Sanoittaja, tuottaja ja taidekeräilijä Veikko "Vexi" Salmi kuoli varhain tiistaiaamuna Helsingin Terhokodissa nopeasti edenneeseen vaikeaan sairauteen. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.

Hämeenlinnassa vuonna 1942 syntynyt Vexi Salmi oli yksi Suomen tuotteliaimpia sanoittajia. Hän on tehnyt erilaisten arvioiden mukaan viidestä kahdeksaan tuhatta laulutekstiä, joista yli 3000 on levytetty. Tuottelias Salmi julkaisi tekstejä omalla nimellään, mutta käytti lisäksi yli kymmentä salanimeä.

Salmi korosti työläistaustaansa ja työläisyyttään. Hänen mukaansa tekstien tekemisessä ei ollut mitään kummallista. Sanat syntyvät ”kun istutaan pallille ja aletaan kirjoittaa”.

Vexi Salmi Maarit Tastulan vieraana Punaisessa langassa

Salmi toimi myös musiikkituottajana ja managerina.

Hänen merkittävin luomuksensa oli Irwin Goodman, jolla Salmi löi läpi suomalaisessa musiikkibisneksessä 1960-luvun puolivälissä. Irwin eli Antti Hammarberg oli Salmen lapsuuden- ja nuoruudenystävä Hämeenlinnasta. Itselleen Salmi otti taiteilijanimen Emil Retee.

Salmi teki Irwinille tekstejä ja toimi tämän imagonrakentajana sekä managerina.

Parivaljakon jäljiltä jäivät elämään sellaiset kappaleet kuin Työmiehen lauantai, Ei tippa tapa ja Rentun ruusu. Viimeksi mainittu laulu liittyy Irwinin comebackiin 1980-luvulla.

Salmi otti Irwinin kanssa kantaa holhousyhteiskuntaan, teennäisyyteen ja Yleisradion sensuuripolitiikkaan.

Vexi Salmi muistelee Miten minusta tuli minä -ohjelmassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan Hämeenlinnassa sekä uransa ensiaskelia popvaikuttajana.

Työskennellessään 1970-luvulla Toivo Kärjen levy-yhtiössä Salmea kiellettiin kirjoittamasta Irwinille pilkkalauluja uskonnosta, Neuvostoliitosta tai presidentti Urho Kekkosesta.

Salmen ja Irwinin kulta-aika osui 1970-luvulle, kun Irwin voitti kahtena perättäisenä vuonna Syksyn sävel (MTV) -kilpailun. Hittejä syntyi myös monelle muulle artistille, kuten Markku Arolle, Fredille, Vesku Loirille, Katri Helenalle ja Paula Koivuniemelle. Oo mikä nainen, Jos konduktöörin nait, Katson sineen taivaan ja Puhu hiljaa rakkaudesta soivat ahkerasti radiossa.

Levybisnes kaatui

Salmi perusti 1970-luvun jälkipuolella oman levy-yhtiön ja sen rinnalle myöhemmin toisen yrityksen, joka julkaisi musiikkia Flamingo-levymerkillä. Tuotantotiimin kuuluivat Salmen lisäksi Kassu Halonen ja Kisu Jernström.

Suurimman menestyksensä kolmikko saavutti Kirkan kanssa, joka oli voittanut Syksyn sävelen kappaleella Surun pyyhit silmistäni vuonna 1988. Samanniminen levy nousi Suomen myydyimmäksi albumiksi yli 200 000 kappaleen myynnillä.

Kirka vastusti aluksi kappaletta, mutta Salmi lupasi laulajalle 30 000 markkaa (nykyrahassa lähes 9 000 euroa), jos tämä saapuisi äänitysstudioon. Salmen mukaan ei kestänyt kauan kun ”taksi kaarsi firman pihaan”.

Salmen levy-yhtiöt ajautuivat kuitenkin konkurssiin 1990-luvun puolivälissä ja hän jäi vapaaksi kirjoittajaksi.

Salmen tuotannossa heijastuvat monet kadunmiehen tunnot. Hän kuului sanoittajasukupolveen, joka uudisti voimakkaasti suomalaista iskelmäperinnettä.

Yhteiskunnallisesti aktiivisen Salmen kynästä lähti paljon muutakin kuin laululyriikkaa. Hän kirjoitti pakinoita ja kolumneja muun muassa Apuun ja Iltalehteen ja julkaisi runoja, romaaneja ja lastenkirjoja. Omaa elämäänsä hän muisteli kaksiosaisessa Rinkelikadun pojat -teoksessa.

Vexi Salmi oli harras penkkiurheilija ja vielä innokkaampi nykytaiteen keräilijä. Yhdessä puolison, Katri Wanner-Salmen kanssa kerätty yli 700 teoksen kokoelma on lahjoitettu Salmen entisen kotikaupungin Hämeenlinnan taidemuseolle.

Vexi Salmi oli naimisissa kolme kertaa. Hänen nuorin poikansa Topi Salmi on myös sanoittaja.

Yle Teema muistelee Vexi Salmea torstaina 10.9. klo 22.50 arkistopaketilla, jossa nähdään kolme ohjelmaa: Iltatähti-sarjan jakso vuodelta 1982 sekä Punainen lanka -ohjelma ja Kansansankari-sarjan jakso vuodelta 2006.

Radio Suomessa tänään klo 13 Paikka auringossa -ohjelmassa muistellaan Salmen sanoituksia, klo 18 Muistoissamme Vexi Salmi: studiossa Tarja Närhi Pekka Laine ja Olli Haapakangas ja klo 20 Taustapeili: Sanoittaja Vexi Salmi (uusinta vuodelta 2014). Yle Puheessa klo 19-21 Miten minusta tuli minä Vexi Salmi (1993). Syntymäpäiväsankari Vexi Salmi (2012).

Oikaisu: 8.9.2020 kello 12.14: Korjattu Salmen etunimi Veikko. Jutussa luki aiemmin virheellisesti Veijo.

Korjattu klo 13.25 Salmen sanoittama kappale on Katson sineen taivaan, ei Katson autiota hiekkarantaa, kuten jutussa ensin luki.

Lue lisää:

Vexi Salmi "hurahti" natsien inhoamaan rappiotaiteeseen – Düsseldorfin ostosmatkoilta on kertynyt noin 60 teoksen kokoelma

Vexi Salmen valtava taidekokoelma sykähdyttää edelleen – lähde virtuaaliselle näyttelykierrokselle sanoittajalegendan kanssa

Vexi Salmi muistaa oppi-isäänsä: Toivo Kärki istui Syvärillä kannon nokassa ja sävelsi

HPK:n mies Vexi Salmi muistelee ikimuistoista hiihtokilpailua Irwin Goodmanin kanssa: "Vedettiin Irwiniä turpaan"

Vexi Salmi sanoittaa joululauluja milloin vain paitsi jouluna

Vexi ja Topi, isä ja poika, mutta ei mestari ja oppipoika

Vexi Salmi tarinoi vielä kerran Hämeenlinnan Rinkelinkadun pojista

Vexi Salmi lahjoitti taidekokoelmansa Hämeenlinnan Taidemuseolle

Irwin Goodmania eivät oikein vuonna 1984 sävellyshommat enää innostaneet. Hänen aisaparillaan Vexi Salmella oli kuitenkin albumillisen verran tekstejä valmiina kansansuosikkia varten.

Kun Salmi törmäsi Takomo-studiolla nuoreen säveltäjä Kassu Haloseen, hän kysyi, kiinnostaisisko kokeilla. Ja kiinnostihan se.

– Se kohtaaminen oli minulle kuin lottovoitto, muistelee Halonen puhelimessa elinikäisen ystävyyden alkumetrejä.

– Hän oli viimeinen mammutti, ja nyt se mammutti kaatui. Ei sellaisia ihmisiä enää tule. Häneltä jää uskomattoman hieno perintö. Sanoittajana Vexi oli, jos ei suurin, niin ainakin yksi suurimmista.

Vexi Salmen ja Kassu Halosen Irwinille tekemästä Härmäläinen perusjuntti -menestyslevystä alkoi yhteistyö, joka poiki hittejä hittien perään.

– Olin siihen aikaan kova pelaamaan golfia, mutta Vexi ehdotti, että heitä golfvehkeet nurkkaan ja myydään mieluummin miljoona levyä. Ei siihen lopulta kovin kauaa mennytkään.

"Vexi opetti, ettei biisejä värkätä päiväkausia"

Toivo Kärjen ja Jaakko Salon opissa ollut Halonen arvelee olleensa säveltäjänä aika valmis miesten tutustuessa. Tolkuttoman työtahdin kuitenkin opetti Salmi.

– Siinä ei paljon kokouksia pidetty tai yön yli nukuttu. Hän oli toiminnan mies, joka osasi innostaa muutkin pistämään vauhtia. Jos joku jotain kysyi, vastaus tuli minuutissa; tehdään tai ei tehdä. Vexi opetti, ettei näitä biisejäkään päiväkausia värkätä.

Salmen vauhdikkuutta biisintekohommissa kuvaa Halosen mukaan hyvin se, mitä tapahtui, kun Kirka voitti Syksyn sävel -kilpailun 1988 Surun pyyhit simistäni -kappaleella.

– Meillä oli tämä yksi biisi. Sitten kuulin, kun Vexi lupasi Kirkalta ulos kokonaisen levyn kolmen viikon päästä. Kysyin, että mitäs tämä oikein tarkoittaa, niin Vexi totesi, että turpa kiinni ja töihin. Se oli hänen tunnuslauseensa.

Surun pyyhit silmistäni -albumi on edelleen Suomen kolmanneksi myydyin.

Salmen ja Halosen yhteistyön kultaiset vuodet sijoittuvat 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen. Siihen aikaan faksi lauloi.

– Aamuseitsemältä tuli ensimmäinen faksi, siitä tiesin, että Vexi on herännyt. Puoleenpäivään mennessä oli tullut kymmenen tekstiä. Kolmelta se soitti ja kysyi, onko sävellykset sävelletty. Kun sanoin, ettei vielä kaikkia, se totesi: “Kato ettei susta tuu hidasta”.

Kisu Jernström: Vexi oli synnynnäinen lahjakkuus

Muusikko Kisu Jernström joutuu hieman nieleskelemään puhelimessa. Suru-uutinen vanhan ystävän kuolemasta on tullut perille vain minuutteja aikaisemmin.

– Vexissä oli monta hienoa puolta. Ensinnäkin hän oli älyttömän älykäs ja tietyllä tavalla kunnianhimoinen. Hän oli sekä sydämellinen että sille päälle sattuessaan jääräpäinen.

Jernström kuvailee Salmea synnynnäiseksi sanoittajaksi.

– Taitoa voi aina kehittää, mutta jos ei ole synnynnäistä lahjakkuutta, ei voi tehdä sitä mitä Vexi teki. Kun mietin vaikkapa Anna käsi -kappaleen kertosäettä, niin siitä on vaikea pistää paremmaksi.

Jernström pyöritti kymmenen vuotta yhdessä Vexi Salmen ja Kassu Halosen kanssa levy-yhtiö Flamingoa. Ystävyys ja yhteistyö jatkuivat myös sen jälkeen.

– Me kyettiin yhdessä luomaan monia ikivihreitä kappaleita, mistä voi olla ylpeä ja onnellinen. Erityisen hienolta tuntuu, että ne osuivat sellaisille artisteille kuin vaikkapa Kirka tai Irwin, jotka saivat keikoillaan sen suosion, jonka he ansaitsivat. Oli hienoa olla auttamassa siinä.

"Kun hän halusi tehdä jotain, hän meni vaikka mistä läpi"

Kassu Halosen lailla myös Jernström muistelee Salmen käsittämätöntä kirjoitusnopeutta. Salmi lopetti tupakoinnin vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta aikoinaan kessua kului osana taiteellista prosessia.

– Meni pari röökiä, tuli pari riviä, sitten paperi roskiin. Sitten hän otti uuden paperin, veti pari röökiä ja kappale oli kohta valmis.

Kirkan huippusuositun Surun pyyhit silmistäni -kappaleen kanssa puljatttiin kuitenkin vähän pidempään. Kassu Halosen mielessä oli pyörinyt englanninkielinen nimi Sadness in your eyes, mutta Vexi Salmi ei saanut oikein ajatuksesta kiinni.

– Sitten yhtenä päivänä keksin lauseen “surun pyyhit silmistäni pois”. Heti kun Vexi sai sen nenänsä eteen, syntyi sanoitus. Ja se teksti on mielestäni yksi hienoimmista iskelmäjutuista, joita on koskaan tehty.

Takavuosina Salmen kanssa sattui ja tapahtui, ja Järnströmillä riittäisi anekdootteja kerrottavaksi.

– Tässä tilanteessa ei ole ehkä viisasta kaikkea muistella. Vexi tykkäsi aina välillä pistää menemään. Sellaisen nyt voi mainita, että kun olimme seuraamassa Bogart-yhtyeen levyntekoa Lontoossa, hän katosi yhtäkkiä jonnekin. Selvisi, että hän oli päätynyt putkaan. Vexi pääsi kuitenkin pois ja kotiinkin tultiin, mutta juttu kuvaa Vexin jääräpäistä puolta hyvin. Kun hän halusi tehdä jotain, niin hän meni vaikka mistä läpi.

Edesmenneen suomalaisen kuvataiteilijan Markus Copperin vuonna 1995 tekemä taideteos saattaa sisältää räjähdysainetta, kertoo Helsingin poliisi.

Poliisin mukaan kyseessä on Sixpack of Instant Death -niminen teos, johon kuuluu kuusi osaa. Puolet osista on jo onnistuttu tavoittamaan, kolme on edelleen kateissa.

Poliisi on saanut elokuussa asiasta yhteydenoton, jonka perusteella teoksen osia on ryhdytty jäljittämään.

– Poliisi on pyrkinyt selvittämään vielä kateissa olevien osien olinpaikan, mutta ei ole saanut selville, missä ja kenen hallussa ne ovat. Poliisi pyytää nyt tietoja puuttuvista osista, koska ne on löydettävä ja tehtävä vaarattomiksi, toteaa rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa, mitä räjähdysainetta teoksen osissa on ja kuinka suuria määriä kateissa olevat osat sisältävät.

Nyt tehtävän jäljitystyön tarkoituksena on, että poliisi tekee teoksen osat vaarattomaksi ja palauttaa ne tämän jälkeen takaisin omistajalleen.

Teoksen osista voi antaa tietoja poliisille.

Toukokuussa 2019 kuollut Markus Copper oli monipuolinen ja tuottelias taiteilija.

Copper valmistui Kuvataideakatemiasta 1995. Helsingin Sanomien mukaan erityisesti Copperin varhaiset teokset olivat ilmeeltään väkivaltaisia ja osin myös konkreettisesti vaarallisia, kuten katsojia jahdannut 5000-kiloinen teräspallo Juggernaut (1992–95). Vaaran läsnäolo oli hänen mielestään suorin tapa puhutella katsojaa ja saada aikaan vahva tunnekokemus.

Copper muutti Berliiniin vuonna 2000. Sen lisäksi hän asui 2000-luvulla ainakin Tukholmassa, Skånessa sekä Kööpenhaminassa. Copper vaihtoi nimensä vuonna 1996, kun hän oli tuleen liittyvässä taideperformanssissa polttanut jalkansa niin, että niiden väri muistutti kuparia (engl. copper). Siihen asti hän oli Markus Paajanen.

Elokuva-alan himoittuja Oscar-palkintoja jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia on uudistanut vaatimuksia, jotka elokuvan on täytettävä, jotta se voidaan asettaa ehdolle parhaan elokuvan palkintokategoriassa.

Vuoden 2024 Oscar-gaalasta lähtien kategoriaan kelpuutetaan ehdolle ainoastaan elokuvia, jotka täyttävät uudet monimuotoisuusstandardit sekä kameran edessä että takana, kertoo The New York Times.

Valkokankaalla vaatimus täytetään siten, että ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä Yhdysvalloissa.

Vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia.

Uudet vaatimukset ulottuvat myös tuotantoon, jossa vähemmistökiintiöitä on tarkoitus noudattaa kaikilla tasoilla harjoittelijoista johtajiin.

Parhaan elokuvan kategoriassa ehdolle asettaminen riippuu vastaisuudessa siitä, miten hyvin tarvittava osa näistä standardeista on elokuvassa täytetty. Kaikkien vaatimuskohtien ei tarvitse täyttyä.

– Kuvakulman on laajennuttava heijastamaan maailmanlaajuista monimuotoista väestöä sekä elokuvien tuotannossa että niiden katselijoissa. Uskomme, että nämä monimuotoisuusstandardit laittavat alulle kaivatun muutoksen alalla, sanovat elokuva-akatemian johtajat David Rubin ja Dawn Hudson The Guardianin mukaan.

Oscareita on viime vuosina arvosteltu yksipuolisista ehdokasasetteluista, joissa esimerkiksi kaikki ehdokkaat ovat olleet valkoihoisia. Oscareissa nähtyjen asetelmien on nähty heijastelevan alan tilaa laajemminkin.

Tänä vuonna parhaan elokuvan Oscar-palkinnon voitti ensi kertaa ei-englanninkielinen, eteläkorealainen elokuva Parasite.

Lue lisää:

Trump haikaili Tuulen viemää -elokuvan aikoja ja haukkui ulkomaalaisen Oscar-voittajan: "Mistä helvetistä siinä oli kyse?"

Oscar-gaalaa lykätään koronapandemian vuoksi – palkinnot jaetaan huhtikuun lopulla

Berliinin elokuvajuhlat sukupuolineutraaleiksi: Parhaiden näyttelijöiden palkintoja ei jaeta enää erikseen miehille ja naisille

Elokuvaohjaaja Ville Jankeri katsoi televisiota ja hämmästyi. Uutisissa kerrottiin UPM-Kymmenen aikeista lopettaa Kaipolan paperitehdas Jämsässä sekä lakkautuksen syistä.

– Tuli mieleeni, että tämä on kuin sanasta sanaan suoraan meidän Metsäjätti-elokuvasta. Se tuntui aivan absurdilta, Jankeri muistelee muutaman viikon takaista uutista.

Näyttelijä Jussi Vatanen muistuttaa, että elokuvan valmistuminen voi kestää vuosia ja silloin se harvoin on "päivänpolttavasti ajankohtainen".

– Nyt on käynyt niin.

Oman kylän poika lähetetään tehostamaan

Kuvitteellisessa Törmälässä on Metsäjätin vaneritehdas. Se tekee voittoa ja tuotantoennätyksiä, mutta omistajan mielestä ei tarpeeksi.

Helsinkiläistynyt Törmälän oma poika lähetetään tehostamaan tuotantoa. Jussi Vatanen näyttelee yrityksessä ylennyksestä haaveilevaa Pasi Kauppia.

Suurkonsernin haluama tehostaminen on pian yhtä kuin vaneritehtaan alasajo. Kauppi joutuu entisellä kotiseudullaan saneeraamaan myös omia lapsuudenystäviään.

– Olemme Metsäjätissä pienen paikkakunnan puolella sekä työntekijän puolella, joka joutuu suureen kriisiin, Ville Jankeri toteaa.

– Metsäteollisuus on Suomelle ja suomalaisille tärkeä asia. Vaurautemme on peräisin metsästä. Eihän kukaan halua, että tehtaita lakkautetaan. Niin vain tuntuu tapahtuvan, Jussi Vatanen sanoo.

Törmälän tai Kaipolan kohtalot eivät ole Suomessa ainutkertaisia. Sama on koettu useilla metsäteollisuuden paikkakunnilla viime vuosikymmeninä.

Töiden loppuessa on nähty muuttotappiot ja kyläkeskusten näivettymiset.

– Äärimmäisen surullista. Tehtaita tullaan jatkossakin lakkauttamaan, Jankeri toteaa.

Elokuvassa metsäteollisuus on kehystarina. Pääosassa ovat ihmiset tehtaan varjossa.

– Metsäjätti on tarina siitä, kuinka elämässä tulee eteen hankalia tilanteita ja pitää päättää, mikä on tärkeätä, Jussi Vatanen sanoo.

Hän on itse kotoisin Sonkajärveltä Pohjois-Savosta. Vatasen oli helppo ymmärtää Pasia ja samaistua häneen.

– Minulla on kaksoisidentiteetti. Olen vahvasti maalainen, vaikka olen asunut suurimman osan elämästäni Helsingissä.

Myös Ville Jankerilla on omakohtaista kokemusta pienellä paikkakunnalla asumisesta. Kun hän oli teini-ikäinen, perhe muutti Espoon Olarista pohjoisen Kolariin.

– Kun muutimme sinne, kunnassa oli runsas 5000 asukasta ja kirkonkylällä kolme ruokakauppaa, mutta laman seurauksena kaikki lakkautettiin.

Elokuva kertoo kauniisti lapsuuden ystävien välisistä siteistä, jotka eivät katkea, vaikka välissä olisi kilometrejä ja vuosia. Jussi Vatanen on huomannut sen itsekin.

– Vanhat kaverisuhteet eivät haalistu. Jos on nähty 20 vuotta sitten, voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Hymyillen haudanvakavista asioista

Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin vuodelta 2011. Hän omisti kirjan suomalaista metsäteollisuutta pystyssä pitäneille.

Jussi Vatasen mielestä kirjailijalla on taito kertoa haudanvakavista asioista siten, että ainakin vähän myös hymyilyttää.

– Nousiainen käsittelee asioita lämpimästi ja ihmisläheisesti huumorin keinoin.

Vatasesta sama on saatu mukaan elokuvan käsikirjoitukseen.

– Jos miettii tätä vuotta ja tätä aikaa, niin on todella tärkeää, että pystyisimme jotenkin säilyttämään positiivisuuden ja iloisuuden mukana, vaikka ajat ovatkin vähän haastavia ja vaikeita.

Radio City kertoi äskettäin Facebookin esittelytekstissään tarjoavansa "klassista rokkia seisten kuseville". Koska naiset harvemmin virtsaavat seisten, viestin sisältö koettiin poissulkevaksi ja loukkaavaksi, ja se herätti sosiaalisessa mediassa ärtymystä.

Vasemmistoliiton poliittinen asiantuntija Minja Koskela muun muassa kirjoitti Facebookissa, että teksti on "seksististä soopaa."

Radio Cityn omistavan Bauer Media Oy:n toimitusjohtaja Sami Tenkanen myöntää, että tekstivalinta oli epäonnistunut.

– Kanavan esittelytekstissä ollut kyseinen sanavalinta oli yksiselitteisesti typerä ja tyylitön virhe, Tenkanen toteaa.

Teksti sai runsaasti negatiivista palautetta.

– Saamamme palaute kiinnitti huomiomme kyseiseen tekstikohtaan. Poistamisen yksiselitteinen syy oli sen sisältö.

– Käsi pystyyn virheen merkiksi ja vilpittömät pahoittelut. Ei selityksiä, Sami Tenkanen summaa.

Radio City on Suomen vanhin toiminnassa oleva kaupallinen radioasema, joka on perustettu vuonna 1985. Radio City soittaa pääasiassa perinteisempää rockmusiikkia.

Korjaus 9.9. klo 15:05 Muokattu lausetta "tekstin kohta poistettiin negatiivisen palautteen takia" ja lisätty Sami Tenkasen kommentti.

Pyysimme tavallisia hämäläisiä muistelemaan kohtaamisiaan eilen menehtyneen sanoittajamestari Vexi Salmen kanssa. Saimme puheluita ja viestejä radiolähetyksiin ja kommentteja Facebook-sivullemme sekä Salmesta kertovan artikkelin yhteydessä.

Yhteydenotoista paistaa, että Vexi Salmi oli hyvä keskustelija, sivistynyt, poikkeuksellisen taitava työssään ja kaiken kaikkiaan hieno ihminen.

– Vexi oli ihan poikkeuksellinen kaikenaikaa. Velmu, jolla kulki ajatus joskus niin kovalla vauhdilla, ettei hänen puheestaan aina saanut selvää, muistelee Ensio Koliseva, luokkakaveri Hämeenlinnan lyseosta.

Koliseva oli velmu itsekin.

– Taisi olla neljäs luokka, kun saimme jostain syystä päähämme, että katsotaan kumpi lentää ensimmäisenä ulos uskonnon tunnilta. Kyllähän siinä niin kävi, että molemmat lennettiin. Olikohan se minuutti tai kaksi, kun oltiin luokasta ulkona.

Koliseva kertoo, että jo kouluaikoina Salmi oli kova piirtämään ja kirjoittamaan.

– Kun saimme viidennen luokan päätökseen, hän teki luokastamme kronikan. Kaikki opettajat eivät karikatyyrisistä piirroksista pitäneet, mutta suurin osa piti, Koliseva sanoo.

Kyseinen kronikka on Kolisevalla vielä tallessa vuosikymmenten jälkeen.

Koliseva muistaa Salmen olleen myös kova urheilumies.

– Kun hypättiin korkeutta, niin jäin kateellisena kyllä katsomaan Vexin kierähdystyyliä.

Hittiveikkaukset osuivat oikeaan

Aikanaan autokuskina musiikkialan yrityksessä työskennellyt loppilainen Kalevi kertoo, että hänen työtehtäviinsä kuului usein musiikkikuriirina toimiminen.

– Vein levyjä ja kasetteja Vexille. Hän antoi niitä minulle kuunneltavaksi ja kysyi, että tuleeko häistä hittejä. Aika usein osuin oikeaan, Kalevi muistelee.

Suuri yleisö muistaa Salmen luonnolliseti työstään musiikin parissa, mutta moni hämeenlinnalainen myös taideasiantuntijana.

Irmeliksi esittäytyvä rouva vaikuttui Salmen tiedoista.

– Me tutustuimme häneen taidenäyttelyssä Hämeenlinnassa. Siellä oli esillä toisen maailmansodan aikaista taidetta. Vexi Salmi esitteli teoksia, ja hänellä oli todella kova asiantuntemus.

Lämmin kiitos suurelle sanataiteilijalle

Satunnaisista kohtaamisista Salmen kanssa turuilla ja toreilla on jäänyt monelle lämpimät muistot.

– Kiitos Vexi sanoituksistasi ja elämäntyöstäsi. Toukokuussa 1997 satuttiin samaan pöytään Tallinnan-laivan ruuhkaisessa baarissa sinun ja Katrin kanssa. Keskusteltiin tuopillisen äärellä tunti pari niitä ja näitä päivän asioista ja elämästä laajemmaltikin. Sain Katrilta myöhemmin postitse Kate Atkinsonin kirjan saateviestillä. Kaunis muisto tuosta tapaamisesta jäi, kirjoittaa nimimerkki Satunnainen havainnoitsija.

– Goodmanin kokkareilla sain jutella hänen kanssaan Irwinistä, elämästä ja Heinolasta. Mieleeni on syöpynyt tuokio hienon ihmisen kanssa, muistelee Matti Kirves.

Voit keskustella aiheesta torstaihin klo 23:een asti.

Lue myös: Vexi Salmen synnyinkaupungissa surraan sanoittajalegendan poismenoa – Kiekkopomo: "Vexi soitti öisin ja eli tunteella jääkiekkoa teksti-tv:n kautta."

Läheiset muistelevat Vexi Salmen tolkutonta työtahtia: Kassu Halosen faksi lauloi aamuseitsemästä alkaen

Kassu Halonen muistelee ystäväänsä Vexi Salmea – tekivät yhdessä kymmenen kappaletta päivässä, joskus enemmänkin: "Tekeminen oli luotisuoraa"

Äänikirjojen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti kuluneena koronavuonna 2020, ja se on ollut iloinen asia hiipuvalle kirjamyynnille.

Kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan myynti kasvoi peräti 122 prosenttia ensimmäisen vuosipuoliskon aikana verrattuna alkuvuoteen 2019. Eniten kasvoi lastenkirjojen äänikirjamyynti. Se lähes kolminkertaistui 180 prosentin kasvulla.

Esimerkiksi Suomen suurimpiin kustantamoihin kuuluvan Otavan kaunokirjallisuuden myynnistä äänikirjojen osuus on kasvanut peräti 40 prosenttiin tämän vuoden aikana.

Koronaepidemia on vain vahvistanut jo olemassa ollutta trendiä: äänikirjapalvelut raportoivat jo ennen koronaa muutaman viime vuoden aikana kuuntelumäärien huimasta kasvusta.

Kirjailijoiden kukkarossa kasvu ei ole kuitenkaan juuri tuntunut.

"Kuin leikkuulaudan rakoon pudonneita murusia." Näin kuvailee kirjailija äänikirjasta saatuja tuloja.

Siksi Kirjailijaliitto teki jäsenkyselyn, jossa tiedusteltiin nimenomaan äänikirjojen palkkioprosenteista.

– Oli signaaleja, että palkkiot ovat matalia verrattuna painettuun kirjaan. Halusimme selvittää, miltä tilanne todella näyttää, kertoo Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Suvi Oinonen.

Tulos oli karu. Äänikirjasta maksettu palkkio oli keskimäärin 0,67 euroa myydyltä kappaleelta. Ero on melkoinen verrattuna painettuun kirjaan, josta saa keskimäärin 3,10 euroa.

Äänikirjan tuotto on siis vain noin viidesosa vastaavan painetun kirjan tuotosta.

Esimerkki osoittaa epäsuhdan suuruuden: jos kirjaa myydään 5 000 kappaletta painettuna, on kirjailijan palkkio 15 500 euroa. Äänikirjoina myytynä summa on ainoastaan 3 350 euroa.

Kirjaililijaliiton selvityksessä kysyttiin vuoden 2019 tuloista, sillä tilitykset tulevat aina viiveellä. Kyselyssä ei siis vielä näy koronakevään äänikirjabuumi.

Mitä suositumpi, sitä paremmat prosentit

Mutta mistä sitten johtuu, että kirjailijat eivät vaurastu äänikirjojen suosion myötä? Syitä on monia.

Merkittävin asia on sopimukset. Jokainen kirjailija tekee itse oman sopimuksensa kustantajansa kanssa. Palkkioprosentit kirjataan sopimukseen. Painetussa kirjassa palkkiot ovat melko vakiintuneita. Ne liikkuvat yleensä 20–25 prosentin välillä. Äänikirjojen kohdalla hajonta on suurta. Prosentit vaihtelevat 12:n ja jopa 50:n prosentin välillä.

– Suuri vaihtelu kertoo siitä, että äänikirjat ovat vielä melko tuore ilmiö. Palkkiotaso näyttää äänikirjojen puolella hakevan vielä muotoaan, Oinonen perustelee.

Sopimuksia tehtäessä äänikirjoihin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. On ajateltu, että tulot tulevat kuitenkin painetusta kirjasta.

– Sopimuksissa ollaan vielä c-kasettiajassa. Silloin äänikirjat tehtiin hyvin eri tavalla. Ylipäätään aika harvan kohdalle edes osui äänikirjan teko, joten siksi niiden prosentit jäivät vaille huomiota.

Toinen syy palkkioiden pienuuteen on, että äänikirjoja myydään lähtökohtaisesti halvemmalla kuin painettuja kirjoja. Kun tähän yhdistetään pienet palkkioprosentit, tuloksena on vähäiset tulot kirjailijalle.

Lukuaikapalveluissa, kuten esimerkiksi Bookbeatissa ja Storytellissa, kirjailijoille maksetaan pääsääntöisesti kuunnellun osuuden mukaan. Eli jos palvelun asiakas kuuntelee kirjasta puolet, kirjailijalle maksetaan koko kirjan palkkiosta puolet. Tämä taas on kustantajan ja palvelun tuottajan välinen sopimusasia.

Vaarana on kuitenkin niin sanottu Spotify-ilmiö. Kansainväliset äänikirjapalvelut pyrkivät luomaan painetta ja kehottavat kustantajia siirtymään Spotifyn mallin mukaiseen palkkiomaksuun. Siinä vain todella suuret tähdet pääsevät tienaamaan, kun muille jää vain pieniä murusia.

Voit lukea Spotifyn palkkioista lisää tästä:

Spotify raotti salaisuuden verhoa: käyttäjämaksut valuvat suosituimpien poppareiden taskuun – pelkkää klassista musiikkia kuunteleva tukee tietämättään Cheekiä ja Sannia

Tähän saakka ainakin maamme suuret kustannustalot ovat pystyneet torppaamaan tällaiset ehdotukset.

Pystyykö tulevaisuudessa elämään kirjoittamalla?

Äänikirjojen suosio on kirjailijoille iloinen asia.

– On ihanaa, ettei kirjallisuutta ole hylätty. Se joutuu kilpailemaan niin monen muun asian kanssa ihmisten ajankäytöstä, sanoo kirjailija ja Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen.

Hän on tyytyväinen, että selvitys äänikirjojen tuloutumisesta tehtiin nyt. Kirjailijat ovat hyvin huolissaan siitä, miten he pärjäävät tulevaisuudessa. Painetun kirjan myynnin lasku on ollut monille kirjailijoille kriisin paikka. Monet kohtuullisestikin myyneet kirjailijat ovat joutuneet toteamaan, ettei kirjoittamalla enää elä.

– Olisi tavattoman tärkeää, että palkkiopolitiikka rakennettaisiin reiluksi, jotta kirjailijat pystyisivät tulemaan toimeen. Olisi hienoa, että ihmisten kiinnostus äänikirjoja kohtaan näkyisi myös kirjailijoiden tilipussissa.

Kähkönen painottaa, että kustantajat kyllä ymmärtävät olevansa riippuvaisia kirjailijoista.

– Epäreilua kohtelua ei juuri esiinny.

Kirjailijaliitto peräänkuuluttaakin koko alan yhteistä vastuuta kirjailijoiden toimeentulosta.

– Äänikirjamarkkinoiden kehitystä on seurattava tarkasti ja koko alan on huolehdittava siitä, että kustantajilla on jatkossakin taloudelliset mahdollisuudet kustantaa kirjoja ja kirjailijoilla mahdollisuus niitä kirjoittaa, toiminnanjohtaja Suvi Oinonen toteaa.

Ilman kirjailijoita ei ole koko kustannusalaa

Alalla tilanteeseen on jo herätty. Esimerkiksi Otava ilmoitti kirjailijoilleen viime viikolla, että se tulee nostamaan äänikirjoista saatavia prosentteja.

– Tarkistamme äänikirjojen palkkioprosentit tämän vuoden osalta. Lisäksi neuvottelemme myös vanhempia sopimuksia uusiksi, vahvistaa Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

Kustantamoissa tiedostetaan kirjailijoiden toimeentulon merkitys.

– Olemme saaneet paljon kiitosta kirjailijoiltamme kirjeen jälkeen.

Vainio uskoo, että muut seuraavat perässä.

– Koko kirja-ala on riippuvainen ennen kaikkea kirjailijoista. Ilman luovan työn tekijöitä ei ole mitään, mitä kustantaa.

Lue lisää:

Korona-aika on saanut suomalaiset innostumaan jälleen lukemisesta

Hauskoja kirjoja kuunneltaisiin nyt enemmän kuin niitä on tarjolla – Äänikirjojen suosio kasvaa entisestään, kun ihmiset haluavat hetkeksi pakoa koronakriisistä

Äänikirjojen jättisuosio toi rysäyksellä töitä suomalaisstudiolle – hyville lukijoille olisi enemmän hommia kuin ehtivät tehdä

Äänikirjojen johtava suoratoistopalvelu BookBeat tekee vielä tappiota, vaikka äänikirjat menevät kuin kuumille kiville

Kirjailija, runoilija Heli Laaksonen on tämän vuoden Kirjan viikon juhlateoksen kirjoittaja. Kyseessä on murrerunoista tutun Laaksosen ensimmäinen romaani ja kirja on kirjoitettu yleiskielellä – murteilla puhuvat vain kirjan hahmot.

Ajopuujalka sijoittuu rekkamiesten maailmaan ja kirjassa ollaan jumissa rekkajonossa. Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Laaksonen kertoo, että raskas liikenne ja valtavat ajoneuvot ovat kiehtoneet häntä aina. Viehätys rekkoihin ja kuorma-autoihin kasvoi vuosien kuluessa sen verran suureksi, että Laaksonen palasi autokouluun hakemaan ajokorttiinsa lisää kirjaimia.

– Menin autokouluun ja inssikin meni läpi. Insinööri ei kyllä kehunut minua lainkaan, C-kortin muutama vuosi sitten ajanut Laaksonen nauraa.

Periaatteessa Laaksonen voisi siis alkaa luoda uutta uraa vaikka kuljetusalalla, mutta tällä hetkellä häntä pitää kiireisenä opinnot luonto- ja ympäristöalalla.

– Minusta voisi tulla kiertotalousneuvoja tai jäteneuvoja, suuntautumistaan alalla pohtiva Laaksonen sanoo.

Tähän liittyen hänellä on myös suurempi visio.

– Viime vuoskymmenet kuluttaminen on ollut hienoa asia. On lähdetty lasten kanssa ostoskeskuksiin kuluttamaan ja siinä on ollut sellaista hohdokkuutta. Minä ajattelen, että se trendi on nyt kuitenkin kaatumassa.

Laaksosen mukaan nyt olisikin hyvä hetki miettiä kierrätyskeskuksen konseptia uusiksi.

– Pitäisi tehdä sellaisia elämyspark tyylisiä kierrätyspuistoja. Lähdettäisiin lasten kanssa kierrättämään asioita paikkaan, jossa astiat olisivat mielikuvituksellisia, kauniita ja ihmeellisiä. Ei niiden kierrätyskeskusten tarvitse olla aina nuhjuisia, Laaksonen maalailee.

Katso Heli Laaksosen koko haastattelu Yle Areenasta:

Kun Aapo Huhtaa sanottiin ensimmäistä kertaa valokuvaajaksi kymmenisen vuotta sitten, termi tuntui hänestä ahdistavalta, vähän liian isolta. Huhta opiskeli tuolloin Lahden muotoiluinstituutissa.

– Olin nähnyt Sally Mannin näyttelyn ja tiesin Hannes Heikuran, mutta muuten se maailma oli minulle vieras. Ei minulla juuri ollut käsitystä siitä, mitä se valokuvaajan työ on, hän muistelee.

Haapajärveltä kotoisin olevasta opettajaperheen pojasta oli tullut taideopiskelija mutkan kautta. Lukion jälkeen hän aloitti luokanopettajan opinnot Helsingissä, koska halusi pois pieneltä paikkakunnalta eikä osannut oikein muuallekaan hakea.

Helsingissä hän innostuI valokuvaamisesta ja kuvasi kaikkea ja koko ajan.

– Huomasin, että mielessäni olleista kuvista ei koskaan tullut sellaisia, kuin olin ajatellut. Niistä tuli jotain muuta. Minua alkoi kiinnostaa, miten sellaisesta sattumanvaraisesta voi löytää jotain kokonaista, joka menee minun mielikuvitukseni yli, hän kertoo.

Syntyi päätös lähteä opiskelemaan Lahteen ja sen jälkeen vielä Aalto-yliopistoon, josta Huhta valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2015.

Kuvat syntyvät kohtaamisista

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin valokuvaajan viitta on jo tiukassa. Aapo Huhta on muun muassa palkittu vuoden nuorena lehtikuvaajana vuonna 2011 ja nuorena pohjoismaisena valokuvaajana 2015. Hän on myös vuoden 2020 nuori taiteilija, jonka nimikkonäyttely avautuu Tampereen taidemuseossa lauantaina.

Vaikka valokuvaamiseen kuuluu välillä paljon puurtamista ja vaikeitakin asioita, Huhdan mukaan se on hänelle hyvin luontevaa ja tavallaan aika helppoakin.

– Olen ihmisten kanssa tekemisissä ja reagoin aika impulsiivisestikin ympärillä tapahtuvaan. Nautin siitä, ja jotenkin koen olevani siinä ihan hyväkin, hän sanoo.

Ilman impulsiivisuutta ja kykyä käsitellä ihmisiä moni hyvä kuva olisi jäänyt ottamatta.

Niin kuin esimerkiksi Suomussalmella vuonna 2013 kuvattu Jussi kylpee, jonka päähenkilön pihaan Huhta löysi sattumalta ja sai tämän asettumaan kylpyammeeseen kuvattavaksi.

Tai muusikko Stigin kuvat punaisissa uimahousuissa, jotka hän pisti jalkaansa Huhdan toiveesta.

– Kyllä ihmiset yleensä suhtautuvat ideoihini positiivisesti ja suostuvat niihin. Kun asian perustelee hyvin, he yleensä saavat juonesta kiinni, Huhta sanoo.

Kuva kertoo ottajastaan

Tampereella nähdään myös kuvia Aapo Huhdan tunnetuimmista ja isoimmista kuvasarjoista. New Yorkissa kuvattu Block julkaistiin kirjana vuonna 2016 ja se on ollut esillä myös Tukholman Fotografiska museossa. Viime vuonna kirjana julkaistu Omatandangole on syntynyt Namibiassa.

Huhdan mukaan hyviä kuvia varten ei välttämättä tarvitse lähteä kauas, mutta uudessa paikassa herkistyy katsomaan eri asioita ja kiinnostuu ehkä helpommin kaikesta ympärillä olevasta. Näiden sarjojen kuvauspaikkoja Huhta kuvailee jonkinlaiseksi kärjistymäksi.

– New York ja Namibia ovat aika äärimmäisiä ympäristöjä. Namibiassa luonto on äärimmäisen raju ja armoton, mutta samalla todella kaunis. New York taas on kaupungin arkkityyppi. Se on hyvin looginen paikka kuvata kaupungin ideaa.

Vaikka paikkojen luonne hyvin kuvista näkyy, mitään maisemakuvia ne eivät ole. Kiinnostavia näistäkin kuvista tekevät niissä näkyvät ihmiset, jotka eivät ole välttämättä vahvoja ja aina tilanteen tasalla.

– Ehkä ne näyttävät ihmisen hieman hämillään ja eksyksissä ja sitä kautta inhimillisenä – yhtenä olentona, joka kulkee täällä maapallolla muiden eläinten joukossa, Huhta sanoo.

Eniten kuvat kertovat kuitenkin ehkä ottajastaan. Huhta sanoo ajattelevansa, että valokuvaaja on aina kuitenkin kuvasarjojen päähenkilö – käsittelevät ne melkein mitä tahansa.

– Valokuvaajan silminhän siinä katsotaan. Ja näissäkin sarjoissa on aika paljon kyse siitä, minkälaisen kuvan kuvaaja tästä kyseisestä paikasta tai teemasta tekee.

Ilman koronaa vuoden nuoren taiteilijan näyttely Tampereella olisi jo pidetty, ja Huhdan kuvat peittäisivät nyt Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon seiniä.

Ehkä näyttelystä puuttuisi myös sen henkilökohtaisin teoskokonaisuus, joka valmistui aivan näyttelyn kynnyksellä. Kokonaisuudessa ovat mukana Huhdan äidin ja alkuvuodesta syntyneen tyttären kuvat.

Kaikki kuvat, joista jutussa kerrotaan, ovat esillä Tampereen taidemuseon näyttelyssä 12.10.-8.11.2020. Suurin osa löytyy myös Aapo Huhdan kotisivuilta.

Lue myös:

Vuoden nuori taiteilija on Aapo Huhta: "Eikö se täydellinen hetki, jonka kamera vangitsi, ollutkin hetken totta"

Pelkistyksen mestari Aapo Huhta ei ota valokuvia, hän tekee niitä

Haminaan on avattu Suomen uusin Walk of Fame.

Tähtikatu sijaitsee ympyräkaupungin ytimessä Raatihuoneentorilla, jonne jokainen merkkihenkilö saa ajan myötä oman, jalkakäytävän pintaan upotetun tähtensä. Tähtikadun ensimmäiset viisi nimeä paljastettiin perjantaina.

Asukkaat ovat saaneet ehdottaa nimiä kesästä lähtien, ja kaupunginjohtaja Hannu Muhonen on valinnut tähdet ehdotusten pohjalta.

Oman tähden voi saada henkilö, joka on syntynyt tai vaikuttanut pitkään Haminan alueella. Asukkaiden mielestä sellaisen ansaitsisi noin 70 tunnettua henkilöä ja 6 orkesteria tai bändiä. Valtaosa ehdotetuista nimistä tunnetaan myös muualla Suomessa.

Nyt paljastetut nimet eroavat perinteisestä Walk of Famesta siinä mielessä, ettei tähteä saanut yksikään viihdealan ammattilainen. Jatkossa se on kuitenkin mahdollista, sillä tähtiä paljastetaan vastedes vuoden tai kahden välein. Kaupunki painottaa, ettei tähtiä ole arvotettu mihinkään järjestykseen.

Listasimme alle ensimmäiset tähdensaajat perusteluineen.

Hugo Simberg

Suomen kuvataiteen historian yksi suurimmista nimistä Hugo Simberg syntyi Haminassa 24. kesäkuuta 1873 ja vietti varhaiset vuotensa Pikkuympyräkadulla. Hän saa tähtensä kivenheiton päähän lapsuudenkodistaan.

Simberg oli Akseli Gallen-Kallelan oppipoika, joka toi opettajansa kanssa symbolismin suomalaiseen kuvataiteeseen. Symbolistit uskoivat, että suurien totuuksien lähestyminen vaatii epäsuoria keinoja, kuten voimakkaasti vaikuttavia symboleja.

Jo oppipoikana Simberg maalasi Hallan, josta tuli yksi hänen kuuluisimmista töistään. Hänen muita pääteoksiaan ovat muun muassa Haavoittunut enkeli jaKuoleman puutarha.

Marjatta Kajosmaa

Hiihtokuningatar, joka on toiminut merkittävänä esikuvana tuhansille nuorille. Marjatta Kajosmaa syntyi Vehkalahdella vuonna 1938. Neljästä sisaruksesta toiseksi nuorimpana hän sai hyvää harjoitusvastusta lapsesta saakka ja hiihti jo 17-vuotiaana Työväen Urheiluliiton naisten mestariksi.

Marjatta Kajosmaa teki erittäin nopean nousun maailman huipulle 1960-luvun lopulla. Sapporon olympialaisissa vuonna 1972 hän saavutti olympiahopeaa 5 kilometrin hiihdossa ja viestissä sekä pronssia 10 kilometrillä.

Innsbruckin olympialaisissa 1976 Kajosmaa sai hopeaa viestihiihdossa. Hiihdon MM-kilpailuista hänellä on yksi henkilökohtainen hopeamitali ja yksi viestipronssi.

Marjatta Kajosmaa valittiin vuoden naisurheilijaksi neljä kertaa peräkkäin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa.

Tapio Korjus

Tapio Korjus toi Suomen ainoan olympiakullan Soulin olympialaisista vuonna 1988. Korjus lähti näihin ensimmäisiin suuriin kisoihinsa tavoitteenaan olympiamitali.

Suosikki oli kuitenkin Seppo Räty, joka otti johdon kolmannella heitollaan. Korjuksen jätti samaan aikaan kaksi suoritustaan väliin reisikrampin takia.

Tapio Korjus palasi kisaan reisi näkyvästi teipattuna ja vei voiton kuudennella, viimeisellä, heitollaan. Kultaheitto kantoi 84,28 metriä.

Korjus on toiminut myös keihäänheiton valmentajana, Suomen Urheiluliiton kehitysjohtajana ja huippu-urheilun kehittäjänä.

Helvi Hämäläinen

Kirjailija syntyi Haminassa kesäkuussa 1907. Hän kuului 1900-luvun merkittävimpien suomalaiskirjailijoiden joukkoon. Helvi Hämäläiseltä julkaistiin yli 60 vuotta kestäneen kirjailijanuran aikana kymmeniä proosa- ja runoteoksia. Kokoelmastaan Sukupolveni unta Hämäläinen sai Finlandia-palkinnon vuonna 1987.

Hänen tunnetuin teoksensa on romaani Säädyllinen murhenäytelmä vuodelta 1941. Ilmestyessään se aiheutti suuren kohun. Romaanin ensimmäisistä painoksista sensuroitiin muun muassa homoseksuaalisuuden kuvaukset, ja teos julkaistiin kokonaisena vasta 1995.

Varsinaisen läpimurtonsa Hämäläinen teki naisten asemaa käsittelevällä työläiskuvauksella Katuojan vettä. Hänet on myös palkittu Pro Finlandia -mitalilla.

Einar Schadewitz

Mannerheimristin ritari numero 110 palveli kymmeniä vuosia ansiokkaasti Haminan varuskuntaa ja satamalaitosta. Einar Schadewitz oli syntynyt Juvalla 1917 ja kuoli Haminassa helmikuussa vuonna 1981.

Kersantti Schadewitz osoittautui jo talvisodassa pelottomaksi taistelijaksi, joka henkilökohtaisella osaamisellaan pystyi pysäyttämään ja tuhoamaan ison määrän silloisen vihollisen hyökkäysvaunuja. Hän oli aina vapaaehtoinen vaarallisimpiin tehtäviin ja suoritti ne.

Sotien jälkeen Schadewitz toimi puolustusvoimien vakinaisessa palveluksessa vuoteen 1967 asti. Erottuaan hän työskenteli varastonhoitajana Haminan satamalaitoksella vuoteen 1980.

100 vuoden helminauha

Maailman kuuluisin tähtikatu sijaitsee Hollywoodissa, ja samantyyppisiä katuja on myös muun muassa Wienissä ja Manchesterissa. Suomessa ainakin Turussa ja Muhoksella on ollut jo pidempään oma tähtikatunsa. Ensimmäinen "virallinen" tähtikatu, Walk of Fame Finland, avattiin Tampereelle viime syksynä.

Myös Haminassa suunnitelmat ovat suuret. Aikomuksena on rakentaa tähdistä pitkä helminauha, joka kiertää pitkin pyöreän Raatihuoneentorin sisäkehää. Aikaa on varattu sata vuotta.

– Kun joku kysyy, miten pitkään Haminassa riittää elämäntyöltään tarpeeksi merkittäviä henkilöitä, vastaan heitä olevan äärettömän paljon. Heitä syntyy toivottavasti tänä vuonna, ensi vuonna ja niin edelleen, toteaa idean isä, Hamina Tattoon taiteellinen johtaja Lassi Ikäheimo.

Tähtikatua yhdessä rakentanut työryhmä haluaa ennen kaikkea muistuttaa Haminan nykyisiä asukkaita kaupungin hienosta historiasta.

– Se nostaa ylpeyttä omaa paikkakuntaa kohtaan, kun he näkevät miten hienoja asioista täällä on tehty. Haminaan käymään tuleville tähtikatu taas on heräte, että wau, ovatko nämä kaikki ihmiset täältä, kertoo Ikäheimo.

Esimerkiksi Tampereelle viime syksynä avatun tähtikadun nimet ovat muusikoita. Myös Haminaan ehdotettiin useita viihdetaiteilijoita, jotka ovat joko kotoisin Haminasta tai vaikuttaneet siellä. Omaa tähteään saavat kuitenkin vielä odottaa muun muassa muusikot Petri Tiili eli Pelle Miljoona, Veikko Lavi ja Tapani Kansa.

Lassi Ikäheimo painottaa, ettei esimerkiksi muusikoita mitenkään tarkoituksella jätetty pois ensimmäisestä tähdistöstä. Linjaus laajemmasta tähtiskaalasta oli kuitenkin tietoinen.

– Emme halunneet rajata niin, että olisi vain joku tietty sektori. Päätimme, että mukaan pääsee laaja-alaisesti tieteen, taiteen, liikunnan, sotilaselämän, viihteen ja liike-elämän saralla vaikuttaneita, linjaa Ikäheimo.

Kuvanveistäjä, ympäristötaiteilija Ossi Somma on kuollut. Asian vahvistaa Ylelle hänen siskonsa. Somma kuoli torstai-iltana kotikaupungissaan Nokialla.

Ossi Somma oli syntynyt vuonna 1926. Hän työskenteli aktiivisesti aina viime aikoihin asti. Somma oli tunnettu kantaaottavista töistään ja Nokian Siurossa olevasta veistospuistostaan.

Somma on palkittu Suomi-palkinnolla. Hän toimi parikymmentä vuotta opettajana Kankaanpään taidekoulussa. Somman töitä on runsaasti julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Nokian uudessa kirjastossa oli kesän ajan esillä Somman elämäntyötä esittelevä laaja näyttely "Näinkö tässä kävikin?".

Siuron veistospuistossa on pysyvästi esillä laaja kokoelma Somman tuotantoa. Veistospuisto sijaitsee Somman entisen kotitalon, vanhan Penttilän koulun pihassa.

Lue myös:

Yhdeksänkymppiset taiteilijat: "Luovuus ei lopu vanhanakaan"

Suomalaisten varhainen kiinnostus rotuhygieniaan on otettu taas esille.

Nyt asialla on teologian tutkija Eija Jämbäck,joka on nostanut valokeilaan kristillisen naisasia-aktivistin ja kansanvalistajan Tilma Hainarin (1861–1940).

Hainari oli yksi harvoista rotuhygieniaa edistävistä suomenkielisistä naisista. Häntä kuunteli myös valtiovalta. Sen lisäksi Hainari ajoi innokkaasti sterilointilakia.

Isänmaan etu ajoi Hainarin mielestä yksilön etujen ohi, ja Suomi saattoi menestyä kansakuntana vain korkean moraalin avulla. “Kaikki isänmaalle” oli Hainarin iskulause, joka sopi ajan hengen mukaisesti kuvaamaan kansakuntien välistä kilpailua.

– Tilma Hainarista tuli eräänlainen moraalinvartija ja naisten äänitorvi siveellisyysasioissa, Jämbäck sanoo.

Jämbäck ei ole ensimmäinen rotuhygieniaa pöyhinyt suomalaistutkija. Aihetta on käsitellyt muun muassa Markku Mattila väitöskirjassaan Kansamme parhaaksi (1999). Ensimmäinen artikkeli suomalaisesta rotuhygieniasta (Marjatta Hietala) julkaistiin 1980-luvun puolivälissä.

Jämbäck törmäsi Tilma Hainariin tutkiessaan erään naisjärjestön pyörittämän rahaston lahjoittajia.

– Siinä kolmen uskonnollisen lahjoittajan kohdalla nousi esiin rotuhygienia, ja se vaikutti sekä kiinnostavalta että hieman ristiriitaiselta, Jämbäck sanoo.

Hän jäi miettimään, miksi rahastoon varoja lahjoittavat uskonnolliset naiset kannattivat samaan hengenvetoon aikansa kovaa luonnontiedettä, rotuhygieniaa.

Suomi nousuun siveellisyydellä

Tilma Hainari nousi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi 1900-luvun alussa naisasia-aatteen ansiosta. Vuonna 1913 hänet valittiin Suomen Naisten Kansallisliiton (SNKL) puheenjohtajaksi. Tehtävä vei hänet useaan otteeseen ulkomaille, jossa Hainari tutustui uusiin aatteisiin. Hän vieraili muun muassa 1920-luvulla Pohjois-Amerikassa “tylsämielisten” hoitolaitoksessa.

Hainari oli konservatiivisen Suomalaisen puolueen ja Suomen naisyhdistyksen jäsen. Siveellisyys oli molemmissa järjestöissä keskeinen kysymys. Se käsitettiin Jämbäckin mukaan viime vuosisadan alussa kolmella eri tavalla: siveellisyys oli alun perin J.V. Snellmanin 1800-luvun filosofiassa uutta luovaa, itsenäiseen ajatteluun perustuvaa valtiollista vaikuttamista. Sen jälkeen siihen liitettiin kristillisiä ja konservatiivisia arvoja. Kolmantena mukaan tuli sukupuolimoraali.

– Naisasianaiset yhdistivät nämä kolme asiaa. He halusivat vaikuttaa politiikkaan ja valvoa sukupuolimoraalia, Jämbäck sanoo.

Työhön naisasianaiset halusivat käyttää Jämbäckin väitöstutkimuksen mukaan myös rotuhygieniaa. Ratkaiseva sysäys tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana, Jämbäck väittää. Silloin etupäässä työväenluokkaisesta taustasta tulevat suomalaiset naiset alkoivat seurustella venäläisten sotilaiden kanssa.

– Tilma Hainari piti tätä todella huolestuttavana. Silloin ajateltiin, että naiset ovat yhteiskunnan moraalinen selkäranka. Ja kun eräät naiset horjahtivat pois tästä naisen esikuvallisesta roolista, sen katsottiin tuhoavan kaikkien suomalaisten naisten maineen, Jämbäck sanoo.

Tapahtumilla oli Hainarin mielestä kauaskantoisia seurauksia.

Suomen naisten piti olla esikuva myös kansainvälisesti, sillä naiset olivat saaneet Suomessa ensimmäisinä Euroopassa äänioikeuden vuonna 1906. Silloin Suomi oli osa Venäjää.

– Suomalaisnaisten ja venäläissotilaiden seurustelu tuhosi Hainarin mukaan suomalaisten naisten maineen myös kansainvälisesti, Jämbäck sanoo.

Prostituoituja pidettiin epänormaaleina

Tilma Hainari ajatteli, että venäläissotilaiden kanssa seurustelevat naiset olivat prostituoituja tai todennäköisesti luisumassa alalle. Hainarin mielestä suurin osa prostituoiduista oli “tylsämielisiä” ja he levittivät moraalista turmiota ja sukupuolitauteja. Siitä seurasi, että nämä “tylsämieliset” naiset saivat degeneroituja jälkeläisiä.

Siveettömyys oli Hainarin mielestä kansakunnan pahin vihollinen.

Aikakauden suuri pelko oli degeneraatio- eli rappeutumisoppi, jossa prostituoituja pidettiin epänormaaleina. Hainarin ensisijainen ratkaisu ongelmaan oli moraalikasvatus, mutta kun perinteiset keinot, kuten naisille tarkoitetut turvakodit tai kristillinen kasvatus eivät enää tepsineet degeneroituneihin “tylsämielsiin”, heihin oli Hainarin mukaan sovellettava rotuhygienian kontrollikeinoja. Niillä voisi suojella Suomen kansaa degeneraatiolta. Ja prostituoitujen kohdalla se tarkoitti elinikäistä eristämistä yhteiskunnasta.

Näitä vaarallisempina hän piti “lievästi tylsämielisiä”, jotka elivät vapaasti. Heidät piti Hainarin mukaan steriloida.

Hainari ajatteli Jämbäckin mukaan toimivansa hyvässä tarkoituksessa eikä katsonut rotuhygienian olevan ristiriidassa kristinuskon kanssa. Hainari piti rotuhygieniaa yhtenä menetelmänä edistää moraalisesti korkeatasoista kansakuntaa, mikä oli hänen kaiken toimintansa päämäärä.

Hainari alkoi edistää steriloinnin ajatusta jo 1910- ja 1920-lukujen taitteessa.

– Suomenkieliset lääkärit vastustivat ajatusta, koska aika ei ollut vielä kypsä niin radikaaleille toimenpiteille, Jämbäck sanoo.

Hainarin äänenpainot kovenivat ajan myötä, ja hän oli valmis ottamaan myös kastraation käyttöön. Kohteena olisivat olleet seksuaalirikolliset, jotka olivat tehneet seksuaalista väkivaltaa alaikäisille.

Tilma Hainarista tuli yhä vaikutusvaltaisempi rotuhygienian puolestapuhuja, ja esimerkiksi lehdistö oli kiinnostunut hänen mielipiteistään. Hainarista löytyy Jämbäckin mukaan tuhansia osumia Kansalliskirjaston sanomalehtiarkistosta.

– Hainari otti myös suoraan yhteyttä vallanpitäjiin. Hän kävi eri ministereiden puheilla, Jämbäck toteaa.

Hainaria kuultiin vuonna 1936 käyttöön otetun sterilisointilain valmistelujen yhteydessä. Muita asiantuntijoita olivat esimerkiksi Helsingin yliopiston genetiikan laitoksen johtaja ja rotuhygienian kannattaja Harry Federley.

– Siinä mielessä hän oli huomattavassa roolissa, Jämbäck toteaa.

Uutta lakia sovellettiin Suomessa lopulta melko vähän.

Kotimaiset elokuvat ja tv-draama ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän suomalaisia riskirahoittajia.

– Uskon, että ilmiö on kasvava, alan ammattilainen Teemu Kalliala sanoo.

Kalliala on toiminnanjohtajana Audiovisual Producers Finland -yhdistyksessä. Yhdistys on melko tuore, ja se pitää muun muassa suomalaisten elokuva- ja tv-tuottajien puolia. Jäseniä on noin kahdeksankymmentä.

Yhdistyksessä uskotaan, että sijoittajat näkevät audiovisuaalisessa alassa tuottopotentiaalia.

Se on muutos. Kotimaiset elokuvat on rahoitettu perinteisesti eräänlaisella kolmikantajärjestelmällä. Potti on kerätty kasaan Elokuvasäätiöltä, televisiokanavalta ja tuotantoyhtiöltä, mutta nyt mukaan ovat tulleet Suomessa myös sijoittajat. He ovat alkaneet kiinnostua kotimaisista sisällöistä.

Ilmiön syntyyn on vaikuttanut merkittävästi tv-draaman kansainvälinen menestystarina.

Tv-draamalla jos jollain menee nyt lujaa.

Se johtuu puolestaan suoratoistopalvelujen suosiosta. Lukuisat kansainväliset ja kansalliset striimauspalvelut kilpailevat verissä päin uusista kiinnostavista sisällöistä. Kysyntä on tarjontaa suurempi, mutta mikä tahansa draama enää kelpaa sisäänostajille.

Kaikki haluavat parasta. Se on nostanut draamatuotantojen taiteellista ja teknistä tasoa, ja laatu maksaa.

Ilmiön myötä elokuvatuotantojen ja tv-draaman kustannukset ovat nousseet ja sitä myöten budjetit kasvaneet. Jostain pitää saada lisää rahaa, kun perinteiset keinot on jo käytetty. Siksi riskiraha kiinnostaa tuottajia, ja siksi sitä on alkanut tulla myös suomalaisille markkinoille.

Kyse on siis kasvualasta.

“Emme luota lainkaan omaan makuumme”

Suomalaisen draaman menestystarinaa kerrotaan mielellään tv-sarja Sorjosella, ja juuri Sorjonen on yksi syy siihen, miksi sijoittajat kiinnostuivat myös suomalaisista sisällöistä. Sarja on myyty yli 180 maahan. Se alkaa kuulostaa jo bisnekseltä, jolta sijoittaja voi odottaa tuottoja.

Kuusi vuotta sitten kumppanukset Timo Argillander, Tanu-Matti Tuominen ja Jarkko Virtanen perustivat Suomeen pääomarahaston, joka alkoi sijoittaa erityisesti elokuviin ja tv-sarjoihin.

Ylellä pyörinyt Sorjonen oli sen ensimmäinen sijoituskohde.

IPR.VC-niminen yhtiö on sittemmin aloittanut mittavan yhteistyön XYZ Films -nimisen studion kanssa Hollywoodissa. XYZ tuottaa muun muassa kauhuelokuvia. Kyse on miljoonaluokan yhteistyöstä suomalasrahaston ja Hollywood-studion välillä. Suomalaisrahasto sijoittaa varojaan XYZ:n tuleviin elokuviin.

Sijoitusvarallisuutensa suomalainen pääomarahasto IPR.VC on hankkinut raskaan sarjan kotimaisilta sijoittajilta. Kyse on yksityisten perheiden isoista sijoitusyhtiöistä, säätiöistä ja eläkevakuutusyhtiöistä. IPR.VC hallinnoi noin 70 miljoonan euron pääomaa.

Isoilla institutionaalisilla sijoittajilla on Argillanderin mukaan vaikeuksia löytää hyviä sijoituskohteita, koska “korot ovat alhaalla ja pörssit historiallisen ylhäällä”.

– Siksi ne ovat kiinnostuneita tällaisista vaihtoehtoisista kohteista, Argillander toteaa.

Pääomarahasto kokoaa sijoitussalkkuja, joissa on mukana useita erilaisia tv- ja elokuvahankkeita pääasiassa ulkomailta. Asiantuntijana rahasto käyttää kansainvälistä elokuva- ja tv-oikeuksien myyntiyhtiötä. Suomessa se kysyy neuvoa pääasiassa Jorma Sairaselta. Sairanen on eläkkeellä oleva televisiojohtaja, joka teki pitkän uran MTV:llä.

– Meille on tärkeää, että emme luota lainkaan omaan makuumme, Argillander toteaa.

Sijoittajien tuotto-odotukset ovat korkeita, ja niin ovat myös riskit. Siksi IPR.VC:n sijoitussalkuissa on monentyyppisiä hankkeita riskien pienentämiseksi.

Klaus Härö kiinnostaa sijoittajia

Sorjosen lisäksi Argillanderin yritys on sijoittanut muassa Klaus Härön elokuvaan Tuntematon mestari (2019) sekä suomalaiseen animaatiosarjaan Kikattava kakkiainen.

– Häröllä on aika hyvä fanipohja ympäri maailmaa. Hänet tunnetaan siitä, että laatua syntyy.

– Tuntemattoman mestarin kohdalla on ollut kiva huomata, että elokuvan esitysoikeuksille on ollut varsin mainiosti kysyntää eri puolilla maailmaa, Argillander toteaa.

Pääomarahaston toimitusjohtaja muistuttaa, ettei kotimaa ratkaise yhtiön sijoituskohteita.

– Sen ratkaisevat sisältö ja sen kaupallinen potentiaali, Argillander sanoo.

Molemmat vaatimukset täyttyvät IPR.VC:n mukaan myös Aleksi Salmenperän uudessa tv-draamassa White Wall, joka on tehty yhteistyössä Ylen ja Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n kanssa.

IPR.VC:n ensimmäinen sijoittajille räätälöity “Suomi-paketti” on valmisteilla.

– Kovin kansallinen hanke on meille kuitenkin vaikea. Meitä kiinnostavat sisällöt, joille voi odottaa kansainvälistä kysyntää.

Pääomarahasto odottaa tekijöiltä myös vastuuta. Elokuvien ja tv-sarjojen tuottajat joutuvat sitoutumaan rahaston eettisiin periaatteisiin, kuten siihen, miten ihmisiä kohdellaan tuotannoissa. Vastuullisuusohjelma käynnistettiin vuonna 2008, mutta Argillanderin mukaan se ei johtunut pelkästään #metoo-liikkeestä.

– Alkusysäys siihen oli oma halumme nostaa vastuullisuustyön rimaa minimitasolta kunnianhimoisemmaksi, Argillander sanoo.

Työntekijöiden kohtelun lisäksi rahasto vaatii konkreettisia tietoja elokuvan tai tv-sarjan ympäristövaikutuksista.

Argillander uskoo, että riskirahoittajat voivat näin vaikuttaa koko alan kehitykseen sekä Suomessa että ulkomailla.

– Uskomme, että kun rahoittajat vaativat vastuullisuutta, sillä on suuri vaikutus koko alaan, Argillander sanoo.

Tuntematon sotilas löi rahoiksi

Toinen elokuva-alalla yksityistä varallisuutta sijoittava yhtiö on upouusi. Sitä luotsaa pitkän uran elokuvien levittämisessä tehnyt Antti Toiviainen.

Toiviaisen johtama yritys on erikoistunut elokuvien kehittämiseen, levittämiseen ja rahoittamiseen. Omistajina ovat miehet “Tuntemattoman sotilaan taustalta”, kuten Toiviainen asian ilmaisee. Hän viittaa Ari Tolppaseen ja Ari Lahteen.

Tolppanen on pääomasijoittaja ja Lahti investointipankkiiri, joka hääri muun muassa Guggenheim Helsingin taustalla. Tolppanen ja Lahti keräsivät viisi miljoonaa euroa yksityistä rahaa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas (2017) -elokuvalle, jota he rahoittivat myös itse. Siitä syntyi idea Aurora Studios -nimisen yrityksen perustamiseksi. Kolmas omistaja upouudessa yhtiössä on mediayhtiö Otava.

– Tuntematon sotilas näytti tietä tuleville tuotannoille ja sille, että myös sijoittajilla on mahdollisuus tehdä tuottoa ja olla mukana kulttuurin tukemisessa, Toiviainen sanoo.

Hän uskoo, että kotimaisilla elokuvilla ja tv-sarjoilla voi tehdä bisnestä niin, että sijoittajat voivat saada panoksilleen tuottoja. Näin ei ollut ehkä ennen.

– Kotimaiset tuotannot ovat kehittyneet ja ammattimaistuneet kovasti, Toiviainen sanoo.

Sorjonen vilahtaa myös hänen puheissaan.

Toisin kuin Argillanderin johtama pääomarahasto IPR.VC, Toiviaisen luotsaama Aurora Studios haluaa vaikuttaa niiden elokuvien sisältöön, joihin se lähtee mukaan.

– Haluamme vaikuttaa niihin se verran kuin se on tarpeellista, jotta sisällöstä tulisi vielä parempaa.

Toiviainen puhuu kohderyhmistä ja niiden ymmärtämisestä. Hän nostaa esimerkiksi Pamela Tolan elokuvan Teräsleidit (2020).

– Sillä oli selkeä kohderyhmä, ja se tavoitti hienosti katsojat, Toiviainen sanoo.

Aurora Studios satsaa hänen mukaansa kaupallisesti menestyviin, laadukkaisiin elokuviin. Aiheita etsitään muun muassa Otavan kirjakatalogeista.

– Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että löydämme aiheita myös muilta kustantamoilta.

Aurora Studiosin sijoitusvarallisuus voi Toiviaisen mukaan nousta yhteensä jopa 5–10 miljoonaan euroon vuosina 2020–25.

– Se on suorassa suhteessa uskoomme projektien taloudelliseen potentiaaliin.

Toiviainen on varovainen puhuessaan kotimaisen elokuvan mahdollisista tuotoista sijoittajalle, mutta hän uskoo, että ne voivat nousta peräti 20 prosenttiin, “jos kaikki menee odotusten mukaan”. Mutta voi myös tulla takkiin.

– Menestyessään kotimainen elokuva voi tehdä maailmalla kymmenkertaisia tuottoja, Toiviainen maalailee.

Tuntematon sotilas oli Toiviaisen mukaan erinomainen kohde sijoittajille, kuten Tolppaselle ja Lahdelle, mutta tarkempia lukuja ei tuotoista heru.

– Tuntemattoman tuottanut yhtiö ja sen osakkaat saivat erinomaisen tuoton. Menestys oli poikkeuksellisen hyvä kotimaiselle tuotannolle, Toiviainen sanoo.

Aurora Studiosin ensimmäinen sijoituskohde on Aku Louhimiehen uusi elokuva Odotus. Se kuvattiin elokuussa Seilin saarella Nauvossa.

Ensi-ilta on näillä näkymin alkuvuonna 2021.

Emmi Itäranta yrittää pyyhkiä maskin jättämiä rantuja kasvoiltaan. Hän on tullut junalla Tampereelta Helsinkiin ja ihmettelee, miten harvalla oli kasvosuojus. Kotona Britanniassa maskit ovat olleet arkipäivää jo keväästä lähtien ja elämä muutenkin paljon rajoitetumpaa kuin Suomessa.

– Suomi tuntuu ihan koronautopialta. Täällähän eletään lähes normaalisti.

Emmi Itärannan kotimaan vierailuista ja kirjan julkistamisesta tuli aika lailla erilainen kuin vielä alkuvuodesta oli suunnitteilla. Tarkoitus oli esiintyä messuilla ja monissa muissa markkinointitapahtumissa. Mutta nyt on hiljaista.

Kaiken lisäksi ensin piti istua kaksi viikkoa karanteenissa veljen luona Tampereella. Vanhemmille ei voinut mennä, koska he kuuluvat riskiryhmään.

Kaikesta huolimatta Itäranta on tyytyväinen ja rauhallinen. Asiat ovat ihan hyvin.

Hänen kirjoittamissaan kirjoissa maailman tila on paljon huonompi. Itse asiassa lähes kaikki on tuhoutunut. Uusimmassa kirjassa maapallosta on tullut viheliäinen paikka ja kaikki haluavat pois, avaruuteen.

Tällä kertaa Itäranta ei kuitenkaan kirjoita dystopiaa, sillä tarinassa ihmiset ovat keksineet ratkaisun: avaruuteen on perustettu siirtokuntia, joissa eletään melko lailla samanlaista elämään kuin aikoinaan maapallolla.

Kuunpäivän kirjeissä palataan tieteiskirjallisuuden juurille – avaruus-scifiin. Mistä moinen idea?

– Vuosia sitten kustannustoimittajani Jussi Tiihonen sanoi sivulauseessa, että kukaan ei ole aikoihin kirjoittanut avaruuteen sijoittuvaa scifiä suomeksi. Se oli vain toteamus, ei kehotus. Asia jäi kuitenkin kytemään jonnekin, Itäranta muistelee.

Ihmisen ahneus ei katoa

Romaanissa maapallo on tuhottu ja riistetty lähes asuinkelvottomaksi. Vuosisatojen kuluessa avaruuteen on syntynyt lukuisia siirtokuntia. Koska asialla ovat ihmiset, on planeettojen välillä tietenkin luokkaeroja. Esimerkiksi marsilaiset suhtautuvat halveksien Maan asukkaisiin.

Samat ongelmat kuitenkin seuraavat avaruudessa kuin Maan kamaralla.

Kuuta louhitaan ja kaivetaan surutta. Aluksi kaivoksia sai perustaa vain pimeälle puolelle, mutta ahneuden kasvaessa ne uhkaavat jo Tyyneyden merta.

– Mielestäni maailma toimii noin. Jossain asioissa mennään eteenpäin, mutta monissa toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan samoja virheitä.

Neljä kiloa paperia viranomaisille

Itäranta luo fantasiakirjoissaan aina omanlaisen maailmansa. Niissä on kuitenkin aina paljon tuttua.

– Kun kirjan maailma on niin outo, täytyy mukana olla paljon tunnistettavia elementtejä.

Kuunpäivän kirjeissä mukana kulkee ihan tavallinen raidallinen kissa, joka kehrää ja täppii tassuilla niin kuin kissat tekevät.

– Kyllä, minulla on oma kissa, Itäranta arvaa seuraavan kysymyksen.

Ihmisten kaipuu tuttuihin asioihin on vahvasti esillä kirjassa. Joihinkin siirtokuntiin on luotu Maan kaltaiset olot puineen ja lintuineen. Vahvana teemana on kodittomuus ja juurettomuus.

Brexit toi aiheeseen lisää ulottuvuutta. Itäranta on viime vuosina joutunut pohtimaan myös omaa elämäänsä ja oikeutta asuinpaikkaansa.

Hän on asunut Britanniassa yli 13 vuotta. Elämä on juurtunut sinne. Canterburyssa on oma talo, puoliso ja kissa. Nykyään hän ei ole kuitenkaan enää varma, haluaako asua brexitin jälkeisessä maassa.

– Viime vuodet ovat aiheuttaneet niin paljon epävarmuutta ja yleisen ilmapiirin muutosta, etten enää viihdy.

Varsinaista syrjintää Itäranta ei valkoihoisena korkeasti koulutettuna naisena ole joutunut kokemaan. Tosin kerran sunnuntaikävelyllä naapurit intoutuivat julistamaan, kuinka innoissaan he odottavat brexitiä ja kuinka hyväksi asiat muuttuvat, kun kaikista maahanmuuttajista päästään eroon.

– He tiesivät vallan hyvin, että olemme muualta kotoisin, mutta se ei estänyt ilmoittamasta mielipidettä.

Koska Britanniassa ei pidetä väestörekisteriä, on Itäranta itse joutunut todistamaan, että on todellakin asunut maassa jo 13 vuotta.

– Jouduin lähettämään viranomaisille valehtelematta neljä kiloa erilaisia papereita.

Pino sisälsi lippusia ja lappusia, joista ilmeni kotiosoitteet, pankkitilit ja palkkakuitit. Nyt Itärannalla on oikeus asua maassa, mutta hän ei välttämättä enää näe sitä kotipaikkanaan.

– En tiedä kauanko sitä jaksaa asua sellaisessa maassa, joka kulkee kriisistä toiseen. Ja ettei niitä osata ratkaista. Sellaisesta tulee vain ylimääräistä stressiä. Se aiheuttaa väsymystä, joka on muusta tekemisestä pois.

Se, onko tuleva kotimaa Suomi vai joku muu, Itäranta ei vielä osaa sanoa. It-alalla työskentelevä puoliso on kotoisin Espanjasta, mutta sinne tuskin on suunta.

– Nyt koronan aikana muuttaminen olisi joka tapauksessa mahdotonta, joten asiaa voi harkita rauhassa.

Oma talo ja puutarha ovat olleet henkireikä etenkin nyt koronan aikana, mutta nekään eivät ole jarruna mahdolliselle maiseman vaihdokselle.

– Eihän sitä taloa ostaessa ajatellut, että tästä pitäisi muutaman vuoden päästä lähteä. Onhan se vähän surullista.

Itäranta on edelläkävijä

Avaruusscifiä pidetään helposti poikamaisena genrenä. Itäranta teki kuitenkin heti alussa rajauksen: teknologia saa jäädä hyvin pieneen rooliin.

– Se ei kiinnosta minua yhtään. Pääosassa ovat ihmissuhteet ja ympäristön tuhoutuminen.

Ilmastonmuutos ja ekokatastrofit ovat olleet teemoja myös Itärannan kahdessa edellisessä kirjassa. Esikoisteos, vuonna 2012 ilmestynyt Teemestarin kirja, oli edelläkävijä, sillä siinä käsiteltiin ilmastonmuutoksen seurauksia. Vielä tuolloin aihe oli harvakseltaan esillä kaunokirjallisuudessa. Romaani oli myös kansainvälinen menestys. Kriitikot kehuivat kirjaa ympäri maailmaa. Siitä on parhaillaan tekeillä elokuva.

Kirjat syntyvät kahdella kielellä

Itäranta koki viime viikolla jännittäviä hetkiä, sillä hän pääsi vierailemaan kuvauksissa Virossa heti, kun oli päässyt karanteenista. Hän tapasi ensimmäistä kertaa pääosanesittäjät Mimosa Willamon ja Saga Sarkolan ja näki samalla hieman raakamateriaalia elokuvasta.

– Olin todella vaikuttunut. Työryhmä on tehnyt huolellista työtä. Tietenkin se oli erilaista kuin omat mielikuvani, mutta ostin heti heidän maailmansa.

Visuaalisuus on Itärannalle tärkeä työkalu myös kirjoittaessa. Romaani saa alkunsa yleensä yhdestä mielikuvasta. Uusimman romaanin kohdalla alkukuva oli sellainen, jossa päähenkilö katseli maapalloa Kuusta.

– Siinä oli jo mukana ajatus, että katsomme ulkopuolelta, mitä olemme tehneet maapallolle.

Itärannan kirjoitusprosessi on pitkä, sillä hän kirjoittaa yhtä aikaa kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Hitaudesta huolimatta tekniikalla on puolensa – se pakottaa äärimmäiseen tarkkuuteen ja pohdintaan.

– Jokaisen lauseen on toimittava sekä suomeksi että englanniksi. Se ei salli mitään löysyyksiä.

Englanninkielinen versio Kuunpäivän kirjeistä on vielä viimeistelemättä, joten brittiläinen kustantaja ei ole vielä nähnyt sitä. Itäranta uskoo kuitenkin, että kustannussopimus syntyy myös tästä kirjasta.

Parin kuukauden Suomen vierailun aikana Itäranta voi nyt lepäillä ja ottaa rauhallisesti. Helsingin kirjamessuille on tulossa virtuaalinen esiintyminen ja on muutamia pienempiä tilaisuuksia. Itäranta suhtautuu kaksijakoisesti yleisön edessä olemiseen.

– Toisaalta se on kuluttavaa olla esillä ja esiintyä. Nautin kuitenkin kirjoistani puhumisesta. On ihana kohdata kiinnostuneita lukijoita, kun on itse käyttänyt elämästään monta vuotta kirjan tekemiseen.

Emmi Itäranta haastattelussa Aamun kirjassa.

Runoilija ja kirjailija Pekka Kejonen on kuollut 79 vuoden iässä. Kejonen kuoli sairauskohtaukseen kotonaan Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla torstaina. Hän oli syntynyt Kuopiossa 18. heinäkuuta 1941.

Kejonen tunnetaan parhaiten runoilijana, mutta hän kirjoitti myös proosateoksia sekä kirjallisuus- ja musiikkiarvioita eri lehtiin. Hän oli innokas jazzin ystävä ja toimi ennen kirjailijanuraansa ammattimuusikkona.

Kejosen esikoiskirja oli vuonna 1963 julkaistu novellikokoelma Jamit. Ensimmäisen runokokoelmansa Hotelli Huminan lauluja hän julkaisi vuonna 1972.

Pekka Kejonen sai useita tunnustuspalkintoja, muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon 1967 sekä Eeva-Liisa Manner -runopalkinnon 2011.

Pekka Kejosen poika Petri Kejonen vahvisti isänsä kuoleman STT:lle lauantaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Brittiläisen sisustusliike Habitatin perustaja Terence Conran on kuollut. Conran oli kuollessaan 88-vuotias.

Jo ennen sisustusbisnestä Conran tunnettiin ravintoloitsijana. Ensimmäisen, The Soup Kitchenin, hän perusti Lontooseen vuonna 1953.

Tekstiilisuunnittelijaksi kouluttautunut Conran perusti Habitatin Lontoossa vuonna 1964. Lontoo oli tuohon aikaan muodin ja designin kuumin keskus, ja liike nähtiin tuolloin brittiläisen sisustuksen uudistajana mäntyhuonekaluineen ja kirkkaine väreineen.

1970-luvulla ketju laajeni Manner-Eurooppaan Ranskaan, Espanjaan ja Saksaan. Lisäksi Conran avasi omaa nimeään kantavia myymälöitä eri puolilla maailmaa.

1980-luvulla Conran perusti Lontooseen designmuseon. Sen johtajan Tim Marlow'n mukaan Conran "muutti tapamme asua, syödä ja käydä ostoksilla".

– Hänen työnsä keskiössä oli usko siihen, että hyvä design parantaa ihmisten elämänlaatua. 1940-luvun lopulta nykypäivään hänen energiansa ja luovuutensa kukoisti hänen kaupoissaan, ravintoloissaan ja hotelleissaan ja hänen design-, arkkitehtuuri- ja huonekaluyrityksissään, todetaan puolestaan Conranin perheen lauantaina antamassa lausunnossa.

Kansallisteatteri siirtää Kaikki äidistäni -ensi-illan, jonka oli määrä olla 16. syyskuuta.

– Teoksen transihmisen roolittaminen on herättänyt kriittistä keskustelua, jonka Kansallisteatteri haluaa kohdata ja huomioida. Tästä johtuen Kansallisteatteri arvioi tilanteen uudelleen ja pohtii, kuinka roolittaminen toteutetaan, todetaan Kansallisteatterin tiedotteessa.

Pedro Almodóvarin elokuvaan pohjautuvassa teatterisovituksessa Agrado-nimisen transnaisen rooliin on kiinnitetty tunnettu miesnäyttelijä Janne Reinikainen. Näytelmän ohjaa Anne Rautiainen.

Kansallisteatteri kertoo peruvansa ainakin ennakkonäytännöt, yleisökeskustelun, ensi-illan ja lauantain 19.9. näytännön. Teatteri kertoo etsivänsä roolitukseen uutta ratkaisua.

Transtaiteilija: "Kansallisteatterin roolitus vahingoittaa transihmisiä"

Transnaisen roolittaminen miesnäyttelijällä on synnyttänyt sosiaalisessa mediassa runsaasti kritiikkiä. Keskustelun pani alulle transsukupuolinen taiteilija Camille Auer Facebook-tilillään esittämässä julkisessa vetoomuksessa. Auer sanoo Kansallisteatterin roolituksen vahingoittavan transihmisiä.

– On uskomatonta, että teatterialan ammattilaisille ei vuonna 2020 ole itsestäänselvää, että mies transnaisen roolissa on vahingollista. Kyse ei ole yksittäisten ihmisten loukkaantumisesta, vaan yhteiskunnan rakenteellisesta transihmisiin kohdistuvasta väkivallasta, negatiivisesta representaatiosta, stereotypioiden vahvistamisesta ja siitä, ketkä nähdään potentiaalisina esiintyjinä, Auer sanoo vetoomuksessa.

– Transnaiseuden liittäminen miehuuteen miesnäyttelijän kehon kautta mitätöi transnaisten sukupuolen, identiteetin ja viime kädessä ihmisyyden. Transnaiset ovat yhteiskunnassa erittäin haavoittuvassa asemassa, mikä johtuu pitkälti siitä, että meidät nähdään “miehinä mekoissa”. Miehen esittämä transnaisrooli vahvistaa tätä ajatusta, hän lisää.

Camille Auerin Facebook- ja Instagram postaukset levisivät perjantain aikana sosiaalisessa mediassa.

Camille Auer opettaa Teatterikorkeakoulussa yhdessä taiteilija Ana Teo Ala-Ruonan kanssa Representaation rajat -kurssia, jossa käsitellään esimerkiksi sukupuolen esittämistä taiteessa. Auer ja Ala-Ruona etsivät esimerkkejä opetuskäyttöön, kun törmäsivät Imagen juttuun Rautiaisen Kaikki äidistäni -ohjauksesta.

– Ensimmäinen toive oli, että olisimme löytäneet rooliin transhenkilön. Sellaista ei Suomesta yksinkertaisesti löydy, Rautiainen sanoi Imagen haastattelussa.

Auer ja Ala-Ruona lähtivät selvittämään asiaa ja järkyttyivät, kun huomasivat, että rooliin oli valittu mies. Almodóvarin elokuvassa roolin esittää nainen: Antonia San Juan.

– Jos esitykseen ei ole löydetty transnaista rooliin, miksi käsikirjoitusta ei ole muutettu? Näytelmän olisi voinut jättää tekemättä ja tehdä jotain muuta, kommentoi Ana Teo Ala-Ruona Instagram-tilillään.

Näyttelijä: "En ole vastaanottanut transnaisen vaan transvestiitin roolin"

Näyttelijä Janne Reinikaisen mukaan teatterinäytelmän käsikirjoituksen Agrado eroaa elokuvan hahmosta. Näytelmässä Agrado on Reinikaisen mukaan transvestiitti mies.

– En ole vastaanottanut transnaisen vaan transvestiitin roolin. Tämä on isosti eri asia. Sekä Englannissa että Australiassa teatterisovituksen roolia on esittänyt mies, koska rooli on nimenomaan tranvestiitti mies, näyttelijä Janne Reinikainen sanoo.

Lue myös:

"Luuletko olevasi nainen?" Kasper Kivistöltä tivattiin – kolme transsukupuolista kertoo, millaista on elää vuosia väärän sukupuolen henkilötunnuksella

Myös homot suhtautuvat epäillen biseksuaaleihin – siitä tietää paljon tutkija Jenny Kangasvuo, jolla on ennakkoluuloista omakohtaista kokemusta

Hämeenlinnalaistaustainen muusikko Matti Johannes Koivu, 39, on nuoremman polven sanoittajamestareita. Hän on laulaja-lauluntekijä, joka tuli tunnetuksi levyttäessään Irwinin kappaleita. Ennen levyn tekoa Koivu halusi siunauksen laulujen tekijältä Vexi Salmelta. Soittaminen sanoittajalegendalle jännitti nuorta muusikkoa.

– Vexi Salmi nauroi puhelimen toisessa päässä hersyvästi ja sanoi, että ”en minä voi sitä estääkään”, muistelee Koivu.

Koivun mukaan Vexi Salmi oli lämmin, huumorintajuinen ja todella kannustava mies.

Syksyllä 2012 Matti Johannes Koivu esiintyi Vexi Salmen 70-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin Juhlaviikoilla. Koko kansan rakastamat iskelmät ja rallit raikasivat Huvilateltassa muun muassa Tuomari Nurmion, Marion Rungin ja Jonna Tervomaan esittäminä.

Matti Johannes Koivu tulkitsi kappaleen Katson sineen taivaan ja Salmi seisoi lavan reunalla kuuntelemassa.

– Jälkeenpäin hän sanoi, ”levylle vaan, se oli hyvä versio”. Ajattelin, että onpa kiva juttu. Minulle tämän kuuleminen oli tosi tärkeää.

Vexi Salmen sanoitukset ovat Koivun mielestä herkkiä ja samaan aikaan konkreettisia.

– Tavallaan se ristiveto, mikä tästä tulee, tekee niistä älyttömän kauniita. Kun lauloin hänen kirjoittamiaan tekstejä yleisön edessä, ymmärsin millaisia ovat hyvät lauluntekstit ja mitä ne voivat merkitä ihmisille.

Kokonainen aikakausi suomalaisessa yhteiskunnassa on Koivun mukana sanoitettavissa Vexi Salmen lauluilla.

– Se on maailma, jossa on työmiehiä ja jossa joudutaan putkaan.

Silloin yhteiskunta oli Koivun mielestä hahmotettavissa selkeämmällä tavalla kuin nyt. Vexi Salmen lauluja kuullessaan moni suomalainen palaa mielessään silloin tuohon aikakauteen.

Kappaleista Koivulle itselleen ylitse muiden on Vain elämää. Jopa televisio-ohjelmalle nimen antanut laulu on kansanlaulumainen iskelmä, johon kiteytyy paljon asioita.

– Ei ole sellaista tilannetta, missä tätä laulua ei voisi soittaa.

"Noh, pitäisikö mun nyt itkeä vai?"

Rap-artisti Paleface, eli Karri Miettinen, 42, tapasi Vexi Salmen monta kertaa. Molemmat olivat asuneet kasvuvuosinaan Hämeenlinnassa, eli he olivat alkujaan pikkukaupungin poikia. Parhaiten tapaamisista Miettisen mieleen jäi muutama vuosi sitten kuvattu Yle Teeman tv-ohjelma, jossa etsittiin uutta kansallisaarretta.

Kuvaukset veivät räppärin Vexi Salmen olohuoneeseen Helsingin Punavuoreen. Sohvalla istuen Paleface esitti Salmen kirjoittaman tekstin Creedende Clearwater Revivalin kappaleeseen Have You Ever Seen the Rain.

Hetki oli koskettava. Miettisen mukaan ilmassa väreili sähköä, jopa kuvausryhmä oli liikuttunut esityksestä.

– Vedon jälkeen Vexi tokaisi tavoilleen uskollisesti uhmakkaana, että "noh, pitäisikö mun nyt itkeä, vai?"

Tuotteliaan työuran lisäksi Salmessa teki vaikutuksen etenkin tapa, jolla tämä huolehti perheestään.

– Hän oli lyhyelti yksinhuoltajaisä kahdelle silloin vielä reilusti alle kouluikäiselle pojalleen.

Miettisen mielestä oli kunnioitettavaa, kuinka suoraselkäisesti Vexi Salmi selvitti levy-yhtiönsä konkurssin. Kassu Halosen ja Kisu Järnströmin kanssa perustettu Oy Flamingo Music AB oli aluksi menestystarina, mutta ajautui konkurssiin 1990-luvun puolivälissä.

– Vexi otti firman velat hartioilleen ja maksoi ne pois. Sen jälkeen hän onnistui kokoamaan yhden Suomen suurimmista yksityisistä taidekokoelmista, minkä hän myöhemmin lahjoitti Hämeenlinnan taidemuseolle.

Salmella oli kulmikas luonne. Hän oli kärkäs ja haastoi mielellään keskustelukumppaninsa.

– Painiottelukaan ei ollut välttämättä kaukana, kun Vexin kanssa asioi baareissa. Kyllä hän oli aika kova luu. Ehkä hänellä oli vähän sellaista neron taakkaa.

Rehti jätkäpoika ja sivistynyt kosmopoliitti

Salmen luonteen ristiriitaisuus oli Miettisen mielestä kiehtovaa.

– Hän oli vähän semmoinen jätkäpoika ja samalla ehdottomasti kulttuurieliittiä. Mieletön taiteentuntija. Olohuoneessa istuessamme seinillä roikkui Reidar Särestöniemen ja Kalervo Palsan originaalitöitä.

Erityisesti Miettistä ja Salmea yhdisti kiinnostus suomen kieleen ja kriittinen näkökulma yhteiskuntaan. Miettinen löytää Salmen iskelmällisistä teksteistä paljon vahvoja kannaottoja. Esimerkiksi useissa Irwinin kappaleissa kriittisen tarkastelun kohteena oli maailma, jossa asioita mitataan vain rahassa.

– Hänessä oli katujätkän asennetta. Tietty uhmakkuus ja kuvia kumartelemattomuus ihan viimeisiin päiviin asti.

Vexi Salmi jätti Miettisen mielestä valtavan suuren jäljen suomalaiseen musiikkiin. Yli 8000 kappaletta sanoittaneen Salmen lyriikka on tanakasti Suomen eniten myytyjen levyjen listoilla. Hän oli iskelmämusiikin kuninkaita vielä 1990-luvulla.

– Vexin kappaleita löytyy, kun otat käteesi joululaulukirjan tai kuuntelet iskelmälistaa Spotifysta. Tiedosti sitä itse tai ei, niin lähes kaikki suomalaiset osaavat jonkin pätkän Salmen lyriikkaa.

Teksteissä puhuvat elämän kolhimat

Irwinin rallit olivat olennainen osa Jarkko Martikaisen, 49, lapsuuden ääniraitaa. Sittemmin YUP-yhtyeen keulakuvana ja soolouralla pitkään musiikkia tehnyt Martikainen kertoo, että lapsuudenkodissa soivat 1970-luvun iskelmät.

– Meillä oli halpa puuviiluinen Saloran levysoitin, missä oli myös radio. Salmen musiikki tuli ensin tutuksi radiosoiton kautta.

Myöhemmin punk-aikoina Martikaisen mieleen jäivät Maho Neitsyt -yhtyeen versiot Irwinin kappaleista.

– He soittivat keikoilla Irwiniä enemmänkin, mutta levylle asti päätyi kappale Ei tippa tapa.

Sanoituksista löytyy punkkareille tärkeitä elämänarvoja. Martikainen ei kutsuisi Salmea tai Hammarbergia esipunkkareiksi, mutta hän löytää tiettyjä yhtymäkohtia punk-kulttuuriin.

– Altavastaajuuden ajatus ja itsemääräysoikeuden korostaminen. Sekä ajoittainen hurlumhei-meininki, että mennään kapakkaan ja tarjotaan kaikille. Aamulla ihmetellään, että eihän mulla siihen varaa ollut.

Useiden Salmen huumorikappaleiden taustalta löytyy terävää yhteiskuntakritiikkiä ja traagisia elämäkohtaloita.

Salmen sanoituksista oiva esimerkki on Vippaa mulle viitonen. Siinä viitataan sotaveteraaneihin.

– Kun pervitiinin kyllästämät miehet saapuivat rintamalta siviiliin, osa heistä ei päässyt eroon riippuvuudesta. Sitten heitä heiteltiin pakkasessa kuin suuria jäisiä halkoja siltojen alta mustienmaijojen perään.

Tuottaessaan Trio Niskalaukauksen levyä Martikainen soitti Vexi Salmelle ja pyysi tätä tekemään tekstin yhteen levyn kappaleista. Yhtyeen laulaja-kitaristi Timo Rautiainen ihaili Salmea niin paljon, ettei hän jännitykseltään halunnut itse soittaa.

Sanoittajakonkarin tehokas työskentelytapa hämmästytti Martikaista.

– Vexi halusi kappaleesta yhden nuotin. Yritin tarjota demoa, mutta ei, sen piti olla yksi nuotti. Hän lupasi, että sen jälkeen sanoituksen tekemiseen menee tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia. En vieläkään tiedä vedättikö hän minua.

Myöhemmin molemmat olivat samana aamuna haastateltavana aamutelevisiossa. Lämpiössä he keskustelivat kuvataiteesta ja kirjallisuudesta. Martikainen kertoo olleensa oppipojan asemassa.

– En tiedä mitään kuvataiteesta. Luulin etukäteen, että Vexi tykkää renttuilla, mutta tämä käsitys hänestä oli aivan luutunut. Hänellä oli tavattoman laaja yleissivistys.

Suomen kieltä ei runnella

Salmen tapa kunnioittaa suomen kieltä on Martikaisen mukaan poikkeuksellinen. Sanoitukset ovat oivaltavia ja teksti kunnioittaa melodiaa hyvin tarkkaan. Martikainen on esittänyt televisiossa Hotelli Sointu -ohjelmassa Fredin tutuksi tekemän kappaleen Avaa sydämesi mulle.

– Erityisesti kertosäkeen alku "sillä ilmeisesti puhumalla avoimesti välillämme kaikki taas selviää" on huikea. Se on arkinen käyttölause, mutta samaan aikaan kieltä on käsitelty todella taitavasti.

Martikaisen mielestä Vexi Salmen elämäntyössä näkyy kirjoittamisen taito, joka oli enemmän kuin pelkkää käsityöläisyyttä. Valtava määrä kappaleita kertoo myös kovasta työmoraalista ja intohimosta työntekoon.

– Vexi Salmessa oli ikään kuin hiljainen ylpeys sisäänrakennettuna. Lyriikoissa näkyy rakkaus lajiin.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin klo 23:een asti.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump twiittaa ja koko maailman media hyppää – mutta miksi? Eikä provosoivia äläyksiä voisi jättää omaan arvoonsa?

Ei, sanoo Trumpista vuonna 2016 kirjan kirjoittanut Laura Saarikoski, Helsingin Sanomien toimituspäällikkö:

– Kaikki, mitä Yhdysvaltain presidentti sanoo, on myös teko, ja sillä on seurauksia ympäri maailmaa. Joten medialla ei ole sitä vaihtoehtoa, että ajattelisimme, että emme vain kerro tästä.

Saarikoski keskusteli Yhdysvaltain presidentinvaalien uutisoinnista ja presidentti Trumpin mediasuhteesta Svenska Ylen yleisödialogista vastaavan päällikön Jonas Jungarin kanssa Ylen aamun Viimeisessä sanassa lauantaina. Voit katsoa keskustelun klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa tai Yle Areenasta.

Saarikosken mukaan Trumpin provokatiiviset twiitit ja lausunnot ovat osa tietoista strategiaa, jonka tarkoitus on pöyristyttää vastustajia ja saada kannattajat hurraamaan. Jungar toteaa, että suomalaisellakin medialla voisi olla "itsekritiikin paikka" siinä, miten näihin täkyihin tartutaan. Ja jos niihin mennään mukaan, niin taustoitetaan kunnolla.

– jos se taustoitus toimii, journalismi tekee sitä mitä sen pitääkin tehdä, eli tekee sen twiitin ymmärrettäväksi, Jungar toteaa.

Vallan vahtikoiran roolistaan media ei voi Trumpin kohdallakaan luopua, Jungar toteaa. Onhan Trump todennäköisesti maailman vaikutusvaltaisin henkilö.

– Uutisoinnin on oltava sen mukaista, jolloin se ehkä näyttäytyy negatiivisena – mutta pitäisin sitä kriittisenä tarkasteluna, jota sen pitää ollakin.

Katso lisää: Kaikki media-aiheisen Viimeinen sana -osion jaksot Yle Areenassa

"Yhdysvaltain mediamaasto on hyperpolarisoitunut"

Usein sekä suomalaiset toimittajat että mediankuluttajat seuraavat Yhdysvaltain politiikkaa paikallisesta mediasta. Ongelma vain on, että siitä ei helposti saa oikeaa kuvaa siitä, mitä maassa tapahtuu, toteaa Saarikoski.

– Seuraamalla amerikkalaista mediaa ei tiedä, mitä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa tapahtuu. Ja se johtuu siitä, että amerikkalainen media on niin jakaantunut konservatiiviseen ja liberaaliin leiriin, ja molemmat kirjoittavat ja puhuvat omalle yleisölleen.

Lisäksi maantiede vaikuttaa, sanoo Saarikoski. Suuret mediayhtiöt ovat keskittyneet Yhdysvaltojen rannikoille ja koko valtava Keskilänsi jää katveeseen.

– Pitäisi oikeastaan katsoa ja lukea hirveästi erilaisia lähteitä, mutta kaikkein parhaiten sen [mitä Yhdysvalloissa tapahtuu] saa selville vain menemällä sinne ja puhumalla amerikkalaisten kanssa, Saarikoski sanoo.

Lukuisten suomalaisten medioiden kirjeenvaihtajat tekevät juuri tätä. Jungar toteaa, että suomalaisen kirjeenvaihtajan raportoinnista voi jopa saada paikallista mediaa paremman kuvan, sillä tämä pystyy pitäytymään ulkopuolisena.

– Yhdysvaltain mediamaasto on hyperpolarisoitunut ja mennyt vieläkin pahemmaksi tämän viime vuoden aikana, Jungar sanoo.

Lue lisää:

Jonas Jungar: Trump och journalistiken - vad betyder “objektiv” och “neutral” i förhållande till regelrätta lögner och attacker på demokrati och pressfrihet?