Kukapa olisi uskonut, että korona vaikuttaa myös Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon ehdokkaisiin. Koronapandemiaan liittyvien vierailurajoitusten takia kisasta jouduttiin jättämään tällä kertaa pois koulut, päiväkodit, hoitolaitokset sekä suomalaisten ulkomaille suunnittelemat kohteet.

Ehdokkaita on neljä: Finlandiasta kilpailevat K-ryhmän uusi pääkonttori Helsingin Kalasatamassa, Kotkan kauppatorille valmistunut asuintalo, Olympiastadionin korjaus- ja uudistustyö sekä Espoon Otaniemessä sijaitseva uusi kampus, jossa toimii muun muassa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Palkinnonsaajasta päättää muusikko ja näyttelijä Paula Vesala. Kilpailu ratkeaa 5. lokakuuta.

Esiraadissa istuivat professori Tuomo Siitonen, arkkitehti Simo Freese, arkkitehti Teemu Hirvilammi sekä arkkitehti, humanitäärisen arkkitehtuurin työelämäprofessori Saija Hollmen.

K-kampus

K-ryhmän uusi toimitalo herättää huomiota väljillä sisätiloillaan. Niistä on esiraadin mukaan muodostettu kekseliäästi kolmiulotteinen tapahtumatila, joka hallitsee näkymiä aulasta. Raati pitää rakennuksen värejä ja materiaaleja yksinkertaisina ja valoisina, ja rakennuksen muotogeometriaa onnistuneena. Suunnittelija: JKMM-arkkitehdit.

Kotkan Toritalo

Kotkan kauppatorille noussut uudisrakennus saa esiraadilta suitsutusta itsevarmuudestaan. Toritalo-nimen saanut rakennus istuu raadin mukaan “sovinnollisesti” kaupunkikuvaan. Rakennuksen aulan läpinäkyvyys on otettu myönteisesti vastaan. Se sitoo raadin mukaan vanhan sisäpihan elämyksellisesti edessä olevaan toriin. Suunnittelija: arkkitehti Jani Prunnila.

Olympiastadion

Vuoden 1952 olympiakisojen näyttämö, Olympiastadion, valmistui vuoden 1940 olympialaisiin, joita ei koskaan pidetty. Paikka on tullut tutuksi urheilutapahtumien lisäksi myös “stadionkonserteista”. Yrjö Lindegrenin ja Toivon Jäntin suunnittelema kohde on säilyttänyt esiraadin mukaan eri vuosikymmeniltä periytyvän puhdaslinjaisen arkkitehtuurinsa tunnistettavana suurista muutoksista huolimatta. Stadionin korjauksesta ja uudistamisesta vastannut työryhmä on hallinnut raadin mukaan sekä kohteen mittakaavan että sen yksityiskohdat ja materiaalit. Suunnittelu: Arkkitehtitoimisto K2S ja NRT-arkkitehdit.

MOT kertoi keväällä rakentajien hyväksikäytöstä Olympiastadionin työmaalla – Andris odottaa edelleen palkkojaan, uhkailtu ja potkut saanut Ilir kertoo menettäneensä kaiken toivon

Aalto-yliopiston uusi kampusrakennus

Aallon uusi kampus koostuu “taloista talon sisällä”. Rakennusmassan jakaminen pienempiin, korkeudeltaan vaihteleviin osiin saa esiraadilta kiitosta. Rakennuksessa toimii sekä Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu että Kauppakorkeakoulu. Niiden erilaisuus on otettu huomioon sisustuksen ilmeessä ja materiaalivalinnoissa. Suunnittelu: Verstas-arkkitehdit.

Korjattu 2.9. klo 10.45 K-ryhmän uusi pääkonttori sijaitsee Helsingin Kalasatamassa, ei Jätkäsaaressa, kuten jutussa ensin luki.

Tampereen Työväen Teatterin (TTT) syksyn suurponnistus on rock-musikaali Hamlet. Sen tekijät haluavat korona-aikanakin tarjota katsojille elämyksen, mutta myös ajattelemisen aihetta.

Hamletia näyttelevä Saska Pulkkinen pohtii näytelmän moraaliulottuvuutta.

– Hamlet painiskelee alusta loppuun sen kanssa, kostaakko vai eikö kostaa. Olla vai ei olla, eli se perimmäisin kysymys. Eiköhän se jonkinlaisena kaikuna jää yleisölle. Mikä on kunniakasta ja onko kunniakkuudella loppujen lopuksi niin väliä.

Hamletin rooli on yksi teatterimaailman tunnetuimpia, mutta Pulkkiselle se ei ole ollut erityinen haaveiden täyttymys. Hän ei ole nähnyt muiden versioita Hamletista, ja kokeekin päässeensä tutustumaan rooliin ilman painolastia.

– Esittämäni Hamlet on intohimoinen ja elämänhaluinen, vääryyttä kokenut nuori mies, joka haluaa saada asiat kuntoon hinnalla millä hyvänsä.

Onko TTT:n Hamlet rock-keikka, klassikkonäytelmä 1600-luvulta vai musikaali – tätä voi katsoja joutua pohtimaan. Kitaristi Jarmo Saari oli mielissään, kun häntä pyydettiin tuotantoon mukaan.

– Eeva Kontu, joka pyysi minut ja Varre Vartiaisen tähän rinnalleen, on tehnyt ison työn, että ollaan saatu Shakespearen teksti ja tämä uusi käännös svengaamaan. Yli vuoden ajan tätä on jalostettu.

Koronapandemia sotki musikaalin harjoittelua ja sävellystyötä, jonka kolmikko teki osittain etäyhteyksien välityksellä.

– On ollut hienoa tutustua ja löytää yhteinen kieli näiden kanssasäveltäjien kanssa.

Keskipisteenä pääkallo

Kaikki tietävät näytelmän kuuluisimman kohtauksen, jossa Hamlet puhuu kädessään olevalle pääkallolle. Musikaalin visuaalisen ilmeen, lavastuksen ja puvustuksen suunnitellut Kimmo Viskari aikoikin aluksi jättää ikonisen pääkallon rauhaan, vaan toisin kävi. Ensin pääkallo päätyi musikaalin julisteeseen, sitten koko lavastuksen ytimeksi.

– Lavastusratkaisu lähtee pääkallosta, joka hajoaa osiin ja palasiin. Haluaisin, että katsojassa syntyy reaktio, semmoinen vau, ahaa, oho.

Viskari kuvailee luomaansa Hamletin maailmaa kauniiksi ja yllättäväksi.

– Se on hyvin leikkisä. Ja puvustuksen osalta karnevalistinen. Värityksen painopiste on puvuissa. Niissä voi tykittää ihan kunnolla, hän kuvailee.

Rock-musikaali Hamlet saa kanta-esityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 3. ja 5. syyskuuta.

Lue myös:

Tampereen Työväen Teatteri yt-neuvotteluihin, potkuja ei tiedossa

Teatterien syyskausi alkaa sekavissa tunnelmissa – perinteisellä tamperelaisella näyttämöllä irrotetaan joka toinen penkki

"Än yy tee, nyt!" kuvaaja huutaa.

Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä hyppäävät ilmaan samaan aikaan ja nauravat päälle.

He ovat Ylen uuden lasten uutispalvelun Yle Mixin juontajat, ja he tekevät Tiktok-videota pienessä studiossa. Nyt ei pönötetä perinteiseen uutistyyliin vaan kaksikon energinen juontaminen on suoraan somemaailmasta. Siis niiltä sosiaalisen median alustoilta, joilta nuoret katsovat kiivastempoisia ja usein lyhyitä videoita.

Yle Mixin alakoululaisille tarkoitetuissa uutisissa käsitellään pinnalla olevia aiheita, mutta perinteisiä uutislähetyksiä ymmärrettävämmin.

– Tehdään heidän maailmastaan kertovia, mutta myös niin sanottuja perinteisiä uutisia ja selitetään ne selkeästi, Jasmin Beloued, 20, kertoo.

Aikuisten uutiset ovat usein melko synkkiä. Yle Mixin tekijät haluvat tuoda esiin valoa ja toivoa.

– Aikuisten maailmassa uutiset on tuotu esiin aika negatiivissävytteisesti. Meidän tavoitteena on säilyttää mahdollisuuksien maailma ja tuoda esiin se, että lapsi voi vaikuttaa asioihin, Kiia Keskikylä, 26, sanoo.

Yle Mix tekee uutiset videoina, ei teksteinä. Tärkeänä Ylessä pidetään sitä, että tarjonta on lapsille siellä, missä he aikaansa viettävät.

Yle Mixin videoita julkaistaan Yle Areenassa ja Youtubessa kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Lyhyempiä ja viihdyttävämpiä videoita juontajakaksikko tekee videopalvelu Tiktokiin.

– Tiktokissa uutinen puetaan vaikkapa sketsiksi. Esimerkiksi Valko-Venäjän vaalivilpistä tehtiin näytelty versio. Youtube ja Areena -videot muistuttavat perinteisempää uutissisältöä. Niissä käydään asioita tarkemmin läpi ja haastatellaan ihmisiä, Beloued kertoo.

Ensimmäinen uutisvideo julkaistaan tänään keskiviikkona Yle Areenassa ja Youtubessa.

Lasten uutisille kysyntää

Yle on tehnyt lapsille suunnattuja uutisohjelmia kuten Uutisjuttua ja Uutismixiä aiemminkin, ja nyt tauon jälkeen siis starttaa Yle Mix.

– Lapset ovat fiksuja ja tiedonjanoisia. He haluavat seurata maailman tapahtumia kuten aikuisetkin. Lasten uutissisällöille tuntuu olevan aito tarve, sillä tätä on meiltä todella paljon toivottu, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen.

Lapsille suunnatun uutissisällön tarve on huomattu laajemminkin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat aloitti juuri lasten sanomalehden ja on tehnyt videomuotoisia lasten uutisia jo viitisen vuotta. A-lehdet käynnisti puolestaan Apu Juniori -ajankohtaislehden alakoululaisille.

– Kaiken somessa tarjolle vyöryävän sisällön keskelle tarvitaan myös luotettavaa ja vastuullisesti tehtyä uutisjournalismia lapsille, ikätasolle sopivasti kerrottuna, sillä lapset käyttävät todella paljon mediaa. Lapset ovat tärkeä yleisö uutisille, Räisänen sanoo.

Yle Mix on nimensä puolesta sukulainen Ylen muille lasten ja nuorten brändeille Galaxille ja YleX:lle. Ohjelman nimi sisältää myös journalismin peruskysymyksen: miksi jotain tapahtuu?

– Mix viittaa myös sekoitukseen. Kun on Mix-karkkipusseja, niin olemme ehkä makein uutissekoitus lapsille.

Lapset mukaan ideoimaan

Yle Mixin perjantaina julkaistulla Uutishaaste-videolla käsitellään kolmeentoista kouluun lähetettyä tietovisaa. Tietovisassa kysyttiin esimerkiksi pääministeri Sanna Marinista ja limsan sokeripitoisuudesta. Studio-osuudessa mukana ovat alakouluikäiset laulajakaksoset Eino ja Aapeli.

Omilla videoillaan juontajat esittelevät puolestaan ensimmäistä työviikkoaan ja kertovat itsestään.

Yle Mixin tarkoituksena onkin olla juontajien kautta rento ja henkilökohtainen eli lapsille helposti lähestyttävä. Juontajat pyrkivät olemaan lasten luotettuja kavereita, joiden kanssa voi myös keskustella.

Lapsilta kysytäänkin vinkkejä aiheista, joita Yle Mix voisi käsitellä.

– Olemme vuorovaikutuksessa katsojien kanssa, ja haluamme tehdä uutisia lasten omasta maailmasta, kuten harrastuksista, koulusta, somesta tai mikä sattuu olemaan pinnalla heidän elämässään ja arjessaan, Kiia Keskikylä sanoo.

Ylen studiolla ensimmäisen uutisvideon juonnot ovat viimeistä ottoa vaille valmiit. Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä heittävät viimeiset terveisensä.

– Kiitos sulle, kun katoit tän videon.

– Muista tykätä tästä videosta.

– Ja kommentoi tuonne alle, jos sulla on jotain juttuaiheita.

– Me nähdään ensi videolla. Moikka!

Konserttiohjelmiston vuoksi kovan kohun keskelle joutunut Britannian yleisradioyhtiö BBC on antanut periksi ja muuttanut aiempaa päätöstään. Proms-konserttisarjan päätösillan huipentumassa Lontoon Royal Albert Hallissa kuullaan sittenkin Rule, Britannia! ja Land of Hope and Glory laulettuina versioina.

Konsertin jokavuotisen loppuhuipennuksen ympärillä on käyty viime päivinä kiivasta väittelyä. Konsertin johtava suomalainen kapellimestari Dalia Stasevska joutui jopa uhkailujen kohteeksi, vaikka BBC tiedotti ettei tämä tehnyt päätöstä asiasta.

Lue myös: Suomalaiskapellimestari joutui poliittisen kohun keskelle Britanniassa – myös perhettä uhkailtu

Kohu sai alkunsa, kun The Sunday Times -lehti julkaisi uutisen, jossa BBC:n väitettiin poistaneen kansallismieliset laulut Promsien päätöskonsertista. Lehdessä sanottiin kapellimestari Stasevskan tukevan Black Lives Matter -liikettä. Lauluosuuksien sanoituksissa on puolestaan kaikuja kolonialismin ajoilta.

Lehtiuutisen jälkeen asiaan tarttui Brexit-puolueen Nigel Farage, konservatiivinen iltapäivälehdistö ja lopulta pääministeri Boris Johnson.

BBC pyrki hälventämään kohun perustelemalla ohjelman muuttamista koronavirusrajoituksilla. Esityksissä on tavallisesti mukana yli satapäinen joukko kuorolaulajia, jotka nyt joutuvat virusrajoitusten vuoksi jäämään pois. Komeita kuoro-osuuksia ei siksi nyt päästäisi kuulemaan.

Kun Rule, Britannian! ja Land of Hope and Gloryn esittäminen ilman lauluosuuksia ei riittänyt kohun laannuttamiseen, ilmoitti yhtiö keskiviikkona, että laulut kuullaan sittenkin konsertissa 12. syyskuuta.

Laulajien joukko on tosin huomattavasti tavanomaista pienempi, eikä konserttisalissa ole paikalla lauluun yhtyvää tuhansien henkien yleisöä.

– Kuten olemme koko ajan selvästi sanoneet, niin yleisö voi täysin vapaasta laulaa mukana kotona, BBC:n lausunnossa todetaan.

BBC:n muuttuneesta päätöksestä on uutisoinut myös muun muassa uutiskanava Sky News.

Lue myös:

Suomalainen Dalia Stasevska sai pestin BBC:n orkesterista, kun nuoret naiset jyräävät kapellimestareina – "Päivääkään nuorempi en haluaisi olla"

Kansallisoopperan uusi teos Covid fan tutte aiheutti Suomessa harvinaisen kulttuuriskandaalin. Ooppera oli ensi-illassa viime perjantaina.

Hufvudstadsbladetin musiikkitoimittaja Wilhelm Kvist piti teosta vastuuttomana ja moukkamaisena ja sen esittäjiä narsisteina. Kriitikko ei katsonut hyvällä sitä, että tuhansia kuolemia ja kärsimystä aiheuttavaa pandemiaa lähestyttiin kepeän huumorin keinoin.

Lue Ylen juttu tästä:

Kriitikko tuomitsi Covid fan tutten laulajat narsistisiksi ja Kansallisoopperan vastuuttomaksi – musiikkialalla pöyristyttiin

Mitä tästä pitäisi ajatella? Saako vakaville ja inhimillistä kärsimystä aiheuttaneille asioille nauraa? Kysyimme asiaa stand up -koomikko Iikka Kiveltä ja huumoria tutkineelta antropologi Marianna Keisalolta. Kuviin poimimme esimerkkejä traagisista aiheista, joille on naurettu maailman sivu.

Vitsin ei pidä olla kaikille sama

Kumpi on oikeassa: ne jotka tuomitsevat vakavalle asialle nauramisen vai ne, jotka ajattelevat, että juuri traagisille asioille pitää nauraa?

Antropologi Marianna Keisalon vastaus on: molemmat. Yksille nauraminen on vapauttavaa ja helpottavaa, toisille ahdistavaa ja väärin.

Se, miten huumori koetaan, on aina subjektiivista, yksilöllistä. Näin jo siksi, että ei ole vitsiä, joka olisi aina kaikille hauska. Se ei edes ole huumorin idea.

– Vitsistä ei myöskään voi päätellä, millaisia arvoja se edustaa niille, jotka sille nauravat. Samalle vitsille voi nauraa eri syistä. Yksi nauraa siksi, ettei välitä aiheesta vähääkään ja toinen siksi, että se koskettaa todella paljon ja on siksi vapauttavaa.

Keisalo kirjoitti koronahuumorista Antroblogin artikkelissa, jossa hän nosti esille huumorin vapauttavan voiman. Pandemian myötä somessa alkoi levitä vitsejä ja meemejä, joiden aiheina olivat muun muassa vessapaperin hamstraus ja kotona työpäivää sotkevat lapset, joihin viitattiin “kollegoina”.

Keisalon mukaan niissä näkyi se, että huumori on selviytymiskeino ja se yhdistää ihmisiä.

Kuka päättää, mille saa nauraa?

Mutta saako inhimillistä kärsimystä aiheuttaneille tai aiheuttaville asioille nauraa? Keisalo vastaa toteamalla, että olisi ylipäätään erittäin vaikea löytää aihetta, joka ei aiheuttaisi inhimillistä kärsimystä.

– Silloin emme voisi käsitellä rakkautta tai ihmissuhteita, perheitä tai rahaa. Ja kuka sen määrittää, mitä saa käsitellä? Se on mielipidekysymys, emmekä me voi kenenkään puolesta päättää, emme edes sitä, mikä on hauskaa.

Keisalo korosta, että monille huumori on tapa käsitellä asiaa, rajata se ja eräällä tapaa nousta samalla sen yläpuolelle.

– Koronalle nauraminen rajaa sen pieneksi ja kontrolloiduksi. Voimme nauraa sille, vaikka tiedämme, että se on vaarallinen ja aiheuttaa pahoja asioita. Se, että nauramme hetken, voi olla vapauttavaa.

Tämä näkyy muun muassa eri ammattikuntien huumorissa. Lääkärit ja sairaanhoitajat vitsailevat leikkaussalissa tavalla, joka auttaa jakamaan kokemuksia ja tuo helpotusta. Joistakin se voi kuulostaa tunteettomalta.

Tragedia – lupa nauraa?

Ei ole aihetta, jolle ei voisi nauraa. Tätä mieltä on stand up -koomikko Iikka Kivi. Hän on käsitellyt huumorin keinoin läheisen sairastumista, koulukiusaamista, kuolemaa, mielenterveysongelmia, ilmastokriisiä ja holokaustia. Melko vakavia aiheita.

– Kaikki negatiivinen on lopulta hauskaa, koska huumori rakentuu tragedialle, Kivi sanoo.

Asia ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Kaikille asioille voi Kiven mielestä nauraa, jos se helpottaa omaa oloa, mutta samalla ei pidä lisätä muiden kärsimystä.

– Pyrin aina itse siihen, että vitsin kärki osoittaisi niihin, jotka ovat aiheuttaneet tilanteen, että vitsi olisi niiden puolella, jotka siitä kärsivät.

Kivi myöntää, että ohjenuoraa on vaikea soveltaa tekstiin, joka käsittelee pandemiaa ja jonka tarkoitus on olla hyväntuulinen komedia. Miten sellaisessa tuodaan esiin puoli miljoonaa kuollutta?

Kivi korostaa, että hän ei ole nähnyt Covid fan tuttea. Hän kuitenkin ymmärtää HBL:n kriitikkoa.

– Jos ohitetaan kärsimys ja häivytetään se näkyvistä, se voidaan kokea loukkaavana. Tämä on yleensä ongelma aina, kun hyvinvoivat ihmiset tekevät vitsin aiheesta, joka on kevyt heille, mutta ei vitsin kohteelle.

"Emme ole samassa veneessä"

Kivi ei itse tekisi huumoria koronakokemuksistaan, koska pandemia ei ole häntä pahemmin hetkauttanut. Hän on ollut kotona ja tehnyt linturetkiä – “ja ketä kiinnostaisi että joku isomahainen koomikko on ollut himassa”?

Kivi sanoo, että aihetta on vaikea käsitellä huumorin keinoin, varsinkin, jos luodaan kuvaa siitä, että olemme kaikki samassa veneessä.

– Emme me ole. Pandemia vain kärjistää tulo- ja luokkaeroja. Eivät ne häviä mihinkään. Yksinhuoltajaäidille on koronan vuoksi pelottavaa mennä duuniin, mutta hänen on pakko, koska ei ole vaihtoehtoja. Se on se todellisuus yhteiskunnan alimmilla portailla.

Kiven mielestä vakavista aiheista vitsailtaessa oleellista on se, kuka sanoo, missä yhteydessä ja miten aihetta käsitellään.

– Jos minulla olisi omainen, joka on sairastanut koronan ja kuulisin, että Suomen elitistisin kulttuurimuoto tekee oopperan koronasta, jossa kaikilla on vain hauskaa, se kuulostaisi vastenmieliseltä.

"Tuolla ne rikkaat nauraa meille"

Olisiko koronahuumori hyväksyttävämpää, jos sitä olisi tehty stand up -lavalla? Kiven mielestä eri taidemuotojen konteksteilla on väliä.

– On eri asia, että valkoisten omistama elokuvayhtiö tekee elokuvan rasismista ja pääosassa ovat valkoiset näyttelijät kuin että musta amerikkalainen kertoo stand up -klubilla, miltä rasismi hänestä henkilökohtaisesti tuntuu.

Kivi lähtisi käsittelemään koronaa niiden kautta, jotka ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä. Hän keskittyisi esimerkiksi sairaanhoitajiin “sen sijaan, että Finlandia-taloon sytytellään tsemppivaloja”.

– Jos elitistiseksi koettu taidemuoto ottaa kepeän ja huolettoman näkökulman asiaan, joka on kaikkein raskain köyhimmille suomalaisille, siinä otetaan riski sen suhteen, että ihmiset ajattelevat, että tuolla ne rikkaat nauraa meidän kärsimykselle.

Mitä olet mieltä, saako vakaville aiheille nauraa? Keskustele aiheesta 3.9. klo 23. asti.

Lue lisää:

“Saadaanko me tämä maaliin asti?” – Kansallisooppera menetti keväällä kolme miljoonaa, nyt talo on taas auki, mutta kuinka pitkään?

Borat-näyttelijä huijasi taas päättäjiä: Dick Cheney antoi nimmarinsa kidutusvälineeseen, Sarah Palin suuttui veteraanivedätyksestä

Maailmankuulun taiteilijan teosten saaminen esille Suomeen on ollut suuritöinen urakka. Koronakriisi toi lisämutkia matkaan.

Nyt helsinkiläismuseossa uskalletaan huokaista helpotuksesta: Vincent van Goghin (1853-1890) näyttely avautuu yleisölle lauantaina poikkeusoloista huolimatta.

Didrichsenin taidemuseo on saanut nelisenkymmentä Van Goghin teosta lainaksi hollantilaisesta Kröller-Müller-museosta.

Niiden kuljettaminen Suomeen varmistui vasta viime viikolla.

Turvallisuussyistä kaikkia näyttelyn teoksia ei tuotu samanaikaisesti, vaan kahdella eri kuljetuksella. Näin varmistettiin, ettei mahdollisen onnettomuuden sattuessa menetetä kaikkia teoksia kerralla.

Museonjohtaja Maria Didrichsen ei saa edes paljastaa, millä kulkuvälineellä Van Goghit Suomeen saapuivat.

– Koronapandemian takia sopivan kuljetuksen järjestyminen Hollannista oli pitkään auki.

– Olimme viimeiseen saakka epävarmoja, pääsevätkö taulut lainkaan perille, hän sanoo.

Hollantilaissyntyinen Vincent van Gogh on yksi arvostetuimmista eurooppalaisista kuvataiteilijoista. Useat taidemuseot haluaisivat esitellä näyttelyissään hänen teoksiaan.

Kun niitä annetaan lainaksi, turvajärjestelyt ovat erityisen tiukat. Varsinkin nyt.

Teokset ovat herkkiä valolle ja kosteudelle

Suomeen saavuttuaan taideteosten kuljetuslaatikot vietiin suoraan Didrichsenin taidemuseoon. Arvoteoksia ei saa säilyttää väliaikaistiloissa.

Teokset odottivat laatikoissaan 24 tuntia ennen niiden esille ottamista. Näin lämpötila saatiin tasaantumaan sopivaksi. Äkillinen vaihdos kylmästä lämpimään voi vaurioittaa tauluja.

– Varsinkin paperityöt ovat herkkiä kosteudelle ja äkillisille lämpötilan vaihteluille. Jos laatikot avaa heti ja nostaa teokset esille, teos voi kärsiä, Maria Didrichsen kertoo.

Normaalitilanteessa Kröller-Müller-museo olisi lähettänyt Suomeen omaa henkilökuntaansa varmistamaan järjestelyiden sujumisen. Nyt he seurasivat taulujen purkamista ja asettelua videoyhteyden välityksellä.

THL:n niin sanotussa liikennevalomallissa Hollanti on tällä hetkellä merkitty punaiseksi. Riski koronatartunnalle on huomattavasti korkeampi kuin Suomessa ja siksi sieltä saapuville suositellaan omaehtoista karanteenia.

– Meillä piti olla valmis näyttelysuunnitelma, josta ei voinut poiketa. Taulut ripustettiin suoraan seinille ja niille laitettiin vielä suojahuput päälle, Didrichsen kuvailee.

Näyttelyn jälkeen teokset karanteeniin

Nyt Vincent van Gogh – tie taiteilijaksi -näyttely on valmis. Sen valmistelut aloitettiin Didrichsenin taidemuseossa jo kahdeksan vuotta sitten.

Museo sai Van Goghin piirustukset lainaan viideksi kuukaudeksi, mikä on poikkeuksellista.

Valon arkuuden ja teosten haurauden takia laina-aika on useimmiten kolmisen kuukautta. Silloinkin työt laitetaan näyttelyn jälkeen noin vuodeksi pimeään varastoon.

Näyttelyn jälkeen teosten on päästävä lepäämään. Maria Didrichsen

– Nyt teokset joutuvat karanteeniin ehkä jopa kahdeksi vuodeksi, koska ne ovat poikkeuksellisen pitkään esillä, Maria Didrichsen sanoo.

– Näyttelyn jälkeen teosten on päästävä lepäämään. Siten turvataan niiden säilyminen tuleville sukupolville.

Näyttelyyn metallinpaljastimen kautta

Museonjohtaja pohtii, miten koronatilanne vaikuttaa näyttelyn kävijämäärään.

– Totta kai korona on edelleen varjona taustalla. Onhan tässä miettimisen aihetta, koska näyttelyn kustannuksetkin ovat suuret.

Maria Didrichsen ei voi sopimussyistä kertoa, mitä näyttely on tullut maksamaan. Kyseessä on kuitenkin taloudellisesti museon kaikkien aikojen suurin satsaus.

Koronatilanteen takia museoon otetaan kerralla sisään vain noin sata katsojaa, mikä on puolet vähemmän kuin normaalisti. Näin tehdään, jotta näyttelytilaan ei synny ruuhkaa.

Kävijöiden kannattaa varautua jonottamaan sisäänpääsyä oven ulkopuolella.

Näyttelyyn kuljetaan metallinpaljastimen kautta. Se on osa mittavia turvajärjestelyitä.

Metallinpaljastin oli käytössä viimeksi norjalaistaiteilija Edvard Munchin (1863-1944) näyttelyssä vuonna 2014.

Myös näyttelyn avajaiset toteutetaan poikkeusjärjestelyin. Tungoksen välttämiseksi niitä järjestetään neljä.

Pukukoodisuositus avajaisissa on kasvomaski.

Teoksissa työväkeä ja maisemia

Jos tulee Didrichsenin taidemuseoon vain nähdäkseen Vincent van Goghin kuuluisia auringonkukkamaalauksia, saattaa pettyä. Niitä ei nyt nähdä.

Esillä on Kröller-Müller-museon omistama maalaus Omakuva.

Näyttelyn toinen öljyvärityö on saatu lainaksi Ateneumin taidemuseosta. Katu, Auvers-sur-Oise on Suomen ainoa Van Goghin taideteos.

Lisäksi näytteillä on yksi grafiikantyö sekä 39 taiteilijan uran alkuvaiheen piirustusta.

Keskeisiä aiheita niissä ovat maalaisväestön ja maatyön kuvaus, maisemat ja muotokuvat.

Tie taiteilijaksi on laajin Suomessa nähty Van Goghin teosten kokonaisuus ja ensimmäinen yksinomaan hänen taidettaan esittelevä näyttely Suomessa.

Vincent van Gogh - tie taiteilijaksi on esillä Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 5.9.2020-31.1.2021.

Lue myös:

Virus sulki taidemuseon ja aiheutti suurtappiot: Vincent van Gogh -näyttelyn tulo Suomeen epävarmaa

Thesleffin omakuva esillä ehkä viimeistä kertaa, Simbergiä ei mielellään lainata ulkomaille – Kansallisaarteita joudutaan säilyttämään varastossa etteivät ne tuhoutuisi

Mitä ovat romantiikka ja rakkaus? Tai niiden yhdistelmä?

Eivät ainakaan sitä, mitä Hannaleena Hauru näki elokuvista lapsena 1980-luvulla. Usein mies voitti naisen sydämen sankariteoilla, pelastamalla tämän pinteestä tai muuten vain pullistelemalla lihaksia.

Omissa elokuvissaan Hauru pyrkii näyttämään ihmissuhteista todellisemman kuvan.

– Niin paljon kuin olenkin kasarikomedioiden fani, ne ovat lopulta vain hauskaa viihdettä. Jos ajattelen omia suhteitani, ne ovat järjestäytyneet eri tavalla, hän sanoo.

– Olisi hirveän kiva törmätä kolmekymppiseen suomalaiseen, joka sanoisi, että kokemukseni rakkaudesta on sellainen kuin vanhoissa elokuvissa.

Vaikka Hauru ei allekirjoita 80-luvun elokuvien tapaa kuvata romantiikkaa, hän pitää erityisesti sen ajan komedioista, kuten Top Secret ja Mies ja alaston ase. Lajityyppi on ollut tiivis osa hänen elämäänsä tälläkin viikolla. Hauru bingetti Cobra Kai -sarjaa, joka on jatkoa Karate Kid -klassikolle kolmen vuosikymmenen jälkeen.

– Hehkutin sarjaa ystävälleni puhelimessa. Hän sanoi, että siellä se avantgardeohjaaja viettää vapaa-aikaa, Hauru nauraa.

Elokuvien suhteen Hauru kuvaa itseään myöhäisheränneeksi. Vasta elokuva-alan opintojen myötä hän tutustui eurooppalaiseen elokuvaan, kuten Felliniin.

– Maailmani räjähti, että mitäs tämä nyt on.

David Lynchin jalanjäljissä

Juuri nyt Hauru on ehkä enemmän avantgarde kuin koskaan aiemmin. Hänen uusi elokuvansa Fucking With Nobody pyrkii rikkomaan rajoja sekä tarinankerronnan että estetiikan osalta.

Pääosassa nähtävä Hauru näyttelee ikisinkkua elokuvaohjaajaa, joka luo kulissisuhteen itseään nuoremman näyttelijän kanssa. Kaverusten tavoite on paljastaa yhteiskunnan nälkä romanttisia tarinoita kohtaan. Fiktio on kuvattu jäljitellen dokumentoitua todellisuutta.

Tiedotteessa Hauru toteaa elokuvan olevan satiiri rakkauden tarinallistamisesta. Hän kertoo olevansa kiinnostunut, mitä rakkaudesta jää jäljelle, kun se riisutaan romantiikan tunnuksista. Haastattelussa moiset korulauseet voi unohtaa.

Mitä haluat sanoa elokuvallasi?

– Ei mulla ole tuohon tällä hetkellä mitään fiksua vastausta. Nyt taitaa olla liian aikainen aamu, Hauru nauraa.

– Lainaan David Lynchiä, joka summasi asian hyvin haastattelussa: kun leffa on valmis, kaikki odottavat, että ohjaaja puhuisi siitä, vaikka ideana nimenomaan on, että leffa on se, joka puhuu.

Venetsiassa ollaan kokeellisuuteen kallellaan

Fucking With Nobody saa maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla maanantaina. Matka festivaalille oli poikkeuksellinen.

Elokuva on osa Venetsian biennaalin College Cinema -esityssarjaa, johon se valittiin yli kymmenen hakijan joukosta. College Cineman jujuna on, että ehdokkaat ovat alusta saakka mukana festivaalin koulutusohjelmassa, jossa arvioidaan tulevaa elokuvaa käsikirjoituksen ensiversioista saakka. Voittajahankkeet saavat 150 000 euron mikrobudjetin ja pääsevät elokuvajuhlille esitettäväksi.

– Ei tarvitse mennä häntä koipien välissä punaiselle matolle, koska tuutoriarmeija on sanonut, että elokuva on hauska, tärkeä ja kiinnostava. Kivaa on myös se, että Venetsian kävijäkunta on kokeellisuuteen kallellaan. He ovat tottuneet katsomaan haastavampaa materiaalia.

Osaltaan elokuvaa määrittää budjetin koko. Tässäkin tapauksessa Hauru on paitsi elokuvan ohjaaja myös toinen käsikirjoittajista sekä näyttelijä ja leikkaaja. Lasse Poser on niinikään sekä käsikirjoittaja että näyttelijä.

Toisaalta mikrobudjetinkin puitteissa riittää mahdollisuuksia. Hauru on sitä mieltä, että vastaavat 150 000 euroa olisi mainio summa esikoisohjaajalle Suomessa, jossa elokuvia rahoittaa Suomen elokuvasäätiö. Se antoi Haurun esikoiselokuvalle Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset (2017) reilut miljoona euroa.

– Sen olisi voinut jakaa vaikka neljälle ohjaajalle. Neljäsosamiljoona kaikille. Mielestäni kokeellisemmalle elokuvalle olisi Suomessa kysyntää, mutta rahoitusasioiden suhteen elokuvasäätiön olisi järjestäydyttävä uudestaan.

Ensimmäinen fyysisesti järjestettävä elokuvafestivaali pandemian aikana

Venetsian elokuvajuhlat on ensimmäinen merkittävä kansainvälinen elokuvafestivaali, joka järjestetään fyysisesti pandemian alun jälkeen. Koronan vaikutukset ovat silti ilmeiset, sillä ohjelmistosta uupuvat menestyjiksi veikatut elokuvat ja juhlissa noudatetaan lukuisia erityisjärjestelyitä.

Esimerkiksi viime vuonna palkittujen joukossa oli Joker, kun taas tänä vuonna mukana ei ole yhtäkään Hollywood-elokuvaa.

Fucking With Nobody on College Cinema -sarjan ensimmäinen mukaan valittu suomalaishanke.

Suomen elokuvateattereissa Fucking With Nobody nähdään loppuvuodesta 2020. Kotimaan ensiesitys koittaa kuitenkin jo syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla.

Katso Yle Areenasta: Venetsian elokuvajuhlat alkavat pandemiasta huolimatta

"Julkaisu on yhteisösääntöjemme vastainen. Poistimme kohteesi julkaisu, koska se rikkoo yhteisösääntöjämme kohtaa alastomuutta tai seksiä".

Tällaisen viestin Suomen valokuvataiteen museo sai eilen. Museo oli julkaissut Instagram-tilillään ruotsalais-brittiläisen, alastomuudella leikittelevän taiteilijan AdeYn kuvan, jossa raskaana oleva nainen pökkäisee kontallaan olevan miehen peppua.

Kuvassa ollaan alasti, mutta siinä ei näy sukupuolielimiä, ja naisen pulleat rinnat on sutattu ja sumennettu. Tunnelma on humoristinen ja hersyy komiikkaa, koska perinteiset sukupuoliroolit ovat kääntyneet hassulla tavalla ylösalaisin.

Silti kuva oli Instagramille liikaa. Valokuvataiteen museon viestintäasiantuntija Jaakko Laasanen ei oikein ymmärrä someyrityksen logiikkaa. Hänen mielestään kuvan poistamiselle ei ollut mitään syytä.

– Taiteilija oli toimittanut meille kuvistaan pikselöityjä versioita, joista oli Instagram-käytännön mukaan piilotettu nännejä ja sukupuolielimiä. Se, että tällainen kuva tästä huolimatta sensuroitiin, tuli meille yllätyksenä.

Sensuroiduista kuvapäätöksistä pitäisi periaatteessa olla mahdollisuus valittaa, mutta tämäkään puoli ei tällä kerralla toteutunut. Valokuvataiteen museo lähetti Instagramille kyselyn, johon ei tullut vastausta.

– Saimme viestin, jossa todettiin vain, että koronapandemian takia henkilöstöä on tällä hetkellä vähemmän. Tapauskohtainen neuvottelu Instagramin kanssa ei siis ole mahdollista, mikä voi rajoittaa taiteellista ilmaisunvapautta, Jaakko Laasanen toteaa.

Instagram ei sensuroi Playboy-kuvia

Taiteilijalle itselleen ei instasensuuri ole uusi asia. AdeY on ollut somejätin hampaissa jo vuosikausia. Hän on vaatinut Instagramilta järkevämpiä sääntöjä ja oikeudenmukaisempaa julkaisupolitiikkaa.

Esimerkiksi kolme vuotta sitten Instagram poisti AdeYn tilin kokonaan, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta. Taiteilijan kahden ja puolen vuoden ajan rakentama brändääminen valui hukkaan, ja kaikki lähes 70 000 seuraajaa katosivat saman tien. Kaikki piti aloittaa alusta.

AdeY haluaa korostaa, että paljaasta pinnasta huolimatta hänen kuvissaan ei koskaan ole ollut minkäänlaista seksuaalista sisältöä. Taiteilijan mukaan nimenomaan Instagram on tässä yhteydessä seksistinen osapuoli. Se seksualisoi pikselöintivaatimuksillaan alastomuutta, jonka pitäisi olla täysin luonnollinen asia.

Instagram on saanut kritiikkiä myös kaksinaismoralismistaan: se, mikä on toisille sallittua, on toisilta kiellettyä.

– Esimerkiksi Playboyn instakanavalla on satamäärin alastonkuvia, joiden kriittisiä kohtia on pikselöity. Ne kylläkin jätetään rauhaan, mutta samalla periaatteella pikselöity taidekuva poistetaan. Tällainen tietenkin herättää hämmennystä ja kertoo ehkä siitä, että isommilla instituutioilla on Instagramin suhteen enemmän valtaa, Jaakko Laasanen pohtii.

Megayhtiöt määrittelevät käyttäytymistämme

Jos ajatellaan somejättien julkaisupolitiikkaa ja sensuuria, Jaakko Laasasen mukaan nyt ollaan uuden, globalisoituneen ajan kynnyksellä.

– Meillä on aiemmin ollut kansallisia valvontaelimiä, kuten esimerkiksi Suomen elokuvatarkastamo, joka aikoinaan kävi läpi mediamateriaalia ja jakoi ikärajoituksia. Nyt olemme siirtyneet ylikansalliseen sensuuriin, jossa suuret somejätit määrittelevät, mitä saa julkaista, mitä ei.

Ei siis ihme, että neljä suurta teknologiayhtiötä, Facebook, Apple, Google ja Amazon olivat äskettäin Yhdysvaltojen kongressin kuunneltavina. Kysymys kuului, onko tällaisilla yhtiöillä jo liikaa valtaa. Esimerkiksi Facebookin Mark Zuckerberg kuittasi asian toteamalla, että hänen yhtiönsä puolustaa demokraattisia arvoja, kuten ilmaisunvapautta.

– Onhan se varsin kiinnostavaa, että on olemassa tällaisia megayhtiöitä, jotka määrittelevät toimintaamme ja käyttäytymistämme, Jaakko Laasanen sanoo.

Voi siis ajatella, että ainakin jollakin tavalla amerikkalaisen yhteiskunnan arvoja ja suhdetta alastomuuteen peilaava somesensuuri tukee ikävimmillään uuspuritanismia ja konservatiivista ajattelua, ja asettaa selviä rajoituksia luovuudelle.

– Instagram on tällä hetkellä somen pääväylä, ja samalla myös monille taiteilijoille tärkeä paikka esitellä teoksiaan, Jaakko Laasanen toteaa.

Nimensä veroinen näyttely

Instagramin suhtautuminen alastomuuteen on myös hyvin erilaista kuin se, mihin saunakulttuurin kyllästämässä Suomessa on totuttu. Valokuvataiteen museotakaan ei sensuroitu ensimmäistä kertaa.

– Nostamme ajoittain esille kokoelmakuvia, ja koska kyse on kotimaisesta valokuvataiteesta, arkista suomalaista alastomuutta epäseksuaalisessa muodossa löytyy runsaasti. Usein en voisi edes tulla ajatelleeksi, että tässä olisi jotakin yhteisösääntöjä loukkaavaa, Jaakko Laasanen kertoo.

Laasasen mukaan Valokuvataiteen museossa on silloin tällöin näyttelyitä, joissa alastomuus on keskiössä, ja kommentointiakin syntyy.

– Suomalainen yleisö on kuitenkin sellaista, ettei alastomuudesta saa millään aikaiseksi valtavaa kohua.

AdeYn tuoreen näyttelyn nimi on The Censored Exhibition, ja yhden kuvan kohdalla toteutui siis peräti tuplasensuuri: ensin taiteilija sensuroi omaa teostaan, sitten Instagram poisti sen kokonaan.

– Kun kerroimme AdeYlle asiasta, hän totesi, että nythän näyttely on nimensä veroinen, Jaakko Laasanen summaa.

Onko somejäteillä jo liikaa valtaa? Osallistu keskusteluun.

Taidemaalari Anna Tuori nosti tuoreessa Ylen haastattelussa esiin jotain, joka tuntuu porisseen pinnan alla pitkään. Tuori puhui kulttuurivieras-jutussa muun muassa taiteen tekopyhyydestä, poliittisesta korrektiudesta ja oikeamielisyydestä.

Hän viittasi uutisista tuttuihin, helposti tunnistettaviin aiheisiin, sellaisiin kuin ilmastonmuutos ja rasismi, jotka ovat taiteessa nyt suosittuja aiheita.

– Jos taiteesta tulee vain väline ilmaista asiaa, jonka voisi yhtä hyvin kirjoittaa banderolliin, taide banalisoituu, arkistuu ja latistuu, Tuori sanoi.

Tuori oli jo aiemmin arvostellut samasta asiasta muun muassa kollegoitaan Riiko Sakkista ja Jani Leinosta. Kaikki kolme kuuluvat Suomen eturivin nykytaiteilijoihin.

Voit lukea jutun täältä:

Anna Tuori luki 14-vuotiaana eroottisen romaanin Lolitan, samastui keski-ikäiseen mieheen ja pitää sitä hyvänä asiana

Riiko Sakkinen vastaa kritiikkiin

Nyt kuvataiteilija Riiko Sakkinen lataa takaisin:

– Minulle taiteen tehtävä on täysin päinvastainen, kuin mitä Anna kokee. Taiteen pitää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Minun näkökulmastani Anna tekee yliesteettistä taidetta, jolla vain koristellaan porvarien salonkeja.

Sakkinen antaa haastattelua kotoaan Espanjasta ja vaikuttaa ärtyneeltä.

Hän kokee harjoittavansa eri ammattia kuin Tuori, eikä pidä siitä, että heitä vertaillaan.

Sakkinen sanoo, ettei löydä Tuorin maalauksista sisältöä.

– Ne ovat vastuuttomia. On mahdollisuus puhua, mutta ei puhuta. Se on vähän kuin popmusiikki, että lauletaan vain rakkaudesta, eikä tehdä protestilauluja.

Sakkinen tunnetaan yhteiskuntakriittisistä teoksista, joissa hän käyttää kapitalismin kuvastoa sitä itseään vastaan. Hän on myös tempaissut liimailemalla presidentinkuvia kahvipaketteihin.

Sakkinen ei ole poliittisesti korrekti. Omien sanojensa mukaan hän on toisinajattelija, joka kannattaa asioita, joita kukaan muu ei kannata.

– En kannata demokratiaa, en markkinataloutta, en jaa länsimaisten ihmisten arvoja millään tavalla. Olen kaikesta eri mieltä. Kannatan intellektuellien diktatuuria ja vastustan yksityisomaisuutta.

Eri mieltä omien teostensa kanssa

Sakkinen ei ymmärrä, miksi pitäisi vetää rajaa taiteen ja politiikan tekemisen välille. Yhteiskunnallisen romaanin kirjoittaminen on Sakkiselle politiikkaa, mutta se on samalla myös kirjallisuutta. Taiteen tulee olla poliittista, mutta sen ei pidä olla propagandaa.

– Propagandan idea on, että viestin vastaanottaja yritetään saada ajattelemaan samalla lailla kuin viestin lähettäjä. Minä olen usein eri mieltä jopa omien teosteni kanssa.

Anna Tuorin haastattelua on jaettu ahkerasti sosiaalisessa mediassa ja sitä on kommentoitu.Viimeksi asiasta keskusteltiin keskiviikkoaamuna Ylen Jälkinäytös-ohjelmassa.

Se, mikä Sakkista keskustelussa eniten häiritsee, on tämä:

– Moni on nyt juhlinut, että vihdoin joku sanoo, että taiteen ei pidä olla poliittista, että sen pitää olla vain nautintoa. Ajatellaan, että taiteen kuuluu olla autonomista ja irrallaan ympäröivästä maailmasta. Sellaiseen pyrittiin joskus sata vuotta sitten.

Professori puolustaa Tuoria

Mitä Tuorin puheenvuorosta pitäisi ajatella? Turun yliopiston taidehistorian professori Katve-Kaisa Kontturi näkee keskustelunavauksen näin:

– Tuori ei mielestäni kritisoi poliittista taidetta sinänsä, vaan tietynlaista poliittista taidetta. Jos keskitytään vain siihen, mikä taiteen aihe on, ei kiinnitetä huomiota siihen, miten teos on tehty. Taiteen poliittisuus on myös tavoissa, joilla taidetta tehdään.

Kontturin mielestä poliittiset aiheet voivat latistaa taidetta, jos aiheita lähestytään niin, että niiden problematiikka otetaan annettuna, tai niihin liittyvä kuvasto vain tuotetaan teoksessa uudelleen.

Taide pystyy siihen, mihin uutiset eivät

Poliittista taidetta pitää hänen mielestään olla, mutta sen pitää antaa jotain uutta ajateltavaa.

– Totta kai ilmastonmuutosta tulee käsitellä, mutta se pitää tehdä omalla erityisellä, taiteelle ominaisella tavalla. Taide voi koskettaa, vaikuttaa ja tuoda lähelle aivan eri tavalla kuin uutiset.

Kontturin mielestä Tuori ei puolustanut vanhaa modernistista taidekäsitystä.

– Tässä ei nyt ajatella, että taide on erillään yhteiskunnasta, vaan ajatellaan taiteen autonomia uudella tavalla. Taiteilijan tehtävä ei ole vain lanseerata tai osallistua jo olemassa oleviin poliittisiin keskusteluihin, vaan tuoda jotain uutta esille. En usko, että Tuorikaan haluaa tehdä taidetta, joka ei vaikuta tai kosketa ihmisiä.

Jani Leinonen yhdessä asiassa samaa mieltä

Anna Tuorin haastattelussa nostettiin esiin myös Jani Leinonen, joka on “mestauttanut” hampurilaisketju McDonaldsin maskotin ja tuonut romanikerjäläisiä osaksi Kiasman näyttelyään.

Leinonen sanoo olevansa yhdessä asiassa samaa mieltä kuin Tuori: valkoiset poliittiset taiteilijat tekevät pahoja mokia estetisoidessaan toisten kärsimystä ja käyttäessään sitä omien teostensa materiaalina. Hän kokee itsekin syyllistyneensä sellaiseen.

– Romaninaisten tuominen Kiasmaan oli minulta rasistinen teko, enkä ikinä tekisi sitä uudestaan. Onneksi ihminen voi oppia tyhmyyksistään.

“Kuulostaa äärioikeistolaiselta”

Muihin Tuorin ajatuksiin Leinonen suhtautuu kriittisemmin. Erityisesti Leinosta hämmentää, että Tuori puhuu poliittisesta korrektiudesta ja identiteettipolitiikasta. Leinosen mukaan poliittinen korrektius on amerikkalaisen oikeiston lanseeraama termi, jonka tarkoitus on viedä huomio pois itse asiasta silloin, kun joku yrittää puhua rasismista, homofobiasta tai syrjinnästä.

– Ne, joilla on valtaa, ovat tottuneet siihen, että he voivat laukoa mitä tahansa. Sitten he loukkaantuvat, että “mitään ei voi sanoa ja että teillä ei ole huumorintajua”.

Toinen Leinosta häirinnyt termi oli identiteettipolitiikka. Tuori kritisoi sitä, että taiteilijat ja taideyleisö jakavat samat huolenaiheet ja yhteisen vihollisen ja vahvistavat tunnetta samaan ryhmään kuulumisesta.

Leinoselle identiteettipolitiikka tarkoittaa sitä, että taistellaan huonommassa asemassa olevien tai syrjittyjen puolesta.

– On yllättävää kuulla Anna Tuorilta läppää, joka kuulostaa aika perussuomalaiselta ja äärioikeistolaiselta, Leinonen vastaa.

Suurin osa tekee viihdyttävää

Leinosen mielestä poliittisuus ei latista taidetta. Kaikki riippuu siitä, miten aiheita käsitellään.

– Se, että joku aihe kuten ilmastonmuutos tai rasismi popularisoituu, ei tee siitä huonoa teemaa teokselle, ellet sitten ole kulttuurielitisti tai snobi, jolla ei ole arvoja, joita ajaa ja puolustaa. Jatkuva uuden tavoittelu on järkyttävää, se, että pitäisi koko ajan siirtyä seuraavaan trendiin.

Leinonen kokee, että poliittisen taiteen tekijöitä on vähän ja he ovat marginaalissa.

– Suurin osa taiteilijoista tekee viihdyttävää, iloista ja ihanaa taidetta, jota on helppo ostaa. Poliittinen taide ei ole suosittua, koska sitä ei ole helppo myydä.

Leinonen ei koe, että taiteessa olisi Tuorin esiin nostamaa oikeaoppisuuden vaatimusta. Sen sijaan markkinat ovat konservatiiviset ja raha, se mitä ostetaan ja millaista taidetta tuetaan, on suuri vallankäytön väline.

– On kiinnostavaa, että on tullut uusia säätiöitä, jotka jakavat apurahoja uusista näkökulmista, ei vanhanaikaisilla meriiteillä, vaan identiteettipolitiikan kannalta. Se voi johtaa tasa-arvoisempaan maailmaan.

Taide voi menettää näkökykynsä

Kuvataideakatemian taidehistorian ja -teorian professori Anita Sepän mielestä Tuori tarttui ajankohtaiseen ilmiöön, siihen, että taide sidotaan erilaisiin auttamistarkoituksiin.

– Se ei ole sinällään paha asia. Samalla kuitenkin esimerkiksi filosofi Theodor Adorno näkee taiteen tehtävän toisin. Hänelle taide palvelee yhteiskuntaa tehokkaimmin kääntyessään vallitsevaa yhteiskuntaa ja sen näennäistä järkevyyttä vastaan.

Jos taide alkaa edistää vain yhteiskunnallisia asioita, se voi samalla menettää kyvyn nähdä asioita eri näkökulmista.

– Meidän oman aikamme moraalinen järkevyys on läpeensä irrationaalista. Meidän on helppo olla vihreitä ja tuottaa vihreätä taidetta, mutta harva on valmis luopumaan etuoikeuksista kuten lentämisestä tai autoilusta.

Poliittinen taidekin voi tuottaa sitä, mitä se kritisoi. Tuori viittasi tähän esimerkillä Helsinki Biennalesta, jonka teemana on ilmastonmuutos, mutta jonka silti odotetaan houkuttelevan kaupunkiin turisteja.

"Elämme historian suurinta murrosta"

Sepän mielestä taiteilijalla on oikeus käsitellä todellisuutta juuri sellaisella tavalla kuin tämä haluaa. Kirjaimellinen todellisuuden toistaminen voi olla kiinnostavaa ja taiteen monimuotoisuuteen mahtuu myös päivänpoliittinen keskustelu.

– Näen kuitenkin, että jos rahoituksessa aletaan suosia massiivisesti taidetta, joka sitoutuu nykyajan hyvisten pyrkimyksiin, se saattaa johtaa tietynlaisen kapean yhteiskunnallisen sanoman edistämiseen. Ja se ei ole taiteen kehityksen kannalta hyvä lopputulema.

Vielä mutkikkaammaksi asian tekee se, että moderni taide elää Sepän mukaan historiansa suurinta murrosta. Siihen liittyvät globaalit ongelmat ja ilmastonmuutos.

– Modernin taiteen ja tieteen paradigmat ovat kolonialistisen ajan luomuksia, elitistisiä, eurooppakeskeisiä ja valkoisia. Moderni taide on uudenlaisten haasteiden edessä. Voi hyvin olla, että sen korvaa lähivuosikymmeninä aivan toisenlainen taideihanne.

Seppä muistuttaa, että taiteen vapaudesta puhuttaessa meidän pitää miettiä, kenen vapaudesta puhumme.

– Ajatus taiteen vapaudesta, jota Tuori puolustaa, on eurooppakeskeisen pienen elitistisen taiteenasiantuntijaryhmän vapautta, saman ryhmän, johon minäkin kuulun.

Anna Tuori: Ikkuna-näyttely Galleria Anhavassa Helsingissä 3.–27.9.

Jani Leinonen: Fragility-yhteisnäyttelyssä Galleria Zetterbergillä Helsingissä 11.9.–4.10.

Riiko Sakkinen: Megalomania-näyttely Makasiini Contemporaryssa Turussa 15.10.–22.11.

Mitä mieltä taiteen tehtävästä? Keskustele aiheesta 3.9. klo 23 asti.

Yhdysvaltalaisen Horace McCoyn kirja Ammutaanhan hevosiakin on näyttelijä Ilkka Heiskaselle tuttu teos. Heiskanen näytteli kirjasta tehdyssä näytelmässä Maratontanssit yhden sen päärooleista. Se tapahtui 1980-luvulla Vaasan kaupunginteatterissa.

Kokemus oli sen verran vaikuttava, että Ilkka Heiskanen kannatteli vuosikymmeniä haavetta päästä ohjaamaan aiheesta oma versio.

– Mietin, että jos mä joskus ohjaan jonkun isomman jutun, niin se on joko August Strinbergin Uninäytelmä tai Horace McCoyn Ammutaanhan hevosiakin, eli tämä Maratontanssit.

Nyt haave toteutuu Hämeenlinnan teatterissa.

1930-luvun hobokulttuuri innosti ohjaajaa

Ilkka Heiskasen ohjaamassa versiossa Hämeenlinnan näyttämöllä on 1930-luvun henkeen sopiva iso tanssilato, nelihenkinen elävä orkesteri ja 14 näyttelijää.

Musiikkinäytelmä kertoo 30-luvun isosta lamasta ja nuorista aikuisista, jotka tavoittelevat rahaa ja mainetta tanssimalla mahdollisimman pitkään.

Ohjaaja kiinnostui aikakaudesta muutenkin.

– Koko se maailma, musiikki, tyyli, ihmisten irrallisuus ja hobokulttuuri kiinnosti minua.

Hobo on lyhennys sanoista homeless boys. He kiertelivät kulkureina Yhdysvaltoja suuren laman aikana junien katoilla reissaten. Kulkurit pyrkivät hanttihommilla elättämään itsensä, kuka paremmin ja kuka huonommin.

Julmat maratontanssit olivat suosittua viihdettä

Maratontanssit oli kiistanalainen viihteenmuoto 1930- ja 1940-luvuilla Yhdysvalloissa. Kilpailijat joutuivat tanssimaan pahimmillaan kuukausia putkeen, monet henkihieverissä. Voittona saattoi olla tuhat dollaria ja pääsy hetkeksi julkisuuteen.

– Se oli brutaali viihdemuoto, ilmiselvää ihmisrääkkäystä. Ihmiset tanssivat jopa neljä kuukautta. Tanssia piti tunti ja 50 minuuttia, sitten oli 10 minuutin tauko.

Lyhyen tauon aikana piti syömisen ja vessassa käymisen lisäksi hoitaa lääkärinhoidot ja kaikki muu mahdollinen.

Tässä ristiriidassa piileekin Maratontanssien suosio näyttämöillä. Näytelmässä on tanssimisen riemua, menevää musiikkia ja joukkokoreografioita. Tekstiin on ladattu tunteiden vuoristorata, jonka pohjalla on katkeran suloinen pohjavire. Seurauksena on tragedia, jossa punnitaan ihmisyyden rajoja.

Tositeevee on tämän päivän maratontanssit

Pääparina nähdään Birgitta Putkonen ja freelancernäyttelijä Jarkko Tiainen, jotka kuuluvat Hämeenlinnan teatterin vakiokaartiin. Putkonen on innostunut Glorian roolista, jonka kaltaista pääroolia hän ei ole hetkeen tehnyt.

– Tämä on huikea mahdollisuus. Gloria on monitahoinen. Välillä hän loistaa iloa ja välillä vajoaa synkkyyteen, kuvailee Putkonen roolihahmoaan.

Freelanceri Jarkko Tiainen on ylipäätään iloinen, että töitä riittää. Korona vei monilta taiteilijoita hetkessä kaikki työt. Näin kävi myös seremoniamestaria Hämeenlinnassa näyttelevälle Jussi Lammelle, joka on julkisuudessa tilittänyt (Ilta-Sanomat) tiukkaa elämäntilannettaan.

Vanhoista ajoista kertova näytelmä tuntuu kaikin puolin ajankohtaiselta juuri nyt.

– Nykypäivässä näytelmän teemat toistuvat tosi-teeveessä joka ilta, kun kaikki haaveilevat paremmasta elämästä, Jarkko Tiainen filosofoi.

Ohjaaja Ilkka Heiskasen mielestä meitä kurittava pandemia on tietyllä tavalla sama kuin Yhdysvaltojen 30-luvun suuri lama Yhdysvalloissa.

– Mutta ihmisten toiveet ja haaveet elävät, vaikka ulkopuolinen maailma kuinka iskisi päälle, Heiskanen lohduttautuu.

Esitykset tuottavat tappiota

Hämeenlinnassa iloitaan ylipäätään, että koronasta huolimatta päästään näyttelemään. Rajoitusten takia katsomoon voidaan ottaa vain sata katsojaa esitystä kohden.

Se saa taloudesta huolehtivan teatterin toimitusjohtajan mietteliääksi. Voittoa kun noilla katsojamäärillä ei voi tehdä.

– Jos syksy joudutaan jatkamaan näin, niin emme yllä edes nollatulokseen. Olemme sen kuitenkin hyväksyneet. Teatterin taloudesta pidetään sitten huolta muuten, sanoo toimitusjohtaja Pasi Ruohonen.

Maratontanssit ensi-illassa Hämeenlinnan teatterissa 3.9.2020.

Alvar Aalto -museon peruskorjaus ja kaksi museota yhdistävän väliosan rakentaminen etenee nyt puhtaalta pöydältä, sillä Jyväskylän kaupunki päätti luopua museot yhdistävän nivelosan ideakilpailun voittajasta.

Neljä vuotta sitten järjestettyyn kilpailuun tuli liki 700 ehdotusta. Voiton vei viiden nuoren arkkitehdin ehdotus Silmu. Sen toteuttaminen tyssäsi teknisiin ja toiminnallisiin ongelmiin.

Rakennuttajapäällikkö Tuija Lepistö Jyväskylän kaupungilta korostaa, että jo etukäteen oli tiedossa ahtaan rinnetontin haasteellisuus kahden merkittävän Aalto-rakennuksen välissä.

Kaupunki teetti Aalto-museon remontista ja uudesta nivelosasta normaalia perusteellisemman hankesuunnitelman. Noin 7,1 miljoonan euron hanke siunattiin Jyväskylän kaupunginhallituksessa kesäkuussa ja varsinainen toteutussuunnittelu alkoi 26. elokuuta.

Uuden niveolsan hintalappu on 1,7 miljoonaa euroa ja se sisältää yhteensä 374 neliötä kahdessa kerroksessa. Opetus- ja kultturimininisteriöltä on tulossa investointiavustusta 1,5 miljoonaa euroa.

– Meidän ratkaisussa päädyttiin siihen, että korostetaan olemassa olevia museoita ja tehdään nivelosa vähän näkymättömämmäksi siihen väliin, Tuija Lepistö perustelee.

Voittajan hyllyttäminen hämmentää

Vuoden 2016 ideakilpailussa tuomaristo oli laaja ja se koostui kaupungin, Alvar Aalto -säätiön ja Suomen Arkkitehtiliiton edustajista. Aivan tavatonta ei ole, että kilpailuehdotukset eivät toteudu. Syynä voivat olla aika- ja reunaehtojen muuttuminen.

Arkkitehtiliittoa edustanut Anu Puustinen Avanto Arkkitehdeistä kummastelee silti voittajatyön hylkäämistä. Puustinen on itse ollut suunnittelemassa muun muassa Löyly-saunaa Helsingin Hernesaaressa ja Korkeasaaren näkötorni Kuplaa.

– Ideakilpailun käänne ei ole ihan tyypillistä, sillä voittajatyö ei julkisivultaan mitenkään huutanut. Tuomaristossa pidimme sitä erityisesti paikkaan sopivana.

Arkkitehtikilvat toteutetaan pääsääntöisesti anonyyminä ja tuomaristo ei tiedä ketä on töiden takana. Anu Puustinen olisi suonut, että voittajatyö toteutuu.

– Kun kisaan tuli liki 700 työtä, niin onhan niiden tekemiseen käytetty hirvittävä määrä nais- ja miestyövuosia.

Ideakilvan voittajat harmittelevat työn jäämistä kesken, mutta arvostavat silti voittoa. Arkkitehti Kirsti Paloheimo kertoo, että menestys kisassa siivitti arkkitehtitoimisto Studio A/H:n perustamista.

– Voitto antoi meille nuorille tekijöille uskoa ja lisää pontta osallistua muihin kisoihin, joista onneksi on menestystä myös tullut.

Voittajatyössä on suuria lasipintoja, sisäpiha ja kiertävä ramppi. Paloheimon mukaan nämä saattoivat estää suunnitelman etenemisen.

– Ehdotusta olisi pitänyt muokata paljon radikaalimmalla kädellä. Kaupungin nykyinen suunnitelma toteuttaa paremmin tilaajan tarpeita, Kirsti Paloheimo tunnustaa.

Aalto-kohteiden tuntija jatkaa suunnittelua

Työtä jatkaa nyt helsinkiläinen A-Konsultit, joka on suunnitellut useita Aalto-rakennusten remontteja. Näitä ovat muun muassa yliopiston päärakennus ja Keski-Suomen museo Jyväskylässä, Lappia-talo Rovaniemellä ja Stora Enson pääkonttori Katajanokalla Helsingissä.

Nyt alkanut suunnittelu päättyy 2021 alkusyksystä urakkakilpailuun ja rakentamisen aloittamiseen. Valtionavun saamiseksi rakentaminen on aloitettava vuoden 2021 puolella.

Urakka valmistuu keväällä 2023 ja sen jälkeen Keski-Suomen museo naapurissa suljetaan toviksi. Kahden museon yhteenliittymä avataan yleisölle loppuvuodesta 2023 uudella brändillä ja ehkä uudella nimelläkin.

Jyväskylän kaupungin uusi kiinteistöjohtaja Hannu Kantonen korostaa kaupungin vastuuta sen omistuksessa olevista kahdeksasta Aalto-kohteesta. Kantonen muutti Jyväskylään toisesta tunnetusta Aalto-kaupungista, Seinäjoelta.

– Kyllä kaupungin on pidettävä huolta kansallisesti ja jopa kansainvälisesti merkittävistä arkkitehtuurikohteista ja sen me toki teemme.

Kantonen korostaa, että kahden Alvar Aallon suunnitteleman museon yhdistäminen nivelosalla palvelee kansainvälisesti merkittävien arkkitehtuurikohteiden hyvää huolenpitoa.

– Uudistus lisää varmasti kohteen mielenkiintoa ja vetovoimaa.

Uudessa museokeskuksessa viisi näyttelyä yhtäaikaa

Toimitusjohtaja Tommi Lindh Alvar Aalto -säätiöstä iloitsee tulevasta museoliitosta.

– Ollaan oltu kuin kaksi lasta samalla hiekkalaatikolla, mutta leikitty omilla leluilla. Tässä on ollut kaksi erillistä museota samalla tontilla rinnakkain ilman yhteisiä ohjelmistoja tai tapahtumia.

Uudesta museokeskuksesta tulee Lindhin mukaan kokonaisuus, jota johdetaan keskitetysti. Keskukseen tulee yhteinen näyttely- ja tapahtumaohjelma sekä ravintola- ja myymäläpalvelut.

Museokeskukseen tule kaksi perusnäyttelyä, joista toinen on nähtävissä jo valmiina Keski-Suomen museossa. Aalto-museoon tulee Alvar Aallosta kertova perusnäyttely. Näiden lisäksi keskukseen tulee kolme vaihtuvien näyttelyiden tilaa.

Tommi Lindh myöntää, että museoiden sijainti keskellä Suomea on haasteellinen, mutta toisaalta niihin on kaikilla yhtä pitkä matka.

– Silti odotan Retretti- tai Lousiana-ilmiötä. Jos meidän ohjelmisto on riittävän laadukasta niin uskon, että kävijät kauempaakin Suomesta ja ulkomailta löytävät Jyväskylään.

Lousianalla Lindh tarkoittaa suosittua Tanskan nykytaiteen museota Kööpenhaminan lähellä. Vuonna 1958 rakennettu ja monesti laajennettu museo sijaitsee Juutinrauman rannassa.

Tommi Lindh antaa tunnustusta Jyväskylän kaupungille Aalto-kohteiden hyvästä hoidosta, vaikka korjaukset välillä viivästyvätkin.

– Aallon suunnittelemien rakennusten määrä Jyväskylässä on kaikkein suurin maailmassa ja kaupunki omistaa Aallon kohteita enemmän kuin mikään muu kaupunki, kehaisee Lindh.

Kaupungin omistamista Aalto-rakennuksista Keski-Suomen museon peruskorjaus saatiin valmiiksi, Rakentajan talon korjaus valmistuu pian ja kaupunginteatteri on työlistalla. Muuratsalon koetaloa pitää auki Alvar Aalto -säätiö.

– Toivon myös ruusuista tulevaisuutta Säynätsalon kunnantalolle, jotta se saataisiin tulevaisuudessa kokonaan käyttöön.

Kello lähestyy puoltayötä ja Tallinnan F-hoone -ravintolassa on tiivis ja odottava tunnelma. Odotus palkitaan, ja lavalle astuu uskomattoman tyylikkäästi pukeutunut vaaleatukkainen nuori nainen. Silkinpehmeällä äänellään hän alkaa ladella riimejä hypnoottisten trap-taustojen päälle.

Parikymppinen Manna kuuluu virolaisen hiphopin nouseviin nimiin. Äskettäin julkaistulla MANNA-ensialbumilla kuullaan niin viroa, englantia kuin venäjääkin, ja musiikkityyleissä vaihtoehtoinen hiphop kohtaa sulavasti utuisemmat r&b-maisemat.

– Kuuntelin aiemmin indie-poppia ja teknoa, mutta jossakin vaiheessa huomasin pitäväni enemmän hiphopista ja trapista. Tällä hetkellä yritän pysytellä mahdollisimman kaukana valtavirtamusiikista ja perinteisestä kamasta, Manna toteaa.

Kunnianhimoinen Manna painottaa olevansa vasta uransa alussa, mikä tarkoittaa kokeiluja suuntaan jos toiseenkin. Ensimmäisten biisien pohjalla kumisivat netistä ladatut ilmaiset biitit, nyt tähdätään korkeammalle.

– Tavoitteenani on tehdä musiikkia, joka puhuttelee ihmisiä ja jollaista ei aiemmin ole kukaan kuullut. Toivon, että minulle annetaan aikaa löytää oma tyylini. Tällä hetkellä testaan erilaisia musiikkigenrejä, ja ehkä vuoden kuluttua teen omaa juttuani.

Musiikin kuuntelu ja tekeminen on muuttunut

Manna on yksi esimerkki Virossa jylläävästä nuoresta energiasta, joka synnyttää kahmalokaupalla uusia hittejä ja täyttää Spotifyta.

Lähes kolmen vuosikymmenen ajan musiikkijournalistina työskennellyt Siim Nestor hämmästelee hiphopin suosiota nyky-Virossa.

– Kyllähän tämä on varsin poikkeuksellista. Nuorten virolaisten musiikinkuluttajien keskuudessa hiphop on tällä hetkellä ehdottomasti suosituin genre. Striimit ja listat ovat täynnä hiphopia, jota sekoitetaan myös tanssi- ja pop-musiikkiin.

Erityisen suosittuja tyylejä ovat moderni hiphop ja 1990-luvulla syntynyt trap, jossa on usein kerroksellisia syntikoita ja minimalistista, kaikuisaa äänimaisemaa.

– Trapissa on runsaasti alagenrejä, ja luulisin että nuo kaikki mahdolliset alagenret ovat tällä hetkellä mukana virolaisessa hiphopissa, Siim Nestor toteaa.

Nestorin mukaan syitä hiphopin ja trapin suosioon löytyy paitsi teknologiasta, myös musiikin tekemisen muuttuneista muodoista.

– Trap kuulostaa hyvältä nimenomaan JBL-kaiuttimien kautta, ja sehän on pääasiallisin äänisysteemi, jota nuoret käyttävät. Tällaisen musiikin tekeminen on lisäksi hyvin helppoa: otat vain käteesi mikrofonin, ja katsot Youtube-tutoriaaleista, kuinka biittejä tuotetaan – tai voit lainata ja ostaa niitä. Ja tämän kaiken voi tehdä kotoa käsin.

Lauluja rakkaudesta ja särkyneistä sydämistä

18-vuotiaan Apollon debyyttisingle Veatu on yksi virolaisen hiphopin isoista viimeaikaisista hiteistä. Kappaleella on SoundCloudissa jo yli 250 000 kuuntelukertaa. Veatu eli Virheetön kertoo tarinan ikävästi päättyneestä parisuhteesta, johon kuuluu murtuneita sydämiä ja sammuneita liekkejä – mieli on niin maassa, että jopa elämän päättyminen tuntuu samantekevältä.

– Laulu käsittelee rakkautta, ja rakkauttahan me tunnemme ja koemme kaikki. Rakkauteen kuuluu myös sydänten särkyminen, ja kun olo tuntuu surulliselta ja pistät tämän laulun pyörimään, siihen on helppo samastua – Veatun pohjavire kun on murheellinen, Apollo toteaa.

Apollolla eli Karl-Mathias Saarsella on takanaan jo useita vuosia kestänyt musiikillinen ura. Hän on osallistunut lukuisiin laulukilpailuihin ja esittänyt muun muassa Georg Friedrich Händelin aarioita. Tavoitteet ovat korkealla: jo uuden Õhkutõus -albumin nimikin viittaa nousukiitoon ja lentoonlähtöön.

– Apollo on musiikin jumala, ja Apollo-avaruusohjelma vei ihmisen Kuuhun. Minäkin haluan kivuta musiikkitaivaalle muiden tähtien joukkoon.

Passelista symboliikasta huolimatta Apollo-nimi ei ehkä kuitenkaan ole ollut paras mahdollinen valinta.

– Todennäköisesti joudun vaihtamaan artistinimeni. Se ei valitettavasti ole millään tavalla uniikki: esimerkiksi Apollo-haku Spotifyssa antaa samantien yli sata tulosta.

Virolainen nyky-hiphop kumartaa paljon myös valtavirtaa olevan amerikkalaisen rapin suuntaan, joten sanoitusten tematiikka pohjaa useimmiten ihmissuhteisiin ja puhtaaseen hedonismiin.

– Tällä hetkellä haluan tehdä lauluja, joita on helppo kuunnella. Joskus tulevaisuudessa, kun hetki on oikea, voisin jakaa yhteiskunnallisia tai poliittisia viestejä. Nyt minulla ei ole tarvetta sanoa sanaakaan aihepiiristä, joka on hyvin monimutkainen, Apollo summaa.

Vaikutteita amerikkalaisesta hiphopista

Samoilla linjoilla Apollon kanssa on 16-vuotias Kriipsu-Uku, joka löysi hiphopin 12-vuotiaana ja joka on tehnyt musiikkia aktiivisesti kuluneet kolme vuotta.

– Tällä hetkellä yritän lähinnä elää omaa elämääni teini-ikäisenä. En haluaisi vielä käsitellä poliittisia tai yhteiskunnallisia teemoja. Ehkä minun toisaalta pitäisi, koska sellainen herättää huomiota.

Kriipsu-Uku ottaa musiikkiinsa vaikutteita amerikkalaisesta hiphopista ja luo biittinsä itse.

– Tein alunperin pelkkää tuottamista, mutta koska olen aina halunnut olla laulaja, ryhdyin tekemään sitäkin. Haluan musiikkiini tunnetta ja connectionin, eikä sellaista synny, jos vain nappaa Youtubesta muiden tekemiä taustoja.

Kriipsu-Uku on tehnyt yhteisprojekteja toisen nuoren räppärin, Lõken, kanssa, joka ei – toisin kuin kollegansa – ainakaan toistaiseksi tee omia biittejään.

– En ole oikein koskaan oppinut tuottamaan. Tiedän kyllä, mitä esimerkiksi Fruity Loops -ohjelmalla voi tehdä, mutta minusta vain tuntuu, että on vaikeaa räpätä omien taustojen päälle. Haluan musiikkiini ehdottomasti myös muiden näkemystä, Lõke kertoo.

Teksteissään Lõke on käsitellyt muun muassa mielenterveyteen liittyviä kysymyksiä.

– Virolaisten miesten itsemurhaluvut ovat melko korkeita – etenkin Euroopan Unionin muihin maihin verrattuna – ja ongelmia on myös nuorten kohdalla. Minun mielestäni pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, millaisia asioita nuori sukupolvi joutuu tällä hetkellä käymään läpi. Tuntuu siltä, että esimerkiksi musiikkiteollisuudessa on mukana paljon ihmisiä, jotka eivät voi henkisesti kovinkaan hyvin.

Muinaisten kulttuurien tulkki

Virolaisen hiphopin uuteen kaartiin kuuluu myös Lukamon, joka hakee inspiraatiota hieman erilaisemmilta tahoilta.

– Minua kiinnostavat etenkin maya- ja asteekkikulttuurit ja se, kuinka nuo muinaiset sivilisaatiot kommunikoivat eksistentiaalisten kysymysten kanssa. Haluaisin itse asiassa olla jonkinlainen muinainen pappi tai samaani, Lukamon toteaa.

Lukamon kantaa kaulassaan hopeista ristiä, koska hänellä on myös vahva kristillinen tausta.

– Tunnen olevani sekoitus useasta ideologiasta ja maailmankatsomuksesta. Haluan poimia niistä jokaisesta itselleni parhaat palat. Pidän ristiä, koska saan siitä tietynlaisia viboja.

Henkisten teemojen lisäksi Lukamon hakee taiteilijakonseptiinsa vaikutteita etenkin moottoriurheilusta.

– Nopeatempoiset, autoihin ja motocrosseihin liittyvät urheilulajit stimuloivat minua visuaalisesti. Yleensäkin pidän kaikenlaisesta värikkäästä.

Varsin monitahoisten artistiprofiilien perusteella voisi sanoa, että virolaisen hiphopin filosofia kiteytyy hyvin Mannan toteamukseen:

– Tee mitä haluat, elä sellaista elämää, jota oikeasti haluat elää, ja tee sellaisia asioita, joita oikeasti haluat tehdä. Seuraa omaa polkuasi, äläkä ota harha-askeleita.

Esitetään. Ei esitetä. Esitetään sittenkin. Nyt voi kukin vetää omat johtopäätöksensä kiivaan väittelyn keskelle joutuneesta BBC Promsin päätöskonsertista. Yle näyttää sen suorana Areenassa lauantaina 12. syyskuuta.

Konsertin johtaa suomalainen kapellimestari Dalia Stasevska, joka joutui keskelle poliittista jupakkaa. Jopa hänen perhettään uhkailtiin.

Soppa syntyi, kun BBC ilmoitti jättävänsä päätöskonsertin ohjelmasta pois kansallismieliset laulut Rule Britannian ja Land of Hope and Gloryn, joissa viitataan brittiläiseen imperiumiin ja kolonialismin aikaan.

Kohun aloitti The Sunday Times -lehti, ja siihen osallistuivat muun muassa brexit-puolueen Nigel Farage ja pääministeri Boris Johnson. Suomalaiskapellimestarin väitettiin kannattavan Black lives matter -liikettä ja jättäneen siksi kansallismieliset kappaleet pois ohjelmasta.

Lue lisää täältä:

Suomalaiskapellimestari joutui poliittisen kohun keskelle Britanniassa – myös perhettä uhkailtu

BBC vihelsi pelin poikki kertomalla, että päätöstä ei tehty poliittisista syistä vaan koronarajoitusten vuoksi. Samalla kerrottiin, että kappaleet esitetään sittenkin mutta instrumentaaliversiona, ilman satapäistä kuoroa vaativaa laulua.

Se ei riittänyt. Uusin käänne saagassa on, että laulut kuullaan, mutta typistetyn kuoron esittäminä.

Lue lisää täältä:

Suomalaiskapellimestarin uhkailuun johtaneessa kohussa uusi käänne: Rule, Britannia! lauletaan sittenkin BBC:n konsertissa

Edes sota ei estänyt Promseja

Päätöskonsertti järjestetään Lontoon Royal Albert Hallissa, jonne mahtuu tuhansia ihmisiä. Tavallisesti yleisö yhtyy Rule Britanniaan ja Land of Hope and Gloryyn laulammalla mukana täysin palkein. Tänä vuonna Royal Albert Hallissa ei koronarajoitusten vuoksi ole kuitenkaan yleisöä paikalla.

The Proms eli suomalaisittain "Promsit" on Britannian tunnetuin klassisen musiikin festivaali. Niiden merkityksestä briteille kertoo se, että edes kaksi maailmansotaa eivät ole estäneet festivaalin järjestämistä.

Tapahtuma juhlii nyt 125-vuotista historiaansa, mutta on joutunut tänä vuonna tarjoilemaan konsertit ilman saliyleisöä radion, television ja netin välityksellä.

Suomalaiset villinneet aiemminkin

Festivaalilla on nähty aiemminkin suomalaisia. Sakari Oramo, BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari, on johtanut Promsin konsertteja lukuisia kertoja vuodesta 1999. Päätöskonsertin hän johti viimeksi viime vuonna.

Viulisti Pekka Kuusisto nousi otsikoihin ja viraali-hitiksi vuonna 2016 laulattamalla brittiyleisöä suomalaisella kansanlaululla Minun kultani kaunis on – tietenkin suomeksi.

Tänä vuonna suomalaista klassisen musiikin osaamista edustaa Dalia Stasevska, joka johtaa päätöskonsertissa BBC:n sinfoniaorkesteria ja kuoroa. Solisteina esiintyvät muun muassa eteläafrikkalainen sopraano Golda Schultz ja viulisti Lisa Batiashvili. Illan aikana kuullaan muun muassa Andrea Tarrodin Solus-teoksen kantaesitys ja Jean Sibeliuksen Impromptu jousiorkesterille op. 5.

Vuoden 2020 BBC Proms -päätöskonsertti suorana Yle Areenassa 12.9. kello 22. Konsertti jää Areenaan kuukaudeksi.

Vuoden 2019 BBC Proms -päätöskonsertti Yle Teemalla 13.9. kello 14.30.

Lue lisää:

Suomalainen Dalia Stasevska sai pestin BBC:n orkesterista, kun nuoret naiset jyräävät kapellimestareina – "Päivääkään nuorempi en haluaisi olla"

Rebekka Kuukan eli DJ ja muusikko Yeboyahin rakas paikka löytyy Muhniemen kylästä, Kouvolasta. Siellä on Yeboyahin äidin lapsuudenkoti, isovanhempien rakentama talo.

Karjalan evakkoina alueelle muuttaneet isovanhemmat rakensivat talon sodan jälkeen. Siellä on kuvattu myös Yeboyahin Elovena-kappaleen video.

Yeboyah kertoo, että paikassa on hänelle läsnä isovanhempien karjalaiset juuret, mutta se on myös paikka, jonka pihaan saapuessa hän voi huokaista.

Ja onpa kymenlaaksolaisuuskin tattunut hieman helsinkiläiseen naiseen.

– Välillä huomaa, että tulee sanottua siä ja miä, Yeboyah nauraa.

Yeboyah haluaa työssään edistää tärkeiksi kokemiaan asioita

Yeboyahia on tituleerattu myös Suomen poliittisimmaksi räppäriksi. Hän ei itse koe olevansa varsinaisesti poliittinen ihminen, mutta haluaa käyttää mahdollisuuksiaan ja kanaviaan itselleen tärkeiden asioiden ajamiseen.

– Toki kaikki, mitä me tehdään, on tavallaan myös poliittista. Se, mitä ruokaa ostat tai miten pukeudut. Ihan mitä vaan sä teet, niin se on poliittista jollain tavalla, Yeboyah muistuttaa.

Hänelle itselleen tasa-arvon puolesta puhuminen ja rasisminvastaisuus ovat sydämen asioita.

Kantaaottavuutta ja yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttamista hän kaipaisi lisää myös omalle alalleen suomalaiseen rapmusiikkiin. Hän sanoo, että perustavanlaatuinen ydin hiphopissa ja rapissa on alusta asti ollut rasisminvastainen taistelu.

– Mun mielestä se on Suomen skenessä vähän unohtunut. Niitä tyyppejä, jotka pitää sitä yllä, on kuitenkin aika vähän. Ja ylipäätään sellainen yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja asioista puhuminen – ettei se olisi vain pelkkää biletystä.

Katso koko Puoli seitsemän lähetys:

Helsingin Munkkiniemessä, vain kolmen korttelin kävelymatkan päässä Alvar Aallon kotitalosta, seisoo viuhkamaisena ryppäänä neljä punatiilistä kerrostaloa.

Melko tavallisen näköiset 50-luvun rakennukset jäävät monilta huomaamatta.

Tämä Kelakartanoksi nimetty kohde kätkee kuitenkin sisälleen samoja nerokkaita ratkaisuja, jotka nostivat Alvar Aallon maailman maineeseen.

Taloyhtiön syntyperäinen asukas, Seppo Laine, ymmärtää nyt kotinsa arvon, mutta lapsena hän ei piitannut arkkitehtuurista rahtuakaan. Hän viihtyi Kelakartanossa aivan muista syistä.

– Tämä oli ihanteellinen kasvuympäristö. Pelkästään tässä meidän talossa oli kolmisenkymmentä minun ikäistäni poikaa. Kavereita löytyi rosvo- ja poliisileikkeihin, Laine kertoo.

Munkkiniemi oli 50-luvulla nuorten perheiden uusi lähiö eikä mikään unelias eläkeläisten kaupunginosa. Aalto piirsi neljän kerrostalon kokonaisuuden Kansaneläkelaitoksen työsuhdeasunnoiksi. Hän sai toimeksiannon kerrostaloryhmän suunnittelemiseksi voitettuaan ensin Kelan pääkonttoria koskevan arkkitehtikilpailun. Asuintaloyhtiöstä tuli pääkonttorin tapaan punatiilinen.

Ensimmäiset asukkaat muuttivat taloon vuonna 1954, ja perheet asuivat nykymittapuulla ahtaasti. Valtaosa 177 huoneistosta on noin 50-neliöisiä kaksioita tai 30-neliöisiä yksiöitä. Seppo Laine jakoi lapsuudessaan makuuhuoneen siskonsa ja veljensä kanssa. Naapurin yksiössä asui nelihenkinen perhe. Kelan johtoporras asui väljemmin ylimmissä kerroksissa.

Rakennusten kivijalkaan Aalto suunnitteli liikehuoneistoja ja tilan valintamyymälälle. Neljä- ja viisikerroksiset talot rakennettiin lähes katujen reunaan kiinni siten, että niiden väliin jäi laaja puistikkoalue.

Siellä Seppo Laine rakensi talvisin ensimmäiset lumilinnansa.

Vartuttuaan aikuiseksi Laine muutti omilleen Laajalahteen, mutta jo 10 vuoden jälkeen alkoi kaivata takaisin lapsuutensa kasvuympäristöön Munkkiniemeen. Hän säästi vaimonsa kanssa ensiasunnon ostoa varten. Kun vanhempien omistamasta Kelakartanon kaksiosta lähti vuokralaiset, Laine näki siinä hyvän väliaikaisratkaisun.

Se jäikin pysyväksi.

Kun suojeltua taloa korjataan, mallia katsotaan vanhoista valokuvista

Nyt 15 vuotta taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana toiminut Seppo Laine on vienyt taloyhtiössä läpi kaikki isot remontit, joita on tehty peräti 12 miljoonalla eurolla. Asemakaavalla suojellun Kelakartanon peruskorjaukset on tehty arkkitehdin alkuperäisiä suunnitelmia kunnioittaen. Museo- ja säätiöihmiset ovat tulleet Laineelle tutuksi.

Kun korjauksia tai muutoksia tehdään, niistä neuvotellaan Helsingin kaupunginmuseon ja Alvar Aalto -säätiön kanssa. Kunnostuksissa pitää huomioida suojelun tuomat rajoitteet.

Suojelu koskee julkisivua ja yleisiä tiloja. Omissa asunnoissaan asukkaat voivat remontoida vapaasti, mutta säätiö kommentoi asuintilojenkin kunnostusratkaisuja kysyttäessä.

Myös Laineilla on remontoitu. Kun perheen lapset eivät enää sopineet samaan makuuhuoneeseen, Laineet ostivat naapurin yksiön ja puhkaisivat välistä seinän. Keittiökin on modernisoitu.

Joskus käsitys yksityisestä ja yleisestä aiheuttaa rajanvetoja.

Esimerkiksi putkiremontin yhteydessä museoihmiset puuttuivat Laineen mukaan jopa saunan pesutilojen eteisen rakenneratkaisuihin.

– Silloin tuli sellainen olo, että talon täytyy elää ihmisten mukana. Mutta kyllä kaikkia tyydyttävät ratkaisut ovat aina löytyneet, Laine sanoo myhäillen.

Hiljattain yhdessä neljästä talosta alimman kerroksen asuntojen puiset piha-aidat palautettiin alkuperäisen näköiseksi. Mallia katsottiin vanhoista valokuvista. Tänä keväänä taloyhtiön uudet yhteistilat valmistuivat entiseen koksipannuhuoneeseen, joka oli jäänyt kaukolämmön myötä tarpeettomaksi.

300 kohteen rakennusperintöä vaalii yksi arkkitehti

Aalto-kiinteistöjen kunnostustöihin liittyviin kysymyksiin vastaa työkseen Jonas Malmberg. Hän on Alvar Aalto -säätiön rakennusperinnön vaalimisesta vastaava arkkitehti. Aallon vuonna 1923 perustettu toimisto ehti toteuttaa laskutavasta riippuen noin 300 kohdetta, ja iäkkään rakennuskannan ylläpidossa riittää töitä.

Malmberg omien sanojensa mukaan “sukkuloi” rakennusten omistajien, käyttäjien, suunnittelijoiden ja museoviranomaisen tarpeiden ja toiveiden välissä. Isommissa projekteissa hän on mukana suunnittelun aloittamisesta aina työmaan lopputarkastukseen saakka.

– Aallon toimistossa varioitiin saman tyyppisiä materiaaleja ja ratkaisuja aina 20-luvun alusta 90-luvulle saakka. Eri kohteiden mukana olemme löytäneet sekä onnistuneita että epäonnistuneita korjaustapoja, ja näistä välitämme tietoa hankkeisiin ryhtyville, hän kertoo.

Vuoden alussa säätiössä aloitti myös konservaattori, joka tuo oman lisänsä ohjauksen ja neuvonnan palettiin.

– Kenties hänen ammattitaidollaan päästään kiinni patinan, materiaalien autenttisuuden sekä ikääntymisen, ja sen mukanaan tuoman kauneuden vaalimiseen ja ymmärtämisen, Malmberg visioi.

Malmbergin mukaan vanhat rakennukset ovat uhanalaisimmillaan juuri ennen ensimmäisiä peruskorjauksia. Etenkin maallikon silmissä ne näyttävät silloin vanhanaikaisilta.

Alvar Aalto oli samoilla linjoilla.

Hänen mukaansa suunnittelutyön onnistumista saattoi arvioida vasta kolmisenkymmentä vuotta rakennuksen valmistumisen jälkeen. Jos rakennus on silloin vielä toimiva ja esteettisesti miellyttävä, se katsotaan ylläpitämisen arvoiseksi.

Arkkitehtien näkemys osoittautui oikean suuntaiseksi myös Kelakartanon osalta. Vaaleaa funkiskautta seurannutta punatiilityyliä pidetään nykyään Aallon arkkitehtuurin kypsimpänä ilmentymänä.

Talon syntyperäinen asukas Seppo Laine kertoo, että turisteja on alkanut näkyä pihamaalla putkiremontin valmistuttua vuonna 2010 – siis yli 55 vuotta rakennusten valmistumisen jälkeen. Kohteen arvostusta lisäsivät kaupunginmuseon suojelupäätös ja alkuperäistä mukaillen tehdyt peruskorjaukset.

Aivan helppoa vanhan säilyttäminen ei aina ole ollut.

Esimerkiksi ikkunaremontti otti taloyhtiössä pari vuotta, koska alkuperäiset pokat ja lasit haluttiin korjata paikan päällä. Uusien asentaminen olisi tullut paljon halvemmaksi, mutta vaihtamalla vanha uuteen olisi menetetty pala arkkitehtuurin historiaa.

Syksyllä valmistuu Vantaan ainoan Aalto-kohteen peruskorjaus

Alvar Aalto -säätiön arkkitehdilla Jonas Malmbergilla on syksyllä työpöydällään erään rivitaloyhtiön peruskorjauksen lopputarkastus. Finnairin edeltäjälle Aero oy:lle suunnitellut työsuhdeasunnot ovat Vantaan ainoa Aalto-kohde.

Helsinki-Vantaa valmistui juuri ajoissa vuoden 1952 kesäolympialaisiin, ja heti lentokentän avajaisten jälkeen Aallon arkkitehtitoimisto sai toimeksiannon suunnitella korjaamohenkilökunnalle asuntoja lentokentän läheisyyteen.

Ensimmäisissä luonnoksissa asuinalueesta kaavailtiin mittavampaa kyläyhteisöä, johon olisi kuulunut myös neljä kerrostaloa sekä muutamia omakotitaloja. Suunnitelmista toteutui lopulta vain kaksi identtistä 2-kerroksista rivitaloa. Taloissa on yhteensä parikymmentä eri kokoista asuntoa, ja samalla tontilla rivitalojen välissä on taloyhtiön sauna- ja pesutuparakennus.

Toisen asuintalon peruskorjaus on jo valmistunut, ja toisessa rakennetaan vielä sisätiloja. Urakoitsijat Matti Heekki ja Kimmo Väliniemi myöntävät, että nyt pari vuotta kestänyt työ tuntuu hiukan hullujen hommalta.

– Ainahan tällaisessa saneerauskohteessa tulee yllätyksiä. Kun mitään ei vaihdeta uuteen, tämä on vaatinut paljon käsityötä. Ikkunat, ovet ja kaapistot ovat kunnostettu paikan päällä, Väliniemi kertoo ja pyörittää päätään.

Sisällä näyttää aivan samalta kuin 50-luvulla, mutta kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Keittiökalusteet ovat osin alkuperäisiä, osin puusepällä vanhan mallin mukaan teetettyjä kopioita. Väliovien metallisia pukkikahvoja metsästettiin purkutyömailta ja nettikirppareilta.

Muutoksiakin on tehty. Asuintilojen lattioihin vaihdettiin linoleumin sijaan Aallon monille muille kohteille tyypilliset kalanruotoparketit. Portaikkojen askelmat päällystettiin kuitenkin linoleumilla juuri niin kuin ennen.

– Moni kirvesmies kävi kokeilemassa hommaa, mutta vain yksi suoriutui työstä, Matti Heeki kuvailee linoleumin asentamista.

Urakoitsija Kimmo Väliniemi kertoo, että vaikka suojelun asettamat rajoitteet lisäsivät työn määrää, ja hintaa kohteille tuli saman verran kuin uudelle vastaavalle, hän ei tekisi mitään tosin.

Alkuperäisten ratkaisujen kunnioittaminen takaa sen, että kohteita osataan arvostaa vielä vuosikymmenten päästä.

Toisin kuin Kelakartanossa, Aerolassa ei ole yhtään alkuperäisiä asukkaita. Taloyhtiö tyhjennettiin täysin ennen peruskorjausta. Urakoitsija Matti Heeki arvelee, että entisöityihin kohteisiin muuttaa 50-luvun hengestä välittäviä asukkaita. Hän on varannut jo itselleenkin yhden asunnon.

Lue myös:

Ohjaaja Virpi Suutari yllättyi tehdessään dokumenttia Alvar Aallosta ja väittää, että suomalaisilta on jäänyt ymmärtämättä huippuarkkitehdista keskeinen asia

Finlandia-talo päällystetään jälleen italialaisella marmorilla – Lasan marmori on kallein vaihtoehdoista ja kestänee Helsingin säässä vähintään 50 vuotta

Opetus loppuu viimeisessä Alvar Aallon koulussa, jossa lavuaaritkin ovat lasten mitoissa – nyt pohditaan, mitä muuta tällaisessa rakennuksessa voi tehdä

Alvar Aallon suunnittelema siilo vaihtoi omistajaa pilkkahintaan – espanjalainen säätiö aikoo ennallistaa ränsistyneen rakennuksen täysin

Koronarajoitusten takia Tavastia-klubille saa tällä hetkellä ottaa vain kolmasosan yleisökapasiteetista, mikä tarkoittaa reilua kahta ja puolta sataa henkeä.

Tämän takia Suomen suosituimpiin pop-artisteihin kuuluva Sannikin esiintyi kolmen päivän aikana peräti kuusi kertaa. Keikkaputki alkoi torstaina ja päättyi lauantaina. Yle Uutiset tapasi Sannin perjantaina, ennen kolmannen konsertin alkamista.

– Toisen keikan loppupuolella huomasin, että nyt alkaa kyllä olla jo hieman hapoilla. Katsotaan sitten sunnuntaina, miltä kehossa oikein tuntuu, Sanni toteaa.

Korona söi lähes kaikki tulot

Mikael Gabrielin, Anna Abreun ja monen muun kotimaisen muusikon tavoin Sanni teki elokuun alussa liki puoli vuotta kestäneen tauon jälkeen paluun esiintymislavoille Turun Aurafestissä.

– Se tuntui maailman ihanimmalta asialta, ihan kuin olisi tullut kotiin. Oli mieletöntä, että sai tehdä taas sitä, mitä rakastaa kaikkein eniten. Minulle koko keikka oli pelkkää euforiaa.

Sannin kaltaisia artisteja – kuten koko kotimaista tapahtumateollisuutta – korona on kohdellut kaltoin.

– Käytännössä korona-aika on syönyt suurimman osan tämän vuoden tuloistani, koska esiintymispuoli ja kiertueet muodostavat nykyisin niin ison siivun artistin kakusta. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti – että jossakin vaiheessa tuo kaikki tulee vielä takaisin.

Ongelmallisuutta esiintyvien artistien kohdalla lisää sekin, että tautitilanne elää jatkuvasti. Kukaan ei tiedä, millaisia rajoituksia – tai helpotuksia – on lähiaikoina tulossa.

– Totta kai tämä tilanne on hyvin huolestuttava kotimaisen tapahtumateollisuuden kannalta. Sormi on koko ajan pulssilla: pystytäänkö seuraavan viikon keikkoja ylipäänsä tekemään. Itse pyrin keskittymään nyt siihen, että saan hoidettua lähitulevaisuuteen liittyvät asiat mahdollisimman hyvin.

Kun Sannin kalenteri tyhjeni, hän ryhtyi monen muun muusikon tavoin tekemään uusia lauluja.

– Alkuperäinen, hieman vitsikäs idea oli, että nyt tehdään albumi, jonka teemana on maailmanloppu. En kuitenkaan ole sellainen artisti, joka tekisi lauluja globaaleista asioista. Varmaan tulevasta musiikissa kuuluu se, kuinka itse koen maailman tällä hetkellä, mutta koronabiisejä en kuitenkaan ole tehnyt.

Artistilta vaaditaan nyt enemmän

Syyskuun alussa konsertit uudelleen aloittaneen Tavastia-klubin rock-tunnelmaa uudet keikkajärjestelyt ovat muuttaneet radikaalisti: kaikille pitää löytyä istumapaikka, ja lavan edessä oleva tanssilattia on rajattu nauhatolpilla, jottei syntyisi isoja ihmisryppäitä. Salin keski- ja takaosa on täytetty pöytä- ja tuoliarmadalla.

Iltavastaava Mika Hartikaisen mukaan tämänhetkisissä ohjeistuksissa ei ole klubin kannalta ollut mitään epäselvää.

– Olemme aina tehneet asioita viranomaisten ohjeiden mukaan, koska toimintamme on luvanvaraista. Eiväthän nämä tietenkään mieluisia määräyksiä ole – Tavastia-klubilla on nyt meneillään 50-vuotisjuhlavuosi, ja paikka muistuttanee tällä hetkellä pikemminkin konserttisalia kuin rock-klubia.

Hartikaisen mukaan artistilta vaaditaan ehkä nyt enemmän tunnelman luomiseksi.

– Vuorovaikutus on kaiken a ja o, mutta täytyy sanoa, että Sannin kohdalla siitä ei esimerkiksi eilen tingitty.

Jos ihmisiä kuitenkin pakkautuu salin etuosaan liian tiiviiksi ryppäiksi, keikka saatetaan jopa keskeyttää.

– Tällainen kauhuskenaario käydään läpi myös artistin kanssa. Suomalaiset ovat kuitenkin niin kuuliaista kansaa, ettei näin järeisiin toimenpiteisiin ole tarvinnut ryhtyä. Kaikki on mennyt tähän asti uusien säädösten tiimoilta hienosti, Mika Hartikainen toteaa.

Keikkoja on ollut ikävä

Yleisölle uusi tilanne vaatii hieman totuttautumista – mutta tärkeintä on, että keikalle on päästy. Essi ja Elsa kävivät keikalla viimeksi ennen koronakevättä.

– Kyllä keikkoja on ollut ikävä ja nyt oli korkea aika päästä nauttimaan taas livetunnelmasta, Essi sanoo.

Aluksi uuteen uskoon pistetyn Tavastian näkeminen ehkä hieman oudoksutti, mutta Sini Lehtosen ja Sonja Leimun mukaan on kuitenkin hyvä, että asiat on järjestetty tällä tavoin.

– Tämä kaikki vaikutti aluksi erikoiselta ja vaati totuttautumista, mutta tämä tarkoittaa sitä, että ihmisistä pidetään huolta, Lehtonen toteaa.

– On hyvä, että terveysriskit huomioidaan. Ainakin itselleni tästä tulee turvallinen olo, Leimu jatkaa.

Sannilla taas on faneilleen – ja kaikille muillekin – selkeä viesti.

– Ollaan kärsivällisiä ja pysytään turvassa, kyllä me vielä päästään elämään täysillä.

Tšekkiläinen elokuvaohjaaja Jiří Menzel on kuollut 82-vuotiaana. Asiasta kertoi sunnuntaina hänen vaimonsa Olga Menzelova.

Menzelin vaimon mukaan ohjaajalla oli ollut vakavia terveysongelmia jo pitkään.

Prahassa vuonna 1938 syntynyt Menzel oli yksi merkittävimmistä tšekkoslovakialaisen elokuvan uuden aallon ohjaajista 1960-luvulla.

Hän voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon vuonna 1967 elokuvastaan Tarkoin vartioidut junat. Elokuva oli Menzelin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus.

Tarkoin vartioidut junat on tragikoominen kasvukertomus, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan. Se perustuu tšekkiläiskirjailija Bohumil Hrabalin romaaniin.

Menzelin elokuva Minun kyläni vuodelta 1985 oli myös ehdolla vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoon. Viimeiseksi jääneen elokuvansa, Tarjoilin Englannin kuninkaalle, hän ohjasi vuonna 2006.

Menzel vieraili Suomessa viimeksi Sodankylän elokuvajuhlilla vuonna 2016.

NUUTAJÄRVI Lämpö alkaa nousta lasihytissä, kun Aalto-yliopiston ja Nuutajärven Lasikoulun opiskelijat tekevät töitä pareittain kuuman lasin kanssa. Puolen päivän jälkeen tila alkaa muistuttaa saunaa.

Joukko Aalto-yliopiston nykymuotoilun maisteriopiskelijoita on Nuutajärvellä leirikoulussa. Muutama heistä on ulkomailta, kuten Amedeo Martines, joka on kotoisin pienestä vuoristokylästä Pohjois-Italiasta. Hän ei voi käsittää, miten Nuutajärven ruukki on noussut aikoinaan keskelle metsää. Ja miten monesta maasta siellä on ravannut muotoilijoita. Aina Italiasta asti.

Nuutajärvellä on puhallettu lasia yli 200 vuotta. Leirikoululaiset ovat valmistaneet illalla nuotiolla loimulohta ja keränneet metsästä kantarelleja.

Suomen korkein lasimuotoilun koulutus on tätä nykyä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, ja siellä pieninä palasina muotoilun laitoksella. Lasimuotoilun opettaja Kirsti Taiviola on siitä huolimatta optimistinen.

– Olemme menossa hyvään suuntaan. Elämme ehkä jotain sellaista uutta kautta, jossa ei enää surkutella sitä, että Suomessa oli joskus hieno ja kunniakas lasimuotoilu. Siitä on niin kauan aikaa, ettei se tunnu enää menetykseltä, Taiviola sanoo.

Muotoilun opiskelijat eivät Taiviolan mukaan ole enää niinkään kiinnostuneet tuotesuunnittelusta. Ote on lasiin on ennemmin kokeellinen.

Nykymuotoilua opiskeleva Niklas Alenius uskoo, että lasilla voi ottaa kantaa nykypäivän ilmiöihin.

– Tulevaisuudessa lasimuotoilua voitaisiin tuoda vielä enemmän tähän nykyhetkeen, ettei sitä tarvitse aina ajatella niiden 1950-luvulta perittyjen traditioiden kautta, Alenius sanoo.

Katso kuvat Aalto-yliopiston leirikoulusta Nuutajärven lasikylässä.

Poikkeuksellinen Helsinki Pride -viikko käynnistyi tänään maanantaina avajaisilla.

Poikkeuksellisen Pride-viikosta tekee sen ajankohta 7.–13.9., kun aiempina vuosina tapahtuma on pidetty kesällä. Lisäksi tänä vuonna lauantainen kulkue ja puistokonsertti ovat virtuaalisia.

– Nyt emme voi järjestää jopa 100 000 ihmistä käsittävää kulkuetta. Mutta kannustamme, että ihmiset silti levittäisivät sateenkaarilippuja ympäri kaupunkia, sanoo Helsinki Pride -viikon vastaava tuottaja Annu Kemppainen.

– Tämän viikon järjestäminen on ollut iso haaste, mutta samalla se on ollut myös mahdollisuus keksiä tapahtuma uudella tavalla. Olemme yksi harvoista Pride-tapahtumista, joka järjestetään, jatkaa Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Aaro Horsma.

Helsinki Pride -konsertti näytetään suorana lähetyksenä Helsinki Priden nettisivuilla ja Yle Teemalla sekä jälkikäteen Yle Areenassa.

Pride-viikon avasi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

– Tuntuu valtavan hienolta, että tätä tapahtuma järjestetään kun niin moni hieno tapahtuma on jäänyt pitämättä koronan vuoksi. Priden viesti ja sanoma, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, ovat väkeviä sanomia, joita tulisi viedä jokainen päivä eteenpäin.

Avajaisissa esiintyi artisti Saara Aalto, jolla on keikka myös Pride-viikon perjantaina.

– Täällä on hyvä meininki, vaikka pienellä porukalla avajaisia vietetään. Keikkahommat alkavat vähitellen, olen todella innoissani perjantaisesta keikasta. Elämä ja rakkaus jatkuvat.

Esikuvat teemana

Helsinki Pride on Suomen suurin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuma. Sen virallisena suojelijana toimii ensimmäistä kertaa istuva Suomen pääministeri. Sanna Marin on tapahtuman suojelija myös ensi vuonna.

Tänä vuonna viikon aikana järjestetään päivittäin ohjelmaa keskustelutuokioista erilaisiin juhlallisuuksiin. Viikon teemana ovat esikuvat.

– Haluamme nostaa esille erilaisia esikuvia ja muistuttaa ihmisiä heistä, ketkä ovat saaneet aikaseksi muutoksen. Lisäksi on myös se jokaisen oma vapaus ja vastuu toimia esikuvana, Horsma sanoo.

Horsma toteaa, että Pride-tapahtumaa tarvitaan edelleen vaikka esimerkiksi lait ovat muuttuneet.

– Meitä tarvitaan taistelemaan kaikkia syrjiviä rakenteita vastaan. Meillä on esimerkiksi translaki työn alla ja olemme erittäin toiveikkaita, että Suomi tekee parhaan mahdollisen translain. Vaikka lait ovat liikkuneet eteenpäin, asenteet ja yhteiskunta tarvitsevat edelleen muutosta.

Voit keskustella aiheesta 8.9. kello 23:een saakka.

Lue myös:

Katso kuvakooste Helsingin Pride-kulkueesta: Sateenkaariliput ja satuprinsessat valtasivat kaupungin (2019)

Elävä Arkisto: Pride – ylpeästi omanlaisensa juhla

Tapahtumateollisuus ry järjestää tänään tiistaina kello 12–15 mielenilmauksen Helsingissä Eduskuntatalolla ja Kansalaistorilla. Samalla tapahtumateollisuus luovuttaa elinkeinoministeri Mika Lintilälle esityksensä tapahtuma-alan tukemiseksi.

• Katso tallenne suorasta lähetyksestä klikkaamalla artikkelin pääkuvaa. Lähetyksessä mukana muun muassa festivaalien ja messujen edustajat. Toimittajana Elina Jämsén.

Tapahtumateollisuuden mukaan toimialan kokonaisarvosta uhkaa kadota tänä vuonna koronasta aiheutuneiden rajoitusten vuoksi jopa 1,5 miljardia euroa. Tapahtumateollisuudessa toimii noin 3 200 yritystä ja sen kokonaisarvo on 2,35 miljardia euroa. Alalla työskentelee yhdistyksen mukaan 20 000 kokoaikaista ja 175 000 tilapäistä työntekijää.

Yhdistyksen mukaan alan erityisen kustannus- ja tulorakenteen vuoksi olemassa olevat tuet eivät ole kohdistuneet sen yrityksille, mutta ala tarvitsee kohdistettua tukea, jotta yritykset pystyvät luomaan kannattavaa liiketoimintaa muuttuneessa tilanteessa.

Tapahtumateollisuus ry esittää, että tapahtuma-alalle korvattaisiin myynninmenetyksiä, ja sen työntekijöiden uudelleen työllistymistä tuettaisiin samankaltaisella tukimekanismilla, joka aikaisemmin säädettiin ravintola-alalle. Tapahtumateollisuus toivoo myös, että haku yritysten kustannustukeen avattaisiin uudelleen ja tukikautta pidennettäisiin.

Suomen suurimman tapahtuma-alan yrityksen Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Tomi Saarinen muistuttaa, että massatapahtumien taustalla on valtava joukko eri alojen erityisosaajia.

– Tapahtumainfran takana on valtava kirjo isoja ja pieniä yrityksiä. Mikäli erityisosaajat häviävät infrasta, niitä ei löydy mistään. Niiden ylläpitäminen on tärkeää, että tapahtuma-ala saadaan mahdollisimman nopeasti uudelleenkäynnistettyä, hän sanoo.

– Nämä ammattilaiset osaavat järjestää tapahtumat turvallisesti, hän lisää.

Tänä vuonna jäi Suomen musiikkitapahtumien verkoston Livefinin mukaan järjestämättä 265 festivaalia, joista Ilosaarirock oli yksi. Festivaalin promoottori Panu Hattusen mukaan festivaalilla on merkitys koko Joensuun alueen vetovoimalle.

– Kun ihmiset valitsevat opiskelu- tai työpaikkaa, kyllä he valitsevat mieluummin kaupungin, jossa tapahtuu, hän sanoo.

Myös taloudellinen merkitys on Joensuulle suuri. Hattusen mukaan Ilosaarirock tuo vuosittain alueelle noin 20 miljoonaa euroa.

Hämeenlinnalaisen tapahtumapaikan Verkatehtaan johtajan Janne Auvisen mukaan korona on ollut yritykselle katastrofi.

– Me ollaan aikamoisessa nesteessä nyt. Me lopetettiin keväällä kaikki tapahtumat ja oltiin koko kesä kiinni. Kyllä tunnelin päässä on valoa, mutta se taitaa olla juna, joka on tulossa kohti, hän kertoo.

Auvisen mukaan tempoilevat turvasuositukset ovat johtaneet siihen, että järjestäjät eivät uskalla lähteä rakentamaan tapahtumia ja yleisö ei uskalla ostaa lippuja.

Scandinavian Hunks -showryhmän kapteeni Matias Starmans kertoo, että kaikki työt eivät ole muuttuneen tilanteen takia loppuneet.

– Kesällä on saatu turvallisesti muutama keikka tehtyä, ja syksylläkin niitä on. Epävarmoina aikoina saa miettiä, miten näitä tapahtumia lähdetään toteuttamaan, hän sanoo.

Starmans pitää hiljaisina aikoina lihaksena lämpimänä kotiareenalla.

– Esiintyjänä ammattitaidon ylläpitäminen on tärkeää myös silloin, kun keikkoja ei ole, hän lisää.

Tapahtuma-alan mielenilmaus näkyy myös sosiaalisen median palvelu Instagramissa, missä artistit ja tapahtumateollisuuden työntekijät sekä yritykset ovat jakaneet punaisia ruutuja tai punasävytteisiä kuvia muun muassa aihetunnistein #pelastetaantapahtumat, #wemakeevents, #tapahtumateollisuus, #backtolive ja #redalert.

Juttua korjatttu 8.9. klo 19.06 Tänä vuonna 265 festivaalia on jäänyt toteutumatta Suomen musiikkitapahtumien verkoston Livefinin mukaan. Tapahtumateollisuus ry ei ole asiaa selvittänyt.

Voit keskustella aiheesta 9.9. kello 23:een saakka.

Lue myös:

"Kaikki tietävät, että se raha on aivan riittämätön" – Tapahtuma-ala kritisoi hallituksen koronatoimia, vaikka miljoonia on jo myönnetty

Sekoilu uusista kokoontumisrajoituksista ehti perua kymmeniä tapahtumia: "Nyt sitten keskustellaan perumisten perumisista"

Sannin hurja keikkaputki Tavastialla vaati uudenlaista asennetta sekä artistilta että yleisöltä: "Kyllä me vielä päästään elämään täysillä"

Ylen Aamu: Tapahtuma-ala tiukilla - onko ensi kesäkin vaarassa?