Netflix veti pisimmän korren tarjouskilpailussa Game of Thronesin tekijöistä. Loppumetreillä kaksikosta David Benioff ja D. B. Weiss kilpaili kolme viihdejättiä: Netflix, Amazon ja Disney. Asiasta uutisoi yhdysvaltalainen Variety.

Monivuotisen diilin aikana Benioff ja Weiss tuottavat ja ohjaavat sarjoja yksinoikeudella Netflixille.

– He ovat ilahduttaneet katsojia ympäri maailman tarinankerronnallaan. Tuskin maltamme odottaa, mitä heidän mielikuvituksellaan on tarjota, Netflix kertoo tiedotteessa.

David Benioff ja D. B. Weiss työskentelivät HBO:lla yli kymmenen vuoden ajan. Kaksikko vastasi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi kasvaneesta ja tänä keväänä päättynestä Game of Thrones -sarjasta. Kaksikon mukaan he löysivät yhteisen sävelen Netflixin porukan kanssa vaivatta.

– Muistamme samoja kohtauksia 1980-luvun elokuvista, rakastamme samoja kirjoja ja olemme innoissamme samoista keinoista kertoa tarinoita, Benioff ja Weiss totesivat.

Westworldin tekijät palkkatason mittareina

Hollywood Reporterin lähteiden mukaan kaksikko tavoitteli 200 miljoonan dollarin eli noin 180 miljoonan euron diiliä. Nykyistä palkkatasoa määrittelee muun muassa Westworldin tekijöiden Lisa Joyn ja Jonah Nolanin 150 miljoonan dollarin eli noin 135 miljoonan euron sopimus Amazonin kanssa.

AFP arvioi sopimuksen hinnaksi yli 100 miljoonaa euroa. Se olisi uutistoimiston mukaan linjassa siihen, millaiset sopimukset Netflix solmi tuottajatähtien Ryan Murphyn (Glee) ja Shonda Rhimesin (Greyn anataomia) kanssa.

Kaksikolla on näppinsä pelissä tulevissa Star Warseissa

Varietyn lähteiden mukaan myös Apple oli kiinnostunut kaksikosta, mutta yhtiö luovutti tarjouskilpailun ennen sen huipentumista.

Sen sijaan Disney oli mukana viimeiseen saakka. Muun muassa 20th Century Foxin ostaneella yhtiöllä kun on jo yhteistyökuvioita Benioffin ja Weissin kanssa. Kaksikko on mukana tulevien Star Wars -elokuvien tuotannoissa. Parhaillaan he työskentelevät 2022 ensi-iltansa saavan, vielä nimeämättömän Star Wars -elokuvan parissa.

Viihdepalvelut houkuttelevat nyt sarjojen tekijöitä listoilleen pitkillä sopimuksilla. Netflix on tehnyt vastaavia diilejä vuodesta 2017. Parhaillaan jännitetään muun muassa sitä, kenen palkkalistoille päätyy Lost-sarjan luojana ja Star Wars -ohjaajana tunnettu J. J. Abrams.

Varietyn kesällä julkaiseman uutisen mukaan näyttää siltä, että kilpailijoita on kaksi: Warner Media ja Apple.

Kadulla velloo täydellinen kaaos. Ihmiset juoksentelevat ympäriinsä hysteerisinä, törmäilevät toisiinsa ja yrittävät paeta.

Kohta Napoleonin joukot saapuisivat Moskovaan ja valtaisivat kaupungin – paitsi että nyt ei olla Moskovassa, vaan Liettuan pääkaupungissa Vilnassa.

Ja kun tätä Dominikonu-kadulla kuvattu kohtausta tutkailee tarkemmalla silmällä, huomaa, että tuolla taustalla siintää Pyhän Johanneksen kirkon torni ja tuossa toisessa suunnassa vilahtaa punaisilla tiilillä verhoiltu katolinen kirkko.

Katariina Suuresta viimeisiin tsaareihin

BBC:n vuonna 2016 valmistunut, Leo Tolstoin klassikkoon perustuva Sota ja rauha -draamasarja on yksi esimerkki Vilnan muuntautumiskyvystä. Yksi kaupungin maamerkeistä, kukkulalla sijaitseva Gediminasin linnan torni toimi sarjassa Itävallan alpeilla sijaitsevana neuvottelupaikkana, Vilnan yliopisto taas markkeerasi Brunnissa sijaitsevaa Itävallan silloista sotaministeriötä.

Dominikonun lisäksi Napoleonin sotien aikainen Moskova heräsi sarjassa henkiin Šv. Kazimiero- ja Šv. Dvasios -kaduilla sekä kolmessa luostarissa.

HBO:n huippusuositun Chernobyl -sarjan lisäksi Vilnassa on kuvattu kahta muutakin tänä vuonna valmistunutta sarjaa: Helen Mirrenin tähdittämää Katariina Suurta sekä Romanovien traagisesti päättyneen tarinan kertovaa Netflixin Viimeiset tsaarit -sarjaa.

Ei mikään ihme, että visuaalisesti monipuolisesta Vilnasta on viime vuosina tullut televisiosarjojen ja elokuvien suosittu kuvauspaikka. Värikkään historian mainingeissa kaupunkikuvaan on tarttunut barokkiarkkitehtuurin loistoa, rappioromantiikkaa uhkuvia katunäkymiä ja rosoisia teollisuusmaisemia.

– Itse asiassa tällä hetkellä työt löytävät minut ja yhtiöni, eikä toisin päin. Olemme täystyöllistettyjä vuoden loppuun saakka, Baltic Locations -yhtiön toimitusjohtaja Jonas Špokas toteaa.

Špokas on pyörittänyt kuvauspaikkoja Liettuan ja muunkin Baltian alueelta etsivää ja tarjovaa firmaansa hyvällä menestyksellä jo useamman vuoden ajan. Tällä hetkellä Baltic Locations on mukana kolmessa eri tuotannossa: yhtä kuvataan parhaillaan ja kahta muuta pikapuolin. Asiakkaina on ollut suuri osa Liettuassa vierailluista televisio- ja tuotantoyhtiöistä: Špokas on löytänyt kuvauspaikat niin Katariina Suureen, Viimeisiin tsaareihin, Sotaan ja rauhaan kuin Chernobyliinkin.

Televisiosarjojen, elokuvien ja pitkäkestoisten projektien kuvauspaikkana Liettua on jo ohittanut aiemmin suositun Viron: esimerkiksi jo Antti J. Jokisen Kätilöä (2015) kuvattiin osittain Vilnassa ja Liettuan maaseudulla. Yksi syy suosion kasvuun on Liettuan verokannustinjärjestelmä, jolla tuetaan sekä koti- että ulkomaisia elokuvantekijöitä. Tämän vuoden alusta maa nosti elokuvia, televisiosarjoja sekä animaatioita koskevan kannustimen kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen prosenttiin.

– Kannustinjärjestelmän yhdistyminen monia Euroopan maita matalampiin kustannuksiin ja hyvään ammattilaislaatuun muodostavat yhdessä paketin, jonka vuoksi Liettuaan kannattaa tulla – vähemmällä rahalla saa parempaa laatua, Špokas sanoo.

Neuvostoestetiikan lumoissa

Baltic Locations mainostaa löytävänsä Liettuasta myös "kreisejä paikkoja", ja niitä maasta löytyy – etenkin kivuliaan lähihistorian takia.

– Meillä on paljon neuvostoajan jättämää perintöä, joka jo sinänsä on kreisiä, koska se koetaan monessa Euroopan maassa epätavallisena asiana. Liettuassa on jäljellä runsaasti brutalistista arkkitehtuuria ja Neuvostoliiton ajan teollista rakennuskantaa. Kun tällaiseen lisätään ripaus hylättyä tunnelmaa ja ruostetta, saadaan aikaiseksi futuristisia maailmanlopun tunnelmia, Jonas Špokas toteaa.

Tähän mennessä tunnetuin esimerkki neuvostoestetiikan piiruntarkasta hyödyntämisestä lienee Chernobyl-sarja. Pripjatin kaupunkia mallinsi sarjassa Vilnan Fabijoniškėsin neuvostoaikana rakennettu betonilähiö, joka muistuttaa estetiikaltaan Espoon Suvelaa ja Tallinnan Lasnamäea. Osoitteessa Žirmūnų 1 sijaitseva betonikolossi, joka on aiemmin ollut sisäministeriön kulttuuri- ja urheilukeskus, toimi sarjassa hotellina. Chernobylissä käytettiin tuhansia paikallisia avustajia.

– HBO:n kanssa työskentely oli upea kokemus ja tähänastisen urani suurin ja kunnianhimoisin projekti. Chernobylin tekeminen oli myös haastavaa: kuvasimme hyvin vaikeissa paikoissa, kuten Ignalinan ydinvoimalassa ja lisäksi loimme massiivisia evakuointikohtauksia isossa lähiössä, jossa asui samaan aikaan paljon ihmisiä, Špokas muistelee.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden ympärille kietoutunutta sarjaa päästiin kuvaamaan Ignalinaan vasta vuoden kestäneiden keskustelujen ja järjestelyiden jälkeen. Špokasin mukaan vastaavaa paikkaa ei koko maailmasta olisi löytynyt, joten Ignalinaan piti päästä hinnalla millä hyvänsä.

– Kaikki aktiviteetit piti toteuttaa ydinvoimalassa täsmälleen kuten etukäteen oli sovittu, eikä minkäänlainen improvisointi tullut kuuloonkaan. Tällaista metodiikkaa on filmialla tietenkin vaikea noudattaa, koska muutoksia ja yllätyksiä tulee pakostakin eteen jatkuvasti. Onneksi ydinvoimalan henkilökunta oli hyvin avuliasta. Luulen myös, että heille oli kiinnostava kokemus tehdä kanssamme töitä.

Vilna pysyy lähivuodet kiireisenä

Huippusarjojen buumi on kasvattanut myös sekä Visaginasissa sijaitsevan Ignalinan että Vilnan turistimääriä. Kaupunki ryhtyi todenteolla promotoimaan elokuva- ja televisiosarjaturismia vuonna 2016, jolloin nimenomaan brittituristeille lanseerattiin Sota ja rauha -sarjan kuvauspaikkoja esitellyt kävelyreitti. Samoihin aikoihin brittilehdistö ryhtyi kirjoittamaan suositun sarjan kuvauspaikoista ja televisiosarjamatkailusta Vilnaan.

Myös Chernobyl-turismi on harpponut kukonaskeleita Fabijoniškėsissa: paikalliset ovat muun muassa sisustaneet asuntojaan autenttiseen neuvostotyylin, ja turisteilla on siis mahdollisuus nautiskella (tai kärsiä) tällaisesta estetiikasta yön tai parin ajan.

– Koska neuvostoaika ja sen arki on ollut niin oleellinen osa Chernobyl-sarjaa, monet ovat halunneet kokea sitä lisää, joten on ollut loogista vierailla Liettuan kaltaisessa maassa. Neuvostoajoista Liettua on jo kaukana, mutta sitä voi täällä kuitenkin vielä aistia. Joillekin tämä on lumoavaa, Jonas Špokas kertoo.

Špokasin mukaan Vilna ja Liettua yleensäkin tulee pysymään lähivuodet kiireisenä – kuvauksia ja siihen liittyvää turismia riittää.Toisaalta ilmassa on dynamiikkaa ja Liettua ja etenkin Vilna muuttuvat hyvin nopeasti. Monet asiat, joita nimenomaan kansainväliset tuotantoyhtiöt etsivät, kuten vanhat, hylätyt rakennukset ja autenttisuus, tulevat katoamaan.

Špokasin mielestä Liettuassa ei oikein vielä ymmärretä televisiosarja - ja elokuvateollisuuden merkitystä maan taloudelle.

– Tämä bisnes on Liettualle tärkeämpää kuin mitä moni ajattelee. Kaikki projektit eivät toki ole Chernobylin kokoluokkaa, eli että puolisen sataa ulkomaalaista ihmistä asuisi ja tekisi täällä töitä vuoden. Filmiteollisuudessa rahat kulutetaan poikkeuksellisen nopeasti: miljoona euroa voidaan käyttää yhden kuukauden aikana, ja verot ja vastaavat on maksettava samantien. Jollakin toisella alalla kyseinen summa kulutetaan kymmenen vuoden aikana. Chernobylin takia olemme saaneet paljon näkyvyyttä ja ihmiset ovat alkaneet ymmärtää vasta nyt, että elokuva tai televisiosarja ei ole pelkkää taidetta, vaan siihen liittyy myös isoa bisnestä, Jonas Špokas summaa.

Tulevissa tuotannoissa Vilna muuten muuttuu Malmön Rosengårdiksi. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä: vuoden 2017 Netflixin Tokyo Trial -sarjassa Vilnasta muovattiin toisen maailmansodan jälkeinen, pahoin kärsinyt Tokio.

Tampereen kaduilla on kuluneen viikon aikana näkynyt tavallista enemmän bändipaitoihin pukeutuneita ihmisiä. Rammsteinin valtava lavashow on houkutellut väkeä Tampereelle ympäri Suomea ja maailmaa.

Joukkoon mahtuu monenlaista fanityyppiä. Joku on löytänyt Rammsteinin musiikin vasta tänä vuonna, joku on ollut uskollinen bändille jo 90-luvun alkupuolelta lähtien. Osa faneista taas ei ehtinyt lainkaan saamaan lippua nopeasti loppuunmyydyille keikoille.

Saksalainen Rammstein esiintyy Tampereen Ratinassa perjantaina ja lauantaina.

Perjantaiaamuna omistautuneimmat fanit kerääntyvät Ratinan stadionin eteen viettämään odotuksen täyteistä päivää. Moni tapaa pitkästä aikaa niin kutsuttua Rammstein-perhettään, ihmisiä, joiden kanssa ystävystyminen on tapahtunut vuosien kuluessa eri kiertueiden yleisöissä ja jatkojuhlissa.

Lue myös:

Kerran Rammsteinin laulaja oli oikeasti tulessa, penistykki on keikoilla peruskauraa – tiedäthän ainakin nämä 5 asiaa saksalaisbändistä

Suomen suurin stadionkeikka on valtava show – Rammsteinilla pyrotekniikkaa joka biisissä ja mukana matkustaa oma keittiö

Rammstein kerää Ratinaan kahtena iltana yhteensä yli 60 000 fania – busseilla ja junilla lisävuoroja keikkojen jälkeen

Sisällä aika on pysähtynyt ja tunnelma on jopa surumielinen. Nenään tulvahtaa tuulettamattoman talon ummehtunut tunkkaisuus.

Rakennuksen entisestä loistosta muistuttavat vanhat, hyväkuntoisilta vaikuttavat kaakeliuunit, kuviotapetit ja kattokruunut. Lattioilla leijuvat vuosien pölyt ja kuihtuneiden ruukkukasvien lehdet.

Maali lohkeilee nurkista ja ikkunan pielistä.

Ikkunoista avautuva maisema luontoon on upea.

Kaupunkia patistettu korjaamaan

Helsingin kaupunki ei ole korjannut vanhaa puurakennusta, jonka kosteusvauriot huomattiin jo vuosia sitten.

– Käsittämätöntä ettei huvilaa ole korjattu. On kulttuuriskandaali, että historiallisesti arvokas rakennus odottaa ja nukkuu ruususen unta, sanoo Suvi Olavinen.

– Se on pyhäinhäväistys. Upean puiston keskellä on jalokivi, joka rapistuu, toteaa Osmo Rantakari.

Näin lataavat Aino Acktén kamarifestivaalin taiteellinen johtaja ja Laajasalo-Degerö-seuran puheenjohtaja tuohtuneina.

Heidän mielestään Aino Acktén huvila tulisi viimein saada kaupunkilaisten käyttöön. Siellä voisi järjestää pienimuotoisia konsertteja tai avata kesäkahvilan.

Molemmat kertovat olleensa asiasta vuosien varrella useita kertoja yhteydessä Helsingin kaupunkiin, mutta tuloksetta.

Kaupunginosayhdistyksen puheenjohtaja Osmo Rantakari on turhautunut. Laajasalo-Degerö-seura olisi valmis vastaamaan rakennuksen ylläpidosta.

– Tämä on ollut loputonta taistelua. Tuntuu siltä, ettei kaupungilla ole minkäänlaista intressiä rakennuksen säilymiseksi. Heitä ei ole kiinnostanut huvilan kunnostus lainkaan.

Kamarifestivaalin taiteellinen johtaja Suvi Olavinen lisää, että värikkäistä vaiheista voisi kirjoittaa kirjan.

Myös Sibelius ja Leino huvilavieraina

Vuonna 1877 rakennettu Aino Acktén huvila sijaitsee merellisessä maisemassa Helsingin Laajasalossa keskellä suurta Tullisaaren puistoa. Kaksikerroksisen uusrenesanssityyliin rakennetun puuhuvilan omistaa kaupunki.

Se oli kansainvälisen oopperatähden ja suomalaisen oopperan uranuurtaja Aino Acktén (1876-1944) kesäasunto vuosikymmeniä. Rakennuksessa on vieraillut useita suomalaistaiteilijoita kuten säveltäjä Jean Sibelius ja kirjailija Eino Leino.

Kymmenen vuotta täyttävä Aino Ackten kamarifestivaali järjesti peruskorjatussa huvilassa suosittuja yleisötilaisuuksia. Kun talossa havaittiin kosteusvaurio vuonna 2011, kaikki toiminta jouduttiin lopettamaan ja huvila suljettiin.

Omistajan velvollisuus huolehtia rakennuksista

Kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja arvokas Acktén huvila on suojeltu asemakaavassa vuonna 1999. Siten sitä ei saa purkaa, eikä siinä saa tehdä korjaus- ja muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen, vesikaton tai sisätilojen rakennustaiteellista tai kultturihistoriallista arvoa tai tyyliä.

Rakennussuojeluasiantuntija Johanna Björkman Helsingin kaupunginmuseosta sanoo, ettei tunne huvilan vaiheita tarkasti, mutta sen kohtalosta hän toteaa:

– Totta ihmeessä se olisi pitänyt ratkaista ja talo kunnostaa.

– Rakennukset tulee lain mukaan pitää kunnossa oli ne sitten suojeltuja tai ei. On omistajan velvollisuus, että ne ovat terveellisiä ja turvallisia.

Kaupunki kiistää vitkuttelevansa

Helsingin kaupungin palvelutilaverkkoyksikön päällikkö Jarmo Raveala kiistää, että kyse olisi vitkuttelusta.

– Ei ole kysymys mistään ajanpeluusta, vaan huvila on jäänyt muiden hankkeiden varjoon. Olemme joutuneet priorisoimaan muita kohteita kuten kouluja ja päiväkoteja.

Kaupunki on myös yrittänyt myydä huvilaa. Ravealan mukaan "tällä hetkellä myynti ei ole aktiivista".

Kosteusvaurioiden syynä hän pitää rakennuksen virheellistä lämmittämistä.

Hän arvioi, että Acktén huvilan kunnostuskustannukset olisivat jo kaksi miljoonaa euroa.

– Meillä ei ole pohjatonta kassaa. Tämä on se haaste.

Helsingin kaupungilla on kymmeniä vanhoja huvilarakennuksia, joiden tulevaisuus on avoin. Acten huvila on vain yksi niistä.

Nyt Helsingin kaupunki odottaa, että valmisteilla oleva kiinteistöpoliittinen strategia valmistuu vuoden loppuun mennessä. Siinä muun muassa linjataan, mitä vastaavanlaisille rakennuksille tulisi tehdä.

Laajasalo-Degerö-seuran puheenjohtajan mielestä suomalaiskaupungit eivät ymmärrä vanhojen rakennustensa arvoa, vaan niitä puretaan edelleen surutta.

– Se on suomalainen näkemys, ettei niitä tarvita kuin vasta sitten, kun ne ovat tuhoutuneet. Sen jälkeen voivotellaan, että kyllä niille olisi pitänyt tehdä jotain, Osmo Rantakari sanoo.

Lue myös:

Oopperalaulaja Aino Ackté oli kiihkeä kuin Salome – Musiikin syntymäpiväkalenteri

Nastolan vanha kunnantalo Lahdessa päätyi osa-aikaeläkeläiseksi kolmen vuoden takaisen kuntaliitoksen myötä. Kahtena viime kesänä se on kuitenkin saanut uutta elämää kulttuurin palveluksessa.

Nimekkäiden taiteilijoiden avustamana vanhan kunnantalon toimistohuoneissa ja käytävillä on käynyt tänä kesänä yli kolme tuhatta kävijää ja se on huomioitu laajasti tiedotusvälineissä, kuten Helsingin Sanomissa. Näyttelyä järjestävässä kotiseutuseutuyhdistyksessä ollaan syystä hymyssä suin.

– Olemme saaneet paljon kiitosta tästä ja meitä kannustetaan ihan hirveästi jatkamaan tämän kaltaista toimintaa. Tälle on selvästi ollut suuri tilaus täällä, sanoo Nastola-Seuran puheenjohtaja Liisa Helanto.

Yhdistykset kulttuuriperimän vartijoiksi

Lähitulevaisuudessa monella kotiseutu- ja kulttuuriyhdistyksellä on edessään aiempaa suurempi rooli paikallisena kulttuuritoimijana. Maaliskuun alussa astui voimaan kuntien kulttuuritoimintaa säätelevä laki, joka velvoittaa kunnat huolehtimaan paikallisesta kulttuuriperinnöstä.

Käytännön työ tulee todennäköisesti jäämään yhdistysten harteille, koska kuntien talous on tiukoilla.

Suomen Kotiseutuliitossa on jo pari vuotta tehty työtä sen eteen, että kunnat ja yhdistykset tekisivät nykyistä tiiviimpää yhteistyötä kulttuurin tarjoamiseksi. Yksi keino voisi olla siinä, että tarpeettomaksi jääneitä toimitiloja annettaisiin yhdistyksille nykyistä helpommin käyttöön.

– Tästä hyötyvät kaikki. Pystytään tarjoamaan kulttuuripalveluita ja tekemään kulttuuria siinä kotikulmilla. Samalla yhteisöllisyys lisääntyy ja kuntalaisten hyvinvointi ja onnellisuus paranevat. Ja tietenkin se osoittaa kunnan elinvoimaisuutta, kun kulttuuritarjontaa on eri puolilla kuntaa, summaa hankekoordinaattori Marika Punamäki Suomen Kotiseutuliitosta.

Hukkaneliöt hyötykäyttöön

Kuntaliiton selvityksen mukaan kuntien toimistotiloista on koko maassa tyhjillään runsaat kolme prosenttia. Todellisuudessa luku on todennäköisesti suurempi, sillä osa tiloista saattaa olla esimerkiksi varastoina tai muussa, satunnaisessa käytössä.

Kuntaliitossa uskotaan, että lakimuutoksen myötä kuntien kiinteistöjä tullaan todennäköisesti käyttämään nykyistä enemmän kulttuuriin.

– Tilojen tarjoaminen ilmaiseksi kulttuuria tuottaville yhdistyksille voi olla yksi tapa tukea yhdistystoimintaa, sanoo erityisasiantuntija Johanna Selkee Kuntaliitosta.

Nastolan kunnantalo sen sijaan tulee olemaan kulttuurikohde jatkossakin. Nastola-Seura ja Lahden kaupunki alkavat syksyn aikana neuvotella kulttuurikumppanuudesta, ja kotiseutuyhdistys toivoo saavansa tilat käyttöönsä jatkossa ilmaiseksi. Kaupungille suunnitelma sopii, kunhan pelisäännöt tehdään muillekin yhdistyksille tasapuolisiksi.

– On hyvä, että tilat saadaan käyttöön. Vaikka ne olisivat tyhjillään, niin niistä aiheutuu kustannuksia lämmityksen ja sähkön vuoksi, muistuttaa sivistysjohtaja Tiina Granqvist Lahden kaupungilta.

Solange Knowles oli Flow-festivaalin perjantai-illan viimeinen pääesiintyjä. Hänen keikkansa keskeytettiin, koska artistin show ylitti puolenyön aikarajan. Kaupungin säädösten mukaan päälavalla ei saanut esiintyä keskiyön jälkeen.

Festivaalin tiedottaja Susanna Hulkkosen mukaan aikarajan ylityksestä voi seurata sanktio.

– Valitettavasti emme voi joustaa tässä asiassa. Emme voi festivaalina ottaa riskiä sanktioista. Tällaisissa tapauksissa yhteisösakot voivat olla merkittäviä.

Melurajoista määrää Helsingin kaupungin ympäristökeskus.

Aiemmin päälavalla esiintynyt Erykah Badu ilmaantui lavalle myöhässä, mutta tiedottaja Susanna Hulkkosen mukaan se ei ollut Solangen keikan venymisen syy.

– Artisteilla oli kyllä tarpeeksi vaihtoaikaa, joten Erykah Badun myöhästyminen ei aiheuttanut aikarajan ylitystä.

Syy venymiseen johtui ilmeisesti siitä, että ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut R&B-artisti Solange oli ollut niin innoissaan, ettei ollut malttanut lopettaa keikkaa managerinsa ja lavahenkilökunnan kehotuksista huolimatta.

– Solange itse oli hyvällä mielellä keikan jälkeen ja pahoitteli aikarajan ylitystään, kertoo tiedottaja Susanna Hulkkonen.

Solange saatiin esiintymään Flow-festivaalille tulonsa peruneen Cardi B:n tilalle.

Osa yleisöstä oli pettynyt, koska ei kuullut Solangen keikan loppua äänentoiston sammuttua. Sosialisessa mediassa moni on ihmetellyt ratkaisua.

Tapahtuneelle riitti kuitenkin myös ymmärrystä. Egotripistä tuttu muusikko Mikki Kauste tuntee käytännöt.

– Flowssa tapahtunutta: Illan pääesiintyjä Solange vetäisi viimeiset 5 min. kokonaan ilman äänentoistoa huviluvan loppumisen takia. Mahtoi olla jännän kuuloista, mutta kovat on käsittääkseni sakot ja sanktiot, jos lupia rikkoo. Ja naapurithan huomaavat nämä kyllä.

Myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kommentoi tapahtunutta Twitterissä.

– Hyvä että Flow-festivaali ⁩ noudatti melusäännöksiä hankalassa tilanteessa. Sykkivässä kaupungissa ihmisten pitää välillä joustaa, jotta muilla voi olla hauskaa. Pelisäännöt pitää kuitenkin olla ja niiden noudattaminen on kunnioitusta muita kohtaan.

Flow-festivaalilla oli perjantaina 27 000 kävijää. Festivaali jatkuu sunnuntaihin saakka. Silloin päälavalla nähdään muun muassa brittibändi The Cure.

Artikkeliin lisätty pormestari Jan Vapaavuoren Twitter-kommentti klo 14.36.

Lue lisää:

Seuraa Flow-festivaalia Yle Areenassa.

Festariesiintyjien perumiset eivät ole ilmiö, toteaa Fullsteam Agencyn toimitusjohtaja – “Sarja tosi huonoa onnea ja syitä laidasta laitaan”

Yleisön rakastaman Flow'n kulisseissa muhii riita – Taiteilija ihmettelee pientä korvaustaan: "Ei ole ainoa marginalisoitujen ihmisten ilmaisen työn juhla"

Tässä on nyt päästy todellisten mehiläiskuningattarien kanssa samaan pöytään.

Nämä naiset eivät pyytele olemistaan anteeksi, he ovat häpeilemättömän äänekkäitä, he nauravat kovaa ja koko ajan.

Kun yksi aloittaa lauseen, toinen tuplaa vähintään viimeisen sanan. Näillä naisilla on ruumishäpeää, kolonisaatiota ja rasismia koskevaa asiaa, ja he pitävät huolta siitä, että viesti kuullaan.

Musiikkiohjaaja, DJ ja äänisuunnittelija Kim “Busty Beatz” Bowers ja ohjaaja-näyttelijä Lisa Fa’Alafi ovat tuoneet maailmalla hurmanneen Hot Brown Honey -esityksensä ensimmäistä kertaa Suomeen.

– Tässähän on kyse maailmanpölytyskiertueesta. Me olemme jo viisi vuotta raahanneet ryhmämme jäsenten lapsia maasta ja kaupungista toiseen levittäen sanomaamme: decolonize and moisturize – pura siirtomaavalta ja kosteuta, täsmentää Fa’Alafi.

– Kyllä, itsestä huolen pitäminen on tärkeää, säestää Bowers.

Hot Brown Honeyn kantavat voimat ovat tehneet yhdessä teatteria, kabareeta ja yhteisötaidetta lähes 20 vuotta. Koko sinä aikana he eivät nähneet kaltaisiaan ruskeita kasvoja oikein missään – paitsi vaihtoehtofestivaaleilla ja etnotapahtumissa.

– Meidän piti sitten itse kirjoittaa tilaa itsellemme, kertoa itse omat tarinamme, sanoo Fa’Alafi.

– Australia on maahanmuuttajien maa ja alkuperäiskansalta varastettu maa, joka on kokenut useita muuttoaaltoja. Silti esimerkiksi televisiossa tai tärkeimmillä näyttämöillä ei ole näkynyt ketään, joka näyttäisi meiltä.

Eteläafrikkalaistaustainen Bowers nyökkäilee, nauraa taas ja huiskii kohti Fa’Alafia.

– Tuntuu edelleen olevan monelle yllätys, että australialainen voi näyttää meiltä.

Nauru on hyvä ase

Briefs Factory, eli Pikkaritehdas -nimellä kulkeva ryhmä aloitti Hot Brown Honeyn esitykset vaihtoehtoteatteriporukoissa runsaat viisi vuotta sitten. Alkuun toiminta muistutti klubi-iltoja, kuvailee Lisa Fa'Alafi.

– Me harjoittelimme tavallaan liveyleisön edessä. Palkkasimme sen verran kavereita, kun meillä suinkin oli varaa. Yleisö viihtyi ja halusi lisää, tälle oli tilausta.

Aika pian homma vähän paisui. Lopputuloksena on hiphoppia, ilma-akrobatiaa, burleskia, nykytanssia ja ties mitä yhdistävä anarkistinen, visuaalinen, ja erittäin poliittinen spektaakkeli.

Hot Brown Honey juhlii naisen vartaloa, kaiken kokoista, muotoista ja väristä. Takapuolet hytkyvät ja jättirinnat heiluvat, kun esitys rienaa tapaa, jolla naisen ruumista – etenkin ruskean naisen ruumista – on tähän asti katsottu.

– Tässä on kyse omien vartaloidemme haltuunottamisesta. Kolonisaatiolla on ollut tapana aiheuttaa ruumishäpeää, etenkin jos vartalo on musta tai ruskea. Me emme ole vain piikoja tai seksiobjekteja. Eksotisoivien ja kapeiden mielikuvien kääntäminen toisiksi on ollut haastavaa jopa meille itsellemme, vaikka olemme joutuneet tekemään sitä aina, Fa’Alafi selittää.

Samoalaisista sukujuuristaan huolimatta Fa’Alafi ei esimerkiksi ole koskaan oikein löytänyt itseään siitä kuvastosta, jota Tyynenmeren saarien naisista tarjoillaan.

– Mielikuvissa eksoottisten saarten tummat neidot makoilevat vähäpukeisina rannalla tekemässä ei mitään. Se on tietenkin täyttä fantasiaa, jonka me todella haluamme murskata. Me osoitamme, miten hurjia, hauskoja ja lahjakkaita olemme.

Jätä tukkani rauhaan

Hot Brown Honey käy siirtomaavallan kimppuun varsin selväsanaisesti. Se tulee esiin Fa’Alafin mukaan erityisesti tanssikohtauksessa, jossa alkuperäiskansaan kuuluva tanssija Elena Wangurra kamppailee häntä tukahduttamaan pyrkivän Australian lipun kanssa.

– Lippu on tuotu väkipakolla Wangurran kansalle. Hiljentäminen ja syrjintä ovat edelleen todellisuutta alkuperäiskansalle. Esitys kyllä käsittelee kolonisaation vastaista taistelua muutoinkin, mutta ennen kaikkea naurun voimalla.

Kim Bowers huomauttaa, että Hot Brown Honeyn naiset kutsuvat itseään pelleryhmäksi.

– Nauru, etenkin yhdessä nauraminen, murtaa raja-aitoja. Me käsittelemme todella nihkeitä tilanteita komiikan avulla. Itselleen nauraminen on mahdollisuus muuttaa omaa toimintaa. Kun me laulamme giganttisessa afroperuukissa Please Don’t Touch My Hair -kappaletta, sanoma toistetaan niin monta kertaa, että takuulla menee perille.

Lisa Fa’Alafin mielestä on oireellista, että silloin harvoin kun rodullistettujen ihmisten tarinoita nähdään merkittävillä näyttämöillä, ne ovat usein traumanpurkua tai selviämiskertomuksia.

– Nekin esitykset ovat tarpeen, mutta me uskomme naurun vapauttavaan voimaan. Me haluamme kutsua ihmiset mukaan juhlaan, me haluamme, että esitys muistuttaa rock-konserttia.

Bowers nokittaa.

– Rammstein esiintyy Tampereella samaan aikaan meidän kanssamme. Aiomme pistää paremmaksi!

“Ruskeilla naisilla ei myydä lippuja”

Vaikka Hot Brown Honey on vetänyt täyteen sekä Sydneyn oopperatalon että Lontoon Southbank Centren, Teatterikesän ohjelmistoon kuuluva esiintyminen jännittää.

Fa’Alafi huomauttaa, että Tampere-talon suuri sali on yksi isoimmista, joissa ryhmä on esiintynyt.

– Tämä on meidän Beyoncé-hetkemme! Kun esiinnyimme vielä kaikenlaisissa pikkupaikoissa, teimme unelmakartan paikoista, joihin vielä menisimme. Silloin esimerkiksi Sydneyn oopperatalo tuntui aika hurjalta idealta. Nyt se on hoideltu kahteen kertaan.

Suurten salien ja merkittävien teattereiden ovet eivät tuosta vain lennähtäneet auki. Fa’Alafi toteaa, että ryhmä saa edelleen taistella sen puolesta, että tuotanto kutsutaan vierailulle.

– Vallalla on ollut se käsitys, että ruskeilla naisilla ei myydä lippuja. Se ajatus tulee edelleen vastaan, vaikka myymme pitkin maailmaa näytöksiä loppuun. Ennakkoluulottomia ihmisiä, jotka näkevät sanomamme tärkeyden, on onneksi koko ajan enemmän. Sellaisia ihmisiä kuten Teatterikesän väki, Fa’Alafi kehuu.

Briefs Factory haluaa suositulla spektaakkelillaan pönkätä merkittävien taidelaitosten ovia pysyvästi auki myös muille ei-valkoisille lahjakkuuksille. Ryhmällä on käynnissä jo seuraava tuotanto, Hive City Legacy.

Hive tarkoittaa mehiläispesää, ja niitä ryhmä aikoo rakentaa ympäri maailmaa. Tavoitteena on vähitellen jonkinlainen raisun rakkauden globaali vallankumous, virnuilee Kim Bowers.

– Hot Brown Honey on meidän tarinamme tavallaan näyttämölle räjäytettynä. Ensimmäinen Hive City Legacy on nyt toteutettu Lontoossa, ja siinä kerrotaan paikallisten, rodullistettujen nuorten kanssa heidän tarinoitaan. Seuraava pysäkki on suunnitteilla Vancouveriin.

– Sitten, kun meillä on mehiläispesiä kaikkialla, järjestämme yht’aikaisen globaalin megaspektaakkelin, Fa’Alafi jatkaa vain puoliksi leikillään.

Hot Brown Honeyn jättisuosio on Fa’Alafin mielestä jo tuonut muutoksen suurten taidelaitosten ohjelmistopolitiikkaan. Esityksen menestys on tasannut tietä vastaavankaltaisille ryhmille.

– Me olemme aina nähneet työmme alustana muille ei-valkoisille naisille. Valkoisen miehen ääni on edelleen se, joka kuuluu kovimmin, mutta uusia ääniä nousee, ja ne vaativat huomiota.

Liittolaiset, tervetuloa!

Valkoisen pohjoismaisen suhteellisen helposti elämässä edenneen etuoikeutettuja korvia kuumottaa.

Se on tarkoituskin, mutta kaikella rakkaudella. Lisa Fa’Alafi toteaa, että maailmaa pitää käsitellä enemmän sellaisena kuin se on: moniäänisenä, monietnisenä.

Sitä kaipaa hänen mielestään kasvavassa määrin myös valkoinen yleisö, jonka arkitodellisuus ei vastaa homogeenistä kuvaa, jota valtakulttuuri enimmäkseen yhä tarjoaa.

– Jos valkoiset katsojat voivat ymmärtää sen, että me törmäämme useampiin esteisiin ja erilaisiin esteisiin kuin he, he joutuvat kohtaamaan etuoikeutensa. Silloin voi tulla ajatelleeksi, miten itse kunkin pienetkin teot voivat muuttaa maailmaa. Yksi tärkeimmistä jutuista Hot Brown Honeyssa on se, miten esityksestä puhutaan kavereiden kanssa baarissa sen jälkeen, tai perheen kanssa olohuoneen sohvalla.

Kim Bowers siteeraa Australian alkuperäiskansaan kuuluvan akateemisen aktivistin ja feministirunoilijan Lilla Watsonin sanoja kuvaillessaan Hot Brown Honeyn filosofiaa.

– Jos olet tullut tänne auttamaan minua, tuhlaat aikaasi. Mutta jos olet tullut tänne siksi, että sinun vapautuksesi on sidoksissa minun vapautukseeni, me voimme tehdä työtä yhdessä, sanoo Watson. Hot Brown Honeyn tarkoitus on saada katsoja tarkastelemaan tunteitaan, ajatuksiaan ja asenteitaan, ja miettimään, pitäisikö niille tehdä jotain.

Sen lisäksi tarkoitus on saada ihmiset viihtymään ja tanssimaan. Jos hyvin käy, esiintyjät lietsovat näytöksen päätteeksi katsojat korttelibileiden tunnelmiin. Lopputaputusten jälkeen yleisöä rohkaistaan tanssimaan ja juhlimaan yhdessä esiintyjien kanssa.

– On ollut häikäisevää, miten meidän tarinamme ovat osoittautuneet maailmalla universaaleiksi ja samaistuttaviksi. Se vetää nöyräksi, miten saamme sen rakkauden takaisin, jota lavalta lähetämme. Radikaali, raju rakkaus on meidän sanomamme, sanoo Bowers.

Usein esitysten päätteeksi ihmiset tulevat näyttämölle ottamaan selfieitä esiintyjien kanssa, kuvailee Fa’Alafi.

– Siellä on itketty, on naurettu, ja moni on halunnut jakaa oman tarinansa. Yhteyksiä syntyy. Yksi meidän aihetunnisteistamme sosiaalisessa mediassa on #makenoise, pidä meteliä. Idea ei ole, että vain me mellastamme, vaan että yleisö huomaa, miten iso ääni meistä lähtee yhdessä.

Ajatus äänekkäistä katujuhlista suomalaisyleisön kanssa Tampere-talossa tuntuu vähän utopistiselta. Suomalaiset eivät ole varsinaisesti tunnettuja letkeinä heittäytyijinä. Lisa Fa’Alafia on varoitettu, mutta hän ei ole kovin huolissaan.

– Meillä on pari lämmittelytemppua hihassa!

Hot Brown Honey vierailee Teatterikesän lisäksi Turun Logomossa ja Espoon Kaupunginteatterissa.

Pajtim Statovci: Bolla

Yksi syksyn odotetuimmista kirjoista on kansainvälistä suitsutusta keränneen Pajtim Statovcin kolmas romaani. Bolla on kaunis kertomus kahden miehen välisestä rakkaudesta mahdottomissa oloissa. Kehyksen tarinalla antaa serbien ja Kosovon albaanien välinen sota. Statovci kuvaa romaanillaan millaisiin tragedioihin sota ajaa ihmisiä.

Kirjan nimi juontaa albaanien mytologiaan, jossa Bolla on käärmeenkaltainen taruolento. Statovci on juuriltaan Kosovon albaani. Hänen esikoisromaaninsa Kissani Jugoslavia voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon viisi vuotta sitten ja siitä nähtiin viime syksynä näytelmäversio Kansallisteatterissa.

Sofi Oksanen: Koirapuisto

Vieläkään lukijat eivät saa jatkoa Oksasen Viro-kvartettiin. Tuleva romaani Koirapuisto liikkuu Helsingin ja Ukrainan välillä. Yhteiskunnallisesti kantaaottavana kirjailijana tunnettu Oksanen ruotii ihmiskauppaa ja vauvatehtailua, mitä jo tosin sivuttiin edellisessä romaanissa Normassa.

Oksanen on maamme kansainvälisesti menestyneimpiä kirjailijoitamme ja hän kiertää ahkerasti markkinoimassa kirjojaan ja keskustelemassa erilaisissa paneeleissa. Etenkin Ranskassa hänen suosionsa on suurta. Oksanen voitti Finlandian ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Puhdistus.

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Näyttelijä Jussi Nikkilän omakohtainen romaani kertoo nimensä mukaisesti näyttelijäksi tulemisesta. Kirjan kertoja pohtii katseen kohteena olemista näyttämöllä ja valkokankaalla. Nikkilä tunnetaan vahvana Shakespeare-osaajana, joka sekä ohjaa ja näyttelee. Viimeisin työ on nimirooli Turun kaupunginteatterin Hamletissa.

Esikoisromaanin jälkeen Nikkilä laajentaa repertuaariaan myös oopperan puolelle, sillä keväällä hän ohjaa Kansallisoopperaan Mozartin Don Giovanni -oopperan.

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Elina Hirvosen kirjoilta voi aina odottaa vahvaa yhteiskunnallisuutta. Tällä kertaa hän kertoo sodan jaloista pakenevan irakilaisperheen kohtalosta. Suomeen päätyvän perheen tarinan taustana ovat nykyisen kansanedustajan Hussein al-Taeen lapsuudenperheen kokemukset. Kirja saa lisää tahatonta ajankohtaisuutta al-Taeen jouduttua viime aikoina kyseenalaiseen julkisuuteen.

Punainen myrsky on dokumentaristinakin tunnetun Elina Hirvosen neljäs romaani. Hänen esikoisromaaninsa Että hän muistaisi saman oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2005 ja se herätti poikkeuksellista kiinnostusta myös Yhdysvalloissa.

Margaret Atwood: Testamentit (suom. Hilkka Pekkanen)

Menestyssarja Handmaid´s Talen myötä kaikkien tietoisuuteen singahtanut Orjattaresi-romaani saa jatkoa. Jatkoromaanin tapahtumat alkavat 15 vuotta Orjattaresi-romaanin loppukohtauksen jälkeen. Atwood inspiroitui kirjoittamaan jatkoa, koska sai niin paljon kysymyksiä vuonna 1985 ilmestyneestä romaanistaan. Myös nykyinen maailmantila sai kirjailijan palaamaan kuvitteelliseen Gileadin valtioon.

Tänä vuonna 80 vuotta täyttävä Margaret Atwood on kirjoittanut lukuisia romaaneja sekä runo- ja novellikokoelmia. Kanadalaiskirjailija tunnetaan myös tasa-arvon puolestapuhujana.

Olli Jalonen: Merenpeitto

Viime vuoden Finlandia-palkittu Taivaanpallo saa jatkoa. Jalonen kehitteli tarinaansa Angus-pojasta kolmenkymmenen vuoden ajan ja nyt itsenäinen jatko-osa julkaistaan heti vuoden kuluttua edellisestä. Kun edellisessä romaanissa tähyiltiin taivaalle, on tässä tulevassa kirjassa suuntana meren syvyydet. Kirja jatkaa Anguksen kasvutarinaa.

Olli Jalonen on edesmenneen Bo Carpelanin ohella ainut kirjailija, joka on voittanut Finlandia-palkinnon kahdesti.

Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis

Ruotsin merkittävimpiin nykykirjailijoihin kuuluva Sara Stridsberg kirjoittaa uudessa romaanissaan naisvihasta. Tälläkin kertaa Stridsbergin runollisen tekstin takana on todellinen tapahtuma – vuonna 1984 Tukholmassa tapahtunut prostituoidun paloittelumurha.

Stridsberg voitti Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007 teoksellaan Unelmien tiedekunta. Hän kuului myös Ruotsin Akatemiaan, mutta erosi häirintäskandaalin vuoksi viime vuonna.

Jari Tervo: LOIRI.

Syksyn suurimman mediahuomion saa väistämättä Jari Tervon kirjoittama elämäkerta Vesa-Matti Loirista. Maamme ehkä tunnetuimman elossa olevan taiteilijan värikäs elämä ja monipuolinen ura ovat paisuttaneet kirjan kuusisataasivuiseksi. Loiri on sanonut, että pitkän harkinnan jälkeen hän päätti kertoa Jarille kaiken. Tervo ja Loiri ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä kirjaprojektin tiimoilla, joten juttua on varmasti kertynyt.

LOIRI.-kirja on ensimmäinen elämäkerta, jonka Tervo on kirjoittanut. Romaaneja Tervo on kirjoittanut parikymmentä.

Viikonloppuna Helsingissä järjestettävä Flow Festival on ollut ympäristöasioissa edelläkävijä. Tapahtuma on yksi maailman ensimmäisistä hiilineutraaleista festivaaleista. Hiilijalanjälki on kompensoitu jo 10 vuoden ajan.

Tapahtuman päätyttyä hiilidioksidijalanjälki lasketaan ja päästöt kompensoidaan.

– Meillä lasketaan tuotannon eri osa-alueista esimerkiksi energian kulutuksesta, artistien lennoista, tuotannon logistiikasta, veden kulutuksesta aiheutuvat päästöt ja niiden pohjalta kompensoimme ne johonkin vuosittain sopivaan hankkeeseen, kertoo Flow Festivalin tuotantopäällikkö Isabella Rossi.

Flow Festivalin jätteistä kierrätetään ja hyötykäytetään 100 prosenttia. Esimerkiksi tiensä päähän tulleille tavaroille pyritään keksimään uutta käyttöä.

Tapahtumassa on kiinnitetty paljon huomiota ruokatarjonnan ekologisuuteen. Lähes puolet ostetusta ruoasta on kasvis- tai vegaaniannoksia.

– Kaikilla ruokamyyjillä pitää olla vastuullisesti tuotettu annos. Siinä katsotaan, onko tuotettu kotimaisista raaka-aineista, onko lihaa, onko käytössä astia, joka ei ole astia ollenkaan eli onko se esimerkiksi tötterö tai banaaninlehti, Rossi kertoo.

Festivaalilla syntyy aina ruokahävikkiä, joka päätyy biojätteeksi. Hävikin vähentämiseksi Flow Festival on kannustanut ruokamyyjiä ottamaan listoilleen pienempiä ja jaettavia annoksia. Mikäli ruokaa voidaan edelleen hyödyntää, festivaali on jakanut sitä hyväntekeväisyyteen.

Tänä vuonna Flow'ssa uutena asiana on se, että pullopantin voi lahjoittaa puiden istuttamiseen. Festivaali on myös haastanut artistit pohtimaan ekologisuutta, ettei esimerkiksi artistiraiderissa olisi kertakäyttöisiä juomapulloja.

Flow Festival haluaa olla ympäristöasioissa suunnannäyttäjä. Ruokaa myyvät yritykset ovat festivaalin myötä jo ottaneet vegaanisia annoksia muuhun tarjontaansa. Samoja oppeja toivotaan tarttuvan myös festivaalikävijöiden arkeen.

– Meillä on uskollinen fanikunta, joka kuuntelee meitä ja jotka haluavat tukea meitä hyvissä asioissa. Festivaalit ovat tärkeitä sanansaattajia varsinkin tällaisessa asiassa.

Huomiota hävikkiruokaan

Turun Ruisrockissa ympäristöasioihin on panostettu jo reilun kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2008 festivaalilla ruokaa myyvien yritysten piti ottaa käyttöön biohajoavat kertakäyttövälineet.

Tänä vuonna festivaali on suosinut vegaanista ruokaa tarjoavia yrityksiä.

– Vege-kasviruokaa tarjoavat saivat halvemman paikan, mutta täysin vegaaniruokaa tarjoavat saivat vielä tuntuvamman alennuksen. Tällä pyritään ohjaamaan ruokatarjoajia miettimään omaa tarjontaansa, kertoo Ruisrockin vastaava tuottaja Piia Lääveri.

Euroopan suurilla festivaaleilla kuten Tanskan Roskildessa leirintäalueille hylätyistä teltoista on tullut iso ongelma. Ruisrockin kävijöistä vain pieni osa majoittuu teltoissa, joten vastaavaa harmia ei juuri ole. Teltan voi myös jättää leirintäalueen infoon uudelleen sijoitettavaksi.

– Tänä vuonna meillä oli leirintäalueella Green camping eli siellä leiriytyvät ihmiset sitoutuivat siihen, että he kierrättivät kaikki jätteensä asianmukaisesti. Lähtiessään he saivat kymmenen euroa takaisin leirintälipustaan, Lääveri kertoo.

Ensi vuonna Ruisrockissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota hävikkiruokaan.

– Tänä vuonna meillä oli kontti, johon kaikki alueen ruokamyyjät saivat jättää vielä syötäväksi kelpaavan avaamattoman ruokahävikin ja saimme sen Turun kaupunkilähetyksen kautta festivaalin jälkeisenä maanantaina jakoon.

Piia Lääveri on työskennellyt Ruisrockin ympäristöasioiden parissa jo kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana hän on huomannut, että festivaalikävijät ovat entistä vaativampia tapahtumien vastuullisuudesta.

– Meillä on nuorta yleisöä, jotka ovat kasvaneet siihen maailmaan, että kaikki jätteet on kotona kierrätetty. Se on monille itsestäänselvyys, että kierrätetään. Kyllä me saamme siitä palautetta, että onko tarpeeksi kierrätysmahdollisuuksia ja kierrätyspisteitä ja olemme tosi paljon panostaneet siihen viestintään, että mihin omat jätteet voi viedä.

Tiedotus lisää helppoutta

Flow Festivalin kävijät Nelli Jaskari ja Kia Kekki ovat päättämässä ateriointiaan. Heidän mielestään Flow'ssa huomioidaan ympäristöasiat keskivertofestareita paremmin. He kiittelevät vegaanisten ruokien tarjontaa. Tiedottamiseen he kaipaavat vielä selvyyttä.

– Esimerkiksi meillä oli vähän epäselvyyttä, että mitkä ruokailuvälineet käyvät minnekin roskikseen. Vielä selvemmin voisi sanoa, että mitkä menevät biojätteeseen ja mitkä eivät. Koska tällaisilla festareilla se helppous on se ensisijainen kriteeri. Ehkä sitä voisi vielä korostaa, Kia Kekki sanoo.

Tulevan Hollywood-elokuvan ensi-ilta on peruttu Yhdysvaltain joukkoampumisten vuoksi, uutisoi Variety-lehti. Universal Pictures päätti, ettei The Hunt -nimistä elokuvaa laiteta teatterilevitykseen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 27. syyskuuta.

The Hunt kertoo metsästyksestä, jossa saaliina ovat presidentti Donald Trumpin kannattajat ja saalistajina eliitiksi kutsutut liberaalit, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Universalin mukaan nyt ei ole sopiva hetki julkaista satiiriseksi trilleriksi kuvailtu elokuva. Yhtiö keskeytti elokuvan mainoskampanjan heti El Pason ja Daytonin joukkoampumisten jälkeen.

Elokuvan tähtinä ovat muun muassa Hilary Swank, Betty Gilpin ja Emma Roberts.

Presidentti Trump paheksui aiemmin tällä viikolla Twitterissä tulevaa elokuvaa, joka hänen mukaansa lietsoo kaaosta, ja syytti Hollywoodia rasistiseksi. Trump kirjoitti liberaalin Hollywoodin kutsuvan itseään eliitiksi.

Elokuvan tekijöiden mukaan tarinan tarkoituksena on heijastella Yhdysvaltain poliittista jakautumista.

Lisää aiheesta:

Yli 200 kaupungin pormestarit vaativat aselakien kiristyksiä Yhdysvalloissa – joukossa useita joukkoampumisen kokeneita kaupunkeja

Daytonissa ja El Pasossa vastustettiin Trumpin vierailua – "Emme halua häntä tänne"

Trumpin mukaan hänen retoriikkansa ei ole lisännyt vihaa: "Arvostelijani ovat poliitikkoja, jotka yrittävät kerätä pisteitä"

Tamperelaisen Demoteatterin lämpiössä on tarjolla lakumattoja ja Brunbergin suukkoja. Niiden nimi muutettiin parikymmentä vuotta sitten suuren porun saattelemana, mutta pahvipakkauksessa muistutetaan yhä, millä ajatuksella niitä myydään.

Yleisön asettuessa paikoilleen näyttämölle pinotuissa monitoreissa pyörii takavuosikymmenten umpirasistia mainoksia, joissa ei n-sanaa säästellä. Katsomossa hymähdellään kiusaantuneesti, eihän meillä tuollaista enää.

Kun näyttelijä Geoffrey Erista aloittaa varsinaisen esityksensä, monen korvia alkaa kuumottaa.

Eristan yhdessä lavarunoilija-aktivisti Laura Eklund Nhagan kanssa kirjoittama omaelämäkerrallinen N.E.G.R.O. pakottaa lähes vitivalkoisen Teatterikesän yleisön katsomaan peilistä omia asenteitaan, etuoikeuttaan ja toimintaansa.

Seuraa oppitunti. Sen ydinsisältö on, että on vaikea kokea olevansa suomalainen, jos sitä joutuu jatkuvasti vakuuttelemaan. Vaikka olisi syntynyt Suomessa, ei ole kaikkien mielestä koskaan tarpeeksi suomalainen, jos iho ei ole valkoinen.

Parin vuoden takaisen EU-tutkimuksen mukaan unionin jäsenvaltioista Suomi on se, jossa afrikkalaistaustaiset saavat osakseen eniten rasistista ahdistelua. Silti avoin vihamielisyys ei ole ainoa ongelma: myös hyväntahtoiset hölmöt tekevät arjesta välillä rasittavaa.

Siksi Eristan esitys tarjoaa ratakiskoa:

Afrikka ei ole yksi maa. Afrikassa oli sivilisaatioita ja kuningaskuntia jo ennen kuin eurooppalaiset säntäsivät sinne pyssyineen ja Raamattuineen, vaikka Eristan kouluaikoina 90-luvun Suomessa maanosasta muistettiin kertoa vain orjuus, nälkä ja hyvällä säkällä Nelson Mandela. Kaikilla afrikkalaisilla ei ole koko ajan joku kamala hätä.

Ihminen, joka kohtaa joka päivä rasismia arjessaan ei halua kuulla loputtomia tarinoita valkoista ylivaltaa kannattavasta papastasi, vaikka tarkoittaisit niillä miten hyvää. Hän ei myöskään kaipaa todisteluasi siitä, miten juuri sinä et ole mikään tyypillinen valkoinen.

Kun tapaat ei-valkoisen ihmisen Suomessa, niin älä oleta hänen puhuvan englantia, tai ymmärtävän vain selkosuomea. Vaikka luulet, että on kohteliasta kysyä, mistä toinen on kotoisin, et itsekään haluaisi päivittäin kertoa olevasi vaikka Tampereelta.

N.E.G.R.O. käsittelee rasismia, valtasuhteita, toksista maskuliinisuutta ja tunkkaisia stereotypioita; toiseuden aiheuttamia näkyviä ja näkymättömiä arpia. Samoja teemoja tuotiin esille useissa muissakin Teatterikesän esityksissä, joissa rodullistetut ihmiset kertoivat itse omia tarinoitaan.

Niille tarinoille on tilausta, ja niitä näkisi mielellään enemmän myös osana suurten taidelaitosten ohjelmistoja.

N.E.G.R.O. myytiin jo ennakolta loppuun, Keisha Thompsonin vaikeaa isäsuhdetta käsittelevä, mustan brittinaisen arkea kuvaava Man on the Moon sai valtavan suosion.

Ruskeiden, eri etnisiä taustoja edustavien naisten karnevalistinen Hot Brown Honey veti Tampere-talon ison salin liki täyteen kahteen kertaan. Muutama keski-ikäinen mies tosin käveli näytöksestä kesken kaiken puhisten ulos.

Muun muassa Australian aboriginaalien kokemaa vaientamista käsittelevä esitys lähetti lavalta konkreettisesti terveisiä saamelaisille. Se oli suora vinkki siihen suuntaan, että myös Suomessa alkuperäiskansan asemaa ja kohtelua voisi käsitellä isoilla lavoilla.

Näiden esitysten lisäksi useissa muissa teoksissa käsiteltiin identiteettiä, tasa-arvoa, sekä liukuvaa sukupuolisuutta ja seksuaalisuutta.

Yhä useampi teatterinkuluttaja haluaa löytää vastauksia siihen, miten itse voi olla olematta osa ongelmaa. Yleisö haluaa nähdä näyttämöllä tarinoita, jotka heijastavat yhteiskuntaa sellaisena kuin se on. Suomi ei ole enää – jos on koskaan ollutkaan – yksivärinen, yksiuskontoinen tai yksikulttuurinen maa.

Silti ainakin Eristan mukaan tilanne on yhä se, että ei-valkoisia suomalaisia näkyy Suomessa lähinnä vain katukuvassa.

Televisiossa tai elokuvissa heitä on yhä harvakseltaan. 34-vuotiaan Eristan poikavuosina 1990-luvulla ainoa suomalaisen television tarjoma samaistumiskohde oli Billy Carsonin Hyvissä herroissa esittämä tarjoilija.

Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun suomalaisnäyttämöllä viimeksi nähtiin “humoristisia” blackface-hahmoja. Ei ole vielä kovin kauaa siitä, kun Helsingin kaupunginteatterin Miss Saigonissa suomalaisnäyttelijät oli meikattu vietnamilaisen näköisiksi.

Tilanne on muuttunut, ja muuttuu, kun taidelaitoksissa ja tuotantoyhtiöissä sitä aktiivisesti muutetaan.

Teatterikorkeakoulusta ja Näyttelijäntyön laitokselta valmistuu vuosi vuodelta enemmän ei-valkoisia näyttelijöitä, jotka haluavat kunnollisia, samaistuttavia, erilaisia rooleja. Kukaan ei halua ikuisesti esittää maahanmuuttajaa, tai kertoa vain toiseuden kokemuksesta – joka sekin on kaikille erilainen.

Esimerkiksi Tuffi Films on sitoutunut tasa-arvoiseen työkulttuuriin, ja ilmoittanut kahdesta tasa-arvoisesta työtehtävään hakevasta valitsemaan sen, joka kuuluu alalla aliedustettuun ryhmään. Yhtiön tuottamassa Hölmö nuori sydän -elokuvassa Itä-Helsinki oikeasti näyttää itähelsinkiläiseltä, eikä somalialaissyntyinen taksikuski edusta vain ihoaan, vaan luotettavaa aikuisuutta.

Ohjaaja Miia Tervon esikoispitkässä Aurorassa ei-valkoinen Chike Ohanwe näyttelee Suomessa syntynyttä Juhaa, joka suhtautuu jyrkän ennakkoluuloisesti iranialaispakolainen Darianiin, ja syöttää tälle kaikki mahdolliset isänmaalliset kliseet.

Yle Uutisten runsas vuosi sitten haastattelemat ei-valkoiset näyttelijät näkevät työtilanteensa varsin hyvänä. Muun muassa Myrskyn jälkeen -televisiosarjassa nähty Henry Hanikka on tehnyt jo vuosia sitten kiitellyn roolin Kristian Smedsin Tuntemattoman Rokkana, Diana Tenkorang on näytellyt useissa televisiosarjoissa ja Pahan kukat -elokuvassa.

Lukuisia näkyviä rooleja tehnyt Chike Ohanwe sanoo, ettei halua Suomen työllistetyimmäksi tummaihoiseksi näyttelijäksi, vaan päästä ammatillisesti huipulle. Hän haluaa näytellä Jeesusta, eikä Juudasta.

Teatterin tiedotuskeskus on haastanut aihetunnisteella #kenenteatteri teattereiden johtajia kertomaan, miten moninaisuus heidän taloissaan ja ryhmissään toteutuu. Osa vastauksista on hämmentävän ympäripyöreitä, osa sellaisia, jotka osoittavat muutoksen olevan jo pitkällä, ja vahvasti haluttu.

Ehkä seuraava pykälä on se, että näyttelijäntyötä opettavat myös muut kuin valkoiset; että merkittävissä teattereissa on enemmän maahanmuuttajataustaisia ohjaajia ja johtajia, ja että kotimaisen elokuvan ja televisiosarjojen tuottajista, ohjaajista ja kirjoittajista yhä useampi on ihminen, jonka juurista osa on jossain muualla.

Siihen on vielä jonkin verran matkaa.

Ehkä sinunkin vaatekaapissasi on yksi viime vuosikymmenien suosikkituliaisista: T-paita, jossa lukee "sisareni/serkkuni/kaverini/joku kävi Lontoossa/Pariisissa/Berliinissä/jossakin, ja minä sain vain tämän vaivaisen T-paidan".

Vitsi on jaksanut naurattaa tuliaisten ostajia ja ehkä saajiakin ilmeisesti jo 1970-luvulta. Pitkä aikahan sekin jo on, mutta jos T-paitasi on Roomasta, lahjasi on osa todella vanhaa jatkumoa.

Jokseenkin sama viesti oli nimittäin raaputettu rautaiseen stylukseen, jonka joku toi vastaperustettuun Lontooseen tuliaisena Roomasta yli 1 900 vuotta sitten.

Stylus on tikku, jonka terävällä päällä kirjoitettiin tekstiä puulaatan pinnalle levitettyyn vahaan. Litteällä päällä vaha pyyhkäistiin tarvittaessa tasaiseksi, kuten lyijykynän kumilla virheet paperista.

Lontoon arkeologisen museon MOLA:n sivulla esitelty löytö on noin vuodelta 70. Roomalaiset olivat perustaneet Lontoon vain kaksi vuosikymmentä aiemmin.

Pitkä matka ja tyhjä kukkaro

Kirjoitustikku on lyhyt ja tuliaisviesti pitkä, joten sitä piti jatkaa tikun kaikille kyljille. Korroosion alta vaivoin paljastunut teksti pahoittelee tuliaisen vaatimattomuutta.

Muinaisten roomalaisten käsialoihin ja klassisiin kieliin erikoistunut Oxfordin yliopiston tutkija Roger Tomlin onnistui englannintamaan tekstin. Vapaasti suomennettuna se kuuluu näin:

"Olen tullut kaupungista (=Roomasta). Tuon sinulle teräkärkisen tuliaisen, jotta muistaisit minut. Jos onni soisi, toivoisin voivani olla yhtä antelias kuin matka oli pitkä ja kukkaroni tyhjä."

Lontoo, aikalaisille Londinium, sijaitsi Rooman suuren valtakunnan laidalla. Lontoosta oli kuitenkin ehtinyt jo tulla tärkeä kauppa- ja hallintokeskus.

Siitä styluslöytökin osaltaan kertoo. Kirjoitustaito ja kirjeet olivat tärkeitä sotilaalle, kauppiaalle tai virkamiehelle, jonka perhe saattoi asua parin tuhannen kilometrin päässä.

Kirjoituspuikko on yksi noin 14 000 esineestä, jotka MOLA:n arkeologit löysivät tämän vuosikymmenen alkuvuosina Lontoon Cityn kaivauksissa, ennen kuin paikalle rakennettiin talousmediayhtiö Bloombergin Euroopan-pääkonttori.

Löytöjen joukossa on paljon keramiikkaa ja kolikoita mutta myös muun muassa satoja kenkiä ja useita amuletteja. Yksi meripihkainen onnenkalu oli kuulunut gladiaattorille.

Kirjoituspuikkoja löytyi parikymmentä, mutta vain yhdessä on tekstiä. Vastaavat löydöt ovat hyvin harvinaisia Rooman valtakunnan koko alueelta.

Arkeologit löysivät myös puurakennusten ja aitojen jäänteitä aivan Lontoon varhaisvuosilta. Ensimmäisen vuosisadan Lontoo oli rakennettu lähes pelkästään puusta.

1950-luvun löytö ennusti hyvää

Thamesin sivujoki Walbrook jakoi roomalaisen Lontoon kahteen osaan. Walbrook oli asukkaille makean veden lähde ja myös viemäri, jonne osa kirjoituslaatoistakin päätyi.

Kaupungin kasvaessa jokilaaksoon tuotiin täyttömaata, mikä antoi rakentamiselle lisätilaa. Samalla maakerrokset hautasivat pikku hiljaa Lontoon varhaishistoriaa.

Yhdestä jokivarren rakennuksesta löytyi pieni arkistohuone ja sieltä 19 kirjoitustaulua, joissa näyttää olleen oikeusdokumentteja, kertoo kaivauksien johtaja, MOLA:n arkeologi Sophie Jackson Current Archaeology -lehdessä.

– Yksi saattaa olla upseerin testamentti. Se on päivätty vuodelle 67, Jackson kertoo.

Walbrook virtaa edelleen, mutta maan alla. Joki katettiin keskiajalla, ja päälle tehtiin rakennuksia. Maanalaisena Walbrook hoitelee roomalaisaikaista tehtäväänsä osana Lontoon viemäriverkostoa. 

City tiedettiin parhaaksi mahdolliseksi alueeksi Britannian roomalaisaikaisille kaivauksille. Siellä tehtiin jo 1950-luvulla rakennustöissä huima löytö, kun entisestä jokirannasta paljastui Mithrasin temppeli lukuisine marmorisine jumalpatsaineen.

Noin vuonna 240 rakennettu temppeli oli ollut maanalainen, kuten mithralaisuudessa oli tapana. Temppelien riiteistä tiedetään hyvin vähän mitään varmaa, sillä kirjoitettua aikalaistietoa ei ole.

London Mithraneum avattiin yleisölle toissa vuonna.

Kun alueella alettiin 2000-luvun alussa kaivaa uudelleen, oli oletettavaa, että kosteassa maaperässä olisi säilynyt myös kirjoitustauluja ja muita puuesineitä Mithraneumiakin varhaisemmalta ajalta.

Aiemmin Lontoosta oli löydetty 19 lukukelpoista taulua. Tutkijat toivoivat saavansa talteen muutaman lisää, mutta löysivätkin aarteen: 405 taulua, joista 87:n tekstistä on onnistuttu saamaan jotakin selvyyttä.

Löydöt osoittavat, että kauppa- ja oikeudelliset kysymykset olivat Lontoon Cityn elämää aivan alusta asti. Tauluihin oli kirjoitettu muun muassa useita velkakirjoja.

Titus taisi menettää rahansa

Vanhin lukukelpoisista löydöistä on Titusille osoitettu kirje. Hän vaikuttaa olleen siipikarjan kasvattaja. Lähettäjän nimi laatasta ei selviä.

Vaikeasti tulkittavilla latinalla ja käsialalla kirjoitettu kirje varoittaa, että markkinoilla joku kerskuu suureen ääneen saaneensa Titusilta lainaa. Kirjoittaja neuvoo Titusta sietämään huhut ja pitämään pokkansa.

Markkinat-sana saattaa viitata kaupungin keskusaukioon tai jopa siihen, mitä talouskielessä nykyäänkin kutsutaan markkinoiksi, tutkijat arvelevat.

Päiväystä laatassa ei ole, tai aika on syönyt sen. Puuaineksen ajoituksen perusteella laatta on vuosilta 43–53 eli ehkä jopa ajalta, jolloin varsinaista kaupunkia ei vielä ollutkaan.

Muotoutumassa olleessa bisnesyhteisössä näyttää kihisseen huhuja huonojen lainojen seurauksista, sanoo Roger Tomlin.

– Laatassa on selvästikin puhe harkitsemattomasti annetusta lainasta, jonka takia kirjoittaja tarjoaa epämääräistä ja moralisoivaa lohdutusta, Tomlin kuvailee.

Ensimaininta Lontoon nimestä

Löytöjen joukossa on muutakin Britannian roomalaishistoriaa, joka on lajissaan vanhinta, kuten Lontoon nimen kaikkien aikojen ensimmäinen maininta.

Vuosien 65 ja 70 välillä kirjoitetun kirjeen osoite on "Londinio Mogontio" eli "Lontooseen Mogontiusille".

Tätä ennen vanhin tunnettu teksti, jossa Lontoota kutsutaan nimeltä, on kuuluisalta historioitsijalta Tacitusilta. Väliä on puoli vuosisataa.

Lontoon nimi esiintyy Bloombergin tontin kirjoitustauluissa kaikkiaan vain kolme kertaa. Tutkijat eivät hämmästele sitä, sillä he uskovat löytämänsä postin olleen pääasiassa kaupungin sisäistä.

Silloin osoitteeksi riitti "antakaa tämä Gratusille, Juniusin pojalle".

Vanhimmaksi tunnetuksi velkakirjaksi on osoittautunut dokumentti tammikuun 8. päivältä vuodelta 57. Teksti on poikeuksellisen kokonainen.

"Minä Tibullus, Venustusin vapautettu orja, olen kirjoittanut tämän ja sanon, että olen velkaa Gratusille, Spuriusin vapautetulle orjalle, 105 dinaaria kauppatavarasta, joka on ostettu ja toimitettu. Tämä summa minun on maksettava hänelle tai henkilölle, jota asia koskee..."

Tibullus ja Gratus olivat vapauttamisensa jälkeen ilmeisesti ryhtyneet entisten isäntiensä edustajiksi, sanoo Roger Tomlin.

– Tibullus on harvinainen nimi, joskin se oli myös runoilijalla. Ehkä Tibullusin isännällä oli kirjallisia intohimoja ja hän valitsi orjansa nimen sillä perusteella.

Tibullus lupaa velkakirjassa jatkaa lainansa ja korkojen maksamista "aikanaan". Lainasumma oli melkoinen, melkein puolet legioonalaisen vuosipalkasta. Taitava työmies tienasi dinaarin päivässä.

Kirjoitus on säilynyt uurteina

Lähes kaikki laatat ovat saksanpihtapuuta. Se oli ilmeisesti kierrätystavaraa. Tutkijat ovat päätelleet, että pilkotuiksi päätyneet laudat olivat peräisin tynnyreistä, joissa oli kuljetettu viiniä luultavasti Reininmaalta.

Laattaan koverrettuun syvennykseen tehtiin musta kirjoituspinta mehiläisvahan ja hienoksi jauhetun hiilen sekoituksesta.

Vahaan kirjoitettiin styluksella, jonka kärki paljasti alta vaalean puun. Kaksi laattaa sidottiin vastakkain kuin kirjan kannet kirjoituksen suojelemiseksi.

Kun asiakirjaa ei enää tarvittu, vaha tasoitettiin uutta käyttöä varten. Vaha ei myöskään ole säilynyt kosteassa maassa, toisin kuin puu.

Kaikeksi onneksi saksanpihta on pehmeää puuta. Kun kirjuri käytteli stylustaan pontevasti, kärki jätti jälkiä vahan lisäksi myös puuhun.

Jos laatta oli pyyhitty yhä uudestaan, painaumat ovat päällekkäisten kirjoitusten mahdotonta sekasotkua. Joissakin tapauksissa uusiokäyttöä oli kuitenkin ollut vähemmän, joten asiantuntijoiden onnistui tulkita uurteet sanoiksi.

Kapinasta toivuttiin yllättävän nopeasti

Lontoon historian kannalta erittäin kiinnostava laatta on lokakuun 21. päivänä vuonna 62 päivätty asiakirja, joka todistaa, miten nopeasti Lontoo oli nousemassa jaloilleen rajun verilöylyn jälkeen.

Kelttikuningatar Boudican johtamat kapinalliset olivat vain pari vuotta aiemmin tuhonneet roomalaiskaupunkeja, Lontoon lisäksi myös Verulamiumin.

Kirjoittaja, Marcus Rennius Venustus, kertoo tilanneensa 20 lastillista ruokatarvikkeita Verulamiumista. Molemmat kaupungit olivat siis toipuneet kylliksi, jotta niiden välillä voitiin tehdä kauppaa.

Lontoo jatkoi kasvuaan nykyiseksi yli kahdeksan miljoonan ihmisen suurkaupungiksi, mutta Verulamium katosi roomalaisajan jälkeen kartalta. Kaupunki sijaitsi nykyisessä Hertfordshiressä Lontoon pohjoispuolella. Paikka tiedetään, mutta suurin osa siitä on arkeologisesti tutkimatta.

Alkuperäisväestön jäljille laatat eivät auta

Yksi asia kirjoitustauluista välittyy kirkkaana: lontoolaisten tapa hoitaa asioitaan oli täysin roomalainen heti kaupungin perustamisen jälkeen, kertoo Sophie Jackson.

Esimerkiksi monimutkainen oikeusjärjestelmä, jossa ihmisiä kutsuttiin kuulusteluihin ennen oikeudenkäyntiä, oli täydessä toiminnassa jo tuolloin.

Laatoissa elää asukkaiden ääni roomalaisen Lontoon ensimmäiseltä puolelta vuosisadalta. Roger Tomlin tutkimusraportissaan

Laatoista on kyetty lukemaan 92 lontoolaisen nimet ja myös useiden ammatit. Joukossa on tynnyrintekijä, oluenpanija ja tuomari, sotilaita, orjia ja vapautettuja orjia. Kaikkien aikojen ensimmäinen nimeltä tunnettu lontoolainen kiinteistönomistaja oli Catullus.

Entä valloitetun Britannian väestö? Oliko roomalaiskaupungissa sen edustajia?

Brittiväestö puhui kelttikieliä kuten Keski-Euroopan keltit, roomalaisittain gallialaiset. Nämä olivat jo roomalaistuneet. Heitä oli Lontoossa paljon sotilaina ja liikemiehinä, tutkijat arvioivat.

Tomlinin mukaan on hyvin vaikea sanoa, onko joku kirjoituslaattojen kelttinimisistä kenties britti. Lontoon Southwarkista löytyi kuitenkin muutama vuosi sitten kirjoitus, jota hän pitää kuvaavana.

– Muuan Tiberius Celerianus omisti sen jumalalle. Hän kutsui itseään lontoolaiseksi mutta oli kotoisin Ranskasta. Taulujen kirjoittajien joukossa saattoi olla brittejä, mutta totta puhuakseni se on epätodennäköistä.

Moni roomalaisajan keltti latinalaisti nimensä valloittajan mallin mukaiseksi. Jos esimerkiksi Brice ja Judoc kalskahtivat liian kelttiläisiltä nimiltä, niistä tehtiin Bricius ja Iodocus.

Verkosta on luettavissa pdf-muodossa Roger Tomlinin yli 300-sivuinen raportti kirjoituslaatoista ja niiden tutkimuksesta, Roman London's First Voices. MOLA julkaisee kaikista löydöistä kattavan analyysin ensi vuonna.

Joitakin satoja löytöjä on esillä London Mithraeumissa ja Oxfordin yliopiston Ashmolean-museossa. Siellä on parhaillaan nähtävissä myös stylus, joka innoitti tähän juttuun.

Lue myös:
Ainutlaatuinen kirjekokoelma kertoo roomalaisen linnoituksen arjesta ja työstä valtakunnan äärirajalla

Tuomariston mukaan kolmekymppinen Laura Väre on onnistunut tuomaan perinteiseen kalustemuotoiluun uusia tuulia. Tuomaristo kehuu Väreen työn monipuolisuutta ja omaa kädenjälkeä. Helsinkiläisen muotoilijan tuotanto sisältää perinteisiä kalusteita, naulakoita ja valaisimia. Tuomariston mukaan uusia tekniikoita ja materiaaleja on käytetty monipuolisesti sekä innovatiivisesti.

- Minulle on tärkeää muotoilussa tuotteen ja sen käyttäjän välille kehittyvä suhde. On tärkeää, että tuotteesta pidetään, jolloin se kestää myös käytössä pidempään, Väre sanoo tiedotteessa.

Palkinto on 5 000 euron suuruinen. Siihen kuuluu Suomen Ranskan instituutin IF Studios -vierailuohjelma Pariisissa. Palkinnon jakaa Design Forum Finland.

Lue myös:

Fiskars vilisee puuseppiä ja Antrei Hartikainen, 27, on yksi heistä: "Kaikki fiilistelevät puuta, mutta ehkä työstä ei aina olla valmiita maksamaan"

Kirjastot ovat lähteneet kelluttamaan aineistojaan eri puolilla Suomea. Lyhyesti sanottuna kellutus merkitsee sitä, että aineisto on yhteinen koko kaupungissa ja liikkuu kaikkien kirjastojen välillä, eikä jokainen sivukirjasto enää tilaa omaa kappalettaan esimerkiksi best-seller-dekkarista.

Kellutuksen myötä asiakkaiden palvelu parantuu, kun kirjat kulkeutuvat sinne, missä niillä on kysyntää, sanoo Helsingin kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri.

Helsingissä käyttöön otettiin alkukesästä niin sanottu älykäs kellunta, jossa kirjojen lajittelua ei enää tee ihminen, vaan älylaite ja liukuhihna.

– Kun järjestelmä havaitsee, että jossakin kirjastossa varataan paljon vaikkapa käsityökirjoja, järjestelmä alkaa lähettää juuri tähän kirjastoon palautettuja käsityöaiheisia teoksia, Nousiainen-Hiiri kuvaa.

Keskuslajittelija siis opettelee ja tulkitsee algoritmin avulla jatkuvasti, missä noin 40:stä kaupungin kirjastosta lainataan minkäkin tyyppistä aineistoa.

Älykäs kellunta elävöittää ja muuttaa kokoelmaa nopeasti

Älykkääseen kelluntaan Helsinki haki mallia Tanskasta, missä järjestelmä oli jo käytössä. Lainaajalle älykäs kellunta näkyy Nousiainen-Hiiren mukaan tässä vaiheessa eniten varausten noudoissa palvelun nopeutumisena.

– Noutaminen tapahtuu nykyään siten, että asiakas saa sähköpostin varauksen saapumisesta ja mukana on lokeronumero, josta kirjan voi noutaa tiettyyn päivämäärään mennessä.

Helsingin Maunulan kirjaston varattujen kirjojen pisteeltä lapsineen tavattu Kaisa Viljanen kehuu sitä, että kirjoja on helppo varata. Kirjojen kellutus ei hänen mukaansa ole vielä näkynyt ahkerastikaan kirjastopalveluja käyttävän Viljasen perheessä.

– Varauskäytäntö, jossa kirja noudetaan numeroidusta lokerosta ei ole maailman selkein, jos varauksia on monia ja ne saattavat olla kaikki eri lokeroissa. Parempi systeemi tämä on kuitenkin kuin se, jossa kirjan välissä oli nimilappu ja kaikki näkevät, mitä kukakin lainaa, viikoittain kirjastoissa asioiva Viljanen pohtii.

Kellutus tuo asiakkaiden saataville helpommin myös sellaista aineistoa, jota ei omasta kirjastosta aiemmin löytynyt, koska kokoelmat elävät ja muuttuvat nykysysteemissä aiempaa enemmän.

– Uutuuskirjallisuus menee kaikkialla kaupaksi, alueitten lapsivaltaisuus heijastuu lainaukseen ja samoin koulujen läheisyys. Kielten moninaisuus näkyy idässä ja toisaalta ruotsinkieliset löytyvät etelässä. Lisäksi lehtien ja muiden tiedotusväliden nostot ja kirjaviittaukset näkyvät kysynnässä välittömästi, Nousiainen-Hiiri toteaa.

Mitä tapahtuu kun kirjoja on liikaa?

Helsingin kaupunginkirjaston aineistomäärärahat on sidottu kaupungin asukasmäärään. Lainauksia tehtiin viime vuonna Helsingissä yli kahdeksan miljoonaa kappaletta ja lainaajia oli noin 239 000.

– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että meillä on liikaa kirjoja eli esimerkiksi samaa dekkaria on hankittu tosi paljon. Joudumme miettimään minkälaista harvennusta pitää tehdä ja mitä kirjoja varastoidaan, Nousiainen-Hiiri sanoo.

– Strategiamme lähtee siitä, että nyt panostetaan erityisesti lapsiin ja nuoriin, ja että lasten ja nuorten kirjat on saatava mielellään heti mukaan, kun mennään käymään kirjastoon.

Nousiainen-Hiiri uskoo, että kellutus saattaa säästää rahaa myös henkilöstökuluissa, kun tähän saakka käsivoimin tehty logistiikkatyö automatisoitui. Tosin työn muutos tuo uusia tehtäviä muun muassa digineuvonnan osalta. Budjetissa kulumuutos näkyy aikaisintaan 2021.

Henkilökunnalta uudistus vaati, että kaikki kirjat luokiteltiin Helsingissä genreittäin. Työn muutos on vielä palveluiden päällikön mukaan kesken, koska järjestelmä on yhä käyttöönottovaiheessa.

Logistisen työn väheneminen on kuitenkin jo näkyvissä. Kun palautukset aiemmin lähettiin aina takaisin kirjan kotikirjastoon, saattoi esimerkiksi sama Remeksen dekkari olla samaan aikaan matkalla esimerkiksi Malmilta Pukinmäkeen ja Pukinmäestä Malmille.

Samalla kun kirjastoista on tullut yhä enemmän monitoimitiloja, on niiden perinteinen rooli kuitenkin Nousiainen-Hiiren mukaan säilynyt.

– Verkkokirjasto ja maksuton varaaminen on muuttanut käyttäytymistä enemmän verkkokauppamaiseen tapaan toimia. Teos varataan ja käydään noutamassa ja samalla selataan bestseller–hyllyt ja ehkä palautuneet teokset. Hyllyjen välissä myös kävellään edelleen ja silmäillään kokoelmaa, ja tehdään löytöjä, mutta ei samassa määrin kuin aiemmin.

Jyväskylän seutu on kellutuksen pioneeri

Kirjastokokoelmien kellutus aloitettiin ensimmäisenä Jyväskylän seudulla jo 90-luvun alkupuolella. Jyväskylän kaupunginkirjastossa kellutus on otettu käyttöön vaiheittain viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samalla uutuusvalintaa on keskitetty.

– Havaittiin, että kirjoihin käytettävissä oleva raha on paremmin käytössä, kun yksi hankkija kerrallaan harkitsee, kuinka monta kappaletta kutakin teosta tämän kokoinen kaupunki tarvitsee, kertoo kirjastotoimenjohtaja Seija Laitinen-Kuisma Jyväskylän kaupunginkirjastosta.

Jyväskylässä ei toistaiseksi ole käytössä Helsingin kaltaista automatiikkaa, vaan hyllyttäjät noukkivat hyllystä teokset ja lähettävät ne eteenpäin.

– Hyllyttäjillä on kuitenkin apunaan tietokoneohjelman laatima lista, joka kertoo mitkä kirjat eivät kierrä tai saattaisivat mennä vilkkaammin lainaan jossain toisessa kirjastossa, Laitinen-Kuisma kertoo.

Samantyyppistä manuaalista kellutusta on käytössä muun muassa Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Lahdessa, mutta järjestelmiä ei ole automatisoitu Helsingin tavoin.

Helsingin kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri uskoo, että muissa kaupungeissa seurataan tilannetta ja keskustellaan mahdollisuuksista, kun älyjärjestelmän käytöstä Helsingissä on enemmän kokemuksia.

Aiheesta aiemmin:

Kirjastoissa on pitkästä aikaa toiveikas olo – tukea tulee nyt monelta suunnalta: "Toivottavasti saadaan kaikki lupaukset lunastettua"

Kirjastojen lippulaiva Oodi avautuu ja vie meidät uuteen kirjastoaikaan – kirjastot ovat muuttuneet kirjavarastoista kohtaamispaikoiksi

Fortnite, joka on ollut viime vuodet yksi maailman suosituimmista videopeleistä, on menettämässä supersuosiotaan vauhdilla.

Markkinatutkimusta tekevän Superdatan mukaan Fortnite oli kesäkuussa 2019 tuotoltaan viidenneksi suosituin tietokonepeli ja kolmanneksi suosituin konsolipeli.

Fortnitesta teki vuoden 2019 toukokuussa 203 miljoonaa dollaria voittoa. Se on peräti 38 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Nousua tapahtui huhtikuusta, mutta se on osittain selitettävissä toukokuussa alkaneella uudella pelikaudella, joka toi mukanaan muutoksia peliin.

Fortnite kuitenkin tuotti omistajafirmalleen Epic Gamesille digitaalisella myynnillä peräti 2,4 miljardia yhdysvaltain dollaria vuonna 2018. Enemmän kalenterivuoden aikana kuin yksikään videopeli koskaan aikaisemmin.

Siihen nähden pudotus on ollut nopea ja jyrkkä, eikä se näytä hidastuvan.

Iltalypsyn aika?

Fortniten tuotto on edelleen tietysti videopelille massiivinen, kuten korkeat sijoitukset Superdatan tilastoissa kertovat.

Rahoitusalan analytiikkayritys The Motley Fool kuitenkin arvioi heinäkuussa, että Fortniten suosion lasku on tehnyt ison loven teknologia- ja pelialan jätti Microsoftin tulokseen.

Vaikka Microsoftin tulos on kokonaisuutena ollut nousussa, on sillä mennyt pelimarkkinoilla huonommin. Liikevaihto laski 10 prosenttia ja Xbox-konsoleiden myynti romahti.

Xbox-konsoleiden heikko myynti ei tule yllätyksenä, sillä Xbox One, konsoleista uusin, on jo lähes kuusi vuotta vanha.

Microsoft myös totesi, että eräs nimetön, kolmannen osapuolen peli, myi huonommin kuin on totuttu. Niko Partners -analytiikkafirman mukaan Microsoft tarkoitti Fortnitea.

Fortnite on menettänyt katsojiaan myös pelivideoiden suoratoistopalvelu Twitchissä. League of Legends -peliä julkaiseva Riot Games ohitti sen vastikään katsojamäärissä.

Katsojien vähenemisen voi odottaa laskevan Twitchissä entisestään. Lähes 15 miljoonan seuraajan striimaaja Ninja, Fortniten tunnetuin pelaaja, tiedotti elokuun alussa striimaavansa jatkossa Microsoftin omistamalla Mixer-alustalla.

Ninjan videoita, joista suosituimpia olivat Fortnite-aiheiset, katsottiin viime vuonna Twitchissä 218 miljoonaa tuntia. Ninja rikkoi Mixerissä miljoonan seuraajan rajan vain viidessä päivässä.

Kamppailu kultaisesta kruunusta

Pelialan valtava kilpailu pakottaa pelifirmat uudistumaan ja tuottamaan jatkuvasti uutta sisältöä. Fortniten tuoma suosio battle royale -tyypin peleille on saanut monet matkimaan ideaa ja tavoittelemaan samaa menestystä.

Fortnitelle on tullut myös uusia samankaltaisia kilpailijoita. Aluksi se kamppaili suosiosta lähinnä Playerunknown's Battleground (PUBG) -pelin kanssa, joka julkaistiin hieman ennen Fortnitea.

PUBG hyödynsi tyylissään harmaata realismia, Fortnite erottui sarjakuvamaisuudellaan, mikä houkutteli nuoria pelaajia.

Tämän vuoden alussa julkaistiin Apex Legends, joka on myös kerännyt itselleen massiivisia pelaajamääriä. Koveneva kamppailu elintilasta on väistämättä vaikuttanut Fortniteen käytetyn ajan ja rahan määrään.

Nyt myös Minecraft on palannut yhdeksi pelimaailman kuumimmista ilmiöistä. On arvioitu, että Minecraft kasvattaa asemaansa markkinoilla ja nousee pian jälleen pelimaailman valtiaaksi, ellei ole niin jo tehnyt.

Jo vuonna 2009 julkaistun Minecraftin perusideana on rakentaa kolmiulotteisia maailmoita kuutioiden muotoisista osista. Ihmiset ovat käyttäneet kymmeniä ja satoja tunteja rakentaessaan muun muassa linnoja sekä elokuvista ja tv-sarjoista tuttuja ympäristöjä.

Fortnite pyrki valtaamaan Minecraftin alaa luomalla inspiraatiotansa mukailevan Fortnite Creative -pelimoodin, jossa voi luoda omia taisteluareenoita ja maailmoja. Myös Battle Royale -pelimoodissa kerätään puuta ja metallia sekä rakennetaan niistä suojia taisteluita varten.

Minecraftia ja Fortnitea googlataan nyt lähes yhtä paljon. Ensiksi mainitun Youtube-katsojaluvut ovat nousussa.

Forbes ei osaa aivan varmasti sanoa, mistä Minecraftin nousu johtuu. Pelikehityksen asiantuntija Nanne Leskinen kertoi eilen Ylelle, ettei vastaavaa suosion paluuta tapahdu lähes koskaan.

Minecraftia on kyllä päivitetty, ja tänäkin vuonna julkaistaan vielä muun muassa lisättyä todellisuutta hyödyntävä Minecraft Earth -mobiilipeli, mutta ampaisu takaisin huippua kohti on ollut yllätys koko markkinalle.

Sitä, onko Minecraftilla enemmän aktiivisia pelaajia kuin Fortnitella, on kuitenkin vaikea sanoa. Viimeisin tarkka tieto Fortniten rekisteröidyistä pelaajista on maaliskuulta 2019, jolloin käyttäjien määrä rikkoi 250 miljoonaa.

Luvut kertovat kuitenkin kiistatonta tarinaa siitä, että Fortnite saavutti lyhyessä ajassa suosionsa huipun, mutta on nyt tulossa ryminällä alas. Peli on silti omistajilleen edelleen tehokas lypsylehmä, jonka maidosta kerätään kärsivällisesti talteen jokainen tippa niin kauan kuin pystytään.

Pelataanko teillä Fortnitea tai muita videopelejä? Voit keskustella peleistä kello 22 saakka.

Korjaus klo 22.16: Selkeytetty viimeisen väliotsikon jälkeistä osiota niin, ettei siitä saa käsitystä, että PUBG olisi matkinut Fortnitea.

Lue lisää:

Parikymppiset kokevat lapsuusnostalgiaa, kun Minecraft on jälleen kerran pelimaailman kuumin ilmiö – eikä sen suosio ole mikään sattuma

16-vuotias "Bugha" voitti kolme miljoonaa dollaria Fortniten MM-kisoissa – "Tämä on hullua"

Näin pedofiilit saalistavat suosikkipeleissä Fortnitessa ja Minecraftissa – asiantuntija neuvoo, kuinka lasta voi suojella verkossa

Kahden pojan äiti: "Eihän me kelloteta lukemista tai ruokailuakaan, miksi sitten pelaamista" – otimme selvää, miten pelaamiseen suhtaudutaan nykyperheissä

Fortnite-pelistä tarttuneet liikkeet hiotaan tikkiin tanssitunnilla – kaksi kurssia täyttyi heti, osa pojista jäi jonoon

Maailmanlaajuista suosiota nauttiva K-popin superbändi BTS eli Bangtan Boys jää tauolle. BBC:n mukaan syynä on se, että bändin jäsenet kaipaavat lepoa ja virkistystä.

K-pop-yhtyeet ovat tunnettuja kovasta työtahdistaan. Esimerkiksi BTS ei ole pitänyt taukoa sen jälkeen, kun yhtye esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Bändin managerin mukaan seitsenhenkisen poikabändin jäsenet haluavat nauttia hetken tavallisen nuoren elämästä. BTS-ryhmän jäsenet ovat parikymppisiä nuoria.

BBC arvelee yhtyeen jäsenten saattavan lepäämisen sijaan suorittaa keikkatauon aikana asepalveluksen. Etelä-Koreassa on kahden vuoden pakollinen asepalvelus miehille. Toisaalta BTS:lle on sovittu esiintyminen Saudi Arabiaan lokakuussa eikä bändin uskota jättävän sitä väliin.

Joillekin eteläkorealaisille ansioituneille urheilijoille on myönnetty vapautus asepalvelusta, mutta vapautuksen saaminen ei ole kovinkaan tavallista. BTS on toki ensimmäinen K-pop-yhtye, joka on esiintynyt legendaarisella Wembley-stadionilla.

K-popparit ovat lähempänä artistiryhmiä kuin bändejä. Musiikkigenreen kuuluvat näyttävät koreografiat, siloteltu ulkonäkö ja fanien erityisen huomioon ottaminen. Viime vuosina on puhuttu yhä enemmän nuorten artistien hyväksikäytöstä ja viihdealan yhtiöiden tiukasta otteesta tähtien elämään.

Lue lisää:

K-pop-hysteriaa Wembleyllä – BTS on ensimmäinen korealaisbändi, joka on esiintynyt legandaarisella stadionilla

YleX: K-pop on nyt suositumpaa kuin koskaan – mutta miten korealainen popmusiikki valloitti kansainväliset markkinat?

Kumea haukunta kuuluu pihaan asti. Oven avauduttua vastassa on kuitenkin ystävällinen, mutta pentumaisen yli-innokas tshekkoslovakiansusikoira Kira. Perässä pyörii rapsutuksia rakastava portugalinvesikoira Patu. Seuraavaksi esiin hiipivät kissat.

Ei siis ihme, että Riina ja Sami Kaarlan lastenkirjasarjan nimi on Pet Agents eli Lemmikkiagentit. Kirjoissa ratkotaan lemmikkien ongelmia.

– Tuotantoeläinten ongelmiin ja oloihin on puututtu paljon, mikä on erittäin hyvä. Lemmikit jäävät helposti varjoon, vaikka juuri niitä hankitaan usein harkitsemattomasti. Halusin tuoda esiin lemmikkien asiaa, sillä lähes kaikille lapsille tulee jossain vaiheessa eläinkuume, kertoo Riina, jonka idea kirjasarja oli.

Tarinassa olisi mukana myös robottikamera, joka tarkkailisi eläinten oloja. Samin mielestä koko konsepti oli huono.

– Joo, se oli mun mielestä älyttömän huono idea, nauraa Sami.

Kustantamossa ideasta kuitenkin innostuttiin heti. Siinä nähtiin paljon mahdollisuuksia. Ajatus lemmikkien, robottien ja suurkaupunkimiljöön yhdistämisestä oli uusi. Lisäksi päähenkilönä on pinkkitukkainen tyttö, joka koodaa ja osaa rakentaa robotteja.

– Riina on itse kauhean toimelias ja lisäksi meillä on neljä poikaa, joten meidän luomista hahmoista ei voi tulla mitään prinsessoja, toteaa Sami.

Suunnittelu vaatii paljon kahvia ja pitkiä lenkkejä

Ensimmäinen Pet Agents -kirja julkaistiin keväällä ja seuraava on tulossa syksyllä. Sarja on nopeasti herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla, sillä oikeuksia on myyty jo kuuteen maahan.

– Toivotaan, että myös suuret kielialueet kuten Britannia ja Saksa kiinnostuisivat. Vaikka, ei tämä lastenkirjojen tekeminen mitään hyvää bisnestä ole työmäärään suhteutettuna, toteaa Riina.

Kaarlan pariskunta tekee ja ideoi kirjoja yhdessä. Prosessi alkaa pitkällä pohdinta-ajalla. Sen aikana juodaan paljon kahvia ja tehdään pitkiä kävelylenkkejä koirien kanssa. Yhteistyö sujuu mutkitta, sillä Riina ja Sami puhuvat paljon. Toki heillä on myös samanlainen maku ja näkemys asioista.

– Voisi olla paljon mutkikkaampaa tehdä töitä, jos toinen olisi hirmu rönsyilevä ja toinen hyvin pelkistetty, toteaa Sami.

Työt ovat jakautuneet siten, että Riina kirjoittaa ja piirtää. Aluksi he kokeilivat sellaistakin, että molemmat kirjoittavat. Tekstit olivat kuitenkin niin erityylisiä, ettei niitä voinut yhdistää.

Kirjoitettuaan tarinan Riina ryhtyy piirtämään. Ensin syntyy suurpiirteisiä hahmotelmia tilanteista ja henkilöistä. Kun tarina on piirretty, alkaa syventyminen.

– Näen tarinan aina hyvin elokuvamaisesti päässäni. Siinä onkin työtä, että saa sen piirrettyä juuri niin kuin on ajatellut.

Hahmot eivät synny tuosta vain. Saadakseen luonteenpiirteet esiin ja ilmeet oikeanlaisiksi Riinan on keksittävä hahmoille kokonainen henkilöhistoria.

– Välillä se on vähän rasittavaa, kun jollekin pienelle sivuhenkilölle täytyy miettiä vanhempien ammattia tai synnyinseutua, nauraa Sami.

Kun hahmot ovat valmiita, alkaa värittäminen. Se on Samin valtakuntaa, sillä Riina ei omien sanojensa mukaan osaa juuri lainkaan käyttää tietokoneita. Sami saa näin ollen melko vapaasti päättää millaisen värimaailman luo.

Myös perheen kuopus, yläastetta käyvä poika, on valjastettu väritystehtäviin. Hän saa pientä tienestiä auttamalla vanhempiaan. Etenkin nyt apu on tarpeen, sillä toisen Pet Agents -kirjan pitäisi olla valmiina tuota pikaa.

Lapsia ei kannata pakottaa lukemaan

Pet Agents -sarja on herättänyt kiinnostusta, sillä se on suunniteltu hyvin. Kohderyhmä on mietitty ja se on laaja. Vaikka päähenkilönä on tyttö, se ei estä poikia kiinnostumasta kirjasta, koska mukana on robottien rakentelua ja paljon elektroniikkaa.

Lastenkirjailijoina ja neljän pojan vanhempina Kaarlat ovat kuitenkin huomanneet, että lapsia on yhä vaikeampi houkutella kirjojen pariin.

– Ei ole ollut helppoa saada poikia lukemaan. Eivät meidän kaikki pojat lue. Sen olemme kuitenkin huomanneet, että ei siinä ainakaan pakottaminen auta, toteaa Sami.

Riina ja Sami ovat tehneet myös opettajansijaisuuksia. Siinä he ovat huomanneet, miten erilaisia koulut ovat, ja miten suuri merkitys koulun suhtautumisella lukemiseen on.

– Se riippuu aivan siitä, kuinka koulussa kannustetaan lukemaan ja millaisia tehtäviä annetaan.

Missä ovat lukevat roolimallit?

Riina kaipaa ennen kaikkea lukevia esikuvia. Niitä voisi olla enemmän paitsi julkisuudessa myös kirjojen ja elokuvien hahmoissa. Hän kertoo esimerkkinä, kuinka heidän poikansa innostui eräästä kirjasta aivan valtavasti, kun maailmankuulu tubettaja PewDiePie oli suositellut sitä.

– Tuntuu, että lukeneisuus ei ole kovin arvostettua. Nykyään painotetaan enemmän tekemistä ja fyysisyyttä.

Yhtenä hyväksi havaittuna keinona Riina pitää yhdessä lukemista. Joko luetaan lapsen tai nuoren kanssa samaa kirjaa ja puhutaan siitä, tai kumpikin lukee omaa kirjaansa vaikkapa kahvilassa. Pääasia, että ollaan yhdessä.

Lastenkirjailijoina Kaarlat ovat huolissaan lasten lukuinnon hiipumisesta. Vaikka juuri uudet teknologiat ovat vieneet kiinnostusta pois kirjoista, voi niistä löytyä helpostikin keino saada lukeminen uudestaan nousuun. Etenkin Sami seuraa kiinnostuneena teknologian kehitystä.

–Kun näkee, miten paljon lapset ja nuoret käyttävät kännykkää, niin kyllähän ne kirjat täytyisi saada sinne. Tarinoihin olisi helppo myös lisätä visuaalisia elementtejä. Sen sijaan, että välitunnilla katsoo Youtube-videoita, voisikin lukea kirjaa kännykästä, visioi Sami.

Muumeja piirretään hitaammalla tahdilla

Oman kirjasarjan tekeminen on vapauttavaa Kaarloille. He ovat tehneet vuosikausia pikkulapsille suunnattua Muumi-sarjaa. Niiden pohjana ovat Tove Janssonin kertomukset ja piirtäminen on hyvin tarkkaan säänneltyä. Muumien on oltava aina samannäköisiä ja myös heidän elinpiirinsä on oltava tuttua.

– Oman kirjan tekeminen on ihanaa pitkästä aikaa, mutta vapauden myötä on tehtävä jatkuvasti valintoja. Se tekee luomisprosessista vaikeamman, huokaa Riina.

Pariskunta jatkaa edelleen Muumi-sarjan tekemistä, mutta hieman hitaampaan tahtiin. Nyt kaikki paukut laitetaan Pet Agents -sarjaan.

– Parasta on lapsilta tullut palaute. Heidän kommenteistaan ja kysymyksistään saa usein myös ideoita jatkotarinoihin, toteavat Kaarlat.

Isac Elliot seisoo Universal Musicin valtavan rakennuksen kattoterassilla Berliinissä. Vieressä on levy-yhtiön Keski-Euroopan pomo Frank Briegmann, jonka kanssa suomalainen on juuri lyönyt kättä päälle kansainvälisestä levytyssopimuksesta.

Puolentoista vuoden ajan Isac Elliot ja hänen manageri-isänsä Fredi Lundén ovat tehneet töitä uuden kansainvälisen uran eteen. Siihen on kuulunut kadulla soittamista, uuden musiikin luomista ja sopimusneuvotteluja. Nyt nimet ovat vihdoin paperissa.

Penthouse-toimiston terassilla levy-yhtiön pomo osoittaa vieressä olevaa Mercedes Benz -konserttiareenaa, joka on hieman Helsingin areenaa isompi. Hän sanoo Isac Elliotille, että kolmen neljän vuoden päästä suomalainen esiintyy siellä.

– Ajattelin, että tohon mä pyrin ja se on mun unelma. Se ois uskomatonta.

Puolentoista vuoden maratoni

Hikipisarat helmeilevät Isac Elliotin otsalla. Hänellä on päällään paksu musta college ja mustat farkut, vaikka lämpötila lähentelee 30 astetta. Tyyli on nuorelle laulajalle tärkeää, joten paita pysyy päällä kuumuudesta huolimatta. Fashion first!

Haastattelu tehdään Isac Elliotin kotikulmilla Espoossa merenrannassa. Ennen kuin laulaja alkaa puhua uransa uusista käänteistä, hän häätää manageri-isänsä pois kuuloetäisyydeltä. Hän ei ole enää teinipoppari, vaan 18-vuotias artisti, joka ei kaipaa huoltajaa joka käänteeseen.

Isac Elliotilta ei ole tullut uutta musiikkia puoleentoista vuoteen. Sinä aikana on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon. Hän on rakentanut uutta kansainvälistä uraa määrätietoisesti isänsä kanssa.

– Kansainvälisen uran rakentaminen vie aikaa. Se on rankkaa ja vaikeeta. Se on maratoni, laulaja kiteyttää.

Isac Elliot oli vain 11-vuotias, kun hänelle solmittiin ensimmäinen levytyssopimus. Puolitoista vuotta sitten sopimus umpeutui ja oli aika miettiä asioita puhtaalta pöydältä.

Teinitähti oli ehtinyt kerätä innokkaita faneja Suomen lisäksi Ruotsista ja erityisesti Norjasta. Laulaja huomasi 460 000 seuraajan Instagram-tililtään, että faneja löytyy myös muualta Euroopasta.

Isac lähti tekemään pop up -kiertueen musiikkimarkkinoiden kannalta pienempiin maihin kuten Puolaan, Kreikkaan ja Serbiaan. Paikan päällä hän esiintyi faneilleen akustisesti esimerkiksi jonkun radiokanavan edessä kadulla.

Keikkojen perusteella Isac Elliotia pyydettiin tv-haastatteluihin ja esiintymään festareille. Tällöin levy-yhtiöt Saksassa kiinnostuivat suomalaisartistista ja alkoivat käydä hänestä kilpailua. Lopulta pöydällä oli viisi levytyssopimusta. Voiton vei Universal Music, joka innostui Isac Elliotin uusista lähinnä suomalaisvoimin tehdyistä kappaleista. Saksan Universal on ollut kansainvälisesti breikkaamassa myös muita suomalaisia artisteja, kuten Sunrise Avenueta ja Almaa.

Saksasta olisi löytynyt myös managerointitoimisto, mutta manageri-isän mukaan kaikkea ei haluttu laittaa yhden maan varaan. Ehdokkaita alkoi löytyä musiikin mahtimaasta Britanniasta ja lopulta tarjouksia oli yhdeksältä managementilta. Joukosta löytyi yrityksiä, jotka hoitavat esimerkiksi Elton Johnin, Robbie Williamsin ja One Directionin asioita.

Lopulta päädyttiin First Access managementtiin, jonka asiakkaita ovat esimerkiksi Rita Ora, Bebe Rexha ja Isac Elliotin suosikkiartisti Young Thug.

Keikkamyyjäksi on puolestaan tarjolla firma, joka hoitaa vastikään Suomessa esiintyneen Ed Sheeranin keikkojen myyntiä.

– En olisi voinut mitenkään uskoo, että mulla olisi tämmönen tiimi takana. Mutta sillä ei oo mitään väliä, jos jengi ei diggaa biiseistä. Siksi mua jännittää ihan törkeesti, laulaja sanoo.

Näkyvyyttä Pariisin muotiviikoilta

Isac Elliotin ensimmäinen kappale New way home julkaistiin vuonna 2012 ja se esitteli 12-vuotiaan hyvin laulavan söpön pojan. Hän jatkoi kanadalaisen Justin Bieberin ja suomalaisen Robinin edustamaa teinipoppareiden buumia, joka sai aikaan uudenlaista aiempaa nuorempien tyttöjen fanihysteriaa.

Kuudessa vuodessa Isac Elliot on kasvanut pituuden lisäksi popmusiikin konkariksi. Albumeja on julkaistu kolme ja EP-levyjä kaksi, keikkoja on taustalla huikea määrä ja striimauksia Spotifyssa jo lähes 200 miljoonaa.

Artisti on vuosien varrella päässyt jyvälle musiikkibisneksestä ja sen takia hänen oma äänensä kuuluu nyt myös paremmin kaikessa ulkonäköä myöten.

– Moni varmaan luulee, että levy-yhtiö omistaa mut ja ne tekee musta sellasen kuin ne haluu. Nyt olen ollut mukana kehittämässä brändiäni ja tää on enemmän mua kuin ikinä.

Kesäkuussa Isac Elliotin Instagram-tilille ilmestyi yllättäen kuvia ja videoita Pariisin muotiviikoilta. Niissä laulaja istuu muotinäytösten eturivissä ja hengailee julkkisten ja mallien kanssa.

Tapahtumassa näyttäytyminen oli brittiläisen managementin järjestämä julkisuustempaus. Sama tehtiin myös One Direction -yhtyeestä lähteneelle Zayn Malikille, kun hänelle haluttiin luoda uusi imago soolouralle poikabändin jälkeen.

Isac Elliotia ei maailmalla teinitähtenä tunneta, joten tärkeintä on tehdä hänen naamaansa tunnetuksi. Muodista kiinnostuneelle suomalaisnuorelle muotiviikoilla hengailu oli siisti kokemus. Tosin ensikertalaisena kansainväliset julkkiskuviot veivät mennessään.

– Aluksi halusin mennä ottamaan kuvia jokaisen kaa. Totta kai kun mä tuun Espoosta ja siellä on yhtäkkiä One Directionin äijien kaa.

Management joutui kuitenkin muistuttamaan innokasta nuorukaista pysymään artistin roolissa.

– Ne oli silleen, että nyt pitää rauhottuu. Näissä piireissä sä et voi olla se fanipoika.

Suomalaislaulajalle on etsitty myös yhteistyötä tunnetujen brändien kanssa. Kesäkuussa Isac Elliot esiintyi mainosalan Cannes Lions -tapahtumassa, johon osallistuu maailman suurimpia tuotemerkkejä. Pistokeikan myötä neuvotteluja yhteistyöstä on käyty useiden brändien kanssa.

Suomalaisuus vahvasti esillä

Helsinkiläisellä studiolla soivat Isac Elliotin uudet kappaleet. Artisti nyökyttelee päätään niiden tahdissa tyytyväisenä. Uusi kappale Waiting game julkaistaan perjantaina.

Kajareista kaikuu urbaani pop, joka on laulajan aikaisempaan musiikkiin verrattuna aikuisempaan makuun. Enää ei lauleta ensisuudelmasta teini-ikäisille tytöille.

– Spotifyssa 90 prosenttia mun kuuntelijoista on yli 18-vuotiaita ja Instagram-seuraajista 47 prosenttia on miehiä. Se on muuttunut aika paljon vuosien varrella.

Uusi musiikki on syntynyt pitkälti suomalaisvoimin. Tekijöinä ovat olleet Tiina Vainikainen ja Kalle Lindroth sekä tuottajaduo Jaron & Istala. Vainikainen on tehnyt kappaleita esimerkiksi Evelinalle ja Juha Tapiolle, tuottajakaksikko Abreulle, Benjaminille ja Cledosille ja Lindroth muun muassa Antti Tuiskulle.

Kappaleita on ollut tehtailemassa myös Isac Elliot itse. Nuorempana hän ei uskaltanut puuttua biisien tekemiseen, mutta nyt hän haluaa olla mukana kertomassa omat mielipiteensä.

– Mä oon hoksannu sen, että biiseistä tulee vaan parempii, kun esittäjä ite on mukana kirjottaa.

Isac Elliot on taitava laulaja, mutta sellaisia löytyy maailmasta paljon. Joukosta erottuakseen artisti aikoo tuoda esiin muun muassa pohjoismaisuutta.

– Mä oon suomalainen ja haluun tuoda sitä vahvasti esiin. Mulla säilyy ainakin isot kauniit melodiat.

Suomalaisartistit ovat yrittäneet ponnistaa kansainvälisille markkinoille, mutta täydellistä läpilyöntiä on saatu odottaa. Näkyvimpänä on viime vuosina ollut Alma ja perässä yrittää nyt myös Robin Packalen.

Odotukset menestykselle ovat kovat ja Isac Elliotin mielestä Suomessa ei aina olla kannustavia artistien yrityksille.

– Oon lukenu artikkeleita suomalaisista artisteista, joissa niille annetaan kaksi minuuttia aikaa yrittää ja sit aletaan haukkua tai kyseenalaistaa, että tuleeks tää toimii.

Artisti sanoo, että Suomessa pitäisi tukea enemmän maailmalle pyrkiviä biisinkirjoittajia ja artisteja, sillä täältä löytyy osaamista yhtä paljon kuin esimerkiksi Ruotsista tai Norjasta.

– Suomessa tuetaan tosi vahvasti lätkänpelaajia ja muita urheilijoita. Samalla tavalla pitäisi tukea musiikkialaa ja muusikoita.

Nuoren miehen unelmat

Musiikki, vaatteet ja autoilu. Ne ovat keväällä ylioppilaaksi kirjoittaneen Isac Elliotin tärkeimmät asiat elämässä. Loppuvuodesta 18 vuotta täyttäneelle aikuisuus on tuonut vapauksia, mutta kaikkea se ei ole muuttanut.

– Meitsi asuu vielä himassa. Tyhjennän tiskikonetta ja teen mitä äiti ja isä sanoo, nuori mies virnistää.

Aikuisuuden vapauttavin asia on ollut oma auto. Isac Elliotilla se on armeijan vihreän mataksi teipattu kiesi. Väri kielii siitä, että moni kaveri on jo intissä ja sinne haluaa myös laulaja.

– Näin Tuntematon sotilas -elokuvan ja ajattelin, että totta kai mun pitää mennä sinne. Noikin kundit on taistellu. Vaikka toivottavasti ei olla missään sodassa vielä pitkään aikaan, niin kyllä mä haluun tehdä jotain isänmaan hyväksi.

Intti kutsuu Isac Elliotia periaatteessa jo talvella, mutta sitä ennen käynnistyvät musiikkikuviot maailmalla. Sen unelman eteen on tehty paljon töitä ja mielessä siintää tavoite esiintyä Berliinin isolla areenalla.

– Jos on joskus katsonut dokkaria Steve Jobsista tai Bill Gatesista, kun heillä on oma bisnes, agenda tai kova intohimo. Silloin joutuu puskemaan paljon duunia ja tulee paljon ala- ja ylämäkiä.

– Ei mua kuitenkaan pelota. Mä yritän pitää hauskaa, vaikka työ on välillä rankkaa.

Korjattu 13.8. kello 11.10 Tiina Vainikaisen nimi.