Marja Packalén, 71, on näyttelijänä elämänsä vedossa. Hän on esiintynyt tänä syksynä loppuunmyydyille saleille Pirkko Saision, 70, kanssa KOM-teatterin näytelmässä Valehtelijan peruukki. Esitykset jatkuvat maakunnissa tammikuussa.

Heini Junkkaalan ohjaama näytelmä on omaelämäkerrallisuuden ja fiktion sekoitus. Siinä katsojia hemmotellaan pikku tarinoilla. Yleisö voi vain arvailla, keihin tosielämän henkilöihin näytelmässä viitataan.

Packalén saa roolistaan jatkuvasti palautetta.

– Mihin vain menen, niin palautetta tulee. Sitä saa kadulla ja uimahallissa.

Valehtelijan peruukin tämänsyksyinen suosio ei tullut täytenä yllätyksenä.

Packalén ja Saisio hurmasivat yleisön kymmenen vuotta sitten näytelmässä Odotus. Se oli Junkkaalan ensimmäinen teos parivaljakolle.

Packalén uskoo, että se loi Valehtelijan peruukille odotusarvoa.

– Kyllä tämä silti vähän yllätti, että odotusarvo on näin kova. Heti kun liput tulevat missä tahansa myyntiin, esitykset myydään loppuun, Packalén sanoo.

Häpeämätön heittäytyjä

Valehtelijan peruukin suosion lisäksi Packalénilla on tänään maanantaina syytä toiseen juhlaan.

Hän saa tämänvuotisen Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon, 15 000 euroa. Se on Suomen merkittävin teatterinäyttelijälle jaettava yksityinen tunnustus. Palkinnon jakaa Aalbergin nimeä kantava säätiö.

Packalén on palkintoraadin perustelujen mukaan valovoimainen ja analyyttinen näyttelijä sekä häpeämätön heittäytyjä.

– Tunnustus merkitsee minulle todella paljon. Olen nöyrästi otettu.

Hänen mielestään palkinto menee koko Suomen näyttelijäkunnalle.

– Itse kunnioitan syvästi näyttelijäntyötä. Vaikka teatteri on yhteistyötä, kuitenkin näyttelijä kantaa vastuun suhteessa yleisöön, Packalén sanoo.

Omalta uraltaan hän nostaa esiin työnsä KOMissa teatterinjohtaja Pekka Milonoffin kaudella.

Milonoff johti teatteria vuosina 1979–2014.

– Hän aloitti silloin yhteistyön kotimaisten kirjailijoiden kanssa. Se on ollut sekä uraauurtavaa että kokeilevaa. Ehkä se on jäänyt sellaisena yhtenä merkittävänä jaksona mieleen, Packalén toteaa.

Ida Aalberg -palkinnon pokkaava Packalén ei vielä tiedä, mihin palkintorahat käyttää.

– Täytyy fundeerata sitä. En ole vielä keksinyt, mihin ne käytän.

Packalénin ohella Ida Aalberg -säätiö palkitsi myös teatterinjohtaja Asko Sarkolan sekä näyttelijä Aksa Korttilan, 29.Korttila sai 7 000 euron nuoren näyttelijän kannustuspalkinnon ja Sarkola, 74, mitalin elämäntyöstään.

Maria Packalén tänään Puoli Seiskan vieraana

Perjantainen jalkapallojuhlinta on herättänyt jälleen huolta Havis Amanda -patsaan kestokyvystä, ja esimerkiksi pääkaupungin julkisesta taiteesta vastaavaan Helsingin taidemuseoon on tullut runsaasti huolestuneita yhteydenottoja hulinoinnin vuoksi.

Raavaiden miesten kiipeily yli satavuotiaan pronssipatsaan päällä on saanut jo poliitikotkin pohtimaan, pitäisikö Helsingin keskeisiin nähtävyyksiin kuuluva Ville Vallgrenin luomus siirtää turvaan sisätiloihin ja korvata kopiolla.

Helsingin taidemuseon johtajan Maija Tanninen-Mattilan mukaan tällainen toimenpide ei ongelmaa välttämättä ratkaisisi.

– Mantan siirtämiseen sisätiloihin ja korvaamiseen replikalla sisältyy viesti, että nyt voi sitten kiipeillä huoletta, koska kopion särkymistä ei enää tarvitse varoa. Juhlijoille tämä on tietenkin turvallisuusriski, koska julkista taidetta ei ole suunniteltu kiipeilyä, vaan katsomista varten.

Kopio olisi myös hintava ratkaisu, joka Tanninen-Mattilan arvion mukaan maksaisi satoja tuhansia euroja.

– Ensin pitäisi tehdä muotti ja valutyöt ja myös valita teokseen sopiva materiaali. Kopio olisi lisäksi täysin eri patsas kuin alkuperäinen. Manta on huikeaa käsityötä ja sen pinnassa on upeaa patinaa, joten täydellistä kopiota siitä ei saisi tehtyä, ei millään.

Suurten yleisötapahtumien kohdalla Tanninen-Mattila kallistuisi pikemminkin Mantan suojaamiseen.

– Kehikko olisi yksi ratkaisu, mutta joissakin tilanteissa se saattaisi kaatua suihkulähteen ja patsaan päälle – kehikonkin päälle voidaan kiivetä. Parempi ratkaisu voisi olla järjestyksenvalvonta ja suojaus, joka ei välttämättä kuitenkaan olisi aita.

Myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ilmoitti tämänpäiväisessä tviitissään olevansa samaa mieltä.

Ruotsissa pulikoidaan suihkulähteissä

Havis Amanda ei ole ainoa patsas tai suihkulähde, jonka ympärillä juhlitaan enemmän tai vähemmän rajusti etenkin urheiluun liittyviä voittoja.

Tukholmassa ihmiset kokoontuvat iloitsemaan Sergelin torille, ja usein juhlahumun tiimellyksessä pulahdetaan aukion Sergelfontän-suihkulähteeseen. Vuonna 2015 jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kisojen mestaruuden biletys äityi niin villiksi, että suihkulähteeseen tuli vaurioita.

– Tällaisena päivänä tuollainen on vain hauskaa, nuori jalkapalloilija Ludwig Augustinsson totesi tapahtuneesta.

Uiskentelu vuonna 1968 valmistuneessa Sergelfontänenissa on periaatteesa kiellettyä. Suihkulähteen keskellä on myös lasipintainen obeliski, jonka lähes 40 metrin korkeuteen kukaan ei toistaiseksi ole juhlinnan yhteydessä yrittänyt kiivetä. Vertailun vuoksi, Havis Amandan korkeus on vain viisi metriä.

Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa Göteborgissa urheiluvoittojen juhlinta keskittyy Götaplatsenin aukion suihkulähteen ympärille.

Tämän vuoden toukokuussa jääkiekkojoukkue Frölundan kannattajat juhlivat Ruotsin mestaruutta pulikoimalla suihkulähteessä. Samalla hurrattiin suihkulähdettä koristavan Poseidon-patsaan jalustalla, mutta itse merenjumala jätettiin rauhaan.

Kööpenhaminan Havis Amanda eli kuuluisa Pieni merenneito -patsas sijaitsee kaupungin sataman rantakivillä, joten en ympärillä ei massiivista urheilujuhlintaa ole toistaiseksi koettu. Pientä merenneitoa on tosin terrorisoitu useaan otteeseen ja siltä on muun muassa irrotettu ja varastettu pää.

Espanjassa patsaita kohdellaan hellästi

Espanjassa Real Madrid -jalkapalloseuran voitonjuhlien keskipisteeksi on muodostunut 1980-luvulta lähtien Madridin Palaza de Cibelesin aukio ja kreikkalaista hedelmällisyyden jumalatarta Kybeleä esittävä 1700-luvulla valmistunut patsas.

Kansanjuhlien yhteydessä patsaan taakse on rakennettu portaikko, jota pitkin jalkapalloilijat pääsevät koristelemaan sitä esimerkiksi urheiluseuran huiveilla ja lipuilla. Patsaan lähiympäristö on suojattu suurelta yleisöltä.

Atletico Madrid -joukkueen fanien kohtaamispaikaksi taas on muodostunut Neptuno-suihkulähteen ympäristö. Tässäkin tapauksessa suihkulähteen patsasta koristellaan, mutta sen päällä ei saa kiipeillä. Toisinaan jalkapalloilijat myös suutelevat patsaita hellästi.

Viime vuonna tuhannet ranskalaiset jalkapallofanit valtasivat Lontoon keskustan maailmancup-voiton huumassa. Piccadilly Circus -aukion Eros-patsaan päälle kiivettiin ja se peitettiin trikolori-lipulla. Kuvat ja videot tapahtuneesta muistuttavat paljon viime perjantain menoa Helsingissä, paitsi ettei kukaan onnistunut kipuamaan patsaan pään päälle ja keikkumaan maan ja taivaan välillä.

Samaan aikaan Ranskassa lapasesta lähtenyt jalkapallojuhlinta pakotti poliisin käyttämään kyynelkaasua ja paikoitellen ranskalaiskaupunkien kadut muistuttivat sotatannerta. Esimerkiksi Montpellierissä ja Bordeauxissa suihkulähteet ja historialliset monumentit joutuivat kovalle koetukselle ihmisten hyppiessä ja kiipeillessä niiden päällä.

Patsaita suojattu lähinnä sota-aikana

Vuonna 2015 Italiassa kävi köpelösti: hollantilaisen Feyenoord-jalkapallojoukkueen humalaiset fanit rantautuivat Roomaan ja ryhtyivät rettelöimään. Piazza di Spagnalla he muun muassa hakkasivat pulloilla 1600-luvulta peräisin olevaa Barcaccian juuri restauroitua barokkisuihkulähdettä. Monumentti vaurioitui ja siitä irtosi palasia.

Samoin on käynyt Tampereen keskustorin suihkulähteelle, josta on aiemmissa kansanjuhlissa lähtenyt osia irti. Suihkulähdettä ryhdyttiin suojaamaan jo vuonna 2004 talvisin lasikuvulla. Viime perjantain juhlinnasta se selviytyi vaurioitta.

Muutoin Suomessa on suojattu julkista taidetta lähinnä sota-aikana. Tuolloin esimerkiksi Felix Nylundin Kolmen sepän patsas vietiin pommituksilta turvaan Tikkurilaan ja haudattiin sorakuoppaan.

Mantaa taas suojellaan etenkin vappuna. Jo vuodesta 1990 on edellytetty, että lakittajilla on taidemuseon lupa ja että käytössä on nosturi. Tuolloinkaan patsaassa ei saa kiipeillä.

Helsingin taidemuseon johtajan Maija Tanninen-Mattilan toiveena on, että esimerkiksi Havis Amanda säilyisi myös jälkipolvien ihailtavana ja että patsasta kohdeltaisiin sen mukaisesti.

– Me emme Helsingin taidemuseossa halua olla ilonpilaajia, mutta olisi hienoa, että myös tulevat sukupolvet pystyisivät juhlimaan näitä upeita urheilusuorituksia Mantan ympärillä.

– Manta on ihanaa elämäniloa viestittävä teos ja ymmärrän hyvin, että se on valikoitunut juhlinnan keskipisteeksi. Manta on rakastettu taideteos, mutta välillä nämä rakkaudenosoitukset voivat olla liian rajuja, Tanninen-Mattila summaa.

Yle ja Elisa Viihde pärjäsivät hyvin draamasarjojen ehdokkuuksissa Kultainen Venla -kilpailussa.

Molemmat yhtiöt saivat kisaan kaksi draamasarjaa. Yleltä pystistä kilpailevat Invisible Heroes sekä M/S Romantic ja Elisa Viihteeltä Kaikki synnit sekä Nyrkki. Näiden lisäksi ehdokkaana on C More -kanavan Aallonmurtaja.

Ehdokkaina olevat draamasarjat näkyvät suoraan Vuoden ohjaajapystin (fiktio) tavoittelijoissa.

Ehdolla ovat AJ Annila ja Alli Haapasalo Nyrkistä, Mikko Kuparinen Aallonmurtajasta, Mika Kurvinen Invisible Heroes -sarjasta, Mika Ronkainen sarjasta Kaikki synnit sekä Jani Volanen M/S Romanticista.

Naiset Elisa Viihteeltä

Parhaan näyttelijän sarjoissa on enemmän hajontaa tv-sarjojen kesken. On kiinnostavaa, että parasta naisnäyttelijää etsitään pääasiassa Elisa Viihteen sarjoista. Iina Kuustonen on ehdolla sarjasta Ivalo, Kreeta Salminen ja Maria Sid sarjasta Kaikki synnit ja Emmi Parviainen Nyrkistä.

Parhaan naisnäyttelijän pystistä kisaavat myös Matleena Kuusniemi Ylen sarjasta Koukussa ja Maria Ylipää C More -kanavan Aallonmurtajasta.

Suurin osa parhaan miesnäyttelijän pystistä kilpailevista löytyi sen sijaan Yleltä.

Parhaan näyttelijän palkintoa jahtaavat Hannu-Pekka Björkman M/S Romanticista, Eero Milonoff sarjasta Modernit miehet ja veli Juho Milonoff Pientä laittoa-sarjasta.

Heidän lisäkseen saman palkinnon perässä ovat Johannes Holopainen sarjasta Kaikki synnit (Elisa Viihde) sekä Taneli Mäkelä Sunnuntailounaasta (C More).

Yle jyrää lasten- ja nuortenohjelmissa

Kultaisesta venlasta kilpaillaan lähes 20 eri sarjassa, ja esimerkiksi lasten- ja nuortenohjelmissa kaikki ehdokkaat ovat Ylen ohjelmistosta.

Lähestulkoon sama tilanne on uutis-, ajankohtais- ja asiaohjelmissa.

Ylen ulkopuolelta mukana on ainoastaan Nelosen Arman Pohjantähden alla.

Yle on vahva myös keskusteluohjelmissa. Ehdokkaaksi ovat päässeet Ylen ohjelmien lisäksi vain entisen yleläisen toimittama Sensuroimaton Päivärinta (IL-TV) sekä MTV3:n Yökylässä Maria Veitola.

Tosi-tv:ssä ehdokkaat ovat pääosin kaupallisilta kanavilta.

Kultaiset venlat jaetaan ensi vuoden tammikuun 17. päivä.

Kuvataiteilija Ellen Thesleff katsoo kuun valkein poskin museokävijää Ateneumissa. Hänen teoksensa Omakuva on esillä vasta-avatussa näyttelyssä Taiteilijoitten Ruovesi. Se avattiin yhtä aikaa samassa kerroksessa Helene Schjerbeckin näyttelyn kanssa.

Thesleff piirsi kuvansa lyijykynällä paperille. Hän paranteli teostaan moneen kertaan vuosina 1894-1895. Muotokuvasta tuli kaunis ja vetoava, mutta sittemmin se on saanut kuolemantuomion. Ruosteenvärinen foxing-ilmiö syö sitä hiljalleen ja ennen pitkää teos hiipuu olemattomiin.

– Thesleffin omakuva on esillä nyt, mutta tämän jälkeen ei pitkään aikaan, emmekä voi lainata sitä enää Ateneumin ulkopuolelle, kertoo Ateneumin erikoistutkija Anu Utriainen.

Utriaisen mukaan teos halutaan säilyttää niin pitkään kuin mahdollista. Siksi se pysyy varastoituna pimeässä, ideaalilämpötilassa ja -kosteudessa.

Gallen-Kallela maalasi freskoluonnokset paperille

Thesleffin Omakuvan kanssa samassa näyttelyssä on huone, joka seinillä on Akseli Gallen-Kallelan maalauksia ja luonnoksia.

Esillä on muun muassa Haavakuume-teos, jota taiteilija itse piti parhaimpiinsa kuuluvana. Gallen-Kallela myi teoksen ulkomaiselle ostajalle 124 vuotta sitten. Sitä jäljitettiin pitkään ja nyt maalaus on saatu lainaksi Ateneumin näyttelyyn.

Haavakuume-teoksen vieressä komeilevat luonnokset Gallen-Kallelan Kalevala-freskoihin. Ruovedellä Kalelassa syntyneet luonnokset on maalattu paperinpaloille ja kiinnitetty kankaalle. Feskot nähtiin Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen palviljongin kattokupolissa vuonna 1900. Myöhemmin Gallen-Kallela maalasi freskot Kansallismuseon kattoon.

Nyt luonnokset ovat huonossa kunnosssa.

– Maalaukset ovat pahasti kellastuneita ja paperit hapettuneita. Paperiteoksia ei ylipäänsää voi pitää esillä kuin korkeintaan kolme kuukautta kerrallaan, sillä valo vaikuttaa haitallisesti paperiin, Utriainen kertoo.

Utriaisen mukaan Gallen-Kallelan freskoluonnokset ovat olleet aikoinaan liian kauan esillä. Siksikin ne ovat päässeet huonoon kuntoon.

Kirkas valo tuhoaa teoksia

Helene Schjerfbeck -näyttelyssä taiteilijan omakuvia esittelevässä salissa on hämärää. Yksi omakuva, se viimeinen, on piirretty hiilellä paperille. Tämäkään teos ei kestä kirkasta valoa.

Hauraita paperiteoksia voidaan suojella jonkin verran valaisemalla näyttelysalit himmeästi. Tästä syystä yleisöstä saattaa välillä tuntua, että valaistus on puutteellinen. Paperille tehty taideteos kestää enintään 50 luxia valoa mainitun kolme kuukautta kerrallaan. Lisäksi niissä on aina päällä lasi, joka suodattaa UV-säteilyä. Maalaukset sietävät luxeja jopa 200, mutta keskimääräinen luxien määrä näyttelyssä maalauksille on 120.

Ateneum on kolmen muun museon kanssa osa Kansallisgalleriaa. Kansallisgalleriaan on varastoitu liki 40 000 teosta, joista noin puolet on paperille tehtyjä.

Simbergin Halla olisi haluttu teos ulkomailla, mutta sitä ei uskalleta lainata

Erikoistutkija Anu Utriainen toivoo, että ihmiset menisivät katsomaan Taiteilijoiden Ruovesi -näyttelyä myös Hugo Simbergin guassien vuoksi. Taiteilija itse myi 50 akvarelli- ja guassimaalauksen kokonaisuuden Ateneumille vuonna 1913. Nyt ne kaikki ovat esillä näyttelyssä.

Yksi guasseista on Simbergin tunnetuimpiin teoksiin lukeutuva Halla. Se on maalattu paperille, joka puolestaan on pingotettu toiselle, tummanruskealle paperille. Tumma paperi muodostaa työlle kehykset.

Halla on yksi Ateneumin kokoelman hauraista paperiteoksista.

– Hallaa kysytään usein lainaksi ulkomailla järjestettäviin näyttelyihin. Lähestulkoon aina vastaamme, ettei lainaaminen käy. Teos on vaarassa tuhoutua.

Hauraiden taideteosten käsittely ja konservointi vaatii pitkälle erikoistunutta tietämystä ja rahaa. Rahaa entisöintiprojekteihin kaivataan lisää, mutta ainakin Ateneumin koservointiosasto on vakuuttava.

– Sehän on kuin sairaala. Taideteoksia voidaan käsitellä ja tutkia monin tavoin, röntgenkuvata ja analysoida niihin käytetyt materiaalit.

– Jos teoksia lainaavassa museossa on asianmukaiset fasiliteetit ja museaaliset olosuhteet, lainaamisen kynnys voi madaltua. Olemme ylipäätään varsin tarkkoja siinä, mihin lainaamme kokoelmamme teoksia. Nehän ovat kansallisomaisuutta, Utriainen sanoo.

Tulevaisuudessa saatetaan löytää keinoja estää taideteosten tuhoutuminen

Piirrosten ja jopa maalausten hiljainen tuhoutuminen ei ole luonnollisestikaan vain suomalainen ongelma. Kaikki maailman taidemuseot taistelevat homeiden, hapettumisen, krakeloitumisen ja monenlaisten kemiallisten reaktioiden teoksia tuhoavia voimia vastaan.

Anu Utriaisen mielestä teos, joka on tuhoutumassa on parasta säilyttää varastossa. Silläkin uhalla, että vain harvat, ehkä ainoastaan konservoija ja tutkijat pääsevät näkemään sen.

– Museot joutuvat päättämään kumpi on tärkeämpää. Pitääkö toimia niin, että ihmiset tiettynä historian hetkenä voivat katsella teosta usein ja jälkipolvet eivät näe sitä koskaan.

– Toinen vaihtoehto on pitää teos varastoituna, jotta ainakin tutkijat voivat nähdä sen tulevaisuudessakin.

Utriainen sanoo, että erilaisilla uusilla tekniikoilla voidaan vaikka heijastaa kuva teoksesta valkokankaalle ja tuoda se sillä tavoin osaksi näyttelyä. Ja vaikka konservaattorit ovat tällä hetkellä voimattomia esimerkiksi Thesleffin työtä syövän foxing-ilmiön edessä., tulevaisuudessa saatetaan keksiä keinoja sitäkin vastaan.

Utriainen vertaa tilannetta ihmisten sairauksiin. Jos ajatellaan vaikkapa Gallen-Kallelan maalauksessa kuvattua haavakuumeesta kärsivää ruoveteläistä miestä. Haavaan tulevaan tulehdukseen ei ollut tuolloin olemassa hoitoa ja haavakuumeeseen saattoi vaikka menehtyä.

– Tänä päivänä miehellä ei olisi hätäpäivää. Ehkä taideteostenkin tuhoutumiseen löytyy tutkimuksen kautta uusia parannuskeinoja.

Voit pohtia keskustelussa, olisiko parempi varastoida hauraat teokset, jotta ne säilyisivät ainakin tutkijoitten käyttöön. Vai pitäisikö teokset nostaa esille ihmisten nähtäväksi, kävi, miten kävi? Keskustelu on auki klo 12.00 asti.

Snapchatin toimitusjohtajan Evan Spiegelin mukaan sosiaalisen median palvelu ryhtyy suhtautumaan kriittisesti kaikenlaiseen mainontaan, myös poliittiseen. Spiegelin huolenaiheena on muun muassa se, että Snapchatin käyttäjäkuntaan kuuluu runsaasti nuoria, jotka pääsevät äänestämään lähitulevaisuudessa.

– Meillä on paljon nuoria käyttäjiä ja haluamme toki kannustaa heitä osallistumaan poliittiseen keskusteluun. Snapchat ei kuitenkaan enää hyväksy väärää ja valheellista tietoa levittävää poliittista mainontaa, Spiegel toteaa.

Jatkossa Snapchatissa työskentelee sisäinen tiimi, joka tarkistaa, ettei maksettu poliittinen mainonta riko uusia sääntöjä.

Syyskuussa Snapchat julkisti myös tuoreen ominaisuuden, jonka avulla käyttäjä pystyy tarkistamaan, kuka on poliittisen mainoksen lähettäjä.

Facebook sallii, mutta Twitter kieltää poliittisen mainonnan

Snapchatin strategia jää Facebookin ja Twitterin välimaastoon. Twitter kielsi äskettäin poliittisen mainonnan kokonaan, eikä siellä enää tulla näkemään esimerkiksi sponsoroituja vaalimainoksia. Kielto astuu voimaan tämän viikon perjantaina.

Facebookin linjauksiin poliittinen sensuuri ei kuulu. Facebookin toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin mukaan on tärkeää, että kaikilla on mahdollista saada äänensä kuuluviin. Hänen mielestään poliittisen sisällön kieltäminen hyödyttäisi etenkin asemansa vakiinnuttaneita toimijoita.

Snapchatin digitaalisiin mainoksiin liittyvä liiketoiminta on huomattavasti vaatimattomampaa kuin esimerkiksi Facebookilla. Tämä voi olla myös osasyynä siihen, miksi Snapchat on ottanut poliittisen mainonnan hampaisiinsa.

Google on ollut aiheen tiimoilta varsin hiljaa, mutta aiemmin tänä vuonna se kielsi vaalien edellä poliittiset mainokset Kanadassa.

Katutappelusta Ruotsista ehdonalaiseen tuomittu yhdysvaltalaisräppäri Asap Rocky haluaa lahjoittaa vaatteita Kronobergin vankilan vangeille Tukholmassa.

Asap Rocky eli Rakim Mayers vietti kyseisessä vankilassa yli kuukauden ennen kuin hän sai tuomion pahoinpitelystä, joka tapahtui Tukholmassa kesäkuun lopulla.

Ruotsalaislehtien mukaan räppäri on ollut yhteydessä vankilan johtoon ja tarjonnut vankien käyttöön vihreitä puseroita ja housuja.

Tukholmaan joulukuussa keikalle tuleva Asap Rocky haluaa muutenkin parantaa vankien oloja Ruotsissa. Hän aikoo lahjoittaa Ruotsin-keikaltaan saamistaan ansioista suuren osan ruotsalaisvankien hyväksi sekä Ruotsin vankeinhoidon kehittämiseen.

Räppäri puhui hiljattain Los Angelesissa pidetyssä yleisötilaisuudessa vankeusajastaan Tukholmassa. Hän kertoi ystävystyneensä lukuisten vankien kanssa. Lisäksi Asap Rocky kertoi kiitollisuudestaan ruotsalaisfaneille, jotka tukivat räppäriä vankeuden aikana.

Kronobergin vankilan johtaja Fredrik Wallin vahvistaa Dagens Nyheterille, että räppäri on lähettänyt hänelle kuvia asusteista, joita tämä toivoisi vankilan ottavan vastaan.

Amerikkalainen Forbes-lehti kertoo vaatteiden olevan Mayersin itsensä suunnittelemia. Vankilanjohtaja Wallinilla ei puolestaan ollut tietoa siitä, ovatko asusteet räppärin käsialaa. Tiedossa ei myöskään ole, eteneekö Mayersin vaatehanke.

Asap Rocky tuomittiin elokuussa pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen kahden vuoden koeajalla. Myös kaksi hänen seurueeseensa kuulunutta miestä tuomittiin.

Lue myös:

Aftonbladet: ASAP Rocky vill designa kläder – till intagna på Kronobergshäktet

Dagens Nyheter: ASAP Rocky ger mjukiskläder till svenska intagna

Little Manhattan, lukee uutuuttaan kiiltelevän kauppakeskuksen kerrosopasteessa. Ei olla New Yorkissa, eikä tämä ole Australiakaan, vaikka yksi viitta neuvoo Down Under -kerrokseen.

Helsinkiläinen kauppakeskus ei suinkaan ole Suomen ainoa paikka, jossa englanti on maistunut nimeäjien suussa paremmalta kuin äidinkieli. Liikkeiden nimissä englanti jyrää yhä enemmän, mutta Itä-Suomen yliopistokin päätti jo kauan sitten olla ensi sijassa UEF, University of Eastern Finland.

Kun työpaikkaruokalassa muiden suomenkielisten seassa lappaa suuhunsa peruslounastaan Eat and Relax -kyltin alla, kehotusta voi pitää joko hellyttävän hupsuna kansainvälisyyden tavoitteluna tai ärsyttävänä pyrkimyksenä trendikkyyteen, kuten kauppakeskuksen Pikku Manhattaniakin.

Mutta piileekö tässä englantiin hurmaantumisessa oikea vaara suomen kielelle?

Käyttämättömän kieli taantuu. Taantunut kieli heittää lopulta henkensä. Latina, aikansa maailmankieli, kuoli Rooman valtakunnan hajottua. Se ei enää ole kenenkään äidinkieli, mikä määrittelee sen kuolleeksi.

Tällä hetkellä puhuttuja kieliä on 6 000 – 7 000. Luku on epätarkka, koska kielen ja murteen välille on usein vaikea vetää rajaa. Euroopassa puhutaan noin 250:tä kieltä.

Kun marraskuu on ohi, maailmassa on jälleen kaksi kieltä vähemmän kuin kuun alussa. Tutkijat arvioivat, että tämän vuosisadan lopussa puolet nykykielistä on kuollut. Parilla tuhannella on jo nyt alle tuhat puhujaa.

Tämän jutun pontimena olivat suuren päivälehden otsikko muutama viikko sitten ja sitä pian seuranneet radion musiikkiohjelman juontajan lausahdus ja iltapäivälehden pikku-uutinen.

"Australialainen retkeilijä selvisi ryömimällä kaksi päivää katkenneen jalan kanssa", otsikoi päivälehti. Juontaja kertoi laulajasta, joka on "raskaana toisen lapsensa kanssa", ja iltapäivälehden mukaan muuan näyttelijä oli "ottanut avioeron vaimonsa kanssa".

Kolme englannin kieliopin mukaista kanssa-sanaa tiedotusvälineissä parissa viikossa! Onko se esimerkki siitä, että kielioppi – kielen selkäranka – ritisee jo, kauhistelee kielipuristi.

Joko piankin puhutaan kuin se kanadansuomalainen, joka lumisateessa jäi "kaaran kanssa raiveille stak"?

Esimerkki on Kotuksen taannoisesta kieli-ikkunasta. Fingelska vaatinee suomennosta: raivei = driveway = pihatie, stak = stuck = kiinni.

Puhekielisyys voi johtaa kirjoittajaa harhaan

Kotuksen erityisasiantuntija Riitta Korhonen vastaa kanssa-huoleen evijärveläisellä sananparrella: "Komea katsoo kukkuran takaa, sanoi akka, kun ison mahansa kanssa rämpi."

"Katkenneen jalan kanssa ryömimisellä" voisi ehkä olla tällaista murretaustaa, Korhonen arvelee.

"Lapsen kanssa raskaana olemisen" hän veikkaa toimittajan tahattomaksi kömmähdykseksi, mutta "jonkun kanssa eroaminen" on yleistynyt juuri englannin vuoksi. Kotuksellekin on lähetetty siitä jonkin verran havaintoja.

Vanhan kirjasuomen sanakirjan päätoimittaja Pirkko Kuutti Kotuksesta on murteiden vaikutuksesta samoilla linjoilla. Kanssa-sanaa on puhutussa kielessä käytetty viittaamassa esimerkiksi johonkin kokonaisuuteen kuuluviin osiin.

Kuutti poimii esimerkiksi hänelle jo lapsuudesta tutun sanonnan: "Tässä sitä nyt ollaan puhtaan kaulan kans.”

Hän vinkkaa lukemaan Suomen murteiden sanakirjan kanssa-artikkelin. Sen esimerkkejä ovat muun muassa tukkaansa nolostelevan lausahdus Hinnerjoelta – "tässä olem pörröpään kans" – ja kommenttipyyntö Somerolta – "Mimmatelt mää nyssit näytän tään uuren hammeen kanssa?"

– Noissa mediassa olleissa tapauksissa näkisin, että kyseessä on puhekielisen ilmauksen käyttäminen ilman, että on tultu ajatelleeksi mahdollista harhaanjohtavuutta ja jopa koomisuutta, Kuutti sanoo.

Globalisaatio nosti englannin valtakieleksi

YK:n tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on listannut kielet samalla tavoin kuin seurataan eläinlajien elinvoimaisuutta: turvassa, haavoittuva, vaarantunut, vakavasti vaarantunut, kriittisesti vaarantunut, kuollut.

Vaikka suomea on meillä tapana kutsua pieneksi kieleksi, se kuuluu tukevasti turvassa olevien kielten kategoriaan. Sitä ei myöskään ole koskaan tarkoituksella nyhdetty suomalaisten suusta, kuten kansallisvaltiokehitys ja suurvaltapolitiikka ovat tehneet monille kielille.

Suomessa tapahtui päinvastoin: suomen kielen kehittämiseen panostettiin toden teolla, ja viimeistään kansallisvaltioaate sai myös ruotsinkielisen sivistyneistön hankkimaan suomen taitoa.

Mutta nyt, kun kieltenkin markkinoilla jyllää globalisaatio, suomi ei kalskahdakaan kaikille niin komealta kuin globalisaation valtakieli englanti. Sen ylivalta alkoi kasvaa toisen maailmansodan jälkeen ja herätti huolta jo vuosikymmeniä sitten.

Esim. kaupan alalla on selvästi havaittavissa, että englanti on muotia, se ”myy”. Savukerasioissa, kivennäisvesipulloissa, paitapakkauksissa saattaa olla koko teksti pelkästään englanninkielinen, vaikka tuote on suomalaisen tehtaan Suomessa myytäväksi valmistama. Kielitoimiston johtaja Matti Sadeniemi Virittäjä-lehdessä vuonna 1963

Kieli voi joutua syöksykierteeseen, jos käyttäjät kokevat, ettei sillä ole yhteiskunnassa sosiaalista tai taloudellista painoarvoa, jonka takia kieltä kannattaisi siirtää seuraavalle sukupolvelle. Niin on käynyt myös Suomessa, ei suomelle mutta saamen kielille.

Miljoonien puhujien suomi ei tietenkään noin vain vaihdu kaikilla tai kaikkialla englantiin, mutta kieliväki kantaa kasvavaa huolta suomen väheksynnästä yhdessä arvokkaimmista käytöistään, tieteen kielenä.

Tieteen suomi ei ole itsestäänselvyys eikä edes kovin vanha asia. Helsingin yliopistossa suomea alettiin käyttää tosissaan 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä.

Jos maailma muuttuu mutta kieli ei kehity, se lakkaa ennen pitkää taipumasta uusien ja vaikeiden asioiden ilmaisemiseen. Siitä tulee köökkikieli. Tämä huoli on ollut Suomeakin vakavampi puheenaihe naapurissamme Virossa.

Sanoja on kautta aikain kulkeutunut kielestä toiseen, myös suomeen. Uusille asioille on tarvittu uusia sanoja, lainat on koettu hienoiksi tai hauskoiksi tai niillä on haluttu erottua omaksi porukaksi.

Jotkin lainasanat ovat juurtuneet suomeen, toiset ovat käväisseet kääntymässä. Englannin vaikutuksista voi lukea lisää Kielikello-lehdestä, Riitta Korhosen artikkelista Steppi nextille levelille – englanti suomessa.

Sanat ovat yhä liukkaammin liikkuvaa tavaraa, mutta vielä niitä kotoutetaan suomeen tutuilla tavoin. I-kirjain lopussa tekee lainasanasta traktorin tai banaanin. Mutta miten on sen kieliopin laita, kysyy englannin kielen mullistavaa vaikutusta pelkäävä puristi.

Korhosella on lohdutus: kieli ei siedä mitä hyvänsä vierasta rakennepiirrettä. Lainautuvat rakennepiirteet ovat yleensä sellaisia, että niillä on kielessä jonkinlaista omaakin pohjaa, hän sanoo.

– Kieli ei oikein ota vastaan semmoista, mitä se ei kestä, mikä ei siis sovi siihen. Englannin lainojakin on suomen kielessä pakko taivuttaa, samoin englanninkielisiä nimiä.

Englannin lainoja voisi kyllä mukauttaa paljon enemmänkin, hän myöntää. Nyt kirjoitus- ja ääntöasun ristiriita on usein ilmeinen.

"Moni haluaa taas suomalaisia termejä"

Jokin kömpelön tuntuinen ja epäselväkin rakenne saattaa levitä, jos se tuntuu napakalta, esimerkiksi liittyen-ilmaus – "ohjeet liittyen opettajien lahjoihin". Yksi tällainen rakenne saattaa sitten antaa kimmoketta toiselle samantapaiselle myös ilman varsinaisia vieraita vaikutteita, Korhonen sanoo.

Muutokset kielessä ovat vähän niin kuin lumipallo, joka lähtee vierimään lumisen vuoren rinnettä alas ja saattaa matkan varrella sysätä liikkeelle toisia lumipalloja, Korhonen vertaa. Yksittäisen pallon reittiä ja vaikutuksia ei voi ennustaa.

– Kielessä yksi pieni vieras vaikute saattaa synnyttää monenlaisia muitakin muutoksia tai jäädä hetkelliseksi. Alkuvaiheessa muutos joka tapauksessa aiheuttaa jonkin verran hämmennystä.

Reaktioista kertovat Kotuksen yleiskielitalkoisiin lähetetyt havainnot, joissa on ihmetelty englannista tulleita lainoja.

Korhosta ilahduttaa, että aivan viime aikoina moni on tiedustellut Kotuksen neuvonnasta suomenkielisiä vastineita eri alojen termeille.

– Tässä oli nimittäin pitkään semmoinen ajanjakso, että englannin sanoista kysyttiin lähinnä vain ”Miten x taipuu suomeksi?” Monestikaan emme voi esittää yhtä suomenkielistä vastinetta, mutta yhteistyössä kysyjän kanssa joukon ehdotuksia ainakin.

"Johannekselta sinä kastettiin"

Suomen kieliopissa näkyi muiden kielten vaikutusta jo kauan ennen englantia, kertoo Pirkko Kuutti.

Latina vaikutti sekä suoraan että ruotsin kautta. Ruotsi vaikutti muutenkin, ja vaikutusta oli myös erikielisillä raamatunkäännöksillä.

Kun 1600-luvulla laadittiin suomen ensimmäisiä kielioppiopuksia, ne oli suunnattu koulusivistystä saaneille muunkielisille. Pohjaksi otettiin latinan kielioppi.

Muita kielioppeja ei ollut, ja ne, joille suomea oli tarkoitus opettaa, osasivat latinaa, Kuutti selittää.

– Se oli yleiseurooppalainen juttu. Kielioppi oli latinan kielioppi, ja muita kieliä alettiin opettaa sen pohjalta.

Latinan vaikutus toi kirjasuomeen muun muassa passiivilauseita, jollaisten rakenteet olivat ja ovat puhekielelle vieraita: "Johanneselda sine Castettin - - Colmaiste perkelelde kiusattin." Lainaus on Mikael Agricolan Rucouskirjasta vuodelta 1544.

Tuo "Johannekselta sinä kastettiin - - kolmasti Perkeleeltä kiusattiin" sanottaisiin nykyään tietysti näin: "Johannes kastoi sinut - - Perkele kiusasi [sinua] kolmasti".

Suomen kielen oppiminen oli tarpeellista erityisesti ruotsinkielisille, mutta oli täällä muitakin, joille suomen osaaminen oli hyödyllistä, kuten ulkomaisia kauppiaita.

– Hengellisten tekstien lisäksi haluttiin suomeksi lait, jotta emämaasta Ruotsista tulleet osaisivat toimia täällä ja ymmärtäisivät täkäläistä kieltä, mutta varmasti myös siksi, että täkäläiset ymmärtäisivät, mitä heidän kanssaan oltiin tekemässä, sanoo Pirkko Kuutti.

1500-luvun puolella suomi ja ruotsi olivat Suomessa suhteellisen tasavartaisia, mutta ruotsi sai pikku hiljaa yliotteen ja kirjallistui suomea laajemmin. Ruotsin vallan aikana oli myös ajatuksia, että Suomi pitäisi ruotsinkielistää, mutta ne jäivät marginaaliin, Kuutti sanoo.

Suomen lähimmän sukukielen viron asema oli toisenlainen. Maaorjien kieli ei varmaankaan ollut baltiansaksalaisille kartanonherroille tai kauppiaille oppimisen arvoinen.

Nykyvirossa se näkyy monina saksalaisvaikutteina, jotka saattavat hämmentää suomalaista. Virolainen ei esimerkiksi ole Suomeen tullessaan yleensä "laivalla", vaan "laivan päällä".

Suomen käyttöala kapenee

Kun suomea alettiin kirjoittaa, tekstit olivat pääasiassa käännöksiä. Mukana tuli vieraiden kielten lauserakenteita ja ilmaisuja. Aika pian niitä kuitenkin alettiin karsia ja tilalle haettiin omakielisiä tapoja ilmaista asioita, Pirkko Kuutti kertoo.

– 1800-luvulla se oli jo hyvin tietoista kielen kehittelyä. Itämurteetkin tulivat mukaan. Tuota aikaa on kutsuttu murteiden taisteluksi. Kiistojen, kompromissien, uudenlaisen kieliyhteisön muodostumisen kautta syntyi ja luotiin suomenkielistä kansaa palveleva kirjakieli.”

1900-luvun alussa kiistelyssä oli hyvinkin kiivasta purismia. Mikä tämän päivän suomessa herättäisi purismin vanhan kirjasuomen tutkijassa? Minkä hän kuvittelisi olevan liikaa?

– Ei minun tarvitse kuvitella. Minusta on tullut ylikriittinen. Aina kun kuulen englannista napatun sanan, alan miettiä, miten se sanottaisiin suomeksi.

Kuuttia huvittaa, mutta pian hän vakavoituu taas.

– Minua vähän masentaa tämän hetken tilanne. En halua sanoa, että kieli rappeutuu, mutta näen kyllä, että suomen kielen käyttöala kapenee vaikkapa liike-elämässä ja monissa työyhteisöissä.

Englanti kuulostaa ihmisistä asialliselta ja hienolta, ja suomenkieliset sanat rupeavat kuulostamaan kotikutoisilta, Kuutti huokaa.

Mainonnan, markkinoinnin ja ehkä joskus tiedotusvälineidenkin kielessä kielioppi kärsinee myös siksi, että puhekielisyydellä tavoitellaan rennon kaverillista vaikutelmaa. Etenkin kyytiä näyttäisi saaneen possessiivisuffiksi, omistusliite.

Kielen elinvoima ei pysy itsestään

Toinen esimerkki virosta: Virolainen ei näe mitään hassua siinä, että antaessaan vaikkapa autonsa toiselle, hän sanoo antavansa sen tämän käteen. Käsi-sanasta on tullut saksan vaikutuksesta postpositio, se ei enää tarkoita ruumiinosaa.

Näin ei kai sentään suomelle voisi tapahtua?

– En pidä sitä ollenkaan mahdottomana, yllättää Pirkko Kuutti.

Englantia vastaan hänelle ei ole mitään, hän korostaa. Se on hieno kieli, hän sanoo, mutta kielenkäytön jakautuminen masentaa häntä.

Maailma, jossa on jäljellä vain yksi kieli (luultavasti englanti), olisi teoriassa mahdollinen 500 vuodessa. Se olisi älyllisyydelle mittaamattoman suuri katastrofi. Brittiläinen lingvistikko David Crystal, yksi maailman arvostetuimmista englannin kielen tutkijoista

Vaikka välillä masentaakin, Kuutti aikoo vastakin puhua kirjakielen puolesta. On yhteiskunnalle tärkeää, että meillä on yhteinen kieli ja voimme asioida laajasti omalla kielellä niin viranomaisten kanssa kuin muutenkin, hän sanoo.

– Asiat sujuvat paremmin, jos kieli on sellaista, että jaamme ymmärryksen siitä, mistä on puhe.

Kirjakieli on myös työllä hankittua kansallisomaisuutta, josta suomalaisten ei kannata ajattelemattomuuttaan luopua.

Kirjakieli ei ole tullut lahjana taivaasta, Kuutti vahvistaa. Se ei ole myöskään muuttumaton monoliitti, vaan muuttuu ja elää, hän lisää.

– Pienistä puroista lähdettiin ja tehtiin iso työ. Nyt kun tämä kieli meillä on, sitä ehkä pidetään itsestäänselvyytenä eikä nähdä, että sen säilyttäminen elinvoimaisena vaatii edelleen työtä.

Suomenruotsalainen toimittaja-kirjailija Leif Salmén on kuollut, omainen kertoo Svenska Ylelle.

Salmén syntyi Helsingissä 1952 ja oli kuollessaan 67-vuotias.

Hän työskenteli Yleisradiossa toimittajana 1970 ja 1980 -luvuilla ja tuli tunnetuksi poliitikkojen erittäin kriittisistä ja tiukoista haastatteluista. Salmén kirjoitti myös runoja, novelleja ja esseitä. Viimeinen teos, esseekokoelma Itämainen huone (Det orientaliska rummet) julkaistiin 2017.

Salmén on palkittu muun muassa Topelius-palkinnolla, Tollanderin palkinnolla ja Eino Leino -palkinnolla.

1970-luvulla hän oli aktiivinen toimija Suomen kommunistisessa puolueessa.

Korjaus kello 17.35: Salménin toiminta kommunistisessa puolueessa. Salmen erosi kommunistisen puolueen luottamustoimista 1976. Jutussa luki, että hän olisi ollut aktiivi vielä 1980-luvulla.

Lue ja katso lisää:

Tentaattorina Leif Salmén (Elävä arkisto)

Leif Salmén: Grymtningar om flyktingar, homon och docenter räcker för att räknas som seriös debattör (Svenska Yle)

Leif Salmén: Jag spelade en roll (Svenska Yle)

Disney on viimein julkistanut pohjoissaameksi puhutun Frozen II, saameksi Jikŋon II -elokuvan ääninäyttelijät. Kyseessä on ensimmäinen pohjoissaameksi puhuttu Disneyn animaatioelokuva.

Frozen II on jatko-osa vuoden 2013 elokuvalle Frozen – huurteinen seikkailu. Jatko-osassa kuningatar Elsa haluaa selvittää, miksi hän sai syntyessään taikavoimat. Pohjoissaamenkielinen elokuva saa ensi-iltansa samaan aikaan muiden pohjoismaisten kieliversioiden kanssa, joulukuun 25. päivä.

Saameksi puhutussa elokuvassa Elsaa näyttelee Marianne Pentha ja Elsan siskoa, prinsessa Annaa Elin Kristina Oskal. Molemmat ääninäyttelijät ovat Norjassa tunnettuja saamelaismuusikkoja.

– On ollut mahtavaa ja suuri kunnia saada Elsan rooli. Olen ottanut haasteen vastaan innokkaana ja nöyränä, ja olen äärimmäisen ylpeä pääsystäni yhdeksi saamenkielisen Jikŋon II -elokuvan ääninäyttelijöistä, kertoo Pentha.

Yksi ääninäyttelijä myös Suomen Saamenmaalta

Jikŋon II -elokuvan hahmojen ääninä kuullaan saamelaistaiteilijoita pääasiassa Norjasta ja Ruotsista.

Nuorta Annaa näyttelee Ella Márge P. Nutti (Ruotsi) ja nuorta Elsaa Neda Margrethe Labba (Norja).

Lumiukko Olafille äänensä antaa laulaja ja näyttelijä Anders Rimpi (Ruotsi). Prinsessa Annan poikaystävää Kristoffia näyttelee laulaja Vegard Bjørsmo (Norja).

Annan ja Elsan äidin, kuningatar Idunan, äänenä on laulaja Eva Jeanette Iversen (Norja).

Ainoa Suomen puolelta kotoisin oleva ääninäyttelijä on nuorgamilainen Aslak Holmberg. Hän näyttelee Annan ja Elsan isää, kuningas Agnaria. Holmberg on aiemmin antanut äänensä Muumipeikolle pohjoissaamenkielisessä Muumien taikatalvi -elokuvassa.

Frozen-elokuvan jatko-osassa Anna ja Elsa ystävineen lähtevät matkalle pohjoiseen, jossa he tapaavat saamelaisia muistuttavan kansan.

Pohjanväen kansan johtajaa Jelenaa näyttelee tunnettu Norjan saamelainen muusikko Mari Boine. Pohjanväen heimoon kuuluvan Hunajavarvun äänenä kuullaan näyttelijä ja laulaja Ánne Mággá Wigelius (Norja) ja Hunajavarvun veljenä, Reidarina, näyttelijä Ole-Gabriel Buljo (Norja).

Ystävykset tapaavat myös luutnantti Matiaksen, jolle äänensä antaa näyttelijä Mikkel Gaup (Norja).

Pohjoissaamenkielisen version Frozen II -elokuvasta on ohjannut Sara Margrethe Oskal. Pohjoissaamenkielisen käännöksen takana on Berit Margrethe Oskal.

Laulujen käännöksistä ovat vastanneet ohjaaja Sara Margrethe Oskal, saamelainen rap-artisti Ailu Valle Suomesta sekä näyttelijä Cathrine Bang Norum Norjasta.

Saamenkielisen elokuvan pidempi traileri julkaistaan maanantaina 25.11.

Saamelaisten ja Disneyn historiallinen yhteistyö

Pohjoissaameksi puhuttu versio on tulosta saamelaisten ja Walt Disney Animation Studiosin välisestä historiallisesta yhteistyöstä.

Walt Disney Animations Studios teki syksyllä sopimuksen Suomen, Ruotsin ja Norjan Saamelaiskäräjien sekä Saamelaisneuvoston kanssa siitä, että elokuvassa käsitellään saamelaiskulttuuria kunnioittavasti ja hyväksyttävästi. Samalla elokuvasta luvattiin pohjoissaameksi puhuttu versio. Frozenin jatko-osaan on haettu inspiraatiota muun muassa pohjoisen luonnosta ja saamelaiskulttuurista.

Suomenkielisen Frozen II -elokuvan ääninäyttelijöinä toimivat muun muassa Katja Sirkiä (Elsa), Saara Aalto (Anna), Petrus Kähkönen (Kristoff), Tero Koponen (Olaf) sekä Suvi Teräsniska (Annan ja Elsan äiti).

Lue myös: Frozen II -elokuva sai maailmanensi-iltansa – elokuvaan haettiin onnistuneesti inspiraatiota pohjoisen luonnosta ja saamelaiskulttuurista

Yle aloittaa uutiset lapsille suomeksi ja ruotsiksi syksyllä 2020. Myös nuorille suunnattua uutis- ja ajankohtaistarjontaa lisätään.

Uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajan Riikka Räisäsen mukaan lapset ovat Ylelle tärkeä yleisöryhmä ja myös lapset ovat kiinnostuneita maailman tapahtumista.

– Meillä ei uutisissa ole ollut tuotetta, josta lapset saisivat omalle ikätasolleen sopivalla ja oman mediankäyttötapansa kannalta luontevimmalla tavalla tietoa Suomen ja muun maailman merkityksellisistä tapahtumista. Lasten uutisia lapsi voi käyttää joko itsenäisesti tai niitä voitaisiin katsoa tai lukea vanhempien kanssa tai vaikka koulussa opettajan kanssa, Räisänen kertoo.

Lasten uutisia voi seurata mobiililaitteella ja televisiosta. Lisäksi sisältöä tarjotaan medioissa, joita lapset muutenkin käyttävät. Yle Uutiset kertoo lasten uutisista tarkemmin loppukeväästä 2020

Uutisissa uutena tuotteena alkaa myös uutispodcast.

Urheilun ja tapahtumien kesä

Vuoden isoja urheilutapahtumia ovat muun muassa jalkapallon miesten EM-kisat, yleisurheilun EM-kisat ja Tokion olympialaiset, jotka Yle välittää kanavillaan.

Lisäksi Yle järjestää yhteisöllisiä tapahtumia ympäri maata. Tulevana vuonna muun muassa Pointti-kaupunkitapahtumia koetaan Helsingin lisäksi muualla Suomessa, Pikku Kakkonen jatkaa omaa kiertuettaan ja 20. kertaa järjestettävä nuorten ilmaiskonsertti YleXPop nähdään Jyväskylässä.

YleX Nosteessa laajenee uudeksi ohjelmaksi Youtubeen. Musiikkirealityssä haetaan uutta musiikkimaailman nousevaa tähteä.

Muumilaakso ja Babylon Berlin jatkuvat uusilla kausilla

Tulevana vuonna nähdään merkittävä määrä kotimaisia ja ulkomaisia draamasisältöjä.

Kotimaisista sarjoista jatkoa saavat Areenan katsotuimmaksi ohjelmaksi noussut koko perheen Muumilaakso, kansainvälisesti menestynyt Karppi sekä suomalais-espanjalaisena yhteistyönä tehty Paratiisi.

BBC:n kansainvälinen suurtuotanto World on Fire (BBC One) sijoittuu toiseen maailmansotaan. Suosittu Babylon Berlin jatkuu uudella tuotantokaudella. Sarjan ensimmäisen trailerin voi katsoa täältä.

Yle Teema & Femillä vietetään naisten maaliskuuta, jolloin kaikki fiktio,- dokumentti- ja lyhytelokuvat ovat naisten ohjaamia.

Yle on mukana Yksittäistapaus-kampanjassa, jonka tavoitteena on elokuvien avulla tuoda esille sukupuolittunutta vallankäyttöä sekä tarjota välineitä sen käsittelyyn ja sanallistamiseen. 15 ohjaajan ja käsikirjoittajan yhteisteoksen lyhytelokuvat julkaistaan Yle Areenassa ensi vuoden alussa. Aiheen käsittelyn tueksi on tarjolla ilmainen keskustelumateriaali.

Lue lisää:

Pyllyn puristelu on monelle arkipäivää – Yksittäistapaus-elokuvien tekijät lähtevät koululuokkiin kitkemään arkista häirintää

Uusi Muumilaakso on kaikkien aikojen kallein suomalainen tv-sarja – tuottaja: Ehkä on hyvä, että tekijät ymmärtävät sen vasta nyt

Suomen merivoimien varusmiehet ovat julkaisseet TikTok-somepalvelussa videon, joka herättää hilpeyttä ympäri maailman.

Miinamuurahaiset / laivanakki -käyttäjänimen alla viisi päivää sitten julkaistussa videossa neljä miestä tanssii Mikki Hiiren kerhotalo -lastenohjelmasta tutun kappaleen tahtiin, esittäen Mikki Hiirelle, Minni Hiirelle, Hessu Hopolle ja Pluto-koiralle ohjelmassa ominaiset tanssit. Mikki Hiiren kerhotaloa esitettiin Suomessa Ylen Pikku Kakkosessa.

Video ei ole merivoimien virallisesti tuottama video, vaan ilmeisesti miesten omasta halustaan tekemä tuote.

Voit katsoa videon alla olevasta tviitistä:

Videosta on tullut todellinen nettihitti. Siitä on pelkästään alkuperäisessä TikTok-lähteessä tykätty yhteensä peräti 1,4 miljoonaa kertaa, ja videota on jaettu aktiivisesti myös muualla somessa.

Teos on kirvoittanut runsaasti hupaisia reaktioita.

Suomessa työskentelevä toimittaja David Mac Dougall totesi, että merivoimissa oli varmaan hiljainen päivä.

Talousmedia Bloombergin toimittaja Ryan Beckwith sanoi humoristisesti Suomen merivoimien olevan nyt tasoissa yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaan Pete Buttigiegin kanssa Iowan osavaltion mielipidemittauksissa.

Haastajana presidenttikilpaan lähtenyt Buttigieg on kerännyt viime aikoina runsaasti kannatusta vaa-ankieliosavaltiona pidetyssä osavaltiossa, kertoi Helsingin Sanomat muutamia päiviä sitten.

Tviittaaja adorechuu pohti, mitä ihmettä Suomen merivoimissa oikein tapahtuu.

Nimimerkki bleachedmint totesi tviittinsä olevan nyt virallinen hakemus Suomen merivoimien jäseneksi.

TikTok on alun perin Douyin-nimellä Kiinassa vuonna 2016 julkaistu sosiaalisen median videopalvelu. Sinne julkaistaan lyhyitä musiikki- ja huulisynkkaus-videoita.

Videosta kertoi aiemmin Iltalehti, jonka mukaan merivoimissa tutkittiin, onko videon teossa ja julkaisussa rikottu puolustusvoimien sääntöjä. MTV3 kertoi tänään, että esitutkinnalle ei löytynyt tarvetta, ja asia on loppuunkäsitelty. Varusmiehet joutuivat puhutteluun, jossa heitä muistutettiin puolustusvoimien kuvausohjeista ja tietoturvasta.

Juttua päivitetty 20.11.2019 klo 12.45: Lisätty Iltalehden ja MTV3:n tiedot asian tutkinnasta.

Lue lisää:

Sisko houkutteli 17-vuotiaan Jennifer Käldin TikTokiin – nyt tällä on lähes 4 miljoonaa fania ja manageri-isä

Tiktok on hiipinyt myös tubemaailmaan: "Nopea ja lyhyt video voi levitä mihin maailmankolkkaan tahansa"

Kommentti: Lil Nas X on herkullinen ajankuva siitä, miten musiikki ei enää mahdu yhden genren muottiin

Yhdysvallat tutkii TikTok-videosovellusta – "Se on vastavakoilu-uhka"

Runeberg-kirjallisuuspalkinnon valitsijaraati päätti julkaista ensimmäistä kertaa niin sanotun pitkän listan kirjoista. Mukaan pääsi 18 teosta, joiden joukosta valitaan viidestä kahdeksaan lopullista ehdokasta.

– Tällainen longlist antaa mahdollisuuden nostaa esiin useampia kiinnostavia kirjoja. Olisi suorastaan väkivaltaista irrottaa vain muutama teos, koska hienoja teoksia on niin paljon, perustelee raadin puheenjohtaja, kirjailija Sinikka Vuola.

Samalla myös valitsijaraadin työ tulee läpinäkyvämmäksi. Pitkien ehdokaslistojen julkistaminen on kansainvälinen tapa kirjallisuus- ja elokuvapalkinnoissa.

Kolmen hengen raati on tehnyt jättiurakan, sillä sen luettavaksi lähetettiin 242 kirjaa. Vertailun vuoksi, kaunokirjallisuuden Finlandia-esiraati luki vain reilut sata teosta. Runeberg-raadin urakkaa kasvattaa se, että palkinnosta kisaavat myös runot, novellit ja esseet.

Raati sai luettavaksi eniten romaaneja, mutta myös runot olivat vahvasti esillä. Sen sijaan novellien vähäisyys ihmetytti raatia.

Raadilta on kulunut tämä vuosi ehdokaskirjoja lukiessa. Vuola luonnehtii teoksia hyvin monimuotoisiksi aiheiltaan ja tyyliltään.

– Silmiinpistävää oli, että ilmastonmuutosta käsiteltiin monessa teoksessa. Lisäksi oli havaittavissa, miten kokeellisuus on vuotanut runouden puolelta myös proosateoksiin.

Raati poimi pitkälle listalleen useita esikoisteoksia, koska heidän mielestään tänä vuonna oli poikkeuksellisen hyviä esikoiskirjailijoita.

– Esikoiskirjat olivat huomattavan tasokkaita. Nykyään ei voi enää puhua tyypillisestä esikoisteoksesta, sillä kirjoittajat ovat niin valmiita.

Esiraatiin kuuluvat tänä vuonna kirjailija Sinikka Vuolan lisäksi kirjailija, kriitikko Marissa Mehr ja tutkija, kriitikko Julia Tidigs. He kolme valitsevat myös lopulliset Runeberg-palkintoehdokkaat, jotka julkistetaan 12. joulukuuta.

– Nyt meidän työmme jatkuu siten, että luemme uudestaan näitä pitkän listan teoksia. Keskustelemme niistä ja valitsemme lopulliset ehdokkaat, toteaa Vuola.

Voittaja julkistetaan perinteisesti Runebergin päivänä 5. helmikuuta. 10 000 euron arvoisen palkinnon voittajan valitsee eri raati kuin ehdokkaat.

Runeberg-palkinnon pitkä lista:

Ahlgren Emma: När jag var elva visste jag allt (S&S)

Andtbacka Ralf: Potsdamer Platz. En dikt (Förlaget)

Hakkarainen Anna-Kaari: Dioraama (Tammi)

Kivelä Malin: Hjärtat/Sydän (Förlaget/Teos, suom. Laura Jänisniemi)

Laakso Laura: Mrs. Milkyway (Aviador)

Lindstedt Laura: Ystäväni Natalia (Teos)

Matinmikko Maria: Kolkka (Siltala)

Muinonen Maija: sexdeathbabies (Teos)

Niskala Meiju: Sata kirjettä kuolleelle äidille (WSOY)

Paasonen Markku: Suurenmoinen huviretki (Teos)

Purokuru Pontus: Römaani (Kosmos)

Rönkä Antti: Jalat ilmassa (Gummerus)

Saisio Pirkko: Epäröintejä – tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä (Siltala)

Salmela Aki: Eläimen varjo (Tammi)

Salminen Antti: Mir (Poesia)

Slotte Malin: Fia och andra noveller (S&S)

Vartiainen Jyri: Kirous (Teos)

Yli-Juonikas Jaakko: Tahdon murskatappio (Siltala)

Aamuyöllä selviää, millaisen vaikutuksen Pajtim Statovcin toinen romaani Tiranan sydän on tehnyt yhdysvaltalaisen kirjallisuuspalkinnon raatilaisiin. Jännitystä pidetään yllä loppuun asti, sillä viisihenkinen tuomaristo kokontuu vasta tänään keskiviikkona tekemään lopullisen päätöksen voittajasta.

Voittajat julistetaan hyväntekeväisyysillallisella New Yorkissa. Sinne on kutsutta ehdokkaiden lisäksi Yhdysvaltain kirjallinen kerma.

Pajtim Statovci on ehdolla käännöskirjallisuuden sarjassa. Hän on ensimmäinen suomalainen, joka on päässyt kilpailemaan arvostetusta palkinnosta. Syyskuussa julkistettiin pidempi ehdokaslista ja lokakuussa selvisi, että Statovci pääsi viiden finalistin joukkoon.

Seura ei ole huonoa alle kolmekymppiselle kirjailijalle. Mukana on huomattavasti Statovcia iäkkäämpiä ja pitkän uran tehneitä kirjailijoita.

Mukana on unkarilainen László Krasznahorkai, 65, jota pidetään yhtenä maanosamme merkittävimmistä nykykirjailijoista. Hän on voittanut lukemattomia palkintoja, muun muassa Man Booker International -palkinnon muutama vuosi sitten.

Syyrialainen kirjailija Khaled Khalifa on puolestaan tärkeä kirjailija arabimaailmassa. Hän on kirjoissaan arvostellut Syyrian hallintoa ja osa niistä on kielletty Syyriassa.

Ruandalaissyntyinen Scholastique Mukasonga asuu nykyään Ranskassa, mutta hän on käsitellyt teoksissaan ja muistelmissaan menneisyyttään Ruandassa. Hän menetti lähes koko perheensä ja sukunsa Ruandan kansanmurhassa. Hän pelastui itse, koska ei tuolloin enää asunut maassa.

Japanilainen Yoko Ogawa on julkaissut yli 40 teosta. Hän on kotimaassaa hyvin arvostettu ja useita hänen kirjojaan on käännetty englanniksi. Muutaman vuoden takaisesta teoksesta Professori ja taloudenhoitaja on tehty myös filmatisointi.

Näin kovatatsoiseen ja kokeneeseen joukkoon Pajtim Statovci pääsi toisella romaanillaan. Tiranan sydän on käännetty englanniksi nimellä Crossing. Kirjan on kääntänyt David Hackston, jota muun muassa suomalainen kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck kuvailee alansa parhaaksi. Kirja on saanut poikkeuksellista suitsutusta Yhdysvalloissa.

Statovci osaa kuvata ajan henkeä

Tiranan sydämessä liikutaan ympäri Eurooppaa, vaikka tarinoinnin lähtöpiste onkin Albania. Teemaksi nousee transsukupuolisuus ja teos onkin hieno allegoria määrittelemättömyydelle. Miksi määrittää kansallisuutta, kotimaata tai sukupuolta, kun minuus on niin paljon kaikkea? Tiranan sydän ei ole helppo romaani, sillä tasoja on paljon ja symboliikkaa riittää.

Suomessa Tiranan sydän ei saanut samanlaista hehkustusta kuin Statovcin esikoisromaani tai hiljattain Finlandia-ehdokkaaksi nimetty Bolla.

Statovcin ensimmäinen teos Kissani Jugoslavia voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjailijoille suunnatun palkinnon. Se herätti valtavasti kiinnostusta omaperäisyydellään ja taitavasti rakennetulla tekstillään. Siitä tehtiin myös näyttämöversio Kansallisteatteriin.

Statovci on taustaltaan Kosovon albaani, mutta hän on asunut lähes koko ikänsä Suomessa. Hän ei mielellään kerro itsestään, vaan antaa kirjojensa puhua puolestaan. Vuoden takaisessa Ylen Kulttuurivieras-haastattelussa Statovci toteaa, ettei hänen elämässään ole mitään kiinnostavaa, hän haluaa vain kirjoittaa kirjoja, lukea, syödä, juoda ja nukkua, ulkoilla ja pitää terveydestään huolta.

– Se kuulostaa tylsältä, Statovci toteaa.

Statovcia voi hyvällä syyllä nimittää aikamme kirjailijaksi, sillä hän kirjoittaa juuri sellaisista aiheista, jotka ovat nyky-yhteiskunnassa pinnalla: toiseus, kulttuurinen omiminen ja identiteetin moninaisuus. Ei siis ihme, että nuoren kirjailijan teos pääsi mukaan kisaamaan Yhdysvaltain arvostetuimmasta kirjallisuuspalkinnosta.

Finalistit saavat tuhat dollaria

National Book Award -palkintoa on jaettu vuodesta 1950 lähtien. Sen ovat voittaneet muun muassa Toni Morrison, Philip Roth ja Norman Mailer. Vuosien varrella mukaan on tullut useampia kategorioita. Tänä vuonna kategorioita on viisi ja ne ovat: fiktio, tietokirjallisuus, runous, lastenkirjallisuus ja käännökset.

Jokaista kategoriaa varten nimitetään viisihenkinen raati, joka tekee valinnat. Raati valitaan joka vuosi ja siinä on mukana kirjailijoita, kustantajia, kirjakauppiaita ja kirjallisuuden asiantuntijoita.

Käännöskirjallisuuden sarjassa on ehtona, että kustantaja on yhdysvaltalainen. Tiranan sydämen on kustantanut Pantheon Books / Penguin Random House.

National Book -säätiö haluaa kaikin tavoin edistää lukemista ja kirjallisuuden asemaa Yhdysvalloissa. Se lupaa auttaa palkittuja teoksia saamaan mahdollisimman laajan huomion ja lukijakunnan.

Palkintosummat eivät ole kuitenkaan huimia. Jokaisen kategorian voittaja saa 10 000 dollaria eli noin 9 000 euroa. Käännöskirjallisuudessa kääntäjä saa puolet summasta. Kaikki loppusuoralle päässeet finalistit ovat saaneet tuhannen dollarin arvoisen palkinnon ja heille on jaettu mitalit eilen illalla yleisölle avoimessa tilaisuudessa. Ehdokkaat myös lukivat teoksiaan ääneen.

Jos olet hereillä yöllä, voit seurata tästä linkistä National Book Awards -palkintojuhlaa. Se alkaa 02.00 Suomen aikaa.

Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn 2020 ensi-ilta on Andrew Lloyd-Webberin säveltämä ja Tim Ricen kirjoittama Evita-musikaali.

Musikaali kertoo Argentiinan entisen presidentti Juan Perónin vaimon Eva Perónin elämästä. Sen tunnetuimpiin sävelmiin kuuluu laulu Don´t cry for me Argentina.

Evitan ohjaa Seinäjoelle Tuomas Parkkinen. Parkkiselta nähdään ensi vuonna Etelä-Pohjanmaalla myös Ilmajoen musiikkijuhlien oopperaohjaus Hiljaiset perivät maan.

"Tämä se on"

Seinäjoen kaupunginteatterin toimitusjohtaja Markko Heinosen mukaan syksyn ensi-iltateosta mietittiin yhdessä Tuomas Parkkisen kanssa. Tiedossa oli, että tehdään musikaali, jonka Parkkinen ohjaa.

– Mietimme yhdessä, mikä musikaali olisi mielenkiintoinen, sopisi Seinäjoelle ja herättäisi mielenkiintoa yleisössä. Kun keksimme Evitan, oli ihan selvää, että tämä se on, Heinonen sanoo.

Musikaalin toteuttaminen on teatterille selvästi suurempi produktio, ja riski, kuin puhenäytelmän tekeminen. Näyttämölle tarvitaan laulu- ja tanssiryhmä, orkesteri, vierailevia näyttelijöitä. Heinosen mukaan satsaus kuitenkin kannattaa.

– Tottakai musikaalin tekeminen kannattaa, vaikka se on teatterille taloudellisesti iso satsaus. Se myös houkuttelee laajempaa yleisöä.

Evitan ja muiden pääosanesittäjien nimet julkistetaan helmikuussa. Laulu- ja tanssiharjoitukset alkavat huhtikuussa ja musikaalin näyttämöharjoitukset kesän jälkeen.

"En kohtele Evaa silkkihansikkain"

Ohjaaja Tuomas Parkkisen mukaan Evita sopii nykyaikaan. Musikaalin keskiössä on nainen ja hänen tarinansa, ja naisen rooli on Parkkisen mukaan murroksessa nyt monellakin rintamalla.

Sata vuotta sitten syntynyt Eva Duarte de Perón (k. 1952) ei ollut poliitikko, vaan poliitikon vaimo. Hän halusi olla kansan kuningatar.

– Joku voisi sanoa, että populistit lupaavat kansalle liikaa. Kun Evita laulaa kansalle, ettei hylkää heitä ja tulee rakastamaan kansaa ikuisesti, se on sellainen lupaus, mitä ei joka poliitikon suusta kuule, Tuomas Parkkinen sanoo Seinäjoen kaupunginteatterin tiedotteessa.

Parkkisen mukaan Seinäjoella tullaan näkemään viihdyttävä, tunteisiin vetoava, yllätyksellinen ja mahtipontinen Evita. Ohjaaja lupaa näyttää Evasta ennennäkemättömiä puolia.

– En kohtele Evaa silkkihansikkain vaan uskon saavani hänestä ja teoksesta enemmän ja paremmin irti kuin aiemmin nähdyissä Evita-musikaaleissa.

Musikaali on nähty Suomessa muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 2014 ja Helsingin kaupunginteatterissa 2006.

Evita on läpisävelletty teos Sen toteutuksessa halutaan käyttää hyödyksi Seinäjoen remontoidun kaupunginteatterin uutta äänitekniikkaa.

Musikaalin koreogragian suunnittelee Jukka Haapalainen, lavastuksen Marjatta Kuivasto ja puvut Leena Rintala.

Syksyllä 2018 Seinäjoella nähtiin Kolmas nainen -yhtyeen musiikkiin perustuva musikaali Tästä asti aikaa.

Unkarilaiskirjailija László Krasznahorkai on voittanut arvostetun yhdysvaltalaisen National Book Awards -kirjallisuuspalkinnon käännöskirjallisuuden sarjan teoksellaan Baron Wenckheim's Homecoming, jonka on kääntänyt unkarista Ottilie Mulzet.

Samassa sarjassa oli ehdolla myös suomalaiskirjailija Pajtim Statovci, jonka teos Tiranan sydän jäi kuitenkin unkarilaiskollegan taakse. Statovci on ensimmäinen suomalainen, joka on päässyt kilpailemaan arvostetusta palkinnosta.

Tiranan sydän on käännetty englanniksi nimellä Crossing, ja se on saanut paljon huomiota Yhdysvalloissa.

National Book Awards -palkinnot jaettiin New Yorkissa keskiviikkoyönä Suomen aikaa. Käännöskirjallisuuden lisäksi palkinto jaettiin neljässä muussa kategoriassa.

Fiktio-sarjan voitti yhdysvaltalaiskirjailija Susan Choi teoksellaan Trust Exercise. Parhaan tietokirjan palkinnon puolestaan sai Sarah M. Broomin muistelmateos The Yellow House.

Nuortenkirjallisuuden sarjassa palkittiin Martin W. Sandler teoksestaan 1919 The Year That Changed America.

Runous-kategorian voittajana palkittiin Arthur Szen teos Sight Lines.

Voittajateoksia ei ole käännetty suomeksi.

Viisihenkinen raati valitsee voittajat

National Book Award -palkintoa on jaettu vuodesta 1950 lähtien, ja vuosien varrella mukaan on tullut useampia kategorioita.

Jokaista kategoriaa varten nimitetään viisihenkinen raati, joka tekee valinnat. Mukana on kirjailijoita, kustantajia, kirjakauppiaita ja kirjallisuuden asiantuntijoita.

Jokaisen kategorian voittaja saa 10 000 dollaria eli noin 9 000 euroa. Käännöskirjallisuudessa kääntäjä saa puolet summasta.

Musiikkijulkaisu Soundi kutsui 60 musiikkitoimittajaa listaamaan vuosien 2000–2019 välillä ilmestyneet kotimaiset albumit. Ääniä sai peräti 469 albumia.

Ykkössijan vei PMMP:n vuonna 2005 julkaistu Kovemmat kädet -albumi. Kakkossijan sai Liekki-yhtyeen Korppi vuodelta 2003 ja kolmossijan Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaa vuodelta 2006.

PMMP on päässyt listalle myös vuoden 2006 Leskiäidin tyttäret - ja vuoden 2009 Veden varaan - albumeillaan.

Tuoreimmat listalle kivunneet albumit ovat Chisun Momentum 123 ja Litku Klemettin Ding Ding Dong, molemmat tältä vuodelta. Listalta löytyy myös kotimaisen metallin keskeisiä teoksia kuten Nightwishin Once (2004), Stam1nan Viimeinen Atlantis (2010), Amorphiksen Eclipse (2006) sekä Children of Bodomin Follow the Reaper (2000).

Ei liene yllättävää, että listalta löytyvät muun muassa HIMin Love Metal sekä The Rasmuksen Dead Letters, molemmat vuodelta 2003.

Suomalaisten naisartistien 2000-luvun esiinmarssi näkyy Sannin, Jenni Vartiaisen, Vestan ja Yonan albumeina.

Listalla on myös vaihtoehtoisempaa materiaalia, kuten esimerkiksi Lau Naun Poseidon (2018).

Kaikki sata albumia löytyvät täältä.

Mitkä ovat sinun 2000-luvun kotimaisia suosikkialbumeitasi? Osallistu keskusteluun.

Åbo Svenska Teaterin rakennuksessa paljastuneet vauriot huolestuttavat teatterinjohtoa ja henkilökuntaa. Uusimmat vauriot löytyivät henkilökuntatiloista ja verstaan puolelta.

Teatteritoiminta jatkuu rakennuksessa toistaiseksi normaalisti.

– Meille on nyt tärkeintä, että tämä on turvallinen henkilökunnalle ja katsojille, sanoo teatterinjohtaja Jukka Aaltonen.

Henkilökunta seuraa vaurioiden tilaa päivittäin ja Åbo Akademin säätiö tekee tutkimuksia mistä vauriot johtuvat.

Teatterirakennus on paalutettu vuonna 2005. Teatterinjohtaja Jukka Aaltosta huolestuttaa, kuinka isoksi halkeamat vielä kasvavat.

– Pitääkö pahimmassa tapauksessa teatteri sulkea? Jos näin tapahtuu, saadaanko korjaukset tehtyä kesän aikana? Kukaan ei tiedä, ei ole vastauksia, sanoo Aaltonen.

Lue lisää:

Åbo Svenska Teaterin rakennuksesta löytyi lisää halkeamia

Åbo Svenska Teaterin rakennuksessa havaittu halkeamia

System Crasher on elokuva, jota on piinallista katsoa, mutta joka on tärkeää nähdä.

Elokuva kertoo 9-vuotiaasta Bennistä (Helena Zengel), jolla on vakavia tunne-elämän säätelyongelmia, rajuja aggressiokohtauksia – ja riipaiseva rakkaudenkaipuu.

Käsittelemättömän trauman takia Benni kestää erityisen huonosti sitä, että hänen kasvoihinsa kosketaan. Sen sijaan, että hän saisi tukea ja pitkäjänteistä terapiaa, häntä paiskotaan kuin pingispalloa liitoksissaan natisevassa lastensuojelujärjestelmässä sijoituspaikasta toiseen.

Kukaan ei halua tyttöä, koska kukaan ei pärjää hänen väkivaltaisiksi yltyvien raivokohtaustensa kanssa.

Benni itse haluaisi kotiin äidin luo, mutta saa tältä vain tyhjiä lupauksia. Äiti pelkää omaa lastaan ja suojelee pienempiä sisaruksia. Kun Benni ei saa olla äitinsä kanssa, hän tulee entistä vihaisemmaksi.

Edes Bennin hyvää tarkoittava sosiaalityöntekijä rouva Bafané (Gabriela Maria Schmeide) ei löydä tytölle pysyvää paikkaa. Ovea lyödään nenän edestä kiinni ryhmäkodeissa, joilla on tytöstä jo huonoja kokemuksia.

Ja vaikka rouva Bafané tekee parhaansa, hänen vastuullaan on aivan liikaa lapsia.

Lopulta Benni saa avukseen vihanhallintaan koulutetun kouluavustaja Michan (Albrecht Schuch), joka ottaa poikkeukselliset keinot käyttöön ja saa yhteyden rikkinäiseen tyttöön.

Kun järjestelmä on repaleinen, ei Michakaan pysty ihmeisiin – varsinkaan yrittäessään suojella omaa perhettään ja omia rajojaan. Vaikka elokuva ei ole lohduton, on Bennin syöksy läpi turvaverkon piinallista seurattavaa.

Etenkin, kun se perustuu todellisiin lastensuojelutapauksiin.

"Sodankylä on kaunein elokuvajuhla maailmassa"

System Crasher on aiemmin lyhytelokuvia ja dokumentteja tehneen ohjaaja-käsikirjoittaja Nora Fingscheidtin, 36, ensimmäinen pitkä fiktioelokuva.

Se on tähän mennessä kerännyt yli 20 merkittävää elokuva-alan palkintoa, muun muassa Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen karhun. Elokuva on myös valittu Saksan Oscar-ehdokkaaksi.

System Crasherin teatteriensi-ilta Suomessa on perjantaina, mutta se on nähty meillä jo viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla, ja syksyn Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä.

Fingscheidtille oli tärkeää, että hänen esikoisfiktionsa esitettiin juuri Sodankylässä, jossa Yle kesäkuussa haastatteli ohjaajaa. Fingscheidt vieraili ensimmäisen kerran tapahtumassa jo 22-vuotiaana. Silloin hän oli vapaaehtoisena mukana tallentamassa juhlatunnelmia.

Nyt hän oli Sodankylässä jo neljättä kertaa. Hän jopa viimeisteli System Crasherin käsikirjoituksen pari vuotta sitten elokuvateatteri Lapinsuun aulassa.

– Tämä on minulle maailman kaunein ja ainutlaatuisin elokuvajuhla. Täällä rakkaus elokuvaan on niin suurta, ja kaikki ovat todella tasa-arvoisia. Olisin tullut tänne, vaikka joutuisin edelleen nukkumaan teltassa, kertoi ohjaaja haastattelussa.

Vanha talkoolainen nosti päätään, kun System Crasherin esitys alkoi kuumassa teltassa, jossa happi oli loppua. Ennen elokuvan esittelyä Fingscheidt jakoi vesipulloja katsojille ja vannotti juomaan tarpeeksi.

Elokuvan nimi saksalaisesta lastensuojeluslangista

Bennin tarina on ja ei ole totta.

Hahmo perustuu yli 20 todelliseen lastensuojelutapaukseen, joihin Nora Fingscheidt perehtyi tehdessään taustatyötä elokuvaansa varten.

Myös Bennin sosiaalityöntekijä ja kouluavustaja Micha ovat yhdistelmiä todellisista ihmisistä. Näiltä todellisilta ihmisiltä on peräisin myös elokuvan aihe ja nimi, System Crasher, eli systeeminmurskaaja.

Fingscheidt oli pitkään halunnut tehdä elokuvan todella villistä, rajattomasta tytöstä, mutta ei ollut löytänyt oikeaa näkökulmaa.

– Olin naisten suojakodissa tekemässä dokumenttielokuvaa, kun sinne tuli 14-vuotias tyttö. Hän ei kuulunut sinne, mutta ei kelvannut muuallekaan. Sosiaalityöntekijä sanoi, että tyttö on yksi niistä, joita kutsutaan nimellä systemsprenger. Järjestelmä on kyvytön vastaamaan heidän tarpeisiinsa.

Taustatyö synkensi maailmankuvaa

Nora Fingscheidt vietti neljän vuoden kuluessa runsaasti aikaa lastenkodeissa, lastenpsykiatrisilla osastoilla, erityistä tukea tarvitsevien lasten koululuokissa ja lastensuojelun hätäsijoituspaikoissa.

– Vietin kussakin paikassa viikon tai kaksi. Halusin tietää, missä olemme realistisia ja missä emme, koska kyse on kuitenkin fiktioelokuvasta.

Fingscheidtin oli välillä pakko pitää tutkimuksissaan taukoa, ja tehdä jotain muuta. Muuten pää ei olisi kestänyt.

– System Crasherin taustatyö oli todella raskasta etenkin, kun minulla ei ole ammatillista koulutusta niiden asioiden kohtaamiseen. Raskasta oli myös avuttomuus, jota tunsin siitä, että en ole sellaisessa asemassa, että voisin auttaa näitä lapsia.

Jossain vaiheessa Fingscheidt oli jättää koko System Crasherin sikseen. Hän piti pidemmän tauon, jonka aikana hän teki dokumenttielokuvan Ohne diese Welt (2017) Argentiinassa asuvista, saksansukuisista mennoniiteista.

Se auttoi saamaan etäisyyttä Bennin tarinaan.

– Olin turhautunut todella pahasti. Tunsin, että olen tehnyt niin hillittömän määrän taustatyötä, että maailmankatsomukseni ja käsitykseni ihmisistä alkoi muuttua koko ajan synkemmäksi.

Nyt, kun elokuva on valmis ja maailmalla, Fingscheidt toteaa helpottuneena, että lastensuojelun karuun arkeen perehtyminen ei saanut häntä kyynistymään.

– Joskus huomaan kamppailevani sen kanssa, mitä tunteita lastensuojelua käsittelevät uutiset minussa herättävät. Minulla ei ole enää suojusta niitä vastaan, mutta se on osa elokuvantekemisen hintaa.

Eikä elokuva ole niin masentava, kuin sen kuvauksesta voisi päätellä, Fingscheidt huomauttaa. Benni on rajattomuudessaankin rakastettava, samaistuttava hahmo. Hän on nokkela, anarkistinen ja hauska.

– Mielestäni me saimme välitettyä Bennin energian elokuvassa. Onnistuimme näyttämään, miten vimmainen, pysäyttämätön ihmisolento hän on.

Benni on vähän myös Nora Fingscheidt itse.

Kaikki tytöt eivät ole kilttejä passiiveja

Pienet tytöt kuvataan elokuvissa usein hiljaisina.

Heillä on nätit, isot silmät, joilla he ihmettelevät maailmaa ympärillään. He ovat harvoin aktiivisia, ja jos he ovat aktiviisia, se on jotenkin söpöä ja hauskaa, kuvailee Fingscheidt.

Hän halusi kertoa toisenlaisen tarinan, koska ei koskaan itse samaistunut söpöihin, hiljaisiin tyttöhahmoihin.

–Olin itse lapsena todella villi, ja toisinaan todella vihainen. Muistan, millaista oli käydä aikuisten hermoille. Se oli joskus kiva tunne, oli mahtavaa saada aikuiset menettämään malttinsa. Mitä enemmän ne suuttuivat, sitä voimakkaamman reaktion heistä sai irti. Naisten ja tyttöjen vihantunteita kuvataan ihmeellisen vähän.

Vaikka System Crasher antaa totutusta poikkeavan kuvan tytöistä, ei Fingscheidt pidä elokuvaansa feministisenä.

– Naisilla on tietysti erilainen näkökulma maailmaan kuin miehillä, ja naisten tarinat ovat lisääntyneet. Olen itse ollut tyttö, ja siksi tytön tarinan kertominen on minulle luonnollisempaa, kuin pojan tarinan kertominen.

"Kukaan ei päästä lastaan näyttelemään tässä elokuvassa"

Nora Fingscheidt arveli käsikirjoitusta tehdessään, ettei siitä koskaan voisi tulla elokuvaa.

Bennin rooliin olisi kerta kaikkiaan mahdotonta löytää näyttelijää. Jos sellainen löytyisi, niin vanhemmat eivät antaisi lapselleen lupaa ottaa osaa vastaan. Kiljuvan, raapivan, karkailevan ja sydämensä kerta toisensa jälkeen särkevän tytön rooli olisi yksinkertaisesti liikaa jopa kokeneelle ammattinäyttelijälle.

Fingscheidt koekuvasi lopulta 150 tyttöä, mutta ajatukset palasivat aina Helena Zengeliin, 11-vuotiaaseen tyttöön, joka oli seitsemäs kuvauksissa käynyt. Fingscheidtin mielestä Zengel on syntynyt valkokankaalle.

– Hän pystyi ilmaisemaan aggressiota niin uskottavasti, ja olemaan samaan aikaan vakuuttavasti niin haavoittuva, että kukaan ei pystynyt samaan. Helena oli käsittämättömällä tavalla läsnä silloinkin, kun ei varsinaisesti tehnyt mitään. Häntä haluaisi katsella, vaikka hän pesisi hampaitaan.

System Crasherin puolentoista miljoonan euron budjetti on kohtuullinen eurooppalaisessa mittakaavassa, mutta aiheen herkkyys vaati paljon kuvauspäiviä. Jotta niitä saatiin riittävästi, 65, tehtiin suuri osa muusta työstä osin talkoilla.

– Me teimme elokuvaa todella pienellä porukalla. Sitä leikattiin läppärillä mummoni kotona. Kaikessa piti säästää, jotta saimme ostettua aikaa.

"Miten ihmeessä tämäkin toteutetaan?"

Helena Zengel sai myös valmistautua rooliinsa rauhassa. Fingscheidt tapasi Zengeliä viikottain jo puoli vuotta ennen kuvausten alkua.

– Halusin todella varmistaa, että hän oppii tuntemaan Bennin maailman, eikä sekoita sitä omaansa. Mietimme yhdessä sitä, mitä Helena tekisi jossain tilanteessa, ja miten eri tavalla Benni toimisi.

Zengel sai myös itse vaikuttaa elokuvaan.

– Me kävimme yhdessä kirpparilta ostamassa Bennille vaatteita, ja hän valitsi Bennin pehmolohikäärmeen; lelun, joka on Bennillä aina mukana. Helena oli myös mukana aikuisten castingissa, joten hän tunsi näyttelijät ennen kuvausten alkua.

Ennen kuvauksia järjestettiin vielä kahden päivän harjoituskuvaukset, jotta Zengel tottuisi kameraan ja ryhmään.

Vaativimpien kohtausten turvallisuutta mietittiin poikkeuksellisen tarkkaan, vaikka ryhmä välillä itsekin epäili, voiko kaikkea toteuttaa. Benni esimerkiksi juoksee pimeän, ruuhkaisen autotien yli.

– Usein, kun aikataulutimme kuvauksia, oli joka viides lause, että miten ihmeessä me tämän toteutamme? Miten muka saamme tehtyä kohtauksen, jossa Benni lukitsee itsensä vauvan kanssa vessaan?

Kaikki kuitenkin onnistui hyvän valmistautumisen ja Helena Zengelin uskomattoman lahjakkuuden ansiosta, Fingscheidt toteaa.

– Kun kuvaukset alkoivat, hän oli niin valmis kuin kukaan voi olla.

Ylikuormitettu systeemi kuluttaa ihmiset loppuun

System Crasherin kansainvälinen menestys on ollut Nora Fingscheidtille yllätys. Hän oletti, että elokuva on niin saksalainen ja niin paikalliseen lastensuojelujärjestelmään sidoksissa, ettei se puhuttelisi maan rajojen ulkopuolella.

– Saksassa on uskomattoman byrokraattinen kulttuuri, ja siksi ajattelin, ettei elokuvaa ymmärrettäisi muualla. Ihmiset ovat kuitenkin suhtautuneet todella emotionaalisesti System Crasheriin kaikkialla.

Myös Sodankylässä näytösteltasta asteli ulos poikkeuksellisen hiljaista yleisöä. Moni pyyhki silmiään. Ohjaaja arvelee syyksi sitä, että pohjimmiltaan se käsittelee ehdottoman rakkauden kaipuuta.

– Jokainen ihminen on lapsena riippuvainen ja haavoittuva. Se riippuvaisuus on ehkä jotain universaalia ihmisille

Fingscheidtille oli tärkeää, ettei hän elokuvallaan syyllistä lastensuojelun työntekijöitä. Taustatyötä tehdessään hän törmäsi jatkuvasti ihmisiin, jotka tekevät enemmän kuin keneltäkään voi kohtuudella odottaa.

– Lastensuojelun työntekijöitä ei arvosteta, heille maksetaan naurettavan vähän, ja lastensuojelulaitoksissa on vain minimimäärä työntekijöitä. Etenkään koulutettua henkilökuntaa ei ole riittävästi.

Resurssien puuttuessa työssä uupuvat ja luovuttavat nekin, jotka ovat tulleet alalle hyvin aikein, Fingscheidt sanoo.

– Esimerkiksi Saksan valtion ylläpitämissä lastensuojelulaitoksissa rouva Bafanén kaltaisilla työntekijöillä on 60 lasta vastuullaan. Kun joku kollega sairastuu, jaetaan sairastuneen caset muille, ja yhtäkkiä lapsia onkin 90. Hän ei voi mitenkään tuntea kaikkia lapsia ja heidän yksilöllisiä tarpeitaan, työn tekeminen hyvin ei vain ole mahdollista.

Fingscheidtille on uutinen, että Suomessa lastensuojelutyöntekijät ovat aivan yhtä ylikuormittuneita kuin hänen kotimaassaan. Suomessa yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla niin sanotussa normaalitilanteessakin vastuullaan yli 80 lasta.

– Luulin, ettei Bennin kohtalo voisi olla mahdollinen Suomessa. Saksalaisessa mediassa suomalaisen yhteiskunnan turvaverkko on maalattu ihanteellisessa valossa. Olen ymmärtänyt, että kaikki on Suomessa paljon paremmin ja tasa-arvoisemmin kuin missään muualla.

Jyväskylän kirjamessut järjestetään tulevana viikonloppuna kolmen vuoden tauon jälkeen. Yle näyttää livenä kirjailijahaastatteluita Kirja, ruoka & viini -messuilta perjantaina 22. marraskuuta kello 13–15. Haastattelijoina toimivat Ylen toimittajat Mikko Maasola, Jonna Karjalainen ja Arvo Vuorela.

Jyväskylän kirjamessut ehti kutistua 2010-luvun puolivälissä pieneksi tapahtumaksi, mutta nyt suuret kustantamot ovat taas mukana tähtikirjailijoineen. Paikalle saapuu muun muassa useita Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkaita.

Kansainväliset megatrendit näkyvät myös kotimaisessa kauno- ja tietokirjallisuudessa. Ilmastonmuutos, pakolaiskysymykset ja kriisialueiden tilanteet ovat esillä tänä vuonna julkaistuissa kirjoissa, ja niitä käsitellään myös Jyväskylän kirjamessuilla.

Suoran lähetyksen ohjelma

Klo 13.00 Tuomas Muraja: Perustulokoe-eläin

Tietokirjailija ja toimittaja Tuomas Muraja osallistui perustulokokeiluun. Perustuloeläin kertoo, millaista oli saada valtiolta 560 euroa kuukaudessa puhtaana käteen kahden vuoden ajan. Tekikö perustulo laiskaksi? Mikko Maasola haastattelee.

Klo 13.20 Antti Heikkinen: Maaseudun tulevaisuus

Antti Heikkisen romaani kertoo yhden päivän ajan pienestä kylästä, jossa asukkaat järjestävät jokavuotisen kirkastusjuhlan. Rakkaus ja omanarvontunto kukoistavat, kun kyläyhteisö kurkottaa tulevaisuuteen. Mikko Maasola haastattelee.

Klo 13.40 Kersti Juva: Löytöretki Suomeen

Suomalaiset suhtautuvat äidinkieleensä intohimoisesti. Tuoreessa kirjassaan kääntäjälegenda Kersti Juva käy läpi kielemme erityispiirteitä ja yllättäviä yksityiskohtia englantiin peilaten. Jonna Karjalainen haastattelee.

Klo 14.00 Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Laura Lindstedtin kolmas romaani kertoo naisesta, joka aloittaa intensiivisen terapian ratkaistakseen seksuaalielämänsä ongelmat. Terapeutti teetättää ”Nataliaksi” kutsumallaan potilaalla vapaaseen assosiaatioon pohjautuvia harjoitteita. Natalia alkaa nauttia terapiasta, ehkä jopa liikaa. Jonna Karjalainen haastattelee.

Klo 14.20 Ari Turunen: Mulkerot

Ari Turunen kertoo suurista hallitsijoista tarinoita, jotka eroavat suuresti totutuista suurmieskertomuksia. Muun muassa Aleksanteri Suuri, Vasco da Gama ja Martti Luther eivät ole sankareita, vaan pahoja poikia, joiden kanssa ei kannattanut olla eri mieltä. Arvo Vuorela haastattelee.

Klo 14.40 Tiina Piilola: Kalevalan naiset

Kalevala näyttäytyy Tiina Piilolan kirjassa uudessa valossa. Kalevalan naiset tietävät, miten maailmalle pannaan hanttiin, mutta toisaalta myös sen, miten muutoksista voi selvitä pelosta huolimatta. Arvo Vuorela haastattelee.