahmo on aikojen kuluessa muuttunut. Aluksi Mörkö oli vain pikkuotuksia syövä hirviö.

Sittemmin kylmää huokuva, mutta lämpöä ja valoa kohden pyrkivä, Mörkö on ollut yksi Muumi-kirjojen arvoituksellisimmista hahmoista. Sen on arveltu ilmaisevan paitsi Laajarinteen mainitsemaa kodittomuutta myös yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta ja niiden luomaa ahdistusta.

Eksistentiaalifilosofien mukaan ihmisen kokemus omasta olemassaolostaan edeltää olemassaoloa suhteessa johonkin ryhmään, vaikkapa perheeseen.

Ihminen on viskattu maailmaan ja pakotettu valitsemaan ja määrittelemään itse itsensä. Vapauden ja pakon yhdistelmä ajaa ihmisolennon helposti eksistentiaalisen ahdistuksen valtaan.

– Mörkö ei tosiaan ole käsitykseni mukaan pahantahtoinen olento. Se on traaginen hahmo, joka menettää aina lämmön, jonka hetkeksi saavuttaa, Laajarinne sanoo.

Vapauden aave Muumilaaksossa

Vapauden dilemma on esillä Muumien maailmassa monessa tarinassa ja hahmossa. Ehkä tunnetuin vapauteen pyrkivä sielu on Nuuskamuikkunen, jonka elämää hallitsee kamppailu kaikenlaista paikoilleen asettumista vastaan. Nuuskamuikkunen lähtee retkilleen pakoon odotuksia, joita hänelle asetetaan.

Muumipeikko odottaa Nuuskamuikkusta palaavaksi Muumilaaksoon keväisin ja Muikkunen tietää sen paremmin kuin haluaisikaan. Hän haluaa olla vapaa, mutta Muumin kiihkeä odotus sitoo häntä.

– Myös Muumipappa kaipaa pakosalle, Laajarinne kertoo.

Muumipapalla on asema yhteisössä ja kelpo oltavat. Samaan aikaan hän on tarpeeton. Katsoessaan puutarhan koristeeksi hankittua kristallipalloa iltaisin, pappa näkee itsensä keskellä, vakaana ja suurinenäisenä.

Pallo heijastaa myös perheen, jonka jäsenet sinkoilevat omissa toimissaan puuhakkaina. Kukaan ei kaipaa opastusta tai suojelua. Pappa turhautuu ja haluaa repäistä itsensä irti. Hän kokoaa perheen mukaansa ja lähtee Seikkailu-veneellä kohti autiota majakkasaarta.

Kun perhe palaa takaisin, Muumipappa näkee itsensä ja asemansa uudessa valossa, ja löytää syyn sille, miksi siihen on alunperin päätynyt. Tarinaa voi kuvata myös hermeneuttisena kehänä. Pappa kulkee kehää, jossa ymmärrys syvenee kierros kierrokselta.

– Meillä on omassa elämässämme tietyt mallit, jotka toistuvat vaikkapa erilaisina kriiseinä elämän varrella. Samoihin kysymyksiin palataan aina uudestaan ja meidän suhteemme asioihin muuttuu ja syvenee.

– Harvoin kuitenkaan pääsemme niistä eroon täysin, vaan palaamme helposti pisteeseen, josta on lähdetty, Laajarinne pohtii.

Muumit ovat terapiakirjallisuutta

Jukka Laajarinne on toiminut ennen kirjailijantyötään matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana. Muumeissa filosofia ja kirjallisuus lyövät kättä.

Tove Jansson ei itse oikein välittänyt teoretisoida omia tekstejään, eikä ollut kiinnostunut kirjoistaan tehtävistä tutkimuksista. Laajarinteen mielestä se on ymmärrettävää. Kirjailijan teos on kirja. Se on hänen ajattelunsa tuotos ja vaikeasti paketoitavissa toiseen muotoon. (Muumimaraton/Blogi: Koko lailla kirjallisuudesta)

– Jos haluaa kirjoittaa kirjan, se on aivan eri asia kuin halu väitellä filosofiasta.

Toven tekstejä ja muumeja kuitenkin tutkitaan ja analysoidaan paljon. (Psykoterapia-lehti:Tove Janssonin ”Näkymätön lapsi” ja sosiaalinen peilaaminen) Tuskin Jansson siitä harmistunutkaan oli. Hän suhtautui huumorilla myös omaan suosioonsa. Sitä kuvaa ironisesti sarjakuva Muumipeikko ja kultainen häntä.

Tove Janssonin ja myöhemmin hänen veljensä Larsin piirtämät ja käsikirjoittamat Muumipeikko-sarjakuvat tavoittavat kirjojen tavoin olemisen, turhautumisen ja oman itsen etsimisen teemoja.

Sarjakuvaa levitti brittiläinen syndikaatti. Jossain vaiheessa sitä julkaistiin 40 maassa ja yli sadassa lehdessä. Vuosina 1954–1975 ilmestynyttä sarjakuvaa seurasi enimmillään yli 20 miljoonaa lukijaa päivittäin.

Vaikka sarjakuvissa pyöritellään muista Muumi-kirjoista tuttuja teemoja ja aiheita, niissä eletään villimmin.

Muumit matkustelevat ja tapaavat aina vain uusia hahmoja, jopa marsilaisia. Pappa siemailee viskiä ranskalaisen taiteilijan kanssa ja koko perhe sekoilee hienostokutsuilla. Kerran Muumit kokeilevat marihuanaa ja jäävät tuijottamaan auringonlaskua aamuun asti.

Muumi-hahmot ovat monitasoisia niin kirjoissa kuin sarjakuvissakin.

– Hahmoissa on läsnäolemisen perimmäinen ristiriita. Se, ettei ole olemassa valmiita vastauksia, joihin voisi lopullisesti tyytyä ja jämähtää, Jukka Laajarinne sanoo.

Uusi Muumilaakso tulee

Muumeista on tehty myös elokuvia ja animaatiosarjoja. Uusi Muumilaakso-sarja alkaa ensi vuoden jouluna kahdella jaksolla. Loput jaksot brittiläis-suomalaisesta yhteistyösarjasta nähdään Ylellä alkuvuodesta 2019.

Laajarinne suhtautuu sarjaan myönteisen odottavalla mielellä. Ainakin 1990-luvulla tehdyssä animaatiosarjassa on hänen mielestään pystytty säilyttämään paljon alkuperäistä Muumi-henkeä.

Jansson kirjoitti kaikkiaan yhdeksän Muumi-romaania. Viimeinen niistä Muumilaakson marraskuu ilmestyi vuonna 1970. Tai, jos tarkkoja ollaan, Muumi-kirjoja ilmestyy koko ajan lisää. Ne ovat kuitenkin kuvakirjoja lapsille. Tuskin kukaan uskaltaa haastaa Tove Janssonin filosofisen ajattelun ja huimat kuvitukset ja tunteisiin vetoavan kerronnan.

– Tavallaan Muumit ovat terapeuttista kirjallisuutta. Jokainen voi löytää niistä oman elämänsä kipupisteet.

Muumi-kirjoista löytyy myös kosolti huumoria. Se on usein parasta terapiaa ja silottaa rypyt syvämietteisimmänkin filosofin otsalta.

Lue myös: Uusi muumisarja on miljoonaluokan tuotanto, jota piirretään vanhassa ladossa

Alma on tällä hetkellä Suomen puhutuin artisti, ja Alman taustalta löytyvä PME Records sai äskettäin valtakunnallisen musiikkivientipalkinnon. PME Recordsiin kuuluvat JVG-yhtyeestä tunnetut Jare Brand ja Ville-Petteri Galle sekä taiteellinen johtaja Andrei Kipahti ja operatiivinen johtaja Antti Kosonen.

Kososen mukaan jo alusta lähtien oli selvää, että Almassa on jotakin ainutlaatuista.

– Aika usein kysytään, että mitä näin Almassa ensimmäisellä kerralla. Kaikki varmaan näkevät sen saman asian, eli tuli tunne, että Almassa on jotakin erikoista.

Andrei Kipahti on samaa mieltä.

– Eihän sitä ensimmäisellä kerralla pystynyt heti sanomaan, mitä tulee tapahtumaan, mutta kyllä Almasta aisti heti jotakin poikkeuksellista ja uutta.

Uusien tähtien löytämisessä luotetaan usein vaistoon.

– Nykyisessä levybisneksessä seurataan kovasti dataa, mutta uuden artistin kohdalla sitä dataa ei ole vielä olemassa. Siksi on mentävä tunteella, Antti Kosonen toteaa.

Kovaa tahtoa

Kuopiosta kotoisin oleva Alma kilpaili Idolsissa vuonna 2013, ja levytyssopimus PME Recordsin kanssa syntyi 2014.

– Alma oli tuolloin tyypillinen, intoa täynnä oleva 17-vuotias. Kokemusta tai tietoa ei juuri ollut, eikä sitä voinutkaan olla. Itsekin olin aika alussa näissä hommissa. Onneksi olemme päätyneet tähän pisteeseen, olisi voinut käydä toisinkin. Kun tahto on kova, suunta on useimmiten positiivinen, Andrei Kipahti pohtii.

Kosonen taas oli seurannut innostuneena vierestä Alman ja Kipahtin projektia.

– Monen mielestä se varmaan tuntui aikamoiselta säätämiseltä, mutta kaikilla oli vahva tunne, että tässä on nyt jotakin erityistä.

Kipahtin mukaan Alman kansainvälinen ura ei ollut ensisijainen vaihtoehto, koska Suomessa se koetaan vaikeaksi projektiksi.

– Vaihdoimme välillä takaisin suomen kieleen, mutta onneksi palasimme takaisin englantiin.

Kun ensimmäiset kansainväliset kontaktit syntyivät, kaikki alkoi olla selvää pässinlihaa. Kososen mukaan kustantajissa kylläkin on valinnanvaraa, ja kipupisteitä löytyy muualta.

– Ihmissuhteet ja ihmisten väliset kemiat, se on loputon suo. Mutta jos kyseessä on Alman kaltainen lahjakkuus, sitten se on helppoa.

Tällä hetkellä Almaa hypetetään vähän joka puolella.

– Meillä on porukan sisällä hyvä henki ja kaikki ajattelevat samalla tavalla. Se hype jää kaiken tämän ulkopuolelle, Antti Kosonen summaa.

Helsingin Musiikkitalo valmistui vajavaisena vuonna 2011. Konserttisaliin suunnitellut urut jäivät rakentamatta säästösyistä.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin säveltäjä Kaija Saariaho otti härkää sarvista. Helsingin Musiikkitalon säätiö vastaanotti syyskuussa Suomen menestyneimpiin kuuluvalta säveltäjältä miljoona euroa konserttiurkujen hankkimiseksi.

Saariaho kertoo, että tarkoitus on vaikuttaa kauaskantoisesti Suomen musiikkielämään.

– Urut ovat ihmisikään verrattuna ikuiset. Musiikkitaloon rakennettavat urut takaavat onnistuessaan jatkuvuuden sille musiikkiperinteelle, jota orkesteriurkumusiikki edustaa: ne antavat sekä tämän päivän että tulevien polvien säveltäjille mahdollisuuden inspiroitua soittimesta, Saariaho kertoo STT:lle.

Säveltäjänä Saariaho ajattelee ensisijaisesti kuulijoita.

– Ennen kaikkea urut tarjoavat suomalaiselle yleisölle tilaisuuden kokea urkuorkesteriteokset niiden mahtavasti ja autenttisesti soivassa muodossa.

Tavoitteena Suomen suurimmat urut, jotka ovat Euroopan parhaimmistoa

Yhteensä käytettävissä on 4,2 miljoonaa euroa. Onko se paljon vai vähän?

– Se on kohtuullisen paljon rahaa. Sillä pitäisi saada oikein hyvät urut ja pystyä rahoittamaan myös talon rakenteelliset muutokset, jotka ovat edellytyksenä sille, että urut saadaan esille kuten pitää, kertoo Helsingin Musiikkitalon säätiön varapuheenjohtaja Arne Wessberg.

Talossa siis on jo paikka uruille, mutta rakenteellista hienosäätöä on silti tehtävä.

Urkujen suunnittelutyöryhmää johtaa professori, musiikin tohtori ja urkutaiteilija Olli Porthan. Hänen mukaansa suunnitteilla on urut, jotka ovat valmistuessaan Euroopan parhaimmistoa.

– Tässä voidaan mennä laatu edellä. Ei tarvitse liiaksi miettiä taloudellista puolta. Soittimeen tulee muun muassa kaksi soittopöytää, toinen orkesteritasanteelle, toinen urkujen eteen, Porthan kertoo.

Tavoitteena on rakentaa Suomen suurimmat urut. Tällä hetkellä titteliä kantaa Lapuan tuomiokirkon soitin. Siinä on 85 äänikertaa. Turun tuomiokirkon uruissa on 81 äänikertaa.

Keskikokoisen kirkon uruissa on yleensä 30–40 äänikertaa.

– Lähtökohtaisesti on puhuttu, että Musiikkitalon urkuihin tulee äänikertoja 80 tai enemmän, Lemström kertoo ja tulee samalla paljastaneeksi, että Suomen suurimpien urkujen titteli on pienestä kiinni.

Musiikkitalon urkuhankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Juha Lemströmin mukaan urkujen koko ratkaisee pitkälti soittimen hinnan.

– Isojen urkujen rakentaminen vaatii enemmän työtä. Täytyy muistaa, että emme osta neljän miljoonan euron urkuja, vaan se on tämän koko hankkeen hinta, Lemström sanoo.

Helsingin Musiikkitalon urkuja on mielekkäintä verrata muiden konserttisalien urkuihin. Lahdessa 2007 valmistuneet Sibeliustalon 52 äänikerran urut maksoivat 1,2 miljoonaa euroa. Musiikkitalon urkuihin käytetään siis rahaa 3,5-kertaisesti.

– Olosuhteet huomioiden resurssit ovat nyt varmaan kaksinkertaiset, Lemström laskee.

Euroopassa urkuja on rakennettu tällä vuosituhannella muun muassa Pariisiin, Hampuriin ja Dresdeniin. Näiden hinnaksi on muodostunut Porthanin mukaan 2–3 miljoonaa euroa. Onko Suomeen siis rakenteilla Euroopan kalleimmat urut?

– Meidän projektille on asetettu erittäin korkeat tavoitteet. Ja muualle rakennetut ovat pienempiä urkuja, Porthan huomauttaa.

Kuka tahansa voi ostaa itselleen nimikkourkupillin

Saariahon lisäksi projektin rahoittajia ovat Musiikkitalon päätoimijat eli Sibelius-Akatemian, Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin omistajat eli valtio, Helsingin kaupunki ja Yle. Jokaisen osuus on puoli miljoonaa euroa.

Yksityisen rahan puolelta mukana ovat puolen miljoonan osuudella sekä Jane ja Aatos Erkon säätiö että SLS:n Paciuksen muistorahasto. Jenny ja Antti Wihurin rahasto ja Suomen Kulttuurirahasto lahjoittivat kumpikin 300 000 euroa. Svenska kulturfonden on mukana 100 000 eurolla ja Pro Musica -rahasto lahjoitti 26 000 euroa projektin viestintään ja verkkosivuihin.

Lisäksi Helsingin Musiikkitalon säätiö on avannut kansalaiskeräyksen, jonka tuotoilla tuetaan urkukonserttien järjestämistä Musiikkitalossa ja tilataan uusia urkuteoksia kotimaisilta säveltäjiltä.

Lahjoituskampanjan tavoitteena on kerätä 200 000 euroa. Projektin verkkosivustolla keräykseen voi osallistua ostamalla urkuihin oman nimikkopillinsä. Pienimmän urkupillin hinta on 50 euroa, suurimman 5 000 euroa.

Korjattu 11.12. klo 14.58: 26 000 euroa lahjoitti Pro Musica -rahasto, ei Pro Musica -säätiö.

Kotimaisen musiikkialan tärkeimmät palkinnot, Emmat jaetaan helmikuussa Espoossa. Kuluvan vuoden kolmen kärki erottuu selvästi ehdokkuuksissa. Haloo Helsinki!, JVG ja Antti Tuisku ovat ehdolla kuudessa eri sarjassa.

Vuoden 2015 miessolistin, albumin ja pop-albumin Emmat pokannut Antti Tuisku on ehdolla kaikissa toissa vuonna voittamissaan kategorioissa.

Tuiskun lisäksi vuoden 2017 miessolistin titteliä tavoittelevat Mikael Gabriel, pitkälle tauolle jäävä Robin sekä JVG:n levy-yhtiöön pari vuotta sitten siirtynyt Reino Nordin. Neljä ehdokkuutta keränneen Nordinin Antaudun on kuluvan vuoden striimatuin kappale. Se on kerännyt Spotifyssä 11 miljoonaa striimiä.

Vuosien varrella jo kahdeksan Emmaa saanut JVG tavoittelee pystiä vuoden yhtye -kategoriassa, jonka se voitti kahdella edellisellä kerralla. Nyt ehdolla ovat myös Hulluuden Highway -levyllään tuplaplatinaa myynyt Haloo Helsinki!, Gasellit, Profeetat ja Sunrise Avenue.

Vuoden naissolistiehdokkuudesta kilpailevat Evelina, Janna, Jenni Vartiainen ja Laura Voutilainen.

Emma-gaalassa jaetaan musiikkialan palkintoja 19 sarjassa. Lisäksi on mahdollista, että juhlassa jaetaan erikois-Emmoja. Viimeksi sellainen myönnettiin Fröbelin palikoille. Kaikki julkistetut ehdokkaat löytyvät Emma-gaalan sivuilta. Palkinnoista 17 valitsee musiikkialan ammattilaisista koostuva tuomaristo. Vuoden musiikkivideon ja vuoden artistin valitsee yleisö. Artistia voi äänestää ensi viikosta alkaen Radio Suomipopin sivuilla ja musiikkivideota Voicella.

Emma-gaala järjestetään Espoossa 3.2.2018 ja se nähdään suorana lähetyksenä Neloselta. Gaalassa esiintyvät ehdokkuuksien kärkikolmikon lisäksi 40-vuotisjuhlaansa viettävä Popeda, alkuvuodesta Euroopan-kiertueelle lähtevä Sunrise Avenue ja nopeasti suosituksi noussut Evelina.

Dome Karukosken Tom of Finland ei tullut valituksi Golden Globe-ehdokkaaksi.

75. Golden Globe-palkinnot jaetaan Los Angelesissa 7. tammikuuta 2018.

Parhaan vieraskielisen elokuvan ehdokkuudet menivät Chileen, Saksaan, Venäjälle ja Ruotsiin (Ruben Östlundin satiiri The Square). Lisäksi ehdolle nousi näyttelijänä paremmin tunnetun Angelina Jolien elokuva Kambodžan punakhmerien hirmuvallan aikaisesta ihmiskohtalosta.

Parhaan naisnäyttelijän tittelistä kilpailee muun muassa joukko hurmaavia konkareita: Judi Dench, Helen Mirren ja Maryl Streep.

Parhaan draamaelokuvan miespääosan esittäjäehdokkaan viisikossa ovat mukana Denzel Washington ja Tom Hanks.

Parhaan ohjaajapalkinnon saajiksi on ehdolla myös joukko konkareita: Steven Spielberg ja englantilainen Ridley Scott.

Ehdokkaat parhaaksi draamaelokuvaksi:

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

The Shape of Water

Dunkirk

The Post

Call Me By Your Name

Ehdokkaat parhaaksi komediaelokuvaksi:

Get Out

The Disaster Artist

I, Tonya

The Greatest Showman

Lady Bird

Ehdokkaat parhaaksi ohjaajaksi:

Steven Spielberg (The Post)

Christopher Nolan (Dunkirk)

Guillermo del Toro (The Shape of Water)

Ridley Scott (All the Money in the World)

Martin McDonagh (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)

Ehdokkaat parhaan miespääosan esittäjiksi draamaelokuvassa:

Timothée Chalamet (Call Me by Your Name)

Daniel Day-Lewis (Phantom Thread)

Tom Hanks (The Post)

Gary Oldman (Darkest Hour)

Denzel Washington (Roman J. Israel, Esq.)

... ja komediassa:

Steve Carell (Battle of the Sexes)

Ansel Elgort (Baby Driver)

James Franco (The Disaster Artist)

Hugh Jackman (The Greatest Showman)

Daniel Kaluuya (Get Out)

Ehdokkaat parhaan naispääosan esittäjiksi draamaelokuvassa:

Jessica Chastain (Molly’s Game)

Sally Hawkins (The Shape of Water)

Frances McDormand (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)

Meryl Streep (The Post)

Michelle Williams (All the Money in the World)

... ja komediassa:

Judi Dench (Victoria & Abdul)

Margot Robbie (I, Tonya)

Saoirse Ronan (Lady Bird)

Emma Stone (Battle of the Sexes)

Helen Mirren (The Leisure Seeker)

Golden Globe on vuosittain jaettava elokuva- ja televisioalan palkinto. Siinä on kaikkiaan 14 eri elokuva-alan palkintosarjaa ja 11 tv-palkintokategoriaa.

Yhdysvalloissa asuvien ulkomaisten viihdetoimittajien yhdistys Hollywood Foreign Press Association, HFPA, on jakanut palkintoa vuodesta 1944 alkaen.

75. Golden Globe palkinnot jaetaan Los Angelesissa 7. tammikuuta 2018.

Muokattu klo 16:20. Lisätty ehdokaslistat.

Yksi raumalaisista puistoista saa tulevina vuosina mittavan kasvojenkohotuksen. Taiteilijat Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen toteuttavat vuosina 2018-2020 hankkeen, jossa 36 kaupunkilaista pääsee uudistamaan julkisen puiston.

– Haluamme herättää keskustelua siitä, miltä yleiset tilat näyttävät. Ketkä niitä suunnittelevat ja ketkä voivat olla mukana päättämässä niistä, Tellervo Kalleinen kertoo.

Puistoa ei ole vielä valittu. Valinnan jälkeen puisto pilkotaan pelillisessä projektissa kuvitteellisesti 36 osaan. Osallistujat, joiden ikärakenne vastaa paikkakunnan ikärakennetta, saavat tehdä kuusi siirtoa oman puistotilkkunsa elävöittämiseksi. Jokaisella siirrolla kukin osallistuja saa käyttää puiston parantamiseen 200 euroa.

Kahden vuoden aikana pelaajilla on mahdollisuus myös yhteistyöhön - maa-alueita ja käytettävissä olevia varoja saa yhdistää.

Taide saa olla hauskaa, vaikka aihe on vakava

Keskustelupuisto - peli yhteisestä maaperästä -projekti on Lönnströmin taidemuseon seuraava nykytaidehanke. Keskustelupuisto valikoitui voittajaksi 93 hakemuksen joukosta.

Taiteilijat ja museo etsivät uudistettavan puiston ensi keväänä. Pelin osallistujia ryhdytään hakemaan syksyllä 2018.

– Museona liputamme sen puolesta, että taide saa olla myös hauskaa yhdessä tekemistä, vaikka aihe on vakava, museonjohtaja Jenny Valli toteaa.

Taiteilijat toivovat puiston uudistamisen herättävän paljon huomiota ja keskustelua. Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen odottavat itsekin innolla mitä tuleman pitää. Hekään eivät osaa vielä arvailla, millainen uudistetusta puistosta voisi tulla.

Taiteilijoilla ei ole olemassa omaa salaista visioita, jonka suuntaan he osallistujia ohjaisivat. Heillä on vahva luotto ihmisten omaan arviointikykyyn.

– Rauma on taiteellinen kaupunki. Ihmiset haluavat varmasti tähän sankoin joukoin mukaan, uskoo Oliver Kochta-Kalleinen.

Taiteilijat lupaavat järjestää suuret juhlat, kun puisto on valmis.

Seinistä luopuminen kannatti

Taiteilijapariskunta Kalleisen ja Kochta-Kalleisen yhteisöllinen puistopeli on Teresia ja Rafael Lönnströmin Säätiön kolmas nykytaideprojekti.

Viime vuonna säätiö myönsi 100 000 euron projektirahan kuvataiteilija Jani Ruscicalle kolmen kuvitteellisen soittimen rakentamiseen. Vuonna 2015 saman suuruisen projektirahoituksen saivat Visa Suonpää ja Patrik Söderlund taideprojektille, jossa seurataan asumatonta taloa tuhannen vuoden ajan.

Lönnströmin taidemuseo luopui vuonna 2015 perinteisistä taidenäyttelyistä. Päätös ei ole kaduttanut, vaikka onnistumista on myös jännitetty.

– Tämän vuoden hakukierroksen jälkeen olo on hyvin levollinen. Mukana oli superhienoja hakemuksia. Poikkitieteellisiä, poikkitaiteellisia ja todella rohkeita, museonjohtaja Jenny Valli iloitsee.

Tove Janssonilla sen paremmin kuin hänen veljellään Larsilla ei ollut yrittäjäkokemusta tai kaupallisia taitoja. Yrittämistä pidettiin Janssonien taiteilijaperheessä vieraana, jollei suorastaan epäilyttävänä elämänalueena.

Silti sisarukset perustivat vuonna 1958 Moomin Characters -yhtiön, josta kasvoi lopulta miljoonabisnes.

Raha tulee lisenssioikeuksista

Muumihahmot omistava Moomin Characters on tehnyt jo useita vuosia todella hyvää tulosta: viime vuonna yhtiö tuotti voittoa 4,7 miljoonaa euroa. Se on harvinaisen paljon, kun kyseessä on noin 14 miljoonan euron liikevaihdolla pyörivä yritys. Liikevoittoprosentti oli 33,6 eli huippuluokkaa ja se on ollut useana vuonna korkeampikin, kuten Taloussanomien tiedoista ilmenee.

Muumit ovat siis kukoistava bisnes. Selitys piilee lisenssioikeuksissa. Moomin Characters myy Muumin käyttöoikeuksia ja saa vastineeksi osan muumituotteiden tuotosta. Yhtiö ei siis itse valmista mitään, minkä takia sen kulut ovat minimissä. Kuvaavaa on, että yhtiötä pyöritettiin pitkään toimitusjohtajan kotoa käsin.

Lisenssibisnes on kasvuala, jonka arvo mitataan Tekesin mukaan miljardeissa euroissa. Suomessa lisenssien myynti on kuitenkin alkutekijöissään. Tekes nimeää Muumit lisensoinnin edelläkävijäksi, joka on onnistunut tuotteistamaan satuhahmot "shampoosta työkaluihin ja elintarvikkeisiin".

Valtaosa Moomin Charactersin saamista rojaltituloista tulee Euroopasta. Toinen tärkeä muumituotteiden menekkialue on Aasia ja erityisesti Japani. Sen sijaan Yhdysvallat on ollut Muumeille alusta saakka vaikea markkina.

Tekisitkö sarjakuvaa maailman luetuimpaan iltapäivälehteen?

Muumit ovat olleet syntymästään saakka kansainvälinen ilmiö. Ruotsi on ollut ajoittain jopa Suomea vahvempi Muumimaa. Ensimmäinen Muumi-kirja ilmestyi samaan aikaan sekä Suomessa että Ruotsissa. Sarjakuvan osalta ruotsalainen Svenska Dagbladet oli suomalaislehtiä edellä, kun se alkoi ensimmäisenä Pohjoismaissa julkaista Muumi-sarjakuvaa. Myös Muumien oikeuksia valvova agentuuri on ollut 1950-luvulta lähtien Ruotsissa.

Varsinainen Muumi-sarjakuvan kotimaa oli kuitenkin Englanti. Britit olivat ihastuneet 1950-luvun alussa englanniksi ilmestyneisiin Muumi-kirjoihin ja ehdottivat, että Tove Jansson alkaisi piirtää Muumi-sarjakuvaa iltapäivälehti Evening Newsiin. Lehdellä oli peräti 22 miljoonaa lukijaa – Tove Jansson aloitti huipulta, kuten Muumeista miljoonabisnes -kirjassa todetaan.

Britannian valloitusta säesti näyttävä mainoskampanja, jossa hyödynnettiin niin Tove Janssonia kuin Lontoon eläintarhan asukkejakin. Mainoskuvassa Jansson istuu elefantin selässä. Lontoon kaduilla puolestaan partioi Muumi-mainoksin koristeltuja Evening News -sanomalehden jakeluautoja.

Britannia onkin ollut 1950-luvulta lähtien muumien tärkeä markkina-alue – ei ihme, että tekeillä olevaa uutta Muumi-tv-sarjaa piirretään Englannissa ja se esitetään tuoreeltaan brittikanava Sky One:ssa.

Tuotteistus kiinnosti Tovea

Samaan aikaan Britannian kanssa alkoi Muumien tuotteistus myös Suomessa. Stockmannin tavarataloon avattiin 1950-luvun lopussa Muumi-kulma, jossa myytiin muun muassa ensimmäisiä Muumi-mukeja. Ne olivat Tove Janssonin itsensä maalaamia. Uudelleen Muumi-mukit otettiin tuotantoon 1990-luvun alussa, mutta nyt niiden "äiti" oli toinen Tove, Arabian keramiikkatehtaan taiteilija Tove Slotte.

Ideoita tuotteisiin haettiin Yhdysvalloista. Tove Jansson oli kiinnostunut erityisesti Shmoo-nimisestä hahmosta, joka lanseerattiin aluksi suoraan kaupallisiin tarkoituksiin. Tove Jansson lähetti hahmon luojalle Al Cappille Muumi-kirjan ja vertasi muumeja Schoo-hahmoon. Capp ei kuitenkaan koskaan vastannut Janssonille.

Tove Jansson osoitti siis alusta asti kiinnostusta Muumien tuotteistukseen. Ongelmaksi muodostui pian kuitenkin se, ettei Jansson oikein osannut sanoa ei. Hän antoi helposti luvan kaikenlaisiin Muumivirityksiin. Muumeista miljoonabisnes -kirjan mukaan moni tuote tai sen valmistaja muodostuikin Janssonille taakaksi.

Televisiosarja käynnistää buumin

Miljoonabisnes Muumeista tuli vasta 1990-luvun alussa. Tuolloin sai ensi-iltansa Muumilaakson tarinoita -televisiosarja. Sarja myytiin ympäri maailman ja käännettiin kymmenille kielille. Teevee-muumista tuli kirja-muumeja tunnetumpi.

Sarjan tuotti suomalainen Dennis Livson, mutta se piirrettiin Japanissa. Japani oli 1960-luvulta lähtien ollut tärkeä Muumi-maa, sillä ensimmäinen teevee-muumi oli seikkaillut juuri siellä. Tove Jansson ei ollut tyytyväinen sarjaan ja sen esitys kiellettiin Japanin ulkopuolella. Tuottaja Livson olikin kuin tulisilla hiilillä, kun Jansson saapui katsomaan uuden sarjan ensimmäisiä valmiita minuutteja. "Kyllähän ne elävät" kerrotaan Janssonin kommentoineen.

Teevee-sarja heijastui välittömästi myös oheistuotebisnekseen. Kun Moomin Charactersilla oli vuonna 1988 vain viisi lisenssinhaltijaa, kasvoi määrä 1990-luvun alussa useisiin satoihin. "Lisensointi karkasi lapasesta" todetaan Muumeista miljoonabisnes -kirjassa; kaikki muumituotteet eivät olleet korkealaatuisia.

Rahaa alkoi kuitenkin virrata Moomin Characters -yhtiöön ja vuonna 1991 se jakoi ensimmäistä kertaa osinkoja omistajilleen eli Janssonin suvulle. Sittemmin jaettavaa on riittänyt – pari vuotta sitten yhtiö jakoi osinkoina 1,6 miljoonaa euroa, kertoo Talouselämä.

Lähteenä on käytetty Nina Pulkkiksen ja Liisa Vähäkylän Muumeista miljoonabisnes -kirjaa.

Lue myös:

Testaa, tiedätkö kaiken muumeista – Miksi hattivatteja pelätään?

Uusi muumisarja on miljoonaluokan tuotanto, jota piirretään vanhassa ladossa

Muumina olemisen sietämätön keveys – Muumi-kirjat vievät lukijan filosofian peruskysymysten äärelle

Kestävän elämäntavan eväät saadaan jo koulussa, muistuttaa tuore, kansainvälinen Art-Eco-tutkimus.

– Jos kouluopetuksessa panostetaan ainoastaan teknologiaan ja luonnontieteisiin, se johtaa vääristyneeseen käsitykseen maailmasta.

– Taideaineiden, historian ja yhteiskuntaopin karsiminen olisi hirveä karhunpalvelus sekä nuorille että tulevaisuudelle.

Näin kipakasti suomalaista koulutuspolitiikkaa suomivat Art-Eco-hankkeen tutkijat Raisa Foster ja Jussi Mäkelä.

Foster ja Mäkelä ovat sekä tutkijoita että taiteilijoita. Molemmat ovat työskennelleet myös opettajina. Kolmen vuoden ajan heitä on työllistänyt Koneen Säätiön rahoittama Art-Eco-tutkimus.

Uusia asioita ei opita pelkästään lukemalla ja kuuntelemalla vaan myös käsillä tekemällä. Jussi Mäkelä

Art-Econ tutkimustiedote on virkistävää, räväkkää ja maailmoja syleilevää luettavaa. Koulutuspolitiikan lisäksi huutia saa koko länsimainen elämäntapa.

– Ympäristökatastrofit, eläinten kaltoinkohtelu, sodat, rasistiset ja seksistiset rikokset ovat tutkimuksen mukaan esimerkkejä siitä, minkälaiseen tilaan ihmiskunta on ajanut omilla valinnoillaan itsensä ja planeettansa.

Kun heittäytyy selälleen sammalmättäälle, oppii paljon uutta

Tutkimushankkeen keskeisenä tavoitteena on ollut löytää keinoja siihen, miten kouluopetusta voisi kehittää huomioimaan paremmin sekä sosiaalisesti että ekologisesti kestävä tulevaisuus.

Siihen tarvitaan muutakin kuin luonnontieteitä ja teknologiaa. Tarvitaan historiaa, yhteiskuntaoppia ja taideaineita.

– Uusia asioita ei opita pelkästään lukemalla ja kuuntelemalla vaan myös käsillä tekemällä, sanoo Jussi Mäkelä.

– Opettajat tarvitsevat lisäkoulutusta kestävän elämäntavan opettamiseen.

Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen tuntee vastuunsa paitsi omasta myös toisten ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvoinnista. Raisa Foster

Koulu, jossa harjoitetaan vain järkeä ja operoidaan vain päällä, antaa Fosterin mielestä kapean kuvan ihmisestä.

– Silloin unohdetaan kaikki muu, aistiva ja kehollinen ihminen. Taideaineet yhdistävät tekemisen eli kehon ja ajattelun eli järjen, hän muistuttaa.

Tutkijat suosittelevat vaikkapa heittäytymistä sammalmättäälle.

– Toivo löytyy toiminnasta. Kannattaa laittaa kumpparit jalkaan ja lähteä metsäretkelle. Tunteiden ja havaintojen esiintuominen on yhtä arvokasta kuin laboratoriossa saatu tieto.

Foster ja Mäkelä ovat huolissaan suomalaisen koulutuspolitiikan suunnasta.

– Ajatukset esimerkiksi lukioiden ranking-listauksista ja matematiikan pisteyttämisestä suhteessa muihin aineisiin ovat huolestuttavia.

Ekososiaalinen oikeudenmukaisuus – mitä se on?

Foster ja Mäkelä maalaavat synkkää kuvaa maailmasta, jota ohjaavat teknologia- ja yksilökeskeisyys sekä usko jatkuvaan talouskasvuun.

– Elämme ekososiaalisten kriisien aikakautta. Siitä kielivät niin sodat, köyhyys ja eriarvoisuus kuin ympäristön turmeltuminenkin.

– Tulevaisuus ei näytä hyvältä, jos muutumme vain näköalattomiksi rahantekokoneiksi.

Toivo löytyy toiminnasta. Kannattaa laittaa kumpparit jalkaan ja lähteä metsäretkelle. Raisa Foster ja Jussi Mäkelä

Art-Eco-hanke asettaa tavoitteiksi ekososiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ekososiaalisesti sivistyneen ihmisen. Tavoitteissa kuuluu halu parantaa maailmaa.

– Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen tuntee vastuunsa paitsi omasta myös toisten ihmisten, eläinten ja luonnon hyvinvoinnista, kiteyttää Foster.

– Hän ymmärtää, että elämme yhdessä tällä planeetalla, ja arvioi jatkuvasti myös omaa toimintaansa.

Art-Eco -hanke päättyy Tampereella joulukuun toisella viikolla pidettävään kansainväliseen konferenssiin.

Suomen kansainvälisesti tunnetuin elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki (60) ja Yle ovat tehneet sopimuksen, joka antaa Ylelle ikuiset oikeudet esittää ohjaajan elokuvia.

Sopimus kattaa 18 pitkää elokuvaa ja 10 lyhyt- tai dokumenttielokuvaa.

Kaurismäki haluaa näin varmistaa, että hänen tuotantonsa on suomalaisten vapaasti katsottavissa myös tulevaisuudessa.

– Olen tehnyt elokuvani katsottavaksi, en kellareihin unohduksen pölyn hiljaa peittämiksi, ohjaaja sanoo.

Kaurismäki on ilmoittanut lopettavansa elokuvien tekemisen. Hän sanoi Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2017 olevansa väsynyt ja haluavansa alkaa vihdoin elää omaa elämää.

"Yle on luonteva koti elokuvilleni"

Aki Kaurismäen mukaan julkisen palvelun Yleisradio ja Suomen Elokuvasäätiö ovat tukeneet hänen tuotantojaan alusta asti.

Siksi Yleisradio myös on ainoa luonteva koti Kaurismäki-elokuville, hän sanoo. Ne kuuluvat kaikelle kansalle. Ja tuleville polville.

– En osaa ottaa kantaa tuotantoni taiteelliseen tasoon, mutta varmaa on, että se dokumentoi suomalaista todellisuutta ja maisemaa viimeisen 35 vuoden ajalta ja saattaa tämän vuoksi kiinnostaa tulevia sukupolvia, ohjaaja pohtii.

Kaurismäki ja Yle eivät kerro sopimuksen hintaa.

Elokuvat katsottavissa Areenassa vuoden ajan kerrallaan

Sopimus Aki Kaurismäen kanssa on Ylelle ainutlaatuinen, elokuvien esitysoikeuksia kun hankitaan yleensä vain kerta- ja uusintaesityksiin ja rajatuksi ajaksi verkkoon.

Nyt elokuvat ovat verkossa, Yle Areenassa nähtävillä aina vuoden kerrallaan tv-esityksen jälkeen.

Ylen yksinoikeus elokuviin Suomessa alkaa televisiossa välittömästi, verkossa muutamaa vuotta myöhemmin.

Kaurismäki-elokuvien oikeudet ulkomailla ja teatterilevitys- ja tallennemyyntioikeudet Suomessa jäävät elokuvia tuottavalle Sputnik Oy:lle. Aki Kaurismäki on yhtiön toimitusjohtaja.

Teema esittää pitkät elokuvat vuodenvaihteessa

Viikonloppuna 30.-31.12. Teema esittää kuusi Aki Kaurismäen elokuvaa. Yle Areenaan tulee 17 elokuvaa. Ne ovat katsottavissa vuoden 2018 ajan.

Tv:n viikonlopun Kaurismäki-paketeissa nähdään työläis- ja Suomi-trilogioina tunnetut sarjat.

Niistä ensimmäiseen kuuluvat elokuvat Varjoja paratiisissa (1986), Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

Toiseen sarjaan kuuluvat elokuvat Kauas pilvet karkaavat (1996), Kaurismäen tunnetuin elokuva Mies vailla menneisyyttä (2002) sekä Laitakaupungin valot (2006).

Muut elokuvat nähdään Teemalla tammikuussa tiistai-iltaisin ja sunnuntaisin keskipäivällä.

Tarkat esitysajat löytyvät tästä.

Lyhytelokuvat ja viimeisin pitkä elokuva Toivon tuolla puolen (2017) esitetään kevään aikana.

Aki Kaurismäki käsikirjoittaa, ohjaa, tuottaa ja usein pääosin myös leikkaa elokuvansa itse. Hänet on palkittu lukuisilla merkittävillä tunnustuksilla Suomessa ja maailmalla. Hänelle on muun muassa myönnetty akateemikon arvo.

Pituus 2,96 metriä. Leveys 1,84 metriä. Paino 650 kilogrammaa.

Pituutta noin metri lisää ja mitat olisivat kuin suoraan Formula 1 -autosta. Ja juuri autourheilun kuninkuusluokasta unkarilainen pianotaiteilija Gergely Bogányi sai inspiraation uudenlaisen konserttiflyygelin kehittämiseen.

– Ajattelin, että kun kerran Formula 1 -autotkin tehdään eri materiaaleista kuin aiemmin, niin miksei samaa voisi kokeilla soittimille, Sibelius-Akatemiasta aikanaan valmistunut Bogányi kertoo.

Flyygelin koneisto ja kaikupohja ovat hiilikuitukomposiittia. Perinteisiin konserttipianoihin verrattuna kaikupohjalla on enemmän liikkumavaraa, sillä se on irti pianon kehikosta. Kielet ovat säädettävissä niin, että soittaja soinnista ja tuntumasta saa oman makunsa mukaisen. Tosin siihen tarvitaan mekaanikkoa eli tässä tapauksessa Bogányi-pianoihin erikoistunutta teknikkoa.

Patenttiviranomaisilla on viimeisen kymmenen vuoden aikana pitänyt kiireettä.

– Halusimme tehdä jotain erittäin uutta ja modernia. Taloudellisesti näiden myyminen ei ole järkevää, sillä tämä ei mene koskaan rikki – ei tarvitse korjata, eikä ostaa uutta, Bogányi myhäilee.

"Liszt olisi innoissaan"

Sopiiko ultramoderni high tech -laite satojen vuosien takaisen musiikin soittamiseen?

– Bach (1685–1750), Beethoven (1770–1827) ja Liszt (1811–1886) halusivat aina parempia soittimia. Varsinkin Liszt on todella inspiroinut pianontekijöitä. Olen aivan varma, että hän olisi iloinen siitä, että soittimia kehitetään modernin tekniikan avulla.

Suomi sai maailman ensimmäisen Bogányi-pianon lippulaivamallin satavuotislahjaksi Unkarin valtiolta. Unkarin lakien mukaan 300 000 euron arvoista soitinta ei voinut suoraan lahjoittaa, joten paperilla piano on Suomella ikuisuuslainassa. Valtioneuvoston ehdotuksesta piano sijoitettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tiloihin Helsingin Musiikkitalossa, mutta pianoa lainataan tarvittaessa eri puolille Suomea.

Bogányi kertoo, että pianoa on kehitelty päämäärätietoisesti kymmenen vuoden ajan, mutta idea syntyi paljon aiemmin.

– Muusikkona minulla oli jo 20 vuotta sitten ajatuksissa, että pianon ääntä, äänenlaatua ja ylipäänsä tasoa voisi kehittää, koska asialle ei ole tehty oikeastaan mitään viimeiseen sataan vuoteen.

Siinä missä Bogányi-flyygeli maksaa 300 000 euroa, konserttikäyttöön sopivasta Steinway-yksilöstä saa pulittaa noin 170 000 euroa.

"Muistuttaa jännällä tavalla fortepianoa"

Musiikkitalon Paavo-harjoitussalissa kuhisee. Futuristista pianoa haluavat kokeilla sekä opettajat että opiskelijat. Pianotaiteilija ja -pedagogi Niklas Pokki on ensikosketuksesta vaikuttunut.

– Kyllä tämä on ihan selvästi hyvin tehty flyygeli. Se on innovatiivinen, ja siinä on omat erittäin hienot puolensa, hän sanoo.

Paperilla uusi flyygeli syntyi puhtaan, laulavan ja riittävän voimakkaan soinnin ihanteesta. Tärkeä kriteeri oli myös kevyt kosketus. Pokin hyppysiä piano totteli parhaiten juuri kevyissä ja hiljaisissa jaksoisssa.

– Silloin sointi on hyvin elävä – jännällä tavalla fortepianon tyyppinen soundi, Pokki toteaa.

Voimakkaasti soivissa kappaleissa vanha tuttu Steinway veti ainakin vielä pidemmän korren, jos Pokilta kysytään.

– Musorgskissa (Näyttelykuvia) Steinway kuulosti laulavammalta ja isommalta – orkestraalisemmalta. Toisaalta Schubertin Wanderer-fantasian hidas osa oli selkeästi helpompi soittaa Bogányin soittimella.

Pokki on valmis antamaan uunituoreelle soittimelle aikaa sopeutua tehtäväänsä.

– Tuossa oleva Steinway on jo kypsä ja auki. Bogányi-pianon lopullinen soundi kuullaan ehkä puolen vuoden tai vuoden kuluttua.

Pianotaiteilija Paavali Jumppanen totesi Gergely Bogányille jo aiemmin aikovansa soittaa konsertin Bogányi-flyygelillä. Myös Pokki uskoo löytävänsä ohjelmiston, jolle flyygeleiden F1 sopisi parhaiten.

– Vaikka se näyttää urheiluautolta, se ei kuitenkaan tunnu siltä, paitsi silloin, kun haluaa. Ei ole mitenkään pois suljettua, ettenkö soittaisi tällä joskus konsertin, Pokki sanoo.

Testaa, kuuletko eron

Kuuletko eron konserttikäytössä olevan Steinwayn ja uunituoreen Bogányi flyygelin soinneissa? Vertaile ääntä alla olevilla videoilla. Esimerkit soittaa pianotaiteilija ja -pedagogi Niklas Pokki.

Esimerkki 1 (Musorgski: Näyttelykuvia, Promenade):

Esimerkki 2 (Bach: Preludi h-molli):

Esimerkki 3 (Beethoven: Pianosonaatti nro 21):

Esimerkki 4 (Schubert: Wanderer-fantasia, 2. osa):

Vuoden 2018 Runeberg-palkintoehdokkaiden enemmistö on romaaneja. Kahdeksan ehdokkaan joukossa on yksi runokokoelma ja yksi novellikokoelma. Kolmihenkinen esiraati luki kaksisataa kirjaa, joista noin 80 prosenttia oli romaaneja.

Tässä ovat tämän vuoden ehdokkaat:

Johanna Holmström: Själarnas ö, Sielujen saari (romaani)

Anu Kaaja: Leda (romaani)

Olavi Koistinen: Mies joka laski miljardiin (novelleja)

Juha Kulmala: Ränttätänttä (runoja)

Rosa Liksom: Everstinna (romaani)

Miki Liukkonen: O (romaani)

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (romaani)

Asko Sahlberg: Amandan maailmat (romaani)

Raadin mukaan ehdokkaiden valinta oli hyvin vaikeaa ja moni taiteellisesti korkealaatuinen teos ei mahtunut kahdeksan ehdokkaan joukkoon. Tänä vuonna kirjasadossa näkyi erityisesti maamme satavuotinen historia. Useissa teoksissa käsiteltiin sotia ja kulttuurihistoriaa. Raati, johon kuuluivat vapaa toimittaja Maija Jelkänen, runoilija Heli Slunga ja kulttuuritoimittaja Sofie Stara nostivat esiin myös kirjailijoiden rohkeuden ja kunnianhimon. Useissa teoksissa kokeillaan uutta muotoa ja kerrontaa.

Runeberg-palkintoa on jaettu vuodesta 1987 lähtien. Se on Finlandia-palkintojen jälkeen arvostetuin kirjallisuuspalkinto, vaikka rahallinen arvo on vain 10 000 euroa. Toisin kuin Finlandia-palkinnossa Runeberg-palkinnosta saavat kisata kaikki kaunokirjallisuuden lajityypit.

Viime vuonna Runeberg-palkinnon voitti suomenruotsalaisen kirjailijan Peter Sandströmin romaani Laudatur.

Otava-konserni ja Otavan Kirjasäätiö lahjoittavat miljoona euroa Taideyliopistolle. Lahjoitus kohdennetaan kirjoittamisen maisteriohjelmalle.

Ohjelmaa tarjoaa ensimmäisen kerran Suomessa maisterin tutkintoon johtavaa kirjoittamisen koulutusta.

– Lahjoitus mahdollistaa kirjoittamiseen erikoistuneiden taiteilijoiden koulutuksen Taideyliopiston monitaiteisessa ympäristössä. Uusi maisteriohjelma on tervetullut avaus ja edistää tekstin ja tekstuaalisuuden roolia nykytaiteissa, sanoo Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki..

Otava-konserni on Reenpään suvun omistama perheyritys, jonka liiketoiminta-alueita ovat kirjat, kauppa, lehdet ja uudet liiketoiminnot. Toiminta alkoi vuonna 1890 perustetussa Kustannusosakeyhtiö Otavassa.

– Otavan Kirjasäätiö on yli 70 vuotta tukenut suomalaisten kirjailijoiden työtä apurahoin. Nyt haluamme tällä lahjoituksella mahdollistaa kansainvälisen tason kirjailijakoulutuksen Suomessa ja toteuttaa näin Otavan Kirjasäätiön missiota, Otavan Kirjasäätiön hallituksen puheenjohtaja Olli Reenpää toteaa.

Äskettäin miljoonalaluokan lahjoituksen sai myös Taideyliopistoon kuuluvat Sibelius-Akatemia (Helsingin Sanomat).

Ohjaaja Saara Cantellin Facebook-päivitys toukokuussa 2016 johti tapahtumasarjaan, joka saatiin vasta nyt päätökseen.

Cantell kysyi silloin, syyllistyikö Aalto-yliopisto tasa-arvorikkomukseen valitessaan elokuvaohjauksen professoriksi latvialaisen ohjaajan ja elokuvateoreetikon Dāvis Sīmanisin.

Muut loppusuoralle valitut hakijat olivat Taru Mäkelä, Saara Saarela ja Auli Mantila – kaikki kokeneita elokuvaohjaajia, joilla on alan tutkinto toisin kuin Sīmanisilla.

Tasa-arvokysymyksestä kohistiin sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa.

Aalto-yliopisto ja sen opiskelijat seisoivat valinnan ja Sīmanisin takana. Sīmanis teki kuitenkin omat johtopäätöksensä: latvialaisohjaaja ei lopulta ottanut vastaan hänelle tarjottua professuuria.

Tarinaan saatiin käänne, kun Sīmanis yllättäen aloittikin Aalto-yliopistossa osa-aikaisena asiantuntijana (Adjunct Professor). Vuoden mittainen pesti päättyi tänä syksynä.

Aalto-yliopisto oli ilman elokuvaohjauksen professoria puolitoista vuotta. Nyt korkeakoulu laittoi asialle pisteen ja valitsi elokuvaohjauksen professoriksi jo alkujaan neljän parhaan hakijan joukossa olleen ohjaajan Saara Saarelan. Saarelan viiden vuoden mittainen kausi alkaa keväällä 2018.

Henkilökunnalle valinnasta ilmoitettiin tiistaina, mutta mediatiedotetta asiasta ei lähetetty.

Sīmanis palasi osa-aikaisen työjaksonsa jälkeen Latviaan, mutta todennäköisesti yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa jatkuu tavalla tai tosella. Yliopistolla arvostettu ohjaaja saattaa esimerkiksi tulla vetämään workshopeja opiskelijoille.

Star Wars: The Last Jedi -elokuvan Euroopan ensi-illan mediatapahtumassa tunnelma on riehakas ja hauska. Valomiekat heiluvat takahuoneissa ja Imperiumin sotilaat matkustavat muiden joukossa hississä.

Lehdistötilaisuudessa alkuperäisten Tähtien sota -elokuvien tähti Mark Hamill vetää vitsiä toisensa perään sarkastisella otteella. Yksi uusista näyttelijöistä puolestaan tuntuu liikuttuvan kyyneliin aina kun puhuu.

Hotellin käytävillä huitelee ohi myös pitkä vaaleatukkainen mies.

Tähtien sodan uudessa osassa nähdään entistä enemmän juuri häntä eli suomalaista Joonas Suotamoa, joka debytoi rakastetun Chewbaccan roolissa uuden elokuvatrilogian avausosassa The Force Awakens vuonna 2015. Koripalloilijana aiemmin uraa tehnyt Suotamo kerää nyt sympatiapisteitä elokuvakollegoiltaan.

Uuden sukupolven sankaria Reyta esittävä Daisy Ridley kehuu kollegaansa vuolaasti.

– Voi Joonas, hän on mahtava. Minun tärkein omaisuuteni on Joonaksen antama Chewbacca-lelu. Hän tekee mahtavaa työtä ja on kiltti mies, Ridley suitsuttaa.

Chewbacca lähinnä mörisee turkkinsa suojista, joten ohjaaja Rian Johnson laittoi Suotamon ottamaan oppia elokuvahistorian alkutaipaleelta.

– Puvun alta ei ole helppo kommunikoida. Pyysin Joonasta katsomaan mykkäelokuvia, Buster Keatonia ja Charlie Chaplinia. Karvojen alla pitää pystyä olemaan tarkka ja tarkoituksellinen. Joonas sai homman toimimaan, kehuu ohjaaja.

Kauniit jäähyväiset Carrie Fisherille

Star Wars: The Last Jedi jatkaa taistelua valon ja pimeyden välillä kaukaisissa galakseissa. Rey suostuttelee erakoitunutta jediritari Luke Skywalkeria palaamaan taisteluun pimeää puolta vastaan. Prinsessa Leian johtama vastarinta puolestaan yrittää pitää pahan aisoissa. Star Wars: The Last Jedi on sydämellinen ja viihdyttävä seikkailu, jossa huumori näyttelee jälleen isoa osaa.

Elokuvasta tuli myös hyvästijättö prinsessa Leian näyttelijälle Carrie Fisherille. Tähtien sodan yksi alkuperäisistä päätähdistä menehtyi viime vuonna. Vahvojen naisroolien The Last Jedi jäi hänen viimeiseksi elokuvatyökseen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Johnsson muistelee näyttelijää lämmöllä.

– Saimme häneltä täydellisen ja kauniin roolityön. Meistä tuli ystäviä ja olen onnekas, että sain oppia tuntemaan hänet. On outoa katsoa valmista elokuvaa nyt. Olisipa hän vielä täällä meidän kanssamme.

Elokuvan tunteellisenta antia ovat myös uuden sankarin Reyn ja vanhan jedin Luke Skywalkerin kohtaukset.

Reyn näyttelijä Daisy Ridley työskenteli paljon Skywalkerin esittäjän Mark Hamillin kanssa. Ridley ei pysty ajattelemaan kuvatessa, että tekee kohtausta legendaaristen Tähtien sota -näyttelijöiden kanssa.

– En ajattele sitä, muuten en selviäisi päivästä. Heillä on toki historia, jota meillä muilla ei ole. Loppujen lopuksi teen vain kohtausta toisen näyttelijän kanssa. Mutta elokuvassa Rey oppii paljon Lukelta ja minä Markilta, Ridley sanoo.

Uutta sukupolvea edustavat myös elokuvan pahikset

Näyttelijä Andy Serkisin naama ei ole välttämättä kaikille tuttu, ennen kuin sitä alkaa katsomaan tarkemmin. Serkis on mestari esittämään fantasiahahmoja, jotka saavat lopullisen ulkonäkönsä tietokoneella. Näyttelijän tunnetuin hahmo on tietysti Taru sormusten herrasta -elokuvien Klonkku. Tällä kertaa näyttelijä esittää ylintä pahaa Snokea.

Serkis on jälleen toteuttanut hahmonsa liikkeenkaappausteknologian avulla.

– Myös pimeän puolen roistoon täytyy saada inhimillisyyttä. Sen sijaan, että hän olisi mielikuvituksen luoma pinnallinen roisto, täytyy miettiä kuka hän oikeasti on. Snoken hahmo perustuu todellisiin maailmanjohtajiin. Tutkin rooliin myös omaa pimeää puoltani, Serkis sanoo.

Harry Potteristakin tuttu Domhnall Gleeson on saanut herkullisen humoristisen hahmon, joka toimii Snoken juoksupoikana.

– Snoke näyttää tietysti hyvin erilaiselta kuin Andy. Mutta oikeasti näytellessä katsotaan aina toista silmiin. Andyn katse osaa olla todella pelottava, Gleeson kertoo.

– Liikkeenkaappaus on itse asiassa enemmän liikkumattomuutta kuin liikettä. Juuri tärkeissä lähikuvissa nähdään hahmon aikeet, Serkis huomauttaa.

Mutta millaista on työskennellä pimeällä puolelle?

– Se on upeaa. Me saamme asioita aikaiseksi. Meillä on järjestys, naureskelee hyväntuulinen Serkis.

Tähtien sota jatkuu valkokankaalla tulevinakin vuosina useana elokuvana. Sarja on osoittanut kykynsä voittaa uudet sukupolvet puolelleen. Valomiekat heiluvat taas fanien käsissä. Mutta millaista on pidellä käsissään kuvauksissa käytettävää "oikeaa" valomiekkaa?

– Se on fyysisesti haastavaa. Miekka painaa kolmesta neljään kiloa. On vaikeaa puolustautua, jos joku yrittää lyödä sillä sinua. Onneksi olin nyt fyysisesti paljon vahvempi kuin edellistä elokuvaa kuvatessa, sanoo Daisy Ridley.

Jokin aikaa sitten helsinkiläiseen 358-mainostoimistoon tuli yllättävä yhteydenotto: Kardashian Jenner Communicationsin markkinointiosastolta kysyttiin, olisiko toimistolla kiinnostusta tehdä 3D-animaatiota Kylie Jennerin uudelle kosmetiikkabrändille.

Vastaus oli myönteinen – tietenkin. Kylie Jenner on paitsi tyyli-ikoni, myös yksi tämän hetken kohutuimmista julkkiksista. Kardashians-tositelevisiosarjasta tunnetuksi tulleella Jennerillä on esimerkiksi Instagramissa huimat sata miljoonaa seuraajaa.

Instagram on myös ollut koko projektin primus motor. 358:ssa ryhdyttiin taannoin kehittämään uusia työ- ja markkinointitapoja: demoja on tehty paljon ja niitä on lähetetty Instagramiin erilaisilla animaatiohin liittyvillä hashtageilla. Instagramista löytyy myös valtava määrä testausmielessä tehtyjä 3D-animaatioita, joita lähetetään julkaisualustalle vain katsottaviksi.

Yhdysvalloissa Instagramin merkitys esimerkiksi mainosalalla on hyvin erilainen kuin Suomessa. Vaikuttaa siis siltä, että Jennerin taustajoukot ovat haravoineet Instagramia pitkään ja hartaasti ja vihdoin löytäneet etsimänsä. Ensimmäinen kontakti tapahtui 358:lla työskentelevän motion designerin Oscar Böckermanin Instagram-tilin kautta. Lopullinen Jenner-animaatio on Böckermanin ja 3D Artist Harry Ahokkaan käsialaa.

– Tällainen työtapa tulee vähitellen rantautumaan Suomeenkin. Eli Instagram saattaa olla se väline, joka ratkaisee vaikkapa jonkun mainostoimiston seuraavan työtilauksen, Ahokas kertoo.

Kommunikoinnin pitää siis olla avointa, nopeaa ja kokeilevaa, eivätkä perinteiset, pitkät suunnitteluprosessit ole välttämättä enää realistisia.

– Tämä on tulevaisuuden tapa tehdä töitä, 358:n perustaja ja taiteellinen johtaja Ale Lauraéus toteaa.

Kylie ihastui animaatioon

Ennen kuin varsinainen työ alkoi, lakimiesten avustuksella käytiin läpi esimerkiksi salassapitosopimukset sekä sovittiin palkkiot. Tämän jälkeen ryhdyttiin keskustelemaan itse animaatiosta. Oscar Böckermanin mukaan Jennerin taustajoukoista sai vaikutelman, etteivät he olleet kovin montaa tällaista tilausta vielä tehneet.

– Referenssinä heillä oli eräs Tom Fordin huulipunamainos. Ryhdyimme sitten ehdottamaan heille erilaisia toteuttamistapoja, Böckerman sanoo.

Kylie Jenneriin suomalaisen mainostoimiston työntekijät eivät prosessin missään vaiheessa olleet suorassa yhteydessä.

– Hän on sen kokoluokan stara, että kyllä siellä on muita ihmisiä, jotka hoitavat tällaiset asiat hänen puolestaan. Lopputuloksen hän kuitenkin hyväksyi henkilökohtaisesti. Meille kerrottiin, että "Kylie loves it".

– Se oli kyllä hieno viesti, Ale Lauraéus komppaa.

Jatkoyhteistyö on avoin

Kardashianin julkkisperheen vaiheita seuranneet tietävät, että Kylie Jennerin, hänen sisarensa Kim, Kourtney ja Khloé Kardashianin sekä heidän äitinsä Kris Jennerin elämä on varsin ulkonäkö- ja rahakeskeistä.

Harry Ahokkaan mielestä Kardashianin perhe peilaa hyvin nykyaikaa.

– Sinun ei tarvitse olla missään superlahjakas tai erityisen taitava, riittää että olet cool. Se on monille se juttu. Taytyy tosin mainita, että etenkin Kris Jenner on tehnyt valtavasti töitä imperiuminsa eteen, eli eihän se ihan tyhjästä ole syntynyt.

Jatkoyhteistyöstä Kardashian-imperiumin kanssa ei ole vielä keskusteltu, mutta sekin lienee mahdollista.

– Kyllähän tämä hyvin poikkeuksellinen tilaus on. Ja suomalaisille yrityksille tämä on oiva esimerkki siitä, kuinka ostamista tapahtuu verkon ylitse ja Instagramin kautta, Ale Lauraéus summaa.

Videon voi katsoa täältä (Kylie Jennerin Instagram-tili).

Seitsemänkerroksisessa P-Pergamentissa on kiinnitetty paljon huomiota rakennuksen sulautumiseen Kankaan historialliseen paperitehdasmiljööseen. Sekä parkkitalon ulkopuolelta että sisäpuolelta löytyy taidetta, joka on osa Kankaan prosenttikulttuurin taidekokonaisuutta.

Pysäköintitalon julkisivuja hallitsee älykäs ja suuri taideteos. Taiteilijat Jaakko Niemelä ja Helena Hietanen suunnittelivat talon kahdelle julkisivulle yli 2000 neliömetrin kokoisen teoksen. Sen aiheena ovat Jyväskylän historia ja vanhat kartat. Teos herää eloon pimeän tullen, kun taidehankintaan kuuluva, ohjelmoitu julkisivuvalaistus käynnistyy.

Sisätilan taiteesta vastaa taiteilija-arkkitehti Kaisa Berry. Hänen työnsä tuo mittakaavaltaan suureen betonitilaan iloa värin ja grafiikan keinoin. Jokaisen kerroksen seinälle ja lattiaan maalataan teokset, jotka jatkavat julkisivujen karttateemaa. Lattiapintoihin maalattavat kuviot ovat pieniä yllätyksiä suuressa kokonaisuudessa. Teokset julkistetaan virallisesti Valon päivänä 3. helmikuuta.

Pihat vapaiksi autoista

Lähes koko Kankaan alueen pysäköinti on haluttu järjestää tässä vaiheessa yhteen pysäköintitaloon, jotta piha-alueet voidaan kokonaan rauhoittaa ihmisten käyttöön.

Kankaan pysäköintitalon koko on lähes 20 000 kerrosneliötä ja se palvelee sekä Kankaan alueen asukkaita, että siellä työskenteleviä ihmisiä. Parkkitalossa on yhteensä 622 pysäköintipaikkaa.

Estetiikan lisäksi pysäköintitalon suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitetty huomiota nykyaikaiseen teknologiaan ja entistä sujuvampaan pysäköintiin.

Jokaisesta parkkiruudusta löytyy oma sähköpistoke, jota voi käyttää sähköauton lataamiseen tai moottorin lämmittämiseen. Pistokkeita ohjataan älypuhelimen sovelluksella. Rekisteröitynyt käyttäjä lataa sovellukseen rahasaldon, joka vähenee sähkön käytön mukaan.

Sisään- ja ulosajoa helpottaa automaattinen rekisteritunnistusjärjestelmä. Pysäköintimaksun voi suorittaa automaattikassaan tai pois lähtiessä ulosajopuomilla pankkikortilla. P-Pergamentista löytyy myös SPOT Your Car-palvelu, jonka avulla auto löytyy pysäköintitalosta nopeasti ja helposti.

Suomi on karsiutunut kisassa vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuudesta. Yhdysvaltojen elokuva-akatemia on julkaissut yhdeksän elokuvan listan, josta lopulliset ehdokkaat valitaan.

Suomea edustanut Dome Karukosken ohjaama Tom Of Finland ei ole listalla. Sen sijaan Ruotsin ehdokas, Ruben Östlundin ohjaama The Square on mukana. Listalla on myös Venäjän ehdokas, Andrei Zvjagintsevin ohjaamaa Loveless.

The Square ja Loveless menestyivät kummatkin jo kesällä Cannesin elokuvajuhlilla. The Square palkittiin parhaan elokuvan Kultaisella palmulla ja Loveless juryn palkinnolla.

Viime viikonloppuna euro-Oscareiksi kutsutussa European Film Awards -seremoniassa The Square puhdisti palkintopöydän. Se valittiin paitsi parhaaksi elokuvaksi, myös parhaaksi komediaksi, ja Östlund palkittiin ohjauksesta sekä käsikirjoituksesta.

Vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaiksi oli ehdotettu 92:ta elokuvaa. Ruotsin ja Venäjän lisäksi listalle ovat nyt pääseet Chilen, Saksan, Unkarin, Israelin, Libanonin, Senegalin ja Etelä-Afrikan ehdokkaat. Lopulliset Oscar-ehdokkaat julkistetaan tammikuun 23. päivä, ja palkinnot jaetaan maaliskuun 4. päivä.

Lue myös:

Tom of Finland ei saanut Golden Globe -ehdokkuutta

Ruotsalaiselokuva rohmusi pystejä European Film Awardsissa – Suomeen ei palkintoja

Tom Of Finland Suomen Oscar-ehdokkaaksi

– Ne on noin korkeella, parahtaa laulaja Terhi Kokkonen ja osoittelee Helsinki Areenan ylimpiä penkkirivejä säveltäjä Kerkko Koskiselle.

Kello lähenee neljää perjantaina iltapäivällä. Kohta on aika aloittaa soundcheck, yleisön eteen noustaan iltakahdeksan aikoihin. Tyhjä areena tuntuu Kokkosesta valtavalta.

– On tämä vähän epätodellista suoraan sanottuna. Vaikka ihmismassa ei ole lopulta paljon suurempi kuin isoilla festivaaleilla, on tunne erilainen, koska yleisö levittäytyy meidän yläpuolelle. Vähän tulee sellainen tunne, että tuolla se yleisö sitten istuu ja me marssimme leijonien keskelle. Ihan kuin olisi Colosseumilla.

Kesän festivaalikokemusten perusteella on vaikea uskoa, että Helsinki Areenan yleisö raatelisi Ultra Brata hengiltä. Keikat Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaaressa olivat lähes hurmoshenkisiä; täynnä rakkautta ja yhteislaulua. Kokemus oli mahtava sekä yleisölle että yhtyeelle.

– Ne oli aivan ihania keikkoja. Niillä syntyi samanlainen vuorovaikutus yleisön kanssa kuin jossain pienellä klubikeikalla voisi olla. Toivotaan, että sama taika tapahtuu täällä.

Yhtä iltaa lähdettiin tekemään

Ajatus areenamittakaavan keikoista leijui ilmassa jo keväällä, kun Ultra Bra treenasi festivaalikesää varten. Huhut areenakeikasta velloivat vahvoina Provinssin esiintymiseen aikaan, mutta yhtye keskusteli asiasta ensimmäisen kerran vakavasti Ruisrockin keikan jälkeen.

Fanit, jotka eivät päässeet festivaalikeikoille vetosivat yhtyeen Facebook-sivuilla lähes epätoivoisesti, että Ultra Bra tulisi heidän kotikaupunkiinsa tai järjestäisivät konsertin jäähallissa. Bändi heltyi.

Siinä vaiheessa orkesterin kapteeni ja säveltäjä Kerkko Koskinen ei osannut kuvitellakaan, että konsertteja olisi kolmena iltana peräkkäin.

– Ei sellaista voinut kuvitella, saati suunnitella. Me lähdettiin tekemään yhtä iltaa. Toisesta keikasta päätettiin, kun ensimmäinen varattiin heti loppuun ja kolmannesta, kun toinen oli melkein myyty.

Kolme peräkkäistä iltaa toivat helpotusta paitsi fanien ahdinkoon, niin ne myös panivat pisteen lippujen trokaamiselle. Se karkasi käsistä heti, kun ensimmäinen keikka myytiin loppuun.

– Se rauhottui, kun kolmas konsertti päätettiin järjestää. Trokareille ei jäänyt myymistä, summaa Koskinen.

Areenalla enemmän ja syvempää

Areenalla konsertoiminen mahdollistaa asioita, jotka eivät festivaalien lavoilla onnistu. Luvassa on jopa kappale, jota ei ole koskaan ennen soitettu livenä, paljastaa Koskinen.

– Setissä on tietysti enemmän biisejä ja osin eri biisejä. Festareilla ei voi kauheasti mitään hitaampia biisejä soitella. Siellä ne ovat napakoita ja tiiviitä vetoja, täällä voi vähän laajemmin esitellä kaikkia juttuja.

Myös tuotanto on isompi kuin kesän keikoilla; on näyttävät visuaalit lavan takana, valot ja savut, on suuremmat sektiot ja on kuoro. Koskisen mielestä Ultra Bran ydin on silti aivan sama kuin yhtyeen alkuaikoina.

– Jos ajattelee tätä perusbändin dynamiikkaa, niin minusta me ollaan ihan samanlaisia kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tietysti ihmiset ovat kehittyneet muusikoina, ihmeellistä olisi, jos eivät olisi kehittyneet, kun tässä on nyt 16 vuotta Ultra Bran jälkeen painettu hommia.

Terhi Kokkonen vitsailee, että hänen mielestään kokemus näkyy kaikkialla muualla, mutta kun Ultra Bra palaa yhteen, ovat kaikki taas parikymppisiä. Paitsi taidoiltaan.

– Välillä kun katsoo niitä vanhoja taltiointeja miettii, miten ihmeessä ihmiset ovat voineet pitää tästä, tää on niin huonoa! Nykyään me ollaan todella hyviä, Kokkonen nauraa.

Seuraavaksi ilmestyy kirja

Nostalginen kiertue vastasi kysynnän perusteella todella kovaan huutoon. Sen perusteella comeback-keikkoja kannattaisi tehdä säännöllisin väliajoin, vai mitä tuumii Kerkko Koskinen?

– Mua joskus vähän naurattaa kun tuota kysytään, koska eihän kukaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tästä voi tulla kymmenen vuosittain oleva traditio tai 16-vuosittainen tai mitä tahansa. Mitään ei ole sovittu.

On sentään jotain: seuraavaksi Ultra Bran ystäviä odottaa kirja yhtyeen taipaleesta. Koskisen mielestä sille oli nyt oikea hetki. Kun kirjantekoa ehdotettiin 2000-luvun alussa, se tuntui Koskisesta turhalta fanituotteelta.

– En halunnut mitään nopeasti kyhättyä kirjaa. Nyt aikaa on kulunut niin paljon, ja me ollaan niin paljon vanhempia, että ajattelin, että nyt asioista voisi ehkä kertoakin.

Ultra Bra – Sokeana hetkenä ilmestyy ensi vuoden syksyllä.

– WSOY otti yhteyttä ja niillä oli mun mielestäni mielenkiintoinen idea, josta voisi tulla hyvä kirja. Tekijät, Mervi Vuorela ja Ville Similä tuntuvat sellaisilta jotka voivat ottaa hanskaan tämän. Ultra Bra on niin iso kokoonpano ja sen lisäksi tähän on vaikuttaneet tosi monet muut ihmiset.

Jotain Ultra Bran asemasta suomalaisessa populaarikulttuurissa kertoo se, että sen lyriikoita painetaan lauluvihkoihin, cover-bändit esittävät yhtyeen musiikkia ja Kallion lukiolaiset konsertoivat keltaisissa sadetakeissa esikuviensa mukaisesti.

Terhi Kokkonen ja Kerkko Koskinen vastaavat yhteen ääneen siihen, miltä se tuntuu.

– Ihanalta! Se on ihanaa! Se on kaikista ihaninta!

Testaa, osaatko Ultra Bran kappaleiden sanat pilkulleen ulkoa

Ultra Bra muutti Provinssin rakkaudentäyteiseksi livekaraokeksi – festarikeikat saattavat saada jatkoa

Saksalaisen viihdeohjelman voittajaksi nousi 21-vuotias georgialainen Natia Todua, joka kuului suomalais-tuomarin Samu Haberin tiimiin.

The Voice of Germanyssä kisattiin jo seitsemättä kertaa. Tuomaroimassa Samu Haber oli neljättä kertaa, mutta vasta Natia toi Samun tiimille voiton.

Saksaan au-pairina tullut Natia kaappasi finaalissa 50,10 prosenttia yleisön äänistä, kirjoittaa Bild-lehti.

Kisan aikana tuomari Samu Haber oli pohtinut, että Natian voitto olisi mahtava tarina.

– Pieni tyttö tulee Saksaan au-pairiksi Georgiasta ja voittaa The Voicen, se olisi supercool stoori, sanoi Haber.

Coach-duetossa Natia lauloi Samun ja tämän bändin Sunrise Avenuen kanssa biisin ”I help You Hate Me”.

The Voice of Germany on Keski-Euroopan suurimpia viihdeohjelmia, sitä seurataan Saksan lisäksi esimerkiksi Itävallassa ja Sveitsissä.

Ohjelma on ollut tänä vuonna aikaisempaa suositumpi. Kisaan haki 10 000 laulajaa eri puolilta maailmaa. Yhdellä lähetyksellä on katsojia yli neljä miljoonaa.

Lue lisää:

The Voice of Germany teki Samu Haberista supertähden Saksassa – "Der Finne" kertoi saksalaisille miten junan vessa toimii