Suoratoistopalvelut ovat kasvaneet viime vuosina voimakkaasti, ja ne ovat kaataneet jättimäisiä rahasummia uusien sarjojen ja elokuvien tekoon. Nyt tuuli vaikuttaa kuitenkin kääntyneen.

Variety kirjoittaa, että suoratoistopalvelu HBO Max lopettaa omat televisiotuotannot Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Alankomaissa ja Turkissa. Kehitystyö lopetetaan välittömästi, ja palvelusta poistetaan jo tuotettuja alkuperäissarjoja. Palvelusta on otettu pois muun muassa norjalainen tieteissarja Beforeigners, jossa näyttelee suomalainen Krista Kosonen.

Syy päätökseen löytyy yrityskaupoista. HBO:n omistanut Warner Media ja mediajätti Discovery yhdistyivät, mikä johti lähes kolmen miljardin euron säästöihin. Myös suoratoistopalvelut HBO Max ja Discovery Plus yhdistyvät yhdeksi palveluksi.

Turun yliopiston mediatutkija Heidi Keinosen mukaan yrityskaupat kertovat, että kilpailu on kovaa eikä kaikille palveluille riitä tilaajia.

– Netflix on ollut jo jonkin aikaa maailman suurin suoratoistopalvelu. Nämä muut kamppailevat omasta asemastaan, ja sen takia tehdään yrityskauppoja.

Yllättävä muutos vaikeuttaa kasvua ja kansainvälistymistä

Suoratoistopalveluiden säästötoimista kärsivät myös suomalaiset tuotantoyhtiöt. Audiovisual Producers Finland -yhdistyksen toiminnanjohtaja Laura Kuulasmaa kertoo, että HBO Maxin ilmoittamat muutokset eivät ole näkyneet vielä yritysten tilauskannoissa, mutta uutinen on ollut pettymys.

– On se ikävä takapakki, kun audiovisuaalisella alalla on ollut muuten hienoa kasvua, ja koko ala uskoo, että on potentiaalia isompaan kasvuun. Yksi tällainen helppo selkeä väylä näyttää toistaiseksi sulkeutuvan.

– Onneksi on muitakin väyliä kasvulle ja kansainvälistymiselle.

HBO Max lanseerattiin HBO Nordicin tilalle lokakuussa 2021. Tuolloin palveluun luvattiin lisää eurooppalaisia alkuperäissisältöjä. Tämä suunnitelma näyttää nyt kuitenkin muuttuneen.

HBO Maxin päätös oli Kuulasmaalle yllätys. Hän kuitenkin uskoo, että tulevaisuudessa muutosvauhti pysyy kovana ja kuullaan paljon suuria uutisia.

– Sitten vaan pitää kyetä siinä pysymään mukana.

Suomi selviää muihin Pohjoismaihin verrattuna vähällä

Kuulasmaa kertoo, että aiemmin tänä vuonna suoratoistorintamalta on tullut hyviä uutisia suomalaisille sarjantekijöille. Tällä hetkellä kuvataan ensimmäistä HBO Maxille tilattua alkuperäissarjaa, joka kulkee työnimellä ID.

Myös Netflixiin on tilattu ensimmäinen suomalainen draamasarja Dance Brothers, joka tehdään yhteistyössä Ylen kanssa.

Kuulasmaa kertoo, että HBO Maxin päätös lopettaa alkuperäistuotantoja osuu todennäköisesti pahemmin muihin Pohjoismaihin kuin Suomeen. Suomesta on tilattu vasta ensimmäinen alkuperäissarja, kun taas muissa Pohjoismaissa alkuperäistuotantoja on tehty jo suuremmassa mittakaavassa.

– Se on enemmän menetetty mahdollisuus kuin jos olisi menetetty olemassa olevaa liiketoimintaa. Siinä mielessä olemme helpommassa asemassa kuin muut Pohjoismaat, joissa HBO Nordic on ollut merkittävä tilaaja jo aikaisemmin.

Vaikka HBO Maxin alkuperäissisältöjä ei tehdä enää Pohjoismaissa, voi suoratoistopalveluilla olla Kuulasmaan mukaan tarvetta ostaa valmiita sisältöjä. Hän kertoo, että muutokset voivat myös vahvistaa paikallisten kanavien ja palveluiden tekemistä.

– Uskon, että Pohjoismaissa, Suomessa ja koko Euroopassakin on edelleen kysyntää paikalliselle hyvin tehdylle sisällölle. Veikkaisin, että siinä kilpailussa suomalaisilla on aika hyvät asemat.

Ongelmiin syynä rajoitusten purkaminen ja hintojen nousu

Mediatutkija Heidi Keinonen korostaa, että suoratoistopalveluiden kenttä hakee vasta muotoaan, eikä Netflixinkään asema ole "kiveen hakattu".

Keväällä uutisoitiin, että korona-aikana ennätyksiä takoneen Netflixin tilaajamäärä on kääntynyt laskuun. Yhtiö pitää tähän syynä kilpailun kovenemista, Venäjältä vetäytymistä ja salasanojen jakamista. Netflix on irtisanonut kesäkuussa noin 300 työntekijää.

Tilaajamäärän laskuun on vaikuttanut Keinosen mukaan myös koronarajoitusten purkaminen. Nyt kun ihmiset pääsevät kodin ulkopuolelle erilaisiin tapahtumiin, vietetään aikaa television ääressä vähemmän.

Keinonen kertoo, että Pohjoismaissa monessa taloudessa on tilattu useita suoratoistopalveluita. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seurannut hintojen nousu on voinut vaikuttaa suoratoistopalveluiden tilausmäärien laskuun.

– Ehkä aletaan miettiä, mitkä niistä ovat välttämättömiä ja mistä voidaan luopua.

Suurten ja yllättävien muutosten keskellä tulevaisuutta on vaikea ennustaa, mutta Keinonen uskoo, että uusia palveluja tulee vielä markkinoille. Hän myös toivoo, että HBO Maxin keskeneräiset pohjoismaiset tuotannot saadaan tehtyä loppuun.

– Suomalainen draamatuotanto on ollut hyvässä nosteessa viime vuosina. Se, että saadaan isoihin kansainvälisiin suoratoistopalveluihin kotimaisia sarjoja on Suomelle iso juttu. Toivotaan, että positiivinen kehitys jatkuu näistä uutisista huolimatta.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella jutusta 11. heinäkuuta kello 23:een asti.

Kaksi kovaa taideammattilaista vinkkaa nyt, miten kesän runsaista nykytaiteen näyttelyistä saa parhaat mehut irti.

Taiteilija Teemu Mäki ja Rauman taidemuseon intendentti Heta Kaisto ovat Rauman Triennale 2022 -näyttelyn kuraattorit. He suosittelevat kesätaiteesta nauttijalle rentoa ja uteliasta asennetta.

Rohkeasti näyttelyihin! Niitä riittää ympäri maan.

1. Nykytaide ei vaadi opettelua

Kuraattori Teemu Mäki muistuttaa, että nykytaiteesta nauttiminen ei vaadi ymmärtämistä tai opettelua, kuten esimerkiksi vieraskielisen tekstin lukeminen.

– Taide on jokaiselle oma asia. Nykytaide on helposti lähestyttävää, sillä se on kehittynyt tajuttoman monipuoliseksi sekamelskaksi, jossa todellakin on jokaiselle taiteista kiinnostuneelle jotakin.

2. Lupa uusiin näkökulmiin

Heta Kaiston mukaan nykytaiteessa pohditaan usein erilaisia tapoja hahmottaa tietoa. Millaista tietoa arvostamme arjessa tai hyväksymme osaksi päätöksentekoa? Miten tieto on valtaa ja osa vallankäyttöä?

– Taidenäyttelyssä on lupa pohtia asioita erilaisista näkökulmista ja asettua hyvin erilaisiin asemiin maailmassa kuin mitä oma perspektiivi useinkaan suo. Tieto on siinä keskeisessä roolissa, ja usein saatamme arvostaa tietynlaista tietoa yli toisen. Taiteen ehdottama kritiikki saattaa joskus satuttaa ja ärsyttää, mutta usein siellä on kuitenkin jotakin tärkeää löydettävää.

3. Outokin taide liikuttaa

Joskus nykytaiteen väitetään olevan vaikeatajuista.

– Sitä se voi olla – ehkä tahallaankin. Toisaalta vielä tavallisempaa on, että näyttelyvieras innostuu ja liikuttuu teoksista, vaikka taidelaji olisi hänelle ihan outo ja taiteilijan tarkoitusperät jäävät mysteeriksi, Teemu Mäki muistuttaa.

4. Määräät itse tahdin

Teemu Mäki arvioi, että kaikista taiteiden kokemis- ja nauttimistavoista näyttely on vapain ja rennoin.

– Kokemuksen kesto, teosten lukutapa tai niiden nauttimisjärjestys on täysin vapaa.

Voit kävellä näyttelytilan läpi vartissa, harppoa näyttelyn eri osissa tai viettää kokonaisen päivän teoksia fiilistellen.

5. Vääristä vastauksista ei sakoteta

Taidenäyttelyssä kysytään usein: miksi. Heta Kaisto muistuttaa, että miksi-teema on ihana tapa liikkua ja olla olemassa.

– Se on lapsilta tuttu asenne, jonka mielellään ottaisi suuremmaksi osaksi jokapäiväistä elämää, kannustaa kuraattori Kaisto.

Taidenäyttelyssä saa luvan kanssa kysyä miksi, eikä ole olemassa miksi-poliisia, joka sakottaa vääristä vastauksista. Usein voi olla vain ihanaa olla hetki rauhassa sen kysymyksen kanssa: se riittää jo pieneen tunteeseen vapaudesta.

6. Valitse ja hengaile

Mäen mielestä näyttelyssä ei kannata juuttua.

– Teokset, joista et innostu, voit rauhassa skipata. Kun taas tykkäät joistakin teoksista, voit olla niiden äärellä miten kauan vain tykkäät. Näyttelyssä voit hengailla ja lörpötellä kaverisi kanssa teoksia katsellessasi, jos haluat. Ahteri ei puudu, kuulo ei mene, eikä kukaan kaadu kännissä päälle.

7. Tarjolla yhteisiä kysymyksiä

Lopuksi Teemu Mäki tykittää kovilla.

– Nykytaide käsittelee usein kaikkein ajankohtaisimpia ja tärkeimpiä yhteisiä kysymyksiä: Miten lopettaa sodat ja elpyä niistä ilman sellaisia traumoja, jotka johtavat uusiin sotiin? Miten pysäyttää ilmastonmuutos ja joukkosukupuutto? Miten luoda hedelmällisempi suhde ihmisen ja muiden lajien välille? Mitä on rakkaus ja myötätunto – ja miten niitä viljellään? Nykytaide käsittelee näitä teemoja usein erityisen monipuolisesti ja ketterästi, sekä sanallistavan järjen että sanattomien tunteiden ja kokemuksellisen pohdinnan kautta. Tervetuloa!

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 11. heinäkuuta kello 23:een asti.

Korjattu 10.7. 14.22: Korjattu kuvatekstistä taiteilija Emma Ainalan nimi Airalasta Ainalaan.

Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, teatterinjohtaja, laulaja, lauluntekijä. Katriina Honkasen pitkälle uralle mahtuu monenlaisia töitä ja vaiheita, mutta suomalaiset muistavat hänet edelleen parhaiten Metsolat tv-sarjasta.

– Olihan se melkoista pyöritystä, vaikka silloin ei ollutkaan nykyistä somea. Ihmiset saattoivat ottaa kuvia uimarannalla ja huomasin kerran, kuinka meitä kaupassa seurattiin ja poimittiin koriin tismalleen samat ostokset, kuin meillä oli, päivittelee Honkanen.

Sarjan suosio ja julkisuus poiki monenlaisia yhteydenottoja.

– Metsolan Eeva oli lääkäri, ja niinpä minultakin pyydettiin reseptejä ja kysyttiin, että lähtisinkö emännäksi. Tilalla oli tulossa sukupolvenvaihdos ja lypsytaitoinen lääkäri olisi kuulemma kelvannut, naurahtaa Honkanen.

TV-roolilla oli myös varjopuolensa, joista yksi oli se, että Metsoloiden jälkeen työt loppuivat kuin seinään.

– Siihen aikaan etenkin TV-puolella ajateltiin, että voiko tuota ottaa mihinkään, kun se on nyt ollut siinä. Minä jäin käytännössä työttömäksi aika pitkäksi aikaa.

Turkka oli vahva persoona

Katriina Honkanen opiskeli teatterikorkeakoulussa 1980-luvun alkupuolella Jouko Turkan johtajakaudella. Opiskelu oli sekä henkisesti että fyysisesti raskasta.

– Ensimmäisessä produktiossa jouduimme muun muassa kannattelemaan isoja lavoja, joilla vanhemman vuosikurssin näyttelijät näyttelivät. Sitten kuljetimme näyttelijöitä käsivarsien varassa maassa istuen sekä jalkojen välistä siirtäen, muistelee Honkanen.

Monella on jäänyt mieleen Jouko Turkan maaninen katse ja puheet fyysisestä rääkistä ja väkivallasta.

– Kyllä harjoitukset saattoivat olla väkivaltaisiakin. Oli esimerkiksi litsarikisa, jossa toinen löi poskelle ja siihen vastattiin vähän kovemmin ja lyönnit kovenivat ja kovenivat.

Honkanen muistaa, kuinka joka aamu pelotti mennä kouluun, sillä ei koskaan tiennyt, mitä tapahtuu. Jälkikäteen ajatellen silloinen teatterikorkeakoulu antoi kuitenkin hyviä valmiuksia näyttelijän ammattiin.

– Aluksi tuntui siltä, etteivät eväät olleet kummoiset, mutta pikku hiljaa huomasi, mikä liittyi mihinkin. Kaikella oli loppujen lopuksi tarkoitus, eli sain hyvät eväät tähän työhön.

Musiikki on tärkeä osa elämää

Katriina Honkanen on pienestä pitäen tehnyt musiikkia. Ensimmäiset laulut syntyivät jo alakouluikäisenä. Teini-iässä oli monenlaisia bändejä. Ensimmäinen omaa musiikkia sisältänyt levy, Uni, julkaistiin 1990.

Suomenkielisiä albumeja on syntynyt yhdeksän ja tuorein bändi on Rolling Rust, jossa Honkanen on yhdessä miehensä, kitaristi Ilkka Tenhusen sekä kitaristi ja tuottaja Janne Louhivuoren kanssa.

Albumi Mind Your Head sai innostuneen vastaanoton myös ulkomailla ja Honkasen mukaan siirtyminen englannin kieleen sujui luontevasti.

– The Beatles on ollut suuri esikuvani, ja lauloin nuorena paljon englanninkielistä rockia. Jokaisessa kokoonpanossa on ollut näkökulmana se, että soittajat tekevät biiseistä itsensä näköisiä ja erilaisuudestaan huolimatta levyni ovat osa samaa jatkumoa, selvittää Honkanen.

Rolling Rust sekoittaa muun muassa bluesia ja countrya.

– Olemme tehneet muutamia keikkoja basistin ja rumpalin kanssa. Seuraavaksi olisi tarkoitus tähyillä ulkomaille, esimerkiksi Pohjois-Eurooppaan, jossa tällaiselle musiikille luulisi olevan tilausta.

Samaan aikaan pitäisi kuitenkin ohjata teatteriesityksiä ja valmistautua koronan katkaisemien produktioiden jatkamiseen eri teattereissa.

– Loppuvuoden kalenteri on täynnä ja ensi vuonnakin pitää kiirettä, naurahtaa Honkanen.

Lue myös: Suosikkisarja Metsoloiden idea syntyi vahingossa – kainuulaisuus oli hämäystä

1990-luvun suosikkisarja Metsolat tiivistettiin näytelmäksi – ohjaajana "Metsolan Eeva"

Metsolat ja Hovimäen ohjannut Carl Mesterton on kuollut 91-vuotiaana

Metsolat Ylen Elävässä arkistossa

– Kauheinta oli se hirveä häpeä. Se on jättänyt jälkeensä. En kehdannut kertoa tuosta ajasta kenellekään, ja se vaikeutti kauheasti elämää.

Outi Paltta, 69,kärsi pitkälle aikuisuuteen ahdistuneisuudesta ja paniikkihäiriöistä. Hän kokee, että taustalla olivat kokemukset ankarassa Yläneen tyttökodissa 1970-luvun alussa.

Oululaisen Outin ja hänen sisarustensa isä kuoli varhain, ja äiti alkoholisoitui. Nuorin kolmesta tytöstä sijoitettiin isovanhempien luo, kaksi vanhinta asui lasten- ja koulukodeissa. Niissä Outin elämä ja koulunkäynti yhdessä siskon kanssa sujui miten kuten, mutta joutuminen Varsinais-Suomessa sijainneeseen Yläneen tyttökotiin teini-iässä muutti kaiken.

Valtiovalta pyysi anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoinkohdelluilta henkilöiltä vuonna 2016.

Tuossa yhteydessä Outi Palttaa haastateltiin Helsingin Sanomiin. Kun tukahdetut muistot alkoivat pulputa pintaan, yksi lehtijuttu ei tuntunutkaan riittävältä. Hän ehdotti sisarelleen, toimittaja Jaana Skytälle, että tämä kirjoittaisi tyttökodista kirjan.

Outi-siskon Yläne-historia oli nuoremmalle sisarelle tuntematon. Pikkusisko oli päässyt isovanhempien mukana vierailuille siskojen aiempiin sijoituspaikkoihin, mutta Huvituksen kartanoon Yläneelle ei toivottu vieraita. Eivätkä isovanhemmat varmaan halunneetkaan, että kukaan sai tietää tytön olevan tuollaisessa paikassa. Hairahtuneiden laitoksen häpeä laskeutui myös omaisten päälle.

Kadulta kartanoon

Monen tytön synti oli rikkinäinen koti, jolle he lapsina eivät voineet mitään. Näin sanoo yksi Yläneen tyttökodin entisistä asukeista Jaana Skytän kirjassa Huvituksen kartanon tytöt.

Huvituksen kartanon perusti eläin- ja kasvitieteen professori C.R. Sahlberg 1800-luvulla. Tilalla kasvatettiin hedelmäpuita. Omasta omenalajikkeestaankin tunnettu Huvitus oli pitkään Suomen suurin hedelmätarha.

Jo 1800-luvun lopulla kartanon toiminta muuttui. Tiluksilla toimi raittiusyhdistysten alkoholistiparantola vuoteen 1937 asti.

Sotien jälkeen valtio perusti tilalle tyttökodin “siveellisesti hairahtuneille” nuorille naisille. Lainausmerkit ovat paikallaan, sillä nykypäivän mittapuulla kyse oli tempoilevista teini-ikäisistä, joista suurimman osan vanhemmilla oli vakavia ongelmia: alkoholismia, mielisairautta, tuberkuloosia tai äärimmäistä köyhyyttä.

– Monesti lapsi joutui elämään kadulla, kun kotiin ei voinut mennä. Kadulla oli selvittävä jotenkin, oli saatava ruokaa ja juomaa. Silloin joutui helposti hyväksikäytetyksi, kertoo Jaana Skyttä.

Usein työt pummasivat miehiltä yösijaa ja ruokaa. Jotkut liftailivat rekkojen kyytiin tai notkuivat satama-alueilla. Laivoista purkautui seiloreita taskut rahaa pullollaan.

Toiset varoivat miehiä, mutta näpistivät nälkäänsä. Nämä kaikki alaikäiset työt olivat lastensuojelun mielestä hairahtuneita.

Yläneen tyttökodin johtaja Martti Kuusikoski kuvaili tyttöjä Ylen tv-ohjelmassa vuonna 1967. Hänen mukaansa Yläneelle joutumisen yleisin syy oli seksuaalihäiriö.

Tänä päivänä syyttävä sormi osoittaisi ennemminkin tyttöjä hyväksikäyttäviä miehiä. Vielä 1970-luvulla johtopäätös oli, että tytöiltä pitää ottaa luulot pois.

Yläneen maine pelotti

Skytän sisaruksista Outia ja Soilia riepoteltiin koulukodista toiseen. Välillä tytöt karkasivat. Lahjakkaana kirjoittajana pidetty Outi yritti välillä asua epävakaan äidin kanssa ja aloittaa kauppakoulua, mutta opintoihin oli vaikea keskittyä. Soili olisi halunnut taidekouluun, mutta hänet oli passitettu Limingan kansanopiston keittiölinjalle hankkimaan kunnon ammattia. Tytöt lähtivät tien päälle.

Viimeisen karkureissun jälkeen Soili vietiin entuudestaan tuttuun Koivikon koulukotiin, mutta 17-vuotias Outi jatkoi huoltopoliisin kyydillä Yläneelle. Outi oli huolissaan siskostaan, joka jäi nyt selviytymään yksin. Meno Yläneelle pelotti sekin.

– Minulla oli Koivikossa kämppäkaveri, joka oli ollut aiemmin Yläneellä. Hän kertoi ihan kauhujuttuja sieltä.

Outi pelkäsi johtajaa, jolla oli paha maine. Myös toiset työt pelottivat, mutta pian Outi huomasi, etteivät he olleetkaan koviksia, vaan samanlaisia siipirikkoja kuin hänkin.

Vastaanotto Huvituksen kartanossa oli odotetun karu. Outi riisuttiin kättelyssä alasti toisten tyttöjen nähden. Hän oli ollut viikkoja hatkassa, ja vaatteet olivat sen mukaisessa kunnossa. Ohjaaja piteli Outin alushousuja kahden sormen varassa ja nyrpisteli nenäänsä.

– Hän huusi toisille tytöille, että katsokaa, näistä housuista ei ole kuin raamit jäljellä.

Outi halusi vajota maan alle.

Sitten alkoi koulukodin arki. Yläneen tyttökoti oli koko olemassaolonsa ajan ankarin mahdollinen laitospaikka, johon alaikäinen tyttö saattoi joutua. Sijoitettuna oli pahimmillaan yli sata tyttöä. Outin laitosaikana vuosina 1970-1972 sijoitettuja oli enää reilut 20.

Päivä oli tarkkaan ohjelmoitu. Herätyksen jälkeen oli aamiainen, sitten aamuhartaus. Hartaus kuunneltiin ja aamupala syötiin hiljaisuuden vallitessa. Päivisin työt tekivät maatalous- tai kotitöitä, osa kävi kursseja. Ulkopuolisessa oppilaitoksessa ei opiskellut kukaan. Tytöt pidettiin tiukasti Huvituksen alueella.

Illalla oli hetki vapaata aikaa osastolla. Yhdeksältä mentiin huoneisiin ja kymmeneltä sammuivat valot. Niitä ei voinut enää itse sytyttää. Valojen sammumisen jälkeen tytöt lukittiin huoneisiinsa. Vessaan ei saanut mennä, vaan tarpeet tehtiin ämpäriin.

Raamatunlukua eristyskopissa

Yläneellä kuri perustui käytöksen perusteella hankittuihin pisteisiin.

Joka päivä oli mahdollista kerryttää pistesaldoaan kahdellakymmenellä pisteellä. Kun 7500 pistettä oli kasassa, pääsi pois laitoksesta. Pistemäärän hakkiminen kesti vuoden ja kaksi kuukautta. Harva, jos kukaan, onnistui siinä.

– Puhuimme usein siitä, että vangeillakin on helpompaa, koska he tietävät, milloin rangaistus loppuu, Outi sanoo.

Yläneellä kakun päälle tuli aina lisää lusittavaa, sillä pisteitä vähennettiin pienistäkin rikkeistä.

– Esimerkiksi päiväpeiton päällä makaamisesta menetti pisteitä, kertoo Jaana Skyttä.

Muita varmoja pisterikoksia olivat ääneen nauraminen, ruokapöydässä puhuminen, käytävällä juoksentelu tai muu vallattomaksi luokiteltu käytös.

Pisterangaistuksen päälle saattoi saada eristysrangaistuksen. Huvituksen kartanon tytöt -kirjassa on ote laitoksen rangaistuspäiväkirjasta vuosilta 1958-1966. Siinä kerrotaan, että eristykseen joutui, jos oli kiroillut, pelannut luvatta korttia, häirinnyt kirkkorauhaa, vastustanut johtajaa, ollut levoton, kieltäytynyt työstä tai käyttäytynyt uppiniskaisesti.

Outikin joutui putkaan, sitä oli vaikea välttää. Putka-aikana pisteitä ei kertynyt lainkaan. Aika oli pelkkää miinusta.

– Siellä eristyshuoneessa oli laveri, josta vietiin patja päiväksi pois. Vessan virkaa toimitti ämpäri, ruoka tuotiin sisään peltiastioissa.

Virikkeenä oli Raamattu. Muuta lukemista ei annettu, eikä kirjoittaa tai piirtää saanut.

– Vaatteiksi annettiin karheat siniset haalarit. Niiden alle ei saanut edes alusvaatteita, Outi muistelee.

Lastensuojelulaitosten kurinpitotoimia sääteli pitkään sotien jälkeen valtion koulukodeille antama ohjesääntö vuodelta 1924. Sen mukaan eristyksessä sai pitää alle 14-vuotiaita yhden yön ja kaksi päivää, 14-16-vuotiaita neljä ja tätä vanhempia kuusi vuorokautta. Erityislaitoksissa rangaistukset saivat olla kaksi kertaa pidempiä.

Yläneellä sääntöä kierrettiin muun muassa niin, että tyttö laitettiin eristyksiin kuudeksi vuorokaudeksi, päästettiin sitten osastolle ja pesulle vuorokaudeksi ja passitettiin takaisin eristyskoppiin toiseksi kuudeksi päiväksi.

Rangaistusajat lyhenivät ajan myötä, mutta vasta vuonna 1983 lastensuojelulaki määritteli eristysrangaistuksen enimmäispituudeksi 24 tuntia.

Eristyshuoneita tarkastettiin harvoin. Yläneellä huoneessa ei ollut hälytintä sairauskohtauksen tai vaikkapa tulipalon varalle.

Tyttöjen yöksi lukituissa huoneissakaan ei ollut hälytysmadollisuutta. Kirjaan haastateltu Lea kertoo yhden tytöistä synnyttäneen yöllä pissaämpäriin. Lapsi syntyi keskosena ja kuoli ämpäriin. Henkilökuntaa ei saatu paikalle, vaikka tytön huonekaverit rynkyttivät lukittua ovea.

Henkilökunnan kissanpäivät

Jaana Skyttä perehtyi kirjaansa varten koulukotityttöjen ja henkilökunnan tietoihin, laitoksen kirjeenvaihtoon ja vuosikertomuksiin. Niistä käy ilmi, että kurin lisäksi tyttöjä kasvatettiin työnteon avulla.

Tytöt jaettiin siivous-, keittiö-,käsityö-, navetta-, puutarha- ja saunaryhmiin. Muutama nuori työskenteli myös pelloilla. Saunaryhmä huolehti henkilökunnan saunan lämmittämisestä, pyykkien pesusta ja silittämisestä. Outi muun muassa silitti johtajan paidat. Tytöt valmistivat omat ja henkilökunnan ruuat. Ompelukurssilla valmistettiin henkilökunnalle jopa vaatteita ja kudottiin mattoja.

Huvituksen kartanon talous kukoisti. Tila oli omavarainen, ja maataloustuotteita riitti myytäväksi asti. Huvitus myi puutarhatuotteita, maitoa, munia ja tilalla kasvatettuja sikoja. Tila kävi kauppaa myös puutavaralla. Henkilökunnalla oli lokoisat oltavat.

Tytöille ei maksettu työstä korvausta.

Outi Palttan mukaan tytöt olivat enemmän terapian kuin työn tarpeessa.

Johtaja Kuusikoski sen sijaan piti työntekoa terapiana. Sen tarkoituksena oli myös valmistaa tyttöjä elämään laitoksen ulkopuolella.

– Ei työnteko näitä tyttöjä auttanut. He olivat sisimmässään rikkinäisiä ja olisivat tarvinneet psykiatrista apua, Jaana Skyttä kertoo.

– Laitoksessa kävi psykiatri kerran kuussa, mutta hänellä oli vain noin viisi minuuttia aikaa tyttöä kohti. Se aika meni lääkemääräysten kirjoittamisessa.

Outikin tapasi psykiatrin, joka kysyi, haluaako hän lääkitystä. Outi ei halunnut ja vastaanotto loppui siihen. Skytän keräämien tietojen mukaan Yläneellä käytettiin paljon psyykenlääkkeitä, rauhoittavia ja unilääkkeitä. Keskusteluapua tai terapiaa ei ollut tarjolla.

Kritiikkiä ja kapinaa

Sosiaalipolitiikkaan alettiin kiinnittää uudella tavalla huomiota 1960-luvulla. Vuonna 1968 Suomeen perustettiin sosiaalihallitus. Panu Pulman ja Oiva Turpeisen kirjassa Suomen Lastensuojelun historia kerrotaan, että samaan aikaan monet arvotaustaltaan tiukan uskonnolliset toimijat lastensuojelun virkamiehistössä eläköityivät. Hiljalleen käynnistyi myös julkinen keskustelu valtion lastensuojelulaitosten toiminnasta ja tarpeellisuudesta. Lastensuojelulain uudistus tosin tuli voimaan vasta 1980-luvulla.

Lastensuojelulaitosten fyysisiä- ja eristysrangaistuksia alettiin arvostella lehtijutuissa ja televisio-ohjelmissa. Yläneelläkin asuneet kertovat, että tyttöjä revittiin hiuksista, läimäytettiin rätillä kasvoille, kiskottiin jaloista eristyskoppiin. Tiedot perustuvat nuorten ja henkilökunnan muistoihin.

Henkinen väkivalta murensi tyttöjen itsetuntoa. Outi Paltta kertoo, että johtaja Kuusikoski piti joulujuhlassa puheen, jossa kutsui tyttöjä huoriksi.

Nuorten maailma oli myllerryksessä niin Suomessa kuin maailmallakin 1960- ja 1970 -luvuilla. Samaan aikaan, kun toiset nuoret hippasivat pitkätukkabändien tahtiin ja luukuttivat jukeboxia baarissa, Yläneellä tytöt virkkasivat kuukautissuojia. Tyttökoti eli omaa tahtiaan ja aikaansa omassa kuplassaan.

Tytöt eivät kuitenkaan tupsahtaneet Huvitukseen avaruudesta vaan siitä todellisuudesta, jota muut nuoret talon ulkopuolella elivät. Kapinahenki alkoi kyteä tyttökodissakin.

Eräänä päivänä loppukesästä 1971 tytöt istuivat oleskelutilassa katsomassa televisiota. Yläkerrasta alkoi kuulua huutoa. Yksi tytöistä kertoi istuneensa hiljaa huoneessaan, kun johtaja kulki ohi. Tyttö oli vaipuneena ajatuksiinsa, eikä ollut noussut ylös johtajan läsnäollessa, kuten talon tapoihin kuului. Kuusikoski kimmastui ja löi tyttöä kasvoihin, Outi Paltta kertoo.

– Seuraavana aamuna hartauden jälkeen päätettiin, että jäädään istumaan, eikä lähdetäkään töihin. Halusimme sen tyrannin pois talosta.

– Kuusikoski oli ihan raivona. Hän huusi, että tämä on kapina, josta voidaan langettaa kuolemanrangaistus. Hän tosiaan käytti näitä sanoja. Osa tytöistä säikähti kauheasti.

Lopulta puolet tytöistä lähti töihin ja puolet jäi juhlasaliin istumalakkoon.

Tyttöjen onneksi sosiaalihallituksen tarkastajat olivat jo matkalla Yläneelle. Tästä nuoret eivät tienneet etukäteen mitään.

Seuraavana päivänä alkoi tyttökodin tarkastus. Kapinoivia nuoria kuunneltiin tarkkaan. Viranomaiset päättivät siirtää Martti Kuusikosken sivuun talon operatiivisesta johdosta. Hän sai kuitenkin vielä pitää paikkansa puolen vuoden ajan eläkkeelle lähtöönsä saakka.

– Meiltä kysyttiin, saako hän jäädä, jos hän lupaa olla kiltisti. Annoimme siihen luvan. Eikä häntä sitten enää näkynytkään, apulaisjohtaja hoiti asioita, Paltta todistaa.

Martti Kuusikoski jäi eläkkeelle tammikuussa 1972. Yläneen tyttökoti lakkasi olemasta kuusi vuotta myöhemmin. Tilalla toimi koulukoti vuoteen 1994 asti.

Lastensuojelu ei suojellut

Huvituksen kartanon tapahtumat ovat osa suomalaisen lastensuojelun synkkää historiaa. Lasten ja nuorten suojeleminen antoi mahdollisuuden rankaisevaan vallankäyttöön ja kaltoinkohteluun. Yläneen tyttökodin kaltaisia laitoksia oli myös pojille. Niissä otteet haavoittuvassa asemassa olevia nuoria kohtaan olivat monesti vielä tiukemmat kuin tyttöjen laitoksissa.

Outi Palttan mielestä valtiovallan anteeksipyyntö ei ollut tarpeeksi suuri ele. Hänen käsityksensä mukaan suuri osa Yläneelle joutuneista tytöistä kärsi ja kärsii traumoista ja häpeästä vanhuusikään asti. Osa jäi lääkekoukkuun, turrutti mieltään alkoholilla tai huumeilla ja kuoli nuorena. Vain harvaa, jos ketään, lastensuojelulaitos auttoi eteenpäin.

– Minusta rahallinen korvaus olisi asiallinen, sanoo Paltta.

– Ruotsissa on päädytty tällaiseen, ja minusta se olisi hyvä myös täällä. Ei raha tietenkään kenenkään nuoruutta korvaa, mutta se tuntuisi toiselta kuin pelkkä anteeksipyyntö.

Outi Paltta ja muut kirjaan haastatellut naiset ovat omalla tavallaan selviytyjiä.

Paltta meni naimisiin, sai lapsia ja perusti miehensä kanssa pienen yrityksen. Hän kuitenkin kokee menettäneensä elämästään juuri ne vuodet, kun olisi pitänyt opiskella ja rakentaa pohjaa tulevalle.

Isovanhempien huomassa kasvanut Jaana lähti opiskelemaan historiaa. Hänestä tuli lopulta toimittaja. Huvituksen kartanon tytöt on Jaana Skytän ensimmäinen tietokirja.

Voit keskustella jutusta 12.7. klo 23 asti.

Lue myös:

Toinen Muhoksen Pohjolakodin syytekokonaisuuksista on hylätty, tutkinnat jatkuvat – yllätystarkastus paljasti epäkohtia koulukodissa vuonna 2018

Elävä arkisto: Onko laitoshuolto vapaudenriistoa vai kasvatusta? Näkökulmia laitoshuoltoon 1960-luvulla

Dokumenttiprojekti: Varastettu lapsuus

Joukko amerikkalaisia sotilaita joutuu vihollisen vangiksi Korean sodan aikoihin. Hämärien tapahtumien jälkeen sotilaat palaavat takaisin kotimaahansa muuttuneina miehinä: heidät on nimittäin aivopesty salamurhaajiksi.

Tällaisen juonikuvion ympärille kietoutuu John Frankenheimerin Mantshurian kandidaatti -klassikkotrilleri (1962), joka suorastaan huokuu kylmän sodan hyistä ilmapiiriä.

Ihmismielen manipulointiin keskittyy myös Kokeellisen elektroniikan seuran eli KOELSEn ja taiteilija Jenna Jauhiaisen Aivopesu-yhteisnäyttely, jossa esitellään teeman mukaisesti sekä oikeita ja historiallisia että keksittyjä ja spekulatiivisia aivopesuun liittyviä metodeja.

Ihmismielen toimintoja on yritetty muuttaa ja muokata muun muassa aivoimplanteilla, sähköshokeilla ja hypnoosilla.

– Aivopesua ovat perinteisesti harjoittaneet ja siitä ovat olleet kiinnostuneita erilaiset tiedustelupalvelut. Kylmän sodan aika oli kilpajuoksua Neuvostoliiton KGB:n ja Yhdysvaltojen CIA:n välillä, ja kumpikin taho halusi päästä ensimmäisenä maaliin. Mukana kisassa olivat myös Kiina ja Pohjois-Korea, Antti Ahonen KOELSEsta kertoo.

Esimerkiksi 1940-luvulla Yhdysvaltojen laivastossa tutkittiin mahdollisuutta saada tietoja ihmisiltä, jotka olivat huumausaineiden vaikutuksen alaisia. CIA taas perusti laajamittaisimman aivopesuohjelmansa, MKultran, vuonna 1953.

Aivoihin vaikuttava laite

Aivopesun historia osoittaa onnistumisiakin, ainakin kirjallisten dokumenttien mukaan. 1950-luvulla amerikkalainen psykiatri Robert Heath istutti homomiesten aivojen tunne-elämää kontrolloiviin kohtiin elektrodeja, joita aktivoitiin samalla, kun miehille näytettiin heteropornoa. Käsittelyn jälkeen koehenkilö sitten intoutui muitta mutkitta harjoittamaan seksiä paikalle tuodun naisprostituoidun kanssa.

– Kirjallisten lähteiden mukaan koehenkilöt ovat käsittelyn jälkeen eläneet onnellista heteroelämää, mutta kokeellisesta käsittelystä aiheutuneet pysyvät aivovauriot on jätetty mainitsematta, Antti Ahonen sanoo.

Samaan tematiikkaan liittyy seksuaalisuutta stimuloivia kemikaaleja sisältävä homopommi, jota Yhdysvaltojen ilmavoimat suunnitteli ihan vakavissaan kolme vuosikymmentä sitten.

– Homopommin ideana oli, että kun se pudotettaisiin rintamalle, sotilaat olisivat lopettaneet ammuskelun ja ryhtyneet harrastamaan keskenään kiihkeää seksiä.

Homopommia luultiin pitkään salaliittoteoriaksi, joita aivopesun ympärillä riittää. Joidenkin teorioiden mukaan rinnakkaistodellisuudessa elävät avaruusolennot aivopesevät ja manipuloivat ihmisiä. Toisen käsityksen mukaan ihmismieliä taas muokkaavat sienet, jotka parhaillaan rakentavat avaruusalusta pystyäkseen poistumaan maapallolta.

Aivopesunäyttelyssä on esillä myös installaatioita, joissa käytetään mahdollisesti aivotoimintaan vaikuttavia valoja, ääniä sekä kuvaa.

– Toimme tähän näyttelyyn telkkarilamppuvälkyttimen, joka toimii aivojen taajuudella, KOELSEn Harri Vähänissi kertoo.

Teatteriohjaaja Venäjän propagandan takapiruna

Aivopesu voi kohdistua myös kokonaiseen yhteiskuntaan. Teeman tekee ajankohtaiseksi etenkin naapurimaamme Venäjän yhä absurdimmaksi ja uhkailevammaksi käyvä retoriikka. Valheilla Venäjän valtiojohto pyrkii saamaan koko kansakunnan uskomaan, että hyökkäyssodan syynä on puhdistaa Ukraina natseista ja että Ukrainan juutalainen presidentti on aito natsi.

Venäjällä progandan ja aivopesun välineeksi on otettu myös uskonto. Ortodoksikirkon johtaja eli Moskovan patriarkka Kirill on antanut sodalle varauksettoman siunauksensa ja tukee täysin rinnoin ukrainalaisten siviilien murhaamista.

Taiteilija Jenna Jauhiaisen rooliin kuuluu haastatella näyttelyvieraita ja keskustella heidän kanssaan mielen manipuloinnista, joten ei ihme, että monet ovat ottaneet puheeksi nimenomaan nyky-Venäjän.

Jauhiaista Venäjän tilanne ei juuri yllätä.

– Venäjällä ihmiset tietävät, että systeemi on läpimätä ja että heitä manipuloidaan, mutta toisaalta taas on turvallisempaa ajatella juuri siten kuten sinun odotetaan ajattelevan.

Vladimir Putinin propagandakoneiston kehittäjä on Vladislav Surkov, jonka taustat löytyvät – ehkä oireellisestikin – teatterimaailmasta ja avantgardistisen taiteen parista. Surkov on myös kirjoittanut vuonna 2009 dystooppisen romaanin, jonka maailma muistuttaa kovasti nyky-Venäjän arkea.

Myös natsi-Saksassa aivopestiin tieteellisellä tarkkuudella laaditun propagandan avulla kokonainen kansakunta.

– Natsi-Saksan kohdalla voidaan puhua systeemin isosta pyörästä, jonka osarakenteena oli saksalaisen romantiikan ajan hengellinen herääminen. Aivopesuna toimi kulttuurinen mylly, joka sai yhteiskunnassa aikaan kaiken sen epäinhimillisen toiminnan.

Kuten Kirillinkin kohdalla, uskonnon avulla voidaan manipuloida ihmisiä. Tapakristillisyys ei liene haitallisimmasta päästä, mutta jotkut uskonnolliset ryhmät ovat kultteja, jota hallitsevat jäsentensä elämän kaikkia osa-alueita.

– Aivopesun tavoite on monesti se, että ihmisen ajattelua saadaan muutettua pysyvästi. Jos maailmankuvasi muuttuu, olet tavallaan aivopesty. Voidaan olla montaa eri mieltä, onko se hyvä vai huono asia. Uskonnot kantavat usein mukanaan moraalista koodistoa, eli tässä mielessä voisi olla hyväkin asia aivopeseytyä uskontoihin, Jenna Jauhiainen pohtii.

Ketä algoritmit palvelevat?

Nykyajan aivopesuksi voisi olettaa esimerkiksi algoritmeja. Jenna Jauhiaisen mukaan algoritmien kohdalla tiedetään kyllä lähtökohdat ja lopputulos, mutta kaikki siinä välissä tapahtuva on hämärän peitossa – kuten sekin, kuinka algoritmit ihmiseen vaikuttavat.

– Toisin kuin jotkut luulevat, algoritmi ei palvele ihmistä, vaan ihminen on välineenä. Algoritmien tarkoituksena ei ole näyttää ihmiselle mitä tämä haluaa, vaan algoritmi tahtoo, että ihminen reagoi tietyllä tavalla johonkin mainokseen tai osallistuu johonkin, jonka kautta saadaan enemmän tietoa.

Jenna Jauhiaisen mielestä algoritmi on nimenomaan aivopesun muoto, jonka olemassaolo voidaan tunnistaa.

– Tiedustelupalvelujen ja armeijaan liittyvästä aivopesusta saamme tietää vasta vuosikymmeniä sen jälkeen, kun sitä on tapahtunut. Tällä hetkellä aivopesun suhteen voi olla käynnissä monenlaisiakin asioita, mutta me emme niistä tiedä.

Mutta entä jos haluaa aivopestä ihmisen, kuinka pitäisi toimia?

– Koska olen humanisti, lähtisin liikkeelle keskustelun kautta. Jos haluaa varman lopputuloksen, ihminen eristetään ensin tavallisesta arjesta. Ravinnonsaantia, unta ja lepoa rajoitetaan. Tätä tehdään systemaattisesti joitakin kuukausia, ja sitten pikku hiljaa ihmisen mieltä muokataan suggestiolla.

Jauhiaisen mukaan tällainen metodiikka voi olla osa myös eristävää parisuhdetta tai jotakin kulttia.

– Kultti voi lähteä liikkeelle viattomasta terveysruokapiiristä jonka johtaja huomaa että hei, minulla on mahdollisuus ottaa haltuun näiden ihmisten elämä, Jenna Jauhiainen summaa.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 12.7. klo 23:een asti.

Yhdysvaltalaisräppäri Megan Thee Stallion tanssitti festivaalikansaa Ruisrockissa sunnuntain kääntyessä iltaan.

Artistin show’hun kuuluu osuus, jossa hän pyytää yleisön jäseniä lavalle tanssimaan. Eturivissä keikkaa katsonut SM-painonnostaja Sofia Rönkkö sanoo, että Stallion valitsi hänet lavalle, mutta järjestyksenvalvoja esti pääsyn.

– Megan osoitti minua ja sanoi: ‘Yes you with the curly hair‘. Olin ainoa siinä, jolla oli afro, joten ei ollut epäselvyyttä, ketä tässä tarkoitettiin, Rönkkö kertoo.

Rönkkö yritti kiivetä muiden tavoin aidan yli lavalle, mutta järjestyksenvalvoja esti Rönkön kertoman mukaan kulun.

– Kun selitin, että minut pyydettiin lavalle, järkkäri sanoi, että jos Megan valitsi sinut, sitten sinut valitaan uudestaankin. Se oli tosi omituinen kommentti, Rönkkö sanoo.

Sofia Rönkön mukaan järjestyksenvalvoja auttoi vierestä muita, valkoihoisia yleisön jäseniä aidan yli lavalle ja kysyi yhdeltä valkoihoiselta mieheltä, haluaisiko hän nousta lavalle.

Tummaihoinen Rönkkö kokee, että järjestyksenvalvojan toiminta oli rodullista profilointia ja rasismia.

Rodullisella profiloinnilla Rönkkö tarkoittaa virkavallan käytöstä, jossa ihminen luokitellaan etnisen taustan, ihonvärin tai uskonnon perusteella haitalliseksi ilman perusteita.

– Tuli sellainen olo, että olen jotenkin vaaraksi yleiselle järjestykselle, että tämän näköistä ihmistä ei voi päästää sinne, koska siitä voi tulla ongelmia.

Tunnelma keikalla oli Rönkön mukaan iloinen ja ystävällinen, eikä minkäänlaista tappelua tai muuta häiriköintiä tapahtunut.

Lavalla oli Rönkön mukaan muita tummaihoisia ihmisiä, mutta hänen näkemänsä mukaan kyseinen järjestyksenvalvoja ei auttanut sinne kuin valkoihoisia. Yle on puhunut myös toisen Rönkön seurueessa olleen ihmisen kanssa, joka näki tilanteen ja koki sen samoin.

Festivaalijärjestäjä: "Tietenkään en hyväksy"

Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kertoo Ylelle, että tapausta selvitetään sisäisesti. Festivaalilla on tarkka ohjeistus henkilökunnalle siitä, ettei minkäänlaista rasismia tai syrjintää hyväksytä.

– Tietenkään en hyväksy sitä, jos siellä on valikoitu ulkonäön perusteella ihmisiä. Toivottavasti siitä ei ole kyse.

Niemelä katsoi itsekin Megan Thee Stallionin keikkaa ja kuvailee tilannetta lavan edustalla intentiiviseksi.

– En osaa tarkemmin kommentoida, mitä siinä on käynyt. Kun kaukaa selän takaa artisti osoittaa yleisöön ihmisiä, voi olla haastava tilanne bongata sieltä ne oikeat ihmiset.

Ruisrock selvittää nyt lavanedustan tapahtumia. Jos Rönkön tulkinta tilanteesta on paikkansapitävä, Niemelän mukaan on syytä keskustella kyseisen järjestyksenvalvojan kanssa siitä, voiko hän olla seuraavana vuonna töissä festareilla.

Pepun heilutusta tärkeämpi asia

Megan Thee Stallionin keikka oli Sofia Rönkölle pitkään odotettu ja tärkeä kokemus. Kuopiossa kasvanut Rönkkö on kaivannut tummaihoisia naisia esikuvikseen lapsuudesta saakka. Siksi Megan Thee Stallion on hänelle artistina erityisen merkittävä.

Rönkkö kertoi kokemuksestaan alunperin somessa. Hän halusi nostaa asian esille, koska tapaus toimii hänen mielestään esimerkkinä laajasti tapahtuvasta rodullisesta profiloinnista, johon on vaikeaa puuttua.

– Ei tässä todellakaan ole kyse vain siitä, etten päässyt heiluttamaan takapuoltani sinne lavalle. Kyse on siitä rodullisesta profiloinnista, jota me poc-ihmiset (people of colour) kohtaamme arjessa.

Rönkön mukaan ihmiset uskovat helpommin, kun tummaihoinen puhuu väkivallan uhasta tai suorasta nimittelystä, mutta profiloinnin kaltainen rasismi jää helpommin piiloon.

– Siksi siitä pitäisi puhua enemmän, jotta sitä opitaan tunnistamaan paremmin.

Keikasta jäi kuitenkin Sofia Rönkölle hyvä mieli, koska Megan Thee Stallion otti juonnoissaan häneen yhteyttä tapahtuneen jälkeen.

Kun Rönkkö ei päässyt lavalle, hän alkoi itkeä. Rönkön mukaan Megan The Stallion huomasi reaktion ja otti kontaktia lavalta.

– Hän kysyi, miksi itken ja sanoi: ‘Girl you beautiful, okay let’s go’. Näytin käsillä hänelle sydäntä. Se pelasti keikkakokemuksen, eikä minun tarvitse surra sitä, etten päässyt itse lavalle.

Megan Thee Stallion esiintyi Ruisrockissa nyt toisen kerran. Räppäri voitti parhaan uuden artistin Grammy-palkinnon vuonna 2021, ja hänet tunnetaan muun muassa kappaleista Savage ja WAP.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 13. heinäkuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

Ruisrock kokosi Ruissalon Kansanpuistoon viikonlopun aikana 105 000 festivaalivierasta

Ruisrock luopui vammaisavustajien sisäänpääsyn tiukennuksista – vammaisaktivisti piti syrjintänä

Kun Minna Pensolan ja Antti Tikkasen muusikkokaverit saivat tietää, että viulisteista oli tullut pariskunta, kukaan ei ollut yllättynyt. "No, tajusittepa vihdoin", oli tyypillinen kommentti.

Suhteen alkusysäyksen taustalla on melkein kymmenen vuotta yhteisiä opintoja Sibelius-akatemiassa. Lisäksi kumpikin on kansainvälisesti arvostetun jousikvartetti Meta4:n jäsen.

Läheisen ystävyyden muuttamiseen parisuhteeksi tarvittiin kuitenkin myös eräs sateinen kesä ja erityinen ilta Kuhmon Kamarimusiikin Salakamarissa ruoan äärellä. Ravintolaa pyörittäneet Antti Rinta-Huumo ja Pokku Berglund järjestivät nälkäisille kamarimusiikkitaiteilijoille ruokaa, vaikka ravintola oli jo kiinni.

– Esiinnyimme täällä kvartetin kanssa ja olimme pitkään työstäneet ohjelmaa, liikuttiin yhdessä joka paikkaan. Kun satoi, ei hengattu hirvesti muiden taiteilijoiden kanssa. Tuijotimme DVD-sarjoja sohvalla, muistelee Tikkanen.

– Soitettiin keikalta, että nyt menee myöhään, onko mitään mahdollisuutta saada ruokaa. Tyypit sanoivat, että ilman muuta, jätetään talon taakse teille safkaa, kertoo Minna Pensola.

Pääkuvan videolta voit katsoa Pensolan ja Tikkasen muiston mieleen painuneesta hetkestä. Tapahtumapaikkana oli Salakamarina tunnettu puinen rakennus, jonka ympärillä on Kamarimusiikkitapahtuman aikaan piharavintola ja ohjelmaakin.

Kamarimusiikin lisäksi tapahtuman taiteilijat ja kävijät nauttivat vuosittain myös hyvästä ruoasta, siksi pihapiiri onkin perinteinen kohtaamispaikka.

"Tämähän on ihan kuin paalupaikka"

Viime elokuussa Kuhmon Kamarimusiikki -yhteisö sai suru-uutisen. Tapahtuman pitkäaikainen ja arvostettu taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn kuoli nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli saanut tietää sairautensa vakavuudesta kesken viime kesän festivaalin.

Hetken aikaa yhteisö oli sekaisin. Sitten alkoi uuden taiteellisen johtajan hakeminen. Aluksi Pensola ja Tikkanen saivat erilliset kutsut työhaastatteluun. Sitten he ehdottivat, voisivatko he mennä haastatteluun yhdessä. Ajatus sopi Kamarimusiikki-organisaatiolle.

– Meillä on 20 vuotta historiaa takana tämän festivaalin kanssa. Tunnettiin Vlad niin hyvin, että alkoi tuntua siltä, että tämähän on ihan kuin paalupaikka, sanoo Pensola.

Myös muista asia tuntui luontevalta, ainakin Pensola ja Tikkanen saivat paljon sellaista palautetta.

– Kun valintaprosessi oli saatu valmiiksi, laitettiin kuukauden päästä ohjelma ulos. Saimme uskomattoman hienosti toimivan organisaation kaikki lihakset käyttöön. Se on sellainen asia, mihin meidän on helppo nojata tulevina vuosina, uskoo Tikkanen.

Musiikki ei soi vain konserttisaleissa

Uudet taiteelliset johtajat hyödynsivät Mendelssohnin tekemää vuoden 2020 perutun Kamarimusiikki-tapahtuman ohjelmarunkoa, teemana on Illuusion taide. Näin he saivat perehdytyksen edeltäjänsä tapaan rakentaa festivaali. Mendelssohnin kädenjälki näkyy myös ihmissuhteissa.

– Vlad oli instituutio siinä, mitä hän teki ja mitä hän ajatteli ja myös siinä, miten hän meitä yhdisti ja kokosi tutustumaan toisiinsa. Hän oli monen meidän ystävyyden takana, kertoo Minna Pensola.

Kumpikin tietää jo, miten pariskunnan kädenjälki tulee näkymään perinteikkäässä Kuhmon Kamarimusiikissa, jota vietetään tänä kesänä jo 52. kertaa.

– Meidän kädenjälki varmasti tulee näkymään siinä tavassa käyttää kuhmolaisia tiloja konserttitilojen lisäksi. Ohjelmistolliset yhteydet ja kaikenlaiset peilaamiset kuuluvat ison kattauksen luonteeseen. Tässä on mahdollisuus polveilla aika laajastikin, sanoo Tikkanen.

Tänä vuonna tapahtumassa onkin tarjottu mahdollisuus tilata konsertti omaan kotiin.

Kaksikosta kumpikaan ei myönnä olevansa kaapin paikan määrääjä yhteistyössä tai parisuhteessa.

– Me ollaan aika hyviä innostumaan toistemme ideoista. Se, miten maaliin pääsee, vaihtelee aika usein. Tässä mielessä voisin sanoa, että ollaan aika tasan, sanoo Antti Tikkanen.

Lue myös:

Kolmiodraamaa kulisseissa, rikkoutuneita soittimia ja vaikeita kappaleita – Näitä asioita et tiennyt Kuhmon kamarimusiikista

Kuhmon Kamarimusiikin taiteelliseen johtoon Minna Pensola ja Antti Tikkanen – kaksikolla ylittämättömän laajat verkostot ja kokemus

Antti Tuisku, 38, valittelee hieman kipeää selkäänsä. Takana on fyysisesti vaativia keikkoja alkukesän festareilla, joista yksi suurimmista oli viikonloppuna Turun Ruisrockissa. Tuiskun tahtiin tanssimassa oli myös pääministeri Sanna Marin (sd.).

– Hän laittoi mulle viestiä ja kovasti kehui keikkaa ja oli vaikuttunut, Tuisku kertoo.

Laulajan festarikeikat ovat keränneet paljon suitsutusta, ja ihmiset ovat ovat ihastelleet vaativia koreografioita ja loppuun asti hiottua show'ta.

Samaan aikaan kun Tuisku kiertää ympäri Suomea, hän valmistautuu kahteen syyskuun konserttiin Helsingin Olympiastadionilla. Korona on vaikuttanut stadionilla konsertoivista eniten Tuiskuun, sillä hän on joutunut siirtämään keikkojaan kolme kertaa.

Epätoivon ajatuksia

Antti Tuiskun stadionkonsertit piti toteutta alunperin elokuussa 2020. Pandemian takia ne siirrettiin ensin kesäkuulle 2021, sitten syyskuulle 2021 ja lopulta tämän vuoden syyskuulle.

Artisti kertoo, että ensimmäinen siirtäminen pisti mielen matalaksi.

– Olihan se ihan valtava epäusko, että voiko näin oikeasti olla. Mie varmaan pari viikkoa murehdin sitä aika paljonkin, ja asiaa mietti aika itsekkäästi. Sitten tajusin, ettei tämä kosketa vain minua, vaan kaikkia allalla työskenteleviä. On tullut epätoivon ajatuksia, mutta en ole antanut niille hirvittävästi valtaa.

Pahimman alhon jälkeen Tuisku päätti keskittyä asioihin, joihin hän voi vaikuttaa. Hän kirjoitti vuoden ajan hyvinvointia ja itsetuntemusta käsittelevää Menesty!-nimistä kirjaa ja alkoi opiskella lyhytterapeutiksi.

Tuisku haali itselleen uusia projekteja, sillä ei halunnut jäädä laakereilleen lepäämään vaan kehittää itseään. Nyt kaikkea on niin paljon, että opintoja on pitänyt hieman lykätä.

– Kevään ja alkukesän aikana olen huomannut, että nyt alkaa olemaan pikkusen liikaa tarjottimella. Teen kaikkeni, että valmistun loppuvuodesta. Olen joutunut ilmoittamaan koululle, että tämä vähän yllätti, kun maailma vihdoin aukeni ja keikat starttasivat ja stadionille ollaan menossa. Se on sellainen asia, jota haluan priorisoida ja laittaa siihen kaiken energiani ja aikani.

Musiikki tuo ihmiset yhteen

Koronarajoitusten höllennyttyä Antti Tuisku pääsi aloittamaan kevätkiertueensa helmikuun lopulla. Kaksi päivää myöhemmin alkoi Ukrainan sota.

– Siinä meni itsellä fiilikset aallon pohjalta aallon harjalle.Samaan aikaan tajuaa, mitä maailmassa tapahtuu ja sitten me mennään tuonne pitämään ihmisten kanssa hauskaa.

Tuisku on kuitenkin miettinyt asiaa niin, että keikkojen tarjoama yhteenkuuluvuuden tunne on ihmisille tärkeämpää kuin ehkä koskaan.

– Musiikki, kulttuuri ja taide lunastavat paikkansa tässä ajassa. Tämä tekee ihmisille hyvää. Se on ihan käsinkosketeltavaa, miten ihmiset ovat kaivanneet sitä, että pääsevät tapahtumiin fiilistelemään.

Kurinalaista elämää

Antti Tuisku tunnetaan intohimoisena urheilijana, eikä hengästyttävien keikkojen vetäminen onnistuisi ilman rautaista kuntoa. Hän kertoo olevansa elämänsä parhaassa kunnossa, ja kuntohuippu on ajoitettu tähän kesään kuin ammattiurheilijalla ennen olympialaisia. Siihen yhtälöön ei bailaaminen sovi.

– Ruississa vähän sunnareita vedin, mutta senkin lopetin jo kuuden aikaan ja olin maanantaina iloisesti puolentoista tunnin rullahiihtolenkillä.

Tuisku ei koe olevansa 38-vuotiaana vanha, mutta painottaa entistä enemmän lepoa, ruokaa ja treenaamista.

– Oma olotila kiertueen keskellä on erilainen kuin kymmenen tai 15 vuotta sitten. Kyllä tässä tarvitsee kaikki mahdolliset kikkakolmoset ottaa käyttöön, jotta saa itsestään kaiken mahdollisen irti ja palautuu keikkojen jälkeen.

Artisti sanoo, että hänen arkielämänsä on tällä hetkellä tasapainossa.

– Se on tosi kurinalaista ja pyörii pienessä piirissä. Vietän paljon aikaa itsekseni ja päivät ovat hyvin samanlaisia. Se voi näyttää monen silmissä tosi tylsältä. Näin mun täytyy toimia, että pystyn työni tekemään. Se tuo mulle tietynlaista rauhaa.

Stadionia kohti

Antti Tuiskun Bailantai-nimiset konsertit järjestetään Olympiastadionilla 9. ja 10. syyskuuta. Konsepti on pysynyt pitkälti samalta, mitä sen piti olla jo vuonna 2020. Konsertit pohjautuvat juuri ennen koronaa julkaistuun Valittu kansa -albumiin, joka unohtui pandemian jalkoihin.

Tuiskun mukaan konserteissa on neljä eri osiota ja yli kahden tunnin aikana kuullaan 24 kappaletta. Artisti kuvaa show'ta popspektaakkeliksi, ja sitä harjoitellaan lopulliseen kuntoon kolme viikkoa kesän keikkojen jälkeen.

Pitkään odotetut stadionkonsertit ovat pian täällä, mutta Tuisku ei ota niistä liikoja kierroksia.

– Näiden 18 vuoden jälkeen Olympiastadion tuntuu oikealta paikalta mennä esiintymään. Siihen ei liity mitään, että miten se klaarataan. Totta kai klaaraan sen kuin kuka tahansa maailmanluokan artisti.

– Voin liioittelematta sanoa, että Madonna varmaan voisi oppia jotain, jos hän tulisi katsomaan. Aa, että näinkin voi tehdä.

Lue myös:

Antti Tuisku ratsastaa nyt uskonnolla – laulaja kritisoi musiikillaan tapauskovaisuutta ja tekopyhyyttä

Kirjurinluotoon on noussut uusi maamerkki, joka kunniottaa Pori Jazzin perustajiin kuuluneen Jyrki Kankaan muistoa.

Bass String Wings -teoksella Porin kaupunki haluaa kunnioittaa kaksi vuotta sitten kuolleen Kankaan tekemää työtä kotikaupunkinsa ja sen kulttuurin puolesta.

Muistomerkin ovat suunnitelleet taiteilijat Pekka ja Teija Isorättyä.

– Teoksen suunnitteluvaiheessa meillä oli lähtökohtana Jyrki Kankaan visionäärin luonne. Ihminen, joka pystyy luomaan ja kuvittelemaan tulevaisuutta, on aina jollain tavalla jalat irti maasta, Pekka ja Teija Isorättyä kertoivat teoksen tematiikasta Porin kaupungin tiedotteessa.

• Tutustu Jyrki Kankaan muistomerkkiin jo ennen virallista julkistusta Ylen suorassa lähetyksessä kello 11.55 alkaen. Lähetys on katsottavissa tämän artikkelin pääkuvan paikalla sekä Yle Areenassa, ja se on katsottavissa myös suoran lähetyksen jälkeen. Toimittajana Porissa on Tapio Termonen.

Pienelle kummulle sijoitettu teos on noin kuusi metriä korkea ja vuorovaikutteinen. Sen portaikkoa pitkin voi kävellä ylätasanteelle veistoksen sisään ja kaiteissa on basson kieliä, joita voi soittaa. Teoksen äänimaailman on luonut Teho Majamäki.

Muistomerkki on sijoitettu Kirjurinluotoon Jyrki Kankaan aukiolle Kapellimestarinkadun päähän.

Myöhemmin keskiviikkona muistomerkin julkistustapahtumassa puhuu Jyrki Kankaan ystävä, presidentti Tarja Halonen ja valtiovallan tervehdyksen tilaisuuteen tuo tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ( kesk. ). Kaikille avoin tilaisuus alkaa kello 17.00.

Juhlatilaisuudessa Teho Majamäki soittaa Bass String Wings -teosta bassoklarinetisti Tapani Rinteen kanssa. Juhlassa kuullaan myös Reiska Laine Quartettia.

Julkistuksen jälkeen konsertti Kankaan muistolle

Julkistusjuhlan jälkeen noin kello 18 alkaen Kirjurinluodon Jazzpuiston Poriljonki-lavalla esiintyy Pori Big Band, joka esittää Jyrki Kangas In Memoriam -konsertin johtajanaan saksofonisti Eero Koivistoinen.

Konsertissa kuullaan kantaesityksenä Pori Big Bandin Koivistoiselta tilaama jazzvalssi Wings – Jyrki Kangas In Memoriam. Sävellys on saanut innoituksensa Jyrki Kankaan muistomerkistä, ja se kuvaa Koivistoisen mukaan Kankaan pelkäämätöntä asennetta ja rakkautta jazzmusiikkiin.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 14. heinäkuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

Pori Jazzin entinen taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on kuollut – kollegat muistelevat rohkeaa visionääriä

Presidentti Tarja Halonen: Pori Jazzin isä Jyrki Kangas edusti suomalaista sisua

Lavastus on vielä kesken, ja näyttämö vaikuttaa todella suurelta kesäteatterissa Söderkullan kartanon mailla Sipoossa. On torstai-iltapäivä, ja osa näyttelijöistä vasta saapuu paikalle. Alaspäin viettävä katsomo on nuhjaantunut ja talven jäljiltä harmaa.

Etelä-Sipoon nuorisoseura esittää tänä kesänä Reijo Honkosen näytelmän Mummonmökki. Siitä on tullut viime vuosien kestosuosikki kesäteattereissa, ja Sipoon lisäksi sen voi nähdä tänä vuonna ainakin Värtsilässä, Pyhäjärvellä ja Alahärmässä. Kansankomedia sijoittuu pääosin lääkäripulasta kärsivään terveyskeskukseen.

Etelä-Sipoon nuorisoseuran pyörittämälle Sipoon Teatterille esityksen ohjaa Juha Svahn. Hän on pitkän linjan näyttelijä, ohjaaja ja valokuvaaja, joka on piipahtanut myös Salatuissa elämissä. Kesäteatterin käynnistäminen on ollut tänä vuonna erityisen haastavaa. Kilpaileva teatteri vei osan nuorisoseuran näyttelijöistä.

– Jouduimme aloittamaan lähes tyhjästä, Svahn toteaa.

Kilpailu harrastajanäyttelijöistä kiristyi, kun Joensuun tilan kesäteatteri aloitti tänä kesänä toimintansa Sipoossa. Se esitti Markku Pölösen tangomusikaalin Onnenmaa, jonka ohjasi Anu Hälvä.

Sipoon Teatteri on pyörittänyt omaa kesäteatteria vuodesta 1990.

Ennen viittä ylös aamulla, iltayhdeksältä kotiin

Fosforinkeltaiseen t-paitaan pukeutunut Rune “Ruide” Lindqvist on pitkän linjan harrastajateatterilainen. Hän on ollut mukana Sipoon Teatterissa pian 20 vuotta. Näytteleminen kiinnosti jo nuorena, koulussa kaverit kannustivat Ruidea hakemaan teatterikouluun.

– Sitä ei koskaan tullut tehtyä. Elämä vei, menin 15-vuotiaana kesätöihin kuorma-auton apumieheksi. 16-vuotiaana olin jo työelämässä, ja siitä lähtien tien päällä.

Sipoon Teatteriin Lindqvist päätyi perhetuttavan vinkistä.

– Menin illalla katsomaan harjoituksia, ja siellä oli jo ohjaajalla valmis rooli minulle. Hän iski käsikirjoituksen käteen ja sanoi, että luepa poliisin rooli. Siitä se lähti.

Näytteleminen on aikaavievä harrastus harjoituksineen ja esityksineen. Lindqvist kertoo olevansa kiitollinen siitä, että työnantaja suhtautuu harrastukseen suopeasti.

– Olemme sopineet, että pääsen tekemään tätä silloin, kun meillä on harjoitukset tai esityksiä.

Päivistä tulee silti väistämättä pitkiä etenkin ensi-illan alla. Lindqvist nousee ylös ennen viittä, lähtee tien päälle ja saapuu viideksi iltapäivällä harjoituksiin. Ne päättyvät yhdeksältä, ja herätyskello soi taas ennen aamuviittä.

– Pidin ennen kesälomat aina silloin, kun meillä oli näytökset. Enää ei tarvitse tehdä niin. Aiemmin kesät tuntuivat niin samanlaisilta, etten enää osannut sanoa, mikä kesä oli mikäkin, Lindqvist toteaa.

Yleisön palaute on hänelle tärkeintä.

– Paras palkinto on se, että yleisö nauraa, kun olet lavalla. Kyllä se antaa. Silloin tietää tehneensä jotain oikein, Lindqvist toteaa.

Harrastajat kannattelevat kesäteatteriperinnettä

Rune “Ruide” Lindqvist on yksi tuhansista suomalaisista harrastajanäyttelijöistä, jotka kapuavat tänä kesänä näyttämölle.

Tilanne näyttää kaikin puolin valoisalta. Teatterin tiedotuskeskuksen arvion mukaan suomalainen kesäteatteri tavoittelee jälleen miljoonayleisöä, kuten ennen koronapandemiaa. Suomessa ei ole tarkkoja tilastoja kesäteatterien katsojamääristä.

– Nyt näyttää tosi hyvältä, tiedotuskeskuksen johtaja Linnea Stara toteaa.

Kaksi viime kesää meni kesäteattereilta mönkään. Neljä viidestä suunnitellusta ensi-illasta jouduttiin siirtämään tai perumaan vuonna 2020. Viime vuonna suunniteltujen ensi-iltojen määrä jäi vain noin puoleen normaalista eli noin 400 ensi-illasta.

Suomalainen kesäteatteri-instituutio on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen ilmiö.

– Meillä on mielettömän suuri harrastajakenttä. Ja kyllä ilmiö kertoo paljon suomalaisten rakkaudesta teatteriin. Lähes joka kunnassa on aktiivisia harrastajia, jotka valmistelevat seuraavaa kesäteatteriesitystä pitkin vuotta, Stara sanoo.

Kesäteattereita on joka lähtöön. Liikkeellä on huippuammattilaisia kaupunginteattereista tapahtumajärjestäjiin ja ohjelmatoimistoihin. Ja lavalla nähdään tangokuninkaallisia ja televisiosta tuttuja näyttelijöitä ja juontajia. Toisaalta alaa kannattelevat vannoutuneet harrastajat, jotka panevat kesäteatterin pystyyn talkoovoimin ja uhraavat sille lähes kaiken vapaa-aikansa.

Antti Litja oli yksi Suomen pidetyimpiä näyttelijöitä. Hän tuli suurelle yleisölle tutuksi elokuva-, tv- ja teatterirooleistaan.

Litjan viimeiseksi suureksi rooliksi jäi Dome Karukosken ohjaaman elokuvan Mielensäpahoittajan (2014) känisijä. Litja pokkasi parhaan miespääosan Jussin tästä yli puoli miljoonaa katsojaa saaneen elokuvan pääroolista vuonna 2015. Hänet palkittiin samassa gaalassa myös Betoni-Jussilla elämäntyöstään kotimaisessa elokuvassa.

Toinen merkittävä 2000-luvun rooli oli Helsingin kaupunginteatterin kaikkien aikojen suosituimmassa näytelmässä Kvartetti. Siihen Litja tuli mukaan, kun Pentti Siimes sairastui. Litja näytteli Lasse Pöystin, Ritva Valkaman ja Kyllikki Forssellin kanssa nelisen vuotta loppuunmyydyille katsomoille.

Litja onnistui erityisesti hiljaisten antisankarien tekijänä. Hänen vähäeleiset tulkintansa ujosta suomalaismiehestä puhuttelivat laajasti kansaa. Litjan läpimurto kotimaisessa elokuvassa tapahtui juuri koomisten hahmojen kautta. Hän näytteli kolmessa Risto Jarvan (1934–1977) komediassa pääroolin. Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975), Loma (1976) ja Jäniksen vuosi (1977) tekivät hänestä koko kansan suosikin 1970-luvun jälkipuolella. Ensimmäisestä Jarva-elokuvastaan hänet palkittiin parhaan miespääosan Jussilla. Yhteistyö Jarvan kanssa katkesi ohjaajan odottamattomaan kuolemaan, eikä Litjan elokuvaura lähtenyt myöhemmin enää samanlaiseen lentoon.

Litja tuli tutuksi pitkän uransa aikana monilta näyttämöiltä. Hän oli kiinnitettynä Tampereen Työväen Teatterissa, Kansallisteatterissa ja Helsingin kaupunginteatterissa ja jatkoi näyttelemistä eläkeikän jälkeen. Litja lopetti työnteon aivoinfarktin jälkeen vuonna 2014. Hänen puhekykynsä heikentyi merkittävästi.

Litja syntyi vuonna 1938 Antreassa Etelä-Karjalassa. Viisihenkinen perhe päätyi evakkona Lopelle Etelä-Hämeeseen viime sotien aikana. Antrea kuuluu Neuvostoliitolle vuonna 1944 luovutettuun alueeseen.

Tuleva näyttelijä kävi viisi vuotta oppikoulua Tervakoskella ja muutti 16-vuotiaana yksin Helsinkiin. Hanttihommia pääkaupungissa tehnyt Litja pääsi mukaan Helsingin Nuorisoteatterin eli Kruununhaassa sijaitsevan Kellariteatterin toimintaan. Näyttelijän esikuva oli nuorisoidoli ja filmitähti James Dean.

Armeijan jälkeen aukesivat Teatterikoulun, Taideyliopiston teatterikorkeakoulun edeltäjän ovet vuonna 1960.

Litja kuvaili itseään sisäänpäin kääntyneeksi ja hitaasti lämpeäväksi ihmiseksi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2008.

– Ujona, arkana ja helposti hämilleen menevänä häpesin tunnetiloja, Litja kertoi lehdessä.

Hän puhui julkisuudessa avoimesti myös alkoholismistaan, joka sotki hänen elämänsä ennen kuin Litja raitistui 1980-luvulla. Hänellä on kolme poikaa kolmen eri naisen kanssa.

Taiteilijaelämää: Antti Litja

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Yhdysvaltalaisen Stranger Things -tv-sarjan neljännen tuotantokauden ensimmäiset jaksot tulivat nähtäväksi Netflix -suoratoistopalvelussa 27.5. Kausi on ollut Netflixin katsotuin seitsemän viikkoa putkeen ja kymmenen suosituimman ohjelman joukossa 93 maassa, Suomi mukaan lukien.

Kausi ylitti kahden viimeisen jakson myötä miljardin katselutunnin rajan ja nosti sen Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi englanninkieliseksi tuotannoksi. Ykkössijaa pitää edelleen eteläkorealainen Squid Game.

Oulun yliopiston elokuvatutkimuksen yliopisto-opettaja ja väitöskirjatutkija Aino Isojärvi tunnustautuu Stranger Things -faniksi. Hän on seurannut sarjaa jo ensimmäiseltä kaudelta.

– Katseluelämys jäi heti mieleen. Asuin tuolloin leikkimökkimäisessä kesäasunnossa, ja hämärässä piskuiselta läppärin näytöltä tuijoteltu jännityssarja lapsinäyttelijöineen sai minut huvittuneena muistelemaan, kun katsoin joskus pienenä kiellettyjä sarjoja – kuten Salaisia kansioita – aikuisilta salaa pelotellakseni itseäni, Isojärvi muistelee.

Esikuvana genreklassikot

Mistä sarja sitten kertoo? Liikaa paljastamatta tarina sijoittuu 80-luvun kuvitteelliseen pikkukaupunkiin Yhdysvaltain keskilännessä, jossa joukko varhaisnuoria joutuu taisteluun maailmaa uhkaavaa, tuonpuoleista pahuutta vastaan.

Mukaan nivotaan kylmän sodan uhkaa, hallituksen salaisia kokeita, demoneja ja yliluonnollisia kykyjä.

Kauhu- ja scifi-elementtejä on käytetty menestyksekkäästi jo 90-luvulta Twin Peaksin ja Salaisten kansioiden tapaisista hittisarjoista aina 2000-luvulle Lostiin saakka. Stranger Thingsin tyylilaji ei siis ole sinänsä uusi.

Isojärvi näkee monen asian loksahtaneen sarjassa onnekkaasti kohdilleen. Ensimmäinen kausi julkaistiin vuonna 2016, jolloin pelkästään Netflixillä oli maailmanlaajuisesti noin 89 miljoonaa maksavaa tilaajaa, alle puolet nykyisestä. Palvelut etsivät tuolloin sisältöjä, joilla erottua joukosta.

– Tähän koloon scifiä, kauhua, fantasiaa, romantiikkaa, nuortenfiktiota ja jopa epookkia yhdistelevä, yksipuolisen vakiintuneita lajityyppejä kaihtava Stranger Things sujahti mainiosti. Se ei ollut liian pelottava ollakseen määritelmällisesti silkkaa kauhua, sopien näin sellaisellekin, joka ei tyypillisesti katsonut kauhua.

Vaikka sarja perustuu alkuperäisideaan toisen Netflix-hitin Squid Gamen tavoin, sarjan luoneet Matt ja Ross Duffer eivät peittele esikuviaan. Innoittajina ovat toimineet muun muassa Steven Spielbergin ja John Carpenterin elokuvatsekä kauhukirjailija Stephen Kingin teokset.

Hollywood Reporterin haastattelussa veljekset kertoivat keskustelleensa Kingin romaaniin perustuvan Se-elokuvan ohjaamisesta ennen Stranger Thingsiä. 2010-luvun alussa. Myöhemmin toisen ohjaajan johdolla valmistuneen elokuvan yhdessä pääroolissa nähtiin myös Stranger Thingsissä näyttelevä Finn Wolfhard.

Nuoruutta ja kasarinostalgiaa

Sarja on tehnyt nuorista näyttelijöistään tähtiä, mutta tämä oli pitkään este sen tuotantoon pääsylle. Dufferien mukaan kymmenet tv-kanavat vierastivat ajatusta sarjasta, jonka päähenkilöt olisivat lapsia, mutta joka ei olisi suunnattu lapsille.

Isojärven mukaan tämä toi kuitenkin sarjaan tuoreutta.

– Nuoruuden teema on sarjassa hyvin kokemuksellinen Se tarkoittaa uusien asioiden kokeilua ja tutkimista – kaikkea sellaista, mitä on vapaus tehdä, ennen kuin ryhtyy asettamaan itselleen muita velvoitteita. Toki rinnalla on mahdollista nähdä esimerkiksi nörttikulttuurin kehitys ja sen niin kutsuttu aikuistuminen. Tämä näkyy esimerkiksi sarjan markkinoinnissa, joka hyödyntää näkyvästi sosiaalista mediaa meemeineen.

– Sisällöllisesti Stranger Things suosii lisäksi monimuotoista näyttelijäkaartia, joka mukailee tämänhetkistä, syrjintää vastaan taistelevaa ajatusmaailmaa, joka mahdollistaa edelleen hyvin monenlaisten yleisöjen kiinnittymisen (sarjaan).

Sarjan maailma on vahvasti 80-lukulainen korvalappustereoista ja videopelihalleista taustamusiikkina kuultavaa synthwavea myöten. Myös kappalevalinnat ovat sidoksissa aikakauteen.

Esimerkiksi neloskaudella kuullut Kate Bushin ja Metallican kappaleet ovat saaneet runsaasti kuuntelijoita hiljattain. Bushin Running Up That Hill vuodelta 1985 nousi listaykköseksi kuudessa maassa ja keräsi yli 57 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa sarjan ansiosta.

Dufferit viittaavat itseensä usein 80-luvun lapsina, Isojärvi huomauttaa. He ovat kuitenkin syntyneet vuonna 1984, eli huomattavasti sarjansa päähenkilöitä myöhemmin.

– Stranger Thingsiä voikin pitää kunnianosoituksena tai pastissina 1980-luvun mediakulttuurille. Tämä lisää sarjan samaistuttavuutta ja tunnistettavuuspintaa. Sinun ei tarvitse olla itse elänyt 1980-lukua eläytyäksesi sen korostetun menneeseen tunnelmaan, vaan pääset kiinni samoihin nostalgian huuruihin, mikäli olet katsonut edes yhden kasarielokuvan.

Sarjan kuvaamien kylmän sodan tunnelmien voi sanoa muuttuneen odottamattoman ajankohtaisiksi Ukrainan sodan vaikutuksesta. Se tuo sarjalle uusia jännitteitä, Isojärvi pohtii.

– (Kylmä sota) ei ole enää yksinomaan kiehtova kuriositeetti, vaan voi nyt heijastella todellisiakin huolenaiheita, kuten viihteellä on tapana.

Tarinan loppu häämöttää

Sarja on kasvanut kuudessa vuodessa kokonaiseksi brändiksi oheistuotemarkkinoineen. Tarina on laajentunut kirjoihin, sarjakuviin ja videopeleihin, joista yksi on suomalaisen Next Games -peliyhtiön luomus.

Sarjan on ilmoitettu päättyvän seuraavaan kauteen, mutta jatkoa on kerrottu olevan luvassa spin off -sarjan muodossa. Tiedossa on vain, että uudessa sarjassa nähtäisiin uudet päähenkilöt.

Isojärven mukaan Stranger Things on osaltaan kohottanut tv-sarjojen asemaa. Kaupallisesti merkittävien sarjojen budjetit ja mittakaava ovat kasvaneet. Stranger Thingsin neljännen kauden jaksokohtaisen budjetin on kerrottu olleen 30 miljoonaa dollaria (artikkeli maksumuurin takana).

Vertailun vuoksi Game of Thronesin kuudennen kauden budjetiksi kerrottiin 10 miljoonaa dollaria jaksolta vuonna 2016.

Lue lisää:

Näin kauhukirjailijat ja lastensadut näkyvät tietokonepeleissä – katso kuvista, miten H.P. Lovecraft inspiroi synkkiä maailmoja

Kasarinostalgia jyllää televisiosarjoissa – Jani Volasen Munkkivuoressa aikuisten valheet nähdään lasten silmin

Katutaiteilija Stanislav Komissarov on reilun tunnin ajan asetellut kirjainsapluunoita mittanauhan kanssa Itä-Pasilassa betoniseinälle.

Hänen mielestään katutaiteilijan pitää olla tarkka ja keskittynyt, mikäli haluaa tehdä hyvää taidetta.

Komissarov tunnetaan myös taiteilijanimellä Slava PTRK. Hän on Venäjän Jekaterinburgista kotoisin oleva katutaiteilija, joka on saapunut Helsinki Urban Art -yhdistyksen kesäkuussa avaamaan taiteilijaresidenssiin Itä-Pasilaan.

Katutaiteen tekijöiltä Venäjällä vaaditaan tällä hetkellä tarkkuuden lisäksi myös kekseliäisyyttä. Komissarov kertoo, että kuvissaan ja teksteissään sotaa tai hallitusta vastustavat taiteilijat voivat joutua esimerkiksi pidätetyksi tai saada sakkoja.

Hän kertoo, että katutaiteilijoiden ilmaisun vapauteen on liittynyt haasteita jo aiemmin, mutta tilanne on muuttunut nopeasti keväällä alkaneen Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.

– Hallintomme teki muutamia uusia lakeja sananvapaudesta, ja et voi sanoa olevasi sotaa vastaan. Se on kiellettyä, Komissarov toteaa.

Hän tuomitsee kotimaansa Venäjän hallituksen toimet Ukrainassa. Kiellot ja ilmaisun rajoittaminen eivät kuitenkaan estä Komissarovia tekemästä taidetta. Sen sijaan hän on ottanut ne itselleen tietynlaisena haasteena: miten ilmaista itseään ja levittää ideoitaan joutumatta vankilaan.

– Voin ilmaista itseäni, mutta en voi käyttää suoraa ilmaisua. Katutaiteilijoiden pitää piilottaa ideansa kuvan tai tekstin sisälle. En voisi esimerkiksi käyttää suoria viestejä, kuten "no war" tai "screw you Putin". On aika olla fiksumpi, hän sanoo.

Varmistamme haastattelua tehdessä, että Komissarov haluaa esiintyä jutussa oikealla nimellään.

Sapluunat betoniseinällä eivät vaikuta olevan suorassa, joten Komissarov repii ne alas ja aloittaa niiden asettelun uudestaan.

Yhdistys ei halua tuomita kaikkia venäläisiä

Helsinki Urban Art -yhdistyksen toiminnanjohtaja Jaakko Blomberg katselee kauempaa sapluunoiden asettelua ja huikkaa tikkailla olevalle Komissaroville, mihin suuntaan sapluunoita kannattaa liikutella.

Helsinki Urban Art -yhdistys avasi kesäkuun alussa residenssin venäläisille katutaiteilijoille opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Kansainvälisen yhteistyön suunnittelu venäläisten katutaiteilijoiden kanssa alkoi jo viime vuonna, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan alkoi.

Blomberg kertoo, että helmikuun jälkeen katutaiteilijoiden asema Venäjällä vaikeutui entisestään ja jopa tarrojen liimaamisesta voi joutua vankilaan. Yhdistys halusi antaa sotaa vastustaville taiteilijoille mahdollisuuden tehdä töitään vapaasti.

Residenssi keräsi paljon kiinnostuneita hakijoita, jopa enemmän kuin tilaa riittäisi. Blomberg kertoo, että useissa viesteissä residenssin todettiin olevan myös toivonpilkahdus taiteilijoille, sillä moni yhteistyö venäläisten kanssa on päättynyt.

– Monista tuntuu, että kaikki venäläiset on leimattu hirviöiksi. Tämä on [tuen] osoitus niitä kohtaan, jotka eivät ole sodan puolella, Blomberg kertoo residenssin perustamisesta.

Helsinki Urban Art -yhdistys lopetti helmikuussa yhteistyön Venäjän valtiosidonnaisten tahojen kanssa. Blomberg kertoo, että katutaidekenttä Venäjällä on kuitenkin aika itsenäinen ja yhdistys haluaa edelleen jatkaa yhteistyötä niiden toimijoiden kanssa, jotka eivät ole sidoksissa valtioon.

– Mielestäni on väärin tuomita kaikki venäläiset sodan perusteella. Pidemmällä tähtäimellä se vaikeuttaa yhteistyötä tulevaisuudessa ja vaikuttaa siihen, miten venäläiset suhtautuvat länteen, Blomberg perustelee.

Hän kertoo, että yhdistyksessä pohdittiin myös ukrainalaisten taiteilijoiden kutsumista residenssiin. Ongelmaksi tuli se, että Blomberg löysi vain miespuolisia taiteilijoita. Tällä hetkellä Ukrainassa 18–60-vuotiaat miespuoliset henkilöt eivät saa jättää maata, koska heidät on kutsuttu asepalvelukseen sotatilanteen takia.

Viimein tekstisapluunat alkavat olla paikoillaan Itä-Pasilan Junailijankujan portaikon alla, ja Komissarov ottaa esille mustan spraymaalin.

Komissarov aikoo palata kotimaahansa tekemään taidetta

Helsinki Urban Art -yhdistyksen Blomberg kertoo, että katutaide luo kaupunkitilaan viihtyisyyttä ja jopa turvallisuutta, mutta sen juuret ovat poliittisessa aktivismissa.

– Sitä ei voida kontrolloida samalla tavalla kuin esimerkiksi mediaa. Sodan vastaiset teokset poistetaan aika nopeasti Venäjällä, mutta teos voi tavoittaa yleisön, vaikka olisi esillä vain vähän aikaa, sanoo Blomberg.

Komissarov kertoo, että hänelle sana vapaus kuvaa nimenomaan katutaiteen tekoa.

– Se on sananvapautta ja itsensä ilmaisua. Ei pidä kysyä lupaa keneltäkään, voit tehdä mitä haluat. Se on yksi viimeisistä tavoista puhua Venäjällä avoimesti, hän toteaa.

Taiteilija aikoo viipyä Helsingissä noin elokuun puoleen väliin asti ja pyrkii tekemään kaupunkiin tänä aikana kuusi tai viisi teosta. Residenssissä työskennellessään hän voi keskittyä työhönsä, eikä hänen tarvitse miettiä, joutuuko poliisin pidättämäksi.

Komissarov kokee keskustelun kotimaastaan vaikeaksi. Hän kertoo tuntevansa tietynlaista häpeää. Hän ei ole vielä tavannut monia paikallisia Helsingissä, mutta melkein kaikki käydyt keskustelut ovat koskeneet sotaa sekä hänen asemaansa, mielipiteitään ja tulevaisuuttaan.

– Olimme täällä Helsingissä saunassa ja yksi tyyppi kysyi, mistä olen. Vastasin, että ole kiltti, älä kysy, Komissarov toteaa hieman nauraen.

Tilanteesta huolimatta hän aikoo silti palata Venäjälle ja jatkaa työtään siellä niin kauan kuin pystyy. Hän haluaa pysyä optimistisena.

– Nyt haluan mieluummin taistella maani sisällä. Ehkä se on huono idea, ehkä ei, Komissarov pohtii.

Hän kertoo, ettei häntä pelota tällä hetkellä palata takaisin kotimaahansa.

– Kyse ei ole pelosta, vaan siitä, että osaa olla varovainen, sanoo Komissarov.

Sanat ovat nyt maalattu seinälle ja sapluunat irrotetaan. Komissarov viimeistelee kirjaimet spraymaalilla.

Valmis teos kertoo graffiti- ja katutaiteilijoiden eroista:

"Olin ennen osa graffiti-yhteisöä, mutta nyt olen sen ulkopuolella."

Hetken ajan Komissarov katsoo teostaan ja kommentoi, että pari sanaa on liian lähellä toisiaan. Tämän jälkeen hän alkaa siivota.

Lue myös:

Sota oksettaa ja aiheuttaa vihaa – tältä tuntuu niistä Ukrainan miehistä, jotka eivät taistele rintamalla

Venäjällä langetettiin tähän asti kovin tuomio sodanvastaisista puheista – moskovalainen valtuutettu sai seitsemän vuotta vankeutta

Pietarilaista taiteilijaa uhkaa jopa kymmenen vuoden tuomio sodanvastaisista tarroista

Yksittäiset venäläistaiteilijat ovat yhä tervetulleita Suomeen, sanovat Kansallisooppera ja Tampere-talo – balettikilpailu miettii vielä

Brittipoptähti Ed Sheeranin toinen Helsingin-konsertti on peruttu. Laulaja-lauluntekijän oli määrä esiintyä Helsingin Olympiastadionilla lauantaina ja sunnuntaina 20.–21. elokuuta, mutta sunnuntain konsertti 21. elokuuta on peruttu.

Lippu.fi-sivuilta löytyvän tiedon mukaan sunnuntain konsertti perutaan "yllättävistä ja pakottavista esteistä johtuen".

Sunnuntain keikalle lipun ostaneille tarjotaan mahdollisuus hankkia lippu lauantaille.

Ed Sheeran on keikkaillut Suomessa aiemminkin. Hän esiintyi vuonna 2019 Helsingissä Malmin lentokentällä kahdessa konsertissa.

Sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo huipentuu loppuviikosta järjestettäviin marssishow-tapahtumiin.

Tattoossa vierailee tänä vuonna sotilassoittokuntia Hollannista, Saksasta, Skotlannista sekä Trinidad ja Tobagosta. Suomesta ovat mukana Puolustusvoimien ja Laivaston soittokunnat sekä Rakuunasoittokunta.

Hamina Bastionin marssishowssa esiintyvät kaikki vierailevat soittokunnat ja tänä vuonna lavalla on yhtaikaa noin 500 soittajaa. Showssa on mukana myös mm. tanssijoita, kuoro ja Rakuunakillan ratsukoita.

Ilman raskasta agendaa

Haminaan on odotettu Tattoo-viikolle noin sataatuhatta kävijää.Kahden vuoden välein järjestettävässä tapahtumassa on sotilasmusiikin lisäksi lähes sata oheistapahtumaa. Hamina Tattoon taiteellisen johtajan Lassi Ikäheimon mukaan Tattoosta on muodostunut eräänlainen rauhantyön tekijä.

– Sotilassoittokunnat, sotilasasiamiehet ja diplomaatit ympäri maailmaa tapaavat toisiaan ilman raskasta agendaa. Kohtaamisissa syntyy vapautunutta keskustelua musiikista ja kulttuurista. Totta kai tässä tilanteessa on joitakin valtioita joita ei ole kutsuttu mukaan, mutta periaate on sama, sanoo Ikäheimo.

Tänä vuonna kutsuttujen joukosta puuttuu Venäjä. Maa on osallistunut lähes kaikkiin Hamina Tattoisiin alkaen vuodesta 1990, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran.

John Legend vastaa säntillisesti videopuheluun. Hän on juuri saapunut Suomeen esiintyäkseen torstaina Pori Jazzin pääesiintyjänä. Edellisen kerran laulaja on nähty Porissa vuonna 2013.

43-vuotias Legend on iloinen, että pääsee jälleen esiintymään koronarajoitusten jälkeen. Nyt hän on kiertänyt festivaaleja Länsi-Euroopassa.

– Festivaaleilla on ollut mahtavaa, ja perheeni on ollut myös mukana. Tämä festivaalikiertue on muistuttanut siitä, kuinka hauskaa minulla on lavalla, Legend iloitsee.

"Rakastan olla muusikko"

John Legend, oikealta nimeltään John Stephens, on yksi tämän ajan menestyneimmistä viihdeartisteista. Hän on urallaan kunnostaunut laulajana, säveltäjänä, näyttelijänä ja tuottajana.

Muusikkona Legend on voittanut 12 Grammy-palkintoa. Näyttelijänä hänet on nähty muun muassa menestyselokuvassa La La Land. Oscarinsa artisti voitti Selma-elokuvaan säveltämällään Glory-kappaleella.

Tony- sekä Emmy-palkintonsa hän sai musikaali- ja Broadway -tuottajana.

Legend kuuluukin harvalukuiseen joukkoon, joka on voittanut kaikki neljä viihdealan tärkeintä palkintoa. Hän on myös ensimmäinen afroamerikkalainen mies, joka on saanut EGOT-statuksen.

Legend sanoo olevansa otettu, että hänen työnsä eri osa-alueilla on huomattu.

– Toivottavasti olen luonut taidetta, joka merkitsee jotain ihmisille.

Perheen menetys kuuluu musiikissa

John Legend on julkaisemassa seitsemännen studioalbuminsa myöhemmin tänä vuonna. Muusikko kertoo, että koronan takia hänellä oli aikaa syventyä musiikin tekemiseen paremmin kuin koskaan, sillä yleensä hän on tien päällä.

– Otin siitä kaiken hyödyn irti, ja se oli hyvin inspiroivaa. Sain myös viettää aikaa perheeni kanssa ja kokea elämää isänä ja aviomiehenä, ja yritin kirjoittaa siitä.

Rakkaus- ja parisuhdekappaleiden lisäksi Legend on tehnyt musiikkia perheensä kokemasta menetyksestä ja surusta. Vuonna 2020 laulajan ja hänen vaimonsa Chrissy Teigenin lapsi syntyi kuolleena. Pariskunta ja etenkin mallina ja tv-julkkiksena tunnettu Teigen on puhunut asiasta avoimesti julkisuudessa.

– Kaikilla perheillä on omat haasteensa, ja meillä on ollut omamme. On tärkeää kirjoittaa näistä asioista kappaleita ja siitiä, kuinka niistä pääsee yli, kahden lapsen isä Legend sanoo.

Yhteiskunnan epäkohdat pistävät vihaksi

Viihdeuran ohessa John Legend ottaa tiukasti kantaa amerikkalaisen yhteiskunnan epäkohtiin.

Vuonna 2014 hän perusti FreeAmerica-hyväntekeväisyysjärjestön. Sen tarkoituksena on muun muassa kiinnittää huomiota siihen, että Yhdysvalloissa on eniten vankeja maailmassa. Järjestö kampanjoi myös humaanimman huumepolitiikan puolesta.

Järjestön perustamisen taustalla ovat Legendin omakohtaiset kokemukset lapsuudesta. Hänen äitinsä joutui vuosikymmeneksi huume- ja vankilakierteeseen.

Legendin mielestä amerikkalaisiin yhteisöihin pitäisi kiinnittää huomiota muulla tavalla kuin lisäämällä poliiseja tai vankiloita.

– Meidän pitäisi miettiä uudelleen, kuinka rikoksista ja oikeusjärjestelmästä puhutaan. Yhteisöihin pitäisi satsata, jotta voisimme elää rauhassa ja yhteisymmärryksessä.

Muusikon mukaan Yhdysvalloissa on viime aikoina poljettu kansalaisoikeuksia. Näistä hän mainitsee naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet.

– Elämme vastareaktioiden aikaa konservatiivien puolelta. Siinä yritetään pyyhkiä pois edistystä. Olen turhautunut ja toisinaan vihainen. Olen huolissani tulevaisuudesta. Ihmisillä pitäisi olla samat oikeudet, ja kaikkien pitäisi olla yhdenvertaisia.

Viime aikoina Legendiä on raivostuttanut korkeimman oikeuden päätös kaventaa aborttioikeutta. Artistin mielestä valtiolla ei pitäisi olla oikeutta päättää asiasta, joka kuuluu naisille itselleen. Asiasta tuohtunut Legend ja hänen vaimonsa lahjoittivatkin rahaa itsenäisille abortintarjoajille.

Legend huomauttaa, että suurin osa amerikkalaisista sallisi abortin, mutta nyt asiasta päättää radikaali vähemmistö.

– Tällä hetkellä meillä on äärikonservatiivinen vähemmistö, joka on ottanut haltuunsa korkeimman oikeuden sekä osavaltioiden päättäviä elimiä. He johtavat maata toisin kuin miten suurin osa ajattelee.

Legend haaveilee yhteiskunnasta, jossa ihmiset rakastavat ja kunnioittavat toisiaan. Juuri nyt se tuntuu hänestä haastavalta.

– Olen myös toiveikas, että voimme muuttaa asioita. Toivo on tärkeä polttoaine, joka pitää liikkeessä ja saa jatkamaan taistelua.

Lue lisää:

Juhlijat olivat liikkeellä yhtenä kesän vilkkaimmista viikonlopuista – vain Länsi-Uudellamaalla rellestettiin tapahtumien jälkeen

Kokenut festivaalikävijä Henna Aikio: "Valtavirran lisäksi halutaan omintakeisia festivaaleja" – Aawastock soi 13 vuoden tauon jälkeen kansallismaisemissa

Festivaaleilla nautitaan nyt sydämen kyllyydestä koronasulkujen jälkeen. Isojen tapahtumien varjopuolena ovat kuitenkin niiden aiheuttamat päästöt.

Vaikka moni festari on jo onnistunut pienentämään ympäristövaikutuksiaan esimerkiksi kierrättämisellä ja ympäristöystävällisellä sähköllä, ei festivaalin järjestäminen ole koskaan ekoteko.

– Kaikki tuodaan jostain. Tapahtuma rakennetaan tyhjästä, perustelee Peppi Arrimo.

Arrimo toimii Kestävämmän musiikkialan työkalupakki (KEMUT) -verkoston hanketuottajana. Verkostoon kuuluu elävän musiikin alan järjestöjä. Arrimo on työskennellyt myös ympäristövastaavana Provinssissa.

Arrimo kertoo, että suurin päästöpesäke on artistien, tavaran ja yleisön saaminen paikalle ja vieminen pois. Seuraavana listalla on jäte, energia ja ruoka.

Festivaalin hiilijalanjälkeen vaikuttaa Arrimon mukaan erityisesti tapahtuman koko ja sijainti. Kun välimatkat ovat pidempiä ja rekkoja on usempi, syntyy myös päästöjä enemmän.

Yleisön liikkumisesta suuret päästöt

Ilosaarirockin kehityspäällikkö Katri Kilpiä kertoo, että liikkumisen aiheuttamien päästöjen vähentäminen on haastavaa. Kilpiän mukaan Ilosaarirockin päästöt koostuvat pitkälti liikkumisesta.

– Sijaisemme Joensuussa, niin ikävä kyllä emme pysty saamaan kaikkea täältä Joensuun alueelta. Paljon liikuttelemme tavaraa ympäri Suomea, jonkin verran myös ulkomailta.

Moni festivaali laskee nykyään oman hiilijalanjälkensä. Eroja on kuitenkin siinä, laskevatko tapahtumat yleisön liikkumisen mukaan omaan hiilijalanjälkeensä. Tällä voi olla suuri vaikutus festivaalin ilmoittamiin kokonaispäästöihin. Esimerkiksi Ilosaarirockissa asiakkaiden liikkuminen muodostaa lähes 60 prosenttia kokonaispäästöistä.

Yritystoiminnan eettisyyttä tutkivan järjestön Finnwatchin ilmastoasiantuntija Lasse Leipolan mielestä yleisön saapuminen ja lähteminen festivaalilta pitäisi laskea mukaan festivaalin ilmastopäästöihin.

– Se on kuitenkin sellaista päästöä, mitä ei syntyisi ilman sitä tapahtumaa.

Peppi Arrimo ymmärtää, miksi osa festivaaleista jättää yleisön saapumisen ja paikalta poistumisen tapahtuman hiilijalanjäljen ulkopuolelle.

– Festivaalin hankinnat ja artistit ja kaikki, mistä festivaali maksaa, ovat festivaalin päästöjä. Yleisö tulee sinne omaehtoisesti, joten se on heidän oma päästö.

Arrimon mielestä tapahtumien tulisi kuitenkin pohtia, kuinka yleisön liikkumisesta aiheutuvia päästöjä voisi vähentää. Festivaali voi tarjota esimerkiksi lipputyyppejä, joihin on laskettu hiilijalanjälki mukaan

– Tapahtuman vastuulla on antaa yleisölle työkalut siihen, että se voi tulla paikan päälle kestävämmin.

Kompensointihankkeissa ongelmia

Osa festivaaleista kompensoi tapahtuman aiheuttamat päästöt eli ohjaa varoja esimerkiksi hankkeisiin, joissa istutetaan puita, jotka taas sitovat hiilidioksidia ilmakehästä. Esimerkiksi Flow-festivaali ja Provinssi ilmoittavat verkkosivuillaan olevansa hiilineutraaleja.

Kompensoinnin kenttä on kuitenkin vielä säätelemätön, eikä toiminnan laadulle ole takeita. Finnwatchin Leipolan mukaan päästöjen kompensoinnissa on paljon erilaisia ongelmia.

Kompensaatio voidaan nähdä keinona jatkaa päästöjen aiheuttamista tai viivyttää omia toimia. Joidenkin hankkeiden kohdalla on epäselvää, olisiko esimerkiksi puiden istuttaminen toteutunut myös ilman kompensaatiosta tulevaa lisämaksua. Ongelmia liittyy myös vaikutusten pysyvyyteen sekä paikallisen ympäristön ja väestön huomioimiseen.

– Päästöjen kompensointi on valtavan iso ja monimutkainen kenttä. Voisi sanoa, että kaikissa hankkeissa on jonkinlaisia puutteita, ja on parempia ja huonompia menetelmiä kompensaatioon. Yleisesti ottaen se on haastava ala, Leipola kertoo.

Peppi Arrimo toivoo, että kompensoinnista tulisi tulevaisuudessa selkeämpää.

– Toivottavasti tulisi selvityksiä, mikä on luotettava ja järkevä tapa tehdä sitä. Siinä ei ole koskaan ollut selkeää ohjeistusta tai yhtä oikeaa tapaa tehdä.

Arrimo pitää kompensointia kuitenkin tärkeänä, sillä tapahtuma ei voi olla koskaan täysin päästötön.

– Jos olisi hiilineutraali tapahtuma ilman kompensointia, sitä tapahtumaa ei olisi.

Katri Kilpiä kertoo, että Ilosaarirock on lahjoittanut kompensaatiomaksuja luonnonsuojelukohteisiin kuten rupiliskojen suojeluun.

– Ei voi sanoa, että olemme hiilineutraali, sillä emme hyvitä päästöjä standardoituihin päästöjä sitoviin projekteihin, mutta olemme lahjoittaneet luonnon monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun projekteihin täällä meidän seudulla.

“Festivaalit toimivat pienoismalleina”

Arrimo uskoo, ettei festivaalien määrä tule vähenemään, vaikka tapahtumien päästöistä tullaan tietoisemmiksi. Sen sijaan hän näkee tapahtumat kehityksen keskiössä. Festivaaleilla tavoitetaan suuri yleisö kerralla ja voidaan kokeilla “kaikkea siistiä ja uutta”.

– Festivaalit toimivat pienoismalleina. Ne ovat sellaisia pieniä kyliä, joissa on kaikki toiminnot. Pystytään testaamaan juttuja.

Uudet innovaatiot näkyvät esimerkiksi Coldplayn tänä keväänä alkaneella maailmankiertueella. Keikoilla hyödynnetään tanssilattioita, jotka muuttavat yleisön tanssin ja pomppimisen sähköksi. Yhtye kertoi marraskuussa 2019 lopettavansa kiertämisen, kunnes keikkailuun löytyy ympäristöystävällinen tapa.

Arrimo kertoo, että hiilijalanjäljen pienentäminen on ollut haastavaa, sillä tutkimusta ei ole juurikaan tehty aikaisemmin.

– Ei ole selkeitä mittareita tai alustaa, jolla lähteä liikkeelle. Laskentoja on kyllä teetetty toimijoilla, jotka eivät tunne alaa, mutta se on ollut haastavaa.

KEMUT-verkosto pyrkii edistämään selvitystyötä. Verkostossa on vireillä esimerkiksi elävän musiikin alan hiilijalanjälkeä kartoittava hanke sekä digitaalinen alusta, joka tarjoaa alan toimijoille tietoa, työkaluja ja tukea kestävän kehityksen edistämisessä.

Arrimo toivoo, että ympäristönäkökulma olisi tulevaisuudessa osa jokaisen tapahtuman järjestämistä.

– Toivoisin, että tämä olisi normaali osa kaikkien toimijoiden vuosikelloa. Samalla kun tehdään tilinpäätös, tehdään ilmastotilinpäätös.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella jutusta 16. heinäkuuta kello 23:een asti.

Levytuottaja ja sanoittajamestari Vexi Salmen kuolemasta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta. Melkein yhtä kauan jouduttiin odottamaan hänen synnyinkaupunkinsa Hämeenlinnan lupaamaa yhteislauluiltaa Vexin muistolle. Koronan vuoksi tapahtumaa jouduttiin siirtämään useaan otteeseen.

Yli tuhat ihmistä tuli kuuntelemaan ja laulamaan Vexin sanoittamia lauluja ja tuhat varattua lauluvihkoa loppuivat nopeasti. Laulattajina toimivat Freeman, Hovimuusikko Ilkka sekä Elina Arlin.

– Olen ihan liikuttunut ja näyttää fantastiselta. Kiitos kaikki hämeenlinnalaiset, tämä on hieno päivä, totesi Vexi Salmen leski Katri Wanner-Salmi.

Hän oli tullut Hämeenlinnaan jo aiemmin päivällä ja ehtinyt tutustua rakenteilla olevaan Vexi Salmen nimikkopuistoon Brahenkadun ja Rinkelinkadun risteyksessä.

Wanner-Salmi on "syypää" siihen, että Vexi Salmen Rinkelinkadun pojat -pakinakirjoista tehtiin juhlapainos, jota oli saatavilla illan aikana.

– Kun tulee Vexin kuvataiteen muistonäyttely hänen kokoelmastaan, niin ajattelin, että olisi hyvä jos siellä olisi kirjoja esillä. Rinkelinkadun pojat -kirjoja ei kuitenkaan ollut saatavilla, yhdestä divarista viimein sain ostettua viimeiset kappaleet. Silloin otin yhteyttä alkuperäiseen kustantajaan Arto Pakkaseen ja ilokseni hän sanoi, että se tehdään. Tehtiin tällainen nide, jossa on molemmat kirjat yksissä kansissa, kertoo Wanner-Salmi.

Kirjasta on otettu 400 kappaleen painos.

– Se on aika iso painos, kun ajatellaan, että suuret kustantajat ottavat runokirjoista 200 kappaleen painoksia, sanoo Vexin pakinakirjat kustantanut Arto Pakkanen.

Kirjakauppiaana ollessaan hän kustansi Vexin pakinakirjojen ensimmäiset painokset ja nyt myös juhlapainoksen.

– Tämä on yhteiskunnallisestikin hyvin avartava kirja, se on leppoisaa luettavaa, jossa on paljon yhteiskunnallista sanomaa kuitenkin, Pakkanen tiivistää.

Kuuntele pakinakirjoista tehdyn juhlapainoksen tarina:

Kneettisen taiteen talo Kita Joutsassa esittelee liikkeeseen perustuvaa taidetta. Sitä on jo aiemmin ollut esillä Joutsassa taidelaitos Haihatuksen Avantgardevekkula -näyttelyssä.

Kitan ensimmäiseen näyttelyyn ei tarvinnutkaan taiteiljoita kaukaa hakea kertoo Kitan taiteellinen johtaja Tuomo Vuoteenoma.

– Olemme Avantgarde-Vekkula -näyttelyitä järjestäneet jo kuusi kertaa ja mukana on ollut tiettyjä yhteistryökumppaneita. Antti Immonen ja Jari Johannes ovat tulleet mukaan sitä kautta. Jari Johannes on tehnyt myös Kitan graafisen ilmeen.

Vuoteenoman mukaan unelma omasta näyttelytilasta oli elänyt jo vuosia ja ratkaisevaa oli keskustelun avaaminen talon omistavan Huttulan kahvila-ravintola-huoltoaseman Jaakko Ikosen kanssa.

– Sitten ryhdyimme miettimään rahoitusta ja saimme ELY-keskukselta Leader-rahoitusta. Sen jälkeen on pikku hiljaa ja pala kerrallaan kunnostettu taloa ja rakennettu näyttelyä.

Vuoteenoma ja toinen näyttelyn taiteilijoista Mimosa Pale asuvat Joutsassa ja saapuivat Kitan työmaalle talvella. Palelle muutto Joutsaan oli iloinen yllätys: se avasi silmät joutsalaisen maiseman ja kulttuurimyönteisyyden osalta.

– Asuin viimeksi Schwarzwaldissa, se oli myös sellainen pienempi maaseutupaikkakunta. Täytyy sanoa, että täällä on ihanan kulttuuripositiviinen ilmapiiri, Pale sanoo.

Talvisen lumen jälkeen iloinen yllätys oli myös talon ympäristö, vehreys ja se millaiselta talon ympäristö näyttää avautui vasta keväällä ja kesällä.

– Nythän tästä on kehkeytynyt oikein keidas, tällainen Huvikumpu, Pale hehkuttaa.

Kineettinen taide kutsuu koskemaan

Kineettisen taiteen ominaisuuksiin kuuluu, että se houkuttaa taiteen kokijaa liikkeellä ja usein myös äänillä. Osa kesänäyttelyn töistä on kuitenkin suojattava koskettamiselta.

Pale lupaa opastusta vieraille.

– Teoksen rohkea lähestyminen ja jopa koskeminen on tärkeätä. Yritämme kuitenkin täällä opastaa, mihin teoksiin voi koskea ja mistä kannatta pitää sormet irti.

Kita tekee läheistä yhteistyötä jo pitkään Joutsassa kulttuuria tarjoavan taidelaitos Haihatuksen kanssa. Tekijät ovat toisilleen jo vuosien ajalta tuttuja.

– KIta vahvistaa Joutsaa taidepaikkakuntana, toteaa Haihatuksen toiminnanjohtaja, tirehtööri Risto Puurunen.

– On koko Joutsan julkisivun kannalta hieno asia, että aiemmin tyhjillään ollut talo muuttuu eläväksi taiteen keskukseksi, siitä tulee koko Joutsan keskustan kannalta tärkeä sisäänheittäjä, uskoo Puurunen.

Haihatuksen toiminnassa taiteen tekeminen on keskiössä ja viime aikona sitä on pystytty kasvattamaan yhteisölliseen suuntaan. Paikallnen taideyhteisö vahvistuu sekä Joutsan sisältä että ulkoa. Puurunen siteeraa Haihatuksen vanhaa slogania "Taide kuuluu kaikille".

– Meillä on alkanut muodostua tänne yhteisö eli tänne on liittynyt enenevissä määrin paikallisia ja vähän kauempaakin tekijöitä, jotka on mukana taiteilijan roolissa, mutta myös pyörittämässä tätä organisaatiota eri tavoin, hän sanoo.

Erityisesti taiteilijaresidenssit lisäävät Jousan verkottumista maailmalle. Kitan esikoisnäyttelyyn osallistuu myös kazakstanilainen Walerija Peter.

– Kitan talo ympäristö, kesäinen luonto ja varsinkin viereinen järvi inspiroivat minua tekijänä, kertoo Peter.

Luontoympäristö on tarkeä myös Petrin seuraavassa työskentelykohteessa: hän on lähdössä Joutsasta Kazakstanin autiomaahan taidetta tekemään.

Immosen, Johanneksen, Palen, Peterin ja Vuoteenoman ja Johanneksen lisäksi Kineettisen taiteen talon esikoisnäyttelyssä ovat mukana myös Kati Hyyppä.

Kita kesänäyttelyineen on avoinna elokuun alkuun saakka keskiviikosta sunnuntaihin kello 11-18 . Elokuussa se on avoinna viikonlopulla lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-18.

Voit halutessasi keskustella ja kommentoida, keskustelu on auki 19.7. kello 23:00 saakka.

Lue myös:

Kineettinen taide saa polttoainetta vaikkapa näkkileivästä: tällaisia ovat liikkuvat veistokset

Tämä tietovisa tarjoaa puheenaiheita Savonlinnan Oopperajuhlilta ja sen sivupoluilta.

Mikä on maailman paras ooppera?

Sekin selviää tämän tietovisan aikana – ainakin jos on toimittaja-kirjailija Minna Lindgreniä uskominen.

Sanan säilästään tunnettu Maisteri Lindgren julkaisi hiljattain oopperan epätäydellisen historian Minun oopperani (Teos). Tulevina viikkoina hän esittelee teoksia Savonlinnan Oopperajuhlilla.

Yle patisti Lindgrenin vastaamaan tämän visailun kysymyksiin ja kommentoimaan niitä. Tietovisan kysymykset on laadittu Lindgrenin kirjan ja Savonlinnan Oopperajuhlien inspiroimina.