Kun lapseni kävi peruskoulun viimeistä luokkaa, hän toi kotiin äidinkielenopettajan antaman tehtävän: lue kirja, jota ei ole kirjoittanut eurooppalainen eikä pohjoisamerikkalainen kirjailija. Kirjan tapahtumien tulisi mielellään sijoittua muualle kuin Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin.

Innostuin! Onpa mainio opettaja ja tehtävä! Kerroin tapani mukaan itsevarmasti että meidän kirjahyllyssämme on varmasti tosi paljon tällaisia kirjoja joista valita!

Kun aloin käydä kirjoja läpi, itsevarmuuteni rapisi. Vaikka minulla on kymmeniä hyllymetrejä kirjoja, tämän yksinkertaisen filtterin läpi suodatettuna jäljelle jäi vain 12 kirjaa. Tajusin että kirjahyllyni oli paljon valkoisempi kuin olin ymmärtänyt.

Olin pitkälle yli 20-vuotias, kun havahduin siihen että olin kasvanut miesten kirjoittamilla kirjoilla. Ahmin Calvinoa ja Kunderaa, fanitin Saarikoskea ja Sinkkosta, viihdyin Høegin ja Irvingin seurassa.

En minä ollut erityisesti aikonut lukea miesten kirjoittamaa kirjallisuutta, olin vain lukenut sitä mikä kuului yleissivistykseen ja oli yleisesti laadukkaana pidettyä kirjallisuutta.

Havainnon tehtyäni päätin muuttaa lukutottumuksiani ja lukea ensisijaisesti naisten kirjoittamia kirjoja ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Löysin Variksen ja Verrosen, ällistyin Sinisalosta ja Sinervosta, rakastuin Oatesiin ja Wintersoniin.

Tämä kokeilu sai minut katsomaan kirjallista maailmaa uusin silmin. Aloin kiinnittää huomiota mies- ja naiskirjailijoiden teosten arvioiden palstatilaan ja kirjallisten paneelien sukupuolijakaumaan.

On tiedossa, että miehet lukevat enimmäkseen miesten kirjoja ja naiset taas sekä miesten ja naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta. Miehen kirja on normi, joka kertoo ihmisyydestä, naisen kirja taas kertoo jostain naiserityisestä, naisille.

Lukupäätöksiimme vaikuttavat monet tiedostamattomat asiat, tekemämme valinnat eivät ole puolueettomia.

Samalla tavalla kuin miehet vieroksuvat naiskirjailijoiden teoksia, valkoiset lukijat vieroksuvat rodullistettujen ihmisten kirjoittamia kirjoja.

Olen törmännyt tänä syksynä Facebookissa keskusteluihin siitä, vaikuttaako kirjailijan sukupuoli tai ihonväri lukemispäätökseen. Monet ovat vakaasti sitä mieltä että ei tietenkään vaikuta, he tekevät lukupäätöksensä sen mukaan, kuulostaako tarina kiinnostavalta.

Väitän, ettei asia ole näin yksinkertainen. Lukupäätöksiimme vaikuttavat monet tiedostamattomat asiat, tekemämme valinnat eivät ole puolueettomia. Saman tasapuolisuusharhan takia esimerkiksi työhaastatteluun on helpompi päästä jos on viehättävän näköinen, ja jos nimi on oikeanlainen.

Ennenkuin valitsemme kirjan luettavaksi, moni muu on tehnyt valintoja ennen meitä.

Isänpäivän aikaan kauppiaat laittavat tarjolle lahjaehdotuksia, näin tekivät hiljattain myös Akateeminen ja Suomalainen kirjakauppa. Kummankaan kaupan isänpäivän lahjaehdotuksia esittelevällä verkkosivulla ei ehdotettu isän lahjakassiin yhtäkään naisen kirjoittamaa romaania. Jos valitsee isälleen kirjan tästä valikoimasta, monta valintaa on jo tehty ennen ostajan lahjapäätöstä.

Naiskirjailijoiden teosten äärelle päätymiseksi ei enää juurikaan tarvitse ponnistella, laatukirjallisuutta ja huipputekijöitä on esillä monessa paikassa.

Samalla tavalla meidän puolestamme valitaan myymälöiden asetteluissa, paneelivieraita kutsuttaessa, kirja-arvioille palstatilaa annettaessa ja tietenkin jo käännös- ja kustannusohjelmia suunnitellessa.

Maailma muuttuu onneksi paremmaksi. Naiskirjailijoiden teosten äärelle päätymiseksi ei enää juurikaan tarvitse ponnistella, laatukirjallisuutta ja huipputekijöitä on esillä monessa paikassa.

Kustantamot kääntävät kirjoja Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta ilahduttavasti koko ajan enemmän. Edellisin mainio lukukokemus oli WSOY:n kustantama Oyinkan Braithwaiten Sisareni, sarjamurhaaja ja seuraavaksi minua odottaa Toni Morrisonin essee-kokoelma Toiseuden synty.

Mitä väliä kirjailijan taustalla sitten on? Mielikuvituksestahan tässä on kysymys! Eivätkö kaikki voi kirjoittaa mistä tahansa? Elokuvatutkimus on jo opettanut meille, että elokuvantekijöiden monimuotoisuudella on suora suhde siihen, miten monipuolisia roolihahmoja elokuvaan päätyy. Eivät kirjailijat ole elokuvakäsikirjoittajia vapaampia lähtökohdistaan.

Anu Silfverberg kirjoittaa katseen valtaa käsittelevässä kirjassaan Sinut on nähty samaistumisesta: "Ei samaistuminen ole tässä olennaista. Silloinhan ihminen ajattelee että taide on peili. Ei se ole, se on ikkuna. Sen suoma mielihyvä on aina liikettä omien rajojen ylitse ja ulkopuolelle."

Taide on ikkuna maailmaan. Taide ei ainoastaan kuvaa maailmaa, se myös luo sitä. Monipuoliset tarinat rikastavat maailmaamme ja sitä kautta käsitystämme ihmisyydestä. Monimuotoisuus ei ole keneltäkään pois, se on kaikille lisää. Haastan muistamaan tämän joululahjaostoksilla!

Raisa Omaheimo

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija, joka odottaa edelleen Nobelia Atwoodille.

Kolumnista voi keskustella 21.11. klo 23:00 saakka.

Yleisötilaisuuksien kokoa on rajattu ensi maanantaista lähtien. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä rajasi yleisötolaisuudet kahteenkymmeneen seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi asiasta päätöksen. Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ensi maanantaista alkaen.

Päätöksillä on vaikutuksia elokuvateattereihin Hangosta Porvooseen ja pohjoisessa Mäntsälän korkeudelle saakka. Filmikamarin toimitusjohtaja ja Elokuvateatteriliiton toiminnanjohtaja Tero Koistinen arvioi, että moni elokuvateatteri joutuu vähentämään ellei peräti sulkemaan toimintansa tuleviksi kolmeksi viikoksi.

– Se riippuu tulo- ja kulurakenteesta, hän kommentoi.

Koistisen mukaan elokuva-alan kannalta aluehallintoviranomaisen päätös on harmillinen.

– Harmittaa, että alue on näin tolkuttoman laaja. Elokuvissa käynti on kuitenkin yleisötapahtumien turvallisimmasta päästä.

Koistisen mukaan yhtään koronaketjua ei ole todettu käynnistyneen Suomessa elokuvista. Epidemian aikana maaliskuun puolesta välistä näihin päiviin saakka elokuvalippuja on myyty Suomessa runsaat puolitoista miljoonaa.

Koistinen uskoo, että osa teattereista pitää ovensa auki ja järjestää näytöksiä alle 20 hengelle.

Suuret teatterit ja ooppera kiinni kolmeksi viikoksi

Päätös iskee myös muihin yleisötilaisuuksia järjestäviin kulttuurilaitoksiin. Muun muassa Suomen kansallisteatteri ja Kansallisooppera sulkevat ovensa yleisötä kolmeksi viikoksi ensi maanantaista alkaen.

Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambin mukaan esitykset perutaan tulevilta kolmelta viikolta.

“Harjoitustoimintaa ja muuta työtä jatketaan”, Kadambi sanoo.

Pääsylippuja tuleviin esityksiin lunastaneet asiakkaat saavat oopperasta viestin siitä, kuinka toimia. Oopperan mukaan rahansa saa takaisin, tai lipun voi siirtää myöhempään näytökseen, myös muuhun esitykseen.

Ensimmäisenä näytösten peruuttamisesta ehti ilmoittaa Helsingin kaupunginteatteri.

– Ei meillä ollut vaihtoehtoa. Viesti oli erittäin selkeä, eikä meillä ole esityksiä, joissa voisi olla maksimissaan 20 ihmistä, sanoo Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman.

Tulevan viikonlopun esitykset toteutetaan Helsingin kaupunginteatterissa kuitenkin suunnitellusti. Näytännöt perutaan kolmeksi viikoksi maanantaista alkaen.

HKT:lla on viisi näyttämöä, joilla on useita esityksiä viikossa. Päätöksen taloudellisia vaikutuksia Arffman ei vielä pysty arvioimaan. Tarkemmat laskelmat tehdään alkuviikosta.

– Valtio on luvannut korvata koronasta johtuvien rajoitustoimien taloudelliset menetykset. Oletus on, että tähän tulee tukea valtiolta, Arffman sanoo.

Arffman toivoo, että nyt peruttaviin esityksiin lippunsa varanneet odottaisivat yhteydenottoa teatterilta.

– Kaikki saavat rahansa takaisin tai voivat vaihtaa lippunsa tuleviin esityspäiviin. Asiakkaat eivät tule kärsimään muuten kuin että seuraavan kolmen viikon esitykset jäävät näkemättä.

Esitysten joukossa on muun muassa Tatu ja Patu -musikaalin ensi-ilta, joka siirtyy jo toistamiseen koronan vuoksi.

Myös Kansallisteatteri peruu näytöksensä

Myös Suomen Kansalllisteatteri peruu näytöksensä ensi maanantaista alkaen kolmeksi viikoksi. Viikonloppu näytellään normaalisti.

– Meillä olisi ollut 64 esitystä ja Saiturin, Dosentit-näytelmän ja Anne F:n ensi-illat. Ne siirtyvät myöhemmäksi, sanoo Suomen kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho.

Myöskään Kansallisteatterissa ei nähty järkevänä järjestää esityksiä alle 20 katsojalle.

– Lähtökohta on se, että pysäytetään koronan leviäminen. On tärkeätä, että toimitaan niin kuin on määrätty.

Kansallisteatterissa on koronarajoitusten aikaan voinut ottaa 240 ihmistä suuren näyttämön katsomoon ja Vallilan väistötiloihin 70 ihmistä. Normaalisti koko teatteri vetäisi 1000–1400 katsojaa.

– Lipputulot ovat jo nyt paljon pienemmät kuin normaalisti, mutta totta kai tästäkin tulee menetyksiä, Myllyaho sanoo.

Kansallisteatteri toivoo, että seuraavien kolmen viikon ajalle lipun varanneet olisivat teatteriin yhteydessä vuoden loppuun mennessä. Lipun voi vaihtaa toiseen esitykseen tai saada rahat takaisin.

Peruttu, peruttu, peruttu

Myös pienemmät tilaisuudet ovat ehtineet ilmoittaa peruutuksista. Helsingissä oli tarkoitus järjestää jazzfestivaali We Jazz joulukuun ensimmäisellä viikolla.

– Yhdeksän päivää ennen kahdeksannen We Jazz -festivaalin aloitusta joudumme valitettavasti perumaan tapahtuman Uudenmaan kiristyneiden koronarajoitusten vuoksi, ilmoitti tapahtuman toiminnanjohtaja Katariina Uusitupa Facebook-päivityksessään.

Uutinen täydentyy.

Lue lisää:

Koronakoordinaatioryhmä: pääkaupunkiseudun yläkouluihin maskisuositus, yleisötilaisuuksien henkilömäärä rajataan, yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään

Aina riittää syitä rakastaa kirjoja!

Uudella videolla Yle Mix esittelee keinoja, kuinka innostua lukemisesta.

Kiia matkustaa junalla Sastamalaan Tatun ja Patun ja Koiramäen synnyinkotiin katsomaan, kuinka suosikkitarinat syntyvät. Lisäksi rap-artisti Ibe kertoo, miten kirjaharrastus vaikuttaa hänellä biisien tekoon.

Voiko kirjoihin jäädä koukkuun, vaikka olisi lukivaikeus? Ja mikä on mukavin paikka lueskella?

Yle Mixin videot ilmestyvät Youtubeen ja Yle Areenaan keskiviikkoisin ja perjantaisin. Voit seurata meitä myös Tiktokissa tunnuksella @ylemix.

Lue lisää:

"Kommentoi tuonne alle, jos sulla on juttuaiheita" – Yle Mix on uutispalvelu lapsille, katso ensimmäinen video Areenasta tai Youtubesta

Seitsemän miljoonan euron budjetti on suomalaiselle tv-sarjalle ennätyksellisen suuri. Sillä summalla on valmistunut uutuussarja White Wall, Ylen ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ensimmäinen yhteistuotanto, joka sai ensi-iltansa Areenassa 13. marraskuuta.

Jännityssarjan alkuperäisidea on lähtöisin Suomesta, tarkalleen elokuvaohjaaja Aleksi Salmenperältä. Ohjaajalle ja koko tuotantotiimille sarja on merkittävä kansainvälinen projekti, joka voi menestyessään kerätä huiman määrän katsojia useista maista.

White Wallin tarinassa yhdistyvät jännitys ja scifistä tutut elementit. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliselle kaivospaikkakunnalle Ruotsiin, mutta sarja on kuvattu Pyhäsalmen kaivoksessa Pohjois-Pohjanmaalla, pääosin suomalaisella tuotantoryhmällä.

Kahdeksanosaisen sarjan päärooleissa nähdään kovan luokan pohjoismaalaisia näyttelijöitä, kuten ruotsalaiset Mattias Nordkvist ja Vera Vitali sekä norjalainen Aksel Hennie. Suomesta mukana ovat Eero Milonoff ja Anna Paavilainen.

Kansainvälisyys valttina

Sekä Milonoffin että Paavilaisen hahmot puhuvat sarjassa pääsääntöisesti ruotsia, mutta seassa kuullaan myös suomea. Kansainvälisen sarjan kuvausryhmässä työkielenä oli englanti.

– Vaikka oma tunnekieli ei ole ruotsi tai englanti, oli työskentely kuitenkin aivan samanlaista kuin millä tahansa kielellä, Milonoff vakuuttaa.

Miten suomalaissarja on otettu vastaan Ruotsissa? Kriitikot ovat suhtautuneet sarjaan vaihtelevasti, mutta Ruotsin katsojaluvut toisaalta kertovat sarjan kiinnostavan. Sarjaa tosin markkinoidaan Ruotsissa ruotsalaissarjana ja Salmenperän mielestä se on perusteltavissa. Vaikka suurin osa White Wallin tuotantoryhmästä olikin suomalaisia, isompi osa rahoituksesta tuli Ruotsista.

– Jos siitä puhuttaisiin siellä suomalaissarjana, niin ei sitä kukaan katsoisi, Salmenperä nauraa.

Suomessa White Wallin ensimmäinen jakso keräsi television ääreen 384 000 katsojaa ja Areenassa sille oli yli 200 000 käynnistystä. Ruotsissa ensimmäistä jaksoa katsoi 723 000 tv-katsojaa ja SVT:n Areenaa vastaavassa Play-palvelussa 227 500.

– Ruotsista ei ole mitään seppeleitä lähetelty, mutta sarjaa on kuitenkin katsottu kohtuullisen hyvin, Salmenperä kertoo.

Iso budjetti voi johtaa harhaan

White Wall on kiistatta ison budjetin draamasarja, mutta ohjaajan mielestä budjetin nostaminen keskiöön on pöljää.

– Katsojalle se on yhdentekevää ja luo pahimmillaan vain vääränlaisia odotuksia sarjaa kohtaan.

Salmenperän mukaan tuotanto oli logistisesti haastava jo sen hankalan sijainnin vuoksi.

– Ruotsalaisiin sarjoihin verrattuna budjetti oli silti ihan perustasoa. Siellä tavallisiin poliisisarjoihin käytetään samoja summia, Salmenperä haluaa huomauttaa.

Eero Milonoff sanoo, että pelkästään kansainvälisyys ja raha ei saa olla tae sille, että jokin on kiinnostavaa.

– Käsikirjoitus ja havainto on kaiken a ja o. Keskustelu rahasta helposti menee siihen, että vasta kun sitä on paljon, niin on isoa, hienoa ja kiinnostavaa. Ja näinhän se ei ole.

Kaivoksessa tavoitti jännittävän tunnelman

Kaivoskohtaukset kuvattiin Pyhäjärvellä 700 metrin syvyydessä. Syvällä maan pinnan alapuolella kuvaaminen oli haastavaa ja hidasta, mutta lopulta se oli samaa työtä kuin kuvaaminen missä tahansa, Aleksi Salmenperä kertoo.

– Kiireessä unohtui monesti, että olemme syvällä maan alla ja sen muisti vasta, kun ajettiin ylös kuvauspäivän päätyttyä. Kaivos ja sinne rakennetut lavasteet antoivat tunteen siitä, että teemme jotain erilaista. Se tuntui hyvältä.

Kuvausryhmälle oli rakennettu erillinen turvahuone, jonne tuli kuilua pitkin raitista ilmaa. Huone oli ainoa paikka, jossa kuvausryhmä sai olla ilman kypärää ja suojalaseja.

Salmenperän mukaan kaivoskohtausten jälkeen oli jopa ankeaa siirtyä kuvaamaan jonkin tavanomaisen asunnon keittiöön.

– En ole kuitenkaan kaivannut luoliin kuvausten jälkeen, ohjaaja virnistää.

Samoilla linjoilla on sarjassa turvallisuuspäällikköä näyttelevä Eero Milonoff. Hän on näyttelijänä tottunut kuvaamaan mitä erikoisimmissa paikoissa, mutta syvällä maan alla kuvaaminen oli konkarinäyttelijällekin poikkeuksellista.

– En ollut ikinä käynyt kaivoksessa aikaisemmin. Siellä happitasot muuttui, oli kosteaa ja jos tulee sähkökatko, niin et näe pilkkopimeässä suunnistaa. Olihan se mielenkiintoista ja niihinkin olosuhteisiin tottui.

– Oli kiva käydä 700 metrin syvyydessä, mutta en sentään haikaile sinne takaisin.

Aleksi Salmenperä toivoo sarjalle mahdollisimman paljon kiinnostuneita katsojia, pitkää ikää ja jatkoa. Ohjaajalle oli tärkeää, että sarjassa tehdään uskomattomasta mahdollisimman uskottavaa ja inhimillistä.

– Sitä kautta uskon, että se voi löytää katsojia myös scifi-fanien ulkopuolelta.

SVT:n ja Ylen yhteistuotantona toteutettu kahdeksanosainen jännityssarja White Wall nyt Yle Areenassa. Sarja esitetään TV1:ssä sunnuntaisin 15.11.2020 alkaen. Kolme ensimmäistä jaksoa klo 21.30, loput jaksot 6.12. alkaen klo 21.05.

Lue myös:

Aleksi Salmenperä ohjasi miljoonien eurojen tv-sarjan – nyt hän odottaa, että suuri yleisö löytäisi hänet

Ylen ja Elisa Viihteen draamasarjat vahvoilla tv-ohjelmien kilpailussa – Kultainen Venla -ehdokkaat julkistettiin

Kuka olisi uskonut. Viisi vuotta vanha teatterikappale nousee maailman mahtavimpiin kuuluvan viihdejätin suoratoistopavelun vetonaulaksi.

Vuonna 2015 Broadwaylla ensi-iltansa saaneen Hamilton-musikaalin taltiointi näyttää nousevan vuoden katsotuimmaksi suoratoistoelokuvaksi ainakin Yhdysvalloissa. Arviot ovat hieman varovaisia, sillä Disney+ -palvelu ei kerro katsojalukujaan. Luvut perustuvat ulkopuolisten yritysten analyyseihin.

Musikaali kuvattiin ja taltioitiin Broadwaylla vuonna 2016, ja se on ollut nähtävänä suoratoistopalvelu Disney+:ssa tänä vuonna.

Syyskuussa myös suomalaiset Hamilton-fanit pääsivät nauttimaan musikaalista, kun Disney+ starttasi täällä.

Tiedoksi teille, jotka ette ole musikaalista aiemmin kuulleet: kun musikaali sai aikoinaan loistavat arviot Broadwaylla, sen musiikki levisi suosituksi myös Spotifyssa ympäri maailman. Hamilton on on voittanut draama-Pulitzerin ja 11 Tony-palkintoa, seitsemän Olivier-palkintoa ja Grammyn.

Suomessa on teinejä, jotka osaavat laulaa teoksen hiphop-vivahteisen musiikin alusta loppuun ja lopusta alkuun. Myös teatteriväen joukosta löytyy tosifaneja. Musikaalin soundtrack on pyörinyt heidän kuulokkeissaan satoja kertoja, sanat ja tarinat ovat tulleet tuttujakin tutummiksi. Siis ilman, että he ovat nähneet vilaustakaan itse esityksestä, jonne lippujen hankkiminen on vaatinut paitsi rutkasti rahaa myös taitoa ja kärsivällisyyttä.

New Yorkin Broadwayn lisäksi musikaalia on esitetty Lontoon West Endissä. Molemmissa paikoissa esitykset on nyt keskeytetty koronaviruksen vuoksi.

Oman musikaalinsa arvoinen puoliso

Musikaalin päähenkilö, Alexander Hamilton, on yksi Yhdysvaltain niin sanotuista perustajaisistä. Perustajaisä-nimitystä käytetään poliittisista johtajista, jotka joko allekirjoittivat Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen, auttoivat maata itsenäistymään tai olivat merkittävässä roolissa maan perustuslain laatimisessa. Heistä tunnetuin on George Washington, jonka oikeana kätenä Hamilton tunnetaan.

Alexander Hamilton kuoli kaksintaistelussa vanhan kilpakumppaninsa Aaron Burrin kanssa. Tähän loppuu myös hänestä kertova hittimusikaali.

Kun Hamiltonin kaksintaistelussa käyttämä ase kolahtaa näyttämön lattiaan, loppukohtauksessa aletaan laulaa siitä, mitä tapahtuu miehen kuoleman jälkeen. Hamiltonin vaimo, Elizabeth Schuyler Hamilton, kertoo musikaalihahmonsa suulla elävänsä vielä 50 vuotta miehensä jälkeen.

Näin tapahtuikin. Schuyler Hamilton ryhtyi järjestämään miehensä valtavaa arkistoa, kirjeitä, dokumentteja, kirjoituksia. Samaan aikaan hänestä kehkeytyi yhteiskunnallisesti aktiivinen hyväntekijä, filantrooppi.

Eliza Schuyler Hamilton eli liki satavuotiaaksi.

Ei ihme, että hänen sanotaan ansaitsevan oman musikaalinsa.

Orjaisännän seurapiiritytär

Elizabeth Schuyler syntyi vuonna 1757. Hänen perheensä oli New Yorkin osavaltion pääkaupungin Albanyn kermaa. Schyulerin isä oli Yhdysvaltain vapaussodan kenraali ja äiti Albanyn varakkaimpiin kuuluvan van Rensselaerin perheen tytär.

Perheen neljästätoista lapsesta varttui aikuisiksi alle kymmenen. Suurta perhettä palveli joukko orjia. Elizan isän kerrotaan olleen yksi New Yorkin osavaltion suurimmista orjaisännistä.

Orjuus Yhdysvalloissa liitetään usein etelävaltioihin, mutta orjatyövoiman käyttö oli tavallista myös muualla.

Orjat luettiin osaksi perheiden omaisuutta siinä missä kiinteistöt, hopeat ja hevosetkin. Perheen vanhimmalla pojalla oli perintäoikeus taloon tai tilaan. Toiseksi vanhimmalle jätettiin orjia. Orjat saattoi helposti muuttaa rahaksi, sillä orjakauppa kävi vilkkaana Yhdysvalloissa 1860-luvulle asti.

Eliza sai ajan mukaisen seurapiirineidin kasvatuksen. Hän opiskeli kotona ja osoittautui notkeaksi älyltään.

Koko Schuylerin vaikutusvaltainen perhe ihaili nuorta Alexander Hamiltonia. Kenraali Washingtonin alaisuudessa työskentelevää seurapiirien lemmikkiä pidettiin nuorena nerona. Ehkä perheen ihannointi vauhditti romanssia, joka syttyi Alexanderin ja Elizan välille, kun Eliza oli 22-vuotias.

Alexander ja Eliza menivät naimisiin joulukuussa 1780.

Kaksi perheestä kuoli kaksintaistelussa

Alexander Hamilton, kasvoi yksinhuoltajaäitinsä ja veljensä kanssa pienellä Karibianmeren saarella. Isän hylkäämä poika joutui työskentelemään kauppa-apulaisena jo 11-vuotiaana. Hänen myöhemmän koulutuksensa kustansi paikallinen kristillinen seurakunta keräämällä kolehdin.

Ehkä Hamiltonin lapsuuskokemusten vuoksi Alexander ja Eliza tunsivat huolta orvoksi jääneistä lapsista. Heillä oli muun muassa kasvattitytär Fanny, josta perhe huolehti siihen saakka, kun tämä täytti 12 vuotta.

Elizabeth synnytti kahdeksan lasta. Pariskunnan ylistetty mielikuvitus ei kovin laukannut, kun lapsia nimettiin. Yksi pojista sai nimekseen isän mukaan Alexander ja toinen John Alexander. Tyttärestä tuli äidin mukaan Eliza. Lisäksi katraasta löytyi John, James ja William sekä kaksi Philipiä. Ensimmäinen Philip, pariskunnan esikoinen, kuoli kaksintaistelussa kolme vuotta ennen isäänsä.

Kaksintaistelut olivat Yhdysvalloissa tavallinen tapa herrasmiesten välillä ratkaista riitoja aina 1860-luvulle asti.

Alexander Hamilton ja varapresidenttinä toiminut Aaron Burr taistelivat, kun Burr hävisi New Yorkin kuvernöörinvaalit täpärästi Hamiltonin tukemalle vastaehdokkaalle. Hamilton kuoli Burrin luodin aiheuttamiin haavoihin seuraavana päivänä kotonaan New Yorkissa. Oli heinäkuu heinäkuu 1804.

Useat osavaltiot kielsivät kaksintaistelut vuonna 1859, mutta tapa hiipui lopullisesti vasta hiljalleen tämän jälkeen yleisen mielipiteen kääntyessä turhaa verenvuodatusta vastaan.

Kahdeksan lapsen äidistä koko kansan äitihahmoksi

Leskeksi jääneellä Elizalla riitti energiaa huolehtia myös orvoksi jääneistä lapsista omiensa lisäksi.

Hän oli jo aiemmin liittynyt yhdistykseen, jonka tarkoituksena oli helpottaa köyhien, leskeksi jääneiden pienten lasten äitien elämäntilannetta.

Yhdistyksen, sittemmin säätiön, toiminta poiki lopulta New Yorkiin kaupungin ensimmäisen yksityisen orpokodin. Sen rinnalla toimiva säätiö jatkoi työtään leskien hyväksi.

Elizabeth Schyuler Hamilton toimi orpokodin taustahahmona 42 vuotta.

Lastenkodit olivat 1800-luvulla karuja paikkoja. Lapsia käytettiin häikäilemättä hyväksi halpana työvoimana. Pidettiin kasvattavana, että lapset tekevät työtä ansaitakseen ruokaa ja katon päänsä päälle.

Lapsia lähetettiin maatöihin ja palvelijoiksi myös lastenkotien ulkopuolelle. Koska halpa työvoima kiinnosti, lastenkotien määrä kasvoi. Laitoksiin sijoitettiin myös lapsia, joiden vanhemmat olivat elossa, mutta vähävaraisia tai sairaita.

Eliza Schyuler Hamiltonin ja hänen ystäviensä perustama säätiö ja lastenkoti taistelivat tätä kehitystä vastaan.

Schyuler Hamiltonin kuollessa vuonna 1857 orpolasten tilanne oli kuitenkin muuttunut huonompaan suuntaan. Yhdysvaltoihin virtaavat siirtolaiset ajautuivat helposti tilanteeseen, jossa lapsista huolehtiminen kävi mahdottomaksi. Työttömyys ja kodittomuus lisääntyivät.

Vuonna 1854 New Yorkista lähti matkaan juna, joka kuljetti 45 koditonta lasta Michiganiin. Lapset huutokaupattiin eniten tarjoaville, apulaisiksi maatiloille tai käsityöläisten pajoihin. Vuoteen 1920 mennessä arviolta 250 000 lasta matkasi raiteita myöten pakkotyöhön.

Nykyään Schuyler Hamiltonin ja hänen ystäviensä perustama säätiö toimii nimellä Graham Windham. Säätiö auttaa perheitä New Yorkin alueella edelleen. Lastenkotia sillä ei enää ole.

Burn! Eliza poltti kirjeet, mutta Alexander ei

Alexander Hamiltonin ja Eliza Schuyler Hamiltonin avioliittoa on kuvailtu milloin rakastavaksi milloin myrskyisäksi. Nykytermein työn ja perhe-elämän yhdistäminen taisi raastaa nuoren valtion eteen puurtavaa Hamiltonia. Raha-asiat menivät siinä sivussa solmuun.

Musikaali kertoo, että vaimo tarjosi valtiomies-puolisolleen tukeaan, mutta Hamiltonille se ei riittänyt. Lopulta hän päätti myöntää julkisesti suhteensa toiseen naiseen.

Hamilton-musikaalin koskettavimpiin kohtauksiin kuuluu Elizabethin laulu, jossa hän käy läpi aviorikkojamiehensä kirjeitä ja sanoo aikovansa polttaa ne.

Kuuntele laulu "Burn" tästä.

Elizan esittäjä Phillipa Soo oli roolityöstään ehdolla parhaan naispuolisen musikaalinäyttelijän Tony-palkinnon saajaksi. Palkinto jäi saamatta, mutta Soon roolityölle riittä hehkuttajia vielä viisi vuotta musikaalin ensi-illan jälkeenkin.

Myös oikea Eliza poltti kirjeensä.

Elizan kerrotaan kantaneen kaulassaan pientä pussia, jonne hän oli kätkenyt miehensä hänelle kirjoittaman sonetin sanat. Kaunis muisto oli peräisin pariskunnan seurusteluajalta.

Kun Elizabeth Schuyler Hamilton kuoli 1854, kaikki Yhdysvaltain perustajaisät olivat jo mullan alla. Schuyler Hamilton oli kuollessaan 97-vuotias. Aikamoinen saavutus 1700-luvulla syntyneelle naiselle.

Lue myös:

Trump paheksui, Obama rakasti, Bolton varasti nimen kirjalleen – Disney toivoo pelastajaa menestysmusikaalista

We got comfortable with Hamilton. The new film reminds us how risky it is.

Jutussa käytettyjä lähteitä ovat mm.: Wikipedia, Friends of Albany History -internetsivut, Decider-, History.com -,Times Union -, Quartz-, Ranker-, Variety- ja Vox-nettijulkaisut sekä Hamilton-elokuva.

Englannin kuningattaresta Elisabetista ja hänen perheestään kertova Netflixin menestyssarja The Crown kerää suosion lisäksi kasvavaa kritiikkiä historiallisissa faktoissa otettujen vapauksien vuoksi.

Arvostelijoiden mielestä sarjassa on moni asia pielessä vääränlaisesta univormusta keksittyihin riitoihin. Sarjaa syytetään myös tapahtumien järjestyksen muuttamisesta ja jopa kunnianloukkaukselta haiskahtavista väitteistä.

Useita elämäkertoja kuninkaallisista julkaissut sekä kuninkaallisia häitä ja hautajaisia tv:ssä kommentoinut Hugo Vickers listaa The Times -sanomalehdessä lukuisia keksittyjä tai muokattuja tapahtumia The Crownin jaksoissa.

– Totuuden hylkääminen, tunnettujen tosiasioiden vääristäminen ja vääntäminen on huolestuttanut minua sarjan kaikkien neljän tuotantokauden aikana. On kyse oikeista ihmisistä, jotka pannaan keksittyihin tilanteisiin, Vickers tylyttää.

– Totuus on harvoin yhtä kiinnostava kuin valhe, kommentoi puolestaan elämäkertoja kuninkaallisista ja pääministeri Margaret Thatcherista kirjoittanut Penny Junor Daily Mailissa.

"Voi vaikuttaa jopa monarkian tulevaisuuteen"

Sekä Penny Junor että Hugo Vickers huomauttavat sarjaa koskevassa arvostelussaan tekijöiden käyttäneen monista tapahtumista pääasiassa prinsessa Dianan julkisuuteen kertomaa versiota, vaikka muiden asianosaisten käsitykset ovat aivan erilaisia.

Myös kuninkaallisen perheen jäsenten tai ainakin heidän lähipiirinsä kerrotaan olevan närkästyneitä joistakin sarjan antamista kuvauksista. Mail on Sunday -iltapäivälehti raportoi prinssi Charlesin ystävien haukkuneen sarjaa vanhojen haavojen avaamisesta ja rahastamisesta kuninkaallisten kärsimyksellä. Heidän mukaansa sarja muuttaa fiktion faktaksi.

– Trollausta Hollywood-budjetilla, kuuluu yksi kuninkaallisten lähipiirin luonnehdinnoista.

Junorin mielestä sarjan esittämällä vääristyneellä kuvalla voi olla vaikutusta jopa monarkian tulevaisuudelle, jos ihmiset ottavat sen faktana. BBC:n haastattelussa hän kuvaa sarjassa esiintyvän joukon karikatyyrejä.

Sarjan luonut Peter Morgan on puolustanut oikeuttaan fiktion tekijänä muokata tapahtumia draaman luomiseksi.

– Teemme parhaamme kaiken saamiseksi oikein, mutta joskus minun on sekoitettava [tapahtumia]. Joskus on hylättävä täsmällisyys, mutta koskaan ei saa hylätä totuutta, Morgan kertoo The Timesissa johtoajatuksestaan.

Poimimme tähän juttuun kymmenen esimerkkiä asiantuntijoiden kriitikistä, joka koskee sarjan vuosia 1979–1990 kuvaavaa neljättä kautta. Listauksessa on paljastuksia jaksojen juonesta

1. Diana ja Thatcher eivät joutuneet kuninkaallisten nöyryyttämiksi

Kuninkaallisen perheen kuvataan sarjassa asettavan sekä tuoreen pääministerin Margaret Thatcherin että prinssi Charlesin morsiameksi kaavaillun Dianan erilaisten testien kohteiksi Balmoralin linnassa. Sarjassa nöyryytetty ja testauksen reputtanut Thatcher poistuu paikalta ennenaikaisesti testit kirkkaasti läpäisevän Dianan saapuessa paikalle.

Todellisuudessa tällaista nöyryyttämistä ei tapahtunut, eivätkä Dianan ja Thatcherin vierailut Balmoralissa tapahtuneet peräkkäin, vaan niiden välillä oli aikaa vuosi. Thatcher ei poistunut omalta vierailultaan etuajassa.

Myös sarjan esittämä kohtaus, jossa kuninkaallinen perhe nöyryyttää väärässä järjestyksessä perheenjäsenille niiaavaa Dianaa on keksitty. Asiantuntijoiden mukaan Dianaa ei tarvinnut kouluttaa prinsessan tavoille alkeista lähtien, toisin kuin sarjassa esitetään.

Hänen perheellään oli vuosikymmeniä jatkunut yhteys kuninkaalliseen perheeseen, useat hänen lähisukulaisensa työskentelivät hovissa ja hän itse asui lapsena Sandringhamin linnan tiluksilla. Hän siis tunsi tavat hyvin jo valmiiksi.

Osa sarjassa Dianalle annettavista käyttäytymisohjeista on lisäksi vääriä.

2. Charles ei lähtenyt matkalle heti kihlajaisten jälkeen

Charlesin ja Dianan esiintyminen toimittajien ja valokuvaajien edessä kihlautumisen julkistamisen jälkeen esitetään sarjassa Dianan suututtaneena tapahtumana.

– Mitä rakastuneena oleminen sitten merkitseekään, vastaa Charles kysymykseen rakkaudesta närkästyttäen kihlattunsa.

Todellisuudessa Charlesin kommentti sai Dianan naurahtamaan, kuten voi nähdä tästä Youtubessa julkaistusta videosta.

Charlesin näytetään sarjassa jättävän Dianan yksin heti kihlautumisen julkistamisen jälkeen ja matkaavan ensin Camilla Parker Bowlesin luo ja sitten pitkälle ulkomaanmatkalle.

Todellisuudessa Charles lähti matkalle vasta yli kuukausi kihlautumisen jälkeen. On kuitenkin totta, etteivät he viettäneet kovin paljon yhteistä aikaa ennen häitään.

Sarjassa yksinäinen Diana kuvataan palatsissa ahmimassa ja oksentamassa. Diana sairasti oikeastikin bulimiaa, ja puhui siitä avoimesti julkisuudessa.

3. Australian-matkan suunnitelmia ei pantu kesken kaiken uusiksi

Neljännen tuotantokauden kuudennessa jaksossa keskitytään kuvaamaan prinssi Charlesin ja prinsessa Dianan vuonna 1983 Australiaan tekemää vierailua. The Crownin kuvaus vastaa monessa kohtaa todellisia tapahtumia.

Diana vaati oikeastikin, että prinssi Williamin on saatava olla mukana ja kertoi radiossa poikansa pehmolelusta. Myös kuvaus siitä, kuinka australialaiset hurmaantuivat Dianasta, vastaa todellisuutta. Dianan ja Charlesin vauhdikas tanssikin tapahtui, vaikkakaan ei yhtä sulavasti kuin sarjassa, kuten tältä Youtube-videolta voi nähdä.

Matkaohjelmaa ei kuitenkaan uusittu kiireellisesti sen jo alettua Dianan suututtua, kuten sarja väittää. Williamin mukanaolo matkalla oli huomioitu hyvin jo etukäteen.

Charlesin reaktio vaimonsa saamaan suosioon ei ollut sarjan esittämä suuttuminen, vaan asiantuntijoiden mukaan hän oli toisaalta ylpeä Dianan menestyksestä ja toisaalta huolissaan julkisuuden paineesta.

4. Kuninkaallinen perhe ei piilottanut sairaita serkkuja mielisairaalaan

The Crownin neloskauden seitsemännessä jaksossa prinsessa Margaret ja kuningatar Elisabet saavat kuulla kehitysvammaisista serkuistaan, jotka on piilotettu mielisairaalaan ja joille on väärennetty kuolintiedot.

Jaksossa on kohtaus, jossa Margaret vaatii äidiltään selitystä tapahtuneelle ja saa kuulla päätöksen vammaisten serkkujen piilottamisesta syntyneen, kun kuningas Yrjö VI nousi valtaistuimelle. Hänen puolisonsa veljentytärten vammaisuus olisi sarjassa tarjotun selityksen mukaan asettanut kyseenalaiseksi kuninkaallisen perheen kyvyn tuottaa terveitä kruununperillisiä.

Todellisuudessa tällä ei ollut mitään tekemistä John Herbert Bowes-Lyonin tytärten Nerissan ja Katherinen mielisairaalaan joutumisen kanssa. Sairautta ilmeni Bowes-Lyonin vaimon Fenellan suvussa, eikä hän ole kuninkaallisen perheen biologinen sukulainen.

Jaksossa mainitut kolme muuta mielisairaalassa olevaa sukulaista, Idonea, Etheldreda ja Rosemary, olivat Nerissan ja Katherinen äidin siskon lapsia eivätkä siis sukua kuningattarelle ja tämän sisarelle.

Tyttäret muuttivat mielisairaalaan vuonna 1941, mutta kuningas Yrjö oli noussut valtaan jo vuonna 1936. Tieto sisarusten väärästä kuolintiedosta aateliskirjassa pitää paikkansa. Bowes-Lyonin perhe kuitenkin kiistää, että tyttäret olisi hylätty ja sanoo perheen vierailleen näiden luona mielisairaalassa.

5. Falklandin sota ja pääministerin pojan katoaminen tapahtuivat eri aikaan

Sarjassa pääministerin pojan Mark Thatcherin katoaminen Saharan aavikolle Pariisi–Dakar-rallin aikana yhdistetään Falklandin sodan alkamiseen.

The Crownissa Margaret Thatcherin on aluksi vaikea keskittyä Argentiinan ja Britannian välien kiristymiseen, sillä hänen ajatuksensa ovat kadoksissa olevassa pojassa.

Todellisuudessa Mark Thatcher katosi 9. tammikuuta 1982 ja hänet löydettiin 14. tammikuuta. Falklandin sota syttyi vasta kaksi ja puoli kuukautta myöhemmin. Argentiinan joukot nousivat Britannialle kuuluville saarille 2. huhtikuuta 1982. Sota päättyi 14. kesäkuuta 1982.

6. Murtautuja ei puhunut kuningattaren kanssa politiikasta

Työtön remonttimies Michael Fagan murtautuu sarjan jaksossa kaksi kertaa Buckinghamin palatsiin ja tunkeutuu toisella kerralla kuningattaren makuuhuoneeseen tämän nukkuessa. Jaksossa näytetään, kuinka kuningatar keskustelee Faganin kanssa pääministeri Thatcherin politiikan seurauksista, kunnes poliisit saapuvat paikalle ja vievät murtautujan pois.

Fagan todellakin tunkeutui palatsiin ja kuningattaren makuuhuoneeseen heinäkuussa 1982. Fagan itse on kuitenkin kertonut The Independetin haastattelussa, ettei mitään kunnollista keskustelua kuningattaren kanssa ollut. Faganin mukaan kuningatar kysyi, kuka hän on ja poistui sitten hakemaan apua.

Fagan kertoo haaastattelussa lakeijan vahtineen häntä poliisien odottamisen ajan ja tarjonneen hänelle viskipaukun. Sarja selittää tunkeutumisella olleen poliittisia motiiveja, mutta Fagan on itse kertonut olleensa palatsiin murtautuessaan huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Hän joutui murron jälkeen psykiatriseen hoitoon.

7. Mountbatten ei kirjoittanut Charlesille ennen pommi-iskua

The Crown on aiemmilla kausilla kuvannut prinssi Philipin enon Louis Mountbattenin ja prinssi Charlesin läheistä suhdetta. Tuoreimmalla kaudella kaksikon nähdään kuitenkin käyvän puhelinkeskustelun, jossa Mountbatten arvostelee Charlesin suhdetta Camilla Parker Bowlesiin ja prinssi vastaa arvostelemalla Mountbattenia quislingiksi eli petturiksi.

Tämän jälkeen Mountbatten kirjoittaa kirjeen, jossa hän sanoo perheen olevan pettynyt Charlesiin ja kehottaa tätä hankkimaan vaimokseen puhtoisen ja viattoman neidon. Sen jälkeen hän lähtee merelle veneellä, jonka Irlannin tasavaltalaisarmeija räjäyttää.

IRA todellakin salamurhasi Mountbattenin pommilla vuonna 1979, mutta mikään ei viittaa siihen, että hän olisi lähettänyt Charlesille kirjeen hetkeä ennen kuolemaansa. Kehotuksia sopivan vaimon hankkimisesta hän toki oli aiemmin antanut Charlesille.

Myös osa Mountbattenin salamurhaan sarjassa liitetyistä uutistapahtumista Pohjois-Irlannissa oli paljon ennen pommi-iskua tai vasta sen jälkeen.

8. Kuningatar ei vuotanut julkisuuteen mielipidettä pääministeristä

Etelä-Afrikan rotusortopolitiikan vastaisten kansainvälisten pakotteiden yhteydessä syntyvän kiistan esitetään sarjassa johtavan siihen, että kuningatar vuotaa lehdistöön arvion pääministeri Thatcherin empatiakyvyttömyydestä.

Tällainen uutinen todella julkaistiin The Sunday Times -sanomalehdessä. Ei kuitenkaan ole mitään todisteita siitä, että Elisabet olisi määrännyt lehdistösihteerinsä Michael Shean välittämään mielipiteen lehdelle.

Sen sijaan Shea oli kyllä puhunut lehden toimittajalle omasta näkemyksestään Thatcheristä. Shea erosi tehtävästään syntyneen mediakohun jälkeen.

Totta sen sijaan on, että kaikki muut Kansainyhteisön maat Britanniaa lukuunottamatta kannattivat pakotteita Etelä-Afrikkaa vastaan. Kuningatar tuki Kansainyhteisöä, mutta pääministeri Thatcher vastusti pakotteita.

Toisin kuin sarjan viimeisessä jaksossa esitetään, Thatcher ei oikeasti pyytänyt kuningatarta hajottamaan parlamentin, jotta hän voisi jatkaa pääministerinä.

9. Anne ei ollut kateellinen Dianan saamasta julkisuudesta

Prinsessa Anne kuvataan sarjassa esittämässä närkästyneitä kommentteja prinsessa Dianan saamasta julkisuudesta. Anne tokaisee yhdessä jaksossa riittävän, että "se yksi" pukee päälleen uuden mekon.

Todellisuudessa julkisuutta välttelevä Anne oli helpottunut siitä, että median kiinnostus häntä kohtaan laimeni prinsessa Dianan perheeseen liittymisen myötä.

Tämä antoi prinsessa Annelle mahdollisuuden keskittyä omiin kiinnostuksenkohteisiinsa.

10. Prinssi Philip ei uhannut Dianaa

Neloskauden viimeisessä jaksossa on kohtaus, jossa prinsessa Diana ja prinssi Philip keskustelevat Sandringhamissa vuonna 1990. Diana sanoo, ettei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin tehdä pesäero perheeseen, jollei hän saa näiltä ansaitsemaansa rakkautta ja turvallisuutta.

– En näe mahdollisuutta, että tämä päättyisi hyvin sinun kannaltasi, Philip sanoo.

– Toivottavasti tuo ei ollut uhkaus, kuuluu Dianan vastaus.

Todellisuudessa Philip ei uhkaillut Dianaa ja ylipäätään hän puuttui poikansa ja miniänsä väleihin vasta 1992, jolloin avioliiton ongelmat tulivat julkisuuteen Andrew Mortonin paljastuskirjan myötä. Hän kävi Dianan kanssa kirjeenvaihtoa, jonka tarkoituksena oli saada avioliitto pelastettua.

– Yhdessäkään kirjeessä ei ollut merkkiäkään uhkauksesta. Olen lukenut ne kaikki, kuninkaallinen elämäkerturi Hugo Vickers toteaa Timesissa.

– Olen keskustellut kymmenien kuninkaallisen perheen jäsenet tuntevien ja tapahtumissa mukana olleiden kanssa. Johtopäätökseni, on ettei pahiksia ollut. He olivat kaikki uhreja, Penny Junor summaa The Crownin neloskauden esittämät ihmissuhdekriisit.

Lisää aiheesta:

Mikä on totta, mikä keksittyä The Crown -sarjassa? Tässä vastaukset yhdeksään sarjan esittämään väittämään

Dokumenttisarja Windsorien dynastiasta Areenassa

Välähdyksia prinssi Andrew'n ja Sarahin häistä Elävässä arkistossa

Uutisjuttuja Britannian lakoista ja IRA:n terrorista Elävässä arkistossa

Margaret Thatcherin Suomen-vierailua käsitteleviä juttuja Elävässä arkistossa

Pääministeri Thatcherin ulkopolitiikkaa käsitteleviä juttuja Elävässä arkistossa

Rekka putoaa satama-altaaseen.

Se on Maria Kaurismäen ensimmäisiä muistoja elokuvien maailmasta, ja maailmasta ylipäänsä. Oli vuosi 1987, ja neljävuotias Maria oli seuraamassa isänsä Mika Kaurismäen Helsinki Napoli all night long -elokuvan loppukohtauksen kuvauksia Berliinissä. Rekan pudottaminen veteen oli näyttävää 1980-luvulla, vaikka olisi se sitä toki vieläkin.

Harva suomalainen elokuva-alan tekijä on päässyt näkemään elokuvan tekemistä niin varhain kuin Maria Kaurismäki, 36. Hän on ollut elokuva-alan ammattilainen jo yli kymmenen vuotta. Plakkarissa on tuontantohommia lastenelokuvista toimintaan.

Kaurismäki kipusi alan kärkeen omin avuin, ja elokuviin usein liitetty glamour on kulunut hänen harteiltaan pois. Kuuluisasta sukunimestäkin on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

– Kaikki sokerikuorrutus on kaavittu päältä pois jo pienenä tyttönä.

Elokuvissa lapsesta lähtien

Helsingissä syntynyt Maria Kaurismäki pääsi tutustumaan ulkomaihin jo pienenä, sillä isän työt veivät perhettä muun muassa Italiaan ja Saksaan. Aikaa kului auton takapenkillä ja isosiskon olkapäätä vasten nukkuessa. Isä oli lähes koko ajan kuvauksissa, ja äiti ja tyttäret elivät kuvauspaikkakunnilla omaa elämäänsä.

Välillä he kuitenkin pistäytyivät kuvauspaikoilla. Maria otti tilan haltuun ja istui tauoilla näyttelijöiden kuten Kari Väänäsen sylissä.

– Ei siitä tehty sen isompaa numeroa. Siellä oli näyttelijöitä, joita olin nähnyt meillä kotona kylässä, Kaurismäki muistelee.

Perhe asettui lopulta Espooseen, kun Maria oli viisivuotias. Hän kävi siellä peruskoulun. Sen jälkeen vuorossa oli Kallion ilmaisutaidon lukio. Siellä hän haaveili salaa näyttelijän ammatista, vaikka kapinahenki iski samaan aikaan. Monet lukiokaverit tähtäsivät Teatterikorkeakouluun tai taideteolliseen korkeakouluun.

– Minä en sinne halua. Hyi helvetti! En mene sinne taiteilemaan, Kaurismäki muistelee senaikaisia ajatuksiaan.

Lukion jälkeen Kaurismäki piti välivuoden ja teki töitä ravintola-alalla. Luovuuden tuska tuntui kuitenkin polttelevan sisällä. Hän halusi tutkinnon – elokuva-alalta.

Kaurismäki päätyi Tampereelle Taiteen ja viestinnän oppilaitokseen (nyk TAMK) opiskelemaan kuvausta. Hän oli tehnyt lukioaikoina dokumentteja, mutta opintojen edetessä hän huomasi, ettei tekninen kuvaaminen ollutkaan hänen juttunsa. Hän valmistui silti medianomiksi joulukuussa 2008. Lopputyön hän kirjoitti kahden kuukauden ikäinen vauva sylissään.

Elokuva-alan pyörteissä

Maria Kaurismäki ei tee itsestään numeroa. Hän puhuu työstään ja taustastaan hillitysti ja harkiten. Puheessa tulevat esiin asiantuntevasti suomalaisen elokuvan heikko rahoitus ja se, kuinka täällä ollaan trendeistä jäljessä. Nordic noir meni jo.

Välillä hän yllättää kuivan napakalla ja ironisella kommentilla. Lakonisen heiton perään tulee tutkiva katse, että menihän vitsi perille.

Kaurismäki pahoittelee, ettei muista, mitä kaikkea hän on elokuva-alalla jo ehtinyt tehdä. Ainakin hän oli 14-vuotiaana kopioimassa käsikirjoituksia isänsä ja setänsä Aki Kaurismäen toimistolla. Assistentin ja harjoittelijan hommat taas tulivat tutuiksi esimerkiksi isän dokumenttielokuvissa.

Nykyisin Maria Kaurismäki on osakkaana ja varatoimitusjohtajana isänsä elokuvatuotantoa pyörittävässä Marianna Filmsissä. Yritys on nimetty Marian ja hänen siskonsa Anna-Maijan mukaan. Maria Kaurismäen tehtävä firmassa on hoitaa paperiasiat sopimuksista laskuihin.

Kaurismäen vakituinen työ on kuitenkin linjatuottajan pesti Solar Films -elokuvatuotantoyhtiössä. Linjatuottaja toimii varsinaisen tuottajan oikeana kätenä. Työnkuvaan kuuluvat esimerkiksi budjetin ja sopimusten tekeminen, työryhmän kasaaminen sekä kuvausten sujumisesta ja turvallisuudesta huolehtiminen.

– Olen diplomaattinen luonne. Pidän huolen siitä, että palkkaamassani ryhmässä on hyvä henki. Teen sen eteen todella paljon töitä, koska tällä alalla on tuotu paljon epäkohtia esiin viime aikoina.

Elokuva-alan kuumiin puheenaiheisiin on kuulunut muun muassa työssä jaksaminen. Moni on kertonut palaneensa loppuun. Työ on kuormittavaa esimerkiksi ympäripyöreiden päivien takia.

Kaurismäki kertoo uupuneensa itse eräässä elokuvaprojektissa joitakin vuosia sitten. Siitä toipuminen vei pitkään, mutta nyt hän jo pystyy vitsailemaan sille samassa tuotannossa olleiden kollegoiden kanssa.

Kaurismäki on myös kirosana

Maria Kaurismäki kertoo kärsineensä sukunimestään nuoresta pitäen. Vähänkin elokuvia seuraavat tietävät keitä Mika ja Aki Kaurismäki ovat.

Mika Kaurismäen kansainvälisesti tunnettuja elokuvia ovat esimerkiksi Amazon (1990) ja LA without a map (1998). Aki Kaurismäki puolestaan on yksi tunnetuimmista suomalaisohjaajista maailmalla. Hänen elokuvansa Mies vailla menneisyyttä (2002) oli ensimmäinen suomalaiselokuva, joka oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi.

Maria Kaurismäki kertoo, että hänestä on esimerkiksi liikkunut huhuja, että olisi päässyt haluttuun kouluun, Kallion lukioon, isänsä avustuksella.

– Kuulin juoruttavan, että halusin Kallion ilmaisutaidon lukioon niin paljon, että isäni piti lahjoa rehtori.

Kaurismäki kokee, että sukunimestä on ollut hänelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Hänestä on tuntunut, että hän joutuu hartiavoimin osoittamaan taitonsa ja kykynsä.

– Minulla on sisäinen huuto, että töitä pitää tehdä enemmän kuin jonkun muun, vaikka se onkin tyhmää.

Hän on pohtinut monesti, pitäisikö hänen vaihtaa sukunimensä äitinsä tyttönimeksi.

– Mutta onhan Kaurismäki kaunis nimi, ja meitä on niin vähän, että tuntuisi hölmöltä katkaista suvun perinne minuun.

Esimerkkejä nimirasitteesta riittää. Maria Kaurismäki osti äskettäin netistä sivupöydän keittiöönsä. Ystävällinen myyjä toi sen hänelle kotiin – ja hätkähti nähtyään sukunimen ovessa.

– Oletko sukua sille? Sinulla on kyllä erikoislaatuinen isä. Hyvin outo isä, Kaurismäki kertaa miehen kommentteja.

Vasta jälkikäteen hän tajusi, että mies ei ollut puhunut hänen isästään vaan hänen sedästään, Aki-sedästä.

Se oli niitä tilanteita, joissa häntä lyödään leimalla otsaan. Ikään kuin odotetaan, että hän olisi samanlainen kuin julkisuudessa oleva ohjaaja, Aki Kaurismäki, Kaurismäen veljeksistä se kuuluisampi ohjaaja. Niin Maria Kaurismäki sen kokee.

Maria Kaurismäki kertoo suhteen setäänsä olevan lämmin mutta etäinen. He eivät ole juurikaan tekemisissä. Aki Kaurismäki viettää erakkomaista elämää Portugalissa ja Karkkilassa.

– En koe, että tunnen häntä hyvin. Moikkaan häntä, ja hän oli ylioppilasjuhlissani. Siinä se. Faijakaan ei näe häntä hirveästi.

Sedän tekemiset kuitenkin osin määrittävät sitä, mitä Maria Kaurismäestä ajatellaan, halusi hän sitä tai ei. Eikä Aki Kaurismäkeä ajatellessa voi unohtaa häntä toilailemassa kännissä monessa paikassa punaista mattoa myöten.

– En tarkoita, että pitää antaa armoa tai anteeksi hänen tekemisiään. Oli kuka tahansa, niin kannat vastuun omista sanomisistasi ja tekemisistäsi.

Maria Kaurismäki muistuttaa, että hänen setänsä on yksi Suomen tunnetuimmista henkilöistä maailmalla. Tämä on saavuttanut asemansa taidonnäytteillään, se ei ole tullut ilmaiseksi.

– En sano, että olisin hänen elokuviensa suurin fani. Hänellä on oma juttunsa, ja hän on hyvä siinä, mitä hän tekee. Ja jos vielä tekee. Suuret taiteilijathan ovat usein hyvin kompleksisia, hän toteaa.

Neuvoja isältä tyttärelle – ja toisin päin

Maria Kaurismäki on nähnyt elämänsä aikana elokuva-alan kurjat puolet. Kun hän oli lapsi, isä oli paljon poissa kuvatessaan ympäri maailmaa. Se vaikutti koko perheeseen. Hänen vanhempiensa avioliitto päättyi eroon Marian ollessa viisivuotias.

Kaurismäen mukaan elokuva-ala imaisee helposti mukaansa niin täysin, että muu elämä jää kakkoseksi.

– Niin kävi meillekin. Se on tuonut mukanaan surua. Olen kaivannut isäni läsnäoloa.

Suhde isään on lähentynyt viime aikoina. Mika Kaurismäki muutti hiljan takaisin Suomeen asuttuaan lähes kolme vuosikymmentä Brasiliassa. Isää ja tytärtä yhdistävävät nyt samanikäiset lapset. Marian tytär on 12-vuotias, ja niin on myös hänen sisarpuolensa, isän vanhin poika uudesta avioliitosta.

– Isä on saanut uuden mahdollisuuden olla läsnäoleva isä. Olen tyytyväinen, että hän on saanut tämän kokemuksen. Hänen lapsensa ansaitsevan sen. Hän on myös hirvittävän ylpeä vaari.

Isää ja tytärtä kuitenkin yhdistävät etenkin työasiat.

Mika Kaurismäki pyytää toisinaan tyttäreltään neuvoja, sillä Maria on viime aikoina tehnyt isäänsä enemmän töitä Suomessa. Ohjaaja tiedustelee vinkkejä esimerkiksi alan uusista tekijöistä tai nousevista nimistä.

– Yllättävän paljon hän kuuntelee minua. Ei hän välttämättä kiitä hyvästä ideasta, mutta myöhemmin saattaa tulla vastaan, että hän on tehnyt niin kuin minä olen kehottanut, Kaurismäki virnistää.

Mutta minkälaisia neuvoja Maria Kaurismäki on saanut isältään?

Hän jää pohtimaan vastausta. Suoranaisia vinkkejä ei tule mieleen.

Isä on ennemminkin kannustanut olemaan oma itsensä ja katsomaan laatikon ulkopuolelle, ja hän on neuvonut poikkeamaan valtavirrasta ja höystämään yrittäjyyden anarkismilla. Isä on Maria Kaurismäen mukaan myös osoittanut, että maailmankansalaisuus on hyvästä.

Veri vetää

Maria Kaurismäki on tiivistänyt yhteistyötään isänsä kanssa. Hän oli tuottamassa Mika Kaurismäen uutta elokuvaa Yö armahtaa. Se saa Suomen ensi-iltansa ensi vuoden puolella.

Elokuva kuvattiin koronan takia nopealla aikataululla vappuna hänen isänsä omistamassa Corona-baarissa Helsingissä. Tulossa on myös kansainvälinen elokuvaprojekti, mutta siitä Kaurismäki ei saa vielä kertoa enempää.

Maria Kaurismäki kertoo, että häntä kiinnostavat elokuva-alan työt laajemminkin. Vaikka hän kokee olevansa omimmillaan järjestämässä kuvauksia, jokin vetää luovalle puolelle.

Hän paljastaa kirjoittaneensa pöytälaatikkoon käsikirjoitusaihoita. Lopullisen version tekemisen hän haluaisi jättää ammattilaisten käsiin, sillä hän uskoo yhteistyön voimaan. Ohjatakin hän haluaisi, mutta yhdessä jonkun kanssa.

Hänellä on kuitenkin selkeä visio elokuvien tekemisestä, ja se lähtee hänen omasta elämästään. Kirjoittamisen halu syttyi pari vuotta sitten parisuhteen päätyttyä.

– Suru alkoi näyttäytyä hassulta ja absurdilta.

Seuraavan sukupolven Kaurismäki-elokuvat taitavat olla tuloillaan, ja näin Maria Kaurismäki kiteyttää niiden ytimen:

– Elokuvassani pitää olla vahvoja naishahmoja, jotka ovat helvetin hauskoja ja samalla herkkiä.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 24.11. kello 23:00 saakka.

Lue lisää:

Ylen aamu: Korona-aika innoitti Mika Kaurismäkeä tekemään elokuvan

Jenny Lucander ei ole käynyt hetkeen työhuoneellaan. Hän tekee töitä enimmäkseen kotona, kuten niin monet muutkin tällä hetkellä. Työpöydälle on kasautunut postia. Yksi iso kirjekuori vaikuttaa painavalta ja viralliselta. Sieltä paljastuu kulttuuriministeri Annika Saarikon onnitteluadressi Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjallisuuspalkinnon johdosta.

– Mahtavaa, minäkin sain tällaisen. Näin Facebookissa, että Monika Fagerholm oli saanut onnittelukirjeen ministeriltä ja ajattelin, että ehkä lastenkirjallisuuspalkinnosta sellaista ei saa, huokaisee Lucander.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Monika Fagerholmille – "En uskonut, että saisin sitä koskaan"

Pohjoismaiden neuvoston palkinnot jaettiin lokakuun lopussa ja Jenny Lucander sai sen kuvituksistaan kirjassa Vi är lajon! Hän jakaa 47 000 euron arvoisen palkinnon kirjan kirjoittaneen ruotsalaisen Jens Mattssonin kanssa.

Lucander on ollut jo kolme kertaa aiemmin ehdolla, joten voittaminen oli lähes shokki.

– Siinä meni pari päivää ennen kuin oikein tajusin voittoa ja pystyin iloitsemaan siitä.

Lucander on tehnyt kuvituksia lastenkirjoihin lähes kymmenen vuotta. Lukuisat palkintoehdokkuudet kielivät arvostuksesta. Siitä huolimatta Lucanderin kommentti Monika Fagerholmin saamasta ministeritason onnitteluista paljastaa paljon. Lastenkirjallisuus ja ennen kaikkea kuvittajat tuppaavat jäädä taka-alalle.

– Se on harmillista. Lastenkuvakirjoissa teksti ja kuvat kumpikin kertovat tarinaa, mutta usein kuvat kertovat enemmän.

Vaikka lasten keskuudessa kuvakirjat ovat aina olleet suosittuja, Lucander pitää niitä nykypäivän kuvatulvassa entistä tärkeämpinä, sillä ilman kuvanlukutaitoa ei enää pärjää.

Lastenkirjojen kuvittajat tietävät ja tuntevat vastuunsa. Lucander kertoo pohtivansa ja tarkastavansa kuvitukset hyvin tarkkaan, jotta lukijoille ei välity tahattomasti vääränlaisia viestejä. Kuvilla voi joko ravistella tai sementoida yhteiskunnassa vallitsevia normeja.

– Se on yksi tärkeimmistä asioista työssäni. Lapset ovat kuin valkoinen paperi. Kaikki ennakkoluulot voivat tarttua, jos ei ole hyviä kirjoja, ja jos ei olla tarkkana.

Metrossa voi tarkkailla ja salakuunnella ihmisiä

Lucander on tehnyt kuvituksia yli kymmeneen lastenkirjaan. Hän tekee paljon yhteistyötä myös ruotsalaisten kirjailijoiden kanssa.

Yleensä hän saa kirjan tekstin, kun se on lähes valmis. Sitten alkaa kuvien suunnittelu, joka voi kestää jopa pari kuukautta.

Aluksi Lucander kuitenkin lukee tekstiä uudelleen ja uudelleen.

– Mietin paljon sitä, mistä kirja oikeasti kertoo. Mitä haluamme viestiä lukijalle.

Ennen aloittamista Lucander haluaa myös määrittää, millaisessa maailmassa kirjassa liikutaan.

– Silloin liikun paljon kaupungilla. Katselen, tarkkailen ihmisiä ja salakuuntelen keskusteluja. Metro on erinomainen paikka siihen, Lucander paljastaa.

Nykyään inspiraatioita tulee elokuvista ja tv-sarjoista. Lucander kuvaileekin työtään elokuvaohjaajan työn kaltaiseksi.

– Pidän ikään kuin koe-esiintymisiä hahmoille ja mietin millaiset sopisivat työn alla olevaan kirjaan. Teen storyboardeja ja mietin tarkasti miljöön tai millainen koti hahmoilla on.

Myös kuvakulmat ovat tärkeitä, sillä se määrittää kenen perspektiivistä tarinaa kerrrotaan.

Lucander on opiskellut lastenkirjojen kuvittamista Göteborgissa. Lisäksi hän on opiskellut sosiaalipsykologiaa. Se näkyy hänen kuvituksissaan.

– Mietin hyvin tarkkaan, mihin yhteiskuntaluokkaan hahmot kuuluvat ja millainen heidän sosiaalinen asemansa on.

Kirjallisuudella voi vaikuttaa, myös lastenkirjoissa. Lucander kokee kirjojen olevan kuin peilejä, joista lukija voi peilata itseään. Samalla ne ovat myös ikkunoita toisiin maailmoihin.

– Lapselle on tärkeää löytää kuvituksista samastumisen kohteita ja samalla tutustua monipuolisesti ympäröivään todellisuuteen. Kuvittajana yritän aina pitää tämän mielessä.

Isoäiti suurin innoittaja

Lucander piirtää lyijykynällä. PN-palkintoraati kehui nimenomaan Lucanderin viivajälkeä.

– Luulen, että se on vahvuuteni. Kerran yritin hylätä lyijykynäviivan, mutta lopputulos oli huono.

Kuvittajan työhön kuuluu kokeilu ja testailu. Aika ajoin turhaa työtä tulee tehtyä paljon, kun suunnitelmat saavatkin toisen suunnan.

– Se ei haittaa. Se kuuluu tähän työhön olennaisesti.

Myös värit ovat Lucanderille tärkeitä. Hän käyttää niitä säästelemättä. Yleensä hän värittää puuväreillä tai akryylimaaleilla. Kuvien viimeistely sujuu tietokoneella, sen avulla hän luo aukeaman kollaasin.

Tässä vaiheessa on syytä paljastaa, että Jenny Lucander on tunnetun taiteilijan Anitra Lucanderin (1918–2000) lapsenlapsi.

– Isoäitini on ollut ehkä suurin innoittajani. Vietin paljon aikaa hänen luonaan lapsena.

Anitra Lucanderia pidetään abstraktin ilmaisun edelläkävijänä Suomessa. Värit olivat tärkeässä osassa teoksissa.

– Aika paljon estetiikastani on tullut häneltä.

Parhaillaan Lucander työstää kuvituksia ensi vuonna Ruotsissa julkaistavaan lastenkirjaan. Työ on vasta alkuvaiheessa. Mieluisin työvaihe on aina loppusuoralla. Silloin Lucander paahtaa omien sanojensa mukaan maanisesti.

– Teen ympäripyöreitä päiviä. En syö, juo, nuku. Samalla se on kuitenkin ihanan luova vaihe.

Lucander tekee vuodessa kuvitukset useampaan lastenkirjaan. Seuraavaan deadlineen on vielä aikaa, joten hän saa vielä hetken iloita palkinnostaan ennen kiivasta loppuvaihetta.

Provinssiorganisaatio valmistautuu kesän 2021 festivaaliin täydellä teholla.

Festivaalijohtaja Sami Rumpusen mukaan turhautumisen hetki koettiin, kun viime kesän festivaali jouduttiin perumaan ja siirtämään vuodella eteenpäin. Enää turhautumisesta ei ole tietoakaan.

– Mieli valoisana kohti ensi kesää siitä huolimatta, että kukaan meistä ei tiedä mitä tapahtuu kahden kuukauden päästä.

Rumpunen toteaa, että korona on opettanut festivaalijärjestäjille tärkeän asian: kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voi oikeasti vaikuttaa ja hyväksyä ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa.

Monet muutkin festivaalijärjestäjät ovat loppuvuotta kohden kertoneet ensi kesän suunnitelmistaan:

Kajaanissa puuhataan ensi kesän Lammen Loiskeita luottavaisena – festareille kiinnitettiin esiintyjäksi jo Alma

Tehosekoitin palaa lavoille ensi kesänä Jämsän Himoksella – juhannusfestarilla esiityvät myös Antti Tuisku ja Behm

Työ tehdään alusta

Heinäkuun alussa järjestettävää Provinssia valmistellaan vajaan parinkymmenen ihmisen voimin.

– Normihöyryllä tehdään, miksi ei tehtäisi, kiteyttää Rumpunen tilanteen.

Koronapandemia näkyy tekemisessä lähinnä siinä, että matkustaminen on jäänyt vähiin.

– Viime viikolla kävin Helsingissä ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Normaalivuosina varsinkin näin syyskaudella käynnit ovat olleet viikottaisia, kertoo Rumpunen.

Työtä riittää, vaikka viime kesän festivaalin eteen tehty työ antaakin tukevan pohjan myös ensi kesäksi. Kesän 2021 Prpovinssin ohjelma ei ole yksi yhteen peruununeet festivaalin ohjelman kanssa.

Lisäksi kaikki viime kesälle tehdyt sopimukset ja jokainen esiintyjä on neuvoteltava uudelleen.

– Ihan alusta kaikki tehdään. Sopimuksia on useita satoja. Niistä osa siirtyy kohtullisen pienellä vaivalla ja edellyttää vain kohtuullisen pieniä muutoksia, mutta kuitenkin ne kaikki tehdään uudestaan.

Odotettu julkistus

Provinssi kertoi maanantaina yli 20 uudesta ensi kesän festivaalin artistikiinnityksestä.

Maailman merkittävimpiin elektronisen musiikin yhtyeisiin lukeutuva Pendulum saapuu Törnävänsaarelle kolmen alkuperäisjäsenensä muodostamassa Trinity-kokoonpanossa.

Provinssissa nähdään myös punk-yhtyeet The Offspring ja Anti-Flag.

The Sounds, Blues Pills ja progressiivisen metallin pioneeri Opeth tarjoilevat länsinaapurin musiikillista parhaimmistoa.

Ranskalainen Gojira sekä islantilainen industrial punk -yhtye Hatari täydentävät ulkomaisen raskaan musiikin kattausta.

Myös norjalainen Aurora sekä brittiläinen elektropop-artisti Georgia vierailevat ensi kesänä Törnävänsaarella.

Kotimaisia esiintyjiä ovat muun muassa JVG, Maustetytöt, Sanni, Vesala, Gasellit ja Moon Shot. Festivaalin esiintyjiin lukeutuu myös paluun tekevä elektropop-yhtye Kemopetrol.

Lentävä lähtö

Järjestäjien tavoin myös yleisö näyttää luottavan siihen, että ensi kesä on jälleen festarikesä.

Rumpusen mukaan järjestäjillä oli vahva usko siihen, että monet viime kesäksi jo lippunsa hankkineet haluavat siirtää ne seuraavaan kesään. Silti yleisö yllätti ja lippuja palautettiin selvästi vähemmän kuin järjestäjät odottivat.

– Lippujen kanssa tuli iso positiivinen yllätys, ja saimme lentävän lähdön ensi kesään, toteaa Sami Rumpunen.

Kuluneena viikonloppuna etenkin pääkaupunkiseudun suurissa ostoskeskuksissa oli liikkeellä runsaasti ihmisiä. Monet ovatkin pohdiskelleet, missä määrin koronavirus tällaisissa paikoissa leviää – etenkin kun kaikki eivät maskisuositusta tai turvavälejä noudata.

– Tästä pitää muistuttaa jatkuvasti: THL suosittelee, että ostoskeskukseen tai kauppaan mentäessä käytetään maskia ja pidetään turvavälit. Oireilevana tai sairaana ei kauppaan pidä mennä, THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg toteaa.

Hannila-Handelbergin mukaan ostoskeskukset eivät kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole nousseet tartuntalähteissä mitenkään korkealle.

– Suuri osa tartunnoista on edelleen tapahtunut perhepiirissä, työpaikalla ja harrastuksissa.

Virus leviää ahtaissa tiloissa

Uusimmat koronarajoitukset koskevat nimenomaan esittäviä taiteita. Tästä maanantaista lähtien koko Uudenmaan konsertti- ja keikkapaikat sekä teatterit pysyvät kiinni kolme viikkoa, elleivät sitten järjestä esityksiä vain korkeintaan 20 hengen yleisöille.

Elävästä musiikista ei siis voi nauttia, mutta ostoskeskukseen voi mennä. Tähän asiaan kiinnitti huomiota muun muassa Muusikkojen liitto, jonka mukaan "rajoitusten mukaan kokoontuminen näyttää olevan mahdollista, kunhan siihen ei sisälly taidetta".

Tuula Hannila-Handelbergin mukaan koronaviruksen leviämisen riski on paikoissa, joissa ihmisiä on tiiviisti ja tilanteissa, joissa turvavälejä ei ole mahdollista noudattaa.

– Otan esimerkin: viisi ihmistä on hyvin pienessä tilassa, jossa on huono ilmanvaihto. Jos siellä on jo yksi tartunnan saanut henkilö, voi tartuntariski olla paljon suurempi kuin tuhannen neliön tilassa, jossa on kymmeniä ihmisiä, ja jossa turvavälejä voidaan hyvin noudattaa. Tämän esimerkin mukaan: mitä suurempi tila, sen paremmin pystytään pitämään turvavälejä, ja tartunnan riski pienenee.

Toisaalta Hannila-Handelberg ei ole tietoinen laajoista tartuntaryppäistä, joita olisi syksyn aikan lähtenyt liikkeelle esimerkiksi yksittäisestä teatteriesityksestä.

– Jos ajatellaan viime keväistä Musiikkitalon tartuntarypästä, ei tällaisia ole ollut.

THL huolissaan

Koska teatterit ja keikkapaikat pistettiin säppiin, pitäisikö samoin toimia kauppakeskusten ja kauppojenkin kohdalla? Tuula Hannila-Handelbergin mukaan jälkimmäisten kohdalla kyse on myös elämisen kannalta välttämättömistä asioista.

– Kauppakeskuksissa ja kaupoissa on tietenkin paljon sellaisia tarvikkeita, joita tarvitaan päivittäisessä elämässä: ruokaa, hygieniatuotteita ja vaatteita. THL ei myöskään voi vaikuttaa kauppakeskusten sulkemiseen.

Hannila-Handelbergin mukaan THL on huolissaan uusista tartunnoista

– Ilmaantuvuusluku on noussut kahden viikon ajalta, ollen nyt 71. Totta kai meitä huolestuttaa se, että luvut jatkuvasti nousevat kansallisella tasolla. Toisaalta Suomessa on vielä paikkakuntia, joissa tilanne on hyvin rauhallinen.

Tampereella nähdään myös jatkossa kansainvälisiä elokuvatuotantoja. Parhaillaan käydään neuvotteluja parin kansainvälisen elokuvan tuomisesta Tampereelle. Uutisia näistä on luvassa ensi vuonna, ja kuvaukset voisivat alkaa jo ensi vuonna.

Tampereella on tänä syksynä kuvattu ensimmäistä kokonaan Suomessa kuvattavaa Hollywood-tuotantoa. Scifi-trilleri Dual toi Tampereelle kansainväliset näyttelijätähdet Karen Gillanin, Aaron Paulin sekä Beulah Koalen. Kuvaukset ovat melkein ohitse ja kestävät enää pari päivää.

Dual-elokuvan yhdysvaltalainen tuotantoyhtiö XYZ Film ja Film Tampere solmivat maanantaina illalla yhteistyösopimuksen audiovisuaalisen alan kehittämisestä sekä tulevista kansainvälisistä tuotannoista.

XYZ Filmsin perustajajäsen Aram Tertzakian on ollut tyytyväinen Tampereen kuvausten sujumiseen. Hänen mukaansa parhaillaan neuvotellaan vakavasti myös uusien elokuvien kuvaamisesta Suomessa.

Hän ei paljasta vielä elokuvien sisältöä. Uutisia näistä voi olla luvassa ensi vuonna.

Suomeen tuotanto päätyi, kun koronaviruksen takia elokuvatuotannot menivät jäihin Yhdysvalloissa. Tampereelle Dualin toivat Tertzakianin mukaan erityisesti maisemiltaan sopiva ympäristö, osaavat paikalliset elokuva-ammattilaiset ja paikalliset tuotantokannustimet.

Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 25 koronatartunnasta, mikä on paikallisesti paljon. Tuottajan mukaan pelkästään hänen kotikadulla Los Angelesissa tartuntoja on enemmän. Tampereella elokuvan tekijät kävivät säännöllisesti koronatesteissä ja tämän sujumista kiitetään.

Aram Tertzakian kiitteli vuolaasti suomalaisia yhteistyötahoja ja elokuvan tuotantoa. Tampere edusti elokuvantekijöille toivoa, koska korona jäädytti elokuvan teon Yhdysvalloissa. Vuosi on ollut vaikea kaikkialla elokuvan tekijöille.

Aram Tertzakianin mukaan suomalaisilla on ammattitaitoa. Hän toivoo, että kotimainen elokuvatuotanto piristyy myös yhteistyön ansiosta.

Elokuvan tekijät viihtyivät hyvin Tampereella ja kokivat kaupungin turvalliseksi.

Tuottaja on Suomi-fani, ja hän nautti erityisesti luonnosta ja saunasta. Marraskuinen maanantai tuntui amerikkalaisesta kuin kevätpäivältä.

Elokuvatuotantoa houkutellaan tuotantokannustimella. Tampereen tuotantokannustin mahdollistaa 10–15 prosentin palautuksen Tampereen seudulla syntyneistä tuotantokuluista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat esimerkiksi palvelujen ja tavaroiden ostot, välineistön vuokraus ja Tampereen seudulle maksetut palkat.

Nyt tuotantoyhtiö kertoo olevansa sitoutunut löytämään lisää mahdollisuuksia elokuvatuotannoille Tampereella.

Päätökseen vaikutti ratkaisevasti myös suomalainen pääomarahasto IPR.VC, joka on yksi XYZ Filmsin rahoittajista. Suomalaisrahasto ehdotti kesäkuussa amerikkalaisille, että he kuvaisivat elokuvansa täällä.

Tampere odottaa miljoonia euroja

Film Tampereen ohjelmajohtaja Ilkka Rahkonen sanoo, että Tampereella on jo nyt paljon elokuva-alan osaamista. Yhteistyösopimuksen avulla kehitetään koulutusta ja verkostoitumista. Los Angelesiin suunnitellaan jo vientimatkaa koronatilanteen parannettua.

Rahkosen mukaan Dualin tekijät ovat kiitelleet suomalaista aikatauluissa pysymistä ja ammattitaitoa. Elokuva on pysynyt hyvin aikataulussa ja jopa edellä aikataulua. Työpäivät eivät ole venyneet ja elokuvan tekijät ehtivät nauttia myös vapaa-ajasta Tampereella.

Tampere toivoo, että sopimus tuo rahaa ja työtä kaupunkiin.

Esimerkiksi nyt käynnissä olevan Dual-elokuvan kokonaisvaikutus Suomessa ja Tampereella lasketaan kaupungin mukaan miljoonissa euroissa. Tampere on ottanut monella tavalla hyötyä tuotannosta. Lehdistötilaisuudessa oli tarjolla jopa paikallisen panimon Dual-olutta, jota oli tehty erä.

Yhteistyösopimuksen myötä Tampere valmistautuu myös kehittämään alueen mahdollisuuksia tehdä isoja tuotantoja ja vahvistamaan alan kansainvälistä osaamista Tampereella.

Tampereen kaupungin apulaispormestari Jaakko Stenhäll sanoo, että kansainväliset tuotannot tuovat lisää työtä ja antavat mahdollisuuden verkostoitua ja kehittää ammattitaitoa.

Stenhällin mukaan kaupunkilaiset ovat olleet innoissaan elokuvasta.

– Samalla tuotannon tuoma some- ja medianäkyvyys on merkittävä lisä Tampereen kaupunkimarkkinointiin, jota kannattaa hyödyntää myös jatkossa, Stenhäll sanoo.

Lue lisää:

Tamperelainen ammattivalmentaja sai jännittävän soiton – näin Hollywood-leffaa kuvaavat tähdet viettävät aikaansa Tampereella

Tällaisia ovat Tampereelle saapuneet elokuvatähdet – somessa otettiin Hollywood-uutisesta ilo irti

Näkyykö Hervanta elokuvassa? Tampereella iloitaan Hollywood-tuotannosta ja havitellaan jo seuraavaa: "Ei auta jäädä laakereilla lepäämään"

Suomessa kuvataan Hollywood-elokuva alusta loppuun tänä syksynä – ohjaaja vertaa Tamperetta rentona pidettyyn Seattleen

Kolme vuotta sitten kuollut kuvanveistäjä, professori Mauno Hartman oli palkittu ja kansainvälisesti tunnettu taiteilija, jonka töitä on eri museoissa sekä Suomessa että ulkomailla. Yleisö on nähnyt hänen teoksistaan vain murto-osan.

Hartman tuli tunnetuksi ennen kaikkea suurikokoisista hirsitöistä, joita käytettiin muun muassa kansainvälistä menestystä saavuttaneen Joonas Kokkosen säveltämän oopperan Viimeiset kiusaukset lavastuksena.

Vaimo Pirkko Hartman muistelee, kuinka 87-vuotiaaksi elänyt Mauno Hartman työskenteli ahkerasti joka päivä elämänsä loppuun asti.

– Hän teki, teki, teki ja oli onnellinen siinä tehdessään.

Taiteilija saattoi luoda uusia teoksia mihin vuorokauden aikaan tahansa.

– Joskus aamuyöllä herätessäni tulin työhuoneeseen, jossa hän oli täydessä puuhassa ja kysyi, joko on lounasaika. Vuorokauden ajat saattoivat mennä sekaisin.

Vähemmän tunnettua on Hartmanin monipuolisuus. Hän teki kaikenlaisia taideteoksia moninaisista luonnon materiaaleista. Teoksissa hän käytti pihalta löytyviä koiranputkia, risuja ja puita – kaikkea mahdollista.

– Manu sai paljon palkintoja. Töitä vietiin ulkomaille, Venetsian biennaali oli yksi kohokohta taiteilijalle.

Taidetta myös merikaisloista ja koiranputkista

Hartman teki paljon taidetta myös kesäpaikallaan Nauvon saaressa. Hyvässä valossa pystyi työskentelemään yötä myöten.

– Suurin inspiraation lähde oli luonto, varsinkin Nauvon saari. Siellä hän lähinnä maalasi ja piirsi, kertoo Pirkko Hartman.

Lahden Pro Puu -yhdistyksen puheenjohtaja ja galleristi Markku Tonttila tunsi Mauno Hartmanin henkilökohtaisesti. Tonttila on koonnut Hartmanin ennen näkemättömistä töistä näyttelyn Pro Puun galleriaan.

– Huikeimmat työt, mitä olen nähnyt, on merikaislasta tehtyjä teoksia. Heidän talonsa nurkalla kasvoi isoja koiranputkia, jotka hän aina sadonkorjuun aikaan otti talteen ja kuivasi. Niistä on tehty merkittäviä teoksia.

Mauno Hartmanin muistonäyttely oli Pro Puussa marraskuussa 2017. Nyt esillä olevassa näyttelyssä on Hartmanin ennen näkemättömiä töitä, jotka on tehty 2000-luvulla.

Mukaan on valittu teoksia Hartmanin kotoa ja työhuoneelta. Tekijälle tärkeitä veistoksia ja maalauksia, jotka eivät aikaisemmin ole olleet näyttelyissä tai muuten esillä.

– Kodin laatikoista löytyy yhä Manun ennen näkemättömiä töitä. Niiden lukumäärää on vaikea arvioida, sanoo Pirkko Hartman.

Perikunta lahjoitti Lahden taidemuseolle noin 300 teosta. Mukana on veistoksia, maalauksia, piirustuksia ja grafiikkaa.

Roolitustoimisto Helsinki Casting on juuri muuttanut Helsingin Kruununhaassa uusiin tiloihin. Toimisto aloitti neljä vuotta sitten kahdella työntekijällä. Nyt palkollisia on jo kymmenen ja neliöitä tarvittiin lisää.

Suoratoistopalveluiden määrä on viime vuosina kasvanut, ja se on tarkoittanut tv-sarjojen nousukiitoa.

– Eräs pitkään alalla työskennellyt herra totesi, että näin paljon on tehty viimeksi 1990-luvulla. Tuotannoissa alkaa olla työvoimapulaa. Sen huomaa myös roolittamisessa, sanoo Helsinki Castingin toinen perustaja ja roolittaja Jantsu Puumalainen.

Roolittaja etsii näyttelijöitä ja avustajia tv-sarjoihin ja elokuviin yhdessä ohjaajan kanssa.

Nyt työllistävät draamat

Puumalainen arvioi, että toimiston liikevaihto kasvaa tänä vuonna – koronasta huolimatta.

– Keväällä kaikki pysähtyi hetkeksi. Kesäkuussa puhelin alkoi soida, ja kysyntää oli enemmän kuin ikinä. Ja on edelleen, Puumalainen sanoo.

Aiemmin Helsinki Castingissa etsittiin tekijöitä enimmäkseen mainoksiin. Viime aikoina draamat ovat työllistäneet enemmän.

– Ennen suhdeluku oli 60–40 mainosroolitukselle, nyt se saattaa olla 50–50 tai kääntynyt toisinpäin. Draamaa tehdään nykyisin todella paljon enemmän, ja se on ihanaa, Puumalainen sanoo.

Serveri kaatui hakijaryntäyksessä

Erityistä kiirettä toimiston draamapuolella on aiheuttanut Tampereella kuvattavan Hollywood-elokuva Dualin suomalaisten näyttelijöiden etsintä. Se annettiin Jantsu Puumalaisen tehtäväksi.

Ennen Dualia toimiston esiintyjärekisteriin oli ilmoittautunut 10 000 ihmistä. Kun Dualin Tampereen kuvaukset julkistettiin ja kerrottiin, että helsinkiläisyritys hoitaa roolituksen, toimiston serveri kaatui. Rekisteriin ilmoittautui lyhyessä ajassa 5 000 uutta ihmistä. Nyt arkistoissa on jo 17 000 ihmisen tiedot.

– Esiintyminen ja näytteleminen kiinnostaa yhä enemmän. Olemme rohkaisseet ihmisiä ja järjestäneet kuvauksia, joissa harjoitellaan esimerkiksi dialogia. Mitä enemmän isoja tuotantoja tulee, sitä enemmän tarvitsemme uusia kasvoja kameran eteen, Puumalainen sanoo.

Niitä Puumalainen etsii aktiivisesti. Hän käy pääkaupunkiseudulla ja maakunnissa NHL-tyyliin scouttaamassa, katsomassa teatteriesityksiä ja etsimässä potentiaalisia tekijöitä.

Se, millaiset näyttelijät ovat halutuimpia, riippuu tuotannoista ja ohjaajasta.

– Tuotantoyhtiöt roolittavat itse usein samoilla näyttelijöillä tuotannosta toiseen. Jos meitä lähestytään, halutaan yleensä löytää uusia näkökulmia ja saada yllättäviäkin ehdotuksia.

Puumalaisen mukaan viimeksi kuluneiden parin vuoden aikana diversiteettinäkökulma on korostunut.

– Roolituksessa halutaan nähdä ihmisiä eri taustoista. Halutaan, että kuva olisi mahdollisimman nykyaikainen ja realistinen, että ei olisi vain valkoisia ihmisiä. On tärkeätä, että se perus-Sami voi olla muutakin kuin valkoihoinen.

Alan konkari aloitti 30 vuotta sitten

Samaan aikaan toisaalla, Helsingin Punavuoressa, on käynnissä koekuvaus.

– Ota siihen loppuun sellainen sarjamurhaajahymy, ohjaaja Markus Lehmusruusu pyytää rooliin pyrkivältä Kaarlo Viheriävaaralta.

17-vuotias Viheriävaara on hakemassa tv-sarja Roban sivurooliin. Hän on jo näytellyt Salatuissa elämissä ja Rantabaarissa.

– Kiehtoo, että pääsee esiintymään ja eläytymään. Se on nautittavaa, Viheriävaara sanoo.

Filmona oy:n roolittaja Minna Sorvoja toimii kokelaalle vastanäyttelijänä ja kuvaa suoritusta.

Sorvojalla on 30 vuoden kokemus alalta. Uransa alussa hän teki muun muassa Salattujen elämien alkuperäis-castingin yhdessä ohjaaja Saara Cantellin kanssa.

– Silloin jasper pääkköset ja muut olivat vielä lukiolaisia, jotka lähestyivät meitä kirjallisilla hakemuksilla ja paperikuvilla. Nyt kaikki on mennyt nettiin, Sorvoja sanoo.

Haussa monimuotoisuus

Alan suureksi muutokseksi Sorvoja kuvailee tuotantojen määrän kasvua. Suomi on myös monikulttuuristunut, ja se näkyy tv-sarjoissa ja elokuvissa.

– Haen erityisesti ei-ammattilaisia lapsia, nuoria ja uusia kasvoja, jotka eivät ole perinteisen kantasuomalaisen näköisiä. Meillä on valtava potentiaali ihmisissä, jotka ovat tulleet tänne Suomen rajojen ulkopuolelta. Heitä halutaan nyt elokuviin ja sarjoihin ja heille käsikirjoitetaan rooleja, Sorvoja sanoo.

Sorvojan viimeisimpiä roolitustöitä on Tove-elokuva. Hän on tehnyt useita roolituksia lastenelokuviin: Onneleihin ja Anneleihin, kahteen Supermarsuun sekä Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkään koululaiseen.

Lapsinäyttelijöitä etsiessä Sorvoja kiinnittää huomiota siihen, miten lapsi kuuntelee ohjeistusta ja eläytyy rooliin.

– Yritän saada koekuvauksissa jännityksen pois, että lapsi voisi vielä aikuisenakin ajatella, että olipa kivaa. Koekuvaus ei mene hukkaan, vaikka sillä kertaa ei saisi roolia. Voi olla seuraavaan juttuun sopiva. Kun on pyydetty kuvauksiin, joku on nähnyt ihmisessä jotain potentiaalista.

Sorvoja kokee olevansa aitiopaikalla. Koskaan ei voi tietää, milloin omissa koekuvauksissa olleesta lapsesta tai nuoresta tulee tulevaisuuden tähti.

Osasta lahjan näkee jo lapsena

Pia Pesonen tekee töitä Suomen roolituspalvelussa. Myös se on Filmonan tavoin perustettu 1990-luvulla ja työllistää muutaman ihmisen. Pesonen etsii esiintyjiä draamoihin ja mainoksiin. Viime aikoina toimisto on hankkinut näyttelijöitä muun muassa Aurora-elokuvaan ja Kaikki synnit tv-sarjaan.

Palvelun arkistoissa on 15 000 ihmistä. Pesonen kertoo, että osa sittemmin näyttelijäksi päätyneistä on ollut jo lapsena heidän listoillaan.

– Monista näkee jo pienestä pitäen, että he päätyvät ammattiin. Sellaisia ovat olleet esimerkiksi Amanda Pilke, Jon-Jon Keitel ja Joonas Nordman. Joinakin vuosina puolet teatterikouluun päässeistä on ollut meidän vanhoja harrastajiamme, Pesonen sanoo.

Kameran edessä pitää osata ajatella

Pesosen mielestä roolitus on silloin onnistunut, kun sitä ei huomaa. Millaiset näyttelijät ovat halutuimpia? Roolittaja nostaa esiin kielitaitoisen, hyvin englantia taitavan ja ruotsia toisena äidinkielenä puhuvan Mimosa Willamon.

– Täytyy uskaltaa ajatella kameran edessä ja olla vapaa. Joissakin on sellaista hehkua, salaisuutta, joka tulee läpi. Katse ja silmät ovat avain rooliin, Pesonen luonnehtii.

Keskustele aiheesta 25.11. kello 23 asti.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus on hyväksynyt Niemistö-kokoelman 10 vuoden jatkosopimuksen kokouksessaan maanantaina. Kyseessä on jo kolmas taidekokoelmaa koskeva talletussopimus.

Alkuperäinen talletussopimus tehtiin 5.6.1995. Sen mukaan Henna ja Pertti Niemistön kokoelma on ollut talletettuna Hämeenlinnan taidemuseoon vuodesta 1997 alkaen. Ensimmäinen sopimus oli 15-vuotinen.

Vuonna 2010 Hämeenlinna solmi kymmenen vuoden jatkosopimuksen Leena ja Kari Niemistön kanssa. Kyseinen sopimus umpeutuu tämän vuoden lopussa. Kaupunginhallituksen tuoreen päätöksen mukaan Niemistöjen taidekokoelman talletussopimus jatkuu toiset kymmenen vuotta eli vuoteen 2030.

Kahdessa sukupolvessa jatkunut taiteen kerääminen on mahdollistanut muun muassa sen, että kokoelmassa on joiltakin taiteilijoilta teoksia useammalta vuosikymmeneltä. Teoksia jatkuvasti karttuvassa taidekokoelmassa on lähes 600, joista pääosa on suomalaisten kuvataiteilijoiden teoksia.

ARS FENNICA -juhlanäyttely ensi vuonna

Henna ja Pertti Niemistön kolmekymmentä vuotta sitten perustama Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö ARS FENNICA sr ja Niemistö-kokoelma liittyvät läheisesti toisiinsa. Siksi kokoelma on karttunut erityisesti ARS FENNICA -palkittujen ja ehdolle asetettujen taiteilijoiden teoksilla. Näiden joukossa on myös lukuisten kansainvälisten, erityisesti pohjoismaisten taiteilijoiden teoksia.

Yhteistyö ARS FENNICA -näyttelyihin liittyen on ollut merkittävä osa Hämeenlinnan taidemuseon ja keräilijöiden välistä toimintaa. Ensi vuonna on ARS FENNICA -palkinnon 30-vuotisjuhlavuosi.

Lokakuussa taidemuseon Engel-rakennuksessa avautuu juhlavuoden näyttely, jossa esitellään viisi kansainvälistä ARS FENNICA 2021 -ehdokasta. Näyttely on avoinna yleisölle 15.10.2021–3.4.2022.

Niemistö-kokoelman töitä lainataan usein

Hämeenlinnan taidemuseolle Niemistö-kokoelma on runsaudensarvi, jonka antia nähdään monissa näyttelyissä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Esimerkiksi Aboa Vetus & Ars Nova -museon kuvataiteen kesänäyttely Sydän auki taiteelle esittelee Niemistö-kokoelmaa ensi vuonna Turussa.

– Hämeenlinnan taidemuseon omaan näyttelytoimintaan Niemistö-kokoelma mahdollistaa aina uutta ammennettavaa. Kokoelman hyödyntäminen näyttelytoiminnassa on museolle kestävän kehityksen mukaista ja taloudellisesti järkevää, kertoo Hämeenlinnan taidemuseon johtaja Jenny Valli tiedotteessa.

Parhaillaan Hämeenlinnassa esillä olevan kokoelmanäyttelyn, Kasari – taiteen 1980-luku, teoksista kaksi kolmasosaa on Niemistö-kokoelman teoksia.

Lisäksi ensi vuoden marraskuussa aukeaa 25 nuoren Niemistö-kokoelmasta kuratoima näyttely, jonka valmistelu on toteutettu yhteistyössä taidemuseon, Hämeenlinnan lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin ja nuorisopalveluiden kanssa. Hanke on saanut Museoviraston innovatiivisten hankkeiden tukea.

Lue myös:

Hämeenlinnan taidemuseoon talletettu Niemistö-kokoelma täydentyi Aurora Reinhardin teoksilla

– Voitko hymyillä kuin Mona Lisa, silleen salaperäisesti. Ja katso samalla kameraan, pyydän.

Anni Kytömäen silmissä välähtää. Luultavasti kuvausohjeeni kuulostavat kirjailijan korviin turhilta.

On uusi romaani, pitääkö vielä hymyillä tietyllä tavalla?

Kytömäki suoristaa säärensä mättäillä. Kumisaappaat hehkuvat märkinä sammalta vasten. Marrasmyrsky riepottaa puita.

Maa on imenyt sadetta talvea varten, sammalet hersyvät täysinä vedestä. Kuin astuisi pesusienen päälle.

Koetan pysyä Kytömäen perässä, kun hän harppoo sananjalkojen yli.

– Korppi, kuvaaja sanoo ja osoittaa ylös.

Kytömäki vilkaisee oksien lomaan ja suljinaukko räpsähtää.

Kun on juuri lukenut tuntikausia Kytömäen uusinta, ei voi olla näkemättä metsän kauneutta.

Eikä yhdennäköisyyttä kirjailijan ja Finlandia-ehdokas Margaritan päähenkilön välillä. Onko päähenkilö aina kirjailijan omakuva?

Hoikka, jäntevä, sitkaisan voimakas, Margaritan Senni ja tämä Anni tässä. Kytömäki päästää lähelle, katsoo suoraan silmiin ja kertoo työstään tottuneesti.

Silti hän tuntuu suojaavan jotain, ehkä itseään, kuten tarkkaileva, syrjäänvetäytyvä Senni.

Metsässä enemmän kotonaan kuin ihmisten luona?

– En erottele ihmistä metsästä. Luontosuhteen sijaan pitäisi puhua luontoyhteydestä. Suhteeseen tarvitaan kaksi toisistaan erillistä, yhteys puolestaan on saumaton, Anni Kytömäki sanoo.

Kun Kytömäki pohtii luonnon tuhoa ja kirjoittaa siitä, hän kertoo tosiasiassa ihmisen mahdollisuudesta selviytyä.

– Keskustelu luonnonsuojelusta on keskustelua myös meidän, ihmiskunnan selviytymisestä.

Anni Kytömäki täytti elokuussa 40. Takana on kolme romaania kuudessa vuodessa ja nyt jo toinen Finlandia-ehdokkuus.

Miltä se tuntuu?

– No. Ehkä minun ei tarvitse vaihtaa ammattia ihan heti, Kytömäki sanoo ja naurahtaa vähän kuin keventääkseen sanomaansa.

Hän on silti tosissaan. Myös Kytömäki on kärsinyt huijarisyndroomasta.

Esikoisromaani Kultarinta valittiin ehdolle Finlandian saajaksi vuonna 2014. Kytömäki oli 34-vuotias.

Pelotti, että pelkkä sattuma toi ehdokkuuden. Että kaikki esikoisesta eteenpäin olisi aiempaa huonompaa.

– Olin ladannut Kultarintaan kaiken. Pelkäsin, että ei ole enää mitään sanottavaa.

Oli silti, Kivitaskun verran.

Kaksi kuukautta sitten ilmestyi Margarita. Kytömäen muiden teosten lailla sekin on niin sanotusti historiallinen.

Niin sanotusti historiallinen, sillä romaanin 70 vuotta vanhat teemat eivät ole kadonneet minnekään.

Oikeus omaan kehoon ja aborttiin, luonnon tuhoaminen ja maanosien yli leviävä virus.

– Haluan tuoda esiin, miten pitkät juuret tietyillä ilmiöillä on. Vaikka kuvittelemme puheenaiheitamme nykyaikaisiksi, ne voivat olla jopa vuosisatojen keskustelun tulosta. Ja toki haluan kommentoida myös nykyaikaa, Kytömäki toteaa.

Valtion vauva synnytystalkoista

Margarita sijoittuu 1950-luvun Suomeen. Käynnissä on sodan runteleman maan jälleenrakennus.

Sota on runnellut myös miesten mielet, mutta siitä ei puhuta.

Valtio kaataa aarnimetsiään ympäri Suomea. Vähitellen itärajan viereltä katoaa metsien muuri.

– Sama muuri auttoi Suomea selviämään sodasta. Hakattuihin metsiin ei piilouduta.

Kesällä 1950 syttynyt Korean sota synnytti yllättävän ja rajun nousukauden, joka nopeasti mullisti myös pienen Suomen kansantalouden.

Metsäteollisuuden tuotanto ylittyi ensimmäistä kertaa sitten talvisodan syttymisen.

Sota söi selluloosaa, sitä tarvittiin jo räjähteiden tekoon.

Margaritassa metsä on ensin taistelutanner, sitten avohakkuiden jäljiltä pelkkä torso.

– Kun ihminen sotii, metsä saa jäädä rauhaan. Kun on jälleen rauha, metsää kaadetaan taas.

Kytömäki ei tahtonut kuvata sodankäyntiä, sillä siitä Suomessa on kirjoitettu lukemattomia kertoja.

– Halusin käsitellä ihmisen vapautta ja vapautta valita. Miten valtio saattoi vaatia ihmisen ruumiin, niin mieheltä kuin naiseltakin.

Kun miehen velvollisuus oli palvella isänmaataan sodassa, naisen tehtävä oli synnyttää. Mieluiten kuusi lasta per nainen.

Anni Kytömäki keksi sille terminkin: valtion vauva.

Kytömäki luki 1950-luvun aborttilupaviranomaisten lausuntoja.

– Synnyttäminen on naisen asevelvollisuus. Raskaus ei koskaan vaadi naiselta enempää kuin mitä keho jaksaa. Kyllä luonto hoitaa. Näin he perustelivat kielteisiä aborttipäätöksiään, Kytömäki huokaa.

Romaanin aikajänne tarkentui sitä mukaan, mitä enemmän kirjailija perehtyi ajankuvaan.

– Vuonna 1950 Suomi sai ensimmäisen lakinsa abortista. Se ei silti tarkoittanut, että nainen noin vain pääsisi synnytystalkoista.

Kytömäki huomauttaa, että syntyvien määrän puolesta on huolehdittu jo vuosisatoja. Huoli on myös antanut oikeuden määrätä naisten kehoista.

– 1800-luvulta saakka on pelätty, että me ihmiset lopumme. Silti suomalaisiakin on nyt kolme miljoonaa enemmän kuin silloin.

Evoluution supersankari

Taloa ympäröivät metsä ja pellot.

Kilometrin päässä on joki, jonka pohjalla pönkii satavuotiaita veden asukkeja. Raakkuja, kuten vanha kansa sanoisi.

Tällä joella Hämeenkyrössä Kytömäki retkeili jo parikymmentä vuotta sitten ja tutustui jokihelmisimpukoihin.

Nyt kotikin on niiden lähellä.

Jokihelmisimpukasta kehittyi yksi Margaritan hahmoista, se suorastaan pyrki sivuille.

Raakusta tuli luonnon tuhoamisen symboli, suojakuorten merkityksen kuvaaja.

Jos simpukka pakotetaan auki, se kuolee.

Kun simpukan sisään joutuu hiekansiru, raakku alkaa suojata lihaansa vuoraamalla roskan helmiäisaineella.

Sen sisuksissa kasvava helmi on siis tuskainen rikka, aivan kuten romaanissa sikiö naisen sisällä.

Juuri tällaisia toisintoja Kytömäki viljelee, rinnastuksia simpukoista sikiöön, suojakuorista suojamuureihin.

Raakut riemastuttavat Kytömäkeä yhä.

– Että ähäkutti, juuri nämä kuoren suojassa elävät evoluution supersankarit selvisivät siitä, mihin dinosauruksetkin kuolivat. Toivoisin joskus, että myös ihmiselle annettaisiin oikeus vetäytyä ja jäädä suojiinsa, kaikkien ei aina tarvitsisi tulla ulos kuorestaan.

Ihmisiä kehotetaan välttämään väkijoukkoja ja turhia kokoontumisia. On pidettävä turvavälejä ja pestävä käsiä.

Suurin osa sairastuneista on oireettomia ja levittävät virusta tietämättään.

Oireilijoilla on influenssan kaltaisia merkkejä, korkeaa kuumetta, oksentelua ja uupumusta.

Rokotetta kehitetään kuumeisesti.

Anni Kytömäen romaanissa tarttuva virus on koronan sijaan polio.

Kytömäki kirjoitti polion kirjaan jo kaksi vuotta sitten.

Viime keväänä hän luki lehtijuttuja epäuskoisena.

– Kuin lukemieni polioartikkelien toisintoja, sama sanasto ja uutiskuvasto. Kuvissa hengityskoneita, tekstissä pelko niiden loppumisesta.

Vaikeasti sairaiden poliopotilaiden pelastus oli rautakeuhko. Lieriömäinen laite, kuin simpukka, jonka turviin potilas suljettiin.

Kun halvaus lopetti keuhkojen toiminnan, rautakeuhkon alipaine pakotti mekaanisesti ne jälleen toimimaan.

– Nyt parikin firmaa on kehittänyt uusia rautakeuhkoja sen varalta, että hengityskoneet loppuvat koronan takia. Vaikka ajat muuttuvat, virus voi silti mullistaa kaiken ja vastauksena on jälleen rautakeuhko.

Polio tarttui lapsiin 600 kertaa todennäköisemmin kuin aikuisiin. Kun rokote viimein saatiin, Yhdysvalloissa soitettiin kirkonkelloja juhlan merkiksi.

Polioon perehtymisen aikana Kytömäki mietti mennyttä ja tulevaa sekä ihmisten suhtautumista jo voitettuihin sairauksiin.

– On outoa, että kaikista keksinnöistä juuri rokotteita yhä pelätään. Niitä on käytetty yli 200 vuoden ajan, toisin kuin monia tekniikan innovaatioita.

Margaritassa yksi hahmoista saa sairauteensa apua vasta, kun tarpeeksi tunnettu ja varakas tuttava sitä pyytää, saa lääkärin kuuntelemaan.

– Kun koronaan saadaan rokote, ketkä sen ensimmäisenä saavat ja millä perusteella? Saadaanko rokotetta koskaan Afrikkaan tai intialaisille, Kytömäki miettii ääneen.

Margarita on kehollinen kirja.

Sen sivuilla synnytään, kuollaan ja kärsitään.

Kytömäki on koulutukseltaan myös hieroja, kuten romaanin Sennikin. Latinankieliset nimet tulevat selkäpiistä, kädet suorastaan muistavat, miltä lihas tuntui sormenpäissä.

Kivun ja kehon tuominen teoksen keskiöön muistuttavat ihmistä jälleen luonnosta, Kytömäki sanoo.

– Ruumiillisuuden kautta käy nopeasti ilmi, että olemme osa luontoa emmekä luomakunnanherroja. Kun sairaus vie kehosta jotakin ja fysiikka pettää, kaikkivoipaisuus on kaukana.

Kytömäki muistaa, miten löysi lapsena metsät. Vaikka oikeita murheita ei ollut, lapsi oli melankoliaan taipuvainen ja toisena hetkenä pakahtumisen partaalla.

Onneksi lapsuuden rivitalon takana oli metsä, jonne päästä ehkä ihmisiä ja voimakkaita tunteitakin pakoon.

– Kirjoittaminen on minulle todellisuuspakoa, siksi minusta tuli kirjailija, Kytömäki sanoo ja purskahtaa nauruun.

Todellisuuspaon lisäksi Kytömäki tahtoo ottaa kantaa, muttei paasata. Kertoa tarinan niin, että se tulee lukijaa lähelle.

Tarttuu ajatuksiin ja ehkä puheisiinkin.

Marraskuun sade loppuu, mutta puiden latvat ryskyvät vielä.

Koetan loikata sammaleen yli lähemmäs kalliota ja tätä metsän ihmistä.

Pyydän häntä seisomaan kivellä kuin Gallen-Kallelan Kullervo.

Kytömäki asettelee kätensä lantiolle ja röyhistää rintaansa.

Luonnon suojelija.

Taiteen edistämiskeskus Taike on julkistanut tämän vuoden taiteen valtionpalkintojen saajat. Se palkitsee 14 alansa suomalaista huippua.

Palkintosumma on yhteensä 226 000 euroa.

Tänä vuonna suurimman palkinnon, 30 000 euroa saa kirjakustantamo Etana Editions, jolle myönnettiin Lastenkulttuurin valtionpalkinto.

Etana Editions on Jenni Erkintalon ja Réka Királyn vuonna 2014 perustama suomalainen lasten kuvakirjoihin erikoistunut pienkustantamo.

Palkintoperusteluissa todetaan, että sen kirjat ovat sisällöllisesti rikkaita, kuvitukseltaan ennakkoluulottomia sekä materiaalivalinnoiltaan laadukkaita. Ne ovat aikaisemminkin saaneet useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia.

Kustantamon työssä on korostunut erityisesti lastenkirjallisuuden kuvitustaiteen merkitys.

Taiteen valtionpalkinnot myönnetään vuosittain. Niiden jakamisesta päättävät Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijoista koostuvat toimikunnat. Poikkeuksena on Lastenkulttuurin valtionpalkinto. Siitä päätti Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen.

Monitaiteen palkinto Kontulaan

Monitaiteen valtionpalkinto on 28 000 euroa. Sen saa Kulttuurikeskus Museum of Impossible Forms, joka sijaitsee Helsingin Kontulassa.

Palkintoperusteluiden mukaan se on saavuttanut nopeasti asemansa poikkeuksellisen kiinnostavana, omaehtoisena ja monitaiteisena tilana.

Muut Taiteen valtionpalkinnot ovat kukin suuruudeltaan 14 000 euroa.

Tuffi Films avasi silmät seksuaaliselle häirinnälle

Elokuvataiteen valtionpalkinnon saaja on elokuvatuotantoyhtiö Tuffi Films.

Tuffi Films toi ensi-iltaan syyskuussa 2019 yhdessä 15 elokuvantekijän, taiteilijan, tutkijan ja yhteiskuntavaikuttajan kanssa Yksittäistapaus-lyhytelokuvasarjan. Se kuvaa naisten kokemuksia vallankäytöstä yksityiselämässä ja yhteiskunnassa.

Elokuvat valmistuivat ajankohtana, jolloin #metoo-keskustelu kävi Suomessa ja maailmalla kiihkeimmillään.

Löydät Ylen artikkelin Tuffi Filmsistä ja Yksittäistapauksesta tästä.

Arkkitehtuurin valtionpalkinto annetaan arkkitehti Olavi Koposelle. Hän on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran erityisesti puuarkkitehtuurin parissa.

Koponen on itse kuvannut suunnittelemiaan rakennuksia tulkinnoiksi luonnon ja ihmisen suhteesta.

Nykytanssille ja sirkukselle tunnustusta

Esittävien taiteiden valtionpalkinto myönnetään esitystaiteen talo Mad House Helsingille.

Sen ohjelmisto koostuu esitystaideteoksista, performansseista, installaatioista, stand upista, nykytanssista, valo- ja äänitaiteesta, lasten esityksistä sekä työpajoista.

Mad Housen toiminta on vuosi vuodelta kasvanut, syventynyt ja monipuolistunut ja mukana toiminnassa on laaja joukko esitystaiteen tekijöitä.

Esittävien taiteiden toisen valtionpalkinnon saa Kallo Collective. Se on Jenni Kallon, Sampo Kurpan ja Thom Moncktonin vuonna 2011 perustama fyysisen klovnerian ja nykysirkuksen ryhmä.

Toimikunta perustelee Kallo Collectiven valintaa siten, että sen taiteellisessa toiminnassa korostuu vahva fyysisen teatterin osaaminen. Sanattomia klovneriaesityksiä leimaa huumori ja oivaltava tarinankerronta.

Kirjallisuuspalkinnot suomentajille

Kirjallisuuden valtionpalkinto myönnetään suomentaja Markku Päkkilälle. Hän on kääntänyt englanninkielistä kauno- ja tietokirjallisuutta lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.

Päkkilä on suomentanut yhdysvaltalaisten ja brittiläisten kirjailijoiden lisäksi muun muassa eteläafrikkalaisen J. M. Coetzeen teoksia.

Toisen Kirjallisuuden valtionpalkinnon saa kirjailija Antti Nylén, joka on yli 20 vuoden ajan kirjoittanut ja suomentanut kaunokirjallisuutta.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Nylén on 2000-luvun uuden esseistiikan ohittamaton tekijä, klassikoiden suomentaja, näytelmäkirjailija ja julkinen keskustelija.

Kuvataiteen valtionpalkinto myönnetään kuvataiteilija Maria Dunckerille.

Keramiikkataiteilijan ja kuvanveistäjän koulutuksen saanut Duncker on viime vuosina keskittynyt ennen kaikkea kokeellisiin video- ja mediateoksiin. Hänen tuotannossaan on keskeistä syvä yhteys ja kunnioitus luontoon ja ekologiaan.

Kuvitustaiteen valtionpalkinnon saaja Marika Maijala on lasten kuvakirjoihin erikoistunut kuvittaja, lastenkirjailija ja graafinen suunnittelija.

Perusteluiden mukaan Maijala on osoittanut, että visuaalisesti kunnianhimoisille, lastenkirjallisuuden valtavirtaa haastaville teoksille on kysyntää niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Siivouspäivän ideoija yksi palkituista

Mediataiteen valtionpalkinto annetaan kuvataiteilija Hans Rosenströmille.

Audiovisuaalisten taiteiden toimikunnan mielestä hän on pitkän linjan tekijä, jolla on hienovireinen mutta voimakas taiteellinen kieli. Lisäksi Rosenström "käyttää teknologiaa ehdottoman sisältölähtöisesti, yhdistäen tilallisuutta ja ääntä taitavasti ja omintakeisesti".

Katso Ylen Efter Nio-ohjelma ja Hans Rosenströmin haastattelu tästä.

Muotoilun valtionpalkinnon saa tänä vuonna palvelumuotoilija, sisustusarkkitehti Tanja Jänicke. Hän on yhteiskunnallisesti merkityksellisiin hankkeisiin erikoistuneen Yhteismaa ry:n ja Mesenaatti.me-joukkorahoituspalvelun yksi perustajista.

Jänicke on ollut kehittämässä muun muassa Siivouspäivä- ja Illallinen Helsingin taivaan alla -kaupunkitapahtumia. Palkintoperusteluissa todetaan, että ne ovat esimerkkejä uudenlaisesta, perinteisiä raja-aitoja rikkovasta luovasta työstä.

Korona esti palkintotilaisuuden

Eero Ojanen ja Lotta Wennäkoski saavat Musiikin valtionpalkinnot.

Musiikkitoimikunnan mielestä Eero Ojanen on säveltäjänä, sovittajana, pianistina ja kapellimestarina antanut oman uniikin leimansa Suomen musiikkielämään.

Toimikunta toteaa, että säveltäjä Lotta Wennäkoski kuuluu puolestaan menestyneimpiin keskipolven suomalaisiin säveltäjiin ja elää uransa parasta luomiskautta.

Taiteen valtionpalkinnon voi saada tunnustuksena kolmen viime vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta, ansiokkaasta taiteellisesta urasta tai toiminnasta alan hyväksi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon oli määrä jakaa palkinnot tiistaina, mutta tilaisuus peruuntui koronarajoitusten vuoksi.

Taiteen edistämiskeskus on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taike ja sen yhteydessä olevat taidetoimikunnat ja lautakunnat jakavat apurahoja ammattitaiteilijoille sekä avustuksia taiteen alan yhteisöille.

Lue myös: "Ultramodernille" Vesalalle musiikin valtionpalkinto: "Hämmentävän hienoa" – Kalle Kinnusesta ensimmäinen palkittu elokuvakriitikko

Tampereella kuvataan Hollywood-elokuva Dualia, ja se tarkoittaa töitä suomalaisille ammattilaisille. Elokuvan pääosissa nähdään maailmantähtiä kuten Avenger-elokuvista tuttu Karen Gillan ja Breaking Bad -tv-sarjan Aaron Paul.

Roolittaja Jantsu Puumalainen Helsinki Casting -toimistosta sai tehtäväkseen etsiä amerikkalaiseen sci-fi -trilleriin parikymmentä suomalaista näyttelijää sivurooleihin. Joukkoon valikoituivat muiden muassa Maija Paunio, Sanna-June Hyde, Kris Gummerus ja Andrei Alén.

Nelikon on voinut bongata elokuvista, tv-sarjoista ja teatterista. Alén näytteli Rahikaista Tuntemattomassa sotilaassa, Paunio on ollut mukana muun muassa Sorjosessa, Hyde lukuisissa Helsingin kaupunginteatterin esityksissä ja Gummerus muun muassa supersankarielokuva Rendelissä.

Puumalainen kehaisee, että neljän suomalaisen roolit vievät tarinaa vahvasti eteenpäin. Sen lisäksi heillä on yksi oleellinen yhteinen nimittäjä.

– Pauniolla, Hydellä ja Alénilla on natiivitason englanti. Gummeruksen englanti on erittäin hyvää, ja hän oli habitukseltaan sellainen, että ohjaaja kiinnitti häneen heti huomiota, Puumalainen sanoo.

Paunio on opiskellut ammattiin Isossa-Britanniassa, samoin Hyde, joka on myös syntynyt saarivaltakunnassa. Alén puolestaan on kasvanut Lontoossa.

Hyden perheestä kolme sukupolvea

Sanna-June Hyde oli erityisen ilahtunut, kun pääsi Dualiin tekemään töitä toisella äidinkielellään englanniksi. Myös Hyden 75-vuotias isä Leslie Hyde ja 9-vuotias tytär Unelma Hyde ovat elokuvassa mukana.

– Luimme käsikirjoitusta ja harjoittelimme repliikkejä yhdessä. Äiti oli ajamassa meitä Tampereelle. Se oli liikuttavaa. Kun on korona ja kaikki, se oli entistä herkempää, Hyde sanoo.

Hydellä on Dualissa useita kohtauksia. Hänen roolinsa tapaa Karen Gillanin esittämän naisen ja antaa tälle tiedon, joka vaikuttaa pääroolihahmon elämään.

Hyde kertoo jännittäneensä etukäteen, millainen maailmankuulu vastanäyttelijä on.

– Mietin, että mitä jos hän on koppava ja menen lukkoon. Se on pahinta, mitä näytellessä voi tapahtua. Osoittautui kuitenkin, että Karen oli välitön ja naurava. Oli tosi mukava näytellä hänen kanssaan, Hyde sanoo.

Hyden mukaan elokuvassa on outoutta ja huumoria. Yllättäviä erojakin oli suomalaisiin tuotantoihin verrattuna.

– Suomessa on usein tosi kiire. Dualissa ei ollut sellaista. Oli eri tavalla rauha. Ohjaaja keskusteli pienempienkin roolien kanssa. Hän antoi tehdä kohtauksia uudestaan ja kyseli, että haluatko kokeilla jotain muuta, Hyde sanoo.

Tuotannossa oli ihmisiä ympäri maailmaa; Yhdysvalloista, Skotlannista, Uudesta-Seelannista ja Etelä-Amerikasta. Koronarajoitukset olivat tiukat. Hyde kertoo käyneensä testeissä kolme kertaa viikossa. Kaikilla oli maskit ja vain tietyt alueet, joilla sai liikkua. Vain, kun kamera kävi, näyttelijät saivat poistaa maskinsa.

Alénille englanti oli kotikenttäetu

Andrei Alén on asunut Isossa-Britanniassa yli puolet elämästään ja käynyt siellä koulunsa. Suomeen hän muutti keväällä – ja pääsi heti näyttelemään kansainvälisessä tuotannossa.

Alénin osio kuvataan tänään tiistaina. Hänen hahmonsa on britti, ja hän tekee kaikki kohtauksensa yhdessä Karen Gillanin kanssa. Vastanäyttelijänsä hän tapaa vasta kuvauksissa.

– Karen on niin superlahjakas ammattilainen, että hän pystyy varmasti johdattamaan ja auttamaan minut kohtausten läpi nopealla introlla aamulla.

Alén kuvailee käsikirjoitusta “todella, todella hyväksi” ja ohjaajaa ammattitaitoiseksi ja intohimoiseksi.

Englannin kielen näyttelijä kokee eräänlaisena kotikenttäetuna.

– Tunneissa laskien olen näytellyt englanniksi enemmän kuin suomeksi. Opin tekstiä nopeammin, löydän siitä impulsseja ja hahmotan sitä selkeämmin englanniksi kuin suomeksi, Alén luonnehtii.

Alén uskoo, että roolilla on positiivinen mutta ei välttämättä mullistava vaikutus uraan.

– En usko ihmeisiin. Parhaat tulokset saadaaan tekemällä tasaisesti kovaa työtä. Käsikirjoitus, ohjaaja ja näyttelijät ovat niin hyviä, että olen varma, että monet katsovat elokuvan. Voi olla, että se tuo uusia työmahdollisuuksia, mutta en laske niiden varaan mitään.

Gummerukselle viimeinen päivä

Kris Gummeruksen työt ovat vielä edessä. Hänen osuutensa tehdään viimeisenä kuvauspäivänä eli huomenna keskiviikkona. Gummerukselle on varattu koko päivä. Silloin maailmantähdet ovat jo poistuneet Suomesta.

Gummeruksella on rooli bioteknologiayrityksen edustajana. Hänen hahmonsa esiintyy videolla, jota Karen Gillanin esittämä hahmo katsoo ja tekee sen jälkeen tärkeän päätöksen.

– Se toimii alkusykäyksenä tarinalle. Edustan sci-fi -teknologiaa, johon Gillanin roolihahmo tarttuu, Gummerus muotoilee.

Gummeruksen mukaan tarina kertoo “jossain määrin kloonauksesta”. Hänen hahmonsa on amerikkalainen, ja häneltä edellytetään natiivia amerikanenglannin aksenttia. Gummerus on opiskellut Britanniassa, asunut siellä kymmenen vuotta ja opetellut myöhemmin oikeanlaisen aksentin.

Gummerus pitää ohjaajaa omaperäisenä ja on innostunut roolistaan, mutta suhtautuu realistisesti sen tuomaan näkyvyyteen.

– Teen paljon koekuvauksia. Joskus yksi sadasta tärppää. Minulla on Dualissa pitkä puhe. Katsotaan, paljonko siitä jää lopulliseen elokuvaan jäljelle. Koskaan ei tiedä, paljonko mutkia suoristetaan. Mutta on siistiä, että pääsen tekemään pienen mutta tärkeän osan, Gummerus sanoo.

Roolitus tehtiin vauhdilla

Roolitus tapahtui nopeasti. Kun roolittaja Jantsu Puumalainen aloitti, aikaa kuvausten alkuun oli vain puolitoista kuukautta. Siinä ajassa piti löytää riittävän hyvin englantia osaavia ammattilaisia, jotka täyttävät myös monimuotoisuuden vaatimukset ja tulevat erilaisista etnisistä taustoista. Puumalaisen mukaan moimuotoisuus näkyy erityisesti avustajissa.

Perinteisiä koekuvauksia ei koronan vuoksi voinut järjestää. Ensin Puumalainen kartoitti ulkomailla opiskelleet ja brittiläis-amerikkalaistaustaiset tekijät. Sitten hän pyysi self tape -videoita. Ne ovat näyttelijöiden itse itsestään kuvaamia esittelyitä.

Puumalainen kertoo, että ohjaaja Riley Stearns halusi videoihin autenttista tekemistä ja luonnollisuutta.

– Kerroin näyttelijöille, että nyt on sama vaikka kuvaisitte vessassa tai keittiönpöydän ääressä. Olkaa sellaisia kuin olette. Etsimme mielenkiintoisia kasvoja ja diversiteettiä, ihmisiä, jotka eivät sijoitu tiettyyn aikaan tai paikkaan, Puumalainen sanoo.

Sen yksityiskohtaisempia toiveita ei esitetty, ja se on Puumalaisen mukaan poikkeuksellista.

– Suomalaiset ohjaajat voivat antaa tarkkojakin kriteereitä esimerkiksi ulkonäon tai iän suhteen. Minulle annettiin vapaat kädet ehdottaa. Kieliosaaminen oli tärkeää. Kauhoimme isolla kauhalla ja harvensimme haarukalla. Heitimme ohjaajan kanssa joitain rooleja kokonaan ympäri. Se oli hyvin fiilispohjaista roolittamista, improsimme lennosta, Puumalainen luonnehtii ohjaajan kanssa työskentelyä.

Näyttelijöillä somekielto

Keitä kaikkia suomalaisia Dualissa sitten nähdään? Ylelle paljastettujen neljän näyttelijän lisäksi Puumalainen ei kerro muita nimiä.

Näyttelijöitä ja avustajia on kielletty julkaisemasta sosiaalisessa mediassa päivityksiä kuvauspaikoilta. Somesta on kuitenkin voinut päätellä, että Katariina Havukainen tekee body doublea eli pääosanesittäjä Karen Gillanin tuplaroolia.

Iso osa suomalaisesta kuvausryhmästä on virallisesti kerrottu IMDB-palvelussa. Sieltä selviää myös, että lavastajana työskentelee Sattva-Hanna Toiviainen, pukusuunnittelijana Janne Karjalainen ja näyttelijöitä meikkaa Salla Yli-Luopa. Ryhmän postauksia näkyy tässä jutussa.

Osa kansainvälisestä tekijäjoukosta on jakanut tunnelmiaan Tampereelta. Yksi heistä on uusiseelantilaissyntyinen näyttelijä Beulah Koale. Hän nauraa Instagram-päivityksessään olevansa paikassa, jossa on lunta. Voit katsoa videon täällä.

Sen Puumalainen kertoo, että suurelle yleisölle tuttuja suomalaisnäyttelijöitä on mukana vain muutama. Loput ovat uusia nimiä, valtaosa ammattilaisia kyllä, mutta tuoreita kasvoja.

– Dualissa eivät ole samat naamat kuin kaikkialla muualla. Se on virkistävää, Puumalainen sanoo.

Jasper Pääkkönen voisi olla mukana

Yhdysvaltalainen Aram Tertzakian tuottaa Dualia Tampereella, jossa hän on seurannut kuvauksia lähes kaksi kuukautta.

Tertzakian on Suomi-fani, joka on ennen Dualia vieraillut Suomessa yli 20 kertaa. Täällä on ystäviä, muun muassa Jasper Pääkkönen, jonka luona Tertzakian kertoo käyvänsä usein.

Pääkkönen on aiemmin näytellyt muun muassa Spike Leen BlacKkKlansmanissa. Onko hän yksi Dualin suomalaisnäyttelijöistä?

– Valitettavasti ei. Syynä ovat aikataulut. Hän on parhaillaan toisen elokuvan kuvauksissa, Tertzakian sanoo.

Pääkkönen on mukana Virossa tehtävissä Omerta-elokuvissa.

Tuottajakaan ei paljasta enempää suomalaisnimiä. Sen hän kertoo, että suomalaisilla on sivurooleja, ja mukana on myös pari lasta.

– Elokuvan näyttelijöistä osa puhuu brittiaksentilla, osa amerikan aksentilla ja osa kuulostaa suomalaisilta, kun he puhuvat englantia. Ohjaaja Riley on ottanut eräänlaisen Yhdistyneet Kansakunnat -asenteen. Se tekee elokuvasta jopa paremman, Tertzakian sanoo.

Tuottaja on Suomi-fani

Kun Aram Tertzakian puhuu Suomesta, sana amazing toistuu usein. Suomi on ollut “absolutely amazing”, aivan uskomaton. Kuvaukset ovat onnistuneet, suomalainen tiimi on ollut ammattitaitoinen, kova tekemään töitä ja päälle päätteeksi mukava, Tertzakian kehuu.

Tuottaja suorastaan pahoittelee, ettei löydä mitään valittamisen aihetta. Näyttelijät sekä ohjaaja ovat olleet tyytyväisiä.

– Suurin yllätys on ollut ihmisten asenne. Kaikki ovat suhtautuneet myönteisesti ja lämpimästi. Olemme tunteneet olomme tervetulleeksi. Jopa silloin, kun olemme sulkeneet alueita liikenteeltä, ihmiset ovat olleet ymmärtäväisiä ja ystävällisiä.

Lue lisää:

Tamperelainen ammattivalmentaja sai jännittävän soiton – näin Hollywood-leffaa kuvaavat tähdet viettävät aikaansa Tampereella

35 prosenttia kuluista takaisin

Suomessa on ollut jo jonkin aikaa käytössä elokuvien kannustintuki, jolla houkutellaan kansainvälisiä tuotantoja Suomeen. Tuki takaa tekijöille 25 prosenttia Suomessa syntyvistä kuluista takaisin.

Tuottaja Tertzakian kertoo, että sen lisäksi Dual saa paikalliselta elokuvakomissiolta eli Film Tampereelta vielä kymmenen prosentin tuotantokannustimen.

– Minulla ei ole vielä antaa tarkkoja euro- tai dollarimääriä, mutta saamme noin 35 prosenttia kuluista takaisin. Se on ihan kilpailukykyinen määrä muihin maihin verrattuna.

Tertzakian tosin huomauttaa, että tukea voisi saada lisääkin.

– Suomi on hieno maa, mutta täällä ei ole halpaa kuvata. Muualla esimerkiksi elinkustannukset ovat pienemmät. Taloudellisesta näkökulmasta Suomi ei välttämättä ole kilpailukykyisin, jos kannustimia ei lisätä. Toisaalta Suomella on muita avuja. Täällä on turvallista koronan aikana ja muutenkin. Täällä on korkea elintaso. Sellaiset asiat tekevät maasta houkuttelevan.

Tertzakianin mukaan reissu on kannattanut.

– Ehdottomasti. Toivottavasti kuvaamme täällä lisää joskus tulevaisuudessa.

Keskustele aiheesta 25.11. klo 23.00 asti.

Lue lisää:

Suomessa kuvataan Hollywood-elokuva alusta loppuun tänä syksynä – ohjaaja vertaa Tamperetta rentona pidettyyn Seattleen

Näkyykö Hervanta elokuvassa? Tampereella iloitaan Hollywood-tuotannosta ja havitellaan jo seuraavaa: "Ei auta jäädä laakereilla lepäämään"

Tällaisia ovat Tampereelle saapuneet elokuvatähdet – somessa otettiin Hollywood-uutisesta ilo irti

Hollywood-elokuvaa kuvataan Tampereella Rantatunnelin lähellä, liikenne pysäytetty välillä

Helmikuussa 2004 kirjailija Raija Siekkisen elämä päättyi traagisella tavalla. Hän sai surmansa asuntonsa tulipalossa Kotkassa, vain 50-vuotiaana. Tulipalo sai alkunsa käryävästä tupakasta. Siekkinen menehtyi nukkuessaan.

Siekkisen sisko Ritva Hellsten on kirjoittanut kirjan Raijan viimeisistä kuukausista. Hellsten on parhaillaan ehdolla Raija-romaanillaan kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi. Voittaja julkistetaan keskiviikkona.

Ritva Hellsten kertoo, että oli ällikällä lyöty, kun kustantaja soitti ja kertoi, että hän on ehdokkaana. Hellsten myöntää, että tilanne on hauska, koska siskokin oli aiemmin ehdolla saman palkinnon saajaksi.

Siekkinen oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1991 novellikokoelmallaan Kuinka rakkaus syntyy.

Siekkisen nimi on pulpahtanut esiin Finlandia-ehdokaslistalta muulloinkin. Vuonna 2010 ehdokkaana oli kirjailija Joel Haahtela, jonka romaani Katoamispiste kertoi Raija Siekkisen elämästä.

Mikä saa kirjailijat tarttumaan Raija Siekkisen tarinaan? Entä mikä sai Ritva Hellstenin kirjoittamaan kirjan pikkusiskostaan?

Palkittu kirjailijasisko

Ritva Hellsten asuu lähellä merenrantaa perinteikkäällä puutaloalueella Kotkan Katariinassa. Hellsten kertoo rakastavansa merta ja katselevansa horisonttiin olohuoneensa ikkunasta. Aiemmin hän purjehti aktiivisesti.

– Se oli minulle ihan henki ja elämä joinakin vuosina. Tosi ihanaa, Ritva Hellsten sanoo.

Myös hänen siskonsa Raija Siekkinen vietti paljon aikaa meren äärellä. Hän oli mökillä saaressa, kalasti – ja kirjoitti.

Siekkinen kirjoitti muun muassa novellikokoelmia, romaaneja ja lastenkirjoja. Ne poikivat myös palkintoja. Raija Siekkinen sai Kirjallisuuden valtionpalkinnon vuosina 1984 ja 1992, Runeberg-palkinnon vuonna 1993 sekä Eino Leino -palkinnon vuonna 1998.

Sukellus siskon ajatuksiin

Ritva Hellsten uskoo, että kirjailijoita kiehtoo Raijassa tämän mystinen ja tuntematon puoli.

– Joel Haahtelakin etsii kirjassaan Raijaa katoamispisteeseen saakka, eikä pääse lopullisesti lähelle. Ehkä Raijan persoonassa ja myös hänen tuotannossaan on sellaista, että hän ikään kuin sivullisena tarkkailee ihmisiä ja hänen oma elämänsä jää vähän salaisuudeksi.

Raija Siekkinen oli naimisissa kaksi kertaa. Hän koki parisuhteissaan pettymyksiä ja jopa väkivaltaa. Hänellä ei ollut lapsia.

Hellsten kertoo, että Raija on hänen oma näkemyksensä siskonsa elämästä. Hän ei osaa suoraan kertoa, miksi kirjoitti sisarestaan.

– Edellinen kirjani Lea perustuu äitini elämäntarinaan. Kun Lea ilmestyi, tuli vain tarve kirjoittaa Raijasta. En voinut valita mitään muuta aihetta, vaan piti vain ruveta kirjoittamaan.

Hellsten kuvailee kirjan kirjoittamista eräänlaiseksi matkaksi Raija-siskon kanssa. Hellsten halusi sukeltaa Raijan ajatuksiin ja tunteisiin. Tässä hän käytti apuna omia kirjattuja muistojaan ja Raijan jäljelle jääneitä päiväkirjoja sekä Raijan ystäviltä saatuja vanhoja kirjeitä.

Myös Ritva itse esiintyy kirjassa, Tuuli-nimellä. Kirjassa sisarukset käyvät keskusteluja keskenään.

– Osa keskusteluista perustuu todellisiin tilanteisiin. Osa on sepitettä ja sellaista, mitä olisin halunnut Raijan kanssa keskustella, Ritva Hellsten sanoo.

Siskojen suhde

Kirja kertoo paitsi Raijan elämästä, myös sisaruudesta.

Ritva Hellsten myöntää, että hänen ja Raijan välillä oli kilpailuasetelmaa lapsuusvuosina. Hän oli isosisko, joka tykkäsi urheilla, ja niin myös Raija lähetettiin urheilemaan.

– Isosisko oli tavallaan se malli, johon pienempi sisko vertasi itseään. Kunnes sitten Raija irrottautui kaikista odotuksista. 15-vuotiaasta eteenpäin hän viis veisasi odotuksista, Hellsten sanoo.

Näin Hellsten kirjoittaa Raija-kirjassa:

Lapsuudesta hän (Raija) muisti synkän varmuuden siitä että oli muita huonompi, että yrittipä kuinka tahansa, teki mitä tahansa, sai vähemmän rakkautta kuin muut. Nimenomaan sen: sillä rakkaudesta kovimmat kilpailut käytiin.

Ritvan ja Raijan välit erkanivat teinivuosina.

– Kuten perheissä yleensä, jokainen vähän eristäytyi omaan maailmaansa. Sitten ei ollut muuta yhteistä kuin yhteinen koti ja ne perheen kuviot, Ritva Hellsten sanoo.

Opiskeluaikana sisarukset jälleen lähentyivät: tapasivat ja juttelivat paljon. Sitten molemmat menivät naimisiin, Ritva sai lapsia ja asui muualla. Yhteydenpito väheni. Vasta vuosituhannen vaihteessa kun Ritva muutti takaisin Kotkaan, he löysivät jälleen yhteyden.

Uusi ura

Raija Siekkinen kirjoitti ammatikseen jo silloin, kun Ritva työskenteli kirjallisuuden kääntäjänä, kieltenopettajana ja kirjallisuuskriitikkona. Ritva Hellsten aloitti kirjailijana vasta paljon Raijaa myöhemmin.

Hellsten kertoo, että häntä ja Raijaa on verrattu kirjailijoina keskenään. Tätä hän pitää luonnollisena, sisaruksia kun ovat. Silti hän ei koe, että heidän välillään olisi ollut ammatillista kilpailua.

– Tietysti meillä on tämä eriaikaisuuskin. Raija tosiaan kirjoitti silloin, kun minä tein ihan muita asioita. Sitten kun minä rupesin kirjoittamaan, ei sitä voinut ajatella, että kilpailee kenenkään kanssa. Se on vain itsensä kanssa kilpailua.

Lopullisen kimmokkeen kirjoittamiseen hän kertoo saaneensa vuonna 2007 kesäkurssilla Oriveden opistossa.

– Siellä oli tehtävänä kirjoittaa lapsuudesta, ja innostuin kirjoittelemaan lisää. Pikkuhiljaa syntyi Orvot, mutta siinäkin meni monta vuotta, ennen kuin se muotoutui pienoisromaaniksi.

Hellstenin esikoisromaani Orvot ilmestyi vuonna 2014.

Jännityksen hetket

Ritva Hellsteniä jännittää. Kapellimestari Hannu Linnun valinta uudeksi Finlandia-palkinnon saajaksi kuuden vaihtoehdon joukosta ratkeaa keskiviikkona.

– Se on niin yhden ihmisen mielipiteestä ja mausta kiinni, että ei sitä voi spekuloida millään tavalla. Yritän tässä vain olla ja elellä, Hellsten sanoo.

Finlandia-ehdokkuus on siirtänyt kirjailijan työt syrjään marraskuun ajalta. Hän paljastaa, että jotain on silti työn alla.

– Siitä on kuitenkin liian aikaista vielä puhua sen enempää. Todennäköisesti läheltä itseäni kirjoitan seuraavankin kirjan, Hellsten sanoo.

Lue lisää: Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – mukana tutut suosikit Tommi Kinnunen ja Anni Kytömäki, mutta myös yllätysnimiä

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi tänään tiistaina, että Helsinki, Espoo ja Vantaa valmistelevat julkisten tilojen ja palveluiden sulkemista lähes kokonaan. Rajoitukset koskisivat muun muassa kirjastoja, uimahalleja ja liikuntatiloja. Myös yleisötilaisuudet aiotaan kieltää. Uusista järeistä rajoituksista päätetään torstaina.

Kirjastojen lisäksi myös muissa kulttuurilaitoksissa eletään nyt epävarmuden aikoja.

– Tällä hetkellä tietenkin odotamme, millaisia päätöksiä torstaina syntyy. Jos museoiden sulkeminen on välttämätöntä, kyseessä on harkittu päätös. Toki toivomme, että museot voisivat pysyä edelleen auki, Ateneumin taidemuseon johtaja Marja Sakari toteaa.

Sakarin mukaan esimerkiksi Ateneumissa on tällä hetkellä käytössä kaikki mahdolliset turvatoimenpiteet koronatartuntojen välttämiseksi.

– Meillä on maskipakko, yli 20 hengen ryhmiä ei museossa ole, ja myös yksittäisen salin kävijäkunta on rajoitettu kahteenkymmeneen henkeen.

Kuten muutkin taidegalleriat ja museot, oli Ateneumkin keväällä kiinni kaksi ja puoli kuukautta koronarajoitusten takia. Tuolloin kulttuurialalla siirryttiin pitkälti digitaalisiin kohtaamisiin.

– Järjestimme digitaalisia näyttelykierroksia, ja myös joitakin keskustelutilaisuuksia välitettiin digitaalisesti. On olemassa jonkin verran tällaisia keinoja, joilla yleisöä voi tavoittaa, mutta eiväthän ne fyysistä museokäyntiä korvaa, Marja Sakari sanoo.

Kun taidelaitokset ja museot avautuivat jälleen kesäkuussa, tämä näkyi Sakarin mukaan ihmisten käyttäytymisessä selvästi.

– Ihmisille tuli tauon aikana valtava kulttuurinnälkä, ikään kuin puutostila. Toivoisin – ja kaikki varmaan toivovat – että jos kaikki kulttuurilaitokset suljetaan ja tapahtumat kielletään, se olisi lyhytaikaista.

Keväästä oli pakko selvitä

Helsingin Amos Rexissä on parhaillaan meneillään pitkään ja hartaasti valmisteltu Egyptin loisto -näyttely, jonka käy katsomassa tuhat ihmistä päivässä. Näyttelyyn on jatkuvaa jonoa, mikä osittain johtuu siitä, että sisätiloihin otetaan kerrallaan 150 ihmistä.

Myös Amos Rexissä turvatoimet ovat olleet syksystä lähtien kaiken a ja o.

– Meillä oli ensimmäisenä maskipakko julkisessa tilassa, ja olemme olleet äärimmäisen tarkkoja esimerkiksi turvavälien kohdalla. Uskoisin, että meillä olisi edelleenkin turvallista käydä. Toki kuitenkin ymmärrän, että tässä tilanteessa päätöksiä ei yksilöidä, vaan että kyse on kaikista julkisista tiloista, toteaa Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio.

Amos Rex on yksityinen toimija, joten sen kohdalla julkisia tiloja koskevat rajoitukset ovat suosituksia.

– Meillä on huomenna hallituksen kokous, jossa tästä keskustelemme. Uskon että noudatamme yleistä linjaa, ja kyllähän se sitä tarkoittaa, että joudumme sulkemaan siksi ajaksi, kun tämä suositus on voimassa.

Kartion mukaan keväästä oli "pakko selvitä", mutta taloudellisia tappioita syntyi, ja esimerkiksi asiakaspalveluhenkilökuntaa jouduttiin lomauttamaan.

– On kurjaa, että ollaan taas tässä pisteessä, mutta onhan tämä kurjaa myös isossa kuvassa. Egyptin loisto -näyttely on otettu vastaan hurjalla innostuksella, mikä kertoo siitä, että meitä tarvitaan. Kulttuurin sulkeminen kaikissa muodoissaan vaikuttaa myös siihen, kuinka ihmiset jaksavat ja selviytyvät, Kai Kartio summaa.

Elokuvateattereissa ei massatartuntoja

Pääkaupunkiseudun linjauksella tulee olemaan isoja vaikutuksia myös Finnkinolle, joka on Suomen suurin elokuvateatteriketju.

– Periaatteena meillä on kuitenkin ollut se, että haluamme huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja noudatamme aina kulloinkin voimassaolevia viranomaismääräyksiä ja -sääntöjä, Finnkinon myyntijohtaja Hannele Wolff-Mannila painottaa.

Wolff-Mannilan mukaan Finnkinon toimipisteissä ei ole ollut ainuttakaan todettua massatartuntaa sen jälkeen, kun elokuvateatterit kesäkuun lopulla jälleen avattiin.

– Toivomme, että voisimme käydä keskustelua päätösten tekijöiden kanssa siitä, kuinka erilaiset tapahtumat luokitellaan. Esimerkiksi meillä turvavälit ja muut vaadittavat asiat pystytään takaamaan.

Tapahtumien luokitteluun on kiinnittänyt huomiota myös on elokuva-alan yhdistysten keskusjärjestö Suomen Filmikamari Oy. Se julkaisi äskettäin tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten oikeutta kulttuuriin ja sananvapauteen ei saa rajoittaa tarpeettomasti. Näin tiedotteessa lukee:

"Elokuvateatterit ovat tehneet hartiavoimin töitä, että asiakkaat ovat voineet nauttia rakastamastaan lajista täysipainoisesti. Ei liene salaisuus, että elokuva-ala on tehnyt jo kuukausia tappiota, mutta olemme halunneet pitää elokuvateatterikulttuurin ja erityisesti kotimaisen elokuvan hengissä. Tarpeettoman rajut ja pitkittyneet rajoitukset uhkaavat koko toimialaa."

Kirjastotoimintaa sulkeminen koskisi kokonaisvaltaisesti. Keskustakirjasto Oodilla on kokemusta sulkemisesta jo viime keväältä.

– Ihmiset jäivät kaipaamaan kirjastoja ja lukemista todella paljon. Toki ymmärrämme, että viranomaiset päättävät, mikä laajemmin on kansanterveyden kannalta viisasta, enkä tietenkään ota siihen kantaa, Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara toteaa.

Korona-aika on vaikuttanut monella tapaa myös Oodin toimintaan. Kävijämäärät ovat pudonneet kolmannekseen ja lainausluvutkin ovat vähentyneet jonkin verran. Mutta millä tavalla helsinkiläiset voivat sitten lainata kirjoja, jos sulku tulee voimaan?

– Ehkä yllättäen vanhanaikainen lainaaminen on sinnitellyt korona-aikana eniten. Jos sulku tulee, toivomme, että voisimme lainata esimerkiksi jo varattuja kirjoja. Kirjastoilla on merkittävä rooli pitää yllä toivoa ja iloa. Annamme ihmisille sisältöä elämään kulttuuripalvelujen tuottajana, Anna Maria Soininvaara summaa.

On vaikea kuvitella monipuolisempaa ihmistä kuin Leonardo da Vinci. Häntä tuntui kiinnostaneen aivan kaikki, ja kiinnostuksestaan kummunneet tutkimuksensa hän puki yksityiskohtaisiksi piirroksiksi, jotka edelleen kutkuttavat mielikuvitusta ja antavat aivan uutta tietoa.

Uusin tutkimus on löytänyt da Vincin piirroksista tason, joka aivan varmasti herättäisi hänenkin mielenkiintonsa. Paperille tehdyissä piirroksissa on kokonainen maailma pienenpieniä mikrobeja – eläviä ja kuolleita – niiltä yli 500 vuodelta, jotka hänen ajoistaan on kulunut.

Jokaisesta tutkituista seitsemästä teoksesta paljastui perimän sekvensoinnissa niin erilainen ja tunnistettava asujaimisto, että pelkästään sen perusteella oli myöhemmin mahdollista sanoa, mistä teoksesta oli kyse.

Tulokset voivat auttaa taideväärennösten tunnistamisessa ja niiden reittien jäljittämisessä, itävaltalais-italialaisen tutkimuksen tekijät sanovat.

Tutkimusta johtaneella Wienin luonnontiedeyliopiston BOKU:n mikrobiologilla Guadalupe Piñarilla on tällaisesta käytännön sovellutuksesta jo kokemustakin viimevuotisen tutkimuksensa perusteella.

Siinä hänen tutkimusryhmänsä aukoi olosuhteita, joissa salakuljettajilta takavarikoituja kolmea patsasta oli säilytetty, ja yritti päästä myös sen jäljille, mistä patsaat alkujaan olivat peräisin. Sitä selvittämällä mikrobiomitutkimus voi auttaa teosten todistamisessa myös aidoiksi.

Da Vincin piirrosten mikrobisto oli toisenlainen kuin tutkijat olettivat ennakkoon. Vanhastaan ajateltiin, että paperille tehdyissä teoksissa jylläävät homeet. Tutkimukset myös yleensä keskittyivät niihin, koska ne tuhoavat paperia.

Da Vincin teoksissa runsaimpia olivatkin yllättäen bakteerit ja sitten ihmisten DNA. Valitettavasti perimässä tuskin on enää mestarin omaa, vaan DNA on peräisin teosten konservoijilta ja muilta niitä käsitelleiltä, tutkijat sanovat.

Oman näkymättömän käyntikorttinsa eli tyypillisen mikrobiominsa olivat jättäneet jo kauan sitten myös kärpäset ulostaessaan.

Kaikista näistä jäljistä muodostuu eräänlainen sormenjälki, jota voidaan verrata muihin teoksiin, sanoo Piñar. Niistä myös syntyy teokselle toinenkin kulttuurihistoriallinen tarina taiteilijan näkyvien piirtojen lisäksi.

Tutkimus on luettavissa vapaasti Frontiers in Microbiology -lehdestä.

Da Vinci piirsi sydämeen fraktaalikuvioita

Aiemmin tänä vuonna Leonardo da Vincin piirrokset paljastivat jotakin muutakin aivan uutta. Imperial College London -yliopiston johtamassa tutkimuksessa selvisi, että hän oli perillä ihmissydämen olennaisuuksia, joiden merkitys on odottamattoman suuri.

Tutkimus havaitsi, että sydämen kammioiden sisäpintaa reunustavien säikeiden monimutkaisella verkostolla, jonka da Vinci kuvasi piirroksiinsa, on ratkaiseva rooli veren tehokkaassa virtauksessa sydämen läpi.

Tutkijaryhmä toivoo, että heidän havaintonsa auttaa tunnistamaan ihmisiä, joilla on suurin riski saada sydänkohtaus, sekä kehittämään uusia lääkkeitä.

– Da Vinci oli lumoutunut matematiikan ja luonnon yhteyksistä. Onkin varsin osuvaa, että löysimme sydämestä fraktaalikuvioita, jotka ovat erittäin tärkeitä sen toiminnalle, sanoo tutkimusta johtanut kuvantamistutkimuksen professori Declan O'Regan.

Nature-lehdessä elokuuussa julkaistun tutkimuksen tulokset voivat antaa ylipäätään uutta suuntaa matematiikan ja biologian yhdistämiselle lääketieteessä, O'Regan ennakoi.

Tekoäly analysoi 25 000 sydänpotilaan magneettikuvat biopankista, jota on kerätty vuodesta 2016. Mukana oli myös 500 kuvaa sydämistä, jotka oli vastikään sairaalassa todettu laajentuneiksi. Verrokeiksi kuvattiin runsaan tuhannen terveen vapaaehtoisen sydämet.

Analyysi osoitti sydämen trabekulaatiossa eli lihaksen seassa olevassa sidekudosverkossa vastaavanlaisia toistuvia geometrisiä kuvioita kuin esimerkiksi lumihiutaleissa – eli fraktaaleja.

Da Vinci arveli säikeiden lämmittävän verta, kun se kulkee sydänlihaksen läpi. Tutkijoiden hypoteesi nyt on, että säikeiden ansiosta veri virtaa tehokkaasti jokaisella sydämenlyönnillä.

Vertaukseksi he ottavat golfpallon pinnan pienet kuopat. Sileän pallon etupintaan tarttuisi kerros ilmaa, joka aiheuttaisi pyörteitä pallon ympärille ja jarruttaisi matkaa. Kuoppien takia pyörteet jakautuvat pallon ympärille.

Tulosten merkitys voi vielä kasvaa

DNA-tutkimuksissa löytyi kuusi aluetta, jotka vaikuttavat trabekulaation fraktaalikuvioiden muodostumiseen. Koehenkilöiden geneettisessä analyysissä puolestaan osoittautui, että kuvioiden erilaisuus näkyy eroina myös sydänkohtausriskissä.

Kaksi näistä geeneistä vaikuttaa myös hermosolujen haarautumiseen, minkä vuoksi tutkijat epäilevät, että sama mekanismi toimii sydämen lisäksi myös aivojen kehittymisessä.

O'Reganin ryhmä pyrkii seuraavaksi selvittämään mekanismin, jolla säieverkosto vaikuttaa. He uumoilevat , että vaikutukset ovat vielä suurempia kuin tähän mennessä on todettu. Säikeillä näyttää olevan merkitystä myös siinä, miten nopeasti sähköimpulssit kulkevat sydämen läpi.

– Tutkimuksemme lisää huomattavasti ymmärrystä sydämen trabekulaation merkityksestä. Mutta kenties vielä tärkeämpää on, että se alleviivaa arvoa, joka aidon monipuolisesti monitieteellisellä tutkimuksella on, lisää yhdysvaltalainen kvantitatiivisen biologian tutkija Hannah Meyer.

Aito monipuolisuus on sanapari, jota voi huoletta käyttää myös Leonardo da Vincistä ja hänen lääketieteellisistä havainnoistaan, joiden uraauurtavuus on vasta paljastumassa pala palalta.

Voit keskustella tästä aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.